Suomen Cheerleadingliitto

Suomen
Cheerleadingliitto
Vuosikertomus
2012
Suomen Cheerleadingliitto - SCL ry
Vuosikertomus 2012
Sisällys
Järjestötoiminta
Jäsenistö
Hallinto ja valiokunnat
Järjestötoiminta
Strategia ja visio
Tiedotus
Talous
3
3
3
3
3
4
4
Kilpailutoiminta
Harraste- ja lasten kilpailut
Kotimaiset arvokilpailut
Kansainväliset arvokilpailut
Antidoping
5
5
5
6
6
Koulutustoiminta
Lajitaitokoulutukset
Ohjaaja- ja valmentajakoulutukset
Seuratoimijoiden koulutukset
Tuomarikoulutukset
7
7
8
9
9
Kansainvälinen toiminta
Pohjoismainen yhteistyö
Euroopan ja maailman liitot
Kansainvälinen tuomaritoiminta
10
10
10
10
Kansainväliset kilpailusijoitukset 2012
SCL luottamushenkilöt 2012
11
12
Vuoden suosituin lajitaitoleiri oli jälleen SCL Kesäleiri, joka kokosi
125 lasta ja nuorta liikkumaan ja oppimaan uusia lajitaitoja heinäkuussa Vierumäen urheiluopistolle.
Vuoden 2012 parhaasta MM-sijoituksesta vastasi naisten cheermaajoukkue, joka ylsi oman sarjansa pronssille kovatasoisessa
kilpailussa.
2
Suomen Cheerleadingliitto - SCL ry
Vuosi 2012 oli Suomen Cheerleadingliiton 17. toimintavuosi ja lajin Suomen mestaruuksista kilpailtiin 27. kerran. Vuonna 2012 Suomen Cheerleadingliitto jatkoi edelleen toiminnan monipuolistamista ja kehittämistä toimintasuunnitelman mukaan. Lisäksi Suomen Cheerleadingliiton strategia vuosille 2013-2018 saatiin valmiiksi ja esiteltiin kokonaisuudessaan jäsenistölle. Vuoden merkittävimpiä kansainvälisiä tapahtumia olivat Euroopan liitto European Cheerleading Associationin Euroopan
mestaruus -kilpailut Riccionessa, Italiassa ja maailmanliitto International Cheer Unionin järjestämät maailman mestaruus -kilpailut Orlandossa, Yhdysvalloissa.
Jäsenistö
Suomen Cheerleadingliitto jäsenseurojen määrä on
kasvanut tasaisesti jo usean vuoden ajan.
tehtäviin palkattiin tuntityöntekijänä määräaikaiseen
työsuhteeseen Henri Haukkovaara. Vs. koulutussuunnittelijan toimenkuvaan kuului liiton koulutusjärjestelmän kehittäminen, koulutusten ja leiritoiminnan konkreettinen opetus- ja ohjaustyö sekä tulevan vuoden
koulutuskalenterin suunnittelu ja valmistelutyöt. Vuonna 2012 toteutettiin myös kolme uutta koulutusta sekä
jatkettiin vuodelle 2013 ohjaaja- ja valmentajakoulutusten moduulirakenteiden uudistamista ja laajentamista jäsenistön ja koulutuksien nykytarpeita vastaavaksi.
Vuoden 2012 aikana jäsenseurojen määrä kasvoi seitsemällä uudella seuralla, kun jäseneksi liittyivät Funky
Cheer Team Espoo, Hyvinkään voimistelu ja liikunta
HyVoLi, Saarijärven Naisvoimistelijat, Seinäjoki Silver
Sharks, Päijät-Häme Panthers Lahdesta, Eastern Star
Cheerleaders Savonlinnasta ja Jaguars Spirit Athletes
Jyväskylästä.
Vuonna 2012 SCL:oon kuului 44 jäsenseuraa, joissa
harrasti ja kilpaili lähes 5000 lasta, nuorta ja aikuista.
Lokakuussa 2012 palkattiin Suomen Cheerleadingliittoon kolmas työntekijä, toiminnanjohtaja kokoaikaiseen työsuhteeseen. Toiminnanjohtajan tehtävissä
aloitti Ritva Norkia, päävastuualueinaan henkilökunnan
esimiestehtävät, liiton toiminnan opetatiivinen johtaminen Suomen Cheerleadingliiton strategisten suuntaviivojen mukaan, ja strategiatyön aloittaminen kolmen
päävalinnan mukaan.
Hallinto ja valiokunnat
Suomen Cheerleadingliiton vuoden 2012 hallitukseen
kuuluivat puheenjohtaja Heli Kaskela, varapuheenjohtaja Saara Martikka ja jäsenet Päivi Isokytö, Tytti
Sandström, Saija Suominen, Riikka Taivassalo ja Kirsi
Tuominen.
Suomen Cheerleadingliitto osallistui vuotuisille Opetusja kulttuuriministeriön ja Suomen Liikunta ja Urheilu
SLU ry:n yhteistyössä järjestämille Valtakunnallisille
Järjestöpäiville 24.9.2012. SCL:n edustajana Järjestöpäivillä oli Riikka Taivassalo.
Vuonna 2012 hallituksen alaisuudessa toimi kolme
valiokuntaa: kilpailu-, tuomari- ja kilpailusääntövaliokunta. Kilpailuvaliokunnan toimintaa ohjasi SCL:on
järjestösihteeri ja tapahtumakoordinaattori Essi Laurokoski, kilpailusääntövaliokunnan puheenjohtajana toimi neljättä vuottaan Aino Palva ja tuomarivaliokunnan
puheenjohtajana aloitti toukokuussa Merja Maijala
Anne Achten luovuttua tehtävästä ulkomaan opiskeluvaihdon vuoksi.
