Jäsentiedote 6/2010 - Suomen tietokirjailijat ry

Suomen tietokirjailijat ry
Jäsentiedote
6/2010
• Helena Ruuska ja Timo Tossavainen hallitukseen
• Tietokirjailija! Ilmoittaudu jäsentilaisuuteen Educa-messuille 29.1.
• Syksyn apurahoina jaettiin 1,37 miljoonaa euroa
Kari Vaijärvelle ensimmäinen
Tietokirjallisuuden edistämispalkinto
Toimittanut Katri Maasalo • 8.12.2010
T
ietokirjallisuuden edistämispalkinto on myönnetty nuortenkirjailija ja kirjastonhoitaja Kari
Vaijärvelle. Palkinto jaettiin nyt ensimmäistä
kertaa. Palkinto on suuruudeltaan 6 000 euroa. Palkinnon jakoivat puheenjohtaja Pirjo Hiidenmaa ja
toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen 19. marraskuuta syyskokouksen iltatilaisuudessa Kansallissalissa Helsingissä.
Suomen tietokirjailijat ry:n hallituksen perustelut
ovat seuraavat:
Nuortenkirjailija ja kirjastonhoitaja Kari Vaijärvi on
toiminut monessa roolissa kirjallisuuden alalla. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan sihteerinä hän toimi
vuosina 1972–2006. Hän on kirjavinkkauksen kehittäjä
ja ensimmäisten tietokirjavinkkareiden kouluttaja. Hän
on puhunut lukemisen, kirjastojen ja kirjallisuuden
puolesta. Erityisesti Kari Vaijärvi on edistänyt lasten
ja nuorten tietokirjallisuuden tuntemusta ja kampanjoinut nuorten lukuharrastuksen puolesta. Lisäksi hän
on ollut kehittämästä helppolukuista ja selkokielistä
kirjallisuutta.
Suomen tietokirjailijat ry:n Tietokirjallisuuden edistämispalkinto myönnetään henkilölle, joka on edistänyt ansiokkaasti tietokirjallisuuden ja tietokirjailijoiden asemaa. Palkinto rahoitetaan Kopioston perimillä
tekijänoikeuskorvauksilla.
Kari Vaijärvi sai ensimmäisen Tietokirjallisuuden edistämispalkinnon.
Tieto-Finlandia Vesa Sirénin kapellimestariteokselle
Vuoden 2010 Tieto-Finlandia-palkinnon sai Vesa Sirén teoksellaan Suomalaiset kapellimestarit. Palkinnonsaajan
valitsi valtiotieteen tohtori Sinikka Salo 18. marraskuuta. Vuonna 1989 perustettu Tieto-Finlandia-palkinto on
Suomen Kirjasäätiön jakama tunnustus ansiokkaalle suomalaiselle tieto- tai oppikirjalle. Palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa. Tieto-Finlandia-palkinto rahoitetaan Kopioston perimillä tekijänoikeuskorvauksilla.
Yhdistys mukana Educa-messuilla 28.-29.1.2011
jasentiedote_6-2010.indd 1
14.12.2010 11:53:41
Suomen lasten
luontokirja on
Vuoden Luontokirja
L
assen J. Laineen ja Iiris Kalliolan
Suomen lasten luontokirja on voittanut WWF Suomen Vuoden luontokirja 2010 -kilpailun. Kilpailun voitti
nyt ensimmäistä kertaa lapsille ja nuorille
suunnattu teos.
”Hyvä luontokirja voi monipuolisen
fakta-aineiston avulla tuoda esiin luontoa
tarkkailevan ihmisen kokemaa löytämisen iloa. Lasse J. Laineen ja Iiris Kalliolan
kirjoittama ja monien luontokuvaajien
valokuvilla täydennetty Suomen lasten
luontokirja näyttää lapsille ja heidän vanhemmilleen, mitä kasveja ja eläimiä voi
kohdata taajamissa, metsissä, niityillä, vesistöissä, soilla ja tuntureilla”, perustelee
valintaa WWF:n hallintoneuvoston jäsen,
professori Ilkka Niiniluoto.
”Asennekasvatusta ei tyrkytetä lukijalle, vaan se rakentuu hienovaraisesti askel
askeleelta läheisemmän ja kaukaisemman
luonnonympäristön kartoittamisen kautta. Laineen ja Kalliolan asiantunteva ja
havainnollinen opus jatkaa ansiokkaasti
Topeliuksen Luonnon kirjan opettavaista
perintöä”, Niiniluoto jatkaa.
Suomalaisia
tietokirjailijoita 2
tarjoushintaan
Riston Nikun kirjoittama Suomalaisia
tietokirjailijoita 2 esittelee 50 tietokirjailijaa: heidän tuotantonsa taustat, kirjailijanuran alkukipinän ja huippukohdat
sekä arkisen aherruksen. Teoksen kautta
avautuu kuva kirjallisuudenalasta, joka
puolustaa hyvin paikkaansa nyky-yhteiskunnassa: syvälliselle ja asiantuntevasti
jäsennellylle tiedolle on suuri tarve.
Yhdistyksen jäsenet voivat ostaa kirjan
tarjoushintaan à 30 euroa (sis. toimituskulut; normaalihinta 43 euroa). Lähetä
tilauksesi osoitteeseen minna.hyvari@
avain.net tai soita puh. 09 5840 4544. Ilmoita nimesi ja osoitteesi lisäksi, että olet
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsen. Tarjous
on voimassa 15. tammikuuta asti.
2
Pääkirjoitus
Hyvitysmaksu on korvaus
yksityisestä kopioinnista
S
uomen tekijänoikeuslaki suo oikeuden tehdä julkistetuista teoksista
muutaman kappaleen yksityistä
käyttöä varten. Tämän vastapainoksi peritään hyvitysmaksua ääni- ja kuvanauhoista sekä muista laitteista, joihin teos
voidaan tallentaa ja joita merkittävässä
määrin käytetään teoksen kappaleen
valmistamiseen yksityiseen käyttöön.
Maksu määräytyy laitteen esitysajan tai
tallennuskapasiteetin perusteella. Kerätyt
maksut käytetään suorana hyvityksenä
teosten tekijöille sekä välillisenä hyvityksenä tekijöille heidän yhteisiin tarkoituksiinsa.
Hyvitysmaksua alettiin periä vuonna
1984 c-kaseteista ja vhs-videonauhoista.
Sittemmin maksun piiriin ovat tulleet mm.
tyhjät cd- ja dvd-levyt, mp3-soittimet,
tallentavat digiboksit ja kiinteämuistiset
av-tallentimet sekä tyhjät Blu-ray-levyt.
Merkittävistä yksityiseen tallennukseen
käytettävistä laitteista hyvitysmaksujärjestelmä ei koske muistitikkuja, muistikortteja eikä ulkoisia kovalevyjä. Myöskään teosten tallennukseen soveltuvat
älypuhelimet ja kämmentietokoneet
eivät ole hyvitysmaksun piirissä.
Hyvitysmaksujen tuotto oli Suomessa
suurimmillaan vuonna 2007, jolloin maksuja kertyi 15,5 miljoonaa euroa. Viime
vuonna maksuja kertyi enää 8,9 miljoonaa ja tänä vuonna tuoton arvellaan
jäävän jo alle 7 miljoonan euron. Syynä
jyrkkään laskuun ei suinkaan ole yksityisen kopioinnin väheneminen vaan se, ettei uusille tallennuslaitteille ole määrätty
hyvitysmaksua.
Tietokirjallisuus on toistaiseksi jäänyt
kokonaan hyvitysmaksujen ulkopuolelle.
Tietokirjojen kopiointi on ollut pääasiassa valokopiointia, josta tekijät saavat
korvauksen Kopioston perimien valokopiointikorvausten muodossa. Tosin valokopiointikorvaustakaan ei peritä yksityiseen
käyttöön tapahtuvasta kopioinnista.
Kirjallisten teosten kopiointi yksityiseen
käyttöön kuitenkin lisääntyy lähivuosina e-kirjojen lukulaitteiden yleistyessä.
Toistaiseksi e-kirjojen kopiointi pyritään
estämään suojaustoimenpiteiden avulla.
Mikäli kehitys noudattaa samoja latuja
kuin musiikki- ja elokuvatuotannossa,
kuluttajien taholta tuleva paine pakottaa
tuottajat luopumaan kopiosuojauksista.
Sen vuoksi olisi tärkeää varautua siihen,
että kirjoja kopioidaan yksityiseen käyttöön ja tekijät ovat oikeutettuja hyvitysmaksuun.
Kirjat vievät tallennuslaitteista murtoosan musiikin ja elokuvien tallennuksen
vaatimasta tilasta. Tämä on otettava
huomioon hyvitysmaksuja asetettaessa
ja jaettaessa kertyneitä varoja eri tekijäryhmille. Hyvityksen lähtökohdaksi on
otettava tekijälle kopioinnista aiheutuva
vahinko, kuten Euroopan Unionin tuomioistuin on äskettäisessä päätöksessään
todennut. Myös tietokirjailijat ovat hyvityksensä ansainneet.
Paavo Ahonen
hallituksen jäsen
Sanasto ry:n puheenjohtaja
PS
Tuoreessa Risto Nikun Suomalaisia tietokirjailijoita 2 -kirjassa hienosti kirjoitetut henkilökuvat avaavat monia näkökulmia tietokirjailijoiden työhön. Harmi kyllä
yhteistyö kustantajan kanssa on ollut yhtä kivireen vetämistä. Olen tuskin koskaan
nähnyt hanketta, jossa kustantajan edustaja on suhtautunut kirjailijaan ja hankkeeseen niin yliolkaisesti kuin tässä tapauksessa. Toivottavasti, kun kyseinen kustannuspäällikkö on nyt siirtynyt SKS:n kustannusjohtajaksi, nämä huonot käytännöt eivät
siirry SKS:n kustannustoimintaan. SKS on tähän asti tunnettu tekijöitään hyvin ja
asiallisesti kohtelevana kustantajana.
Jukka-Pekka Pietiäinen, toiminnanjohtaja
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 6/2010
jasentiedote_6-2010.indd 2
14.12.2010 11:53:41
uudet jäsenet
Uusia jäseniä otetaan seuraavan kerran
hallituksen kokouksessa 16. helmikuuta.
