Vuosikertomus 2012 pdf-tiedostona - JR 56
JALKAVÄKIRYKMENTTI 56 JA 60 SEKÄ OSASTO TÖRNI ISÄNMAAMME JA KANSAMME SUOJANA 1941 - 1944 VUOSIKOKOUS MYNÄMÄEN SEURAKUNTAKODISSA 28.8.2013 Veteraanit yhteiskuvassa Lapin vuosijuhlassa 20.6.2012 JR 56 JA JR 60 KILTA RY VUOSIJUHLA JA VUOSIKOKOUS JR 56 ja JR 60 KILTA RY:n sääntöjen määräämä vuosikokous pidetään keskiviikkona 28.8.2013 MYNÄMÄEN SEURAKUNTAKODISSA KESKUSKATU 17, 23100 MYNÄMÄKI Kokouksessa käsitellään ja päätetään Killan säännöissä 8 §:ssä mainitut asiat. Kokouksen esityslista jaetaan kokouspaikalla. JR 56 JA JR 60 KILTA RY Hallitus KOKOONTUMINEN MYNÄMÄEN KIRKKOON klo 11.00 MYNÄMÄEN SANKARIHAUDALLE klo 11.30 LOUNAS MYNÄMÄEN SEURAKUNTAKODISSA klo 12.00 VUOSIJUHLA ALKAA klo 13.00 (ohjelma liitteenä) Tumma puku ja kunniamerkit Osallistujien lukumäärä ja mahdolliset ruoka-allergiat pyydetään ilmoittamaan Heimo Hakalalle 23.8.2013, puhelin 040 501 8192 TERVETULOA! Puheenjohtaja Pentti Isotupa Kunnioitetut Kiltaveljet ja sisaret, arvoisa Kiltaväki Vuosi 2012 aloitti uuden, viidennen vuosikymmenen, kiltamme toiminnassa. Vahvasta sotahistorian muistiin kirjoittamisesta huolimatta, muutamat taistelukohtaukset ovat jääneet voimakkaasti Veteraaniemme mieleen ja siksi taistelukohtaukset Kagrakankaalla ja Tsumeikassa ovat tulleet uudelleen esiin muisteluissa. Näistä kunniapuheenjohtaja Antero Kallio on viimekesäisessä vuosikertomuksessa kirjoittanut. Nyt tulemme kuulemaan Väinö Luusuan omakohtaisen kertomuksen Kagrakankaan taistelun tapahtumista. U-linjahan oli Vuosalmen, Ihantalan ja Ilomantsin taisteluiden lisäksi se lukko, jonka taakse vihollisen hyökkäykset kesällä 1944 lopullisesti pysäytettiin. Killan hallituksen kokous pidettiin 24.4.2012 varsin juhlavassa paikassa, Rauman kaupunginvaltuuston kokoussalissa kaupungintalolla. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Vesa Heino oli kutsunut Killan hallituksen Rauman kaupungin vieraaksi, toimien näin kokousisäntänä. Hän kertoi varsin laajasti Rauman kaupungin toiminnoista ja kehittämistyöstä. Rauman alueosasto oli valittu järjestämään v. 2012 vuosijuhla ja – kokous Lapissa Raumalla. Näin alkuvuoden tapahtumat ajoittuivat Satakunnan alueelle. Vuosijuhla ja – kokous vietettiin Lapissa juhlavasti kauniin sään vallitessa. Oli keskikesä ja kesäkuun 20. päivä. Kokousväkeä oli paikalla 100 henkeä. Juhlapuheen piti sosiaalineuvos Maija Perho. Saimme iloita siitä, että Killan nuorta jäsenistöä oli runsaasti paikalla. Jatkosodan syttyessä Lapin pitäjästä oli lähtenyt sotaan JR 56 I/3. komppania. Tämän komppanian Veteraaneja oli tilaisuudessamme läsnä. Kaino Tuokon kirjoittama ”Komppania sodassa” kirja on kertomus tästä Lapin komppaniasta. Neuvottelu yhteistoiminnasta Rauman Patteriston perinnekillan kanssa syyskuun alussa oli hyvin mielenkiintoinen. Rauman Patteristo 2/KTR 5 oli Jalka4 väkirykmentti 56:n tukipatteristo. Rykmentin ja Patteriston välinen yhteistyö on sodassa ollut hyvin läheistä ja kiinteää. Neuvottelussa etsittiin mahdollisia yhteistoiminnan muotoja, joita voisivat olla perinnetyö paikallisissa kouluissa, veljestapaamiset ja matkat rajan taakse Maaselän kannakselle. Veteraanityössä JR 56 ja JR 60 Kilta on neljänkymmenen vuoden toimintansa aikana osoittanut tarpeellisuutensa ja toimintakykynsä. Runsaan ja monipuolisen dokumentoinnin ohella Kilta on kiinnittänyt huomionsa aivan uudelle toiminta-alueelle eli kiltamme veteraanien hoito-, ja kuntoutustilanteeseen. Avaus edellä mainittujen asioiden piiriin tapahtui jo vuonna 2011 kunniapuheenjohtaja, professori Antero Kallion aloitteesta. Silloin suoritettiin veteraanijäsentemme keskuudessa nk. ”Ikihonka-tutkimus 2011”. Tutkimus onnistui hyvin alueosastojen suorittamana, vaikka 100 % kattavuutta tutkimukselle ei saatukaan. Sama tutkimus veteraanien keskuudessa suoritettiin kuluvan vuoden alussa ”Ikihonka- 2013 tutkimuksena”. Nyt saavutettiin edellistä tutkimusta parempi tulos. Yhteensä 107 Veteraanista vain kolme jäi tavoittamatta. Tutkimustulosten esittelyssä, sen viimeisessä kappaleessa, professori Antero Kallio pohtii sen tuloksia ja merkitystä Veteraanien tulevien vuosien varalta. Siinä hän, aivan oikein - tuo esille nuorempien sukupolvien velvollisuuden huolehtia Veteraaniemme hyvinvoinnista. Apuna tehtävässä ovat yhteiskunnan veteraaneille järjestämä sosiaaliturva ja vapaaehtoiset verkostomme sekä eri puolilla maatamme sijaitsevat 23 Veljeskotia, joiden erityistehtävänä on toimia sotainvalidien hoitokoteina ja Veteraanien kuntoutuslaitoksina.Suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu ominaisuus, joka vaistonvaraisesti ohjaa seuraamaan ympäristöä ja näin näkemään lähellämme olevan vanhemman ihmisen. Uskon, että tämä ajatus toimii ja tulee saamaan tehostetumpaa huomiota meidänkin keskuudessamme. Vuosikertomuksessa ja nettisivustoillamme on nähtävillä ”Ikihonka-tutkimuksen” vastaukset. 5 Kunnioitetut veteraanimme, Killan hallituksen puolesta esitän lämpimän tervehdykseni ja kiitokset Teille siitä, että korkeasta iästänne huolimatta olette pitäneet yhteyttä Kiltaan ja edesauttaneet niissä pyrkimyksissä, joita Killan hallitus on viemässä eteenpäin. Kiitän kaikkia yhteistyökumppaneitamme ja avustajiamme vuonna 2012 saamastamme tuesta. Kiitän Porin Prikaatia, Rauman kaupunkia, Rauman seurakuntaa, Laivaston Soittokuntaa, Rannikkosotilaskotisisaria, Lotta-perinne Raumaa, Rauman Reserviupseerikerhoa ja Rauman Reserviläisiä hyvästä yhteistyöstä. Toivotan hyvää kesää kaikille Kiltamme jäsenille. Tapaamisiin elokuussa Mynämäessä. Pentti Isotupa JALKAVÄKIRYKMENTTIEN 56 JA 60 SOTARETKI V. 2011 valmistui Jouko Nummelan käsikirjoittama ja toteuttama DVD Killan rykmenttien sotaretkestä. DVD:n kesto 35 min. DVD tilattavissa Killan nettisivuilta www.jr56jajr60.fi hintaan 15 euroa 6 Sihteeri Martti Aro Toimintakertomus vuodelta 2012 HALLITUS Hallituksen pj sosiaalineuvos Pentti Isotupa Varapuheenjohtaja I Erkki Luntamo Varapuheenjohtaja II Esa Haarala Kunniapuheenjohtaja professori Antero Kallio Kunniajäsen pankinjohtaja Veikko Mattila I sihteeri pankinjohtaja Martti Aro II sihteeri everstiluutnantti Mauri Ikonen Ns. laajaan hallitukseen luetaan lisäksi alueosastojen hallitukset TOIMINNANTARKASTUS Toiminnantarkastaja varatuomari Matti Mikkola Toiminnantarkastaja majuri evp Jarmo Suomala Toiminnantarkastajan varamies sähköteknikko Jorma Elo Toiminnantarkastajan varamies maanviljelijä Keijo Vähä-Ettala KILLAN VETERAANIJÄSENISTÖ UUSIKAUPUNKI 37 OSASTO TÖRNI RAUMA 23 HELSINKI TURKU 15 ULKOJÄSENET LAITILA 12 IMPOLA PIRKANMAA 13 6 6 1 KOKONAISJÄSENMÄÄRÄ VETERAANIJÄSENET114 NAISET 63 KANNATTAJAJÄSENET93 Veteraanien keski-ikä 30.6.2012 tulee olemaan 90,88 vuotta. Viimeisen iltahuutoon sai kuluneena vuotena kutsun 28 kiltamme veteraanijäsentä. 7 TOIMINNOT 1.-10.1. Jäsenluettelon tarkistaminen sekä syntymäpäivää v. 2012 viettävien luetteloiminen ja kirjaaminen. 1.4. Onnittelukäynti kunniajäsenemme ja pitkäaikaisen kiltamme pääsihteerin Veikko Mattilan 90 v. päivillä Oitissa. 4.4. Killan hallituksen kokousta Uudessakaupungissa valmistelivat puheenjohtaja ja sihteeri. 24.4. Pidettiin Killan hallituksen kokous Rauman kaupunginvaltuuston istuntosalissa Raumalla. 21.–23.5. Vuosikokouskutsun aineisto Kirjapaino Westpoint Oy:lle, Marva Group Rauma. 1.6. Killan vuosikertomus v. 2012 on valmistunut. 4.6. Killan vuosikokouskutsujen lähettäminen Jäsenistölle, postituksen kustansi Lounaisrannikon Osuuspankki. 20.6. JR 56 ja JR 60 Kilta ry:n ja Osasto Törnin vuosikokousjuhla sekä vuosikokous pidettiin Rauman Lapin Seurakuntakodissa, käynti Lapin kirkossa ja kunnianosoituskäynti Lapin Sanakarihaudalla. 18.7. Kunniakäynti ja seppeleen lasku Kollaan – Loimolan muistomerkillä, osanottajia 33 4. 9. Neuvottelu yhteistoiminnasta Rauman Patteriston Perinnekillan kanssa Laitilassa, Isontuvan rantamökillä Särkjärvellä. 18.9. Hallituksen kokous ravintola-kahvila Tuomaksen Tuvassa Mynämäessä. 13.11. Neuvottelu Osuuskauppa Keulan johdon kanssa Raumalla v. 2012 joulutervehdyksestä kiltamme veteraaniveljille. 24. -25.11. MPKL:n liittovaltuuston kokoukseen ja maanpuolustusjuhlaan osallistui professori Antero Kallio 25.11. Onnittelukäynti opettaja Erkki Luntamon 98 v. merkkipäivänä Laitilan Terveyskodissa. 7.12. Osallistuminen Porin Prikaatin järjestämään Itsenäisyyspäivän juhlaan Säkylässä, puheenjohtaja osallistui. 12.12. Lähetettiin Killan joulutervehdys Ikihonka hengessä kaikille rivissä olleille 127 kiltaveljelle. Killan omista varoista kustannettiin 25,- euroa eli yhteensä 3.175,- euroa ja tämän lisäksi Osuuskauppa Keula lahjoitti vielä omana osuutenaan 5,- euroa sekä vielä tämän aineiston postituksen jokaiselle kiltaveljelle eli yhteensä 736,60 euroa. Näin jaetun lahjakortin arvoksi saatiin yhteensä 30,euroa. 8 Vuoden 2012 aikana ovat alueosastot huolehtineet iäisyyskutsun saaneitten kiltaveljien muistamisen. Vuoden aikana on 59 kiltasisarta ja kiltaveljeä viettänyt merkkipäiviä, hallituksen puolesta on heitä muistettu onnitteluadressein. VARAINKERÄYS Vuoden 2012 varainkeräyksen voidaan katsoa täyttyneen. Edellä mainitun Osuuskauppa Keulan 736,60 euron lahjoituksen lisäksi saimme tukea Lapin vuosikokouksen järjestämiseen Kivikylän Kotipalvaamo Oy:ltä, Lapin Osuuspankilta sekä Puulämpö Suomi Oy:ltä yhteensä 1.000,- euroa, muuna varainkeräyksen tuottoina olivat DVD levyn myynnit 146,40 euroa sekä kirjamyynnit 650,60 euroa. TULOS Toimintavuoden tilinpäätöksen tulos oli -1.210,29 euroa alijäämäinen. Taseessa olevat arvoparit yhteensä 13.062,67 euroa oli 31.12.2012 noteerattu pörssissä päivänarvoon 86.225,- euroa sekä osinkotuottoja saimme yhteensä 3.345.- euroa lisäksi korkotuottoja 489,17 euroa. Näiden lukujen myötä voidaan tulevaisuuden toiminnallisia haasteita Killan perinnetyössä sekä samalla näiden haasteiden toteuttamista tarkastella suurella luottamuksella. KILLAN OSAKESALKKU 31.12.2012 KESKO B1280 KONE 190 POHJOLA PANKKI A 500 WÄRTSILÄ1170 9 MERKKIPÄIVIÄ viettivät seuraavat hallituksen jäsenet ja kunniajäsenet 99 Talousneuvos Vihtori Siivo, 16.8.2012 KANKAANPÄÄ 98 Opettaja Erkki Luntamo, 25.11.2012 UUSIKAUPUNKI 97 Karttapäällikkö Unto Oranne, 6.11.2012 HELSINKI 95 Ammattikoulun opettaja Martti Ylilammi, 11.5.2012 HELSINKI 90 Kunniajäsen pankinjohtaja Veikko Mattila, 1.4.2012 OITTI 90 Diplomi ekonomi Heikki Lampinen, 6.8.2012 TURKU 90 Teologian tohtori Voitto Vuola, 31.8.2012 TURKU 90 Liikkeenharjoittaja Keijo Järvinen, 26.9.2012 KYRÖ 90 Insinööri Lauri Lähteenmäki, 11.12.2012HELSINKI 90 Maanviljelijä Vaito Siivonen, 21.12.2012 KALANTI 85 Rovasti Timo Kökkö, 14.5.2012 SASTAMALA 75 Kenraalimajuri Hannu Särkiö, 30.4.2012 ESPOO 70 Kapteeni evp Seppo Kompuinen, 12.1.2012 MYNÄMÄKI 60 Toimitusjohtaja Kari Koivunen, 17.7.2012 POHJA VIIMEISEEN ILTAHUUTOON kutsuttiin seuraavat hallituksen jäsenet Karttapäällikkö Unto Oranne, 29.12.2012 HELSINKI Pankinjohtaja Matti Santa, 7.12.2012 SASTAMALA 10 JR 56 ja 60 KILTA Ry VETERAANIJÄSENISTÖ 31.12.2012 † % jäsen- HELSINKI ALUEOS. Aarne Berglund Per Lindroos Unto Oranne 3 33,33 6 IMPOLAN POPPOO 0 0,00 1 LAITILA ALUEOS. Onni Aaltonen Keijo Arvo Onni Hellsten Urho Meriläinen Eelis Yrjälä 5 29,41 12 PIRKANMAA ALUE Olavi Jokiranta 1 7,14 13 RAUMA ALUEOS. Frans Jalava Veini Nurmi Mauno Peltomaa Antti F.Uusi-Pietilä 4 14,81 23 † % jäsen- TURKU ALUEOS. Veikko Aavikko Wiljam Hurmerinta Oiva Kulma Bruno Lehtonen Aatos Sauramo Tuukka Tuominen 6 28,57 15 OSASTO TÖRNI Matti Eskelinen Matti Heikkilä Esko Hällfors Arvo Miettinen 4 40,00 6 UUSIKAUPUNKI ALUEOS. Reino Isoheiko Urho Lindström Einar Lustola Viljo A.Mäkilä Sulo H.Valtonen 5 29,41 12 määrä JÄSENISTÖ v. 2011 määrä JÄSENISTÖ v. 2011 IKÄ SYNT.VUOSI LUKUM. POIST. % SYNT.VUOSI LUKUM. 