Kevätohjelman paperiversio - Tapiolan kansalliset seniorit

Tapiolan kansalliset seniorit ry
Seniorit – iloista ikääntymistä
Takselaiset, tervetuloa mukaan kevään 2015 toimintaan!
Parittomina viikkoina kokoonnumme perjantaisin klo 14 Tapiolan palvelukeskuksessa Itätuulenkuja 4.
Poikkeuspäivä on 12.3., jolloin kokoonnumme torstaina. Yhdistys tarjoaa kahvit. Parillisina viikkoina on
retki, teatteri tai muuta vastaavaa toimintaa. Mahdollisista ohjelmamuutoksista ilmoitetaan yhdistyksen
nettisivuilla, Tapiolan palvelukeskuksen ilmoitustaululla, sähköpostitse ja yhdistyksen tilaisuuksissa.
JÄSENTAPAAMISET PERJANTAISIN PARITTOMINA VIIKKOINA
30.01.
Mielen hyvinvoinnin lähteellä: Suunnittelija Taina Stenberg kertoo Ikäinstituutin Vanhuuden
mieli -hankkeessa opitusta ja koetusta.
13.02.
Riina Katajavuori, FM, kirjailija ja runoilija, on siirtänyt Aleksis Kiven kuvaamien seitsemän
veljeksen maailman nykypäivään. Hänen romaaninsa Wenla Männistö kertoo erityisesti
veljesten naisista.
27.02.
Isovanhemmuuden mahdollisuuksia ennen, nyt ja … : Isovanhemmat ry:n puheenjohtaja,
opetusneuvos Pekka Leinonen. Kuvia ja tarinoita yhteisistä mahdollisuuksista yli ikärajojen.
to 12.03.
Tapiolan kansalliset seniorit ry:n sääntömääräinen kevätkokous
Ekonomisti, Venäjä-asiantuntija Kai Mykkänen: Venäjä tienhaarassa - vai menikö se jo?
27.03.
Isäni Ilmari Kianto: FM Raija-Liisa Kianto kertoo korpikirjailijan elämästä ja teoksista.
10.04.
Tapiola muutoksen kourissa: DI Seppo Kivilaakso Tapiolan kehittämisprojektin
projektipäällikkö Indepro Oy:stä kertoo, millainen on uusi Tapiola ja milloin tulee valmista.
24.04.
Gösta Serlachius: historioitsija FT Oula Silvennoinen on kirjoittanut Serlachiuksen
elämäkerran Paperisydän. Aihe liittyy retkeemme 12.5.
08.05.
Sodan silmät ja korvat: propagandan ja sensuurin tutkija FT Helena Pilke kertoo sotavuosien
TK-miehistä ja heidän työstään.
RETKET, MATKAT, TEATTERIT JA KONSERTIT
Ilmoittautumisia vastaanotetaan 8.1.2015 klo 12.00 alkaen, ei aikaisemmin.
ti 27.01.
Helsingin Kaupungiteatterin Arena-näyttämöllä Otetaas toiset.
Täynnä, peruutuspaikat ovat mahdollisia.
Lähtö kello 18.00 Tapiola Gardenin edestä, paluu n. 22.15.
ke 04.02.
Ateneumin Sibelius-näyttely ja sen jälkeen lounas Seurahuoneella
Sibelius kuvataiteessa: Auditorion puolen tunnin näyttelyesittelyn jälkeen jokainen voi
tutustua näyttelyyn. Lounas klo 12.15 Seurahuoneella (Kaivokatu 12). Ohjelmassa on myös
tämän yli 180-vuotiaan ja nykyisellä paikallaan 100 vuotta toimineen hotelliravintolan esittely.
Ei kuljetusta. Tapaamme Ateneumin aulassa museokaupan edessä klo 10.45, hissi
Ateneuminkujan puolella. Ensin ilmoittautuminen ja sitten maksu 24 € tilille 19.1.
mennessä.
ti 24.02.
