MELKEIN MUSTA
:: Kokeilussa AutoSound kokeilee Teksti: Pekka Nurmentaus ja Mika Koponen Kuvat: Pekka Nurmentaus Ground Zero GZUA2225SQ MELKEIN MUSTA Saksan suurimpia merkkejä oleva Ground Zero omaa autoäänentoiston saralla jo aikamoisen annoksen historiaa, tosin aluksi yritys toimi eri nimellä. Vuosien varrella mallisto on laajentunut rajusti ja nykyään se käsittää kaiken kohta esiteltävistä soittimista aina viimeiseen lenkkiin asti. Mukana on akkuja, kondensaattoreita ja muita asennustarvikkeita, mutta ennen kaikkea vahvistimia ja kaiuttimia. Eräs viime aikojen mielenkiintoisin laite on testiryhmämme innokkaan tutkailun kohteena. S aksalaisen Ground Zeron autovahvistin on melkein oikean värinen eli lähes musta. Ensimmäinen mielikuva vahvistimesta on tukevan jämäkkä ja vaikka laitteen alkuperä on nousevan auringon suunnassa, niin vaikutelma vähintäänkin asiallisesta laadusta tulee esiin. Vahvistin kuuluu Ground Zeron Uranium-sarjaan, joka on muutenkin mainittu äänenlaatuorientoituneeksi tuoteryhmäksi ja vahvistimien osalta siihen kuuluu yksi d-luokkalainen mono, kaksi kaksikanavaista mallia ja yksi nelikanavainen malli. Tässä esiteltävä yksilö on kaksikanavaisista malleista se isom- 50 AUTOSOUND pi. Valmistajan ilmoittamat tehoarvot varsinkin sillattuna ovat aika suuria ja sen takia vahvistinta kokeiltiin hyvälaatuisten kokoäänialueen pääkaiuttimien lisäksi myös monien erilaisten subwoofereiden ohjaamiseen. Ulkona Vahvistimen runko, joka niin monissa muissakin autovahvistimissa samalla toimii jäähdytysripana, on suulakepuristettua alumiinia ja se on eloksoitu tummanharmaaksi. Hämärämmässä valaistuksessa se näyttää mustalta. Sen keskellä pitkittäin on tyylikäs ruuvikiinnitteinen musta-kro- mattu peitelevy jonka alta löytyvät säädöt. Kaikki vahvistimen liittimet ovat sen päädyissä. Peitelevy on kiinnitetty ei vähemmällä kuin kahdeksalla kuusiokoloruuvilla, joten satunnainen käpälöijä ei onnistu ainakaan vahingossa saamaan säätöjä poskelleen ilman työkaluja ja aikaa. Samalla peitelevy antaa huolitellun ja siistin vaikutelman ja tuo mukaan hiukan myös muuten vaikeasti määriteltävää arvokkuutta. Kuitenkaan yksityiskohtien viimeistely ei ole aivan samalla tasolla kuin joillain kalliimmilla niin sanotuilla huippumerkeillä on. Vahvistimen päätylevyt ovat hiukan sisäänvedetyt ja taitava asentaja pystyykin käyttämään tätä hyväkseen. Myös jäähdytysrivan suurempi koko ei ole koskaan haitaksi. Toisessa päädyssä on virtaliittimet, sulakkeet ja merkkivalot sekä niiden vieressä varsinainen mallimerkintä. Virtaliittimien ja myös toisen päädyn kaiutinliittimien johtoreiät avautuvat alaspäin, joten jos vahvistin asennetaan esimerkiksi johonkin levyyn kiinni, niin levyssä oleva reikä johtoja varten saa olla huomattavasti lähempänä kuin jos ne avautuisivat suoraan sivulle. Virtaliittimiin mahtuu helposti 20 mm 2 johto ja hiukan änkeämällä myös 35 mm 2 kokoisen joh- don kaikki säikeet saa liittimen sisään. Liittimien kaulukset ovat kuitenkin turhan pienet ja lyhyet eli jos johdon suunta kääntyy heti liittimen jälkeen, saattaa johtimia jäädä ärsyttävästi ja ehkä vaarallisestikin näkyviin. Koska johtimet kiristetään kuusiokolopidäkeruuvilla, on syytä käyttää johtoholkkeja, jotta yksittäiset säikeet eivät katkeilisi ja siten mahdollisesti jopa joutuisi vahvistimen sisään. Virtaliittimien päädyn keskellä on kolme rinnankytkettyä 40 ampeerin lattasulaketta ja siitä vasemmalle ovat