99 - 95 1913 - 1917 10 -6 60,00 1910 - 1913 1 94 - 89 1918 - 1923 69 -18 26,87 1914 - 1918 12 88 - 85 1924 - 1927 65 -4 1,56 1919 - 1924 67 84 1927 0 0 0,00 1924 - 1927 64 0,00 1927 0 kaksoisjäs. 0 Törni 0 Yhteensä 144 -28 19,44 114 11 Yht. 3 6 1 11 13 86,62 87,16 87,87 89,19 89,45 89,62 90,88 POISTUMA vuonna % 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 9,38 12,31 11,54 12,20 13,45 14,66 15,48 19,44 1 1 2 1 1 2 6 5 7 1 1 5 7 1 3 2 26 15 6 2 13 7 12 1 36 Keski-ikä Uusikaup. Törni 1 x ikä 1 3 3 4 1 1 1 1 1 1 2 1 2 2 1 1 KESKI-IKÄMME 12 Turku 1 Veteraaniäsenten tilastointi aloitettiin v. 1996. Silloin jäsenmäärämme oli 595. Uusia jäseniä on liittynyt 18, jäseniä yhteensä 613. 31.12.2012 mennessä kutsun viimeiseen iltahuutoon on saanut 499 jäsentä. 30.6.07 30.6.08 30.6.09 30.6.10 30.6.11 30.6.12 30.6.13 Rauma Pirkanmaa Laitila Impola 1 Yhteensä 1908 1909 1910 1911 1912 1913 1914 1915 1916 1917 1918 1919 1920 1921 1922 1923 1924 1925 1926 Helsinki Synt.vuosi KESKI-IKÄTILASTO 30.06.2013 0 0 0 0 0 1 2 0 2 3 5 2 1 6 33 26 25 8 0 100 99 98 97 96 95 94 93 92 91 90 89 88 87 114 Jäsenistö v. 1996 Poistumat Synt. alkaen † 2012 †1996-12 0 0 0 0 0 100 198 0 194 288 475 188 93 552 3003 2340 2225 704 10360 †% 90,88 Jäsenistö 2012 1910 1911 1912 1913 1914 1915 1916 1917 1918 1919 1920 1921 1922 1923 1924 1925 1926 14 15 24 28 35 24 48 46 41 19 23 50 107 73 52 14 0 0 0 0 0 2 3 1 2 0 3 3 8 2 3 1 14 15 24 27 33 24 46 43 36 17 22 44 74 47 27 6 100,00 100,00 100,00 96,43 94,29 100,00 95,86 93,48 87,80 89,47 78,26 88,00 69,16 64,38 51,92 42,86 0 0 0 1 2 0 2 3 5 2 1 6 33 26 25 8 0 Yht. 613 28 499 81,40 114 JR 56 JA JR 60 KILTA RY Varsinainen toiminta Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011 Tuotot -€ -€ Tuotot yhteensä -€ -€ -1 855,48 € -4 529,26 € Yhteiskulut Varsinaisen toiminnan muut kulut Kokous ja neuvottelukulut Hallintokulut Huomionosoitukset Pankin palvelumaksut -€ -€ -4 457,51 € -5 915,22 € -94,53 € -58,68 € Jäsenmaksut -284,00 € -343,00 € Nettisivustot -€ 500,00 € DVD elokuva -€ 3 004,10 € Muut Kulut -149,54 € 1 327,30 € Yhteiskulut yhteensä -6 841,06 € -15 676,26 € Tuotto- / Kulujäämä -6 841,06 € -15 676,26 € Keräystuotot -€ -€ Lahjoitukset 1 000,00 € -€ DVD -myynti 146,40 € 60,00 € Kirjojen myynti 650,60 € 181,20 € Keräyksen kulut -€ -€ 1 797,00 € 241,20 € -5 044,06 € 241,20 € 3 345,00 € 3 643,75 € 489,17 € 530,33 € -0,40 € 21,30 € 3 834,17 € 4 152,78 € 3 834,17 € 4 152,78 € Omatoiminen tuotto- / kulujäämä -1 210,29 € -11 282,58 € Tilikauden tulos -1 210,29 € -11 282,58 € Varainhankinta Varainhankinta yhteensä Tuotto- / Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Osinkotuotot Korkotuotot Lähdevero Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä Tuotto- / Kulujäämä 13 JR 56 JA JR 60 KILTA RY TASE 12/31/2012 12/31/2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Sijoitukset Osakkeet ja osuudet 13 067,62 € 13 062,67 € Rahat ja pankkisaamiset 21 475,95 € 22 686,24 € Kirja- ja DVD -varasto 10 737,84 € 10 737,84 € 45 281,41 € 46 491,70 € 41 723,52 € 41 723,52 € 4 768,18 € 16 050,76 € -1 210,29 € -11 282,58 € 45 281,41 € 46 491,70 € Vastaavaa yhteensä Vastattavaa Oma pääoma Toimintapääoma Toimintapääoma Edellisten tilikausien ylijäämä Edellisten vuosien tappio Tilikauden ylijäämä Tilikauden tulos Vastattavaa yhteensä 14 15 16 JR 56 ja JR 60 KILTA RY HALLITUS Sosiaalineuvos 01.09.1935 PENTTI ISOTUPA 02 856 672 Vihtorinkatu 4 A 4 0500 765 533 23800 LAITILA puheenjohtaja Kunn.jäs.-01 Professori08.06.1918 ANTERO KALLIO 09 466 447 Itätuulenkuja 1 C 49 040 573 1087 02100 ESPOO Kunn.pj.-93 Opettaja25.11.1914 ERKKI LUNTAMO (02) 842 3827 Harmaalokkikuja 3 I varapuheenjoht. 23500 UUSIKAUPUNKI Pankinjohtaja VEIKKO MATTILA Rivikuja 1 A 8 12100 OITTI 01.04.1922 (019)783218 040 572 5056 Kunn.jäs.-95 Toimitusjohtaja BBA ESA HAARALA Myllykiventie 9 A 18 21100 NAANTALI Everstiluutnantti MAURI IKONEN Rykmentintie 15 20810 TURKU Pankinjohtaja MARTTI ARO Koskelokuja 21 23500 UUSIKAUPUNKI 18.09.1949 (02) 842 3476 044 234 8747 I sihteeri 12.04.1936 044 525 1536 II varapuheenjoht. 15.03.1953 (020) 756 9064 040 547 7131 II sihteeri TOIMINNANTARKASTAJAT VARAMIEHET VT22.08.1950 MATTI MIKKOLA (02) 231 4806 Kaskenkatu 4 a D 13 20100 TURKU Sähköteknikko JORMA ELO Koverontie 31 23800 LAITILA 23.06.1937 (02) 834 661 Majuri evp JARMO SUOMALA Aseenkantajankatu 2 B 10 20320 TURKU Maanviljelijä KEIJO VÄHÄ-ETTALA 27310 KODISJOKI 31.12.1925 (02) 823 2277 08.04.1937 (02) 238 6363 040 723 8670 17 ALUEOSASTOJEN HALLITUKSET HELSINKI LAITILA Insinööri 11.12.1922 LAURI LÄHTEENMÄKI (09) 728 5465 Piikintie 7 B 00680 HELSINKI Linja-autonkuljettaja24.07.1924 TOIVO RAIVO (02) 853 988 Myllykoskentie 1 23800 LAITILA Kenraalimajuri HANNU SÄRKIÖ Alakartanontie 15 D 21 02360 ESPOO 30.04.1937 040 530 9805 Kunn.jäs.-95 Maanviljelijä 12.01.1949 UNTAMO JOUSAMAA (02) 853 520 Raumantie 573 0500 533 882 23800 LAITILA Pankinjohtaja VEIKKO MATTILA Rivikuja 1 A 8 12100 OITTI 01.04.1922 (019) 783 218 040 572 5056 Kunn.jäs.-95 Toimitusjohtaja EERO KUISMA Kaivolantie 87 23800 LAITILA Presidentti MAUNO KOIVISTO Presidentin kanslia Mariankatu 2 00170 HELSINKI 25.11.1923 Kunn.jäs.-99 Maanviljelijä 27.01.1947 MIKA SEIKOLA 0440 730 031 Salontie 242 23800 LAITILA Talousneuvos VIHTORI SIIVO Keskuskatu 61 B 24 38700 KANKAANPÄÄ 16.08.1913 (02) 572 2298 Kunn.jäs.-95 Amm.koul.opettaja MARTTI YLILAMMI Saramäentie 41 E 00670 HELSINKI 11.05.1917 (09) 724 0301 040 738 2956 Kunn.jäs.-06 IMPOLAN POPPOO Terveydenhuollon lehtori LEENA VIRRI-HANHIJ Vatajantie 413 38220 SASTAMALA Linja-autonkuljettaja HANNU MÄKELÄ Kutunpolku 11 38200 SASTAMALA 18 16.4.1953 (03) 515 5331 050-565 1546 (03) 514 1749 14.06.1956 040 585 5661 (02) 851 716 PIRKANMAA Toimitusjohtaja KARI KOIVUNEN Saarenkärjenk.15 D 19 33300 TAMPERE 17.07.1952 (03) 343 1744 0400 902 601 Toimitusjohtaja KALERVO KARIMO Pähkinämäenkatu 1 B 1 33840 TAMPERE 01.10.1949 0400 737 450 Ostaja08.10.1930 SALME MAJAMAA (03) 255 0756 Teiskontie 25 B 22 33500 TAMPERE RAUMA Diplomi-insinööri ANTTI STARCK Hirvitie 24 B 26200 RAUMA 3.10.1975 (02) 822 8882 044-532 2175 Yrittäjä12.03.1943 PERTTI PELTONEN (02) 825 0366 Naappukuja 2 C 0400 72 2846 26660 RAUMA Operaattori 04.05.1970 RAVO SARMET (02) 822 5575 Kolhantie 132 26510 RAUMA Rehtori30.12.1947 MARKKU LAINE 044 545 0725 Nestvedinkatu 17 26100 RAUMA TURKU Kauppatiet maisteri JYRI SUONPÄÄ Aurator Varainhoito Oy Aurakatu 8 3.krs 20100 TURKU 18.07.1966 (02) 6516 6636 040 730 7855 Dipl.ekonomi HEIKKI LAMPINEN Saga-Seniorikeskus Vähäheikkiläntie 1 B 156 20700 TURKU 06.08.1922 (02) 4445 5156 040 5804 794 Kunn.jäs. -96 Veteraani29.11.1923 SOINI SAINIO (02) 25706149 Vahdontie 484 214210 VAHTO Varastopäällikkö ERIK SOINILA Poikkitie 7 21220 RAISIO 3.6.1923 (02) 43801124 Toiminnanjohtaja OSMO SUOMINEN V-S:n Sotaveteraanipiiri Brahenkatu 11 G 119 20100 TURKU 25.08.1960 (02) 2334 165 0400 908 314 OSASTO TÖRNI Teologian tohtori VOITTO VUOLA Eerikinkatu 27 A 12 20100 TURKU 31.08.1922 (02) 251 4948 Erikoissairaanhoitaja03.06.1951 HENRY LINDHOLM-VENTOLA Ainontie 64 (02) 853 788 23800 LAITILA UUSIKAUPUNKI Opettaja25.11.1914 ERKKI LUNTAMO 02 842 3827 Harmaalokkikuja 3 Kunn.jäs.-92 23500 UUSIKAUPUNKI Maanviljelijä 21.12.1922 VAITO SIIVONEN (02) 874 589 Heiläntanhua 4 Kunn.jäs.-04 23600 KALANTI Merkonomi HEIMO HAKALA Varbergintie 3 23500 UUSIKAUPUNKI 27.11.1939 (02) 842 3953 Kunn.jäs.-09 Liikkeenharjoittaja KEIJO JÄRVINEN Kyröntie 18 21800 KYRÖ 26.09.1922 (02) 486 2234 0500 843 068 Kunn.jäs.-03 19 YHDYSHENKILÖT TURKU HELSINKI Sihteeri VEIKKO MATTILA Rivikuja 1 A 8 12100 OITTI (019) 783 218 040 572 5056 IMPOLAN POPPOO Puheenjohtaja OSMO SUOMINEN V-S Sotaveteraanipiiri Brahenkatu 11 G 119 20100 TURKU OSASTO TÖRNI Puheenjohtaja LEENA VIRRI-HANHIJ Vatajantie 413 38220 SASTAMALA (03) 515 5331 050-366 6953 Sihteeri HANNU MÄKELÄ Kutunpolku 11 38200 SASTAMALA Puheenjohtaja LAURI LÄHTEENMÄKI Piikintie 7 B 00680 HELSINKI (03) 514 1749 050-565 154 Sihteeri VEIKKO MATTILA Rivikuja 1 A 8 12100 OITTI LAITILA Sihteeri MARTTI ARO Koskelokuja 21 23500 UUSIKAUPUNKI 044 342 8747 (03) 343 1744 0400 902 601 RAUMA Puheenjohtaja PERTTI PELTONEN Naappukuja 2 C 26660 RAUMA 20 (09) 728 5465 (019) 783 218 040 572 5056 UUSIKAUPUNKI PIRKANMAA Puheenjohtaja KARI KOIVUNEN Ilveskallio 33 10300 KARJAA (02) 233 4165 0400 908 314 (02) 825 0366 0400 72 2846 Puheenjohtaja ERKKI LUNTAMO Harmaalokkikuja 3 23500 UUSIKAUPUNKI Sihteeri HEIMO HAKALA Varbergintie 3 23500 UUSIKAUPUNKI (02) 842 3827 (02) 842 3953 Matti Santa In Memoriam 15.01.1934 - 22.11.2012 Vammalalainen ekonomi Matti Emil Paavali Santa kuoli 22.11.2012 Sastamalassa. Hän oli syntynyt 15.01.1934 Vammalassa. Työuransa Matti Santa teki Kansallis-Osake-Pankin palveluksessa toimien pankinjohtajana kolmen vuosikymmenen aikana useilla eri paikkakunnilla. Hän jäi eläkkeelle v. 1989. Vapaaehtoinen maanpuolustustyö ja sotaveteraanien asiat olivat hänelle tärkeitä läpi elämän viimeisiin päiviin asti. Matti Sannan isä Emil Santa oli v. 1966 perustamassa Vammalan seudun sotaveteraanit ry:tä ja sen myötä Matti Santa oli auttamassa veteraaniyhdistystä erilaisissa asioissa loppuelämänsä ajan. Sastamalan Säätiön hallitukseen hänet kutsuttiin v. 1973. Säätiön hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana Matti Santa oli taloudellisesti tukemassa sotainvalidien, veteraanien sekä heidän puolisoidensa kuntoutusta ja hyvinvointia neljän vuosikymmenen ajan. Eläkkeelle jäätyään Matti Santa suuntasi lisääntyneen vapaa-aikansa ”Impolan poppoon” 6./JR60 auttamiseen. Hän oli järjestämässä tämän tyrvääläiskomppanian 50-vuotisjuhlaa 24.6.1991. Tässä tilaisuudessa hän esitteli kokoamansa Poppoon historiikin. Seuraavana vuonna Matti Santa oli järjestämässä Impolan poppoon ”Viimeistä taistoa”, kun poppoolaiset tekivät linja-automatkan entisille taistelupaikoille Itä-Karjalaan. Matkan aikana päätettiin, että Poppoo järjestää JR 56 ja 60 Kilta ry:n vuosikokouksen kesällä 1993 Vammalassa Matti Sannan vastatessa kokouksen organisoinnista. Impolan poppoo ei ollut millään tavalla virallisesti järjestäytynyt vaan toimi veteraaniyhdistyksen osana ja haluttiin mukaan kiltatoimintaan. Kun Vammalaan perustettiin JR 56 ja 60 Killan alueosasto v.1995, niin Matti Santa valittiin edustajaksi killan hallitukseen. Näinä vuosina Matti Santa keräsi lisää aineistoa aiempaan Poppoon historiikkiin ja julkaisi kirjansa ”Impolan Poppoo – Tyrvään komppanian rajua joukkoa” v. 1997. Ansioistaan vapaaehtoisen maanpuolustustyön hyväksi Tasavallan Presidentti myönsi Matti Sannalle Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkin. Matti Santa laskettiin sukuhautaan Tyrvään kirkon katveeseen 7.12.2012. Martti Santa 21 Unto Oranne In Memoriam 6.11.1915 - 29.10.2012 Unto kuului sotaveteraaniemme ikäryhmään, joka syksyn 1939 kertausharjoituksista lähtien osallistui taisteluihin vapautemme säilyttämiseksi. Vuosia kestäneen jatkosotamme aikana kehittyi yhteenkuuluvaisuuden ja toveruuden siteitä, jotka jatkuivat niin työ kuin eläkevuosien