1. No category

TUULET
kulttuurimatkailun
8,50 €
tuulet
LäHIMATKAILU
KULTT
UURI
TI
OIN
V
IN
HYV
T
U
M
A
H
®
AT
1/2011
P
A
T
I
UT
A
N
NN
T
O
T
A
M
A
K
LE
I
T
H
IS
O
IK
R
E
S
U
U
I
N
U
IL
kirja
matkalla
SLOW
KULTTUURI1
TUULET
®
5
Pääkirjoitus
7
Pakina
8
Kuohuvan aallon alla
Merikeskus Vellamossa on
nähtävää ja koettavaa useaksi
käyntikerraksi.
11
Kotkan draamaopastukset
12
Saanko luvan, satama?
L-vitamiinia voi nauttia huoletta; mitä enemmän, sen parempi.
Suomen museoteatterin elämysopastuksella uppoudutaan satamatunnelmiin.
13
Merimatkaa 1800-
luvun henkeen
Aleksandr Petroviˇc Miljukov
ikuisti matkamuistiinpanoihinsa
höyrylaivamatkan Pietarista
Haminaan.
2
16
Pökköä pesään, sanoo konepääl-
likkö, vai sanooko?
Finnjetin konepäällikkönä
toiminut Carl Stenius lähti
merille 15-vuotiaana.
18
Hidas matka maustuu yksityiskohdilla
Carl Honoré kiertää maailmaa puhumassa hitauden
filosofian puolesta.
22
Tuoreita lähi-
makuja, kiitos
Ravintola Wanha Laamannin menu sisältää herkullisia
kalaruokia, lähiraaka-aineista
valmistettuna. 23 Slow Food
24
Viinitilallisen elämä
on työntäyteistä
ympäri vuoden
Mustilan viinitilalla Elimäellä
korostuvat kotimaisuus ja
paikallisuus.
Sisällysluettelo
26
KadosKissa ja
mitä löytyi
oopperasta
Aku ja Jussi lähtivät isoäidin kanssa oopperaan.
29
Draaman käänteitä opastuskierroksilla
Piiat, kauppiaanrouvat ja
tunnetut taiteilijapersoonat värittävät eteläisen
Suomen draamaoppaiden
palettia.
31
Janon sammutusta kieltolain
aikaan
Porvoossa teatteriseurue
pääsee pirtukätkön jäljille.
32
Opas Anne Ingman maalaa
Helene Schjerfbeckin
tarinaa draaman
keinoin
34
Stand Up
Koomikoista parhaat saavat yleisön silmät kyyneliin.
36
Helsingin kartta
piirtyy naisten
silmin
Kirjaesittelyssä kulttuurihistoriallinen opas pääkaupunkiimme naisten
näkökulmasta.
37
Kirja matkalla
Kirjailija Outi Alm pohtii
kolumnissaan matka-
lukemisia.
38
Tere tulemast
Sirpa Salon Tallinnan
matkalla majapaikka jätti
ikimuistoiset jäljet.
40
Matkatärpit
Tänä vuonna juhlitaan
100-vuotiaita.
3
Äänestä ja osallistu kilpailuun!
Kerro meille mielipiteesi ja äänestä tämän lehden kaksi kiinnostavinta artikkelia.
Kaikki vastanneet saavat seuraavan lehden postitettuna kotiin. Samalla osallistut arvontaan, jonka päävoittona on Savilinnan keraaminen tarjoiluastia ”Vene”, arvo 150€ (Veneen pituus 48 cm).
Vastaus maaliskuun loppuun mennessä
postikortilla TT-TUULET, Huvilakatu 8, 06100 Porvoo tai
sähköpostitse osoitteeseen [email protected].
Samalla voit kertoa omista herkkupaikoistasi eteläisen Suomen alueella tai voit ilmiantaa paikkakuntasi
parhaan kahvilan, kiinnostavimman museon tai rentouttavimman kylpylän. Kerromme vinkkejä lukijoillemme seuraavissa lehdissä. Mielipiteesi on meille tärkeä.
Kulttuurimatkailun TUULET -lehden voit myös tilata suoraan kotiosoitteeseen.
Tutustumistarjous 3 numeroa 15€.
Laita tilaus sähköpostilla [email protected] tai
postikortilla TT-TUULET, Huvilakatu 8, 06100 Porvoo.
Mielellämme julkaisemme myös lukijakertomuksia, tällä kertaa aiheena on junamatkailu. Jos olet tehnyt
hauskan tai muuten unohtumattoman junamatkan elämässäsi, jaa muistosi toisten lukijoiden kanssa.
Lähetä juttusi meille maaliskuun loppuun mennessä! Lukijakertomusten julkaisusta ei makseta korvauksia ja toimituksella on oikeus niiden editointiin. Toimitus ei vastaa aineistosta, jota se ei ole tilannut, eikä
sitä säilytetä tai palauteta.
4
TUULET
®
Kulttuurimatkailun Tuulet
Ilmestyy 3 kertaa vuodessa
Pääkirjoitus
Ikimuistoiset matkaelämykset tulevat usein yllätysten kautta, ennakkokäsitysten
murtumista sekä sattumuksista ja kohtaamisista, joita ei osannut odottaa.
Irtonumeron hinta: 8,50€
Sykähdyttäviä kokemuksia ei aina edes tarvitse etsiä kaukaa, sillä naapurista,
tutustakin paikasta, saattaa löytyä aarre. Meille Kulttuurimatkailun Tuulet –lehden
tekijöille juuri lähimatkailu on lähellä sydäntä.
Julkaisija:
TT-Tuulet Avoin yhtiö
Huvilakatu 8
06100 Porvoo
email: [email protected]
www.tuulet.fi
Tämä lehti sai alkunsa kahden opaskollegan halusta tehdä tuttavuutta lähiseutuumme eteläisessä Suomessa ja Itämeren ympäristössä; alueella, joka tarjoaa
runsain mitoin yllätyksiä kulttuurin ystäville. Tuulien teille lähdimme vuosi sitten,
kun perustimme Taila Groth-Sulosalmen kanssa yrityksen TT-Tuulet, ja nyt uusi
aikakauslehti on saavuttanut ensimmäisen etappinsa.
Päätoimittaja:
Tuula Lukić
puh: 040-707 8197
Lehden artikkeleissa kohteita ja tapahtumia, maisemia ja makuja, tarjoillaan
tiukkoja rajoja vältellen. Matkustaminen on itsessään kulttuuria, joten molempien
tarkastelusta avautuu ääretön näkymä ja ehtymätön juttuaiheiden kirjo.
Markkinointi:
Taila Groth-Sulosalmi
puh: 0400-420 664
Ensimmäisen numeron pääteema on draama, viettäähän Suomen Kansallisoopperakin tänä vuonna 100-vuotisjuhliaan. Luomme myös katsauksen draamaopastustarjontaan. On upeaa, kuinka moninaisten roolien, todellisten historiallisten henkilöiden tai ajan kuvaan sopivasti keksittyjen hahmojen kautta kohteisiin
voikaan tutustua.
AD:
Srba Lukić
0400-707 097
Painopaikka:
Painoyhtymä Oy, Porvoo
Tämän numeron avustajat:
Nina Dahl, Ida Kursi, Sami Serell,
Alfred Sinnemäki ja Anni Vaari
ISSN-L 1799-3458
ISSN 1799-3458
Meritunnelmiin eläydymme Kotkan Merikeskus Vellamossa, joka on oivallinen
talvikohde. Vellamon sisältörikkaat näyttelyt ovat innoittaneet myös siirtymään
ajassa taaksepäin, 1800-luvun höyrylaivanostalgiaan ja hitaaseen matkantekoon.
Hitauden filosofia kulkee lehden artikkeleissa vakaana pohjavirtauksena sisältyen
ajatusmaailmaamme kokonaisuudessaan.
Matkustamisessa määränpää ei aina ole se tärkein asia, vaan itse matkanteko.
Matkaa voi toki tehdä omassa mielikuvituksessaan tai vaikka virtuaalisesti, mutta
Kulttuurimatkailun Tuulet haluaa kannustaa konkreettiseen irtiottoon kotikulmilta
ilman ylimitoitettuja suunnitelmia, avoimin mielin ja meneillään olevasta hetkestä
nauttien.
Tuula Lukić, päätoimittaja
kulttuurimatkailun tuulet
5
TUULET
Kulttuurimatkailun seuraavassa numerossa
®
Pienoismallien hurmaava maailma, pienoisrautateitä ja nukkekoteja
Matkailua rautateillä, nostalgiaa ja nykyajan mukavuutta
Hangossa herkutellaan ja voidaan hyvin
6
TUULET
®
Vitamiineja
tarvitaan
Nykypäivän tutkimukset tuovat ravinnosta esiin uusia seikkoja, joskus hyvin ristiriitaisiakin. Joskus on voi pannassa,
toisinaan taas suositellaan pelkästään voita ja kevytlevitteet
ovat pahasta.
Tällä hetkellä suomalaisten D-vitamiinin saannista ollaan
kovasti huolissaan. Kautta aikojen Suomessa lapset ovat
saaneet Vitol-tippoja ja nyt D-vitamiinilisää suositellaan myös
aikuisille.
C-vitamiinin vaikutus vilustumisen ja flunssan hoitoon on
ollut kiistakapulana yhdysvaltalaisen tohtori Linus Pauligin
tutkimusten ajoista alkaen.
A-vitamiinistakin on varoitettu: se on rasvaliukoinen, eikä
sitä saa nauttia liikaa.
Amerikkalainen ravintotieteilijä Elson Haas, 1142-sivuisessa kirjassaan Staying Healthy with Nutrition: the complete
guide to diet and nutricional medicine (1992), kertoo omista tutkimuksistaan koskien L-vitamiinin vaikutuksia. Hänen
mielestään L-vitamiini on tärkein vitamiinimme. Tämä vitamiini on välttämätön jokaisen solun ja kudoksen toiminnalle.
L-vitamiinia tarvitaan myös aivojen ja sydämen toimintaan.
Mitä enemmän L-vitamiinia saa, sitä enemmän ihminen itse
sitä kehittää. L-vitamiinia tarvitaan erityisesti surujen ja murheiden aikaan.
Saantisuositukset:
L-vitamiinin liikasaannista ei ole koskaan todettu mitään sivuvaikutuksia. Suuria määriä L-vitamiinia nautittaessa ihminen voi entistä paremmin, eikä vitamiinin yliannostuksesta
ole siis vaaraa.
L-vitamiinin puute taas aiheuttaa monenlaisia vaivoja: väsymystä, lisääntyvää stressin tunnetta, addiktioita alkoholiin
ja voimakkaampiinkin huumeisiin. Myös seksuaalisen toiminnan häiriöitä esiintyy lähes kaikilla L-vitamiinin puutteesta
kärsivillä. Vaikeimmat vaivat ovat sydänperäisiä.
L-vitamiinin puutosoireita esiintyy helposti ammateissa,
jotka vaativat henkilöltä paljon älyllistä työtä. Vaaravyöhykkeessä ovat liikemiehet ja muut rahamaailmassa työskentelevät sekä erityisesti poliitikot.
Pakina
Saantilähteet:
L-vitamiinia saadaan useimmiten äideiltä ja isiltä. Mummot
ja vaarit jakavat sitä lapsenlapsilleen mahtavina annoksina,
sisarukset ovat myös hyviä L-vitamiinilähteitä. Nuoruusiässä lähde helposti uupuu, kun se on kätkettynä syvälle sisimpään. Kotieläimet ovat erinomaisia L-vitamiinin tuottajia
ja varsinkin yksinäisille ihmisille koiralta saadun L-vitamiinin
on todettu tuovan erikoista hyvinvointia: ulkoilua, liikuntaa
sekä elämäntapojen säännöllistymistä. L-vitamiinia on paljon
kotona leivotussa pullassa ja uunissa pitkään haudutetussa
karjalanpaistissa, jonka valmistumista odotellessa ulkoillaan
perheen kesken pulkkamäessä.
Käyttö:
Koska L-vitamiini on niin tärkeä, valtiovallan tulisi miettiä, voitaisiinko suomalaiseen juomaveteen lisätä kyseistä ainetta.
Erikoisesti L-vitamiinia tarvittaisiin sairaaloissa ja vanhustenhoidossa, joten näissä laitoksissa voitaisiin L-vitamiinia
suihkuttaa ilmaan kaikkien hengitettäväksi. Päiväkodeissa
ja alakouluissa opettajat voisivat jakaa aamuisin annoksen
L-vitamiinia. Nuoret varmaankin piilottaisivat annoksensa
pitkiin hihoihinsa, joten teineille vitamiini annosteltaisiin parhaiten savuna ilmaan hevimetallin kera.
Annostus:
L-vitamiinille ei ole suositeltua vuorokausiannosta. Megaannoksia tarvitaan erikoisesti stressiperäisissä- ja mentaalitason oireissa, kuten peloissa, masennuksessa ja vihassa,
koska nämä häiriöt tuhoavat tehokkaasti elimistössä olevan
vitamiinivaraston.
Lapset tarvitsevat tätä vitamiinia huomattavan suuria määriä, samoin vanhukset. Annostus vaihtelee henkilöstä toiseen, kaikille kuitenkin vähintään neljä halausta päivässä. Sillä voidaan estää pienet L-vitamiinivajaukset, kuusi halausta
ylläpitää hyvinvointia ja kymmenen halausta hoitaa vakavia
puutosoireita.
Taila Groth-Sulosalmi
Suomeksi Vitamine L(ove) voidaan kääntää
R(akkaus)-vitamiiniksi.
7
8
Kuohuvan aallon alla
Merikeskus Vellamo on
avoinna ympäri vuoden ja se tarjoaa
vilkkaan kesäkauden vastapainoksi oivallisen
vaihtoehdon myös talvikohteena.
Ilmari Lahdelman suunnittelemassa, meren kuohuvaa aaltoa
muistuttavassa rakennuksessa toimivat Suomen merimuseo,
Kymenlaakson museo sekä Tietokeskus Vellamo.
Lisäksi saman katon alla pääsee nauttimaan ravintola Laakonkin
antimista ja hankkimaan laadukkaat matkamuistot museokauppa Plootun monipuolisesta valikoimasta.
Merikeskus Vellamo, Tornatorintie 99, Kotka. Avoinna ti, to-su
11-18 ja ke 11-20. Alle 18v. sisäänpääsy ilmainen. Lisätietoja
www.merikeskusvellamo.fi, puh: 040 – 350 0497.
9
Vedenhengen ja kalevalaisen veen emosen mukaan nimensä saanut
Merikeskus Vellamo avasi ovensa yleisölle Kotkassa kaksi ja puoli
vuotta sitten. Se rikkoi heti kävijämääräennusteet ja itsekin olin
niiden kymmenien tuhansien joukossa, jotka ensimmäisten kuukausien aikana paikkaan tutustuivat - ja ihastuivat.