Strategia ja visio
Suomen Cheerleadingliiton strategia vuoteen 2018
saakka valmisteltiin loppuun vuoden 2012 aikana ja
sen toteutus käynnistyy vaiheittain alkaen vuodesta
2013.
Järjestötoiminta
Suomen Cheerleadingliitossa toimi vuonna 2012 kaksi
vakituista työntekijää kokoaikaisissa työsuhteissa. Kolmas kokoaikainen työntekijä palkattiin syksyllä 2012
toiminnanjohtajan tehtävään.
Strategiaan on kirjattu tulevaisuuden tavoitteet lajin ja
lajiliiton eri toimintojen osa-alueiden kehittämiselle,
liiton jäsenmäärän kasvulle, jäsenistön tukitoiminnoille
jäsenseurojen koon ja tarpeiden mukaan, liittojohtoiselle huippu-urheilun kehittämiselle, urheilijan polun
luomiselle, lajin harrasteliikunnan mahdollisuuksien
monipuolistamiselle sekä koulutusten edelleen kehittämiselle.
Vuoden 2012 alussa palkattiin uusi henkilö järjestösihteerin tehtäviin. Essi Laurokoski aloitti tehtävässä helmikuussa 2012 vastuualueinaan järjestösihteerin tehtävät sekä lajin kehittäminen liiton strategisten suuntaviivojen mukaisesti tapahtumien ja tapahtumajärjestelyiden osalta; Kilpailu- ja muiden lajitapahtumien
toteuttaminen suunnittelusta käytännön järjestelytyöhön saakka.
Strategiatyön suunnittelussa seurattiin Suomen Liikunta ja Urheilun Suomalaisen liikunnan ja urheilun Visio
2020 -suunnitelman mukaan päätettyjä strategisia
valintoja liikunnan edistämiseksi.
Koulutussuunnittelija Nita Rikstömin jäädessä äitiyslomalle alkusyksyllä 2012, koulutussuunnittelijan
3
CHEERLEADINGIN VISIO 2018 Cheerleading on kiinnostava ja menestyvä urheilu‐ ja liikuntamuoto. Liitto toimii näkyvänä vaikuttajana kotimaassa ja kansainvälisesti. STRATEGIAN KOLME PÄÄVALINTAA Seuratoiminnan kehittäminen Jäsenseuroja tuetaan monipuolisesti tarjoamalla työkaluja toiminnan vahvistamiseen, kasvattamiseen ja laadulliseen parantamiseen. Liitto vie lajia aktiivisesti uusille paikkakunnille. Kohti liittojohtoista huippu‐urheilua Rakenteelliset ja järjestelmälliset puitteet luodaan takaamaan huippu‐urheilun laadullista kehittymistä yhdeksi maailman johtavista cheerleading‐maista. Urheilijapolun kuvaaminen. Harrasteliikunta kaiken perustana Tunnistetaan harrasteliikunnan tärkeys lajin kehityksen perustana ja luodaan lisää toimintamalleja jäsenseurojen harrastepohjan laajentamiseen. Tiedotus
Ulkoinen tiedotus ja mediayhteistyö pohjautuivat aktiiviseen tulostiedottamiseen cheerleadingin arvokilpailuista ja liiton päätapahtumista. Myös kilpailujen ennakkotiedottamiseen panostettiin ja lehdistötilaisuudet
järjestettiin ennen MM- ja EM-kilpailuja kotimaassa.
Medianäkyvyyttä kansainvälisistä kilpailuista saavutettiin valtakunnallisten lehtien verkkopalveluissa sekä
paikallismedioissa.
Talous
Koulutustoiminnassa jatkettiin lasten ja nuorten liikunnan lajitaitoleirien ja koulutusten taloudellisten resurssien tukemista edellisvuosien tapaan.
Kilpailutoiminnassa kauttaaltaan näkyi lajin harrastajamäärien kasvu kotimaassa ja jäsenseurojen kiinnostus
aktiiviseen kilpailutoimintaan. Erityisesti aloittelijatason
päätapahtuma May Madness -kilpailu toukokuussa ja
uusi edistyneiden sarjojen pääkilpailu Super Cheer tapahtuma marraskuussa olivat suosittuja kilpailutapahtumia, jolloin osaltaan kilpailusarjojen suosio ja
niistä johtunut osallistuja- ja katsojamäärän voimakas
kasvu vaikuttivat kilpailujen tuloihin toteutumassa.
8.–9.12.2012 järjestetty lajin kotimainen päätapahtuma Suomen mestaruus -kilpailut televisioitiin ja näytettiin YLE TV2-kanavalla. Lähetysaika kasvoi edellisestä vuodesta ja oli nyt 74 minuuttia.
Sisäistä tiedotusta jatkettiin jäsenistölle neljä kertaa
vuodessa lähetettävän sähköisen jäsenkirjeen myötä.
Tarpeen vaatiessa lähetettiin lisäksi muita sähköisiä
jäsentiedotteita. Sosiaalista mediaa hyödynnettiin vuoden alussa perustetun SCL facebook-sivun kautta. Facebookin kautta yleistä tiedotusta, tapahtumamarkkinointia ja tulosseurantaa pyrittiin tehostamaan. Sekä
kansainvälisistä että kotimaisista kilpailuista välitettiin
facebook-sivun kautta tunnelmia ja tuloksia mahdollisimman reaaliaikaisesti. Facebookia hyödynnettiin
edelleen myös tapahtumamarkkinoinnissa erillisten
tapahtumasivujen muodossa kotimaisten kilpailujen
yhteydessä.
Vastavuoroisesti lajin päätapahtuma joulukuun Suomen mestaruus -kilpailut oli tulokseltaan aiempia vuosia huomattavasti pienempi, kuitenkin budjetoidulla
tavalla. Pieneen tulokseen vaikuttavia tekijöitä ovat
rajoitettu SM-kilpailujen osallistujamäärä, suhteellisen
alhaiset piensarjojen osallistujamäärät ja kustannuksiltaan korkeampi tapahtuman tuotanto, jonka tavoitteena on järjestää lajin kotimainen päätapahtuma puitteiltaan ja tuotannoltaan korkealaatuisesti.
Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä liikuntajärjestöjen toiminta-avustus oli Suomen Cheerleadingliitolle 50.000 euroa ja tällä toiminta-avustuksella katettiin 42,6 % varsinaisen toiminnan kuluista vuonna
2012. Vuoden 2012 tilinpäätös on ylijäämäinen
31.591,64 euroa. Liiton talous on tasapainossa ja ylijäämän kautta kertynyt oma pääoma on tarvittava
puskuri alati kasvavan liiton ja sen jäsenille tarjottavien palveluiden kehittämiseen sekä lisääntyneiden toimihenkilöresurssien ja strategian mukaisten kehityskohteiden turvaamiseksi tulevaisuudessa.
Vuoden alussa myös SCL:n verkkosivut uusittiin, päätavoitteena visuaalisen ilmeen uudistaminen ja käytettävyyden optimointi helpon tiedonsaannin lisäämiseksi.
Vuoden lopussa verkkosivuilla aloitti kaksi säännöllisesti päivitettävää blogia: tuomarivaliokunnan blogi ja
liiton tanssimaajoukkueen blogi, jotka osaltaan lisäsivät jäsenistön ja käyttäjien kiinnostusta SCL:n verkkosivuilla.
4
Kilpailutoiminta
Harraste- ja lasten kilpailut
Vuonna 2012 Suomessa kilpailtiin aloittelijatason päätapahtuma May Madness -kilpailut, Syyskilpailut, edistyneet-tason sarjojen päätapahtuma Super Cheer kilpailu ja Suomen mestaruus -kilpailuiden karsintakilpailut.
MM-edustusoikeuden lunastivat aikuisten suurten
joukkueiden sarjojen sekä naisten ryhmästunt– ja paristunt- sarjojen voittajat: HAC Elite (cheer naiset),
Funky Team Gorillaz (cheer sekajoukkueet), Funky
Dance Team (tanssi), HAC L.O.V.E (ryhmästunt naiset) ja Funky Team Gorillaz Marjo Voutilainen ja Mika
Oksanen (paristunt).
Aloittelevien lasten, junioreiden ja aikuisten päätapahtuma, toukokuinen May Madness -kilpailu, järjestettiin
19.5. Valtti-Areenalla Vantaalla. Kilpailutapahtumassa
kilpailtiin aloittelijoille suunnatuissa harrastesarjoissa
ja kansainvälisesti avoimissa tanssi- ja cheer-sarjoissa.
Kilpailuohjelmia eri sarjoissa nähtiin päivän aikana 70,
yhteensä 22 seurasta ympäri Suomea. Kansainvälisyyttä kilpailuun toi tanssisarjaan osallistunut venäläinen joukkue Moskovasta.
EM-edustusoikeudet lunastivat edellisten lisäksi seuraavat SM-kulta ja -hopeamitalistit: Golden Spirit Angels (cheer naiset), HAC Xray (cheer sekajoukkueet),
Dream Team Dancers (tanssi), HAC Jr. Elite (cheer
juniorit), Golden Spirit Whitelighters (cheer juniorit),
HAC Xtreme (cheer sekajuniorit), Cheer Stars Finland
Black (cheer sekajuniorit), Funky Dance Jr. (tanssi
juniorit), Turun Urheiluliitto Jaguars (tanssi juniorit),
Funky Team Secret (ryhmästunt naiset), HAC Warriors
(ryhmästunt sekajoukkueet), Funky Team Silverbacks
(ryhmästunt sekajoukkueet), Golden Spirit 4H
(ryhmästunt juniorit), HAC Jr. L.O.V.E (ryhmästunt
juniorit), Jyväskylä Jaguars Fivestars (ryhmästunt
sekajuniorit) ja Tampereen Sisu Hanna Tevalin ja
Timo Korpinen (paristunt).
Syksyn kilpailukausi avattiin Seinäjoen Amerikkalaisen
Jalkapallon Seura ry:n yhdessä Suomen Cheerleadingliiton kanssa järjestämissä Syyskilpailuissa Seinäjoella
29.9. Syyskilpailuissa kilpailtiin kymmenessä eri sarjassa, ja kilpailuihin otti osaa 16 seuraa ympäri Suomen.
Päivän aikana nähtiin yhteensä 47 kilpailuohjelmaa.
Suomen Cheerleadingliitto järjesti yhteistyössä Jyväskylä Jaguars ry:n kanssa vuoden 2013 SM-kilpailujen
karsintakilpailut 10.-11.11. Jyväskylässä. Karsintakilpailut järjestettiin kuudessa eri sarjassa: cheer tytöt,
cheer naiset, tanssi tytöt, tanssi naiset, cheer juniorisekajoukkueet ja cheer sekajoukkueet. SMkarsintaan osallistui kilpailijoita 16 eri seurasta ja kilpailussa nähtiin yhteensä 57 kilpailuohjelmaa. SMkilpailujen karsintakilpailuista tiensä SM-finaaliin selvitti yhteensä 43 joukkuetta.
Vuonna 2012 järjestettiin ensimmäistä kertaa uusien
edistyneet-sarjojen oma kilpailu Super Cheer. Edistyneiden lasten joukkueiden jo tuttu päätapahtuma siirrettiin osaksi muiden ikäluokkien edistyneiden sarjojen
tapahtumaa. Super Cheer -kilpailu järjestettiin Vantaalla Energia Areenalla 17.11. Super Cheer kilpailussa lasten cheer- ja tanssisarjan lisäksi kilpailtiin myös edistyneiden junioreiden ja aikuisten cheersarjoissa. Kilpailuihin otti osaa 19 seuraa ympäri Suomen, ja päivän aikana nähtiin yhteensä 39 kilpailuohjelmaa eri sarjoissa.
