METKAn kannaotosta (PDF)

31.5.2013
Lausunto / Statement
Metropolia
Ammattikorkeakoulun
opiskelijakunta
METKAn
lausunto
Metropolia
Ammattikorkeakoulun
alustavasta
näkemyksestä toimilupahakemuksen yhteydessä haettavista
koulutusvastuista
Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA kiittää mahdollisuudesta
tulla kuulluksi liittyen Metropolian alustavasta näkemyksistä toimilupahakemuksen
yhteydessä haettavista koulutusvastuista ja lausuu seuraavaa.
Metropolia Ammattikorkeakoulun omistajat eli osakeyhtiön hallitus esitti alustavan
näkemyksensä haettavista koulutusvastuista 21.5.2013. Kolmen tutkintonimikkeen
eli musiikkipedagogin, teatteri-ilmaisun ohjaajan ja hammasteknikon kohdalla
koulutusvastuita ei esitetä haettavaksi uuden toimilupahakemuksen yhteydessä.
METKAn
23.5.2013
julkaisemassa
kannanotossa
”Lausunto
Metropolian
johtamisjärjestelmän muutoksesta” opiskelijakunta kiitti Metropolian johtoa
uskalluksesta tehdä vaikeita ratkaisuja, mutta kritisoi koulutusvastuu- ja
lakkautusesitysten perusteita erityisesti musiikin koulutusohjelman osalta.
METKA näkee alustavat teatteri-ilmaisun ohjaajan koulutusohjelman ja
hammasteknikon koulutusohjelman lakkautusesitykset perusteltuina, mutta esittää
muusikon (amk) koulutusvastuun sijaan haettavaksi musiikkipedagogin (amk)
koulutusvastuuta seuraavin muutoksin ja perusteluin.
Miksi
Metropolian
lakkauttamisesta
perustelut
ontuvat
musiikin
koulutusohjelman
Metropolia Ammattikorkeakoulun arvion mukaan alueen muut toimijat (mm.
Sibelius-Akatemia ja Tampereen ammattikorkeakoulu) täyttävät alueen tarpeen
riittävällä tasolla. METKAn näkemyksen mukaan väite on perusteeton, sillä
Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Sibelius-Akatemian koulutustehtävät eroavat
toisistaan merkittävästi, Sibelius-Akatemian pääpainon ollessa solistien
koulutuksessa.
Musiikkipedagogiikkaan
keskittyvällä
Metropolia
Ammattikorkeakoululla on siis täysin erilainen koulutusprofiili.
Tampereen ammattikorkeakoulun ja Metropolia Ammattikorkeakoulun alueellinen
vaikuttavuus ei opiskelijakunnan näkemyksen mukaan jakaudu perusteluissa
esitetyllä tavalla. Metropolia Ammattikorkeakouluun hakeutuu opiskelijoiksi sekä
muiden korkeakoulujen musiikinopiskelijoita että itärannikolta muun muassa
Porvoon ja Kotkan alueelta nuoria ja aikuisia. Tampereen ammattikorkeakoulu ei
voi palvella oman aluekehitystehtävänsä lisäksi täysimittaisesti myös
metropolialueen tarpeita.
METKA esittääkin erityisesti musiikkipedagogiikkaan perustuvaa profiilin
terästämistä sekä nykyisen klassisen musiikin että pop/jazz-musiikin puolella
PostiosoiteAddress
Bulevardi 29 b
00180 Helsinki
Finland
PuhelinTelephone
020 783 6570
Sähköposti E-mail
[email protected]
Internet
www.metkaweb.fi
Y-tunnus
2165831-1
KotipaikkaDomicile
Helsinki
31.5.2013
Lausunto / Statement
yhdistämällä molemmat yhden koulutusohjelman alle. Tällä on mahdollista ja jopa
todennäköisempää saavuttaa tavoiteltuja säästöjä tuhoamatta Metropolian
musiikin olemassa olevaa profiilia ja kilpailukykyä sekä koulutuksen laatua.
Uusi Cross Over -muusikoiden koulutusohjelma Metropoliaan
Opiskelijakunnan näkemyksen mukaan Metropolialla on ainutlaatuinen mahdollisuus
toimia koulutuksen edelläkävijänä ja kehittäjänä toimilupahakemuksen ja
koulutusvastuuhaun aiheuttaman pakkotilanteen kautta. Nykymallisen musiikin
koulutusohjelman
osittaisen
lakkauttamisen
sijasta
Metropolian,
koko
Metropolialueen ja erityisesti alan opiskelijoiden etuna olisi uuden Cross Over muusikoiden
koulutusohjelman
muodostaminen
Musiikkipedagogi
(AMK)
koulutusohjelman alle.
