Erästäjät - toiminta ja kalenteri 2015 1.93 M

Eränkävijäin liitto ry.
SISÄLTÖ
Puheenjohtajalta
03
Kalenteri
06-28 parilliset
Tapahtumia ja muistilista 2014
07-27 parittomat
Liittokokous
29
Toimintaa 2014
30
Loma Kurvinen
34
Jäsenhakemuslomake
37
Liiton hallitus
38
Kansikuva: Guirassy Mansare (synt. Ginea) nauttii kalastamisesta Siurossa
Taitto ja painatus Studio Ekiteki, Hämeenkyrö
(2)
Toivottavasti
saamme hyvän
vuoden 2015
Vuosi 2014 on jäänyt historiaan.
Talouden synkkä kehitys lomautuksineen ja irtisanomisineen
näkyi myös meidän toiminnassamme. Moni jätti osallistumatta
yhteisiin tapahtumiin oman tilanteensa tai perheen hyvinvoinnin
vuoksi. Se on todella ymmärrettävää, mutta samalla ikävää. Toki
saimme muistojen kirjoon hyviä
yhteisiä erätapahtumia. Jo tutuksi tulleella tavalla hyvin järjestettyihin tapahtumiin on ilo osallistua. Kiitos niistä.
Odotan innolla vuoden 2015
tapahtumia, yhteistä jänisjahtia,
Viron metsästysreissuja sekä syksyn jahteja.
Toivon että meillä kaikilla on
mahdollisuus osallistua moneen
tapahtumaan tänä vuonna.
Haasteet maata omistamattomien metsästysharrastukseen eivät
ole yrityksistä ja toiveista huolimatta ainakaan helpottuneet.
Lakeja uusitaan ja käytäntöjä
muutetaan. Meidän on ponnisteltava saadaksemme äänemme
kuulluksi ja mielipiteidemme tulevan myös keskusteltavaksi päätöksen teon tueksi. Siihen tehtävään tarvitaan entistä vahvem(3)
Merimetsojen käsittelemä saari on kolkkoa katseltavaa.
paa Eränkävijäin liittoa ja sen jäseniä. Maksut, joita myös maattomilta kerätään, tulisi koitua
kaikkien maksajien hyväksi.
Erilaisten luonnonsuojeluun liittyvien keskustelujen ja päätösten
seuraamisesta tulee väistämättä
mieleen, että päätöksenteko on
kehäkolmosen sisäpuolella ja
seurauksien sietäminen hajaasutusalueilla. En ihmettele ollenkaan vastakkainasettelun lisääntymistä. Kaiken pitäisi perustua
siihen, että koko Suomi pysyy
asuttuna ja ihmisten toimeentulo on turvattu. Rahanhimon si(4)
jaan päätösten lähtökohtana pitää olla täystyöllisyys ja koko
maan ihmisten hyvinvointi.
Luonnonsuojelun tärkein tehtävä on mielestäni suojella luontoa. Ihmisen aikaansaaman tuhoamisen estäminen on sen tärkeä osa. Se ei tapahdu niin, että
jo tuhottujen alueiden lisäksi
suunnitellaan esimerkiksi jätevesiputken vetoa uuteen puhtaaseen järveen. Peto- ja muiden
eläinten suojelutoiminnan on
pohjauduttava myös tutkimukseen siitä, että eläimillä on riittävän suuret elinalueet, jotka eivät
ole pelkkiä hakkuuaukkoja. Sellaisissa metsissä ja erämaissa eläimet voivat olla rauhassa ja saavat suojaa ja riittävän ravinnon.
Ahtaisiin elinolosuhteisiin pakatut eläimet käyvät asutuksen nurkat merkitsemässä ruokaa hakiessaan. Eihän sekään kaupungissa vielä häiritse.
Mielestäni on luonnonsuojelua
suojella saaristomme helmiä merimetsojen hävitykseltä. Samoin
sellaisen kaivoksen toiminnan
estäminen, joka toimii vastoin
lakia, sopimuksia, joita on tehnyt
ja rikkoo antamansa lupaukset.
Parasta luonnonsuojelua on
myös asiantuntemuksella etukäteen suunnitellut lupa- ja sopimusasiat.