Kotimaiset arvokilpailut
Joulukuussa kilpailtiin Suomen mestaruuksista 28. kerran 8.–9.12. Helsingin jäähallissa. Osallistujia SMviikonloppuna oli lähes 1200 yhteensä 19 seurasta.
SM-kilpailumenestyksen perusteella myönnettiin edustusoikeuksia vuoden 2013 kansainvälisiin kilpailuihin:
Maailman mestaruus -kilpailuihin, Euroopan mestaruus
-kilpailuihin ja Pohjoismaiden mestaruus -kilpailuihin.
Maailman mestaruus –kilpailujen tanssisarjassa Suomen tanssimaajoukkue antoi muille maille kovan vastuksen ja sijoittui tiukassa
kilpailussa 5. sijalle.
5
Kansainväliset arvokilpailut
Kansainvälisiä arvokilpailuja oli vuonna 2012 kolmet:
Pohjoismaiden mestaruus -kilpailut 24.3. Boråsissa,
Ruotsissa, Maailman mestaruus -kilpailut 26.-27.4.
Orlandossa, Floridassa ja Euroopan mestaruuksista
kilpailtiin 30.6.-1.7. Riccionessa, Italiassa.
Toista kertaa järjestetyissä Pohjoismaiden mestaruus kilpailuissa 24.3. Boråsissa Ruotsissa Suomen joukkueet pärjäsivät loistavasti. PM-kilpailuissa suomalaiset
joukkueet nappasivat kultaa naisten cheer-sarjassa,
tanssisarjassa sekä paristunt-sarjassa. Ryhmästuntsarjassa suomen joukkueet sijoittuivat hopealle ja
pronssille.
MM-kilpailuihin Suomi nimesi maajoukkueiksi kolme
seurajoukkuetta, jotka oli valittu edellisen vuoden joulukuussa järjestettyjen SM 2012 -kilpailuiden perusteella. Perinteisten suurten joukkueiden sarjojen lisäksi
(tanssi, cheer naiset ja cheer sekajoukkueet) SCL lähetti edustajat myös paristunt- ja ryhmästuntsarjoihin. Vuoden 2012 MM-kilpailuissa Suomi saavutti
yhden MM-mitalin. Se tuli naisten cheer-sarjasta helsinkiläisen HAC Eliten napatessa pronssia. Paristuntsarjassa Mija Schrey ja Mika Pennanen (Funky Team)
sijoittuivat neljännelle sijalle. Naisten tanssisarjassa
Funky Dance Team ja sekajoukkueiden sarjassa Funky
Team Gorillaz saavuttivat viidennet sijat omissa sarjoissaan. Naisten ryhmästuntsarjassa Golden Spiritin
sijoitus oli kahdestoista.
Naisten cheermaajoukkue huudatti yleisöä MM-kilpailuissa Orlandossa.
Vuoden 2012 Euroopan mestaruus -kilpailut järjestettiin 30.6. - 1.7. Riccionessa Italiassa. Osallistujia oli
Suomen lisäksi Iso-Britanniasta, Italiasta, Puolasta,
Ranskasta, Saksasta, Sloveniasta ja Venäjältä. Suomalaiset joukkueet menestyivät erinomaisesti ja kokonaistuloksissa Suomi oli jälleen Euroopan paras maa.
Suomi osallistui kilpailuissa yhteensä kymmeneen eri
sarjaan ja ylsi mitalisijoille yhdeksässä sarjassa, kahdessa jopa kaksoisvoittoon. Kokonaissaalis EMkilpailuista oli 11 mitalia. Kaksoisvoitot tulivat Suomeen cheer naiset ja cheer juniorit -sarjoista. Lisäksi
kultaa tuli cheer juniorisekajoukkueiden, tyttöjen ryhmästunt, naisten tanssi ja junioreiden tanssisarjoissa.
Sekajoukkueiden cheer-sarjassa saavutettiin hopeaa,
paristunt ja naisten ryhmästunt-sarjoissa pronssia.
Antidoping
Vuonna 2012 SCL pyrki antidopingtyöllään edelleen
parantamaan jäsenseurojen antidopingasioiden tuntemusta. Seurojen toimihenkilöille ja valmentajille järjestettiin antidopingkoulutus liiton kevätkokouksen yhteydessä.
MM-kilpailuiden Paristunt-sarjassa edellisvuoden mestaruuttaan puolustanut pari Mija Schrey ja Mika Pennanen sijoittuivat 4. sijalle.
Lisäksi kaikille jäsenseuroille toimitettiin Suomen Antidopingtoimikunnan julkaisema Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa 2012 –kirjanen ja kehotus tutustua liiton antidopingohjelmaan. ADT suoritti lajin testaustoimintaa SM-kilpailuissa Helsingissä joulukuussa
2012.
6
Koulutustoiminta
Lajitaitokoulutus
Vuonna 2012 liiton tarjoamissa lajitaitokoulutuksissa eri osa-alueiden lajitaitojaan hioi ja harjoitteli
yhteensä noin 650 cheerleadingin harrastajaa, aloittelijoista SM-tason urheilijoihin.
Harraste- ja lastenleirit
SCL:n Akrobatialeiri järjestettiin vuonna 2012 Vaasassa 28.-29.1. Leirillä oli 25 osallistujaa kahdesta eri
seurasta. Valmentajina leirillä toimivat Mika Pennanen
ja Tomik Plummer.
Junioreiden cheer-joukkueiden leiri järjestettiin Vierumäellä 21.-23.9. Leirille osallistui seitsemän joukkuetta
ja valmentajina toimivat Henri Haukkovaara, Sini
Henttonen, Aino Palva, Mija Schrey, Eeva Ventilä ja
Maria Wahlroos.
Perinteinen ryhmä- ja paristuntleiri järjestettiin 4.-5.2.
