ANJU BEAUTE esittely FI

2
ANJU BEAUTÉ on kansainvälisesti tunnettu
laadukas tuotemerkki, joka tarjoaa täydellisen
valikoiman ylellisiä shampoita ja
kauneudenhoitoalan tuotteita koirille ja kissoille.
MEIDÄN ARVOMME
ENEMMÄN KAUNEUTTA - MEIDÄN AMMATTIMME
Kauneus, terveys, sekä hygienia lemmikeillemme - aivan kuten meille
ANJU BEAUTÉN:n tarina alkoi vuonna 1994, jolloin yrityksen perustajat –
jotka molemmat ovat intohimoisia kissa- ja koiraharrastajia sekä
tunnettuja myös kasvattajamaailmassa – halusivat luoda parhaan
mahdollisen valikoiman kauneus – ja hyvinvointituotteita lemmikeille.
Heidän ratkaisunsa edustaa trendiä, joka osuu syvälle meidän
yhteiskuntamme sydämeen ja jossa lemmikkieläimillä on aina ollut
etuoikeutettu asema ihmisen rinnalla. Tänä päivänä näistä kotimme
vartijoista on tullut syvästi rakastettuja perheenjäseniä.
Koska lemmikkimme ovat meille entistä läheisempiä ja tarjoavat meille
uskollisuutta ja rakkautta, olemme velvollisia pitämään niistä huolta
parhaalla mahdollisella tavalla – tämä vaatimus on ANJU BEAUTÉ:n sydän
ja päämäärä.
Yli kymmenen vuoden ajan olemme kehittäneet räätälöityä
kauneudenhoitoa koirille ja kisoille. ANJU BEAUTÉN:n tuotteita käyttävät
mm. koirien- ja kissojen kauneudenhoitoon sekä hyvinvointiin
erikoistuneet ammattilaiset ympäri maailmaa.
Erityiseen tarpeeseen räätälöity ratkaisu
Kissat ja koirat eivät ole ihmisiä, niiden iho ja turkki ovat herkkiä ja
erilaisia kuin meidän, joten ne tarvitsevat aivan omat ihon- ja
turkinhoitotuotteensa. ANJU BEAUTÉ tarjoaa täsmälliset sekä
huippulaadukkaat ratkaisut lemmikkiemme erityisiin tarpeisiin.
Valikoima on kehitetty kaikille roduille ottaen huomioon erilaisten
turkkien ominaisuudet ja tarpeet.
Yksi tuote - yksi toiminta - pysyvät tulokset.
3
LUOMINEN JA INNOVAATIO
Oma tutkimuskeskus kehittää tuotteita käyttäen uusimpia ja
edistyksellisempiä kosmetologian menetelmiä.
Valmistuslaboratoriossa on steriili ja puhdas ympäristö ja siellä käytetään
viimeisintä tuotantotekniikkaa, mikä takaa huippulaadukkaat tuotteet
luotettavasti ja jäljitettävästi.
Tuotteet ovat tiiviin yhteistyön hedelmä, jonka aikaansaavat insinöörit,
biokemistit, eläinlääkärit sekä bio-kosmeettiset asiantuntijat. Näin
voimme tarjota parasta; laadullisesti, puhtaasti ja luonnollisesti.
TEHOKKUUS JA KORKEA SUORITUSKYKY - VASTINETTA
RAHOILLESI
ANJU BEAUTÉ on luonut parhaat kauneudenhoitotuotteet koirallesi ja
kissallesi.
Alan vaativimmat ammattilaiset ovat valinneet tämän tuotemerkin,
mukaan lukien kasvattajat ja trimmaajat. ANJU BEAUTÉ tuotteet tekevät
kauneudenhoidosta helppoa.
Tuotteiden suorituskyvyn mahdollistaa niiden koostumus sekä kestävyys:
| Kaikissa shampoissa on kasviperäinen pohja-aines – kookos- tai
kopraöljy, jota täydentävät erilaiset kasviuutteet, oligoainesosat,
mineraalit, aminohapot sekä vitamiinit.
| Viimeisin tensio-aktiivien kehitys tehostaa shampoiden vaahtoamista ja
tekee huuhtelusta helpompaa ilman ihoärsytyksiä.
| Täydentävät vaikuttavat aineet tekevät vaahdosta miellyttävän ja
pehmeän sekä koostumuksesta juuri oikean paksuisen, mikä takaa tasapainon ja kosteutuksen turkille ja iholle.
YMPÄRISTÖN KUNNIOTUS JA LUONNONMUKAISUUS
Kaikki ANJU BEAUTÉN:n tuotteet valmistetaan yksinomaan kasviperäisistä
ainesosista. Laboratoriset ja dermatologiset testit varmistavat että
tuotteet ovat helliä iholle sekä turkille. Tuotteiden turvallisuus on taattu,
ne ovat ympäristöystävällisiä sekä biohajoavia. Pakkausmateriaalit ovat
kierrätettäviä.
| Täydellinen sietokyky sekä lemmikillesi että sinun käsillesi mahdollistaa
tuotteen säännöllisen ja toistuvan käytön.
| Tuotteiden tekniset ominaisuudet sekä aineiden pitoisuudet
mahdollistavat tuotteen riittoisuuden; optimaalisen tuloksen
saavuttamiseksi tarvitaan vain pieni määrä tuotetta, joten saat rahoillesi
todellista vastinetta.
4
TURVALLISUUS, AVOIMUUS JA JÄLJITTETTÄVYYS
ANJU BEAUTE – NIMI RAKKAUDELLE
ANJU BEAUTÉ on säätänyt hyvin tiukat ohjeet tuotantoonsa:
eläinkosmetiikan piirissä se on ainoa valmistaja, joka käyttää ihmisten
kosmetiikkateollisuuden NF- ja CE- sertifikaatteja. ANJU BEAUTÉ haluaa
taata, että he kunnioittavat kirjaimellisesti kaikkia terveysturvallisuuden
säädöksiä ja lakeja.
ANJU BEAUTÉN:n todellinen ja perimmäinen tavoite on tehdä lemmikin ja
omistajan välisestä suhteesta entistäkin kauniimpi ja rakastavampi.
Toivotamme sinut tervetulleeksi ANJU BEAUTÉ:n kauneuden ja
hyvinvoinnin maailmaan. Meidän eläinystävämme ansaitsevat parasta, ja
me tarjoamme sitä sinulle sekä lemmikillesi.
Jokainen tuotannon vaihe tunnistetaan eränumerolla, ja yhdessä
laadunvalvonnan kanssa tämä varmistaa, että jokainen erä noudattaa
täydellisesti alkuperäistä reseptiä sekä Ranskan terveysviraston ja antimyrkky keskuksien säädöksiä.
Yritys toteuttaa systemaattisesti mikrobakteerisia ja -biologisia analyyseja,
taatakseen tuotteiden täydellisen sietokyvyn ennen kuin ne menevät
markkinoille.
DESIGN & KAUNEUS
Kauneus kaikissa muodoissaan on merkittävä arvo ANJU BEAUTÉ:lle.
