Lataa PDF

4
Kilkkeen leirilehti 2.8.2010
”Scouting är précis det
vad du själv gör det till”
Personporträtt på mediaambassadör Niilo Karjalainen
» sidan 14
T
U
P
I
U
H HETKET
18
u
v
i
s
»
i
r
eatte
t
i
k
k
i
i
s
u
M
u8
v
i
s
»
o
k
Leirikirk
1
2
AVAJAISET
PÄÄKIRJOITUKSET
Kesäleiri on kuin parisuhde. Alussa nauretaan, kuplitaan, räjähdellään ja
juoksennellaan tuliterä leiripaita päällä yössä yhdessä. Ajatellaan, että on
elettävä hetkessä ja otettava kaikesta kaikki irti.
Leirin – tai suhteen – puolivälissä paita on jo likaantunut, sukat
mustuneet, silmäpussit pulskistuneet ja yöunet lyhentyneet. Pikkuasiat
ärsyttävät isosti, ja kaverille tulee välillä tiuskittua. Pehmiskiskan jonoon
ei huvita enää juosta. Lyhyetkin vapaatuokiot tekisi mieli viettää mättäällä nuokkuen.
Unettavassa iltapäiväauringossa, varpujen kutitellessa niskaa sitä
tulee miettineeksi – laiskasti, toki – kaikenlaisia kysymyksiä. Esimerkiksi
tällaisia:
Miksi niin usein ne parhaat tyypit lopettavat partion?
Eikö kukaan tajunnut kääntää eilisen musiikkiteatteria englanniksi ja
ruotsiksi?
Jos käyttäisin aina partiopaitaa, muuttuisiko ryhtini pysyvästi sotilaallisemmaksi?
Onko totta, että Maalaakson hyppypisteellä pojat pääsivät loikkaamaan
korkeammalta kuin tytöt?
Miltähän tuntuisi asua tämänkokoisen partioleirin naapurissa?
Kaipaanko suihkua, sänkyä ja omaa rauhaa jo niin paljon, että tätä voi
kutsua koti-ikäväksi?
Enimmäkseen sitä on kuitenkin eri tyytyväinen siihen, että saa olla
naimisissa juuri tämän leirin kanssa. Välillä pitää vain elää niissa hitaissakin hetkissä.
Kolumni: Kuusen alta
Ylittäjät ovat tehneet Kilkkeen.
Rymyä! & Yrmyy
8 – 11
Puheenaiheet
Wakka Wakka at the International Evening
Finnish Tradition: No Swimming Freely Hetki ennen hengellisyyttä
Tanskalaiselle partiojohtajalle kultaa
Simply Black Scout Tents
Svåra frågor men lätt stämning
Scouting should be
encouraged to change
Tents, food lines, scout uniforms, huge shared programs and the scarves
that swirl above heads in different colors. All this you can find at Kilke
as well as other big camps. Even though every camp is different, the
traditions in scouting are strong and the symbols are found everywhere
combining scout events.
When I walk around Kilke, I feel a scene of belonging with everyone I
meet. Even though I’ve never met some of the people, I know that they
also once gave the scout promise, they’ve been at campfire, stood in a friendship circle, and I know that they understand why I’ve spent my holiday and money to be on a camp, working hard.
The traditions show that we are not the first ones – and hopefully not
the last – who with a scarf around their neck, on a jamboree, make a marshmallow stick at the campfire.
But traditions shouldn’t be too important. At Kilke, information on the
Internet moves fast and technology blends in with the old ways of doing
things. Things aren’t always meant to be done as they were done 100 years
ago.
If the younger ones think that some of the older ways aren’t working
as it should, the older ones should also be able to listen and adjust. If the
new scout generations don’t have the possibility to show directions for
scouting, the movement will not survive this century.
At Camp We... p. 22
SUURI ILTANUOTIO
14 – 15 Rymyraati
Millaisia haikkeja leireillä oli?
Rymy valistaa
Älä häpäise lippukuntaasi lipunnostossa.
Partioperhesuhteita
Partiolaisia kolmessa polvessa.
16– 17 Personporträtt på Niilo Karjalainen
Din scouting är din spegelbild.
18 – 19
Anna Munsterhjelm
Suomen Partiolaisten suurleiri Kilkkeen leirilehti. Seuraava Rymy ilmestyy 4.8.2010. Rymy ilmestyy 5 kertaa
kesän 2010 aikana. Painosmäärä 6 000. Painopaikka
Salon Lehtitehdas
PÄÄTOIMITTAJAT Anna Munsterhjelm,
Laura Saarikoski
TOIMITUSPÄÄLLIKÖT Laura ’Tikku’ Ticklén,
Karoliina Tikka
AD Mari ’Pinja’ Vahteristo
TOIMITUSSIHTEERI Janne ’Haukkis’ Haonperä
Kilkkeen kääntöpuoli
Ohjelmalavan konehuoneessa on tuhat mahdollisuutta säätää.
6 – 7 Kahvitauolla
Tarpoja pärjää haikilla, kun kampaus on oikea.
Puolivälin pohdintoja
Laura Saarikoski
4 – 5
Reportaasi s. 18–21
Partioilmiö: Kuka täällä johtaa? Nousujohteisuutta vai äkkijyrkkyyttä
Kolumni: Isoveli valvoo – myös partiossa Gallup: Milloin olet kypsä johtajaksi?
Kuka tukisi aikuista?
20 – 22 Reportaasi: Esiripun edessä ja takana.
Älä nai karhua. Hämmennystä kulissien molemmin puolin.
PÄÄTTÄJÄISET
23 – 28 Pasa-yhtyeen Feniks Willamo tykkää luonnossa hengailusta • Vertailussa leirit eri puolella maailmaa • Puuha-
sivu täynnä vihaa • Leiriterapeutti • ..............Terveisiä perheestä • Iltasatu • Partyo!
Partyo! s. 28
SIVUPOLKU Terveisiä juttukeikalta
Sata vuotta partiotarinoita
Teksti: Sirkku Juhantila ja Anna Voutilainen Lopulta kuitenkin huomasimme, että meitä
Meitä pyydettiin tutkimaan partion muuttumista viimeisten kymmenen vuosikymmenen aikana. Totta kai suostuimme –
tässähän on kiinnostava haaste.
Alkuinnostuksen jälkeen jäimme pohtimaan, onko oikeasti mahdollista löytää
1920-luvulla partiota harrastanut. Apua onneksi löytyi. Jopa erään edesmenneen partiolaisen vaimo olisi hätätilanteessa ollut
valmis muistelemaan miehensä partiouraa.
KUVATOIMITTAJA Eeva Helle
TOIMITTAJAT Veera Räsänen, Anna Voutilainen, Sirkku
Juhantila, Niina Partanen, Jaana Ketola, Eva Carlson,
Oona Kantele, Milla Savo, Johanna Korhonen, Noona
Rautajärvi, Teppo Lakiasuo, Mira Penttilä, Markus Helaniemi, Annika Santalahti, Rosa Heikkinen, Saana Kurkela, Tuuli Seppälä, Antti Keränen, Tobias Weissenmayer,
Deborah Dryland, Martin Sebald, Sami Sjöblom
VALOKUVAAJAT Jaakko Roppola, Joel Nykter, Johanna Skarp, Tuomas Sauliala, Meri Säynätkari, Sacu Kouti, Sami Tarkiainen, Timo Vehviläinen, Sanna Jykylä,
Marjukka Källi
partiolaisia on paljon – joka vuosikymmeneltä.
Kertomukset saivat miettimään. Leireilyä
pula-aikana selluvellin voimin? Tytöillä ja
pojilla erilainen partio-ohjelma? Ei läppäriä
leirillä? Ja silti partiossa monet asiat näyttävät pysyvän samanlaisina kautta vuosien.
Muistelot veivät mukanaan. Oli kiva
jutella.
Lue Rymyraati sivulta 12.
TAITTAJAT Elina Juola, Lauri Lankinen, Matteus Pentti,
Jussi Peso, Kaisu Laulainen, Nicole Finell, Ester Pentti
AVUSTAJAT Jyrki Vainio
TÄTÄ RYMYÄ TEHTÄESSÄ on kuunneltu leirilaulua,
moottorisahaa, tiuskimista, Rymyn housebändi Hälvettä,
hyviä vitsejä, huonoja vitsejä, reggaeta sekä jatkuvasti
piippaavaa tekstaripalstan kännykkää.
KANNESSA RYMYÄÄ Pinja Korvenoja Hespartosta.
Kuvan otti Sanna Jykylä.
3
Kuvat: Timo Vehviläinen
MITÄ SILMÄT EI NÄÄ Kuvia Kilkkeen kääntöpuolelta
Leirin konehuoneesta, päivää
Ohjelmalavan mikserillä on tuhat ja yksi mahdollisuutta säätää. Painikkeiden lisäksi
johtojen hallittu kaaos herättää kunnioitusta. Osaisitko sinä käyttää näitä?
Piirros: Jyrki Vainio
KANNON NOKASTA Piirtäjä dokumentoi Kilkkeen arkea
JOTAIN LAINATTUA Tätä meistä takanapäin puhutaan
”Nuoret saa ihan liian vähän tehdä mitään nykysin, hienoo et on partio jossa
tehdään edes joskus jotain.”
Kommentti, aamulehti.fi 31.7.2010
”Ennätyslämpötilat eivät Evolla leireileviä partiolaisia haittaa. Ohjelmissa
ollaan mukana innolla helteestä huolimatta. Vesilaakson ohjelmat lienevät
odotetuimpia näillä keleillä.”
MTV3 29.7.2010
4
”Jos noi retkikeittimet on noin vaarallisia, miksi niitä vielä myydään?”
Nimim. Eki, aamulehti.fi 30.7.2010
”Kokeilimme palomiesten hauislihasten
kestävyyttä.”
Irman & Tarmon blogi, kilke.fi 29.7.2010
”Tää on ihan syvältä ! Ollaa eksytty!
Ihana haikki -,-””
Facebook 30.7.2010
”Partiolaisten Kilke suurleirillä Evolla
on joka päivä yli 10 000 nälkäistä suuta,
jotka haluavat syödä useamman kerran
päivässä. Ruokalistalla on niin lihapullakastiketta kuin makkarakeittoa ja välillä
yllätyspullaakin. Kun kaikki leiriläisistä
eivät olleet vielä saapuneet, ei Tiina
Ruokosella ollut kyläkeittiöllä puuroa.
Leirin rakentajaväki sen sijaan sai yllättyä iloisesti saadessaan tilalla pullaa.”
Yle 31.7.2010
“Silent party was damn weird to watch
but it was damn fun to take part! Kilke
rocks + we have nice british girls staying @ our camp.”
Karo7309 30.7.2010
”Minua ottaa pattiin, kun uutisissa tai
kuvissa ei ole kuvattu Lapa-alaleiriä,
eli pohjoisen porukka metsänvihreissä
huiveissaan on jätetty kehä kolmosen
jalkoihin. :/”
Facebook 29.7.2010
KUUSEN ALTA Kolumnissa maalaillaan leiriin liittyviä tunteita ja tuoksuja.
Tarpoja kertoo rinkkalauttansa uponneen
vesistön ylityksessä.
Ihan pohjaan asti.
Eipä aikaakaan,
kun kohtalotoveri
kertoo omansa
uponneen vieläkin syvemmälle:
paikalle on saapunut
ylittäjä. Partio on
täynnä näitä ylittäjiä.
Jos jossakin alaleirissä
Bajamaja haisee pahalle,
jossain toisessa vieläkin pahemmalle. Helsinkiläisessä
lippukunnassa huudetaan kovaa, mutta Keuruulla
vieläkin kovempaa. Avajaisista Loiston Kauramiestä luultiin tylsimmäksi, mutta Kilkkeen ”Kill – Kill”
olikin vielä tylsempi. Lapassa on megabeibejä, mutta
Kalevassa vieläkin megampia tai beibempiä. Alittajien
asiat eivät voi enää mennä huonommin, ylittäjien voi.
Aina on ylittäjä.
Meidän lippukunnallamme on ensi kesänä leiri
kimpassa toisen lippukunnan kanssa, koska kohtasin
tänään ylittäjän. Ohimennen mainitsin lounaalla
olevani suhteellisen erinomainen leirikokki, kuten
on ylittäjänikin. Asiaan piti saada selvyys. Niinpä
kokkisota johti ystävyyden rakentamiseen yli kunnan
rajojen. Ainakin olen ylivoimaisesti parempi syömään
leiriruokaa, koska olen lihavampi.
Mielestäni ylittäjät ovat partion kehitystä eteenpäin vievä voima. Ylittäjät eivät ole kerskailijoita
ja tyhjän kehujia, vaan kaiken paremmin tekeviä
moottoreita. Itsensä ja asioiden kehittäjiä. He nauttivat säälipullakahveja ja -haleja sekä nukkuvat
tasaisemmalla alustalla. Siksi Kilkkeen vesihuolto on
paljon kehittyneempi kuin Miilulla ja Bajamaja on
paljon mukavampi sekä ekologisempi kuin jätesäkkimuovista väsätty höndäri. Kilke on kansainvälisempi
kuin Karelia. Leirisää on paljon miellyttävämpi ja tytöt
hymyilevät paljon kauniimmin. Haikillakin oli paljon
rankempaa. Meidän porukkamme on muuten paljon
hauskempi kuin noiden ja Rymy on kaikkien aikojen
paras leirilehti. Asioiden taustalla ovat ylittäjät, jotka
tietävät ja osaavat paremmin. Ylittämisellä pyritään
parhauteen ja ainakaan samoja virheitä ei uusita, koska vain alittajat sortuvat moiseen. Minunkin rinkkalauttani kelluu nykyään, ja sitä voi käyttää ylitykseen.
Tai siis tarkoitan sen erään tarpojan rinkkalauttaa.
Kilke on ylitys. Kilkkeen ovat tehneet ylittäjät. Parhaimmat ovat ylittäneet itsensä . Kilke on maalaiskaupungin kokoinen partiotaajama, jossa on enemmän
kahviloita ja ravintoloita sekä erikoisliikkeitä kuin
oikeassa sivistyksen pariin rakennetussa kaupungissa.
Kilkkeellä on myös täystyöllisyys. Kilkkeen ylittäjät
ovat pyrkineet tekemään saman kuin aiemmilla suurleireillä, mutta paremmin. Ensi jamboreen toteuttavat
taas uudet ylittäjät. Mieluummin överit kuin vajarit.
Kuva: Johanna Skarp
Ollaan ylittäjiä,
tehdään paremmin
Teppo Lakiasuo
Kirjoittaja on ylipainoinen keskivertosuorittaja, jolla
on kohta neljä suurleiriä takanaan.
Kuvat: Ines Sirén & sxc.hu
KUIN KAKSI KARJAA
Whoever said scouts
were not cool?”
Twitter 31.7.2010
Anna kaikkien huivien heilua.
✓
”Oli ilo vierailla Kilkkeellä. Pieni haikeus
hiipi, etten ole sitä siellä rakentamassa
ja jakamassa teidän kanssa. ’Leirillä
olemme iloisempia ja hauskempia kuin
missään muualla, mutta olemme myös
ahkerampia ja auttavaisempia, herkempiä ja vakavampia. Olemme hyviä tovereita toisillemme ja rohkenemme tuoda
esiin oman itsemme.’ (Partiotytön opas
v. 58) Tätä kaikkea teissä näin, puurtajat.
Voimia loppuleiriin!”
Facebook 31.7.2010
”Kilke-leirin vierailupäivät ruuhkauttavat liikennettä Lammin seudulla.”
Yle 31.7.2010
”Whoever said scouts were not cool?”
Twitter 31.7.2010
”Kiitos oli ilo vierailla Kilkkeellä ja vielä
suurempi il0 nähdä, että meidän junnu
voi hyvin ja viihtyy vallan mahtavasti
leirillä.”
Facebook 1.8.2010
Anna kaikkien kukkien kukkia.
OIKAISUT
Virheiltä ei vältytty myöskään Rymyn
numerossa 3:
Sivulla 7 Vaeltajabileiden ajankohta oli
ilmoitettu väärin. Bileet järjestetään
Näädänpesässä klo 19–21.
Sivulla 14 Rymyraadin tekstit olivat
virheelliset. Lue juttu kokonaisuudessaan tämän lehden sivulta 25.
Sivun 18 kuvassa on Anders Huldén, ei
Antti.
Sivulla 25 Olli Lehtisen ja Teemu Nurmisen lippukunta on Langinkosken
Samoajat.
Sivulla 28 tanssivat Jesper ja Lasse
ovat kotoisin Tanskasta, eivät
Saksasta.
Rymyn toisen numeron sivulla 8 Virva
Kokon nimi oli muuttunut toisessa
lainauksessa Virpiksi.
5
KAHVITAUOLLA Tarpoja Vera Savinainen
Tarpojan rinkka
painaa aina liikaa
Vera Savinainen, 13, ei pelkää. Aikamoinen reissu saattaa
olla rankka, mutta oikealla kampauksella Launeen
Lähdesiskojen tyttövartio ei voi epäonnistua. Aika ajoin
on kuitenkin otettava kuksa kouraan ja istahdettava
puun juurelle lepäämään.
Teksti: Oona Kantele
Kuva: Joel Nykter
Olet matkalla Aikamoisen reissun
ensimmäiselle rastille. Oletko
ollut aikaisemmin haikilla?
Kerran. Se oli aika rankkaa ja
silloin oli liikaa tavaraa. Ihan niin
kuin nytkin. Rinkasta tulee aina
turhan painava.