ajan. Unto taisteli JR 56 riveissä saavuttaen rauhallisuudellaan ja aktiivisuudellaan niin esimiestensä kuin alaistensa luottamuksen. Hän oli JR 56 ja JR 60 killan perustajajäseniä toimien tapahtumien järjestelyissä ja osallistui ”vakiojäsenenä ” niin retkeilyihin taistelupaikoille kuin varuskuntiin. Kilta kutsui hänet kunniajäsenekseen v 2006 Unto oli opiskellut mittaustekniikkaa ja karttojen valmistelua - topografiaa. Uudisrakentamisen vuosikymmeninä hän oli tiiviisti mukana kehittämässä alaansa. Helsingin kaupungin Kiinteistövirastossa hän eteni karttapäälliköksi. Muistan tilaisuuden Unton täyttäessä 60 vuotta. Kaupungin virkamies ja poliittinen johto kiittivät kertoen hänen tekemisiään uudistuksista ja korostaen hänen yhteistyökykyään, jota tarvittiin eturyhmien välillä selvän ja virheettömän lopputuloksen saavuttamiseksi. Hän oli myös Topografikillan jäsen kuuluen sen hallitukseen pitäen alustuksia alansa kehityksestä. Perhe oli hänelle tärkein. Hänen kaunis omakotitalonsa puutarhoineen Käpylässä oli viihtyisä keidas, jonne hän kutsui ystäviään niin merkkipäivinään kuin kokouksiin. Vaimonsa kuoltua hän eli kaupungin vanhainkodissa. Hän oli kohteliaana isäntänä viedessämme hänelle joulukorimme v.2011. Vajaa vuotta myöhemmin laskimme Lauri Lähteenmäen kanssa havuseppeleen sinivalkoisine kukkineen hänen arkulleen. Viimeisiä alueosastomme keulahahmoista oli poistunut keskuudestamme. Antero Kallio 22 Oiva Kulma In Memoriam 27.5.1920 - 29.2.2012 Karkauspäivänä Laitilan hoitokodista kiirinyt suruviesti saavutti Oiva Kulman laajan ystävä- ja tuttavapiirin. Mynämäen Kivikylässä maanviljelijäperheeseen syntynyt Oiva vietti lapsuutensa ja nuoruutensa kotitilan maa- ja metsätaloustöissä. Sotien jälkeen Oiva osti vaimonsa kanssa Liedon Suopohjasta maatilan, jolla he viljelivät peltojaan ja kasvattivat ja hoitivat karjaansa. Koti oli Oivalle rakas paikka vielä pitkään eläkepäivillä, kunnes pari vuotta sitten Oiva muutti Laitilaan silloiseen Veljeskotiin. Muutto oli Oivalle ehkä raskaskin, mutta hän oli entuudestaan Veljeskodin pitkäaikainen tuttu vieraillessaan siellä usein aseveljiään tapamassa. Hän arvosti Laitilan Veljeskodin työtä. Isänmaan, kristinuskon, suomalaisuuden sekä lähimmäisten menestys ja puolustaminen olivat Oivan sydämen asioita. Kansanperinteen kerääjänä ja tallentajana hänelle oli myönnetty Kalevala-seuran, Suomen Kansallismuseon sekä Turun Yliopiston Kansatieteenlaitoksen kunniakirjat. Oiva Kulma oli haavoittunut talvisodassa kahdesti ja jatkosodassa kolmasti. Hänet oli palkittu viidesti urhoollisuudesta sotakentillä. Viides haavoittuminen katkaisi hänen sotatiensä Karhumäen valtauksen yhteydessä marraskuussa 1941. Oiva palveli jatkosodan Karmon johtamassa Mynämäen pataljoonan (JR60) jääkärijoukkueessa. Aseveljiensä keskuudessa Oiva tunnettiin pelottomana, rohkeana ja toverillisena miehenä. Nuoruuden Mynämäen Suojeluskunta-harrastus muuttui sodan jälkeen asevelityöksi, sotainvalidi, -veteraanityöksi sekä Vapaussodan Perinneliiton paikallisyhdistysten toimintaan osallistumiseen. Oivalla oli tapana usein muistuttaa lukuisilla kutsuillaan seuraavalla lauseella vieraitaan: ”Muistakaa: Jumala antoi jokaiselle kansalle oman maan. Meidän tulee viljellä ja varjella sitä.” Tämän velvoitteen Oiva oli täyttänyt kouriintuntuvasti. Hurjaakin hurjemmista sotaretkistään hän sanoi, että sota on hirvittävä onnettomuus ja kertoi partionsa polvillaan lausumasta rukouksesta Kidsin saarella kaukana vihollisen selustassa: ”Taivaan Jumala, varjele meitä. Anna meidän palata tältä retkeltä omiemme luokse. Älä anna lastemme nähdä tällaista helvettiä enää koskaan!” Oiva Kulma siunattiin synnyinpitäjänsä kirkkomaahan 23.3.2012. Häntä jäivät kaipaamaan tytär perheineen sekä sukulaisten ja ystävien laaja joukko. Seppo Posio 23 ”Sota on hirvittävä onnettomuus” Littoisissa asuu talvi- ja jatkosodassa viidesti haavoittunut sotilas, Oiva Aleksander Kulma, 85. Hänet on palkittu viidesti urhoollisuudesta sotakentillä. Hänet tunnetaan aseveljien keskuudessa pelottomana, rohkeana ja toverillisena miehenä. Kansanperinteen kerääjänä ja tallentajana hänellä on Kalevalaseuran, Kansallismuseon sekä Turun yliopiston kansatieteen laitoksen kunniakirjat. Hän on patriootti jos kuka. Suomalaisuuden, kristinuskon ja Isänmaan vapauden puolustaminen ovat olleet hänelle kunnia ja velvollisuus. Siviilityönsä maanviljelijänä tehnyt Kulma puhuu puhdasta Mynämäen murretta, syntymäkoti kun oli Kivikylässä Laitilan rajalla. Ikä ei ole muistia pahemmin rasittanut, sen sijaan kehossa olevat kunniamerkit - sotavammat - vaivaavat. Onhan niitä hoidettu, mutta sirpaleita on tullut ihon läpi vielä viime viikkoina. Yhtä täytyi oikein viilata ranteesta, kun se otti yöllä lakanaan kiinni. Nyt se on jo pois, kertoo Oiva. Pst-miehestä Karmon jääkäriksi Itsenäisyyspäivänä 1939 Oiva Kulma lähti vapaaehtoisena talvisotaan panssarintorjuntatykille tykkimieheksi. Länsi-Kannaksen torjuntataistelut Summasta Viipurinlahdelle, missä Oivan kyljen läpäisi vihollistykin ammuksen sirpale 18.2.1940. Oiva ei tätä itse huomannut, vasta kun hän joutui sidontapaikalle jalkojen jäätymisen takia, huomattiin sirpaleen tunkeutuneen keuhkoihin. Kesäkuun 18. päivänä 1941 Oivasta tuli jääkärijoukkueen konepistoolimies. Sitten alkoikin jatkosota juhannuksen tienoissa, kun Hitler oli julistanut rintaman ulottuvan Mustalta mereltä Jäämerelle. Yksikkö oli Mynämäen pataljoonan jääkärijoukkue, JR60/III/Jääkj. Se suoritti partiointia vihollisen puolella. Partioretket olivat joskus vain tiedustelua vihollisen aseistuksesta, sotilaista ja vahvuuksista, mutta toisinaan väkivaltaisia tuhoamisretkiä. Liikkuminen rintamien välissä ja vihollisrintaman selustassa merkitsi sitä, että yllätyksellinen kuolema vaani joka puolella. - Hermot oli joskus piukoilla ja lepoaikoina teltassa saattoi tulla pienestäkin kova riita, nauraa Oiva. Tiedustelutehtävän jälkeen jääkärijoukkue palveli taas muun jalkaväen mukana. 24 Kohti Petroskoita ja Karhumäkeä - Jatkosodan tulikaste, ääni Vieljärvellä- Kapteeni Matti Raitakari oli kärkijoukkueen johtaja ja olin hänen kanssaan. Ensin tuli hävittäjälaivue, sitten kevyet pommittajat, sitten raskaat pommittajat. Kuulin takaani suloisen naisen ääntä muistuttavan äänen, joka sanoi: “Laita kiväärisi oikealle puolen olkapäätäsi vasten!” Tämän jälkeen alkoi rytinä ja sataa pommeja, jotka olivat ainakin tuhannen kilon painoisia kuopasta päätellen: Se oli 10 metriä leveä ja 5-6 metriä syvä kuoppa karikkoisessa maastossa. Lauri Leino haavoittui samassa paikassa. Sitten jysähti oikeaan olkapäähän pommin sirpale niin, että tuntui. Jääkäri Kulman kivääri meni patruunapesän kohdalta poikki, mutta hän itse säästyi. - Se oli enkeli, joka suojeli minua ohjeellaan. Tämä tapahtui Vieljärven taistelujen aikana. Usein kuulee sotilaiden kertovan suojelusenkeleistä. Oivalle tällainen kokemus ei ole ainutkertainen. Vihollismarsalkka ja kolme kenraalia kaatuvat Elokuun 6. päivänä 1941 jääkäriryhmä sai tehtävän ottaa selvää Savinovo-Nuosjärvi -tiekolmion välissä olevasta vihollisen toiminnasta. Partiota johti kersantti Reino Kallio, mukana oli lisäksi kahdeksan miestä, yksi heistä jääkäri Kulma. Käsky oli olla menemättä tulitaisteluun - ainoastaan tarkkailla, mitä viholliselta oli tulossa. Ounasteltiin nimittäin mahdollista tulevaa suurhyökkäystä, josta kiinniotetuilta vangeilta oli tullut tietoa. Elokuun 9. päivänä partio oli tehtäväasemassaan. Vihollisen komentopaikalle oli noin 150 metriä. Viiden, kuuden tunnin odotuksen jälkeen tietä pitkin hyrräsi auto. Kallio käski avata tulen. Sotasaalisaseella - puoliautomaattikiväärillä - suunnattu suihku auton moottoriin sytytti sen tuleen. Autossa oli neljä “kaluunakauluksista” miestä ja Oivan huomiota kiinnitti heidän komeat viiksensä. Kaksi vihollisupseeria meni auton alle suojaan. - Muistan, kun se pitkäviiksi yritti tähtipistoolilla meitä tappaa, mutta kyllä se samalla tavalla nikkeliä totteli, sanoo Oiva. Tilanne kesti 3-5- minuuttia. Tämän jälkeen vietiin tieto pataljoonan komentajalle. Tämä oli majuri Karmolle mieluinen uutinen ja hän sanoi siinä menneen ainakin rykmentin komentajan. Myöhemmin saadun tiedon mukaan kyseessä oli Neuvostoliiton luoteisrintaman johto: yksi marsalkka ja kolme kenraalia. Vihollinen odotetusti vastasi tähän kahden vuorokauden kuluttua sellaisella tykistökeskityksellä ja vastahyökkäyksellä, että suomalaisten rintama keinui, muttei kuitenkaan murtunut. 25 Törnin panssariosasto, Pyhäjärven taistelut - Komppanian päällikkö Nukilla oli vaikeuksia saada miehiä eteenpäin, mutta paikalle tuli everstiluutnantti Kari kysyen minulta: “Oletteko pojat oikein väsyneitä?” Vastasin, että ei tässä nyt niin kauhean väsyneitä olla, vaikka onhan tässä jo kaksi kuukautta tapeltu yhteenmenoon. “Kun tämä on ohi, niin sitten levätään Peltoistenjärven rannalla kaksi viikkoa”, sanoi Kari ja se piti paikkansa, muistaa Kulma. Syyskuun puolivälissä JR 60 valtasi Auringan, Nikinovon ja Jadron kylät. Mynämäen komppania oli asemissa ja Oivan jääkärijoukkue tukemassa hyökkäystä. Sen avuksi oli tullut myös erillinen panssariosasto, kaksi Vickersiä ja vastikään viholliselta vallattu Klim Voroshilov 45 tonnin vaunu. Klimiä ajoi vänrikki Lauri Törni, joka johti koko osastoa. - Näin Törnin vaunun kääntyvän poikittain ja melkein kaatuvan. Kysyin Törniltä tapahtuneesta jälkeenpäin, jolloin hän kertoi nähneensä edessä ryssän tekemän miinakentän, joten hän päätti irrottaa vaunun viisi pikakivääriä ja tulla jalkaväen avuksi miesvoimin. Naapurilla oli konekiväärit 10 metrin välein. Kyllä tunsin luotisuihkun poikineen suhaisevan ohi ja päätin pitää pääni matalalla. - Oli upeaa katsottavaa, kun Törnin vaunun tykit ampuivat 50 metrin päässä oleviin naapurin kivirakenteisiin korsuihin. Vanjan korsut lensivät korkealle ilmaan, muistelee Kulma. Seuraavaksi edettiin kohti Kristianin kylää. Vieno Nurmi johti partiota, joka sitten törmäsi viholliskolonnaan. - Rintamien väli oli - ei sen pidempi eikä lyhyempi kuin - viisi metriä. Rohkaistakseen toisia Jaakko Salminen sanoi, että pelataan yksi ramina. Siinä samassa tuli hänelle luoti keskelle otsaa. - Yhtä erillistä kiväärin laukausta ei kuulunut, vaan oli yhtä jylyä. Patruunat loppuivat. Sanoin Kalliolalle, että noudan lisää patruunoita, mutta siellä oli jo ryssiä, ja juoksin pois niin paljon kuin kintuista pääsin. Jääkärijoukkueenjohtaja luutnantti Kalliola kaatui Pyhäjärven tiellä, otti Oivalta kp:n ja rupesi ampumaan. Vihollisen 45 mm:n piiskan ammus osui suoraan Kalliolan vatsaan. - Hetken hän vielä puheli, kunnes kuolema tuli, muistelee Oiva. Oiva harmittelee sitä, kun aina ei uskottu sotamiesten puheita. Näin kävi myös Pyhäjärven taistelujen aikana. Hän ilmoitti komppanian päällikölle, että naapuri motittaa heitä. Näin siinä sitten kävikin, mutta Kevytosasto 8:n, ratsumestari Rönnquistin yksi komppania tuli avuksi ja ilmoitti, että he ovat jo kahdesti avanneet ryssän katkaiseman tien ja kielsivät meitä viemästä haavoittuneita kauas taakse, koska olimme motissa. - Kevytosasto mursi myös motin ja pääsimme ahdingosta, sanoo Oiva. 26 Pyhäjärven taistelut merkitsivät tien aukaisua Petroskoihin. Petrskoi vallattiin 1.10.1941, ensimmäisenä sinne ehätti meidän suunnasta edellä mainittu kevytosasto, sitten seurasivat muut. Sitkeästi Pyhäjärvellä taistellut vihollinen saarrettiin, ja sotasaalista ja vankeja tuli valtavat määrät. Partisaaneja, rukous Kidsin saarella - Olin partioreisulla Seesjärven rannalla, kun tunsin savun hajun ja menin katsomaan. Siellä oli kaksi puna-armeijan sotilasta keittopuuhissa. Me otimme ne vangeiksi. He olivat meikäläisten puolelta palaamassa olevan partisaaniosaston jäseniä, jotka olivat jääneet suomalaisasemien väliin. He odottelivat Seesjärven jäätymistä ja aikoivat sitten edetä sieltä omien puolelle. - Mitä he keittivät, on iljettävää kerrottavaa: Vieressä oli vihollisvainaja, jolta oli pää katkaistu ja nahka nyljetty. Lihat kiehuivat ryssän pakissa nuotiolla! Rykmenttimme komentaja sanoikin vangeille: “Kuinka voi ihminen olla tällainen?”