Vuosikertomus 2012 pdf-tiedostona - JR 56

JALKAVÄKIRYKMENTTI
56 JA 60
SEKÄ OSASTO TÖRNI
ISÄNMAAMME JA KANSAMME
SUOJANA 1941 - 1944
VUOSIKOKOUS
MYNÄMÄEN
SEURAKUNTAKODISSA
28.8.2013
Veteraanit yhteiskuvassa Lapin vuosijuhlassa 20.6.2012
JR 56 JA JR 60 KILTA RY
VUOSIJUHLA JA VUOSIKOKOUS
JR 56 ja JR 60 KILTA RY:n
sääntöjen määräämä vuosikokous
pidetään keskiviikkona 28.8.2013
MYNÄMÄEN
SEURAKUNTAKODISSA
KESKUSKATU 17, 23100 MYNÄMÄKI
Kokouksessa käsitellään ja päätetään
Killan säännöissä 8 §:ssä mainitut asiat.
Kokouksen esityslista jaetaan kokouspaikalla.
JR 56 JA JR 60 KILTA RY
Hallitus
KOKOONTUMINEN MYNÄMÄEN KIRKKOON klo 11.00
MYNÄMÄEN SANKARIHAUDALLE klo 11.30
LOUNAS MYNÄMÄEN SEURAKUNTAKODISSA klo 12.00
VUOSIJUHLA ALKAA klo 13.00 (ohjelma liitteenä)
Tumma puku ja kunniamerkit
Osallistujien lukumäärä ja mahdolliset ruoka-allergiat pyydetään
ilmoittamaan Heimo Hakalalle 23.8.2013, puhelin 040 501 8192
TERVETULOA!
Puheenjohtaja Pentti Isotupa
Kunnioitetut Kiltaveljet ja sisaret,
arvoisa Kiltaväki
Vuosi 2012 aloitti uuden, viidennen vuosikymmenen, kiltamme toiminnassa. Vahvasta sotahistorian
muistiin kirjoittamisesta huolimatta, muutamat
taistelukohtaukset ovat jääneet voimakkaasti Veteraaniemme mieleen ja siksi taistelukohtaukset Kagrakankaalla ja Tsumeikassa ovat tulleet uudelleen esiin
muisteluissa. Näistä kunniapuheenjohtaja Antero
Kallio on viimekesäisessä vuosikertomuksessa kirjoittanut. Nyt tulemme kuulemaan Väinö Luusuan omakohtaisen kertomuksen Kagrakankaan taistelun
tapahtumista. U-linjahan oli Vuosalmen, Ihantalan ja Ilomantsin taisteluiden
lisäksi se lukko, jonka taakse vihollisen hyökkäykset kesällä 1944 lopullisesti
pysäytettiin.
Killan hallituksen kokous pidettiin 24.4.2012 varsin juhlavassa paikassa,
Rauman kaupunginvaltuuston kokoussalissa kaupungintalolla. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Vesa Heino oli kutsunut Killan hallituksen Rauman
kaupungin vieraaksi, toimien näin kokousisäntänä. Hän kertoi varsin laajasti
Rauman kaupungin toiminnoista ja kehittämistyöstä. Rauman alueosasto oli
valittu järjestämään v. 2012 vuosijuhla ja – kokous Lapissa Raumalla. Näin
alkuvuoden tapahtumat ajoittuivat Satakunnan alueelle.
Vuosijuhla ja – kokous vietettiin Lapissa juhlavasti kauniin sään vallitessa.
Oli keskikesä ja kesäkuun 20. päivä. Kokousväkeä oli paikalla 100 henkeä.
Juhlapuheen piti sosiaalineuvos Maija Perho. Saimme iloita siitä, että Killan
nuorta jäsenistöä oli runsaasti paikalla. Jatkosodan syttyessä Lapin pitäjästä
oli lähtenyt sotaan JR 56 I/3. komppania. Tämän komppanian Veteraaneja
oli tilaisuudessamme läsnä. Kaino Tuokon kirjoittama ”Komppania sodassa”
kirja on kertomus tästä Lapin komppaniasta.
Neuvottelu yhteistoiminnasta Rauman Patteriston perinnekillan kanssa syyskuun alussa oli hyvin mielenkiintoinen. Rauman Patteristo 2/KTR 5 oli Jalka4
väkirykmentti 56:n tukipatteristo. Rykmentin ja Patteriston välinen yhteistyö
on sodassa ollut hyvin läheistä ja kiinteää. Neuvottelussa etsittiin mahdollisia
yhteistoiminnan muotoja, joita voisivat olla perinnetyö paikallisissa kouluissa,
veljestapaamiset ja matkat rajan taakse Maaselän kannakselle.
Veteraanityössä JR 56 ja JR 60 Kilta on neljänkymmenen vuoden toimintansa
aikana osoittanut tarpeellisuutensa ja toimintakykynsä. Runsaan ja monipuolisen dokumentoinnin ohella Kilta on kiinnittänyt huomionsa aivan uudelle
toiminta-alueelle eli kiltamme veteraanien hoito-, ja kuntoutustilanteeseen.
Avaus edellä mainittujen asioiden piiriin tapahtui jo vuonna 2011 kunniapuheenjohtaja, professori Antero Kallion aloitteesta. Silloin suoritettiin veteraanijäsentemme keskuudessa nk. ”Ikihonka-tutkimus 2011”. Tutkimus onnistui
hyvin alueosastojen suorittamana, vaikka 100 % kattavuutta tutkimukselle ei
saatukaan.
Sama tutkimus veteraanien keskuudessa suoritettiin kuluvan vuoden alussa
”Ikihonka- 2013 tutkimuksena”. Nyt saavutettiin edellistä tutkimusta parempi tulos. Yhteensä 107 Veteraanista vain kolme jäi tavoittamatta.
Tutkimustulosten esittelyssä, sen viimeisessä kappaleessa, professori Antero
Kallio pohtii sen tuloksia ja merkitystä Veteraanien tulevien vuosien varalta.
Siinä hän, aivan oikein - tuo esille nuorempien sukupolvien velvollisuuden
huolehtia Veteraaniemme hyvinvoinnista. Apuna tehtävässä ovat yhteiskunnan veteraaneille järjestämä sosiaaliturva ja vapaaehtoiset verkostomme sekä
eri puolilla maatamme sijaitsevat 23 Veljeskotia, joiden erityistehtävänä on
toimia sotainvalidien hoitokoteina ja Veteraanien kuntoutuslaitoksina.Suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu ominaisuus, joka vaistonvaraisesti ohjaa
seuraamaan ympäristöä ja näin näkemään lähellämme olevan vanhemman
ihmisen. Uskon, että tämä ajatus toimii ja tulee saamaan tehostetumpaa
huomiota meidänkin keskuudessamme.
Vuosikertomuksessa ja nettisivustoillamme on nähtävillä ”Ikihonka-tutkimuksen” vastaukset.
5
Kunnioitetut veteraanimme, Killan hallituksen puolesta esitän lämpimän tervehdykseni ja kiitokset Teille siitä, että korkeasta iästänne huolimatta olette pitäneet
yhteyttä Kiltaan ja edesauttaneet niissä pyrkimyksissä, joita Killan hallitus on
viemässä eteenpäin.
Kiitän kaikkia yhteistyökumppaneitamme ja avustajiamme vuonna 2012 saamastamme tuesta. Kiitän Porin Prikaatia, Rauman kaupunkia, Rauman seurakuntaa,
Laivaston Soittokuntaa, Rannikkosotilaskotisisaria, Lotta-perinne Raumaa, Rauman Reserviupseerikerhoa ja Rauman Reserviläisiä hyvästä yhteistyöstä.
Toivotan hyvää kesää kaikille Kiltamme jäsenille. Tapaamisiin elokuussa Mynämäessä.
Pentti Isotupa
JALKAVÄKIRYKMENTTIEN 56 JA 60
SOTARETKI
V. 2011 valmistui
Jouko Nummelan
käsikirjoittama ja
toteuttama DVD
Killan rykmenttien
sotaretkestä.
DVD:n kesto 35 min.
DVD tilattavissa Killan nettisivuilta
www.jr56jajr60.fi
hintaan 15 euroa
6
Sihteeri Martti Aro
Toimintakertomus vuodelta 2012
HALLITUS
Hallituksen pj sosiaalineuvos Pentti Isotupa
Varapuheenjohtaja I Erkki Luntamo
Varapuheenjohtaja II Esa Haarala
Kunniapuheenjohtaja professori Antero Kallio
Kunniajäsen pankinjohtaja Veikko Mattila
I sihteeri pankinjohtaja Martti Aro
II sihteeri everstiluutnantti Mauri Ikonen
Ns. laajaan hallitukseen luetaan lisäksi alueosastojen hallitukset
TOIMINNANTARKASTUS
Toiminnantarkastaja varatuomari Matti Mikkola
Toiminnantarkastaja majuri evp Jarmo Suomala
Toiminnantarkastajan varamies sähköteknikko Jorma Elo
Toiminnantarkastajan varamies maanviljelijä Keijo Vähä-Ettala
KILLAN VETERAANIJÄSENISTÖ
UUSIKAUPUNKI 37
OSASTO TÖRNI
RAUMA
23
HELSINKI
TURKU
15
ULKOJÄSENET
LAITILA
12
IMPOLA
PIRKANMAA
13
6
6
1
KOKONAISJÄSENMÄÄRÄ
VETERAANIJÄSENET114
NAISET
63
KANNATTAJAJÄSENET93
Veteraanien keski-ikä 30.6.2012 tulee olemaan 90,88 vuotta.
Viimeisen iltahuutoon sai kuluneena vuotena kutsun 28 kiltamme
veteraanijäsentä.
7
TOIMINNOT
1.-10.1. Jäsenluettelon tarkistaminen sekä syntymäpäivää v. 2012 viettävien
luetteloiminen ja kirjaaminen.
1.4. Onnittelukäynti kunniajäsenemme ja pitkäaikaisen kiltamme pääsihteerin
Veikko Mattilan 90 v. päivillä Oitissa.
4.4. Killan hallituksen kokousta Uudessakaupungissa valmistelivat puheenjohtaja ja sihteeri.
24.4. Pidettiin Killan hallituksen kokous Rauman kaupunginvaltuuston istuntosalissa Raumalla.
21.–23.5. Vuosikokouskutsun aineisto Kirjapaino Westpoint Oy:lle, Marva
Group Rauma.
1.6. Killan vuosikertomus v. 2012 on valmistunut.
4.6. Killan vuosikokouskutsujen lähettäminen Jäsenistölle, postituksen kustansi
Lounaisrannikon Osuuspankki.
20.6. JR 56 ja JR 60 Kilta ry:n ja Osasto Törnin vuosikokousjuhla sekä vuosikokous pidettiin Rauman Lapin Seurakuntakodissa, käynti Lapin kirkossa ja
kunnianosoituskäynti Lapin Sanakarihaudalla.
18.7. Kunniakäynti ja seppeleen lasku Kollaan – Loimolan muistomerkillä,
osanottajia 33
4. 9. Neuvottelu yhteistoiminnasta Rauman Patteriston Perinnekillan kanssa
Laitilassa, Isontuvan rantamökillä Särkjärvellä.
18.9. Hallituksen kokous ravintola-kahvila Tuomaksen Tuvassa Mynämäessä.
13.11. Neuvottelu Osuuskauppa Keulan johdon kanssa Raumalla v. 2012 joulutervehdyksestä kiltamme veteraaniveljille.
24. -25.11. MPKL:n liittovaltuuston kokoukseen ja maanpuolustusjuhlaan osallistui professori Antero Kallio
25.11. Onnittelukäynti opettaja Erkki Luntamon 98 v. merkkipäivänä Laitilan
Terveyskodissa.
7.12. Osallistuminen Porin Prikaatin järjestämään Itsenäisyyspäivän juhlaan
Säkylässä, puheenjohtaja osallistui.
12.12. Lähetettiin Killan joulutervehdys Ikihonka hengessä kaikille rivissä olleille 127 kiltaveljelle. Killan omista varoista kustannettiin 25,- euroa eli yhteensä
3.175,- euroa ja tämän lisäksi Osuuskauppa Keula lahjoitti vielä omana osuutenaan 5,- euroa sekä vielä tämän aineiston postituksen jokaiselle kiltaveljelle
eli yhteensä 736,60 euroa. Näin jaetun lahjakortin arvoksi saatiin yhteensä 30,euroa.
8
Vuoden 2012 aikana ovat alueosastot huolehtineet iäisyyskutsun saaneitten kiltaveljien muistamisen. Vuoden aikana on 59 kiltasisarta ja kiltaveljeä viettänyt
merkkipäiviä, hallituksen puolesta on heitä muistettu onnitteluadressein.
VARAINKERÄYS
Vuoden 2012 varainkeräyksen voidaan katsoa täyttyneen. Edellä mainitun
Osuuskauppa Keulan 736,60 euron lahjoituksen lisäksi saimme tukea Lapin
vuosikokouksen järjestämiseen Kivikylän Kotipalvaamo Oy:ltä, Lapin Osuuspankilta sekä Puulämpö Suomi Oy:ltä yhteensä 1.000,- euroa, muuna varainkeräyksen tuottoina olivat DVD levyn myynnit 146,40 euroa sekä kirjamyynnit
650,60 euroa.
TULOS
Toimintavuoden tilinpäätöksen tulos oli -1.210,29 euroa alijäämäinen. Taseessa
olevat arvoparit yhteensä 13.062,67 euroa oli 31.12.2012 noteerattu pörssissä
päivänarvoon 86.225,- euroa sekä osinkotuottoja saimme yhteensä 3.345.- euroa
lisäksi korkotuottoja 489,17 euroa. Näiden lukujen myötä voidaan tulevaisuuden toiminnallisia haasteita Killan perinnetyössä sekä samalla näiden haasteiden toteuttamista tarkastella suurella luottamuksella.
KILLAN OSAKESALKKU 31.12.2012
KESKO B1280
KONE 190
POHJOLA PANKKI A
500
WÄRTSILÄ1170
9
MERKKIPÄIVIÄ
viettivät seuraavat hallituksen jäsenet ja kunniajäsenet
99 Talousneuvos Vihtori Siivo, 16.8.2012 KANKAANPÄÄ
98 Opettaja Erkki Luntamo, 25.11.2012 UUSIKAUPUNKI
97 Karttapäällikkö Unto Oranne, 6.11.2012 HELSINKI
95 Ammattikoulun opettaja Martti Ylilammi, 11.5.2012 HELSINKI
90 Kunniajäsen pankinjohtaja Veikko Mattila, 1.4.2012 OITTI
90 Diplomi ekonomi Heikki Lampinen, 6.8.2012 TURKU
90 Teologian tohtori Voitto Vuola, 31.8.2012 TURKU
90 Liikkeenharjoittaja Keijo Järvinen, 26.9.2012 KYRÖ
90 Insinööri Lauri Lähteenmäki, 11.12.2012HELSINKI
90 Maanviljelijä Vaito Siivonen, 21.12.2012 KALANTI
85 Rovasti Timo Kökkö, 14.5.2012 SASTAMALA
75 Kenraalimajuri Hannu Särkiö, 30.4.2012 ESPOO
70 Kapteeni evp Seppo Kompuinen, 12.1.2012 MYNÄMÄKI
60 Toimitusjohtaja Kari Koivunen, 17.7.2012 POHJA
VIIMEISEEN ILTAHUUTOON
kutsuttiin seuraavat hallituksen jäsenet
Karttapäällikkö Unto Oranne, 29.12.2012 HELSINKI
Pankinjohtaja Matti Santa, 7.12.2012 SASTAMALA
10
JR 56 ja 60 KILTA Ry
VETERAANIJÄSENISTÖ
31.12.2012
†
%
jäsen-
HELSINKI ALUEOS.
