materiaali

Luuston kasvuhäiriöt ja
perinnölliset sairaudet
Tämä kysymys putkahtelee taas
jatkuvasti esille ja mielipiteet syistä ja
synnyistä vaihtelevat laidasta laitaan.
Toiset pitävät ruokintaa ehdottomasti
pääasiana, toiset jättävät sen täysin
perinnöllisyyden syyksi.
Kumpikaan ei ole oikeassa, sillä kasvuhäiriöön vaikuttavat
monet eri tekijät, useimmiten yhteisvaikutteisesti.
Tilastot eivät ota huomioon olosuhteita tai ruokintaa !
Osteochondritis Dissecans (OCD) =
sidekudossyntyinen luutuminen.
• Luuston kasvuhäiriöt liittyvät yleisesti nivelten ja
lonkkamaljan kasvuhäiriöihin.
• OD, OCD, HD - kaikki ovat ravinteellisesti samoja asioita,
niveliä, jotka ensin ovat rustoa ja pikkuhiljaa luutuvat
kasvun mukaan.
• Ongelmaa esiintyy lähinnä suurilla ja jättiroduilla, mutta
myös pienemmillä roduilla sekä kissoilla, joskin
harvinaisempana.
• Pitkäselkäisillä, kuten mäyräkoirilla, ongelma esiintyy selän
nivelissä.
• Sen syntyyn vaikuttavat genetiikka, onnettomuus, nopea
kasvu ja/tai ruokinta, ylipaino, yleisimmin useampi yhdessä.
Mitään yksiselitteistä syytä ei ole.
OCD
OCD voi ilmetä olkapäässä, kyynärpäässä, lonkassa tai polvessa.
OCD on ruston sairaus, joka voi vaikuttaa koiran eri niveliin.
• Jokaisessa nivelessä kaksi luuta kohtaa
toisensa ja niiden tulee liikkua toisiaan
vastaan.
• Luiden välissä olevalla pinnalla on
rustoa, jonka tehtävä on toimia
eräänlaisena patjana ja suojata luita.
• Jos mikä tahansa estää tämän ruston
pehmeän toiminnan, liike tulee
kivuliaaksi.
• OCD:ssa tämä rusto vahingoittuu tai
kasvaa epänormaalisti. Sen sijaan että
se olisi sitoutunut luiden pintaan, joita
sen tulisi suojata, se irtautuu tai
halkeilee.
Nivelvaurion kehitys:
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
Nivelkapseli paksuuntuu
Nivelrustot ohenevat ja kuluvat rasituskohdissa
Luu yrittää korjata tilanteen tiivistymällä
Syntyy halkeamia nivelrustoon
Nivelsiteen liukastamis- ja ravitsemisominaisuudet heikkenevät
Syntyy arpeutumia lasimaisen ruston tilalle
Varsinkin nivelen rasituskulmiin ja nivelkapselin
kiinnityskohtiin syntyy vahvistavia luurustomuodostuksia
Rasituskohdissa nivelrusto kuluu puhki ja luu
paistaa läpi
Tuloksena on kivulias ja toiminta rajotteinen
nivel-arthroosi
Tämä on nivelvaurion luonnollinen kehitys. Missä vaiheessa ja mistä tahansa syystä sitten
aiheutunut, geneettisesti, ravinteellisesti tai loukkaantumisen seurauksena - kyseessä on
nivelvaurio.
Uusimmat tutkimukset ovat osoittanut ravinnosta johtuvan
kiistattoman ja loppujen lopuksi yksinkertaisen syyn lonkka- ja
luunkasvuhäiriöihin:
NIVELVOIDE = RUSTONRUOKA
Nivelvoide saa ravintonsa
aineenvaihdunnan kautta eli
käytännössä koiran hyödynnettävästä
ravinnosta, jonka geenit sitten ohjaavat
kasvuun. Mitä parempi laatuinen
ravinne, joka sisältää myös
lisäravinteita, sitä kehittyneempi
nivelvoide.
Patologiset muutokset
• Tutkimukset ovat osoittaneet suurimman
osan lonkkavikojen, sekä siitä johtuvien
degeneroituvien nivelsairauksien
patologisten muutosten, johtuvan
monista biokemiallisista muutoksista itse
nivelvoiteessa, ja tämä on se alue, jossa
nivelvika tapahtuu. Miksi, sitä ei vielä
tarkkaan tiedetä.