Kisakeskuksen urheiluopistolla Fiskarsissa. Leirin ohjaajina toimivat Yhdysvaltalainen Kenny Feeley, kokeneet kotimaiset valmentajat Jarkko Jokinen, Mika Pennanen ja Mija Schrey sekä liiton koulutussuunnittelija
Nita Rikström. Leirillä oli 55 osallistujaa kuudesta eri
seurasta ympäri Suomea.
Tanssijoukkueiden leiri pidettiin 12.-14.10. Vierumäellä. Leirille osallistui kaksi tanssijoukkuetta. Valmentajina leirillä olivat Liisa Eteläsaari ja Merja Maijala. Lisäksi
tanssimaajoukkuevalmentaja Jenni Klemola vieraili
leirillä valmentamassa toisena päivänä.
Alueellinen tanssileiri järjestettiin 11.-12.2.2012 Oulussa. Ohjaajana leirillä toimi vuodeksi 2012 tanssimaajoukkueen valmentajaksi valittu Rita Saares. Leiri kokosi yhteen 24 tanssijaa, jotka pääsivät palautteen
mukaan kehittämään taitojaan leirillä tehokkaasti pitäen samalla hauskaa.
Lapsille suunnatut Minipäivät järjestettiin vuonna 2012
Jyväskylässä 25.3. ja Tampereella 26.5. Minipäivillä oli
ohjaajina valmentajia liiton jäsenseuroista sekä osallistuvien lasten joukkueiden ohjaajista. Minipäiville osallistui yhteensä noin 200 8-12-vuotiasta liiton harrastajaa ympäri Suomea. Minipäivien tarkoituksena oli viettää mukava päivä harrastuksen, uusien kavereiden ja
lajin perustekniikoiden parissa. Tapahtumasta kerätty
palaute oli hyvää ja Minipäivien osallistujamäärä kasvoi jälleen vuonna 2012.
Kouluttaja Liisa Eteläsaari ohjasi tanssitekniikkaa Turun Urheiluliiton
joukkueelle Tanssin SM-karsintakilpailuleirillä Vierumäellä. (Kuva yllä)
Liiton perinteinen Kesäleiri järjestettiin 19.-22.7. Vierumäen Urheiluopistolla. Leirin johtajana toimi Nita Rikström ja ohjaajina toimivat Maria Aamuharju, Hanna
Isosalo, Teemu Jefremoff, Eeva Jokela, Johanna Järvinen, Sirpa Kaukonen, Jaana Lahti, Piia Pajunen, Nele
Salmi, Hanna Salo, Ina Tiittula ja Marjo Voutilainen.
Leirille osallistui yhteensä 125 lasta ja nuorta eri puolilta Suomea. Leiriläiset oli jaettu viiteen eri ryhmään
ikä- ja taitotasojen mukaan.
Vierumäellä järjestetyllä lasten ja nuorten Kesäleirillä harjoiteltiin monipuolisesti lajitaitoja (kuva yllä), tutustuttiin uusiin ystäviin ja liikuttiin
muun muassa leiriolympialaisten hengessä (kuva alla).
SM-karsintakilpailuleirit, cheer ja tanssi
SM-karsintakilpailuihin valmistavat leirit cheer- ja tanssijoukkueille järjestettiin jo kuudennen kerran. Vuonna
2012 järjestettiin kaksi leiriä siten, että erillisenä viikonloppuna järjestettiin leiri juniorijoukkueille ja erillisenä ajankohtana vastaava leiri tanssijoukkueille.
SM-karsintakilpailuleirille
osallistuttiin
kokonaisina
joukkueina oman valmentajan johdolla, valmiilla tai
lähes valmiilla kisaohjelmalla, jonka eri osa-alueita
ohjaajat hiovat ja parantelevat leirillä. Valmentajille
järjestettiin myös videoarviointia ja koulutusta ohjelman rakenteesta iltaluentona leirillä.
7
Ohjaaja- ja valmentajakoulutukset
Vuonna 2012 SCL:n koulutusjärjestelmä tarjosi lajiohjaajille sekä yksipäiväisiä Ohjaajakoulutuksia
että Suomen Urheiluopiston kanssa yhdessä tarjottavaa Valmentajakoulutuksen taso I –kurssia,
johon sisältyy sekä etäopetusta että kaksi lähiopetusjaksoa. Tämän lisäksi vuonna 2012 tarjottiin
erikoistumiskoulutuksia ja workshopeja päivä- ja viikonloppukursseina: Akrobatia- ja Stunttitekniikka tasot I ja II, Tanssitekniikka taso I, Kokeneiden valmentajien Workshop, Tanssivalmentajien
Workshop, Tuomaroinnin Workshop cheer-valmentajille ja Ideapäivä mini- ja mikrovalmentajille.
Vuonna 2012 liiton järjestämissä ohjaaja- ja valmentajakoulutuksissa kouluttautui yhteensä 271,
aloittelijoista kokeneisiin ohjaajiin.
Perustason koulutukset
Vuonna 2012 järjestettiin perustason Ohjauksen perusteet –kurssi yhteensä kolme kertaa cheervalmentajille ja yhden kerran tanssivalmentajille.
Workshopit ja erikoistumiskoulutukset
Akrobatian jatkokurssi Akrobatiatekniikka II järjestettiin Järvenpäässä 18.2.2012. Toista kertaa järjestetyn
kurssin kouluttajan toimi Nita Rikström. Kurssilla oli
viisi valmentajaa kolmesta eri seurasta. Kurssi on jatkoa Akrobatiatekniikka I –koulutukselle, joka täytyy
olla suoritettuna ennen II-osaa. Koulutuksessa käytiin
läpi liikkeitä ja harjoitteita edistyneeseen akrobatiaan.