Aarne Berglund
Per Lindroos
Unto Oranne
3
33,33
6
IMPOLAN POPPOO
0
0,00
1
LAITILA ALUEOS.
Onni Aaltonen
Keijo Arvo
Onni Hellsten
Urho Meriläinen
Eelis Yrjälä
5
29,41
12
PIRKANMAA ALUE
Olavi Jokiranta
1
7,14
13
RAUMA ALUEOS.
Frans Jalava
Veini Nurmi
Mauno Peltomaa
Antti F.Uusi-Pietilä
4
14,81
23
†
%
jäsen-
TURKU ALUEOS.
Veikko Aavikko
Wiljam Hurmerinta
Oiva Kulma
Bruno Lehtonen
Aatos Sauramo
Tuukka Tuominen
6
28,57
15
OSASTO TÖRNI
Matti Eskelinen
Matti Heikkilä
Esko Hällfors
Arvo Miettinen
4
40,00
6
UUSIKAUPUNKI
ALUEOS.
Reino Isoheiko
Urho Lindström
Einar Lustola
Viljo A.Mäkilä
Sulo H.Valtonen
5
29,41
12
määrä
JÄSENISTÖ v. 2011
määrä
JÄSENISTÖ v. 2011
IKÄ
SYNT.VUOSI
LUKUM.
POIST.
%
SYNT.VUOSI
LUKUM.
99 - 95
1913 - 1917
10
-6
60,00
1910 - 1913
1
94 - 89
1918 - 1923
69
-18
26,87
1914 - 1918
12
88 - 85
1924 - 1927
65
-4
1,56
1919 - 1924
67
84
1927
0
0
0,00
1924 - 1927
64
0,00
1927
0
kaksoisjäs.
0
Törni
0
Yhteensä
144
-28
19,44
114
11
Yht.
3
6
1
11
13
86,62
87,16
87,87
89,19
89,45
89,62
90,88
POISTUMA
vuonna
%
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
9,38
12,31
11,54
12,20
13,45
14,66
15,48
19,44
1
1
2
1
1
2
6
5
7
1
1
5
7
1
3
2
26
15
6
2
13
7
12
1
36
Keski-ikä
Uusikaup.
Törni
1
x ikä
1
3
3
4
1
1
1
1
1
1
2
1
2
2
1
1
KESKI-IKÄMME
12
Turku
1
Veteraaniäsenten tilastointi
aloitettiin v. 1996.
Silloin jäsenmäärämme oli 595.
Uusia jäseniä on liittynyt 18,
jäseniä yhteensä 613.
31.12.2012 mennessä
kutsun viimeiseen iltahuutoon
on saanut 499 jäsentä.
30.6.07
30.6.08
30.6.09
30.6.10
30.6.11
30.6.12
30.6.13
Rauma
Pirkanmaa
Laitila
Impola
1
Yhteensä
1908
1909
1910
1911
1912
1913
1914
1915
1916
1917
1918
1919
1920
1921
1922
1923
1924
1925
1926
Helsinki
Synt.vuosi
KESKI-IKÄTILASTO
30.06.2013
0
0
0
0
0
1
2
0
2
3
5
2
1
6
33
26
25
8
0
100
99
98
97
96
95
94
93
92
91
90
89
88
87
114
Jäsenistö
v. 1996
Poistumat
Synt.
alkaen † 2012 †1996-12
0
0
0
0
0
100
198
0
194
288
475
188
93
552
3003
2340
2225
704
10360
†%
90,88
Jäsenistö
2012
1910
1911
1912
1913
1914
1915
1916
1917
1918
1919
1920
1921
1922
1923
1924
1925
1926
14
15
24
28
35
24
48
46
41
19
23
50
107
73
52
14
0
0
0
0
0
2
3
1
2
0
3
3
8
2
3
1
14
15
24
27
33
24
46
43
36
17
22
44
74
47
27
6
100,00
100,00
100,00
96,43
94,29
100,00
95,86
93,48
87,80
89,47
78,26
88,00
69,16
64,38
51,92
42,86
0
0
0
1
2
0
2
3
5
2
1
6
33
26
25
8
0
Yht.
613
28
499
81,40
114
JR 56 JA JR 60 KILTA RY
Varsinainen toiminta
Tuloslaskelma
1.1.-31.12.2012
1.1.-31.12.2011
Tuotot
-€
-€
Tuotot yhteensä
-€
-€
-1 855,48 €
-4 529,26 €
Yhteiskulut
Varsinaisen toiminnan muut kulut
Kokous ja neuvottelukulut
Hallintokulut
Huomionosoitukset
Pankin palvelumaksut
-€
-€
-4 457,51 €
-5 915,22 €
-94,53 €
-58,68 €
Jäsenmaksut
-284,00 €
-343,00 €
Nettisivustot
-€
500,00 €
DVD elokuva
-€
3 004,10 €
Muut Kulut
-149,54 €
1 327,30 €
Yhteiskulut yhteensä
-6 841,06 €
-15 676,26 €
Tuotto- / Kulujäämä
-6 841,06 €
-15 676,26 €
Keräystuotot
-€
-€
Lahjoitukset
1 000,00 €
-€
DVD -myynti
146,40 €
60,00 €
Kirjojen myynti
650,60 €
181,20 €
Keräyksen kulut
-€
-€
1 797,00 €
241,20 €
-5 044,06 €
241,20 €
3 345,00 €
3 643,75 €
489,17 €
530,33 €
-0,40 €
21,30 €
3 834,17 €
4 152,78 €
3 834,17 €
4 152,78 €
Omatoiminen tuotto- / kulujäämä
-1 210,29 €
-11 282,58 €
Tilikauden tulos
-1 210,29 €
-11 282,58 €
Varainhankinta
Varainhankinta yhteensä
Tuotto- / Kulujäämä
Sijoitus- ja rahoitustoiminta
Osinkotuotot
Korkotuotot
Lähdevero
Sijoitus- ja rahoitustoiminta
yhteensä
Tuotto- / Kulujäämä
13
JR 56 JA JR 60 KILTA RY
TASE
12/31/2012
12/31/2011
Vastaavaa
Pysyvät vastaavat
Sijoitukset
Osakkeet ja osuudet
13 067,62 €
13 062,67 €
Rahat ja pankkisaamiset
21 475,95 €
22 686,24 €
Kirja- ja DVD -varasto
10 737,84 €
10 737,84 €
45 281,41 €
46 491,70 €
41 723,52 €
41 723,52 €
4 768,18 €
16 050,76 €
-1 210,29 €
-11 282,58 €
45 281,41 €
46 491,70 €
Vastaavaa yhteensä
Vastattavaa
Oma pääoma
Toimintapääoma
Toimintapääoma
Edellisten tilikausien ylijäämä
Edellisten vuosien tappio
Tilikauden ylijäämä
Tilikauden tulos
Vastattavaa yhteensä
14
15
16
JR 56 ja JR 60 KILTA RY
HALLITUS
Sosiaalineuvos
01.09.1935
PENTTI ISOTUPA
02 856 672
Vihtorinkatu 4 A 4 0500 765 533
23800 LAITILA
puheenjohtaja
Kunn.jäs.-01
Professori08.06.1918
ANTERO KALLIO
09 466 447
Itätuulenkuja 1 C 49 040 573 1087
02100 ESPOO
Kunn.pj.-93
Opettaja25.11.1914
ERKKI LUNTAMO
(02) 842 3827
Harmaalokkikuja 3
I varapuheenjoht.
23500 UUSIKAUPUNKI
Pankinjohtaja
VEIKKO MATTILA
Rivikuja 1 A 8
12100 OITTI
01.04.1922
(019)783218
040 572 5056
Kunn.jäs.-95
Toimitusjohtaja BBA
ESA HAARALA
Myllykiventie 9 A 18
21100 NAANTALI
Everstiluutnantti
MAURI IKONEN
Rykmentintie 15
20810 TURKU
Pankinjohtaja
MARTTI ARO
Koskelokuja 21
23500 UUSIKAUPUNKI
18.09.1949
(02) 842 3476
044 234 8747
I sihteeri
12.04.1936
044 525 1536
II varapuheenjoht.
15.03.1953
(020) 756 9064
040 547 7131
II sihteeri
TOIMINNANTARKASTAJAT
VARAMIEHET
VT22.08.1950
MATTI MIKKOLA
(02) 231 4806
Kaskenkatu 4 a D 13
20100 TURKU
Sähköteknikko
JORMA ELO Koverontie 31
23800 LAITILA
23.06.1937
(02) 834 661
Majuri evp
JARMO SUOMALA
Aseenkantajankatu 2 B 10
20320 TURKU
Maanviljelijä KEIJO VÄHÄ-ETTALA
27310 KODISJOKI
31.12.1925
(02) 823 2277
08.04.1937
(02) 238 6363
040 723 8670
17
ALUEOSASTOJEN HALLITUKSET
HELSINKI
LAITILA
Insinööri 11.12.1922
LAURI LÄHTEENMÄKI (09) 728 5465
Piikintie 7 B
00680 HELSINKI
Linja-autonkuljettaja24.07.1924
TOIVO RAIVO
(02) 853 988
Myllykoskentie 1 23800 LAITILA
Kenraalimajuri HANNU SÄRKIÖ
Alakartanontie 15 D 21
02360 ESPOO 30.04.1937
040 530 9805
Kunn.jäs.-95
Maanviljelijä 12.01.1949
UNTAMO JOUSAMAA (02) 853 520
Raumantie 573 0500 533 882
23800 LAITILA
Pankinjohtaja
VEIKKO MATTILA Rivikuja 1 A 8
12100 OITTI
01.04.1922
(019) 783 218
040 572 5056
Kunn.jäs.-95
Toimitusjohtaja
EERO KUISMA
Kaivolantie 87
23800 LAITILA
Presidentti MAUNO KOIVISTO
Presidentin kanslia
Mariankatu 2
00170 HELSINKI
25.11.1923
Kunn.jäs.-99
Maanviljelijä 27.01.1947
MIKA SEIKOLA
0440 730 031
Salontie 242
23800 LAITILA
Talousneuvos
VIHTORI SIIVO
Keskuskatu 61 B 24
38700 KANKAANPÄÄ
16.08.1913
(02) 572 2298
Kunn.jäs.-95
Amm.koul.opettaja MARTTI YLILAMMI Saramäentie 41 E
00670 HELSINKI 11.05.1917
(09) 724 0301
040 738 2956
Kunn.jäs.-06
IMPOLAN POPPOO
Terveydenhuollon lehtori
LEENA VIRRI-HANHIJ
Vatajantie 413
38220 SASTAMALA
Linja-autonkuljettaja
HANNU MÄKELÄ
Kutunpolku 11
38200 SASTAMALA
18
16.4.1953
(03) 515 5331
050-565 1546
(03) 514 1749
14.06.1956
040 585 5661
(02) 851 716
PIRKANMAA
Toimitusjohtaja
KARI KOIVUNEN
Saarenkärjenk.15 D 19 33300 TAMPERE
17.07.1952
(03) 343 1744
0400 902 601
Toimitusjohtaja
KALERVO KARIMO
Pähkinämäenkatu 1 B 1
33840 TAMPERE
01.10.1949
0400 737 450
Ostaja08.10.1930
SALME MAJAMAA
(03) 255 0756
Teiskontie 25 B 22
33500 TAMPERE
RAUMA
Diplomi-insinööri ANTTI STARCK
Hirvitie 24 B
26200 RAUMA
3.10.1975
(02) 822 8882
044-532 2175
Yrittäjä12.03.1943
PERTTI PELTONEN
(02) 825 0366
Naappukuja 2 C
0400 72 2846
26660 RAUMA
Operaattori 04.05.1970
RAVO SARMET
(02) 822 5575
Kolhantie 132
26510 RAUMA
Rehtori30.12.1947
MARKKU LAINE
044 545 0725
Nestvedinkatu 17
26100 RAUMA
TURKU
Kauppatiet maisteri
JYRI SUONPÄÄ
Aurator Varainhoito Oy
Aurakatu 8 3.krs
20100 TURKU
18.07.1966
(02) 6516 6636
040 730 7855
Dipl.ekonomi
HEIKKI LAMPINEN
Saga-Seniorikeskus
Vähäheikkiläntie 1 B 156 20700 TURKU
06.08.1922
(02) 4445 5156
040 5804 794
Kunn.jäs. -96
Veteraani29.11.1923
SOINI SAINIO
(02) 25706149
Vahdontie 484 214210 VAHTO
Varastopäällikkö
ERIK SOINILA
Poikkitie 7 21220 RAISIO
3.6.1923
(02) 43801124
Toiminnanjohtaja
OSMO SUOMINEN
V-S:n Sotaveteraanipiiri Brahenkatu 11 G 119
20100 TURKU
25.08.1960
(02) 2334 165
0400 908 314
OSASTO TÖRNI
Teologian tohtori
VOITTO VUOLA
Eerikinkatu 27 A 12 20100 TURKU
31.08.1922
(02) 251 4948
Erikoissairaanhoitaja03.06.1951
HENRY LINDHOLM-VENTOLA
Ainontie 64
(02) 853 788
23800 LAITILA
UUSIKAUPUNKI
Opettaja25.11.1914
ERKKI LUNTAMO
02 842 3827
Harmaalokkikuja 3
Kunn.jäs.-92
23500 UUSIKAUPUNKI
Maanviljelijä 21.12.1922
VAITO SIIVONEN
(02) 874 589
Heiläntanhua 4
Kunn.jäs.-04
23600 KALANTI
Merkonomi HEIMO HAKALA
Varbergintie 3
23500 UUSIKAUPUNKI 27.11.1939
(02) 842 3953
Kunn.jäs.-09
Liikkeenharjoittaja
KEIJO JÄRVINEN
Kyröntie 18
21800 KYRÖ
26.09.1922
(02) 486 2234
0500 843 068
Kunn.jäs.-03
19
YHDYSHENKILÖT
TURKU
HELSINKI
Sihteeri
VEIKKO MATTILA
Rivikuja 1 A 8
12100 OITTI
(019) 783 218
040 572 5056
IMPOLAN POPPOO
Puheenjohtaja
OSMO SUOMINEN
V-S Sotaveteraanipiiri
Brahenkatu 11 G 119
20100 TURKU
OSASTO TÖRNI
Puheenjohtaja
LEENA VIRRI-HANHIJ
Vatajantie 413
38220 SASTAMALA
(03) 515 5331
050-366 6953
Sihteeri
HANNU MÄKELÄ
Kutunpolku 11
38200 SASTAMALA
Puheenjohtaja
LAURI LÄHTEENMÄKI
Piikintie 7 B
00680 HELSINKI
(03) 514 1749
050-565 154
Sihteeri
VEIKKO MATTILA
Rivikuja 1 A 8
12100 OITTI
LAITILA
Sihteeri
MARTTI ARO
Koskelokuja 21
23500 UUSIKAUPUNKI
044 342 8747
(03) 343 1744
0400 902 601
RAUMA
Puheenjohtaja
PERTTI PELTONEN
Naappukuja 2 C
26660 RAUMA
20
(09) 728 5465
(019) 783 218
040 572 5056
UUSIKAUPUNKI
PIRKANMAA
Puheenjohtaja
KARI KOIVUNEN
Ilveskallio 33
10300 KARJAA
(02) 233 4165
0400 908 314
(02) 825 0366
0400 72 2846
Puheenjohtaja
ERKKI LUNTAMO
Harmaalokkikuja 3
23500 UUSIKAUPUNKI
Sihteeri
HEIMO HAKALA
Varbergintie 3
23500 UUSIKAUPUNKI
(02) 842 3827
(02) 842 3953
Matti Santa In Memoriam
15.01.1934 - 22.11.2012
Vammalalainen ekonomi Matti Emil Paavali Santa
kuoli 22.11.2012 Sastamalassa. Hän oli syntynyt
15.01.1934 Vammalassa. Työuransa Matti Santa teki
Kansallis-Osake-Pankin palveluksessa toimien pankinjohtajana kolmen vuosikymmenen aikana useilla
eri paikkakunnilla. Hän jäi eläkkeelle v. 1989.
