Hifimaailma käännökset - OR

KO K E I L U:
5 000 EURON VALMISKAT TAUS,
t Teks Ti: MIKAEL NEDERSTRÖM t kUVAT: SAMU SAURAMA
A U DIOCENTER
M I KKELI
KOKEILU:
5 000 EURON VALMISKATTAUS,
A UDIOCENTER
M IKKELI
Kuunteluarviot
P
erinteikäs Audiosavo on toiminut
Kuopiossa jo vuodesta 1984. Liike on
nyttemmin levittäytynyt – joskin eri
nimillä – myös muualle Suomeen. Jyväskylän
ja Mikkelin kaupungeista myymälä löytyy Audiocenter-ketjun nimellä.
Teemu Lahikainen kertoi, että ajatus uuden myymälän perustamisessa oli kaikessa yksinkertaisuudessaan halu tarjota Mikkelin alueen harrastajille ja kuluttajille hyvään ääneen
panostava, palveleva liike.
Mikkelin
Audiocenter
perustettiin
kolme vuotta
sitten, samalla
kun kuopiolaisen
Audiosavon
omistus siirtyi
Mikkeliin.
Tämänkertaisen
5 000 euron setin
kokosi Mikkelin
Audiocenterin
Teemu Lahikainen.
Vinyylillä virkistetty
Tämänkertainen kokonaisuus rakentuu NADin
vahvistimen ja CD-soittimen sekä suomalaisten OR:n kaksitiekaiuttimien ympärille. Mukana on myös OR:n valmistamat kaiutinjalustat.
Kaapeloinnista huolehtii englantilainen Black
Rhodium.
Mukana on myös Pro-Ject-vinyylisoitin,
joka nielaisee budjetista noin 15 prosenttia. Lisäksi tarvitaan reilun sadan euron hintainen levysoitinvahvistinmoduuli, koska NAD:in integroidussa vahvistimessa sellaista ei vakiona ole.
Mitä itse äänenlaatuun tulee, niin Lahikainen ei keksi kauheasti kritisoitavaa setistään,
vaan korostaa siinä olevia vahvuuksia kokonaisuutena:
”Komponentit olemme matkan varrella
huomanneet toimiviksi ja ääneltään sekä omia
että asiakkaiden korvia miellyttäväksi. Setti
on kokonaisuudessaan simppeli ja kattaa niin
CD- kuin vinyylikuuntelijan tarpeet mielestäni
hyvin. Vahvuus on äänessä kokonaisuutena
melkein millä tahansa musiikilla.”
”Pieniä varauksia voi olla tilakohtaisesti
– arkuus erilaisissa akustisissa ympäristöissä.
Mutta se toisaalta on aina ongelma, johon
ratkaisut ovat aina tilakohtaisia. Joskus auttaa
paksumpi matto ja joskus kaiuttimien erilainen suuntaus. Eli yleispätevää vastausta ei ole
mielestäni olemassakaan”, summaa Lahikainen.
Jos pakettia haluaisi parantaa, niin se kannattaisi aloittaa CD-soittimesta:
”Sointiin saisi hieman lisää avoimuutta ja
ilmavuutta vaihtamalla setin CD-soitin astetta jämäkämpään isoveljeen eli NAD C565:een
(hinta 859 euroa). Lisäksi omille korville sovittamisessa voi aina kokeilla kahta tai kolmea
erilaista kaapelikokonaisuutta yksilöllisten
mieltymysten mukaan.”
Lahikaisen mielestä hyvä setti toimii kaikenlaisella musiikilla:
”Pyrin sovittamaan setin aina mahdollisimman yleispäteväksi ja käytän useita levyjä
testauksessa ja hienosäädössä. Musiikkia löytyy klassisesta hieman raskaampaan ja menevämpään musiikkiin. Toki asiakashan lopulta
asettaa reunaehdot, mutta hyvä setti toimii
aina – kuuntelit mitä tahansa.”
MaurinEronen
lessa erilaisilla laitteilla huomaa, että toisella
vaihtoehdolla sormi napsaa ja jalka vipattaa
ja toisella ei, niin tarvitseeko sitä enempää perustella?”