Alkuhuuma on nyt ohi, mutta uusi vierailu osoittautuu aivan
yhtä antoisaksi kuin ensimmäinenkin, jollei jopa antoisammaksi, kun sisällöstä on jo saanut tuntuman. Suomen merimuseo ja Kymenlaakson museo pitävät sisällään niin valtavasti nähtävää ja koettavaa, että läpikäymiseen saa vaivatta
kulumaan useita tunteja. Tosin, vaikka olisi meren ja historian
vankkumaton ystävä, ei koko tarjottimen antia voi Vellamossa ahmaista yhdellä kertaa.
Meren pohjalta sataman valoihin
Merimuseossa on ihmeteltävänä kaikkea mahdollista maamme merenkulkuun liittyvää ammoisista ajoista nykypäivään
asti. On navigointivälineistöä, hylyistä nostettuja aarteita ja
purjelaivojen pienoismalleja. Toimintapisteissä voi pelata
laivanupotusta, kokeilla ankkurinnostoa tai kurkistaa entisaikojen hytteihin, kuten suomalaisten ylpeyden, Finnjetin, Bluokan hyttiin.
10
”Yhdessä hetkessä on moneksi. Se karkaa käsistä. Se tuntuu ikuisuudelta. Onni voi tuntua silmänräpäykseltä ja suru
loputtomalta...”
Kirjailija Kari Järvelän sanat avaavat tien Kymenlaakson museoon, joka esittelee paikallista kulttuuriperintöä. Päänäyttely
Virtaa kertoo Kymenlaakson arjesta ja juhlasta aina tehtaan
pillin huudoista Kotkan meripäiviin. Virta vie rajan pintaan,
meritaisteluun, kauppatorin mukulakiville, ihmisten tarinoihin
kalliomaalauksista valokuviin.
Molemmat museot sisältävät runsaasti esineistöä. Multimedian välityksellä saatava tietosisältö sekä näyttelyiden jako
teemoittain helpottavat kokonaisuuden hahmottamista.
Vellamossa herätellään myös eri aisteja. Kannattaa ainakin
hetkeksi istahtaa Joutilaisuuden tilaan kuuntelemaan hiljaisuutta.
Kotkan draamaopastuksia
Maria Purpur
Vanha leskirouva, everstinna Maria Feodorovna Purpur, vie opastettavat vuoteen 1855, jolloin englantilaiset polttivat Ruotsinsalmen linnoituksen Krimin
sodan tuiskeissa. Leskirouva sai jääräpäisyydellään
pelastettua tuholta Kotkan Pyhän Nikolaoksen kirkon.
Olga Druschinin
Langinkoskella, Siikakoskella ja Kyminlinnassa voi seurata
1900-luvulla eläneen Olga Druschinin elämää. Hän kuului
avioliiton kautta tunnettuun kauppiassukuun ja jatkoi puolisonsa kuoleman jälkeen tarmokkaasti liiketoimia muun
muassa vuokraamalla kalastuspaikkoja ja myymällä lohta
Viipuriin ja Pietariin.
Henkilökohtaiset muistot heräävät
Oman laajan katselmuksen tarjoaa Kymenlaakson museoon kuuluva Merivartiomuseo, joka vetää puoleensa
joka kerta Vellamossa käydessäni, sillä isoisäni Onni
Matinpoika Paasi toimi aikanaan merivartijana nykyään
Venäjän puolelle kuuluvassa Pitkäpaadessa.
Lapsena vietin monia ikimuistoisia kesiä rajavyöhykkeellä Virolahdella Tuuholman saaren kauniissa poukamassa. Saaren korkeimmalla huipulla oli vartiotorni ja
merivartioston alus kiinnittyi usein laituriin meidän veneemme seuraksi.
Suomen merivartiosto sai alkunsa laittoman viinakaupan valvonnasta kieltolain aikaan. Esimerkiksi Suursaaresta matkattiin 1920-luvulla ahkerasti Viroon tekemään ”pirtukontrahteja”, eikä pullojen piilottelussa
ja naamioinnissa mielikuvitusta säästelty. Jatkosodan
jälkeen merivartijat muun muassa osallistuivat miinanraivaukseen, kun lähivesiltämme piti poistaa yli 60 000
neuvostoliittolaisten, saksalaisten ja suomalaisten laskemaa miinaa. Nykyään merivartiointi on osa Rajavartiolaitoksen toimintaa.
Kahvimuija Enni Sopanen
Kahvimuijan matkassa pääsee aikamatkalle 1950-luvun satamaan. Kotkan kantasataman laiturilla kuullaan muun muassa kahvimuijan ja naislastaajien työstä.
Vuorineuvoksetar Fanny Ruth
Vuorineuvos William Ruth perusti tehdasyhdyskunnan Karhulaan 1800-luvun lopulla. Hänen puolisonsa Fanny esittelee
draamaopaskierroksella William Ruthin kadun rakennukset
ja kertoo tarinoita omasta perhe-elämästään sekä tehtaan
lasinpuhaltajien ja muiden työläisten elämästä.
Muita Kotkan draamaopastuksia
Keisarinna Langinkosken kalastusmajalla (rooli erikseen tai
keisari Aleksanteri III kanssa). Lisäksi Lotta Haukkavuoren
näkötornissa, Kotkan ruusu sekä Kamarineito Langinkosken
keisarillisen kalastusmajan maisemissa.
Lisätietoja: www.kotkaguides.fi
Kotkan matkailutoimisto,
puh. 05 - 234 4424
Teksti ja kuvat: Tuula Lukić
Langinkoskella voi siirtyä 1800-luvun loppupuolen tunnelmiin, kun
Venäjän keisari Aleksanteri III ja
keisarinna Maria Feodorovna
kertovat perheensä kesänvietosta Suomessa, kaukana Pietarin
palatsien loistosta ja hovietiketin
kahleista. Kuvassa Hannu ja Liisa
Saarinen. Asujen suunnittelu Minna Manninen, valmistus Nuorten
työpaja, Kotka.
11
Saanko luvan, satama?
Suomen museoteatterin
elämysopastus
Saanko
luvan, satama? höystyy
hauskasti faktalla ja fiktiolla. Tunnin pituisella
kierroksella ammattinäyttelijät tarinoivat menneistä
ajoista, ihmisistä ja arjesta
Oulun, Liverpoolin ja Kotkan
satamien liepeillä. Opastus liittyy Kotkan Merikeskus Vellamossa esillä olevaan näyttelyyn Sataman matkat 1800-2010.
Iris Nederlagin lanteet keinuttelevat valtavaa
vannehametta ja pitsihatusta rönsyilee vaaleansinisiä ja punaisia rusettinauhoja. Rouva esittää ryhmällemme
teekutsun ja uskaltaa avojalkaisena oululaisena väittää, että
oululaiset ovat kuin halvasta nahasta tehty kukkaro, mutta
täynnä rahaa.
Iris on oululaisen tervaporvari Felix Nederlagin puoliso, eikä
hän jätä ketään kylmäksi Suomen museoteatterin elämysopastuksella Merikeskus Vellamossa. Ryhmämme kulkee
tiiviisti rouvan kannoilla lankonkia pitkin ”kartalle”, missä
saamme valita mieleisemme matkakohteen. Yksi tahtoo
Etelä-Afrikkaan, toinen Australiaan, kuka minnekin unelmiensa mukaan.
- Liverpoolin kautta on mentävä joka tapauksessa, Iris
muistuttaa ja vie meidät passintarkastukseen.
Ehkäpä se luvattu teekupponenkin meitä odottaa ennen
merenylitystä. Meille ei mikä tahansa kuppi kelpaakaan,
haisusiteettia (high society) kun olemme. Ikävä kyllä Iriksen
poika Eevert on jo ehtinyt lastata teeastiastot ruumaan, aivan kuten rommit, pelimerkit, tervatynnyrit ja kaappikellot. Ilman juomaa, mutta asiaankuuluvat teenjuonnin salat omaksuneina, astumme laivaan ja suuntaamme kohti Liverpoolia.
Saanko luvan, satama? -elämysopastus jakautuu kahteen
osaan. Iriksen ja Eevertin matkassa kuljetaan sulavasti
12
1800-luvun Oulusta Liverpooliin. Aikakausi ja tyyli
vaihtuvat, kun siirrytään reilu sata vuotta ajassa eteenpäin Kotkaan, missä touhottavat Eevertin lapsenlapsi
Sirkka Välipää sekä föörmanni Ilmari.
Elämysopastus on todella elämys.
Näyttelijät Helena Ryti ja Juhani
Haukka kuljettavat taitavasti tarinaa ja
ottavat opastettavat kumppaneikseen
kiehtovalle matkalle. Yleisö osallistuu tarinan etenemiseen, mutta ei pakonomaisesti.
Ryhmästä löytyy yleensä aina muutamia, jotka vetävät muut mukaan juoneen.
Ammattiesiintyjät onnistuvat myös kiertämään kaukaa teennäisyyden karikot. Huumorin siivin mennään, mutta suunnan antaa runsas asiatieto, joka välittyy kuulijoille kuin huomaamatta. Roolihenkilöt vaihtelevat siten, että kierroksella
on toisinaan myös Felix Nederlagia näyttelevä Eero Enqvist.
Suomen museoteatteri lähestyy historiaa teatterin keinoin
taustatiedot tarkkaan selvittäen. Ryhmään kuuluu kuusi aktiivista ammattinäyttelijää, joilla jokaisella on omat vahvuusalueensa kuten esimerkiksi historiatiede, tanssi tai viittomakieli. Teatteri työskentelee taiteen ja tieteen rajamaastossa.
Se valmistaa esityksiä nimenomaan museoihin ja jalkautuu
tarvittaessa muuallekin. Helsingin Päivälehden museoon
valmistuu V.A. Koskenniemestä kertova esitys tammi-helmikuun ajaksi.
Kotkan Merikeskus Vellamossa elämysopastukset jatkuvat
ainakin kevään 2011 ajan. Kierrokselle voi osallistua Vellamon ilmoittamina aikoina tai opastuksen voi tilata yksityisesityksenä. Sataman matkat 1800-2010, Oulu – Liverpool
– Kotka – Helsinki –erikoisnäyttely on esillä 15.1.2012 asti.
Lisätietoja Suomen museoteatterista: www.sfmt.info.
Teksti ja kuva: Tuula Lukić
Kuvaaja: J. A. Rosqvist 1893. Suomen merimuseo.
Merimatkaa
1800-luvun henkeen
13
”Ihminen, joka on kerran kokenut matkustamisen hurmaa, ei voi koskaan asettua.
Halu nähdä uusia maisemia ja kokea elämyksiä voimistuu hänessä joka matkalla ja kasvaa
lopulta kyltymättömäksi intohimoksi, krooniseksi taudiksi.”
Näin antaumuksellisesti kirjoittaa matkailun huumasta Aleksandr Petrovicˇ Miljukov matkamuistiinpanoissaan Suomesta
vuosilta 1851-52. Tämä venäläinen kirjailija, tutkija, opettaja
ja sanomalehtimies oli kaiketi jo kiertänyt muuta Eurooppaa
kertakaikkisen tarpeekseen, koska hän heti kirjansa alkulehdillä kuvailee Eurooppaa yllätyksettömäksi, kuin puistoksi,
jossa jokainen polku on ennestään tuttu. Suomea hän sen
sijaan pitää neitseellisenä maana, josta kuului kerrottavan
salamyhkäisiä tarinoita.
Onneksi Miljukovin ihastuttava kirja osui käsiini, sillä sisämaan matkakertomusten lisäksi mukaan on päässyt muutaman sivun verran kokemuksia laivamatkasta Pietarista Viipurin kautta Haminaan. Mieluusti olisin jatkanut kirjan lukemista
vielä senkin jälkeen, kun Miljukov lähtee Åbo-nimisellä laivalla Helsingistä kohti Räveliä eli Tallinnaa, mutta nuo tarinat
häipyvät ulottumattomiin kuin rauhattomana aaltoileva meri.
Merimatkat taittuivat 1800-luvulla höyry- tai siipirataslaivoilla.
Suomen ensimmäinen höyrylaivavarustamo Åbo Ångfartygs
Bolag perustettiin Turkuun 1835. Sen ensimmäinen alus,
Furst Menschikoff, kulki reittiliikenteessä kuuden solmun nopeudella väliä Turku-Degerby-Tukholma 18 tunnissa. Yhtiön
seuraava laiva alkoi liikennöidä reitillä Turku-Helsinki-Tallinna-Kronstadt (Pietari).
14
Muualla maailmassa höyryn voimalla oli vesitse edetty jo parikymmentä vuotta aiemmin, Yhdysvalloissa vuodesta 1807
ja Britanniassa vuodesta 1812 alkaen. Helsinki vastaanotti
ensimmäisen höyrylaivan toukokuussa 1833, kun kenraalikuvernööri Menschikov saapui valmistelemaan keisariparin
vierailua. Keisari Nikolai I ja keisarinna Aleksandra saapuivat
pari viikkoa myöhemmin Ischora-höyrylaivalla.
Miljukov osti laivaliput Suomen laivavarustamon konttorista
Unionen -nimiseen laivaan. Se oli vanha, tekniikaltaan ”alkukantainen...siisteydeltään ja mukavuuksiltaan varsin vaatimaton”. Täysinpalvelleena alus oli huhujen mukaan joutumassa julkiseen huutokauppaan. Lähtöpäivänä Kronstadtin
satamassa oli monia sitä paljon komeampia laivoja. Laitureissa oli myös useita lipuin koristeluja aluksia ja suuren Rossija-risteilijän kannella pauhasi musiikki.
Laivan lähtiessä, tunnin aikataulusta myöhässä, matkustajat
tekivät pian tuttavuutta keskenään. Sekalainen seurakunta
muodostui ”sairaista tai puoliterveistä pääkaupunkimme talouselämän ja hallinnon uurastajista, joista useimmat matkasivat Helsinkiin. Jotkut heistä olivat menossa kylpemään,
toiset nauttimaan kivennäisvesiä...”
Monien kohteena oli siis Helsingin Ullanlinnaan vuonna 1838
valmistunut Kaivohuone, jossa tarjottiin muun muassa muta-,
rikki- ja maustekylpyjä.
Miljukovin tarkka silmä huomioi, että monet virastopölyn
peittämät pietarilaiset piristyivät jo laivan lounaalla, vaikka se
ei ollutkaan kovin ravitseva.
Ennen rautateitä höyrylaiva oli varsin kätevä kulkuneuvo.
Pietarista pääsi Ouluun asti laivalla. Tärkeitä reittiliikenteen
isoja satamia Itämeren rannalla olivat Pietarin ja Tukholman
lisäksi Tallinna, Riika ja Lyypekki.
Laivamatkustus oli kausiluonteista, sillä talvella ja syysmyrskyissä laivat pysyttelivät poissa mereltä. Väylätkin olivat kehnosti merkittyjä. 1800-luvun lopulla valmistuivat Suomen
ensimmäiset jäävahvisteiset alukset ja jäänmurtajat. FÅA –
Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö perustettiin vuonna 1883 ja
sen talviliikenteeseen sopivat laivat Astraea ja Urania aloittivat liikennöinnin 1890.
