LUVANVARAISET ELINKEINOT

YT5
LUVANVARAISET
ELINKEINOT
1. YLEISTÄ
Elinkeinojen
luvanvaraisuutta
on
kolmenlaista.
Lupaa
saatetaan
tarvita
toiminnan
käynnistämiseen suunnitellulla paikalla kuten esim. ympäristöluvat ja terveystarkastajan
hyväksyntä. Lupaa saatetaan tarvita varsinaiseen elinkeinon harjoittamiseen, jolloin yrityksen
rekisteröinti-ilmoitukseen pitää liittää tarvittava lupa. Kolmantena lupamuotona on vastuullisen liikkeenharjoittajan ammattitaitovaatimukseen liittyvä lupa.
2. LUVAT JA ILMOITUKSET
Luvanvaraisia ovat esimerkiksi elintarvikehuoneiston käyttöönotto tai ympäristöluvanvaraiset
laitokset. Ilmoitusta vaativia toimintoja tai huoneistoja ovat mm. eläinsuojat asemakaava-alueella,
julkiset kokoontumishuoneistot, yleiset saunat, oppi- ja hoitolaitokset sekä parturit ja kampaamot.
Erityisen häiritsevää melua tai tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta tai tapahtumasta tulee
tehdä meluilmoitus.
Ympäristöluvan vaativaa toimintaa ovat kaikki toimenpiteet, jotka voivat pilata maaperää, vesistöjä
tai ilmaa. Niitä ei saa harjoittaa ennen kuin lupapäätös on saanut lainvoiman eli valitusaika on päättynyt. Luvan käsittelyyn kannattaa varata riittävästi aikaa ja hyvät selvitykset lupahakemuksen yhteydessä
helpottavat luvan käsittelyä.
1. Ympäristöluvassa käsitellään
 sijoituspaikka
 jäteasiat
 ilmansuojeluasiat
 naapuruussuhdelain mukainen sijoitusratkaisu
 ongelmajätteiden käsittelylupa
Maa-aineslain mukainen ilmoitus velvoittaa maa-ainesluvan haltijan ilmoittamaan lupaviranomaiselle
vuosittain otetun aineksen määrän ja laadun. Myös kotitarveotosta tulee ottajan ilmoittaa
valvontaviranomaiselle ottopaikan sijainti ja arvioitu ottamisen laajuus, jos ottamisalueelta on otettu tai
on tarkoitus ottaa enemmän kuin 500 kiintokuutiometriä maa-aineksia. Lupa- ja valvontaviranomainen
toimittaa ottotiedot elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
2. Maa-ainesluvassa käsitellään
 määrä
 laatu
 sijainti
Ympäristö ja ympäristöterveyden valvonnan tehtävät Oulunseudulla
hoitaa Oulun seudun ympäristötoimi.
Ympäristövalvonnan (ympäristötarkastajat) yhteystiedot
- ympäristösuojeluneuvonta ja -valvonta virka-aikana puh. 044 703 6790
Yhteystiedot: www.ouka.fi/ymparisto/ymparistonsuojelu/ympsuojhenkkunta.htm
Ympäristöterveysvalvonnan (terveystarkastajat) yhteystiedot
- ympäristöterveydenhuollon neuvonta ja valvonta virka-aikana puh. 044 703 6700
Yhteystiedot: www.ouka.fi/ymparisto/ymparistoterveys/ymptervalvhenkkunta.htm
www.businessoulu.com
Päivitysaikataulusta johtuen emme vastaa virheellisten tietojen aiheuttamista vahingoista. © Jadelcons Oy.
YT5
LUVANVARAISET
ELINKEINOT
Lisätietoa ympäristöasioista Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksesta
www.ely-keskus.fi/ymparisto
3. LUVANVARAISET ELINKEINOT
TOIMIALA
1.
Korjaamot
ja maalaamot
2.
Liikenne, posti,
tele
3.
Rahoitus,
vakuutus
ELINKEINO

