TUOTE LUETTELO 3•2014

25
Kuva : Anu Ranta
T UOT E ­
LUE T T ELO 3•2014
TUOTELUET TELO 3–2014
26
ALKU&JUURI -PUOTI ON AVOINNA
1.9.–23.12.2014
Arkisin klo 10–18
Lauantaisin klo 11–15
Postimyyntikaupan yleisten periaatteiden mukaan
Sinulla on oikeus palauttaa postimyyntitavara 14
päivän sisällä tuotteet saatuasi.
Tuotteita on varattu rajattu määrä ja ne toimitetaan tilausjärjestyksessä niin kauan kuin niitä on.
Valkosipulit
1307
1533
Suomalainen ’Alexandra’ 45 €/kg
Kotimainen, vanha, isokyntinen ja voimakasarominen kanta. Viljelty Suomessa lähes 100 vuotta.
Alun perin tuotu meille Pietarista. Tunnetaan
maailmalla ’Giant Russian’ -nimellä. Istutetaan
syys–lokakuussa tai myöhemminkin. Talvehtimisen kannalta on kuitenkin tärkeää, että istukkaat
ehtivät kunnolla juurtua. Valmistuu seuraavana
kesänä elokuussa. Voi istuttaa myös keväällä, mutta
kynnet jäävät silloin pienemmiksi. Jäykkävartinen.
Ei sovellu letitettäväksi. Kasvattaa kukkavarren
itusilmuineen. Valkosipulia rakastavan unelmalajike! Viljelty luonnonmukaisesti.
Virolainen kanta ’Kodaver’ 38 €/kg
Virolainen kanta on ostettu Tarton maatalousyliopiston vihannesviljelyn opettajalta ja tutkijalta,
joka itse on viljellyt ne Peipsijärven läheisyydessä.
Neuvostoliiton aikana Virossa oli 3–4 eri talvivalkosipulilajiketta, jotka myöhemmin ovat sekoittuneet. Virolainen istukkaan toimittajamme on
viljellyt sitä Kovaderissa, siitä nimi hänen kannalleen. ’Kodaver’ on siis ns. paikallinen lajike. Se
kasvaa myös suureksi, ja kynnet ovat aromikkaita.
Uloimmassa kuorikerroksessa on enemmän tai
vähemmän violetteja raitoja kuten ’Aleksandrassa’.
1312 ’Therador’, pikkupakkaus 2 sipulia á 50–60 g
4,50 €
Erinomainen maku, suuri sato, kestävä ja helposti
viljeltävä lajike. Unelmalajike valkosipuliharrastuksen alkuun ja edistyneemmällekin viljelijälle.
Viljelyohje mukana.
TUOTELUET TELO 3–2014
27
Kukkasipulit
YLEISIÄ OHJEITA
• Maan tulee olla kuohkeaa ja vettä läpäisevää.
• Yleensä sipulikasvit viihtyvät auringossa, mutta
poikkeuksiakin on. Siis oikeat kasvit oikeille
paikoille.
• Istutussyvyys on noin 2,5–3 x sipulin korkeus.
• Lannoitteena käytetään kompostia tai hidasliukoista typpeä sisältävää sipulikasveille tarkoitettua erikoislannoitetta, luu- tai verijauhoa,
sarvilastua.
• Maa kalkitaan tarvittaessa (pH 6–7).
• Jos multa on kuivaa, se kastellaan.
Sipulit ovat kauneimmillaan suurina ryhminä.
Istuta sipulit niin, että näyttää siltä kuin luonto
itse olisi suunnitellut niiden paikat. Monet keväällä
kukkivat perennat sopivat erinomaisesti sipulikasvien kehykseksi, kuten lemmikit, kevätkaihonkukat, imikät sekä tuoksuorvokit.
OHJEITA KUKINNAN JÄLKEEN
Lehtien annetaan lakastua omassa tahdissaan.
Pitkät lehdet voi letittää. Jos lehdet poistetaan
vihreinä, sipulit heikkenevät, eivätkä ehkä enää
kuki seuraavana keväänä.
Jos sipulikasvit ovat levinneet nurmikolle, on
odotettava ja leikattava ruoho vasta sitten, kun
sipulien lehdet ovat lakastuneet. Jos lehtien kuivumista ei halua odottaa kesään saakka, valitaan
kasveja, joiden lehdet lakastuvat nopeasti. Tällaisia
kasveja on muun muassa lumikellot, krookukset,
talventähdet ja kiurunkannukset.
