Duunia tarjolla kesäksi - Etusivulle

MAAKUNTA
PERJANTAI 25. TAMMIKUUTA 2013
FORSSAN LEHTI
5
Duunia tarjolla kesäksi
Härkälän aitakiista
hallinto-oikeudessa
Messutapahtumassa sai tutustua seudun kesätyömahdollisuuksiin
Erkki Kuronen
Forssan Lehti
SOMERO Aidan pystytys
Härkälän kartanon pihan ja
kulkuväylän väliin ei edelleenkään vaadi Someron ympäristölautakunnan mukaan rakennuslupaa. Lautakunta pysyy aiemman päätöksensä takana ja
katsoo, että rakennuslupaa ei
tarvita, koska kysymys on tontin sisäisestä aitaamisesta, joka
ei vaikuta naapurin asemaan
asemaan eikä kulkuun.
Someron istuva tekninen
lautakunta joutui palaamaan
Härkälän aita-aiheeseen viimeisessä kokouksessaan Turun hallinto-oikeuden pyydettyä asiasta lausuntoa 7. päivä
helmikuuta mennessä. Lausuntopyynnön kohteena on
Jukka ja Irma Sorvan aitapäätöksestä tekemä valitus.
Tapio Tuomela
Nina Airisto
FORSSAN LEHTI
FORSSAN SEUTU Kesätyö-
paikkojen hakeminen on käynnistymässä toden teolla Forssan seudulla.
Mittavan startin hakurumballe antoi Tulevaisuuden
tekijät -messut, jonka tarkoituksena oli tutustuttaa
nuoret Forssan seudun yrityselämään ja koulutusmahdollisuuksiin. Messuille osallistuivat kaikki Forssan seudun toisen asteen opiskelijat
sekä Forssan peruskoulujen
9-luokkalaiset.
Tietoiskujen lisäksi messuilla oli jaossa myös kesätyöpaikkoja. Paikalla olleet
yritykset ottivat vastaan kesätyöhakemuksia, joita nuoret täyttivät päivän aikana
vilkkaasti.
Muiden nuorten tapaan kesätyöpaikkamahdollisuuksiin
olivat tutustumassa Jarno Ylitalo, Santeri Ojala ja Aki Liski.
– Tällaisessa tapahtumassa
näkee, mitä eri kesätyömahdollisuuksia seudulla on. Itse
etsin sähköduunia, kun sähköpuolella opiskelen, Ylitalo
kertoo.
Ojala miettii, että aikoo hyödyntää työssäoppimisjaksoa
kesätyöhaussaan.
– Ainakin toiveena on, että
omasta TET-paikasta saisi kesätöitäkin, Liski täydentää.
– Se on mahdollista, jos antaa hyvät näytöt, Ylitalo jatkaa.
Anni-Eevi Koivunen kertoo,
että häntä kiinnostaa kesätyöt
myyntitöissä.
– Opiskelen merkonomiksi
ensimmäistä vuotta. Jätin jo
hakemuksen ABC:lle, Koivunen sanoo.
– Tällaisesta tapahtumasta
on nuorille varmasti hyötyä,
kun tavoittaa monta yritystä
samassa paikassa.
Totti Kumpulaisen mielestä on hyvä, että kesätyöpaikkamahdollisuuksista tullaan kertomaan myös koululle, vaikka
Someron kaupungin omistaman kiinteistö Härkälän naapurina asuvat Sorvat vaativat
lautakuntaa kumoamaan päätöksensä ja rakennusvalvonta-
Mistä Talsoilan hajuseurannassa on kyse?
Jaakko Leinonen
FORSSAN LEHTI
FORSSA Forssan seudun ter-
veydenhuollon kuntayhtymän
terveystarkastaja Veijo Nyrönen
on lähettänyt kyselyn Talsoilan
Kullervonkadun lähitienoolle
hajuhaitoista. Koteihin toimitetun kirjeen saatteessa esitetään pidettäväksi noin kolmen
viikkoa päiväkirjaa hajuista.
Mistä seurannassa on oikein
kysymys, terveystarkastaja
Veijo Nyrönen?
– Seuranta on käynnistetty alueelta tehdyn valituksen
pohjalta. Ongelma nousi esiin
viime keväänä ja asia nousi
esiin uudestaan kesän jälkeen.