. - Uunitsassa tuli käsky selvittää erään laivan kohtaloa ja vihollisen toimintaa, kertoo Oiva partioretkeltään Äänisjärven Kidsin saarelle. Siellä tilanne oli erittäin vaarallinen: Partisaaniosasto oli juuri lähtenyt sieltä ennen heitä. Myöhemmin on selvinnyt, että tätä osastoa johti Juri Andropov, joka oli myöhemmin Neuvostoliiton johtomies. Vangeilta oli myös saatu tietää, että sinne oli tulossa lähiaikoina siperialainen divisioona. - Näimme kyllä hevospeleillä menevän heinäkuorman, mutta luulimme siellä olevan paikallisia maatöissä. Saaren asukilta saimme kuitenkin kuulla Suomeen matkalla olleesta kauhua ja kuolemaa kylvävästä osastosta. - Otimme majaksemme autioksi jääneen pirtin, polvistuimme koko joukkue sen lattialle ja yhteen ääneen lausuimme: ”Taivaan Jumala, varjele meitä. Anna meidän palata tältä retkeltä omiemme luokse. Älä anna lastemme nähdä tällaista helvettiä enää koskaan!” Joukkueen lähettämät rohkeat miehet, korpraalit Varjo ja Vainio veivät viestin kymmenien kilometrien päähän pataljoonan komentajalle ja meitä vastaan tulikin sitten Rajajääkäripataljoona 7. Viides haavoittuminen, terveiset jälkipolville Oiva Kulma pitää sotaa hirvittävänä onnettomuutena ja kauheana asiana. Hän kertoo, ettei pelännyt kuolemaa, mutta hiukan vihollista kylläkin. Pelkoansa hän ei kuitenkaan näyttänyt. Oivan sota loppui viidenteen haavoittumiseen Karhumäen valtauksessa, kun hän oli juuri palannut partiosta ja sen jälkeen lähtenyt tukemaan pataljoonan hyökkäystä. Hän 27 kertoo olleensa sinä aamuna kovin levoton ja hermostunut, ikään kuin olisi aavistanut jotain. Sitten tuli kohdalle kuuden tuuman tykin ammus, josta sirpaleet osuivat koko kehon alueelle. - Aseveljeni Pauli Äyräs kertoi minun jo olleen kuoleman kalpea ja huuletkin kellersivät. Itsekin ajattelin, että loppu on lähellä, kun ojentelin raajojani kuin pistetty sika. Verensiirto pelasti kuitenkin henkeni, muisteli Kulma. Kulma kertoo, ettei hänelle ole tullut painajaisia vihollissotilaiden tappamisesta sotatoimissa. Hän painottaa, että kysymys oli sodan ankarasta laista tappaa tai tulla tapetuksi. Sen sijaan hän kertoo aseveljestään, jolle on unissa ilmestynyt samoja vihollissotilaita, jotka ovat anoneet häneltä armoa, koska olivat jo haavoittuneita tai aseettomia kohdatessaan väkivaltaisen kuoleman. - Tällöin tilanne oli toinen, vihollinen oli jo puolustuskyvytön, painottaa Oiva. - Taistelua ennen pelko on suurimmillaan, mutta kun rytinä alkaa pelkoa ei enää tunne. - Mielestäni Suomen armeijan jatkuvat säästöt uhkaavat maanpuolustusta. Tämä tuli kohtaloksemme ennen talvisotaakin, linnoittaminen ja varustelu oli laiminlyöty, vaikka Mannerheim oli jo vuosia ennen varoittanut sodan uhasta, varoittelee Oiva. - “Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan” on vanha roomalainen viisaus. - Nuorisossa ei ole mitään vikaa, se on isänmaallista ja kunnioittaa veteraanien työtä. Minulle nuoruuden harrastus oli suojeluskunta, sieltä sain hyvät eväät sotareisulle, ampumataidon ja hyvän fyysisen kunnon. Suojeluskuntaan kuuluminen ei kuitenkaan kaikkea ratkaissut, monet punikkien pojat olivat urhoollisempia kuin suojeluskuntalaiset konsanaan. - Muistakaamme aina: Jumala antoi jokaiselle kansalle oman maan. Asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan sitä, sanoo Oiva. Tätä voi vielä täydentää Topeliuksen Maamme -kirjan sanoin: “Jokainen joutuu myös joskus vastaamaan siitä, kuinka on isänmaataan vaalinut.” Seppo Posio Lähteet: Oiva Kulman kertomus 11.11.2005 Kaino Tuokko: 1. Divisioona 1941-1944 Tapani Valli: Varsinaissuomalaisten sotatie 1939-1944 Gustav Mannerheim: Muistelmat II 28 Antero Kallio TOIMINTAKYKYMME ON YHÄ KORKEALLA ”IKIHONKA” kyselyn tulokset v. 2013 1. Lähtökohdat Suomessa on viime vuosina ryhdytty selvittämään myös yli 85 vuotta täyttäneiden toimintakyvyn muutoksia. Keski-iän nopea nousu on herättänyt kysymyksen: Nouseeko elinikämme nopeammin kuin toimintakykymme paranee? Sotaveteraaneistamme nuorimmat saavuttavat tänä vuonna 88 vuoden iän, joten me muodostamme mielenkiintoisen kohderyhmän, jonka toimintakyvyn vähenemistä seuraamalla yhteiskuntakin voi varautua muutoksiin, jotka ovat välttämättömiä vanhuusvuosiemme elinolojen pysyttämiseksi riittävän korkealla tasolla. Teimme vuonna 2011 kyselyn JR56 ja JR60 killan veteraanijäsenten elinoloista ja toimintakyvystä. Toistimme kyselyn hieman laajennettuna vuoden 2013 keväällä. Lupauduin uudelleen projektin vetäjäksi ja kuten viimekin kerralla, tein pojanpojastani projektin työjuhdan. Selvityksen nimi on IKIHONKA 2013. Vertasimme uuden selvityksen tuloksia edelliseen selvityksen (2011) vastaaviin, joka mahdollisti mielenkiintoisten johtopäätöksien tekemisen. Kohderyhmä oli sama kuin edellisellä kerralla, se on toki tuntuvasti pienentynyt näyttämöltä poistuneiden johdosta (151–107). Toisaalta viime kerralla vastaamatta jättäneitä oli nyt vastaajien joukossa (22). Vertasimme tälläkin kertaa tuloksia myös Tampereen yliopiston ”Tervaskanto”tutkimuksen tuloksiin. Sehän tehtiin kaikista (mukaan lukien naiset) yli 90-vuotiaista Tamperelaisista vuonna 2009. 2. Kysymykset ja vastaukset ”IKIHONKA 2013” kyselylomake- 2 sivua •Perustiedot •Asuinpaikka: (kotona yksin/omaisen kanssa, palvelutalossa, laitoksessa) •Sotainvalidi •Veteraanijärjestön jäsen •Kuntoutus 2012 •Kuulo: (normaali, kuulukoje) •Muisti: (normaali, pienehkö vaje, vaikea dementia) 29 Vastaajia pyydettiin myös arvioimaan Liikuntakykyään ja Perustoimintokykyään, valitsemalla hänen kuntoaan parhaiten kuvaava vaihtoehto. •Liikuntakyky: liikkuminen sisällä, kävely 400 metriä, portaissa liikkuminen •Perustoiminnot: pukeutuminen, vuoteesta/vuoteeseen nousu Arviointivaihtoehdot: - ”kyllä, vaikeuksitta” = 1 piste - ”yksin, mutta se on vaikeaa” = 2 pistettä - ” vain, jos joku auttaa ” = 3 pistettä - ” en kykene ” ” = 4 pistettä Kyselyt lähetettiin tammikuussa 2013 saatekirjeen ja vastauskuoren kera. Vastaukset osoitettiin alueosastojen puheenjohtajille (Helsinki, Laitila, Pirkanmaa, Rauma, Turku, Osasto Törni, Uusikaupunki, ”Impolan Poppoon” viimeinen veteraani poistui 2011 alussa). Kyselyä täydennettiin kuntoutuksen ja järjestöjäsenyyden osalta vuoden 2013 kyselyssä. Lähiomaiset ja laitoshoitajat auttoivat vastausten laadinnassa tarvittaessa. Alueosastojen puheenjohtajat huolehtivat asiasta niin että viimeisetkin vastaukset saatiin huhtikuussa 2013. Kyselyyn vastanneiden lukumäärä ylitti odotukset. Vastaukset olivat hyviä täydennettynä herkullisin lisäkommentein ”Kunto on vähän huono, mieliala hyvä ” ja ”Luovutan kuntoutusvuoroni minua heikommille” osoittavat ettei ainakaan huumori ole unohtunut! Myös muista sairauksista oli lisätietoja, monet valittivat näön heikkenemistä. Eläketiedot jätettiin tässä kyselyssä pois, nehän ovat samat kuin vuonna 2011, siis 1000€-1200€/kk muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. 3. Vastausten käsittely ja yhteenvedot Teimme ensiksi yhteenvedot alue-osastoittain. Annoimme jokaiselle vastaajalle tunnusluvun, joten vastausten luottamuksellisuus varmistui. Koko ryhmän vastausten tuloksista teimme kaksi yhteenvetoa johtopäätösten tekoa varten. 2013 2011 Veteraaneja 107 151 Vastauksia 104 125 Vastaus% 97% 81% Keski-ikä 01.01.2013 oli 90vuotta 6 kuukautta 23 päivää. 30 YHTEENVETO 1. PERUSTIEDOT (kaikki vastaajat) 2013 2011 Kotona 75% 79% Palvelutalossa 11% 9% Laitoksessa 14% 12% SOTAINVALIDI 34% 39% Normaali 51% 51% Kuulokoje 49% 49% Laitos, avo tai koti 94% ei tietoja Ei kuntoutusta 6% ei tietoja Normaali 34% 46% Pienehkö vaje 52% 44% Vaikea dementia 14% 10% ASUINPAIKKA KUULO KUNTOUTUS MUISTI YHTEENVETO 2. LIIKUNTA JA PERUSTOIMINNOT Laskimme ensin jokaiselle vastaajalle ”liikuntakertoimen” L ja ”perustoimintakertoimen” P ja kokonaiskertoimen K näin: L kerroin: a) liikkuminen sisällä b) kävely 400m c) portaissa kulkeminen. vaikeuksitta =1 piste yksin, vaikeaa =2 pistettä toisen auttamana = 3 pistettä ei kykene = 4 pistettä siis huonoin mahdollinen L kerroin on 12, paras mahdollinen L kerroin 3. P kerroin: a) pukeutuminen b) vuoteesta/vuoteeseen -nousu vaikeuksitta =1 piste yksin, vaikeaa = 2 pistettä toisen auttamana = 3 pistettä ei kykene = 4 pistettä siis huonoin mahdollinen P kerroin on 8, paras mahdollinen 2 31 K kerroin: L+P kuvaa vastaajan liikkumis- ja perustoimintojen suorituskykyä kokonaisuutena. Siis paras mahdollinen K kerroin on 3+2= 5, huonoin mahdollinen K kerroin on 12+8 =20 Laskemalla vastaajien eri kertoimet yhteen ja jakamalla summa vastaajien lukumäärällä saadaan vastaajaryhmän suorituskyvyn mittarit (L, P, K). Niiden avulla voi helposti verrata eri vastaajaryhmien arvoja. L , P, ja K laskettiin (n= ryhmän lukumäärä) HUONOIN PARAS 2013 2011 LIIKUNTAKYKY (1+2+3) 12 3 6.1 5.4 PERUSTOIMINNOT (4+5) 8 2 3.1 3.0 YHTEENSÄ (1-5) 20 5 9.2 8.4 4. Vertailut ja Johtopäätökset Asuinpaikka: Kotona asuvien yllättävän suuri osuus on todisteena siitä, että veteraanijäsenet ovat pääosin toimintakykyisiä. Koko ryhmästä 75 % asui edelleen kotona (2011 ->79 %). Huolestuttavaa on kuitenkin että kotona yksin asuvien lukumäärä on 35 %. Killan kannattajajäsenten (nuoret) aktiivinen yhteydenotto nimenomaan tähän ryhmään on ensiarvoisen tärkeätä. Laitoksissa asuvien pieni lisäys on luonnollista. Ero tamperelaistutkimukseen on edelleen suuri, toisin sanoen veteraaniemme asuinpaikkakunnat ovat säästäneet reippaasti tamperelaisiin verrattuna (yli 10 % enemmän asuu kotona). Koti näyttää olevan kullan kallis. Sotainvalidit: Poistuneiden joukossa on hieman enemmän invalideja, siitä pieni muutos % -luvuissa. Useimpien sotainvaliditeettiprosentti on 10–20%, vain muutamalla 65–80%. Kuulo: Ilman kuulokojetta pärjää edelleen noin puolet. Asiantuntijoiden mukaan tämä tulos ei voi pitää paikkaansa. Toisin sanoen vastaajat ”uskovat kuulevansa”. Kaikista yli 90-vuotiaista vain 10–20% ovat normaalikuuloisia. Kannattajajäsenemme saivat esitellessäni tuloksia kehotuksen ”pakottaa” nämä normaalikuuloiset kuulolaboratorioihin. Veteraanithan ovat oikeutettuja saamaan kuulokojeet ilmaiseksi. Niiden hankinta parantaa, joskaan ei kokonaan poista, kuulovajetta (henkilökohtaisen 25-vuoden kokemuksieni mukaan). Kuntoutus: Tulos oli ennakoitua parempi, toisin sanoen sotaveteraanijärjestöjen aktiivinen toiminta on kyselyssä näkyvissä. Vain 7 % ilmoitti, etteivät ole olleet avo- koti- tai laitoskuntoutuksessa vuonna 2012. Muisti: Arviointi normaalin, pienehkön vajeen ja vakavan muistihäiriön välillä (35,52,14 %) on tapahtunut pääosin vastaajan toimesta. Ilahduttavaa on todeta että 32 vakavan muistihäiriön (dementia, Alzheimer jne.) nousu on kahdessa vuodessa pysynyt muutamana prosenttiyksikön nousuna (10 % -14 %). Tämä lienee huomattavasti pienempi kuin keskimäärin tässä ikäluokassa. Liikuntakerroin (L) ja perustoimintokerroin (P) ”Ikihonka 2013” – tutkimuksen tulosten vertailu vuoden 2011 tutkimukseen osoittaa hämmästyttävän pientä heikkenemistä, joka siis näkyy kertoimen laskutavasta johtuen kertoimen suurentumisena. Tämä keskimääräinen muutos on siis vain noin 5 % kahden vuoden tarkastelujakson aikana. Vertailimme myös 12 vanhimman veteraanin (1920 tai aikaisemmin syntyneet) kertoimia muiden vertailuryhmän kertoimiin. 