Monet sipulikasvit lisääntyvät myös siemenestä.
Kun ne saavat rauhassa kehittää siemenensä, ne
kylväytyvät itse.
Joskus on aika nuorentaa kasvustoja. Kukinnan loppuminen on merkki siitä. Kasvit ovat liian
ahtaasti, eivätkä niiden voimat riitä kukkimiseen.
Silloin sipulit kaivetaan ylös, erotellaan toisistaan
ja istutetaan kunnostettuun penkkiin. Ensimmäisen vuoden kukinta saattaa olla vaatimaton, mutta
toisena vuonna uudelleen istutus palkitsee vaivannäön.
Sipulikukat tarvitsevat säännöllistä lannoitusta.
Keväällä sirotellaan jotain orgaanista lannoitetta
(esimerkiksi sarvilastua, luu jauhoa, verijauhoa)
maanpinnalle versojen noustessa maasta, toisen
kerran heti kukinnan jälkeen. Kun sipulit saavat
säännöllisesti ravinteita, maa pysyy kuohkeana, ja
sipulit kukoistavat entistä kauniimpana. Verijauheen sanotaan karkottavan hirvet, peurat, rusakot ja kanit tulppaaneista, krookuksista ja muista
kukkapenkkien herkuista.
•
Tulppaaneista
TULIPA
Heimo: Liliaceae
Viljellyn tulppaanin historia alkaa Turkista noin
1000 vuotta sitten. 1500-luvun lopussa ja 1600luvun alussa Euroopassa vallitsi varsinainen tulppaanimania, jolloin muutama sipuli saattoi maksaa
kerrostalon verran. Romahdus tuli vuonna 1637,
mutta vain hinnan suhteen. Ihmisten rakkautta
tulppaaneihin se ei lopettanut, vaan olemme edelleen niihin ihastuneita. Nykyisin Hollannin kukkasipuliteollisuus tuottaa vuosittain noin 3 miljardia
tulppaanin sipulia, joista Suomen puutarhoihin
istutetaan syksyisin 6–7 miljoonaa.
Suureen sukuun kuuluu satoja lajeja. Puutarhaan tulppaaneja voidaan istuttaa syyskuusta
lähtien niin kauan kuin maahan saa kaivetuksi
istutuskuopat. Istutus tapahtuu aurinkoon tai puolivarjoon, noin 15–20 cm syvyyteen ja 10–15 cm
välein kalkittuun, ravinteikkaaseen, vettä läpäi-
TUOTELUET TELO 3–2014
28
sevään puutarhamultaan. Jos haluaa tehokkaan
värivaikutelman, sipulit tulee istuttaa vieri viereen
5 cm:n välein.
Sipuli kukkii vain kerran. Kukinnan jälkeen
kukkavana ja lehdet lakastuvat, niissä olevat ravinteet palautuvat takaisin sipuliin ja tulevat uusien
sivusipulien hyödyksi. Emosipulia lähinnä on
suurin sivusipuli, joka saattaa ehtiä voimistua
kukkimaan jo seuraavana keväänä, varsinkin,
jos sille on annettu lisää ravinteita syksyllä. Pienemmillä sivusipuleilla vie pitemmän ajan kasvaa
riittävän suuriksi, niin että ne kukkisivat. Monilla
on kokemuksia näistä pelkkiä lehtiä kasvattavista
tulppaaneista, joista sitten yllättäen vuosien päästä
putkahtaa iloksemme esiin kukkiva tulppaani.
Tulppaanin sipulit voi myös nostaa maasta sen
jälkeen, kun lehdet ovat lakastuneet. Ne säilytetään
ilmavassa ja kuivassa paikassa.
Syksyllä, istutusaikaan, ne istutetaan uudelleen
kompostilla, veri- tai luujauholla tai erikoislannoitteella parannettuun maahan.
Kukat ovat suuret ja väriltään ruusunpunaiset.
Tähtimäinen keskusta on mustansininen. Varsi on
ohut, harmahtavan vihreät lehdet ovat ohuet (2–5
kpl). Kukkia on yksi kussakin varressa. Pienet sipulit istutetaan syys-lokakuussa vähintään 15 cm:n
syvyyteen ja noin 10 cm välein aurinkoiseen, vettä
läpäisevään paikkaan. Talvehtimisen varmistamiseksi varsinkin lumettomana talvena kasvusto on
hyvä suojata esimerkiksi kuivilla lehdillä tai oljilla
maan jäädyttyä. Lisääntyy myös siemenistä.