Tulevaisuuden tekijät -messuilla oli yhteensä 46 näytteilleasettajaa, ja kesätyöpaikkoja tarjoavia yrityksiä oli useilta eri aloilta.
tietoa paikoista haetaan toki
itsenäisestikin.
– Olen tehnyt messuilla nyt
kaksi hakemusta, Kumpulainen sanoo.
Myös yritykset kokevat, että
messutapahtuma on hyödyksi
kesätyöntekijöitä rekrytoidessa.
– Hakulomakkeet on yleen-
”Tällaisesta nuorille hyötyä,
kun tavoittaa monta
yritystä samassa paikassa.”
sä tällaisilla messulla viety käsistä. Kyllähän tapahtuma yrityksen näkyvyyttä lisää ja tuo
sitä kautta hakijoita, palveluesimies Tiia Torpo Lassila &
Tikanojasta kertoo.
– Nuorten kanssa on ihana
jutella paitsi kesätöistä, myös
ylipäänsä yrityksestä ja maailmanmenosta. Jos joku heistä
jättää hakemuksen, on mukava, että heidän kasvonsa jäävät mieleen. Joku saattaa myös
tulla sanomaan, että on jo hakenut, hallintopäällikkö Niina
Honkala Loimi-Hämeen Jätehuollosta sanoo.
Yritykset arvioivat, että ne
rekrytoivat tänä vuonna suurin piirtein saman verran kesätyöntekijöitä kuin viime vuon-
na. Yrityksille jätetään hakemuksia jo
– Kesätyöpaikkojen hakeminen tuntuu siirtyvän vuosi vuodelta aikaisemmaksi, Honkala
sanoo.
Tulevaisuuden tekijät -messuilla oli yhteensä 46 näytteilleasettajaa, ja kesätyöpaikkoja
tarjoavia yrityksiä oli useilta eri
aloilta.
LYHYESTI
Pentti-Tuomisto
maaseutuyksikön johtoon
FORSSAN LEHTI
ole vielä paikkojaan ilmoittaneet.
FORSSAN SEUTU Työvoimatoimistoon tulee koko ajan
hakuun lisää avoimia kesätyöpaikkoja.
– Tällä hetkellä avoimia paikkoja on ilmoitettu 300, mutta
luvussa ei ole läheskään kaikki seudun paikat, kertoo Anne
Salo TE-toimiston yrityspalveluista.
– Työnantajat eivät välttämättä tiedä vielä kesätyöntekijätarpeitaan. Myöskään kunnat
eivät Forssaa lukuunottamatta
Helmikuu on yleensä kiivainta kesätyöpaikan hakuaikaa,
mutta vielä maalis- ja huhtikuussakin yritykset etsivät kesätuuraajia.
Kesätyöpaikkaa
etsivän
kannattaa olla aktiivisesti yhteydessä myös suoraan yrityksiin.
– Kaikkia paikkoja yritykset
eivät edes ilmoita työvoimatoimistoon. Hakijoita voi olla
niin paljon, että työntekijöitä
ei etsitä julkisen haun kautta.
Nina Airisto
Someron, Forssan ja Tammelan
muodostaman maaseutuyksikön päälliköksi on valittu Mari Pentti-Tuomisto. Pentti-Tuomisto valittiin virkaan jo viime
vuoden puolella, mutta päätöksenteossa sattuneen muotovirheen ja siitä tehtyjen oikaisuvaatimusten johdosta valinta
suoritettiin uudelleen. Päätöksen yksikön päälliköstä teki Someron maaseutulautakunta.
Päällikön virka oli avoinna
Someron maaseutuhallinnon
viranhaltijoille. Mari Pentti-Tuomisto on tähän saakka työskennellyt Forssan maaseutuasiamiehenä. (FL)
Muiden nuorten tavoin Jarno Ylitalo, Santeri Ojala ja Aki Liski ovat kesätyönhaussa. – Messut ovat hyödylliset. Täältä saa tietää, mitä kesätyöpaikkoja on, Ojala sanoo.
TUPLAPLUSSAA KOKO TAMMIKUUN AJAN!
