RUKA 2014 MAINOS + OHJELMA + ILM LOMAKE.pdf

TERVETULOA
RUKA-SEMINAARIIN 31.1.-2.2.2014 teemalla
”KOHTI TULEVAISUUDEN YHTEISKUNTAA”
Lämpimästi tervetuloa Jyty Oulun alueen vuoden
päätapahtumaan, Ruka-seminaariin Rantasipi
Rukahoviin! Seminaarimme keskittyy tällä kertaa
tulevaisuuden näkymiin; niin jytyläisen jäsenen ja
järjestöaktiivin kantilta katsottuna kuin myös
yhteiskunnan kannalta katsottuna aina laajemmin
kansainväliseen globaaliseen tasoon tähyten.
Alustajina toimivat mm. lääninrovasti Juhani Lavanko,
Kuusamon kaupunginjohtaja Timo Halonen, johtaja
Nikolas Elomaa Telasta, työttömyyskassanjohtaja
Pertti Kopu sekä järjestöjohtaja Ari Sauros ja
järjestöasiamies Mikko Lehtonen Jytystä.
Seminaaripäivän päätteeksi kuulemme vielä huippuluennon tulevaisuuden tutkimisesta; luennon
pitää aivotutkija Katri Saarikivi Helsingin yliopistosta Kognitiviisen aivotutkimuksen yksiköstä.
Iltapäivällä reippailemme ja haukkaamme raikasta
ilmaa ulkoillen Ruka-tunturin maisemissa, ohjelmassa
nokipannukahvit sekä teemaan liittyvä yllätys!
Illalla suunnataan katseet kohti tulevaisuutta
pukeutumalla teeman mukaisesti; ”kaiken karvaiset”
ennustajaeukot, shamaanit, tietäjät, avaruusoliot,
astronautit ja muut nautit tervetuloa! Ja tietenkin
parhaat asut palkitaan ruhtinaallisesti! Illan kruunaa
perinteinen, tiukkaakin tiukempi Jyty-Karaokekisa!
KUKA VOITTAA …
JYTYN KARAOKEMESTARUUDEN ???
TULE KISAAMAAN TYYLI VAPAA – PUKEUTUMISESTA
JA TEEMAN MUKAISESTA BIISISTÄ
LISÄPISTEITÄ !!!
Majoitusta on
varattuna entiseen
tapaan sekä Hovin
että uuden Kaltion
puolelta, ja
kokouspaketin hinta
muotoutuu sen
mukaisesti.
Yhteiskuljetus alueen etelälaidalta lähtee Reisjärveltä mutkitellen Ouluun ja Pudasjärven
kautta Rukalle, aikataulut joulukuussa.
Pukeudu teeman mukaisesti
ja voita jytyinen palkinto!
RUKA-SEMINAARI 31.1.-2.2.2014
”KOHTI TULEVAISUUDEN YHTEISKUNTAA!”
RANTASIPI RUKAHOVI, RUKATUNTURI, KUUSAMO
Perjantai 31.1.
18.30
18.45-19.45
19.45-20.30
”TULEVAISUUDEN JYTY”
Saapuminen ja majoittautuminen
Tulokahvit
Seminaarin avaus ja alkutoimet
 alueen puheenjohtaja Hanna Nikupaavo ja
järjestöasiamies Pirjo Huusko
Jytyn haasteet muuttuvassa järjestökentässä
 Järjestöjohtaja Ari Sauros, Jyty
Jytyn opiskelijajäsenyyden uudistaminen
 Järjestöasiamies Mikko Lehtonen, Jyty
19.00
21.30
Aluehallituksen kokous, Jyrävä (seminaari-ohjelman kanssa samaan aikaan)
Iltapala ravintola Rukahovissa
Lauantai 1.2
09.00-09.45
”TULEVAISUUDEN YHTEISKUNTA”
Alustukset päivän teemasta:
Kuusamon kaupunginjohtaja Timo Halonen
09.45-10.45
Lääninrovasti Juhani Lavanko
11.00-12.00
Ari Sauros / Mikko Lehtonen
12.00-13.00
Lounas, Rukahovi
13.15-14.45
Katri Saarikivi, Kognitiviisen aivotutkimuksen yksikkö Helsingin yliopisto
Työkulttuurin tulevaisuus, älykkäät organisaatiot ja ihmiskeskeinen työ
- minkälainen työkulttuuri tukee arvon luontia tulevaisuudessa?
- mikä olisi paras, arvoa luovan ja työntekijöiden hyvinvointia tukevan organisaation malli?
- mitä tämä kaikki tarkoittaa työntekijän kannalta?
15.00-16.30
Kävelyretki maastoon
 nokipannukahvit
 yllätysohjelmaa
Saunat
9.00 Jytynuorten tapaaminen, Jyrävä
* Mikko Lehtonen vetää
19.00-21.00 ” Paluu tulevaisuuteen”
Jyty Karaoke-kisa & pukukarnevaali
21.30
Päivällinen
Sunnuntai 1.2.
Hyvää huomenta ja aamiainen
”TALOUS JA TULEVAISUUS - Onko kansalaisen toimeentulo oman onnen varassa?”
09.30-10.45
10.45-12.15
12.15
12.20n. 13.00
Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus
 Nikolas Elomaa, johtaja, Tela
Työttömyysturva tänään ja tulevaisuudessa
 työttömyyskassanjohtaja Pertti Kopu
Seminaarin päätös
 alueen pj Hanna Nikupaavo ja aluetoimiston väki
Lounas
Kotimatkalle :-)
RUKA-SEMINAARI
31.1.-2.2.2014 RUKA
PALAUTETAAN ALUETOIMISTOON 13.12.2013 MENNESSÄ!!!
KOKOUSPAKETTI I
1 VUOROKAUSI /
HLÖ
KOKOUSPAKETTI II
2 VUOROKAUTTA / HLÖ
1-hh
2-hh
1-hh
2-hh
1-hh
Kaltio
Kaltio
Hovi
Hovi Kaltio
LA-SU LA-SU LA-SU LA-SU PE-SU
210,-
176,-
202,-
YHDISTYS:
LASKUTUSOSOITE:
ILMOITUKSEN ANTAJAN ALLEKIRJOITUS:
168,-
366,-
2-hh
Kaltio
PE-SU
298,-
1-hh
Hovi
PE-SU
2-hh
Hovi
PE-SU
350,-
282,-
TARVITSEE
YHTEISKULJETUSTA
MISTÄ LÄHTEE KYYTIIN:
nimi
puhelinnumero
sähköpostiosoite
PE-SU
ATERIAPAKETTI 113,-
OSALLISTUJAN TIEDOT
muuta huomioitavaa
esim. ruokavaliot, savuton
huone yms.
HUOM. MAJOITUSVAIHTOEHDOT SEKÄ UUDELLA =KALTION PUOLELLA (superior)
SEKÄ VANHALLA=HOVIN PUOLELLA (standard)