K ASVITIETEELLISET TULPPA ANIT
5003
Kasvitieteelliset tulppaanit ovat kaikkein kestävimpiä ja kasvupaikkavaatimuksiltaan vaatimattomimpia kuin jalostetut tulppaanit. Heinien kanssa
kilpailua ne eivät kuitenkaan voita. Siksi istutuspaikaksi valitaan aurinkoinen, vettä läpäisevä harva
nurmikko. Istutus tulisi tehdä siten, että vaikutelma olisi mahdollisimman luonnonmukainen,
kuin itse luonto olisi ne sinne istuttanut. Tällaisen
luonnollisen vaikutelman saa, kun heittää kourallisen sipuleita pienelle alueelle ja istuttaa sipulin
putoamiskohtaan. Kukinta-aika huhti-toukokuu.
Tulipa praestens
Laji on kotoisin Aasian keskiosista, lähinnä Tadzikitanista, missä se kasvaa vuoren rinteillä ja valoisissa metsissä. Kukinta-aika on huhti-toukokuussa.
Korkeus n. 20cm.
Kukkavarressa on jopa viisi kirkkaanpunaista
suurta kukkaa. Leveähköt lehdet (3–6 kpl) ovat
harmahtavan vihreitä. Viihtyy hiekkapitoisessa
ja syvämultaisessa maassa, auringossa ja lievässä
varjossa. Sipulit istutetaan syys-lokakuussa 15cm:n
syvyyteen 8 cm:n välein. Syvälle istuttaminen estää
liian aikaisen kasvuun lähdön. Istutusalueen voi
suojata lumettomana talvena kuivilla lehdillä tai
oljilla maan jäädyttyä.
5002
Tähtitulppaani ’Little Beauty’ 10 kpl 5,20 €
Tulipa humilis
Kotoisin Turkin lounais- ja Iranin pohjoisosista.
Siellä se kasvaa kivisillä vuorenrinteillä. Se on yksi
aikaisimmista tulppaaneista, kukinta-aika huhtikuussa. Laji on siro kääpiötulppaani, korkeus n.
10–15cm.
5126
Terttutulppaani ’Fusilier’ 6 kpl 4,90 €
Kreetantulppaani 12 kpl
4,90 €
Tulipa saxatilis
Löydetty Kreetalta n. 1825. Esiintyy luonnonvaraisena myös Turkissa. Kasvaa siellä niityillä ja
TUOTELUET TELO 3–2014
29
Tulipa tarda
kivikoissa. Kukat tuoksuvia, vaalean ruusunpunaisia, keskusta keltainen. Nuput nuokkuvat ennen
avautumistaan. Kukkii huhti-toukokuussa. Lehdet
kauniin kiiltävän vihreät. Korkeus n. 20 cm.
Vaatii aurinkoisen, lämpimän, suojaisan ja
vettä läpäisevän kasvupaikan. Istutetaan ryhmiin
syys-lokakuussa. Istutussyvyys 8 cm, istutusväli 10
cm. Viihtyessään lisääntyy maanalaisilla rönsyillä
ja siemenistä.
5023
Metsätulppaani 4 kpl
4,90 €
Tulipa sylvestris
Lajin alkuperämaasta ei olla varmoja. Sitä on
tavattu villiintyneenä mm. Pohjois-Afrikassa,
Aasian lounaisosissa ja jopa EteläRuotsissa. Villiintyminen onkin helppoa, koska se leviää sekä
siemenistä että sivusipuleista, joita kehittyy kymmeniä senttejä pitkien rönsyjen päihin.
Metsätulppaani on ollut viljelyksessä
1600-luvulta lähtien. Pienestä sipulista kasvaa
ohuehko, mutta tanakka varsi. Harmahtavan
vihreitä, noin 2 cm leveitä lehtiä on 2–4 kpl. Latvassa on yleensä yksi, joskus kaksi vaalean keltaista kukkaa. Nuppuvaiheessa ne nuokkuvat,
mutta ennen avautumista nousevat pystyasentoon. Hyvältä tuoksuvissa kukissa on ulkopuolella
aavistuksen verran vihreää väriä. Täysin auenneina
kukat ovat halkaisijaltaan 7–8 cm.