Pullot ovat kuin kevyesti hiekkapuhallettua lasia, joista silkkiset värit
loistavat läpi paljastaen tuotteiden pehmeän ja sileän koostumuksen sekä
luonnollisen huumaavan tuoksun.
Tuotteiden ylellinen design, joka on verrattavissa ihmisten kosmetiikkaan,
on lahja kaikille aisteillemme. Laadukkaat tuotteet ovat ilo silmälle ja
takaavat nautinnollisen käyttökokemuksen.
5
ESSENTIAL-SHAMPOOT…………6
HERBAL 06 / ENERGIE PURE 07 / DOUCEUR EXTREME 08 / VITALITE
POILS DURS 09 / CADE PREMIUM 10 / PURIFIANT CAMPHRE 11/
DEGREASE 12
COLOUR SHINE-SHAMPOOT…………13
BLANCHEUR 13 / DIAMANT 14 / ABRICOT 15 / HAVANE 16 /
EBENE 17
CONDITIONING-SHAMPOOT…………18
TEXTURE 18 / CACHEMIRE 19
AFTER SHAMPOO CARE-HOIDOT…………20
OPTIMUM CARE 20 / CREME RINSE 21 / MASQUE DE BEAUTÉ 22
NON-RINSE CLEANING LOTION KUIVASHAMPOO…………23
AISANCE 23
BEAUTY CARE & DETANGLING HOITOSUIHKEET…………24
ABSOLU 24 /BI-PHASE 25 / SHINING CARE 26 /
JOJOBA SPRAY 27 / SPRAY TEXTURE 28
PARFYYMIT…………29
DARLING 29 / LOVE 30 / FEELING 31
6
ESSENTIAL-shampoot
HERBAL
Universaali proteiinishampoo
PUHTAUTTA JA KAUNEUTTA
SÄÄNNÖLLISEEN TAI SATUNNAISEEN KÄYTTÖÖN
KAIKILLE RODUILLE JA TURKKILAADUILLE
OMINAISUUDET:
Hellävarainen syväpuhdistava shampoo, jonka pohja-aineksena on
kasviperäisiä aktiivisia ainesosia. Kehitetty säännölliseen tai satunnaiseen
käyttöön kaikenrotuisille kissoille ja koirille, turkin väriin tai tyyppiin
katsomatta. Kaikille koirille ja kissoille, joiden iho ja turkki ovat
normaalissa terveessä kunnossa. Panamapuun uutteen ja
passionhedelmän yhdistelmä suojaa ja kosteuttaa ihoa.
Sisältää runsaasti vitamiineja ja orgaanisia polyhappoja.
Passionhedelmä pehmittää, rauhoittaa ja elvyttää turkkia ja ihoa.
Hypoallerginen ja helppokäyttöinen HERBAL on lisäksi proteiinipitoinen.
Se tarjoaa kauneutta, terveyttä, puhtautta ja elinvoimaa.
KÄYTTÖOHJEET:
Sekoita veteen suhteessa 1:5 ja levitä kaikkialle kosteaan turkkiin.
Vaahdota hyvin, anna vaikuttaa 2-5 minuuttia ja huuhtele huolellisesti.
HERBAL
AN00 : 250 ml
AN01 : 500 ml
AN02 : 1 l
AN03 : 2.5 l
AN04 : 5 l
Panamapuun uute - Passionhedelmä - Provitamiinit
Meidän vinkkimme: Suosittelemme tätä shampoota kaikille koirille ja
kissoille, joilla ei ole iho- tai turkkiongelmia. Turkeille, jotka tarvitsevat
erityistä hoitoa, tuuheutusta tai rauhoitusta sekä karkeakarvaisille koirille
ja koiran-/kissanpennuille suosittelemme muita ANJU BEAUTE-sarjan
shampoita.
7
ENERGIE PURE
Tasapainottava shampoo
LEMMIKEILLE JOILLA ON HERKKÄ IHO TAI ALLERGIOITA
SOPII HYVIN ULKO- TAI KÄYTTÖKOIRILLE
HAJUSTAMATON
KAIKILLE RODUILLE JA TURKKILAADUILLE
OMINAISUUDET:
Tämä ainutlaatuinen luonnollinen shampoo on ihanteellinen
herkkäihoisille, allergia-alttiille koirille sekä niille, jotka viettävät paljon
aikaa ulkona sekä käyttökoirille, joiden ominaistuoksu ei saa muuttua.
Väriaineeton ja hajustamaton ENERGIE PURE ei sisällä allergeeneja ja se
on rikastettu provitamiineilla, vehnäproteiineilla ja oligoainesosilla.
Nämä ainekset yhdistettynä lootuskukan ja ginsengin uutteisiin
aikaansaavat syväpuhdistavan shampoon, joka on sekä virkistävä että
rauhoittava, sopiva kaikille roduille ja turkkilaaduille. Täydellisen puhdas
shampoo huomioi eläimen fysiologisen tilan ja hellii ihoa ja turkkia.
Sopii jatkuvaan käyttöön. Kuivaajan käyttö jälkeenpäin ei ole
välttämätöntä sillä tuote ei jätä turkkiin ‘’märän koiran’’ tuoksua - nopea
pyyhekuivaus riittää.
Lootuskukka - Ginseng - Vehnäproteiinit - Provitamiinit
KÄYTTÖOHJEET:
Levitä kaikkialle kosteaan turkkiin, vaahdota hyvin ja huuhtele.
Kuivaaminen ei ole välttämätöntä.
ENERGIE PURE
AN120 : 250 ml
AN121 : 500 ml
AN122 : 1 l
AN123 : 2.5 l
AN124 : 5 l
Meidän vinkkimme: Suosittelemme tätä shampoota isoille, ulkona
viihtyville koirille, jotka eivät ole tottuneet kylvettämiseen. Se on
ihanteellinen myös imettäville nartuille, metsästys- ja käyttökoirille joiden
ominaistuoksu ei saa muuttua.
8
DOUCEUR EXTREME
Ainutlaatuinen pentushampoo
HELLÄSTI PUHDISTAVA
SÄILYTTÄÄ IHON JA TURKIN TASAPAINON
KAIKILLE RODUILLE JA TURKKILAADUILLE
OMINAISUUDET:
Erinomainen hypoallerginen shampoo, joka perustuu luonnon aktiivisiin
ainesosiin. Puhdistaa hellästi koiran- ja kissanpentujen herkät turkit
emosta vieroituksen jälkeen. Säilyttää turkin tasapainon ja rakenteen.
Passionhedelmän ja provitamiinien yhdistelmä vahvistavaa turkin kiiltoa ja
ihon omaa suojaa.
Helppokäyttöinen, hellävarainen DOUCEUR EXTREME sopii jatkuvaankin
käyttöön. Siinä on täyteläisen pehmeä koostumus sekä miellyttävä
vaniljan tuoksu. Neutraalin pH-asteen ansiosta suosittelemme tätä
shampoota myös hyvin herkkäihoisille koirille ja kissoille.