Olen varma siitä, että kun erilaiset suojelutoimet näkyvät oikeina aikaansaannoksina, eikä epämääräisenä touhuiluna, jonka
seuraukset veronmaksajat maksavat kalliisti sekä rahana että
menetettyinä elinympäristöinä,
jaksamme me arkipäivän ahertajatkin kiinnostua ja osallistua
luonnonsuojeluun.
Luonnonsuojelu on hyvä ja tärkeä asia, kun sitä harjoitetaan harkiten, tutkitusti ja yleisesti hyväk-
syttävästi. Kansantalouden kannalta kaikkinainen tulo mikä hyvin voivasta luonnosta on otettavissa eri alueilta ja omistavien
ja omistamattomien osalta on
merkittävää ja kannustettavaa.
Myös ennalta ehkäisy ja ajoissa
asioihin puuttuminen on veronmaksajan etu.
Keväällä eräkokemusten lisäksi
kannattaa äänestää eduskuntavaaleissa kukin oman halunsa
mukaan, sillä äänelläsi voit vaikuttaa.
Toivon kaikille oikein hyvää ja
antoisaa erästys vuotta!
Heikki Salonen
(5)
(6)
Peuran, kauriin, jäniksen, fasaanin jahdit jatkuvat tammikuussa.
Myös näätä on jahdattavien listalla, sekä riekko ylempänä maassa.
Tammikuulle ei Erästäjille ole suunniteltu jahteja. Yksittäiset jahtiporukat tekevät jänisjahteja joulunajan kinkkuja sulatellessaan. Joillakin on vielä kaatamatta valkohäntäpeuroja, jotka on hankittu vierasjahteja järjestäviltä seuroilta.
Onko kiinnostusta peura- /kaurisjahteihin..?
Paranevatko jahtimahdollisuudet, jos koko erästäjien porukalla
haettaisiin paikkoja ja tilaisuuksia..?
Vastauksia ja kommentteja nettisivullemme: eraharrastajat.fi/palaute
Säikähdettyään peura säntää nopeasti metsän suojaan.
(7)
Jänisjahti Tesoman erämiesten majalla Aureessa
TEM:n pilkkikisat Veittijärvellä
(8)
Jänisjahti & kynsitulet, 5-8.2.2015,
erästäjille Tesoman erämiesten majalla Aureessa.
Jahti tapahtuu valtion mailla alueella Parkano 6643. Mukana muutamia ajokoiramiehiä sekä toivottavasti runsaasti erästäjiä. Eränkävijäin liitto kustantaa majoituksen. Jahtilupa alueelle on lunastettava
itse Metäshallituksen verkkopalvelusta tai mobiililla.
Omat eväät, makuupussi tai liinavaatteet mukaan.
Tiedustelut: [email protected]
TEM:n Perinteiset, avoimet pilkkikilpailut
Ylöjärven Veittijärvellä su. 22.2. klo 9:00 – 13:00
Kisatoimisto Veittijärven Asukasyhdistys Ry:n rantasaunalla, Pihatanhuan päässä. Kulku Viljakkalantieltä (opasteet).
Puffetti, kaikenkalan kisa, arvontaa. Suurin ahven ja suurin muu kala
palkitaan erikseen.
SARJAT: (Sarjoissa palkitaan 5 parasta, osanottomaksut 10e/5e)
miehet yli 60v
miehet,
naiset,
nuoret alle 18v,
nuoret alle 14v (palkitaan kaikki)
Järjestää: Tesoman Erämiehet Ry
Tiedustelut: [email protected]
(9)
Sikakytti Metlin, Viro
JÄSENMAKSUN ERÄPÄIVÄ!
(10)
Perinteinen maaliskuun sikakytti
Viroon 11-15.3.2015.
Paikkakin sama tuttu, Metlin.
Kuulaissa kevätilloissa on aina onnistuttu hyvin. Niin varmaan nytkin. Yleensä jahtipaikat ovat varattu jo edellisenä vuonna ja reissu
on lähes varattuna jo nyt.
MUISTA JÄSENMAKSU!
Viimeinen eräpäivä 31.3.2015!
