Yo-ohjeita abeille

OHJEITA TSYKIN LUKION ABEILLE
Ylioppilastutkinto
Yleiset määräykset ja ohjeet




Yo-kokeet järjestetään samaan aikaan koko maassa, syksyllä ja keväällä
Tutkinto on suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana. Tutkinto katsotaan aloitetuksi ensimmäisestä osallistumisesta jonkin
aineen kokeeseen
Yo-tutkintoa voi täydentää sen jälkeen, kun tutkinto on suoritettu
Ylioppilastutkintotodistuksen saamisen edellytyksenä on, että kokelas saa
myös lukion päättötodistuksen koulunsa opetussuunnitelman määräämällä
tavalla.
Osallistumisoikeus yo-tutkintoon




Ennen tutkinnon kirjalliseen kokeeseen osallistumista opiskelijan tulee
olla suorittanut pakolliset kurssit ko. aineessa
Lyhyessä vieraassa kielessä riittää kolme lukiokurssia
Rehtorin päätöksellä poikkeukset
Tutkinnon voi suorittaa ajallisesti hajautettuna kolmen perättäisen tutkintokerran aikana. Kuitenkin sellainen kokelas, joka ulkomailla tapahtuvan päätoimisen opiskelun tai muun siihen rinnastettavan syyn vuoksi on menettänyt kaksi
tutkintokertaa, voi jatkaa tutkintonsa suorittamista heti kotiinpaluun jälkeisenä
kahtena perättäisenä tutkintokertana. Tämä koskee kokelasta, joka on osallistunut tutkintoon ainoastaan yhden kerran ennen ulkomaille muuttamistaan.
Kirjoitettavat aineet
Pakolliset kokeet
Kaikille pakollinen: äidinkieli
Näistä valittava kolme pakollista koetta: toinen kotimainen kieli, vieras
kieli, matematiikka ja reaaliaineen koe
Tutkintoon tulee sisältyä neljä pakollista koetta, joista yhdessä (vieras kieli tai
toinen kotimainen kieli tai matematiikka) tulee olla laajan tason koe (A- taso).
Ylimääräiset kokeet
Tutkintoon voi liittää ylimääräisiä kokeita: Toinen kotimainen kieli, matematiikka,
vieraan kielen kokeita ja reaaliaineen kokeita.
 Yksittäisen kokeen pakollisuutta tai ylimääräisyyttä ei voi muuttaa tutkinnon kuluessa
 Tutkintoon ei voi kuulua eritasoisia kokeita samassa tutkintoaineessa
 Yo-kokelas ei voi samalla tutkintokerralla osallistua kahteen pitkään
oppimäärään perustuvaan vieraan kielen kokeeseen


Koepäivän aikana kokelas voi osallistua vain yhden reaaliaineen kokeeseen
Yo-kokelas voi suorittaa lukio-opintojen laajuudesta riippumatta eri tason
mukaisen kokeen (esim. A-ruotsia opiskellut suorittaa B-tason kokeen) huomioiden kuitenkin sen, että yhdessä pakollisessa kirjoitettavassa aineessa
on suoritettava laajan tason koe
Hylättyjen ja hyväksyttyjen kokeiden uusiminen



Hylätyn pakollisen kokeen saa uusia kaksi kertaa kokeita välittömästi seuraavien kolmen tutkintokerran aikana. Pakollisen hylätyn kokeen uusinnan voi
suorittaa eri tason kokeena kuin alkuperäinen hylätty koe, edellyttäen, että tutkintoon kuuluu jokin muu laajan tason mukainen koe. Jos hylättyä koetta ei
saa määräajassa suoritettua, on koko tutkinto suoritettava alusta asti uudelleen
Hylätyn ylimääräisen kokeen saa uusia kaksi kertaa ilman aikarajaa, mutta
kokeen tasoa ei voi sitä uusittaessa vaihtaa
Hyväksytyn kokeen saa uusia kerran ilman aikarajaa
Yo-tutkintolautakunta voi erityisen painavasta syystä päättää, että kokelas voi
tutkinnon suorittamisen ollessa vielä kesken aloittaa tutkinnon suorittamisen
kokonaisuudessaan alusta. Opiskelijan tulee hakea oikeutta kirjallisesti lautakunnalta.
