35.qxd (Page 35)

PALLOVEIKKO Syksy 2004
Perustettu
12.10. 1930
GREEN FAMILY
Uusia Palloveikkoja ja -siskoja on syntynyt kevään ja kesän aikana. Tyttölapsen
ovat saattaneet maailmaan viimeksi lokakuussa seuran valmennustiimissä toiminut Petri ja Piia Martikainen sekä kesäkuun puolessavälissä Mika ja Susanna
Lindholm. Perhe on lisääntynyt myös tyttöjen valmennuspuolella, kun Satu Rantala sai keväällä perheenlisäystä. Näinä
päivinä jännitetään myös edustusjoukkueen Tero Suomisen perheen lisääntymistä.
Kesähäitä ovat viettäneet ainakin exedustusjoukkueen pelaaja Jarno Ziprus
sekä kaupungimme oma missi Jonna
Kauppila. Edustusjoukkueen täsmäaseena viime kaudella häärinyt Tapani "Sin-
35
se" Moilanen ja Malai Kongpan vihittiin
kesän aikana.
Seuran naistoiminnan sekä yhden ammattilaispelaajan äiti Laila Myntti juhli
alkusyksystä 50-vuotisjuhliaan. Laila on
kuulunut muutaman vuoden ajan myös
seuran johtokuntaan.
Keväällä ylioppilaslakin painoivat päähänsä Otto Outakoski, Markus Hämäläinen, Lari Hyyppä ja Markus Enlund. Ammattitutkinnon suoritti Sami Toiviainen.
Ikuiseen uneen nukkuneita ovat pitkään
PalloSiskoissa toiminut Raija Salo sekä
seuran valmennus sekä muissa tehtävissä toiminut Paavo Piispanen 11.11.
Johtokunta 2004: Puheenjohtaja Jorma Nikkanen, Kalle Myllykangas vpj, Pekka Kuusela rahastonhoitaja, Peter
Haldin, Laila Myntti, Kuisma Hattunen, Juha Kola ja
Harri Seppälä. Lisäksi juniorijaoston edustus on mukana
johtokunnan kokouksissa, kun junioreitten asioita käsitellään ja vastaavasti johtokunnan edustus on juniorijaoston kokouksissa.
Juniorijaosto: Markku Piispanen pj ja junioripäällikkö,
Veli-Matti Laitinen, Vesa Ruokoja, Matti Teerikangas,
Jouko Vierimaa, Rauno Lesonen, Asko Uusitalo, Timo
Åstrand ja Voitto Kentala.
Pallo-Siskojen johtoduona ovat Virpi Sorvisto ja Pia Savolainen.
Järjestysmiesten "nokkamies" on Kalevi Tyynelä.
Pallo-Veikko n:o 67
Pallo-Veikon 67. numero päättää pelikauden 2004. Lehteä
on painettu n 15 000 kappaletta ja se jaetaan Kokkola-Jakelun toimesta kaikkiin kokkolalaisiin koteihin. Lehti on
tälläkin kertaa painettu Keski-Pohjanmaan Kirjapaino
Oyj:n rotaatiolla.
***
Lehden on toteuttanut seuran tiedotusryhmä: Jorma
Uusitalo, Juha Kola ja Jouko Vierimaa. Ilmoitusmyynnistä on vastannut Juha Kola.
***
KPV kiittää kaikkia ilmoituksin lehden aikaansaamista
tukeneita.
Syyskokouksen valintoja
Jonna tunnustaa väriä. Miss Suomi Jonna Kauppila meni kesällä naimisiin KPV:n entisen topparin Jarno Zipruksen kanssa. Jonnan polttareita juhlittiin 3.7. mm. keskuskentällä.
Jospa vielä kerran
Viisi kuukautta ja yhden päivän ehti jalkapallo pyöriä ennen kuin Suomen mestaruus
ratkesi. Kokkolan Palloveikot
on mestari, kiistelty ja kohuttu, mutta mestari joka tapauksessa. Näillä sanoilla kolmannen valtiomahdin kolumnisti,
nimimerkki "Johannes" kirjoitti katkeraan sävyyn Turun
Sanomissa vuonna 1969
KPV:n voitettua Suomen mestaruuden.
Vuoden 1981 divisioonakauden
jälkeen
alkanut
KPV:n loiva alamäki kohti
alempia sarjoja kiihtyi vuonna
1986. Seura tahkoi pysyvästi
1-divisioonaa vuoden 1990 piipahdusta SM-sarjassa lukuunottamatta. Vuosina 199697 vihreä lippu liehui Kakkosen kentillä Ylimäen Antin
valmennuksessa.