Vapaaehtoinen maanpuolustustyö ja sotaveteraanien asiat olivat hänelle tärkeitä läpi elämän viimeisiin päiviin asti. Matti Sannan isä Emil Santa oli v.
1966 perustamassa Vammalan seudun sotaveteraanit ry:tä ja sen myötä Matti Santa oli
auttamassa veteraaniyhdistystä erilaisissa asioissa loppuelämänsä ajan. Sastamalan Säätiön hallitukseen hänet kutsuttiin v. 1973. Säätiön hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana Matti Santa oli taloudellisesti tukemassa sotainvalidien, veteraanien sekä heidän
puolisoidensa kuntoutusta ja hyvinvointia neljän vuosikymmenen ajan.
Eläkkeelle jäätyään Matti Santa suuntasi lisääntyneen vapaa-aikansa ”Impolan poppoon” 6./JR60 auttamiseen. Hän oli järjestämässä tämän tyrvääläiskomppanian 50-vuotisjuhlaa 24.6.1991. Tässä tilaisuudessa hän esitteli kokoamansa Poppoon historiikin.
Seuraavana vuonna Matti Santa oli järjestämässä Impolan poppoon ”Viimeistä taistoa”,
kun poppoolaiset tekivät linja-automatkan entisille taistelupaikoille Itä-Karjalaan. Matkan aikana päätettiin, että Poppoo järjestää JR 56 ja 60 Kilta ry:n vuosikokouksen
kesällä 1993 Vammalassa Matti Sannan vastatessa kokouksen organisoinnista. Impolan
poppoo ei ollut millään tavalla virallisesti järjestäytynyt vaan toimi veteraaniyhdistyksen
osana ja haluttiin mukaan kiltatoimintaan. Kun Vammalaan perustettiin JR 56 ja 60
Killan alueosasto v.1995, niin Matti Santa valittiin edustajaksi killan hallitukseen.
Näinä vuosina Matti Santa keräsi lisää aineistoa aiempaan Poppoon historiikkiin ja
julkaisi kirjansa ”Impolan Poppoo – Tyrvään komppanian rajua joukkoa” v. 1997.
Ansioistaan vapaaehtoisen maanpuolustustyön hyväksi Tasavallan Presidentti myönsi
Matti Sannalle Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkin.
Matti Santa laskettiin sukuhautaan Tyrvään kirkon katveeseen 7.12.2012.
Martti Santa
21
Unto Oranne In Memoriam
6.11.1915 - 29.10.2012
Unto kuului sotaveteraaniemme ikäryhmään, joka syksyn 1939 kertausharjoituksista
lähtien osallistui taisteluihin vapautemme säilyttämiseksi. Vuosia kestäneen jatkosotamme aikana kehittyi yhteenkuuluvaisuuden ja toveruuden siteitä, jotka jatkuivat niin työ
kuin eläkevuosien ajan. Unto taisteli JR 56 riveissä saavuttaen rauhallisuudellaan ja
aktiivisuudellaan niin esimiestensä kuin alaistensa luottamuksen. Hän oli JR 56 ja JR
60 killan perustajajäseniä toimien tapahtumien järjestelyissä ja osallistui ”vakiojäsenenä
” niin retkeilyihin taistelupaikoille kuin varuskuntiin. Kilta kutsui hänet kunniajäsenekseen v 2006
Unto oli opiskellut mittaustekniikkaa ja karttojen valmistelua - topografiaa. Uudisrakentamisen vuosikymmeninä hän oli tiiviisti mukana kehittämässä alaansa. Helsingin kaupungin Kiinteistövirastossa hän eteni karttapäälliköksi. Muistan tilaisuuden
Unton täyttäessä 60 vuotta. Kaupungin virkamies ja poliittinen johto kiittivät kertoen
hänen tekemisiään uudistuksista ja korostaen hänen yhteistyökykyään, jota tarvittiin
eturyhmien välillä selvän ja virheettömän lopputuloksen saavuttamiseksi. Hän oli myös
Topografikillan jäsen kuuluen sen hallitukseen pitäen alustuksia alansa kehityksestä.
Perhe oli hänelle tärkein. Hänen kaunis omakotitalonsa puutarhoineen Käpylässä oli
viihtyisä keidas, jonne hän kutsui ystäviään niin merkkipäivinään kuin kokouksiin.
Vaimonsa kuoltua hän eli kaupungin vanhainkodissa. Hän oli kohteliaana isäntänä
viedessämme hänelle joulukorimme v.2011. Vajaa vuotta myöhemmin laskimme Lauri
Lähteenmäen kanssa havuseppeleen sinivalkoisine kukkineen hänen arkulleen. Viimeisiä alueosastomme keulahahmoista oli poistunut keskuudestamme.
Antero Kallio
22
Oiva Kulma In Memoriam
27.5.1920 - 29.2.2012
Karkauspäivänä Laitilan hoitokodista kiirinyt suruviesti saavutti Oiva Kulman laajan
ystävä- ja tuttavapiirin. Mynämäen Kivikylässä maanviljelijäperheeseen syntynyt Oiva
vietti lapsuutensa ja nuoruutensa kotitilan maa- ja metsätaloustöissä. Sotien jälkeen
Oiva osti vaimonsa kanssa Liedon Suopohjasta maatilan, jolla he viljelivät peltojaan ja
kasvattivat ja hoitivat karjaansa. Koti oli Oivalle rakas paikka vielä pitkään eläkepäivillä, kunnes pari vuotta sitten Oiva muutti Laitilaan silloiseen Veljeskotiin. Muutto oli
Oivalle ehkä raskaskin, mutta hän oli entuudestaan Veljeskodin pitkäaikainen tuttu
vieraillessaan siellä usein aseveljiään tapamassa. Hän arvosti Laitilan Veljeskodin työtä.
Isänmaan, kristinuskon, suomalaisuuden sekä lähimmäisten menestys ja puolustaminen
olivat Oivan sydämen asioita. Kansanperinteen kerääjänä ja tallentajana hänelle oli
myönnetty Kalevala-seuran, Suomen Kansallismuseon sekä Turun Yliopiston Kansatieteenlaitoksen kunniakirjat. Oiva Kulma oli haavoittunut talvisodassa kahdesti ja
jatkosodassa kolmasti. Hänet oli palkittu viidesti urhoollisuudesta sotakentillä. Viides
haavoittuminen katkaisi hänen sotatiensä Karhumäen valtauksen yhteydessä marraskuussa 1941. Oiva palveli jatkosodan Karmon johtamassa Mynämäen pataljoonan
(JR60) jääkärijoukkueessa. Aseveljiensä keskuudessa Oiva tunnettiin pelottomana, rohkeana ja toverillisena miehenä.
Nuoruuden Mynämäen Suojeluskunta-harrastus muuttui sodan jälkeen asevelityöksi,
sotainvalidi, -veteraanityöksi sekä Vapaussodan Perinneliiton paikallisyhdistysten toimintaan osallistumiseen. Oivalla oli tapana usein muistuttaa lukuisilla kutsuillaan
seuraavalla lauseella vieraitaan: ”Muistakaa: Jumala antoi jokaiselle kansalle oman maan.
Meidän tulee viljellä ja varjella sitä.” Tämän velvoitteen Oiva oli täyttänyt kouriintuntuvasti. Hurjaakin hurjemmista sotaretkistään hän sanoi, että sota on hirvittävä onnettomuus ja kertoi partionsa polvillaan lausumasta rukouksesta Kidsin saarella kaukana
vihollisen selustassa: ”Taivaan Jumala, varjele meitä. Anna meidän palata tältä retkeltä
omiemme luokse. Älä anna lastemme nähdä tällaista helvettiä enää koskaan!”
Oiva Kulma siunattiin synnyinpitäjänsä kirkkomaahan 23.3.2012. Häntä jäivät kaipaamaan tytär perheineen sekä sukulaisten ja ystävien laaja joukko.
Seppo Posio
23
”Sota on hirvittävä onnettomuus”
Littoisissa asuu talvi- ja jatkosodassa viidesti haavoittunut sotilas, Oiva Aleksander
Kulma, 85. Hänet on palkittu viidesti urhoollisuudesta sotakentillä. Hänet tunnetaan
aseveljien keskuudessa pelottomana, rohkeana ja toverillisena miehenä. Kansanperinteen kerääjänä ja tallentajana hänellä on Kalevalaseuran, Kansallismuseon sekä Turun
yliopiston kansatieteen laitoksen kunniakirjat. Hän on patriootti jos kuka. Suomalaisuuden, kristinuskon ja Isänmaan vapauden puolustaminen ovat olleet hänelle kunnia
ja velvollisuus.
Siviilityönsä maanviljelijänä tehnyt Kulma puhuu puhdasta Mynämäen murretta, syntymäkoti kun oli Kivikylässä Laitilan rajalla. Ikä ei ole muistia pahemmin rasittanut,
sen sijaan kehossa olevat kunniamerkit - sotavammat - vaivaavat. Onhan niitä hoidettu,
mutta sirpaleita on tullut ihon läpi vielä viime viikkoina. Yhtä täytyi oikein viilata ranteesta, kun se otti yöllä lakanaan kiinni. Nyt se on jo pois, kertoo Oiva.
Pst-miehestä Karmon jääkäriksi
Itsenäisyyspäivänä 1939 Oiva Kulma lähti vapaaehtoisena talvisotaan panssarintorjuntatykille tykkimieheksi. Länsi-Kannaksen torjuntataistelut Summasta Viipurinlahdelle,
missä Oivan kyljen läpäisi vihollistykin ammuksen sirpale 18.2.1940. Oiva ei tätä itse
huomannut, vasta kun hän joutui sidontapaikalle jalkojen jäätymisen takia, huomattiin
sirpaleen tunkeutuneen keuhkoihin.
Kesäkuun 18. päivänä 1941 Oivasta tuli jääkärijoukkueen konepistoolimies. Sitten
alkoikin jatkosota juhannuksen tienoissa, kun Hitler oli julistanut rintaman ulottuvan
Mustalta mereltä Jäämerelle.
Yksikkö oli Mynämäen pataljoonan jääkärijoukkue, JR60/III/Jääkj. Se suoritti partiointia vihollisen puolella. Partioretket olivat joskus vain tiedustelua vihollisen aseistuksesta,
sotilaista ja vahvuuksista, mutta toisinaan väkivaltaisia tuhoamisretkiä. Liikkuminen
rintamien välissä ja vihollisrintaman selustassa merkitsi sitä, että yllätyksellinen kuolema
vaani joka puolella. - Hermot oli joskus piukoilla ja lepoaikoina teltassa saattoi tulla
pienestäkin kova riita, nauraa Oiva. Tiedustelutehtävän jälkeen jääkärijoukkue palveli
taas muun jalkaväen mukana.
24
Kohti Petroskoita ja Karhumäkeä - Jatkosodan tulikaste, ääni Vieljärvellä-
Kapteeni Matti Raitakari oli kärkijoukkueen johtaja ja olin hänen kanssaan. Ensin tuli
hävittäjälaivue, sitten kevyet pommittajat, sitten raskaat pommittajat. Kuulin takaani
suloisen naisen ääntä muistuttavan äänen, joka sanoi: “Laita kiväärisi oikealle puolen
olkapäätäsi vasten!” Tämän jälkeen alkoi rytinä ja sataa pommeja, jotka olivat ainakin
tuhannen kilon painoisia kuopasta päätellen: Se oli 10 metriä leveä ja 5-6 metriä syvä
kuoppa karikkoisessa maastossa. Lauri Leino haavoittui samassa paikassa. Sitten jysähti
oikeaan olkapäähän pommin sirpale niin, että tuntui. Jääkäri Kulman kivääri meni
patruunapesän kohdalta poikki, mutta hän itse säästyi. - Se oli enkeli, joka suojeli
minua ohjeellaan. Tämä tapahtui Vieljärven taistelujen aikana. Usein kuulee sotilaiden
kertovan suojelusenkeleistä. Oivalle tällainen kokemus ei ole ainutkertainen.
Vihollismarsalkka ja kolme kenraalia kaatuvat
Elokuun 6. päivänä 1941 jääkäriryhmä sai tehtävän ottaa selvää Savinovo-Nuosjärvi
-tiekolmion välissä olevasta vihollisen toiminnasta. Partiota johti kersantti Reino Kallio,
mukana oli lisäksi kahdeksan miestä, yksi heistä jääkäri Kulma. Käsky oli olla menemättä tulitaisteluun - ainoastaan tarkkailla, mitä viholliselta oli tulossa. Ounasteltiin nimittäin mahdollista tulevaa suurhyökkäystä, josta kiinniotetuilta vangeilta oli tullut tietoa.
Elokuun 9. päivänä partio oli tehtäväasemassaan. Vihollisen komentopaikalle oli noin
150 metriä. Viiden, kuuden tunnin odotuksen jälkeen tietä pitkin hyrräsi auto. Kallio
käski avata tulen. Sotasaalisaseella - puoliautomaattikiväärillä - suunnattu suihku auton
moottoriin sytytti sen tuleen. Autossa oli neljä “kaluunakauluksista” miestä ja Oivan
huomiota kiinnitti heidän komeat viiksensä. Kaksi vihollisupseeria meni auton alle
suojaan. - Muistan, kun se pitkäviiksi yritti tähtipistoolilla meitä tappaa, mutta kyllä
se samalla tavalla nikkeliä totteli, sanoo Oiva. Tilanne kesti 3-5- minuuttia. Tämän
jälkeen vietiin tieto pataljoonan komentajalle. Tämä oli majuri Karmolle mieluinen
uutinen ja hän sanoi siinä menneen ainakin rykmentin komentajan. Myöhemmin saadun tiedon mukaan kyseessä oli Neuvostoliiton luoteisrintaman johto: yksi marsalkka
ja kolme kenraalia. Vihollinen odotetusti vastasi tähän kahden vuorokauden kuluttua
sellaisella tykistökeskityksellä ja vastahyökkäyksellä, että suomalaisten rintama keinui,
muttei kuitenkaan murtunut.
25
Törnin panssariosasto, Pyhäjärven taistelut
- Komppanian päällikkö Nukilla oli vaikeuksia saada miehiä eteenpäin, mutta paikalle
tuli everstiluutnantti Kari kysyen minulta: “Oletteko pojat oikein väsyneitä?” Vastasin,
että ei tässä nyt niin kauhean väsyneitä olla, vaikka onhan tässä jo kaksi kuukautta
tapeltu yhteenmenoon. “Kun tämä on ohi, niin sitten levätään Peltoistenjärven rannalla
kaksi viikkoa”, sanoi Kari ja se piti paikkansa, muistaa Kulma.