12 vanhimman kokonaiskertoimensa (K-kerroin) on 9.8, kun kaikilla vastaajilla se oli 9.5. ”Vanhusten” hyvää kuntoa osoittaa se, että vanhimpien, Vihtori Siivon (100 vuotta nyt elokuussa) ja Erkki Luntamon (99 marraskuussa) kertoimet ovat kärkiluokkaa, minun kertoimeni on 5.0 (ikäni 95) ”Ylös, ulos ja lenkille” - on rautaa ja uimahallien kävijämäärää on syytä vielä nostaa. Näkö: Monet vastaajat totesivat näkönsä heikentyneen. Käynti silmälääkärin luona on paikallaan. Useimmissa tapauksissa on kyseessä harmaakaihi, johon toimenpiteenä käytetään laserleikkausta. Tuloksena on näkökyvyn ja samalla koko elämänlaadun huomattava paraneminen. Minulle laserleikkaus tehtiin molempiin silmiin. Sotaveteraanijärjestöjen on syytä nopeasti huolehtia siitä, että veteraanien maksukynnystä alennetaan. Leikkaus maksaa muille paitsi ”lähes sokeille” 1000–1500€/silmä. 5. Pohdintaa Killan hallituksen kokouksessa toukokuussa 2013 olimme yksimielisiä, niin veteraani kuin nuoremmat kannatusjäsenemme, että tulokset osoittavat lähivuosien aikana ratkaisevaa kunnon säilymiselle on kuntoutuksen, kuulon & näön parantamisen ohella huolehtiminen veteraanijäsentemme jäljellä olevista vuosista pitämällä näiden ryhmien välillä aktiivista yhteyttä. Miten tämä hoidetaan, on alueosastojen tärkeimpiä tehtäviä. Verkosto jossa veteraanilla on oma kiltaveli tai kiltasisko on tavoitteemme! Seuraavan kyselyn valmistelu vuodelle 2015 alkaa. Silloinhan meitä on ennusteiden mukaan jäljellä 40–60. Välivuosina me veteraanit saamme joulukorit. Lämpimiä kesäisiä päiviä, Antero Kallio 33 Väinö Luusua SUMEIKASTA KAGRAKANKAALLE 3JR56:n päällikkö, kapteeni Veikko Vesa sai 26.7. ensimmäisen pataljoonan komentajalta, majuri Viljakaiselta määräyksen lähettää nopeasti joukkue Kagrakankaalle. Siellä oli asemat murtumassa. Kapteeni Vesa lähetti vääpeli Toivo Palmin. Palmin saavuttua venäläiset olivat jo taka-asemissa. He luulivat saaneensa lopullisesti murtoaukon avatuksi, mutta eivät muistaneet turvata saavutettua menestystä vaan rupesivat pitämään taukoa (kirjoittajan näkemys). Tällöin Palmin porukka hyökkäsi oikealta sivustalta. Siinä Suomi-konepistoolit tekivät tehtävänsä. Palmi otti asemat haltuunsa. Aamuvarhaisella 27.7. kapteeni Vesa tulee luokseni ja kysyy joukkueenjohtaja Salmista. Minä vastaan, että edessäpäin. Molemmat johtajat palaavat luokseni ja Salminen sanoo, että Luusua lähtee ryhmän kanssa Kagrakankaalle. - Kapteeni Vesa oli luvannut Palmille vaihtoa vuorokauden kuluttua.(Sumeikan Kagrakankaan taistelusta 24.7.; JR 56 1941- 1944, s. 327) Taistelut alkoivat 26.7., jossa menettiin noin 400 metrin alue vihollisille. Vänrikki Lonka menetti tuon alueen. Joukkueeseen oli tullut nuoria poikia täydennyksenä ja konekivääriin oli tullut häiriö ja nämä seikat aiheuttivat menetyksen. - Minä sanoin kapteeni Vesalle, ettei tällaisella porukalla voi lähteä vahvistettua valioluokan pataljoonaa vastaan ( vankitietojen mukaan), sillä vasta muutama päivä sitten tuli täydennyksenä 1925 syntyneitä ja 5-6 poikaa pantiin minun ryhmään. Kapteeni Vesa sanoi, ettei hänellä ole mistä antaa. Jos joukkueenjohtajalla on, niin antakoot. Vänrikki Salminen kysyi, että mitä sinä olet vailla. Vastasin, että kun saisin yhdenkään vanhemman miehen lisäksi, että pystyy pitämään porukan koossa. Vuonna 1925 syntyneet eivät olleet vielä saaneet kunnon tulikastetta, tykkitulta kylläkin jossain määrin. Salminen kysyi, että kenet sinä haluat. Vastasin, että alikersantti Koivuniemen. Salminen sanoi, että saat hänet, mutta hän ei määrää. Jos Koivuniemi lähtee vapaaehtoisesti, niin hän saa mennä. Koivuniemi vastasi myöntävästi ja totesi, ettei tällaisella porukalla voi taistella, sehän tulee heti karkuunlähtö. Kapteeni Vesa laittoi lisäksi panssarintorjuntaryhmän 1 +4 miestä, alikersantti äsken tulleita vanhoja miehiä. En tiennyt hänen nimeään. Aloimme lähestyä Kagrakankaan taistelualuetta. Tämä äsken mainittu alikersantti sanoi minulle, että ota hänenkin porukkansa johtoosi, hänestä ei ole; hän on Lemetin motituksen aikana Talvisodassa tärähtänyt. Sanoin hänelle, että katsotaan sitten, kun päästään asemiin. Saavuttuamme asemiin Palmi piti seitsemän miehen voimin asemia hallussaan juosten kahtaalle ja ampuen konepistooleilla näin ilmoittaen viholliselle, että on täällä vielä miehiä. Vääpeli Palmi lohdutteli meitä, että kyllä te tässä pärjäätte. Kaivakaa äkkiä asemat, sillä ryssä hyökkää valoisana aikana joka kahden 34 tunnin välein. Pimeällä se ei liiku. Vielä hän jatkoi, että asemien lähellä vasemmalla on kasa venäläisten konekiväärejä. «Kun tulee pimeä, niin hakekaa ne pois.» Suunnittelimme asemat heti uusiksi. Vasemman ja oikean siiven asema pysyy paikallaan ja keskellä siirretään asemaa noin 40 metriä eteenpäin, vähän niinkuin kurkiaura ja Lampela menee kärkeen pikakiväärin kanssa. Minä jäin entiseen asemaan Lampelan selän taakse sopimuksella, etten saa ottaa taisteluun osaa vaan seuraan vain tilannetta niin, että voin antaa Lampelalle irtaantumiskäskyn, jos tarve vaatii. Olihan siinä sekin hyöty poikain kannalta, että vanhempi mies oli pikakiväärin kanssa keulilla. Me vanhemmat tehtiin näin vain sen takia, että jos pojat eivät pysy asemissa, niin näemme, milloin he lähtevät karkuun. Kaivoimme montut heti. Maa oli kohtuullisen hyvää hiesu-soramaata. Oli se harmi jättää paremmat asemat, mutta hyvin niissä pärjäsi ja ne myös pidettiin luutnantti Tuokon operaatioon saakka. Venäläiset olivat tehneet jo yhden hyökkäyksen. Alikersantti Koivuniemi haavoittui ensimmäisen tunnin aikana. Tämän johdosta siirsin korpraali Valon vasemmalle Koivuniemen asemaan. Taistelun tauottua Valo tulee minun luokseni ja sanoo, että nyt ne konekiväärit ovat meillä, että mitä niille tehdään. Niitä oli seitsemän kappaletta. Sanoin, että pane kaksi rinnakkain, sitten viisi metriä väliä ja taas kaksi ja loput samoin. Kehotin laittamaan patruunavyöt paikalleen ja ampumavalmiiksi. Valo sanoi, että miten hänkin laittaa, sillä ensi kerran hän näkee koko vehjettä. Kehoitin laittamaan aseet kuitenkin penkalle. Siinä oli hyvä paikka. Menin katsomaan poikia, että onko heillä taistelumonttu kunnossa. - Alokasaikana oli alakerrassa konekiväärikomppania. Meille kiväärikomppanian aliupseerikoulun käyneille annettiin lyhyt pikakurssi niin, että osasimme ottaa konekivääristä lukon pois ja panna takaisin ja patruunavyön paikoilleen. Näillä tiedoilla pärjäsin. Se oli huonoa, että oli kangasvyöt Kuusi konekivääriä panin ampumavalmiiksi ja kertatulelle. Valon lisäksi käytin kolme poikaa asemista ja ammutin jokaisella pojalla muutaman kerran ja näytin, miten ase pannaan kestotulelle. On hyvä, jos on vyöllesyöttäjä. Jos näyttää siltä, että pitää asemista lähteä, niin ei muuta kuin kookoolle. On tulivoimaa eikä sieltä niin helposti tulla, kun on kookoo tulitoiminnassa. Kun puolen päivän aikaan 27.7. kävin katsomassa vasemmalla olevien joukkueitten saumakohtaa, niin huomasin luutnantin joukkueen asemista taaksepäin noin 30 metrin päässä syvennyksen, joka oli kuin pata, 8 - 10 metriä halkaisijaltaan ja syvyyttä oli toista metriä. Siellä rinteessä makasi 7 - 8 liikuntakyvytöntä haavoittunutta. Ajattelin, etteiköhän Palmi tiennyt niistä. Hehän olisivat voineet kuljettaa ainakin osan JSP:lle. Sanoin haavoittuneille, että teitä pitää lähteä kuljettamaan sidontapaikalle. Oli onneksi yksi heistä järjissään, joka sanoi, että tapelkaa pojat, vain se heidät pelastaa. Jos lähdette heitä kuljettamaan niin venäläinen tulee perässä ja he jäävät venäläisten käsiin. Ei muuta kuin tapelkaa, se on heidän pelastus. 35 Elokuun puolivälissä oli yöllä 3 - 4 tuntia pimeää. Meitä tietysti vähän pelotti vääpeli Palmin vakuutteluista huolimatta. Yksi pojista muisti, että poikasena ollessa oli heitetty linkoa. Olisiko kellään kapeaa housuvyötä. Sellainen löytyi korpraali Valalta. Vyö ja linkokivet annettiin sotamies Lampelalle, joka oli asemissa kurkiauran kärjessä. Harvassa metsässä heitetty kivi pomppi joskus aika kaukana. Pian se venäläinen tottui meidän salaiseen aseeseemme. Suomalaisten ja venäläisten asemat 13.8.1944 36 Illalla 29.7. tapasin kapteeni Eino Sparren keskustelemassa luutnantin kanssa. En tuntenut kapteenia aikaisemmin. Käveltyämme vähän matkaa, hän pysähtyy ja sanoo minulle, että tämä luutnantti ei ole niitä parhaimpia miehiä. Sinun pitää ottaa tämä murtokohta vastuullesi ja käydä tarkastamassa luutnantin asemia. Ajatuksissani en ottanut virallisena määräystä vastaan, koska hän ei antanut määräystä luutnantin läsnäollessa. Hän yritti minua vielä lohduttaa, ettei se ryssäkään ole kummempi sotilas, kuin mekään. Hän tuntee ne melko hyvin, sillä hän on Pietarissa syntynyt. Seuraavana aamuna kapteeni Sparre tuli tarkastamaan komppaniaansa. Hän käveli luutnantin asemien etupuolta. Korpraali Valo sanoi, kun kapteeni tuli hänen kohdalle, että herra kapteeni, vihollinen on aivan lähellä. Hän sanoi, ettei se ryssä osaa ampua. Silloin hän siirtyi kapteenin rinnalle ja ajatteli, ettei se hänenkään henki ole sen kalliimpaa, kuin kapteenin. He ehtivät kävellä 20 metriä, kun kapteenia osui luoti keskelle otsaa ja Valoa osui keskelle konepistoolin rumpulipasta, joka roikkui hänen sotilasvyössään. Oli onni, että se sattui olemaan räjähtävä luoti. Vain sormiin tuli pieniä verinaarmuja. Oppilas Tauno Keihtä toi 7.- 8.8. minulle apujoukkoja kaksi joukkuetta (JR 101 :n porukka?). Hän heitti miehet noin 100 metrin päähän asemista. Minä olin korviketta keittämässä. Hän kiirehti minua, että lähde ottamaan apujoukot vastaan, että hän pääsee lähtemään pois. Minä siihen, että älä hätäile, juodaan korvikkeet ja muistellaan kuulumiset, koska emme ole vuoden 1942 Kemistä lähdön jälkeen nähneet toisiamme. Täydennysporukka kuului siellä kolistelevan. He eivät tienneet, että vihollinen oli niin lähellä. Keihtä lähti juotuaan korvikkeen. Tähän aikaan venäläinen antoi raskaan tuli-iskun ja se sattui keskelle täydennysporukkaa. En tiennyt porukan vahvuutta enkä tappioita. Minulle tuli yhdeksän miestä täydennysporukasta asemiin. Menin 8.8. keittämään teetä asemien takamaastoon. Sieltä vanhan kranaatinmontun pohjasta puhdistin soran näkyviinjajohan tuli vettä. Jos olisin käyttänyt vanhaa keittopaikkaa olisi sieltä tuuli käynyt venäläisten asemiin päin, joten savu olisi ilmaissut asemamme tarkemmin. Juuri, kun vesi oli kiehumapisteessä yksi poika tuli sanomaan, että ryssä tuli asemiin. Otin pakin käteeni ja juoksin asemia kohti. Samassa kuului konepistoolin sarjatulta ja sanoin, ettei ole hätää, kun kuuluu konepistoolin ammuntaa. Koska Pärmin porukan miehistä yksi kaatui niin muut levittäytyivät sivulle. Näin venäläinen pääsi asemaan. Kun korpraali Valo kuuli tämän, hän otti yhden pojan kaverikseen ja ajoi vihollisen pois asemasta. Kolme miestä lähti viemään kaatunutta kaveriaan JSP:lle eivätkä he palanneet takaisin. Rykmentinkomentaja Matti Arnio lähetti 8.