Joukkue
nousu Ykköseen Antin valmennuksessa kaudeksi 1998
sai päätöksen kauden 1999
jälkeen putoamalla Kakkoseen. Kakkosen viiden vuoden
korpitaival alkoi ja vuosituhatkin vaihtui. Kauden 2004
päättyi
edustusjoukkueen
nousuun jälleen Ykköseen
kaudeksi 2005. Kuinka nap-
pulat saadaan vielä kerran pysyvästi kohti Veikkausliiga
kenttiä?
Saako Antti Ylimäki joukkueen, joka tavoittelee Ykkösen
kärkipaikkoja? Vanhat KPV:n
ammattilaiset alkavat muistaa nuoruuden osoitteen.
Uusimäki, Kalliokoski ja
Myntti ovat valmiita aloittamaan kauden 2005. "KPV taisteli Ykkösen kärkisijasta mutta vuoden 2002 tapaan oululaiset voittivat sarjan maalierolla ja nousivat liigaan",
uutisoi oululainen Kalevalehti syksyllä 2005. Karsinnat
eivät vielä nosta joukkuetta ja
sappi kiehuu Kokkolassa:
"Vielä me tullaan!". Seuraavaksi kaudeksi satsataan lisää. Saadaanko takaisin vanhat vihreäpaidat: Norjasta
Jukka Hakala, Miikka Koppinen ja Tero Koskela sekä Hollannista Juha Reini? Onko
Dream Team kasassa?
"Sensaatiomaisesti Kokkola
nostettiin jälleen takaisin jalkapallon Suomen kartalle" ,
hehkuttaa Suomen pienimmän maakunnan valtalehti
Keskipohjanmaa KPV noususta Veikkausliigaan kauden
2006 jälkeen. Viimeistään silloin ovat loputkin ammattilaiset takaisin ja nousu Suomen
huippua kohti on alkanut.
"KPV oli mestaruutensa arvoinen - voimakkain, varmin
ja tasaisin. Sen menestys perustui suoraviivaiseen, turhia
kaunisteluja välttelevään pelityyliin. Joukkuetta voisi
kutsua luunmurskaajayhdistelmäksi. Peli on suoraviivaista, tulokseen pyrkivää palloilua, josta turhat pikkunäppäryydet on pyyhitty olemattomiin" Näitä lainauksia käyttäen kolmas valtiomahti toteaa saman tapahtuneen liki
neljänkymmenen vuoden jälkeen. Vuoden 1969 temppu on
tehty uudelleen! Sarjanousija
KPV voittaa Suomenmestaruuden.
Laituri
KPV:n syyskokous valitsi 29.
lokakuuta uuden johtokunnan.
Puheenjohtajana jatkaa Jorma Nikkanen, rahastonhoitajana Pekka Kuusela ja sihteerinä Laila Myntti.
Uutena jäsenenä johtokuntaan valittiin Janne Ylinen ja
vanhoista jäsenistä jatkavat
Kuisma Hattunen, Kalle Myllykangas, Peter Haldin ja Juha Kola.
Kokouksessa valittiin sen lisäksi uudeksi junioripäälli-
köksi aiemmin valmentajana
toiminut Jouko Vierimaa.
Pallosiskojen vetäjänä jatkaa Virpi Sorvisto ja järjestysmiesosastosta vastaa edelleen
Kalevi Tyynelä.
Kokous otti kantaa tulevan
vuoden talousarvioon ja toimintasuunnitelmaan. Talousarvio nousee edustusjoukkueen noustua Ykköseen.
Positiivisessa hengessä todettiin seuran juhlivan 75vuotista toimintaa ensi vuonna.
Pesunkestävä
Pallo-Veikko
Pallo-Veikko -lehden isä ja seuran erittäin pitkäaikainen vaikuttaja
Voitto "Vote" Kentala on alkanut oman itsensä herraksi ja viettää
eläkepäiviään Keskipohjanmaa-lehden toimituspäällikön vakanssilta.
Sen sijaan KPV:n toiminnasta Votea ei päästetä eläkkeelle. Kuvassa
Vote vastaanottaa tuloksia kevään Neste-turnauksessa. KPV toivottaa antoisia ja pitkiä eläkepäiviä seuran yhdelle pitkäaikaisimmista
jäsenistä!
KPV FanClub
Kesän aikana ja edustusjoukkueen
menestyksen myötä on seuraan oltu
yhteydessä fani klubin perustamiseksi. Mikäli halukkaita vetäjiä ja
puuhaihmisiä löytyy niin voitte ottaa
yhteyttä
sähköpostilla
[email protected] tai vaihtoehtoisesti
johonkin johtokunnan jäseneen.