Tutustuminen tataarien Suomen Islam-seurakuntaan ja lounas ravintola Elitessä
Tutustumme tataarien Helsingin rukoushuoneeseen, jossa seurakunnan hallituksen jäsen
esittelee seurakunnan toimintaa. Ensimmäiset tataarit saapuivat Keski-Venäjältä Suomeen
1800-luvun jälkipuoliskolla harjoittamaan kauppaa. Vierailun jälkeen siirrymme lounaalle
maineikkaaseen taiteilijaravintola Eliteen, jonka esittely kuuluu ohjelmaamme.
Lähtö klo 10.30 Tapiola Gardenin edestä ja paluu noin klo 14.30.
Ensin ilmoittautuminen ja sitten maksu 30 euroa tilille 10.2. mennessä.
TAPIOLAN KANSALLISET SENIORIT RY
ti 03.03.
7.1.2015
Parolan panssarimuseo ja lounas Turengin Asemalla
Tutustumme oppaan johdolla sotahistorialliseen Panssarimuseoon. Puolitoistatuntia
kestävässä esittelyssä kuulemme Panssaridivisioonan osaamisesta ja menestyksestä viime
sotiemme ylivoimasta vihollista vastaan. Aluksi juomme tulokahvit karjalanpiirakan kera.
Esittelyn jälkeen siirrymme Turengin Asemalle lounaalle. 152 vuotta vanha Turengin Asema
on historiallinen tutustumiskohde, josta saamme tietoa lounaan aikana.
Lähtö klo 9.00 Tapiola Gardenin edestä ja paluu noin klo 16.00.
Ensin ilmoittautuminen ja sitten maksu 45 euroa tilille 18.2. mennessä.
pe 13.03. Sininen hetki -konsertti Temppeliaukion kirkossa
Talvisodan päättymisen 75-vuotispäivänä perinteinen Isovanhemmat ry:n järjestämässä
Konsertissa esiintyvät Helsingin Poliisisoittokunta, Jorma Hynninen, Kanttiinin lotat,
Kaaderilaulajat ja Suomalaisen Klubin kuoro, urkuri Tapio Tiitu, YL/vahvistettu kvartetti ja
Aarno Cronvall. YLE radioi konsertin. Konsertin jälkeen Sotilaskotisisaret tarjoavat
munkkikahvit ulkona. Järjestäjien toivomus: tumma puku ja kunniamerkit.
Lähtö klo 12.00 Tapiola Gardenin edestä, paluu noin 15.15.
Ensin ilmoittautuminen, sitten maksu 26 euroa 9.2. mennessä.
pe 20.03. Harmony Sisters - kolmannen valtakunnan sisaret: Riihimäen teatterin tarina Valtosen
sisarusten muodostaman laulutrion vaiheikkaasta elämästä 1920-luvulta 1950-luvulle.
Näytelmässä kuullaan Harmony Sistersien rakastetuimpia kappaleita. Ennen klo 15.00 alkavaa
esitystä syömme lounaan Hyvinkäällä ravintola Harlekiinissa.
Lähtö klo 11.30 Tapiola Gardenin edestä, paluu noin klo 20.00.
Ensin ilmoittautuminen, sitten maksu 48 euroa 16.2. mennessä.
ti 31.03.
Marskin maja Lopella: Vuonna 1942 korpisoturit rakensivat kelohonkaisen metsästysmajan,
saunan ja kalamajan Marsalkka Mannerheimille 75-vuotislahjaksi. Tutustumme museoon ja
nautimme Marskin lempiruokia. Oppaana ja isäntänä Marsalkka Mannerheim näyttelijä Timo
Närhinsalon elävästi esittämänä.
Lähtö klo 11.15 Tapiola Gardenin edestä, paluu noin klo 18.15.
Ensin ilmoittautuminen, sitten maksu 58 euroa 5.3. mennessä.
ke 15.04.
Kansallismuseon näyttely Uskontojen maailma: Opastetulla kierroksella esitellään maailman
suuret uskonnot. Myös luonnon uskonto, uususkonnot, ateismi ja synkretismi esitellään.
Teemaosat käsittelevät monen uskonnon jakamia yhteisiä asioita, kuten rukoileminen, juhlat,
rituaalit ja kuoleman jälkeinen onni. Uskontojen kirjosta on tullut pysyvä piirre
monikulttuurisessa suomalaisuudessa.
Ei kuljetusta. Opastus alkaa klo 12.
Ensin ilmoittautuminen, sitten maksu 9 euroa tilille viimeistään 25.3.
ti 12.05.