Sikamainen juttu,
... että jok´ ikinen kyntökärsä on heti havaituksi tultuaan lainsuojaton
henkipatto kaikissa kinkeripiireissä kautta valtakunnan. Ei Suomi
enää ole tuottava maatalousvaltio, joten annettaisiin villisian elää ja
lisääntyä rauhassa. Todellinen haitta maataloudelle, kotitalouksille ja
liikenteelle on meidän ihmisten itsensä aiheuttamien vahinkojen
rinnalla mitätön. Taudit ja niiden torjuminen on toinen juttu.
Villisika pitäisi ottaa mahdollisuutena ja haasteena jahtikulttuurimme
kehittämisessä puhumattakaan matkailujahtien tulevaisuutta!
(11)
Koitereen Erän pilkkikisa
(12)
Perinteinen Koitereen Erän pilkkikisa, pääsiäislauantaina,
jos sää ym. sallii..??, kysy: Osmo Karvonen puh. 0400-276 801
Kuukausi olisi oikeastaan majavajahdin aikaa.
Löytyykö kiinnostusta?
Kysy mahdollisuuksista tai anna vinkki jahtipaikoista...
Kalastus..,
.., lakia rustataan jälleen. Seniorikansalaiset näyttäisivät säilyttävän
hoitomaksusta vapautuksen. Kuinka merkityksellistä tuo sitten on hyvinkin tapauskohtaista. Onhan kalastusharrastuksen ykköslaji, pilkkiminen, ollut jo jokamiehen oikeus. Kiinteiden pyydysten valvonta on
työlästä ja hankalaa. Hankalaa siksi että pyydyksellehän on helppo
löytää yli 65v. omistaja ja pyytäjä niin halutessaan ja välttyäkseen
kalastuksen hoitomaksusta.
Vapakalastaja lienee vastaisuudessakin tiukimmassa syynissä lupavalvonnan suhteen. Aktiivivälinein kalastava on kiinni pyydyksessään
valvonnan sattuessa. Pitäisi aina olla kaverina kokeneempi (yli 65v.)
kalamies, jolle tyrkätä välineet tarkastuksen sattuessa, jos nimittäin lupa
puuttuisikin. Onkohan nyt ihan tarpeen tehdä erilaisia maksu luokkia
näin pienille maksuille? Se tekee valvonnan ongelmalliseksi, ellei peräti mahdottomaksi.
Tätä kirjoitettaessa väännetään kättä pyydystettävien kalojen ala- ja
ylämitoista sekä kannanhoidollisista kalastusrajoituksista. Kun nyt ei
vain kävisi niin, että “kateus (ja politikointi.., oma huomautus) vie kalatkin vedestä”.
(13)
Suokukot Limingalla
(14)
Toukokuu on oivallista luontokuvauksen aikaa. Erilaiset soidinmenot
ja muuttolinnut ovat kohteina, niitä kuitenkin tarpeettomasti häiritsemättä.
Suokukot Limingalla 21-23.5. Ennakkovaraus 3-6 hengelle.
Tiedustelut: [email protected]
Metsästys...
.., kuuluu kaikille. Näin kirjoitettiin Jahti – lehdessä nykyisen Metsästäjäliiton puheenjohtajan palstalla hänen astuessa virkaansa. Kuuluu
ja kuuluu.., niin kuin “meidän jokapäiväinen leipämme” erään
kuuluisan ja kuluneen sanonnan mukaan.
Meillä metsästysoikeus on sidottu maan omistukseen oikein lailla.
Käytännössä se tarkoittaa että maanomistaja päättää kuka metsästää,
missä metsästää ja millä ehdoilla. Riistakeskuksen, riistanhoitopiirien
ja -yhdistysten sekä metsästäjienjärjestöjen vaikutus näiltä osin on
mitättömän pieni.
Kaikki me metsästäjät kuitenkin kustannamme ja ylläpidämme koko
riistanhoidon ja metsästämiseen liittyvät järjestelmät. Yhdet, eli
maanomistajat kuitenkin sitten yksinvaltaisesti päättävät, ketkä
jahtiin pääsevät.
Eräänlaista demokratiaa ja tasavaltalaista tasavertaisuutta tämäkin.
(15)
Kaurispukkijahti alkaa
(16)
Kaurispukkijahti alkaa 1.6. Jos kiinnostusta, niin jahti järjestetään
joko Saarenmaalle tai Metlin:iin. KYSY..!!