Hae seniorijäsenyyttä
28.2. mennessä
Vuodesta 2011 alkavaa seniorijäsenyyttä
voi hakea 28. helmikuuta mennessä.
Yhdistyksen seniorijäseneksi voi hakea
varsinainen jäsen, joka on yli 70-vuotias
ja joka on ollut yhdistyksen jäsen vähintään kymmenen vuotta.
Vapaamuotoisessa hakemuksessa on
ilmoitettava hakijan syntymäaika sekä
vuosi, jolloin hakija on hyväksytty yhdistyksen jäseneksi. Hakemus lähetetään
yhdistyksen toimistoon.
Vuonna 2011 seniorijäsenen jäsenmaksu on 23 euroa. Seniorijäsen ei ole
vaalikelpoinen yhdistyksen hallitukseen
eikä vaalivaliokuntaan. Muilta osin hänen
jäsenoikeutensa säilyvät.
Helena Ruuska ja
Timo Tossavainen
hallitukseen
S
uomen tietokirjailijat ry:n uusina hallituksen jäseninä aloittavat
kaudella 2011–2013 äidinkielen ja
kirjallisuuden opettaja, kriitikko Helena
Ruuska Helsingistä ja opettajakouluttaja,
dosentti Timo Tossavainen Savonlinnasta.
Yhden kauden hallituksessa ollut tamperelainen kirjoittajakouluttaja, tutkija Olli
Löytty valittiin hallitukseen jatkokaudelle. Hallituksen vaali käytiin yhdistyksen
sääntömääräisessä syyskokouksessa Helsingissä 20. marraskuuta.
Syyskokouksessa vahvistettiin toimintasuunnitelma vuodelle 2011. Suunnitelma on luettavissa yhdistyksen verkkosivuilta.
Syyskokous päätti, että vuoden 2011
jäsenmaksu pysyy ennallaan (69 euroa),
samoin seniorijäsenten jäsenmaksu (23
euroa).
Tietokirjallisuus saa
paljon myönteistä mediajulkisuutta
T
ietokirjallisuus ja tietokirjailijat ovat mediassa esillä todella paljon, ja tietokirjailijan julkisuuskuva on erittäin myönteinen. Huolimatta median henkilöitymisestä
tietokirjailija on kuitenkin useammin asiantuntija kuin julkkis. Tämä ilmenee Suomen tietokirjailijat ry:n julkaisemasta dosentti Maaria Lingon tutkimuksesta Asiantuntija vai julkkis? Tietokirjallisuus ja tietokirjailijat mediassa.
Kirjassa tarkastellaan, millä tavalla tietokirjailijat ja heidän asiantuntijuutensa näkyvät julkisuudessa – luovina yksilöinä, kepeinä julkkiksina vai ainoastaan aiheensa
kasvottomina takuumiehinä ja -naisina. Lisäksi selvitetään keskittyykö tietokirjallisuuden julkisuus vain harvoihin aihepiireihin tai yksittäisiin teoksiin ja miten tietokirjailijat
kokevat julkisuuden tai sen puutteen.
Nyt julkaistava tutkimus on alansa ensimmäinen. Kirja julkaistiin yhdistyksen syyskokouksen yhteydessä 19. marraskuuta.
Kirja lähetetään kaikille jäsenille tämän jäsentiedotteen mukana.
Kevätkokous järjestetään
Kotkassa 18.–19.3.2011
S
uomen tietokirjailijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään
Kotkassa lauantaina 19. maaliskuuta 2011. Kokouspäivien ohjelma
alkaa perjantaina 18. maaliskuuta. Illan jäsentapaamisen ohjelma
vahvistetaan myöhemmin.
Yhdistyksen jäsenet voivat varata majoituksen omakustanteisesti esimerkiksi Sokos Hotel Seurahuoneesta (os. Keskuskatu 21, puh. 010 78
21000, [email protected], www.sokoshotels.fi/hotellit/kotka)
hintaan 96 euroa/1 hh ja 116 euroa/2 hh (sis. aamiaisen). Varauksen yhteydessä on mainittava Suomen tietokirjailijat ry. Huone on varattava 18.
helmikuuta mennessä. Huoneita on rajoitetusti.
Kevätkokoukseen ilmoittautuminen alkaa helmikuussa, mistä lisätietoa
myöhemmin.
Hallituksen jäsenten yhteystiedot
Pirjo Hiidenmaa (pj.), Helsinki [email protected]
Sirpa Wass (varapj.), Helsinki (31.12.2010 asti) [email protected]
Paavo Ahonen, Helsinki [email protected]
Jaakko Heinimäki, Helsinki [email protected]
Jari Koskinen, Kouvola [email protected]
Olli Löytty, Tampere [email protected]
Markku Löytönen, Helsinki [email protected]
Tuula Merisuo-Storm, Turku [email protected]
Osmo Pekonen, Jyväskylä [email protected]
Helena Ruuska, Helsinki (1.1.2011 alkaen) [email protected]
Marja Simola, Joensuu (31.12.2010 asti) [email protected]
Timo Tossavainen, Savonlinna (1.1.2011 alkaen) [email protected]
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 6/2010
jasentiedote_6-2010.indd 3
3
14.12.2010 11:53:41
Tietokirjailija!
Ilmoittaudu jäsentilaisuuteen Educa-messuille 29.1.
S
uomen tietokirjailijat ry osallistuu
opetusalan Educa-messuille Helsingin Messukeskuksessa 28.–29.
tammikuuta omalla osastollaan. Jäsenille
järjestetään lisäksi oma tilaisuutensa.
Yhdistyksen osastolla (1f21) voi kysyä
oppi- ja tietokirjailijoiden apurahoista
sekä tekijänoikeudesta. Osastolla ei ole
päivystystä jäsentilaisuuden aikana.
Jäsentilaisuus on lauantaina 29. tammikuuta klo 12–14 kokoustilassa 102
Messukeskuksen 1. kerroksessa. Tilaisuudessa jaetaan Oppikirjailijapalkinnot.
Seminaarin pääpuhuja on yhdistyksemme jäsen, oppimateriaalikustantamisen ammattilainen Teuvo Sankila
aiheenaan Koulutuksen tietoyhteiskuntakehittäminen – korvaavatko sähköiset
oppimateriaalit painetut. Paneelissa sähköisistä oppimateriaaleista keskustelevat
mediaopetuksen tutkija Heikki Kynäslahti, oppikirjailija ja opettaja Helena
Ruuska ja opiskelija Tuomas Salonen
sekä puheenjohtajana oppikirjailija Sirpa
Wass. Lopuksi on buffet-tarjoilu.
Messujen VESO-kriteerit täyttävästä
seminaariohjelmasta vastaa OAJ. Messut
ovat avoinna perjantaina 28. tammikuuta
klo 10–18 ja lauantaina 29. tammikuuta
klo 10–17. Jäsentilaisuuteen osallistuville
yhdistys korvaa matkakuluja edullisimman kulkuneuvon mukaan (omavastuu
15 euroa).
www.educamessut.fi
OHJELMA la 29.1. klo 12–14
Oppikirjailijapalkintojen jako
Koulutuksen tietoyhteiskuntakehittäminen – korvaavatko
sähköiset oppimateriaalit painetut
Teuvo Sankila
Paneelikeskustelu sähköisistä
oppimateriaaleista
Heikki Kynäslahti
Helena Ruuska
Tuomas Salonen
Sirpa Wass, puheenjohtaja
Buffet-tarjoilu
Jäsentilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen 21.1. mennessä
puh. 09 4542 250 tai toimisto@
suomentietokirjailijat.fi.
Tieteiden yössä
Tiedekirjaraati
T
ieteen päivillä Tieteiden yössä torstaina 13. tammikuuta Tiedekirjaraati
ruotii tuoreita tietokirjoja eri aloilta.
Raadin jäsenet ovat Luma-keskuksen johtaja Maija Aksela, tiedekeskus Heurekan
ohjelmapäällikkö Paula Havaste, ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtaja Juhani Lokki ja onnellisuusprofessori
Markku Ojanen. Raadin puheenjohtaja
on dosentti Pirjo Hiidenmaa. Raati kokoontuu Kansalliskirjaston (Unioninkatu
36) kupolisalissa klo 18–19.
TIETOKIRJA.FI-ohjelmaan kuuluvan
Tietokirjaraadin järjestää Tietokirjallisuuden edistämiskeskus.
Tieteen päivät 12.–16. tammikuuta on
suurelle yleisölle suunnattu, kaikki tieteenalat kattava tapahtuma. Teemana on
arki kaikkine ulottuvuuksineen. Päivien
ohjelmassa on mm. luentoja, keskusteluita ja väittelyitä. Tieteen päivillä esitellään myös ajankohtaisia tiedeuutisia ja
tavataan tutkijoita. Tiederatikka kiertää
Helsingissä teemanaan ilmastonmuutos
ja raideliikenteen renessanssi.
Tieteiden yö 13. tammikuuta tuo tieteen kaupungille eri puolille Kruununhakaa.
www.tieteenpaivat.fi
Lasten ja nuorten tietokirjallisuus ennen ja nyt -seminaari 12.2.
Seminaari järjestetään lauantaina 12.
helmikuuta klo 10–16 Tieteiden talossa
Helsingissä (Kirkkokatu 6). Seminaari
on kaikille avoin ja maksuton.
Ilmoittautumiset perjantaihin 4.
helmikuuta mennessä kahvitarjoilua
varten: [email protected] tai puh. 03 3141 8400.
Seminaarin järjestävät Topeliusseura ry, Suomen tietokirjailijat ry ja
Lastenkirjainstituutti.
Lisätietoja: Leif Pietilä, leif.pietila@
otsomaria.fi tai puh. 050 314 1909
www.suomentietokirjailijat.fi
www.lastenkirjainstituutti.fi
4
OHJELMA
klo 10–12
Avaus Stig-Björn Nyberg
Topelius tietokirjailijana Leena Kirstinä
Kotimaisen lasten ja nuortenkirjallisuuden vaiheita Kari Vaijärvi
Millainen on lasten ja nuorten tietokirjallisuuden tulevaisuus? avoin
klo 12–13 Lounastauko
klo 13–16
Minä, tietokirjailija Markus Hotakainen
Millainen kieli kelpaa lapsille ja nuorille? Pertti Rajala
Kahvi
Miten Tatu ja Patu -kirjat syntyvät? Aino Havukainen ja Sami Toivonen
Paneelikeskustelu: Miten tehdään hyvä lasten ja nuorten tietokirja
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 6/2010
jasentiedote_6-2010.indd 4
14.12.2010 11:53:41
APURAHAT
Syksyn apurahoina
jaettiin
1,37 miljoonaa euroa
S
uomen tietokirjailijat ry:n syksyn apurahoina jaettiin 1 367 000
euroa 454 hakijalle. Hallitus teki
päätöksen luovaan kirjalliseen työskentelyyn tarkoitettujen apurahojen saajista
2. joulukuuta.