merkkivalot. Punainen on käynnistysviiveelle ja suojatilalle ja sininen toimintatilalle. Lattasulake on hyvä valinta nimenomaan autolaitteen sulakkeeksi, sillä jos se palaa, niin joka huoltoasemalta ja autotarvikeliikkeestä saa huokealla varasulakkeita. Toisaalta autovahvistimen kyljessä ei mielestäni tarvittaisi sulakkeita ollenkaan ja jos suunnitellun kokoiset sulakkeet palavat, vahvistimessa on jo korjaamisen vaativa vika. Sulakkeen ja etenkin sulakepesän ikääntyessä ne saattavat ruveta käyttäytymään kuin vastus ja siten käyttäjä ei saa kaikkea sitä hyötyä vahvistimesta mikä muuten olisi kenties tarjolla. Tämä muutos voi tapahtua pikkuhiljaa ja käyttäjä ei edes huomaa, että vahvistin ei teekään sitä mitä se joskus on tehnyt. Myös äänenlaadulle käy huonosti tällaisessa tapauksessa. Vaikka sulakepesät ovat sinänsä tukevaa tekoa, ei niitä ole tuettu päätylevyyn ja sulakkeiden väkivaltainen painaminen saattaa aiheuttaa pesien vaurioitumisen. Kuitenkin RCA-, virta- ja kaiutinliittimet ovat kiinnitetty ruuveilla päätylevyihin. Toisessa päädyssä ovat kaiutinliittimet oikealle ja vasemmalle kanavalle, RCA-liittimet sekä sisääntuleville että summatulle uloslähtevälle signaalille, tason kaukosäädön liitin ja signaalimaadoituksen maadoitustavan valintakytkin. Vahvistimen sisäisten komponenttien sijoittelun ja piirilevysuunnittelun takia kaiutinliittimet ovat kumpikin omissa reunoissaan ja myös niihin mahtuu varmasti riittävän isot johdot. Jos vahvistin sillataan, pitää toinen johto viedä toisen kautinliittimen plus-napaan ja toinen toisen kaiutinliittimen miinusnapaan, joten johdoista saattaa tulla erimittaisia ja myös niiden reitittäminen saattaa olla hankalaa. Kaiutin- ja RCA-liittimien mekaaninen laatu on asiallisella tasolla, ei kuitenkaan sitä korkeinta luokkaa. Monissa asennustapauksissa on hyvä, että vahvistimen säätöihin pääsee käsiksi sen päältä, mutta sen soisi tapahtuvan edes kohtuullisen helposti. Tässä tapauksessa on päästävä käsiksi kaikkiin kahdeksaan peitelevyn kiinnitysruuvin, jotta sen alta paljastuviin säätöihin pääsisi koskemaan. Jos vähänkään tunnen tavallista suomalaista autovahvistimen omistajaa ja asentajaa, niin ensimmäisen tai viimeistään toisen säätökerran jälkeen peitelevyn kohtaloksi jää hukkua vahvistimen päältä ja tällöin on hyvinkin todennäköistä, että myös sen kiinnitysruuvit katoavat ruuvien mustaan aukkoon. Kanaville yhteisen herkkyyssäädön lisäksi löytyy yli- ja alipäästötaajuuden säädöt sekä kummallekin Q-arvon, eli tässä tapauksessa jonkunasteisen jako- Testimateriaali Rebecca Pidgeon ......................Kalerka ja Grandmother Mikko Kuustonen .................. Abrakadabra Topi Sorsakoski ja Agents ............ Mä elän vieläkin Lauluyhtye Rajaton ...................... Butterfly Händel ......... Arrival Of The Queen Sheba Aerosmith ..............................Eat The Rich Junior Wells ........................Sweet Sixteen Bela Fleck .....Flight Of The Cosmic Hippo EMMA Competition CD 2007-2008 Fly Me To The Moon Lynyrd Skynyrd .....................Voodoo Lake Janita............................................... Sävyjä Kemopetrol.................... Child Is My Name jyrkkyyden säätö. Yli- ja alipäästösuotimille on myös karkeampien tajuusalueiden valintakytkimet ja myös suotimien ohituskytkimet. Kytkimien ja säätöpotentiometrien laatu vaikuttaa erittäin asialliselta, eikä niiden suhteen ollut mitään huomautettavaa koko