Matkustamisen yleistyessä laivoista pyrittiin tekemään viihtyisiä, etenkin I-luokassa matkustaville, joilla saattoi olla hytissään suihku ja kylpyhuone. II- ja III -luokissa matkustavat
saivat tyytyä vaatimattomampiin oloihin.
Monet Itämerellä kulkevat alukset kuljettivat 1800-luvulla siirtolaisia, joiden lopullinen päämäärä oli Amerikka. Näillä matkaajilla ei useinkaan ollut varaa loisteliaisuuteen ja he saivat
syödä omia eväitään, kun eliitti nautti ylellisyydestä omissa
ruokailusalongeissaan.
Pettymys saattoi olla pikku merimiehillä melkoinen, sillä
Unionen-laiva jätti Haminassa kyydistään vain Miljukovin parin matkatoverin kanssa.
EPILOGI
1960-luvulle asti matkustajalaivat käyttivät höyryvoimaa,
mikä oli matkustajien kannalta mukavamapaa hiljaisen ja
tasaisen käynnin vuoksi. Matkustajamäärät alkoivat kuitenkin kasvaa voimakkaasti 1950-luvulla, jolloin liikenteeseen
alettiin kaivata suurempia ja nopeampia aluksia. Höyrylaivat
eivät myöskään enää täyttäneet kansainvälisiä turvallisuumääräyksiä.
Elintason kasvun myötä matkustaminen oli mahdollista yhä
suuremmalle joukolle ihmisiä. 1970-luvun alussa Suomen
matkustajalaivoilta poistettiin luokkajako.
Teksti: Tuula Lukić
Lähteet:
Aleksandr Petrovicˇ Miljukov: Kuvauksia Suomesta. Matkamuistiinpanoja vuosilta 1851-1852. Toim. Sergei Pogreboff.
SKS, Helsinki 2007.
Laiva saapui Helsinkiin. Helsingin matkustajalaivaliikenteen
kehitys 1830-luvulta nykypäivään. Toim. Blomgren, Malmberg, Raudsepp. Oy Raud Publishing Ltd., Helsinki 1996.
Suomen merimuseon päänäyttely, Merikeskus Vellamo, Kotka.
Pakollisia pelastusvenepaikkoja oli avomerilaivoilla oltava 30
prosenttia suurimmasta sallitusta matkustajamäärästä. Kenelleköhän ne oli varattu, jos haveri sattui ja laiva oli täysbuukattu?
Viipurin välipysähdyksen jälkeen Unionen-laiva jatkoi Suomen etelärannikkoa pitkin kohti Haminaa. Leppoisa reitti
miellytti Miljukovia, koska saariston suojissa välttyi meritaudilta ja sai nauttia vaihtelevimmista maisemista kuin avomerellä.
”Sadat saaret lipuivat silmiemme ohi joko paljaina, merestä
nousevina kallioina, sammaloituneina, pensaita tai tuuheaa
kuusikkoa ja mäntyä kasvavina. Kahta samannäköistä ei
niistä löydy, ja aivan kuin kaleidoskoopissa graniitista ja vihreydestä syntyy alati uusia arabeskeja.”
Miljukov runoilee silmiemme eteen kauniin kesäisen saariston, ennen kuin yö saapuu ja laiva laskee ankkurin Haminan
edustalle. Rannalta ammutaan tervehdyslaukaukset ja kaupungin palovahti ilmoittaa: ”Kello on yksitoista ja kaupungissa kaikki hyvin!” Hetkessä lähtee rannalta joukko pikkuveneitä; nuoret pojat ja tytöt soutavat kilpaa ansaitakseen
pari lanttia. He ympäröivät laivan ”kuin kärpäset hilloleivän”
ja kamppailevat kyytiläisistä ja näiden matkatavaroista.
Kiinnekohtia, jotka ovat eri tavoin vaikuttaneet suomalaisten
laivamatkustukseen Itämerellä 1950-luvulta lähtien:
1954 Pohjoismainen passivapaus
1957 Oy Siljavarustamo perustettiin
1959 Rederi Ab Vikinglinjen perustettiin
1959 Suomen ja Ruotsin välille ensimmäinen varsinainen
matkustaja-autolautta
1977 Finnjet aloitti liikennöinnin (Helsinki-Travemünde)
1989 Tallink aloitti liikennöinnin (Helsinki-Tallinna)
1991 Viron itsenäistyminen
1994 Matkustaja-autolautta Estonian onnettomuus
1995 Suomen EU-jäsenyys
1996 Verovapaan alkoholin tuonnille 20-tunnin aikaraja
1999 EU:n alueella alkoholin verovapaus päättyi - Ahvenanmaa säilyi poikkeusalueena
2009 Viisumivapaus Pietariin risteilyaluksilla korkeintaan 72
tuntia kestävillä matkoilla
15
Pökköä pesään, sanoo konepäällikkö,
vai sanooko?
Carl Stenius kulki Finnjetin matkassa alusta lähes loppuun asti.
varrella tehtyä kaikenlaista hampaiden liimaamisesta rollaattorin renkaiden paikkailuun, Stenius naurahtaa.
Suurissa saleissa skoolaillaan ja lautasille kipataan mätiä ja
smetanaa. Toisaalla tanssiparketti paukkuu ja eksoottiset
juomasekoitukset värittävät baaritiskiä.
Konepäällikön perushomma on kuitenkin se, että laiva liikkuu. Steniuksella näihin perushommiin kuului ensinnäkin
polttoainetankkaus. Finnjetillä se tarkoitti esimerkiksi Helsinki-Travemünde -välillä 700 kuutiota joka toinen päivä. Finnjetillä oli kupeissaan aikansa tehokkaimmat moottorit, joilla se
pystyi etenemään 30 solmua eli noin 55 kilometriä tunnissa.
Jossain laivan uumenissa, musiikin, lasien kilinän, naurun ja
kuorsauksen tavoittamattomissa, moottorit jyskäävät ja vievät laivaa sinne, minne pitää. Tämä on konepäällikön valtakunnan ydintä, mutta tarkkaileeko hän koko matkan mittareita ja kuulostelee koneiden käymistä?
Finnjetillä piirua vaille 30 vuotta työskennellyt, nyt eläkkeellä
oleva konepäällikkö Carl Stenius virnistää hyväntuulisesti vähän vikaan menneelle arvaukselle.
- Konepäällikön tehtäviin kuuluu kaikki, millä on jotain tekemistä mekaniikan ja tekniikan kanssa. Laiva on iso huoltoalue ilmastointeineen kaikkineen. Työalueeseen sisältyvät
niin keittiön koneet kuin hyttien vessat, ja tulihan sitä vuosien
- Ne olivat samantyyppiset turbiinit kuin lentokoneissa, vain
laivaan sovellettuina. Se oli Suomessa ainutlaatuista, aiemmin samanlaisia oli ollut ainoastaan sotalaivoissa. Kahden
kaasuturbiinin lisäksi Finnjetiin asennettiin myöhemmin kaksi
dieselmoottoria polttoainetaloudellisista syistä, Carl Stenius
kertoo.
Finnjet liikennöi ympäri vuoden, ja se oli koneistonsa antamalla 90 000 hevosvoimalla jopa tehokkaampi kuin jäänsärkijät.
Kuva: Carl Stenius
Jäistä puheen ollen…Finnjet järjesti monina talvina erityisiä
jääristeilyitä, joista saksalaiset olivat ihmeissään.
16
- Saksalaiset pitivät niistä, sillä ice cruising oli heille uutta ja
erikoista. Joskus jäisellä merellä näkyi myös hylkeitä, mikä oli
keski-eurooppalaisista eksoottista, Stenius muistelee.
Hyvä henki
Carl Steniuksella itsellään on takanaan 35 vuoden käynnit
Saksassa. Merille hän lähti jo 15-vuotiaana, ensin rahtilaivoille, sitten Finnhansalle ja lopulta Finnjetille, jonka matkassa hän kulki alusta loppuun, vuodesta 1977 vuoteen 2006.
Aviopuolisokin löytyi Finnjetiltä.
- Työyhteisössämme oli hyvä henki, oltiin tiiviisti yhdessä. Työ
oli vaihtelevaa, eikä ikinä ollut ikävä mennä töihin. Ennen lapsen syntymää meillä oli vaimon kanssa aina samat vuorot,
yksi jakso merellä ja yksi maissa, ei siitä muuten olisi mitään
tullut.
Carl Stenius kulki Finnjetillä telakoille Göteborgia ja Amsterdamia myöten. Hän oli mukana Atlantin ylityksellä vuonna
2005, kun laiva vietiin hurrikaani Katrinan tuhoamaan Baton Rougeen, New Orleansiin, opiskelijoiden asuntolaivaksi.
Näissä Missisipin maisemissa Stenius poistui Finnjetiltä viimeisen kerran.
Finnjet vietiin myöhemmin Bahamalle, jonne laiva jäi makaamaan käyttämättömänä. Lopulta vuonna 2008 tämä maailman nopein matkustaja-autolautta päätyi - nostalgian ryydittämästä pelastusyrityksestä huolimatta - romutettavaksi
Intiaan.
Teksti: Tuula Lukić
Mitään suurempia kriisitilanteita ei Steniukselle vuosien varrella Finnjetillä tullut vastaan. Kerran paloi dieselmoottorihuone Travemünden sisääntulossa ja joskus oli muutamia pieniä
palon alkuja laivan sisätiloissa. Turvallisuus oli kuitenkin sitä
luokkaa, että jos joku oli jättänyt hytissä suihkun oven auki,
niin höyry herätti hälyttimet.
- Erilaisia episodeja mahtui joka matkaan. Tehtäviini kuului
myös pelastushelikopterin vastaanotto, jos laivalla oli sattunut sairastapaus. Niitä oli silloin tällöin, milloin sydänkohtauksia, milloin äkillisiä synnytyspolttoja. Yleensä kopteri tuli
Ruotsista, mutta harjoituksia teimme Suomen rajavartioston
lentäjien kanssa.
Suosikkikaupungikseen Itämeren rannikolla Stenius nimeää
Lyypekin.
- Saksalainen makkara ja elämänmeininki on sellaista, josta
tykkäsin. Talvetkin ovat Saksassa leudompia ja Lyypekistä
lähdettiin usein vielä eteenpäin autolla Eurooppaan.
Näinhän tekivät juuri ne sadattuhannet matkaajat, jotka vuosien saatossa pääsivät Finnjetillä Helsingistä Travemündeen
ennätyksellisessä 22 tunnissa. Laiva siirtyi vuonna 1997 Tallinnan reitille ja myöhemmin se liikennöi myös Rostockin ja
Pietarin väliä.
Helsinki – New Orleans – Intia
Finnjetillä oli hyttipaikkoja noin 1500. Koska jokainen laivamatkustaja tuottaa noin 150 litraa jätevettä vuorokaudessa,
voi tästä hahmottaa, minkälaisissa mitoissa Itämerta päivittäin etenkin kesällä saastutetaan, jos jättimäisten risteilijöiden jätevedet sinne lasketaan.
Jätevesien tyhjennys on koneosaston vastuualuetta.
Kuva: Tuula Lukić
- Finnjet rakennettiin niin, että mahdollisimman vähän jätevesiä pumpattiin mereen. Mutta ongelma ei ole vain laivan tekniikka, vaan myös satamien tarjoamat palvelut. Tällä hetkellä
Itämerellä ainoastaan Helsingissä, Turussa ja Tukholmassa
on laivoilla mahdollisuus pumpata jätevedet viemäriverkkoon, Stenius huomauttaa.
17
Hidas matka maustuu yksityiskohdilla
Kanadalainen toimittaja-kirjailija
Carl Honoré on yksi Slow-liikkeen
ja hitauden filosofian viestinviejistä maailmalla. Lokakuussa hän
piipahti Suomessa esittelemässä
kirjojaan Perhe paineessa ja Slow –
elä hitaammin.
18
Hidas matkailu tekee tuloaan – paradoksaalisesti yhä kiihtyvällä vauhdilla. Hidas matkanteko maustuu rikkailla yksityiskohdilla, kun taas kiireessä ei ehdi kuin hotkaista ja
matkan vivahteet jäävät kokematta.
Menevässä maailmassa päivät, viikot ja kuukaudet aikataulutetaan tarkkaan ja hyvissä ajoin, joillakin jopa vuosia etukäteen. Vapaaehtoista ja pakollista tekemistä tuppaa yli inhimillisen sietokyvyn, mutta mistään ei oikein haluaisi luopua.
Onneksi sentään lomalle ja vapaapäiville on varattu allakassa
paikkansa. Vai onko? Ja kuinka moni irrottautuu kotimaisemista vain siirtääkseen kiireen lomakohteeseen viimeiseen
minuuttiin aikataulutettuna?
- Kun matkustamme kiireessä, menetämme pienet yksityiskohdat, jotka tekevät kohteesta matkan arvoisen. Poukkoilemme paikasta toiseen halutessamme nähdä mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa. Samalla menetämme ilon
ja nautinnon. Kun sitten palaamme kotiin, olemme loman
tarpeessa, Carl Honoré toteaa.
Matkaa ei voi suunnitella kuin sotaretkeä
1980-luvulla alkunsa saanut, vielä muotoaan hakeva Slowliike kurkottelee pitkin maapalloa kaikille elämän alueille.
Slow-ajattelun positiivisessa ytimessä laatu menee määrän
edelle oli kyseessä sitten työ tai vapaa-aika, ruoka, seksi,
lasten kasvatus tai matkustaminen.
Hitaan elämän kannattajat toivovat, että ihmiset ymmärtäisivät hidastaa vauhtia, ennen kuin terveys on mennyt, perhe
hajonnut tai vimmainen kulutus tuhonnut maapallon. Pinnallinen, aggressiivinen ja stressaava nopeuden ihannointi on
ajamassa monet piippuun.
Kuva: Randy Quan, www.carlhonore.com
Monet meistä kyllä ymmärtävät yskän, mutta käytännössä
suunnan muuttaminen tuntuu vaikealta. Slow-liikettä pidetään jopa haihatteluna ja sen ajatuksia liian idealistisina.
Liikkeen puolestapuhujat vakuuttavat kuitenkin, että he eivät
rakenna utopiaa, vaan tavoittelevat parempaa elämää nopeatahtisessa modernissa maailmassa.
- Hitaus ei tarkoita, että tekisimme asiat etanan vauhtia. Joskus on oltava nopea ja nopeudessa on oma viehätyksensä.
Slow-liikkeessä hitaus on sitä, että saamme vapaasti valita
sopivan vauhdin. Asian voisi tiivistää sanaan tasapaino, Honoré sanoo.
Kuuluuko hitauden filosofiaan myös täydellisyys?