Hakemuksia lähetettiin 658. Nyt jaettu
summa on lähes 132 000 euroa suurempi
kuin viime vuonna. Apurahat rahoitetaan
Kopioston perimillä teosten valokopiointikorvauksilla.
Apurahapäätökset valmisteli hallitukselle apurahatoimikunta, jonka puheenjohtaja on Markku Monni. Toimikunnan
jäsenet ovat Jari Hanski, Joel Kuortti,
Helena Ruuska ja Sirpa Wass sekä sihteeri Jukka-Pekka Pietiäinen.
Apurahat maksetaan vuoden viimeisellä viikolla ja niistä tehdään säädösten
mukaiset ilmoitukset verottajalle. Apurahoista ei peritä veroa, mikäli hakijan vuoden aikana saamat apurahat eivät ylitä
18 300 euroa (2010). Verottajan ohjeet
löytyvät osoitteesta www.vero.fi (> asiasanat > apuraha).
Apurahapäätöksen mukana lähetetään
selvityslomake, joka pyydetään palauttamaan vuoden 2011 loppuun mennessä.
Työryhmän jäsenet selvittävät apurahansa kukin henkilökohtaisesti. Mikäli kustantaja lähettää julkaisun selvityksen
liitteeksi, saatteessa on mainittava kenen selvitykseen julkaisu liittyy.
Selvityksen antamiselle voi pyytää lisäaikaa hallitukselta kirjallisesti. Mikäli
apurahaa ei ole selvitetty, ei seuraavaa
apurahaa voida myöntää.
Apuraha on käytettävä hakemuksessa
mainittuun hankkeeseen. Eräissä poikkeustapauksissa apurahan käyttötarkoitusta voi muuttaa. Tähänkin on pyydettävä lupa yhdistyksen hallitukselta.
Yhdistys toivoo, että tukea saaneen
teoksen nimiön kääntöpuolella tai saatesanoissa mainitaan, että Suomen tietokirjailijat ry on tukenut hanketta.
Villa Lanten
kirjailijakotipaikat
kahdelle
Kirjastoapurahat
ja avustukset
haettavina 31.1. asti
K
irjailijakotipaikat Suomen Rooman-instituuttiin Villa Lanteen on
myönnetty Jaakko Heinimäelle ja
Taina Hietavuolle.
Hakemuksia tuli määräaikaan mennessä 28. Hakemusten suuren määrän vuoksi
yhdistys neuvottelee mahdollisuudesta
lisätä kirjailijakotipaikkojen määrää.
Uusi haku toteutetaan ensi vuonna.
Tiedonjulkistamisen
kohdeapurahat
haussa tammikuussa
T
iedonjulkistamisen kohdeapurahat
ja puolivuotiset apurahat myönnetään tietoa popularisoivien kirjojen,
tv- ja radio-ohjelmien, lehtiartikkeleiden
tai sähköisessä muodossa julkaistavien
tietotuotteiden tekemiseen. Apurahat
myönnetään pääasiassa luovan työn
korvauksina. Suppeille erityisryhmille
tarkoitetut kohteet, käännökset, oppikirjat ja tieteelliset tutkimukset eivät kuulu
apurahoituksen piiriin.
Neuvottelukunta pitää tärkeänä
suunnata apurahoitusta eritysryhmien,
kuten etnisten ryhmien, maahanmuuttajien ja vammaisjärjestöjen tietotuotteisiin. Vuoden 2011 haussa erityisryhmien
on mahdollista hakea apurahoitusta
myös tiedonjulkistamisen koulutuksen
järjestämiseen.
Apurahojen hakuaika on 1.–31.1.2011.
Tarkemmat hakuohjeet neuvottelukunnan verkkosivuilla www.tjnk.fi
Lisätietoja antavat pääsihteeri Reetta
Kettunen puh. 09 2286 9236, 040 733
5935 ja avustaja Heidi Laine puh. 09 2286
9235, 044 346 9990.
K
irjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahalautakunta jakaa vuosittain apurahoja ja avustuksia. Niitä
myönnetään sekä kaunokirjallisuuteen
että tietokirjallisuuteen kuuluvien teosten tekijöille ja kääntäjille, jotka asuvat
tai ovat asuneet pysyvästi Suomessa ja
joiden kirjallinen työ rikastuttaa kulttuurielämää Suomessa.
Apurahat myönnetään kirjailijoille ja
kääntäjille luovaan kirjalliseen työhön.
Apurahat ovat harkinnanvaraisia. Apurahaa ei yleensä myönnetä hakijalle, jolla
on samana vuonna valtion taiteilija-apuraha tai muu vastaava apuraha tai taiteilijaprofessuuri. Hakijalta edellytetään
vähintään yhtä julkaistua teosta. Apurahaa koskevia hakemuksia käsiteltäessä kiinnitetään huomiota aikaisempaan
tuotantoon ja nykyiseen luovaan työvaiheeseen sekä työsuunnitelmaan.
Avustukset myönnetään iäkkäille kirjailijoille ja kääntäjille, jotka elävät ahtaissa taloudellisissa oloissa sekä erityisissä tapauksissa kirjailijoille ja kääntäjille,
jotka sairauden tai työkyvyttömyyden
johdosta ovat joutuneet taloudellisiin
vaikeuksiin. Avustukset ovat harkinnanvaraisia. Hakijan taloudellista tilannetta
arvioitaessa avustusta ei pääsääntöisesti
myönnetä hakijalle, jonka verotettavat
vuositulot ylittävät valtion taiteilija-apurahan vuotuisen määrän.
Apurahoja ja avustuksia ei myönnetä
tieteellisten tutkimusten tai oppikirjojen
tai niihin rinnastettavien teosten tekijöille
tai kääntäjille.
Hakuaika päättyy 31.1.2011. Viimeisen
hakupäivän postileima hyväksytään. Hakemuslomake on tulostettavissa verkosta
tai saatavana taiteen keskustoimikunnasta
puh. 09 1607 7921 tai [email protected].
www.taiteenkeskustoimikunta.fi
K
riittinen korkeakoulu järjestää keväällä kurssin Tietokirjoittaja verkossa.
Koulutukseen kuuluu sekä lähiopetusta että etäopiskelua. Ilmoittautumiset
14. tammikuuta mennessä puh. 684 0010. www.kriittinenkorkeakoulu.fi
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 6/2010
jasentiedote_6-2010.indd 5
5
14.12.2010 11:53:41
SYKSYN 2010 APURAHAT
Hallituksen päätös 2.12.2010
Aho Merja Saarenmaan matkaopas 2000
Airaksinen Timo Turvallisuuden rajoilla 3000
Airola Anneli Kansainvälistymisen haasteet
Pohjois-Karjalassa 3000
Alaja Erkki Helsingin Jäähallin "elämäkerta"
5000
Alasuutari Maarit Perhe ja päivähoito
yhdessä 3000
Alatupa Sami Pitkä Sigma 2500
Anttila-Muilu Sirpa GEOS 3 2500
Anttonen Marjut Suomen kieli Norjassa 3000
Ardin Annika Lahti – kaupunkiopas 3500
Arponen Antti Kauppaneuvos Jukka Uunilan
elämäkerta 5000
Aulanko Mari Tarkoituksen etsimisestä
merkitykselliseen elämään 2500
Aunesluoma Juhana Euroopan historia:
1900-luku 1500
Aunola Manu Fazer Musiikin historiikki 3500
Becker Tita Työntekijän turvallisuusopas 1000
Benmergui Raquel All Stars 5 3000
Berninger Kati Kohti hiilivapaata
yhteiskuntaa 5000
Blom Aija Yläluokkien englannin
oppimateriaali 2500
Blomstedt Jan Aatehistoriallinen sanakirja
"Aikamatkoja, sanatiloja" 4500
Bruun Jarno Alakoulun historian oppikirja
2500
Busse Christian Abi Saksa 2500
Byckling Henriikka Aktiivi 8 ja 9
tehtäväkirjat, uudistus 2000
Cacciatore Raisa Aikuisen naisen seksi 3000
Cajander Riku Luontomme uudisasukkaat –
vieraat eläin- ja kasvilajit Suomessa 5000
Cantell Hannele Ratkaiseva vuorovaikutus;
GEOS 3000
Dahl Rita Etelä-Meksiko-matkaopas 3000
Dahlström Marja Kasvatuksen taide 3000
Eidenbach Samantha Let's Go! 5 3000
Eilittä Leena Intermediaalisuutta koskeva
tietokirja 3000
Eini Paavo Viina, viini ja olut suomalaisessa
oopperassa 3000
Elo Pekka Aasia toisin – Aasian sekulaaria
kulttuuria ja historiaa 2000
Enqvist Kari Johdatus suhteellisuusteoriaan
3000
Eriksson Tuomas Kaarevakantisen sähkökitaran rakentaminen 1500
Eskelinen Heikki J. Ilotulituksen historia
Suomessa 2500
Eskola-Hellstén Elina Pat and Polly 2,
englantia aikuisille 2000
Flink Raimo Ekopuutarhuri 2000
Flyktman Reima Kannettava tietokone –
