ESPOONLAHDEN LUKIO

ESPOONLAHDEN LUKIO
OHJEITA ABEILLE
Yleisohjeita
1. Kirjoitussaliin ei saa tuoda mitään viestintävälineitä (kännykät, korvalappustereot
yms.).
2. Kuhunkin kokelaan käyttämään paperiin on kirjoitettava kokelaan numero
(pulpetilla paikkalapussa), kokelaan täydellinen nimi ja nimikirjoitus kuulakärkikynällä.
Paikkalaput, joihin kokelas on kirjoittanut nimikirjoituksensa, annetaan valvojalle. Jos
kokelas ei halua jonkin vastauspaperin menevän yo-tutkintolautakunnalle, hänen on
mitätöitävä tämä paperi vetämällä ”henkselit” tekstin yli ja kirjoitettava ko. paperiin ”ei
arvostella” tai ”konsepti”.
3. Kirjoita arvosteltavaksi tarkoitettu teksti selvästi.
4. Jos tehtävässä on a- ja b-kohta (reaali), tarkista, pitääkö vastata vain toiseen vai
kumpaankin.
5. Laskimet ja taulukot on tuotava oman opettajan tarkastettavaksi ehdottomasti
kaksi päivää ennen reaalin ja matematiikan kokeita. Laskimien samoin kuin
taulukoiden päällä on oltava nimilappu (maalarinteippi tai muu tarra), jossa on nimen
lisäksi ryhmä. Laskimen ohjekirjaa ei saa ottaa mukaan. Koneen muistin on oltava
tyhjä.
6. Yo-kirjoituksiin saa ottaa mukaan eväät. Eväät pakataan läpinäkyvään muoviin.
Pakkaustarvikkeissa ei saa olla mitään tekstiä (siis juomat, jogurtit ym. on poistettava
valmistajan pakkauksesta ja pantava tekstittömiin säiliöihin). Kirjoitussalin
ulkopuolelta saa tarvikkeita varten korin, joka on kokeen jälkeen palautettava
säilytyspaikkaan.
Syksyn kirjalliset ylioppilaskirjoitukset ovat Espoonlahden lukion liikuntasalissa ja
muissa tiloissa. Kuullunymmärtämiskokeet ovat luokissa.
Viimeisellä sivulla ovat kokeiden alkamisajat sekä kellonaika, jolloin kokelaiden on
ehdottomasti oltava paikalla.
7. Liikenne-esteen sattuessa hakeudu viranomaisen luokse (koulu, poliisi,
terveyskeskus, virasto tms.) Ota pikaisesti yhteyttä kouluun (p. 816 46560, 046 877
1398). Kirjallisesta kokeesta myöhästynyt voidaan ottaa kokeeseen klo 10 saakka.
Jos kokelas on ollut viranomaisvalvonnassa tai vastaavassa klo 10 mennessä,
voidaan hänet ottaa kokeeseen myöhemminkin kuin klo 10 lautakunnan luvalla.
8. Sairaustapauksen sattuessa ole yhteydessä kouluun. Kokeeseen
osallistumiskerran mitätöimiseen tarvitaan lääkärintodistus, josta pitää tulla ilmi se,
ettet ole voinut osallistua kokeeseen sairauden vuoksi.
Lue ennen kirjoitusten alkamista yleisohjeet ja kertaa ennen kutakin koetta
ainekohtaiset ohjeet.
ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS
Tekstitaidon koe
Kokelas vastaa kolmeen tehtävään. Jokainen vastaus aloitetaan puhtaalta sivulta.
Vastauksiin on laitettava tehtävänannon numero ja mahdollinen kirjaintunnus otsikon
eteen.
Esseekoe
Kokelas valitsee yhden tehtävänannon. Esseeseen on laitettava tehtävänannon
numero ja mahdollinen kirjaintunnus otsikon eteen.
Kaikki tekstit kirjoitetaan jokaiselle riville. Sivujen ensimmäiset ja viimeiset rivit
jätetään tyhjäksi.
REAALI
1. Sallitut kynät: lyijykynä, värikynät piirroksissa. Kuvioissa ym. ei saa käyttää
punaista väriä.
2. Sallitut apuvälineet: Fysiikan, kemian ja maantieteen kokeissa saa käyttää ytl:n
ohjeiden* mukaisia laskimia ja taulukkokirjoja. Muissa kokeissa näiden apuvälineiden
käyttö on kielletty.
*ks. aineenopettajalta saadut erilliset ohjeet.
3. Jokainen vastaus kirjoitetaan eri paperille. Ensimmäinen vastaus kirjoitetaan
kokoarkille, jonka sisään muut vastaukset liitetään numerojärjestyksessä.
