myötätuntokeskeisen psykoterapian perusteet - KKT

MYÖTÄTUNTOKESKEISEN PSYKOTERAPIAN
PERUSTEET
KKT-keskus Arvo 11.-12.6.2015
Myötätuntokeskeinen psykoterapia on yksi kognitiivisen käyttäytymisterapian muoto, jonka erottaa muista lähestymistavoista voimakkaampi itsemyötätunnon ja siihen liittyvien taitojen painottaminen. Perinteisemmät ja valtaosa uudemmistakin kognitiivisista käyttäytymisterapioista perustuvat menetelmiin joiden neurofysiologiset korrelaatit löytyvät aivojen
pärjäämis- ja suoritusosista tai pelko- ja uhkaosista. Myötätuntokeskeisessä psykoterapiassa otetaan selvemmin mukaan
kolmas aivoalue eli alue, joka vastaa lohdusta, läheisyydestä ja kiintymyksestä. Tutkimukset ovat enenevästi todentaneet
myötätuntokeskeisen lähestymistavan vaikuttavuuden erilaisiin psykiatrisiin ja psykologisiin ongelmiin aina ahdistuneisuushäiriöistä psykoottisiin häiriöihin.
Kaksipäiväisessä myötätuntokeskeisen psykoterapian koulutuksessa käydään läpi neljä osa-aluetta: 1. lähestymistavan
teoreettiset perusteet, 2. kaikki keskeiset sovellukset, 3. lähestymistavan kuvaaminen asiakkaalle ja 4. käytännön sovellukset kliinisessä asiakastyössä. Koulutus on käytännönläheinen, tiivis paketti, jossa teoreettiset asiat linkitetään
käytännön harjoituksiin.
Koulutuksen tavoitteena on oppia tunnistamaan tilanteet, joissa itsemyötätunnolla voidaan saada psykoterapia tai
hoitotyö vaikuttavammaksi ja ymmärtää myötätuntokeskeisen psykoterapian lähtökohdat ja perusperiaatteet.
Koulutuksessa opitaan myös soveltamaan myötätuntokeskeisen psykoterapian menetelmiä yleisimpien psykologisten
ongelmien yhteydessä (depressio, ahdistuneisuushäiriöt, persoonallisuushäiriöt).
VARAA PAIKKASI
HETI
– mukaan mahtuu
16 osanottajaa.
Koulutus on tarkoitettu PSYKOLOGEILLE, PSYKOTERAPEUTEILLE ja muille
SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASTYÖTÄ TEKEVILLE.
HINTA
2 päivää yht. 450 € (sis. ALV).
Hinta sisältää aamu- ja iltapäiväkahvin + hedelmiä ja leivonnaisen.
A JANKOHTA
to 11.6. ja pe 12.6. klo. 9.00-15.30
PAIKKA
KKT-keskus Arvo, Kauppiaskatu 11 c 23, 20100 Turku
KOULUTTA JAT
Psykoterapeutti (VET), Psykoterapiakouluttaja (PsM) Lauri Parkkinen ja
työterveyspsykologi Hanna Heinonen
ILMOITTAUTUMISET JA LISÄTIETOJA
Sitovat ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen: [email protected]
1.5.2015 mennessä. Mukaan mahtuu 16 osallistujaa.
V
K K T- K E S K U S
RVO