Windows 7 4000
Friman Paavo Kadetti Mannerheim 3500
Förbom Jussi Migri – Erään viraston
anatomia 4000
Gehring Sonja Suomen mestari 2 – suomen
kielen oppikirja aikuisille 2500
6
González García Javier Dime! 3 2000
Granqvist Kimmo Vauro! – Suomen romanikieltä edistyneemmille 2500
Gronow Pekka 78 kierrosta minuutissa:
äänilevyn historia vuoteen 1950 5000
Grundström Elina Luonnonvarapolitiikkaa
käsittelevä reportaasikirja 5000
Grünn Karl Kirjallisuudenopetus koulussa 4000
Haapala Mika Spotlight 8 3000
Haapanen Atso Kaukopartio "Verkko" 2500
Haapio Markku Miehen keittiö- ja
kotitalouskirja 3500
Haavisto Maija Yleisimmät kiistanalaiset,
huonosti tunnetut ja vaikeasti diagnosoitavat
krooniset sairaudet 4000
Hakala Juha T. Kasvatusaiheinen tietokirja
isille 4700
Halmetoja Markku Matemaattista fysiikkaa
lukiolaiselle, osa 2 2000
Hamarus Päivi Tietokirja vanhemmille
kiusaamisesta 3500
Hannula Milla Rikas Karjala: Venäjän
Karjalankannas koettuna ja elettynä 4000
Happonen Päivi Yläkoulun biologia 7. luokan
oppikirja 3000
Harju Juhana Kaikki mitä olet halunnut
tietää ravinnosta 4000
Harjula Mirko "Ryssänupseerit" 5000
Hatakka Jukka Fysiikan oppimateriaali 3500
Hautajärvi Tarmo Abi Pitkä matematiikka ja
ratkaisut, uudistus 2500
Heikkilä-Kopperoinen Elina Opetusmateriaali suomi toisena kielenä -opetukseen 2000
Heino Jyrki Biokemian ja solubiologian
perusteet -tehtäväkirja 1500
Heinonen Martti Lukion matematiikan
oppi- ja kertausmateriaali 2000
Heinzmann Sanni Suomen mestari 2 –
suomen kielen oppikirja aikuisille 2500
Heiska Juhani Usko, tiede ja tuska,
täydennyspainos 1500
Helakorpi Seppo Ammattipedagogiikkakirjan verkkoaineisto 2000
Helen Olli Tampereen Pomo: kaupunginjohtaja Pekka Paavolan elämäkerta 4000
Helenius Kyllikki Milavida – Näsilinna –
Hämeen museo 3000
Hellström Inkeri Särmä 2000
Hemmo Katariina Pitkä Sigma 2500
Herkman Juha Politiikka ja mediajulkisuus
2500
Heusala Kari Miehen orgasmi 2000
Hiekkataipale Juha Lukiosuunta, uudistus
1000
Hietanen Leena Viron holokausti 2500
Hietikko Esa Tuotteen elinkaarihallinnan
(PLM) opetusmateriaali 2500
Hilamaa Heikki Ennen Elvistä – Jazz, blues ja
country 1900–1953 3000
Hilasvuori Touko Peruskoulu tänään 2500
Hintikka Anna-Maija Erilaisen oppijan
kikkakirja 4000
Holma Aulikki Innosta ideoista tuloksia 2500
Holmalahti Tuomo Nuorten tekemiä henkirikoksia käsittelevä haastattelukirja 3000
Holopainen Mervi Yläkoulun biologian uusi
oppimateriaali 3000
Honkanen Jukka Perehdy pykäliin, oppikirjan
ja verkkomateriaalin uudistus 2000
Hoppu Petri Hyppeleväthän vasikatkin! 3000
Hotakainen Markus Mare Nostrum –
Meidän meremme 3500
Hovi Ari Tietovarastointi osana kokonaisarkkitehtuuria 2500
Hovi-Wasastjerna Päivi Hvittorp –
arkki-tehtuuria ja kulttuurihistoriaa 2800
Huhta Ilkka Elämäkerta arkkipiispa Mikko
Juvasta 1918–2004 6000
Hulmi Heli Kuoleman horisontti ja kirjoitus
6000
Huotari Juhani Café Voltaire (unkarilainen
nykykirjallisuus) 1500
Huovinen Maarit Totuus kolesterolista 3000
Huvinen Hannu Edward Duncker 900
Hyvönen Eero Aatteen sanansaattajat 4000
Hyyppä Markku T. Kulttuuri kannattaa –
talkoot takaisin 4000
Hyyrö Tuula Yhdysluokka- ja -ryhmäopetus
2000
Hyytinen Timo Metsästäjän asekirja 2500
Hämeen-Anttila Jaakko Arabialaisislamilaisen tieteen historia 3500
Hämeri Kaarle Empiria 6–7 2500
Hämäläinen Unto Vuodet 1984–1985
käännekohtana 4000
Hänninen Osmo Kansanlääkintää ja
kotikonsteja 5000
Hänninen Sakari K. J. Verkostot ja valta 2000
Ijäs Kirsti Päivien määrä – aika syntyä ja
aika kuolla 4000
Ikonen Jaana ProFiles 2000
Ikonen Minna Ilmiö Ympäristövihko; Ilmiö
Kemian opettajan opas 5 2000
Ikonen Teemu Mihin kirjallisuus loppuu? 6000
Issakainen Tytti Jenny Maria MontinTallgrenin elämäkerta 5000
Jaakkonen Petri Kaarevakantisen
sähkökitaran rakentaminen 1500
Jabe Marjatta Työhyvinvoinnin työkirja 4000
Jahnukainen Markku Koulutuksellisen
syrjäytymisen käsitteellisiä ongelmia 1400
Jalamo Ilpo Soturin tie 3000
Jantunen Juha 20 vuotta biodiversiteetin
hoitoa käytännössä 3500
Johnsson Raoul Otto Henrik Nordenskiöldin
elämäkerta 4000
Jokinen Pauli Helsingin kätketyt aarteet 3500
Jokinen Risto Empiria 6–7 2000
Jortikka Sanna Koulun biologia, uudistus
2500
Julkunen Marja-Liisa Joensuun kaupunginteatterin historia 3000
Junkkaala Eero Itse valtiaat – esseitä Raamatun johtajista 4000
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 6/2010
jasentiedote_6-2010.indd 6
14.12.2010 11:53:41
Jurvelius Nelly Edith Södergran henkisen tien
näyttäjänä 2500
Jussila Raimo Seksuaalitermit 4000
Juurakko Arto Etelä-Pohjanmaan golfhistoria 4000
Juutilainen Esa Musa soi 8–9 2000
Juvonen Jaana Saaren historia 2000
Jämsä Johanna Sähköinen opetusmateriaali
lukion uskonnon opetukseen 2000
Jäppinen Jussi Ristiretki Savoon 4000
Järvenpää Eeva Venäläisenä Helsingissä 3500
Järvi Ulla Kuinka kirjoittaa yleistajuinen
lehtijuttu, artikkeli 1200
Järvinen Marja-Liisa Esikoulumateriaalin
päivittäminen 2000
Järvinen Pasi Muovitietopankki 2500
Järvinen Seppo Rukki, mantra ja piilaakso
6000
Kaasinen Kaija Compañeros 1 3000
Kaikkonen Pauli Kieli, kulttuuri ja
identiteetti; Aineenopettaja ainepedagogiikan
toteuttajana 1500
Kaitaniemi Tiina Luonnostaan vieraantunut
6000
Kakko Irma Koulun maantieto, päivitys 2500
Kallela Maija-Leena Ne verrattomat roomalaiset – Tarinoita antiikin Roomasta 3500
Kalliomaa Sami Brändit ja luottamus
palveluliiketoiminnan kehittäjänä 3000
Kangaskorte Anne FyKe 7–9 2000
Kankaanpää Matti J. Ruoveden komppanian miehet Suomen sodassa, matrikkeli 2000
Karapalo Elina Open Road 2000
Karhulahti Mika Lightroom 3 Visual 3000
Karhumäki Johanna Kielikirja 3000
Kari Matti Sosiaalinen Eurooppa
murroksessa, päivitys 2000
Karkulehto Sanna Seksin mediamarkkinat
4000
Karppinen Jaana Tuhattaituri 2000
Katajamäki Timo Moottoripyörät
yhteiskunnan rattaissa 2500
Katko Tapio Lisää vettä! Suomen vesihuollon
kehitys ja yhteiskunnallinen merkitys 2500
Kauhanen Juhani Henkilöstöjohtajan
vuosikymmenten ääni 5000
Kauppila Reijo Ikäihmisen osa 2000
Kauppinen Anneli Lukiolaisten tekstitaidot
2000
Kauranne Anja Ilmastouskonto 3500
Kaurinkoski Kaarina Kymmenen kävelyä
Pietarissa 3000
Kautto Eila Kurkistuksia espanjankieliseen
maailmaan 2500
Keinänen Minna Aktiivi 2000
Keltikangas-Järvinen Liisa Päivähoito ja
lapsen sosiaalinen kehitys 3000
Keskikiikonen Mika Tietokoneen ajokorttikirja 3000
Keskinen Kalevi Sotalentäjät 2000
Ketola Kari Maineenhallinta ja Venäjä 3000
Kilpimaa-Lipasti Nina Kirjakuja.fi 2000
Kinnunen Saara Lapsi ja perheen
uskonnollinen elämä 2000
Kiuru Sakari Mielikuvademokratia: kansansivistäjät kyseenalaistajiksi 3000
Kivi Erkki Kuinka kuvat puhuvat – elokuvaäänen pidempi oppimäärä 4000
Kivilaakso Sirpa Aino Kallas – ystävä ja