- Täydellisyys on vaarallinen ajatus. Me nykyajan ihmiset kärsimme siitä, että kaiken pitää olla täydellistä: asunto, perhe,
lapset, työ ja loma. Hammasrivistömmekin täytyy olla virheetön. Juoksemme ympäriinsä täydellisyyden perässä ja
käytämme sen saavuttamiseen paljon aikaa ja rahaa, vaikka
onni ei löydy täydellisyydestä.
Carl Honoré vierastaa onnen tavoittelua asenteena, sillä onni
lentää luoksemme usein jonkin toisen asian siivellä, hyvän
seurauksena.
Täydellistä matkakaan ei voi määritellä, sillä jokainen kokee matkat omalla yksilöllisellä tavallaan. Suuret odotukset
saattavat tuottaa kahta kauhemmat pettymykset. Näinhän
käy joskus lomamatkoilla, vaikka kuinka olisi ottanut asioista
etukäteen selvää, valinnut esitteestä parhaimman hotellin tai
houkuttelevimman ohjelman.
- Matkaa ei voi suunnitella kuin sotaretkelle lähtöä. Sen sijaan matkalle lähteminen on ikään kuin tutkimusmatkalle
varustautumista. Hitaan matkustamisen idea on, että matkanteko on kokemuksellista ja tutkailevaa. Tarkoitan tällä
sekä ulkoista että sisäistä maailmaa. Nähtävyyksien lisäksi
kohtaamme matkoilla erilaisia ihmisiä, kulttuureita ja tapoja, jotka asettavat monia haasteita ja tuovat eteen tilanteita,
joissa on mahdollisuus oppia uutta. Jos matka jostain syystä
kuitenkin menee pieleen, voi siitäkin löytää positiivisia puolia.
Jos ei muuta, niin ainakin voi miettiä, miten seuraavalla kerralla toimisi, kirjailija pohtii.
Sydänpysähdys Roomassa
Oman hitaan herätyksensä Carl Honoré koki 2000-luvun
alussa Rooman lentokentällä, jossa hän tuolloisena ulkomaankirjeenvaihtajana kiirehti Lontoon lennolle. Slow -elä
hitaammin -kirja alkaa kuvauksella Rooman kokemuksista.
Rooma oli Honorélle tuttu kaupunki jo nuoruudessa tehdyn
Euroopan kiertomatkan ansiosta. Teini-iässä pienet viivästykset matkanteossa eivät olleet saaneet poikaa tolaltaan ja
monet asiat ympäristössä olivat piirtyneet pysyvästi mieleen
yksityiskohtineen. Mutta nyt tilalla oli aikuinen...
”...joka pyyhältää lähtöaulan läpi ja kiroaa mielessään kaikki tielleen sattuvat ihmiset, jotka liikkuvat häntä hitaammin.
Enkä kuuntele folkmusiikkia halvoilla korvalappustereoilla
vaan puhun matkapuhelimella lehteni päätoimittajalle tuhansien kilometrien päähän. Portilla liityn pitkään jonoon, jossa
ihmiset eivät voi muuta kuin odottaa. Mutta olen unohtanut
taidon olla paikallani tekemättä mitään. Alan selailla sanomalehteä, jotta odottaminen olisi hyödyllisempää.”
Sanomalehdestä löytyi artikkeli, jossa kiireisille pienten lasten vanhemmille hehkutettiin yhden minuutin iltasatua. Ratkaisuna lasten kanssa vietettäviin pakollisiin iltahetkiin markkinoitiin pitkistä klassikkosaduista tehtyjä tiivistelmiä. Poikki
19
ja pinoon, valot sammuksiin ja omiin hommin.
Idea kuulosti ensin liian hyvältä ollakseen totta, sillä myös
Carl Honoré painiskeli omantuntonsa kanssa siitä, kuinka
hoitaisi mahdollisimman nopeasti pienen poikansa iltarituaalit, jotta ehtisi vielä tarkistamaan sähköpostit, katsomaan
uutiset ja tekemään töitä. Pian alkoi Honorén sisäinen ääni
kuitenkin ihmetellä näin pitkälle menevää pakkomielteistä
ajan säästämistä ja tehokkuutta.
vuokrata vaikkapa asunnon, huvilan tai mökin. Suosiotaan
kasvattaa myös asunnonvaihto, jolloin antaa oman kotinsa
toisen käyttöön loma-ajaksi ja vastaavasti pääsee itse majoittumaan todelliseen kotiin jossain muualla.
Minkälaisia yhtymäkohtia hitauden filosofialla on lähimatkailuun?
Monet joutuvat pysäyttämään vauhtinsa, kun keho ei enää
kestä. Honorén ”sydänpysähdys” tapahtui lentokentällä tuon
artikkelin vaikutuksesta ja siitä lähti liikkeelle prosessi, jonka
tuloksena syntyi kirja, manifesti verkkaisen elämän puolesta.
- Sinänsä minulle on sama lennänkö kauas vai teenkö lähimatkan, kunhan suhtaudun matkaa tehdessäni ja paikan
päällä asioihin rauhallisessa mielentilassa. Toisaalta tunnistan kyllä sen, että ensi sijassa mietin lähtemistä kauas ja
unohdan lähikulmat, vaikka varmasti lähiseudulta löytyy paljon mielenkiintoista koettavaa.
Aistit avoinna
Pikaisista lentomatkoista Carl Honoré ei innostu.
Lomillaan Honoré matkustaa perheensä kanssa. Hän pitää
tärkeänä pysytellä yhdessä paikassa mahdollisimman pitkään.
- On tietysti jännittävää lentää vaikkapa toiselle puolelle Eurooppaa illastamaan, mutta tällaisilla pikamatkoilla on kallis
hinta luonnolle, emmekä edes ehdi huomata kohteen erikoisuuksia, ennen kuin taas kiirehdimme paluumatkalle.
- Kaksi lastamme ovat kouluikäisiä, joten matkan odotukset
täytyy suhteuttaa siihen. Emme aikatauluta oikeastaan mitään, vaan avaamme itsemme sille, mitä vastassa on. Yleensä haluamme tutustua yhteen paikkaan kunnolla.
Samanlaista hitaan matkailun asennetta hän suosittelee
muillekin. Etenkin paikalliseen arkeen tutustuminen paljastaa
kohteesta muuten piiloon jääviä helmiä. Hotellin sijasta voi
20
Mieluisimpana lomanviettovaihtoehtona Honoré mainitsee
pyöräilyn. Hän pitää urheilusta ja kaipaa lomillakin aktiivista liikkumista, mikä ei ole lainkaan ristiriidassa hitauden filosofian kanssa. Päin vastoin, pyörällä tai kävellen ehtii aistia
ympäristöään.
- Lomamatkoilla käytän myös hyvin paljon aikaa lukemiseen.
Lukeminen on äärimmäisen hyvä esimerkki hitauden filosofiasta. Olen lukiessani täysin omassa tilassa, keskustelen kirjailijan kanssa mielikuvituksen tasolla, muu jää ulkopuolelle.
Hitaan rahan jäljillä
Pintaliidolla suoritetut matkat uhkaavat tehdä kokemuksistamme samankaltaisia paitsi omassa elämässämme myös
muiden kiireisten matkailijoiden kanssa: käymme samoissa
kohteissa, asumme samoissa hotelleissa, syömme samaa
ruokaa ja kulutamme samoja rantoja.
Tässä ovat markkinointi-ihmiset vainunneet mahdollisuutensa. Hitauden filosofia on nousemassa myyntikeinoksi, jolla
voi korostaa oman liiketoiminnan poikkeuksellista vetovoimaa. On olemassa hitaita hotelleja, hitaita autoja, hidasta
asuntokauppaa, jopa hidasta rahaa.
- Rahan tekeminen on väistämätöntä minkä tahansa uuden
ilmiön kohdalla ja sitä on mahdotonta vahtia. On vaikea tuomita ketään sen mukaan, vastaako liiketoiminta täsmälleen
hitauden ajatuksia. En olisi asiasta huolissani, sillä vielä joitakin vuosia sitten Slow-liikkeen kanssa ei haluttu olla missään
tekemisissä, mutta nyt asenteet alkavat muuttua. Vaikka
joku tuleekin käyttämään filosofiaa kyynisesti liiketoiminnassa, niin aina on olemassa hitauden ydin ja ihmisiä, jotka toimivat aidosti hitauden puolesta.
Carl Honoré rakastaa kokkaamista ja yhteisiä ruokailuhetkiä perheen parissa. Lomamatkoilla hän suosii paikallisruokia, pieniä kulmakahviloita ja toreja.
Kokkaamistaidoistaan hän antoi näytteen Helsingin
Kirjamessujen yhteydessä Viini, ruoka & hyvä elämä
–tapahtumassa yhdessä Kari Aihisen kanssa.
Teksti: Tuula Lukić
Carl Honoré (s. 1967) on skotlantilais-kanadalainen toimittaja ja kirjailija. Suoritettuaan Edinburghin yliopistossa
modernin historian ja italian tutkinnon Honoré työskenteli jonkin aikaa Brasiliassa katulasten parissa, ennen
kuin ryhtyi toimittajaksi. Hänen artikkeleitaan on julkaistu
muun muassa Economist, Observer, Guardian ja National Post -lehdissä.
Honorén ensimmäinen kirja – In Praise of Slow (Slow
– elä hitaammin) - ilmestyi vuonna 2005 ja toinen kirja
– Under Pressure (Perhe paineessa) - vuonna 2008. Kirjoja on käännetty yli 30 kielelle ja monissa maissa niistä
on tullut bestsellereitä. Kirjojen suomenkieliset laitokset
on kustantanut Bazar Kustannus Oy.
Honoré on jättänyt toimittajan työt ja omistautuu Slowliikkeen edistämiseen sekä hitauden filosofian eteenpäin
viemiseen. Häntä pidetään liikkeen puhemiehenä, missä
ominaisuudessa hän kiertää jatkuvasti ympäri maailmaa
luennoimassa ja esitelmöimässä.
Carl Honoré asuu Lontoossa kirjoittaja-vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa.
21
Tuoreita
lähimakuja, kiitos
Lähiruuan arvostus näkyy yhä useampien ravintoloiden ruokalistoilla.
Joillekin raaka-aineiden hankinta läheltä on aina ollut itsestäänselvyys,
eivätkä ravintolayrittäjät ajattele asiaa vain trendikkäänä
markkinointikikkana tai pakkopullana.
- Lähiruoka on lisäarvo, koska tänä päivänä yhä useammat
haluavat henkilökohtaisesti vaikuttaa siihen, että maapallo
olisi parempi paikka elää. Meillä kaikilla on moraalinen oikeus tehdä tällaisia valintoja, toteavat porvoolaisen ravintola
Wanha Laamannin yrittäjät Kari Jalava ja Matti Jussila.
Lähiruoka on tuoreempaa kuin kaukaa kuljetettu, joten ravintoarvot ovat korkeammat ja makukin on useimmiten parempi. Kaikkea ei voi ostaa läheltä, mutta ainakin esimerkiksi
leivän, juuresten, yrttien, kananmunien ja kalan osalta ravintola Wanha Laamannilla on toimiva yhteistyö lähituottajien
kanssa.
Klassista tunnelmaa
Porvoon tuomiokirkon kupeessa, historiallisen miljöön ytimessä sijaitseva Wanha Laamanni seuraa perinteisiä arvoja
niin sisustuksessa, kattauksissa kuin annoksissa.
- Haluamme säilyttää sellaisia arvoja, joita ympäristökin hen-
kii. Toki otamme uusia vivahteita mukaan siinä, missä se on
tarpeellista, Matti Jussila luonnehtii.
Moderni sisustus ei 1700-luvun hirsirakennuksen tunnelmaan sopisikaan. Ravintolan erikoisuuksia ovat teema-menut, kuten Valtiopäivien juhlaillallinen ja Fredrika Runebergin
päivällinen. Listalla on myös monia klassikkoruokia.
Kalan osalta esimerkiksi isänpäivänä a la carte –listalla on
perinteisesti ollut Kuhaa Walevska, joka on gastronomisesti
maailman tunnetuimpia kalaruokia. Ravintolan yksi suosituimpia alkuruokia on puolestaan graavisiikatartar.
Kun kala tulee kokonaisena lähikalastajalta, voidaan kaikki
ottaa talteen. Perkeistäkin saa hyvät, maukkaat liemet.
Parhaillaan meneillään oleva madekausi näkyy ruokalistalla perinteisenä kirkkaana madekeittona. Sitä saa höystää
oman maun mukaan mädillä, savustetulla mateen maidilla,
silputulla sipulilla ja tillillä, jotka tuodaan pöytään omissa astioissaan.
Teksti: Tuula Lukić
Ravintola Wanha Laamannin saamat huomionosoitukset vuonna 2010:
- PRO-tunnustuspalkinto (Yrittäjäsarja) horeca-alan ammattilaisille
- Porvoon Yrittäjät ry:n jakama Vuoden Yrittäjä –tunnustus
- Fine Wine Magazine valitsi Wanha Laamannin Suomen 40 parhaan viiniravintolan joukkoon
22
nh
Wa
at:
v
u
K
i
nn
ma
aa
L
a
Slow Food
”Rauhallisen nautiskelun puolustaminen on ainoa tapa vastustaa
maailmanlaajuista nopean elämän
hulluutta”
Slow-liikkeen synnyinsijana pidetään
ruokakulttuurisista arvoistaan tunnettua Italiaa. Kuuluisa ruokatoimittaja
Carlo Petrini perusti Slow Food -liikeen
vuonna 1986 reaktiona pikaruokaketjujen Italian valloitukselle.
Eurooppa on yhä Slow Food -liikkeen vahvinta jalansijaa. Sen kannattajia, epävirallisia ja virallisia yhteisöjä, on
myös Suomessa.
Hitaan ruuan ystäville tärkeitä arvo-
ja ovat tuoreus, vuodenajan mukaiset
raaka-aineet, sukupolvelta toiselle siirtyvät reseptit, lähituotanto ja yhteisen
pöydän ääressä ateriasta nauttiminen
läheisten ja ystävien kanssa. Kaiken tämän voi yhdistää myös matkailuun, sillä
ruokahan on olennainen osa matkaa.
23
Viinitilallisen elämä on
työntäytteistä ympäri vuoden
Mustilan tilalla Kouvolan Elimäellä on talvikausi kiireisimmillään. Viinipuoti tuoksuu
glögille ja on pullollaan perinteisiä käsitöitä sekä tilan omia hilloja, hyytelöitä, viinejä
ja muita elintarvikkeita. Talven suosikkimaut ovat Mustilassa tummia ja lämpimiä niin
glögeissä, viineissä kuin elintarvikkeissakin.
– Parasta talvessa ovat ihanan jouluhössötyksen lisäksi aidot ja alkuperäiset maut ja
tietenkin glögin tuoksu, Mustilan viinitilan tirehtööri Maria Tigerstedt hymyilee istuutuessa glögilasin ääreen kertomaan viinitilojen toiminnasta.
