Hyvinvointia - Tuulet media

Harmonia
sinulle, joka arvostat hyvää oloa
tuulet
LEHTI
ILMESTYY
ELOKUUSSA
2011
I
S
U
IN
NN
N
VI
HY
I
VO
U
I
HT
LE
S
OI
IK
ER
Rohkeasti
rentoutumaan
Ruoalla
on
merkitystä
Liikuntaa
ohjatusti
stressin ei tarvitse olla riesa
kysymyksiä hyvän olon ammattilaisille
1
PÄÄKIRJOITUS
Verkostoitumisessa on voimaa – Yhdessä enemmän!
Uudellamaalla toimii lukuisa joukko monipuolisia ja
laadukkaita hyvinvointipalveluita tarjoavia yrityksiä.
Olemme Hai-hankkeen ja Posintran voimin verkostoituneet parin vuoden aikana hyvällä menestyksellä. Joku on
löytänyt kumppanin ja toinen uusia asiakkaita.
On meidän asiakkaiden etu, kun yrittäjät tuntevat toisensa ja osaavat ohjata - kaiken kirjon keskellä - juuri oikeiden palvelujen äärelle.
Harmonia-lehden sivuilta löydät hyvinvointia kauneudesta kiireen kesytykseen ja makunautinnoista kehon hoitoon. Tutustu rauhassa tarjontaan, ota rohkeasti yhteyttä
hyviksi varmistettuihin yrityksiin ja kokeile ennakkoluulottomasti uusiakin palveluita. Itse pääsin Eevan laitteilla
useita kiloja kevyemmäksi, vyöhyketerapialla eroon päänsärystä ja hermoratahieronta teki muuten vaan hyvää
kummallisille kolotuksille!
Anne Wetterstrand
Hyvinvointiyrittäjyyden aktivointi Itä-Uudellamaalla
hankkeen projektipäällikkö
Posintra Oy
ledare
Harmonia-lehti
Julkaisija:
Posintra Oy
Kehitysyhtiö
Kipinätie 1
06150 Porvoo
p. 010 836 7700
email: [email protected]
www.posintra.fi
Päätoimittaja:
Anne Wetterstrand
Sisällysluettelo:
Pääkirjoitus – Ledare.......................2
Stressi.............................................. 4
Rohkeasti rentoutumaan................8
Liikuntaa ohjatusti........................ 14
Tanssin lumoa ...............................15
Tuottaja:
TT-Tuulet Avoin yhtiö
Huvilakatu 8
06100 Porvoo
email: [email protected]
www.tuulet.fi
Tuula Lukić
p. 040 707 8197
Taila Groth-Sulosalmi
p. 0400 420 664
AD ja taitto
Srba Lukić
p. 0400 707 097
Painopaikka:
Painoyhtymä Oy, Porvoo
Painos 40 000 kpl
Hymyillen hyvää ja kaunista oloa
Pelkkä dieetti ei riitä
painonpudottamiseen......................................... 18
Sähköinen versio:
http://www.posintra.fi/83
Att nätverka ger kraft – Tillsammans ger mera!
I Nyland fungerar åtskilliga företag inom branschen för välbefinnande, som producerar mångsidiga och högklassiga tjänster.
Under loppet av några år har vi med hjälp av Hai-projektet och
Posintra byggt nätverka med god framgång. Några har hittat
samarbetspartners och några nya kunder.
Eftersom utbudet av tjänster är omfattande är det till kundernas fördel att företagarna känner till varandras tjänster och
kan leda en vidare till rätt tjänst.
I Harmonia-tidningen finns välbefinnande i form av skönhet,
vård av kroppen och smakupplevelser som hjälp för tämjandet
av den jäktiga vardagen. Bekanta dig ifred med utbudet och
tag kontakt med företagen och våga pröva på nya tjänster för
välbefinnande. Själv lyckades jag med hjälp av Eevas apparater
bli flere kilo lättare, zonterapi hjälpte mig att bli av med min
huvudvärk och nervbanemassagen gjorde gott för övrig värk.
Anne Wetterstrand
projektchef
Projektet för aktivering av företag inom branschen för välbefinnande
2
tuulet
Ruoalla on nykyajan ihmiselle
monenlaisia merkityksiä ............ 23
Palvelutalossa
asutaan kotoisasti ....................... 26
Palveluseteli
lisää valinnanvapautta ............... 28
Hyvää oloa arvovalinnoilla ........ 30
Yritystarjoukset ........................... 31
3
Jokainen meistä on jossain elämänvaiheessa kokenut stressiä vaikeiden tai haastavien tilanteiden edessä. Arkipuheessa stressi vertautuu
usein kiireeseen, mutta haitallinen
stressi on paljon vakavampi tila,
jossa ihminen kokee, että paineet
ovat kovemmat kuin mistä hän selviää.
- Stressi voi syntyä ulkoisista syistä,
kuten läheisen kuolema tai työpaikan menetys, mutta joskus myös
asetetaan liian suuria vaatimuksia itselle; ei sallita rauhoittumisen aikaa tai vaaditaan jatkuvasti
parempaa suoritusta, kertoo työterveyshuollon erikoislääkäri Rea
Lagerstedt Porvoon Lääkärikeskuksesta.
Usein ajattelemme stressiä vain
negatiivisuuden kautta, mutta
stressiä voidaan pitää positiivisena
silloin, kun se toimii hyväksemme.
- Haasteet tai uhat laukaisevat
stressireaktion. Esimerkiksi jokin
vaativa tehtävä saa ihmisen keskittymään ja sulkemaan kaiken sillä
hetkellä epäolennaisen pois mielestä. Hengitys kiihtyy, syke ja verenpaine nousevat ja aivojen energiansaanti paranee. Elimistössä kaikki
tähtää siihen, että lyhytaikaisesti
parannetaan toimintakykyä, Lagerstedt erittelee.
Stressi muuttuu haitalliseksi, jos tilanne pitkittyy eikä elimistö palaudu välillä normaalitilaan, vaan käy
ikään kuin ylikierroksilla.
Haitallisesta stressistä varoittavia
oireita voivat olla ärsyyntymiskynnyksen madaltuminen ja tiuskiminen. Aina ei ole kyse siitä, että olisi
vain hankala ihminen, vaan stressi on heikentänyt kykyä selvitä
toisten kanssa. Muita oireita ovat
muun muassa epämääräinen paha
olo, vetäytyminen, unettomuus ja
muistin pätkiminen.
- Fyysisiä oireita on monenlaisia
vatsakivuista
tulehdusherkkyyteen. Joillain on useita oireita samanaikaisesti, joillain vain yksi.
Ihmiset ovat temperamenteiltaan
erilaisia ja sekin vaikuttaa siihen,
kuinka tilanteista selviää, Rea Lagerstedt mainitsee.
Usein stressiä seuraa elämäntapojen muutos epäterveelliseen suuntaan. Nälkä korvataan makealla, liikunta vähenee ja alkoholin käyttö
lisääntyy. Näin ajatellen haitallista
stressiä voi myös pyrkiä hoitamaan
tai ennaltaehkäisemään melko yksinkertaisilla tavoilla: riittävällä
unella, rentoutuksella, pitämällä
taukoja työpäivän aikana, liikkumalla ainakin puoli tuntia päivässä
niin, että pulssi nousee, säännöllisillä ja ravitsevilla aterioilla sekä
pitämällä kiinni elämän monipuolisuudesta.
- Aika ajoin on hyvä pohtia elämän
tärkeysjärjestyksiä. Voi vaikka tehdä listaa iloisista ja hyvänolon tunnetta lisäävistä asioista ja miettiä,
onko niitä tarpeeksi, Lagerstedt
suosittelee.
ST R E S S I
Kiireen kesytystä
Työpaikoilla kiire rajaa mahdollisuuksia ja kaventaa näkökulmia, ja mitä kovemmaksi vauhti kiihtyy, sen kaoottisemmaksi tilanne kehittyy.
- Lopulta sammutetaan vain tulipaloja ja tehdään kiireisimmät työt alta pois, vaikka ne eivät välttämättä olisi
edes niitä tärkeimpiä, kertoo työyhteisövalmentaja, kiireenkesyttäjä Tiina Järvinen Sunspiron Oy:stä.
4
Sopivat haasteet ja onnistumisen
kokemukset, arvostus ja hyväksyntä edistävät hyvinvointia. Esimerkiksi työpaikoilla on tärkeää saada
positiivista palautetta. Jokainen
meistä on myös vastuussa siitä, miten käyttäytyy muita kohtaan. Rea
Lagerstedt muistuttaakin, että yksi
hyvä teko päivässä työkaveria kohtaan tarttuu varmasti.
Stressin torjunnassa kannattaa kokeilla myös uppoutumista täysin
johonkin itselleen mieluisaan asiaan ja siten unohtaa normaalipaineet.