Yo-kokeiden arvostelu, arvosanat ja kompensaatio
Oman koulun opettajat suorittavat alustavan arvostelun. Yo-tutkintolautakunta määrää
lopulliset koekohtaiset arvosanat. Pisterajat voivat vaihdella paljonkin eri tutkintokertoina.
Ylioppilastutkinnon arvosanat:
Laudatur (L) = 7 pistettä
Eximia cum laude approbatur (E)= 6 pistettä
Magna cum laude approbatur ( M)= 5 pistettä
Cum laude approbatur (C)= 4 pistettä
Lubener approbatur (B)=3 pistettä
Approbatur (A) = 2 pistettä
Improbatur (I) =0 pistettä
Jos yo-kokelas on hylätty yhdessä pakollisessa kokeessa, lautakunta voi kuitenkin
tietyin edellytyksin antaa hänelle ylioppilastutkintotodistuksen, johon hylätty arvosana merkitään. Menettelyä kutsutaan kompensaatioksi.
Kompensaatio suoritetaan automaattisesti tietyn laskutavan mukaan, ellei kokelas
ennen kirjoituksia sitä kiellä. Kirjallinen pyyntö tehdään rehtorille. Jokaisesta kokeesta annetaan kompensaatioäänimäärä. Hylätyt suoritukset on tason mukaan jaettu
neljään luokkaan: i+, i, i -, i=. Kustakin kokeesta annetaan kompensaatioääniä seuraavasti: L 7, E 6, M 5, C 4, B 3, A 2.
i+
12
i
14
i16
i=
18
Koetilaisuus
Kirjalliset kokeet kestävät kuusi tuntia. Kokelaan koeaika on klo 9-15 (poikkeuksena opiskelijat, jotka ovat saaneet YTL:ltä päätöksen erityisjärjestelyihin). Kokelas
ei saa poistua kirjallisesta kokeesta ennen klo 12:ta. Kokelas, joka osallistuu samana
päivä kahteen lyhyen oppimäärän kielikokeeseen, saa koeaikaa kahdeksan tuntia.
Kielten kuuntelut järjestetään erillisen aikataulun mukaan.
Eri oppiaineiden ja aineryhmien opettajat antavat erikseen omaan oppiaineeseensa
liittyvät ohjeet. Ainekohtaiset ohjeet on myös luettavissa lautakunnan kotisivuilla
www.ylioppilastutkinto.fi. Ainekohtaisia ohjeita tulee noudattaa huolellisesti. Kokelaiden tulee kiinnittää erityistä huomiota vastaustensa siisteyteen. Epäsiististä vastauksesta voidaan vähentää pisteitä.
Kielten kokeissa tulee huomioida, että hyväksytyn arvosanan saadakseen kokelaan on
osallistuttava sekä kuuntelu – että kirjalliseen kokeeseen. Myös äidinkielessä on osallistuttava molempiin kokeisiin.
Mitään tutkintoaineeseen liittyvää materiaalia ei kokelaalla saa olla mukana. Matemaattiset taulukot ja laskimet on tuotava koululle ennen matematiikan ja ainereaalin koetta (maantiede, fysiikka ja kemia) opettajan tarkistettavaksi viimeistään koetta edeltävänä päivänä klo 12 mennessä. Kirjoitussalista ei saa
viedä mukanaan mitään kirjoituksiin liittyvää materiaalia.
Sairaus, vamma tai lukihäiriö
Mikäli joku kokelaista sairastuu ennen koetilaisuutta, on asiasta viipymättä ilmoitettava koululle puh.040-6871385 (kanslia) tai 050-4323671 (rehtori Lindroos) tai 0449074402 (apulaisrehtori Lieri). Kirjoitustilaisuus järjestetään tällöin jossain koulun
erillisessä tilassa tai kokelaan kotona. Kokelaan on myös toimitettava mahdollisimman pian kirjoituspäivänä päivätty lääkärintodistus koululle. Todistuksesta tulee
näkyä, mistä sairaudesta on kyse, sairauden vaikeusaste ja ajankohta. Jos kokelaan tilapäisellä sairaudella on katsottu olevan vaikutusta tuloksiin, Ylioppilastutkintolautakunta voi huomioida sen arvostelua lieventävänä seikkana.