24
Glamourista vessan pesuun
Monelle tulee viinitilasta puhuttaessa mieleen elokuvien pimeät viinikellarit ja hienostuneesti viiniä purskuttelevat, iltapukuiset daamit ja herrasmiehet. Mustila, kuten muutkin
kotimaiset viinitilat, tuottaa tällaista mielikuvaa odottavalle
yllätyksen. Toiminnassa korostetaan suomalaisuutta, kotimaisuutta ja paikallisuutta, mikä näkyy myös ulospäin.
Työ tilalla on monipuolista aina tuotekehityksestä ja pullottamisesta tuotteiden myyntiin ja myyntitilan somistukseen
sekä neuvotteluista yksinäiseen puurtamiseen. – Monipuolisista tehtävistä eniten glamouria tarjoavat konferenssit ja
muut esittelytilaisuudet, mutta arkisimmillaan työ on vessan
pesua, Tigerstedt naurahtaa.
Talvella tutkitaan ja kesällä huhkitaan
Voisi helposti luulla, että kiireisen kesäsesongin jälkeen viinitilayrittäjä voi rentoutua ja levätä laakereillaan. Todellisuudessa touhua riittää kuitenkin ympäri vuoden. Asiakasvirrat
ovat toki suurimmillaan juuri kesällä, joka onkin kiireisintä
aikaa myös marjojen viljelyn ja hoidon osalta. – Meillä Mustilassa kesäsesonki on kiireisimmillään touko-kesäkuussa,
sillä Mustila Arboretumissa kukkivat alppiruusut vetävät asiakkaita jo silloin, kertoo Tigerstedt. Muilla viinitiloilla sesonki
alkaa juhannuksen jälkeen ja jatkuu aina elokuun loppuun.
Yksikään suomalainen viinitila ei keskity toiminnassaan vain
ja ainoastaan viinintuotantoon, vaan saa usein elantonsa niin
marjojen ja hedelmien viljelystä kuin maaseutumatkailustakin. Syksyllä työllistävät monia viinitiloja erilaiset ryhmät ja
työporukat, jotka tulevat viettämään virkistyspäiviä ja nauttimaan viinitilan antimista. – Mustilan viinitilalla järjestetään
syksyisin kahden päivän lähiruokamessut, joiden aikana tilalla vierailee jopa 7000 kävijää, joten sutinaa riittää, hymyilee
Tigerstedt ja kertoo lokakuussa kyllä olevan rauhallisempaa
ennen seuraavaa sesonkia.
Syksyn kääntyessä talveksi on aika keskittyä viinien ja joulutuotteiden valmistukseen ja tehdä kaikki se, mikä kesällä
jäi tekemättä. Monella viinitilalla tekemistä riittää myös joulu- ja liikelahjoissa. Mustilan tila on tästäkin oiva esimerkki
avatessaan joulupuotinsa ovet marraskuussa persoonallisia
joululahjoja varten.
ole kyse, vaan viinitilallisille järjestetään tuolloin vuosikokous
ja koulutusta, kertoo myös Suomen viiniyrittäjien tiedottajana
toimiva Maria Tigerstedt ja jatkaa: – Aika on otollinen näille,
sillä kesään keskittyvät tilalliset lomailevat ja hiihtokeskusten
läheisyydessä sijaitsevat tilat odottavat hiihtolomakautta.
Talvella on myös aikaa kehittää yhteistyötä esimerkiksi paikallisten käsityöläisten kanssa, kuten Mustilan tilalla tehdään.
Myös tuotekehittelyn testierät tehdään juuri talven hiljaisimpana aikana ja varustaudutaan näin uuteen alkavaan kesään
ja uuteen sesonkiin.
Teksti ja kuvat: Ida Kursi ja Anni Vaari
Yleisesti viinitiloilla keskitytään talvella tuotantoon ja hiihtokeskusten läheisyydessä sijaitsevat tilat valmistautuvat alkavaan sesonkiin. Tammikuussa on aika kurkata kaappeihin ja
selvittää kuinka paljon tavaraa on myymättä ja tarvitaanko
jotakin lisää. Uutuuksia lanseerataan yleensä joulusesonkina
sekä messujen ja muiden suurten tapahtumien yhteydessä.
Viinitilojen kannalta vuoden suurimmat ja tärkeimmät messut, Matkamessut, sijoittuvatkin juuri tammikuun puoleenväliin.
Akkujen latausta kouluttautumalla
Helmikuussa hieman helpottaa ja Mustilan tilalla on aikaa ”ladata akkuja” alkavaa kautta varten. Lomailusta ei kuitenkaan
25
KadosKissa ja mitä löytyi
Suomen Kansallisooppera viettää vuonna 2011 syntymäpäiviään.
100-vuotiaan on hyvä jakaa kokemuksiaan, ja juhlavuotena monia esityksiä onkin
suunnattu juuri lapsille ja nuorille.
26
lapsia tulevaan elämykseen, keskustella tarinasta ja kertoa oopperasta. Näin meidänkin yhteisestä
matkastamme tuli antoisa ja mieleenpainuva.
Ihan pienimmille on tarkoitettu lastenooppera KadosKissa, jota isoäiti
ja lapsenlapset Aku ja Jussi lähtivät lokakuisena maanantaipäivänä katsomaan.
Lastenoopperan nimi KadosKissa ei auennut
4-vuotiaalle Jussille, mutta toisella luokalla oleva isoveli ymmärsi heti, että kissahan se oli kadonnut.
Aukeaman kuvat: Suomen Kansallisooppera/Heikki Tuuli
Juhlavuoden kunniaksi Kansallisooppera tarjoaa yhdessä Suomen Kulttuurirahaston kanssa
7000 suomalaiselle seitsemäsluokkalaiselle valvojineen oopperapaketin: lipun, kuljetuksen
Helsinkiin sekä koulutuksen opettajalle. Opettaja kertoo ja valmistaa
etukäteen tarinaa ja faktaa nähtävästä
esityksestä. Näin oppilaat tietävät, mihin
menevät ja mitä on odotettavissa. Myös lapset,
aivan kuten aikuisetkin, nauttivat enemmän, kun tietävät,
mitä on tulossa. Siksi on ensiarvoisen tärkeää valmistella
oopperasta
KadosKissa
Kesto 45 min
Esityskieli suomi
Liput 9/7 €
Liput koululaisryhmille 4 €
Rooleissa
* Kreivi Ville Salonen
* Musiikin sovitus Veli Kujala
* Kreivin poika Ville Salonen
* Käsikirjoitus ja ohjaus Erja Alander
* Saippuakauppias Ville Salonen
* Puvut Erja Alander / Tarmo Tanttu
* Keittiöpiika Margarita Nacer-Leinonen
* Lavastus Tarmo Tanttu
* Hovimestari Riku Pelo
Jo automatkalla alkoi riemu ja mekastus. Kerrankin sai isoäidin kyydissä melskata ja harjoitella oopperalaulua eli laulaa
kovaa ja korkealta - näin paljon lapset tiesivät oopperasta
etukäteen. Isoäitiä kuitenkin jännitti hieman, mitä urheilua
harrastavat pojat pitäisivät laulavista hahmoista.
Takkeja jätettäessä Akulle tuli mieleen, että uskaltaako hän
jättää uuden ja rakkaan jääkiekkoseuran takkinsa naulakkoon. Jos joku ”lainaa” takin omaan käyttöönsä, hän pelkäsi. Mutta tämäkin uusi asia reissussa opittiin: takkia jätettäessä saa numerolapun ja naulakon täti luovuttaa takin
ainoastaan lappua vastaan. Näin pieni ihminen oppii uutta.
Mistä tuonkaan olisi tiennyt ilman tätä kokemusta?
juoneen ja tunnelmaan. Aku tuntui kuuntelevan ja katselevan tarkkaan sellonsoittajaa, ja isoäiti muisteli, että oli saanut joululahjaksi pienen harmonikan jo alle kouluikäisenä.
Isoäitinä mietin, että ehkä suvussa on kuitenkin löydettävissä pieni musiikkigeeni, vaikka emme mitään aktiivisia musiikinharrastajia olekaan, urheilu kun on ollut suositumpaa
suvun miesten kesken.
Aikuista ilahdutti, kun tunnisti jonkun oopperamelodian soitannasta, ja lapsia riemastutti, kun saivat olla laulukilpailun
tuomareina: jatkoon vai ei -kisaa käytiin kissojen kesken.
Opperavierailijat kyllä hiljentyivät aika lailla, kun astuimme
sisään itse rakennukseen. Kun on vähän yli metrin mittainen ja katselee valtavia valkoisia saleja, niin varmasti tuntuu
lähes hengästyttävältä. Hiljeneminen ja hämmästys kestivät
vain hetken ja esityksen alkua odotellessa ehti vielä leikkiä kukkaruukkujen
takana, varovasti toisiin lapsiin tutustuen. Pian tulikin paikalle kissatyttö, joka johdatti lapset huoltajineen oopperan lämpiöön ja näytös
pääsi alkamaan.
KadosKissa -esitys kertoi, kuinka kissakreivi
Forellin poika oli kadonnut ja siitä asti kreivi oli ollut
huonotuulinen. Hän ei halunnut hyväksyä Pulmu-kissan
maitobaaria ja alensi kapellimestarinkin hovimestariksi. Erilaisten seikkailujen jälkeen Oskari-poika löytyi ja ilo palasi
kreivinlinnaan ja Pulmu sai maitobaarinsa. Loppu oli onnellinen, kuten saduissa pitää ollakin.
Sadun juoni esitettiin soittaen ja laulaen, välillä tanssien ja
joskus kuiskaten. Näyttelijöiden lisäksi esityksessä oli mukana sello ja harmonika. Päiväkoti- ja koululaisryhmät olivat
tutustuneet juonen tärkeimpään lauluun etukäteen, sillä he
osasivat yhtyä hienosti sanoihin ja leikkiin kissojen heitä laulattaessa.
Esityksessä oli riemukkaita kohtia, joissa lapset elivät mukana. ”Varo, varo” ja” katso ylös” -huudot kuuluivat oopperan
27
Mitä me, Aku, Jussi ja isoäiti löysimme KadosKissa esityksestä?
Löysimme yhteisen kokemuksen ja elämyksen, joka vaikutti
kaikkiin aisteihin. Kuulimme musiikkia ja näimme värikkäitä
ja hauskoja hahmoja, riemuitsimme toisten kanssa ja jälki-
ruuaksi vielä kävimme yhdessä nauttimassa limut ja pullat
kahvilassa. Siis mukava päivä lasten kanssa ja varmasti positiivinen muisto, joka tuo meidät uudestaan oopperan maailmaan.
Teksti: Taila Groth-Sulosalmi
Suomen Kansallisooppera/Heikki Tuuli
Kuva: Taila Groth-Sulosalmi
Olimme Oopperatalossa katsomassa KadosKissa esitystä. Siinä Sellovaara yrittää saada kapelimestariuran takaisin. Kun
Oskari kissa katosi ja kreivi syytti Sellovaaraa ja alensi hänet kapelimestarista hovimestariksi. Ja hauskaa oli, kun kreivin
saapas oli verhojen välissä ja potkaisi Sellovaaraa. Oopperatalo oli hieno sisältäpäin. Esitystä ei pidetty suuressa salissa,
vaan tehtiin pieni lava pieneen huoneeseen, että pienet lapset näkevät lavalle. Sivussa oli sellonsoittaja ja haitarinsoittaja.
Jussi näki saippuakuplat ensimmäiseksi jotka tulivat verhojen takaa. Esitys oli tarkoitettu päiväkoti-ikäisille mutta minäkin
pidin siitä.
Aku (ja Jussi)
28
Draaman
käänteitä opastuskierroksilla
Historiallisten henkilöhahmojen elävöittämät opastukset ovat olleet osa matkailua jo pitkään.
Suomessa Porvoo on ollut edelläkävijä, kun Porvoo Tours aloitti draamaopastukset vuonna 2003.
Oppaan työn kannalta draamat ovat haasteellisia. Tarvitaan
paljon tietoa ja tarinaa, mutta lisäksi on eläydyttävä uskottavasti toisen henkilön nahkoihin.
- Draama on iso hyppäys toisenlaiseen tapaan tehdä oppaan työtä ja se vaatii suuren uskalluksen. Siitä olen iloinen,
että Porvoossa monet oppaat ovat tähän lähteneet mukaan,
sanoo Porvoo Toursin toimitusjohtaja Birgitta Palmqvist.
Draamaopastusten kysyntä on kasvanut tasaisesti vuosi
vuodelta, mutta tähän mennessä selkeä huippu saavutettiin
vuonna 2009.
- Porvoon valtiopäivien 200-vuotismerkkivuosi herätti valtavasti kiinnostusta ja juuri tuohon teemaan liittyviä draamaopastuksia tilattiin paljon. Matkailussa teemavuosilla on aina
suuri merkitys, Palmqvist kertoo.
Draama kiinnostaa aikuisia siinä missä koululaisiakin, joten
selkeästi määriteltävää asiakasryhmää draamaopastuksille
ei ole. Porvoo Toursin kautta draamoja tilaavat niin yritykset
kuin yhdistykset sekä erilaiset yksityiset ryhmät.
Porvoo Toursin välittämät oppaat ovat kaikki auktorisoituja eli he ovat suorittaneet Suomen Opasliiton edellyttämän
opaskoulutuksen. Draamakoulutusta paikallisoppaat ovat
saaneet useilta kursseilta sekä erilaisten matkailun kehittämishankkeiden kautta. On hyvä kuitenkin muistaa, että oppaat eivät ole ammattinäyttelijöitä, vaan tarjoavat matkailijoille luovan, vaihtoehtoisen elämyksen matkakohteessa.
Teksti: Tuula Lukić
Vuonna 1997 perustettu Porvoo Tours on ryhmämatkailuun erikoistunut
täyden palvelun matkanjärjestäjä. Yritys toimii opasvälittäjänä Sipoon, Porvoon ja Loviisan seudulla.
29
Etelä-Suomen draamaopastuksia
Porvoo
•J.L. Runeberg
•Ville Vallgren
•Kauppiaanrouva 1700-luvulta
•Lehtorin leski Augusta Carolian Segerstedt
•Kiialan kartanon taloudenhoitaja/rouva Viola Levin
•RyytiReeta -parantajaeukko keskiajalta
•Anna Sundhom, lehtori
Boreniuksen perheen lastenhoitaja 1865
•Vanhassa Porvoossa eläneet piiat
•Eva Mannerheim Sparre
•Ulla Möllersvärd
•Natalia Linsén
•Albert Edelfelt ja Ville Vallgren- kahden hengen draama
•Rouva Flensborg, 1809-valtiopäivien aikana
•Eloa, iloa ja oloa Porvoossa
•Pirtudraama
Muita Haminan Hywiä Asukkaita Aikamatkalla ovat apteekkarska Wilhelmina Nymalm ja piika Brita Matintytär sekä venäläinen kauppiaanrouva Maria Oftsinnikov (opastus venäjäksi).
Lisätietoja: [email protected], 040 199 1330,
www.visithamina.fi
Loviisa
Lisätietoja: Nurmijärven museo, 09 - 2500 2507,
www.nurmijarvi.fi/museo.