Syyskuun puolivälissä JR 60 valtasi Auringan, Nikinovon ja Jadron kylät. Mynämäen
komppania oli asemissa ja Oivan jääkärijoukkue tukemassa hyökkäystä. Sen avuksi oli
tullut myös erillinen panssariosasto, kaksi Vickersiä ja vastikään viholliselta vallattu Klim
Voroshilov 45 tonnin vaunu. Klimiä ajoi vänrikki Lauri Törni, joka johti koko osastoa. - Näin Törnin vaunun kääntyvän poikittain ja melkein kaatuvan. Kysyin Törniltä
tapahtuneesta jälkeenpäin, jolloin hän kertoi nähneensä edessä ryssän tekemän miinakentän, joten hän päätti irrottaa vaunun viisi pikakivääriä ja tulla jalkaväen avuksi
miesvoimin. Naapurilla oli konekiväärit 10 metrin välein. Kyllä tunsin luotisuihkun
poikineen suhaisevan ohi ja päätin pitää pääni matalalla. - Oli upeaa katsottavaa, kun
Törnin vaunun tykit ampuivat 50 metrin päässä oleviin naapurin kivirakenteisiin korsuihin. Vanjan korsut lensivät korkealle ilmaan, muistelee Kulma.
Seuraavaksi edettiin kohti Kristianin kylää. Vieno Nurmi johti partiota, joka sitten törmäsi viholliskolonnaan. - Rintamien väli oli - ei sen pidempi eikä lyhyempi kuin - viisi
metriä. Rohkaistakseen toisia Jaakko Salminen sanoi, että pelataan yksi ramina. Siinä
samassa tuli hänelle luoti keskelle otsaa. - Yhtä erillistä kiväärin laukausta ei kuulunut,
vaan oli yhtä jylyä. Patruunat loppuivat. Sanoin Kalliolalle, että noudan lisää patruunoita, mutta siellä oli jo ryssiä, ja juoksin pois niin paljon kuin kintuista pääsin.
Jääkärijoukkueenjohtaja luutnantti Kalliola kaatui Pyhäjärven tiellä, otti Oivalta kp:n ja
rupesi ampumaan. Vihollisen 45 mm:n piiskan ammus osui suoraan Kalliolan vatsaan.
- Hetken hän vielä puheli, kunnes kuolema tuli, muistelee Oiva.
Oiva harmittelee sitä, kun aina ei uskottu sotamiesten puheita. Näin kävi myös Pyhäjärven taistelujen aikana. Hän ilmoitti komppanian päällikölle, että naapuri motittaa
heitä. Näin siinä sitten kävikin, mutta Kevytosasto 8:n, ratsumestari Rönnquistin yksi
komppania tuli avuksi ja ilmoitti, että he ovat jo kahdesti avanneet ryssän katkaiseman
tien ja kielsivät meitä viemästä haavoittuneita kauas taakse, koska olimme motissa.
- Kevytosasto mursi myös motin ja pääsimme ahdingosta, sanoo Oiva.
26
Pyhäjärven taistelut merkitsivät tien aukaisua Petroskoihin. Petrskoi vallattiin 1.10.1941,
ensimmäisenä sinne ehätti meidän suunnasta edellä mainittu kevytosasto, sitten seurasivat muut. Sitkeästi Pyhäjärvellä taistellut vihollinen saarrettiin, ja sotasaalista ja vankeja
tuli valtavat määrät.
Partisaaneja, rukous Kidsin saarella
- Olin partioreisulla Seesjärven rannalla, kun tunsin savun hajun ja menin katsomaan.
Siellä oli kaksi puna-armeijan sotilasta keittopuuhissa. Me otimme ne vangeiksi. He
olivat meikäläisten puolelta palaamassa olevan partisaaniosaston jäseniä, jotka olivat
jääneet suomalaisasemien väliin. He odottelivat Seesjärven jäätymistä ja aikoivat sitten
edetä sieltä omien puolelle. - Mitä he keittivät, on iljettävää kerrottavaa: Vieressä oli
vihollisvainaja, jolta oli pää katkaistu ja nahka nyljetty. Lihat kiehuivat ryssän pakissa nuotiolla! Rykmenttimme komentaja sanoikin vangeille: “Kuinka voi ihminen olla
tällainen?”.
- Uunitsassa tuli käsky selvittää erään laivan kohtaloa ja vihollisen toimintaa, kertoo
Oiva partioretkeltään Äänisjärven Kidsin saarelle. Siellä tilanne oli erittäin vaarallinen:
Partisaaniosasto oli juuri lähtenyt sieltä ennen heitä. Myöhemmin on selvinnyt, että
tätä osastoa johti Juri Andropov, joka oli myöhemmin Neuvostoliiton johtomies. Vangeilta oli myös saatu tietää, että sinne oli tulossa lähiaikoina siperialainen divisioona.
- Näimme kyllä hevospeleillä menevän heinäkuorman, mutta luulimme siellä olevan
paikallisia maatöissä. Saaren asukilta saimme kuitenkin kuulla Suomeen matkalla
olleesta kauhua ja kuolemaa kylvävästä osastosta. - Otimme majaksemme autioksi
jääneen pirtin, polvistuimme koko joukkue sen lattialle ja yhteen ääneen lausuimme:
”Taivaan Jumala, varjele meitä. Anna meidän palata tältä retkeltä omiemme luokse. Älä
anna lastemme nähdä tällaista helvettiä enää koskaan!” Joukkueen lähettämät rohkeat
miehet, korpraalit Varjo ja Vainio veivät viestin kymmenien kilometrien päähän pataljoonan komentajalle ja meitä vastaan tulikin sitten Rajajääkäripataljoona 7.
Viides haavoittuminen, terveiset jälkipolville
Oiva Kulma pitää sotaa hirvittävänä onnettomuutena ja kauheana asiana. Hän kertoo,
ettei pelännyt kuolemaa, mutta hiukan vihollista kylläkin. Pelkoansa hän ei kuitenkaan
näyttänyt.
Oivan sota loppui viidenteen haavoittumiseen Karhumäen valtauksessa, kun hän oli
juuri palannut partiosta ja sen jälkeen lähtenyt tukemaan pataljoonan hyökkäystä. Hän
27
kertoo olleensa sinä aamuna kovin levoton ja hermostunut, ikään kuin olisi aavistanut
jotain. Sitten tuli kohdalle kuuden tuuman tykin ammus, josta sirpaleet osuivat koko
kehon alueelle. - Aseveljeni Pauli Äyräs kertoi minun jo olleen kuoleman kalpea ja huuletkin kellersivät. Itsekin ajattelin, että loppu on lähellä, kun ojentelin raajojani kuin
pistetty sika. Verensiirto pelasti kuitenkin henkeni, muisteli Kulma.
Kulma kertoo, ettei hänelle ole tullut painajaisia vihollissotilaiden tappamisesta sotatoimissa. Hän painottaa, että kysymys oli sodan ankarasta laista tappaa tai tulla tapetuksi. Sen sijaan hän kertoo aseveljestään, jolle on unissa ilmestynyt samoja vihollissotilaita, jotka ovat anoneet häneltä armoa, koska olivat jo haavoittuneita tai aseettomia
kohdatessaan väkivaltaisen kuoleman. - Tällöin tilanne oli toinen, vihollinen oli jo
puolustuskyvytön, painottaa Oiva. - Taistelua ennen pelko on suurimmillaan, mutta
kun rytinä alkaa pelkoa ei enää tunne.
- Mielestäni Suomen armeijan jatkuvat säästöt uhkaavat maanpuolustusta. Tämä tuli
kohtaloksemme ennen talvisotaakin, linnoittaminen ja varustelu oli laiminlyöty, vaikka
Mannerheim oli jo vuosia ennen varoittanut sodan uhasta, varoittelee Oiva. - “Jos haluat
rauhaa, valmistaudu sotaan” on vanha roomalainen viisaus.
- Nuorisossa ei ole mitään vikaa, se on isänmaallista ja kunnioittaa veteraanien työtä. Minulle nuoruuden harrastus oli suojeluskunta, sieltä sain hyvät eväät sotareisulle,
ampumataidon ja hyvän fyysisen kunnon. Suojeluskuntaan kuuluminen ei kuitenkaan
kaikkea ratkaissut, monet punikkien pojat olivat urhoollisempia kuin suojeluskuntalaiset konsanaan.
- Muistakaamme aina: Jumala antoi jokaiselle kansalle oman maan. Asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan sitä, sanoo Oiva. Tätä voi vielä täydentää Topeliuksen Maamme
-kirjan sanoin: “Jokainen joutuu myös joskus vastaamaan siitä, kuinka on isänmaataan
vaalinut.”
Seppo Posio
Lähteet:
Oiva Kulman kertomus 11.11.2005
Kaino Tuokko: 1. Divisioona 1941-1944
Tapani Valli: Varsinaissuomalaisten sotatie 1939-1944
Gustav Mannerheim: Muistelmat II
28
Antero Kallio
TOIMINTAKYKYMME ON YHÄ
KORKEALLA
”IKIHONKA” kyselyn tulokset v. 2013
1. Lähtökohdat
Suomessa on viime vuosina ryhdytty selvittämään myös
yli 85 vuotta täyttäneiden toimintakyvyn muutoksia. Keski-iän nopea nousu on herättänyt kysymyksen: Nouseeko elinikämme nopeammin kuin toimintakykymme
paranee? Sotaveteraaneistamme nuorimmat saavuttavat
tänä vuonna 88 vuoden iän, joten me muodostamme mielenkiintoisen kohderyhmän,
jonka toimintakyvyn vähenemistä seuraamalla yhteiskuntakin voi varautua muutoksiin, jotka ovat välttämättömiä vanhuusvuosiemme elinolojen pysyttämiseksi riittävän
korkealla tasolla.
Teimme vuonna 2011 kyselyn JR56 ja JR60 killan veteraanijäsenten elinoloista ja toimintakyvystä. Toistimme kyselyn hieman laajennettuna vuoden 2013 keväällä. Lupauduin uudelleen projektin vetäjäksi ja kuten viimekin kerralla, tein pojanpojastani projektin työjuhdan. Selvityksen nimi on IKIHONKA 2013.
Vertasimme uuden selvityksen tuloksia edelliseen selvityksen (2011) vastaaviin, joka
mahdollisti mielenkiintoisten johtopäätöksien tekemisen. Kohderyhmä oli sama kuin
edellisellä kerralla, se on toki tuntuvasti pienentynyt näyttämöltä poistuneiden johdosta
(151–107). Toisaalta viime kerralla vastaamatta jättäneitä oli nyt vastaajien joukossa
(22). Vertasimme tälläkin kertaa tuloksia myös Tampereen yliopiston ”Tervaskanto”tutkimuksen tuloksiin. Sehän tehtiin kaikista (mukaan lukien naiset) yli 90-vuotiaista
Tamperelaisista vuonna 2009.
2. Kysymykset ja vastaukset
”IKIHONKA 2013” kyselylomake- 2 sivua
•Perustiedot
•Asuinpaikka: (kotona yksin/omaisen kanssa, palvelutalossa, laitoksessa)
•Sotainvalidi
•Veteraanijärjestön jäsen
•Kuntoutus 2012
•Kuulo: (normaali, kuulukoje)
•Muisti: (normaali, pienehkö vaje, vaikea dementia)
29
Vastaajia pyydettiin myös arvioimaan Liikuntakykyään ja Perustoimintokykyään,
valitsemalla hänen kuntoaan parhaiten kuvaava vaihtoehto.
•Liikuntakyky: liikkuminen sisällä, kävely 400 metriä, portaissa liikkuminen
•Perustoiminnot: pukeutuminen, vuoteesta/vuoteeseen nousu
Arviointivaihtoehdot:
- ”kyllä, vaikeuksitta” = 1 piste
- ”yksin, mutta se on vaikeaa” = 2 pistettä
- ” vain, jos joku auttaa ” = 3 pistettä
- ” en kykene ” ” = 4 pistettä
Kyselyt lähetettiin tammikuussa 2013 saatekirjeen ja vastauskuoren kera. Vastaukset
osoitettiin alueosastojen puheenjohtajille (Helsinki, Laitila, Pirkanmaa, Rauma, Turku,
Osasto Törni, Uusikaupunki, ”Impolan Poppoon” viimeinen veteraani poistui 2011
alussa). Kyselyä täydennettiin kuntoutuksen ja järjestöjäsenyyden osalta vuoden 2013
kyselyssä. Lähiomaiset ja laitoshoitajat auttoivat vastausten laadinnassa tarvittaessa.
Alueosastojen puheenjohtajat huolehtivat asiasta niin että viimeisetkin vastaukset saatiin
huhtikuussa 2013. Kyselyyn vastanneiden lukumäärä ylitti odotukset.
Vastaukset olivat hyviä täydennettynä herkullisin lisäkommentein ”Kunto on vähän
huono, mieliala hyvä ” ja ”Luovutan kuntoutusvuoroni minua heikommille” osoittavat ettei ainakaan huumori ole unohtunut! Myös muista sairauksista oli lisätietoja,
monet valittivat näön heikkenemistä. Eläketiedot jätettiin tässä kyselyssä pois, nehän
ovat samat kuin vuonna 2011, siis 1000€-1200€/kk muutamaa poikkeusta lukuun
ottamatta.
3. Vastausten käsittely ja yhteenvedot
Teimme ensiksi yhteenvedot alue-osastoittain. Annoimme jokaiselle vastaajalle tunnusluvun, joten vastausten luottamuksellisuus varmistui.
Koko ryhmän vastausten tuloksista teimme kaksi yhteenvetoa johtopäätösten tekoa
varten.
2013
2011
Veteraaneja
107
151
Vastauksia
104
125
Vastaus%
97%
81%
Keski-ikä 01.01.2013 oli 90vuotta 6 kuukautta 23 päivää.
30
YHTEENVETO 1. PERUSTIEDOT
(kaikki vastaajat)
2013
2011
Kotona
75%
79%
Palvelutalossa
11%
9%
Laitoksessa
14%
12%
SOTAINVALIDI
34%
39%
Normaali
51%
51%
Kuulokoje
49%
49%
Laitos, avo tai koti
94%
ei tietoja
Ei kuntoutusta
6%
ei tietoja
Normaali
34%
46%
Pienehkö vaje
52%
44%
Vaikea dementia
14%
10%
ASUINPAIKKA
KUULO
KUNTOUTUS
MUISTI
YHTEENVETO 2. LIIKUNTA JA PERUSTOIMINNOT
Laskimme ensin jokaiselle vastaajalle ”liikuntakertoimen” L ja ”perustoimintakertoimen” P ja kokonaiskertoimen K näin:
L kerroin: a) liikkuminen sisällä b) kävely 400m c) portaissa kulkeminen.
vaikeuksitta =1 piste
yksin, vaikeaa =2 pistettä
toisen auttamana = 3 pistettä
ei kykene = 4 pistettä
siis huonoin mahdollinen L kerroin on 12, paras mahdollinen L kerroin 3.
P kerroin: a) pukeutuminen b) vuoteesta/vuoteeseen -nousu
vaikeuksitta =1 piste
yksin, vaikeaa = 2 pistettä toisen auttamana = 3 pistettä ei kykene = 4 pistettä siis huonoin mahdollinen P kerroin on 8, paras mahdollinen 2
31
K kerroin: L+P kuvaa vastaajan liikkumis- ja perustoimintojen suorituskykyä kokonaisuutena. Siis paras mahdollinen K kerroin on 3+2= 5, huonoin mahdollinen
K kerroin on 12+8 =20
Laskemalla vastaajien eri kertoimet yhteen ja jakamalla summa vastaajien lukumäärällä
saadaan vastaajaryhmän suorituskyvyn mittarit (L, P, K). Niiden avulla voi helposti
verrata eri vastaajaryhmien arvoja.