Vuoden 2012 ensimmäinen Ohjauksen perusteet –
koulutus oli 14.1. Seinäjoella. Koulutuksessa oli 10
oppilasta kolmesta eri seurasta. Toinen Ohjauksen
perusteet –kurssi järjestettiin 12.2. Tampereella. Kurssi oli täynnä ja oppilaita oli 24 seitsemästä seurasta.
Elokuussa järjestettiin Helsingissä Ohjauksen perusteet sekä cheerin että tanssin valmentajille 25.8.
Munkkiniemen yhteiskoulussa. Osallistujia oli cheerin
kurssilla 24 kymmenestä eri seurasta, ja tanssin kurssilla 14 oppilasta 5 eri seurasta.
Vuonna 2012 järjestettiin ensimmäistä kertaa myös
stunttien jatkokurssi Stunttitekniikka II. Koulutus järjestettiin Tampereella 3.3. ja kouluttajina toimivat Nita
Rikström ja Maria Wahlroos. Pilottikurssille osallistui
kuusi valmentajaa kolmesta eri seurasta. Koulutuksessa käytiin läpi edistyneempien stunttien tekniikoita ja
harjoitteita niiden treenaamiseen. Käytännön osuudessa oli myös mukana demoryhmä Suomen naisten
cheer-maajoukkueesta näyttämässä oikeita tekniikoita.
Akrobatiatekniikka I –koulutus järjestettiin vuonna
2012 kaksi kertaa: Tampereella 11.2. ja Oulussa 31.3.
Kurssit keräsivät yhteensä 36 osallistujaa yhdeksästä
eri seurasta. Kurssilla harjoiteltiin oikeiden tekniikoiden
opettamista sekä perusakrobatian avustamista.
Pitkään valmentaneille valmentajille tarjottiin kuudetta
kertaa
1,5-päiväinen
Kokeneiden
valmentajien
Workshop –koulutus. Workshop järjestettiin kesäkuussa 9.-10.6. Helsingissä. Koulutuksessa oli 14 osallistujaa viidestä eri seurasta ja workshopissa oli muun muassa ryhmäkeskustelua, pilates–ryhmäliikuntatunti ja
psyykkisen valmennuksen luentopaketti.
Stunttitekniikka I –koulutus järjestettiin Jyväskylässä
24.3. ja Helsingissä 26.8. Osallistujia kursseilla oli kahdestatoista eri seurasta yhteensä 50 valmentajaa.
Kurssiin sisältyi sekä tekniikkaluentoja että käytännön
osuus, jossa harjoiteltiin stunttien opettamista demoryhmän kanssa samalla arvioiden heidän suorituksiaan.
Tanssivalmentajien Workshop järjestettiin viidettä kertaa Helsingissä 27.5. Osallistujia oli 10 kahdesta jäsenseurasta. Workshopin luennoitsijoina toimivat Rita
Saares, Anne Achte ja Anne Niemenkari.
Tanssitekniikka I –koulutus järjestettiin vuonna 2012
ensimmäistä kertaa Helsingissä 26.8. Koulutus tarjoaa
tanssivalmentajille mahdollisuuden kehittää cheertanssin eri tekniikoiden valmennustaan. Kurssilla oli 12
osallistujaa viidestä eri seurasta.
Kilpailuohjelmien ja koreografioiden arviointiin tuomarinäkökulmasta keskittyvä, cheer-joukkueiden valmentajille suunnattu Tuomaroinnin Workshop järjestettiin
toisen kerran 1.4. Helsingissä. Koulutus keräsi yhteen
16 valmentajaa viidestä eri seurasta. Koulutuksen opetuksesta vastasivat Suomen Cheerleadingliiton tuomarivaliokunnan jäsenet.
Valmentajakoulutuksen taso I
Valmentajakoulutus taso I –koulutus järjestettiin vuonna 2012 yhden kerran. Kurssin lähijaksot järjestettiin
Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä 20.-22.1. ja 9.11.3.
Yleiskouluttajana toimi Suomen Urheiluopiston Pertti
Yritys ja lajikouluttajina Jarkko Jokinen, Nita Rikström
sekä Tytti Sandström. Koulutukseen osallistui 13 valmentajaa viidestä eri jäsenseurasta.
SCL:n lajikouluttajina vuonna 2012 toimivat Anne Achte, Henri Haukkovaara, Hanna Isosalo, Jarkko Jokinen,
Johanna Järvinen, Heli Kaskela, Kristiina Kokko, Merja
Maijala, Saara Martikka, Aino Palva, Nita Rikström,
Rita Saares, Tytti Sandström, Niina Syrjälä, Eeva Ventilä ja Maria Wahlroos.
8
Seuratoimijoiden koulutukset
Suomen Cheerleadingliiton liittokokousten yhteydessä
järjestettiin vuonna 2012 erilaisia koulutuksia jäsenseurojen toimijoille. Osa koulutuksista oli osa SLU:n
Hyvä Seura –koulutuspuun kurssitarjontaa sekä Antidopingtoimikunnan tarjoamia koulutuksia.
Kevätkokouksen yhteydessä 14.4. järjestettiin Turussa
Johda innostavasti & työntekijän palkkaus –kurssi,
jonka kouluttajina toimivat ESLU:n seurakehittäjä sekä
SCL:n puolelta Saija Suominen ja Heli Kaskela. Paikalla
oli 18 valmentajaa 11 eri seurasta. Seuratoimijoiden ja
valmentajien Antidoping-koulutus järjestettiin saman
viikonloppuna 15.4. Turussa.
Rahaa seuran kassaan –koulutus järjestettiin syyskokouksen yhteydessä 25.11. Tampereella. Kurssi oli osa
SLU:n Hyvä Seura –koulutuspuun kurssitarjontaa.
Kurssille osallistui kuusi seuratoimijaa neljästä jäsenseurasta.
Tuomarikoulutukset
Vuonna 2012 ei järjestetty uusien tuomareiden peruskurssia, vaan keskityttiin jatkokouluttamaan nykyisiä
kotimaisen tuomarikoulutuksen käyneitä tuomareita.