Helposti sykkivä
Vahvistimesta liikkeelle
Tällä kertaa Lahikaisen mielestä tärkein komponentti on vahvistin. Vaan toisinkin voisi jossain tilanteessa olla:
”Äänilähde, vahvistin ja kaiuttimet tarvitaan, mutta vahvistimesta lähden yleensä liikkeelle. Niin myös tässä, koska hyvän vahvistimen avulla kokonaisuuden saa kasattua hyvin
monenlaisista osista.”
”Myös kaapeleista kannattaa yleensä maksaa, ja niitä pitää ehdottomasti testata omassa setissä, koska pienilläkin muutoksilla on
yllättäviä vaikutuksia. Samoin vinyylipuolella
äänirasiat eroavat toisistaan paljon, ja niitä on
suositeltavaa myös testata sen oman löytämiseksi”, toteaa Teemu.
Kun lopputulos on onnistunut, sen huomaa Lahikaisen mielestä helposti:
keintä on, että työpäivän jälkeen voi laittaa levyn soimaan ja yksinkertaisesti nauttia. Soundina tykkään menevästä ja ilmavasta soinnista
jossa on sopivasti potkua. Korostumat ja heijastukset eivät kuulu kuuntelunautintoon, eli
haluan kuulla sen mitä muusikot ovat musiikillaan halunneet ilmaista.”
”Kun samaa, tuttuakin kappaletta kuunnel-
Tasajako etupäähän
Tämänkertaisen setin hinta jakautuu etupään
suhteen melko tasan, jos vinyyli- ja CD-soitin
lasketaan yhteen. Ne nielaisevat budjetista
yhteensä hiukan yli tuhat euroa, jalustakaiuttimet vajaa 1 500 euroa ja vahvistin saman verran. Budjetin pääpaino on siis vahvistimessa
ja kaiuttimissa. Kokonaisuus, joka maksaa tarkalleen 4 960 euroa, kipuaa hyvinkin tarkasti
hintakaton tuntumaan.
NADin järkäleet ovat ulkoisesti uskottavia. Erityisen sliipattua tai juhlallista olemusta
on turha odottaa, mutta se lienee useimmille
NADin laitteita omistaneille itsestäänselvyys.
Vahvistin on sikäli uskottavampi komponentti,
että sen järeys ja varustelu ovat selvästi keskivertoa paremmalla tasolla. Tosin senkin käyttötuntumaa leimaa lievä muovisuus.
Vahvistimesta löytyy seitsemän linjaottoa,
levysoitinmoduuli MM- ja MC-rasioille sekä
esi- ja pääteasteen erotus. Mukana on lisäksi
ylimääräinen esivahvistinanto. Vahvistin on
myös mahdollista sillata monoksi. Etulevyssä
on kuulokeanto.
Vahvistintehoa luvataan 150 wattia kah-
Pakettiin kuuluvassa NADin vahvistimessa on vino pino liitäntöjä.
Lisäksi mukana on erikseen hankittava levysoitinmoduuli.
Mikael Nederström
deksan ohmin kuormaan, kun matalilla impedansseilla pitäisi irrota parhaimmillaan jopa
500 wattia. Siten kaiuttimien valinnassa ei
tarvitse punnita juurikaan kuorman luonnetta
tai herkkyyttä. Valmistajalle perinteiseen tapaan mukana on myös soft clipping -toiminto,
jolla saadaan subjektiivisesti säröttömämpää
signaalia ulos silloin, kun ollaan tehontuoton
äärirajoilla.
CD-soitin on varsin pelkistetty. Varustelun
puolesta mukana on ainoastaan välttämätön:
yksi pari analogisia rca-liittimiä sekä optinen ja
koaksiaalinen digitaalianto. Useimmille käyttäjille tämäkin on riittävästi.
OR:n kaksitiekaiutin on hyvin viimeistelty. Kiiltävän valkoinen maalipinta on siisti jja
untuikotelo tukevan ja hyvin vaimennetun tuntuitioiset
nen. Myös OR:n käyttämät alumiinikartioiset
elementit vaikuttavat laadukkailta. Mattaalusta
valkoinen, tavanomaista korkeampi jalusta
van ja
muodostaa kaiuttimien kanssa uskottavan
tyylikkään kokonaisuuden.