Huolehtimalla pentujen puhtaudesta heti alusta alkaen, varmistat
tulevaisuudessakin terveen ja ongelmattoman ihon ja turkin, sekä
vähennät allergioiden riskiä.
KÄYTTÖOHJEET:
Passionhedelmä - Vanilja - Provitamiinit
Levitä kaikkialle kosteaan turkkiin, vaahdota ja huuhtele huolellisesti.
DOUCEUR EXTREME
AN110 : 250 ml
AN111 : 500 ml
AN112 : 1 l
AN113 : 2.5 l
AN114 : 5 l
Meidän vinkkimme: Säännöllinen käyttö varmistaa optimaalisen hygienian
ja edistää ihon ja turkin terveyttä. DOUCEUR EXTREME on ihanteellinen ja
hellävarainen tapa tutustuttaa eläin kylvettämiseen jo nuorelta iältä.
9
VITALITE POILS DURS
Erikoisshampoo karkeakarvaisille koirille
SÄILYTTÄÄ TURKIN KARKEUDEN
SOPII KAIKILLE KARKEA- JA LYHYTKARVAISILLE RODUILLE
OMINAISUUDET:
Erinomainen luonnon aktiivisiin ainesosiin perustava shampoo, joka on
suunniteltu karkeakarvaisille koirille. Puhdistaa turkin syvältä
pehmittämättä sitä ja säilyttämällä sen huippukunnossa, samalla kun
kasviperäiset uutteet tarjoavat virkistävän käyttökokemuksen.
Panamapuun uute suojaa ja kosteuttaa ihoa. Vitamiinipitoinen lime
kunnioittaa turkin ominaisrakennetta säilyttämällä sen karkeuden,
samalla kun sen supistavat ja kiinteyttävät ominaisuudet antavat turkille
sille ominaisen jäykän ulkomuodon. Provitamiinit lisäävät ekstrakiiltoa ja
kosteutta turkkiin.
VITALITE POILS DURS on ihanteellinen terriereille ja muille
karkeakarvaisille roduille.
KÄYTTÖHJEET:
Levitä kaikkialle kosteaan turkkiin, vaahdota hyvin ja anna vaikuttaa 2-5
minuuttia. Huuhtele huolellisesti.
VITALITE POILS DURS
AN100 : 250 ml
AN101 : 500 ml
AN102 : 1 l
AN103 : 2.5 l
AN104 : 5 l
Panamapuun uute - Lime - Provitamiinit
Meidän vinkkimme: Suosittelemme tätä tuotetta terveelle karkealle
turkille. Jos iho vaatii hoitoa toisella sarjamme tuotteella, käytä VITALITE
POILS DURS - shampoota viimeisimpänä.
10
CADE PREMIUM
Shampoo hilsettä ja iholoisia vastaan
POISTAA HILSEEN
KARKOTTAA ULKOLOISET JA HYÖNTEISET
HOITAVA JA ANTISEPTINEN
SOPII KAIKILLE RODUILLE JA TURKKILAADUILLE
OMINAISUUDET:
Erittäin tehokas hilseshampoo hyönteisiä ja ulkoloisia torjuvalla
ominaisuudella. Valmistettu hoitavasta ja antiseptisesta extra virgin
katajaöljystä sekä luonnollisista tensio-aktiiveista. Tämä syvältä
puhdistava shampoo poistaa myös turkin rasvaisuutta.
Tehokas etenkin pitkäkestoiseen turkin hilseilyyn, tuotetta voidaan
käyttää myös hoitona jos tarpeen. Luonnollinen suoja hyönteisiä vastaan
syntyy katajaöljyn, sitruunan ja B6-vitamiinin yhdistelmästä, jotka
eliminoivat ja karkottavat ulkoloisia kuten kirppuja ja punkkeja.
Suosittelemme käyttämään CADE PREMIUM:a säännöllisesti terveen,
tasapainoisen ihon ja vahvan turkin aikaansaamiseksi.
KÄYTTÖHJEET:
Katajaöljy - Sitruuna - B6 Vitamiini
Sekoita veteen suhteessa 1:5 ja levitä kaikkialle kosteaan turkkiin.
Vaahdota hyvin, anna vaikuttaa 2-5 minuuttia ja huuhtele huolellisesti.
CADE PREMIUM
AN700 : 250 ml
AN701 : 500 ml
AN702 : 1 l
AN703 : 2.5 l
AN753 : 5 l
Meidän vinkkimme: Suosittelemme käyttämään yksistään niin usein kuin
vaaditaan, tai esishampoona turkintrimmauksessa. Hoidettaessa hilsettä
tai ulkoloisia, tuotetta hierotaan turkkiin huolellisesti ja annetaan
vaikuttaa mahdollisimman pitkää ennen huuhtelua.
11
PURIFIANT CAMPHRE
Puhdistava ja deodorisoiva shampoo
DEODORISOI JA PUHDISTAA
ANTISEPTINEN JA SAASTEETON
KAIKILLE RODUILLE JA TURKKILAADUILLE
OMINAISUUDET:
Syväpuhdistava hoitava shampoo, joka on luotu puhdistamaan ja
desinfioimaan likaiset ja haisevat turkit, joihin ilman saasteet tai muut
epäpuhtaudet ovat tarttuneet.
Perustuu luonnollisiin ainesosiin - kamferiin sen deodorisoivan,
antiseptisen ja puhdistavan vaikutuksen vuoksi, sekä innovatiivisiin
rasvaisuutta vähentäviin tensioaktiiveihin, jotka kontrolloivat talin
eritystä. Takiainen auttaa lieviin dermatologisiin ongelmiin hoitaen
samalla turkkia. Provitamiinit antavat ekstrakiiltoa ja kosteutusta.
KÄYTTÖOHJEET:
Levitä kaikkialle kosteaan turkkiin, vaahdota hyvin ja anna vaikuttaa 2-5
minuuttia. Huuhtele huolellisesti.
PURIFIANT CAMPHRE
AN704 : 250 ml
AN705 : 500 ml
AN706 : 1 l
AN707 : 2.5 l
AN708 : 5 l
Kamfeeri - Takiainen - Provitamiinit
Meidän vinkkimme: Suosittelemme käyttämään tätä shampoota yksistään
tai esishampoona turkintrimmauksessa, kun turkki tarvitsee
syväpuhdistusta. Tuotetta hierotaan turkkiin huolellisesti ja annetaan
vaikuttaa mahdollisimman pitkään ennen huuhtelua.
12
DEGREASE
Rasvaisuutta vähentävä shampoo
SYVÄPUHDISTAVA
POISTAA RASVAA JA SÄÄTELEE TALIN ERITYSTÄ
KAIKILLE RODUILLE JA TURKKILAADUILLE
OMINAISUUDET:
Liiallinen talineritys on usein vakavien iho-ongelmien lähde ja se on
syypää raskaaseen, rasvaiseen, elottomaan turkkiin ja takkuihin.
DEGREASE on hoitava shampoo, joka on suunniteltu poistamaan
tehokkaasti rasvaa syvältä turkista ja ihosta kuitenkaan ärsyttämättä ihoa.