Tekstit: Tuula Lukić
Lyhyinä ajanjaksoina kiire on kuitenkin positiivinen, liikkeellepaneva voima, eräänlainen ”viime tipan vintti”,
kuten Tiina Järvinen kuvailee. Kun tietää, että deadline lähestyy, työt tulevat tehtyä tehokkaasti ja priorisoiden.
Jos kiire alkaa ahdistaa, on tärkeää nostaa asiat yhteiseen keskusteluun ja pyytää ulkopuolistakin ammattiapua.
Tässä mielessä kiirettä voidaan ajatella myös lahjana, joka tekee näkyväksi ne toimintatavat, jotka eivät sellaisenaan enää palvele ja joita olisi tarpeen muuttaa.
5
Kas Kummaa herättää
myönteistä mieltä jo
nimellään. Mitä ihania
yllätyksiä löytyy näin
hauskasti nimetyn nettikaupan takaa?
Tuotevalikoimaan
kuuluu eettisesti tuotettuja käyttöesineitä.
Arjessa hyvin pienet
asiat tuovat mielihyvää. Astioiden pesukin
voi tuntua aivan erilaiselta, kun kädessä
on tiskiharja, joka on
samalla
käytännöllinen, kestävä ja kaunis,
yrittäjä Heini Moilanen
hymyilee.
www.kaskummaa.fi, [email protected], puh: 050-5210338
Positiivisella arvovalinnalla voi antaa hyvää
oloa sekä itselle että
lahjaksi. Nettikaupasta
ostaminen on helppoa
osoitteessa:
www.kaskummaa.fi.
Estääkö kiire Sinua keskittymästä olennaiseen? Ehditkö kiireiltäsi
nauttia tekemisesi tuloksista?
- Kiireen kokemus on henkilökohtainen. Sama
työmäärä ja aikataulu saavat aikaan erilaisen
kokemuksen ajan riittävyydestä työtehtävään. Paineita tulee ulkopuoleltamme, osan
aiheutamme itse. Kiireen syntymiseen ei ole
vain yhtä syytä, eikä sen voittamiseksi ole vain
yhtä keinoa. Kiireen kesyttäminen onkin tehtävä askel kerrallaan, kertoo työyhteisöjä valmentava kiireenkesyttäjä Tiina Järvinen.
Tiina Järvinen
työyhteisövalmentaja, kiireenkesyttäjä, ETM
Sunspiron Oy
p. 050 308 8825 s-posti: [email protected]
www.sunspiron.fi
Osuuskunta Helmihetki – Andelslaget Pärlestund - HyvänOlon Rakentaja!
Osuuskunta Helmihetkeen kuuluvat yritykset jakavat samat ISO- standardin mukaiset laatukriteerit.
Jokainen yrittäjä tekee työtään asiakaslähtöisesti. Siksi yhteistyö Helmihetken yrittäjien kanssa on selkeää ja turvallista. Kivunhoito, lymfaterapia, reikihoito, kosketuspedagogiikka, naurujooga, ohjelmapalvelut, kokoustilojen tarjoaminen, työnohjaus ja yritysvalmennukset ovat osuuskunnan yrittäjien
toimialoja. Erilaiset kokous- ja seminaarijärjestelyt hyvinvointiohjelmineen sujuvat yhteistyöllä. Helmihetkeläiset ovat hyvinvoinnin rakentajia!
1) Sairaanhoitopalvelu-Leena/ Sjukvårdstjänst-Leena (Leena Vallin) - kivunhoidon asiantuntija, lymfaterapeutti
2) T:mi Marko Karilahti (Marko Karilahti) - työyhteisö- ja hyvinvointivalmennusta, työnohjausta
3) Nauravainen Anu (Anu Saari) - naurukouluttaja
4) Kvarnudden (Henrika Nordin) - Leiri- ja kurssikeskus
5) CK Herba & Taktil (Charlotta Karlsson) - taktiilistimulointia, kotisivuja, itsenäinen Herbalife jälleenmyyjä
6) T:mi Marjut Ståhls (Marjut Ståhls) - laulaa, juontaa, viihdyttää, myy ja markkinoi
Parasta palvelua Porvoossa – Bästa betjäning i Borgå
Yhteyshenkilö: Marko Karilahti puh. 0400 570345, [email protected]
6
www.helmihetki.info
PUH. 019 5211 500
TEL. 019 5211 500
PIISPANKATU 22, 06100 PORVOO
BISKOPSGATAN 22, 06100 BORGÅ
WWW.PORVOONLAAKARIKESKUS. FI
7
Rentoutumaan
ohkeasti
Tuntuuko ajatus hierontaan tai
terapiaan lähdöstä vaikealta, vaikka mieli tekisi ja oman tarpeenkin
tiedostaisi? Ensikertalaiselle nousee helposti monta kynnystä ylitettäväksi, kun ei tunne käytäntöjä
ja päässä pyörii epäilyjä hyödystä,
ehkä kivustakin ja yksityisyyden
suojasta.
Pelot ja ennakkoluulot liittyvät
erityisesti uusiin tai vähän tunnettuihin, vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin. Harva hakee esimerkiksi
univaikeuksiin tai jännitystiloihin
ensimmäiseksi apua hermoratahieronnasta, vyöhyketerapiasta, ääniterapiasta tai hypnoosista.
Monet pelot hälvenevät, kun vain
uskaltaa esittää kysymyksiä, niitä
Ääniterapia on äänen avulla tehtävää hoitoa, joka perustuu ajatukseen, että kaikki, myös ihminen,
on jatkuvassa värähtelyliikkeessä.
Hoidolla pyritään palauttamaan
harmonia niin kehoon, mieleen
kuin tunteisiinkin terapeutin muodostaessa ääniä eri korkeuksilta.
Hoito koetaan usein rauhoittavana
ja tasapainottavana. Porvoossa, Sipoossa ja Helsingissä toimiva Valon
Ruusu antaa äänihoitoa, jossa saa
kuulla ja vastaanottaa yläsäveliltään rikasta vokaalilaulua sekä kristallikulhojen rentouttavaa sointia.
8
omasta mielestä tyhmiäkin. Myös
hoitajan tulee esittää kysymyksiä
asiakkaalle, mutta ennen kaikkea
kuunnella tätä.
- Luottamuksen voittaminen on
hoitotyössä tärkeää ja lähtökohta
on aina asiakkaassa. Hermoratahierontaan tulevista monet ovat jo
kokeilleet muita hoitomuotoja ja
he ovat usein kyllästyneitä jatkuvaan pillereiden popsimiseen, porvoolainen Päivi Lipponen Hoitopalvelu Hermionista kertoo.
myös oireiden syvemmät syyt tulevat ilmi, mikä edesauttaa sekä kehon että mielen hoitoa.
- Hieronnan aikana ei kuitenkaan
tarvitse ottaa paineita puhumisesta. Jos haluaa olla hiljaa, niin se sopii. Eiväthän kaikki tule terveydellisten ongelmien takia, vaan monet
haluavat yksinkertaisesti rentoutushetken itselleen, Päivi toteaa.
Hoitajan on tunnistettava rajansa
Kuten missä tahansa kanssakäymisessä, ensimmäinen tapaaminen on
aina yhteisen aallonpituuden etsimistä. Kun luottamuksellinen keskusteluyhteys on syntynyt, usein
Hypnoosi on saanut julkisuudessa
oudon ja pelottavan sävyn. Tv-ohjelmista ja elokuvista saa käsityksen, että hypnoosissa joutuu täysin
toisen valtaan. Hypnoosiohjaaja
Irene Sanasvuori kuitenkin muistuttaa, että ihminen ei hypnoosissa
Hermoratahieronta on kokonaisvaltaista kehonhoitoa ja se on
vaikutukseltaan samankaltainen
kuin akupunktio tai vyöhyketerapia. Hoidolla autetaan kehoa
tasapainoon, vahvistetaan omaa
puolustusmekanismia ja helpotetaan erilaisia oireita. Hoidossa käsitellään koko keho päästä varpaisiin pehmeästi sormin pyörittäen
ja painelemalla ihoa hermoratojen
ja akupunktiopisteiden mukaisesti.
Hoitoa antaa Hoitopalvelu Hermion.
Vyöhyketerapian perusta on elimistön eri osien heijastuspiteet
muualla kehossa. Kun terapeutti
painelee heijastuspistettä jalkapohjassa tai korvassa, vaikuttaa
hän vastaavan elimen toimintaan
virkistävästi; esimerkiksi vatsan
toiminta normalisoituu ja sitä
kautta ravinnon imeytyminen tehostuu. Terapiamuoto myös laukaisee lihasjännityksiä, rentouttaa
ja helpottaa univaikeuksissa. Vyöhyketerapiaa antavat Porvoossa
mm. Ecozone ja Casa Hanna.
tee mitään oman etiikkansa tai moraalinsa vastaisesti ja lähestulkoon
kaiken muistaa jälkeenpäin.