Kauppiaanlesken promenaadi
Teemaopastus 1700-luvun Loviisaan kauppiaanlesken
Madame Clayhillsin johdolla.
Kylvettäjättären kävely
Tutustutaan Loviisaan kylpyläkauteen kylvettäjättären
johdolla.
Virginia af Forsellesin ruukki
Rautarouva Virginia af Forsellesin johdolla tutustutaan
Strömforsin Ruukkiin.
Mikael Agricolan jalanjäljillä
Pernajan kirkonkylässä.
Venäläinen Loviisa
Maineikkaan kauppiassuvun tyttären, kirjailija Maria Nyströmin johdolla tutustutaan venäläiseen Loviisaan. Tarkoitettu
lähinnä venäläisille matkailjoille.
Pirtua, pirtua
Kieltolain aikaiset teemaopastusket
Lisätietoja: Porvoo Tours, 019 - 574 2200,
www.porvootours.fi
Hamina
Haminan ympyräkaupungissa ja vanhassa linnoituskaupungissa on monia mielenkiintoisia tarinoita, joihin voi tutustua draamaoppaiden johdolla
Vapaaherratar Gustawa Langenstierna on kaikkiin kauppoihin velkaa oleva aatelisrouva ja tyttöpensionaatin pitäjä.
Rouva Maria Madgalena Forsberg elää vuotta 1809, jolloin oli Porvoon valtiopäivät ja Haminan rauha solmittiin.
30
Nurmijärvi
Aleksis Kiven syntymäkodissa ja Taaborinvuoren museoalueella (Palojoentie 271) on ryhmille varattavissa draamaopastus “Pappihan pojasta piti tulla”.
Kivi-juhlien näyttelijöiden vetämässä draamaopastuksessa
siirrytään kesään 1858, kun Annastiina Stenvall tapaa kotinsa pihalla ryhmän Aleksiksen tovereita Helsingistä. Kesälomalla olevaa Aleksis-poikaa etsiskellessään Annastiina-äiti
esittelee kotiaan, muistelee Aleksiksen lapsuusaikoja ja lopuksi johdattaa ryhmän Taaborinvuorelle.
Hanko Hangon huvilapuistossa vuosisadan vaihteen asuun pukeutunut opas kiertää pitsihuviloiden lomassa ja kertoo Hangon
merikylpylän aikaisista tuttavistaan. Kylpylävieraat ja huviloiden asukkaat olivat mielenkiintoisia ihmisiä venäläisistä aristokraateista taitelijoihin ja lehtimiehiin.
Vuosina 1860-1930 Hangon satamasta lähti 250 000 siirtolaista pääasiassa Amerikkaan. Rooliopastuksessa siirtolainen kertoo tarinansa ja kiertää paikoissa, joissa siirtolaiset
kävivät ennen lähtöään.
Lisätietoja: SaariTours, 040 - 840 7679,
www.saaritours.fi
Raasepori
Raaseporin alueella on Helene Schjerfbeck-opastuksia tilauksesta, roolissa Anne Ingman.
Paikallinen opaskerho tekee myös tilauksesta erilaisia dramatisoituja opastuksia, esimerkiksi Joulukävely Tammisaaren Vanhassa kaupungissa, jolloin reitin varrella esiintyy historiallisia hahmoja. Vastaavia kierroksia voi tilata myös muina
aikoina.
Lisätietoja: Västra Nylands Guideklubb r.f/ Carita StormStåhlberg 040 - 513 6319 tai Raaseporin kaupungin matkailutoimisto, 019 - 289 2010,
www.raasepori.fi/palvelut/matkailu.
Janon sammutusta kieltolain aikaan
Porvoossa viime kesänä maailman ensi-iltansa saanut kävelmä,
Trokareiden jalanjäljillä, syntyi Itä-Uudellamaalla toimivan Kehitysyhtiö Posintran Pirtuhankkeen suojissa. Kävelmä on dramatisoidun opastuksen,
kävelykierroksen ja teatteriesityksen erikoinen yhdistelmä.
Tarinassa eletään vuotta 1931, kieltolain viimeisiä hetkiä.
Yleisöllä on oma roolinsa teatteriseurueena, joka on saapunut Helsingistä Porvooseen harjoittelemaan Shakespearen
Kesäyön unelma -näytelmää. Kesäpäivä on kuuma ja kaikkia
janottaa, mutta kieltolain aikaan oikeanlaisen juoman saaminen on melkoisien mutkien takana. Tarmokas konstaapeli
sinnittelee sitkeästi ryhmän jäljillä, kun se kulkee pitkin Vanhan Porvoon kujia etsien salamyhkäisen kartan avulla pirtukätköä. Samalla kuullaan ihmiskohtaloista ja mielenkiintoisista käänteistä 1920- ja -30 -lukujen Suomessa.
Mukana on kymmenen aktiivista opasta, jotka ovat saaneet
draamakoulutusta juuri tähän hankkeeseen alueen matkailun kehittämiseksi. Hauska, kepeän humoristinen kävelmä
nähdään myös tänä vuonna sekä Vanhassa Porvoossa että
Rönnäsin Saaristomuseossa Pernajassa.
Rooleissa: Sille Annok, Taila Groth-Sulosalmi, Britt-Lis Henriksson-Sederholm, Mirja Ilander, Kristiina Kajaani-Kurki,
Ritva Karmi, Birgitta Palmqvist, Pontus Palmqvist, Anne
Sokka-Tuomala ja Marjut Ståhls.
Trokareiden jalanjäljillä
Porvoo: maanantaina 22.8.2011 klo 18.00
Kävelmän lähtöpaikka vanhan sillan kupeesta,
Näsinmäen puolelta.
Lipun hinta 10 €/henkilö, myynnissä ennen esityksen alkua.
Rönnäsin saaristomuseo, Kabbölentie 430, Pernaja: sunnuntaina 3.7.2011 klo 14.00 ja sunnuntaina 7.8.2011 klo 14.00.
Lipun hinta 10 €/henkilö, myynnissä ennen esityksen alkua
(3.7. esityksessä, “soppapäivänä”, ei myydä lippuja, vaan pannaan konstaapelin hattu kiertämään).
Draamakuvat: Sara Lukić
31
Opas Anne Ingman maalaa Helene
Schjerfbeckin tarinaa draaman keinoin
- Joskus opastuksella täytyy mieluummin antaa kuulijan itse oivaltaa
kuin kertoa suorin sanoin. Historiallisten henkilöiden todellisia lauseita
on mahdotonta jäljittää ja entisaikoina asiat ilmaistiinkin eri tavalla kuin
nykyään.
Näin toteaa Anne Ingman, Helene
Schjerfbeckiä esittävä tammisaarelainen opas, kun häneltä kysytään, miten
taiteilija koki saavuttamansa suosion tai
millainen oli Helenen ja Einar Reuterin
suhde.
”Olinhan minä todella järkyttynyt, kun
Einar ilmoitti kihlauksestaan nuoren
ruotsittaren kanssa”, voisivat olla kuin
Helenen itsensä lauseita.
Anne Ingmanin Helene-opastus syntyi
vähitellen Tammisaaren opastuskierrosta elävöittämään. Opastusreitillä oli
toisinaan Helene Schjerfbeck maalarintelineensä kanssa. Ryhmä ohitti taiteilijan, opas kertoi hiukan Helenestä
ja hänen elämästään. Helene maalasi
ja hymyili. Kun yleisöstä joku teki kysymyksen, olisi Annella taiteilijan roolissa
ollut vastaukseksi tarina kerrottavana,
mutta ryhmän täytyi lähteä oppaansa
kanssa jo jatkamaan matkaa.
Tällaisista tapahtumista tuli Anne Ingmanille mieleen, että miksei Helene
Schjerfbeck voisi itse kertoa omaa
tarinaansa. Tammisaaren taidemuseon laajan näyttelyn myötä Anne ryhtyi
muokkaamaan draamaopastusta; kertomusta, jossa Helene Schjerfbeck kertoo ajastaan Tammisaaressa, omasta
elämästään ja taiteestaan.
- Tähän täytyy olla intohimo, niin paljon
olen käyttänyt aikaa Helenen elämän
selvittelyyn ja koko ajan tulee esiin uusia asioita, jotka vaativat lisäselvittelyjä,
kertoo Anne Ingman.
Tutun ja todellisen ihmisen elävöittäminen draaman keinoin on haastava
tehtävä. Tosiasioiden pitää olla täsmälleen oikein ja mielikuva henkilöstä
positiivinen. Lisäksi hahmon
täytyy sopia esittäjänsä olemukseen.
Tätä viimeistä seikkaa ei Anne Ingmanin ole vaikea
täyttää: hän on
sopivan ikäinen ja
kokoinen naishenkilö ja olemuksessa
on samaa herkkyyttä kuin mitä Helene
Schjerfbeckistä monissa lähteissä kerrotaan.
Vaatteiden esikuva hahmottui helposti autenttisista valokuvista. Hame ja
jakku teetettiin ompelijalla
ja hattu löytyi kirppuorilta. Kameekorukin on
samanlainen kuin eräässä valokuvassa. Ajan hengen mukainen talvitakkikin
löytyi, mutta kuten usein draamahahmoilla, kengät tuottivat ongelmia.
- Sopivien vanhojen kenkien löytäminen on työn takana ja talvikengissä
täytyy myös käyttää tervettä järkeä.
Mieluummin voi tinkiä hiukan ajan muodista kuin opastaa varpaat jääkalikkoina tammikuun pakkasella.
Tietoa Helenestä ja hänen elämästään
on paljon. Kaikkea ei opastukseen voi
ottaa, mutta kaikkea mahdollista täytyy
tietää, sillä yleisökysymykset voivat olla
hyvinkin tarkkoja ja yllätyksellisiä.
- Joskus Helene voi vedota huonoon
muistiinsa, mutta kotona alkaa selvittely ja seuraavalla kerralla on vastaus
valmiina. Mutta silloin tuleekin jo toinen
pulmallinen aihe esiin, nauraa Anne.
Tammisaaressa on edelleen tunnistettavissa paikat, joissa Helene Schjerfbeck on asunut ja maalannut.
”Tuossa on juuri se kulma, josta maalasin kirkontornia. Silloin oli kesä ja puun
oksat lehdessä, mutta kirkon ikkuna on
mielenkiintoinen kaikkina vuodenaikoina”, Helene näyttää.
Vuosi 2011 on neljäs vuosi, kun Anne
tekee Helene Schjerfbeck -draamaa.
Ensimmäisenä vuotena mielenkiintoa
oli runsaasti, ja kesällä 2009 Helene
Schjerfbeck -näyttelyn innoittamana
opastettavia oli useita tuhansia. Ryhmien koko on vaihdellut viidestä viiteenkymmeneen. Opastus sopii mainiosti
myös talviaikaan. Rankkasateessa Helene on matkustanut jopa linja-autossa
ryhmän mukana.
”Onpas tämä iso onnikka”, Helene on
todenut bussissa ja ryhmä on ymmärtänyt ajalle erilaisen kieli-ilmaisun.
www.visitsouthpointfinland.fi
32
- Tarkkana täytyy olla, että koko opastuksen ajan pysyy tiukasti roolissa. Enhän voi kommentoida Tammisaaren
puistoon keväällä 2011 tulevaa muistomerkkiä. Mutta kun tiedetään, että
teoksen muoto on kuin kirkonkello,
voi Helene olla ihan kuin kuulevinaan
kirkonkellon soittoa puiston reunassa.
Paikalliset kyllä ymmärtävät, miksi näin
puhutaan, ja usein ryhmässä kuuluu
kuiskutus, että tähän puiston reunaan
se Schjerfbeck-muistomerkki tulee.
- Ensi vuonna, kun teos on paikallaan,
ihmetellään taas uusin sanoin asiaa,
miettii Anne.
Anne Ingman on ollut myös mukana
tekemässä kirjaa Helene Schjerfbeckin
elämästä. Hänen opastuksillaan on
käynyt ihmisiä, jotka ovat tavanneet
Helenen tai joiden vanhemmat olivat
naapureita tai tuttuja Helenen kanssa.
- Olemme keränneet monenlaista uutta
tietoa taiteilijan elämästä muun muassa
henkilöiltä, joihin olen tutustunut opas-
tuksilla ja joita olen käynyt myöhemmin
haastattelemassa. Ennen tunnistattamattomia mallejakin on löytynyt kirjaan.
Teos on elämäkerta eikä sisällä niinkään taiteen analysointia. Sen olemme
jättäneen asiantuntijoille.
- Kirjan julkaisujuhliin oli kutsuttu haastattelemiani henkilöitä ja eräs 91-vuotias nainen tuli kiittämään Helene
Schjerfbeck -esitykseni jälkeen. Hän
kertoi, että juuri noin muistan Helenen
eleet, juuri noin hän olisi puhunut. Olen
siis ollut aika sisällä Helenen ihon alla,
kuvailee Anne Ingman, Helene Schjerfbeck opastusten vetäjä, tammisaarelainen draamaopas.
Teksti: Taila Groth-Sulosalmi
Kuvat: Tuula Lukić
33
Koomikko ammentaa huumorin
aineksia omasta elämästään
Kun on nähnyt yhden, on nähnyt ne kaikki? Tuskin. Stand up
-komedia on juuri niin monipuolista kuin on esiintyjiäkin.
Mika Eirtovaara
34
on keikalla
voossa kahden koomik
tsästys!”.
me
run
nau
n
nee
“Kadon
ttuuritalo Grandissa Por
ivät syksyllä 2010 Kul
ja Pekka Jalava esiinty
- Tämä on niin persoonakohtaista hommaa. Jokainen päättää itse, millä tavalla esiintyy ja minkälainen hahmo on. Jos
tässä jotain siistiä on, niin se, että kaikki ovat niin erilaisia,
sanoo yksi Suomen tunnetuimmista stand up –koomikoista,
Pekka Jalava.
Jalava on tehnyt stand up -komediaa ammatikseen 2000-luvun alusta. Omat juttunsa esityksiin hän kerää omasta elämästään; asioista ja tapahtumista, joita hänelle on itselleen
tullut vastaan.
- Harvoin ideoita tulee yksin kotona kököttäessä, Jalava toteaa.
Rohkeuttakin esiintyjältä tarvitaan, kun ollaan kontaktissa yleisön kanssa. Moni stand up -koomikko ottaa yleisöä
mukaan esitykseen, jolloin punnitaan esiintyjän improvisaatiotaidot. Varmaa on myös, että yleisön joukosta poimittua
kohdetta jännittää vähintäänkin yhtä paljon - ellei jopa enemmän kuin koomikkoa itseään. Ongelmia ei Jalavalla ole ollut.
- Ihan normaalit kanssakäymisen säännöt pätevät standupiin. Jos ihminen loukkaantuu, niin pitäähän sitä jotenkin
lepytellä. Itselle kymmenen vuoden aikana muistaakseni yksi
ihminen on suuttunut, hän sanoo.