Karhukuvausretki “koilliskairaan” toukokuun
puolenvälin tienoilla.
Tiedustelut: [email protected]
Heittokalastus on jo haluttua Nokian Siurossa. Kalastusharrastus on
kansainvälistä - täälläkin.
(17)
(18)
Vaikka on perinteinen lomakuukausi, on myös mainio “suuren karjun” kyttiaika yötorneista.
Kytti järjestetään joko Saarenmaalla tai Metlin:iin, mikäli kiinnostusta
löytyy.., KYSY..!
Tiedustelut: [email protected]
Hämeenkyrön Pappilanjoki on puhdistunut
hyvin aiemmista
paperitehtaan saasteista. Nyt sieltä saadaan
ihan kunnon saaliita.
Luontoyrittäjä Pasi
Holm esittelee kohtuullista vonkaletta
Pappilanjoen suulta.
(19)
Kyyhkysjahti alkaa
Karhun metsästys ja sorsastus alkaa
(20)
Kyyhky, sorsat ja karhu, sekä majavajahdit alkavat.
Pannaan tieto hyvistä jahtipaikoista kiertämään.
Karhun metsästys alkaa 20.8. Metsästys on kaikille mahdollista esim.
Itä-Suomen alueella valtion mailla, - yhteisluvalla.
Löytyisikö porukkaa? KYSY...
VHF-puhelin...
... on oivallinen yhteydenpitoväline varsinkin suurriistajahdissa. Välineet ovat helppokäyttöisiä, eikä mitään ylläpidettävää tai huollettavaa, itse laitetta lukuun ottamatta ole. Yhteydet
toimivat, kahdenkeskiset ja monikeskiset, lyhyillä etäisyyksillä muita
pahemmin häiritsemättä.
Kummastuttaa kuitenkin tuo laitteen käytöstä perittävä vuotuinen
pieni maksu. Maksulle on vaikea keksiä mitään perustetta. Mitään
ylläpidettävää kun siinä ei ole, eikä huoltamista tarvita. Ilmatila on
kerran lunastettu (varattu), eikä se kulu käytössä. Maksu on turha ja
perusteeton.
Ehdotus: Mallia voisi ottaa vaikkapa maailmanlaajuisesta GPSjärjestelmästä. Navi-laitteiden substanssi on selkeästi monimutkaisempi ja ylläpitoa vaativa kuin VHF-taajuuksien varaaminen on
konsanaan ollut. Kuten tiedetään satelliitit maksavat ja vaativat
jatkuvaa ylläpitoa ja kehittämistä. Niiden käyttö ja ylläpitomaksut
kerätään kuitenkin jo laitteiden hankintahinnassa, eikä jatkuvia
pikkumaksuja edes peritä. Joutaisi loppua tuoltakin osin tuo joutava
virkamiesfiilistely meidän harrastepuhelimien tiimoilta.
(21)
Jänisjahti alkaa
Kanalintujen metsästys alkaa
Hirvijahti alkaa
(22)
Jänisjahti alkaa. Kanalinnut 10. pv.
Hirvi viimeisenä viikonloppuna.
Onko uusien hirviporukoiden kokoamiseksi
porukkaa.., KYSY
Kanalinnut..,
.., metsäkanalinnustus on alkanut jo vuosikymmenet aina syyskuun
kymmenes. Silloin poikueet ovat vielä koossa ja vuoden sadosta on
helppo kuitata tuotto. Näin lienee ajateltu aloitusajasta päätettäessä ?
Mielestäni lähes lentokyvyttömien poikueiden jahtaaminen ei ole
kovin erähenkistä. Jos käytössä on vielä hommansa osaava lintukoira
on kasvun talteenotto viimeistä poikasta myöden mahdollista. En
väitäkään kaikkien metsästäjien tekevän näin. Mutta meitäkin kun
on moneksi.
Omien kokemusteni mukaan ja lintukantoja ajatellen paras jahtikausi kanalintujen osalta olisi lokakuun alusta marraskuun loppuun siten,
että vain lokakuun ajan saisi metsästää sekä uros-, että naarasmetsoa ja teertä ja marraskuun ajan sitten pelkästään “mustaa lintua” eli
uroksia.