Millainen olisi unelmiesi haikki?
Ainakin rasteja pitäisi olla paljon. Kävelyä ei tarvitsisi olla niin
hirveästi.
Miten olet valmistautunut Aikamoiseen reissuun?
Olen harjoitellut suunnistusta.
On ihan kivaa mennä haikille, ja
odotan tulevaa innolla.
Mikä olisi Aku Ankan
sudenpentukenraalin arvonimesi?
P.I.P.P.U.R.I. – Pieni, Iloinen, Paras,
Peloton, Urhea ja Rohkea Intoilija
Mikä on ehdoton haikkieväs?
No varmaan ruisleipä. Se on terveellistä ja hyvää.
Mikä on paras kampaus haikille?
Nuttura olisi hyvä, mutta se ei pysy.
Myös hiukset auki on hyvä, mutta
niin tulee vähän kuuma.
Kilkkeen tarpojat ja samoajat pääsevät alaleiri kerrallaan seikkailemaan
vuorokaudeksi Aikamoiselle reissulle. Haikilla liikutaan vartioittain
ja kukin vartio saa valita kolmesta
vaikeus-asteesta itselleen sopivimman.
Miten aiot viettää kahvitaukosi
haikilla?
En juo kahvia, mutta mehutauon
voin pitää haikilla laavussa tai leirissä teltassa kavereiden kanssa.
Asteikolla 1–10, kuinka haisevat
ovat sukkasi Aikamoisen reissun
jälkeen?
Kahdeksan. Ei ne kovin puhtaina
pysy.
Kuinka monta rakkoa luulet löytäväsi jaloistasi palatessasi leiriin?
Varmaan kaksi molemmista.
Entä mikä on paras keino torjua
rakkoja?
Jalkojen teippaus, ehkä laastarit.
Kantavatko kaverisi rinkkasi
maaliviivan yli?
Eivät! Selviän itse, vaikka haikki
onkin aika rankka.
Ja lopuksi: mikä on vinkkisi vielä
haikkia vartoville?
Pitää ottaa mukaan vähän tavaraa,
jotta rinkka ei painaisi liikaa. On
myös hyvä kantaa rinkassa paljon
juomavettä ja nukkua hyvin ennen
haikkia.
Yö vietetään laavuissa leirialueen
ulkopuolella hyttysten ininässä.
Seuraavana päivänä leiriläiset saapuvat takaisin savuihinsa muutamaa
harhareittiä rikkaam-pina. Onnekkaimmat ovat saattaneet päästä
harjoittelemaan myös eksymistilanteessa toimimista.
Vera Savinainen aikoo mutustella tauollaan ruisleipää.
RYMYÄ! / YRMYY... Kilkkeen nousevat ja laskevat trendit
RYMYÄ!
Jonotus. Sosiaalisten
kontaktien kiireetön
mekka. Ennen tavattiin
kaivolla, nyt tiskijonossa.
Tähän on kaikilla varaa.
6
YRMYY...
Kiire. Hyöty-liikunnan
äiti! Mitä tiukemmaksi
vedät aikataulusi, sitä
kovempaa kävelet.
Rymy. No hei, ihan
oikeesti! Kyllä tässä vaiheessa leiriä jo voi kehua
itseään. Leirin lehdistön
pirteä kukkanen.
Ruoka. Ihan pastaa.
Savinen pottu ja sillikin
maistuisi välillä.
Suihkun kylmä vesi.
Miehille aiheutuu identiteettiongelmia.
Vierailupäivän pesti.
Vain bussikuskit saivat
kahvia.
RYMYMENOT
Vaeltajaohjelma
Ilmalaaksossa klo 9–12 ja 13–15.
3
Toivetta
löytötavaroiden suhteen
Elli Jokinen, Löytötavaratoimisto
Samoajaluotsiasema
Kalevassa Ketun kyläkeittiössä
klo 9.30–11.30.
Kilkettä kupissa
LPKJ-tapaaminen kahvila
Katapultissa klo 13–15.
Otto laulattaa lapsia
Kahvila Lapasessa klo 10 ja 15.
at the Play Station
Teemu Pulkkinen, Play Station
1. International athmosphere
People can make friends from
all around the world.
1. Tutki tavarasi. Käy läpi rinkkasi,
ennen kuin lähdet leiriltä. Leiriltä on
löytynyt laatikoittain juomapulloja,
aurinkolaseja ja puukkoja.
2. Nimikoi omaisuutesi. Jos
löytötavarassa lukee nimi ja savun
numero, se osataan lähettää suoraan
omistajalleen.
Kuva: Marjukka Kalli
Päiväkaraoke
Kahvila Lapasessa lounaan
jälkeen.
3
Best things
3. Tee ilmoitus. Jos kadotat jotakin, tee
katoamisilmoitus alaleirissä tai käväise
löytötavaratoimistossa.
2. Buddy Exchange. You can
enjoy an ice cream with a new
friend.
Kuva: Marjukka Kalli
Maanantai 2.8
3. Funny games. Be prepared to
teach a game to others.
Rymy 4 julkkarit
Pressiklubilla klo 18.30.
Mikko Alatalo keikkailee
Kahvila Kivessä klo 19.
KAS NÄIN!
Tarpojaluotsiasema
Kahvila Kivessä klo 18–20.
Vaeltajabileet
Luvassa mm. stand-up-koomikon
esitys. Näädänpesässä klo 19–21.
Aikuisohjelmaa klo 19.30- 21.30
Erityislapset kahvila Saimaassa
• Raffun ohjelmateltassa Partion
julkisuuskuva • Kahvila Lapasessa
aikuisen paikka partiossa.
Tiistai 3.8
Alueohjaajien tapaaminen
Kahvila Katapultissa
klo 09.30–11.30.
Vaeltajaluotsiasema
Kalevassa Ketun kyläkeittiössä
klo 9.30–11.30.
Elvis-show ja Golf Open
Kahvila Kivessä klo 18.
Iltakaraoke
Kahvila Lapasessa klo 18 alkaen.
Ennen.
Näin näytät hyvältä loppuleiristäkin
EB-tapaaminen
Klo 16–19 Katapultissa.
Teksti: Anna Munsterhjelm
Piirros: Niina Partanen
Aikuisohjelmaa klo 19.30–21.30
Erityislapset Lapassa, Leton
kyläkeittiössä • Kahvila Saimaassa Aikuisen paikka partiossa •
Raffun ohjelmateltassa Partion
julkisuuskuva.
1. Suihkuun et tietenkään kiireeltäsi
ennätä. Leiki siis uhrautuvaista ja
tarjoudu avuksi vesitiimiin. Tarkastaessanne putkien liitoksia irrota elintärkeä mutteri ja anna veden suihkuta
itseesi. Muista voidella itsesi saippualla jo etukäteen.
Pinkkipartion tapaaminen
Kaikenikäisille ei-niin-heteroille
partiolaisille vapaamuotoinen
tapaaminen klo 21.30–23 melontapisteen vieressä niemenkärjessä,
sillalta 100m pohjoiseen.
2. Jättäydy tekosyyn varjolla yksin
telttaan ja käy hehkeimmän kaverisi
meikkipussilla. Ne ärsyttävän vaaleat
silmänaluset ja nenän mattapinta ei-
Great Finals of the Quiz
Näädänpesä Leaders Café at 9
pm.
Keskiviikko 4.8
Gospelbändi Fisu
Bändi esiintyy kahvila
Katapultissa.
Iltapäiväbingo
Kahvila Lapasessa klo 13 alkaen.
Aikuisohjelmaa klo 18.30-20
Kahvila Saimaassa Aikuisen paikka partiossa • Kalevassa Ketun
kyläkeittiössä Erityislapset.
HUOM! Lapasessa lasten leikkipaikka. Kahvilat sulkeutuvat
aiemmin päättäjäisten takia.
Jälkeen.
vät todellakaan ole luojan luomia. Tee
samalla tutkimusmatka rinkkaasi. Sen
pohjalta löytyy takuulla vielä puhtaitakin vaatteita – ainakin niitä, jotka
äiti tai tyttöystävä sinne kaksi viikkoa
sitten pakkasi. Ennen pukeutumista
haistele housujasi: aavistus pesuainetta, ah!
lauksella. Kieriskele tiepölyssä niin,
että saat ruskean kokovartalomaskin.
Työnnä päähän lisää risuja, mahdollisesti myös pieneläinten luita. Lopeta
suomen puhuminen ja kerro olevasi itsesi kauan sitten kadonnut, Australian
aboriginaalien keskuudessa kasvatettu kaksonen. Ulkkareilla käy kahvilassa
aina parempi flaksi!
3. Jos hyttysenpuremat ovat paisuneet kävyn kokoisiksi, finnit loistavat
kuin liikennevalot eikä lika enää irtoa
käsistä, käännä tappio voitoksesi. Hae
Maalaaksosta kasvomaaleja ja peitä
naaman näppylät reilulla sotamaa-
LEIRIHOROSKOOPPI Ajalle 2.-3.8.
Kaleva
Viereisen teltan kiinnostavat asukkaat ovat kuin ovatkin vilkuilleet sinun
telttaasi! Illasta voi tulla ikimuistoinen.
Varokaa kuitenkin, sillä vihainen yövalvoja voi tulla keskeyttämään rattoisan
iltanne.
Lapa
Aurinko paistaa iloiselle lapalaiselle.
Vieraile ohjelmalaaksoissa ja saatat
tutustua uusiin ihmisiin. Varo kuitenkin
haastamasta riitaa tuikkulaisten kanssa, sillä heidän yläpuolellaan näkyy
synkkiä pilviä.
Leivo
Epärehellisyytesi saattaa paljastaa
sinut, joten ole tarkkana, mitä puhut.
Rehellisyys maan perii, kuuluu vanha
astrologien sanonta. Jos kuitenkin juksaat, jopa iltaisin kimppuun hyökkäävät
hyttyset alkavat karttaa sinua.
Pöpö
Merkittävät planeettakuviot haittaavat
menoanne, ja suunnitelmat menevät
uusiksi. Puuro on yhtä vetistä kuin ilma,
joten pukekaa lapset lämpimästi ja
säästytte enemmiltä harmeilta.
Raffu
Vastoinkäymisistä huolimatta aamu
hymyilee ja leirielämä maistuu. Kaikki
Saturnuksen kuut ovat puolellasi,
mutta sen renkaat hankaloittavat
matkaa. Pidä siis varasi ja muista juoda
riittävästi!
Tuikku
Synkkyytesi paistaa leirin toiseen
päähän. Älä piilottele murheitasi,
vierailupäivän iloiset muistot lämmittävät mieltäsi.
7
PUHEENAIHEET
Leirijumalanpalvelusta seurasi lähes
koko kymmentuhatpäinen leiri.
Hetki ennen
hengellisyyttä
Kilkkeen ekumeeninen jumalanpalvelus
järjestettiin sunnuntaina. Mitä tapahtui
lavan takana ennen tilaisuuden alkua?
Teksti Suvi Takala
Kuva Sami Tarkiainen
Reilu tunti aiemmin valmistelut olivat jo täydessä
vauhdissa. Lavan takana tunnelma ei ole kovin jännittyneen oloinen, vaikka kiirettä riittää. Ensiapuhenkilöt, turva ja tekniikka valmistelevat omaa osuuttaan
samaan aikaan, kun kuoro availee ääntään.
Leirijumalanpalveluksen saarnaaja, Mikkelin
hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen kertoo, että
jumalanpalveluksen tavoitteena on tarjota leiriläisille
mahdollisuus pysähtymiseen ja hiljentymiseen. H
­ änen
mielestään jumalanpalvelus on luonnollinen osa
partiota.
– Partioliikkeen vahvuus on siinä, että se ottaa huomioon myös ihmisten uskonnolliset tarpeet.
Mikko Kohonen Harjun Pojista toimii leirillä tekniikan apulaisena valoissa. Jumalanpalveluksessa hän
tarkkailee backstagea.
– Jumalanpalvelus tuo esiin partion hengellistä
puolta. Monien lippukuntien taustavaikuttajana toimii
seurakunta. Kyllä jumalanpalvelus tällaiseen suurl­ei­
riin kuuluu, Mikko sanoo.
Rebekka Nyyssönen Illinkiertäjistä on mukana
jumalanpalveluksen kuorossa. Laulava ja koskettimia
soittava nainen on kokenut esiintyjä eikä juurikaan
jännitä lavalle menoa.
– On hyvä, että jumalanpalvelusta ei pidetä aina
kirkossa.
SÄHKEET
Kolmesta palovammoja trangiakeittimestä saaneesta tarpojasta
kaksi on kotiutettu sairaalasta.
Yksi heistä on edelleen hoidossa
Töölön sairaalassa. Onnettomuuden
nähneet rastimiehet ja läheiset ovat
saaneet kriisiapua.
8
Woomal-elokuvakilpailun parhaat
palkittiin Kilkkeellä perjantaina.
Voiton veivät Rakinan Samoajat
Raision KilliNalleista (L-SP).
Parachute Fitness näytti esimerkkiä
vilpittömästä palautteenannosta.
He antoivat lähikeittiölleen Raffussa kiitosta ja kannustusta. Keittiö
tekee peruspuuhasta partiohauskaa
olemalla luova.
WOSMn Euroopan alueen johtaja
David McKee vierailee Kilkkeellä
31.7.–2.8. David tutustuu Evon maastoon, jossa pidetään kansainvälinen
Roverway-vaeltajatapahtuma vuonna 2012.
Svåra frågor
men lätt stämning
På söndagmorgon dammar vägen utanför
Scoutideologins hus av ca. 300 par fötter,
som tillhör scouter som ska delta i det
allternativa programmet som ersätter den
ekumeniska lägergudstjänsten.
Text: Sonja Eloranta
Fotografier: Meri Säynätkari och Johanna Skarp
”Skulle du äta kött ifall du var vegetarian och kidnappad och du
inte fått mat på två dagar?” Svåra frågor så som denna lockade till
diskussion under söndagens alternativa program.
Då alla anlännt till skogsgläntan vid Scoutideologins
hus, formar deltagare i alla åldrar grupper på fem och
den långa kön börjar maka på sig mot den Etiska stigen. Mängden deltagare är större än någon förväntat
sig men alla är på gott humör och färdiga för diskussion.
Skulle du hjälpa någon i livsfara fastän du själv
skulle stå i stor risk? Skulle du äta kött ifall du var
vegetarian och kidnappad och du inte fått mat på två
dagar? Är en 15-årig mogen att hamna i fängelset?
Bland annat dessa knepiga frågor får svar inom flertal
diskuterande grupper, som svarar på frågorna genom
att trär JO- eller NEJ-pärlor på en bit ståltråd. Under
loppet av banan med 25 frågor har varje grupp skrattat, funderat och debatterat i glad anda. Då ståltrådsbitarna fyllts av pärlor får den Etiska stigen ett naturligt
slut med allsång och en stor syskonring.
Explorerscouterna Daniel från Sjöscoutkåren
Havsörnarna och Niklas , Axel, Sander och Vincent
från Sjöscoutkåren Stormfågeln tycker att frågorna på
den Etiska stigen lockade till diskussion och de menar
att styrkan med programmet var att det inte var i
formen av en föreläsning, utan alla fick delta naturligt i diskussionen. Daniel och Niklas föreslår att man
kunde ha delat in deltagarna i blandade grupper för
att få fram mer mångsidiga tankar från bland annat
utländska scouter. Också Essi och Sarah från Kaukapartio, Anna-Katariina från Hervannan Hukat och
Henrik från Rekolan Metsänkävijät gillade stigen och
tycker att idén är värd att återanvända senare.
Även internationella Kilke-deltagare trivs och en
grupp scouter från Senegal beskriver programmet
med orden “Hyvä, hyvä, joo!” och ler stort. Enligt dessa
roverscouter och vuxna innehöll stigen redan bekanta
diskussionsämnen i en ny form. Gruppen tyckte speciellt mycket om att alla fick en chans att diskutera sin
världssyn och beskriva sina känslor.
Allt som allt verkar alla deltagare vara nöjda med
chansen för diskussion och självbetraktelse och man
kan lätt saga att den Etiska stigen var lyckad.
EN YMMÄRRÄ
Rymy kysyy hyviä tyhmiä
kysymyksiä
Miksi tiskivesi on kuumaa?
Fråga 14: “Du beskylls för att ha rökt
tobak i skolan. Den skyldige är dock din
kompis. Skulle du avslöja honom?”
Medan majoriteten av lägerdeltagarna
deltog i gudstjänsten, fanns även alternativt program vid Scoutideologins hus.
Kilkkeellä tiskataan ilahduttavan
puhtaissa ja kuumissa vesissä. Mitä oikein
on tapahtunut, Rumban keittiöpäällikkö
Antti Saarisalo?
Teksti: Sirkku Juhantila
”Leirin johto on antanut ohjeet hygienian parantamisesta ja leirin keittiöt ovat järjestäneet toteutuksen.
Kilkkeellä tiskauspaljujen määrä on neljä aiemmin
totuttujen kolmen sijaan. Lisäksi lisäsimme keittiömme
tiskauslinjojen lukumäärä.
Tiskauspöytä on suora, joten vesien siirtely uutta
vettä tuotaessa on helppoa. Vesi tulee letkua pitkin aivan soppatykin vierelle, sitä ei tarvitse kantaa kaukaa.