Se rajoittaa ja säätelee talineritystä ja samalla säilyttää turkin
ominaisrakenteen.
Sisältää runsaasti vitamiineja, mineraaleja, aminohappoja ja oligoelementtejä. Valkonokkosella on kiinteyttävä, supistava ja stimuloiva
vaikutus kun taas B-provitamiinit takaavat turkin täydellisen kiillon ja
kosteutuksen. Valkonokkosen talineritystä vähentävän vaikutuksen
ansioista, tätä shampoota voidaan käyttää hoitotuotteena
kuuriluontoisesti.
KÄYTTÖOHJEET:
Levitä kaikkialle kosteaan turkkiin, vaahdota hyvin ja anna vaikuttaa 2-5
minuuttia. Huuhtele huolellisesti.
DEGREASE
AN50 : 250 ml
AN51 : 500 ml
AN52 : 1 l
AN53 : 2.5 l
AN54 : 5 l
Valkonokkonen - Provitamiinit
Meidän vinkkimme: Käytä DEGREASE -shampoota laimentamattomana
suoraan rasvaisimpiin alueisiin, tai hoitona eläimille joilla on taipumusta
liialliseen talineritykseen. Suosittelemme käyttämään DEGREASE :a
ensimmäisenä tuotteena turkintrimmausprosessissa.
13
COLOUR SHINE-shampoot
BLANCHEUR
Värishampoo
ELVYTTÄÄ JA SYVENTÄÄ VALKOISEN TURKIN VÄRIÄ JA KIILTOA
VÄHENTÄÄ KELTAISUUTTA
KAIKILLE VALKOTURKKISILLE RODUILLE
OMINAISUUDET:
Kaunistava shampoo, jonka aktiiviset kamomillauutteet elävöittävät ja
korostavat valkoisen turkin kiiltoa ja intensiivisyyttä.
Amfoteeriset tensioaktiiviset yhdistelmät auttavat hiussuomuja
säilyttämään värinsä ja vahvistamaan turkkia kuivauksen aikana.
Provitamiinit antavat turkille kiiltoa ja kosteutusta. Vaalentava efekti on
kumulatiivinen - käytä BLANCHEUR -shampoota säännöllisesti saadaksesi
tai säilyttääksesi hohtavan valkoisen turkin.
KÄYTTÖOHJEET:
Sekoita veteen suhteessa 1:5 ja levitä kaikkialle kosteaan turkkiin.
Vaahdota hyvin ja anna vaikuttaa 2-5 minuuttia. Huuhtele huolellisesti.
BLANCHEUR
AN33 : 250 ml
AN34 : 500 ml
AN35 : 1 l
AN36 : 2.5 l
AN37 : 5 l
Kamomilla – Provitamiinit
Meidän vinkkimme: Käytä BLANCHEUR -shampoota laimentamattomana
alueill, jotka ovat altistuneet keltaisuudelle, ja anna tuotteen vaikuttaa
mahdollisimman pitkään ennen huuhtelua. Voidaan käyttää yksistään, tai
jälkimmäisenä tuotteena turkintrimmauksessa.
14
DIAMANT
Värishampoo
ELVYTTÄÄ JA SYVENTÄÄ VAALEIDEN JA HARMAIDEN
TURKKIEN VÄRIÄ JA KIILTOA
VÄHENTÄÄ KELTAISUUTTA
KAIKILLE VAALEA-, HARMAA-, SINIJA VALKOTURKKISILLE RODUILLE
OMINAISUUDET:
Ainutlaatuinen kamomillapohjainen shampoo, joka syventää värin
vivahteita vaaleissa, osittain valkoisissa, sinisissä, harmaissa ja liilan
sävyisissä turkeissa.
Väriä syventävä vaikutus on peräisin amfoteerisista tensioaktiivisista
aineksista, jotka auttavat hiussuomuja avautumaan ja säilyttämään
värinsä pesun aikana, ja taas sulkeutumaan kuivausprosessissa.
Provitamiinien ansiosta shampoo ei kuivata turkkia - vitamiinit edistävät
turkin kosteustasapainoa ja kiiltoa. Kamomilla taistelee keltaisuutta
vastaan, erityisesti sille alttiilla alueilla. Säännöllisesti käytettynä auttaa
turkkia säilyttämään ominaisen värinsä.
KÄYTTÖOHJEET:
Sekoita veteen suhteessa 1:5 ja levitä kaikkialle kosteaan turkkiin.
Vaahdota hyvin ja anna vaikuttaa 2-5 minuuttia. Huuhtele huolellisesti.
DIAMANT
AN300 : 250 ml
AN310 : 500 ml
AN320 : 1 l
AN330 : 2.5 l
AN340 : 5 l
Kamomilla - Provitamiinit
Meidän vinkkimme: DIAMANT-shampoota voidaan käyttää
laimentamattomana alueille, jotka ovat altistuneet keltaisuudelle. Sen
annetaan vaikuttaa mahdollisimman pitkään ennen huuhtelua. Voidaan
käyttää yksistään, tai jälkimmäisenä tuotteena turkintrimmauksessa.
15
ABRICOT
Värishampoo
SYVENTÄÄ KERMAN, KULLAN JA APRIKOOSIN VÄRISTEN
TURKKIEN VÄRIÄ JA KIILTOA
KAIKILLE KERMAN, KULLAN JA APRIKOOSIN VÄRISILLE TURKEILLE
OMINAISUUDET:
Kermanvärisissä turkeissa on monia eri värivivahteita aina vaaleasta
hiekasta syvään meripihkaan. Tämä kaunistava shampoo syventää värin
eri vivahteita, samalla kirkastaen ja säilyttäen kiillon kaikissa kerman,
kullan, aprikoosin ja meripihkan värisissä turkeissa.
Väriä syventävä vaikutus syntyy kahden eri aktiivisen ainesosan
yhdistelmästä. Vesikrassi voimistaa turkin luonnollista väriä, kun taas
amfoteeriset tensioaktiiviset ainesosat auttavat hiussuomuja avautumaan
ja sitten sulkeutumaan kuivausprosessissa.
Vesikrassi, joka on uskomattoman kiinteyttävä ja stimuloiva iholle, auttaa
säätelemään talineritystä. Provitamiinit kosteuttavat ja edistävät turkin
kiiltoa. Säännöllisesti käytettynä ABRICOT-shampoo auttaa turkkia
säilyttämään sen luonnollisen lämpimän sävyn eri vivahteineen.
KÄYTTÖOHJEET:
Sekoita veteen suhteessa 1:5 ja levitä kaikkialle kosteaan turkkiin.
Vaahdota hyvin ja anna vaikuttaa 2-5 minuuttia. Huuhtele huolellisesti.
ABRICOT
AN200 : 250 ml
AN201 : 500 ml
AN202 : 1 l
AN203 : 2.5 l
AN204 : 5 l
Vesikrassi - Provitamiinit
Meidän vinkkimme: Suosittelemme käyttämään ABRICOT-shampoota
yksistään sellaisenaan, tai jälkimmäisenä tuotteena
turkintrimmausprosessissa.