Black Rhodium -kaapelit eivät ole nimessta kutään huolimatta rhodiumia, vaan tavallista
mä on
paria, joka on päällystetty hopealla. Tämä
urvaakaapeleiden hinnan ja käsiteltävyyden turvaaäli- tai
miseksi epäilemättä positiivinen asia. Välismeja
kaiutinkaapeleissa ei ole kiristysmekanismeja
at järkummempia kikkailuja, vaan ne tuntuvat
doilta
keviltä ja mekaanisesti laadukkailta johdoilta
tajalle
liittimiä myöten. Lisähoukuttimina ostajalle
tarjoaa valmistaja elinikäistä takuuta.
vahvistimen suurella tehontuotolla saattoi olla
oma osuutensa asiaan. Dynamiikka ja äänen
helppouden tunne olivat hyvää tasoa.
Basson taso on runsas, mikä voi pienemmissä huoneissa kääntyä jyräävyydeksi. Kiusallista kuminaa äänestä ei kuitenkaan löytynyt.
Tässä suhteessa settiä voi pitää kohtuullisen
yleispätevänä myös akustiikan suhteen. Lievästi ääripääkorosteinen mutta samalla miellyttävä soundi sopii monenlaisille levyille, joskin setin vahvuudet ovat selvimmät kevyemmällä musiikilla.
Tiukimman paukkubasson ja neutraaliutäysin oikeaoppista tasapainoa etsivää. Musiip
kin kuuntelun kannalta kokoonpanon
onnistuminen on kuitenkin ilmeistä. Tästä
T
asiasta oli
jokainen kuulija samaa mieltä.
n
Kaikki kuuntelijat pitivät tämänkertaisen
n setin
avana
ääntä miellyttävänä, helposti kuunneltavana
ja myös kokoistaan isomman kuuloisena,, mikä
johtunee enimmäkseen kaiuttimesta. Myös
HIFIMAAILMA 7/2010
Teemu Lahikainen from Audiocenter Mikkeli tells about the set he assembled:
“The set is quite simple and meets well the requirements of both cd listener and vinyl listener.
The strength lies in the sound, with almost any type of music.
There might be small reservations depending on the acoustic environment. But then again, that
is always a problem and solutions are always different: sometimes a thicker carpet helps, sometimes
the speakers need to be aimed differently. I think that there is no universal answer to this.
If you want to improve this set, you should start from the CD-player. NAD C565, the "big brother"
of this set's CD player, would give a bit more openness and airiness to the sound. It's also good
to try out a few different cable combinations, depending on personal preferences. Cables are
usually worth paying for, and you should definitely test them in your own set because even
small changes can cause surprising effects.
In this case, the most important component of the set is the amplifier. With the help of a good
amplifier you can make a working combination from big variety of parts.”
HIFIMAAILMA 7/2010
47
48
Kirkkaasti tuhti
Selvästi loudness-suuntaan kallellaan oleva kokonaisuus.
Basso on pehmeä ja jytky, diskantti kirkas ja jossain määrin
elävää elämää heleämpi. Basson voimakas taso menee
todennäköisesti osittain sijoituksen piikkiin – kaiuttimet
on aseteltu pitkälle seinälle niin, etäisyys takaseinään on
poikkeuksellisen lyhyt. Ääripäiden annostelu on kuitenkin
sen verran kaukana rasitusalueelta, joten riipivyyttä ei
esiinny yhdelläkään äänitteellä. Hyvillä studioäänitteillä
niiden kuivakas ambienssi välittyy mukavasti, ja soundissa
on muutenkin tervettä kontrollia ja kaupallishenkistä otetta.
Osittain kontrolloitu ote menee luultavasti lyhyen
kuunteluetäisyyden piikkiin.
Akustisella musiikilla äänikuva
on mukavan jäsentynyt ja terveen pistemäinen, joskin
siinäkin enemmän hallittuun kuin eloisan ilmavaan
kallellaan. Myös sävytoisto on varsin mukava, vaikka
tiukinta neutraaliutta systeemi ei saavutakaan. Dynamiikan
tuntu on varsin terve, eli kaiuttimen puolesta ei tarvitse
pelätä kovempiakaan äänenpaineita.
SamuSaurama
Mehevän rauhallinen
Soundi on selvästi isompaa kokoluokkaa kuin
kaiuttimista voisi koon perusteella olettaa.
Stereokuva
piirtyy poikittaissijoittelusta huolimatta tarkkana ja
liioittelemattomana, myös syvyyssuunta aukeaa jonkin
verran. Perussävy on lämmin ja rauhallinen, keskialueella
ei kuulu mitään häiritseviä mutkia.