Rumban keittiössä meillä pöhisee kolme soppatykkiä
pelkästään tiskivesiä varten. Koska kaikki on pyritty
tekemään mahdollisimman helpoksi, rutinoitunut
ja tehokas työntekijä pystyy hoitamaan esimerkiksi
aamiaisen tiskivedet tarvittaessa yksinkin, emmekä ole
joutuneet hankkimaan lisää henkilökuntaa tähän.
Olemme myös erityisesti panostaneet tiskiä hoitavien henkilöiden koulutukseen, sitä kautta toimintaa on
saatu tehostettua.”
9
PUHEENAIHEET
The Senegalese scouts performed the ”Wakka Wakka” song on stage.
Rhythm is International
Scouts from Hong Kong, Nepal, Germany
and many more enjoyed a night of
international spirit at the leaders’ café.
Text and Photo: Martin ”Einstein” Sebald
Drums are sounding through the beautiful woods close to Kilke; it sounds like a wonderful party is happening. Näädänpesä’s visitors seem to be even more colourful this evening. No wonder, it’s the international
evening at the leaders café and almost every country
taking part at Kilke has provided a representative.
There are scouts from Hong Kong, Britain, Germany…
And there are also scouts from Senegal and Nepal
because of the special affinity between Finland and
these countries under the Finnish Scout Association’s
partnership projects.
Inside the café, there is a hive of activity – badge
swapping! Scouts from different countries, equipped
with large plastic bags filled with badges, are buzzing
around trying to get the best deal. The busiest of these are the scouts from Hong Kong. They have brought
with them many colourful badges in unusual shapes
that will later be added to many campfire blankets
throughout Europe. There are also many British
scouts and guides who have brought along other items
Visitors’ Day
A visiting day can be a
very stressful event.
Therefore it is necessary
to consider several topics
for making visitors’ day
enjoyable for all.
Text: Oona Kantele &
Martin ”Einstein” Sebald
10
to swap. Scouts who have brought only a few items
run out of stock very soon.
As if to encourage the badge swappers to trade even
more quickly, the Senegalese scouts, who are performing on stage, beat their drums faster and sing with
great gusto!
Different in their style of music but no less passionate are the Nepalese scouts, who performed a
Nepalese dance in traditional costume. Then came a
rendition of the “B-P Spirit” that is known by scouts
around the world, which served as a good introduction
to the panel discussion that followed. With speakers
from Nepal , Senegal, and one from Finland (representing Finland and its neighbours around the Baltic Sea),
the discussion focused on the different projects that
have been undertaken by scouts in those countries
where scouting is well-respected.
In different ways, each of these three countries is
involved in projects that serve their communities
and helps in the environment. For example, last year,
scouts in Senegal helped 10,000 people affected by
flooding. In Nepal, one of their projects has been to
develop access to “B-P Peak”, a 5000m mountain that
was named after the founder of the Scout Movement,
International Office
Because there is plenty of staff in
the international office everything
went on without problems. Some
of the staff members even helped
in other tasks like road safety.
Camp Office
In total all seemed to be satisfied
with the day. Rymy could not even
find out the “most annoying question” visitors asked the office staff.
which is often visited by foreign scouts and was
recently climbed by a party of Finnish scouts. Scouts
from the Baltic countries have joined forces to protect
the ecology in their surrounding areas from further
destruction. In addition, the representatives of Nepal
and Senegal confirmed their intentions to learn from
the structure and organisation of Kilke with a view to
implementing these at their own future Jamborees.
The Thilia Thalia part of the evening turned out
to be an improvisation contest, which proved to be
particularly challenging – the team from Senegal was
tasked with acting out a horror movie set in a Finnish
sauna, whilst the British team made everyone laugh
with their documentary entitled, “The Board of Finnish Scouting Goes Hiking Through The Woods”.
The Senegalese scouts decided to step up on stage
and perform the “Wakka Wakka” song, best known
from the World Cup, which brought everyone to the
dance floor in a mass of colour and in party mood. At
least “officially”, this wonderful ‘international evening’
had come to an end (but, of course, in reality it went
on and many stayed at Näädänpesä until the early
morning).
Toilets
Some toilet areas along main road
Kilkkeen suora had been improved
the day before. Even in the crowded areas of the site the situation
of the sanitary facilities was normal after the visitors left the camp.
Muonitus
Vierailupäivän ruokailun jonotus
sujui rauhallisesti, eivätkä jonot
venyneet turhauttavan pitkiksi.
Tiskauksessa oli ruuhkaa, sillä
kaikki vierailijat eivät noudattaneet ohjeistusta tiskien viemisestä
kotiin.
Ensiapu
Ihmismäärään nähden ensiapuasemalle saapuneita oli yllättävän
vähän. Vierailijoilla ei ollut hätää,
useimmat apua tarvinneet olivat
leiriläisiä.
Turva
Autoliikenne sujui sutjakkaasti
Turvan hankkimin apuvoimin. Itse
leirialueella oli rauhallista ja vierailupäivänä Turva toimi kuin minä
tahansa muuna leiripäivänä.
Linnut tapasivat
Näädänpesässä
Teksti: Jaana Ketola
Sunnuntaina järjestetty Kolmiapila-Gilwell-tapaaminen keräsi sankoin joukoin Ko-Gi-kurssin käyneitä
johtajia kahvila Näädänpesään.
Tunnelma oli lämmin, kun vanhat kurssikaverit
moikkailivat toisiaan. Monelle tapaamiset ovat jo
perinne. Esimerkiksi Visa Liippola kertoi, että hänelle
kokoontuminen on järjestyksessään noin kolmaskymmenes.
– Aktiiviselle piiri- ja keskusjärjestötoimijalle nämä
ovat tärkeitä ja kivojakin tilaisuuksia.
Ko-Gi on pj-kurssin käyneille aikuisille tarkoitettua
johtajakoulutusta. Perinteisen kurssin rinnalle on
lanseerattu myös monimuotokoulutus. Ko-Gi-ryhmän
varapuheenjohtaja Pasi Mikkonen muistutti, että uuteen koulutusmuotoon kannattaa suhtautua avoimin
mielin.
– Se on ihan yhtä hyvä – ellei jopa parempi – kuin
perinteinenkin Ko-Gi.
Saksalaiset Kohte-teltat ovat käytössä
Raffun savuissa 213 ja 214.
German Scout Tents:
Simply Black
Text: Martin ”Einstein” Sebald
Kuva: Jaakko Roppola
Have you ever experienced a typical German scout
camp? If so, then you would easily be able to recognise their unique style of tents. They are black and
you might think that they look a little old-fashioned!
But they are very practical and German scouts would
never think of replacing them with any other style of
tent.
The origin of these tents that are called “Kohte” lies
in Lapland. The Saami tents, called “saame koachte”
or “kåta”, inspired a member of the German youth
movement in the 1920’s to design something similar
for his group. In particular, his design incorporates
two important characteristics: it allows scouts to have
a fireplace inside the tent; and it can be divided into
four sections to make it easier to carry when hiking.
Suomen Partiolaiset kiitti
tanskalaista partiojohtajaa
Suomen Partiolaiset jakoi Kilkkeellä kultaisen ansioristin numero 20 tanskalaiselle Jörgen­ Rasmussenille.
Euroopan partiosäätiön puheen johtaja Rasmussen
on toiminut korvaamattomana­apuna suomalaisten
partiolaisten hoitaessa kansainvälisiä yhteyksiään.
Hän on esimerkiksi kannustanut suomalaisia hakeutumaan kansainvälisiin tehtäviin. Parhaillaan Jörgen
tukee suomalaisen Karin Ahlbäckin ehdokkuutta
WOSMin maailmankomitean vaaleissa 2011.
The canvas is also in separate sections, and all
the pieces must be joined together to make the
finished tent.
There are four sections to one German tent.
However, other sections can also be added to
make for a much bigger tent. For example, six
pieces of “Kohte” will give you a large roof, which
can be supported by the addition of other rectangular pieces of canvas to make a tent resembling­
a Mongolian “Jurte” that can a
­ ccommodate 20–30
people. With some creativity and a lot of tent
pieces it is possible to build big castles. So watch
out for the black scout tents at Kilke!
If you want to find out more, see them for
yourself at Raffu subcamp.
Lakes But No Swimming
Welcome to Finland, the land of a
thousand beautiful lakes! Then, why is it
that we can’t go swimming whenever
we want?
Text: Sirkku Juhantila
Illustration: Nicole Finell
Well, first of all, it’s a tradition of Finnish scout camps
that we don’t swim freely. At Kilke, each sub-unit has
been assigned only two swimming sessions together
with some additional limitations.
Kalle-Pekka Mannila, Technology Director,
told Rymy that the beach at Ylinen Rautjärvi has
been established especially for Kilke. The lake
was chosen because the only other alternative,
at Pitkänniemenjärvi, is a nature reserve. Special
attention was also given to ensuring the lake is used
safely under the appropriate supervision.
Establishing the beach has been quite a big and
costly­operation. The lake was dredged not only
to make it deeper but so that sand could be added
to improve the texture of the soil. It’s this soil at
the bottom of the lake that gives the water its dark
appearance. However, campers using the lake,
especially in the evenings, churn this up with their
feet, which turns the water muddy.
11
RYMYRAATI 100 vuotta partiomuistoja
RYMY VALISTAA Tämäkin partiotaito pitäisi jo osata
Millaisia haikkeja
leireillä oli?
Näin toimit lipunnostossa
Koonneet: Sirkku Juhantila ja Anna Voutilainen
Etiketti on syytä hallita tilaisuuteen osallistuessa,
jottei vallan häpäise itseään ja lippukuntaansa.
1920-luku
Saara Nevanlinna, 92, Helsingin Oravat (Helsinki)
Meillä ei ollut, taisimme olla liian nuoria ja kokemattomia.
1930-luku
Lassi Westerling, 85 vuotta, Töölön Siniset (Helsinki)
sekä Kelovartijat (Espoo)
Matkat olivat aika pitkiä, mutta samana päivänä tultiin leiriin takaisin. Ilmat olivat aina kauniita haikeillakin. Eräältä haikilta mieleen on jäänyt mäyrä, joka teki
nopean 180 asteen käännöksen meidät huomattuaan.
Teksti ja kuvat: Tuuli Seppälä
1. Ennen lipunnostotilaisuutta
kunkin tulee pukeutua viralliseen
partioasuun ja siistiytyä miten
parhaiten vallitsevissa olosuhteissa taitaa. Lisäksi tilaisuudessa
kaikkinainen arvokas käytös on
välttämättömyys. Miespuolisten ei
sovi käyttää päähineitä.
3.
1940-luku
Päkä Malmi, 77, Toimen Pojat (Helsinki)
40-luvulla ei vielä harrastettu haikkeja ainakaan niillä
leireillä, joille minä osallistuin.
1950-luku
Arja Rinkamo, 64, Karimo (Rauma)
Tuohon aikaan haikit eivät vielä kuuluneet tyttöjen
suoritusohjelmaan, joka oli erilainen kuin poikien.
1960-luku
Teija Lehtiranta, 52, Leirisiskot (Salo)
Haikkien sijaan kävimme usein yöretkillä, joilla tavoitteena oli tehdä mahdollisimman paljon luokkasuorituksia.
1970-luku
Jussi ”Jupo” Lares, 44, Lauritsalan Siniveljet
(Lappeenranta)
Esimerkiksi piirileireillä oli haikkeja, joilla oli ptkisojen tapaan rasteja tehtävineen. Myös Kareliapiirileirillä vuonna 1979 oli haikki, mutta valitettavasti
itse vietin juuri tuon yön leirisairaalassa.
1980-luku
Jussi Salminen, 31, Kalevan Karhut (Tampere)
Meillä nuorilla oli vain päivähaikkeja. Ylläksellä pidetyllä lippukuntaleirillä kävelimme parin kilometrin
päähän leirikeskukselta. Se oli hieno päivä, kun sai olla
johtajien kanssa kalassa ja heitellä virvelillä.
2. Aivan aluksi osanottajat kokoontuvat lipputangon ympärille kaarimuodostelmaan hiljaisuuden vallitessa. Johtaja aloittaa tilaisuuden
reippaalla käskyllä ”lipunnostajat”.
Valitut partiolaiset kävelevät ripein
askelin tangon luo ja kiinnittävät
lipun naruun. Kun tämä tehtävä on
moitteettomaasti suoritettu, annetaan seuraava käsky; ”nosta lippu”.
3. Katsojat tervehtävät lippua siitä
hetkestä, kun se irtoaa kannattelijansa käsistä aina siihen hetkeen
asti, kun se saavuttaa lakipisteensä.
Kun lippunaru on huolekkaasti
kiinnitetty tankoon, lipunnostajat
ottavat yhtäaikaisesti kolme askelta taaksepäin ja tervehtävät lippua.
Heidän poistuttuaan lipunnostoseremonia on ohitse.
1.
2.
1990-luku
Mikko ”Silli” Sillander, 27, Vaasan Metsäveikot (Vaasa)
Meillä oli aika pitkiä haikkeja rasteineen. Kerran
emme jaksaneet kantaa kaikkia tavaroitamme, joten
macho vartionjohtajamme kantoi sankarillisesti kolme rinkkaa. Suosio tyttöjen parissa oli taattu.
2000-luku
Näin valmistat oikeaoppisen lippusolmun.
KÄPYJÄ SELÄN ALLA
2010-luku
Otso Sirkiä, 1,5, tuleva
lippukunta Kätkän Kävijät
(Kittilä)
Haikeilla ei enää aina
suunnisteta kävellen, vaan
esimerkiksi pyörillä tai
melomalla. Tehtävistä tulee
monipuolisempia – ensiavun
ja solmujen lisäksi olisi esimerkiksi etiikkaan liittyviä
tehtäviä. (Äiti Kaisa Sirkiä
auttoi vastaamisessa.)
Edellisen numeron Rymyraadin tekstit olivat virheelliset. Lue juttu kokonaisuudessaan tämän lehden
sivulta 25.
12
Matteus Pentti
Kuva: Miika Sirkiä
Matias Jääskeläinen, 16, Muuratpartio (Muurame)
sekä Kortepartio (Jyväskylä)
Olen ollut yhdellä haikilla, ja sekin meni pieleen. Tarkoitus oli kiertää rasteja ja suunnistaa, olla laavussa
yötä ja riihittää samalla kolmas luokka, mutta haikki
jouduttiin keskeyttämään jo ensimmäisenä päivänä
kovan ukkosen takia. Olimme hyvin märkiä ja hypimme kuralätäköissä. Mieleen jäi näkemäni erikoinen,
pistemäinen salama.
Antti, Laura ja Esa viihtyvät vesillä myös partion ulkopuolella.
”Meillä on oma matkapurjevene ja oikeastaan vietämme
kaiken vapaa-aikamme Saimaalla”, kertoo Laura.
PARTIOPERHESUHTEITA
Partiolaisia kolmessa polvessa
Esa Kirjalainen, 60, Laura Putkonen, 40, ja Antti Putkonen, 14, kokevat partion lähentäneen heitä.
Teksti: Suvi Takala
Kuva: Sinikka Kirjalainen
Esa
”Liityin partioon 13-vuotiaana kavereiden houkuttelemana. Talvilta mieleeni
ovat jääneet talvileirit ja -retket, kesiltä
veneily ja purjehtiminen.
Noin 20-vuotiaana menin sotaväkeen.
Pian sen jälkeen menin myös naimisiin
ja lapset syntyivät. Siinä vaiheessa partioharrastus jäi vähemmälle. Myöhemmin venekunnan johtajana oli ystäväni,
joka houkutteli minut takaisin. Tällä
hetkellä en ole varsinaisessa partiotoiminnassa mukana. Lippukunnallamme
on kuitenkin 20-metrinen matkustajaalus Lola3, jonka hengissä pitämisestä
vastaan. Toimin yhtenä Lolan kippareista. En ole aktiivinen pappapartiolainen,
mutta jos lapset tai lapsenlapset pyytäisivät minua mukaan partioprojektiin,
voisin lähteä.
Vaimoni kanssa olemme molemmat
olleet partiossa, ja kyllähän se on toiveena ollut, että omatkin lapset lähtisivät
partioon. Kaikki kolme lastamme ovat
sittemmin olleetkin partiotoiminnassa
hyvin aktiivisina mukana. Partio on
vaikuttanut myönteisesti sukumme
keskinäisiin suhteisiin. Jos harrastukset
lastenlasten ja lasten kanssa ovat samat,
pystyy niistä keskustelemaan helposti.
Toista ihmistä ymmärtää paremmin,
kun on itse kokenut saman asian.
Olen iloinen, kun saan katsella lastenlasteni innostusta partiota kohtaan ja
kuunnella heidän kertovan kokemuksistaan. Siitä tiedän, että partiolla on vielä
paljon annettavaa nykyajan lapsille ja
tulevillekin sukupolville.”
Laura
”Varhaisimmat partiomuistoni ovat
oikeastaan fiiliksiä: leirinuotioita ja
teltan tuoksua. Ekin Partiossa harrastimme maapartiojuttuja ja kävimme
kisoissa, mutta pian mukaan tuli myös
vesillä liikkuminen. 15-vuotiaana tapasin nykyisen mieheni purjeveneessä.
Aktiivipartiolaisuus loppui oikeastaan
opiskeluaikana. Tällä hetkellä työt ja
perhe vievät sen verran aikaa, että olen
mukana taustajoukoissa.
Minä ja mieheni olemme aikaisemmin
olleet koulutusalus Lola3:n kansimiehinä, mutta nykyään olemme jo vähän
etääntyneet aktiivisesta partioinnista.