Esityksen sisältöä Jalava vaihtelee jatkuvasti. Mukana saattaa olla juttuja vuosien takaa, mutta myös päivän aikana
mieleen tullut idea. Hän vertaa tyyliään muusikoiden tapoihin: ”eri-ikäisiä juttuja setissä illan fiiliksen mukaan ja mitä
huvittaa kertoa”. Erona on se, ettei stand up -koomikolta voi
toivoa omia suosikkivitsejään kuten muusikolta biisejä.
Jos esiintyjissä on eroa, niin onko yleisössä? Nauraako kansa eri puolilla Suomea erilaisille vitseille?
- Yllättävän vähän. Ehkä etelässä ja pohjoisessa voi nauraa jutuille eri kohdassa. Enemmän vaikuttaa salin tai paikan
tunnelma kuin maantieteellinen sijainti.
Omista suosikeistaan naurattaja Jalava mainitsee ulkomailta
Marc Maronin ja kotimaisista muun muassa Harri Lagströmin, André Wickströmin ja Ilari Johanssonin.
Jos joku tuntee poltetta päästä lavalle itse esiintymään, on
hänellä mahdollisuus osallistua kurssille tai lukea alan oppikirjoja. Jalava sanoo kuitenkin, että stand up -komedian
opettaminen on lähes mahdotonta. Jos ihmisellä ei kerta
kaikkiaan ole huumorintajua, alkaa tilanne olla koomikon
uraa ajatellen toivoton.
Jalava sai aikanaan kipinän teatteriopintojen kautta, kun tunnetut koomikot Jaakko Saariluoma ja Markku Toikka kävivät
molemmat vuorollaan puhumassa opiskelijoille stand up komediasta.
Niin, ja totta kai pitää vielä kysyä, mikä koomikkoa itseään
naurattaa.
- Minulla on ihan hirveän huono huumorintaju. Millehän olisin viimeksi nauranut? Oikeastaan sanamuunnokset ovat
minusta hauskinta mitä voi olla. Varmaan viimeisimpiä sanoja on finaaliasu. Oma huumorintaju on niin luokatonta, ettei
siihen kannata kenenkään puuttua, Jalava toteaa naureskellen.
Teksti: Alfred Sinnemäki
Lisätietoja: www.laughriot.fi, www.koomikot.com
www.suomenstandupclub.fi.
Nauru on lääkettä sielulle
Naurun hyötyjä on viime vuosina alettu tutkia ihan vakavissaan, kun naurutohtorit ovat törmänneet yhä kasvavaan
ryppyotsaisten ongelmajoukkoon. Liika vakavuus aiheuttaa
stressiä, mikä taas lisää esimerkiksi sydän- ja verisuonitautiriskiä. Nauru sen sijaan toimii aivan päin vastoin: se edistää
paitsi omaa, myös lähipiirin hyvinvointia.
Nauru on sosiaalinen ilmiö ja se tarttuu helpommin kuin
haukotus. Ikävä kyllä myös vakavuus tarttuu ja pahimmissa
tilastoissa väitetäänkin, että jopa 80-90 prosenttia länsimaalaisista on menettänyt kyvyn nauraa. Kilpailu ja kunnianhimomme johtavat vakavoitumiseen, eikä vakavasti otettavan
henkilön kuvaan kuulu ainakaan ääneen nauraminen. Onko
siis nykyihmisen yleisilme pelkkä kylmä hymy?
Joka syksy valitaan Suomen Stand Up Tulokas. Vuonna
2010 tämän kunniatittelin sai Jyrki Valto. Suomen Stand Up
Klubin järjestämän illan myötä ovat kuuluisuuteen nousseet
esimerkiksi Krisse Salminen ja Ismo Leikola.
Naurun saa hersymään yksinkertaisesti ryhtymällä nauramaan ja etenkin porukassa, vaikkapa nauruklubissa. Naurujoogan kehitti intialainen lääkäri Madan Katarian, joka
perusti vuonna 1995 ensimmäisen nauruklubin Intiaan. Suomessakin on useita nauruklubeja.
Parhain nauru syntyy kuitenkin luonnostaan tilanteen mukaan. Sielunlääkkeenä nauru toimii silloin, kun se on lämminsydämistä.
Teksti: Tuula Lukić
Komedia on kaikesta huolimatta suosittua viihdettä. Viimeisimpiä Suomeen rantautuneita komedian muotoja on stand
up. Ensimmäiset lavakoomikot nähtiin Suomen estradeilla
1990-luvun alussa. Laji on vaativa, mutta koomikoista parhaat saavat yleisön silmät kyyneliin ja vatsalihakset kramppaamaan.
35
Helsingin kartta piirtyy
naisten silmin
Naisen elämän moniulotteinen
kudelma pääkaupunkimme kaduilla ja kujilla on koottu yksiin
kansiin Schildtsin kustantamassa
kulttuurihistoriallisessa oppaassa
Naisten Helsinki. Anna Biströmin,
Rita Paqvalénin ja Hedvig Raskin
toimittaman opaskirjan tarkoituksena on avartaa perinteistä, usein mieslähtöistä näkökulmaa
Helsingin kaupunkitilaan.
Kyseessä ei ole vastakkainasettelu miehen ja naisen välillä,
vaan löytöretki jo olemassa olevien, mutta helposti piiloon
jäävien sisältöjen äärelle. Kirjan tekijät ovat tarkentaneet katsettaan paikkoihin, jotka yleensä nähdään miehisen vallan
monumentteina, mutta joista on löydettävissä yhtä ja toista
yhtymäkohtaa naisten elämään. Lisäksi opas kuljettaa lukijan maisemiin ja tiloihin, jotka ovat olleet tai yhä ovat merkityksellisiä nimenomaan naisille ja tytöille.
Mikään perinteinen matkaopas Naisten Helsinki ei ole, vaikka kirjan kanssa voi toki lähteä kaupunkikierrokselle. Heti
ilmestymisensä jälkeen syksyllä 2010 kirjan tiimoilta järjestettiinkin opastettu kävelykierros ja keväällä 2011 on vuorossa uusinta Helsingin kaupunginmuseon toimesta. Oppaan
erikoista antia voi kuitenkin nautiskella ja pohtia missä päin
maailmaa tahansa, vaikkapa matkalukemisena. Se saattaa
ulkomaillakin matkaillessa antaa suuntaa erilaisten näkökulmien etsimiselle.
Kirjan taustalla on neljäntoista naisen muodostama työryhmä, jonka jäsenet kuuluvat Kulturfeministerna-verkostoon.
Lisäksi kirjan monipuolisia artikkeleita ovat olleet kirjoittamassa kaksikymmentäkaksi eri alan asiantuntijaa.
36
Yhteistä teemaa lähestytään
valottamalla suuria ja pieniä,
elämänkokoisia naiskohtaloita
eri aikakausina sekä erilaisia
toimintoja ja tiloja teatterista
eduskuntaan ja puutarhoista
lähiöihin.
Runsaasta materiaalista voi noukkia itseään kiinnostavia aiheita ja henkilöitä, kuten väärinymmärretyn seurapiirinaisen
Ellan de la Chapellen tai ensimmäisen naispuolisen taidehistorioitsijamme, taiteilija Helena Westermarckin tai tuntemattomammiksi jääneitä naisia, kuten Punavuoren Ruthin tai
liikemiehen neuvokkaan lesken Elisabeth Kyhlin.
Monet jäljet naisten elämästä ovat kadonneet historian pimentoon. Eläytymiskykyä siis tarvitaan varsinkin kauas menneisyyteen ulottuvilla tutkimusretkillä, mutta mitä lähemmäs
nykypäivää tullaan, sen näkyvämmiksi naiset tulevat. Kirjassa käsitellään myös muun muassa katutaidetta, prostituutiota, nuorisokulttuuria ja musliminaista helsinkiläisessä
katukuvassa. Oman lukunsa on saanut myös presidentti
Tarja Halonen, joka kuvailee Helsinkiä henkilökohtaisten kokemustensa kautta.
Biström Anna, Paqvalén Rita, Rask Hedvig (toim.): Naisten
Helsinki. Kulttuurihistoriallinen opas. Schildts. 262 s.
Teksti: Tuula Lukić
kolumni
Kirja matkalla
Aurinko paistaa, vene lipuu peilityynellä järvellä, soutaja antaa
virran kuljettaa venettä. Tai aallot kohisevat rantaan, lämmin
hiekka hehkuu, päivänvarjon alla on suojassa pahimmalta
paahteelta. Kahvilapöytä herkkuineen keskellä kadun vilskettä, ohikäveleviä ihmisiä ja kulttuurinähtävyyksiä. Kirkkaan
valkoiset hanget, jotka kutsuvat panemaan sukset jalkaan.
Siinä kliseisiä mielikuvia hyvästä lomasta. Siihen kuuluu
olennaisesti joko vettä tai lunta, aurinkoa tai pakkaskeliä. Tai
vaihtoehtoisesti taide-elämyksiä, kahvilakulttuuria ja vieraita
katuja. Miten helppoa onkaan lisätä mielikuviin mukaan kirja.
Soutaja loikoo perätuhdolla kirja kädessään. Päivänvarjon
alla on hyvä lukea uimareissujen välissä. Hiihtäjä lepää ulkoilun jälkeen ja lukee. Kahvilassa voi istua yksin ja ottaa kirjan
esille.
Lomalukemiseen liitetään helposti sana kevyt. Pikainen kyselykierros ystäväpiirissä paljasti, että termi ”kevyt lomalukeminen” ei suinkaan aina viittaa sisällölliseen antiin, vaan voi
tarkoittaa pokkareita, jotka on helpompi pakata laukkuun ja
kantaa mukana. Kannatusta sai myös ajatus, että kirjan on
oltava tarpeeksi paksu riittääkseen viikoksi.
Kirjojen valintaan näyttävät vaikuttavan hyvin käytännölliset seikat. Lomalle otetaan mukaan kesken olevat kirjat tai
kirjoja, jotka kertovat matkakohteesta. Eikä kyse ole aina
suinkaan matkaoppaista. Kaunokirjallisuus kertoo elämästä
enemmän kuin tietokirjojen faktaruudut. Olkoon teos historiallinen romaani tai nykyaikaa kuvaava, vieras kulttuuri ja
ympäristö muuttuvat läheisemmiksi, ja ihmisiä alkaa katsoa
eri tavalla. Kenties ymmärtävämmin tai ainakin laajemman
näkökulman kautta.
Mitä intohimoisempi suhde lukijalla on kirjoihin, sen vaikeampi hänen on valita sopivat kirjat loma- tai matkaseuraksi.
On varauduttava moniin erilaisiin tarpeisiin ja tilanteisiin. On
oltava kirja lyhyisiin lukuhetkiin, tiedonhankintaan, lyyrisiin
tunnelmiin, sanataiteen nälkään, siestan tunteihin. Pakkaaminen on vaikeaa, ja avuksi kaivattaisiin peräkärryä. Myös
ihmiset, jotka lukevat ammatikseen, ottavat lomalle mukaan
kirjoja. He voivat kerrankin päättää itse kaikesta, mitä lukevat.
Kun matka suuntautuu ulkomaille, vieraan kulttuurin ja kielen
keskellä äidinkielellä kirjoitettu kirja on kuin oma yksityinen
pesä, johon voi vetäytyä julkisesti. Se suo lepohetken ja auttaa jaksamaan ympäristön vaatimukset. Sama toimii myös
toisin päin. On helppoa palauttaa mieleen vieraan kielen
muotoja ja lauseita kirjaa lukemalla. Kirja rohkaisee lausumaan sanoja, jotka luuli jo unohtaneensa.
Entä jos lomalla rikkoisi rajoja, villiintyisi? Jos unohtaisikin listan kirjoista, jotka ovat jääneet viime kuukausina tai vuosina
lukematta, ja astuisi sisään kirjaston tai kirjakaupan ovesta ja
tutkisi hyllyjä, avaisi kirjoja, joista ei tiedä mitään, ja lukisi otteita. Ja ottaisi mukaan sen, mikä sillä hetkellä kiinnostaa ja
tuntuu sopivalta. Aivan niin kuin lapsena, kun mikään ei ollut
vain suorittamista ja totuttuja tapoja, vaan löytämisen iloa.
Silloin ei koskaan tiennyt, mitä seuraava kirja toi tullessaan.
Tai pikemminkin, mihin se vei mennessään.
Outi Alm
Outi Alm (s.1963)
- kirjailija, sairaanhoitaja
- tuotanto (Gummerus Kustannus):
Pistoliekki, novellikokoelma, 1999
Lumen ääni, romaani, 2001
Pelikentät, novellikokoelma, 2002
Veden viiltämä, romaani, 2004
Hemingwayn naiset, romaani, 2007
Suhteettomia tiloja, novellikokoelma, 2009
37
Tere tulemast
Mielestäni ei kannata toimia kuten
des Esseintesin herttua, josta kirjailija
J.K. Hyusman kertoo kirjassaan A rebours
(Vastakarvaan). Herttua ei lopulta lähtenyt linnastaan minnekään ajatellessaan jo etukäteen kaikkia mahdollisia matkan
aiheuttamia vaivoja ja rasituksia.
Itse muistan parhaiten matkat, jotka ovat vaatineet luovuutta, kärsivällisyyttä ja jotka ovat olleet ennen kaikkea erilaisia.
Olen käynyt lukemattomia kertoja Tallinnassa, mutta yksi
parhaiten mieleeni jääneistä reissuista on tämä seuraava.
Viron vapautuminen vuonna 1991 merkitsi muun muassa
sitä, että nopeasti kasvavan turismin myötä sikäläisten yritteliäisyys kehittyi uusiin ulottuvuuksiin. Näin oli laita myös
Ninan, noin seitsemänkymppisen pienen, mutta pippurisen
bisnesnaisen.
Tallinnan A-Sadaman kautta saavutaan melko nopeasti
Kalamaja-nimiselle alueelle. Nina houkutteli matalaan Bed
& Breakfast -tyyppiseen majaansa alhaisilla hinnoilla. Madamen tarjoama majoitus oli umpirapistuneessa kivitalossa,
38
jonne pelkän osoitteen perusteella
oli vaikea löytää. Edes paikalliset eivät osanneet neuvoa tietä. Kun sitten lopulta
miehen kanssa saavuimme talolle, se tapahtui pikemminkin
sattumalta.
Ovea avatessamme pelmahtivat väkevät tuoksut nenäämme. No, pienestä ei kannata lannistua, päättelimme. Varsinkin, kun Nina heti kättelyssä kertoi varanneensa meille
parhaan huoneen. Paljon ei kuitenkaan tarvinnut ympärilleen katsoa tajutakseen, että Nina ei juurikaan perustanut
siisteydestä. Huoneiston hämärässäkin piintynyt lika versoi
kaikkialla. Ja ”luxussviittimme”… no jaa… oli kaiketi parhaat
päivänsä nähnyt joskus ennen toista maailmansotaa. Huoneen tapetit olivat alakuloisen kellertyneet ja rapistuneet, ja
epämääräinen heteka vaappui uhkaavasti.