rakastettu 3500
Kiviluoma Päivi Tuhattaituri 2000
Kivivuori Seppo Muovaavat valmistustekniikat 3500
Knuuttila Maarit Opas kiinalaiseen ruokaja tapakulttuuriin 4000
Kohtamäki Hannele Pat and Polly 2 2000
Koivisto Ilkka Eläinten viestintää 4000
Kolttola Eliisa Merkonomin matematiikka,
uudistus 2000
Komulainen Milena Kirjakuja 6 2000
Konow Jatta von Nuket kertovat 2000
Kontkanen Pekka Pyramidi 8, uudistus 2000
Kontturi Kimmo A-espanjan oppimateriaali
peruskoulun alaluokille, osa 1 3000
Kontula Osmo Mielen seksuaalisuus 4000
Koppinen Marja-Leena Lapsena toisten
joukossa 2500
Korsberg Hanna Kaksi artikkelia teatterintutkimuksen alalta 1500
Korteniemi-Poikela Erja Aikuisen naisen
seksi 3000
Koski Pirkko Teatterin tutkiminen -teokseen
Suomea koskeva osio 1500
Koskimies Pertti Suomen mobiililintuopas
4000
Kosonen Matti Mikkelin ja sen ympäristön
vakoiluntorjunta ja sinne kohdistunut vakoilu
1939–1944 3000
Kotilainen Lari Pienten kielten suojeluun
opastava tietokirja 4000
Kotivuori Salme Sirkusmuistot kuvina 2000
Kotka Riika Satuja maailmalta draamatyöskentelyyn 2500
Kouki Elina Kielikirja 3000
Kovalainen Heikki Elämän kauneuden
filosofia 3000
Kreus Juha Konkurssiriskin realisoituminen
3000
Kukkula Tapio Musa soi 8–9 2000
Kuosma Tapio Kadonneet 2000
Kuula Kari Kotona kristinuskossa 4000
Kytömäki Leena Kielikirja 3000
Kyyhkynen Vaula Dime! 3 2000
Laaksonen Mika Yksityisyyden suoja ja
tietoturvallisuus 4000
Laaksonen Mikko Turun seudun arkkitehtuuriopas 2000
Laaksonen Raimo Koulun ympäristötieto 4:
sähköinen opettajan opas 1500
Lagerstedt Ilpo Suomen sodan
tuntemattoman sotilaan henkilökuva 4000
Lahti Tellervo Lehtimäenkylän kylähistoriikki
2500
Lahtinen Rauno Kävely modernissa Turussa
5000
Laiho Mikko Tapani Anttolan lotat ja suojeluskunta 2000
Laiho Mikko Petteri Dartsin ISO kirja 2000
Laitinen Jussi Energiaesseet 3000
Lammi Esko Sotalesket ja sotaorvot 3000
Lampinen Osmo Korkeakoululaitos
murroksessa 2000
Lappalainen Markku Työelämän innovaatiot
postmodernissayhteiskunnassa – tunteet, äly
ja luovuus 4000
Lappalainen Sirpa GEOS 3 2500
Latikka Olavi Suomalais-virolaisen yhteistyön muotoja Viron maakunnissa 3000
Latomaa Sirkku Monikielisempi koulu 2500
Latva Olli Kuutio 2000
Laurila Anja Perhehoidon kipupisteitä ja
keskeytyneet sijoitukset 2000
Laurila Mirja Luita ja lihaksia 2500
Laurila Ulla-Maija Sata vuotta helsinkiläisiä
koulupuutarhoja 2500
Laurinkari Juhani Yhteisötalous
hyvinvoinnin tukena 4500
Lehikoinen Esa Suomen lintutieteen historia
1827–1972 4000
Lehtinen Aki Journalismin tietoteoria 2000
Lehtinen Tiina Lukion Syke 2 2000
Lehtoviita Kirsi Merkonomiruotsi 2500
Leino Pirkka Kun maailman parhaat veneet
tehtiin Turussa 4000
Leinonen Matti Yläasteen biologian
oppikirjojen uudistus 2500
Leinonen Pekka Spurtti-koululaiskalenteri
2011–13, päivitys 2000
Leivo Mauri Lintuaiheinen tietokirja 5000
Leppälahti Merja Perinteentallentaja Ulla
Mannonen 3000
Leskinen Janna Fysiikka 7, Fysiikka 8 ja
Fysiikka kertauskirja, uudistus 2500
Levanto Marketta Kotitalousopetuksen
historia 3500
Liimatainen Liisa Aavikolla tuulee: SaudiArabia muutosten edessä 6000
Lilja Esa Populaarimusiikin harmoniaoppi
4000
Lilli Marjatta Matematiikan harjoituksia 2.
luokalle; Takatasku 2 2500
Lindgren Christer Vihreä pöytä 5000
Lintukangas Seija Kouluruokailun oppikirja
2500
Lintunen Martti Mare Nostrum – Meidän
meremme 3500
Litmanen Pirjo Sosiaalisen median käsikirja
kieltenopettajille 2000
Liuskari Markku Forumin uusi yhteiskuntatieto -oppikirja ja opettajan opas 2000
Lohtaja-Ahonen Sirke Suomalainen
purjehdussanasto 3000
Lundgren Svante Bok om Skottland 5000
Luntinen Pertti Pakkalan-Urmian
kylähistoria 2500
Lybeck Ari Tekniikan ja liikenteen
ammattifysiikka, oppikirja 2000
Löytty Olli Kulttuurin sekakäyttäjät 3000
Maalampi Jukka Fysiikka 7, Fysiikka 8 ja
Fysiikka kertauskirja, uudistus 2500
Maaranen Keijo Koneistus, oppikirja 3000
Maasola Juha Kirveet 3000
Mahkonen Sami Päivähoito ja laki 5000
Makkonen Elina Itäsuomalainen lapsuus
1900-luvun alkuvuosikymmenillä 5000
Makkonen Jari-Pekka Kuutio 2000
Malinen-Tyynelä Riitta Persoonallisia laukkuja helposti kierrätysmateriaaleista 2500
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 6/2010
jasentiedote_6-2010.indd 7
7
14.12.2010 11:53:41
Mallinen Jukka Kirja Pietarin kulttuurista 5000
Manninen Turo Yrjö Mäkelinin elämäkerta
6000
Marjomaa Risto Maailmanhistorian käsikirja
4000
Mattila Hilkka Väliväylä – tukkitie Saimaalta
Kymijoelle 2000
Mattila Juhani Esiintymisjännitys ja sosiaalisten tilanteiden pelko 3000
Mattila Pekka Taidejohtajuus 4000
Melin Kirsti Ulkomaankaupan menettelyt,
oppikirja 4000
Meriläinen Pekka Reaktio 2 ja Reaktio 3,
uudistus 2000
Metsämuuronen Jari Kolmen tutkimusmenetelmäkäsikirjan sähköistäminen 2000
Miettinen Esko Enkelit ja teologia 3000
Mikkanen Raili Lasten tietokirja 3500
Mikkonen Irja Kun ammatillinen työ kohtaa
vertaistuen 3500
Moisalo Veli-Pekka HR-käytännön käsikirja
6000
Montonen Timo Parempaan elämään.
Muutospäiväkirja 3000
Mustajoki Arto Kevyt kosketus venäjän
kieleen 3000
Myrsky Matti Veromenettely ja muutoksenhaku, uudistus 2000
Mäkelä Anna-Mari ProFiles 2000
Mäki Outi Vanhusten viriketoiminta,
oppikirja 3000
Mäntysaari Mikko Menetelmät ja
vaikutukset 4000
Nermes Maarit Näyttöön perustuvaa
masennuksen lumehoitoa 2500
Nevala Arto Koulutuksen tasa-arvo
Suomessa 5000
Nevala Heikki Tivolien ja sirkusten kultakausi
6000
Niemelä Tuomo Vihreä Afrikka – kasveja ja
kasvillisuutta 6000
Niemi Seija Grönlanti ennen ja nyt 3500
Nieminen Jere Tehdään luontoa! Suojelusta
luonnon aktiiviseen tuottamiseen 3000
Nieminen Jussi Summa 8 2000
Nikkilä Timo Aika herätä – kun etsijästä
tulee löytäjä 3000
Nordberg Erkki Jatkosodan Vallilan
rykmentin (JR 47) historia 1000
Norrena Leevi Punainen pilkahdus Pohjanmaalta 4000
Nowak Anu Lukion biologia 5 2000
Nummi Jyrki Aleksin Kiven Kullervo – kriitiinen editio 2500
Nuutinen Anssi Kaarevakantisen
sähkökitaran rakentaminen 1500
Nyberg Teuvo Biologian oppimateriaalien
uudistus 2500
Nyman Jake Tähtisumua – populaarimusiikin
historiaa 78 kierrosta minuutissa 3200
Nyrhinen Kimmo Tuhataituri, uudistus 2000
Oittinen Hannu Saarenmaan matkaopas 2000
Oja Heikki Suomen kansan pyhimykset 2000
Ojala Auli Pienyrittäjän osaaminen Pirkanmaalla 3000
Ojala Kari Talokirja 5000
8
Ojansuu Johannes Eläimellinen ihminen vai
inhimillinen eläin 6000
Okkonen-Sotka Päivi Kirjakuja.fi 2000
Olkkonen Raimo Pyrkimys parempaan: Elma
ja Lauri Rapalan ja heidän perheensä
vaappujen tarina 3000
Ottelin Jukka Abi Pitkä matematiikka ja
ratkaisut, uudistus 2500
Paakkinen Jouni Yippee! 5 2500
Paalanen Piila Aktiivi 7–9, uudistus 2000
Pajamäki Osku Eläkejärjestelmä romahtaa?