Omat lapseni Antti, Riikka ja Tuomas
ovat kaikki partiossa. Perheessämme
onkin vitsailtu, että partio on muka
vapaaehtoista! Antti halusi jossain vaiheessa lopettaa partion ja sanoin, että
se kyllä sopii. Hän sai tuolloin olla pois
partiosta joka toinen viikko. Nyt Antti
on taas aktiivisesti mukana partiotoiminnassa.
Paha sanoa, miksi niin moni suvustamme on partiossa. Ehkä ainakin
omien lasten kohdalla partioon liittymistä on pitänyt melkein itsestäänselvyytenä. Olen saanut partiosta kestäviä
ystävyyssuhteita ja fiiliksiä, joita en
varmasti olisi mistään muualta voinut
saada.
Lapsille partio on tuonut oma-aloitteisuutta. Vanhempana voi luottaa siihen,
että lapset pärjäävät partion ansiosta
monissa eri tilanteissa. Mieheni kanssa
meillä on pitkä yhteinen partiotausta,
ja osittain sen vuoksi ajatusmaailmamme ovat hyvin samanlaiset. Sisarusteni
kanssa meillä on yhteisiä partiomuistoja, mikä pitää meidät näin aikuisiälläkin
hyvinä ystävinä. ”
Perheessämme on vitsailtu,
että partio on muka
vapaaehtoista.
Laura
Antti
”Liityin partioon heti, kun siihen sai liittyä, eli noin 7-vuotiaana. Silloin en juurikaan tiennyt partiosta mitään, vaikka
perhettä olikin mukana. Tällä hetkellä
olen tarpojaikäinen, ja toimin ryhmän
apulaisjohtajana lippukunnassamme.
Aion jatkaa partiota niin kauan kuin
se vain huvittaa. Ainakin johtajaksi
tähtään. Ehkä myöhemmin elämässä
minusta tulee aikuinen tuki.
Lähdin partioon siksi, että äiti ja vaarikin olivat siellä. Mielestäni ei ole kovin
erikoista, että moni suvustamme on
partiossa. Ei se ole koskaan pahemmin
ahdistanut tai vaivannut. Tällä hetkellä
olen partiossa kivojen kavereiden takia.
Parhaat partiomuistoni ovatkin hetkiä
kavereiden kanssa vietetyiltä kesäleireiltä.”
Ehkä myöhemmin
elämässä minusta tulee
aikuinen tuki.
Antti
13
14
d
l
i
b
l
e
g
e
sp
din
n
i
d
PERSONPORTRÄTT
Standardsvaret på frågan “Varför kom du
på storläger?” är ”För att jag ville träffa
nya spännande människor!” Om du ännu
inte har hunnit hitta någon inspirerande,
impulsiv, intelligent scout att stifta
bekantskap med ska du söka dig mot
underlägret Lapa. Där bor nämligen
Niilo Karjalainen.
Text: Eva ”Nyppe” Carlson
Foto: Marjukka Källi
Det är sällan man tar sig tid att sitta ner med en totalt
främmande människa och prata bort några timmar.
Med Niilo Karjalainen, 18 år, känns två timmar som en
frustrerande kort stund. Samtalsämnena avlöser varandra, och ju mera Niilo pratar, desto klarare blir det:
Finlands Scouter har valt rätt man då de rekryterade
honom till mediaambassadör. Niilo är en i gänget av
Young Spokespeople, vars uppgift det är att föryngra
scoutingens image i Finland.
Niilo har naturligtvis funderat på vad scouting är
mera än de flesta, i och med sin uppgift. Men fostran
och ledarskap är ämnen han tänker satsa på också i
framtiden. Om två år borde studierna vara slutförda
och Niilo kan titulera sig ungdoms- och fritidsledare
med kulturinriktning.
– Ledarskap är min passion, det är ett kall. Det är
inte fråga om att ha makt, utan om att få dela med sig
av något, av sig själv. Som ledare försöker jag vara rento. Inte så mycket en auktoritet, mera en organisatör
som hjälper andra att hitta sig själv, filosoferar Niilo.
Att den här unga filosofen är en människa som kommer överens med andra människor är en fördel i den
bransch han har valt.
– Jag har haft nytta av studierna i scoutingen, och
massor av nytta av scoutingen i studierna.
Den egna kåren,Keminmaan Kivekkäät, hör till distriktet Lapin Partiolaiset. Niilo drar kårens roverscoutgrupp, som är ett sammansvetsat gäng med många
r
ä
g
n
i
t
u
sco
personligheter.
– Det bästa med vår roverscoutgrupp är att alla har
sysslat med något eget på sidan om. Alla har någon
utbildning eller någon expertis som vi andra har nytta
av. DET är att utnyttja resurserna – tillsammans är
man mycket mera.
Det märks att roverscoutgruppen är som en andra
familj för Niilo, hans bruna ögon lyser när han berättar om hur gruppen fungerar.
– Vi gör scouting på vårt eget sätt. Vi planerar inte
vad vi ska göra utgående från något program, vi gör
vad vi känner för och det mesta av vår verksamhet
hittas antagligen nog i scoutprogrammet. Men vi följer
inte någonting slavaktigt.
Niilos sätt att scouta återspeglar ganska långt hans
sätt att leva. Han har många hobbier, bland annat är
han trummis i ett band som spelar finsk metall. Men
också i bandet är alla utom gitarristen roverscouter.
Allt smälter ihop till en helhet.
– För mig är scouting just precis det vad du själv
gör det till. Jag tänker inte på scouting som en hobby
eller som något jag presterar. Det är en del av mig. Jag
Scouting är en hobby
som ser ut just så som
den som idkar den.
har nytta av allt jag har upplevt i den här rörelsen,
och säkert har den här hobbyn också fört med sig
negativa saker. Men det är nu den jag är.
Niilo tycker att det är tacksamt att få fungera i
en så här stor organistation. Enligt honom finns det
gränslöst med möjligheter för att förverkliga sig
själv. Och allt som finns omkring en påverkar ju en.
-Scouting är en hobby som ser ut just så som den
som idkar den.
Det är helt förståeligt att Niilos familj och hans
vänner kallar honom för ett stressmonster. Han har
tusen järn i elden. Kanske det är just för att vidga
sina vyer och lära sig mera hela tiden. Det verkar vara
den unga Torneåbons motto.
– Jag tycker att jag har lyckats ganska bra med att
förbli fördomsfri. Jag försöker vara öppen för allt och
undvika allt som heter ytterligheter. Men jag har ju
nog starka åsikter. Jag älskar att debattera. Jag kan
provocera någon bara för att få den att diskutera.
Men fast Niilo säkert kan vara provokativ verkar
det finnas få människor han inte skulle komma överens med. Det skulle i så fall vara någon som inte vågar
vara sig själv. Oäkta människor skapar en otrygg miljö,
tycker han.
– Det finns människor som alltid visar upp nån sorts
fasad, som alltid spelar. Men det finns ju ingen realism
i det! Allt är inte genomfantastiskt alltid, det finns
ingen som skiter nonpareller.
Det känns helt overkligt att hitta den här gemytliga, genomempatiska världsförbättraren i ett ljusrött
förkläde i byn Luppo. Niilo har två lägeruppdrag: Dels
jobbar han i byns kök och dels är han kontrollant på
hajken. Han trivs i båda uppdragen och särskilt då den
första hajken drogs upplevde han att han verkligen
har varit till nytta.
– Det är klart att lägret blir helt annorlunda än till
exempel Tarus, då jag var med som deltagare. Nu är jag
ju här på jobb hela tiden. Men det var ju det vi kom hit
för: För att göra något.
Man blir inspirerad av Niilos ordflöde: det är ju just
så där det ska vara! Ofta klagar vi över att tiden inte
vill räcka till för scouting. Men vem har sagt att man
inte kan göra en keikkabuss som roverprojekt?
Mitä tulee mieleen sanasta...
RYTMI – Soitin
LEADERSHIP – Ammatti
SADE – Tarus
LUPPOAIKA – Kylän keittiö
METSÄ – Leiri
ERILAISUUS – Normaalia
UUSI IHANNE – Kasva läpi elämän!
15
PARTIOILMIÖ
Nousujohteisuutta
vai äkkijyrkkyyttä?
Partiossa ikä määrää vastuualueen. Ohjelman mukaan kaikilla ikäkausilla
tarpojista aikuisiin on johtamistehtäviä, mutta kuinka paljon vastuuta
kullakin käytännössä on? Miltä vastuu ja tehtävät tuntuvat eri ikäkausista?
Teksti/text: Veera Räsänen ja Eva Carlson
Kuvitus/illustration: Matteus Pentti
Tarpoja tähtää johtajaksi
Osku Piiraista, 13, ei johtajuus
pelota. Hän on lippukunnassaan
Kallan Tiiroissa oman tarpojaryhmänsä vertaisjohtaja. Muutaman vuoden kuluttua Osku
toivoo pääsevänsä johtamaan
tarpojaryhmää samoajana.
Hän tunnustaakin olevansa
vastuunkantaja.
– Olen kuitenkin tavallaan myös
huoleton. En nimittäin yleensä
stressaa, ja elän hetkessä.
Kysymykseen siitä, mikä on luotsi, Osku ei osaa vastata. Käsitteen
avaamisen jälkeen Osku toteaa
luotsin olevan hyvä keksintö.
– On tärkeää, että jokaisella partiolaisella on aikuinen, jolle kertoa
ongelmista.
Aikuisen tuen puoleen on Oskun
mielestä hyvä kääntyä, jos esimerkiksi jollekulle iskee masennus.
– Myös ihan pienistä asioista voi
kertoa, hän lisää.
Mutta onko yli 22-vuotias liian
vanha ymmärtämään tarpojien
ongelmia? Se kuulemma riippuu ihmisestä. Oskun mukaan suurin osa
ymmärtää paremmin kuin hyvin.
Pestien paljous ei paina
samoajaa
Jenni Louko on 17-vuotias samoaja
Hämeen Partiopiiristä. Jennillä
riittää tekemistä lippukunnassaan
Hollolan Hirvenhiihtäjissä.
Tarpojajoukkueen johtamisen
lisäksi hän osallistuu myös
lippukuntansa tapahtumien
järjestämiseen. Ei kai partiouupumus vaivaa?
– Tässä luonne ratkaisee. En pidä
itseäni sellaisena lippukunnan jäsenenä, jota pompotellaan ympäriinsä hommiin. Yleensä tahdon olla
kaikessa mukana ja siksi hommia
on melko paljon, Jenni kertoo.
Jennin mielestä partio on hyvä
harrastus, sillä kaikille löytyy
sopivia hommia ja asiat voi tehdä
omien kykyjen ja rajojen mukaan.
– Itse myös innostun niin
herkästi jutuista partiossa, että
uupumusta ei ole koskaan päässyt
syntymään.
Jenni on toiminut myös oman samoajaryhmänsä vertaisjohtajana.
16
Pesti on Jennin mielestä helpompi
kuin tarpojajohtajana toimiminen,
vaikka hän pitääkin tarpojia jo
melko kypsinä. Tarpojien johtamisen tekee vaikeammaksi se,
että joka viikolle on suunniteltava
ohjelmaa ja suoritusten saamista
kasaan on valvottava. Jenni ei ajattele samoajaryhmän vetovastuuta
johtajapestinä.
– Pitää vaan olla osa ryhmää ja
lähinnä katsoa, että homma skulaa
ja infota muita, että osaavat tulla
paikalle.
Jennille ikä ei ole koskaan tuottanut ongelmia pestissä. Apua saa
aina, kun sitä tarvitsee.
Roverscouten fixar
det mesta
Marianne Schalin, 18, från
Grankulla Scoutkår har under
lägret varit fullt upptagen med att
instruera paddling i Vattendalen. I
den egna kåren drar hon äventyrsscouterna tillsammans med en
bunt andra roverscouter och
explorerscouter.
– Det är passligt mycket ansvar
i min nuvarande uppgift. Man är
ju inte ensam,och det finns också
några äldre ledare i kåren som man
kan vända sig till.
Marianne fick ta ansvar i kåren
redan i tidig ålder och tog sen större och större uppdrag med åren.
– På något sätt tycker jag
mängden ansvar ökade i en mera
naturlig rytm enligt det gamla
scoutprogrammet. Nu verkar det
nya programmet vara uppbyggt
så att man ganska sent får ta det
där ansvaret. Jag tycker att det var
lättare då det gradvis ökade, nu blir
steget till ledarskap enormt efter
tiden som explorerscout.
Vuxna ledare behövs för de vet
hur saker har gjorts och hur det
har fungerat förut, tycker Marianne. Hon tillägger att de vuxna
ledarna måste låta de yngre lära
sig genom sina egna misstag, de får
inte dominera ut de yngre ledarnas
iver.
– En kår kan säkert fungera
med några mera handlingskraftiga
roverscouter som drar. Men jag
skulle inte klara av byråkratin i en
förening!
Aikuista motivoivat
uudet vastuutehtävät
Kilkkeellä 35-vuotias Lasse
Lehtinen tunnetaan Kaleva-alaleirin
johtajana. Normaaliolosuhteissa
tämä Lahden Sinisistä ponnistava
partiojohtaja toimii Hämeen
partiopiirin koulutusohjaajana.
Mikä on saanut miehen pysymään
aktiivipartiolaisena aikuisenakin?
– Ai ai. Aika tiukkoja kysymyksiä,
päivittelee Lasse ja myöntää miettineensä asiaa usein itsekin.
– Minua motivoivat nousujohteiset vastuutehtävät, joissa voi
kehittää ja kehittyä. Lisäksi uskon
vahvasti siihen, että partiolla on
paljon annettavaa nuorille.
Kun Lasselta kysyy, uhrautuuko
hän siis nuorten puolesta, hän
antaa hetken miettimisen jälkeen
suoraan kysymykseen suoran
vastauksen.
– Kyllä. Oma kehittyminen on
jäänyt taka-alalle. Välillä tuntuu,
että partioasioista tulee suoritteita.
Lassen tavoitteena on antaa
nuorten toimia itsenäisesti ja
oppia virheistään. Hän kuitenkin
tunnustaa, ettei se aina tunnu
helpolta. Jos asiat alkavat mennä
pahasti pieleen ja moka koskettaa
useita ihmisiä, on Lassen mielestä
aiheellista puuttua asiaan.
Lassen käsitys aikuisten tarpeellisuudesta partiossa noudattelee
tiukasti virallista linjaa.
– Sudenpennut ja seikkailijat tarvitsevat aikuisen johtajan, muille
ikäkausille aikuinen toimii tukena.
Lassen mielestä aikuisten houkuttelemiseksi viikkotoimintaan
heille pitää löytää tehtävä, joka
sopii kunkin resursseihin.
– Aikuisista puhuttaessa motivaatio on tärkeä. Vertaisryhmiä
tarvitaan myös heille.
KOLUMNI
Isoveli valvoo –
myös partiossa
Enää eivät pienet
pojat voi kärventää
tikkuja nuotiolla,
koska äiti kieltää.
Eräs painavimmista syistä sille, miksi
partiosta on vuosien saatossa
tullut lempiharrastukseni, on
toiminnan perusluonne. Voin
tehdä asioita rauhassa, omalla
tavallani ja samalla kokea itseni
tarpeelliseksi, ilman suorituspaineita. Juuri tällaiseen,
vapaaseen toimintaan partio on
luotu, ja se tekee siitä järjestönä
ainutlaatuisen. Se ei vaadi jäseneltään suuria ja itseään on mahdollisuus
toteuttaa vapaasti. Partio ei myöskään rankaise virheistä vaan kaikkia kehotetaan kokeilemaan,
juuri siihen tyyliin ja tahtiin kuin itselleen on hyvä.
Ohjelmauudistuksen myötä partiossa ovat kuitenkin
ottaneet jalansijaa näkökulmat, jotka jättävät varjoonsa vanhat, hyväksi havaitut keinot. Huolettomuus on
kadonnut niin vanhempien kuin johtajienkin mielistä,
sillä mahdollisista tapaturmista tai ongelmista syntyvä polemiikki saattaisi jopa aiheuttaa lippukunnalle
jäsenkatoa. Jos lippukunta vaatii täysi-ikäisen valvojan retkille, on nuori vartionjohtaja sääntöjen edessä
polvillaan. Uusi ohjelma itsessään on mainio väline
toiminnan suunnitteluun ja partiotaitojen opetteluun.
Painettua tekstiä on kuitenkin mahdollista soveltaa.
Eräänä päivänä kaikkien lippukuntalaisten vanhempien sähköpostilaatikkoon kolahti meili. Lippukunnalla
johtajapulaa, kaikki vanhemmat mukaan partioon! Pian
äitejä ja isiä pyöri leireissä muonitushommissa, mutta
töitä aukeni myös johtajiston puolelle. Nyt vanhemmat
kaitsevat lapsiaan niin kotona kuin partiossakin. Enää
eivät pienet pojat voi kärventää tikkuja nuotiolla tai
pitää samoja kalsareita kolmea päivää peräkkäin, koska
niin ei saa tehdä. Äiti käskee.
Partio on lasten ja nuorten harrastus, jota aikuiset tukevat – tarvittaessa. Ei ole normaalia, että lippukunnan
johtajistoa ylläpitävät keski-ikäiset. Nuoret johtajat
ovat lippukunnan kantava voima. Lippukunta ja sen sisällä kasvavat ryhmät voivat hyvin, kun niille annetaan
vapaat kädet toimintansa suunnitteluun. Myös aikuista
tukea tarvitaan, mutta lasten on annettava kokeilla
asioita myös käytännössä. Viis siitä, tuleeko kuumasta
kekäleestä pieni palovamma sormeen. Haluammeko
toteuttaa partiota tiukan kurin ja valvonnan alla, vai
rentoutuen ja hyvällä mielellä? Partion kanssa elämiseen liittyykin yksi lempisitaateistani, joka tulee itse
Baden-Powellin suusta. ”Me emme ole kerho tai pyhäkoulu, vaan metsien koulu”. Näin siis tehkäämme.