- On normaalia pelätä jotain, mitä
ei tunne, enkä minä voi pakottaa
ketään hypnoosiin, vaikka tekisin
mitä temppuja. Hypnoosi vaatii
ihmiseltä oman halun heittäytyä,
hän vakuuttaa.
Ammattitaitoisen hypnoosiohjaajan tunnistaa myös siitä, ettei hän
pyri ylittämään kykyjään.
- On tunnistettava omat rajansa.
En hoida esimerkiksi lapsia, vaikka
he menevätkin aikuisia helpommin
hypnoosiin. Lasten suhteen on ymmärrettävä psyyken kehityksen eri
vaiheita. Jos koen, ettei hypnoosi
ole jollekulle hyväksi, ohjaan hänet
muualle, Irene Sanasvuori selvittää.
Hypnoosi sopii mieleltään terveille
aikuisille ja sillä voidaan helpottaa
esimerkiksi pelko- ja jännitystiloja.
Energiahoidot perustuvat energian
värähtelyyn ihmiskehossa ja niitä
on perinteisesti käytetty mm. kivun lievitykseen ja vastustuskyvyn
parantamiseen. Yleisen käsityksen
mukaan ne eivät korvaa perinteistä
lääketieteellistä hoitoa, vaan toimivat täydentävinä hoitomuotoina.
Energiahoitoja on useita erilaisia,
kuten reiki-, Quantum Touch-, en-
keli-, magneetti- ja Matrix Energetics –hoidot. Matrix Energetics on
näistä uusin. Siinä terapeutti koskettaa hoidettavaansa kädellään
tai omalla energiallaan intuitionsa
mukaisesti. Ihminen voi tunnistaa
energian antaman rauhallisen olotilan, joka luo uusia mahdollisuuksia tietoisuudessa. Hoitoa antaa
Porvoossa Carola Roselt.
Teksti: Tuula Lukić
9
Valon Ruusun terapiapalvelut
huomioivat ihmisen kokonaisuuden – kehon, sielun, mielen ja
tunteet. Terapiasta tekee tehokasta se, että se tavoittaa tietoisen mielen takana olevia kerroksia. Hoito koetaan usein hyvin
rentouttavana ja virkistävänä.
Siitä voivat hyötyä kaikenlaiset
ihmiset. Apua saa mm. stressiin,
uusien voimavarojen löytymiseen, masennukseen, ihmissuhteisiin ja erilaisten tunteiden
kohtaamiseen. Lähtökohtana on
ihmisen potentiaali ja mahdollisuudet. Ratkaisut löytyvät jokaisen sisältä.
Casa Hannan hoitohuoneessa saa rentoutusta sekä keho että mieli. Hanna Sumelius-Larsen antaa vyöhyketerapiaa ja Carola Roselt hoitaa Matrix Energetics terapiamuodolla.
Hanna on koulutukseltaan lastenhoitaja, joten vauvojen koliikkivaivojen hoitaminen on hänelle luonnollista.
Useissa tutkimuksissa on todettu vyöhyketerapiasta olevan apua kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa.
Carolan energiahoidot ovat monivaikutteisia. Asiakkaat kertovat saavansa voimaa ja rauhaa, vanhat elämisen mallit väistyvät ja hoidettavan oma elämänvoima saa energiaa lähestyä uusia ajatuksia.
Myynnissä on myös itsehoitotuotteita. Fakiirimatot ja kirkasvalohoitovalaisimet edesauttavat omalla tavallaan hyvinvointia.
Energiset terapeutit järjestävät Porvoon Grandissa 26. marraskuuta 2011 Terveysmessut. Päävierailijana on
lusikantaivuttajana tunnettu Uri Geller, joka tulee puhumaan ajatuksen voimasta. Messuilla esitellään monenlaisia terapiahoitoja ja erilaisia hoitotuotteita. Tervetulleita ovat sekä hoitajat että hoidettavat.
Kristiina Laihi
0400 48 18 71
[email protected]
Lisa Katajavuori
040 566 76 16
[email protected]
Porvoo-Sipoo-Helsinki
www.psykosynteesi.fi
www.valonruusu.fi
Vi sköter kropp och själ på finska och svenska.
Carola Roselt
[email protected]
040 - 1988257
Hanna Sumelius-Larsen
[email protected]
040 - 5236879
www.hacana.fi
Miten hypnoosiohjaus tuo hyvinvointia, hypnoosiohjaaja Irene Sanasvuori?
- Hypnoosissa eli syvässä rentoutumisen tilassa ohjaaja vahvistaa henkilön omaa halua tehdä muutos
elämässään. Hyvinvointia lisää, kun saavuttaa terveemmät elintavat ja kun jännitykset ja pelot lievenevät tai poistuvat kokonaan. Negatiivisen tunteen voi häivyttää hypnoosissa, ilman että tarvitsee tietää,
mistä tunne johtuu. Hypnoosissa vahvistetaan positiivisuutta ja omaa tunnetta ja tietoa, miten tulisi
toimia uusia tottumuksia opetellessa.
Sanaskivi, hypnoosiohjaaja Irene Sanasvuori puh: 040 - 5131 683,
[email protected], www.sanaskivi.com,
myös Elämäntaidon valmennusta vkosta 33/2011
10
11
Hyvinvointiverkosto – HyVäl - Nätverket för Välmående ry.
Pitkä nimi pitää sisällään monta yritystä ja paljon osaamista.
Päivi Lipponen,
miten hermoratahieronta edistää hyvinvointia?
- Hermoratahieronta rentouttaa ja mm. parantaa unen laatua.
Erilaiset kivut ja säryt helpottuvat, hartiat vetreytyvät ja terveydentila kokonaisuudessaan kohenee. Useampi hoitokerta myös kohottaa vastustuskykyä ja siten hierontaa voidaan käyttää ennaltaehkäisevästi. Hoitojen aikana usein myös selviää, mistä oireet ovat
johtuneet.
Mikä on sinun hyvinvoinnin mottosi?
- Kun keho voi hyvin, mielikin on parempi ja päinvastoin.
Hoitopalvelu Hermion
Vadelmapolku 6, 06100 Porvoo
Puh: 050 3852 541, [email protected]
www.hermion.fi
Hyvinvointiterapiaa helposti tarjoaa vyöhyketerapeutti
Marina Koskelainen ja tulee
antamaan hoitoja asiakkaan
kotiin ja palvelee även på
svenska. Monelle seniori-ikäiselle nämä asiat ovat tärkeitä.
Samoin pienten lasten äitien
on yksinkertaista saada vyöhyketerapeutti hoitamaan vauvan vatsanväänteitä tuttuun
ympäristöön.
HyVäl on 20 yrityksen yhdistys, jonka tarkoituksena on hyvinvointipalveluiden kehittäminen
ja hyvinvointipalveluiden parissa toimivien tahojen verkostoituminen ja yhteistyö. HyVäl
toimii myös yhteisenä foorumina kokemusten vaihtamiselle ja keskinäiselle tuelle.
Yhdistyksen jäsenyritykset löydät
www.hyval.fi
Kunto-Funktion laadukkaan ja luotettavan hoidon taustalla on pitkä kokemus sekä kannustava ja myönteinen suhtautuminen ihmisen kykyyn oman hyvinvointinsa edistämisessä.
Palveluihin kuuluvat mm. fysioterapia, hieronta, akupunktio, osteopatia, suolahuone, kuntosali sekä Bemerterapia - ainutlaatuinen mikroverenkiertoon vaikuttava magneettihoito. Saatavana hoitoa myös huimausongelmiin.
Kunto-Funktio on valtakunnallisen Auron-ketjun kumppani.
Vyöhyketerapia sopii kaikille,
myös rentoutumiseen, rauhottumiseen ja lihasten jännityksiin ja ennen kaikkea vyöhyketerapialla voi ennaltaehkäistä
ongelmien syntymistä.
Ecozone/ Marina Koskelainen,
Diplomi Refleksologi-reflexolog - koko kehon vyöhyketerapeutti - zonterapeut;
puh: 0500-883377,
www.ecozone.fi.
12
Kunto-Funktio
Kyllikki Niinistö, Ari-Pekka Tenhovuori ja Eila Alastalo
Kaivokatu 29, sisäpiha 1. krs, 06100 Porvoo, Puh: 019- 5249622
www.kuntofunktio.fi, www.auron.fi
13
Personal Trainer kannustaa
Liikuntaa
ohjatusti
Aina ei liikuntasalille lähtö tunnu
helpolta, kun sohva kilpailee huomiosta. Mieleen saattaa myös nousta
ajatus, ettei kehtaa mennä muiden
joukkoon, kun kunto on huono ja
vyötärömakkarat eivät asetu nätisti
trikoopaidan alle.