• Ravinne on osoittautunut yhdeksi
erittäin vakavasti otettavaksi alueeksi ja
oikean aineenvaihdunnallisentasapainon
löytymiseen ovat tutkimukset antaneet
osviittaa.
Vaikuttaminen
• Monipuolinen, toimiva ravinnepohja, varsinkin kantavalle
nartulle sekä kehittyvälle ja kasvavalle pennulle, voidaan
aineenvaihdunnallisesti, genetiikkaa seuraamalla, myös
vähentää nivelvian syvyyttä ja kehitystä.
• Vitamiinit ja mineraalit yhdessä vaikuttavat entsyymien ja
hormonien syntyyn ja toimintaan. Ne pyörittävät aineenvaihduntaa.
• On yhdentekevää mitä ravinnetta koira syö, jolleivät myös
vitamiinit ja mineraalit ole tasapainossa valkuaisen kanssa.
• On helppo kuvitella mitä pelkästään vitamiinien ja
mineraalien epätasapaino voi saada aikaan kantavassa
emässä tai kasvavissa pennuissa.
• Epätasapaino estää kehon normaalin toiminnan.
Genetiikan mukaan
Ravinnolla pyritään tukemaan tai rajoittamaan
genetiikan määräämää kasvua
1. Alussa pennulle vahvaa ruokaa elintärkeiden
elimien kasvuun -> valkuaista
2. Sitten rajoittamalla, estämään luuston ja nivelten
liikakasvua -> rajoitettu energia
3. luutumisen tapahduttua taas lisäämällä valkuaista
lihasten rakennusaineena.
Yhteenvetona
- kaikki vaikuttaa kaikkeen –
Nivelvaurioiden rajoittamiseen voidaan
vaikuttaa ravinnolla sekä olosuhdekontrollilla.
Kehittymättömien nivelten ylenmääräinen
rasittaminen on yhtä vaarallista kuin
heikkolaatuisen ravinnon antaminen !
Golden Eagle
Tulehdukset
Tulehdusten ollessa yksi ratkaisevista
nivelvaurion aikaansaajista, tuotteissa on pyritty
kohdistamaan ravintoaineita nimenomaan
vastustuskyvyn tehokkuuden korostamiseen.
Näihin vaikuttavat ensisijaisesti suoliston
mahdollisimman tehokas ylläpito
(suolistossa n 70% vastustuskyvyn toiminnasta)
Golden Eagle
Ravintoaineilla vaikuttaminen
• Pre- ja probiotit
• Korkeat vitamiini- ja hivenainepitoisuudet (”MultiTabs”)
• Kehon puhdistusta luonnon antioksidanteilla
• Villin lohen öljyn Omega-3 suojaamaan ja korjaamaan DNA:ta
Kaikkien kemiallisten ja synteettisten aineiden välttäminen !
Nutraceuticals ovat terveyttä tukevia
tai ylläpitäviä lisäravinteita.
•
•
•
•
•
•
Tieteellinen tutkimus on yhä enenevässä määrin ja kiistattomasti tuonut esille
näiden lisäravinteiden terveyttä tukevia toimintoja.
Golden Eagle on ensimmäinen lemmikkien ravinto, joka on pystynyt yhdistämään
nämä erinomaiset lisäravinteet täysin luonnolliseen ja holistiseen ruokaan.
Tämä seuraa uusinta tieteellistä tutkimusta, jossa terveellisten ravintoaineiden
positiivista vaikutusta genetiikkaan on huomioitu ja näiden on todettu estävän ja
rajoittavan DNA.n vahingoittumista.
Tätä tarkoitta Nutrigenomics –terveellinen ravinto yhteistyössä geenien kanssa.
Uusin tutkimus osoittaa suoran yhteyden myös perinnöllisten sairausten kohdalla,
jossa epäterveelliset kemikaalit ja synteettiset aineet saattavat tuhota DNA:ta ja
tätä kautta edistävät myös perinnöllisten sairauksien ilmentymistä. Tätä uusinta
tieteellistä tietoa on jo hyödynnetty Golden Eagle ruuissa.
Tutkimuksissa on jo monasti todettu ravintotekijöiden suora vaikutus mm.
epilepsiaan, sokeritautiin, sydän- ja verisuonitauteihin ja luuston kasvuhäiriöihin.
BioHealth™ Prebiootti
BioHealth™ lisäravinne sisältää beta-klukaaneja sekä
manna- ja fructo-oligosakkariineja, jotka kiihdyttävät
suoliston vastustuskykyä virus- ja bakteeritauteja vastaan.