Jos kokelaalla on jokin koetyöskentelyä haittaava vamma tai pysyvä sairaus (esim.
kuulovamma), on tarpeelliset todistukset tuova rehtorille mahdollisimman aikaisessa
vaiheessa lukio-opintoja.
Mikäli kokelaalla on lukihäiriö, on tarvittavat todistukset hoidettava kuntoon mahdollisimman aikaisessa vaiheessa lukio-opintoja. Todistusten tulee olla hoidettuna kuntoon viimeistään siinä vaiheessa kun opiskelija ilmoittautuu ensimmäisen kerran ylioppilaskirjoituksiin. Syksyllä kirjoitukset aloittavien on toimitettava erityisjärjestelyhakemukset lukioon viimeistään 16. huhtikuuta. Keväällä kirjoitukset aloittavien viimeistään 13. marraskuuta.
Lausunnot lukihäiriöstä antavat aina erityisopettaja (tai lukihäiriöön perehtynyt
puheterapeutti tai psykologi) sekä lukion aineenopettajat. Lausuntojen tulee olla
lukioaikana hankittuja.
Kokelaan on itse huolehdittava lausuntojen hankkimisesta sekä niistä johtuvista kustannuksista.
YTL päättää erityisjärjestelyjen myöntämisestä kokelaan tai hänen huoltajansa tekemän hakemuksen perusteella.
Jos kokelaalle on myönnetty erityisjärjestelyjä, lukilausunto huomioidaan vain erityistapauksissa lopullista arvosanaa määrättäessä. Niiden lukihäiriöisten kokelaiden lausunnot, joille ei ole haettu erityisjärjestelyjä, tarkistaa lautakunnan lukivaliokunta. Lukivaliokunnalla on mahdollisuus harkintansa mukaan
päättää arvosanamuutoksesta yhdessä yo-kokeessa mikäli pistemäärä on lähellä ylempää arvosanaa.
(Lisätietoja koulun rehtorilta ja koulusihteeriltä)
Vieraskielisyyslausunto
Jos yo-kokelaan äidinkieli on muu kuin se kieli, jolla hän suorittaa ylioppilastutkinnon tai erillisen kokeen, tai äidinkieli on muu kuin se kieli, jolla hän suorittaa äidinkielen kokeen, taikka kokelaan koesuoritusta on heikentänyt jokin muu erityisen painava peruste, lautakunta voi ottaa tämän arvostelussa huomioon. Jokin muu erityisen painava peruste on esim. se, että kokelas on käynyt pitkään koulua ulkomailla. Jos kokelas on vieraskielinen ja hän haluaa, että tämä otetaan huomioon arvostelussa, lukion tulee toimittaa lautakuntaan selvitys vieraskielisyydestä. Kokelaan on tällöin toimitettava opettajien
lausunnoilla täytetty lomake kansliaan viimeistään silloin, kun hän ensimmäisen kerran ilmoittautuu ylioppilaskirjoituksiin. Todistusvieraskielisyydestä -lomakkeessa tulee olla kokelaan tai hänen
huoltajansa suostumus.
Tarkistusarvostelu
Tulosten saavuttua koululle on kokelaalla mahdollisuus opettajan tai rehtorin välityksellä tietää suorituksensa arvosteluperusteet. Jos tästä huolimatta kokelas on tyytymätön kokeensa arvosteluun, hän
voi hakea lautakunnalta maksullisen tarkistusarvostelun (50 €) toimittamista. Kyseessä on tällöin tilanne, jossa opettajan alustavassa arvostelussa ja lautakunnan sensorin arvostelussa on huomattavia
eroja. Kokelaan on kuitenkin huomioitava se, että tällaisissa tapauksissa koesuoritus on arvosteluvaiheessa tarkistettu jo muutenkin kahdella sensorilla.
Rehtorilta ja koulusihteeriltä saa asiaan liittyen lisätietoja.
YO-info kevään 2016 ylioppilaskirjoitusten käytännön asioista to 28.1.2016
klo 9.20 3. kerroksen juhlasalissa.
Kevään 2016 YO-kirjoituspäivät:
https://www.ylioppilastutkinto.fi/fi/ylioppilastutkinto/aikataulut/13-aikataulut/268-syksyn-2014koepaivat-2
Ilmoittautuminen syksyn 2016 yo-tutkintoon
Yo – info syksyn 2016 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautumisesta:
ti 12.4.2016 klo 9.20 3. kerroksen juhlasalissa.