Onneksi kuntosaleja on monenlaisia: toisissa nostellaan painoja
lihakset pullistellen, toisissa lähtökohtana on terveysliikunta. Monet
kuntosalit ja hyvinvointikeskukset
tarjoavat henkilökohtaista ohjausta tai liikuntaa vertaisryhmissä, jolloin kuntoilun aloittamisen kynnys
alenee.
Kaikki liikunta on terveellistä, mutta erityisen tarkkana tulee olla silloin, kun on pysyviä terveydellisiä
rajoitteita tai on toipumassa jostakin vammasta tai sairaudesta ja
aloittaa kuntoilun. Tällöin turvallisin vaihtoehto on kuntoutus- ja
terveydenhoitoalan ammattilaisen
antama yksilöllinen ohjaus.
- Sellaista ihmistä ei olekaan, jonka
kuntoa ei voida nostaa. Tiedän jopa
yli 80-vuotiaita, joiden lihasvoimaa on parannettu, joten mitään
ikärajojakaan ei ole, sanoo fysioterapeutti Juha Joenpolvi Porvoon
Kunto-Werneristä.
14
Tutkimusten mukaan nimenomaan
ikäihmisten tulisikin suunnata kuntosaleille. Ajatellaanpa vaikka viime talvea, kun lunta oli paljon ja
pakkanen paukkui: liikkuminen ulkona jäi luonnollisesti vähemmälle,
etenkin jos oma tasapainon hallinta epäilytti.
- Tasapainoon kulminoituu kaikki liikkuminen. Jos tasapaino on
huono, niin liikkuminen pelottaa.
Ja mitä aremmaksi tulee, sen huterammaksi liikkuminen muuttuu ja
sitä suurempi riski on loukkaantua,
Juha Joenpolvi selittää kierteen
syntyä.
Irma Tanner on harrastanut liikuntaa koko ikänsä ja nauttinut suunnattomasti saadessaan päästää
höyryjä ulos kuntosalilla ja jytäjumpissa. Nyt eläkeikä lähestyy ja kolmas elämä on alkamassa, kuten hän
asian iloisesti ilmaisee.
Tässä vaiheessa hän halusi antaa
itselleen lahjan ja kokeilla, miltä
tuntuu treenata oman valmentajan
kanssa ja saada samalla henkilökohtaista ravintoneuvontaa. Personal
Trainer, Tiina Kovalainen, löytyi tutulta kuntosalilta Porvoon Lady Linesta.
- Tiinasta näkyy, että hän rakastaa
liikuntaa ja omaa työtään. Kun hän
on intohimoisesti mukana jutussa,
minustakin tuntuu aina tavatessamme, että juuri minun hyvinvointini on hänelle päivän tärkein asia.
Kemiat näyttävät olevan täysin kohdillaan näiden kahden naisen välillä.
Tiina Kovalainen kertoo, että luottamus rakentuu pikku hiljaa, kun tapaamiset ovat säännöllisiä. Kerran
viikossa on yleisin, mutta jotkut toivovat tapaamisia useammin, toiset
harvemmin.
Personal Trainerin kanssa harjoitukset tulee tehtyä tehokkaasti ja liikkeet teknisesti oikein. Liikkumaan
lähdetään myös ulos, vaikkapa
juoksulenkille tai hiihtämään.
- Tiinan kanssa treenatessa ylitän
itseni, sillä hän näkee sivusta, että
minulla on vielä tehoja jäljellä, vaikka olen itse jo luovuttamassa. Kaiken lisäksi treeneissä on mukana
hillitön ilo, Irma Tanner hymyilee.
Teksti: Tuula Lukić
Tanssin lumoa
Terveysliikuntaa painottavalla kuntosalilla voi turvallisesti harjoittaa
lihasvoimaa, koordinaatiota ja tasapainoa. Fysioterapeutti tietää
asiakkaan liikkumista rajoittavat
tekijät ja pystyy näistä lähtökohdista vastuullisesti valitsemaan
sopivat harjoituslaitteet sekä millä
intensiteetillä ja viikkorytmillä asiakkaan on parasta kuntoilla.
Myös ohjatut pienryhmät fysioterapeutin johdolla ovat erittäin tehokkaita esimerkiksi nykyään yhä
yleisemmissä alaselän sekä niska- ja
hartiaseudun ongelmissa. Fysioterapeutti Kyllikki Niinistö Porvoon
Kunto-Funktiosta pitää parhaimpina korkeintaan kymmenen hengen
ryhmiä. Silloin ohjaaja näkee, kuinka liikkeet suoritetaan, ja kun ne on
opittu oikein, harjoittelua on helppo jatkaa kotona.
- Ennaltaehkäisy on parasta hoitoa,
mutta jos vammoja on syntynyt,
niin fysioterapian keinot ovat avuksi, Niinistö tähdentää.
Lihaskunnon ylläpitämiseksi säännöllinen harjoittelu on tärkeää.
Myös nivelet on hyvä pitää mahdollisimman liikkuvina. Juuri näissä
asioissa fysioterapeutit ovat ammattilaisia.
Meissä jokaisessa piilee inhimillinen tarve ilmaista itseämme luovasti. Kun sanat eivät riitä, tanssi
on oivallinen tapa heittäytyä luovaan toimintaan ja unohtaa arkiset
paineet.
- Jokaiselle ihmiselle on tärkeää
löytää oma tapansa ilmaista itseään. Jotkut maalaavat, toiset mu-
sisoivat. Minulle henkilökohtaisesti
tanssi on ollut elämäntapa jo pitkään. Musiikki ja liike yhdessä antavat sanoinkuvaamattomia tuntemuksia, hymyilee tanssija Hanne
Kauppinen Taidetehtaan Tanssikoulusta.
Tanssiharrastajille koulu tarjoaa
hauskaa ja vapauttavaa liikkumista
ammattitaitoisten opettajien johdolla.
- Eri lajeja kannattaa kokeilla ja
kypsytellä, ei ainakaan lopullisesti
torjua. Esimerkiksi nykytanssi tuntui minusta aikanaan ihan hullun
hommalta, mutta nykyään juuri se
on omin juttuni, Hanne Kauppinen
naurahtaa.
Teksti: Tuula Lukić
15
Kunto-Werner on uusi, raikas tulokas Porvoon kuntosalien joukossa. Toiminta painottuu terveysliikuntaan, jossa lähtökohtana ovat
asiakkaan yksilölliset tarpeet.
- Hyvinvointi on mielen ja kehon tasapainoa. Toiminnassamme on
tärkeää terveydenhuollon ammattilaisten asiantunteva ohjaus,
kertoo fysioterapeutti Juha Joenpolvi.
Porvoon Taidetehtaan Tanssikoulun primus motor, tanssija Hanne Kauppinen
kuvailee tanssia upeaksi itseilmaisun välineeksi. Tanssissa yhdistyvät luovasti musiikki ja liike, se on elämyksellistä ja tuottaa iloa.
Koulussa järjestetään taide- ja katutanssin
opetusta niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Tiiviskursseja on tarjolla vuoden
aikana runsaasti mm. lajeissa baletti, flamenco ja parisalsa. Kattavasta lajitarjonnasta jokainen voi löytää itselleen sopivimman lajin.
Taidetehtaan Tanssikoulu,
Raatihuoneenkatu 17, 06100 Porvoo
Puh: 040 – 539 8800
www.taidetehtaantanssikoulu.fi
Naisten monipuolinen hyvinvointikeskus Lady Line on tehnyt kuntoilun aloittamisesta helppoa.
Ryhmäliikuntatunteja on joka päivä aamusta iltaan ja vaihtoehtoja on runsaasti.
- Tutkimusten mukaan kuntoilu lisää onnellisuutta. Omasta kunnosta huolehtiminen on tärkeää iästä riippumatta, ja kun liikkuu säännöllisesti, keho alkaa luonnostaan sitä vaatia, kertoo yrittäjä Anu Jaakkola.
Asiakkuus sisältää kaiken tarjonnan sekä henkilökohtaisen opastuksen kuntoiluun.
Kattavaa yksilöllistä ohjausta Personal Trainer -palvelulla.
Lady Line Porvoo, Rauhankatu 33, 06100 Porvoo, Puh: 019 – 534 8300, www.ladyline.fi
16
Tila on ilmava ja valoisa ja esteetön jopa rollaattorilla kulkeville.
Laitteet ovat nykyaikaisia, helppokäyttöisiä ja turvallisia. Palveluihin
kuuluvat lisäksi mm. fysioterapia, suolahuone ja esteettiset hoidot.
Kunto-Werner
Mannerheiminkatu 20,
06100 Porvoo
Puh: 010 – 271 2370
[email protected]
www.kuntowerner.fi
Xtravaganza keskuksessa koetaan muutoksia monella tasolla. Painonpudotus ja liikunnan ilon löytyminen
johtavat itseluottamuksen kasvuun ja onnistujat kokevat kokonaisvaltaista oman elämänsä hallintaa.