16
HAVANE
Värishampoo
SYVENTÄÄ VÄRIÄ JA KIILTOA LIEKIN, RUSKEAN, SUKLAAN JA
KILPIKONNANKUOREN VÄRISSÄ TURKEISSA
KAIKILLE RUSKEAN JA KASTANJAN VÄRISILLE RODUILLE
OMINAISUUDET:
Ainutlaatuisessa koostumuksessa yhdistyvät väriä syventävä
hevoskastanja sekä tensioaktiiviset amfoteeriset ainesosat, jotka auttavat
hevoskastanjaa imeytymään syvälle hiussuomuihin.
Tämä kaunistava shampoo on kehitetty erityisesti elvyttämään ja
korostamaan kaikkien ruskeasävyisten turkkien väriä ja kiiltoa. Runsaasti
flavonoideja sisältävä hevoskastanja aktivoi ja stimuloi verenkiertoa,
lisäksi siinä on tulehduksia parantava vaikutus. Provitamiinit lisäävät
ekstrakiiltoa ja kosteutusta.
Käytä HAVANE-shampoota säännöllisesti ylläpitääksesi tai palauttaaksesi
ruskean turkin intensiivisen ja hehkuvan sävyn.
KÄYTTÖOHJEET:
Sekoita veteen suhteessa 1:5 ja levitä kaikkialle kosteaan turkkiin.
Vaahdota hyvin ja anna vaikuttaa 2-5 minuuttia. Huuhtele huolellisesti.
HAVANE
AN210 : 250 ml
AN211 : 500 ml
AN212 : 1 l
AN213 : 2.5 l
AN214 : 5 l
Hevoskastanja - Provitamiinit
Meidän vinkkimme: Suosittelemme käyttämään HAVANE-shampoota
yksistään sellaisenaan, tai jälkimmäisenä tuotteena
turkintrimmausprosessissa.
17
EBENE
Värishampoo
SYVENTÄÄ MUSTAN TURKIN VÄRIÄ JA KIILTOA
AUTTAA TAISTELEMAAN PUNAISIA SÄVYJÄ VASTAAN
KAIKILLE TUMMA- JA MUSTATURKKISILLE RODUILLE
OMINAISUUDET:
Syvän mustan turkin kuuluu olla tasainen ja kiiltävä. EBENE-shampoo
onkin kehitetty erityisesti korostamaan kiiltoa mustissa tai enimmäkseen
mustissa turkeissa.
Väriä korostava vaikutus syntyy amfoteerisista tensioaktiiveista, jotka
auttavat luonnollisia pigmenttejä imeytymään ja lukittumaan syvälle
hiussuomuihin. Aloe Vera sisältää runsaasti luonnonmukaisia happoja ja
sillä on anti-oxidanttisia ja anti-radikaalisia vaikutuksia. UV/B-suoja auttaa
suojaamaan ja taistelemaan punaisia sävyjä vastaan.
Provitamiinit lisäävät ekstrakiiltoa ja kosteutusta. Käyttämällä EBENE shampoota säännöllisesti säilytät turkin kiiltävän ja intensiivisen mustan
värin.
KÄYTTÖOHJEET:
Sekoita veteen suhteessa 1:5 ja levitä kaikkialle kosteaan turkkiin.
Vaahdota hyvin ja anna vaikuttaa 2-5 minuuttia. Huuhtele huolellisesti.
EBENE
AN20 : 250 ml
AN21 : 500 ml
AN22 : 1 l
AN23 : 2.5 l
AN24 : 5 l
Aloe Vera - UV-suoja - Provitamiinit
Meidän vinkkimme: EBENE-shampoota voidaan käyttää
laimentamattomana punertaville alueille, ja sen annetaan vaikuttaa
mahdollisimman pitkään ennen huuhtelua. Voidaan käyttää yksistään, tai
jälkimmäisenä tuotteena turkintrimmauksessa.
18
CONDITIONING-shampoot
TEXTURE
Tuuheuttava shampoo
HOITAA JA KAUNISTAA
ANTAA TURKILLE ILMAVAN JA PÖYHEÄN ULKOMUODON
KAIKILLE PITKÄ-JA KESKIPITKÄTURKKISILLE RODUILLE
OMINAISUUDET:
Täydellisen uniikki hoitava shampoo, jossa on kationisia tuuheuttavia
ainesosia. Se on kehitetty erityisesti antamaan tuuheutta ja volyymia sekä
ilmavaa keveyttä pitkään turkkiin.
Tehokkaat kationiset tensioaktiivit kosteuttavat ja tuuhettavat
hiussuomuja samalla hoitaen ihoa. Ne vahvistavat ja suojaavat turkin
rakennetta, elastisuutta ja vastustuskykyä. Ne stimuloivat turkin
keratiinia, tehden trimmauksesta helpompaa ja lyhentäen kuivumisaikaa.
Sisältää runsaasti proteiineja, oligoelementtejä, mineraalisuoloja ja
vitamiineja. Bambu ja vehnänalkio kosteuttavat ja stimuloivat, kun taas
provitamiini B5 lisää turkin kiiltoa.
KÄYTTÖOHJEET:
Vehnänalkio - Bambu - Provitamiinit
Sekoita veteen suhteessa 1:5 ja levitä kaikkialle kosteaan turkkiin.
Vaahdota hyvin ja anna vaikuttaa 2-5 minuuttia. Huuhtele huolellisesti.
TEXTURE
AN10 : 250 ml
AN11 : 500 ml
AN12 : 1 l
AN13 : 2,5 l
AN14 : 5 l
Meidän vinkkimme: Suosittelemme käyttämään TEXTURE-shampoota
viimeisimpänä tuotteena turkintrimmausprosessissa.
19
CACHEMIRE
Kosteuttava shampoo
HOITAVA , UUDISTAVA JA SILOTTAVA
ANTAA TURKILLE PEHMEYTTÄ JA KIILTOA
KAIKILLE PITKÄ-JA KESKIPITKÄTURKKISILLE RODUILLE
OMINAISUUDET:
Uskomattoman hoitava ja pehmentävä shampoo, joka perustuu luonnon
aktiivisiin kasviperäisiin uutteisiin. Kehitetty kosteuttamaan, korjaamaan
ja uudistamaan joko ohutta tai paksua turkkia, joka kaipaa kosteutta ja
pehmeää rakennetta.
Aidon Monoï de Tahiti -öljyn, hydroloidun kashmirin sekä minkkiöljyn
yhteisvaikutus takaa ihon tasapainon, vahvistaa turkin rakennetta ja
suojaa hiussuomuja tyvestä latvaan. Provitamiinit antavat turkille
pehmeyttä ja kiiltoa.
Korjaava ja uudistava CACHEMIRE-shampoo antaa turkille uutta
elinvoimaa, edistää turkinkasvua ja sitä voidaan käyttää myös hoitona
erittäin kuivalle ja vahingoittuneelle turkille.