Serlachius-museot Mäntässä: Kierrämme oppaan kanssa taidemuseo Göstan parhaat
nähtävyydet kartanossa ja uudessa paviljongissa. Kuulemme Serlachiuksen teollisuussuvun
vaiheista ja kartanon elämästä. Tämän jälkeen syömme herkullisen lounaan Göstan uudessa
ravintolassa (ilmoitetut ruokarajoitteet otetaan huomioon) ja ihailemme kaunista
puistoympäristöä tai pistäydymme museokaupassa. Siirrymme Gustaf-museoon, jossa on
draamaopastus Yhtiölle töihin sekä Paperiperkele-näyttely. Tarjoamme kahvit ja sämpylät
meno- ja tulomatkalla.
Lähtö klo 8 Tapiola Gardenin edestä, paluu noin klo 20.
Ensin ilmoittautuminen, sitten maksu 66 euroa tilille viimeistään 21.4.
to 21.05.
Uudenmaan kansallisen senioripiirin kulttuuripäivä Järvenpäässä
sivu 2/4
TAPIOLAN KANSALLISET SENIORIT RY
7.1.2015
26.-27.05. Kartanokierros Virossa. Tutustumme kuuteen Länsi-Viron upeaan kartanoon sekä Tauno
Kangron kotiateljeehen. Yövymme Haapsalussa. Yksityiskohtainen matkaohjelma on
nettisivuilla ja se lähetetään pyynnöstä postitse. Matkan hinta on 235 € jaetussa kahden
hengen huoneessa. Yhden hengen huoneen lisämaksu on 22 €.
Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset Ritva Vilen-Kinnuselle, puh. 040 8323243 tai
sähköposti [email protected]. Maksu 14.4. mennessä.
Syksy 2015
20. - 24.09 Saksan Bodensee. Tutustumme Bodenseen ympäristöön mm Mainaun kuuluisaan
kukkaissaareen sekä Zürichiin. Oppaana on aikaisemmalta Saksan-matkaltamme tuttu
Sirkka-Liisa Aalto. Matkan hinta on jaetussa kahden hengen huoneessa 1395 € ja yhden
hengen huoneessa 1535 €. Matkaohjelma löytyy nettisivuilta. Se lähetetään pyynnöstä myös
postitse. Takselaisia pyydämme ilmoittautumaan 31.3.2015 mennessä. Sen jälkeen
mahdollisesti jäljelle jääneet paikat tarjotaan muille espoolaisille yhdistyksille.
Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset Ritva Vilen-Kinnuselle puh. 040 8323243 tai
[email protected].
OSALLISTUMINEN TEATTERIIN, RETKILLE JA MATKOILLE
Ilmoittautuminen sähköpostilla osoitteeseen [email protected]
tai nettisivujemme lomakkeella http://tapiola.senioriyhdistys.fi/yhteystiedot/retkilleilmoittautuminen/
tai puhelimella Takse 040 020 9097.
Mikäli jätät viestisi vastaajaan, sanele selkeästi ja hitaasti. Puhelin on matkavastaavien
käytössä. Sähköpostiin tai puhelinvastaajaan jätetty ilmoittautuminen vahvistetaan.
Retkiasioissa soita aina Taksen puhelimeen, älä matkavastaavien yksityispuhelimiin. Kukaan
ei pysty vastaamaan kahteen puhelimeen samaan aikaan, eivät edes oivat
matkavastaavamme.
Ilmoittautuminen alkaa to 8.1.2015 klo 12.00!
Maksetaan TAKSEn tilille Nordea FI43 1112 3000 3117 92, maksettaessa on käytettävä
jäsenmaksulomakkeessa olevaa viitenumeroa. Maksathan ehdottomasti eräpäivään
mennessä.
Peruutus Mikäli osallistuminen peruuntuu, on siitä ilmoitettava mahdollisimman nopeasti järjestäjille.
Pelkkä maksamatta jättäminen ei ole peruutus. Taksen hallituksen päätöksen mukaan
matkojen osallistumismaksua ei palauteta, mikäli peruutus tehdään eräpäivän jälkeen. Mikäli
osallistumista ei ole peruttu tai maksettu eräpäivään mennessä, jäsenen tulee hankkia
sijainen matkalle tai maksaa matka. Sijaisen henkilötiedot tulee ilmoittaa matkavastaavalle.