Ohjaajat ovat elämäntapamuutoksen tukihenkilöitä. Motivaation kohottamisessa ja tavoitteiden asettamisessa autetaan monin keinoin. Kun energiansaantia pienennetään ja liikkumista lisätään, tarvitaan sitäkin enemmän henkistä ravintoa päämäärän saavuttamiseksi. Elämäntapamuutoksella teet pysyvää painonhallintaa!
xtravaganza Keskus Porvoo, Merituulentie 32, 06150 Porvoo, Puh: 044 – 0103 831, www.xrtavaganza.fi
17
Pelkkä dieetti
ei riitä painonpudottamiseen
Kaunis, samoin kuin suloinen, ihana ja ihmeellinen ovat adjektiiveja,
joilla määritellään jotain miellyttävää. Tässä mielessä kauneus vastaa jotain hyvää, jota ihailemme.
Kauniina pidämme myös tekoja,
joita haluaisimme itse tehdä ja jotka vastaavat arvojamme. Kaunista ei tarvitse itse omistaa, vaikka
tuntee kaipausta sen saavuttamiseksi. Näin määrittelee italialainen
Umberto Eco kauneutta kirjassaan
Kauneuden historia.
Suomalainen sanoo saman asian lyhyesti: Kauneus on katsojan silmissä.
hoidoissa, oli kysymys sitten meikkauksesta, kampaajan palveluista
tai vartalon muotoon vaikuttavista
toimenpiteistä.
Terveys, puhtaus ja kauneus, tämä
on suuhygienisti Irene Varkin tärkeysjärjestys, kun kysyn häneltä
hampaiden valkaisusta.
Nykyajan kauneutta on ennen
kaikkea hyvinvoivassa ja itsetuntoisessa ihmisessä. Tämä on mottona
kaikissa ulkonäköä kohentavissa
Puhtaus ja terveys ovat päällimmäisinä, kun kysytään Cecilia Centeristä ihon hoidosta. Ihon terveys ja
puhtaus ovat perusta pintasilauk-
Suun puhtaus ja terveys on kaiken lähtökohtana. Suuhygienistin
työhön kuuluu suun ja hampaiden
terveyden kartoitus, hammaskiven
poisto, kotihoidon opetus ja ennalta ehkäisevä hoito. Tarvittaessa voidaan miettiä hampaiden valkaisua.
selle eli meikille. Ihon kunto kertoo
myös paljon kokonaisvaltaisesta
hyvinvoinnista. Hoitovalmisteiden
raaka-aineet imeytyvät ihon kautta elimistöön ja nykyään on useita
ekologisia ihonhoitotuotteita, joita
on turvallista käyttää.
Hoidetut hiukset antavat naiselle
itseluottamusta, kun taas ”Bad Hair
Day” on tuhoon tuomittu aamusta alkaen. Uudet kampaustekniikat
antavat mahdollisuudet vaikka mihin; suoratukkainen on taitavissa
käsissä muutamassa hetkessä kiharapää, eikä blondikaan ole aina ihan
aito.
Tekstit: Taila Groth-Sulosalmi
Hymyillen hyvää ja kaunista oloa
18
Kohtuullinen itsensä hoitaminen on
itsensä kunnioittamista. Sopivan
painon saavuttaminen ja siinä pysyminen ovat terveyden tärkeimpiä
asioita, ja siihen voi jokainen itse
vaikuttaa. Kaikki laihdutuskuurit
laihduttavat, siitä on kokemusta.
Tämä perustuu syömisen tarkkailuun ja tiettyjen ruoka-aineiden
rajoittamiseen. Mutta tiukassa dieetissä pysyminen onnistuu vain
muutaman viikon ilman lisämotivointia. Liikunnan lisääminen tuo
hyvää oloa, mutta aikaa ja hikeä
vaaditaan ennen kuin sohvaperunalle muodostuu liikkumisesta ilon
asia. Xtravaganza -keskuksen toimintaan liittyy myös henkistä valmennusta. Kun energian saantia vähennetään, tarvitaan lisää henkistä
energiaa tavoitteissa pysymiseen.
Laihtumisessa ryhmätuki saattaa
ensin tuntua kiusalliselta, mutta
pian ystävät puhuvat keskenään yhteisestä asiasta ja tukevat toisiaan.
Painonpudotuksen apuna voivat olla myös erilaiset liikunta- ja
vartalonmuokkauslaitteilla
tehtävät hoidot, jotka kiihdyttävät aineenvaihduntaa.
Laitteiden avulla saadaan
laihtumista kohdentumaan ongelmapaikkoihin. Lenkki juoksumatolla ”sukelluspuvussa” hikoillen kiihdyttää nestekiertoa.
Radiofrekvenssilaite taas kiinteyttää laihduttamisen jälkeistä
ryppyistä ja löysää ihoa silminnähtävästi sekä kasvoilla että
vartalolla. Eeva Forsström Eva´s
Choice -hyvinvointikeskuksesta kertoo, että heille voi tulla kuin kotiinsa, ujostella ei tarvitse kenenkään.
Kaikki laitteet ovat ehdottoman
turvallisia ja keskuksesta saa myös
ravintoneuvontaa.
Nykyään kauneus on helposti saavutettavissa asiantuntijoiden avustuksella, siitä ei tarvitse pelkästään
haaveksia. Apuna on painonhallinnan opastusta ja helppoa kiinteytystä, kampaajan taitoja ja kosmetologin hellää hoivaa.
19
Upeasti kammattuna, kasvot meikattuna, kynnet koristeltuina, ripset räpsyen
ja varpaankynnetkin iloisen
punaisina. Tällainen prinsessapäivä on mahdollista
jokaiselle naiselle, muulloinkin kuin vain suurina
juhlahetkinä. Cecilia Centerissä saa tietoa ja oppia
tehdä jokaisesta päivästä
kaunis. Naistenilloissa ja
osaavilta kampaajilta, kosmetologilta ja hierojilta opitaan tiedot ja taidot itsestä
huolehtimiseen,
kädestä
pitäen asiantuntijan avustuksella.
Puhdas suu ja kaunis hymy
kruunaa jokaisen naisen
kauneuden.
Fredrikan Lähde on ekologinen hyvän olon talo keskellä Porvoota, Runebergin kodin vieressä. Tule nauttimaan luomukasvisruokaa ja suussa sulavia herkkuja
kahvin tai teen kera. Virkisty luontaishoidoista,
joogasta ja kurssitarjonnasta.
Pikku puodista mukaan luomutuotteita.
Kauneuskeskus
Cecilia Center
Sammontie 1
06150 PORVOO
puh. 040 1544344
www.ceciliacenter.com
Piri Aarnikko 040 828 88 89 Luomutuotteet, Jooga ja meditaatio, Kasvisruokakurssit, Vedic Art •
Annika Björk 040 583 65 79 Jooga, Asahi Health -terveysliikunta • Alaa Din 044 362 2559 Egyptiläinen hieronta •
Maria Eriksson 040 565 5120 Vitaalishiatsu, Fytoterapia • Inari Lantto 044 281 0850 Akupunktio, Osteopatia, Shiatsu,
Vyöhyketerapia • Jessica Nyman 050 563 0232 Hermoratahieronta, Homeopatia •
Greta Pitkänen 045 870 3838 UMG-Wellness aromahieronnat • Anja Sorasalo 050 320 5575 Ruoka
Runeberginkatu 18, 06100 Porvoo, [email protected], www.fredrika.fi
Hyvinvointi tarkoittaa myös
hyviä valintoja. Eva´s Choice
tarjoaa turvallisen vaihtoehdon esteettisiin hoitoihin
kasvojen ja vartalon alueilla. LPG- ja Hypoxi-laitteilla
painonpudotus tai selluliitin poisto on tehokasta, sillä
hoito kohdistuu aina oikeaan
paikkaan. NBE-500 radiofrekvenssilaite antaa näkyviä tuloksia jo ensimmäisellä
kerralla velttoon ja ryppyiseen kudokseen.
- Laitteilla pääsee alkuun,
ettei ensi vaiheessa turhaudu, mutta tärkeää on myös
oikea ruokavalio. Hyvä olo,
hyvä mieli, kannustaa yrittäjä Eeva Forsström.
Eva´s Choice Oy
Piispankatu 30 A 7
06100 Porvoo
p. 0400 – 311 716
www.evaschoice.fi
20
Näyttelijä Johanna Nurmimaa
luottaa Hypoxi-liikuntaan.
21
Ravintola Wanha Laamanni
Vuorikatu 17, 06100 Porvoo
Puh: 020 – 752 8355,
[email protected]
www.wanhalaamanni.com
Ruoalla on
nykyajan
ihmiselle
m o n e n l a i s i a
merkityksiä
Porvoon Vanhan kaupungin ravintola Wanha Laamanni kunnioittaa perinteitä myös ravintolan keittiössä.