KÄYTTÖOHJEET:
Sekoita veteen suhteessa 1:5 ja levitä kaikkialle kosteaan turkkiin.
Vaahdota hyvin ja anna vaikuttaa 2-5 minuuttia. Huuhtele huolellisesti.
CASHMERE
AN40 : 250 ml
AN41 : 500 ml
AN42 : 1 l
AN43 : 2.5 l
AN44 : 5 l
Monoï de Tahiti - Kashmir - Minkkiöljy - Provitamiinit
Meidän vinkkimme: Suosittelemme käyttämään CACHEMIRE-shampoota
jälkimmäisenä tuotteena turkintrimmauksessa. After-shampoo -hoitoaine
tai naamio tehostaa tuotteen vaikutusta.
20
AFTER SHAMPOO CARE -hoidot
OPTIMUM CARE
Hoitoaine
PEHMENTÄÄ JA ANTAA KIILTOA
SÄILYTTÄÄ TURKIN RAKENTEEN JA TUUHEUDEN
KAIKILLE RODUILLE JA TURKKILAADUILLE
OMINAISUUDET:
Miedosti hajustettu OPTIMUM CARE -hoitoaine perustuu huipputeknologisiin aktiivisiin kationisiin ainesosiin . Hiussuomujen keratiini
vetää puoleensa tuotteen innovatiivisia tensioaktiiveja ja polymeerejä,
vähentäen turkin haurastumista ja ylläpitäen sen elastisuutta. Ne
korjaavat ja suojaavat hiussuomuja tyvestä latvaan sekä vähentävät
sähköisyyttä, tarjoten samalla pitkäkestoisen rauhoittavan vaikutuksen.
B5-provitamiini korjaa turkkia ja estää hiussuomujen kuivumista ja
haurastumista. Ravitseva ja suojaava vehnänalkio auttaa pitämään turkin
elinvoimaisena, taipuisana ja kiiltävänä. OPTIMUM CARE -hoitoaine
kosteuttaa turkkia syvältä kuitenkaan latistamatta sitä, joten se sopii
hyvin sekä ohuille että tuuheille turkeille.
KÄYTTÖOHJEET:
Sekoita veteen suhteessa 1:5 ja levitä kaikkialle kosteaan turkkiin.
Vaahdota hyvin ja anna vaikuttaa 2-5 minuuttia. Huuhtele huolellisesti.
OPTIMUM CARE
AN65 : 250 ml AN68 : 2.5 l
AN66 : 500 ml AN69 : 5 l
AN67 : 1 l
Vehnänalkio - B5-provitamiini
Meidän vinkkimme: Tämä tuote sopii käytettäväksi shampoopesun jälkeen
hoitona ohuelle tai tuuhealle turkille. Se ei vahingoita turkin luonnollista
rakennetta ja kiiltoa.
21
CREME RINSE
Hoitoaine
KOSTEUTTAVA, PEHMENTÄVÄ JA SELVITTÄVÄ HOITOAINE
KORJAA SYVÄLTÄ JA ANTAA TURKILLE KIILTOA
KAIKILLE RODUILLE JA TURKKILAADUILLE - ERITYISESTI
VAHINGOITTUNEILLE TURKEILLE
OMINAISUUDET:
Erittäin kosteuttava, pehmentävä ja selvittävä hoitoaine, joka on
rikastettu Tiaré-kukan tuoksulla. Se tekee turkin trimmauksesta
helpompaa latistamatta turkkia ja se helpottaa harjaamista.
Huipputeknologiset polymeerit vähentävät hiussuomujen sähköistymistä
samalla kosteuttaen niitä. CREME RINSE -hoidon luonnollisen hoitava
vaikutus on pitkäkestoinen ja se säilyttää turkille ominaisen elastisuuden.
Shea-voin ja vehnänalkion pehmentävien, suojaavien ja uudistavien
ominaisuuksien ansiosta tuote on erinomainen kuivalle ja
vahingoittuneelle turkille. Se jälleenrakentaa hauraita ja kuivia
hiussuomuja hoitaen niitä syvältä ja samalla vähentäen sähköisyyttä.
Turkista tulee pehmeä ja kiiltävä.
KÄYTTÖOHJEET:
Sekoita veteen suhteessa 1:5 ja levitä kaikkialle kosteaan turkkiin.
Vaahdota hyvin ja anna vaikuttaa 2-5 minuuttia. Huuhtele huolellisesti.
CREME RINSE
AN60 : 250 ml
AN61 : 500 ml
AN62 : 1 l
AN63 : 2.5 l
AN64 : 5 l
Shea-voi - Vehnänalkio - Provitamiinit
Meidän vinkkimme: Suosittelemme käyttämään tätä tuotetta minkä
tahansa shampoomme jälkeen antamaan turkille maksimaalista
pehmeyttä ja kiiltoa.
22
BEAUTY CARE MASK
Hoitava naamio
KOSTEUTTAVA JA PEHMENTÄVÄ
JÄLLEENRAKENTAA TURKKIA TEHDEN SIITÄ PEHMEÄN,
TAIPUISAN JA KIILTÄVÄN
KAIKILLE RODUILLE JA TURKKILAADUILLE – ERITYISESTI
VAHINGOITTUNEILLE TURKEILLE
OMINAISUUDET:
Tämä miedosti hajustettu ja koostumukseltaan miellyttävän pehmeä
hoitonaamio tarjoaa näkyviä tuloksia jo ensimmäisellä käyttökerralla.
Proteiini sekä ravitsevat maissinalkion uutteet yhdistettynä maissiöljyyn
jälleenrakentavat ja suojaavat turkkia tehden siitä täydellisen
tasapainoisen, taipuisan ja elinvoimaisen.
Rikastettu hiussuomujen luonnollisestikin sisältämällä E-vitamiinilla, jolla
on myös antioxidanttisia ominaisuuksia. Ainutlaatuisen hoitava naamio
antaa turkille pehmeyttä ja kosteutusta, säilyttäen hiussuomuja suojaavan
hydrolipidikalvon.
Tekee turkista vahvan, kiiltävän ja ravitun, säilyttäen turkin
ominaisrakenteen latistamatta sitä ja tehden turkin kuivauksesta ja
trimmauksesta helpompaa.
Maissinalkio - Maissiöljy - E-vitamiini
KÄYTTÖOHJEET:
Sekoita veteen suhteessa 1:5 ja hiero tuotetta hyvin kaikkialle kosteaan
turkkiin. Anna vaikuttaa 2-5 minuuttia ja huuhtele huolellisesti.
BEATY CARE MASK
AN655 : 250 ml
AN656 : 500 ml
AN657 : 1 l
Meidän vinkkimme: Suosittelemme tätä tuotetta elottomalle, kuivalle
ja/tai vahingoittuneelle turkille.