Kokelaat ilmoittautuvat syksyn 2016 Yo-tutkintoon Wilmassa viimeistään:
su 22.5.2016 klo 16.00 mennessä.
Syksyn 2016 Yo- ilmoittautumislomakkeet allekirjoitetaan ryhmänohjauksessa:
ma 23.5. klo 13.00 ryhmänohjauksessa.
Keväällä 2016 ylioppilaaksi valmistuvat käyvät henkilökohtaisesti ilmoittautumassa syksyn
2016 Yo-kirjoituksiin viimeistään ma 6.6.2016 klo 12.30 mennessä kansliassa.
Annettuja päivämääriä on ehdottomasti noudatettava. Ilmoittautuminen on aina sitova eikä sitä
voida mitätöidä kuin ainoastaan erittäin perustellusta syystä (esim. sairaus tutkinnon aikana, palveluksen este asevelvolliselle). Ilmoittauduttaessa tehtyjä valintoja yksittäisen kokeen pakollisuudesta ja ylimääräisyydestä tai kokeen tasosta ei voi jälkikäteen muuttaa. Kokeesta menee
maksu, vaikka kokelas jäisi siitä pois, ja ilmoittautuminen tulkitaan myös aina yrityskerraksi.
Kirjallisesta ilmoittautumisesta tulee käydä ilmi, ilmoittautuuko kokelas tutkintoon, erillisiin kokeisiin, uusimaan hylättyä tai hyväksyttyä koetta tai täydentämään tutkintoa.
Syksyn 2016 YO-kirjoituspäivät:
https://www.ylioppilastutkinto.fi/fi/ylioppilastutkinto/aikataulut/13-aikataulut/282-syksyn-2016koepaivat
Ylioppilastutkintolautakunta - sähköisten kokeiden aikataulu:
https://digabi.fi/digabi/projektin-aikataulu/
Tutkintomaksut
Ylioppilastutkintolautakunta ilmoittaa kouluille perus –ja koekohtaiset maksut. Tämän hetkiset maksut: perusmaksu on 14 € ja koekohtainen maksu 28 €. Maksulomakkeet tulevat kotiin postitse. Koekohtaiset tutkintomaksut palautetaan anomuksesta kokelaalle siinä tapauksessa, että hänen ilmoittautumisensa on painavan syyn takia mitätöity, tai hän ei ole saanut osallistumisoikeutta kokeeseen. Lisätietoja asiasta saa koulusihteeriltä.
AINEREAALIOHJEITA
Reaalikokeen järjestäminen




Yhdellä tutkintokerralla kaksi reaaliaineiden koepäivää viikon välein
Ilmoittautuminen on sitova: pakollinen vai ylimääräinen eikä valitusta aineesta voi koetilanteessa poiketa
Yhtenä päivänä yksi koe
Tutkinnon hajauttamalla voi kirjoittaa jopa kuusi koetta
Reaalikokeen tehtävät






Tehtävien määrä, tyyppi ja vaikeus vaihtelevat aineittain
Tehtävät laaditaan pakollisten ja syventävien kurssien pohjalta
1-2 jokeritehtävää
Tavanomaiset tehtävät arvostellaan välillä 0-6, jokeri 0-9
Korkeimpiin arvosanoihin on kyettävä käsittelemään vaativia, kypsää ajattelua edellyttäviä tehtäviä
Kunkin reaaliaineen kokeessa on 1-4 oppiainerajat ylittävää tehtävää
Annettujen tehtävien määrä / Vastausten enimmäismäärä




evl.uskonto
ort.uskonto
elämänkatsomustieto
psykologia
10/6
10/6
10/6
10/6








filosofia
historia
yhteiskuntaoppi
fysiikka
kemia
biologia
maantiede
terveystieto
10/6
10/6
10/6
13/8
12/8
12/8
10/6
10/6
Ensimmäinen vastaus kirjoitetaan aina kokoarkille, muut puoliarkeille. Samalla arkilla saa olla
vain yksi vastaus. Tehtävän otsikkoa ei tarvitse kirjoittaa. Numerointi riittää.