Raaka-aineet saapuvat mahdollisuuksien mukaan lähitiloilta luomuna ja jokainen ateria on alusta loppuun
valmistettu paikan päällä, kunnioituksella ja rakkaudella hyvään ruokaan.
Lempiannos, mukava ympäristö ja hyvät ystävät, vähän viiniä - silloin täällä tehdään ruokamuistoja,
sanoo Chef de Cuisine Juha Peuraniemi, jonka oma rakas ruokamuisto on naapurin grillaamat
tuoreet kuhafileet, rantakalliolla kesäiltana.
Kuvittele vene ja virveli, kaunis saaristo, onnistunut kalareissu ja kaiken kruununa tuore makunautinto.
Tämä on mahdollista saaristoelämyksillä Pellingissä, Porvoon edustalla.
- Nykykiireen keskellä on arvokasta
rauhoittua. Hosumatta saa parhaat
kalansaaliitkin, naurahtaa ammattikalastaja Martin Tillman.
Yritys tarjoaa myös saaristoristeilyjä ja hyljesafareja sekä ympäri
vuoden kalaherkkuja, pitopalvelua
ja pienimuotoista majoitusta. Juhlapaikka saariston helmassa soveltuu
myös liikuntaesteisille.
Kalastaja Martin Tillman, Sunintie 307, 07370 Pellinki, puh: 040 – 55 29 443, www.pellinge.net/fishing
22
Voidaksemme hyvin tarvitsemme
monipuolisesti erilaisia ravintoaineita, sopivia määriä proteiineja, hiilihydraatteja ja rasvaa. Vitamiinit,
mineraalit ja rasvahapot ovat myös
tuttuja ravintoaineita, joista annetaan ravintosuosituksia. Puhutaan
jopa superruoasta, ruoka-aineista,
joilla on suuri ravintopitoisuus. Suomalaisilla on omia superruokia: marjamme ovat ravintorikkaita ja kuivattuna jauheena niiden ravintotiheys on suuri. Lusikallinen mustikkajauhetta aamupuuron tai jogurtin
kanssa on oiva energialisä päivälle.
Ekokaupoista saatavat erilaiset viljalajit, kuten speltti ja viljan tavoin
käytettävä quinoa, antavat vaihtelua ruokapöytään. Karkkipusseillekin on vaihtoehtoja: Pieni Ekopuoti
Lilliputiikki tarjoaa esimerkiksi tumman suklaan ja kuivattujen hedelmien maustamaa namipatukkaa.
Luomuruoan ravintopitoisuus on
suurempi kuin tehokasvatetun
ruoan ja lähiruoka vaikuttaa jättämäämme hiilijalanjälkeen. Usein
tulee myös todenneeksi, että luomuruokaa kohtelee suuremmalla
kunnioituksella, valmistaa terveellisemmin ja roskiinheitettäväksi jää
vähemmän.
23
Ruoalla on myös toisenlaisia merkityksiä. Jokapäiväinen arkiruokailu on tietysti tärkeintä
hyvinvoinnin kannalta, mutta myös ruokaan liittyvät elämykset ja ruoalla hemmottelu
ovat tämän päivän puheenaiheita.
Työpaikkojen virkistyspäiviin kuuluu usein joku erityinen ruokailutapahtuma, maukasta ruokaa ja hauskaa seuraa. Martin Tillman Pellingistä tarjoaa paikalle tulleille kokousvieraille kalaruokaa. Lohisoppa on taivaallisen hyvää Martinin keittämänä. Yhtä maukas
ja suosittu on kalastajan pöytä moninaisine silakkaherkkuineen. Myös lohta eri tavoin
valmistettuna on tarjolla. Omien grillikalojen kalastaminen Pellingin saaristossa on monelle ainutkertainen elämys. Pienet onkiahvenet täytyy heti fileoida. Silloin nahka irtoaa
helposti, kertoo kalastaja, jonka tämänhetkinen mieluisa ammatti on myös kokkina toimiminen.
Toisenlaisia elämyshetkiä voi viettää Porvoon Vanhan kaupungin ravintola Wanha Laamannissa. Monet ajattelevat haaveissaan, että jos edes kerran elämässään pääsisi kokeilemaan vaikka oikein hienoa shampanjaa tai arvostettua viiniä. Erityinen juhla tai hemmotteluhetki läheisimmän kanssa voi olla tilaisuus toteuttaa unelmiaan.
Tänä kesänä Wanha Laamannissa on ollut tarjolla kuuluisaa Dom Perignon shampanjaa laseittain. Ei tätäkään hemmottelua ihan edulliseksi voi sanoa, mutta unelmia voi olla ja joskus
ne toteutuvat. Myös monet harvinaisemmat herkut, kuten hummeri tai pororuoat, kuuluvat
juhlahetkiin. Kasvisruokailijoita on myös muistettu upeilla ja maukkailla annoksilla.
Maku on jokaiselle ruoanvalmistajalle tärkeintä. Jos ruoka ei maistu, ei sen hyvillä ravintoaineilla ole merkitystä. Raaka-aineiden tuoreus on tietysti tärkeää, ja luomu- ja lähiruoan
käyttö on yhteistä ekologista hyvinvointia. Kun ruoan valmistaa alusta alkaen itse, varmasti
tietää kaikki käytetyt aineet ja niiden turvallisuuden. Monet kokit myös allekirjoittavat, että
ruokaa valmistettaessa pitää olla hyvä mieli. Silloin syntyy rakkaudella tehtyjä annoksia, jotka
luovat ihania makumuistoja.
Tekstit: Taila Groth-Sulosalmi
Resepti
24
• Kalastetaan iso hauki, vähintään
3-4 kiloinen. Kun kalan pinta ei pääse missään vaiheessa kuivumaan,
suomut lähtevät helposti puukolla
suomustaen.
• Leikataan hauen pää pois ja pyrstöstä sellainen pala, että kala mahtuu uuniin (pyrstöpalan voi fileoida
ja laittaa pellille uuniin mukaan).
• Työnnetään käsi kalan vatsan sisään ja vedetään sisälmykset pois.
Kala huuhdellaan ja ”mahatasku”
pestään puhtaalla tiskiharjalla.
(Maksa talteen, paneroidaan jauho-
Herkullinen uunihauki
seoksessa ja puolessavälissä valmistumista maksa uuniin mukaan.)
• Keitetään sopiva määrä puuroriisiä vedessä kypsäksi. Sekoitetaan
riisiin suolaa, valkopippuria, voita ja
2 kpl keitettyä, murskattua munaa
sekä luumuja palasina.
• Voipaperille ohut kerros vehnäjauhoja, ruisjauhoja, suolaa ja valkopippuria. Nostetaan kala paperille ja
rullataan paperin avulla jauhoseos
kalan pintaan. Nostetaan kala uunipelille ja työnnetään riisiseos kalan
mahataskuun.
• Laitetaan kala 180 asteiseen uuniin, annetaan paistua 1 tunti rauhassa, sen jälkeen kalan pintaa voidellaan voilla sopivin väliajoin.
• Sekoitetaan kulhossa puoli litraa kermaa ja runsaasti tilliä. Seos
kaadetaan kalan päälle noin 20 minuuttia ennen arvioitua kypsymistä
(3-4 kiloinen noin 2 tuntia).
• Kala on valmis, kun pinta on vaalean ruskea ja selkäliha halkeilee.
Nautitaan kala ystävien seurassa.
Kalastaja Martin Tillmanin ohje.
25
Palvelutalossa asutaan kotoisasti
Kun asuminen kotona alkaa vanhuksesta tuntua pelottavalta tai
vaikealta, voi muutto palvelutaloon olla hyvä vaihtoehto. Palvelutaloissa on tarjolla apua ja hoivaa
ympäri vuorokauden ja olosuhteet
on pyritty luomaan mahdollisimman kodinomaisiksi.
- Yksilöllisyyden ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen ovat
meille tärkeitä arvoja. Täällä jokainen asukas käyttää omia vaatteitaan ja saa oman invamitoitetun
asunnon, johon hän tuo huonekalut
ja esineet kotoaan, kertoo Sipoon
palvelutalosäätiön toiminnanjohtaja Asta Stenvall.
Linda tai Elsie -palvelutaloihin pääsee asumaan tarveharkinnan mukaan, mutta niiden muita palveluita käyttävät päivittäin ahkerasti
myös ulkopuoliset.
- Tänne tullaan harrastamaan, uimaan, ruokailemaan tai vain viet-
tämään aikaa muiden kanssa. Kun
talo tulee näin tutuksi, ei myöhemmin mahdollinen sisäänmuutto
tunnu niin vieraalta, Stenvall pohtii.
Jokaisella asukkaalla on omahoitaja, joka syventyy juuri hänen
toivomuksiinsa ja kokemuksiinsa.
Henkilökunnan kanssa on myös
turvallista käydä läpi luopumiseen
ja suruun liittyviä ajatuksia. Olennaista on, että elämä tuntuu asukkaasta tarkoituksenmukaiselta.
