KSprintti 2/2015 - Kouvolan Suunnistajat ry

2/2015
Elo-syyskuu
5 sivua
Uudet tuulet
Lähes neljä vuotta Kouvolan Suunnistajissa nuorisovalmennuspäällikkönä toiminut
Marttiina Joensuu on uusien haasteiden edessä. Marttiina sai koulutustaan vastaavan
työpaikan liikunnan ja terveystiedon opettajana Luumäeltä ja aloittaa uudessa työssään
ensi viikolla. Uudet tuulet siis puhaltavat ja haasteet odottavat niin Marttiinaa kuin
Kouvolan Suunnistajia.
Marttiinalle on myönnetty vuoden toimivapaa nuorisovalmennuspäällikön tehtävästään.
Johtokunta on esittänyt, että seuran nuorisovalmentajana jatkaa syyskuun alusta alkaen
liikunnanohjaaja AMK Miika Irtola. Osa-aikaisen toiminnanjohtajan tehtävissä aloittaa
Jorma Laukkanen. Osa Marttiinan työtehtävistä siirtyy Jorman vastuulle.
Työntekijöiden yhteystiedot:
Miika Irtola p. 0442024578, [email protected]
Jorma Laukkanen p. 0407460088, [email protected]
____________________________________________________________
Avoin Kaakon AM-sprintti, Sähkösprintti 12.9.2015 Korialla
KS järjestää vielä tänä syksynä yhdet kilpailut eli AM sprintti, joka on samalla avoin
Kymenlaakson Sähkösprintti. Kilpailupäivä on la 12.9. Kilpailukeskus sijaitsee Korian
pioneeripuiston pesäpallokentällä. Ensimmäinen lähtö on klo 12. Kilpailukutsu löytyy KS:n
kisasivuilta. Pääsääntöisesti KS:n suunnistajat voivat osallistua kilpailuun.
Ilmoittautumiset Irmaan viimeistään 6.9.2015.
Lisäksi tarvitaan talkoolaisia järjestelytehtäviin, joten vapaaehtoiset talkoolaiset
ilmoittakaa pian halukkuutenne kilpailunjohtaja Upi Särkälle puhelimitse tai sähköpostitse.
Suurin tarve on tällä hetkellä kahvio.
Alla alustava kilpailuorganisaatio vastuuhenkilöittäin:
Kilpailunjohtaja
Ratamestari
Valvoja
Tiedottaja
Lähtö
Maali
Tulospalvelu
Tulostataulu
Kahvio
Paikoitus ja opasteet
Urpo Särkkä
0400 553464
Jukka Sakki
050 3570982
Asko Karjalainen, IitPy
Kirsi Kiiskinen
044 2204168
Hannu Töyrylä
040 5314080
Risto Salovaara
040 7166086
Mikko Kekki
040 5176096
Veikko Nurkka
050 5671495
Pia Säyriö
0400 886044
Veikko Velling
0400 946407
T. Upi Särkkä, p. 0400 55346, [email protected] tai [email protected]
1
Halikko-viestiin 24.10.2015 http://www.angelniemenankkuri.com/halikkoviesti_2015/
Johtokunta on tehnyt jo talvella päätöksen, että vuonna 2015 seura panostaa
seuraviesteistä vain Halikko-viestiin, joka kilpaillaan lokakuun loppupuolella Salossa.
Seuran tavoite on koota iskukykyinen 1-joukkue ja mahdollisimman monta joukkuetta
menestyäkseen ”paras seura”-kilpailussa.
Halikko-viesti on 15-osuuksinen seuraviesti kaikenikäisille suunnistajille. Joukkueessa on
oltava vähintään neljä naispuolista suunnistajaa. Joukkueessa saa olla enintään viisi H1939 -sarjalaista suunnistajaa. Osuuden 14 juoksijan pitää olla D-sarjalainen. Joukkueeseen
tulee kuulua juoksijoita eri sarjoista vähintään:
yksi D16 tai D45 -sarjalainen ja
yksi H/D14 tai H60 tai D50 -sarjalainen ja
kaksi H16 tai D18 tai H50 tai D40 -sarjalaista ja
kaksi H18 tai D20 tai H45 tai D35 -sarjalaista.
Eli kaikki laittakoon päivämäärän kalenteriinsa ja ilmoittakoon viestihalukkuutensa
Irmaan. Seura kustantaa mm. bussikuljetuksen kilpailuun.
HUOM!
Viestihalukkuudet syyskuun aikana Irmaan Halikko-viestin kisan
kohdalta (klikkaa Halikko-viesti > ilmoita viestihalukkuus)
Kouvolan Suunnistajat on parhaimmillaan sijoittunut Halikko-viestissä 15.ksi vuonna
2012. Silloin joukkueessa juoksivat Miika Irtola, Teemu Lojamo, Ossi Karvonen, Joona
Tynys, Samu Pylvänäinen, Noora Hyyrynen, Maria Espo, Ossi Tani, Piritta Wartiainen, Mika
Salonen, Tommi Lavonen, Petteri Rankinen, Petri Kotro, Katja Vanhalakka ja Jukka Tani.
2
Talvikauden sisäharjoitukset
ti: Uttihalli
-
klo 17-18.30 perheliikunta (6.9.-27.10.)
klo 19.30-21 yli 12-vuotiaiden pelivuoro (3.11.-5.4.)
ke: Kalliosuojan yleisurheilutila ja liikuntasali, Kuusankoski klo 18-19.30 (16.9.-15.4.)