Annika Santalahti
Kirjoittaja on vaeltajaikäinen neiti, joka nauttii
tekemällä oppimisesta ja lasten kanssa puuhailusta,
mutta vihaa johtajataitojensa arvostelua.
Kuka johtaa ketä?
Tarpojat ovat 12–15 -vuotiaita partiolaisia, joiden
ryhmänohjaajana toimii samoaja. Tarpojaryhmän eli vartion
toimintaa ohjaa lisäksi aikuinen luotsi.
Samoajat ovat 15–17 -vuotiaita partiolaisia. Heidän
keskuudestaan valitaan säännöllisin väliajoin vertaisjohtaja,
jonka tukena on aikuinen luotsi.
Vaeltajat ovat 18–22 -vuotiaita partiolaisia. Vaeltajaryhmän
johtajana toimii saman ikäkauden koulutettu vertaisjohtaja.
Aikuiset ovat yli 22-vuotiaita partiolaisia. Aikuinen johtaa ja
mahdollistaa nuorempien partiolaisten toimintaa.
GALLUP
Milloin muualla maailmassa
aletaan toimia johtajina?
Teksti ja kuvat: Rosa Heikkinen
1. Milloin sinusta tuli johtaja? Mikä on maassasi
tyypillinen ikä aloittaa johtajana?
2. Vertaa suomalaista johtajuutta oman maasi
johtajuuteen.
Erik Sillén, 31, Ruotsi
1. Minusta tuli johtaja 18-vuotiaana.
Virallisesti 18 on ikäraja, mutta monista tulee johtajia jo aiemmin. Ikää
enemmän se riippuu yksilöstä.
2. En tiedä Suomen järjestelmästä paljoa, mutta vaikuttaisi, että
olemme tässä suhteessa melko
samanlaisia.
Elias Eerikäinen, 16, Kanada
1. Olen ollut vartionjohtajana
14-vuotiaasta saakka. Yleensä
varsinaiseksi johtajaksi ruvetaan
parikymppisenä. Mielestäni paljon
nuorempikin voisi olla johtaja, ellei
laki tule vastaan.
2. Suomessa johtajat ovat keskimäärin nuorempia. Mielestäni on parempi saada
aikaisemmin vastuuta, se toimii oikein hyvin, kun
ollaan tarpeeksi kiinnostuneita.
Phil Anthony, 28, Englanti
1. Minusta tuli johtaja vasta 24-vuotiaana, mutta johtajaksi pääsee
täysi-ikäinen, joka on käynyt
yhdestä kahteen vuoteen kestävän
koulutusjakson.
2. Nuoremmat johtajat saavat
lapsiin paremmin yhteyden, joten
suomalainen tyyli on mielestäni
hyvä. Meillä suurin osa johtajista on 30–50-vuotiaita
– minua pidetään hyvin nuorena.
Nawapatn ”Jack” Yanvudhi, 38,
Thaimaa
1. Sääntöjemme mukaan minusta
tuli johtaja 20-vuotiaana.
2. Merkittävin ero lienee se, että
Thaimaassa partio on pojille pakollista. Thaimaassa myös opettajien
on oltava partionjohtajia. Partiolaisilla on kuitenkin myös vapaa-ajan toimintaa, jossa nuorille annetaan enemmän vastuuta.
Kuka tukisi aikuista?
Partio-ohjelmassa aikuinen määritellään mahdollistajaksi, jonka tehtävänä on tukea nuorempia johtajia.
Määritelmässä korostuu se, että aikuiselle partio on
enimmäkseen työtä, jota tehdään muiden hyväksi. Palkaksi saa hyvän mielen, jos sitäkään. Entä jos haluaa
harrastukselta jotain myös itselleen?
”Mahdollistaja” sanoo sen jo itsessään: aikuiset mahdollistavat partion muille. Mutta ei kukaan jaksa aina
vain mahdollistaa. Aikuisista kannattaisi pitää parempaa huolta, sillä ilman aikuisia ei ole partiota. Aikuinen
kaipaa tekemisensä lomassa jotain omaa, jotain häntä
varten tehtyä. Johtajahuollon vuosittainen retki uimalaan ei riitä: aikuinen haluaa kokea partiota.
Muutama aikuisten oma tapahtuma tai retki vuodessa, vaihteeksi jonkun muun mahdollistamana, olisi
jo hyvä alku. Kyllä vaeltajakin osaa mahdollistaa. Lisäksi olisi mukavaa saada leireille jotain omaa pientä
ohjelmaa, ettei kaikkensa antaneen aikuisen ainoa
oma leiriohjelma olisi nukkuminen.
Kun aikuinen saa hiukan itsekästä iloa partiosta ja
kokee, että hänestä välitetään, hän jaksaa taas tukea.
Ulla Kuusinen
Kirjoittaja on 27-vuotias partiolainen, joka toivoo
harrastukseltaan muutakin kuin mahdollistamista.
17
N
U
P
I
R
&
I
ES EDESSÄ
A
N
A
K
TA
lla
lmalava
je
h
o
a
w.
in
iikkisho
Lauanta
s
u
m
a
huim
ivan
nähtiin
yteltiin a
ä
n
a
n
a
k
Lavan ta
ta.
ta show
is
la
n
e
is
to
18
iemi ja
us Helan
k
r
a
M
i:
t
Teks
tilainen
kylä,
Anna Vou ri Kouti, Sanna Jy
i
a
k
nen, Sam
Kuvat: Sa lli, Jaakko Roppo
Kä
iläinen
Marjukka
imo Vehv
T
,
n
e
in
ia
Tark
18.50 JUOKSEN KOHTI SAVUA
Kun säntään paikalle minuuttia
ennen ilmoitettua lähtöaikaa, savu
on tyhjä. Tutut löytyvät läheltä
jonosta. ”Selkeämpään parijonoon!”
kuuluu käsky. ”Kohta varmaan
lähdetään.”
Eipäs lähdetäkään. Varttia
myöhemmin seistään yhä samassa
paikassa, syödään karkkia, puhutaan kovaa ja kiihkeästi, tapellaan
ja vihelletään. Johtajat pohtivat,
pääsevätkö vihdoin laulamaan
leirilaulua.
18.50 KENRAALIHARJOITUS Ohjelmalavan takana vaikuttaa siltä,
että tunnin päästä alkava musiikkiteatteri olisi jo käynnissä. Musiikki
soi ja lavan takana on tohina päällä. Kulissien toisella puolella näky
on kuitenkin erilainen, sillä lavan
eteen aukeava laakso on tyhjä lukuun ottamatta esityksen ohjaajaa
Laura Peltoniemeä sekä muutamaa
pelastuksen ja turvan työparia,
jotka käyvät vielä katsomoa läpi.
Illan esityksen kenraaliharjoitus on
käynnissä, mutta pauhaava show ei
haittaa leirin palomiehiä tarkastamasta pelastusteitä.
Kenraali päättyy ja näyttämöllinen esiintyjiä kumartaa tyhjälle
katsomolle useamman kierroksen.
Lava tyhjenee nopeasti rekvisiitasta ja näyttelijät vetäytyvät backstagelle, joka muodostuu partiomaisesti kahdesta isosta teltasta. Meno
lavan takana on samanlaista kuin
missä tahansa savussa, ahdasta ja
pölyistä.
19.14 JONO LIIKKUU! Pöly nousee ilmaan ruskeina pilvinä, tuntuu
nenässä ja maistuu suussa kuivina
hitusina. Niin kuin aina. Jostain
alkaa kuulua musiikkia bassoineen.
Lopulta päämäärä näkyy, ja värikäs
ihmisvirta tiivistyy merkityille
sektoreille. Missään muualla ei
varmasti järjestytä konserttilavan
eteen näin kuin partiossa, massojen liikuttelun paratiisissa. Screeni
muistuttaa kaupungista.
19.14 LÄMPPÄRIBÄNDI ALOITTAA Tunnelma viritetään var-
malla valinnalla: Zen Cafén
Todella Kauniilla. Lavan takana
on kaunistautuminen vauhdissa,
kun musiikkiteatterin esiintyjiä
meikataan ja laitetaan samaan
aikaan. Hiuslakkapurkki sihisee ja
partakone surisee puolet backstagesta muodostavan ison perheteltan ulkopuolella. Vauhti on kova ja
näyttelijättären selkään jo teipatut
mikrofonin johdot meinaavat irrota mekkoa pukiessa.
19.29 TARKKAILUA Alaleirin huuto raikaa, mutta loppuu eri aikoihin
kaiun tavoin. Joku huomaa tutun
screenillä, jonka kamera kiertää
yleisöä. On yllättävän lämmin.
Repun päälle istahtaa jokin – lentomuurahainen? Poika takanani nojaa taaksepäin ja juttelee kaverinsa
kanssa.
19.29 JAMMAILUA LAVAN TAKANA Kuorosodan kamppailijat
saapuvat lavan taakse alaleireittäin ja backstagelle tulee entistä
ahtaampaa. Kuorolaiset keräävät
kilpailufiilistä lämppäribändin tahdissa ja taitaa sammutinta kantava
palomieskin jammailla mukana.
19.46 ”MIKÄ TUOTA VAIVAA?”
Nainen lavalla toivottaa meidät tervetulleiksi kuorosotaan. Hmm, eikö
tämä ollutkaan musiikkiteatteri?
Yleisö on mukana tunnelmassa
ja heiluttaa käsiään. Lapan kuoro
aloittaa ihanalla innolla,
19
ja kannustavassa alaleirissä on
joukkovoiman tuntua. ”Mikä tuota
vaivaa”, joku ihmettelee tarkoittaen
antautuneesti mukana laulavaa
tyttöä.
19.46 KUOROSOTA ALKAA
Esityksen virallinen osuus starttaa
Kuorosodan juontajan astellessa
lavalle. Kun juontaja huudattaa alaleirejä, huudetaan lavan molemmin
puolin kuorojenkin tukiessa omia
asuinleirejään.
19.57 RAF-RAF-RAF-RAFRAFFUMUSIIKKIA! Raffun versio
Popmusiikkia-kappaleesta sytyttää
yleisön nauramaan. Vieressä lauletaan mukana: ”Lounais-Suomen
murteella, också på svenska.” Kalevan kappaleen leiriheilanpoimimisohjeet saavat edessäni istuvat
katselemaan ympärilleen. Tuikun
esityksen alkaessa jään keskelle
20
laulavaa ja huiveja pyörittävää
joukkoa. Ulkomaalaisten ryhmä
opettelee monisteelta alaleirinsä
huutoa.
19.57 OMAT BILEET Kalevan
kuoro aloittaa Robbie Williams -tribuuttinsa ja meno lavan takana on
vähintään yhtä hyvä kuin lavalla.
Tuikun kuoro tanssii odottaessaan
vuoroaan ja Kilke-biisin esittäjätrio
bilettää mukana. Kuorojen palatessa näyttämöltä tunnelma hipoo
kattoa, kun kuorolaiset juhlivat
hyvin vedettyä keikkaa.
20.08 KORVISSA SOI Koko alaleiri
äänestää huutamalla omaa kuorosotakappalettaan. Uskomaton,
jatkuva äänen vyöry soi korvissa.
Laulamme Kilke-laulun ensimmäistä kertaa tällä leirillä. Koko
yleisössä pyörivät huivit.
20.08 NYT JÄNNITTÄÄ Kuorosota
on kiivaimmillaan huutoäänestyksen äänivallin vyöryessä päälle,
mutta lavan takana vilske on hidastunut. Meikkisiveltimet ja hiuspinnit ovat jääneet ympäri telttaa, kun
esiintyjät ovat asettuneet jonoon
näyttämön taakse täydessä tällingissä. Jännityksen voi tuntea ilmassa. Leirilaulun alkaessa tunnelma
hieman rentoutuu ja näyttelijätkin
uskaltavat laulaa mukana.
20.16 KAUPALLISIA TIEDOTTEITA Yhtäkkiä screenille tulee
Gefilus-mainos. Katsojat räjähtävät
nauruun. Mainos vaihtuu musiikkiteatterin ammattimaisiin esittelyihin. Yleisö odottaa.
20.16 TUKKA MENI SUUHUN Kun
shown vievät kaupalliset tiedotteet, Kilke-bändi palaa backstagelle. Esittäjätrio on innoissaan ja tyytyväinen esitykseen, vaikka laulua
haittasivatkin villin esiintymisen
myötä suuhun menneet hiukset.
20.22 NYT MENNÄÄN! Tilanne
sähköistyy lavan takana, esitys
alkaa. Toiminta backstagella lähtee
käyntiin hyvin harjoitellusti,
näyttelijät osuvat lavalle oikeaan
aikaan ja rekvisiitta kaivetaan valmiiksi seuraavaa kohtausta varten.
Backstageteltan vieressä kokoustaa pieni porukka, jota ei häiritse,
vaikka lavalla räjähtää käyntiin
ensimmäinen kappale. Partiobändi
Fisu suunnittelee biisilistaa kahvikupin ääressä vilkuillen aina välillä
meininkiä lavan takana.
20.22 PÖPPÖSET LAVALLE Nyt
se alkaa. Jokin savu huutaa vielä.
Pöppösten perhe säntää lavalle, ja
ilmeet muuttuvat huvittuneiksi.
Lavallehan tulee melkoisen persoonallista väkeä. Esityksen tyttären
ilmeikkäät selostukset leppäker-
tuista saavat yleisön nauramaan
vapaasti.
Säntäilyn seasta lavalta erottuvat vaikuttavat hetket: Mr Money
heilauttaa itsetietoisella kädenliikkeellä kylällisen väkeä maahan.
Vuorosanat sivuavat ihmiskauppaa. Tyttö ei halua tulla myydyksi
Mr Moneylle, ja ehdin miettiä lyhyen hetken ihmisten valtaa päättää
omista asioistaan.
20.35 ”MAAILMA VAIN ON” Nyt
loppui se osa juonesta, joka selvisi
esittelyteksteistä. Putoan heti
kärryiltä. Lavalla juostaan hippaa,
miksihän? Jos keskittyy kuuntelemaan kaunista laulua, hukkaa
juonen vielä pahemmin. Pöppösten
tytär haukkuu antaumuksella
isäänsä, eikä ole ihme, että yleisöä
naurattaa. Monet hienot ajatukset sen sijaan jäävät ilmaan, kun
niiden merkitystä juonen kannalta
ei ymmärrä. Pidän toteamuksesta
”Maailma ei ole tehnyt sinulle mitään pahaa. Maailma vain on.”
20.35 VAATTEIDENVAIHTO
Vetoketjut vinkuvat ja tarranauhat
rapsahtelevat pukuhuoneessa, kun
melkein kaikki esiintyjät vaihtavat
vauhdilla asuja. Seppeleitä, laahuksia ja trikoita kaivetaan esiin,
mekkoja teipataan kiinni ja teltan
vierestä napataan pitkiä puun
oksia valmiiksi. Lattialla lojunut
karhuasu nostetaan esityskuntoon
ja se saa jo backstagella ihailua
osakseen. Koko joukko syöksyy
lavalle esiintymään puunoksien
välissä.
20.48 JUONI HÄMÄRTYY Lähellä
istuva poika haukottelee. Juoni
muuttuu yhä hämärämmäksi.
Naimisiin karhun kanssa? Ai karhu
ei olekaan syntyjään karhu vaan
vain näyttelee sitä? Kuulostaa
postmodernilta. Nauramme usein,
muttemme aina taida tietää mille.
20.48 VIIMEISTÄ VIEDÄÄN Esiintyjät säntäävät takaisin lavalta ja
myrsky pukuhuoneessa nousee
uudestaan. Osa esiintyjistä vaihtaa
takaisin alkuperäisiin asuihinsa,
osa kiskoo päälleen mustia trikoita.
Kohta teltan pöydällä ensi-iltabileiden tarjoiluilta näyttäneet ruoat
kannetaan lavalle tarjottimia tasapainoillen. Kun näyttelijät vetävät
päälleen työmiehen haalareita ja
raksaliivejä, alkaa jo näkyä hymyjä.
Viimeinen kohtaus alkaa.
21.06 SEN PITUINEN SE Esitys
loppuu hämmentävästi – Pöppösten kylälle käy sittenkin huonosti.
Esiintyjät tulevat lavalle kiittämään. Lauletaan Kilke-laulua ja
muutakin. Huudellaan kaukana
näkyville tutuille. Bongaan yleisöstä poronsarvin koristellut väiskit ja
porovaroitusmerkin.
Pääsemme liikkeelle. Pölyn maku
palaa suuhun ja leijaileva pilvi
tielle. Jonossa kommentoidaan
esitystä ristiriitaisin tuntein. Esiintyjiä ja hauskoja kohtia kehutaan,
mutta juuri mitään juonesta ei kuulemma ole tajuttu ja loppukin oli
erikoinen. Ehkä voin sitten itsekin
myöntää, etten pysynyt kärryillä,
vaikka hienoksi sanoisinkin. Jono
kulkee takaisin savuun.
21.06 ESIRIPPU LASKEUTUU
Riehakas porukka säntää lavalta
backstagelle. Esitys 10 000 silmäparin edessä on sujunut hyvin, edessä
ovat enää suosionosoitukset. Paikalle valuu esiintyjien vanhempia
onnittelemaan hyvästä esityksestä
sekä leirin mediaa haastatteluja
kärttäämään.
