tästä - Etelän Pesis

Etelä-lohkon ennakkopaketti naiset
Naisten maakuntasarjan etelä-lohkossa pelaa kaudella 2012 yhteensä 11 joukkuetta.
Joukkueet pelaavat kahdessa lohkossa, joista ensimmäisessä pelaavat Espoon Pesis 2, Janakkalan Jana,
Kinnarin Pesis 1, Keravan Pesis-Juniorit, Roihu 1 ja Tahko 1. Toisen lohkon muodostavat Kinnarin Pesis 2,
Lahden Mailaveikot, Roihu 2, Tahko2 ja Virkkalan Kiri.
Lohkoissa pelataan 2x runkosarja oman lohkon joukkueita vastaan sekä 1x sarjamuoto toisen lohkon
joukkueita vastaan. Runkosarjan jälkeen lohkojen A ja B sijoilla 1 ja 2 olevat joukkueet pelaavat ristiin
yksiosaisen välierän, jonka voittajat kohtaavat yksiosaisessa nousu-ottelussa Suomensarjaan.
Perinteiseen tapaan etelä-lohkon joukkueissa pelaa useita kokeneita jo pitkään pesäpallokenttiä kiertäneitä
pelaajia sekä nuoria tulevaisuuden D- ja B- ikäisiä pelaajia. Ennakkokyselyn perusteella sarjanousua
Suomensarjaan tavoittelee ainoastaan Roihun ykkösjoukkue muiden tyytyessä joko sarjapaikan
varmistamiseen tai muihin sijoituksiin.
Suurimmalla budjetilla sarjaan lähtevät Roihu 1 ja Lahden Mailaveikot. Eniten yleisöä tavoittelee
nuorekkaaseen pelaajarunkoon nojaava Keravan Pesis-Juniorit. Joukkueille tehdyn kyselyn perusteella,
ennakkosuosikkeina kauteen lähtevät jo viime vuonna hyvin sarjassa menestyneet Keravan Pesis-Juniorit ja
pelaajarunkoaan uudistanut Lahden Mailaveikot.
Kaudella 2011 Espoon Pesis nousi paluun tehneeseen Suomensarjaan. Toiseksi sijoittui Hämeenlinnan
Paukku, joka ei tänä vuonna pelaa maakuntasarjaa. Kolmanneksi sijoittui ennakkokyselyjen perusteella
ennakkosuosikkina kauteen lähtevä Keravan Pesis-Juniorit.
Joukkue
1.Keravan Pesis-Juniorit
2.Lahden Mailaveikot
3.Kinnarin Pesis 1
4.Hyvinkään Tahko 2
5.Roihu 1
6.Espoon Pesis 2
7.Hyvinkään Tahko 1
8.Roihu 2
9.Janakkalan Jana
10.Virkkalan Kiri
11.Kinnarin Pesis 2
Sijoitus
344233443
432133132
24321231
444
212222
134
11111
4
Pisteet
30
22
18
12
11
8
5
4
0
0
0
1. sija = 4 pistettä
2. sija = 3 pistettä
3. sija = 2 pistettä
4. sija = 1 piste
Etelä-lohkon joukkueiden budjetit kaudelle 2012
Etelä-lohkon yleisötavoitteet kaudelle 2012
Erityistä tai huomionarvoista maakuntasarjajoukkueemme toiminnassa on:
Espoon Pesis: Seuran II-joukkue, jossa mukana paljon nuoria kehittyviä pelaajia.
Janakkalan Jana: Tavoitteena on täydentää joukkuetta omista d-c ikäisistä junioreista, joita
joukkueessa pelaa tulevana kesänä enemmän kuin aikaisempina vuosina.
Keravan Pesis-Juniorit: Joukkueeseen on nostettu viime kaudesta uusia C-junioreita, joille on
pyrkimys saada sopivasti pelikokemusta aikuisten otteluista.
Kinnarin Pesis 2: Uusi ja nuori, mutta sitäkin enemmän innostunut ja kunnianhimoinen joukkue,
keski-ikä noin 22v!!!
Roihu 1: Joukkueessa yhdistyy kokemus, kekseliäisyys ja yllättävissä tilanteissa jopa ketteryys.
Tämän joukkueen ei tarvitse olla paras, riittää, että on parempi kuin muut!
Roihu 1: Joukkueemme koostuu D-B ikäisistä pelaajista sekä muutamista aikuispelaajista.
Tahko 2: Tavoitteenamme on tänä vuonna lähinnä ajaa nuoria, kokemattomia pelaajia naisten
sarjoihin sisään.
Lahden Mailaveikot:Tavoitteena pelata uudistuneella joukkueella rohkeaa ja taktista kypsää peliä.
Etelä-lohkon tähtipelaajia – seuraa heitä:
Eini Berqvist
Taija Heimovirta
Maija Rinnetie
Linda Hämäläinen
Henrikka Harinen
Mirkka-Maaria Kouri
Petra Jokivalli
Iida Keisu
Veera Louhelainen
Maarit Siltala
Noora Valo
Kipe 1
Kipe 1
Janakkalan Jana
Kipe 2
Kipe 2
Roihu 1
Tahko 2
Tahko 2
Lahden Mailaveikot
Virkkalan Kiri
Virkkalan Kiri
Hannu Juusola
Pinja Saarnio
Kati Gran
Sanni Kauppi
Susanna Tölkkö
Elisabeth Landvik
Veera Virtanen
Suvi Cederqvist
Lotta Palola
Sanna Lehtonen
Kipe 1
Janakkalan Jana
Janakkalan Jana
Kipe 2
Roihu 1
Roihu 1
Tahko 2
Lahden Mailaveikot
Lahden Mailaveikot
Virkkalan Kiri