23
NON-RINSE CLEANING LOTION -kuivashampoo
AISANCE
Kuivashampoo
DEODORISOIVA KUIVASHAMPOO
KORVAA PERINTEISEN POISHUUHDELTAVAN SHAMPOON
KAIKILLE RODUILLE JA TURKKILAADUILLE
OMINAISUUDET:
Tämä ainutlaatuinen deodorisoiva kuivashampoo tarjoaa helpoimman ja
tehokkaimman keinon lemmikin puhdistamiseen, joka ei pidä vedestä tai
jota ei syystä tai toisesta muuten voi kylvettää.
AISANCE-kuivashampoo perustuu tehokkaisiin tensioaktiivisiin ainesosiin,
jotka puhdistavat turkin ja ihon säilyttäen turkin ominaisrakenteen.
Silikonit vähentävät takkuja, lisäävät kiiltoa ja deodorisoivat elementit
jättävät turkkiin raikkaan tuoksun. Sopii hyvin myös tilapäiseen tai
kiireelliseen turkin puhdistamiseen, kun shampoopesulle ei ole aikaa.
KÄYTTÖOHJEET:
Suihkuta suoraan turkkiin ja hiero hyvin kuivan pyyhkeen avulla.
Kuivaa hetken aikaa pyyhkeellä ja harjaa sitten läpi ilman huuhtelua.
AISANCE
AN95 : 250 ml
AN96 : 500 ml
Aktiiviset puhdistajat - Deodorisoivat elementit Antistaattiset tensioaktiiviset silikonit
Meidän vinkkimme: Suosittelemme tätä tuotetta erityisesti lemmikeille,
jotka eivät siedä vesipesua, sekä naaraille synnytyksen jälkeen.
24
BEAUTY CARE & DETANGLING -suihkeet
ABSOLU
Ammattitason selvityssuihke
SELVITTÄÄ PAHIMMATKIN TAKUT
VÄHENTÄÄ SÄHKÖISYYTTÄ JA LISÄÄ KIILTOA
KAIKILLE RODUILLE JA TURKKILAADUILLE
HERKÄSTI TAKKUUNTUVALLE TURKILLE
OMINAISUUDET:
Ammattimainen antistaattinen selvityssuihke, joka koostuu 100 %
kosmeettisista silikoneista, palauttaa turkin takuttoman ja pehmeän
ulkomuodon helposti ja kivuttomasti, kiskomatta pohjavillaa.
Myrkytön ja allergeeniton, täydellisen turvallinen ABSOLU-suihke ei tahri
turkkia tai muuta sen väritystä. Sen sisältämät kosmeettiset silikonit
suojaavat hiussuomuja kuivattamatta niitä, lisäävät kiiltoa ja muodostavat
suojaavan hydrolipidikalvon, joka säilyttää turkin kimmoisuuden ja
elastisuuden sekä suojaa likaantumiselta.
ABSOLU-suihketta voidaan käyttää kuivaan turkkiin takkuuntuneille
alueille niin usein kun on tarpeen, tai ennen shampoopesua helpottamaan
turkin trimmausta ja lyhentämään kuivumisaikaa.
KÄYTTÖOHJEET:
100 % Kosmeettiset silikonit
Suihkuta kevyesti kuivaan turkkiin, anna vaikuttaa hetken ja sitten
kampaa läpi. Varoitus: Käyttö ja säilytys kaukana avotulesta.
ABSOLU
AN800 : 150 ml
AN801 : 250 ml
AN802 : 500 ml
Meidän vinkkimme: Parhaimman tuloksen saavuttamiseksi,
suosittelemme käyttämään ABSOLU-suihketta säännöllisesti kuivaan
turkkiin ennen shampoopesua lemmikeille joiden turkki takkuuntuu
helposti. Voidaan käyttää myös kosteaan turkkiin kuivauksen aikana.
25
BI-PHASE
Pikaselvityssuihke
SELVITTÄÄ TAKUT HELPOSTI JA NOPEASTI
ANTISTAATTINEN JA MYRKYTÖN
KAIKILLE RODUILLE JA TURKKILAADUILLE
HERKÄSTI TAKKUUNTUVALLE TURKILLE
OMINAISUUDET:
Tämä antistaattinen pikaselvityssuihke perustuu tuplavaikutteiseen
emulsioon, joka koostuu kosmeettisista silikoneista ja vedestä. Se
selvittää takkuisen turkin helposti ja nopeasti kiskomatta pohjavillaa.
Myrkyttömänä ja allergeenittomana se ei jätä turkkiin hajuja eikä tahroja
ja se on täysin turvallinen käyttää. Silikonien ja veden yhdistelmä
vaikuttaa syvällä hiussuomuissa selvittäen, pehmentäen ja tehden turkin
harjauksesta ja trimmauksesta helpompaa, samalla kosteuttaen turkkia ja
lisäten sen kiiltoa.
BI-PHASE-selvityssuihketta voidaan käyttää kuivaan tai osittain kosteaan
turkkiin niin usein kuin tarvitaan, mieluiten ennen shampoopesua jotta
turkintrimmaus helpottuisi. Suosittelemme säännöllistä käyttöä
pesukertojen välissä harjauksen aikana, jotta takkuja ei pääsisi syntymään.
KÄYTTÖOHJEET:
Ravista ennen käyttöä, suihkuta mieluiten kuivaan turkkiin ja anna
tuotteen imeytyä ennen harjausta. Voidaan käyttää myös kosteaan
turkkiin ennen kuivausta.
BI-PHASE
AN80 : 150 ml
AN81 : 250 ml
AN82 : 500 ml
Kaksivaikutteinen silikonipohjainen emulsio
Meidän vinkkimme: Suosittelemme käyttämään BI-PHASEselvityssuihketta säännöllisesti pesukertojen välissä harjuksen aikana
vähentääksesi takkuja.
26
SHINING CARE
Kiiltosuihke
ANTAA KAUNEUTTA, PEHMEYTTÄ JA KIILTOA TURKILLE
KAIKILLE RODUILLE JA TURKKILAADUILLE
KAIKILLE TURKIN PITUUKSILLLE
OMINAISUUDET:
Kaunistava suihke käytettäväksi kylvyn tai kuivauksen jälkeen, lisäämään
kiiltoa turkkiin kuin turkkiin.
SHINING CARE -kiiltosuihke perustuu nykyaikaisiin, aktiivisiin
kosmeettisiin ainesosiin sekä arvostettuun ja elvyttävään limeuutteeseen. Lisää turkkiin pehmeyttä ja kiiltoa sekä helpottaa trimmausta
latistamatta turkkia, antaen sille viimeisen silauksen samalla suojaten
hiussuomuja. Todellinen kauneustuote, joka tekee turkista silkkisen
pehmeän, säteilevän ja valoa heijastavan.
KÄYTTÖOHJEET:
Suihkuta reilusti kaikkialle puhtaaseen turkkiin. Anna tuotteen imeytyä
hetken ja harjaa läpi kevyesti.
Aktiivinen lime-uute
SHINING CARE
AN910 : 150 ml
AN911 : 250 ml
AN912 : 500 ml
Meidän vinkkimme: Voidaan käyttää myös pesukertojen välissä kuivaan
turkkiin.