Emäntä lupasi järjestää aamiaisen ylimmässä kerroksessa.
Huoneemme edessä oli pieni keittosyvennys kaasuhelloineen, mutta sitä ei missään nimessä saisi käyttää. Syytä
Nina ei kertonut.
Olimme kaiketi niin matkasta uupuneita ja majapaikkamme
tunnelmasta pökertyneitä, ettemme edes yrittäneet protestoida. Päätimme lähteä saman tien syömään vahvistuaksemme. Jätimme huoneen ikkunan auki, jotta ilma vaihtuisi.
Tallinnalaisessa soppagalleriassa kauhoimme kuutta erilaista
maukasta, tuhtia soppaa miltei unohtaen majoitushuolet.
Olivatko ne huolia lainkaan?
LUKIJAN MATKAKERTOMUS
Takaisin taapertaessamme mahamme pullottivat sopasta.
Autiot kadut kiilsivät sateesta, ja alueen sokkeloisuuden
vuoksi haparoimme tietä eteenpäin. Harhailimme jo Kalarannassa lähellä Patarein vankilaa.
minnekään, jos kaipaa citymarketia, sokoshotellia ja vimintuoksua kaikkialla? Siis kaiken sen toisintoa, joka kotimaassa on saatavilla? Eivätkö juuri haasteet, eri kulttuurien kohtaamiset tee matkasta seikkailun?
Lopulta selvittyämme jälleen oikeaan osoitteeseen meitä
odotti jo uusi yllätys: kissa oli kiivennyt avoimesta ikkunasta ja jättänyt hajujälkiään ympäriinsä! Kömmimme nopeasti
vuoteeseen ja vedimme lakanat päämme yli hupuksi, poissa
silmistä poissa mielestä -ajatuksella.
Olen tämän jälkeen yöpynyt monen monta kertaa Tallinnassa, mutta mikään majapaikoistani ei ole jäänyt mieleeni näin
elävällä tavalla.
Sirpa Salo
Koitti uusi aamu. Energinen Nina kolisteli aamiaishuoneessa,
jonne lisäksemme oli jo ehtinyt kaksi nuorta saksalaismiestä. Kahvinsa nauttineena toinen heistä yritti saada avoinna
olevan television kanavia asettumaan, jotta särisevän äänen
lisäksi myös näkyisi jotain.
SUUR VIGA! Tästä omatoimisuudesta emäntä ei pitänyt ja
alkoi ulvoa kuin sireeni. Tuohtuneena hän sulki koko laitteen.
Saksalaismiehet poistuivat vähin äänin, protestoimatta.
Aloimme ymmärtää. Nina oli mahtinainen.
Ilmeisesti tapahtuneesta äkämystyneenä Madame valmisti
meille laihahkoa kahvia. Mies tunsi tulleensa huijatuksi muun
muassa aamukahvin suhteen ja alkoi vähän myöhemmin
keittää vettä sopessamme murukahvia varten. Kaikkien manausten uhallakin.
SUUR VIGA! Nina oli ilmeisesti saanut äänten perusteella
puuhasta vihiä ja vaipui suoraan psykoosiin. ”Oletteko te
täiesti hull?! Soomlanne! Mida? Aitte räjäyttää koko minu
maja? Minähän sanoin! Siihe ei saa koskea! Välja! Jätta
kohe!”
Madame Majatalonpitäjä teki sen meille helpoksi. Olimme
muutenkin aikoneet paeta. Elekielellä selvitin raha-asioita ja
halusin antamani etukäteismaksun takaisin. Bisnestäti ymmärsi heti, kaivoi kuvettansa ja heitti rahat ilmaan: ”Välja!
Soomlanne!”
Sen pitemmittä puheitta lähdimme huojentuneina talosta ja
koko alueelta päätyen Vana Linnaan Vene-kadulle. Majatalo ei ollut hääppöinen sielläkään, mutta luxusta juuri kokemaamme verrattuna.
Uudessa kämpässämme nauroimme ja hihitimme miehen
kanssa hervottomina ja hysteerisinä. Halvat humalat ja monta elinvuotta lisää…. niitähän nauru tunnetusti tuottaa.
Ei, en ole lainkaan des Esseintesin herttuan kanssa samaa
mieltä, sillä matkan vaivat ovat niiden arvoisia. Miksi lähteä
39
TUULET
®
Matkatärpit
TÄNÄ VUONNA JUHLITAAN
ORNAMO 100v
Teollisuustaiteen Liitto Ornamo viettää
tänä vuonna 100-vuotisjuhliaan. Suuri
osa juhlavuoden ohjelmasta keskittyy
kesään ja syksyyn, mutta heti tammikuussa julkistetaan muotoilualan järjestöjen Grafian ja Ornamon vuosittain
jaettavat palkinnot ansioituneille jäsenilleen. Palkinnon kriteereinä ovat muun
muassa innovatiivisuus, taiteellisuus,
ajankohtaisuus, kiinnostavuus tai pitkä,
ansiokas ura.
Palkittujen muotoilijoiden kiertonäyttely Muotoilijat ’11 – Finnish Designer
Awards nähdään vuoden aikana
Helsingissä, Oslossa ja Tukholmassa.
-Design Forum Finland, Helsinki
14.1.–13.2.2011
-Suomalais-norjalainen kulttuuriinstituutti, Oslo, Norja, 18.8.–18.9.2011
-Suomen kulttuuri-instituutti
Tukholma, Ruotsi, 6.10.–3.11.2011
www.ornamo.fi,
www.finnishdesigners.fi
Muita juhlittavia:
Naisjärjestöjen Keskusliitto 100v Suomen Musiikkitiede 100v
40
SARJAKUVA 100v
Juhlavuoden suojelijana on tasavallan presidentti Tarja Halonen.
Rymyä, raikua ja ärräpäitä 10.2.-15.10.2011
Satavuotias suomalainen sarjakuva esittäytyy Kansalliskirjastossa Rymyä, raikua
ja ärräpäitä –näyttelyssä. Esillä on harvinaista materiaalia varhaisista suomalaisista sarjakuvista nykysarjakuvaan. Näyttelyn yhteydessä järjestetään luentoja ja
muita tapahtumia.
Kansalliskirjastossa on myös vuoden 2011 Puupäähattupalkitun sarjakuvataiteilijan näyttely 14.1.-28.2.2011
Kansalliskirjasto, Unioninkatu 36, Helsinki, puh: 09 – 8718 3465,
www.kansalliskirjasto.fi
Sarjakuvaa! - Taidetta! 19.1.-22.5.2011
Tuusulan Kuvitustaiteen museossa on esillä suomalaista nyky- ja taidesarjakuvaa,
muun muassa Milla Paloniemen, Petteri Tikkasen, Katja Tukiaisen, Mika Lietzénin
ja Terhi Ekebomin kädenjälkeä.
Taidekeskus Kasarmi, Jääkärinpolku 2, Tuusula, puh: 09 – 8718 3465,
www.taidekeskuskasarmi.fi
KAJ FRANCK 100v
Tänä vuonna tulee kuluneeksi
sata vuotta huippusuunnittelija Kaj
Franckin syntymästä. Taideteollisuuskeskuskoulusta huonekalupiirtäjäksi
vuonna 1932 valmistunutta Franckia
pidetään suomalaisen muotoilun
omanatuntona.
Keramiikka- ja lasimuotoilusta parhaiten tunnettu Kaj Franck (19111989) sai uransa alussa kuuluisuutta
sisustustekstiileistään.
Hyvinkäällä
Yhdistyneet Villatehtaat valitsi vastavalmistuneen Franckin filmipainoon
suunnittelemaan kankaita ”konstindustriell tecknare” ammattinimikkeellä. Hän työskenteli tehtaalla huhtikuusta 1938 kesäkuuhun 1939.
OOPPERA 100v
Aino Ackté ja Edvard Fazer perustivat vuonna 1911 Kotimaisen Oopperan, joka
tunnetaan nykyään nimellä Suomen Kansallisooppera. 100-vuotistaivalta juhlistetaan muun muassa kahdella kotimaisella kantaesityksellä. Kevätkaudella nähdään Jukka Linkolan säveltämä koko perheen seikkailuooppera Robin Hood Kari
Heiskasen ohjaamana ja syyskaudella Ilkka Kuusiston säveltämä, Aino Acktésta
kertova ooppera.
Kansallisbaletin ensi-iltoihin kuuluvat Sir Kenneth MacMillanin koko illan balettiteos Manon sekä Virpi Pahkisen, Mammu Rankasen ja Johanna Nuutisen uusista
koreografioista koostuva uutuusilta Alminsalissa.
Juhlavuonna Kansallisooppera tarjoaa myös runsaasti erilaista oheisohjelmaa.
Suomen Kansallisooppera, Helsinginkatu 38, Helsinki, puh: 09 - 403 021,
www.ooppera.fi
VUODEN 2011 EUROOPAN KULTTUURIPÄÄKAUPUNGIT
Hyvinkään kaupunginmuseossa on
alkuvuodesta 2011 esillä lukuisien
merkittävien suomalaisten suunnittelijoiden sisustustekstiilejä 1930-luvulta
1960-luvulle. Näyttelyn painokankaiden mallitilkuissa ei ole suunnittelijan
nimeä. Suurin osa näyttelyn kangasmalleista on kuitenkin 1930-luvulta.
Mahdollisesti Kaj Franckin suunnittelemat sisustus- ja leninkikankaat ovat
vielä tutkimustyön alla.
Hyvinkään kaupunginmuseon näyttely
Dessinatööristä designiin 3.11.2010
- 19.2.2011 Paikka: Hyvinkää, Villan
Voimala, O-talo, Wanha Villatehdas,
Kankurinkatu 4-6
Avoinna: ti-la klo 11–16, ke 11–18,
muina aikoina tilauksesta. Lisätietoja:
040 – 773 6257,
www.hyvinkaa.fi/kaupunginmuseo Turku nostaa runsaalla ohjelmistollaan esiin kulttuurin hyvää tekevän vaikutuksen, sillä kulttuurihan tunnetusti edistää sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia.
Eri kulttuurinaloja on yhdistetty raja-aitoja rikkoen, kun ohjelmassa on muun
muassa runomuotokuvia, kulttuurikuntoilua ja haitaripainia. Yksittäisiä tapahtumia on vuoden aikana tuhansia.
Kulttuuripääkaupungin infopiste, Design Shop ja Café: 2011Kulma, Kristiinankatu 1, Turku. Puh: 02 – 262 2022, www.turku2011.fi
Tallinna lähestyy kulttuuripääkaupunkivuotta meren inspiroimien tarinoiden kautta. Kirjailijat, muusikot, taiteilijat ja näyttelijät kertovat teostensa kautta kansasta
meren äärellä, Viron menneisyydestä sekä Tallinnan sijainnin merkityksestä
kulttuurin kehitykselle. Kulttuuripääkaupungin slogan kuuluukin: Vuonna 2011
Euroopan parhaat tarinat kerrotaan Tallinnassa!
European Capital of Culture Information Centre 5 Rotermanni Str / 10 Roseni
Str ph: +372 6594 113, www.tallinn2011.ee
41
www.taidetehdas.fi
42
Suomen toiseksi vanhin kaupunki Porvoo sijaitsee vain reilun
puolen tunnin automatkan päässä Helsingistä. Pääkaupungista
on helppo matkustaa Porvooseen. Linja-autot kulkevat tiheään
ja autolla matka taittuu joustavasti E18-tietä pitkin.
Matalat pikkutalot, idylliset pihamaat ja kapeat kujat tekevät
Vanhasta Porvoosta ainutlaatuisen ja historiallisen puukaupunkimiljöön. Lukuisat pikkupuodit, galleriat, museot sekä kodikkaat
kahvilat ja tunnelmalliset ravintolat valloittavat myös matkailijan
sydämen. Porvoo on houkutteleva retkikohde ympäri vuoden.
Nähtävyyksiä:
• Vanha Porvoo
• Keskusta-alue ja jokiranta
• J.L. Runebergin koti,
www.runeberg.net
• Porvoon Museo/Holmin talo
ja Vanha raatihuone,
www.porvoonmuseo.fi
• TRAD Art Center,
www.kankan.fi
• Noark pienoismallimaailma,
www.noark.fi
Neuvonta, esitteet ja kartat:
Porvoo matkailutoimisto
Rihkamakatu 4
06100 Porvoo
puh. (019) 520 2316
[email protected]
www.porvoo.fi/matkailu
Ryhmämatkat ja opasvälitys:
Porvoo Tours
puh. (019) 574 2200
[email protected]
www.porvootours.fi
Avoinna:
ma-pe 12-18,
(1.6.-31.8. ma-pe 11-17,
suljettu heinäkuussa)
Piispankatu 28, 06100 Porvoo
Varaukset:
(019) 582 002, 040 847 7798
[email protected], www.grand.fi
Kulttuuritalo Grand
Monipuolinen kulttuuritalo keskellä Porvoon kaupunkia.
Nykyaikainen teatteri- ja konserttisali, juhla- ja kokoustiloja.
Suosittu näyttelyaula Luckanin yhteydessä.
Grand/Luckanin yhteydessä lipunmyynti Lippupisteen,
Grandin, NetTicketin ja Luckanin tapahtumiin.
43
KULTTUURIN TUULIA BALTIASSA
Oopperasäveliä Riiassa
Latvian kaunis pääkaupunki Riika on ihastuttava sekoitus vanhaa hansakaupunkia,
gotiikkaa, klassismia ja jugendin aarteita.
Riika on monipuolinen ja merkittävä kulttuurikaupunki: konsertteja ja tapahtumia, taidenäyttelyitä, gallerioita, museoita...
ja tietysti Latvian kansallisooppera. Kesäkuun alussa tässä viehättävässä, kauniisti ja taidokkaasti entisöidyssä oopperatalossa vietetään Riian oopperajuhlia, ja ohjelmistossa on maailman tunnetuimpia oopperoita.
Matka-ajankohta ja hinta: 9.-12.6.2011 (to-su)
535 €
Aino Kallaksen kaunis ja karu Hiidenmaa
Hiidenmaa, kaunis ja karu saari Viron rannikolla on ihastuttava, aurinkoinen kesäparatiisi. Tältä rauhalliselta saarelta, Kassarin
kylästä löysivät aikanaan suomalainen kirjailija ja runoilija Aino Kallas ja puolisonsa Oskar Kallas oman kesäparatiisinsa.
Matkalla on mukana lausuntataiteilija Erja Noroviita, joka kertoo Aino Kallaksesta ja lausuu hänen novellejaan.
Matka-ajankohta ja hinta: 7. – 10.6.2011 (ti-pe)
695 €
VARAUKSET:
MATKA-AGENTIT OY, Lundinkatu 16, 06100 PORVOO, puh. (019) 536 0460
[email protected]
PORVOO
LOVIISA
TURKU
JOENSUU
HELSINKI
44