-23 %
Valio
Ilman Plussa-korttia
6,55/kpl
(5,24/kg)
HYVÄ SUOMALAINEN
ARKIJUUSTO
4
1,25kg 3,99/kg
K-supermarket Forssasta saat
kaksinkertaiset peruspisteet
kaikista ostoksistasi
1.1.-31.1.2013 välisenä aikana.
Etu ei vaikuta palkintopistekertymääsi.
Sorvat ovat vaatineet Turun
hallinto-oikeuteen jättämässään valituksessa myös aidan
rakentamispäätöksestä määrätyn rakennusvalvontamaksun
poistamista. Sadan euron suuruinen maksu jakautuu ympäristölautakunnan päätöksen
mukaisesti naapureiden kesken.
Perussuomalaisten Matti
Kultanen esitti ympäristölautakunnan kokouksessa valvontamaksun poistamista, mutta
esitys jäi vaille kannatusta.
PÄIVÄN KYSYMYS
Haussa jo satoja
kesätyöpaikkoja
Aiemmin Tammelan kunnalla kesätöissä ollutta Anni-Eevi Koivusta kiinnostaa
myyntityöt.
viranomaisia velvoitettavaksi
vaatimaan kolmisen pitkän aidan rakentamiselle lupakäsittelyä. Valittajat esittävät perusteinaan yksityisalueelle tapahtuneen aitauksen estävän esimerkiksi tien kunnossapidon
ja läpikulkureitin toimimisen
pelastustienä.
Varsinais-Suomen pelastuslautakunta on todennut vastauksessaan, ettei kyseessä ole
pelastustie, eikä Someron kaupunkikaan ole väylää sellaiseksi määrittänyt.
99
kpl
2 kpl/tal
-38%
Pouttu
PORSAAN
KASLERPAISTI
3
n. 1,2kg
Ilman Plussa-korttia
6,49/kg
99
kg
Ruokamestarin
PAREMMAT
KARJALANPAISTILIHAT
9
95
kg
Voimassa pe-la
Rakenna oma salaattisi!
SALAATTIBUFFET
13
90
kg
Voimassa pe-la
Forssalaismies
kaahaili
epäkuntoisella
ajoneuvolla
Poliisi suoritti nopeusvalvontaa keskiviikkona vt 10:llä
Ypäjän Palikkalassa. Turun
suunnasta ajaneelle henkilöautolle mitattiin nopeudeksi
141km/h, kun suurin sallittu
nopeus oli 80km/h. Kuljettajaksi ilmeni 20-vuotias forssalainen mies.
Tarkastuksessa kävi ilmi, että miehen ajoneuvo oli takaosastaan pahoin vaurioitunut,
muun muassa takavalot eivät
toimineet. Kuljetteja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Tapahtumaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja ajoneuvorikkomuksena. (FL)
Hinnat voimassa pe-su 25.-27.1.2013, ellei toisin mainita.
SÄKKIKAUPALLA! Lambi
ERÄ! Tuoreet saariston
SILAKKAFILEET
5
Hajuseuranta ajoittuu nyt keskelle lämmityskautta.
Kuinka laaja kysely on?
– Kirje on toimitettu kaikkiaan 24 talouteen. Ei tällaista
kovin usein eteen ole tullut.
Ongelmaa kartoitetaan noin
50 metrin säteeltä. Kysely on
työläs menetelmä selvittää
asiaa. Toivomme, että mahdollisimman moni palauttaisi kyselyn ja hajuseurannan päiväkirjan. Aistinvarainen havainnointi riittää. Lomakkeet on
pyydetty palauttamaan ympäristöterveysasemalle ensi kuun
12. päivään mennessä. Kyselyssä pyydetään myös selvitystä
kiinteistön lämmityksestä ja
puun poltosta.
WC-PAPERI 24rl JA
TALOUSPYYHE 12rl
95
kg
Voimassa pe-la
PEPSI JA PEPSI MAX 1,5l 2-pack
0,66/l sis. pantit 0,80
2
79
2-pack
-33%
Ilman
Plussa-korttia
3,80/2-pack
(1,00/l)
Tuplasetin ostajalle kantokassi kaupan
päälle! Yksittäin 9,90/säkki
14
90
erä
Kartanonkatu 11, 30100 Forssa
Palvelemme ark. 7-21, la 7-18, su 12-21
www.k-supermarket.fi