• MOS = Mannaoligosakkariideja, suojaavat suolistoa
hyökkääviltä myrkyiltä ja patogeeneilta, jotka saattavat
löytää tiensä lemmikin suolistoon, sitoutuen niihin ja
tehden ne vaarattomiksi.
• FOS = Fructo-oligosakkaridit , kulkeutuvat paksusuoleen
ja toimivat lähinnä maitohappobakteerien ravintona,
lisäten ravinnon hyödynnettävyyttä, nostaen
vastustuskykyä.
Etuina kiinteämpi uloste, rajoittaen paksusuolen
tulehdusta sekä siten myös syöpää, lisäten glukoosin ja
veren solujen rasva-aineenvaihduntaa, vähentäen kaasujen
muodostumista ja ulosteiden hajua.
LactoHealth™ Probiotikit
• Probiotikit ovat eläviä maitohappobakteereita, kuten
yogurtissa, jotka elävät terveessä suolistossa.
• Golden Eaglen ainutlaatuinen yhdistelmä kahta eri
bakteeria. Molemmat tieteellisesti todistettuja koiran
ja kissan terveysvaikutteisuudesta.
• LactoHealth™, auttaa pitämään suolistoa puhtaassa
ja tehokkaassa kunnossa, eristäen patogeenejä,
estäen ripulia sekä muita suoliston toimintahäiriöitä.
• Nämä maitohappobakteerit lisäävät ruuan sulavuutta
ja hyväksi käyttöä.
• Lemmikki syö vähemmän, mutta saa enemmän
ravinto-aineita kehonsa käyttöön.
Enterococcus Faecium DSM 10 663
Lactobacillus Acidophilus DSM 13 241
• Tehokkaimmillaan tämä tapahtuu yhdessä
BioHealth™ prebioottisten lisäravinteiden
yhteistoiminnassa.
Glukosamiini ja Kondroitin
• Nämä molemmat ovat jo kuuluisia niin
ihmisten kuin lemmikkienkin
ravinnoissa nivelten terveyden
tukijoina.
• Varsinkin ikääntyvien nivelkipuihin,
osteoporoosiin ja vastaaviin nämä
luontaistuotteet yhdessä helpottavat.
• Glukosamiinin on todettu lisäävän
nivelten iskunvaimennusta ja
kondroitin puolestaan auttaa
pitämään nesteitä nivelen sisällä,
lisäten glukosamiinin tehoa.
Yucca schidigera uute
• Yucca uutteen on todettu vähentävän tai
rajoittavan pahalta haisevia ammoniakki
kaasuja ulosteissa, dramaatisesti vähentäen
näitä yököttäviä tuoksuja.
• Samoin sen on todettu lisäävän ravinnon
tehoa, rajoittamaan suoliston ja veren
ammoniakki pitoisuuksia. pH arvojen eli
happamuuden vähentymisen on todettu
osaltaan edistävän terveyttä ja elinvoimaa.
• Yucca uutteen on myös todettu vähentävän
nivelkipuja juuri tämän happamuuden
rajoittamiskykynsä vuoksi.
Merilevä
Merilevä sisältää yli 60 luonnollista
ravintoainetta. Käytetty merilevä on
syvien ja kylmien vesien merilevää
Islannin vesiltä, jotka ovat
biologisesti hyvin lemmikin
käytettävissä. Merilevän on todettu
auttavan turkin kasvua, väriä ja
tuuheutta.
Samoin sen on todettu tukevan
vastustuskykyä ja hedelmällisyyttä.
Kokojyvä pellavansiemen
• Syvänmeren lohen ohella, yksi
parhaista Omega-3 ALA lähteistä.
• Pellavansiemenen öljy sisältää
Omega-3, -6 ja –9 rasvahappoja,
B-vitamiineja, lesitiiniä,
magnesiumia, kuitua ja sinkkiä ja
sitä voidaankin kutsua
monivitamiiniksi, erittäin vahvasti
terveyttä ylläpitäväksi ja tukevaksi
ravintoaineeksi.
Omega-3
• Näiden osa-alueiden jälkeen,
joista jokainen jo osaltaan
vaikuttaa, Omega-3 rasvahapot
puhtaasta Atlantin kylmien vesien
villistä lohesta.
• Tieteellinen tutkimus on
osoittanut yleisen kalaöljyn tai
kasvatetun lohen sisältävän
erilaisia myrkkyjä kuten eri
raskametalleja, dioksiinia ja
kasvatetun lohen kohdalla,
etoksikiini jäämiä.