2000
Pakola Johanna Varuskuntakaupunki Turku
5000
Palo Hannele Forumin uusi yhteiskuntatieto:
oppikirja ja opettajan opas 2000
Palosaari Matti Oppikirjasarjojen päivitys
2000
Papinniemi Jarmo Ilkka Kuusiston
muistelmat 3000
Parko Kaija Kielenhuoltoa uudella tavalla
2000
Parmanen Kati Kertoma, matematiikan
oppikirja, kurssi 8 3000
Partanen Seppo Sankareita ja veijareita:
Lapin kullan tarina 4000
Partanen Vesa Kustannusjohtaminen
kilpailukyvyn ylläpitämisessä ja
kehittämisessä – liikkeenjohdon kirja 5000
Peltola Pekka Haavoittunut Afrikka 3000
Peltoniemi Teuvo Utopiayhteisökirjan
päivittäminen 2500
Pelttari Aili Jongunkylän historia: jonkulaiset
1500–1900, osat 2 ja 3 3000
Pentikäinen Juha Marina Takalon laulut ja
kertomukset 2000
Penttinen Jyrki The LTE/SAE Deployment
Handbook 2000
Perälä Osmo Puuveneen veisto 2500
Peuraniemi Jyrki Spotlight 8 3000
Pihkala-Posti Laura Sosiaalisen median
käsikirja kieltenopettajalle 2000
Piiroinen Tauno Exlibriskirjat 2000
Pikkarainen Outi FyKe 7–9 2000
Pilke Helena TK-artikkelit ja päämajan
sensuuri 1941–1944 3000
Pirhonen Olli Maailmanvalloittajat – maalla,
merellä, ilmassa 3000
Pirinen Jouni Perehdy pykäliin, uudistus 2000
Pitkänen Anna-Kaisa Hevosen ystäväksi 2000
Poroila Heikki Musiikin dokumentointi 2000
Portaankorva-Koivisto Päivi Kertoma 3000
Porvali Seppo Talvisodan ritarit 5000
Probst Ilpo Viikingit – merten seikkailijat,
tietokirja 10–12-vuotiaille 1800
Pulliainen Erkki Suomi maailmassa 4000
Puronen Pertti Perintö- ja lahjaverotus,
uudistus 4000
Putus-Hilasvuori Titta Lukion Linkki-sarja 2000
Puukko Martti Liettua isänmaani esseekokoelma 5000
Pyyhtiä Lea Minuutta käsittelevä
elämäntaitokirja 3000
Päivänen Juhani Mires and peatland forestry
– principles for appropriate utilization 3000
Päkkilä Teijo Open Road 2500
Pätsi Mia Pyhimykset teatterissa, näyttelijät
kirkossa 6000
Raig Kulle Viron uudelleenitsenäistyminen ja
Suomi 2000
Raina Liisa Työyhteisön rakentamisen
ammattitaito 3500
Raitio Juha Eurooppaoikeuden aakkoset 2000
Rajala Panu Kirja Juhani Ahosta ja hänen
ajastaan 6000
Rajala Pertti Selkokielinen elämäkerta presidentti Urho Kekkosesta 3000
Rajander-Juusti Ritva Pidä ittes ihmisenä –
kohtuullisen johtamisen filosofiasta 3000
Ranta Pekka Aito orkideakirja, osa 2 2500
Ranta Ritva Yrityksen kriisi, saneeraus ja
tulos 2500
Rautaparta Malla Hyvä hengitys 4000
Rautava-Nurmi Hanna Hoitotyön taidot ja
toiminnot, oppikirja 1000
Reinikka Toni Kaarevakantisen sähkökitaran
rakentaminen 1500
Reinikkala Paula Terve! 3 3000
Rimpiläinen Päivi Alakoulun historian
oppikirja 2500
Rinne Sari Matikka 1–6 3000
Ripatti Erkki Työntekijän turvallisuusopas 1000
Risku Anna-Maija Matematiikkaa 3a ja 3b
-oppikirjojen sekä Opettajan tienviitta 3a ja
3b suomalaistaminen 2500
Rokka Pekka Tuhattaituri, uudistus 2000
Romppanen Birgitta Puhumalla paras –
keskusteluopas lähijohtajille 5000
Roos J. P. Evoluutio ja elämänpolitiikka 5000
Ropponen Ville Esseekokoelma "Uralilainen
ikkuna" 6000
Rouhiainen Ulla-Maija Tervetuloa
saunaan! 3000
Routio Irene Turun maakotilot hitaasti
kiirehtien 3000
Ruuskanen Osmo Yrittäjyys, oppikirja 3000
Ryökäs Esko Diakonian väärinymmärryksen
historia 2500
Saano Susanna Sairaanhoitajien
lääkehoidon käsikirja 3000
Saaranen Pirjo Kyselytutkimuksen
analysointi -oppimateriaali 4000
Saarelainen Asko Suojärveläiset Lieksassa
vuosina 1945–2010, artikkeli 1500
Saarelainen Kari Voice over IP (VoIP) 2000
Saari Elli Kielikarhu 3 2000
Saari Juho Markkinoiden yhteiskunta 3500
Sadeharju Marjut Open Road 2500
Sallinen Matti Empiria 6–7 2500
Salmi Janne Tiger Story – Teddy & The Tigersin tarina 5000
Salmi Tapio Rakenteiden mekaniikka 2000
Salo Olli-Pekka ProFiles 2000
Salokivi Nan Merkonomiruotsi 2000
Salonen Merja Matikka 5 ja Matikka 6 3000
Salonen Satu Vuorovaikutus hoitosuhteessa
3000
Samaneh Meri-Satu Uusi Arkki 4–5, 2000
Saraste Heini Minäkin olen – skitsofreniaan
sairastuneen ja siitä toipuneen Kalevi Rinteen
elämäntarina 3000
Sarisalmi Tiina All Stars 6 3000
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 6/2010
jasentiedote_6-2010.indd 8
14.12.2010 11:53:41
Sarlin Heli Yippee! 5 2500
Satka Mirja Lapsuuden suojelu 5000
Savilaakso María Dime! 3, Dime! 2 2000
Seeck Hannele Markkinarationalismi – uusi
työelämän oppi? 6000
Seppänen Esa Idänkaupan isäntä – Miten
Kekkos-energia purkautui 5000
Sihvola Seija Terveystietoa ammattiin opiskeleville 6000
Silk Riitta Open Road 2500
Siltala Juha Lapsuuden muutos ja nuorten
selviytymiskeinot 6000
Siltala Minna Herkkuja omasta pihasta 2000
Sinkkonen Jari Ensi kertaa isäksi 5000
Sintonen Ann-Mari Matikka 5 3000
Sirviö Jarmo FyKe 7–9 2000
Sirviö Sami Kertoma 8 3000
Skinnari Simo Aitous – syvähenkisen elämän
kätketty salaisuus 2500
Sloan Martti Empiria 6–7 2500
Solastie Kati Alakoulun historia 6. luokka 2500
Somerkivi Pirjo 55 vuotta elämän arkea ja
juhlaa 4000
Somerkoski Brita Paloturvallisuuskirja:
Palomestari Karhu ja museon kummitus sekä
Palomestari Karhun puuhakirja 1000
Somersalo Inna Vegaaninen leivontakirja 2000
Sorvali Mari GEOS 3 2500
Sotkas Panu Bios-oppimateriaali 3000
Steinmetz Gerald How to talk about the
consolation of philosophy 2000
Suni Minna Monikielisempi koulu 2500
Suomala Jyrki Päätöksenteon
neurofysiologinen perusta 5000
Suomi Juhani Mannerheim – presidentti ja
ylipäällikkö 4000
Suonranta-Hollo Laura Pikkumetsän Lukukirjan E-harjoitusvihot 2. luokalle 2000
Sutela Tuula ProFiles 8 2000
Suvanto Timo Poikkitieteellisiä ajatuksia,
essee-kokoelma 2500
Säteri Leena ProFiles 8 2000
Söderling Ismo Miksi temppeli roihuaa? –
Viharikokset Suomessa 1500
Taam-Ukkonen Minna Sairaanhoidon
lääkehoidon käsikirja 3000
Talib Mirja Maailmankansalainen – lokaalissa ja globaalissa kentässä 3500
Tamminen Tapio Ääriliikkeiden nousu
Pohjoismaissa 5000
Tanner Riikka Tehtaiden varjossa 5000
Tarpila Johanna Tyhjenevä pesä 2000
Temmes Eija Ottaako luontoon? 4000
Tervo Jouni Taiteilijakuva Osmo Rauhalasta
3500
Tiainen Jaakko Vanhaa musiikkia vanhassa
kaupungissa 4000
Tihtarinen-Ulmanen Marja Uusi yläkoulun
biologiasarja: 7. luokan oppikirja ja siihen
liittyvä opettajan materiaali 3000
Tiihonen Tapio Rooman kaaos ja tuho, osa
VI B, Kuningattaren kuolema 4000
Tikkanen Henrikki Markkinoinnin johtaminen yritysten kilpailukyvyn ytimessä 4000
Tikkanen Tiina Kirja Ellen Thesleffistä 3000
Tolppo Seppo Thain tulkkauskirja 3000
Tolvanen Mattias Kaupunkipuistojen
lähiluonto 4000
Torvinen Juha Säveltäjä Erik Bergmanin
elämää ja teoksia käsittelevä kirja 5000
Toukonen Marja Leena Sanattoman kartta –
pohdintoja ymmärtämisen eteisessä 2500
Tukkinen Tauno Surmatut punaiset 1918 2500
Tulkki Heikki Suunta Yhteiskunta- ja työelämätieto -oppimateriaalin uudistus 2500
Tumelius Teemu Koulutuskeskuksesta
Pelastuskouluun 1972–2012 2500
Tuominen Kari Kehittäjän tie 4000
Tuomisto Maiju Ilmiö, kemian opettajan
opas 5 2000
Turkki Tuija Dime! 3 2000
Turpeinen-Saari Pirkko Maailman paras
maa psykiatrin silmin, pamfletti 2500
Turunen Ari Toleranssi: suvaitsevaisuuden
aikakaudet 3000
Turunen Seppo Esseitä ihmisen
eläinsuhteesta ja sen ekologiasta 3000
Tuunainen Pasi Suomen armeijan
taistelukyky talvisodassa 5000
Törmä Janne Let's Go! 5 3000
Uola Mikko Sota-ajan Petsamo 2500
Urpiola Timo Tuhattaituri 2000
Uusi-Viitala Jyrki Tuhattaiturisarjan
sähköinen oppimateriaali 1000
Uus-Leponiemi Tuula Matikka-sarja 3000
Vadén Tere Heidegger, Žižek ja
vallankumous 5000
Vainikainen Tuula Tyhjenevä pesä 2000
Vainio Matti Hannikaisten muusikkosuvun
kirjeenvaihdon kommentaarit 3000
Waitinen Matti Työntekijän turvallisuusopas
1000
Vakkilainen Kirsi-Maria FyKe 7–9 2000
Vakkuri Kai Ettei parisuhteenne rikkoutuisi
5000
Vakkuri Minna Suunta Yhteiskunta- ja työelämätieto -oppimateriaalin uudistus 2500
Wallin-Jaakkola Leena Abi Pitkä
matematiikka ja ratkaisut, uudistus 2500
Varjus Seppo Ennen Elvistä – amerikkalaisen
bluesin, jazzin ja countryn historia 1900–1953
3000
Vartiainen Pekka Länsimaisen kirjallisuuden
historia: Postmodernismin kirjallisuus 5000
Vehmas Päivi Tuhattaituri 6 2000
Veistola Simo Lukion uusi biologian
oppikirjasarja sekä Peruskoulun biologian
oppikirjasarjan uudistus 2500
Vepsä Katri Nyckel 9 3000
Westergård Airi Hoitotyön taidot ja
toiminnot, oppikirja 1000
Vesterinen Ervo Poikavuodet Töölössä
1950-luvulla 4000
Westerlund Lars Suomensaksalaiset. Sosiaalinen tausta ja poliittinen suuntaus 1933–44
4000
Westlake Paul Spotlight 9 3000
Vierimaa Heidi Luita ja lihaksia – tuki- ja
liikuntaelimistön anatomian käsikirja 2500
Viitaniemi Maiju Hoiskon perinnekirja 2000
Viljamaa Janne Pakko saada – addiktoitunut
yhteiskunta 3000
Willamo Heikki Vuosi metsässä 6000
Willman Terhi Lahti – kaupunkiopas 3500
Vireaho Johanna Muistojen korut 3500
Wirén Veijo Ristikkovuosi 2012 2000
Virtanen Rauli Suezilta Afganistaniin –
Suomi rauhanturvaajana 4000
Wiskari Juha Gre@Brains – Kiireentappoase
2500
Voutilainen Eija Matematiikan
etäopiskelumateriaali 3000
Vuento Matti Biokemian ja solubiologian
perusteet, harjoituskirja 1500
Vuokko Seppo Latva pilviä piirtää – puun
elämä 6000
Vuolle-Apiala Risto Hirsitalo ennen ja nyt
2500
Vuorio Kaija Niuvanniemen oikeuspsykiatrisen sairaalan historia 1953–2010 3000
Wäre-von Hedenberg Mervi Alaspäin eriyttävän materiaalin laatiminen Pikkumetsän
lukukirjaan, E-harjoitusvihko 2a ja E-harjoitusvihko 2b 2000
Väyrynen Kari Historian teoria ja filosofia
2000
Väänänen Veli-Matti Kanalinnustus 2000
Ylinen Jari Tietovarastointi osana kokonaisarkkitehtuuria 2500
Ödman Charlotta Essäer om Ingmar Bergmans filmkonst 3000
Hankkeiden nimet ovat kokonaisuudessaan
yhdistyksen verkkosivuilla.