- 9. 8. lähettiupseerinsa - luutnantti sotilasarvoltaan - tuomaan minulle hyökkäyskäskyä menetetyn alueen takaisinvaltaamiseksi. En tiennyt silloin, että luutnantti Lonkan jälkeen oli kaksi porukkaa yrittänyt 37 ottaa alueen takaisin haltuunsa ensin puolentoista joukkueen voimin ja sitten kokojoukkueella, mutta ilman tulosta. Lähetti esitti, että tykistön ammuksia oli luvattu reilusti. Minä kieltäydyin hyökkäyksestä. Luutnantti kysyi, että mikä oli syy. Sanoin, ettei ole voimia. Sillä hetkellä oli 16 - 17 miestä. Lähettiluutnantti kysyi, että mitä hän sanoo everstille. Sanoin, että se on teidän asia, mutta minä en hyökkää, mutta asemat pidetään, jos pystytään. En huomannut kysyä korpraali Valolta, jonka vastuulle homma jäi, että oliko vihollinen yhtä aktiivinen hänen aikanaan kuin minun aikana. Haavoituin Kagrakankaalla 10.8.1944 klo 14- 15. Olin tämän jälkeen taistelussa mukana noin kolme tuntia. Siirsin murtokohdan vastuun korpraali Reino Valolle ja sanoin kuten kapteeni Sparre sanoi minulle, että luutnantin joukkuetta pitää pitää silmällä ja käydä välillä tarkastamassa, että onko asiat kunnossa. Vasemmalta siiveltä oli kaksi haavoittunutta sotilasta menossa JSP:lle ja minä menin heidän mukanaan. Siellä oli paljon haavoittuneita. Jouduin odottelemaan toista tuntia käsittelyäni. Vasemman reiden tyvessä lähellä mahan pohjaa oli neljä sirpaletta, jotka otettiin pois. Sain viisi vuorokautta vup:ta ja sairastamaan töpinään. Menin kuitenkin komppanian komentopaikalle. Hoidin haavoja JSP:lta annetun ohjeen mukaan ja viidessä vuorokaudessa ehti kehittyä hyvä orvaskesi haavoihin. Aselepo astui voimaan 4. päivä syyskuuta 1944. Venäläiset pyysivät heti majurin ruumista ja lupasivat etelämpää toimittaa 4 - 5 suomalaisruumista vastalahjana. Meidän joukkueen lääkintämies, sotamies Kaarlo Rask, määrättiin laittamaan majurin ruumis luovutuskuntoon. Hänellä oli kaksi sotamiestä apuna. Viimeksi siepatut kaksi vankia kertoivat, että majuri oli haavoittunut kolme kertaa viime taisteluiden aikana. Lääkintämies totesi, että vangit puhuivat totta. Ainakin siteet näyttivät sellaisilta. Salmisen joukkue viimeisenä vastapelurina määrättiin luovuttamaan majurin ruumis venäläisille. Kagrasuon puolivälissä venäläiset ottivat vainajan vastaan. Kunniavartiojono oli ollut pitkä, aina kangasmaalle saakka, ja kovaa meteliä olivat pitäneet. Olivat huutaneet suomenkielelläkin, että Kagrakankaan sankari. Minä en ollut tapahtumassa mukana. Sattui komppanian päivystysvuoro. Oli siirrytty muka normaaleihin sotilasoloihin. Kagrakankaan tuhoamistaistelu 16.8.1944 38 Viljo Sinisalo Muistoja menneiltä ajoilta ”Nuijamaan seurakunnan ystävyysmatka Laitilaan 15. Ja 16.syyskuuta 2007 toi mieleen sodanaikaisia evakkomuistoja vuosilta 1940 – 1944. Kyseiset seurakunnat ja seurakuntalaiset tutustuivat toisiinsa Talvisodasta johtuneen evakkomatkan aikana. Laitila oli määrätty nuijamaalaisten evakointipaikaksi. Paikka oli paras, mitä sellaisessa tilanteessa voi toivoa. Ehkä silloin sodan aikana ei tuota asiaa syvällisemmin ajateltu. Toivottiin hartaasti sodan loppumista ja pääsyä takaisin kotiin. Sota aikanaan loppui, ja noin puolet Nuijamaan asukkaista pääsi takaisin koteihinsa, mutta saman verran suunnilleen joutui luovuttamaan kotinsa Talvisodan pakkorauhan seurauksena Neuvostoliitolle. Tämän takia monet perheet joutuivat olemaan evakkomatkalla kauan. Jotkut muuttivat jäljelle jääneeseen Karjalaan ollakseen lähempänä kotiseutuaan. Meidän perheen evakossa olo Laitilassa kesti yli 2 vuotta, koska koti jäi Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle. Laitila ehti tulla tutuksi ja monella tavalla merkitykselliseksi monestakin syystä. Kolme sisaruksistani kävi siellä kansakoulua, kaksi suoritti rippikoulun ja sai Herran Pyhän Ehtoollisen. Lisäksi nuorin siskoni syntyi siellä. Ainakin omalta kohdaltani , vaikka kävin vaan kevätrippikoulun siellä, Laitilan kirkosta tuli tavallaan kotikirkkoni. Meitä Nuijamaan nuoria pääsi ripille toukokuussa – 40 Laitilan kirkossa 34 nuorta. Kuten alussa mainitsin, sitä sijoituspaikan hyvyyttä ei silloin evakkoaikana ehkä syvällisemmin ajateltu, mutta iän karttuessa tulee paneuduttua menneisyyteen ja osaa antaa arvoa kaikelle entisellekin. Minun nuoruuteni, talvisodan että jatkosodan aikana, myös mieheksi tulemiseni, liittyy syvästi Laitilaan. Tullessani Laitilaan olin 16 vuotias. Olin siellä ja asuin siellä vajaat 2 vuotta. Samanikäiset nuoret tulivat tutuiksi, Laitilan murre oli täysin hallinnassa, ja pitäjä tuntui aivan kotiseudulta. Jatkosota alkoi, täytin 18 vuotta, minun ikäluokalleni tuli kutsuntaan käsky joulukuun 29. päivä 1941 ja palvelukseen astuminen 17. tammikuuta 1942. Jouduin samanikäisten Laitilan poikien mukana Koulutuskeskus I :een Hyrylään. Kun sitten jouduin rintamalle syksyllä -42, sijoitukseni oli joukko-osasto jalkaväkirykmentti 56, 2. pataljoonan 7. komppania. Komppania oli alun perin koottu vallan Laitilan pitäjän miehistä. Tunsin jotenkin olevani itsekin Laitilalainen. Komppania oli sama, jossa meidän evakkotalon ainoa poika Gunnar Vänni kaatui hyökkäysvaiheen aikana 5.lokakuuta 1941 Äänislinnan pohjoispuolella Itä-Karjalassa. Gunnar oli tuttu meille ja tuntui pahalta. Oliko sattumaa, hän oli ollut komppanianpäällikön taistelulähettinä, johon samaan tehtävään minä myöhemmin jouduin. 39 Meidän perheen evakossaolo Laitilassa venyi yli kaksivuotiseksi, koska koti jäi Talvisodassa Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle. Kun Jatkosota alkoi ja Nuijamaan seutu oli vallattu takaisin, ei kotiseudulle päästetty heti palaamaan miinavaaran ym. syiden takia. Kotiin palaaminen siirtyi senkin takia, kun venäläiset olivat purkaneet juuri ennen sotaa isän rakentaman talomme, joten se piti rakentaa uudelleen. Perhe pääsi kotikylään keväällä – 42, mutta joutui asumaan naapureiden rakennuksissa niin kauan, kunnes oma asunto valmistui. Vajaa kaksi vuotta sai perhe asua kotonaan, kun täytyi taas lähteä ja jättää rakas koti venäläisille. Kesäkuussa – 44 Kannaksella ja kaikilla Suomen rajoilla riehui veriset taistelut, venäläiset painostivat kovasti. Kesäkuun 20.päivä Viipuri menetettiin, ja samaan aikaan Nuijamaan asukkaat joutuivat lähtemään evakkomatkalle, ja lopullisesti kaikki ne, joiden koti jäi talvisodassa määrätyn rajan Venäjän puolelle. Omalta kohdaltani tunnen olevani evakko vieläkin, koska koti jäi venäläisten valtaamalle alueelle. Uusi koti ja asuinpaikka, vaikka on siihen jo kotiutunut, niin lapsuuden koti sekä maisemat ovat silti mielessä, myös kaipaus sinne. Itse olin ratkaisutaisteluissa mukana Talvisodassa kuuluisaksi tulleen Kollaan maisemissa, missä saimme vihollisen pysäytettyä, ja rauha tuli sitten syyskuun 4.päivä. Sekin seutu piti jättää ja luovuttaa venäläisille. Muistan hyvin kun sieltä pois marssiessamme kohti Tuupovaaran pitäjää saimme tietää lopulliset rauhanehdot. Silloin minulle selkeästi selvisi, että kotiin en pääse, vaikka sota loppui. Aseveljet, jotka olivat muualta päin Suomea, mm. Laitila – Uusikaupunki – Rauma – seuduilta, olivat luonnollisesti kotiin pääsystään tietysti iloisia, ymmärrän sen, mutta minä olin surullinen ja kyyneleet tulivat silmään. Surua lisäsi vielä sähkösanomana tullut tieto, että äiti oli kuollut evakkomatkan rasitusten seurauksena. Siinä ei paljon ilon aiheita ollut. Koti meni, äiti kuoli, eikä ollut paikkaa tiedossa, missä uusi koti tulee olemaan. Kummastelen nykyisin etenkin kaikenlaisten julkkisten valittelua lehtien palstoilla, miten masennus on iskenyt ja miten ei muka jaksa. On upeat kodit, on rahaa; mitään ei oikeastaan puutu. Kyllä se on ihan tekomasennusta verrattuna siihen, mitä sota-aikana ja sodan takia jouduttiin kokemaan. Mitä onkaan menettää koti monta kertaa, sekä joutua evakoksi loppuelämäkseen. Pakko oli jollain tavalla selviytyä ja yrittää eteenpäin. Mutta sota ja sen tuomat rasitukset evakkoreissuineen ovat aina mielessä. Näin sodan ja evakkomatkat kokeneena veteraanina toivon, ettei kenenkään tarvitsisi joutua sotaa ja siihen liittyviä seurauksia kokemaan. ” Viljo Sinisalo kertoi tämän oman evakkotarinansa Laitilan seurakunnan leirikeskuksessa Lehtoniemessä 21.7.2012 nuijamaalaisten ja laitilalaisten yhteisessä illanvietossa. 40 SOTATIENI Keijo Kirveennummi - Mynämäen Sotaveteraanien puheenjohtaja Palvelin jatkosodassa Jalkaväkirykmentti 56:n 1. komppanian neljännen joukkueen neljännen ryhmän pikakiväärimiehenä. Taistelupaikat olivat mm Vienan kanava, Maaselkä, Krivi, Porajärvi, Veskelys ja Loimola, missä haavoituin käteen ja kylkeen. Ennen jatkosotaa asuin silloisen Mietoisten kunnan alueella ja osallistuin rautatiesillan vartioon kahden tunnin vuorolistan mukaan. Ruotsi-Suomi kävelymaaotteluun osallistuin Nihdeisistä Tapanisten kylään ja takaisin. Väkeä oli paljon. Tulin kärjessä maaliin kahden muun kanssa. Viimeiset tulivat pitkän ajan kuluessa. Henki ja innostus olivat korkealla ja juhannuskin tulossa. Tulevasta ei ollut kellään tietoa. Jatkosota oli kuitenkin edessä. Mynämäen pataljoonan III/JR 60:n (esikunta, 9.K, 10.K, 11.K ja 12.K) lähtö sotaan tapahtui Mynämäen asemalta 23.6.1941. Vuonna -22 syntyneenä sain 22.9.1941 kutsun astua asepalvelukseen Harjavallan koulutuskeskukseen 27.9.1941. Lähdin aamulla junalla ja illalla ilmoittauduin alokkaaksi Harjavallassa. Pirkkalan koululla armeija jakoi SA- varusteet ja lunasti siviilivarusteitamme, mistä saatiin rahaa omaan käyttöön. Koulutus alkoi heti. Kolme viikkoa oli suljettua, jonka jälkeen alkoi maastoharjoitukset, myös yöllä. Vala oli Itsenäisyyspäivänä kaupungin kentällä lumipyryssä. Joulun jälkeen noustiin junaan kohti Käppäselkää kahdessa vuorossa vänrikki Laajan varustamana ja lähettämänä. Käppäselän asemalta marssittiin noin viisi kilometriä Saidoman kylään, missä oltiin kaksi vuorokautta, jona aikana jaettiin aseet ja sukset sekä perustettiin komppaniat. Minusta tuli 1. komppanian neljännen joukkueen neljännen ryhmän pikakiväärimies. Joukkueen johtajana oli vänrikki Myllyrinne, Suomen pisimmän miehen veli. Alkoi 30 km:n hiihto kohti Karhumäkeä. Hiihdimme Perälahden yli Lumpoisten kylään ja siitä Kanavan lohkolle, jossa JR 25 ym. joukot olivat torjuneet vihollisen suurhyökkäyksen. Hyökkääjän tappiot olivat suuret, puhuttiin n 2000 miehestä. Omatkin tappiot olivat suuria, useita satoja haavoittui tai kaatui. Vaihdettiin JR 25 etulinjasta. Helmikuussa saatiin uusi komppanian päällikkö luutnantti Lauronen, joka osoittautui hyväksi miehistään huolta pitäväksi päälliköksi. Aina hän keskusteli, rohkaisi ja innosti miehiään. Hiisjärven puolustuslohkolla Stalinin kanavalla kivisellä mäellä oltiin kesään 1943 saakka. Poventsaan päin naapurinamme oli JR 35. Paikka oli hankala, koska vihollinen näki asemiimme. Erityisen hankala oli rykmenttien saumassa ollut JR 35:lle kuulunut 41 Pirunsaari. Myös omalla lohkolla eteen työnnetyssä tukikohdassa piti olla erityisen valppaana. Ruoka piti hakea yöllä kolmen miehen partiona komentopaikasta. Kerran mentiin päivällä kaverien kiusoiteltua, että ”ette uskalla mennä.” Ei olisi pitänyt mennä, sillä paluumatkalla puolessa välissä avoimessa rinteessä vihollinen alkoi tulittaa. Ei auttanut muu, kuin täysi vauhti päälle kahden miehen vetäessä ahkiota katveeseen minun pitäessä soppakannua pystyssä. Ihme