aikana. Sisällä Vahvistimen pohjalevy on jämäkkää harmaaksi maalattua teräspeltiä ja lisää omalta osaltaan lähes militaarimaista vaikutelmaa. Pohjalevyssä on lisäksi sarjanumerotarra, jossa on myös pikaohje vahvistimen kytkemiseksi ja levyn reunaan silkkipainettu vahvistimen mallikoodi. Sisällä huomio kiinnittyy suotokondensaattoreiden suureen määrään ja siihen, että vahvistin on rakenteeltaan lähes kaksoismono. Toinen huomio koskee päätetransistoreiden suurta määrää ja niiden sekä virtalähteiden transistoreiden kiinnitystapaa kanavakohtaiseen ensiöjäähdytysripaan. Suunnittelijan tavoitteena on ilmeisesti ollut varmistaa päätetransistoreiden sama lämpötila ja ne ovat kiinnitetty päädystä katsoen kolmikulmaiseen alumiinitankoon, joka sitten vasta on kiinnitetty varsinaiseen vahvistimen runkoon. Lämpötilan tasaisen jakautumisen lisäksi valmistusajankohtainen etu on se, että vahvistimen pääteasteen lepovirtojen säätö on helpompaa, kun vahvistimen sisukaluja ei vielä ole kiinnitetty varsinaiseen runkoon. Virtaliittimien ja sulakkeiden jälkeen sähkövirta jakautuu kah- Signaalin tulo- ja lähtöliitännät on koottu toiseen päätyyn. Liitäntöjen merkinnät ovat liittimien runkojen alla hiukan hankalasti. Niskaa saa taittaa, jos haluaa olla varma liitännöistä. Kuuntelu Vahvistinta ehdittiin käyttämään muutamassa järjestelmässä ohjaamassa sekä helppoja kuormia koko äänialueella että hyvinkin rankkoja settejä bassoalueella. Sitä käytettiin pääasiassa suotimet ohitettuina, koska niin sitä suurin osa mahdollisista käyttäjistä käyttää ja siten päästään asian ytimeen eli itse vahvistimen äänenlaadun äärelle ilman suotimien aiheuttamaa mahdollista äänenlaadun muutosta. Jokaisessa tilanteessa vahvistin teki juuri sen mitä pitikin, eikä missään vaiheessa mitenkään kerännyt huomiota itseensä. Tämä on erittäin hyvä asia, sillä silloin äänenlaatu on kohdallaan ja voidaan keskittyä olennaiseen eli siihen musiikkiin. Hip hopin raskaat pitkät bassonuotit tulevat voimalla ja tarkkuutta sekä iskua löytyy reippaasti pidemmilläkin sessioilla. Tällöin vahvistimen saa lämpenemään aikalailla - jopa niin, että koskeminen on mahdotonta suuren lämpötilan vuoksi. Kun yhteensä noin 200 tuntia kestänen sisäänajon aikana ehdoin tahdoin yritin saada lämpösuojaa päälle, niin se tapahtui vasta niin korkeilla lämpötiloilla, että herkempi ihminen saa jo palovammoja. Vahvistimen hiukan jäähdyttyä musiikin kuunteleminen onnistui taas hyvin. Kun vielä muistamme, että viileänä käyvä elektroniikka on pitkäikäistä elektroniikkaa, niin hyvä jäähdytys on todellakin tarpeen. Jäähdytyspuhaltimien käyttö vähänkään ahtaammassa sijoituksessa on erittäin suositeltavaa, ja jos vahvistin valjastetaan ohjaamaan jotain rankkaa kuormaa ja jopa vielä sillattuna, niin puhallin on käytännössä välttämätön. Silti ei ole kyse siitä, että jäähdytysripa olisi riittämätön vaan siitä, että hetkellistä tehoreserviä on niin paljon että dynamiikkaa ei puutu. Epäherkemmilläkin kaiuttimilla saa aikaan niin paljon ääntä että kuulovaurion mahdollisuus on olemassa. Bassoalueen toistamisessa vahvistin on oikein hyvä. Voimaa ja kontrollointikykyä on vaikka naapuriautoilijalle asti. Koska varsinainen pääteaste on toteutettu feteillä, niin vahvistimen hyötysuhdekin on hiukan parempi kuin bipolaaritransistoreilla toteutetuilla laitteilla ja se helpottaa virransyöttöjärjestelmän toimintaa. Suurilla signaalitasoilla ja matalilla taajuuksilla