Palvelutyössä korostuu sopeutuminen asiakkaan ja ympäristön muuttuviin tarpeisiin. Katse nostetaan
pois omasta navasta, kuten Erja
Saarelainen ja Birgit Määttä kuvailevat työtään kehitysvammaisten
parissa Narikka Oy:ssä Järvenpäässä.
- Kehitysvammainen on meidän
keskiössämme. Hänelle tarjoutuu
täällä vertaisryhmä ja ystäviä sekä
mahdollisuus kasvaa elämän mit-
taisessa omassa, persoonallisessa
tarinassaan, oman elämisen portaita kulkien.
Kehitysvammaisen lapsen syntymä
on aina jonkinlainen shokki ja kriisi
perheessä. Ympäristönkin paine on
melkoinen, etenkin kun helposti niputamme kaikki kehitysvammaiset
samaan muottiin.
- Äidillä on hoitoneuvottelutilanteissa usein voimaton tunne, kun
vastassa on asiantuntijoita outojen termien kanssa. Kuitenkin juuri
vanhemmat ovat lapsensa parhaat
asiantuntijat, jotka osaavat kertoa,
kuinka lapsi nukkuu, miten viestii
ja mitä osaa, Saarelainen toteaa.
Narikassa on erilaisia asumismuotoja sekä ryhmiä ja toimintaa myös
vaikkapa vain vapaa-ajalle tai arkipäiville. Perhekeskeisyys on yksi
toiminnan kantava voima.
Sipoon palvelutalosäätiön omistama palvelutalo Linda tarjoaa ikääntyneille ja vammaisille henkilöille
mahdollisuuden itsenäiseen elämään turvallisessa,
viihtyisässä ja kodinomaisessa ympäristössä.
Yksilöllisyys, itsemääräämisoikeus ja yhteistyö ovat
arvoja, joiden perustalle palvelutalo Lindan toiminta
rakentuu. Palvelutyössä korostuvat korkea ammatillinen osaaminen ja taito.
Palvelutalo
Servicehuset Linda
Amiraalintie 6, 01150 Söderkulla
Puh: 09 – 278 6210,
[email protected]
www.palvelutalolinda.fi
Palvelutalo
Servicehuset Elsie
Jussaksentie 18 K, 04130 Sipoo
Puh: 09 – 278 6210,
[email protected]
www.palvelutaloelsie.fi
Servicehusstiftelsen i Sibbo – Sipoon Palvelutalosäätiö, Amiralsvägen 6 – Amiraalintie 6, 01150 Söderkulla
Teksti: Tuula Lukić
Elämys- ja asumispalveluja kehitysvammaisille tuottava Narikka rakentaa asiakkailleen elämän portaita
yhteistyössä kehitysvammaisen parhaan asiantuntijan – kodin - kanssa.
Hyvään elämään kuuluu, että perhe, työ ja harrastukset ovat tasapainossa. Narikassa luomme kehitysvammaisille mahdollisuudet osallistua kaikkeen, mitä elämä tarjoaa. Palveluvaihtoehtoja ovat mm.
vakituinen tai lyhytaikainen asuminen, teemalliset elämysviikonloput,
päivätoiminta ja leirit.
Narikka Oy, Birgit Määttä ja Erja Saarelainen.
Yrittäjänkatu 39, 04460 Järvenpää,
Puh: 09 – 279 1505, [email protected], www.narikka.eu
26
27
- Päätöksenteko on kuntakohtaista,
mutta merkitystä on myös sillä, tekeekö useampi kunta samansuuntaisia päätöksiä samalla alueella eli
päästäänkö seudulliseen malliin,
jolloin palveluntuottajia voidaan
käyttää yli kuntarajojen, Haapanen
selventää.
Innovatiivista palvelua
Palveluseteli
lisää valinnanvapautta
28
Palvelusetelin käyttöönotossa ollaan tällä hetkellä mielenkiintoisessa vaiheessa. Parhaillaan monessa
Suomen kunnassa valmistellaan
päätöksiä siitä, missä muodossa
ja laajuudessa seteli otetaan käyttöön. Käytön uskotaan kaksinkertaistuvan tämän vuoden aikana ja
kohdentuvan erityisesti terveyspalveluihin ja palveluasumiseen.
Kunnat hyvinvoinnin asialla
Käytännössä palveluseteli tarkoittaa sitä, että kunta avaa tietyt, jo
itsellään olemassa olevat palvelut
myös yksityissektorille ja korvaa
palvelunkäyttäjälle syntyviä kustannuksia palvelusetelin arvosta.
Setelin arvo ei välttämättä riitä
korvaamaan kokonaisuudessaan
yksityissektorin tarjoamaa palvelua ja tällöin asiakas maksaa erotuksen itse.
Porvoossa palveluseteli on ollut
käytössä omaishoitajien sijaistamisessa ja tulevan syksyn aikana tarjontaa pyritään laajentamaan kotihoitoon ja palveluasumiseen. Miksi
Porvoo pitää asiaa tärkeänä?
Kunta, esimerkiksi kotihoidon yksikkö, päättää, kenelle yksittäiselle käyttäjälle palveluseteli myönnetään ja toisaalta kunta valitsee
tiettyjen kriteerien pohjalta palveluntuottajat ja ylläpitää rekisteriä,
josta kuntalainen voi tehdä valintoja.
Kotipalveluissa palveluseteliä on
voinut hyödyntää vuodesta 2004
lähtien ja vuonna 2009 astui voimaan uusi palvelusetelilainsäädäntö. Reunaehdot on siis saneltu lain
puolesta, mutta kunnat itse päättävät, mihin toimintoihin palveluseteli kohdistuu.
- Valinnanvapaus ja vaihtoehtojen
tarjoaminen nähdään tarpeellisina ja tätä suuntaa painottaa myös
kaupungin strategia puhumattakaan lain velvoitteista, perustelee Porvoon kaupungin sosiaali- ja
terveystoimen kehittämispäällikkö
Päivi Mäkimartti.
Taustalla vaikuttavat voimakkaasti
myös kuntatalouden tulevat haasteet sekä erilaiset kunnan palveluiden järjestämistapaan liittyvät
paineet etenkin, kun ikääntyvien
osuus asukkaista kasvaa. Kaikki
saatavilla olevat resurssit halutaan
hyödyntää.
- Palveluseteli mahdollistaa erilaisia työn tekemisen tapoja ja setelillä voidaan tukea paikallisia pienyrittäjiä, Päivi Mäkimartti toteaa.
Porvoossa tehdään parhaillaan
kustannuslaskentaa, jotta kunnan
omien palveluiden hinta saadaan
selville. Kuntapalveluiden tuotteistus on ensiarvoisen tärkeää,
sillä oikeudenmukaisuuden ja palvelusetelin toimivuuden kannalta
kunnalla on oltava yksityissektorin
kanssa vertailukelpoiset hinnat.
Porvoossa kustannuslaskentaa on
tehostettu Kehitysyhtiö Posintran
vetämässä KOKO- eli Koheesio- ja
kilpailukykyohjelmassa, jossa ovat
Itä-Uudenmaan kunnista mukana
myös Askola, Lapinjärvi, Myrskylä,
Loviisa ja Pukkila. Päivi Mäkimartti
toimii alueellisen työryhmän puheenjohtajana. Posintran puolelta
yhteyshenkilönä on kehittämispäällikkö Topi Haapanen.
Jos palvelusetelin ydin tarkoittaa
asukkaille valinnanvapautta, jonka
kunta päätöksillään mahdollistaa,
niin Posintran tehtävä on katsoa
asiaa elinkeinosektorin näkökulmasta. Ilman palveluntarjoajia ei
todellisia valinnanmahdollisuuksia
ole.
- Asiakkaan valinnanvapaudesta
pitäisi olla ihan aitoa hyötyä. Tällä
on merkitystä myös laadun kannalta, kun asiakas voi valita omien kokemustensa tai muualta saamiensa
tietojen perusteella palveluntuottajan. Silloin kilpailu toimii, Haapanen tähdentää.
Asiakaspalautteen tulisi olla välitöntä, ja jos yritys toimii huonosti,
se ei saa asiakkaita ja kuntakin voi
harkita, pitääkö se yritystä palvelusetelilistalla vai ei.
Palvelusetelin kattaman toiminnan
lisäksi yritykset voivat siis löytää
rinnalle uusia palveluita, jotka helpottavat arkea tai edistävät kokonaisvaltaista hyvinvointia.
din määrääjän paikka, sillä siellä
tehdään päätökset yhteiskunnan
peruspilareista.
Tekstit: Tuula Lukić
- Kyseessä on lopulta on palveluntuottajan ja asiakkaan välinen sopimus siitä, mitä tehdään, mutta toki
on oltava tarkka, ettei raja hämärry sen suhteen, mitä palvelusetelin
piiriin kuuluu ja mikä palvelu on lisämaksullista.