Vuoden aikana järjestettiin kaksi syventävää Tuomariklinikka-koulutusta jo tuomaroiville tuomareille. Ensimmäisessä klinikassa syvennyttiin release- ja inversioliikkeisiin inversioihin ja toinen klinikka keskittyi teknisten tuomareiden lisäkoulutukseen. Lisäksi SM 2013 –
kilpailujen yhteydessä joulukuussa järjestettiin Helsingissä kaikille kotimaisille tuomareille avoin ICUtuomariworkshop, jossa ohjaajina olivat Carlos Munoz
ja Liz Rifino maailmanliitto International Cheer
Unionista (ICU). Workshopiin osallistui aktiivisesti tuomaroivia suomalaistuomareita, ja siellä tehtiin videoarvostelua, -analyysejä sekä keskusteltiin lajien uusimmista suuntauksista.
Vuoden 2012 uudessa kilpailutapahtumassa, Super Cheer –kilpailussa oli
ensimmäistä kertaa mukana Photo Corner, jossa sai lainata hassuttelurekvisiittaa ja hypätä kuvaan kaverin kanssa. Photo Corner saavutti
huikean suosion ja kisatapahtuman riemu välittyi myös kuvattavien kasvoilta - Kilpailemisen ei aina tarvitse olla vakavaa!
Suomen mestaruus –kilpailujen areena Helsingin jäähallissa on jälleen valmiina vastaanottamaan kilpailijat ja tulevat uudet mestarit.
9
Kansainvälinen toiminta
Pohjoismainen yhteistyö
Vuonna 2012 jatkettiin edellisvuonna aloitetun pohjoismaisen yhteistyön mahdollisuuksien kartoittamista.
Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan edustajat kokoontuivat vuoden aikana kerran yhteiseen kokoukseen keskustelemaan yhteistyön muodoista, MMkilpailujen yhteydessä Orlandossa huhtikuussa. Pohjoismaiden kokoukseen osallistuivat Suomesta Heli
Kaskela ja Saara Martikka. Kokouksen pääteemana
olivat yhteiset Pohjoismaiden mestaruus -kilpailut ja
niiden järjestäminen niin, että ne mahdollistaisivat
mahdollisimman monen pohjoismaan osallistumisen
yhteiseen kilpailutoimintaan tulevaisuudessa. PMkilpailuiden osalta päätettiin muuttaa tapahtuma järjestettäväksi joka toinen vuosi, jolloin järjestelyvastuu
ei kuormita maita liikaa.
Maailmanliitto International Cheer Unionin (ICU)
25.4.2012 MM-kilpailuiden edeltävällä viikolla järjestämään maailmanliiton vuosikokoukseen sekä eri mannerten omiin aluekokouksiin USA:ssa, Floridassa osallistuivat Suomen Cheerleadingliitosta Heli Kaskela ja
Saara Martikka. Kokouksen jälkeisinä päivinä liiton
edustajat osallistuivat myös kokouksiin ja epävirallisiin
tapaamisiin eri maiden lajiliittojen ja maailmanliiton
edustajien kanssa, tavoitteenaan tuoda SCL:n näkemyksiä lajikehittämisestä esiin ja vaikuttaa parhaalla
mahdollisella tavalla maailmanliiton tulevaan toimintaan.
Loppuvuodesta 2012 Suomen Cheerleadingliitto teki
syyskokouksessa päätöksen vaihtaa Euroopan liiton
jäsenyys toiseen Euroopan liittoon, European Cheer
Unioniin (ECU), joka on maailman liiton International
Cheer Unionin (ICU) alainen maanosaliitto. SCL sai
alustavan jäsenyyshyväksynnän 12. marraskuuta
(provisional membership) ja virallinen jäsenyys hyväksytään kesällä 2013 järjestettävässä ECU:n vuosikokouksessa.
PM-kilpailujen järjestämispäätöksen pohjalta Suomi ja
Ruotsi järjestivät saman matkan yhteyteen myös
oman tapaamisen, jonka tavoitteena oli tiivistää ja
monipuolistaa maiden välistä yhteistyötä. Tässä tapaamisessa olivat Suomen Cheerleadingliitosta mukana
Heli Kaskela ja Saara Martikka.
Kansainvälinen tuomaritoiminta
Tuomaritoiminnassa jatkettiin edellisvuosien tapaan
kansainvälistä tuomarivaihtoa vuonna 2012. Riccionessa Italiassa kesä-heinäkuun taitteessa järjestetyissä
Euroopan mestaruus -kilpailuissa cheer- ja tanssisarjojen päätuomareina toimivat Hinni Ollila ja Anne Achté,
ja Kristiina Kokko toimi tanssisarjan tuomarina. Lisäksi
tanssisarjan teknisenä tuomarina toimi Merja Maijala.
Suomen ja Ruotsin lajiliitot päättivät järjestää cheerleadingin Suomi-Ruotsi -maaottelun niinä vuosina kun
PM-kilpailuja ei ole. Maaottelun ensimmäisen emännöintivastuun otti vuodelle 2013 Suomen Cheerleadingliitto. Lisäksi joulukuussa 2012 Ruotsin liitto
(Svenska Cheerleading Förbundet) lähetti kuusi ruotsalaista tuomaria tekemään maailmanliitto ICU:n tuomariharjoittelua Suomen mestaruus -kilpailuihin.
Suomalaistuomarit vierailivat ahkerasti myös muissa
Euroopan maiden kansallisissa mestaruus- ja avoimissa cup –kilpailuissa mm. Englannissa ja Puolassa. Lisäksi Anne Achté kutsuttiin Elite European Open –
kilpailuun Pariisiin. Tuomarivaliokunnan jäsen Anne
Achté osallistui Euroopan liiton (ECA) tuomarivaliokunnan toimintaan sekä maailmanliiton (ICU) tanssisääntövaliokunnan toimintaan.