Matkavakuutus
Matkavakuutuksesta vastaa jokainen itse. Tarkista oman vakuutuksesi ehdot.
sivu 3/4
TAPIOLAN KANSALLISET SENIORIT RY
7.1.2015
KERHOTOIMINTA
Kaikki kerhot kokoontuvat Tapiolan palvelukeskuksessa, Itätuulenkuja 4. Seniorijumppa,
aikamatkajumppa ja pilates järjestetään palvelukeskuksen liikuntasalissa. Aikamatkajumpan,
seniorijumpan ja pilateksen kauden sponsoroitu omakustannushinta määräytyy helmikuun
alun osanottajien mukaan. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Liikuntaryhmiin osallistujia ei
vakuuteta yhdistyksen puolesta. Yhteyshenkilö on Liisa Vuorenmaa.
Muistikerho
Parillisen viikon maanantaina klo 12.45 - 14.00, kevätkausi alkaa 19.1. Ei ilmoittautumista,
maksuton. Vetäjinä toimivat Ritva Vilen-Kinnunen ja Hely Poukka.
Kirjallisuuskerho
Parittoman viikon maanantaina klo 12.30 - 14.00, kevätkausi alkaa 12.1. Ei ilmoittautumista,
maksuton. Taksen yhteyshenkilö on Ritva Vilen-Kinnunen.
Seniorijumppa
Maanantaisin klo 9.00 - 9.50, kausi alkaa ma 12.1. Terveysliikuntapainotteiseen jumppaan
kuuluu alkulämmittelyn lisäksi vaihtelevasti sykettä nostavia ja lihaskuntoa vahvistavia
liikkeitä. Lisäksi harjoitellaan koordinaatiota ja tasapainoa. Musiikki luo tunnelma. Suosittuna
ohjaajana jatkaa liikuntatieteiden maisteri, hyvinvointivalmentaja Marit Heikura.
Aikamatkajumppa
Maanantaisin klo 11.45 - 12.45, kausi alkaa ma 12.1. Tämä on aikamatkasävelten
tahdittamaa hyvän mielen iloista ja rauhallista kuntojumppaa. Nivelet pysyvät notkeina,
tasapaino kohdallaan, lihaskunto hallinnassa. Vuosia meitä ohjannut Anna-Liisa Kainulainen
jatkaa kanssamme.
Pilates
Perjantaisin klo 12.45 - 13.45, kausi alkaa pe 9.1. Pilates on tehokas, rauhallinen ja
rentouttava liikuntamuoto. Liikkeitä tuetaan hengitystekniikalla. Harjoittelu vahvistaa vartalon
keskialueen syviä lihaksia, lisää nivelten liikkuvuutta ja parantaa tasapainoa. Liikkeistä
annetaan useampia variaatioita, ja voit edetä omaan tahtiin. Treenin jälkeen olosi on
energinen, tasapainoinen ja tyyni. Ohjaajana on edelleen pilatesohjaaja Virpi Kiesi.
HALLITUS 2015:
Anna-Maija Sjöberg
puheenjohtaja
044 526 9282
[email protected]
Juha Erkama
nettivastaava
040 554 6841
[email protected]
Ritva Erkama
varapuheenjohtaja
040 087 7169
[email protected]
Eeva Kivilaakso
sihteeri
050 571 3714
[email protected]
Elina Miettinen
merkkipäivätervehd.
040 732 9934
[email protected]
Seija Räisänen
taloudenhoitaja
044 067 5425
[email protected]
Merja Stillman
emäntä
040 762 4045
Leena Tuohiniemi
matkat
050 321 5378
[email protected]
Ritva Vilen-Kinnunen
matkat, 2 kerhoa
040 832 3243
[email protected]
Liisa Vuorenmaa
jäsenasiat, liikunta
040 047 8159
[email protected]
Leena Välimäki
matkat
040 763 6123
[email protected]
Viron ja Saksan matka:
Ritva Vilen-Kinnunen
040 832 3243
[email protected]
Hallituksen sähköpostios
[email protected]
sivu 4/4