Mikäli lintukannat elpyvät ja verotettavaa syntyy, voisi tammikuinen
latvalinnustus olla hienoa perinteen vaalimista menneiltä vuosilta.
Onkohan liian pyhä asia edes keskusteltavaksi..?
(23)
(24)
Jahdit käynnissä...
Jämijärven Jämillä on vuoden 2015 alussa avattu uusi Luontokeskus.
Rakennuksessa on täytetyistä eläimistä koostettu diaraama, näyttäviä
luontokuvia, kaikista suomalaisista kivilajeista koostettu kivinäyttely
sekä Metsähallituksen tietonurkka.
(25)
25.-29.11. Hirvi- ja sikajahti Metlin
(26)
Hirvi- ja sikajahti Metlin:iin (täynnä).
Kysy peruutuspaikkoja!
Jahtirepun kevennystä...
... Asikaisen Janne-setä ja isävainaa läksivät syyskuun sunnuntaiaamuiselle, - heille tavaksi tulleelle lintumettälle. Selkälahden
kapeikosta, pellon ja järven välisestä rantalepikon reunasta pomppasi koppelo siivilleen. Janne veti lankapiippuisen hanat takavinoon ja
pani savuruudin käryämään. Savun hälvettyä toverukset havaitsivat
koppelon jatkavan vipellystään kankaan mäntyjen välissä kuin
mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Janne nollasi pumminsa rauhalliseen tapaansa urheilutermein, tokaisemalla ääneen “Siinäs kuulit senki pihkanokka.., tiehän ens´ kevväänä poikaiset.”
(27)
Liittokokous, Turva, Tampere
(28)
LIITTOKOKOUS
Liittokokous 11.12.2015, Vakuutusyhtiö TURVA, Tampere.
Muuta erillistä kutsua, tai ilmoitusta liittokokouksesta ei toimiteta,
ks. säännöt!
Kokouskutsu esityslistoineen ja tarpeellisine liitteineen
liittokokoukseen lähetetään kokoukseen ilmoittautuneille jäsenille
kirjeitse tai s-postilla viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta.
TULE MUKAAN TOIMINTAAN!
Toimintakalenteri elää..! Tapahtumien ja jahtien ajankohdat saattavat muuttua sesongin, sään, tavoitettavuuksien ym. syistä.
Tarkista tapahtumiemme mahdolliset muutokset nettisivuiltamme:
eraharrastajat.fi
(29)
Seppo ja pukki.., pikkunätti kaurispukki kesällä pukkijahdista Saarenmaalla.
Marraskuun hirvijahdissa kaatui myös villisikoja.
Eikalle se on jo rutiinia.., ja silti aina yhtä ainutkertaista.
(30)
Jani TEM:sta poseeraa ensimäisen
kaatonsa kanssa.
Kaikki hirviporukoittemme myönnetytluvat saatiin käytetyiksi.
Kalastuksesta saa monenlaisia
kokemuksia. Vaikka joskus on
siimat sekaisin, niin saalistakin
tulee.
Tärkeintä lienee tässäkin harrastuksessa luonnossa oleminen. Oli
saalis iso tai pieni.
Pilkkiminen pitää
pintansa kalastuksen ykköslajina.
Onhan se jo ns.
“jokamiehen oikeus”. Perinteisiin
kisoihimme osallistui jälleen hyvin
porukkaa.
(31)
(32)
Valkoposkihanhi ei sittenkään taida olla enää uhanalainen laji
Suomessakaan..?
(33)
Metsästys
Kuusamon kunnan eteläosassa sijaitseva Loma Kurvisen kiinteistö
tarjoaa erinomaisen majoituspaikan hyvien metsästysmaiden äärellä. Elinvoimaiset kuusi-, mäntyja lehtipuumetsät, sekä lukuisat
järvet ja lammet tarjoavat riistalle
ravintoa ja suojaa sekä metsästäjille hyvät riistamaat.
