Forssan Seutuliigan kesän 2013 mölkkysarja saatiin päätökseen Mölkkysarjan voitti ja kultamitalit sekä kiertopalkinnon sai joukkue nimeltä Ottopojat. Joukkueen kapteeni on Sami Mattila ja muut pelaajat ovat Heikki Ylitalo, Jouko Mäkinen, Antero Mäkinen ja Reima Hakala. Ottopojat on aktiivisesti lentopalloa nuoruusvuosinaan pelanneiden kaverusten harrastejoukkue, joka silloin tällöin osallistuu lentopallopuulaakisarjoihin, pelaa beach volleyta, ja on nyt viime vuosina heitellyt leikkimielellä mölkkyä. Tämä voitto oli ensimmäinen tällä joukkueella missään mölkkykilpailuissa. Hopeajoukkue Tammelan papat on joukkueena heittänyt mölkkyä jo useamman vuoden ajan. Kauko Kentän kipparoimassa joukkueessa pelaavat hänen lisäkseen Antti Kujamäki, Esko Silmälä ja Antti Kujanpää. Pappojen paras menestys on selviytyminen kahdeksan parhaan joukkoon mölkyn MM-kisoissa vuonna 2011. Joukkue voitti Eläkeliiton Etelä-Hämeen piirin mölkkymestaruuden tänä vuonna. Pronssille ylsi EL Forssa 1, jonka kapteeni on Martti Sillanpää. Muut pelaajat ovat Aarno Mero, Toivo Hätinen, Jaakko Arvela ja Vilho Vaaranen. Joukkue, jossa Aarno Meron tilalla pelasi Aulis Mattila, toi tänä vuonna kultamitalit kotiin Eläkeliiton mölkyn SM-kisoista. ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Kuvien henkilöt vasemmalta oikealle Ottopojat: Heikki Ylitalo, Jouko Mäkinen , Sami Mattila, Antero Mäkinen ja Reima Hakala Tammelan papat: Kauko Kenttä, Antti Kujamäki, Esko Silmälä ja Antti Kujanpää EL Forssa 1: Aarno Mero, Toivo Hätinen, Jaakko Arvela, Martti Sillanpää ja Vilho Vaaranen
© Copyright 2025