L , P, ja K laskettiin (n= ryhmän lukumäärä)
HUONOIN
PARAS
2013
2011
LIIKUNTAKYKY (1+2+3)
12
3
6.1
5.4
PERUSTOIMINNOT (4+5)
8
2
3.1
3.0
YHTEENSÄ (1-5)
20
5
9.2
8.4
4. Vertailut ja Johtopäätökset
Asuinpaikka: Kotona asuvien yllättävän suuri osuus on todisteena siitä, että veteraanijäsenet ovat pääosin toimintakykyisiä. Koko ryhmästä 75 % asui edelleen kotona (2011
->79 %). Huolestuttavaa on kuitenkin että kotona yksin asuvien lukumäärä on 35 %.
Killan kannattajajäsenten (nuoret) aktiivinen yhteydenotto nimenomaan tähän ryhmään on ensiarvoisen tärkeätä. Laitoksissa asuvien pieni lisäys on luonnollista. Ero
tamperelaistutkimukseen on edelleen suuri, toisin sanoen veteraaniemme asuinpaikkakunnat ovat säästäneet reippaasti tamperelaisiin verrattuna (yli 10 % enemmän asuu
kotona). Koti näyttää olevan kullan kallis.
Sotainvalidit: Poistuneiden joukossa on hieman enemmän invalideja, siitä pieni muutos % -luvuissa. Useimpien sotainvaliditeettiprosentti on 10–20%, vain muutamalla
65–80%.
Kuulo: Ilman kuulokojetta pärjää edelleen noin puolet. Asiantuntijoiden mukaan tämä
tulos ei voi pitää paikkaansa. Toisin sanoen vastaajat ”uskovat kuulevansa”. Kaikista
yli 90-vuotiaista vain 10–20% ovat normaalikuuloisia. Kannattajajäsenemme saivat
esitellessäni tuloksia kehotuksen ”pakottaa” nämä normaalikuuloiset kuulolaboratorioihin. Veteraanithan ovat oikeutettuja saamaan kuulokojeet ilmaiseksi. Niiden hankinta parantaa, joskaan ei kokonaan poista, kuulovajetta (henkilökohtaisen 25-vuoden
kokemuksieni mukaan).
Kuntoutus: Tulos oli ennakoitua parempi, toisin sanoen sotaveteraanijärjestöjen aktiivinen toiminta on kyselyssä näkyvissä. Vain 7 % ilmoitti, etteivät ole olleet avo- koti- tai
laitoskuntoutuksessa vuonna 2012.
Muisti: Arviointi normaalin, pienehkön vajeen ja vakavan muistihäiriön välillä
(35,52,14 %) on tapahtunut pääosin vastaajan toimesta. Ilahduttavaa on todeta että
32
vakavan muistihäiriön (dementia, Alzheimer jne.) nousu on kahdessa vuodessa pysynyt muutamana prosenttiyksikön nousuna (10 % -14 %). Tämä lienee huomattavasti
pienempi kuin keskimäärin tässä ikäluokassa.
Liikuntakerroin (L) ja perustoimintokerroin (P)
”Ikihonka 2013” – tutkimuksen tulosten vertailu vuoden 2011 tutkimukseen osoittaa
hämmästyttävän pientä heikkenemistä, joka siis näkyy kertoimen laskutavasta johtuen
kertoimen suurentumisena. Tämä keskimääräinen muutos on siis vain noin 5 % kahden
vuoden tarkastelujakson aikana.
Vertailimme myös 12 vanhimman veteraanin (1920 tai aikaisemmin syntyneet) kertoimia muiden vertailuryhmän kertoimiin. 12 vanhimman kokonaiskertoimensa (K-kerroin) on 9.8, kun kaikilla vastaajilla se oli 9.5. ”Vanhusten” hyvää kuntoa osoittaa se,
että vanhimpien, Vihtori Siivon (100 vuotta nyt elokuussa) ja Erkki Luntamon (99
marraskuussa) kertoimet ovat kärkiluokkaa, minun kertoimeni on 5.0 (ikäni 95) ”Ylös,
ulos ja lenkille” - on rautaa ja uimahallien kävijämäärää on syytä vielä nostaa.
Näkö: Monet vastaajat totesivat näkönsä heikentyneen. Käynti silmälääkärin luona
on paikallaan. Useimmissa tapauksissa on kyseessä harmaakaihi, johon toimenpiteenä
käytetään laserleikkausta. Tuloksena on näkökyvyn ja samalla koko elämänlaadun huomattava paraneminen. Minulle laserleikkaus tehtiin molempiin silmiin. Sotaveteraanijärjestöjen on syytä nopeasti huolehtia siitä, että veteraanien maksukynnystä alennetaan.
Leikkaus maksaa muille paitsi ”lähes sokeille” 1000–1500€/silmä.
5. Pohdintaa
Killan hallituksen kokouksessa toukokuussa 2013 olimme yksimielisiä, niin veteraani
kuin nuoremmat kannatusjäsenemme, että tulokset osoittavat lähivuosien aikana ratkaisevaa kunnon säilymiselle on kuntoutuksen, kuulon & näön parantamisen ohella
huolehtiminen veteraanijäsentemme jäljellä olevista vuosista pitämällä näiden ryhmien
välillä aktiivista yhteyttä. Miten tämä hoidetaan, on alueosastojen tärkeimpiä tehtäviä.
Verkosto jossa veteraanilla on oma kiltaveli tai kiltasisko on tavoitteemme! Seuraavan
kyselyn valmistelu vuodelle 2015 alkaa. Silloinhan meitä on ennusteiden mukaan jäljellä
40–60. Välivuosina me veteraanit saamme joulukorit.
Lämpimiä kesäisiä päiviä,
Antero Kallio 33
Väinö Luusua
SUMEIKASTA KAGRAKANKAALLE
3JR56:n päällikkö, kapteeni Veikko Vesa sai 26.7. ensimmäisen pataljoonan komentajalta, majuri Viljakaiselta määräyksen lähettää nopeasti joukkue Kagrakankaalle. Siellä
oli asemat murtumassa. Kapteeni Vesa lähetti vääpeli Toivo Palmin. Palmin saavuttua
venäläiset olivat jo taka-asemissa. He luulivat saaneensa lopullisesti murtoaukon avatuksi, mutta eivät muistaneet turvata saavutettua menestystä vaan rupesivat pitämään
taukoa (kirjoittajan näkemys). Tällöin Palmin porukka hyökkäsi oikealta sivustalta.
Siinä Suomi-konepistoolit tekivät tehtävänsä. Palmi otti asemat haltuunsa.
Aamuvarhaisella 27.7. kapteeni Vesa tulee luokseni ja kysyy joukkueenjohtaja Salmista. Minä vastaan, että edessäpäin. Molemmat johtajat palaavat luokseni ja Salminen sanoo, että Luusua lähtee ryhmän kanssa Kagrakankaalle. - Kapteeni Vesa oli
luvannut Palmille vaihtoa vuorokauden kuluttua.(Sumeikan Kagrakankaan taistelusta
24.7.; JR 56 1941- 1944, s. 327) Taistelut alkoivat 26.7., jossa menettiin noin 400
metrin alue vihollisille. Vänrikki Lonka menetti tuon alueen. Joukkueeseen oli tullut
nuoria poikia täydennyksenä ja konekivääriin oli tullut häiriö ja nämä seikat aiheuttivat menetyksen. - Minä sanoin kapteeni Vesalle, ettei tällaisella porukalla voi lähteä
vahvistettua valioluokan pataljoonaa vastaan ( vankitietojen mukaan), sillä vasta muutama päivä sitten tuli täydennyksenä 1925 syntyneitä ja 5-6 poikaa pantiin minun
ryhmään. Kapteeni Vesa sanoi, ettei hänellä ole mistä antaa. Jos joukkueenjohtajalla
on, niin antakoot. Vänrikki Salminen kysyi, että mitä sinä olet vailla. Vastasin, että kun
saisin yhdenkään vanhemman miehen lisäksi, että pystyy pitämään porukan koossa.
Vuonna 1925 syntyneet eivät olleet vielä saaneet kunnon tulikastetta, tykkitulta kylläkin jossain määrin. Salminen kysyi, että kenet sinä haluat. Vastasin, että alikersantti
Koivuniemen. Salminen sanoi, että saat hänet, mutta hän ei määrää. Jos Koivuniemi
lähtee vapaaehtoisesti, niin hän saa mennä. Koivuniemi vastasi myöntävästi ja totesi,
ettei tällaisella porukalla voi taistella, sehän tulee heti karkuunlähtö. Kapteeni Vesa
laittoi lisäksi panssarintorjuntaryhmän 1 +4 miestä, alikersantti äsken tulleita vanhoja
miehiä. En tiennyt hänen nimeään.
Aloimme lähestyä Kagrakankaan taistelualuetta. Tämä äsken mainittu alikersantti
sanoi minulle, että ota hänenkin porukkansa johtoosi, hänestä ei ole; hän on Lemetin motituksen aikana Talvisodassa tärähtänyt. Sanoin hänelle, että katsotaan sitten,
kun päästään asemiin. Saavuttuamme asemiin Palmi piti seitsemän miehen voimin
asemia hallussaan juosten kahtaalle ja ampuen konepistooleilla näin ilmoittaen viholliselle, että on täällä vielä miehiä. Vääpeli Palmi lohdutteli meitä, että kyllä te tässä
pärjäätte. Kaivakaa äkkiä asemat, sillä ryssä hyökkää valoisana aikana joka kahden
34
tunnin välein. Pimeällä se ei liiku. Vielä hän jatkoi, että asemien lähellä vasemmalla
on kasa venäläisten konekiväärejä. «Kun tulee pimeä, niin hakekaa ne pois.» Suunnittelimme asemat heti uusiksi. Vasemman ja oikean siiven asema pysyy paikallaan
ja keskellä siirretään asemaa noin 40 metriä eteenpäin, vähän niinkuin kurkiaura ja
Lampela menee kärkeen pikakiväärin kanssa. Minä jäin entiseen asemaan Lampelan
selän taakse sopimuksella, etten saa ottaa taisteluun osaa vaan seuraan vain tilannetta
niin, että voin antaa Lampelalle irtaantumiskäskyn, jos tarve vaatii. Olihan siinä sekin
hyöty poikain kannalta, että vanhempi mies oli pikakiväärin kanssa keulilla. Me vanhemmat tehtiin näin vain sen takia, että jos pojat eivät pysy asemissa, niin näemme,
milloin he lähtevät karkuun. Kaivoimme montut heti. Maa oli kohtuullisen hyvää
hiesu-soramaata. Oli se harmi jättää paremmat asemat, mutta hyvin niissä pärjäsi ja
ne myös pidettiin luutnantti Tuokon operaatioon saakka. Venäläiset olivat tehneet jo
yhden hyökkäyksen. Alikersantti Koivuniemi haavoittui ensimmäisen tunnin aikana.
Tämän johdosta siirsin korpraali Valon vasemmalle Koivuniemen asemaan.
Taistelun tauottua Valo tulee minun luokseni ja sanoo, että nyt ne konekiväärit ovat
meillä, että mitä niille tehdään. Niitä oli seitsemän kappaletta. Sanoin, että pane kaksi
rinnakkain, sitten viisi metriä väliä ja taas kaksi ja loput samoin. Kehotin laittamaan
patruunavyöt paikalleen ja ampumavalmiiksi. Valo sanoi, että miten hänkin laittaa,
sillä ensi kerran hän näkee koko vehjettä. Kehoitin laittamaan aseet kuitenkin penkalle. Siinä oli hyvä paikka. Menin katsomaan poikia, että onko heillä taistelumonttu
kunnossa. - Alokasaikana oli alakerrassa konekiväärikomppania. Meille kiväärikomppanian aliupseerikoulun käyneille annettiin lyhyt pikakurssi niin, että osasimme ottaa
konekivääristä lukon pois ja panna takaisin ja patruunavyön paikoilleen. Näillä tiedoilla pärjäsin. Se oli huonoa, että oli kangasvyöt Kuusi konekivääriä panin ampumavalmiiksi ja kertatulelle. Valon lisäksi käytin kolme poikaa asemista ja ammutin jokaisella
pojalla muutaman kerran ja näytin, miten ase pannaan kestotulelle. On hyvä, jos on
vyöllesyöttäjä. Jos näyttää siltä, että pitää asemista lähteä, niin ei muuta kuin kookoolle. On tulivoimaa eikä sieltä niin helposti tulla, kun on kookoo tulitoiminnassa.
Kun puolen päivän aikaan 27.7. kävin katsomassa vasemmalla olevien joukkueitten
saumakohtaa, niin huomasin luutnantin joukkueen asemista taaksepäin noin 30 metrin päässä syvennyksen, joka oli kuin pata, 8 - 10 metriä halkaisijaltaan ja syvyyttä
oli toista metriä. Siellä rinteessä makasi 7 - 8 liikuntakyvytöntä haavoittunutta. Ajattelin, etteiköhän Palmi tiennyt niistä. Hehän olisivat voineet kuljettaa ainakin osan
JSP:lle. Sanoin haavoittuneille, että teitä pitää lähteä kuljettamaan sidontapaikalle. Oli
onneksi yksi heistä järjissään, joka sanoi, että tapelkaa pojat, vain se heidät pelastaa.
Jos lähdette heitä kuljettamaan niin venäläinen tulee perässä ja he jäävät venäläisten
käsiin. Ei muuta kuin tapelkaa, se on heidän pelastus.
35
Elokuun puolivälissä oli yöllä 3 - 4 tuntia pimeää. Meitä tietysti vähän pelotti vääpeli Palmin vakuutteluista huolimatta. Yksi pojista muisti, että poikasena ollessa oli
heitetty linkoa. Olisiko kellään kapeaa housuvyötä. Sellainen löytyi korpraali Valalta.
Vyö ja linkokivet annettiin sotamies Lampelalle, joka oli asemissa kurkiauran kärjessä.
Harvassa metsässä heitetty kivi pomppi joskus aika kaukana. Pian se venäläinen tottui
meidän salaiseen aseeseemme.
Suomalaisten ja venäläisten asemat 13.8.1944
36
Illalla 29.7. tapasin kapteeni Eino Sparren keskustelemassa luutnantin kanssa. En
tuntenut kapteenia aikaisemmin. Käveltyämme vähän matkaa, hän pysähtyy ja sanoo
minulle, että tämä luutnantti ei ole niitä parhaimpia miehiä. Sinun pitää ottaa tämä
murtokohta vastuullesi ja käydä tarkastamassa luutnantin asemia. Ajatuksissani en
ottanut virallisena määräystä vastaan, koska hän ei antanut määräystä luutnantin läsnäollessa. Hän yritti minua vielä lohduttaa, ettei se ryssäkään ole kummempi sotilas,
kuin mekään. Hän tuntee ne melko hyvin, sillä hän on Pietarissa syntynyt. Seuraavana
aamuna kapteeni Sparre tuli tarkastamaan komppaniaansa. Hän käveli luutnantin
asemien etupuolta. Korpraali Valo sanoi, kun kapteeni tuli hänen kohdalle, että herra
kapteeni, vihollinen on aivan lähellä. Hän sanoi, ettei se ryssä osaa ampua. Silloin
hän siirtyi kapteenin rinnalle ja ajatteli, ettei se hänenkään henki ole sen kalliimpaa,
kuin kapteenin. He ehtivät kävellä 20 metriä, kun kapteenia osui luoti keskelle otsaa
ja Valoa osui keskelle konepistoolin rumpulipasta, joka roikkui hänen sotilasvyössään.
Oli onni, että se sattui olemaan räjähtävä luoti. Vain sormiin tuli pieniä verinaarmuja.
