etelä-pohjanmaan opisto - European Heritage Days

ETELÄ-POHJANMAAN OPISTO
Etelä-pohjanmaan opisto sijaitsee Ilmajoella ja on vuonna 1829 perustettu
kansanopisto, joka on uskonnollisesti sekä poliittisesti sitoutumaton.
Etelä-pohjanmaan opistoa ylläpitää Korpisaaren säätiö ja ylintä
päätösvaltaa käyttää sen hallitus. Hallitus on 22-jäseninen ja valitsee
opiston johtokunnan. Johtokuntaan kuuluu 12 jäsentä ja rehtori, joka toimii
esittelijänä ja sihteerinä. Opiston rehtorina toimii Kyösti Nyyssölä.
Etelä-pohjanmaan opisto on opiskelijalle ovi itsensä löytämiseen,
kehittämiseen ja sivistämiseen. Opisto avaa myös ovia jatko-opintoihin ja
työelämään.
Vuoden tai pidempään kestävillä opintolinjoilla opiskelee vuosittain noin
250 opiskelijaa. Lisäksi nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkintoon
on 70 opiskelijapaikkaa. Opintolinjoilla opiskelu on päätoimista opiskelua
ja oikeuttaa opintotukeen.
Etelä-pohjanmaalla opiskeleminen on hyvin monipuolista, opistolla voi
opiskella esimerkiksi: Englannin kieli, Kasvatustiede/opetusala,
luonnontieteet, lääketiede, oikeustiede, psykologia, terveyskasvatus,
venäjän kieli, rytmimusiikki, tanssitaide, teatteritaide ja maskeeraus.
Etelä-pohjanmaan Opiston esittelyvideo:
https://www.youtube.com/watch?v=4eSziTINeUM
Etelä-Pohjanmaan Opiston kotisivut:
http://www.epopisto.fi/
Nykyisellä paikallaan Ilmajoen
Korpisaaressa on opisto toiminut
vuodesta 1895, jolloin opiston
maamerkkinä tunnettu vanha
päärakennus rakennettiin.
Etelä-pohjanmaan vanha päärakennus
2012 Vuonna rakennettu Liakka-talo sai
nimensä opiston perustajan ja
ensimmäisen rehtorin Niilo Liakan
mukaan.
Laajennus-osan myötä opisto sai uuden
ravintolan ja kirjaston.
Etelä-pohjanmaan uusi päärakennus
Etelä-pohjanmaan Opistolla on hyvät mahdollisuudet järjestää tapahtumia,
ja olosuhteet ovat täydelliset LAN-pelitapahtumalle.
Opiston liikuntasalissa on hyvät tilat LANtapahtuman järjestämiselle.
Salissa on hyvin tietokone tilaa tapahtumaan
osallistujille, ja salin ulkopuolella on neljä vessaa,
kuntosali, sekä kioski.
Salissa on myös varasto, johon voi asentaa internet
lähteet, yms. Etteivät ne ole salissa turhaan tiellä.
Salissa on myös yläkatsomo, jossa voi rentoutua,
ottaa kuvia tai tutustua uusiin ihmisiin.
Salin ulkopuolella sijaitsevassa kioskissa voi
myydä esim. sponsori tuotteita, kuten myös
limsoja, ja muita naposteltavia heille jotka
eivät tuoneet omiaan mukanansa.
Kioskilla voi maksaa myös pankkikortilla.
Kioskin tuotteita suunnataan
asiakaslähtöisesti kohderyhmän ja
tarpeiden mukaan.
Myös opistolla yöpyminen on mahdollista, mikä
tekee siitä oivallisen paikan LAN-tapahtumalle.
Tapahtumaan osallistujien ei tarvitse enään valvoa
koko paikalla oleskelu aikaansa, tai vuokrata kalliita
hotellihuoneita, tai ajaa paluumatkoja väsyneenä.
Huoneet ovat pääosissa kahden hengen huoneita,
mutta yksiöitäkin löytyy.
Asuntopaikkoja on 150.
Asunnot ovat soluasuntoja.
Kaikissa asunnoissa on valmius internet-liittymään
Kaikissa soluissa on myös suihkut.
Opistolla on paljon parkkipaikka tilaa, ja parkkipaikkoja
on yhteensä 6, joten siitä ei ole ongelmaa.
Opiston mäellä on myös hiljaista, joka antaa rauhan
pelaajille, pois kaupungin hälinästä, luonnonrauhaan,
jossa voi rentoutua myös tapahtuman ulkopuolella!
Päärakennuksen aulassa on auditorio, johonka voi myös
laittaa elokuvia yms. pyörimään.
Auditoriossa on tilaa 150:lle ihmiselle.
LAN-tapahtuma on opistolle uusi juttu, jota ei ole toteutettu vaikka
olosuhteet ovat täydelliset LANien järjestämiselle!
Kustannuksia ei ole hirveästi, tilojen käyttö, ja internet. Tuloja on
tietokonepaikka heille jotka LANeihin osallistuvat, sekä sponsorit joita
LANeille ei ole vaikeaa saada. Myös kioskissa myytävät tavarat voivat
tuottaa jonkin verran.
Tapahtuman tarkoituksena ei kuitenkaan ole jäädä rahallisesti voitolle,
vaan saada pelimaailmassa aikaansa viettäviä nuoria osallistumaan
ryhmätoimintaan sekä tutustumaan muihin ihmisiin.
LANit etelä-pohjanmaan opistolla on hyvä idea olosuhteiden vuoksi, kuin
myös sen että Ilmajoella ei juurikaan pelitapahtumia ole! Myös nuoret
joilla ei ole opiskelupaikkaa, voivat kiinnostua opistosta ja opiston
tarjoamista opintokursseista!
Kiitos!
Antti Viertola & Artturi Heikkilä