delle kanavakohtaiselle ensiöpuolen suotokelalle, joiden tehtävänä on vähentää virtajohtojen kautta sisääntulevia häiriöitä ja myös vähentää vahvistimesta mahdollisesti takaisin auton virtajärjestelmään lähteviä häiriöitä. Kelojen jälkeen on iso ryhmä hyvälaatuisia pieniä ja siten nopeita suotokondensaattoreita virtalähteen toiminnan helpottamiseksi. Toroidimuuntajat ovat varsin suuria ja lähellä varsinaisia kytkintransistoreita, joskaan eivät ihan kaikkein siisteimmin valmistettuja. Kytkintransistoreita ohjaa useasti käytetty TL494 ja tämä malli on vielä suunniteltu ja valmistet- vahvistin ei pyöristä mitään ja nopeat signaalimuutokset tulevat selkeästi esiin. Esimerkkinä jonkun kokonaan prosessoimattoman ison bassorummun erittäin matalia taajuuksia sisältävä läjähdys tulee tarkasti voimalla ja silti mitenkään liioittelematta ja jos läjähdyksiä on monta nopeasti peräkkäin, ne toistuvat selkeästi erillisinä ja helposti seurattavina. Vahvistin leikkautuu hiukan repivästi. Tämän kuulee kuitenkin jo aavistuksen aikaisemmin nuottien lievästä harmaantumisesta ja silloin ollaan vain hiukan leikkausrajan alapuolella. Järkevä kuuntelija on jo kuitenkin kauan sitten poistunut autosta liian metelin takia. Tila toistuu mukavasti, mutta aivan kauimmaisia takanurkkia ei saavuteta. Se paras illuusio jää kuitenkin hiukan harmaaksi. Lievää, mutta selkeästi havaittavaa kaiuttimiin paikallistumista on varsinkin, jos äänikuvassa on yhtäaikaa solisti etualalla ja yksittäinen instrumentti taaempana. Vähän rokimpi ja ei ihan niin ryppyotsaisesti analogisesti taltioitu bändisoitto toimii silti oikein hyvin. Jos vaan musiikki on kohdallaan, niin sitä jää kuuntelemaan. Äärimmäisen harvoin vastaantuleva korkeusaspekti jää nytkin pois, mutta silti solistit kuulostavat suunnilleen itsensä kokoisilta. Pieni piipittäjätyttönen on pieni ja iso matalalta laulava mies on juurikin iso. Ison orkesterin massiiviset irroittelut jäävät hiukan vajaiksi, varsinkin jos materiaalina on Sibeliuksen tummanpuhuvampia raskaita sävyjä. Se runttaus, joka tulee esille itse orkesterin edessä, ei irtoa vaikka äänitteeseen se olisi saatukin mukaan. Silti stereokuva ei mitenkään notkuile, kun lisää instrumentteja tulee mukaan. Keskialueella voiman tuntu on reilusti esillä. Metallikielisen akustisen kitaran kireä kilahdus ei kuulosta ihan luonnolliselta, mutta räväkkyyttä ja seurantakykyä on varsin rajusti. Myös lähes hakkaamalla soitettu triangeli jää aavistuksen harmaaksi, mutta silti se konepajamainen iskevyys tulee esiin. Yläkireä vaskitorvi maistuu metallille niin kuin pitääkin, mutta mielenkiintoisin ja repivin törinä hiukan uupuu. Herkempi akustinen maalailu on kuitenkin toimivaa ja sellaista jää kuuntelemaan. tu sietämään ongelmitta hyvinkin laajaa lämpötila-asteikkoa. Muuntajien toisiopuolen jälkeen mennään tasasuuntausdiodikaksikoille ja siitä ensimmäisten suotokondensaattoreiden kautta rengassydämille käämityille suotokeloille ja edelleen toisille suotokondensaattoreille. Toisiopuolen kondensaattoreita on yhteensä 10 kpl kanavaa kohden eli kapasitanssia on 10 000 mikrofaradia. Tämä on jo niin paljon että vahvistimen käyttöjännitteiden ei pitäisi notkua rankemmallakaan kuormalla. Monissa vain bassokäyttöön tarkoitetussa vahvistimissa saattaa olla vähemmän Toisessa päädyssä ovat virransyötön liittimet. Täälläkin merkinnät ovat hiukan hankalasti. Vahvistimen päälläolosta kertova Power-valo on