4. Kuhunkin kokelaan käyttämään paperiin kirjoitetaan kokelaan numero(numero on
pulpetilla olevassa ns. paikkalapussa) ja nimi
5. Teksti kirjoitetaan joka riville selvällä käsialalla.
6. Tehtävien ja vastausten määrä vaihtelee eri oppiaineissa. Yli ainekohtaisen
enimmäismäärän ei saa vastata.
Aine
* Uskonto(ev.lut.) 10
* Uskonto (ort.) 10
* Elämänkatsomustieto
* Psykologia
* Filosofia
* Historia
* Yhteiskuntaoppi 10
* Fysiikka
* Kemia
* Biologia
* Maantiede
* Terveystieto
10
Tehtävien määrä
Vastausten
enimmäismäärä
6
6
10
10
10
10
6
6
6
6
6
13
12
12
10
8
8
8
6
6
7. Plus-merkillä (+)merkityt tehtävät lasketaan mukaan kunkin aineen vastausten
enimmäismäärään.
8. Vastausten otsikoksi merkitään tehtävän numero sekä vaihtoehtotehtävässä
vaihtoehdon kirjain. Itse kysymystä ei tarvitse kirjoittaa.
9. Laskinten ja taulukoiden tarkastamisesta katso yleisohjeita.
10. Vastaukset kirjoitetaan mahdollisimman selvällä käsialalla, ei puhtaaksikirjoitusta.
MATEMATIIKKA
Lue opettajan antamat ainekohtaiset ohjeet.
KIELET
1. Kokeeseen tuotavat välineet
a) kuullunymmärtämiskoe:
- koetilaisuuteen tuotava kaksi puista lyijykynää valmiiksi teroitettuina, kovuus HB
sekä pyyhekumi. Ei muita kirjoitusvälineitä.
b) kirjallinen koe:
- optista lomaketta varten oltava puinen lyijykynä kovuus HB.
2. Kielikokeen suoritukset on kirjoitettava selvästi ja siististi lyijy-, muste- tai
kuulakynällä, paitsi optiset lomakkeet, jotka saa täyttää vain määräyksen mukaisella
lyijykynällä.
3. Suoritukset on kirjoitettava yksiselitteisesti, ts. pelkkiä tikkukirjaimia ei saa käyttää.
4. Tehtävävihossa on jokaisen tehtävän kohdalla ohje siitä, millaiselle
paperille/vastauslomakkeelle vastaukset kirjoitetaan. Lue ohje tarkkaan ja noudata
sitä.
5. Tarkista, että vastaat pyydetyllä kielellä.
6. Jos kokelas suorittaa kaksi lyhyen kielen koetta, aikaa on kahdeksan tuntia ja
kokelas saa molemmat tehtävävihkot kokeen alkaessa
7. Tehtävävihko on oppilaan käyttöä varten ja hän saa tehdä siihen merkintöjä.
ESPOONLAHDEN LUKIO
OHJEITA
KEVÄÄN 2014
YLIOPPILASKOKELAILLE
Ole ajoissa paikalla, takakansi s.4
Liikenne-este, myöhästyminen s.2
Sairastuminen s.2
816 46560, 046-8771398
KEVÄÄN 2014 YLIOPPILASTUTKINNON KOEPÄIVÄT
Kokeet pidetään oman koulun tiloissa
Kuullunymmärtämiskokeet, kokoontuminen lukion yläaulassa
paikalla oltava*
ma 10.2.
Vieras kieli,
pitkä
oppimäärä
englanti
saksa
ti 11.2.
Ruotsi
pitkä ja keskipitkä
oppimäärä
ke 12.2.
Lyhyt kieli
saksa
ranska
espanja
venäjä
klo 8.00
klo 10.40
klo 8.00
klo 8.10
klo 10.40
klo 12.40
klo 14.40
Kirjalliset kokeet ovat Espoonlahden lukion liikuntasalissa ja muissa
tiloissa
pe 7.2.
ma 10.3.
ke 12.3.
pe 14.3.
ma 17.3.
ke 19.3.
pe 21.3.
ma 24.3.
Äidinkieli, tekstitaidon koe
Äidinkieli, essee + suomi 2
Reaali (UE/UO/ET,YH,KE,
GE, TE)
Vieras kieli, pitkä
Ruotsi, pitkä ja keskipitkä
Matematiikka
Reaali (PS, FF, HI, FY, BI)
Vieras kieli, lyhyt
klo 8.30
klo 8.30
klo 8.30
klo 8.30
klo 8.30
klo 8.30
klo 8.30
klo 8.30
Mainittuja saapumisaikoja on ehdottomasti noudatettava.
*) valmiina saliin menoa varten, takit ja laukut jätettyinä lokeroihin