Koneen Säätiöltä
apurahoja
yli 7 miljoonaa euroa
K
oneen Säätiö on jakanut apurahoina ja avustuksina tieteelle, taiteelle
ja kulttuurille yli 7 miljoonaa euroa. Suurimmat tietokirja-apurahat saivat FT, tutkija Outi Ampuja ja työryhmä
teokseen Melu, hiljaisuus ja terveys, dosentti Marja-Leena Hänninen yleistajuiseen tietokirjaan keisariperheen naisista
Julius-Claudiusten dynastian Roomassa
ja VTT, sosiologian dosentti Sari Näre ja
työryhmä teokseen Luvattu maa: SuurSuomi-aate ja suomalaisten pyhä sota.
Säätiö myöntää apurahoja suomenkielisen tietokirjallisuuden kirjoittamiseen ja
kääntämiseen. Apurahat on tarkoitettu
tietokirjallisuudelle, joka perustuu humanistiseen, yhteiskuntatieteelliseen
tai ympäristöntutkimukseen. Tuen päätarkoituksena on tehdä tieteen tuloksia
mahdollisimman laajalti tunnetuiksi.
www.koneensaatio.fi
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 6/2010
jasentiedote_6-2010.indd 9
9
14.12.2010 11:53:42
Tietokirjailijapalkinnot viidelle
S
uomen tietokirjailijat ry:n tämänvuotiset Tietokirjailijapalkinnot saivat lääketieteen toimittaja Maarit
Huovinen, perheneuvoja, filosofian ja
valtiotieteiden maisteri Saara Kinnunen,
kääntäjä, filosofian maisteri Arto Kivimäki, urheilukirjailija, toimittaja Markku Siukonen ja kulttuurimaantieteen
dosentti Allan Tiitta. Palkinnot jaettiin
Helsingin kirjamessuilla 30. lokakuuta.
Palkinnot jakoivat varapuheenjohtaja
Sirpa Wass ja hallituksen jäsen Markku
Löytönen.
Tietokirjailijapalkinnot myönnetään
tunnustuksena laajasta ja ansiokkaasta
tietoteostuotannosta. Palkinnon suuruus
on 7 000 euroa. Palkinnot jaettiin nyt
kymmenettä kertaa.
Yhdistyksen hallituksen palkintoperustelut ovat seuraavat:
Lääketieteen toimittaja, tietokirjailija Maarit Huovinen (o.s. Tyrkkö)
(s. 1947, asuu Helsingissä) on toimittanut tai kirjoittanut yhteensä noin 60
teos-ta. Toimitustöistä kuuluisimpia
ovat Urho Kekkosen Kirjeitä myllystäni
1 ja 2 (1976). Huovinen on koonnut ja
kirjoittanut myös Rauni Luoman, Tellervo
Hakkaraisen ja Satu Tiivolan muistelmat.
Lisäksi hän on tehnyt lääketiedettä ja
terveyttä käsitteleviä tietokirjoja yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Vuonna 2001
ilmestyi Kun muisti pettää. Työryhmässä
syntyi Tieto-Finlandia-ehdokkaana vuonna 2005 ollut Hei beibi, mä oon tulta!
sekä Miten tuen lapsen ja nuoren itsetuntoa. Huovisen yleistajuiset kirjat ovat
tiedon popularisointia parhaimmillaan.
Ne osoittavat, että kansalaisille voidaan
jakaa asiantuntijatietoa selkeällä suomen
kielellä.
Perheneuvoja, filosofian ja valtiotieteiden maisteri Saara Kinnusen (s.
1949, asuu Vaasassa) laaja tuotanto koostuu teoksista, jotka palvelevat perheitä
arjen pulma-, taite- ja kipukohdissa. Hän
on kirjoittanut lapsen eri ikävaiheisiin
liittyvistä haasteista, ja kirjoista välittyy
myös vanhempana olemisen ilo. Toimiva
vanhemmuus perustuu hyvälle parisuhteelle, ja toinen Kinnusen käsittelemä
10
Tietokirjailijapalkinnot saivat Allan Tiitta, Markku Siukonen, Arto Kivimäki, Saara Kinnunen ja
Maarit Huovinen.
aihepiiri onkin parisuhteen kysymykset.
Kinnunen perustaa teoksensa uusimpaan
kotimaiseen ja ulkomaiseen tutkimustietoon ja osaa välittää sen lukijoille kansantajuisesti. Hän kirjoittaa ja puhuu vain
sellaista, jonka on itse havainnut toimivan
ja joka on riittävän yksinkertaista kenen
tahansa soveltaa käytäntöön. Kinnusen
teokset antavat lukijoille rakennuspuita
hyvään elämään.
Tietokirjailija ja kääntäjä, filosofian maisteri Arto Kivimäki (s. 1963, asuu
Riihimäellä) on saattanut nykylukijan tietoon paljon hyödyllistä ja hauskaa tietoa
antiikin maailmasta ja latinan kielestä.
Hän on koonnut ja selittänyt antiikin taruja, latinalaisia termejä, lentäviä lauseita, elämänviisauksia, vitsejä ja sukkeluuksia. Hän on kirjoittanut myös kielioppaita
ja esitellyt suomalaiselle lukijakunnalle
Rooman keisareita. Kivimäen teoksesta
Carpe Diem! Hauskaa ja hyödyllistä latinaa (1997) on otettu peräti seitsemän
painosta. Se on Suomen oloissa paljon.
Hänen muita teoksiaan ovat muun muassa Latinaa matkailijoille (1995), Summa summarum: latinankielisiä termejä
(1998), Suuri latinakirja (2001), Primus
motor: johtamistaidon latinaa (2002).
Urheilukirjailija, toimittaja Markku
Siukonen (s. 1948, asuu Muuramessa) on
ollut yksi tuotteliaimmista urheilun tietokirjojen tekijöistä 1970-luvulta lähtien.
Kansalliskirjaston Fennica-tietokannasta
häneltä löytyy 78 nimikettä. Hän on ollut kirjoittajana, toimittajana ja toimituskunnan jäsenenä lukuisissa laajoissa urheiluteoshankkeissa, kuten Urheilumme
kasvot 1–14 (1972–1985), Suuri olympiateos 1–12 (1978–2001) ja Urheilutieto
1–14 (1975–1996). Siukosen teokset ovat
erinomaisia hakuteoksia ja lukuelämyksiä,
joihin urheilusta kiinnostunut lukija palaa kerta toisensa jälkeen. Hänen julkaisujaan ovat myös Suomalaisen urheilun
tähtihetkiä (1992), jonka hän on tehnyt
yhdessä Allan Tiitan kanssa, The Golden
Boy: Teemu! (1993) sekä Risto Rantalan
kanssa tehdyt Urheilu (2003) ja Kaikki
urheilusta (2006).
Kulttuurimaantieteen dosentti Allan Tiitan (s. 1953, asuu Helsingissä) väitöskirja Harmaakiven maa – Zacharias
Topelius ja Suomen maantiede yhdisti
hänet aate- ja oppihistorian tutkimukseen erottamattomalla tavalla. Tiitalla on
poikkeuksellisen laaja Suomen tiedettä ja
sen historiaa käsittelevä tuotanto: koh-
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 6/2010
jasentiedote_6-2010.indd 10
14.12.2010 11:53:45
teina ovat olleet muun muassa Suomen
Akatemia, Suomen tiede ja Lääkintöhallitus. Hänen tuotantoonsa kuuluvat myös
monet Mitä – missä – milloin -teokset,
tutkimus Suomenlinnan sotavankileiristä
ja yhdessä Jukka Tarkan kanssa kirjoitettu
Itsenäinen Suomi 70 vuotta. Merkkipaalujen joukkoon lukeutuu osallistuminen
Maamme Suomi -suurteoksen toimitustyöhön. Tiitan vankkaan omaan tutkimukseen perustuvat teokset ovat elävää
ja kaunista kieltä. Teksti pitää lukijan otteessaan ja kirjoihin palataan aina, kun
tarvitaan luotettavaa tietoa, olipa teosten aihepiiri mikä tahansa.
Aiemmin Tietokirjailijapalkinnon
ovat saaneet mm. Kari Enqvist, Liisa
Keltikangas-Järvinen, Jaakko Kiander, Anna Kortelainen, Lasse J. Laine,
Maarit Niiniluoto, Erkki Pulliainen, Jari
Sinkkonen ja Heikki Ylikangas.
Suomen tietokirjailijat ry:n palkinnot
rahoitetaan Kopioston perimillä tekijänoikeuskorvauksilla.
