PDF lataa - Suomen DB Schenker

2015-päivitetty 11.2.2015
ASIAKASOHJE
MUISTETTAVAA 7-LUOKAN VAARALLISIA AINEITA KULJETETTAESSA
(=RADIOAKTIIVISET AINEET JA NIISTÄ VALMISTETUT ESINEET JA VÄLINEET)
UN2908-UN2911: näiden luokan 7 radioaktiivisten aineiden UN-numeroilla luokitellut aineet ovat
kuljetettavissa normaalina vaarallisen aineen yhdistettynä kuljetuksena eli maa- ja meriteitse
Schenker Oy:ssä kappaletavarana Euroopassa ja myös Suomessa kotimaankuljetuksissa, paitsi:
Belgiaan (myös kauttakulku kielletty) , Irlantiin, Italiaan, Latviaan ja Ukrainaan. Ja, kun
suunnittelet näiden aineiden kuljetusta Viroon, Puolaan, Espanjaan, Portugaliin tai Unkariin, ota
yhteys meihin hyvissä ajoin etukäteen, koska joudumme tarkistamaan tilanteen edustajilta ennen
kuljetusta.
HUOM: Suomen ja Ruotsin välillä on mahdollista pääasiassa vain maantiekuljetus kautta
Tornio-Haaparanta, Ota yhteys liikenteenohjaukseemme,että voimme tarkistaa muita
mahdollisuuksia tapauskohtaisesti .
Kaikkien muiden 7-luokan radioaktiivisten aineiden, kuin UN2908-2911 –luokiteltujen
osalta on kuljetuksen edellytykset tarkistettava aina tapauskohtaisesti erikseen ja hyvissä
ajoin etukäteen ennen aiottua kuljetusta ja sovittava erityistoimenpiteiden vaatimista
aikatauluista ja mahdollisten reititysten jne.vaikutuksesta kustannuksiin.
1.Lähettäjän toimintaohjeita
1.1. Lähettäjä vastaa vaarallisten aineiden luokittelusta, pakkaamisesta ja oikeasta
ilmoittamisesta
(L Vaarallisten aineiden kuljettamisesta 719/94 muutoksineen)
1.2. Selvitä luokitustiedot hyvissä ajoin- tässä listattuna tarvittavia yhdistetyn kuljetuksen tietoja:
Merikuljetus IMDG:n muutossarjan 36-12 ja 37-14 mukaisesti
• laivausnimi (Proper Shipping Name)
• IMDG-koodin mukainen päävaaraluokka (= 7 ) ja
mahd.lisävaaraluokat/lipukkeiden numerot
• UN- eli YK-eli ainenumero
• pakkauskategoria (I-white,II-yellow,III-yellow)
• kuljetustunnusluku eli Transport Index (TI)
• säteilevän nuklidin nimi (esim. Co60, Cs137, ) ja sen aktiivisuus
• koko lähetyksen säteilyarvo
• lähetyksen tarkka määrä kiloineen ja pakkaustyyppi (esim. A-type packing, B-type
packing, SCOI, SCO-II)
Schenker Oy
Käyntiosoite Visitors
P.O.B. 498
FI-00101 Helsinki
Finland
Metsäläntie 2-4
00620 Helsinki
Finland
Heli Hörkkö,VAK-turvallisuusneuvonantaja
e-mail [email protected]
Puhelin Telephone +358 (0)10 520 2336
Fax +358 (0)10 520 2726
www.dbschenker.com/fi
Sivu 1/3
11.2.2015
Y-tunnus Business ID 0124239-4
ALV rek.nro VAT reg.no. FI 01242394
Kotipaikka Reg.office Helsinki
2015-päivitetty 11.2.2015
Maantiekuljetus ADR/RID2015-sopimuksen mukaan:
Tarvitaan rahtikirja, jossa määräysten mukaiset tiedot. Kotimaankuljetuksessa
kotimaanrahtikirja, kansainvälisessä kuljetuksessa CMR-rahtikirja.