MATEMATIIKAN KOKEEN RAKENNEUUDISTUS
Sekä pitkän että lyhyen matematiikan kokeessa on 13 tehtävää. Kokelas saa vastata kummassakin kokeessa enintään 10 tehtävään. Tehtävien maksimipistemäärä on 6.
Sekä pitkän että lyhyen matematiikan kokeessa on kaksi osaa: A- osa ja B- osa. B- osa jakautuu
edelleen kahteen osaan, jotka merkitään tunnuksin B1 ja B2. Alla olevaan taulukkoon on merkitty, kuinka
monta tehtävää kussakin osassa annetaan, kuinka moneen tehtävään kokelas vastaa ja mitä apuvälineitä
on sallittua käyttää osan tehtäviä suoritettaessa.
OSA
Tehtäviä annetaan
Kokelas vastaa
Apuvälineet
A
4
4
Ei laskinta, taulukkokirja
B1
5
3
Laskin, taulukkokirja
B2
4
3
Laskin, taulukkokirja
Kokelaalle annetaan koetilaisuuden alkaessa sekä A- osan että B- osan tehtävävihko ja taulukkokirja. Kokelaan on palautettava A -osan koevihko viimeistään kolmen tunnin kuluttua kokeen alkamisesta.
Laskimen käyttö ei ole sallittua sinä aikana, kun A -osan tehtävävihko on kokelaan hallussa. Kun
kokelas palauttaa A- osan tehtävävihkonsa, hän saa laskimen. Kokelas palauttaa A -osan tehtävävihkonsa ja saa laskimen YO –infossa ja kokeen alussa kerrotulla tavalla.
Kokelas kirjoittaa A- osan tehtävien ratkaisut koevihkoon ratkaisuille varattuihin kohtiin.
B- osan tehtävät lasketaan jokainen omalle puoliarkille. Kullekin puoliarkille saa kirjoittaa vain yhden
tehtävän ratkaisun. Tarvittaessa saman tehtävän käsittelyä voi jatkaa lisäpuoliarkeilla. Mahdolliset kuviot
piirretään samalle paperille ratkaisun kanssa tai erilliselle millimetripaperille.
Kokelas jättää arvosteltavaksi tarkoitetut lopulliset ratkaisut selvästi ja siististi kirjoitettuina numerojärjestyksessä värillisen kokoarkin sisälle.
https://www.ylioppilastutkinto.fi/images/sivuston_tiedostot/Kehittaminen/Matematiikan_kokeen_rakenneuudistus_17022015.pdf
Ylioppilastutkintolautakunta
TARKENNUS LASKINOHJEESEEN
https://www.ylioppilastutkinto.fi/images/sivuston_tiedostot/Ohjeet/Koekohtaiset/fi_laskinohje_tarkennus.pdf
Fysiikka
Laskin on kokeen apuväline, jonka rooli arvioidaan tehtäväkohtaisesti. Jos ratkaisussa on käytetty
symbolista laskinta, sen on käytävä ilmi suorituksesta. Analysointia vaativien tehtävien
ratkaisemisessa pelkkä laskimella saatu vastaus ei riitä ilman muita perusteluja. Sen sijaan
laskimesta saatu tulos yleensä riittää rutiinitehtävissä ja laajempien tehtävien rutiiniosissa. Tällaisia
ovat esimerkiksi lausekkeiden muokkaaminen, yhtälöiden ratkaiseminen sekä funktioiden derivointi
ja integrointi.
Kemia
Kemian kokeessa kaikki funktio-, graafiset ja symboliset laskimet ovat sallittuja. Symbolisen
laskimen avulla tehdyt ratkaisut hyväksytään, kunhan ratkaisusta käy ilmi, mihin reaktioyhtälöön
symboleineen se perustuu. Myös toisen asteen yhtälön ratkaisun voi suorittaa laskimella.
Lukuarvojen sijoittamista ratkaisukaavaan ei tarvitse merkitä näkyviin.
Matematiikka
Matematiikan A –osassa ei saa käyttää laskimia.
Matematiikan kokeen B – osassa kaikki funktio-, graafiset- ja symboliset laskimet ovat sallittuja apuvälineitä. Laskimen käyttö on kokelaan vastuulla. Laskimen oikeanlainen käyttö edellyttää kokelaalta riittävää kypsyyttä matemaattisen tekstin lukijana ja kirjoittajana.