Alan työelämässä on osoitettu tarve nimenomaan laajalle pedagogiselle
osaamiselle, mukaan lukien pop/jazz-musiikin pedagogiikka. Muusikkoja
koulutetaan pääkaupunkiseudulla 2. asteen ammatillisessa koulutuksessa ja
Sibelius-Akatemiassa, ja kilpailutilanteesta johtuen Metropolian musiikin profiilissa
tulee säilyttää vahva pedagoginen koulutus. Pedagogikoulutus edellytetään
käytännössä myös taiteen perusopetuksen piiriin kuuluvissa tehtävissä eikä siitä
luopuminen ole työllistymistä palvelevaa koulutuspolitiikkaa.
Metropolian hyvin käynnistynyt musiikkipedagogiikan koulutusohjelman profilointi
saisi kaivattua potkua eteenpäin sen sijaan, että erinomaisia tuloksia (mm.
budjettiraameissa tarkasti toimiminen, valmistuneiden työllistyminen) vuosi
toisensa perään tuottanut koulutusohjelma lakkautettaisiin. Mahdollisuus oppia
sekä klassista että pop/jazz-ohjelmistoa soittotunneilla synnyttäisi työelämässä
kaivatun yhdistelmän, jolle on aitoa tarvetta jo nyt esimerkiksi musiikkiopistoissa.
Tämän lisäksi Metropoliassa olisi kaikkien instrumenttien sisäänotolla mahdollisuus
luoda aidosti uutta ja maailmaa ravistelevaa osaamista esimerkiksi vanhaa
musiikkia soittavia sähköbasisteja tai poppia ja jazzia osaavia gambisteja,
cembalisteja tai harpisteja.
METKA vaatii Metropolialta rohkeaa ja ennakkoluulotonta päätöksentekoa, jolla
musiikin koulutusta voidaan kehittää eteenpäin, vanhoihin kaavoihin kangistuneen
ajattelun sijasta!
Uusi ohjelma tuo synergiaa ja säästöjä
Cross Over -koulutusohjelman on METKAn arvion mukaan mahdollista saavuttaa
huomattavasti enemmän synergiaa ja säästöjä kuin musiikkipedagogiikan
koulutusohjelman lakkauttamisen kautta. Pedagogikoulutus on lähtökohtaisesti
halvempaa muun muassa luento-opetuksen ansiosta ja pop/jazz-musiikin
opiskelijoiden työllistymisastetta voidaan nostaa pedagogikoulutuksen ja
laajemman osaamisen ansiosta.
PostiosoiteAddress
Bulevardi 29 b
00180 Helsinki
Finland
PuhelinTelephone
020 783 6570
Sähköposti E-mail
[email protected]
Internet
www.metkaweb.fi
Y-tunnus
2165831-1
KotipaikkaDomicile
Helsinki
31.5.2013
Lausunto / Statement
Koulutus on mahdollista toteuttaa Metropoliassa jo nyt kaavaillun pää- ja
sivuainemallin
mukaisesti
siten,
että
opiskelija
suorittaa
valittuja
opintojaksokokonaisuuksia, joilla saavutetaan nykyistä laajempi osaaminen
molemmilta aloilta. Synergiaa ja säästöjä on mahdollista hakea erilaisista
päällekkäisyyksistä luopumalla ja molempien koulutusohjelmien parhaan osaamisen
tuomisella uuteen Cross Over -ohjelmaan. Metropolian kaavailemat leikkaukset
aloituspaikkoihin
toteutuisivat:
Nykyisestä
yhteensä
75
aloituspaikasta
poistettaisiin 25 eli sisäänotto uuteen koulutusohjelmaan olisi 50 opiskelijaa.
Leikkaukset tapahtuisivat siten, että osa pop/jazz-musiikin koulutusohjelman
muusikkojen aloituspaikoista siirrettäisiin musiikkipedagogin koulutuksen puolelle.
Tämän lisäksi edelleen vähennettäisiin koulutuspaikkoja sekä musiikin, että
pop/jazz-musiikin koulutusohjelmasta.
Kampusuudistuksen myötä ongelmia aiheuttavan Helsingin Konservatorion Säätiön
kanssa vuoteen 2025 voimassa olevan vuokrasopimuksen irtisanominen on ilmeisen
mahdotonta ja Metropolian tilanmäärää (71,2 % kiinteistöstä) tarvitsevien
alivuokralaisten etsiminen hyvin hankalaa. METKAn esittämän mallin kautta tiloja
voitaisiin myös jatkossa käyttää muun muassa klassisen musiikin ja muiden
äänentoistolaitteistoa tarvitsemattomien koulutusten toteuttamiseen. Mahdollisesti
vapaaksi jäävälle tilalle voidaan etsiä alivuokralainen esimerkiksi SibeliusAkatemian tai Pop/Jazz-konservatorion yhteistyön kautta, joista jälkimmäisen
kohdalla nykyiset synergiaedut olisi mahdollista pääosin säilyttää.