Ajopiirturikorjaamot, Jarrukorjaamot (A-luvat),
jarrukorjaamot (B-luvat), nopeudenrajoitinkorjaamot, taksamittarikorjaamot, digipiirturikorjaamot
Liikenneturvallisuusvirasto Trafi

Automaalaamot
Paikallinen pelastusviranomainen ja
ELY-keskus (ympäristölupa)

Nestekaasulaitteiden asennus ja korjaus
Turvatekniikankeskus TUKES

Ajoneuvojen katsastustoiminta
Liikenneturvallisuusvirasto Trafi

Ammattimainen henkilö- ja tavaraliikenne
Paikallinen ELY-keskus

Ansiolentotoiminta
Ilmailulaitos, Lentoturvallisuushallinto

Autokoulun pitäminen
Paikallinen aluehallintovirasto

Postitoiminnan harjoittaminen (alle 2 kg:n
osoitteelliset kirjelähetykset). Lupaa ei tarvita
kuriiripalveluihin tai vähäiseen kirjelähetysten
jakelutoimintaan
Valtioneuvosto

Teletoiminta
Liikenne- ja viestintäministeriö

Arvopaperipörssit, arvopaperikeskus yms.
Valtiovarainministeriö

Luotto- ja panttilainauslaitokset, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja säilytysyhteisöt
Rahoitustarkastus

Perintätoiminta toisen lukuun
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Vakuutuksenvälitystoiminta
Vakuutusvalvontavirasto

Vakuutusliikkeet
Sosiaali- ja terveysministeriö
Sosiaalihuollon luvat yksityisille hoivayrityksille:
 lääkäripalvelut avohuollossa
 hammaslääkäripalvelut ja muuta hammashuollon
palvelut
 sairaanhoitajan, terveydenhoitajan ja/tai kätilön
palvelut
 kuvantamistutkimukset
 laboratoriotoiminta
 fysioterapeuttinen ja koulutetun hierojan
toiminta (jos harjoitetaan yhtiömuodossa)
 terapeuttinen toiminta
 muu terveydenhuollon toiminta (mm. psykologi,
jalkaterapia, optikko jne.)
4.
Hoiva-ala
5.
Vähittäiskauppa
ja maahantuonti
LUPAVIRANOMAINEN
Paikallinen aluehallintovirasto

Sosiaaliset yritykset, jotka käyttävät
vajaakuntoista työvoimaa
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM)

Alkoholijuomien anniskelu ja myynti
Paikallinen aluehallintovirasto

Alkoholivalmisteiden valmistus, maahantuonti,
tukkumyynti sekä käyttölupaan perustuva
käyttö
Valvira
www.businessoulu.com
Päivitysaikataulusta johtuen emme vastaa virheellisten tietojen aiheuttamista vahingoista. © Jadelcons Oy.
YT5
LUVANVARAISET
ELINKEINOT
TOIMIALA
ELINKEINO

Lääkevalmisteiden, eläinlääkevalmisteiden ja
rohdosvalmisteiden myynti, maahantuonti
sekä valmistus
Lääkelaitos

Jalometallituotteiden valmistus ja maahantuonti
(paitsi alle 1 g painoiset kulta- tai platinatuotteet sekä alle 10 g painoiset hopeatuotteet),
rekisteröidyt nimileimat merkitään nimileimarekisteriin
Turvatekniikankeskus TUKES

Keinolannoitteiden ja valmistettujen rehujen
valmistus sekä siementavarain kauppa
Elintarviketurvallisuusvirasto

Valmismatkaliikkeet
Kuluttajavirasto

Tupakkatuotteiden ja nikotiinivalmisteiden
myynti
Terveydensuojeluviranomainen
Elintarvikkeiden myynti, tarjoilu ja valmistus:

myymälät

kioskit

ravintolat

laitoskeittiöt

pitopalvelut

kahvilat jne.
6.
Sähköurakointi
7.
Muut
LUPAVIRANOMAINEN
Terveydensuojeluviranomainen