Matematiikan tehtävän vastaus koostuu väitteistä ja niiden perusteluista. Laskinta saa käyttää minkä
tahansa väitteen aikaansaamisessa, mutta laskin ei muodosta koskaan väitteen perustelua. Se, mikä
väite vaatii perustelun, riippuu asiayhteydestä. Jos tehtävässä pyydetään osoittamaan, todistamaan tai perustelemaan jotain, ei laskimen antama tulos ole koskaan yksinään riittävä. Laskimen antama tulos voi
kuitenkin muodostaa perustelun osan.
ABITURIENTEILLE MUISTUTUKSENA JA TIEDOKSI
Kuuntelukokeet
Kuuntelut alkavat klo 8.30 (koululla oltava viim. klo 8.00) tai erillisen aikataulun mukaan (viim. 15 min ennen alkamisaikaa) Seuraa tiedotuksia Wilmassa
sekä ilmoitustauluja.
Kirjalliset kokeet
-
-
Kirjoitussaleina toimivat ylä- ja alaliikuntasali, juhlasali sekä luokkatiloja. Tarkista oma kirjoitussalisi kirjoituspäivän aamuna liikuntasalin ilmoitustaululta tai
toisen kerroksen lasiovista.
Muista tulla kouluun ajoissa, viimeistään 08.30.
-
-
-
-
-
Koetilaisuuteen tultaessa ja poistuttaessa on esitettävä valvojalle kuvallinen henkilöllisyystodistus.
Kirjoitussalissa saattaa olla viileää; ”kerrospukeutumista” kannattaa
suosia. Vaatetuksessa ei saa olla tekstiä.
Varaa mukaasi ylimääräisiä kyniä.
Jätä kännykkäsi ja muut elektroniset laitteet (esim. älykellot) kotiin. Niiden vienti
kirjoitussaliin on ehdottomasti kielletty. Myös taskujen tulee olla tyhjät (esim. ei
avaimia taskuissa).
Kirjoituksissa mukana olevat eväät tulee pakata läpinäkyvään kelmuun tai laatikkoon. Missään ei saa olla mitään tekstiä eli esim. juomapullojen tai jogurttipurkkien
tekstit tulee peittää; makeisista tulee poistaa paperit.
Kokelaan omat lääkkeet tulee jättää päävalvojan pöydälle, josta ne saa pyydettäessä.
Koululla on valmiina kirjoitussaleissa esim. tavallista särkylääkettä. Jos olet niin sairaana, ettet voi saapua kirjoituksiin, ilmoita asiasta mahdollisimman nopeasti (jo edellisenä iltana, huom! mahdolliset erillisjärjestelyt valvonnoissa). Muista kokeesta lähtiessäsi ottaa omat lääkkeesi mukaan.
Kunakin kirjoituspäivänä tarjoillaan kahvi / teetä klo 11 - 12 välillä. Ennen koetta on
ala-aulasta noudettavissa leipä ja hedelmä.
Salista saa poistua aikaisintaan klo 12.00.
Kokeissa käytettävät laskimet ja taulukkokirjat nimellä ja kokelasnumerolla varustettuna tulee jättää matematiikan opettajille opettajahuoneeseen tarkistettavaksi koetta edeltävänä päivänä viimeistään klo 12.00 mennessä.
Muistutus autoileville kirjoittajille: Kirjoituspäivinä (kuten ei muulloinkaan) ei saa
ilman erillistä rehtorilta saatua lupaa pysäköidä autoa koulun pihalle! Ilman lupaa pysäköityjä autoja tullaan sakottamaan.
Muuta tiedotettavaa
-
-
Tarkista kokelasnumerosi eri kokeiden osalta Wilmasta. Mikäli olet ilmoittautunut
kahteen eri kokelaslajiin, sinulla on kaksi eri kokelasnumeroa.
Ylioppilaaksi valmistuvien kurssit on oltava suoritettuina syksyn osalta lokakuun
loppuun ja kevään osalta huhtikuun loppuun mennessä Alustavat tulokset ovat
saatavilla aineiden opettajilta.
Yo-kirjoitusten tulokset tulevat koululle noin kaksi viikkoa ennen lakkiaisia.
LISÄTIETOJA: www.ylioppilastutkinto.fi