AntioksidantitLuonnon oma puolustusmekanismi
• Antioksidantit (eli hapenmuodostumisen estäjät)
ovat tärkeitä terveydelle, mutta asiantuntijat
varoittavat myös liika-annostelusta (D-3 vit.).
• Antioksidantit ovat molekyylejä jotka uhraavat
itsensä ottamalla kiinni vapaita radikaaleja ja
luovuttavat näille sen puuttuvan elektronin. Nyt
tasapainotettu vapaa radikaali ei enää uhkaa
muita molekyylejä.
• Antioksidanteilla on kuitenkin myös monia muita
hyödyllisiä toimintoja, ne vahvistavat
vastustuskyvyn toimintaa ja jotkut hidastavat
ikääntymisoireita, kuten kaihia, nivelreumaa,
verisuoniston kovettumista ja sydänsairauksia.
EI kemikaaleja !
• Lähtökohtana Golden Eagle sarjoille on nimenomaan
kemikaalien ja synteettisten aineiden välttäminen.
• Todistusaineisto joka tiedemiehiltä virtaa, kertoo
näiden kemikaalien potentiaalisen DNA:n tuhoamisen,
joka osaltaan vaikuttaa kaiken yllämainitun kanssa
myös perinnöllisten sairauksien laukeamiseen.
• Tätä puhtaat Omega-3 rasvahapot, kuten DHA ja EPA,
tehokkaasti ehkäisevät, korjaamalla tuhoutuvaa
DNA:ta. Tämä pätee niin pennulle kuin aikuiselle
koiralle.
Golden Eagle
Kaikki vaikuttaa kaikkeen
• Lähtökohtana korkealaatuiset raaka-aineet, kuten
tehokkaasti sulavat laadukkaat ihmisravinnoksi
tarkoitetut valkuaislähteet, kokojyväviljasta saadut
hiilihydraatit ja niiden luonnolliset vitamiinit ja
hivenaineet, lisättynä lisäravinteilla, hedelmillä ja
kasviksilla, muodostavat todistetusti terveysvaikutteisuuden.
• Kasvaville pennuille nämä kaikki vaikuttavat
perinnöllisten sairauksien mahdollisiin
puhkeamisiin.
• Moniin geeneistä, jotka ovat aktiivisia vain
kasvuajan, voidaan ravinnolla vaikuttaa ja
ehkäistä tautigeenien laukeamista.
• Vastaavasti ylikasvua rajoittavilla tekijöillä
saattaa olla ratkaiseva merkitys tuleeko
koirasta esimerkiksi nivelvikainen vai ei.
• Jätti- ja suurikokoisilla koirilla nämä ongelmat ovat yleisempiä johtuen
suhteellisesti todella nopeasta kasvusta sekä massasta. Kuitenkin näitä
samoja nivelsairauksia esiintyy myös pienemmillä roduilla.
• Suosituksena on nopean kasvun ajaksi aina rajoitettu energia.
• Golden Eagle Large&Giant Breed Puppy-ruoka on kehitetty nimenomaan
suurille ja jättiläisroduille kasvuajaksi.
• Tämä tarkoittaa jättiroduilla jopa 18 kuukautta.
• Pienemmille roduille suositellaan vastaavasti matalampaa energiaa,
Golden Eagle Holistic Ankka-ruoka on osoittanut hyviä tuloksia, jossain
tapauksissa myös vaihtoehtona suuremmille roduille kiivaimman kasvun
aikaan (4-8 kk).
• Perinnölliset sairaudet tarkoittavat virheellisiä
geenejä. Näitä on kaikissa, myös meissä
ihmisissä.
• Esimerkkinä aikuisiän diabetes. 85 % ihmisistä
kantaa näitä virheellisiä geenejä, joskin vain n.
35 % sairastuu.
• Sairastuneilla yleisimmin syy löytyy
elintavoista, ruokavalio ja liikunta
päävaikuttajina, joiden vaikutuksesta
sairausgeenit aktivoituvat.
• Aivan vastaava tilanne on koirilla, 100 %
geneettisesti terveitä ei ole.
• Joka sukupolvessa tuhoutuu geenejä.
Lonkat
• Tästä kertoo myös käytännön tulokset,
terveille A-lonkkaisille vanhemmille
tulee lonkkavikaisia pentuja.
Vastaavasti lonkkavikaisille tulee
terveitä.