Topi Haapanen ei usko, että kunnilta työt loppuvat. Sen sijaan palvelusetelillä on mahdollista helpottaa
kuntien paineita.
- Tulevaisuudessa yhä parempikuntoinen vanhusväestö pystyy selviämään kotonakin varsin pitkään,
kunhan tietyt asiat saadaan toimimaan. Juuri tässä näen sauman,
jossa yrittäjyydellä olisi selvästi
työsarkaa. Näin saadaan yrityssektori mukaan kantamaan omaa
rooliaan hyvinvointiyhteiskunnassa. Kunnilla tulee kuitenkin olla tässä kuviossa tah-
- Pelkistetysti sanoen palvelusetelitoiminnassa yritysten kilpailu
ja kehittyminen on jatkuvaa ja se
synnyttää uusia yrityksiä ja toimintatapoja. Yrityskenttä on lähtökohtaisesti innovatiivista ja erityisesti
pienyrityksissä, joissa päätöksenteko on suoraviivaista ja nopeaa,
pystytään hyvin seuraamaan asiakkaiden tarpeita, Topi Haapanen
vakuuttaa.
Mikä on palveluseteli?
”Palveluseteli tarkoittaa kunnan sitoumusta maksaa yksityisestä palvelusta tietty kunnan määrittämä
osuus kustannuksista. Palveluseteli
ei siis nimestään huolimatta ole rahallinen etuus samalla tavalla kuin
lounasseteli. Sitä ei voi esimerkiksi
siirtää toisen henkilön käytettäväksi. Se on yksi kunnan tapa järjestää
kuntalaisille kuuluvia palveluita.
Palveluseteli voi näyttää painetulta
seteliltä, se voi olla sähköinen kortti tai pelkkä viranomaispäätös.”
Lähde: www.suomi.fi
Yleistietoa aiheesta muualla netissä:
www.kunnat.net
www.sitra.fi
Kunnat tiedottavat palvelusetelistä omilla kotisivuillaan sitä mukaa,
kun käyttöönotto laajenee.
29
yritystarjoukset
30
ja niiden palveluista löydät tämän lehden sivuilta
a)
kk
30
.
sa
as
m
(v
oi
n
ia
9.
-K
U
(vain 1 tarjous/kuponki)
11
sa
a
PO
N
KI
HYÖDYNNÄ TARJOUKSET!
IRROTA KUPONGIN KULMA
JA TUO SE MUKANASI.
Muista ensin varata aika.
20
Lisätietoja yrityksistä
o
Myös kaikessa kuluttamisessa voi
tehdä arvovalintoja. Usein tuotteiden kohdalla voi miettiä, onko
tämä todella tarpeellinen hyödyke
vai turhake tai peräti haitake.
Kas Kummaa -verkkokaupassa
tuotteet on valmistettu ekologisesti, usein kierrätysmateriaaleista.
Myyntiin valitaan pääasiassa käyttöesineitä, sanoo verkkokaupan
yrittäjä Heini Moilanen. Poikkeus
vahvistaa kuitenkin säännön. Esimerkiksi alumiiniset koristeet ovat
yksinkertaisesti niin kauniita, että
niitä täytyi ottaa tuotevalikoimaan.
Nekin ovat kierrätysmateriaalista.
Pesupähkinät ovat täydellinen valinta sekä ihmisen että ympäristön
puolesta. Käyttämällä pesupähkinöitä, saa edullisesti ja ympäristöystävällisesti puhdasta pyykkiä.
Samalla tuote antaa työtä köyhimmille naisille Aasian maissa. Puu
kasvattaa ravinnoksi kelpaamattomia pähkinöitä, mutta kasvaessaan
se hillitsee myös maan eroosiota.
Maapallon säilyttäminen tuleville
sukupolville ja ihmisten hyvinvointi
ovat yhteisiä arvoja, joiden puolesta
voimme tehdä elämässämme monia
myönteisiä valintoja.
Teksti: Taila Groth-Sulosalmi
m
yhteydessä. Valintojen pitää tulla
itsestä ja niiden tulisi olla tietoisia.
Kukaan ulkopuolinen ei johda oikeiden valintojen tekemiseen.
Itsensä hoitaminen ei ole omaan
napaan tuijottamista, vaan itsensä
kunnioittamista ja kuuntelemista.
Silloin tekee asiat omaksi parhaakseen, ilman painostusta.
-Fredrikan Lähteessä ekologisuus
ja eettisyys yhdistyvät. Sisustuksessa on hyödynnetty tavaroiden kierrätystä ja tuunaamista esteettisesti. Täällä luontaisterapeutit myös
sisäistävät kokonaisvaltaisen hoitamisen ja haluavat antaa myös itsestään asiakkaan hyväksi. Meidän
arvomme on auttaa ihmistä hänen
elämässään.
r
Toimintamme on asiakaslähtöistä;
tämä asiakkaan arvostus on ensi
sijaista jokaisella hyvinvointialan
yrittäjällä, oli kysymyksessä sitten työyhteisövalmentaja tai energiahoitaja. Eikä muuta voisikaan
olla, sillä hyvinvointialan yrittäjät
tulevat niin lähelle asiakastaan. Terapeutit koskettavat, hieroja ihan
fyysisesti, ja toiset taas tunnetasolla auttamalla tiedostamaan elämisen aiheuttamia traumoja.
Aivan kuten maailmanlaajuiset
yritykset kertovat omia arvovalintojaan jo nettisivuillaan, myös jokainen ihminen tekee joka päivä
pieniä arvovalintoja elämässään.
Ostanko lähiruokaa vai ulkomaisia
tomaatteja, ajanko työmatkat polkupyörällä vai omalla autolla, valitsenko ulkoilun ja levon vai päänsärkypillerin?
Ekologia, eri terapiat, kierrätys,
reilu kauppa, mikä näistä on tärkeää?
Monien valintojen äärellä päässä
hyrrää lukemattomia kysymyksiä.
Mitä tähän sanoo Annika Björk,
Fredrikan Lähteen joogaohjaaja.
-Ei ole vain yhtä ja ainoata oikeaa
tai väärää. Usein valintojaan joutuu
miettimään suurien elämänkriisien
arvovalinnoilla
Yritys
Tarjoustieto
Yhteystieto
•Casa Hanna
Kolmen vyöhyketerapiakerran varauksesta 3. hoito veloituksetta. 040 523 6879
•Ecozone
Ensimmäinen hoitokerta vyöhyketerapiaan -10%.
0500 883 377
•Eva’s Choice
Ilmainen tutustumiskäynti Hypoxiin. 0400 311 716
•Fakiiritar Oy
Kaksi Matrix Energetics -hoitoa yhden hinnalla.
040 198 8257
•Fredrikan Lähde
Ensimmäinen luontaishoitokäynti, kurssi, joogatunti tai
kasvislounas -10%.
040 828 8889
•Hoitopalvelu Hermion
Ensimmäinen hoitokerta hermoratahierontaan
tutustumishintaan 55 eur (norm. 65 eur).
050 385 2541
•Kuntofunktio
Bemer-magneettihoito 5 kertaa yht. 100 eur (norm. 175 eur).
019 524 9622
•Kunto-Werner
Kokovartalon LPG-lihashuolto 45 eur (norm. 55 eur).
010 271 2370
•Lady Line Porvoo
Veloitukseton kuntoiluviikko, jolloin käytössäsi on kaikki Lady Line Porvoon
ryhmäliikuntapalvelut sekä kuntosali. Viikko aktivoidaan palveluneuvojan
tapaamisessa.
019 534 8300
•Sanaskivi
Yksi hypnoosiohjauskerta -30%.
040 513 1683
•Sunspiron Oy
Puolentoista päivän työyhteisövalmennus yhden päivän hinnalla. 050 308 8825
•Suuhygienisti Irene VarkkiHampaiden Beyond laitevalkaisu 300 eur (norm. 400 eur),
mahdollisuus maksaa kahdessa erässä.
044 545 5164
•Taidetehtaan Tanssikoulu Ensimmäinen aikuisten tanssitunti ilmainen
(ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin).
040 539 8800
•T:mi Valon Ruusu
Ensimmäinen hoitokerta puoleen hintaan valinnaisesta hoidosta. 0400 481 871
•Xtravaganza
Yksi ilmainen Tanitavaaka-analyysi (norm. 25 eur).
044 010 3833
•Kas Kummaa
Yli 50 euron nettiostoksesta kiva ja käytännöllinen yllätyslahja
kaupanpäälle, nettitilaukseen viitteeksi ”Harmonia”.
www.kaskummaa.fi
a
(tarjoukset voimassa 30.9.2011 saakka)
H
Hyvää oloa
Hyödynnä seuraavien
mainostajien tarjoukset:
31
Harmonia
sinulle, joka arvostat hyvää oloa
tuulet
32