Verhon toisella puolella roudarit
alkavat järjestellä lavaa seuraavan
päivän messua varten.
Ammattilaisen ja ensikertalaisten show
Lauantain musiikkiteatteriesitys
on pitkän prosessin tulos.
Teksti: Markus Helaniemi
– Minuun otettiin yhteyttä helmikuussa. En ole partiolainen, joten kyse oli
työtilauksesta, esityksen ohjannut
Laura Peltoniemi kertoo.
– Sain 70 nimen lista partiolaisista,
jotka olivat joskus olleet kiinnostuneita esiintymään, mutta harvan
lopulta lähdettyä mukaan jouduimme
etsimään suurimman osan esiintyjistä
erikseen.
Koska melkein kaikki näyttelijöistä
olivat ensikertalaisia, ryhmä aloitti
huhtikuussa harjoitukset aivan perusteista.
– Annoin partiolaisten itse luoda
roolihahmonsa ja ryhdyin rakentamaan käsikirjoitusta niiden ympärille.
Tarkistutin myös käsikirjoituksen
näyttelijöillä, jotka saivat vaikuttaa
siihen heti.
Lauran mielestä partiolaisuus näkyy
siinä, että ihmiset olivat aina valmiina tarttumaan toimeen, olivat hyvin
yhteistyötaitoisia eivätkä valittaneet
turhasta.
– Ne ovat tärkeitä taitoja myös
teatterimaailmassa, hän toteaa.
Myös Anna Palmgren Lahden Katajaisista oli esiintymässä. Hän kertoo
harjoituksia olleen keväällä monta
kertaa viikossa ja leirilläkin useita.
– Käyttämämme ohjelmalava on
todella upea, ja on mieletöntä, että
tällainen kompleksi on rakennettu
metsään, hän hämmästelee.
21
RYMY TASTING
At Camp...
At Kilke we have all been getting familiar
with the Finnish way of camping.
What is similar to your own camping culture?
What is different from it?
Teksti: Tobias Weissenmayer
Kuvat: Meri Säynätkari
...we like to drink beer.
We also make big fires in
the evenings and sing.
...we have big, black
tents.
...we eat Chilli Con Carne,
also spaghetti with a
choice of sauces.
...it would cost about
40 Euros for a week’s
hike in Germany.
...we camp in fields,
not in forests.
Often, there is a
river nearby. We
don’t put up fences
like you do.
Teresa Kaiser,
Fabian Hölzgen and
Timotheus SperlHeerdegen,
Germany
...we enjoy the challenge­of hiking
as a group from A to B.
...we will take a survival kit,the
emergency home contact number
and, unfortunately, lots of
permissions’ forms.
...for food, we take pasta and tins with
sardines or fish.
...it would cost about £35 (40 Euros) for
a week’s hike in England.
...there’s more freedom at this camp compared
with England – less regulations. Still, I feel very safe.
Malcolm Pope, England
...we
usually
play hideand-seek.
...we wear
our uniforms
all of the time.
...we have rice and
noodles instead of
bread and we always
have four different
dishes to choose from.
...the cost of a week’s hike
in our country would be
100 Euros.
...our camps are already
established when we arrive. We
don’t often do a lot of building
ourselves.
Patricia Chu and Douglas Wang, Taiwan
...we enjoy singing games,
action songs, and contact
sports like wrestling.
...we take a Sauna tent and,
sometimes, we bring a sauna oven.
...bananas filled with chocolate
cooked on the campfire.
...it would cost about 100 Euro for a
week’s hike in Finland?
...we always like to have trees at our campsite.
Merle Karp, Finland
22
JULKKIS & PARTIO
GALLUP
Partiolaisilla ei ole
peukalo keskellä kämmentä
Rymy went and found out the
international participants thoughts
about the country, its people and the
Finnish approach to scouting.
Text: Debbie Dryland
Photographs: Marjukka Källi
1. What have you learnt to say in Finnish?
2. What have you discovered about Finland and
the Finnish people?
3. What is the biggest difference between being
at Kilke and a scout camp at home?
Josh Rank, 14, Ivor Heath,
England
1. Hei = hello. Kiitos = thank you.
2. I thought Finland would be
all snowy but it’s quite warm. I
wasn’t expecting anyone to be
able to speak English but the
Finnish people are quite good at it.
3. At Kilke there is so much more to do, starting
from scratch and making everything you need
from wood. I enjoyed the hydro running and the
water slides.
Pasa esiintyi Kilkkeellä sunnuntai-iltana.
Pasa-yhtyeen kitaristi-säveltäjä-sanoittaja Feniks Willamo tykkää partiolaisten
meiningistä, mutta ei voisi ajan puutteen takia itse liittyä partioon.
Teksti: Niina Partanen Kuva: Sami Tarkiainen
Mitä tulee mieleen partiosta ja
partiolaisista?
Luonto ja sellainen kätevyys ja
selviytyminen. Partiolaisilla ei ole
peukalo keskellä kämmentä. Mun
veli on juuri aloittanut partion
ja osa parhaista kavereistani on
partiossa. Bändin jäsenistä tosin ei
kukaan ole partiossa.
Voisitko liittyä partioon?
Ajan puolesta en. Se meininki, mikä
niillä on, on ihan kiva. Ite tykkään
luonnossa hengailusta. Jos nuorempana olisin liittynyt, niin olisin
varmaan vieläkin.
Mikä on donitsi?
Se on joku arvomerkkijuttu.
Se on donitsin muotoinen vesistön­
ylitysväline.
Ai, oisin mä tienny. En arvannut,
että se olisi noin helppo.
Hei me huudetaan!
Kuva: Johanna Skarp
1. Terve = hello.
2. The Finnish people are shy
when you meet them outside of
the sub camp but in the camp
they are friendly. Daylight hours
are longer – in Thailand the sun rises at 6 am and
sets at 6 pm.
3. Here at Kilke we have to take care of ourselves
because there are no teachers telling us what to
do and when.
James Fisher, 17, Ivor Heath,
England
PARTIOSSA ON VIRHE Kolumnissa annetaan pyyhkeitä
Pieni sudenpentu nyhrää
kengännauhojaan kiinni.
Yhtäkkiä viereen ilmestyy
vanhempi partiojohtaja,
joka huutaa naama punaisena: ”Mitä sinä vielä
täällä teet?! Muut ovat jo
portilla valmiina lähtöön!
Ala joutua! Muut odottavat
sinua jo!” Sudarin toiminta ei
ainakaan nopeudu tai valmiiksi surullinen mieliala nouse.
Voi kyllä! Me partiolaiset huudamme, vaikka usein ei
olisi edes pakko. Mutta onhan se sentään traditio!
Huutajafanaatikko hoitaa asian kuin asian huutamalla. Jos joku uskaltaa kävellä liian hitaasti hänen
polullaan, hän varovaisen ohittamisen tai ystävällisen
anteeksi-sanan sijaan mylväisee lujaa ”pois tieltä”. Jos
joku esittää kysymyksen, vastaus tulee luultavasti
kaksinkertaisella volyymilla. Jos joku huutaa hänelle,
hän korottaa ääntään. Kun kaksi fanaatikkoa kohtaavat, raikuvat salot ja rytisee tanner. Kukaan ei ole liian
pieni tai iso huutamiselle. Huudon sulosävelet kantautuvat sekä juuri aloittaneen sudarin että vanhan ja
kokeneen partiovaarin korviin. Kurkkupastillit ovat
kovassa käytössä ja ääni käheänä illasta.
Mikään ei pilaa tunnelmallisen tarinan kerrontahetken tunnelmaa yhtä tehokkaasti kuin yllättävä
mylvähdys: ”Ja nyt kaikki hiljaa!” Tilanne vain pahenee, jos huutaja on joku muu kuin kertoja itse. Sadun
lumo on poissa ja kuuntelijat taas tylsässä normaalis-
Yanahawee Siripongvutikorn,
14, Songkhla, Thailand
sa maailmassa. Huomiota hakenut sipisijä selviytyy
tilanteesta voittajana, hän saa sen mitä on hakemassa,
huomiota. Muutama nuori johtaja omaksuu tavan, jolloin loput tarinasta onkin eri ihmisten hiljaa-huutojen
sävyttämä.
Äänenkäyttö menettää myös nopeasti tehonsa.
Johtaja, joka huutaa joka asian riippumatta kuuntelijoiden määrästä tai alueesta, jolla kuulijat ovat, alkaa
hyvin nopeasti muistuttaa suuren johtajan sijaan raivofalsetilla kiljuvaa, kiukuttelevaa sudenpentua, joka
koettaa epätoivoisesti saada itsensä huomatuksi.
Isolle joukolle huutamisen sijaan porukan voi koota
pienelle alueelle. Kun puhut hiljaa, joutuvat kaikki
keskittymään kuuntelemiseen. Jos joku puhuu päällesi, lopeta puhuminen ja kuuntele, mitä toinen sipisee,
niin silloin myös kaikki kuulijat tekevät niin. Jos iso
joukko pitää saada hiljaiseksi, nosta peukku ylös.
Kaikkien pitäisi tietää, mitä merkki tarkoittaa. On
vaikuttava näky, kun ryhmä tuijottaa yhtä henkilöä
peukut pystyssä. Vaikutus on huomattavasti suurempi
kuin huutamisella.
Jätetään huudot vaihteeksi kokoontumisiin ja hätätilanteisiin. Nostetaan niillä tunnelmaa, yhteishenkeä
ja annetaan kuulua, keitä me olemme ja mistä me
tulemme. Huudetaan siis yhdessä, ei erikseen!
Antti Keränen
Kirjoittaja huutaa kun huutaa, muuten vain tarpeen
vaatiessa.
1. Hei = hello!
2. I am amazed at the amount of
work that has been done in only
a few days. Gateways and other
things have been made from pioneering.
3. There are shops where you can buy things!
Chris Geldard, 18, Surrey,
England
1. Kylä = village. Näkemiin =
goodbye. Rakkaus = love.
2. There are lots and lots of trees
in Finland! And the Finnish people like potatoes.
3. Camping in Finland is proper camping. For
example, here you shower under the open sky
– I couldn’t really see the point of that when it
started raining!
Amina Diarra, 21, Senegal
1. Kiitos = thank you.
Mitä kuuluu = how are you?
Huomenta = good morning!
2. The Finnish are reserved at
first but also very nice.
3. At Kilke each sub camp
comprises scouts of all ages. In Senegal, there
would be a sub camp for each of the different
scout sections: 6-11 years; 12-16 years; 16-19
years; and 19-25 years.
23
LEIRITERAPEUTTI Vieno Rymy-Möttönen ratkoo kaikki ongelmasi
Mutakylpy kaunistaa
kalpeaakin hipiää
Valoisaa maanantaita, Kilke! Leiri alkaa olla puolessa välissä ja
leiriterapeutti Vieno Rymy-Möttösenkin kukkahattu ja verkkarit
alkavat likaantua. Tästä johtuen päivän vinkki on käydä
nyrkkipyykillä, mutta ei kuitenkaan bajamajan takana.
Hei Vieno! Leirin puolivälin
kunniaksi päätin käydä ensimmäisen kerran suihkussa.
Yllätys oli kuitenkin suuri kun
suihkusta tuli mutaista vettä.
Miten tässä nyt voi huolehtia
pyhtaudestaan?
Skunky
Hei, Skunky. Mudalla on
tunnetusti positiivinen vaikutus ihon terveyteen, lisäksi
valkeahipiäiset saavat helpon
ja kivan pikarusketuksen.
Mutainen vesi siis huolehtii
puhtaudestasi, jotta sinun ei
tarvitse.
Miksi tyttöjen suihkujono
on aina paljon pitempi kuin
poikien?
pikku- markku
Arvon Pikku-Markku. Huolesi on täysin aiheellinen ja
luonnollinen, mutta sitäkin
helpompi selittää. Ero johtuu
sukupuolieroista, joita pojilla
ja tytöillä on. Tytöillä menee
esimerkiksi vaatteiden riisumiseen ja pukemiseen paljon
enemmän aikaa kuin pojilla.
Tää kimppa teltta majoitus on
ihan hirvee! Mun vierustoveri
kiemurtelee ja kääntyilee koko
ajan! Lämpimien öiden takia
se ei ole edes makuupussissa.
Välillä on kättä sylissä ja jalkaa
suussa, ja yhtenä yönä heräsin,
kun se halasi minua! Mä en
enää kestä!
Vieno-Kukka
Vieno-kulta. Vierustoverisi
toiminta on täysin normaalia.
Se on joko uneksimisesta johtuvaa liikuntaa tai sitten hän
koettaa osoittaa kiintymystään
sinuun. Jos ahdistus kasvaa
mahdottoman suureksi, varustaudu nukkumaan mennessäsi
haarukalla, jolla voit tökätä
liian lähelle pyrkivää toveriasi.
Myös iso hyttysverkko pitää
ylimääräiset vieraat poissa
iholta.
Morjentes. Olen tarkkailut
leirin ruokia ja huomannut,
että ne ovat kovin nestepitoisia.
Onko tämä suunniteltu juttu,
vai onko kyläkeittiön kokilla
mennyt lusikat ja haarukat
sekaisin?
Ässä-pata
Älä sinä, Ässä-pata, huoli. Leiriruoka pidetään nestepitoisena
monestakin syystä: se korjaa
nestetasapainoa, joka järkkyy
helteen takia, se on helpompaa sulattaa, se on helpompaa
tiskata ja lisäksi se vähentää
tarvetta käyttää bajamajaa.
Muistakaa, että kun vettä juo
ja lunta syö, ei ulosteet paljon
haise.
Want help from Kilke’s
own agony aunt? Perhaps,
you need advice on how
to win over that really
cute-looking girl with the
freckles and pigtails next
door? Or, maybe, your
leader is acting more like
your mother? Then, Kilke’s
camp therapist, Vieno
Rymy-Möttönen is here to
help! Write your question
on a note at the Pressiklubi at the end of Kilkkeen
suora, e-mail it to [email protected] or text to
number 040 4555 208.
Auta Vieno mull on ihan hirvee
kriisi. Mikä on kuuminta hottia
tällä leirillä?
Kukkax
Hei, Kukkax. Kuuminta hottia
tällä leirillä on tietenkin aurinko! Hyvinä kakkosina tulevat
partiomekko ja toppi.
Moro, Vieno. En ymmärtänyt
iltanuotion musiikkiteatteriesitystä ollenkaan, mikä minussa
on vikana?
Samooja-Sakari
Oho! Sakari on nyt täysin samassa veneessä Rymy-Möttösen kanssa, sillä minäkään en
ymmärtänyt, mitä siinä tapahtui. Huoleen ei ole silti aihetta,
koska taidetta ei tarvitsekaan
ymmärtää heti. Suosittelen
keskustelemaan syvällisesti
muiden esityksen nähneiden
kanssa, jotta teatteritaiteen
koukerot avautuisivat. Niin
tekee myös Vieno.
TERVEISIÄ PERHEESTÄ
NIKSIRYMY
Testaa millainen raivopetteri
tai -petra olet!
Laulamista
odotellessa
Tässä vaiheessa leiriä saattaa ilmetä vaikeuksia pidätellä tunteita.
Tällä testillä selvität, miten toiset leiriläiset näkevät purkauksesi.
Leirimummolassa vohveleita paistava
Kauko ”Kake” Sahla Lahden Kiltapartiolaisista saa terveisiä kuoronsa johtajalta
Juha Korkeamäeltä.
Teksti: Annika Santalahti
1. Miten reagoit, kun kiukunpuuska iskee?
4. Miten raivoasi kommentoidaan?
a. Paiskaan ruokailuvälineeni soppapataan ja hajotan leirirakennelmia. Muistan myös purkaa pahaa oloa-
ni pienempiin vartiolaisiin.
b. Näytän hapanta naamaa ja lähden metsään rauhoit-
tumaan. Puut eivät kummastele mököttäjää.
c. Mikä se sellainen tunne on? Aina on oltava iloinen ja näytettävä esimerkkiä.
a. ”Varokaa hurrikaania, tuosta ei selviä hengissä!”
b. ”Se on varmaan purkamassa tunteitaan halkoi-
hin.”
c. ”Suututetaan se huvikseen, jotta saadaan edes jotain eloa.”
2. Millaiset asiat ottavat pannuun?
a. Kaikki! Jono liikkuu hitaasti, suihkun vesi on kyl-
mää, ikinä ei ole vapaa-aikaa ja aina vain minä eikä koskaan kukaan muu!
b. Kaltoin kohdelluksi tuleminen on kurjaa, mutta toisinaan väistämätöntä.
c. No joskus ehkä vähän otsasuonta kiristää tuo naa-
puriteltan Pikku-Simo, joka aamuisin herättää minut reippaalla puhalluksella vuvuzelaan. Mutta hei, antaa lasten leikkiä!
3. Miten lepyt parhaiten?
a. No ensinnäkin vaadin paljon suklaarasioita ja ylellistä kohtelua loppupäiväksi. Lisäksi tarvitsen pedikyyrin, kokovartalohieronnan ja tämän kaiken mieluiten jonkun muun laskuun, kiitos!
b. Reilu anteeksipyyntö riittää. Muissa tapauksissa tyynnyn omia aikojani.
c. Ajattelen iloisia asioita, se piristää aina.
24
Teksti: Mira Penttilä
Nastolan mieskuoroa johtava Juha kertoo, että hänellä
on vain aavistus siitä, mitä partio on. Näin siitä huolimatta, että hänen serkkunsa on ”tosipartiolainen”.