• Se, että koira on lonkkakuvauksessa
saanut A-lonkka paperit, ei välttämättä
tarkoita, etteikö sillä olisi nivelrikkoa
aiheuttavia sairausgeenejä.
• Sukutaustalla on tietysti merkitystä,
terveillä linjoilla tulee vähemmän
lonkkavikaisia.
Polvet ja kyynärpäät
• Tämä sama koskee myös polvia,
kyynärpäitä, lähes kaikkia
periytyviä sairauksia.
• Jokaisella on virheellisiä geenejä,
kyse on aineenvaihdunnan
tapahtumista jotka näitä
laukaisevat.
Healthy - Arthritic
Knee operation
Saksanpaimenkoira
Kultainennoutaja
Rottweiler
Pyreneittenpaimenkoira
Saksanpaimenkoira
Kultainen noutaja
Rottweiler
Pyreneittenpaimenkoira
Rottweiler
Pyreneittenpaimenkoira
9 laatua eri elämänvaiheisiin
Useaan valkuaislähteeseen perustuvana
Power
Chicken
Puppy
L&G P
L&G Adult
Senior
Yhteen valkuaislähteeseen perustuvana
Lammas &
Kaurapuuro
Ankka &
Kaurapuuro
Lohi &
Kaurapuuro
Super Premium
30/20
Performance
Puppy
25/15
Adult
23/12
Lamb&Rice/Large
Giant Breed Puppy
Golden Eagle™ Holistic Sensitive sarja
- Hypo-allergeeniset tuotteet
Myös monet sairaudet,
kuten epilepsia, autoimmuunisairaudet, sokerija sydänsairaudet yms ovat
lisääntyneet. Kyseisistä
sairauksista osa varmaankin
on perinnöllisiä, mutta osa
kehittyy elämän aikana
usein johtuen ravinnosta
puuttuvista kriittisistä
osista.
Lohi&Peruna Lammas&Riisi Ankka&Peruna
Viljaton
Viljaton
Perinnöllisiä sairauksia ei voida parantaa, mutta aineenvaihduntaa on
mahdollista tukea terveellisillä ravinteilla ja täten nostaa elämänlaatua ja
lisätä elinaikaa. Aineenvaihduntaa tukemalla varmistamme myös koiran
mahdollisuudet tuottaa terveitä ja elinvoimaisia pentuja, vaikka vanhemmissa
saatettaisiin epäillä kantavan näitä perinnöllisiä sairauksia.
Suositukset
Suositukset - perustuvat aina ravinnetarpeeseen
Power
Puppy
Chicken
LGBP
LGA
Senior
Lammas
Ankka
Lohi
Tukiruokinnassa ravinnon erityispiirteet.
Yhteen valkuaiseen perustuvia rajoitettuja
ruokavalioita.
Allergiat – Lohi, Lammas ja/tai Ankka
Suolistovaivat – Ankka ja/tai Lammas
Iho/kutinat – Lohi ja/tai Ankka
Hermosto (esim. epilepsia) – Lohi
Virtsakivet – Ankka ja/tai Lohi
Maksa/munuaiset – Ankka ja/tai Lohi
Painonhallinta – Ankka ja/tai Lohi
Hiivatulehdus – Ankka ja/tai Lohi
Paksusuolentulehdus – Lammas ja/tai Ankka
Sokeritauti – Ankka ja/tai Lohi
Holistic Health kissanruoka-sarja
•
EI kemikaaleja
(Ei keinotekoisia väri-, maku- tai säilöntäaineita)
•
Laadukkaat valkuaislähteet
(Ainoastaan ihmisravinnoksi tarkoitettuja kokolihoja, ei
sivutuotteita)
•
Tarkaan tasapainoitetut Omega-6 ja Omega-3 tasot
luonollisista lähteistä
(Tukemaan tuuhean ja kiiltävän turkin kasvua)
•
Luonolliset DHA ja EPA rasvahapot villistä lohesta
(Tukemaan aivojen ja näen toimintaa ja kehitystä)
•
Valittuja kasviksia, yrttejä ja hedelmiä luonnollisten
vitamiinien ja hivenaineiden tarpeeseen
(Omena, porkkana, karpalo, timjami, oregano, persilja,
meirami ja salvia)
•
Ihon ja turkinhoito
(Kananrasva, lohiöljy, pellavansiemen, E-vitamiini, biotiini
ja sinkki)
•
Lisätty tauriini kissojen erityistarpeeseen
Kysymyksiä ????????