ainakin tarpeeksi kirkas. AUTOSOUND 51 Toisen kuuntelijan arvio Aloitin kuuntelun jälleen Rebecca Pidgeonilla, jotta lähtökohdat olisivat mahdollisimman samanlaiset. Stereokuvan keskikohta on hieman suuripiirteinen ja stereokuva jää jotenkin kapean tuntuiseksi. Äänikuva sijaitsee kaiuttimien välissä. Syvyysinformaatio heikompi kuin Primarella tai DLS:llä. Taajuusbalanssi on Primaren ja DLS:n väliltä eli miellyttävin tästä kolmikosta. Äänessä on raikkautta ja toisaalta matalien jämäkkyys on hieno! Matalien sävyt eivät ole ihan referenssitasoa, vaikka todella hyvin toimivatkin. Stereokuvassa ei missään kohtaa ei tule sivuille täyttävää tuntua. Keskiäänialueella on kovalla jotain ylimääräistä. Välillä tuntuu kuin laulajalla ääni menisi nenään. Keskimääräisellä äänenvoimakkuudella taajuusbalanssi on moitteeton. Se pieni nenäkkyys tulee kuvioon vasta kovemmalla. Kovalla äänenvoimakkuudella tuli jotenkin sellainen mielikuva, että kun signaali vaimenee tietyn tason alle, niin se leikataan pois. Jotenkin jäi kaipaamaan enemmän niitä jälkikaikukuja ja soimaan jäämistä. Varsinkin klassisella esityssali kuulostaa pieneltä tai ainakin tilaa puuttuu. Kova äänenvoimakkuus ei tuota Aerosmithillä ongelmaa. Ainoastaan lauluja tulee hieman lähemmäksi ja se johtuu varmaankin siitä pienestä taajuusbalanssin muutoksesta. Junior Wells soi ryhdikkäästi ja bassot erottelevat mainiosti. Hippo varmistaa asian: tälläinen minulle midja sub-bassolle sekä DLS keskiäänille ja diskanteille. Hetkinen mutta, minullahan on edessä vain 2-tiejärjestelmä. Midbasso/keskiäänielementin vahvistimen valinta menee vaikeaksi, vaatisi lisätestauksia omassa autossa. Näistä ei etukäteen pysty sanomaan kumman ottaisi, koska kummallakin on selkeästi oma luonteensa, jonka sopivuus vaatii perehtymistä. Sterokuvallisesti DLS, mutta Ground Zeron voima ja kontrolli ovat niin upeat, että ensimmäistä kertaa taisin kuunnella ja ihastella Hipon loppuun asti. EMMAn uusi levy kuulostaa ihan hyvältä jazzilta, mutta ei niinkään hifiltä ja kauniilta kuin DLS. Ehkäpä sieltä ylimmästä diskantista taitaa uupua hieman tavaraa ja sitä kautta heleys ja jälkikaiut eivät oikein toimi. Janitassa on tarkkuutta, mutta ei ihan sitä heleyttä, jota kaipaisin rentoon menoon. Jotenkin tämä vahvistin yrittää kertoa minulle, että vauhtia ja äänenvoimakkuutta peliin, kiitos! Lopuksi halusin herkutella Kemopetrolin kanssa kivoista ja eloisista bassokuvioista. Varsinkin Child is my name -kappaleessa oli bassoissa sellaista ryhtiä ja artikulointia, jota harvoin kuulee. VERTAILU PRIMAREKOTIVAHVISTIMEEN Tämä vahvistin on herkempi reagoimaan nopeisiin ja dynaamisiin muutoksiin, kuten virvelin mukaantuloon Agentsilla. Taajuusbalanssi on aavistuksen raikkaampi kuin DLS:n, hiljaisella parempi kuin DLS:n. Bassot ovat aineettomampia ja niissä on aavistus enemmän ryhtiä ja voimaa - melkein kuin tasoa tai kompressioita olisi enemmän. Stereokuva on leveämpi, äänikuva on enemmänkin kaiuttimien välissä kuin DLS:llä, jolla se oli kaiuttimien etupuolella. Tämä vahvistin on monikäyttöisempi ja on ennen kaikkea parempi rauhallisessa menossa ja rauhallisemmalla äänenvoimakkuudella. Rajattoman paikat toimivat samanarvoisesti kummankin vahvistimen osalta. Mitä pidempään Primarea kuuntelee, sitä enemmän se miellyttää. Aluksi Primare vaikutti olevan jotenkin kylmä, eikä niinkään miellyttänyt, mutta tämä taisi olla enemmän taajuusbalanssia kuin vahvistimen