Uudenlaista kasvua puusta

Uudenlaista kasvua puusta
Puurakentaminen
KINNO I Kouvola Innovation Oy
a
ta
in
im
to
e
ik
li
a
tt
u
u
ta
s
Puurakentamise
a
osana uudistuvaa biotaloutt
Uusiutuvana materiaalina puun käyttö
edistää resurssitehokkuutta ja vähentää
ilmaston hiilidioksidikuormitusta, jotka
molemmat ovat keskeisiä kehitystarpeita tulevina vuosikymmeninä. Suomen
hallitus edistää puun käyttöä ja puurakentamista valtakunnallisen puurakentamisohjelman avulla.
Kouvolan kaupunki on kirjannut
vuosien 2014–2020 kaupunkistrategiaansa puurakentamisen edistämisen.
Sitä toteuttavassa vuosien 2014–2016
elinkeino-ohjelmassa on yhtenä painopistealueena uudistuva biotalous, jota
puurakentaminen ja puutuotteet omalta
osaltaan toteuttavat. Kouvolan sijainti,
alueellinen metsäteollisuusosaaminen
ja uusiutuvat metsävarat antavat hyvän
perustan biotalouden liiketoimintojen
kehittämiselle.
- selvittää edellytykset puun käytön
lisäämiseen yleisten alueiden (kadut, torit, puistot) rakentamisessa ja
rakenteissa (esim. kevyen liikenteen sillat) ja kadun kalusteissa
- lisää puukerrostaloalueiden ja tonttien - kehittää osaamista: puurakenne-
kaavoittamista
tekniikan professuuri Aalto- edistää rakennustapaohjeilla puun yliopistoon viideksi vuodeksi
käyttöä
- kehittää liiketoimintaa: kaupungin - rakentaa kaupungin omat uudisraken- kehitysyhtiö Kouvola Innovation Oy:n
nukset mahdollisuuksien mukaan kautta koordinoitavat ja toteutettavat ensisijaisesti puurakenteisina
liiketoimintahankkeet
- pyrkii lisäämään puun käyttöä
- tekee kansainvälistä yhteistyötä: liike- ja toimitilarakentamisessa
Kouvolan aktiivinen jäsenyys
- ohjaa ja neuvoo korjaus- ja uudis Nordic Wooden Cities -verkostossa
rakentamisessa oikeaoppista
puun käyttöä
Kouvolan kaupunki edistää
puurakentamista ja puuteollisuutta
näillä toimenpiteillä:
Aalto – Aalto-yliopisto
AKK Kouvola – Aikuiskoulutuskeskus Kouvola
Kinno – Kouvola Innovation Oy
KyAMK – Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
KSAO – Kouvolan seudun ammattiopisto
ta Kouvolassa
Uusia puurakentamiskohtei
Mansikkamäen koulu
Tilaaja: Kouvolan kaupunki, Tilaliikelaitos
Arkkitehti:Linja-arkkitehdit
Rakenne- ja elementtisuunnittelu:Kymen Rakennesuunnittelu Oy
/ Finnmap Consulting Oy
Pää-/rakennusurakoitsija:
Lemminkäinen Talo Oy, Kouvola
Julkisivu- ja väliseinäelementit: Koskisen Oy
Kattoristikot:
Koskisen Oy
Välipohjaelementit:
Versowood Oy
Laajuus:
5 650 brm2, 23 350 m3
Rakennusaika:
12/2012–4/2014, 17 kk
Hinta/kustannusarvio:
11 milj. € (alv. 0)
Myllykosken päiväkoti
Tilaaja: Kouvolan kaupunki, Tilaliikelaitos
Arkkitehti:
Arkkitehtuuritoimisto ARKHALTIA Ky, Kouvola
Rakenne- ja elementtisuunnittelu: Woodprime Oy, Kouvola
KVR-urakoitsija:
Rakennustoimisto RASTO Oy, Kouvola