kyllä, pääsimme kaikki kolme ehjänä tukikohtaamme. Joukkueen miehet olivat seuranneet huolestuneina, miten meidän käy, mutta totesivt että ”He pelkäsivät, että soppakannu kaatuu”. Etulinjassa olimme kolme kuukautta kerrallaan, eteen työnnetyssä tukikohdassa kuukauden. Reservissä oltiin noin kuukausi tilanteesta riippuen. Kesällä 1943 JR 56 siirrettiin taakse reserviin ja lepoon. Rakennettiin korsuja, linnoitettiin puolustuslinjaa, saatiin koulutusta ja levättiin. Kuukauden ”levon” jälkeen siirryttiin uuteen paikkaan, jonka jälkeen Maaselän kannaksen lohkolle Seesjärvestä alaspäin. Maaselän hotellissa oli paksut seinät ja yläkerrassa vihollisen ajoittain hankala tykki. Vaikka hotellia tulitettiin, sitä ei saatu hajalle. Minut siirrettiin 26.9.1943reserviläiseksi. Se näkyi siinä, että kun aikaisemmin sai päivässä 12 mk, niin nyt alkoi saada lisäksi 4 mk kotiin Postipankkiin. Jouluna 1943 saatiin paremmat eväät, kuin 1942. Oli kotipakettien lisäksi mm riisipuuroa niin runsaasti, että sitä jäi yli, mikä sitten päätettiin pakastaa vähän sivummalle hankeen. Tuli kuitenkin tulikeskitys ja kun jossain vaiheessa päätettiin käydä lohkaisemassa kirveellä pala, oli puuron paikalla vain kuoppa lumessa. Maaselästä siirryttiin taas parakkikylään linnoitustöihin ja sen jälkeen Krivin alueelle, mistä erkani Merimaan rautatie Muurmanskiin. Krivillä oltiin neljä kuukautta, jona aikana perustettiin 21. Prikaati. III/JR 56 siirrettiin perustettuun 21. Prikaatiin ja Pärmin Pataljoona JR 56:n. Syksyllä 1943 perustettiin myös Törnin Jääkärikomppania, johon 4. Joukkueesta siirtyi joukkueen varajohtaja ylikersantti Sällinen ja alikersantti Jestoi Kannakselta. Sällinen kaatui myöhemmin Kuusniemessä. Kesällä 1944 alkoi vetäytyminen pitkältä reissulta. Lomalta palattua Karhumäessä kuulutettiin, että vihollisen suurhyökkäys on alkanut Kannaksella. Erämaita pitkin taistellen palattiin, kuten JR 56 ja JR 60 olivat menneetkin. 1. K määrättiin 50 -100 m:n järvikannakselle. Vihollisen kärkipartio tuli vastaan, jolloin kapteeni Launonen Käski että ”Laitetaan mottiin”, mikä ei kuitenkaan onnistunut. Aikaisempi pikakivääritaistelijaparini oli haavoittunut ja tilalle tullut 43-vuotias reserviläinen ilmeisesti pelästyi räjähtävien luotien rätinää pusikossa ja lähti taakse saaden räjähtävän luodin lapaluiden väliin. Mies saatiin suojaan, mutta mitään ei voitu, hän menehtyi. Sotaretkeni aikana taistelijapareistani kaatui kaksi ja haavoittui kaksi. 42 Kuvassa Keijo Kirveennummi, Teemu Kuusela ja Tauno Talvitie siellä jossakin Yksikkömme sai käskyn lähteä avustamaan yhtä komppaniaa. Illalla lähdettiin marssille sateisessa säässä. Kolmen tunnin kuluttua tuli vihollinen vastaan. Oltiin mäellä hyvissä asemissa. Heittimet ja kuormastot tulivat perässä. Vihollisen varusteiden kolinasta pääteltiin ja lopuksi todettiin heittimien, kuormastojen ja vihollisen olevan sekaisin. Kapteeni Launonen teki nopean tilanteen arvion, päätteli heikon kohdan, käski joukkueen kärkeen, lääkintämiehet ja muu komppania ryminällä perään. Viisi miestä haavoittui, mutta yhtään ei kaatunut. Pusikon suojaamana päästiin läpi ja irti. Kolme vuorokautta harhailtiin heinäkuisessa erämaassa marjojen voimalla, kunnes päästiin omalle puolelle. Nyt pataljoonan esikunnassa ollut luutnantti Myllyrinne oli vastassa ja ihmetteli komppanian tuloa: ”Missä te olette olleet? Teidät on jo pyyhitty pois muonavahvuudesta”. Tähän joku leukailikin että ”Ai siitäkö se johtui, ettei kolmeen päivään saatu ruokaa”. Saimme kaksi vuorokautta ansaittua lepoa Loimolanjärven takana. Käsnäselän tielle koukattiin varusteet mukanamme ja saimme tien katkaistuksi. Tiellä oli kuitenkin kaksi vihollisen rykmenttiä ja me niiden välissä. Jouduttiin irtautumaan, koska vihollinen alkoi saarrostaa. Yritettiin vielä toinen kerta, mutta ei päästy. Pataljoonan komentaja majuri Viljakainen käski hyökätä suoraan läpi, jolloin päällikkömme tokaisi: ”Hyvä se on sanoa, tule itse”. Tilanne rintamalla alkoi olla kriittinen ja divisioonan komentaja piti tilannekatsauksen ja totesi: ”Nyt on yritettävä kaikki, jotta vihollinen saadaan pysäytettyä”. 43 Nietjärvellä vihollisen panssarit pysäytettiin, samoin Ilomantsissa, missä oli myös Mynämäen miehiä. Sodan lopulla Kagrakankaalla, missä me olimme, alkoi kova keskitys ja vihollinen painoi päälle. Hyökkäys saatiin kuitenkin pysäytettyä. Neljäs ryhmä oli oikealla sivulla. Meitä oli pikakivääri ja kaksi konepistoolimiestä ja saimme osaltamme vihollisen hyökkäyksen pysähtymään. Kapteeni Launonen tuli paikalle kysyen tilannetta. Sen kuultuaan hän kiitti hyökkäyksen torjumisesta. Muuten vihollinen olisi päässyt selustaamme. Asemat pidettiin sodan loppuun saakka. Jälkeenpäin tuli tieto, että hyvä päällikkömme kapteeni Launonen oli haavoittunut. Taistelut ja sota päättyivät 4.9.1944 aselepoon. Tultiin sodan päätyttyä Tuupovaaraan. Osa joutui kuitenkin takaisin vihollisen vaatimuksesta piikkilankaesteitä purkamaan. Sain määräyksen siirtyä Mynämäen miesten mukaan. Revon kaksi taloa käsittävässä kylässä oltiin kuukausi. Toisen talon puimasuulin kunnostimme. Kotiuttamiseni tapahtui Vehmaalla 19.11.1944. Kotiuttamisjuna käsitti 55 vaunua matkanopeuden ollessa radan kestokyvystä johtuen osittain vain 30 km tunnissa. Kun sota-aikaani muistelen, niin haastavinta oli motista selviytyminen. Myös maataistelukoneiden ja tykistön tuli omalle kohdalle sattuessa oli rajua kokea. Ruokailu oli etulinjassa epäsäännöllistä ja tapahtui monesti öiseen aikaan, taistelutilanteesta johtuen ei aina silloinkaan. Vanikkaa oli kuitenkin aina jokaisella leipälaukussaan, samoin patruunoita. Usein sateella vanikat ja patruunat olivat sekaisin, mutta ei se haitannut. Lepovuorossa myös urheiltiin. Luutnantti Sipari järjesti ohjelmaa. Karhumäessä oli maastojuoksuja, esteratoja ja rykmentin kisoja. Sota oli paljolti fyysistä rasitusta vaatien maastoliikuntataitoja eri vuodenaikoina. Muistan, miten Saidoman kylästä rintamalle hiihtämällä lähtiessä alamäissä oli paljon irtosuksia. Piti osata ja oppia hiihtämään sekä ampumaan ja käyttämään maastoa. Hyvä kunto, huumori ja hyvä yhteishenki auttoivat jaksamaan.Joukkueen johtaja vänrikki Lonka innosti ja kannusti miehiä tukikohdassa. Nyt sodankäyneet veteraanit ovat vähissä. Yhteiskunnan arvostus ja kunnioitus sotaveteraaneja kohtaan on parantunut kiitettävästi. Kuitenkaan sotaveteraanitahojen tasa-arvo ei vielä ole toteutunut. Sotaveteraanisukupolven elämäntyön ja perinteen vaaliminen on tärkeää. Veteraanit kestivät epäinhimillisissä olosuhteissa rintamalla, jotta Suomi säilyisi kansakuntana ja että jälkipolvilla olisi parempi elämä ja tulevaisuus. Se sanoma tulee siirtää kirkkaana tuleville sukupolville. Erityisen mieluisaa on juuri nykynuorten myönteinen asenne maanpuolustukseen ja isänmaallinen henki. Pienen maan tulevaisuuden kannalta se onkin välttämättömyys. Muistiin kirjasi 20.7.2013, Seppo Kompuinen 44 Tuntolevyjen jako oli järkytys Talvisodan komppanianvääpeli Vihtori Siivo Lauantaina lokakuun 7. päivänä vuonna 1939 myymälänhoitaja Vihtori Siivo on muiden Kankaanpään nuorten miesten tavoin viettämässä iltaa Honkajoen tanssilavalla. Poliisi saapuu paikalle kello kymmenen. − Miesten on ilmoittauduttava suojeluskuntiensa toimistoihin, kuuluu käsky. − Tanssit loppuvat tähän. Miehet kokoontuvat Niinisaloon. Siivo määrätään Ikaalisten pataljoonaan, jossa hänelle lyödään käteen nippu kortteja ja käsketään muodostaa niistä komppania. Näin alikersantista tulee jalkaväkirykmentti 29:n 9. komppanian “äiti” eli vääpeli. Komppaniassa on 201 miestä. − Jaoin miehille tuntolevyt, Siivo sanoo. − Monille se oli valtava järkytys. − Miksi? minulta kysyttiin. − Tämähän on vain kertausharjoitus. − Kaiken varalta. Eräs alikersantti saa niin voimakkaan sokkikohtauksen, että hänen rauhoittamiseen ja sairaalaan viemiseen tarvitaan neljä miestä. − Sinne hän jäikin, Siivo sanoo. − Eikä sen koommin näkynyt meidän porukassa. Perjantaina lokakuun 13. päivänä 1939 Suomi lähettää miehensä rajalle. − Aamulla tuli ilmoitus, että rykmentti lastataan junaan samana iltana, Siivo sanoo. − Saattajia oli pitkin Niinisalon aseman seutua valtavasti. Emme tienneet matkan määränpäätä. Matkaan lähtee noin 2 500 miestä ja 930 hevosta. − Aamulla heräsimme ja katsoimme ulos ikkunoista. Olimme Käkisalmen asemalla. − Marraskuun alussa marssimme kauniin Suvannon rannalle Sakkolan pitäjään Taipaleen lohkolla. Meille sanottiin, että jos tulee sota, niin tässä sitten taistellaan kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta. Sotilaat ryhtyvät rakentamaan korsuja ja panssarivaunuesteitä. Marraskuun 20. päivän aikoihin siviilit määrätään karjoineen evakkoon. − Oli ikävä katsoa, kun ihmiset joutuivat jättämään asuntonsa ja kotiseutunsa. He lähtivät kohti tuntematonta määränpäätä. Autoimme vanhuksia ja lapsia veneillä yli Suvannon. Miehet aavistavat, mitä on tulossa. Kiertokoulusta kauppaopistoon Tuleva talousneuvos ja talvisodan vääpeli Vihtori Siivo syntyi savusaunassa Lapin kunnassa Satakunnassa elokuun 16. päivänä vuonna 1913. Siivo syntyi avioliiton ulkopuolella, hänen äitinsä oli Maria Siivo. Isänsä Vihtori näki vain kerran. Koulunkäyntinsä hän aloitti kahdeksanvuotiaana Kaukolan kiertokoulussa. Vuonna 1924 hän pääsi kansakoulun toiselle luokalle. Siivo liittyi vuonna 1928 Lappi Tl:n suojeluskuntaan, jonka paikallispäällikkönä oli 45 myöhemmin asekätkijänä tunnettu Jussi Anttila. Suojeluskuntaan sai liittyä 15-vuotiaana vanhempien kirjallisella luvalla. Samalla Siivo sai kiväärin, jolla sai ampua vain virallisissa harjoituksissa. Vuonna 1930 Siivo aloitti opiskelunsa Rauman kauppakoulussa, josta hän sai päästötodistuksen kaksi vuotta myöhemmin. Pula-ajasta johtuen vakituisia työpaikkoja ei juuri ollut. Siivo teki pikkuliikkeiden kirjanpitoja ja tilinpäätöksiä. Kauppakoulun aikana Siivo liittyi Rauman merisuojeluskuntaan, jossa hänelle opetettiin muun muassa viestintää. Vuoden 1933 keväällä johtaja Arvo Vuori palkkasi Siivon SOK:n Euran osuuskauppaan töihin. − Vuori oli esimerkillinen esimies, Siivo sanoo. − Eikä vain esimies, vaan jonkinlainen isähahmo, ainakin minulle, yksinäiselle pojalle. Seuraavan vuoden tammikuussa Siivo nimitettiin Kuurnamäen myymälän hoitajaksi. Vuosina 1935−1936 Siivo suoritti asepalveluksensa polkupyöräpataljoona 1:ssä Terijoella. Hän kävi aliupseerikurssin ja yleni alikersantiksi. Siivosta tuli Satakunnan osuuskaupan Niinisalon myymälän hoitaja vuonna 1938. Talvisotaa edeltävänä kesänä Siivo osallistui Niinisalossa Kankaanpään suojeluskunnan riveissä Kevyt osasto 3:n mukana kertausharjoituksiin komppanian vääpelinä. Punainen taivaanranta Lokakuussa Siivo lähti jalkaväkirykmentti 29:n mukana Karjalankannakselle. − Ilmapiiri koko alueella oli odottava ja jännittynyt, Siivo sanoo. − Marraskuun lopulla Neuvostoliitto sanoi irti kaikki sopimukset. Tiesimme varmasti mitä tuleman pitää. Kaiken lisäksi he ampuivat vielä ne kuuluisat Mainilan laukaukset. Marraskuun 30. päivänä kello 5.30 päivystäjä herätti Siivon. − Menin ulos yökamppeissa. Taivaanranta oli kaakon suunnalla aivan punainen. Rajan suunnalta kuului valtava ammunta. Ryssän tykistö ja pienemmät aseet ampuivat täydellä teholla. Suomalaiset rajasuojajoukot vastasivat tuleen. − Kello yhdeksän aikoihin annettiin ensimmäinen ilmahälytys. Juoksimme ulos ja kyyristyimme poteroihin. Ryssien hävittäjät tulittivat maastoa. Poteron reunaan osui luotisuihku, mutta olimme niin matalana, ettei meihin osunut. − Samassa mäessä oli meikäläisten konekivääreitä, joilla lujasti ammuttiin niitä koneita. Yksi kone putosi lähelle Sakkolan kirkonkylää. Pataljoonamme oli saanut tulikasteensa. Komppanian henki oli päättäväinen ja mieli yhtenäinen. − Elämä kulki sotaisaa latuaan, Siivo sanoo. − Tykistötulta ja lentopommituksia oli taukoamatta. Joulupäivän aamuna kello kuuden aikaan Puna-armeija aloitti suurhyökkäyksen yli Suvannon jään. − Päähyökkäys kohdistui meidän ja naapurikomppanian rajalle, Keljan niemen kohdalle, Siivo sanoo. − Suvannon jää oli aivan mustanaan ryssiä. Heitä kaatui paljon jäälle, mutta aina joku pääsi rantaan asti. Siitä alkoi useita vuorokausia kestävä Keljan taistelu. − En tiedä, miten siinä olisi käynyt, jollei Tapaninpäivänä olisi tullut vahvoja apujoukkoja. Saimme vihollisen työnnettyä pois rannoiltamme. 