27
JOJOBA SPRAY
Korjaava hoitosuihke
KOSTEUTTAA, ELVYTTÄÄ JA SYVÄKORJAA
KAIKILLE RODUILLE, JOIDEN TURKKI ON
KUIVA, VAHINGOITTUNUT TAI ELOTON
OMINAISUUDET:
Uudistava, kosteuttava ja elvyttävä hoitosuihke vahvistaa
kuivaa, vahingoittunutta, karkeaa tai elotonta turkkia. Sisältää luonnollisia
ravitsevia jojobaöljyn uutteita sekä suojaavia ja anti-radikaalisia B5-, B6sekä E-vitamiineja. Sisältää myös UV/B-suojan, joka auttaa taistelemaan
punaisia sävyjä vastaan.
JOJOBA SPRAY imeytyy välittömästi hiussuomuihin säilyttäen tai
palauttaen turkin luonnollisen kosteustasapainon, ilman rasvaista
tunnetta. Se antaa kosteutusta, pehmeyttä ja kiiltoa turkille.
Suihkutetaan kuivaan turkkiin kylvyn jälkeen. JOJOBA SPRAY -suihketta
voidaan käyttää uudistavana hoitona ongelmaturkille, se edistää myös
turkin kasvua. Vanhemmat, hyvin kuivaturkkiset lemmikit sekä kuivassa
huoneilmassa elävät sisäkissat ja -koirat hyötyvät tuotteen korjaavista ja
kosteuttavista ominaisuuksista.
KÄYTTÖOHJEET:
Suihkuta reilusti kaikkialle puhtaaseen kuivaan turkkiin. Anna tuotteen
imeytyä hetken ja harjaa läpi kevyesti.
JOJOBA SPRAY
AN70 : 150 ml
AN71 : 250 ml
AN72 : 500 ml
Jojobaöljy - UV-suoja - B5, B6 & E -vitamiinit - Käytetään
kuivaan turkkiin
Meidän vinkkimme: Käytettäessä tuotetta hoitona, suosittelemme
käyttämään ensin CACHEMIRE-shampootamme ja sitten viimeistelemään
ja tehostamaan kosteuttavaa ja uudistavaa vaikutusta JOJOBA SPRAY suihkeella.
28
SPRAY TEXTURE
Tuuheuttava hoitosuihke
TUUHEUTTAA JA KAUNISTAA
KAIKILLE RODUILLE, JOIDEN TURKKI
TARVITSEE EKSTRAVOLYYMIA
OMINAISUUDET:
Tuuheuttava hoitosuihke, joka antaa turkille viimeisen silauksen ennen
kilpailua tai näyttelyä, on suunniteltu sileäturkkisille koirille ja kissoille.
Tuuheuttavat tensioaktiivit sekä B5 -vitamiinit lisäävät kiiltoa, kosteutusta
ja uskomatonta volyymia pitkään ja puolipitkään turkkiin.
Helppo käyttää turkintrimmauksen lopuksi tai ennen näytöstä antamaan
turkille täydellisen muhkean ulkomuodon. SPRAY TEXTURE -suihke
vahvistaa ja pidentää TEXTURE-shampoomme tuuheuttavaa vaikutusta,
jotta ”isot” turkit näyttäisivät upeilta ja tuuheilta pidempään.
KÄYTTÖOHJEET:
Suihkuta reilusti kaikkialle kuivaan, puhtaaseen turkkiin. Anna tuotteen
imeytyä hetken ja tarvittaessa tupeeraa turkki.
SPRAY TEXTURE
AN90 : 150 ml
AN91 : 250 ml
AN92 : 500 ml
Tuuheuttavat tensioaktiivit - B5 provitamiini - Käytetään
kuivaan turkkiin
Meidän vinkkimme: SPRAY TEXTURE -suihke on ihanteellinen käytettäväksi
erilaisissa näyttelyissä ja kilpailuissa ennen tuomarointia antamaan
ekstravolyymia turkkiin.
29
PARFYYMIT
DARLING
Eau de Parfum
ALKOHOLITON
KOIRILLE JA KISSOILLE
OMINAISUUDET:
Alkoholiton DARLING-parfyymi perustuu luonnollisiin
ainesosiin; aitoihin aktiivisiin kasviperäisiin öljyihin ja uutteisiin. Se
muuntautuu täydellisesti lemmikkisi ihon PH -arvoon, joten se on
miellyttävä käyttää.
ANJU BEAUTE:n ainutlaatuinen ja mullistava koostumus poistaa turkista
kaikki epämiellyttävät hajut, jättäen jälkeensä terveen ihon sekä
pehmeän, miellyttävän ja lämpimän Tiaré-kukan tuoksun, joka huokuu
onnea ja iloa!
KÄYTTÖOHJEET:
Suihkuta kevyesti turkkiin, välttäen silmiä ja muita herkkiä alueita.
DARLING TIARÉ
AN950 : 110 ml
Tiaré-kukka
30
LOVE
Eau de Parfum
ALKOHOLITON
KOIRILLE JA KISSOILLE
OMINAISUUDET:
Luonnolliset ainesosat, puhtaimmat kasviöljyt sekä aktiiviset kasviuutteet
tekevät alkoholittomasta LOVE-parfyymistä korkealuokkaisen,
hellävaraisen tuoksun, joka mukautuu koirien ja kissojen ihon
luonnolliseen PH-arvoon. Antaa turkille hienostuneen ja kevyen
persikkateen tuoksun.
Kuten DARLING ja FEELING, myös LOVE -parfyymin ainutlaatuinen
koostumus poistaa turkista epämiellyttävät hajut, korvaten ne miedolla
kukkaisenhedelmäisellä persikkateen tuoksulla.
KÄYTTÖOHJEET:
Suihkuta kevyesti turkkiin, välttäen silmiä ja muita herkkiä alueita.
LOVE THÉ PÉCHE
AN955 : 110 ml
Persikkatee
31
FEELING
Eau de Parfum
ALKOHOLITON
KOIRILLE JA KISSOILLE
OMINAISUUDET:
Lämmin ja makea vanilja on FEELING-parfyymin pohjatuoksu.
Tämä alkoholiton parfyymi mukautuu koirien ja kissojen ihon luonnollisiin
PH-arvoihin, ja siinä on käytetty luonnollisia ja puhtaita kasviperäisiä öljyjä
ja uutteita. Hellävaraisen ja ykkösluokkaisen FEELING-parfyymin kevyt
vaniljantuoksu kietoutuu turkkiin.
Kuten DARLING ja LOVE, myös FEELING-parfyymin ainutlaatuinen
koostumus poistaa lemmikkisi turkista kaikki epämiellyttävät hajut,
korvaten ne herkällä parfyymilla. FEELING jättää jälkeensä raikkaan ja
viehkeän vaniljan tuoksun.
KÄYTTÖOHJEET:
Suihkuta kevyesti turkkiin, välttäen silmiä ja muita herkkiä alueita.
FEELING VANILLE
AN960 : 110 ml
Vanilja
32
Hyväksytty ANJU BEAUTÉ -jälleenmyyjä:
www.anju-beaute.com