Oppilas Tauno Keihtä toi 7.- 8.8. minulle apujoukkoja kaksi joukkuetta (JR 101 :n
porukka?). Hän heitti miehet noin 100 metrin päähän asemista. Minä olin korviketta
keittämässä. Hän kiirehti minua, että lähde ottamaan apujoukot vastaan, että hän
pääsee lähtemään pois. Minä siihen, että älä hätäile, juodaan korvikkeet ja muistellaan
kuulumiset, koska emme ole vuoden 1942 Kemistä lähdön jälkeen nähneet toisiamme. Täydennysporukka kuului siellä kolistelevan. He eivät tienneet, että vihollinen oli
niin lähellä. Keihtä lähti juotuaan korvikkeen. Tähän aikaan venäläinen antoi raskaan
tuli-iskun ja se sattui keskelle täydennysporukkaa. En tiennyt porukan vahvuutta enkä
tappioita. Minulle tuli yhdeksän miestä täydennysporukasta asemiin.
Menin 8.8. keittämään teetä asemien takamaastoon. Sieltä vanhan kranaatinmontun
pohjasta puhdistin soran näkyviinjajohan tuli vettä. Jos olisin käyttänyt vanhaa keittopaikkaa olisi sieltä tuuli käynyt venäläisten asemiin päin, joten savu olisi ilmaissut
asemamme tarkemmin. Juuri, kun vesi oli kiehumapisteessä yksi poika tuli sanomaan,
että ryssä tuli asemiin. Otin pakin käteeni ja juoksin asemia kohti. Samassa kuului
konepistoolin sarjatulta ja sanoin, ettei ole hätää, kun kuuluu konepistoolin ammuntaa. Koska Pärmin porukan miehistä yksi kaatui niin muut levittäytyivät sivulle. Näin
venäläinen pääsi asemaan. Kun korpraali Valo kuuli tämän, hän otti yhden pojan
kaverikseen ja ajoi vihollisen pois asemasta. Kolme miestä lähti viemään kaatunutta
kaveriaan JSP:lle eivätkä he palanneet takaisin.
Rykmentinkomentaja Matti Arnio lähetti 8.- 9. 8. lähettiupseerinsa - luutnantti
sotilasarvoltaan - tuomaan minulle hyökkäyskäskyä menetetyn alueen takaisinvaltaamiseksi. En tiennyt silloin, että luutnantti Lonkan jälkeen oli kaksi porukkaa yrittänyt
37
ottaa alueen takaisin haltuunsa ensin puolentoista joukkueen voimin ja sitten kokojoukkueella, mutta ilman tulosta. Lähetti esitti, että tykistön ammuksia oli luvattu
reilusti. Minä kieltäydyin hyökkäyksestä. Luutnantti kysyi, että mikä oli syy. Sanoin,
ettei ole voimia. Sillä hetkellä oli 16 - 17 miestä. Lähettiluutnantti kysyi, että mitä
hän sanoo everstille. Sanoin, että se on teidän asia, mutta minä en hyökkää, mutta
asemat pidetään, jos pystytään. En huomannut kysyä korpraali Valolta, jonka vastuulle
homma jäi, että oliko vihollinen yhtä aktiivinen hänen aikanaan kuin minun aikana.
Haavoituin Kagrakankaalla 10.8.1944 klo 14- 15. Olin tämän jälkeen taistelussa
mukana noin kolme tuntia. Siirsin murtokohdan vastuun korpraali Reino Valolle ja
sanoin kuten kapteeni Sparre sanoi minulle, että luutnantin joukkuetta pitää pitää
silmällä ja käydä välillä tarkastamassa, että onko asiat kunnossa. Vasemmalta siiveltä oli
kaksi haavoittunutta sotilasta menossa JSP:lle ja minä menin heidän mukanaan. Siellä
oli paljon haavoittuneita. Jouduin odottelemaan toista tuntia käsittelyäni. Vasemman
reiden tyvessä lähellä mahan pohjaa oli neljä sirpaletta, jotka otettiin pois. Sain viisi
vuorokautta vup:ta ja sairastamaan töpinään. Menin kuitenkin komppanian komentopaikalle. Hoidin haavoja JSP:lta annetun ohjeen mukaan ja viidessä vuorokaudessa
ehti kehittyä hyvä orvaskesi haavoihin.
Aselepo astui voimaan 4. päivä syyskuuta 1944. Venäläiset pyysivät heti majurin ruumista ja lupasivat etelämpää toimittaa 4 - 5 suomalaisruumista vastalahjana. Meidän
joukkueen lääkintämies, sotamies Kaarlo Rask, määrättiin laittamaan majurin ruumis luovutuskuntoon. Hänellä oli kaksi sotamiestä apuna. Viimeksi siepatut kaksi
vankia kertoivat, että majuri oli haavoittunut kolme kertaa viime taisteluiden aikana.
Lääkintämies totesi, että vangit puhuivat totta. Ainakin siteet näyttivät sellaisilta.
Salmisen joukkue viimeisenä vastapelurina määrättiin luovuttamaan majurin ruumis
venäläisille. Kagrasuon puolivälissä venäläiset ottivat vainajan
vastaan. Kunniavartiojono oli
ollut pitkä, aina kangasmaalle
saakka, ja kovaa meteliä olivat pitäneet. Olivat huutaneet
suomenkielelläkin, että Kagrakankaan sankari. Minä en ollut
tapahtumassa mukana. Sattui
komppanian päivystysvuoro.
Oli siirrytty muka normaaleihin
sotilasoloihin.
Kagrakankaan tuhoamistaistelu 16.8.1944
38
Viljo Sinisalo
Muistoja menneiltä ajoilta
”Nuijamaan seurakunnan ystävyysmatka Laitilaan 15. Ja 16.syyskuuta 2007 toi mieleen
sodanaikaisia evakkomuistoja vuosilta 1940 – 1944.
Kyseiset seurakunnat ja seurakuntalaiset tutustuivat toisiinsa Talvisodasta johtuneen
evakkomatkan aikana. Laitila oli määrätty nuijamaalaisten evakointipaikaksi. Paikka
oli paras, mitä sellaisessa tilanteessa voi toivoa. Ehkä silloin sodan aikana ei tuota asiaa
syvällisemmin ajateltu. Toivottiin hartaasti sodan loppumista ja pääsyä takaisin kotiin.
Sota aikanaan loppui, ja noin puolet Nuijamaan asukkaista pääsi takaisin koteihinsa,
mutta saman verran suunnilleen joutui luovuttamaan kotinsa Talvisodan pakkorauhan
seurauksena Neuvostoliitolle. Tämän takia monet perheet joutuivat olemaan evakkomatkalla kauan. Jotkut muuttivat jäljelle jääneeseen Karjalaan ollakseen lähempänä
kotiseutuaan. Meidän perheen evakossa olo Laitilassa kesti yli 2 vuotta, koska koti jäi
Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle. Laitila ehti tulla tutuksi ja monella tavalla merkitykselliseksi monestakin syystä. Kolme sisaruksistani kävi siellä kansakoulua, kaksi
suoritti rippikoulun ja sai Herran Pyhän Ehtoollisen. Lisäksi nuorin siskoni syntyi
siellä. Ainakin omalta kohdaltani , vaikka kävin vaan kevätrippikoulun siellä, Laitilan
kirkosta tuli tavallaan kotikirkkoni. Meitä Nuijamaan nuoria pääsi ripille toukokuussa
– 40 Laitilan kirkossa 34 nuorta.
Kuten alussa mainitsin, sitä sijoituspaikan hyvyyttä ei silloin evakkoaikana ehkä syvällisemmin ajateltu, mutta iän karttuessa tulee paneuduttua menneisyyteen ja osaa antaa
arvoa kaikelle entisellekin.
Minun nuoruuteni, talvisodan että jatkosodan aikana, myös mieheksi tulemiseni, liittyy
syvästi Laitilaan. Tullessani Laitilaan olin 16 vuotias. Olin siellä ja asuin siellä vajaat
2 vuotta. Samanikäiset nuoret tulivat tutuiksi, Laitilan murre oli täysin hallinnassa, ja
pitäjä tuntui aivan kotiseudulta. Jatkosota alkoi, täytin 18 vuotta, minun ikäluokalleni
tuli kutsuntaan käsky joulukuun 29. päivä 1941 ja palvelukseen astuminen 17. tammikuuta 1942. Jouduin samanikäisten Laitilan poikien mukana Koulutuskeskus I :een
Hyrylään. Kun sitten jouduin rintamalle syksyllä -42, sijoitukseni oli joukko-osasto
jalkaväkirykmentti 56, 2. pataljoonan 7. komppania. Komppania oli alun perin koottu
vallan Laitilan pitäjän miehistä. Tunsin jotenkin olevani itsekin Laitilalainen. Komppania oli sama, jossa meidän evakkotalon ainoa poika Gunnar Vänni kaatui hyökkäysvaiheen aikana 5.lokakuuta 1941 Äänislinnan pohjoispuolella Itä-Karjalassa. Gunnar
oli tuttu meille ja tuntui pahalta. Oliko sattumaa, hän oli ollut komppanianpäällikön
taistelulähettinä, johon samaan tehtävään minä myöhemmin jouduin.
39
Meidän perheen evakossaolo Laitilassa venyi yli kaksivuotiseksi, koska koti jäi Talvisodassa Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle. Kun Jatkosota alkoi ja Nuijamaan seutu oli
vallattu takaisin, ei kotiseudulle päästetty heti palaamaan miinavaaran ym. syiden takia.
Kotiin palaaminen siirtyi senkin takia, kun venäläiset olivat purkaneet juuri ennen sotaa
isän rakentaman talomme, joten se piti rakentaa uudelleen.
Perhe pääsi kotikylään keväällä – 42, mutta joutui asumaan naapureiden rakennuksissa
niin kauan, kunnes oma asunto valmistui. Vajaa kaksi vuotta sai perhe asua kotonaan,
kun täytyi taas lähteä ja jättää rakas koti venäläisille. Kesäkuussa – 44 Kannaksella ja
kaikilla Suomen rajoilla riehui veriset taistelut, venäläiset painostivat kovasti.
Kesäkuun 20.päivä Viipuri menetettiin, ja samaan aikaan Nuijamaan asukkaat joutuivat
lähtemään evakkomatkalle, ja lopullisesti kaikki ne, joiden koti jäi talvisodassa määrätyn rajan Venäjän puolelle. Omalta kohdaltani tunnen olevani evakko vieläkin, koska
koti jäi venäläisten valtaamalle alueelle. Uusi koti ja asuinpaikka, vaikka on siihen jo
kotiutunut, niin lapsuuden koti sekä maisemat ovat silti mielessä, myös kaipaus sinne.
Itse olin ratkaisutaisteluissa mukana Talvisodassa kuuluisaksi tulleen Kollaan maisemissa, missä saimme vihollisen pysäytettyä, ja rauha tuli sitten syyskuun 4.päivä. Sekin
seutu piti jättää ja luovuttaa venäläisille. Muistan hyvin kun sieltä pois marssiessamme
kohti Tuupovaaran pitäjää saimme tietää lopulliset rauhanehdot. Silloin minulle selkeästi selvisi, että kotiin en pääse, vaikka sota loppui. Aseveljet, jotka olivat muualta päin
Suomea, mm. Laitila – Uusikaupunki – Rauma – seuduilta, olivat luonnollisesti kotiin
pääsystään tietysti iloisia, ymmärrän sen, mutta minä olin surullinen ja kyyneleet tulivat
silmään. Surua lisäsi vielä sähkösanomana tullut tieto, että äiti oli kuollut evakkomatkan
rasitusten seurauksena. Siinä ei paljon ilon aiheita ollut. Koti meni, äiti kuoli, eikä ollut
paikkaa tiedossa, missä uusi koti tulee olemaan.
Kummastelen nykyisin etenkin kaikenlaisten julkkisten valittelua lehtien palstoilla,
miten masennus on iskenyt ja miten ei muka jaksa. On upeat kodit, on rahaa; mitään ei
oikeastaan puutu. Kyllä se on ihan tekomasennusta verrattuna siihen, mitä sota-aikana
ja sodan takia jouduttiin kokemaan. Mitä onkaan menettää koti monta kertaa, sekä
joutua evakoksi loppuelämäkseen. Pakko oli jollain tavalla selviytyä ja yrittää eteenpäin.
Mutta sota ja sen tuomat rasitukset evakkoreissuineen ovat aina mielessä. Näin sodan
ja evakkomatkat kokeneena veteraanina toivon, ettei kenenkään tarvitsisi joutua sotaa
ja siihen liittyviä seurauksia kokemaan. ”
Viljo Sinisalo kertoi tämän oman evakkotarinansa Laitilan seurakunnan leirikeskuksessa
Lehtoniemessä 21.7.2012 nuijamaalaisten ja laitilalaisten yhteisessä illanvietossa.
40
SOTATIENI
Keijo Kirveennummi - Mynämäen Sotaveteraanien puheenjohtaja
Palvelin jatkosodassa Jalkaväkirykmentti 56:n 1. komppanian neljännen joukkueen
neljännen ryhmän pikakiväärimiehenä. Taistelupaikat olivat mm Vienan kanava, Maaselkä, Krivi, Porajärvi, Veskelys ja Loimola, missä haavoituin käteen ja kylkeen.
Ennen jatkosotaa asuin silloisen Mietoisten kunnan alueella ja osallistuin rautatiesillan
vartioon kahden tunnin vuorolistan mukaan. Ruotsi-Suomi kävelymaaotteluun osallistuin Nihdeisistä Tapanisten kylään ja takaisin. Väkeä oli paljon. Tulin kärjessä maaliin
kahden muun kanssa. Viimeiset tulivat pitkän ajan kuluessa. Henki ja innostus olivat
korkealla ja juhannuskin tulossa. Tulevasta ei ollut kellään tietoa. Jatkosota oli kuitenkin
edessä. Mynämäen pataljoonan III/JR 60:n (esikunta, 9.K, 10.K, 11.K ja 12.K) lähtö
sotaan tapahtui Mynämäen asemalta 23.6.1941.
Vuonna -22 syntyneenä sain 22.9.1941 kutsun astua asepalvelukseen Harjavallan koulutuskeskukseen 27.9.1941. Lähdin aamulla junalla ja illalla ilmoittauduin alokkaaksi
Harjavallassa. Pirkkalan koululla armeija jakoi SA- varusteet ja lunasti siviilivarusteitamme, mistä saatiin rahaa omaan käyttöön. Koulutus alkoi heti. Kolme viikkoa oli
suljettua, jonka jälkeen alkoi maastoharjoitukset, myös yöllä. Vala oli Itsenäisyyspäivänä
kaupungin kentällä lumipyryssä. Joulun jälkeen noustiin junaan kohti Käppäselkää
kahdessa vuorossa vänrikki Laajan varustamana ja lähettämänä.
Käppäselän asemalta marssittiin noin viisi kilometriä Saidoman kylään, missä oltiin
kaksi vuorokautta, jona aikana jaettiin aseet ja sukset sekä perustettiin komppaniat.
Minusta tuli 1. komppanian neljännen joukkueen neljännen ryhmän pikakiväärimies.
Joukkueen johtajana oli vänrikki Myllyrinne, Suomen pisimmän miehen veli.
Alkoi 30 km:n hiihto kohti Karhumäkeä. Hiihdimme Perälahden yli Lumpoisten
kylään ja siitä Kanavan lohkolle, jossa JR 25 ym. joukot olivat torjuneet vihollisen suurhyökkäyksen. Hyökkääjän tappiot olivat suuret, puhuttiin n 2000 miehestä. Omatkin
tappiot olivat suuria, useita satoja haavoittui tai kaatui. Vaihdettiin JR 25 etulinjasta.
Helmikuussa saatiin uusi komppanian päällikkö luutnantti Lauronen, joka osoittautui
hyväksi miehistään huolta pitäväksi päälliköksi. Aina hän keskusteli, rohkaisi ja innosti
miehiään.