Merikuljetuksessa DG-deklaraatio.
 UN-eli YK-eli ainenumero , ja
• aineluettelon mukainen kuljetusnimi suomeksi ja kv.kuljetuksessa yhdellä
ADR-kielellä (=englanti,saksa tai ranska)
• ADR-päävaaraluokka eli lipukenumero mahd. lisävaaraluokkineen/
lipukenumeroineen
• pakkauskategoria (I-valkoinen,II-keltainen,III-keltainen/I-white,II-yellow,IIIyellow
• kuljetustunnusluku eli Transport Index (TI)
• säteilevän nuklidin nimi (esim. Co60, Cs137, ) ja sen aktiivisuus
• koko lähetyksen säteilyarvo
• lähetyksen tarkka määrä kiloineen ja pakkaustyyppi (esim. A-type packing,
B-type packing, SCOI, SCO-II)
Schenker Oy
Käyntiosoite Visitors
P.O.B. 498
FI-00101 Helsinki
Finland
Metsäläntie 2-4
00620 Helsinki
Finland
Heli Hörkkö,VAK-turvallisuusneuvonantaja
e-mail [email protected]
Puhelin Telephone +358 (0)10 520 2336
Fax +358 (0)10 520 2726
www.dbschenker.com/fi
Sivu 2/3
11.2.2015
Y-tunnus Business ID 0124239-4
ALV rek.nro VAT reg.no. FI 01242394
Kotipaikka Reg.office Helsinki
2015-päivitetty 11.2.2015
1.3 Lähettäjä huolehtii asianmukaisesta pakkaamisesta ja pakkausten merkinnästä:
• käytä ehdottomasti vain UN-tyyppihyväksyttyjä kuljetuspakkauksia
• merkitse pakkaukset oikeilla varoituslipukkeilla, tarkista pakkauksista aina UN-numero/-t ja
kuljetusnimien vastaavuus dokumenteissa ilmoitettuihin
1.4 Toimita tarvittavat kuljetusdokumentit Schenker Oy’lle hyvissä ajoin –
kansainvälisessä maantie- ja merikuljetuksessa vähintään n. 2 vkoa ennen aiottua
kuljetusta kaikkien edellytysten selvittämiseksi
- tässä listattuna yhdistetyssä kuljetuksessa tarvittavia dokumentteja:
• MERIKULJETUS IMDG-koodin mukaisesti: DGD-lomake (=Multimodal Dangerous Goods
Form/Declaration) täytettynä
• MAANTIEKULJETUS ADR/RID:n mukaisesti: rahtikirja (kotimainen ja CMR)
luokitusmerkinnöin tavaran mukana
• kopio turvallisuusluvasta , mikäli sellainen on olemassa
1.5 Kansainvälinen kuljetusosuus voidaan toteuttaa vasta kuljetusten edellysten
selvityksen jälkeen ja kaikkien tarvittavien kuljetusdokumenttien saavuttua Schenker
Oy’lle !
Tee kuljetustilaus hyvissä ajoin ja varaudu siihen,
että erikoisten vaarallisten aineiden kuljetuksissa
asioiden selvittelyyn ja järjestelyihin kuluu aina
normaalia enemmän aikaa.
Schenker Oy
Käyntiosoite Visitors
P.O.B. 498
FI-00101 Helsinki
Finland
Metsäläntie 2-4
00620 Helsinki
Finland
Heli Hörkkö,VAK-turvallisuusneuvonantaja
e-mail [email protected]
Puhelin Telephone +358 (0)10 520 2336
Fax +358 (0)10 520 2726
www.dbschenker.com/fi
Sivu 3/3
11.2.2015
Y-tunnus Business ID 0124239-4
ALV rek.nro VAT reg.no. FI 01242394
Kotipaikka Reg.office Helsinki