Elementtitoimittaja:
Woodprime Oy, Kouvola
Laajuus:
1 200 brm2, 4 760 m3
Rakennusaika:
3/2012–12/2012, 10 kk
(suunnittelu 3 kk, rakentaminen 8 kk)
Hinta/kustannusarvio:
3,0 milj. € (alv. 0)
Korian päiväkoti
Tilaaja: Arkkitehti:
Rakenne- ja elementtisuunnittelu:
KVR-urakoitsija:
Elementtitoimittaja:
Laajuus:
Rakennusaika:
Hinta/kustannusarvio:
Kouvolan kaupunki, Tilaliikelaitos
Arkkitehtuuritoimisto ARKILLA Oy, Kouvola
RI-Plan Oy, Kouvola
Elementit-E Oy, Kouvola
Elementit-E Oy, Kouvola
1 200 m2, 5 040 m3
7/2012–5/2014, 11 kk
(suunnittelu 4 kk, rakentaminen 9 kk)
3,0 milj. € (alv. 0)
Maria-Sali, Kouvolan seurakuntakeskus
Tilaaja: Kouvolan seurakunta
Arkkitehti:
Arkkitehtiryhmä Pitkäranta Oy,
arkkitehti Erkki Pitkäranta
Rakennesuunnittelu: Kymen Rakennesuunnittelu Oy
Pää-/rakennusurakoitsija: YIT-Rakennus Oy
Elementtitoimittaja: Finnforest Oy Kuningaspalkki
(Maria-salin liimapuupalkit)
Laajuus: Kouvolan srk-keskus, 3 764 m2, 16 284 m3
(Maria-salista ei erillisiä lukuja ole)
Rakennusaika: 2003–2004, yht. 14 kk
Hinta: noin 5,1 milj. € (koko seurakuntakeskuksen peruskorjaus ja laajennus)
Korjausrakentaminen:
Patruunan pytinki, Verla, UPM
Rakennus on toiminut Verlan puuhiomon ja pahvitehtaan
isännöitsijän asuin- ja konttorirakennuksena
Tilaaja:
UPM Verlan tehdasmuseo
Saneerauksen arkkitehti: Teiju Autio, NooN arkkitehdit Oy
Julkisivun restaurointityöt
(puutyöt): Antti Terävä, Simo Jauhijärvi, Keijo Teräs
Julkisivumaalaukset: Arto ja Pirjo Rihkola
Saneerausaika: aloitettu 2010, tehdään vaiheittain
Alkuperäinen rakennus: vuodelta 1885/1898 (torniosa)
Arkkitehti:
Eduard Dippell
Yhteistyöllä
a
ta
in
im
to
e
ik
li
ja
a
tu
a
la
n
e
is
parempaa rakentam
Ota yhteyttä:
Terve ja tuottava liiketoiminta perustuu hyvään puurakentamisen osaamiseen.
Kouvolan kaupunki rahoittaa viiden vuoden ajan Aalto-yliopistoon perustettavaa
puurakenneprofessuuria yhdessä Suomen Metsäsäätiön sekä Maa- ja
metsätaloustuottajain Keskusliiton Säätiön kanssa.
Kouvolan seudun toimijoilla on erinomainen mahdollisuus hyödyntää puurakentamisen koulutusmahdollisuuksia. Aalto-yliopisto, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu ja Kouvolan seudun ammattiopisto tekevät yhteistyötä Kouvolan puurakentamisosaamisen kehittämiseksi. Osaamisen kehittäminen on myös Kouvolan seudun
yrityksille tehdyn kyselytutkimuksen perusteella tärkeimpiä kehittämistarpeita.
Oletko kiinnostunut yhteistyöstä?
Ota yhteyttä, niin kerromme enemmän.
Kehittämispalvelut
Paraatikenttä 4
45100 Kouvola
p. 020 615 2710
www.kinno.fi
Tero Hasu
projektipäällikkö
Kiinteistö- ja rakennusalan
kehittämisprojekti
p. 020 615 5547
[email protected]
Vesa Junttila
kehittämispäällikkö
Uudistuva biotalous
p. 020 615 5509
[email protected]