IISALMEN KAUPUNKI OHJEITA TYÖNANTAJALLE

Vapaa-aikapalvelukeskus
Nuorten kesätyötoiminta
TIEDOTE
KESÄTYÖTOIMINNASTA
2014
KESÄTYÖINFO
(nuorisotalo)
Kirkkopuistonkatu 25
74100 Iisalmi
040 830 2638/ Emma Rönkkö
emma.ronkko(at)iisalmi.fi
www.po1nt.fi /iisalmi > Nuorten Kesätyötoiminta
Info avoinna
helmi–kesäkuussa
ma–ti, to–pe klo 10–16
ke klo 13–18
heinä–lokakuussa
ke klo 10–16
Kuka on oikeutettu kesätyötukeen?
Kesätyötukea voi saada kesätyöntekijästä, joka on
•
•
•
iisalmelainen (kirjoilla Iisalmessa viimeistään 1.1.2014 alkaen)
16–24-vuotias (1989–1998 syntyneet; myös tänä vuonna 16 vuotta täyttävät
peruskoulun 9. luokalta pääsevät)
koululainen tai opiskelija (oppilaitoksen kirjoilla ja opiskelu jatkuu syksyllä
2014 samassa oppilaitoksessa).
Työttömyysturvaan oikeutetusta ei myönnetä kesätyötukea (mm. kevään 2014
ylioppilas tai ammattiin valmistuva; he voivat ilmoittautua työnhakijaksi työ- ja
elinkeinotoimistoon).
Kuka voi olla työnantaja?
Työnantajana voi olla yritys, yksityinen henkilö, järjestö, julkisyhteisö tai muu yhteisö. Työnantajana voi olla myös koti- tai maatalous. Työkohteen tulee sijaita
SOTE -alueella (Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Vieremä). Omaan perheeseen voi
työllistää vain, jos työnantajalla on Y-tunnus. Lisäksi nuori voi työllistää itse itsensä perustamalla miniyrityksen kesän ajaksi.
Oma aktiivisuus on paras apu työnhaussa. Osa työnantajista ilmoittaa vapaista työpaikoista nuorisotalon Kesätyöinfossa. Kaikki työnantajat eivät ilmoita paikkaa avoimeksi, joten töitä kannattaa kysyä suoraan eri paikoista. Työnantajille voi
lähettää myös kirjallisia hakemuksia. Hakemusmalleja ja apua niiden tekemiseen
saa Kesätyöinfosta.
Kesätyötuen suuruus
Kesätyötukea maksetaan enintään 20 työpäivältä/nuori. Tuen suuruus on
enintään 300€, eli 15€/työpäivä.
Miniyritystuki on enintään 400€, eli
20€/työpäivä. Yhden päivän kesätyötuki maksetaan 6-8h työpäivästä. Mikäli tunteja kertyy vähemmän kuin 6h/päivä (esimerkiksi kerho-ohjaaja ohjaa 2h/päivä),
jokaisesta kertyneestä 6 tunnista maksetaan päivän tuki (15€) työnantajalle. Työtä voi tehdä vain koulun kesäloman aikana. Työviikko voi olla enintään 5 työpäivää. Vapaapäivät voivat olla joko viikonloppuna tai arkena. Tuki maksetaan
työnantajalle, ei nuorelle. Poikkeuksena miniyritystuki; se maksetaan yrityksen
perustajanuorille.
Palkkaus
Palkan on oltava alan työehtosopimusten mukainen huomioon ottaen nuorten
työntekijöiden alakohtainen palkkahinnoittelu. Jos alalla ei ole yleissitovaa työehtosopimusta, tuntipalkan on oltava vähintään 6,71€. Tietoa palkoista saa alan
työehtosopimuksesta.
Työntekijälle on myös suoritettava työehtosopimuksen tai työaikalain mukaisesti
korvaus ylityöstä tai lisätyöstä, sekä maksettava ilta-, yö-, lauantai-, sunnuntai- ja
pyhälisät peruspalkasta eritellen.
Työsuhteesta kertyneen vuosiloman työntekijä pitää työsuhteen aikana, tai vaihtoehtoisesti lomakorvaus maksetaan rahana. Vähintään 14 päivää kuukaudessa
työskentelevälle kertyy lomaa kaksi päivää. Lomakorvauksen suuruus määräytyy
alan työehtosopimuksen tai sen puuttuessa vuosilomalain mukaan.
Oman kulkuneuvon käytöstä työajoihin on maksettava kilometrikorvausta. Lisätietoa kilometrikorvauksista saa verottajalta. Oman kulkuneuvon käytöstä työajoihin
on sovittava erikseen työsopimusta solmittaessa.
Tuen hakeminen
Sopivan työntekijän löydyttyä työnantaja ja työntekijä täyttävät yhdessä lomakkeen ”Kesätyösopimus 2014”. Sopimuslomakkeita saa Kesätyöinfosta nuorisotalolta ja netistä osoitteesta www.po1nt.fi/iisalmi > Nuorten Kesätyötoiminta. Kesätyösopimus on täytettävä kokonaisuudessaan, kaikkiin pyydettyihin kohtiin on
tehtävä merkintä. Allekirjoitettu sopimus palautetaan Kesätyöinfoon ennen
työsuhteen alkua tukipäätöksen tekoa varten. Tuki myönnetään allekirjoitettujen työsopimusten saapumisjärjestyksessä; ennakkovarauksia tuesta ei voi tehdä.