Loma Kurvisen kiinteistön rakennuksista löytyy hyvät tilat majoitukseen. Kahdessa rakennuksessa
on yhteensä 14 majoitushuonetta,
11 kpl päärakennuksessa ja 3 kpl
rivitalossa. Petipaikkoja löytyy
päärakennuksesta 26 kpl ja rivitalosta n. 30 kpl. Rivitalosta löytyy
tilat pyykin pesuun ja tilat vaatteiden ja varusteiden kuivaamiseen
(kuivaushuone 3x5m).
Saunatiloja on kaksi, puulämmit-
teinen rantasauna ja sähkölämmitteinen sauna, joka sijaitsee rivitalossa.
Päärakennuksen keittiö- ja ruokailutilat ja ruuanlaittovälineet tarjoavat hyvät puitteet ruuan laittoon,
ruuan säilyttämiseen, ruokailuun
ja yhteisiin illanviettoihin.
Nuotiopaikalla järven rannalla on
hyvä valmistaa maukasta ruokaa
grillaamalla, savustamalla tai vokkaamalla.
Kuusamon ja Hossan
metsästysalueet
Lähempänä kuin alle kymmenen
kilometrin ajomatkan päässä
Loma Kurvisesta löytyy metsästysalueita joihin myydään suurpetohirvi- ja pienriistan metsästyslupia.
Kuusamon yhteismetsä tarjoaa
(34)
metsästysalueita mm. Julma Ölkyn
läheisyydestä. Kuusamon yhteismetsän metsästyskartat löytyvä
internetistä, www.reissulle.com ja
metsästyslupia
voi
ostaa
www.eräluvat.fi sivustoilta.
Metsähallitus tarjoaa lupia mm.
Hossan, Länsi- ja Itä-Kuusamon
alueelta.
Metsästysluvat ja kartat löytyvät
samoilta sivustoilta:
www.reissulle.com
ja www.eräluvat.fi
Kuusamon kalastusalueet
Metsähallituksen, Kuusamon yhteismetsän ja kalastuskuntien kalavedet tarjoavat rajattomat mahdollisuudet kalastukseen ja luontomatkailuun.
Kävelymatkan päässä Loma Kurviselta sijaitsee mm. Salmijoki
kunnostettuine koskineen ja tietenkin Julmalammit Loma Kurvisen
vieressä tarjoavat hyvät kalastusmahdollisuudet.
Lomakurvisen tontti rajoittuu Julmalampeen joka on Murtovaaran
jyrkimmän rinteen kohdalla lähes
30m syvä. Julmalammit (4 lampea)
tarjoavat mukavan n. 4 km kalastusretken jylhien metsien ja vaarojen keskellä. Käytössäsi on myös
vene jolla laskea verkot ja katiskat Julmalampeen ja kalasaaliiksi
voi saada siikaa, ahventa ja haukea.
Kalastuslupia myy esim. Teerirannan posti, joka sijaitsee mökiltä n.
8 km Kurvisentietä Hossaan päin
ja myös Kuusamon kalastustarvikeliikkeet.
Mökin etäisyys : Kuusamo 60 km,
Ruka 90 km, Hossa 15 km, Näränkä 15 km, Julma Ölkky 15 km
katso osoite:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi,
ja kirjoita osoite: Kurvisentie 179.
www.kuusamonkalastusalue.fi
www.kuusamonyhteismetsa.fi
www.luontoon.fi/Hossa
www.luontoon.fi/naranka
www.infokartta.fi/kainuu/
www.retkikartta.fi/
www.eräluvat.fi.
(35)
Uusi eräliitto toivottaa tervetulleiksi yhteisen harrastuksemme edistämiseen ja kehittämiseen kaikki rekisteröidyt yhdistykset, yksittäiset
erä- ja luontoasioiden harrastajat, sekä mahdolliset kannatusjäsenet.
Liitto avustaa rekisteröimättömiä yhteisöjä tai seurueita myös rekisteröitymään liiton sääntöjenmukaiseen toimintaan osallistumiseksi.
Jäsenyyttä haetaan liiton hallitukselle osoitetulla oheen liitetyllä
hakulomakkeella. Rekisteröityjen seurojen on hyvä tarkistaa voimassaolevat sääntönsä ja tarvittaessa muuttaa niitä vastaamaan ohessa
olevia liiton sääntöjä ja toimintaa.
Vuoden 2015 jäsenmaksu on liittokokouksen päätöksen
mukaisesti 30 eur jäsen ja liittymismaksu on 5 eur.
