HEVOSEN NÄIVETYSTAUTI 01/01/2015 (Equine infectious anemia

HEVOSEN NÄIVETYSTAUTI
(Equine infectious anemia, EIA)
01/01/2015
Näivetystauti on parantumaton virustauti, jonka aiheuttaa lentiviruksiin kuuluva virus. Se on
sukua ihmisen HIV:lle ja kuuluu retrovirusten perheeseen. Muita lentiviruksia ovat mm.
lampaan Maedi-Visnan aiheuttaja, kissan leukemiavirus (FeLV) ja naudan leukemiavirus (BLV).
Viruksen saanut hevonen jää aina tartunnan kantajaksi. Tauti leviää veren tai muiden
eritteiden välityksellä. Tavallisimmin tauti leviää verta imevien hyönteisten, kuten
hevospaarmojen ja pistokärpäsen välityksellä, mutta myös saastuneiden neulojen,
verensiirtojen tai hammashoitovälineiden välityksellä. Hyttyset sen sijaan eivät ole merkittäviä
viruksen levittäjiä. Virus voi tarttua myös emästä varsaan istukan välityksellä. Virus ei tartu
ihmiseen eikä muihin kuin hevoseläimiin. EIAV infektoi monosyyttejä ja marofageja. Virus on
erittäin muuntautumiskykyinen.
Virus on löydetty vuonna 1904. Suomessa tautia on todettu viimeksi vuonna 1943. Vuonna
2010 tautia on ollut mm. Romaniassa, Italiassa, Saksassa, Iso-Britaniassa, Belgiassa ja
Ranskassa. Tartunnan kantajat ovat voineet löytyä rutiinitarkastuksissa, ilman että hevosella
olisi merkittäviä oireita. Ennen hevosen tuomista Suomeen siitä kannattaisi tutkia EIA-vastaaineet kantajuuden selvittämiseksi. EU:n sisäisissä tuonneissa määritystä ei vaadita, muista
maista kuin Romaniasta tuotaessa. EU:n ulkopuolelta tuotaessa, kuten Venäjältä, hevosesta
pitää olla EIA-vasta-ainemääritys tehtynä ennen hevosen tuontia. Näivetystauti on
vastustettava eläintauti. Jos hevosenomistaja epäilee näivetystautia, tulee siitä ilmoittaa
virkaeläinlääkärille. Virkaeläinlääkärin tarkastus ja verinäytteet taudin varalta ovat
maksuttomia.
Oireet
Näivetystaudin oireet ovat epämääräisiä, joten tauti voi jäädä tunnistamatta. Taudin oireet
voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Akuutti vaihe on ohimenevä ja kestää vain 1–3 päivää.
Oireita ovat kuume, apaattisuus, verihiutaleiden vähyys ja anemia. Limakalvoilla voi olla
verenpurkaumia. Hevonen voi kuolla muutamassa viikossa. Jos hevonen selviää akuutista
vaiheesta, siitä tulee taudin kantaja. Kroonisessa muodossa, joka voi kestää vuoden, voi olla
aaltoilevaa kuumetta, anemiaa ja turvotuksia. Kuumejaksojen välillä hevonen voi vaikuttaa
terveeltä. Tauti johtaa lopulta voimakkaaseen anemiaan, kuihtumiseen (näivettymiseen) ja
kuolemaan. Jos hevonen selviää tästä vaiheesta, alkavat kuumejaksot harventua ja hevoselle
tulee ns. subkliininen eli piileväoireinen vaihe, jossa hevonen on taudin kantaja, mutta se
vaikuttaa kliinisesti terveeltä. Hevonen toimii viruksen varastona eli reservuaarina.
Diagnoosi
Vasta-ainetutkimus verestä ns. Cogginsin testi. Vasta-aineita voidaan havaita 14–28 vrk
infektion jälkeen.
1
Hoito
Tautiin ei ole olemassa rokotetta eikä hoitoa. Sairastuneet hevoset tulee lopettaa taudin
leviämisen estämiseksi.
Lähteet
Mair, Ts ja Hutchinson RE, Infectious Diseases of the horse, Equine Veterinary Journal, 2009
http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/elainten_terveys_ja_elaintaudit/elaintaudit/hevoset/naive
tystauti/
2