Tukipäätös ja kopio kesätyösopimuksesta postitetaan sekä työnantajalle että
työntekijälle. Jos kesätyötukea ei voida myöntää, sekä työnantajaan että
työntekijään ollaan yhteydessä. Tällöin kesätyösopimus ei ole voimassa.
Työntekijän vakuuttaminen
Työnantajan velvollisuus on suorittaa lakisääteiset sairausvakuutus- sekä eläkevakuutusmaksut. Eläkevakuutusmaksu koskee vain 18 vuotta täyttäneitä työntekijöitä täyttämiskuukautta seuraavan kuukauden alusta. Eläkevakuutusmaksuista saa tietoja verotoimistosta sekä vakuutusyhtiöiltä. Työttömyysvakuutusmaksu peritään 17 vuotta täyttäneiltä täyttämiskuukautta seuraavan kuukauden alusta. Työttömyysvakuutusmaksusta saa tietoja työttömyysvakuutusrahastolta.
Työnantaja pidättää työntekijän osuuden näistä maksuista bruttopalkasta.
Sairausvakuutusmaksu (sosiaaliturvamaksu) tilitetään ennakonpidätyksen yhteydessä verottajalle.
Mikäli työnantajalla ei ole jo voimassa olevaa työntekijän tapaturmavakuutusta,
on otettava tapaturmavakuutus ennen työsuhteen alkamista. Tapaturmavakuutus on otettava, jos työ kestää kalenterivuoden aikana yhteensä yli 12 päivää.
Vakuutus otetaan vakuutusyhtiöstä. Jos tapaturmavakuutusta ei ole otettu, kesätyötukea ei makseta.
Työsuhteen alkaessa
Nuoren tulee toimittaa työnantajalle verokortti. Jos verokorttia ei toimiteta, on
työnantajan velvollisuus pidättää 60% veroa. Työnantaja vastaa työntekijän työtehtäviin perehdyttämisestä. Sairaustapauksissa noudatetaan työsopimuslain tai
alan työehtosopimuksen määräyksiä. Työsopimusta tehtäessä on hyvä käydä läpi, kuinka työpaikalla toimitaan sairastapauksissa.
Työsuhteen päätyttyä
Työnantaja antaa työsuhteen päätyttyä työntekijälle työtodistuksen. Työnantaja
toimittaa Kesätyöinfoon tukipäätöksen liitteenä saamansa tilityslomakkeen. Kesätyötuki maksetaan takautuvasti työnantajan tilille, kun tarvittavat tositteet on
toimitettu. Kesätyötuen tilitys on tehtävä 31.10.2014 mennessä.
Työnantaja tekee työntekijän verokorttiin tarvittavat merkinnät palkanmaksusta
(vaikka veroa ei perittäisikään). Työntekijän bruttopalkasta on pidätettävä työntekijän osuus eläkevakuutusmaksusta (5,55%) ja työttömyysvakuutusmaksusta
(0,50%). Työnantajan sairausvakuutusmaksu on kaikilla työnantajilla 2,14%. Se
tilitetään ennakonpidätysten yhteydessä. Lisätietoja saa verotoimistosta.
Työnantaja toimittaa tilityksen yhteydessä Kesätyöinfoon seuraavat tositteet:
PALKKATOSITE
TOSITE
ELÄKEMAKSUSTA
(kun työntekijä on yli
18v.)
REKISTERÖITY
TYÖNANTAJA
TOSITE
SOSIAALITURVAMAKSUSTA
TOSITE
TAPATURMA
VAKUUTUSMAKSUSTA
veroh 4001
x
(työnantaja on verohallinnon työnantajarekisterissä; ks. www.ytj.fi)
SATUNNAINEN
TYÖNANTAJA *
x
x
x
x
x
x
**
x
katso määritelmä alla
KOTITALOUSTYÖNANTAJA
*)Satunnaisesti palkkaa maksava työnantaja tarkoittaa työnantajaa, jolla on verovuoden
aikana palveluksessaan vain yksi palkansaaja tai, jos palkansaajia on enintään viisi,
heidän työsuhteensa ei kestä koko kalenterivuotta.
**)Kotitaloustyönantajan ei tarvitse pidättää ennakkoa eikä maksaa työnantajan sosiaaliturvamaksua, jos palkkasumma jää kalenterivuodessa alle 1500 euroa; palkkasumma
on kuitenkin ilmoitettava verotoimistoon "Työnantajan tai suorituksen maksajan vuosiilmoitus" -lomakkeella (veroh 7801).
Mikäli edellä mainittuja maksuja ei ole suoritettu tai tositteita ei toimiteta,
tukea ei makseta. Palkka on maksettava pankin kautta.
Työnantaja voi ilmoittaa avoimia kesätyöpaikkoja Kesätyöinfon kautta tiedotettavaksi.
Lisätietoja kesätyöasioista
työnsuunnittelija Emma Rönkkö
p. 040 830 2638; e-mail emma.ronkko(at)iisalmi.fi
tai johtava nuoriso-ohjaaja Tarja Immonen
p. 040 545 4546; e-mail tarja.immonen(at)iisalmi.fi
www.po1nt.fi/iisalmi > Nuorten kesätyötoiminta
Hyödyllisiä nettiosoitteita:
Kaupungin kesätyöt
www.kuntarekry.fi > Iisalmi
Avoimet työpaikat
www.mol.fi
Työehtosopimukset
www.finlex.fi > viranomaiset > työehtosopimukset
Verohallinto
www.vero.fi
Työttömyysvakuutus
www.tvr.fi
Palkanmaksu
www.palkka.fi
Työsuojelu
www.tyosuojelu.fi