Ihmisäänissä on
luonnollista sävykkyyttä ja runsaasti mehevyyttä, itse
bassoalueella on selvästi tuhtia voimaa melko alas
asti. Alapään pieni pehmeys syö rytmisestä napseesta
tiukimman terän, mutta aika-akseli pysyy kyllä riittävästi
kontrollissa. Metalli murisee uskottavasti, klassisen tila
ja sävykkyys välittyvät hienosti ja konemusiikki potkii
tunnelmallisesti.
Systeemi ei ole läpikuultavin tai edes
elävin, mutta erittäin yleispätevä ja helposti kuunneltava.
Mikkelin
Audiocenterin laitteet
Isonkuuloinen kokonaisuus
46
Hyvin ulottuva äänikuva.
Keskelle miksattu solisti ei
nauliinnu täysin, mutta astuu kivasti pari askelta eteen.
Siistissä diskantissa on sopivasti luonnetta mutta ei
päällekäyvää aggressiivisuutta. Ässät pysyvät ruodussa,
ja pelti kilahtaa asenteella. Rytmitys on rauhallinen mutta
ei aneeminen. Tasaisen puuduttavan tykytyksen sijaan
synkoopit svengaavat. Päällekkäiset soundielementit
esitetään rauhallisella tavalla mutta erotellen, mikä
helpottaa seurattavuutta.
Akustinen kontrabasso ei yleensä tunge läpi vaan
toimii huomiota herättämättömän rytmikkäästi taustalla.
Sopiva sähköisesti tuotettu matalatuuttaaja tai luonnollisia
soittimia akustistekninen buustaus muhevoituu
pyöreähköksi – joissain kappaleissa muhevuus toimii
hienosti. Dynamiikka on hyvin riittävä kaiuttimen koko
huomioon ottaen, ja sopivalla huoneen tuella ulottuvuuskin
on hyvä. Menevämpikin paukutus hoituu herpaantumatta,
eivätkä vahvistimen tehoreservit tulleet kertaakaan vastaan.
Sointitasapainossa ei ole oikeastaan mitään moittimista.
Paketti on helppo kuunneltava sävyltään ja ajalliselta
leppoisuudeltaan.
OR:n kaksitiekaiutin on siististi viimeistelty. Mukana seuraa
oma mattavalkoinen jalusta, joka täydentää paketin myös
esteettisesti. Kookkaampi ylälevy jalustassa olisi parantanut
yhdistelmän tukevuutta.
Integroitu vahvistin:NAD C375 BEE, 1 449 €
(+levysoitinmoduuli PP 375 110 €)
CD-soitin: NAD 545 BEE, 569 €
Vinyylisoitin:Pro-Ject 1-XPRESSIONIII Comfort, Ortofon
2M Blue -rasialla ja korkkimatolla, 762 €
Kaiuttimet:OR-18Qi, 1 410 €/pari
Jalustat: OR-HS700, 180 €/pari
Kaiutinkaapelit:Black Rhodium, 2,5m, 270 €
RCA-kaapelit: 2 x Black Rhodium Prelude, 105 €/kpl
Lisätietoja: MikkeliAudiocenter, puh. (020) 7798 608,
www.audiocenter.fi
HIFIMAAILMA 7/2010
All listeners thought that the sound of this set was pleasant, easy to listen to and
also bigger than what they anticipated based on the size of the set, to the speaker's
credit; also the wide capacity of the amplifier might had something to do with it.
The dynamic range and the easy feeling of the sound were of good standard.
The bass sound is rich, probably a bit too strong for smaller rooms. However, there
wasn't any annoying booming in the sound. From this point of view this set can be
considered pretty much as universally applicable also when it comes to acoustics.
The sound that slightly highlights the extremes but is also pleasant is suitable for
many kinds of albums, even though the strong points of the set are most evident
with lighter music.
The missing of the most tightest bass and neutrality may disturb people who seek
the ultimate balance, but when it comes to listening to music, the success of the
combination is obvious. This thing is something all listeners agreed on.
The equipment used:
Integrated amplifier: NAD C375 BEE
(+ record player module PP 375)
CD-player: NAD 545 BEE
Vinyl player: Pro-Ject 1-XPRESSION III Comfort,
Ortofon with 2M Blue case and cork carpet
Loudspeakers: OR-18Qi
Stands: OR-HS700
Loudspeaker cables: Black Rhodium, 2,5m
RCA- cables: 2 x Black Rhodium Prelude