Hiisjärven puolustuslohkolla Stalinin kanavalla kivisellä mäellä oltiin kesään 1943 saakka. Poventsaan päin naapurinamme oli JR 35. Paikka oli hankala, koska vihollinen
näki asemiimme. Erityisen hankala oli rykmenttien saumassa ollut JR 35:lle kuulunut
41
Pirunsaari. Myös omalla lohkolla eteen työnnetyssä tukikohdassa piti olla erityisen
valppaana. Ruoka piti hakea yöllä kolmen miehen partiona komentopaikasta. Kerran
mentiin päivällä kaverien kiusoiteltua, että ”ette uskalla mennä.” Ei olisi pitänyt mennä, sillä paluumatkalla puolessa välissä avoimessa rinteessä vihollinen alkoi tulittaa.
Ei auttanut muu, kuin täysi vauhti päälle kahden miehen vetäessä ahkiota katveeseen
minun pitäessä soppakannua pystyssä. Ihme kyllä, pääsimme kaikki kolme ehjänä tukikohtaamme. Joukkueen miehet olivat seuranneet huolestuneina, miten meidän käy,
mutta totesivt että ”He pelkäsivät, että soppakannu kaatuu”. Etulinjassa olimme kolme
kuukautta kerrallaan, eteen työnnetyssä tukikohdassa kuukauden. Reservissä oltiin noin
kuukausi tilanteesta riippuen.
Kesällä 1943 JR 56 siirrettiin taakse reserviin ja lepoon. Rakennettiin korsuja, linnoitettiin puolustuslinjaa, saatiin koulutusta ja levättiin. Kuukauden ”levon” jälkeen
siirryttiin uuteen paikkaan, jonka jälkeen Maaselän kannaksen lohkolle Seesjärvestä
alaspäin. Maaselän hotellissa oli paksut seinät ja yläkerrassa vihollisen ajoittain hankala
tykki. Vaikka hotellia tulitettiin, sitä ei saatu hajalle.
Minut siirrettiin 26.9.1943reserviläiseksi. Se näkyi siinä, että kun aikaisemmin sai päivässä 12 mk, niin nyt alkoi saada lisäksi 4 mk kotiin Postipankkiin. Jouluna 1943 saatiin
paremmat eväät, kuin 1942. Oli kotipakettien lisäksi mm riisipuuroa niin runsaasti, että
sitä jäi yli, mikä sitten päätettiin pakastaa vähän sivummalle hankeen. Tuli kuitenkin
tulikeskitys ja kun jossain vaiheessa päätettiin käydä lohkaisemassa kirveellä pala, oli
puuron paikalla vain kuoppa lumessa.
Maaselästä siirryttiin taas parakkikylään linnoitustöihin ja sen jälkeen Krivin alueelle,
mistä erkani Merimaan rautatie Muurmanskiin. Krivillä oltiin neljä kuukautta, jona
aikana perustettiin 21. Prikaati. III/JR 56 siirrettiin perustettuun 21. Prikaatiin ja Pärmin Pataljoona JR 56:n. Syksyllä 1943 perustettiin myös Törnin Jääkärikomppania,
johon 4. Joukkueesta siirtyi joukkueen varajohtaja ylikersantti Sällinen ja alikersantti
Jestoi Kannakselta. Sällinen kaatui myöhemmin Kuusniemessä.
Kesällä 1944 alkoi vetäytyminen pitkältä reissulta. Lomalta palattua Karhumäessä kuulutettiin, että vihollisen suurhyökkäys on alkanut Kannaksella. Erämaita pitkin taistellen palattiin, kuten JR 56 ja JR 60 olivat menneetkin. 1. K määrättiin 50 -100 m:n
järvikannakselle. Vihollisen kärkipartio tuli vastaan, jolloin kapteeni Launonen Käski
että ”Laitetaan mottiin”, mikä ei kuitenkaan onnistunut. Aikaisempi pikakivääritaistelijaparini oli haavoittunut ja tilalle tullut 43-vuotias reserviläinen ilmeisesti pelästyi
räjähtävien luotien rätinää pusikossa ja lähti taakse saaden räjähtävän luodin lapaluiden
väliin. Mies saatiin suojaan, mutta mitään ei voitu, hän menehtyi. Sotaretkeni aikana
taistelijapareistani kaatui kaksi ja haavoittui kaksi.
42
Kuvassa Keijo Kirveennummi, Teemu Kuusela ja Tauno Talvitie siellä jossakin
Yksikkömme sai käskyn lähteä avustamaan yhtä komppaniaa. Illalla lähdettiin marssille
sateisessa säässä. Kolmen tunnin kuluttua tuli vihollinen vastaan. Oltiin mäellä hyvissä
asemissa. Heittimet ja kuormastot tulivat perässä. Vihollisen varusteiden kolinasta pääteltiin ja lopuksi todettiin heittimien, kuormastojen ja vihollisen olevan sekaisin. Kapteeni Launonen teki nopean tilanteen arvion, päätteli heikon kohdan, käski joukkueen
kärkeen, lääkintämiehet ja muu komppania ryminällä perään. Viisi miestä haavoittui,
mutta yhtään ei kaatunut. Pusikon suojaamana päästiin läpi ja irti. Kolme vuorokautta
harhailtiin heinäkuisessa erämaassa marjojen voimalla, kunnes päästiin omalle puolelle.
Nyt pataljoonan esikunnassa ollut luutnantti Myllyrinne oli vastassa ja ihmetteli komppanian tuloa: ”Missä te olette olleet? Teidät on jo pyyhitty pois muonavahvuudesta”.
Tähän joku leukailikin että ”Ai siitäkö se johtui, ettei kolmeen päivään saatu ruokaa”.
Saimme kaksi vuorokautta ansaittua lepoa Loimolanjärven takana.
Käsnäselän tielle koukattiin varusteet mukanamme ja saimme tien katkaistuksi. Tiellä
oli kuitenkin kaksi vihollisen rykmenttiä ja me niiden välissä. Jouduttiin irtautumaan,
koska vihollinen alkoi saarrostaa. Yritettiin vielä toinen kerta, mutta ei päästy. Pataljoonan komentaja majuri Viljakainen käski hyökätä suoraan läpi, jolloin päällikkömme tokaisi: ”Hyvä se on sanoa, tule itse”. Tilanne rintamalla alkoi olla kriittinen ja
divisioonan komentaja piti tilannekatsauksen ja totesi: ”Nyt on yritettävä kaikki, jotta
vihollinen saadaan pysäytettyä”.
43
Nietjärvellä vihollisen panssarit pysäytettiin, samoin Ilomantsissa, missä oli myös Mynämäen miehiä. Sodan lopulla Kagrakankaalla, missä me olimme, alkoi kova keskitys
ja vihollinen painoi päälle. Hyökkäys saatiin kuitenkin pysäytettyä. Neljäs ryhmä oli
oikealla sivulla. Meitä oli pikakivääri ja kaksi konepistoolimiestä ja saimme osaltamme
vihollisen hyökkäyksen pysähtymään. Kapteeni Launonen tuli paikalle kysyen tilannetta. Sen kuultuaan hän kiitti hyökkäyksen torjumisesta. Muuten vihollinen olisi päässyt
selustaamme. Asemat pidettiin sodan loppuun saakka. Jälkeenpäin tuli tieto, että hyvä
päällikkömme kapteeni Launonen oli haavoittunut.
Taistelut ja sota päättyivät 4.9.1944 aselepoon. Tultiin sodan päätyttyä Tuupovaaraan.
Osa joutui kuitenkin takaisin vihollisen vaatimuksesta piikkilankaesteitä purkamaan.
Sain määräyksen siirtyä Mynämäen miesten mukaan. Revon kaksi taloa käsittävässä
kylässä oltiin kuukausi. Toisen talon puimasuulin kunnostimme. Kotiuttamiseni tapahtui Vehmaalla 19.11.1944. Kotiuttamisjuna käsitti 55 vaunua matkanopeuden ollessa
radan kestokyvystä johtuen osittain vain 30 km tunnissa.
Kun sota-aikaani muistelen, niin haastavinta oli motista selviytyminen. Myös maataistelukoneiden ja tykistön tuli omalle kohdalle sattuessa oli rajua kokea. Ruokailu oli
etulinjassa epäsäännöllistä ja tapahtui monesti öiseen aikaan, taistelutilanteesta johtuen ei aina silloinkaan. Vanikkaa oli kuitenkin aina jokaisella leipälaukussaan, samoin
patruunoita. Usein sateella vanikat ja patruunat olivat sekaisin, mutta ei se haitannut.
Lepovuorossa myös urheiltiin. Luutnantti Sipari järjesti ohjelmaa. Karhumäessä oli
maastojuoksuja, esteratoja ja rykmentin kisoja. Sota oli paljolti fyysistä rasitusta vaatien
maastoliikuntataitoja eri vuodenaikoina. Muistan, miten Saidoman kylästä rintamalle
hiihtämällä lähtiessä alamäissä oli paljon irtosuksia. Piti osata ja oppia hiihtämään sekä
ampumaan ja käyttämään maastoa. Hyvä kunto, huumori ja hyvä yhteishenki auttoivat
jaksamaan.Joukkueen johtaja vänrikki Lonka innosti ja kannusti miehiä tukikohdassa.
Nyt sodankäyneet veteraanit ovat vähissä. Yhteiskunnan arvostus ja kunnioitus sotaveteraaneja kohtaan on parantunut kiitettävästi. Kuitenkaan sotaveteraanitahojen tasa-arvo
ei vielä ole toteutunut. Sotaveteraanisukupolven elämäntyön ja perinteen vaaliminen
on tärkeää. Veteraanit kestivät epäinhimillisissä olosuhteissa rintamalla, jotta Suomi
säilyisi kansakuntana ja että jälkipolvilla olisi parempi elämä ja tulevaisuus. Se sanoma
tulee siirtää kirkkaana tuleville sukupolville. Erityisen mieluisaa on juuri nykynuorten
myönteinen asenne maanpuolustukseen ja isänmaallinen henki. Pienen maan tulevaisuuden kannalta se onkin välttämättömyys.
Muistiin kirjasi 20.7.2013, Seppo Kompuinen
44
Tuntolevyjen jako oli järkytys
Talvisodan komppanianvääpeli Vihtori Siivo
Lauantaina lokakuun 7. päivänä vuonna 1939 myymälänhoitaja Vihtori Siivo on muiden Kankaanpään nuorten miesten tavoin viettämässä iltaa Honkajoen tanssilavalla.
Poliisi saapuu paikalle kello kymmenen. − Miesten on ilmoittauduttava suojeluskuntiensa toimistoihin, kuuluu käsky. − Tanssit loppuvat tähän. Miehet kokoontuvat Niinisaloon. Siivo määrätään Ikaalisten pataljoonaan, jossa hänelle lyödään käteen nippu
kortteja ja käsketään muodostaa niistä komppania. Näin alikersantista tulee jalkaväkirykmentti 29:n 9. komppanian “äiti” eli vääpeli. Komppaniassa on 201 miestä.
− Jaoin miehille tuntolevyt, Siivo sanoo. − Monille se oli valtava järkytys. − Miksi?
minulta kysyttiin. − Tämähän on vain kertausharjoitus. − Kaiken varalta. Eräs alikersantti saa niin voimakkaan sokkikohtauksen, että hänen rauhoittamiseen ja sairaalaan
viemiseen tarvitaan neljä miestä. − Sinne hän jäikin, Siivo sanoo. − Eikä sen koommin
näkynyt meidän porukassa.
Perjantaina lokakuun 13. päivänä 1939 Suomi lähettää miehensä rajalle. − Aamulla
tuli ilmoitus, että rykmentti lastataan junaan samana iltana, Siivo sanoo. − Saattajia
oli pitkin Niinisalon aseman seutua valtavasti. Emme tienneet matkan määränpäätä.
Matkaan lähtee noin 2 500 miestä ja 930 hevosta. − Aamulla heräsimme ja katsoimme
ulos ikkunoista. Olimme Käkisalmen asemalla.
− Marraskuun alussa marssimme kauniin Suvannon rannalle Sakkolan pitäjään Taipaleen lohkolla. Meille sanottiin, että jos tulee sota, niin tässä sitten taistellaan kodin,
uskonnon ja isänmaan puolesta. Sotilaat ryhtyvät rakentamaan korsuja ja panssarivaunuesteitä. Marraskuun 20. päivän aikoihin siviilit määrätään karjoineen evakkoon. − Oli
ikävä katsoa, kun ihmiset joutuivat jättämään asuntonsa ja kotiseutunsa. He lähtivät
kohti tuntematonta määränpäätä. Autoimme vanhuksia ja lapsia veneillä yli Suvannon.
Miehet aavistavat, mitä on tulossa.
Kiertokoulusta kauppaopistoon
Tuleva talousneuvos ja talvisodan vääpeli Vihtori Siivo syntyi savusaunassa Lapin kunnassa Satakunnassa elokuun 16. päivänä vuonna 1913. Siivo syntyi avioliiton ulkopuolella, hänen äitinsä oli Maria Siivo. Isänsä Vihtori näki vain kerran. Koulunkäyntinsä
hän aloitti kahdeksanvuotiaana Kaukolan kiertokoulussa. Vuonna 1924 hän pääsi kansakoulun toiselle luokalle.
Siivo liittyi vuonna 1928 Lappi Tl:n suojeluskuntaan, jonka paikallispäällikkönä oli
45
myöhemmin asekätkijänä tunnettu Jussi Anttila. Suojeluskuntaan sai liittyä 15-vuotiaana vanhempien kirjallisella luvalla. Samalla Siivo sai kiväärin, jolla sai ampua vain virallisissa harjoituksissa. Vuonna 1930 Siivo aloitti opiskelunsa Rauman kauppakoulussa,
josta hän sai päästötodistuksen kaksi vuotta myöhemmin. Pula-ajasta johtuen vakituisia
työpaikkoja ei juuri ollut. Siivo teki pikkuliikkeiden kirjanpitoja ja tilinpäätöksiä.
Kauppakoulun aikana Siivo liittyi Rauman merisuojeluskuntaan, jossa hänelle opetettiin muun muassa viestintää. Vuoden 1933 keväällä johtaja Arvo Vuori palkkasi Siivon
SOK:n Euran osuuskauppaan töihin. − Vuori oli esimerkillinen esimies, Siivo sanoo.
− Eikä vain esimies, vaan jonkinlainen isähahmo, ainakin minulle, yksinäiselle pojalle.
Seuraavan vuoden tammikuussa Siivo nimitettiin Kuurnamäen myymälän hoitajaksi.
Vuosina 1935−1936 Siivo suoritti asepalveluksensa polkupyöräpataljoona 1:ssä Terijoella. Hän kävi aliupseerikurssin ja yleni alikersantiksi. Siivosta tuli Satakunnan osuuskaupan Niinisalon myymälän hoitaja vuonna 1938. Talvisotaa edeltävänä kesänä Siivo
osallistui Niinisalossa Kankaanpään suojeluskunnan riveissä Kevyt osasto 3:n mukana
kertausharjoituksiin komppanian vääpelinä.
Punainen taivaanranta
Lokakuussa Siivo lähti jalkaväkirykmentti 29:n mukana Karjalankannakselle. − Ilmapiiri koko alueella oli odottava ja jännittynyt, Siivo sanoo. − Marraskuun lopulla Neuvostoliitto sanoi irti kaikki sopimukset. Tiesimme varmasti mitä tuleman pitää. Kaiken
lisäksi he ampuivat vielä ne kuuluisat Mainilan laukaukset.