luonnetta. Vertailussa olevat vahvistimet selkeästi haastavat Primaren, jota ne eivät pysty voittamaan. Toisaalta testilaitteisto on sen tasoinen, että vahvistimien välinen äänenlaatu ero on havaittavissa ja erot vaikuttavat toiston laatuun ja miellyttävyyteen. Junior Wellsissä on sitä oikeaa meininkiä ja rentoutta yhdistettynä jämäkkyyteen ja ilmavuuteen. Tämä on erittäin vaikea haaste, koska yleensä vahvistimilla on jokin luonne, kuten nyt testin Ground Zero on selkeästi bassojen toistaja siinä missä DLS on diskanteille sopiva. Primaren hyvyys onkin nimenomaan helppous. Ei tarvitse pohtia sen roolia, voi vain unohtua kuuntelemaan musiikkia. Hippo on hyvä suoritus ja jonkin verran ryhdikkäämpi kuin DLS:llä, mutta Ground Zerolla se on ihan samantasoinen Primaren kanssa. Kumman sitten ottaisi tai kumpi on parempi? Ei kumpikaan, sillä muun setin täytyy olla todella hyvää tasoa, jotta eroja löytää ja sitten kun asiat ovat niin hyvin, niin vertaile ajan kanssa. DLS on saatava omaan autoon testiin hoitamaan etupään 2-tiejärjestelmän toistoa. Ground Zeron vakuutti basson asioiden hoitajana, jopa niinkin, että tämä vahvistin asettuu ”referenssiksi”, jota vastaan lähdetään muita vertaamaan. Sisällä huomio kiinnittyy hyvään järjestykseen ja komponenttien vähintäänkin asialliseen laatuun. Vaikka tämä vahvistin ei ulkoapäin ole niin kovin bling, niin sisukalut voi silti tuoda esille joissain paremmissa asennuksissa. Suunnittelijalla on ollut myös silmää symmetrisyydelle. Sisältä löytyy varsin hyvän näköinen kattaus. Virtalähteiden kondensaattorit on sijoitettu sinne missä sitä virtaa tarvitaan eli päätetransistoreiden välittömään läheisyyteen. Huomaa myös signaaliliittimien läheltä löytyvät audiofiili-hyväksytyt Burr-Brownin operaatiovahvistinpiirit sekä hyvälaatuiset muovikondensaattorit. 52 AUTOSOUND kapasitanssia. Huomionarvoinen yksityiskohta kondensaattoreiden sijoittelusta on se, että ne ovat erittäin lähellä varsinaisia päätetransistoreita, joka omalta osaltaan vähentää kunkin yksittäisen päätetransistorin näkemää käyttöjännitteen mahdollista notkahtelua. Piirilevyllä oleva kupari on tavallisuudesta poiketen pinnoitettu ensin nikkelillä ja sitten kullalla. Tosin kultakerros on niin ohut, että sormuksia ei siitä pysty tekemään. Kultauksen pääasiallisena tehtävänä onkin estää alla olevan kuparin hapettuminen ja siten vahvistimen suorituskyvyn aikaa myöten tapahtuva mahdollinen hiipuminen tai suoranainen rikkoutuminen. Ja onhan se oikein hyvän näköinen. Tämän vahvistimen voi asentaa väärinpäin ilman pohjalevyä, sisuskalujen ulkonäkö antaa siihen myöden. RCA-liittimien jälkeinen sisääntuloaste sisältää kovan luokan komponentteja muun muassa Wimalta, Burr-Brownilta ja Analog Devicesilta. Valmistaja itsekin mainostaa käyttävänsä hyvälaatuisia komponentteja ja sille väitteelle on katetta. Tällaisia osia on menneisyydessä totuttu näkemään vasta kalliin luokan kotilaitteissa ja on erittäin hyvä asia, että niitä on nykyään myös autolaitteissa. Se nimittäin lisää komponenttien käyttömäärää ja siten laskee niiden hintaa ja se taas lisää niiden käyttömäärää ja saa siten jonkinasteisen oravanpyörän liikkeelle lähtemisen hyödyttäen loppukäyttäjää halvempina hintoina ja parantuneena laatuna. Tietenkin on myös monia valmistajia, jotka ulosmittaavat tämän hyödyn vain oman taloudellisen tilanteen parantamiseksi ja hyöty ei koskaan saavuta kuluttajaa. Sisääntuloasteen jälkeen