esite (pdf)

• ARKION On vuonna 1997 perustettu pieni
arkkitehtuuritoimisto.
• Toimistomme sijaitsee Tampereella,
Pyynikintorin laidalla.
• Asiakkainamme on taloyhtiöitä,
yksityishenkilöitä ja yrityksiä.
Suunnittelukohteemme ovat vaihtelevia,
uudisrakennuksista peruskorjauksiin,
putkisto– ja julkisivusaneerauksiin, lomaasunnoista teollisuuden rakennuksiin.
Teemme myös selvityksiä maankäytön
muutosten suunnittelun pohjaksi esim.
kaavamuutoksia varten.
• Päätoimialueemme on Pirkanmaa,
yksittäisiä hankkeita teemme myös muualle
Suomeen.
• Käytämme pääasiassa ArchiCad -ohjelmaa,
jonkin verran myös AutoCAD -ohjelmaa.
Suunnittelu tehdään yleensä 3dmallinnuksena, sillä se antaa asiakkaille
parhaan käsityksen lopullisesta
suunnitelmasta.
• Tavoitteenamme suunnittelussa on
asiakkaan toiveiden mukainen rakennus,
jossa tämänhetkisten tarpeiden lisäksi
huomioidaan myös tulevaisuus. Pyrimme
myös siihen, että valmistuttuaan rakennus
tuntuu kiinteältä ja luontevalta osalta
ympäristöään.
Henkilökunta:
Pirjo Badermann
Toimitusjohtaja
Vanhempi suunnittelija
Rakennusinsinööri1986
Rakennusarkkitehti1995, (AMK)
2002
Esko Badermann
Suunnittelija
Rakennuspiirtäjä 1986
Altti Moisala
Suunittelijaharjoittelija
Arkk.Yo
Alihankkijasuunnittelija:
Pirjo Viitasalo
(Talosuunnittelu P. Viitasalo)
Suunnittelija
Rakennusarkkitehti 1992
Pyynikintori 3, 33230 TAMPERE
FINLAND
010 2190 810,
[email protected], www.arkion.fi
Pirjo Badermann
Esko Badermann
Altti Moisala
040 510 7000
040 5071078
040 836 1177
[email protected]