46 Onneksi ampuivat reilusti yli Suomalaiset pitivät yöllä Suvannon jäällä vartiomiehiä lähellä vastarantaa tarkkailemassa lähteekö vihollinen liikkeelle. Kerran yössä oli tarkistettava ovatko vartiomiehet paikallaan. − Kiersin ainakin kerran viikossa lähetin kanssa vartiopaikat, Siivo sanoo. − Eräänä yönä lunta satoi reippaasti. Vartiomiesten oli mentävä aika pitkälle, jotta näkisivät vihollisen rantaan. Siivo harhautui lähettinsä kanssa väärän neuvon vuoksi vihollisen ja omien vartiomiesten väliin. Juuri silloin vihollisen puolelta ammuttiin valoraketti. − Löimme tietysti jäähän, Siivo sanoo. − Raketti sammui ja me hiivimme hiljaa taaksepäin, kunnes ammuttiin toinen raketti. Samalla alkoi pika- ja konekivääritulitus. Onneksi vihollinen ampui reilusti meidän yli. Lumipukuiset miehet jatkoivat ryömimistään kunnes kuulivat suomalaisen vartiomiehen kysyvän tunnussanaa. − Kun sen olin sanonut, mies tuli lähelle. Hän kertoi, että vähällä oli, ettei ampunut, koska tulimme väärästä suunnasta. Näin me siitä selvisimme, vaikka ryssä jatkoi ampumistaan räjähtävillä luodeilla, jotka paukkuivat osuessaan pensaikkoon tai puihin. Tammi-helmikuun vaihteessa komppania pääsi viikon lomalle vajaan kymmenen kilometrin päähän linjoista. − Saimme uudet alusvaatteet, jotka olivat tervetulleita jo sen valtavan täimäärän vuoksi mikä meissä oli. − Loman jälkeen meidän oli määrä mennä Laatokan rannalle aivan Taipaleenjoen suulle, Siivo sanoo. Mutta toisin kävi. Ei ollut halukkaita − Yhtenä yönä tuli hälytys, ryssät olivat meidän asemissamme. Valkeaksi naamioitunut “posliinidivisioona” oli pettänyt ja lähtenyt asemista karkuun. Miehiä juoksi sekopäisinä pitkin metsää ja varoitteli meitä, että ne tulevat päälle ja tappavat. Asemien takaisinvaltaaminen kesti useita päiviä. − Onneksi ryssiä ei ollut niin paljon kuin joulun pyhinä. Ei tainnut olla oikein halukkaita tulijoitakaan. Näimme kiikarilla politrukkien ajavan pistooli kädessä miehiä hyökkäykseen. Oli se kaamea näky. − Tämän jälkeen oli suhteellisen rauhallista sodan loppumiseen asti. Maaliskuun 13. päivän aamulla miehet saivat alustavan tiedon, jonka mukaan rauhan pitäisi tulla kello yksitoista. Miehiä pyydettiin seuraamaan, loppuuko vihollisen ammunta. − Menimme korsun takana olevalle mäelle, josta oletimme näkevämme miten sota loppuu. Juuri kun pääsimme ylös mäelle, ryssä antoi voimakkaan keskityksen ympärillemme. Luulimme, että elämä loppuu siihen. Miehet selvisivät tykistötulesta kuin ihmeen kaupalla. Ammunta loppui hieman kello yhdentoista jälkeen. − Tuli hautausmaan hiljaisuus. Rauhanehdot olivat ankarat, mutta Suomi oli säilyttänyt itsenäisyytensä. Oli saavutettu torjuntavoitto. 47 Rauhansopimuksen mukaan viholliselle piti luovuttaa miinoituskartat. Siivon komppania sai määräyksen viedä kartat Suvannon jäällä oleville vastaanottajille. Matkaan lähti komppanianpäällikkö Aarne Rekola, Siivo ja kaksi muuta miestä, aseettomina. Heitä vastassa oli kymmenen aseistettua venäläistä. − Olimme hämillänne, Siivo sanoo. − Rekola ojensi kartat ja venäläiset kutsuivat meidät ryypylle. Paikalla olisi maatuskoitakin. Rekola kieltäytyi, hänellä kun oli heila Helsingissä. Talvisodan jälkeen Siivo ylennettiin kersantiksi. Hän toimi Kiukaisten osuuskaupan Panelian aseman myymälän hoitajana. Juhannusaattona 1941 Siivo lähti jatkosotaan. − Kun teimme lähtöä, emme osanneet kuvitella, että sieltä palataan vasta marraskuussa 1944, Siivo sanoo. Vain yksi mies piti hakea Kersantti Siivo määrättiin jalkaväkirykmentti 56:n 4. komppanian vääpeliksi. Jälleen edessä oli tuntolevyjen jako, tuttu tehtävä. Miehet pääsivät kotiin viimeiseksi yöksi ennen lähtöä. − Jännitin kovasti, tulevatko kaikki riviin. Vain yksi mies piti hakea kotoa. Siivo sairastui marssin aikana keltatautiin ja joutui Loimaan sotasairaalaan. − Tapahtumat etenivät nopeasti, Siivo sanoo. − Kuuntelin sotasairaalassa radiota ja jännitin komppaniani puolesta. Siivo pääsi komppaniansa luokse Kollaalla, jossa riehuivat ankarat taistelut. − Eräänä rauhallisena päivänä rykmentin esikunnan vääpeli päätti pitää puhuttelun rykmentin muille vääpeleille. Kokoonnuimme hänen telttaansa. Tuli ilmahälytys ja juoksimme minkä kerkisimme maastoon suojaan. Ryssien koneet olivat pian yllämme. Ne ampuivat ja pommittivat ankarasti. Useita miehiä kaatui tai haavoittui. Matka jatkui kohti itää. − Kun rykmentti ylitti vanhan rajan, miehet arvostelivat ankarasti sotaretken jatkamista. Oltiin menossa vääryyden tielle. − Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että vihollinen oli lyötävä mahdollisimman kauas Suomen rajoista. Mitä kauempana se olisi, sitä paremmassa turvassa oli siviiliväestö. Lokakuun ensimmäisenä päivänä rykmentti oli taistellut tiensä Äänislinnaan. − Ellei vihollinen ollut meidän kimpussamme, olimme me työntämässä sitä aina vaan kauemmaksi. Äänislinnasta matka jatkui Karhumäen valtaukseen. Alkoi asemasota. Siivo ylennettiin vääpeliksi. Vuoden 1943 keväällä Siivo komennettiin rykmentinn esikuntavääpeliksi. Joulukuussa rykmentti määrättiin ottamaan vastuun Krivin lohkosta, joka tunnettiin Maaselän kannaksen pahimpana paikkana. − Talvi oli kuitenkin rauhallinen, suuria operaatioita ei ollut. 48 Seuraavana keväänä taistelutoiminta vilkastui. Venäläisten suurhyökkäys alkoi kesäkuussa ja rykmentti joutui taistellen vetäytymään. Monia upseereita kaatui ja Siivo määrättiin 1. pataljoonan talousupseeriksi. Heinä- ja elokuussa taistelut jatkuivat ankarina. − Pulaa oli miehistä, ammuksista ja materiaalista, Siivo sanoo. − Tilanne oli hyvin vakava. Sota Neuvostoliittoa vastaan loppui syyskuun 4.−5. päivänä. Siivon pataljoona siirtyi Enon pitäjän Revonkylään. Tarvitaan kättä pidempää Eräänä syksyisenä päivänä pataljoona sai vieraakseen kaksi upseeria Vakka-Suomen sotilaspiirin esikunnasta. Heidän asiansa oli äärimmäisen salainen. Sotamateriaalia piti piilottaa sen varalta, ettei välirauha Neuvostoliiton kanssa ehkä pidäkään. − Jos vihollinen miehittää Suomen, aloitamme sissitoiminnan, upseerit sanoivat. − Silloin tarvitaan jotain kättä pidempää. Aseita, ammuksia ja muuta säilyvää tavaraa oli piilotettava komppanioiden kotiuttamispaikkakunnille niin paljon kuin mahdollista. − Aluksi tämä herätti kovasti ihmetystä, Siivo sanoo. − Mutta käsky oli käsky, ja sillä selvä, kuten aina armeijassa.− Kotiuttamismatkan aikana kirjoitettiin monen miehen voimin kuulustelupöytäkirjoja “kadonneista” aseista. Näin saatiin kartutetuksi ylimääräistä asevarastoa ja vähän muutakin piilotettavaksi. Pataljoona saapui Eurajoelle. Esikunta majoittui seurojentalolle. Varusteet, aseet ja muu materiaali laitettiin luovutuskuntoon. Eräänä päivänä rykmentin komentopaikalta Raumalta soitettiin ja varoitettiin, että valvontakomission miehet ovat tulossa tarkastamaan varastoja. − Silloin tulikin kova miettiminen, Siivo sanoo. − Mitä tehdä ylimääräisille aseille, joita oli melkoinen määrä yhdessä seuratalon huoneessa. Kirjoitimme niin paljon kuin ehdimme osoitelappuja, joissa luki “Korjattavaksi. Vastaanottaja: Vammalan asepaja.” − Valvontakomission miehillä ei ollut mitään huomauttamista. Tarkastuksen jälkeen määräsin aseet vietäväksi hyvään piilopaikkaan pahan päivän varalle. Kotiuttamisen jälkeen Siivo nimitettiin Kiukaisten osuuskaupan apulaisjohtajaksi. Osuuskaupan toimitusjohtaja Arvo Vuori toimi Kiukaisten asekätkennän vastuullisena johtajana. Vuori kertoi Siivolle asekätkentäsuunnitelmat ja mukana olevien henkilöiden nimet. − Jos minulle tapahtuu jotain, sinä hoidat asiat loppuun, Vuori sanoi Siivolle. Asekätkentä tuli ilmi ja Valpon miehet kävivät kuulustelemassa Vuorta ja Siivoa, mutta lähtivät pois tyhjin toimin. Myöhemmin Vuori joutui Valpon kuulusteluihin kolmeksi viikoksi. Eräänä yönä kello 24 aikaan Siivo herätettiin. − Liikkeeseen on tulossa tavaraa. Pihalla oli iso kuorma-auto, jossa oli panssarimiinoja, ammuksia, käsikranaatteja ja muun muassa yksi panssarintorjuntakivääri. − Tavarat purettiin kärryihin ja kuormat 49 vietiin eri piilopaikkoihin, Siivo sanoo. Panssarintorjuntakiväärin miehet pakkasivat vaseliinissa sanomalehtiin käärittynä puulaatikkoon, joka vieritettiin Eurajokeen. Siivoa kuulusteltiin uudelleen. Hän ei tiennyt eikä muistanut mitään. Tauti oli yleinen asekätkijöiden joukossa. − Onpa tyhmä johtaja tässäkin talossa, Valpon kuulustelija sanoi. Kuulustelu päättyi siihen. − Onneksi kaikki meni muutenkin hyvin, eikä aseita tarvittu sen jälkeen, Siivo sanoo. − Voi olla niinkin, että valvontakomissio kuullessaan asekätkennästä jäi hetkeksi miettimään suomalaista sisua ja voimakasta maanpuolustustahtoa. Keskon leipiin Vihtori Siivo meni vuonna 1945 naimisiin kirjanpitäjä Lilja Halmeen kanssa. Seuraavana vuonna Siivo siirtyi osuuskaupan piiristä Lammelan kaupan johtajaksi. 1950-luvulta lähtien Siivo toimi aktiivisesti Keskon piirissä ja oli mukana perustamassa useita kauppoja. Vuonna 1956 pidettiin Siivon “nimikkokaupan”, Kauppahuone Vi-So:n avajaiset. Se oli Euran ensimmäinen keskolainen kauppa. Vuonna 1969 kauppa muutettiin osakeyhtiöksi, Vi-So Oy:ksi. Siivo oli mukana myös Raision Margariini Oy:n toiminnassa ja istui useita vuosia yhtiön hallintoneuvostossa. Hän johti myös Keskon maatalous- ja rautakauppajaostoa. Talousneuvoksen arvon Siivo sai vuonna 1973. Vuonna 1978 Siivo myi Vi-So Oy:n osakkeensa Heikki Ruskille ja jäi eläkkeelle. Seuraavana vuonna Siivo erosi Lilja-vaimostaan ja meni vuonna 1980 naimisiin lapsuudenystävänsä Toini Salon kanssa. Siivo toimii aktiivisesti muun muassa Lions-klubin ja sotaveteraanijärjestöjen piirissä. Robert Brantberg Kuvassa JR 56:n vääpeli Vihtori Siivo 1943 kesällä, vasemmalla kapteeni Yrjö Salo ja oikealla luutnantti Aarno Mikkola 50 JALKAVäKIRYKMENTTI 56:N HISTORIATEOKSESTA UUSINTAPAINOS Sodanaikaisen rykmenttimme historiateos on ollut yli toistakymmentä vuotta loppuunmyyty. Nyt Kilta on ottanut tästä uuden lisäpainoksen. Se valmistui heinäkuussa 2011. Kirjaa voi tilata nettisivuiltamme www.jr56jajr60.fi Lähes 600-sivuinen kirja maksaa 30 euroa + postikulut Sosiaalineuvokset vuosijuhlassa 20.6.2012 Lapissa, juhlapuhuja Maija Perho ja puheenjohtaja Pentti Isotupa Seppeleenlasku 20.6.2012 Lapin Sankarihaudalla, vasemmalta Pentti Isotupa, Antero Kallio, Pertti Peltonen, Erkki Luntamo ja hartaustilaisuutemme puhuja Tapani Viirros Veteraanit Heikki Lampinen ja Erkki Luntamo Mynämäessä 18.9.2012 hallituksen kokouksessa
© Copyright 2024