Yhteisöjäsenen jäsenmaksu on 150 eur ja liittymismaksu 10 eur.
Kannatusjäsenen jäsenmaksu on sama kuin henkilöjäsenen,
mutta häneltä ei peritä liittymis-maksua.
Jäsenmaksun maksaminen
Jäsenmaksuerittely:
Maksun saaja:
Saajan tilinumero:
Viitenumero:
Eräpäivä:
(maksajan nimi)
Eränkävijäin liitto ry.
OP 506309-241368 (FI86 5063 0920 0413 68)
1245
jo liittyneille jäsenille 31.3.2015
Jahtitapahtumiimme osallistuminen ei edellytä jäsenyyttä Erästäjissä. Joudumme kuitenkin "ei-jäseniltä" veloittamaan 10.- euroa
korkeamman tapauskohtaisen käsittelymaksun/reissu.
(36)
ERÄNKÄVIJÄIN LIITTO ry. (Erästäjät)
JÄSENHAKEMUS
Jäsenyyttä hakee ( )henkilö, ( )yhdistys, ( )kannatusjäsen
Nimi:___________________________________________________________
Osoite:__________________________________________________________
Sähköposti_______________________________________________________
YHDISTYKSEN TIEDOT
Nimi:___________________________________________________________
Kotipaikka:______________________________________________________
Yhdistyksen jäsenmäärä on :
(
) henkilöä
Jos jäsenyyden hakijana on yhdistys, niin yhteyshenkilön tiedot merkitään
yllä oleville riveille.
Päiväys ja allekirjoitukset:
_______________________________________________________
Jäsenhakemus postitetaan osoitteeseen:
Eränkävijäin liitto ry.
Kyösti Sorsa
Tarrintie 11
39130 SASI
(Hakemuksen voi lähettää myös sähköpostilla: [email protected]
antamalla tämän lomakkeen mukaiset tiedot)
(37)
Salonen Heikki
puheenjohtaja
Tanhuankatu 48C35, 33560 Tampere
[email protected]
045-8932155
Väntti Sauli
varapuheenjohtaja
Leinikkitie 4,
37550 Lempäälä
[email protected]
050-5287044
Suominen Jarmo
hallituksen jäsen
Hurtankatu 15, 05820 Hyvinkää
[email protected]
0500-712473
Lähteenmäki Hannu
hallituksen jäsen
Kytötie 61A, 04430
Järvenpää
[email protected]
040-5103546
Lampi-Sammatti Toivo
hallituksen jäsen
Maahisentie 76, 34140 Mutala
[email protected]
0500-239337
(38)
Toiminnanjohtaja
Kyösti Sorsa
Tarrintie 11,
39130 SASI
[email protected]
050-5521 608
LYHYESTI:
Eräluvat.fi
Verkkokauppa: metsästys- ja kalastusluvat, uraluvat.
Metsästys- ja kalastuskohteet.
Eräasioiden nettiuutisointi.
Riistanhoito, kalavesien hoito, erävalvonta.
Erälupien palvelunumero 020 692 424
Metsästys- ja kalastusluvat, uraluvat.
Erämaakämpät: Kontinpaistama, Saunakoski, Silisjoki, Porojärvi,
Jogasjärvi, Juntinoja, Hirvasvuopio, Sotajoki, Kirakkajoki, Kettuniemi, Kuosnijoki, Kesänkijärvi.
Luontopalveluiden varaustuvat ja -kämpät.
Villin Pohjolan palvelu (Lomarengas)
Metsähallituksen kämpät (noin sata kappaletta), yli 200 yksityistä
mökkiä, jotka olivat ennenkin Villin Pohjolan välityksessä.
Nettikauppa: www.villipohjola.fi
http://www.villipohjola.fi
puhelinmyynti: palvelunumero 0306 502 540.
ERÄSTÄJÄT ei ole voittoa tavoitteleva liikeyritys, vaan jäsenistönsä
harrastustoiminnan kehittäjä ja toteuttaja.
Päätetään yhdessä mihin mennään ja mitä tehdään. Kulut tasataan,
eikä palkkaa tai palkkioita makseta kenellekään.
(39)