signaali kulkee pääpiirilevyllä oleville pienille lisäkorteille, joissa on suotimien komponentit. Toinen kortti herkkyyssäädölle ja ylipäästösuotimen säädöille ja toinen kortti alipäästösuotimen säädöille. Myös niissä käytetyt komponentit ovat hyvälaatuisia sisältäen kunnollisia suljettuja potentiometrejä ja asiallisia muovikondensaattoreita sekä mainittuja Burr-Brownin audiofiililuokan operaatiovahvistimia. Varsinaisen pääteasteen muodostavat IRF640- ja 9640 –fettiparit, joiden virranläpäisykyky on jo sitä luokkaa, että valmistajan ilmoittamat teholukemat eivät ainakaan jää päätetransistoreista kiinni. Vaikka niiden mitoitus ei olekaan mitenkään ylilyövää, niin vähintäänkin riittävää. Vahvistimen käyttäjä voi huoletta käyttää vahvistinta valmistajan antamien ohjeiden mukaan ja sitten vähän ylikin. Rautanaulaa ei soi- ta mikään vahvistin niin kuin ei tämäkään, mutta kaikkea vähänkään järkevää kuormaa pystyy ohjaamaan helposti ja asiallisella äänenlaadulla. Pääteasteen transistoreiden ohjaus on järjestetty tavanomaisella A-luokassa toimivalla jännitevahvistusasteella ja koska lepovirta on säädettävissä, niin vahvistimen toimintapiste voidaan säätää helposti toimimaan suunnitellulla tavalla. Jos auton virransyöttöjärjestelmä ja vahvistimen jäähdytys antaa myöden, niin toimintapisteen voi säätää myös niin, että myös vahvistimen pääteaste toimii pienillä tehoilla A-luokassa. Tämä ei ole kuitenkaan mikään oikotie onneen, koska korvinkuultavaa äänenlaatua määrittää niin moni muukin asia. Lisäksi vahvistin ei ole sitä varten varsinaisesti suunniteltu, niin asialla leikkiminen johtaa loppujen lopuksi huonompaan äänenlaatuun kuin mihin se kykenisi oikein säädettynä. Testin kuluessa mitään tähän liittyviä ongelmia tai parannuskohteita ei kuitenkaan tullut esiin. Yhteenveto Lievistä puutteistaan huolimatta kuunteluväsymys pysyy poissa ja vahvistimen edessä istuttiin kuuntelemassa kahden kuuntelijan voimin yhteensä noin 10 tuntia. Taustamusiikkikäytössä Ground Zero toimi noin 200 tuntia ennen varsinaisia kuunteluita. Jos väsymys olisi iskeäkseen, niin se olisi jo tapahtunut ja silloin olisi jotain ollut pielessä. Joillain kappaleilla esiin tullut mekaanisen ja muovisuuden lievä maku ei verottanut itse kuunteluiloa ja monestikaan ei tullut kuunneltua ääntä vaan musiikkia ja se on hyvän äänentoiston edellytys. Ground Zero GZUA2225SQ Suositushinta .............................659 euroa Maahantuoja .......................... AudioImport Puhelin ................................ 040 729 0346 Internetissä .................www.audioimport.fi Valmistajan ilm. teho . 2 x 225 W @ 4 ohm 2 x 375 W @ 2 ohm 2 x 550 W @ 1 ohm 1 x 750 W @ 4 ohm 1 x 1100 W @ 2 ohm Särö 1 watin teholla ................... <0,008 % Toimintaluokka ...................................... AB Taajuusvaste ........................ 5 Hz - 30 kHz Signaali / kohina-suhde, A............. >96 dB Vaimennuskerroin ..............................>800 Sisäänmenoimpedanssi ............ >20 kohm Sisäänmenoherkkyys ................ 0.25 - 8 V Jakosuodin, ylipäästö ........ 20 - 400 Hz tai 200 - 4000 Hz, -12 dB/okt. Jakosuodin, alipäästö ........ 20 - 400 Hz tai 200 - 4000 Hz, -12 dB/okt. Tyhjäkäyntivirta .....................................1 A Virrankulutus, maksimi .....................140 A Mitat ............................ 350 x 280 x 50 mm Paino ................................................... 8 kg
© Copyright 2024