Sähköurakointi
- vastuuhenkilöllä oltava riittävä pätevyys
Pätevyystodistus (Henkilö- ja Yritysarviointi SETI Oy)
Toimintailmoitus ennen toiminnan
aloittamista (TUKES)

Kaivostoiminta ja malminetsintä: valtauksien ja
kaivospiirien hakemukset
Kauppa- ja teollisuusministeriö
varausilmoitukset (varausalueen
maistraatti)

Vaarallisten aineiden käsittely ja varastointi
Turvatekniikan keskus TUKES, ELYkeskus

Vartioimisliikkeet
Sisäasiainministeriön poliisiosaston
turvallisuusalan valvontayksikkö
4. ILMOITUKSENVARAISET ELINKEINOT (ilmoituksen vastaanottaja)
Joidenkin elinkeinojen aloittaminen vaatii elinkeinonharjoittajaa rekisteröitymään tai tekemään
erillisen ilmoituksen toiminnan aloittamisesta. Tällaisia ovat mm. seuraavat toimialat:
1. Ravintolat, kahvilat ja biljardisalit sekä hotellit, matkustajakodit, retkeilymajat, täysihoitolat ja
lomakeskukset ja vastaavat (sijaintipaikan poliisi ja terveydensuojeluviranomainen)
2. Kiinteistön- ja vuokrahuoneistonvälittäjät (paikallinen aluehallintovirasto)
3. Työnvälitys ja työvoiman vuokraus (paikallisen aluehallintoviraston työsuojeluyksikkö)
4. Lasten päivähoito, päiväkoti, perhepäivähoitokoti, ryhmäperhepäivähoito, leikkitoiminta (kunnan tai
kaupungin päivähoidosta vastaava ja terveydensuojeluviranomainen)
5. Sosiaalialan palvelut (kunnan tai kaupungin sosiaalitoimisto ja terveydensuojeluviranomainen)



Kotipalvelu
Päivätoiminta; aikuisten päivähoito, päiväkeskus/palvelukeskus, työ- ja toimintakeskus)
Tukiasuminen
www.businessoulu.com
Päivitysaikataulusta johtuen emme vastaa virheellisten tietojen aiheuttamista vahingoista. © Jadelcons Oy.
YT5
LUVANVARAISET
ELINKEINOT





Avomuotoinen päihdekuntoutus
Perhetyö
Ensisuojat
Selviämisasemat
Muut sosiaalialan avopalvelu
6. Hoiva-ala (paikallinen aluehallintovirasto ja terveydensuojeluviranomainen)

Fysioterapeuttinen ja koulutetun hierojan toiminta, jos harjoitetaan ammatinharjoittajana tai
yksityisenä elinkeinonharjoittajana
7. Autokorjaamoala (Liikenneturvallisuusvirasto Trafi ja terveydensuojeluviranomainen)





Dieselkäyttöisten autojen pakokaasumittaajat
Bensiinikäyttöisten autojen pakokaasumittaajat
Nopeudenrajoittimen asetusnopeuden tarkastajat
Vetolaitetarkastajat
Alkolukkokorjaamot
5. MUITA ILMOITUKSIA

Yleisölle avoimet huvitilaisuudet tarvitsevat paikallisen poliisipäällikön myöntämän luvan

Melua ja tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta tai tapahtumasta on tehtävä kunnan
ympäristönsuojeluviranomaiselle kirjallinen ilmoitus. Näitä ovat mm. rakentaminen ja
yleisötilaisuus, jos melun tai tärinän on syytä olettaa olevan erityisen häiritsevää.
www.businessoulu.com
Päivitysaikataulusta johtuen emme vastaa virheellisten tietojen aiheuttamista vahingoista. © Jadelcons Oy.