Jere Jäppisen teos
on vuoden 2010
museojulkaisu
M
useojulkaisukilpailun 2010
voitti Jere Jäppisen kirjoittama
Yhdeksän pientä kotia - Arjen
historiaa Työväenasuntomuseossa (Nio
små hem – Vardagens historia i Arbetarbostadsmuseet). Kirjan on julkaissut
Helsingin kaupunginmuseo.
Suomen museoliiton järjestämän kisan
voittaja julkistettiin Helsingin kirjamessuilla 29. lokakuuta. Palkintotilaisuudessa
Suomen tietokirjailijat ry:n varapuheenjohtaja Sirpa Wass luovutti voittajalle
yhdistyksen 2 000 euron palkinnon. Kuuden finalistin joukosta voittajan valitsi
viestintäkonsultti Kirsi Piha.
Suomen museoliitto on järjestänyt
Museojulkaisukilpailun vuodesta 1992.
Kilpailun tarkoitus on tehdä tunnetuksi
museoiden korkeatasoista julkaisutoimintaa. Julkaisut kertovat museotyöhön
liittyvästä monipuolisesta asiantuntemuksesta, näyttely- ja tutkimustoiminnasta sekä museoiden hoitamasta taide-,
kulttuuri- ja luonnonperinnöstä.
Tietopöllö-palkinnon saivat kirjailija-kuvittajat Sami Toivonen ja Aino Havukainen. Palkinto
jaettiin Helsingin yliopistomuseo Arppeanumin auditoriossa.
Aino Havukainen ja Sami Toivonen
saivat Tietopöllö-palkinnon
S
uomen tietokirjailijat ry:n Tietopöllöpalkinto on myönnetty kirjailija- ja
kuvittajapari Aino Havukaiselle ja
Sami Toivoselle Tatu ja Patu -kirjasarjasta. Palkinto on suuruudeltaan 8 000 euroa
ja se jaettiin 20. marraskuuta yhdistyksen
syyskokouksessa.
Palkintolautakunnan perustelut ovat
seuraavat:
Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu
ja Patu -kirjasarja on lapsille luotu iloinen
paraatiovi tietokirjallisuuden maailmaan.
Sen päähenkilöt, tiedonhaluiset Tatu ja
Patu sekä tietäväinen Veera, perehtyvät
erilaisiin elämänalueisiin ja houkuttavat
lukijoitaan katsomaan ympärilleen uteliain mielin. Riemastuttavat päähenkilöt
suhtautuvat maailmaan lumoavanhauskana arvoituksena, josta nousee oivallus.
Tiedonhaku ja oppiminen osoittautuvat
rempseäksi toiminnaksi, jossa hassut kysymykset ja kommellukset johdattavat
tutkimaan ja tietämään.
Sarjan kirjat todistavat huumorillaan,
että tietokirjan ei tarvitse olla puiseva
eikä tosikkomainen. Lapselleen lukeva
aikuinenkin hekottelee sille lempeälle
ironialle, jolla sarjassa hymyillään sormi
pystyssä neuvovalle kansanvalistamisen
perinteelle. Kutkuttavan rikkaassa kuvituksessa on loputtomasti tutkailtavaa:
harva aikuisille suunnattu tietokirja onnistuu tarjoamaan näin hyvää ainesta
visuaaliselle havainnoinnille.
Erityisenä ansiona voi mainita myös
sen, että yhä voimallisemmin sukupuolitetussa lastenkulttuurissa Tatu ja Patu
-sarja on hieno poikkeus, sillä se sopii
aivan yhtä lailla tytöille kuin pojillekin. Tatun, Patun ja Veeran maailmassa
luonnontieteet ja ihmistieteet jäsentävät
elämää rintarinnan ja ovat yhtä tärkeitä.
Kirjasarjassa tutkimusmatkailu, seikkailu,
rakentelu, pohdiskelu, hoiva, ongelmanratkaisu ja nauru kuuluvat kaikille.
Pariskunta Aino Havukainen (s. 1968)
ja Sami Toivonen (s. 1971) työskentelevät
yhdessä lastenkirjailijoina, kuvittajina ja
graafisina suunnittelijoina. Perhe asuu
Sastamalassa. Havukainen ja Toivonen
ovat kirjoittaneet ja kuvittaneet kahdeksan Tatu ja Patu -kirjaa sekä neljä Veerakirjaa. Tatu ja Patu -kirjojen oikeuksia on
myyty mm. Alankomaihin, Japaniin, Kiinaan, Ranskaan, Ruotsiin, Saksaan, Serbiaan, Tanskaan, Unkariin ja Venäjälle.
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 6/2010
jasentiedote_6-2010.indd 11
11
14.12.2010 11:53:48
tietomiehen lakilaari
TUUMANTUPA
Asiaa kustannussopimuksista
K
ustantajien hankkiessa tekijöiltä oikeuksia aikaisempaa laajempina ovat
sopimukset monimutkaistuneet. Jos kustantaja yrittää sovittaa samaan
sopimukseen niin painetun julkaisun, sähköisen julkaisun, print on demand -menetelmällä tuotetun julkaisun kuin äänikirjan tai televisiotuotannonkin oikeudet, on jopa todennäköistä, että kaikesta ei sovita asianmukaisella
tavalla.
Jäsenten yhdistyksen toimistoon lähettämissä sopimuksissa on havaittu
huomattavia puutteita. Nämä koskevat erityisesti uutta, sähköistä maailmaa.
Oikeuksien palautumisesta tekijöille myynnin loputtua tai hiivuttua ei ole sovittu, laajennettu kilpailukielto estää tosiasiallisesti tekijöitä hyödyntämästä
heille palautuneita oikeuksia tai edelleenluovutus- ja muunteluoikeudet on
luovutettu hyvin laajasti. Yhdistyksellä on myös tietokirjakustantajien kannasta
huomattavasti poikkeava käsitys e-tietokirjojen tekijänpalkkiotasosta. Voidaan
syystä ihmetellä, miksi kaunokirjallisuuden puolella kustantajat voivat tarjota
palkkioprosentteihin huomattavaa progressiivisuutta myynnin kasvaessa? Mitä
tietokirjakustantajat tekevät väärin? Vai onko käynnissä kirjankustannushistorian suurin puhallus? Vaarana on, että uusien julkaisualustojen vakiinnuttua
tekijät huomaavat menettäneensä osan usein jo valmiiksi vähäisistä tekijänoikeustulostaan alan muille toimijoille.
Kustantajien henkilöstön kyvyssä selvittää tekijälle sopimuksen sisältöä ja
uudistusten myötä usein hankalia pykäliä on liian usein parantamisen varaa.
Kustantajat käyttävät vahvan sopija-asemansa ansiosta lähes aina vakioehtoisia
sopimuksia, joiden sisältöön tekijän todellinen vaikutusmahdollisuus on rajallinen. Jos ehtoja ei selvitetä riittävän kattavasti tekijälle, voidaan sopimukset
myöhemmin riitatilanteissa katsoa selvittämättömiltä osin pätemättömiksi.
Tähän on kustantajien ohella myös tekijöiden hyvä kiinnittää huomiota ja vaatia, että kaikki epäselvät kohdat avataan sopimusneuvotteluissa. Ei kannata
allekirjoittaa mitään sellaista, mitä ei täysin ymmärrä.
Ensi kevään jäsentiedotteissa käydään tarkemmin läpi kustannussopimusten
ongelmakohtia. Yhdistyksen toimistoon kannattaa myös lähettää kommentoitavaksi kaikki uudet kustannussopimukset ennen niiden allekirjoittamista tai
soittaa yhdistyksen lakimiehille.
Muista täydentää tietosi Sanaston
lainauskorvausjärjestelmään
S
anaston hallinnoima lainauskorvausjärjestelmä osoitteessa https://lainauskorvaus.sanasto.fi uudistui syksyllä. Käyttäjän kannalta suurimmat muutokset ovat
järjestelmän käyttöehtojen hyväksyntä sekä teostietojen täydennys tekijöiden
roolilla ja lukumäärällä. Kaikkien lainauskorvausjärjestelmän käyttäjien tulee täydentää
omia tietojaan riippumatta siitä, kuinka monta tekijää teoksilla on tai ovatko teokset
alkuperäis- tai käännöstuotantoa. Teoksia, joiden osalta tietoja ei ole täydennetty
1.1.2011 mennessä, ei voida ottaa huomioon seuraavassa lainauskorvaustilityksessä tammikuussa 2011. Teoksia koskevat korvaukset jäävät odottamaan tekijätiedon
täydennystä seuraavaan tilitykseen.
Ongelmatilanteissa ota yhteyttä Sanaston toimistoon (Annankatu 29 A, 7. krs, 00100
Helsinki) puh. 09 5629 3300 tai [email protected].
Suomen tietokirjailijat ry
jasentiedote_6-2010.indd 12
Tammikuun pakkasiin
Tuumantuvalle!
Vuoden 2011 talvilomaviikot ja pääsiäinen on Tuumantuvalla loppuun varattu.
Vapaita viikkoja on tammi-helmikuussa
(15.-22.1., 22.-29.1., 29.1.-5.2., 5.-12.2.)
sekä 30.4. alkaen. Seuraa tilannetta yhdistyksen verkkosivuilta!
Varauksia ottaa vastaan järjestösihteeri Eija Tiihonen, puh. 09 4542 250 tai
[email protected].
Toimisto ja yhdistyksen hallitus
kiittävät kuluneesta vuodesta ja
toivottavat hyvää joulun aikaa.
Joulutervehdysten lähettämisen sijaan yhdistys on tukenut SPR:n katastrofirahastoa Ruandan orpojen
terveyden ja koulunkäyntimahdollisuuksien hyväksi.
Toimisto on suljettu
23.12.2010–2.1.2011
Tieteen päivät
12.–16.1. Helsinki
Tieteiden yö
13.1. Helsinki
Educa-messut
28.–29.1. Helsinki
Lasten ja nuorten
tietokirjaseminaari
12.2.Helsinki
Kevätkokous
18.–19.3.Kotka
Hallituksen kokoukset
16.2., 14.4., 31.5.
Seuraava jäsentiedote 1/2011
ilmestyy helmikuun lopulla.
Hallituskatu 2 B, 3. krs, 00170 Helsinki | puhelin 09 4542 250 | faksi 09 4542 2551
[email protected] | www.suomentietokirjailijat.fi
14.12.2010 11:53:48