Profiilin terävöittämisen kautta valtakunnan johtavaksi musiikin linjaksi
OKM:n politiikka-analyysissä vuodelta 2010 todetaan, että kulttuurialalla musiikin
koulutuksen saaneilla on paras työllisyystilanne ja koulutuksen mitoitus on
onnistunut.
Metropoliasta
valmistuvat
musiikkipedagogit
työllistyvät
musiikkiopistojen lisäksi myös muusikoiksi ja Metropolian entisiä opiskelijoita
työskentelee tällä hetkellä muun muassa Kansallisoopperassa, HKO:ssa ja Norjan
Kuninkaallisessa Oopperassa. Metropolian musiikin koulutusohjelmalla on hyvä
julkisuuskuva paitsi kotimaassa myös kansainvälisesti, ja erinomaiset tulokset
musiikkikilpailuissa tuovat Metropolialle arvokasta kansallista ja kansainvälistä
näkyvyyttä. Esimerkkeinä menestyvistä metropolialaisista voidaan mainita Jenni
Vartiainen, joka opiskelee pop/jazz-musiikin pedagogipuolella ja on menestyvä
artisti, sekä Merja Mäkelä, joka työskentelee tällä hetkellä Keski-Euroopassa ja on
toiminut solistina myös Suomen Kansallisoopperassa.
Vahvaa profiilia on mahdollista kehittää Cross Over -koulutuksen kautta. SibeliusAkatemian vuonna 2010 julkaiseman raportin mukaan merkittävä osa
musiikkiopistoista
sijaitsee
pääkaupunkiseudulla
ja
modernin
musiikkiopistopedagogiikan työvoimatarve lisääntyy merkittävästi tulevina vuosina.
Opistojen asiakkaat haluavat oppia sekä klassista että pop/jazz -ohjelmistoa
soittotunneilla eli Cross Over -muusikoille on aito kysyntä. Valtavassa nosteessa
olevat peli- ja ääniteteollisuus, elokuva- ja tv-tuotannot sekä elämysteollisuus ja
PostiosoiteAddress
Bulevardi 29 b
00180 Helsinki
Finland
PuhelinTelephone
020 783 6570
Sähköposti E-mail
[email protected]
Internet
www.metkaweb.fi
Y-tunnus
2165831-1
KotipaikkaDomicile
Helsinki
31.5.2013
Lausunto / Statement
mainostoimistot sijaitsevat pääkaupunkiseudulla ja mahdollistavat Metropolian
musiikkiosaamisen,
muiden
koulutusalojen
ja
elinkeinoelämän
laajat
synergiahyödyt.
Lopuksi on huomioitava, että musiikin koulutusta supistetaan merkittävästi
valtakunnallisesti.
Musiikin
ammattikorkeakoulutasoisen
koulutuksen
aloituspaikkoja on vähennetty vuoteen 2011 verrattuna muun muassa Oulun seudun
ammattikorkeakoulussa -20 %, Turun ammattikorkeakoulussa -70 % ja Lahden
ammattikorkeakoulussa -100 %. Samaan aikaan Metropolian musiikkipedagogien
työllistyminen on suomenkielisistä koulutuksista korkein eli noin 67 % luokkaa ja
valmistuneet opiskelijat pääsevät myös jatko-opintoihin ulkomaille.
Laajamittainen supistaminen antaa jäljelle jääville toimijoille erinomaisen
mahdollisuuden nostaa omaa toimintaansa uudelle tasolle. Metropolialla on kaikki
edellytykset kehittää nyt esitetyn pedagogiikkaan painottuvan mallin kautta
musiikkipedagogi (amk) -koulutuksestaan alan johtava koulutus, jonka rinnalla
kalpenevat niin koulutusprofiililtaan erilainen Sibelius-Akatemia kuin muidenkin
ammattikorkeakoulujen kaavoihin kangistuneet koulutusmallit.
METKA kannustaakin osakeyhtiön hallitusta ja koko Metropolian johtoa pohtimaan
tarkasti, mikä on tulevaisuuden kannalta paras mahdollinen ratkaisu musiikin
koulutuksen suhteen. Opiskelijakunta uskoo, että ennakkoluuloton, synergiaan ja
uusiin innovaatioihin perustuva ratkaisu on parempi kuin poteroituminen ja
peruuttaminen vanhaan.
Helsingissä 31.5.2013
Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA
Pirja Vitikka
Puheenjohtaja
Katri Manninen
Varapuheenjohtaja
Lisätiedot:
Aku Aarva
Koulutuspoliittinen asiantuntija
[email protected] / +358 45 267 0828
PostiosoiteAddress
Bulevardi 29 b
00180 Helsinki
Finland
PuhelinTelephone
020 783 6570
Sähköposti E-mail
[email protected]
Internet
www.metkaweb.fi
Y-tunnus
2165831-1
KotipaikkaDomicile
Helsinki