– Mikäs siinä, jos tahtoo lähteä keskelle metsää,
Juha pohtii.
Kaukon partiolaisuutta on Juhan mukaan vaikea
erottaa kokonaispersoonasta. Koskaan ei tiedä, mikä
on partiolaisuutta ja mikä Kaukoa itseään.
Juha toivottaa kuorolaiselleen iloista partiomieltä ja
kaikkea hyvää loppuleiriksi.
– Kun laulut taas alkavat, niin lauletaan kunnolla!
auksia
Eniten a-vast
itä,
Eniten c- vast
pidät huolen si
si
sa
es
tu
auksia
us
Kiuk
raivosi
ta
tu
at
av
sa
Si
in
inä vasta poke
tk
uu
ntu
ä
rinaama! Muist
tä
että kaikki m
näyt
a kuitenkin, että ih
vä, että osaat
ja
po
m
in
ta
en saa kyllä tu
ia
voiman. On hy
is
to
ntea.
Auktoriteettis
ile vaihtoeh
ke
ko
ta
ut
m
i,
i ei horju vaikka
tees
jo
sk
vä
n.
us
hä
ee
is
n
itkeä tirauttai
niiden purkam
sit yksin omas
Eniten b-v
laavussasi.
sa
astauksia
Olet keskiv
ertokiukku
ilija.
Jokainen s
uuttuu jos
kus ja niin
pitääkin. O
let keksiny
t itsellesi sopiva
t keinot tu
nteiden
kanavointi
in, etkä liie
mmin
harmistuta
m
Hyvältä nä uita käytökselläsi.
yttää!
ILTASATU
RYMYRAATI 100 vuotta partiomuistoja
Mitä leireillä syötiin?
Koonneet: Sirkku Juhantila ja Anna Voutilainen
1920-luku
Saara Nevanlinna, 92, Helsingin Oravat
Söimme puuroa, perunoita ja kastiketta, mehukeittoja, näkkileipää ja voita. Herkkuja ei juuri ollut,
eikä pehmeää leipää, koska sille ei ollut säilytyspaikkaa.
1930-luku
Lassi Westerling, 85, Töölön Siniset (Helsinki) sekä
Kelovartijat (Espoo)
Leireillä syötiin esimerkiksi lihaa, makkaraa ja
leipää sekä keittoja, tietysti myös pannukakkuja tai
räiskäleitä. Neljän kilometrin päästä haettiin talosta maitoa kärryillä. Ruoat säilytettiin leirin alussa
kunnostetussa maakellarissa. Voi täytyi säilyttää
kulhossa, sillä se saattoi juosta.
1940-luku
Päkä Malmi, 77, Toimen Pojat (Helsinki)
Tuohon aikaan oli ruoasta pulaa, esimerkiksi piirileirillä Lohjanjärven saaressa ei syöty juuri muuta
kuin selluvelliä. Joskus saimme ruoka-apupaketteja
Punaiselta Ristiltä. Kerran järjestimme näyttävän
mielenosoituksen johtajien keksihuhun takia, mutta asian todenperäisyys ei silti selvinnyt.
1950-luku
Arja Rinkamo, 64,
Karimo (Rauma)
Pakollinen leirivaruste
oli jokaisella oma voipurkki ja sokeripurkki.
Leirillä kaivettiin kylmäkuoppa, jonne nimellä
varustetut voipurkit
asetettiin. Muuten
ruoka oli tuon ajan
suomalaista perusruokaa: puuroa, perunaa,
keittoja. Maitoa ja perunoita haettiin maitokärryillä läheisestä maalaistalosta. Leipänä meillä oli ainoastaan näkkileipää.
Ruoka valmistettiin veturilla, joka oli itse rakennettu
tiilestä muurattu hella savuhormeineen.
1960-luku
Aamuinen yllätys
Teksti: Lumira Lampeinen
Kuva: Ester Pentti
Hyvää yötä, nyt jo ikävä sua <3. Suljen puhelimen
kannen ja hymyilen. Miten joku voikin olla niin ihana
ja herttainen!
***
Tapasin Ramin kahdeksan kuukautta sitten enkä ole
vieläkään tajunnut, mitä oikein tapahtui. Päivälleen
puoli vuotta sitten kävelin Ramin kanssa ympäri
hiljaista kaupunkia, kun hän yhtäkkiä tarttui käteeni.
Hämmennyin äkillisestä eleestä, mutta en vetänyt
kättäni pois. Päinvastoin, sillä puristin Ramin kättä
hellästi, ja katsoin häntä hymyillen.
Kävelimme hiljaisuuden vallitessa, sillä sanoille ei
ollut tarvetta. Teot puhuivat puolestaan. Pian Rami
pysähtyi ja veti minut lähelleen. Hän kiersi kätensä
ympärilleni ja kuiskasi:
– Sissi, oisko se paha, jos mä nyt suutelisin sua?
– Ei, ei se olis. Pahempi olis, jos sä et tekisi niin, vastasin ja kiedoin käteni Ramin ympärille.
Hymyillen hän painoi huulensa omiani vasten ja
suuteli minua hellästi. Se tunne oli jotain käsittämätöntä. Tuntui kuin olisin noussut lentoon ja koko maailma olisi kadonnut ympäriltä. Siinä hetkessä olimme
vain Rami ja minä.
– On jo myöhä, mä saatan sut kotiin, Rami sanoi
suudelman loputtua ja suukotti vielä poskeani.
Olin liian sekavassa mielentilassa puhuakseni, joten
nyökkäsin vain ja annoin Ramin johdattaa meidät
leikkipuiston läpi pikkutielle, joka lyhensi kotimatkaani huomattavasti.
Kotiovelleni päästyämme Rami painoi vielä pienen
suukon poskelleni ja halasi minua tiukasti. Rami lähti,
mutta seurasin hänen kulkuaan, kunnes hän katosi
näkyvistä.
Mieleni oli kevyt ja onnellinen. Vihdoinkin jokin
toivomani asia kävi toteen. Tunsin Ramin lämmön yhä
kehollani, kun astuin sisälle.
***
Aamulla herään tuoreen kahvin tuoksuun. Normaalisti kahvin tuoksua ei todellakaan kantaudu alakerrassa
sijaitsevasta keittiöstä huoneeseeni. Verkkaisesti
avaan silmäni ja hätkähdän pienesti, kun huomaan
tumman hahmon istuvan sänkyni jalkopäässä kahvikuppi käsissään. Hetkellisen katseen tarkentamisen
jälkeen tunnistan hahmon Ramiksi, joka on äärimmäisen aamu-uninen.
– Mitä ihmettä sä täällä teet tähän aikaan aamusta?
Sut tuntien voisin väittää, että yleensä sä nukut tähän
aikaan, naurahdan samalla venytellen.
– Sissi-kulta, enkö mä saisi yllättää sua? Ja sitä
paitsi, tällä kertaa mulla on syy siihen, Rami toteaa ja
kumartuu suutelemaan minua.
– Hyvää puolivuotispäivää, rakas.
Kahvikuppi unohtuu pöydälle sängyn viereen.
Teija Lehtiranta, 52, Leirisiskot (Salo)
Keittoja syötiin paljon, hernekeitto kuului asiaan,
samoin letut. Lippukunnanjohtajamme paistoi
meille aina munkkeja. Ylhäisten näkkileipää syötiin
joka leirillä, se oli sellaista vähän kostunutta ja tosi
hyvää. Piirileireillä mainiosta ruoasta vastasi kuuluisa muonittaja Aku Leino.
1970-luku
Jussi ”Jupo” Lares, 44, Lauritsalan Siniveljet
(Lappeenranta)
Karelialla kokeiltiin uudenlaista ruokahuoltoa.
Ruoka tuotiin savuihin einespusseissa, jotka olivat
pakasteita. Savussa ruoka lämmitettiin Karelia-jakkaralla. Aamupuuro tehtiin paikan päällä. Yleisesti
leiriruoat olivat tuohon aikaan erilaisia keittoja.
1980-luku
Jussi Salminen, 31, Kalevan Karhut (Tampere)
Yleinen ruoka oli makaroni-jauhelihapaistos. Siinä
saattoi olla myös jotain kastikkeen tapaista. Se
tehtiin sotkemalla kaikki ainekset yhdessä parinkymmenen litran kattilassa.
1990-luku
Mikko ”Silli” Sillander, 27, Vaasan Metsäveikot
(Vaasa)
Aika paljon syötiin erilaisia keittoja. Aamupuuro
kuului tietysti asiaan. Leipänä oli näkkileipää, keiton kanssa oli usein tarjolla vaaleaa leipää. Iltaisin
paistettiin innolla lettuja, mutta aina siinä tuppasi
käymään niin, etteivät ne kypsyneet valmiiksi asti.
2000-luku
Matias Jääskeläinen, 16, Muuratpartio (Muurame)
sekä Kortepartio (Jyväskylä)
Isoilla leireillä syödään, mitä keskuskeittiöltä tulee,
mahdollisimman halpaa perusruokaa. Lippukuntaleireillä meillä on joka aamu puuroa – kerran se
oli vihreää. Lihakeitot, makaronimössö ja perunamuusi jonkin lisukkeen kanssa ovat yleisiä ruokia.
25
TEKSTARIT
Tekstareita tulvii Rymyn toimitukseen ikkunoista, ovista ja puhelimista.
Rymy kiittää aktiivisuudesta ja tekee enemmän kuin parhaansa julkaistaakseen ne kaikki.
Jos jokin kuitenkaan ei mahdu mukaan, julkaisemme sen Pressiklubin seinällä.
Hei sinä valokuvaaja-Jaakko joka nukut riippumatossa, oot söpö! T.Salainen fanilauma
Terggui sille ihqulle järjestysmiehelle jolta kysyttiin
feikkisorsasta <3 T:Kaks pimatsuu (kyl tiet ;)
Onko oikein, että hyppytornissa (back jumpp)
maalaaksossa tytöt eivät pääse ensimmäisellä
kerralla ylimpään kerrokseen, mutta pojat saavat?
Ei oo reilua!
Miksi ulkomaalaisille ei puhuta englantia. Vaikka
on sanottu, että se on meidän tehtävä. Mutta kaikki
ei osaa englantia niin hyvin ettei ulkomaalaiset olis
ihan pihalla kaikesta?!!!
Aivan perseestä, että maalaakson Bagjumpissa
tytöt joutuvat ensimmäisellä kerralla hyppäämään
alemmalta kun pojat sai mennä ylös asti. Kaikille
samat säännöt, kiitos!
jollain on taitoo kääntää svenskaks ja englanniks
voi kääntää kiittiih. <3 samoaja <33!! ;)
Hei Järistyksenvalvoja jolta me kysyttiin avajaisissa
feikkisorsasta ja järvestä terkkui meiltä!!
Olen koko ikäni etsinyt olemassaolon tarkoitusta.
Mistä tulemme, keitä olemme, minne olemme menossa. Ohjaako joku tai jotkut suuremmat voimat
meitä ja mihin suuntaan ja vaikuttaako niiden
suunnitelmat myös meihin ihmisiin jokapäiväisessä
olemassaolossamme. Tuntuuko niiden toiminta
ihmisen olemuksessa. Ne voimat ovat Hyvä ja Paha
kaikissa olomuodoissa. lapsi Auringon oon, valon
kulkija ajaton Hata
PJ-peruskurssi #7 Kannus: Teidät on nähty! Maanantaina Näädänpesään muruset! <3
Miksi meillä on silta, joka ei ole käytössä ja lautta,
joka ei saa liikennöidä? Leiriaika menee kävellessä.
Lapan Luppoaika-ravintolassa on ihan parhaat
käsidesi-telineet. Wau! :)
Anssi, ois kiwa nähä joskus. t: ujot tytöt
miisa on paras!
Terveiset Näädänpesän komeille, mutta kovakouraisille Portsareille. T: Tallipäällikkö
Moi Anna, toivottavasti sulla on kiva loppuleiri. T:
Salis :)
Hei kamu! 25v. juhlaleiril meillä. Mistä löytyis
”wienerkahvit”? T-M
Kaarle oot ihanin kylänjohtaja! (ja komein)
Paljon onnea 14-vuotiaalle Tytille. Toivottaa Minna,
Maija ja Heli
Kilkkaavat synttärionnittelut sunnuntain johdosta
Tytille 14v. Korpin Kuksaan! T. Sari-täti
Bajamajan L&T-tarran lisäys: Bajamajoissa käytetään vain luonnossa täysin hajoavia aineita. Pissaa
ja kakkaa.
Etsitään kuumia vaeltajia bailupeippohin! Nähdään
discopallon alla.
Raffulainen etsii riippumattoseuraa jostain komeasta jätkästä. Tavataan Caffela Raffussa sillo millo
sul sopii. <3:llä yksinäinen samoaja tyttö Huom!
myös ulkomaalaiset
Huom kaikki könsikkäät joilta puuttuu pehmisseura (hurmaava sellainen!!) tavataan pehmiskojun
edessä tai vastaa nimimerkille samoaja<33!! ;) jos
If you want to leave a message to someone, send anw
sms to +35840 4555 223 or an
e-mail to rymylehti@gmail.
com. Or you can visit us at
Pressiklubi across the street
from Café Katapultti.
Jäteasemalta moi. Leiriin leviää
paljon roskaa. Tulen ehdottamaan
palveluleiriläisille ylimääräistä alueen
siivousvuoroa, jos sotku ei löydä
tietään roska-astioihin. Terveisin
yrmeä Jäte10
Hei miehet vaatetta vähemmäksi näytätte hyvältä
ilman paitaa :)
Kiitos vierailupäivästä! Pauliina-äiti/Oulu ja Katjakummitäti/Järvenpää
rymy on loistava lehti ja kilke mahtava leiri
95 vuoden Ford pakettiauto myynnissä savussa 444.
Lähtöhinta 5400€, kysy Teroa
LOL pehmisten koot vaihtelee päivittäin rajusti.
nimimerkki Pehmis
Terveisiä Kilkeshopin tummatukkaiselle Jannelle!
Sun hymy pelastaa päivän.
Kolme singleä tarpoja-ikäisten etsii raisseuraa. Puh.
040 xxx xxxx
Onko kukaan nähnyt sopu telttaa??? Unelmoiva
Untamo
Hyvät kengät nää on, lukee ihan ”waterproof”! ...ne
on sandaalit.
Kiitti Pyhä Yrjänä, pelastit mut perjantaina puuhommilta. terkut, prinsessasi
Terkkuja kaikille vanhoille EPP:läisille! EPP- ja
lujempaa ei mee!!! PS. Vieläkö soitat banjoa?
Heippa kaikki Kilkkeeläiset! Sanoisin terkut kaikille
”hei hei hellurei, savu 126” ihimemaalaisille! rakkaudella tyttö ihimemaasta MUISTAKAA AALTO :) ps.
mun juttu’
”Leikittäjä” oot hot
Terveisiä Matijakselle. t.hiljaiset tytöt
Opettele puhumaan tai ou hilijoo.
Hei kaikki 15-19 vuotiaat tytöt ja pojat. Kun kello 12
lyö, hiljainen tunti loppuu. Maanantaina hiljaisen
tunnin loputtua tavataan Ossin valinnan edessä.
Siirrytään sieltä jonnekin parempaan paikkaan
yhdessä. Tarkoituksena on vain chillata ja tutustua
toisiimme. See ya! ;) XD
Ida A, olet maskuliinisen kaunis! Ihailen sinua.
T:TK+AMH<3
”Älä jätä minua, älä jätä, minä tarvitsen sinua” ”Tummat silmät, ruskea tukka, koskaan niitä hylkäisi en”
PS. Wir lieben dich! <3 T. Petteri Punakuonot
Nastapartio toivottaa railakasta kesää kaikille!
Sinä Kalevan Kuksa-savussa asuva blondi, Urbanhupparia käyttävä, olet kaunis! :) Tavataanko tiistaiiltana kitaran alla? :) T. ruskeatukkainen poika
Nakki on murha! Soittakaa Paranoid! WAZAAAA!
T:Team Morso
I think I need some rehab, or maybe just need some
SLEEP! Ihit my head against the wall cos I can’t
take it anymore! -Partio is my drug-
Lentsult terkut kaikille, nähään sivistyksessä
lortot!
17-vuotias samoajatyttö etsii Kalevasta pitkäaikaista partioheilaa. Kriteerit: yli 15-vuotias, ei
pikkutankki+urheilullinen. Vastaa nimimerkillä
Unelmasi
Hi! I’m looking for the person who wrote the text
for a pen-pal on p.27, on the left collum. I’m in Lapa,
camp number 135. My name is Izzy.
Hi Raito and L. Would you like to meet Mello? But
where is my Matt? <3
This message is for handsome british guys. You are
so lovely... Are you on facebook? Please, we wait
your message. - penguinandbanana
26
Pinskille terkkui!
Helou! Täällä olis tyttö seuraa vailla! Oon 15v, ”lyhyet” ruskeet hiukset ja kuljeskelen tääl kavereiden
kaa laulellen :) Alaleiri on Lapa ja savu 147 et kaikki
vaa sinne käymää! Nii, siitä seurasta vielä, et mistä
vaa, minkä ikäsiä vaan :) Ilmotelkaa nii nähdään!