Euroopan ja maailman liitot
Alkuvuodesta 3.-4.2.2012 Riccionessa, Italiassa pidettyyn Euroopan liitto European Cheerleading Associationin (ECA) vuosikokoukseen osallistui Suomen Cheerleadingliitosta Heli Kaskela. Suomi jatkoi Euroopan
maiden kanssa yhteistyötä vuonna 2012 tuomarivaihdon puitteissa ja osallistumalla ECA:n valiokuntatoimintoihin.
Suomen sekamaajoukkue sijoittui MM-kilpailussa 5. sijalle sekajoukkueiden sarjassa ollen paras eurooppalaisjoukkue.
10
Kansainväliset kilpailusijoitukset 2012
Cheer, naiset
1. Team USA
2. Team Norway
3. Team Finland
Ryhmästunt, sekajoukkueet
1. Demetra (Rus) 44,333
2. Fenomen A (Rus) 36,000
3. Silver Knights (Slo) 35,333
3. TSC Super Balls (Fin) 34,000
5. Super Chilis (Fin) 32,000
Cheer, sekajoukkueet
1. Team USA
2. Team Puerto Rico
3. Team Chinese Taipei
--5. Team Finland
Paristunt
1. Expression (Rus) 39,000
2. Demetra 1 (Rus) 38,667
3. Funky Team Pennanen-Schrey (Fin) 37,000
--6. Funk Team Oksanen-Voutilainen (Fin) 32,333
Tanssi
1. Team USA
2. Team Japan
3. Team Mexico
--5. Team Finland
Cheer, juniorit
1. HAC Jr elite (Fin) 76,333
2. Golden Spirit Whitelighters (Fin) 71,000
3. Youngstars Legends (Ger) 63,000
Maailman mestaruus -kilpailut 2012
Cheer, juniorisekajoukkueet
1. HAC Xtreme (Fin) 68,667
2. Wild Panthers (Ger) 61,667
3. Maximom Cheer Elite Coed (UK) 56,333
Paristunt
1. Team USA
2. Team Costa Rica
3. Team Chinese Taipei
4. Team Finland
Tanssi, juniorit
1. Northern Lights Junior Dance (Fin) 73,333
2. Flimero Bis (Pol) 70,333
3. Leader (Rus) 68,667
--5. Helsinki Athletic Cheer HAC (Fin) 66,667
Ryhmästunt
1. Team USA
2. Team Norway
3. Team Mexico
--12. Team Finland
Ryhmästunt, tytöt
1. Extreme Tigers (Fin) 34,333
2. Classic Stars Fresh (Rus) 34,000
3. MCC Magic Stars (Ger) 32,000
--5. Northern lights Pearls (Fin) 30,333
Euroopan mestaruus -kilpailut 2012
Cheer, naiset
1. HAC Elite (Fin) 77,000
2. Golden Spirit Angels (Fin) 74,667
3. Legends (Ger) 65,000
Pohjoismaiden mestaruus -kilpailut 2012
Cheer, naiset
1. Helsinki Athletics Cheerleaders - HAC Elite (Fin)
240,5
2. Brommagymnasterna Dynamites - Dragons (Swe) 203,5
3. GC Troops (Swe) 168
Cheer, sekajoukkueet
1. Fenomen-A (Rus) 77,000
2. HAC Xray (Fin) 70,333
3. No Limit (Rus) 69,333
--5. Monsteras (Fin) 61,333
Tanssi
1. Helsinki Athletics Cheerleaders - HAC Elegants
(Fin) 207,5
2. Julle United Dansförening - Julle Allstars (Swe) 207
3. Musketeers Funky Cheer (Swe) 143
Tanssi
1. Funky Dance Team (Fin) 82,333
2. Electra (Rus) 78,333
3. Non stop (Rus) 77,000
4. Dream Team Dancers (Fin) 72,000
Ryhmästunt, naiset
1.Brommagymnasterna Dynamites - D3 (Swe) 211
2. Helsinki Athletics Cheerleaders - HAC Flirt (Fin)
198
3. Funky Team - Funky Team Double V (Fin) 185
Ryhmästunt, naiset
1. Demetra (Rus) - 37,333
2. The Incredible Angels (Ger) 36,333
3. Dream Team Wildcats (Fin) 34,667
Paristunt
1. Funky Team - Mika and Mija (Fin) 255,5
2. Musketeers Funky Cheer - Johannes and Josephine (Swe)
175
11
Luottamushenkilöt 2012
Hallitus
Heli Kaskela
Saara Martikka
Päivi Isokytö
Tytti Sandström
Saija Suominen
Riikka Taivassalo
Kirsi Tuominen
Tuomarivaliokunta
Merja Maijala
Anne Achté,
Kristiina Kokko
Saara Martikka
Hinni Ollila
Jennifer Paatelainen
Oulu (puheenjohtaja)
Hämeenlinna (varapuheenjohtaja)
Helsinki
Jyväskylä
Espoo
Helsinki
Helsinki
Tampere (puheenjohtaja)
Helsinki
Helsinki
Hämeenlinna
Helsinki
Helsinki
Kilpailusääntövaliokunta
Aino Palva
Liisa Eteläsaari
Hanna Jefremoff
Eeva Jokela
Hinni Ollila
Jonna Ruikka
Kilpailuvaliokunta
Teija Nurmi
Aki Oksanen
Venla Pentikäinen
Ia Poikulainen
Maria Pojasnik
Sonja Prinkkilä
Roosa Sarivaara
Satu Väisänen
Helsinki (puheenjohtaja)
Helsinki
Helsinki
Helsinki
Helsinki
Oulu
Helsinki
Helsinki
Helsinki
Helsinki
Helsinki
Helsinki
Helsinki
Helsinki
Suomen Cheerleadingliitto
2012
12