Marraskuun 30. päivänä kello 5.30 päivystäjä herätti Siivon. − Menin ulos yökamppeissa. Taivaanranta oli kaakon suunnalla aivan punainen. Rajan suunnalta kuului valtava
ammunta. Ryssän tykistö ja pienemmät aseet ampuivat täydellä teholla. Suomalaiset
rajasuojajoukot vastasivat tuleen. − Kello yhdeksän aikoihin annettiin ensimmäinen
ilmahälytys. Juoksimme ulos ja kyyristyimme poteroihin. Ryssien hävittäjät tulittivat
maastoa. Poteron reunaan osui luotisuihku, mutta olimme niin matalana, ettei meihin
osunut. − Samassa mäessä oli meikäläisten konekivääreitä, joilla lujasti ammuttiin niitä koneita. Yksi kone putosi lähelle Sakkolan kirkonkylää. Pataljoonamme oli saanut
tulikasteensa. Komppanian henki oli päättäväinen ja mieli yhtenäinen. − Elämä kulki
sotaisaa latuaan, Siivo sanoo. − Tykistötulta ja lentopommituksia oli taukoamatta.
Joulupäivän aamuna kello kuuden aikaan Puna-armeija aloitti suurhyökkäyksen yli
Suvannon jään. − Päähyökkäys kohdistui meidän ja naapurikomppanian rajalle, Keljan
niemen kohdalle, Siivo sanoo. − Suvannon jää oli aivan mustanaan ryssiä. Heitä kaatui
paljon jäälle, mutta aina joku pääsi rantaan asti. Siitä alkoi useita vuorokausia kestävä
Keljan taistelu. − En tiedä, miten siinä olisi käynyt, jollei Tapaninpäivänä olisi tullut
vahvoja apujoukkoja. Saimme vihollisen työnnettyä pois rannoiltamme.
46
Onneksi ampuivat reilusti yli
Suomalaiset pitivät yöllä Suvannon jäällä vartiomiehiä lähellä vastarantaa tarkkailemassa lähteekö vihollinen liikkeelle. Kerran yössä oli tarkistettava ovatko vartiomiehet
paikallaan. − Kiersin ainakin kerran viikossa lähetin kanssa vartiopaikat, Siivo sanoo.
− Eräänä yönä lunta satoi reippaasti. Vartiomiesten oli mentävä aika pitkälle, jotta
näkisivät vihollisen rantaan. Siivo harhautui lähettinsä kanssa väärän neuvon vuoksi
vihollisen ja omien vartiomiesten väliin. Juuri silloin vihollisen puolelta ammuttiin
valoraketti. − Löimme tietysti jäähän, Siivo sanoo. − Raketti sammui ja me hiivimme
hiljaa taaksepäin, kunnes ammuttiin toinen raketti. Samalla alkoi pika- ja konekivääritulitus. Onneksi vihollinen ampui reilusti meidän yli. Lumipukuiset miehet jatkoivat
ryömimistään kunnes kuulivat suomalaisen vartiomiehen kysyvän tunnussanaa. − Kun
sen olin sanonut, mies tuli lähelle. Hän kertoi, että vähällä oli, ettei ampunut, koska
tulimme väärästä suunnasta. Näin me siitä selvisimme, vaikka ryssä jatkoi ampumistaan
räjähtävillä luodeilla, jotka paukkuivat osuessaan pensaikkoon tai puihin.
Tammi-helmikuun vaihteessa komppania pääsi viikon lomalle vajaan kymmenen kilometrin päähän linjoista. − Saimme uudet alusvaatteet, jotka olivat tervetulleita jo sen
valtavan täimäärän vuoksi mikä meissä oli. − Loman jälkeen meidän oli määrä mennä
Laatokan rannalle aivan Taipaleenjoen suulle, Siivo sanoo. Mutta toisin kävi.
Ei ollut halukkaita
− Yhtenä yönä tuli hälytys, ryssät olivat meidän asemissamme. Valkeaksi naamioitunut
“posliinidivisioona” oli pettänyt ja lähtenyt asemista karkuun. Miehiä juoksi sekopäisinä
pitkin metsää ja varoitteli meitä, että ne tulevat päälle ja tappavat. Asemien takaisinvaltaaminen kesti useita päiviä. − Onneksi ryssiä ei ollut niin paljon kuin joulun pyhinä.
Ei tainnut olla oikein halukkaita tulijoitakaan. Näimme kiikarilla politrukkien ajavan
pistooli kädessä miehiä hyökkäykseen. Oli se kaamea näky. − Tämän jälkeen oli suhteellisen rauhallista sodan loppumiseen asti.
Maaliskuun 13. päivän aamulla miehet saivat alustavan tiedon, jonka mukaan rauhan pitäisi tulla kello yksitoista. Miehiä pyydettiin seuraamaan, loppuuko vihollisen
ammunta. − Menimme korsun takana olevalle mäelle, josta oletimme näkevämme
miten sota loppuu. Juuri kun pääsimme ylös mäelle, ryssä antoi voimakkaan keskityksen ympärillemme. Luulimme, että elämä loppuu siihen. Miehet selvisivät tykistötulesta
kuin ihmeen kaupalla. Ammunta loppui hieman kello yhdentoista jälkeen. − Tuli hautausmaan hiljaisuus. Rauhanehdot olivat ankarat, mutta Suomi oli säilyttänyt itsenäisyytensä. Oli saavutettu torjuntavoitto.
47
Rauhansopimuksen mukaan viholliselle piti luovuttaa miinoituskartat. Siivon komppania sai määräyksen viedä kartat Suvannon jäällä oleville vastaanottajille. Matkaan
lähti komppanianpäällikkö Aarne Rekola, Siivo ja kaksi muuta miestä, aseettomina.
Heitä vastassa oli kymmenen aseistettua venäläistä. − Olimme hämillänne, Siivo sanoo.
− Rekola ojensi kartat ja venäläiset kutsuivat meidät ryypylle. Paikalla olisi maatuskoitakin. Rekola kieltäytyi, hänellä kun oli heila Helsingissä.
Talvisodan jälkeen Siivo ylennettiin kersantiksi. Hän toimi Kiukaisten osuuskaupan
Panelian aseman myymälän hoitajana. Juhannusaattona 1941 Siivo lähti jatkosotaan.
− Kun teimme lähtöä, emme osanneet kuvitella, että sieltä palataan vasta marraskuussa
1944, Siivo sanoo.
Vain yksi mies piti hakea
Kersantti Siivo määrättiin jalkaväkirykmentti 56:n 4. komppanian vääpeliksi. Jälleen
edessä oli tuntolevyjen jako, tuttu tehtävä. Miehet pääsivät kotiin viimeiseksi yöksi
ennen lähtöä. − Jännitin kovasti, tulevatko kaikki riviin. Vain yksi mies piti hakea kotoa.
Siivo sairastui marssin aikana keltatautiin ja joutui Loimaan sotasairaalaan. − Tapahtumat etenivät nopeasti, Siivo sanoo. − Kuuntelin sotasairaalassa radiota ja jännitin
komppaniani puolesta.
Siivo pääsi komppaniansa luokse Kollaalla, jossa riehuivat ankarat taistelut. − Eräänä
rauhallisena päivänä rykmentin esikunnan vääpeli päätti pitää puhuttelun rykmentin
muille vääpeleille. Kokoonnuimme hänen telttaansa. Tuli ilmahälytys ja juoksimme
minkä kerkisimme maastoon suojaan. Ryssien koneet olivat pian yllämme. Ne ampuivat
ja pommittivat ankarasti. Useita miehiä kaatui tai haavoittui.
Matka jatkui kohti itää. − Kun rykmentti ylitti vanhan rajan, miehet arvostelivat ankarasti sotaretken jatkamista. Oltiin menossa vääryyden tielle. − Tulimme kuitenkin siihen
tulokseen, että vihollinen oli lyötävä mahdollisimman kauas Suomen rajoista. Mitä
kauempana se olisi, sitä paremmassa turvassa oli siviiliväestö. Lokakuun ensimmäisenä
päivänä rykmentti oli taistellut tiensä Äänislinnaan. − Ellei vihollinen ollut meidän kimpussamme, olimme me työntämässä sitä aina vaan kauemmaksi. Äänislinnasta matka
jatkui Karhumäen valtaukseen. Alkoi asemasota. Siivo ylennettiin vääpeliksi.
Vuoden 1943 keväällä Siivo komennettiin rykmentinn esikuntavääpeliksi. Joulukuussa rykmentti määrättiin ottamaan vastuun Krivin lohkosta, joka tunnettiin Maaselän
kannaksen pahimpana paikkana. − Talvi oli kuitenkin rauhallinen, suuria operaatioita
ei ollut.
48
Seuraavana keväänä taistelutoiminta vilkastui. Venäläisten suurhyökkäys alkoi kesäkuussa ja rykmentti joutui taistellen vetäytymään. Monia upseereita kaatui ja Siivo
määrättiin 1. pataljoonan talousupseeriksi. Heinä- ja elokuussa taistelut jatkuivat ankarina. − Pulaa oli miehistä, ammuksista ja materiaalista, Siivo sanoo. − Tilanne oli hyvin
vakava. Sota Neuvostoliittoa vastaan loppui syyskuun 4.−5. päivänä. Siivon pataljoona
siirtyi Enon pitäjän Revonkylään.
Tarvitaan kättä pidempää
Eräänä syksyisenä päivänä pataljoona sai vieraakseen kaksi upseeria Vakka-Suomen
sotilaspiirin esikunnasta. Heidän asiansa oli äärimmäisen salainen. Sotamateriaalia piti
piilottaa sen varalta, ettei välirauha Neuvostoliiton kanssa ehkä pidäkään. − Jos vihollinen miehittää Suomen, aloitamme sissitoiminnan, upseerit sanoivat. − Silloin tarvitaan
jotain kättä pidempää.
Aseita, ammuksia ja muuta säilyvää tavaraa oli piilotettava komppanioiden kotiuttamispaikkakunnille niin paljon kuin mahdollista. − Aluksi tämä herätti kovasti ihmetystä,
Siivo sanoo. − Mutta käsky oli käsky, ja sillä selvä, kuten aina armeijassa.− Kotiuttamismatkan aikana kirjoitettiin monen miehen voimin kuulustelupöytäkirjoja “kadonneista” aseista. Näin saatiin kartutetuksi ylimääräistä asevarastoa ja vähän muutakin
piilotettavaksi.
Pataljoona saapui Eurajoelle. Esikunta majoittui seurojentalolle. Varusteet, aseet ja muu
materiaali laitettiin luovutuskuntoon. Eräänä päivänä rykmentin komentopaikalta Raumalta soitettiin ja varoitettiin, että valvontakomission miehet ovat tulossa tarkastamaan
varastoja. − Silloin tulikin kova miettiminen, Siivo sanoo. − Mitä tehdä ylimääräisille
aseille, joita oli melkoinen määrä yhdessä seuratalon huoneessa. Kirjoitimme niin paljon kuin ehdimme osoitelappuja, joissa luki “Korjattavaksi. Vastaanottaja: Vammalan
asepaja.” − Valvontakomission miehillä ei ollut mitään huomauttamista. Tarkastuksen
jälkeen määräsin aseet vietäväksi hyvään piilopaikkaan pahan päivän varalle.
Kotiuttamisen jälkeen Siivo nimitettiin Kiukaisten osuuskaupan apulaisjohtajaksi.
Osuuskaupan toimitusjohtaja Arvo Vuori toimi Kiukaisten asekätkennän vastuullisena
johtajana. Vuori kertoi Siivolle asekätkentäsuunnitelmat ja mukana olevien henkilöiden
nimet. − Jos minulle tapahtuu jotain, sinä hoidat asiat loppuun, Vuori sanoi Siivolle.
Asekätkentä tuli ilmi ja Valpon miehet kävivät kuulustelemassa Vuorta ja Siivoa, mutta
lähtivät pois tyhjin toimin. Myöhemmin Vuori joutui Valpon kuulusteluihin kolmeksi
viikoksi. Eräänä yönä kello 24 aikaan Siivo herätettiin. − Liikkeeseen on tulossa tavaraa.
Pihalla oli iso kuorma-auto, jossa oli panssarimiinoja, ammuksia, käsikranaatteja ja
muun muassa yksi panssarintorjuntakivääri. − Tavarat purettiin kärryihin ja kuormat
49
vietiin eri piilopaikkoihin, Siivo sanoo. Panssarintorjuntakiväärin miehet pakkasivat
vaseliinissa sanomalehtiin käärittynä puulaatikkoon, joka vieritettiin Eurajokeen.
Siivoa kuulusteltiin uudelleen. Hän ei tiennyt eikä muistanut mitään. Tauti oli yleinen
asekätkijöiden joukossa. − Onpa tyhmä johtaja tässäkin talossa, Valpon kuulustelija
sanoi. Kuulustelu päättyi siihen. − Onneksi kaikki meni muutenkin hyvin, eikä aseita
tarvittu sen jälkeen, Siivo sanoo. − Voi olla niinkin, että valvontakomissio kuullessaan
asekätkennästä jäi hetkeksi miettimään suomalaista sisua ja voimakasta maanpuolustustahtoa.
Keskon leipiin
Vihtori Siivo meni vuonna 1945 naimisiin kirjanpitäjä Lilja Halmeen kanssa. Seuraavana vuonna Siivo siirtyi osuuskaupan piiristä Lammelan kaupan johtajaksi. 1950-luvulta
lähtien Siivo toimi aktiivisesti Keskon piirissä ja oli mukana perustamassa useita kauppoja. Vuonna 1956 pidettiin Siivon “nimikkokaupan”, Kauppahuone Vi-So:n avajaiset. Se oli Euran ensimmäinen keskolainen kauppa. Vuonna 1969 kauppa muutettiin
osakeyhtiöksi, Vi-So Oy:ksi.
Siivo oli mukana myös Raision Margariini Oy:n toiminnassa ja istui useita vuosia yhtiön
hallintoneuvostossa. Hän johti myös Keskon maatalous- ja rautakauppajaostoa. Talousneuvoksen arvon Siivo sai vuonna 1973. Vuonna 1978 Siivo myi Vi-So Oy:n osakkeensa
Heikki Ruskille ja jäi eläkkeelle. Seuraavana vuonna Siivo erosi Lilja-vaimostaan ja meni
vuonna 1980 naimisiin lapsuudenystävänsä Toini Salon kanssa. Siivo toimii aktiivisesti
muun muassa Lions-klubin ja sotaveteraanijärjestöjen piirissä.
Robert Brantberg
Kuvassa JR 56:n vääpeli Vihtori Siivo 1943 kesällä, vasemmalla
kapteeni Yrjö Salo ja oikealla luutnantti Aarno Mikkola
50
JALKAVäKIRYKMENTTI 56:N
HISTORIATEOKSESTA
UUSINTAPAINOS
Sodanaikaisen rykmenttimme
historiateos on ollut yli toistakymmentä vuotta loppuunmyyty.
Nyt Kilta on ottanut tästä
uuden lisäpainoksen.
Se valmistui heinäkuussa 2011.
Kirjaa voi tilata nettisivuiltamme
www.jr56jajr60.fi
Lähes 600-sivuinen kirja maksaa 30 euroa + postikulut
Sosiaalineuvokset vuosijuhlassa 20.6.2012 Lapissa,
juhlapuhuja Maija Perho ja puheenjohtaja Pentti Isotupa
Seppeleenlasku 20.6.2012 Lapin Sankarihaudalla, vasemmalta Pentti Isotupa,
Antero Kallio, Pertti Peltonen, Erkki Luntamo ja hartaustilaisuutemme puhuja Tapani Viirros
Veteraanit Heikki Lampinen ja Erkki Luntamo Mynämäessä 18.9.2012 hallituksen kokouksessa