-Jebsu
Kurrepartio ja savu 412 on parhaita! <3
Kiva leiri, kartan tekstit tosin liian pienellä
leiriläisenkirjassa :O See you in Sweden! Terv. miss
sweetness
Hei te rakkaat jotka olette suunnitelleet leirin
ruoat! Ruoka on ollut hyvää, mutta kasvisruokailija
EI pärjää pelkällä pastalla ja kasviksilla- Eikä myöskään 3 soijasuikaletta lautasella riitä. Puuduttaa
tämä nuutunut olo. -vihannes
PAREMPAA RUOKAA, KIITOS!!
Mä sinne Töölön (?) suuntaan, viittitkö ilmottaa
savusnumeron :) t.kriketti
Happy Birthday Andy! Hope you have a great day!
from 13th Carlisie Scouts and aires explorers :)
Synttärionnittelut Ollille! Love-mamma
Inkku! Runbataan juhlan kunniaksi, onnea!
T:kollegat keittiöltä
Ollila (sinä komistus!), tavataan Katapultissa klo 19.
Odotan sinua siellä joka päivä! T. Salainen ihailijasi
alaleiristäsi
Alusjandro he is just a matto.
Hei sinä poika, joka kävelit vastaamme ja tuijotit
peräämme kun tulimme maalaaksosta. -Mekin
tuijotimme sinun perääsi ;)
NAISIA KAIVATAAN SAVUUN 134 LAPA. T.SANE
JA NESE
Hi! We are five nice finnish girls
and we want to be your pen-pal.
Our subcamp is Tuikku and we
live in Taika sub unit 325. Please
come here and talk to more with
us. See you! Meritähdet
Hi! Would somebody like to be my pen-pal? I’m
14-years old girl from Finland. If you want to be my
pen-pal, please tell me :)
Hei ihana Venla VaMesta! ”call the peacemaker, hey
hey” ;) t. you know who
VarTyille paljon terkkuja! T:Pinski ja Linski <3
Savu 405:n lastentarhalle terkkuja! t. tarhantädit
”VIP-kahvit. Pöpön ruoka. Ystäviä-ihania ihmisiähalauksia. Lapasen kahvit+karaoke. Kilkekortti.
Vipusen markkinat. Täydellinen leiripäivä (vierailu).” -marinol-
Hei poika suolla. Tuijottelit tissejämme, mitä oikein
yrität?
Kissamies Niko tarjoaa läheisyyttä sitä kaipaaville
savussa Leija 242, Raffu. Kysykää nimellä pikkuNiko, jos tarvitsette hellyyttä ja läheisyyttä
Iida T. <3 Johan M.
I <3 palomiehet hot, hot, hot!
Haikilla oli ruokarastille kolmen tunnin jono.
Heipä hei Ahjis, terveiset salikselta! Toivottavasti
Iuet tän :D
KOPS ja karvaotukset niittaavat maanantaina
kahvila Kivessä 19.00
Täällä on yksi Kissamiehen kaltainen lettipäinen
oopperadiiva kaipailee fiksua, hyvännäköistä,
huumorintajuista ja himpun verran boheemia
lukioikäistä miehenalkua rinnalleen. Jos vihaat
crocseja ja tykkäät muumeista ja riippumatoista,
tule toki tervehtimään Lapaan savuun 147 tai laita
tänne viesti. Nimim. Yksinäinen esipesuvesivati
ilman vettä
Heips ”Virtsat” nimimerkillä ircissä lauantaina liikkuneet tytöt, emme löytäneet teitä Raffun vessojen
luota kello 12.00. Jäitte mieliimme ja sydämmiimme.
Yövymme savussa 226 mutta asian voi muuttaa ;)
T:”Access”<3
Terveisiä kaikille lököjotoksella 09-10 vuonna olleille! :) T. kax tyttöä Joren porukasta
Mutakakku loppui! #(
Keittiö Leton tiskijukka olet paras! piristät päivää
kummasti! -Fani
Muistakaa juoda vettä ellette halua juoda suolasokerivettä 1/2 litraa! Kokemuksella! PS. 122 on
paras ja terveisii pojille ;)
Katsu on ihana! :)
Turtle Maisa! Nasuada tahtoo miitata! Ootko jo
leirillä?
Piirainen & Setälä ja kumppanit vie talent-skaban
:D
Hei etsimme ystävällemme leiri romanssia ja
teidän Paavo poika olisi oiva ehdokas. Sen “blondin”
ystävät
Brasilian Namupojat on hyviä laulaan. t: perässäkulkija
Olisi pieni valitus pullonpalautuksesta kun lakuja ei
varata palauttajille. -BulldogREMU: OLET HOT!! TERVEISIN FRANSMANNI
blondi liila cappinen jätkä mis oot???!
Kimeläiset kaipaamme teitä. Ei olla näkyilty.
Vesisota mielessä, leiri pielessä. T: Kaikkein parhaat
Kimen kaverit
Rakkaimmat terveiset NASTILLE! Rakkaudella
Pöönäs
Terveisiä Pöönäxelle! T. Salaiset ihailijasi <3 P.S:
vinkki: Tapaa meidät makuupussissasi!
Hei, söpö oranssikeltatukkainen ohjelmanäätä!
Mun tyynyn toisessa reunassa on vielä tilaa xD
Lounaalla nähdään!
terveisii kaikil kuumil samoaja-jätkil et tulkaa
savuun 248! t. samoajat (tytöt) 248:sta <3
ILMAISIA ENNUSTUKSIA KALEVAN PORTEILTA!
Lähetä tekstiviestit Rymyyn
numerolla 040 4555 223
tai osoitteella rymylehti@
gmail.com. Voit myös käydä
jättämässä viestisi Kilkkeen
suoran ja Tervastien risteyksessä olevalle Pressiklubille.
Hei sinä jolla oli Musepaita! Sulla on huippu musiikkimaku ;D
Jos oot kuuma kisuli nii tuu jätskikiskalle kello
1.00 ;)
Joku roti taputtamiseen, toverit. Partiolainenhan ei
tunnetusti taputa, vaan kajauttaa mojovan huudon
esityksen jälkeen. Och samma på svenska. T. Iso
Kiho -82
Moi Pinja savussa 323. Terveisiä salaiselt ystävältäsi
:) <3
TOPILLE terveisiä salaiselta ystävältä!
Lappi´08 Raffun kitaraportti ma klo 13.00
Niin täälläkin. T: Nurmes
missing: kolme jätkää jotka hyppeli viime yönä (pe)
käsikädessä cafe katapultin edessä! Tänää uusiks?
Tule sinäkin Ihimemaahan ;) Tervetuloa <3 Savu
126!! (Lapa)
sinä ihana pelle 31.7. maalaaksossa aamupäivällä, i
love you! Sun pinkki peruukki on maailman sulosin,
toivottavasti nähää vielä ;) -lapalaine samoaja
Hei seitsepistepirkko, älä anna hajun hämätä! ...Tai
muuten nakki napsahtaa!!
Nyt olisi iso kala verkossa, nimittäin kyläpäällikkö
tuikkiva vailla vertaa.
Hei sinä komea biitsipoika! Tulisitko käymään
savussamme, haluaisin tutustua sinuun paremmin?
-Savun 445 ujo tyttö
Hyvin jännää on täällä...
Terveisiä savulle 126 ”ihmemaa”, essille ja suikille.
Olen myös tutustunut uusiin ihmisiin... Alasti! ;D
Miko
”Vapiset, kintut kapiset, märät ja mutaiset jalat
edellä ulos kannetaan Kerpele rakentaa päähäsi
pesän...” -Turmion Kätilöt
Annalle ja muille Killin ja Kiiskin (447) iloisille lapsenvaihdeille kiitoshoitoavusta. Iloista leiriä toivoo
Santeri ja vanhemmat
Onko Haikin suunnittelijalla jotain yhteistä VR:n
aikataulujen kanssa? -Jonotusjengi Kalevasta
Hei, täällä Leijona. Olen seurankipeä ja kaipaan kainalooni tyttöseuraa. Tykkään runoista ja feminiinisistä tytöistä. Olen tumma, maskuliininen pitkä
uros. Olen epätoivoinen. UROSLEIJONA
Ruoka on pahaa! -Hemppa-
Mansikkapossun fanikerhon kokoontuminen klo
19.05 jäätelökioskilla.
Hyvää syntymäpäivää Miikkalle! Hei hurraa! 8D
Jyrkkä Jyrinä, mikä on sinun lempimehu? T:
Fanityttelit
Terveisiä Juhikselle: Hus sika metsään!
Moi! Kiva, kun Rymy o ilmanen! Hyvää ”jatkokilkettä”!
Vuotislaiset, ottakaa yhteys Kalevaan ja savuun numero 417 (Kulo), yritetään sita kautta uusintamiittiä.
Kysykää Tojua, osa tietää. Tai mainitkaa pilalle
mennyt miitti, kaikki tietavät. Kirjoitan paitaani
vuotis ja toju, selkään ja eteen, tökkikää :)
Kiitos kaikille Naava-savussa 113 kun olette saaneet
meidät tuntemaan itsemme tervetulleiksi ja opettaneet paljon suomalaisia partiotaitoja. Olemme
iloisia, että pöytämme ja tuolimme ovat kestäneet!
South Manchester Rangers
Heippa Leevi Vainio! Etsin sinua. Ilmoittelethan
minulle savuun 414. T:Oona
Kiitos sinä ihana ihminen, joka palautit sinisen
nokian puhelimen raffun infoon. Rakastan sinua ja
menen mielelläni kanssasi naimisiin, ellet ole tyttö.
Jantson ja muut kiipeilytiimin ihanaiset! Kiitos
tiimi-illan järkkäilyistä, oli ihan parasti! <3
”Kolmannen jälkee: Leiritoimisto! Yy kaa koo - LEIRITOIMISTO! Mikä se on!? UNELMAHOMMAA!!”
Savun 327 johtaja on paras ja ihq
Raksa jukkis oot hottis tuu puhaltaan mun vuzoohon (; Renttu rouhee ja sexy bag! Katseltiin sua
musiikki iltamissa (: t. Maitokäryillä alabamaan
Hyvä Kalevan kuoro! Mahtavat stemmat ja mieletön meno! Ja leiriheila oli aikas ihana... ;) T.Lotat
Rentoa menoa Emmille Tylypahkaan! Anni ja Eevi
Savun 303 Joni lovetan sua ihan kybäl! <3 terkuin
Ursulasi ;)
Paljon onnea! 1.8. 13-vuotiaalle eetulle Rastipartiosta toivoo: Emma Anni Sanni
Ida Emilia lehtonen olet ihanin kaikista naisista!
Mä ra(k)astan sua<3
Arvostaisimme hiljaisuutta iltaisin, Elias. Terveisin
Koillisnaapurit
Hei sinä PINKKIPÄINEN pelle, päästätkö meidät
nyt läpi portista? ;D t. punanenä
Nasse kävi riu’ulla. T. Nassen fanit
Joo pokemon puvut ovat todella kuumia ;-) Minulla
myös kokemusta -pikachu. pokemonien salainen
kokous suffassa salaiseen aikaan.
Erä jorma boogaa. T. Pikku erä jormat #140
Skicka ett textmeddelande till
någon på lägret via Rymy till
numret 040 4555223 eller till
adressen [email protected].
Du kan också lämna ett meddelande i lådan i Pressklubben,
i korsningen av Kilkesuora och
Tervastie.
MARIA! Sommaren i Finland.
Salskeita merimiehiä tarjolla savussa 225. PS.
Osaamme oikeasti seilata (paitsi Herma)
Terkkuil haikilta Tuulille, Tupelle, Aapelille ja muille
iki-ihanille kamuille, jotka eivät pääse tätä elämystä
kokemaan! Matka on ollut kuumahko, ja sitä on
sävyttänyt rakot, kipeet niskat sekä halppisrinkka,
mutta onneksi on RUOKAA:D T: valaskala VVV:sta
Eelis sähkötiimistä on söpö terveisin: rakkauden
jalokivet
Mun taskussa on käpyjä :D :D
And I was like baby, baby, baby uuuuh! IHANAA
LOPPU LEIRIÄ KAIKILLE! tv. minishortsiset tytöt
lavasta ;)
Ah, ne maalaakson Mikot <3
Kaikki kauniimman sukupuolen edustajat. Tervetulloo savu 424:een. PS. Käyttäkää takaporttia
Sammakot rulettaa!
Haikin henkilökunta ei selvästikiään osaa käyttää
radiopuhelimia. Nim. Haikilla huonosti informoitu
Eelis sähkötiimistä on söpö terveisin rakkauden
julmat jalokivet
täällä ei eletä kuin hippileirissä! prkl!
Jumala vapahtaa, ajo tuomitsee ja zaijo on hölmimö.
Vooisikos johto kertoa mitävarten leirillä ei saa
pussailla eikä ”kätellä”.. Ja silti täällä kaupataan
”leiri heiloja” ja myydään kortsuja halvemmalla
kuin yleensä? T: Jöllit (:
Miten kävi Vuotismiitin? Vuotislaiset esill, leiriä on
vielä jäljellä. T: Kirlie
Hei kaikki ihanat pojat! Missä kaikki hyvännäköiset miehet ovat? Meidän savussa ei ainakaan.. etsiskelkääs vapaat miehet nyt rohkeasti leiriheilaa.
T.gimuli
Kiitos leiristä! Oli rentoa. Terkkuja tutuille ja pusuja
savuun 305. Meitsi lähtee huomenna kotiin :(
Terkut kullalle sinne turkuun, ikävä sua <3
Rymy on ihan paras lehti! Sen PITÄISI ilmestyä
useammin pelastamaan tylsät hetket. -Enemmän
Rymyjä!!!
Metappi oot SÖPÖ! <3 ja sun hmy ;)
Kuka ääliö on kirjoittanut VaKo kyltin alkuun pers
!? Vois aikuistua !!!!
Paljon onnea oma Ellesienemme, olet jo melkein
iso! T. Zilisi
Mukava 18-20-vuotias partiotyttö, miel. alle 180
cm. Tule vesilaakson saunalle tiistaina ;) -se yksi
saunamajuri...
Hoi Raffun Sakke! Olen kauempaa katsellut kun
treenailet jäntevää kroppaasi metsäkuntosalilla.
Jatketaanhan treenejä yhdessä leirin jälkeen? T:
Timmi -86
JUSTIN BIEBER WE ALL LOVE YOU! T: IHMEMAA
SAVU 126 tytöt ;)
Pusuja ja haleja tuikulle! <3
Sakari häpeää Ilonaa :(...
Klo 11:47. Terveisiä VIP-miehille! Nimim. kukkojen
lähipiiri
Metsä on tehnyt tehtävänsä. YK.
”Puhkon silmäni, jotta näkisin. En tahdo nähdä,
mutta näen sen väkisin. Runtele korvani, jotta
kuulisin. En ymmärrä, mutta kuulen sen väkisin.”
-Turmion kätilöt
Raffun Paratiisi-keittiölle kiitokset parhaasta leiriruuasta miesmuistiin!
Kaikki rastapäät, moikataan kun tavataan! :)
Kapineen tytöt lähettävät terveiset salaiselle
ihailijalle <3. Palamme halusta tavata sinut! Saavu
savuumme leirihuivisi lantiolle sidottuna, lupaamme että se on sen arvoista ;)
Hei Sinä Oikea! Tule juttelemaan, minut tunnistaa
teippirullasta kaulassa!
Kiitos Mustille Veljille altaaseen pissimisestä. Frans
on vihainen
WWW.HAMK.FI
Savun 449 könsikäs stetsonmies, tapaa minut jäätelökioskilla klo 19.
27
Terveisiä Markuksel
le!
7
leirifiilis
2
9
käytetty
leirifiilis
Mustavuoren Sissien Samulin, 16, unelma- pesti
Kilkkeellä olisi ollut leirinjohtaja. Tämä kunnianhimoinen nuori pitää itsensä komeana pipon ja
Cosmopolitanin vinkkien avulla.
Tasalam Boja -lippukunnan Vihteri, 16, ei kaipaa kauneudenhoito-kikkoja,
vaan kertoo olevansa luonnostaan komea. Hän olisi halunnut päästä ohjelmien vetäjäksi. Olisiko komeudesta ollut hyötyä tässä pestissä?
Haagan Sirkku Terhi, 15, olisi mieluiten ollut
pestissä Radio Kilkkeessä. Radio-persoonana
hänet tunnistaisi koko leiri!
llelle!
Terveisiä Heikille ja Vi
20
Leirifiilis-, rahankäyttö- ja
hukkuneet tavarat -indeksi
käytetty
Illinkiertäjien Kallen, 17, mielestä leirillä on saanut liian vähän ruokaa. Vähäisen
ruoan korvaaminen kahvilan antimilla näkyy rahankäytössä.
rtiolaisia,
Samoajat ovat 15–17-vuotiaita pa
jotka harjoittelevat johtamista.
än.
Rymy kyseli heidän leirifiiliksiä
ille
Kaikille Mesikäpäl
terveisiä!
Teksti: Noona Rautajärvi ja Milla Savo Kuvat: Joel Nykter
Kaikki hyvännäk
öiset
jätkät savuun 33
1!
3
käytetty
0
hukassa
Alli, 16, Mesikäpälistä ei pidä aikaisista herätyksistä. Hänestä paras leirilook
on mahdollisimman luonnollinen, partiossa kun ollaan.
Susanne, 14, ei kaipaa pestiä, vaan nauttii ohjelmissa käymisestä.
28
8
leirifiilis
1
hukassa
Elsa, 16 , ja Ronja, 16, Haagan Sirkuista olivat huomanneet leirin miespuolisen väestön hyvännäköisyyden. Etenkin ulkomaalaiset olivat tyttöjen mieleen.