-
kaksi ryhmää: 6-10 -vuotiaille ja yli 10-vuotiaille
to: Lyseon liikuntahallin kuntosali klo 18-19 (15.10.-10.4.)
pe: Viialan liikuntahalli, Myllykoski klo 18.30-20 (2.10.-1.4.)
-
perheliikunta: 1 sali pienille lapsille, 2 salia nuoret + aikuiset
la: Jäähallin juoksuradat (3 ja 4) klo 11-12.30 (15.10.-10.4.)
____________________________________________________________
KS Yökuppi starttaa syyskuussa
KS Yökuppi käynnistyy keskiviikkona 9.9.2015 Susikalliolla.
Koko syksyn ohjelma löytyy Yökupin sivuilta
http://kouvolansuunnistajat.fi/harraste/ks-yokuppi/
____________________________________________________________
Seuran mestaruuskilpailut 10.10.2015
Seuran mestaruudet ratkotaan lauantaina 10.10. klo 15 Valkealassa. Lisätietoa tulee
kotisivuille lähempänä tapahtumaa.
KS menestyi upeasti Nuorten rasti-cupissa. Tässä tuulettaa kaikki kolmen sakkiin yltäneet.
3
Ensilumen leiri 28.11.-6.12.2015 Ylläs
Seura järjestää perinteisesti ensilumen leirin Ylläksellä marras-joulukuun vaihteessa
hiihtosuunnistuksen maailmancupin ja Ensilumen rastien yhteydessä. Majoitukseksi on
varattu paritalo Ylläsrinteiden läheisyydestä www.tupama.fi. Ilmoittautumiset
majoitukseen Nimenhuutoon lokakuun loppuun mennessä. Hiihtosuunnistajat huoltajineen
ovat etusijalla. Majoituksen hinta on n. 20€/yö, hisu valm.ryhmäläisillä on oma soppari.
____________________________________________________________
Talvivaatetilaus
Kouvolan Suunnistajille avautuu perjantaina 28.8.2015 Trimtexin GoOrder –sivusto
talviasujen tilausta varten.
www.trimtex.fi/goorder
KÄYTTÄJÄTUNNUS: Kouvolan Suunnistajat
SALASANA: syyskuu
TILAUSSIVUT OVAT AUKI PE 28.8. - SU 20.9.2015 VÄLISEN AJAN.
Tämän jälkeen tilaus lähtee Trimtexille. Tilattujen tuotteiden toimitusaika on noin 6-8
viikkoa. HUOM! Sovitustilaisuuksia ei tällä kertaa järjestetä.
OHJE TUOTTEIDEN
TILAAMISEEN:
Sivuilla esitellään seuran
talvivaatevalikoima (myös
liitteenä), jossa uutena
toppatakki ja seuradesing
–hoodie (huppari).
Kirjautumalla sivuille
tehdään itse oma tilaus,
josta saat vahvistuksen
antamaasi omaan
sähköpostiin.
Lumi-Toukolan pronssinaiset KS:n talvivaatteet päällä.
Tilatut tuotteet toimitetaan samaan aikaan seuralle, jolle myös maksu suoritetaan. Sen
jälkeen tuotteet jaetaan seuralaisille erikseen ilmoitettuina ajankohtina.
Huomioithan, että seuradesing-tuotteita pitää olla tilattuna vähintään 5
kappaletta/tuote, että tuote on mahdollista saada.
terveisin,
Eeva Kuuri-Riutta
KS:n varustevastaava
[email protected]
4
KS Gaala 15.11.2015
Jo perinteeksi muodostunut KS Gaala eli kauden päätöstilaisuus järjestetään
sunnuntaina 15.11. klo 14-17 Kouvolan kaupungintalon juhlasalissa (Torikatu 10).
Juhlimme seuran 5-vuotistaivalta kakkukahvein, palkitsemisin ja huippuohjelmalla. KS
Gaalaan on ennakkoilmoittautuminen tarjoilujen järjestämisen vuoksi. Ilmoittautuminen
vuoden 2015 gaalaan avautuu lähempänä tapahtumaa KS Gaalan sivuilla.
____________________________________________________________
Holiday Clubin lomaosakkeet
Kouvolan Suunnistajat ry omistaa laadukkaita Holiday Clubin lomaosakeviikkoja, joita
jäsenillä on mahdollisuus vuokrata edulliseen hintaan. Lomaviikon varauksen voit tehdä
ottamalla yhteyttä Ulla Säteeseen [email protected] / 0400-179682.
Vapaina olevia tulevia viikkoja:
Saimaa vko 43/2015 (6 hlö huoneisto)
500€ (HUOM: varaus 30.8. mennessä)
Katinkulta vko 24/2016 (6 hlö huoneisto)
600€
Katinkulta vko 27/2016 (4 hlö huoneisto)
650€
Katinkulta vko 27/2016 (6 hlö huoneisto)
700€
____________________________________________________________
Syyskokous 30.11.2015
KS:n syyskokous pidetään maanantaina 30.11.2015 klo 18.30 CTS:n toimitiloissa
(Kaikukatu 7). Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, tärkeimpinä talousarvio ja
toimintasuunnitelma vuodelle 2016.
Kaikki jäsenet ovat tervetulleita!
____________________________________________________________
Jäsensivut
Vain KS:n jäsenille tarkoitettu jäsensivu löytyy seuran kotisivuilta polusta Seura –
Jäseneksi – Jäsensivut. Sivuilta löytyvät mm. seuran säännöt, johtokunnan ja tiimien
kokousmuistioita, keskustelualue sekä lomaosakeviikkojen varaustilanne. Jäsensivuille on
salasana
KSj14#
5