Laji viihtyy auringossa tai lievässä varjossa,
vettä läpäisevässä, runsasravinteisessa kasvupaikassa. Sipulit istutetaan 15–20 cm:n syvyyteen, 10
cm:n välein. Lumettomina talvina maan jäädyttyä
voi suojata kuivilla lehdillä tai oljilla.
5001
Parvitulppaani 12 kpl
4,30 €
Tulipa tarda
Kotoisin Aasian keskiosista. Kasvaa siellä kivisillä
vuorten rinteillä. Kukinta-aika huhti-toukokuu.
Korkeus 10–15cm. Kukat kaksivärisiä: keltainen
yleisvaikutelma, mutta terälehtien kärjissä on
vaihtelevan kokoinen valkoinen alue. Ulkopinta
on aavistuksen verran vihertävää, joskus violetin
vivahteista ruskeaa. Lehdet ovat kiiltävän vihreitä (3–7 kpl), tasasoukkia ja pari senttiä leveitä.
Ohuessa varressa nuput ovat pystyasennossa, avautuessaan kukat (4–6 kpl) ovat täysin auenneina
4–6 cm levyisiä. Pilvisellä säällä ja illalla kukat
ovat sulkeutuneita.
Pienet sipulit istutetaan aurinkoiseen kasvupaikkaan, vettä läpäisevään maahan 15 cm:n syvyyteen 8–10 cm:n välein. Annetaan kasvurauha. Viihtyessään leviää hyvin. Laji tuli markkinoille 1905.
TUOTELUET TELO 3–2014
30
’Purissima’
TARHATULPPA ANIT
Sipulikoko 11/12.
5127
Tulppaani ’Abba’ 7 kpl
Uutuus 5,00 €
Kerrannainen, aikainen ‘Abba’ on kaunis, tuoksuva tulppaani. Sen kukat avautuvat maljanmuotoisena ja hehkuvan punaisena. Terälehtien pohjasta nousee sulkamaisia keltaisia, joskus vihertäviä
juovia. Sopii ruukkuun tai kukkapenkkiin. Korkeus
25–30 cm.
5128 Tulitulppaani ’Purissima’ 6 kpl
4,90 €
Uutuus Aikainen. Lajikkeen kukat ovat suurikokoiset, soikeat ja silkinhohtavan valkoiset, hyväntuoksuiset.
Hyvin kestävä vuodesta toiseen. Sopii sekä ruukkuun että kukkapenkkiin. Korkeus 40–50 cm.
5075 Tulppaani ’Queen of Night’ 10 kpl 4,50 €
Lajike kuuluu yksinkertaisiin myöhäään kukkiviin
tulppaaneihin. Se tuli markkinoille toisen maailmansodan aikana 1944. Samettimaisten, mustanhohtoisten kukkien väri on niin lähellä mustaa kuin
luonnollisin keinoin pystytään saamaan. Korkeus
noin 60 cm. Kukkii touko-kesäkuussa. Muiden
tulppaanien rinnalla se saa värit esiin.
TUOTELUET TELO 3–2014
31
5129 Tulppaani ’Elegant Lady’ 10 kpl 5,00 €
5131
Tulppaani ’Double Mixed Sensation’
Iso pakkaus: 25 kpl
Uutuus Myöhäinen, liljakukkainen, satiininvaaleanpunainen nimensä mukaisesti tyylikäs korkeavartinen
tulppaani. Terälehtien pohja on lähes kermanvalkoinen ja lilahtava ruusunpunainen väri voimistuu
kohti reunoja. Kukkien väri muuttuu hienostuneesti niiden ikääntyessä. Korkeus 40–50 cm.
5130
Tulppaani ’Cartouche’ 10 kpl
Uutuus 6,00 €
Hyvin kerrannainen, myöhäinen. Kukat ovat kerrassaan ihastuttavat, lukemattomissa terälehdissä
on mansikan, vadelman ja kerman sävyjä, jokaisessa oma erilainen kuvionsa. Kukat sulkeutuvat
yöksi. Korkeus 40 cm.
15,00 €
Uutuus
Iso pakkaus koristeellisia kerrannaisia melko myöhäisiä tulppaaneja, värit ovat harmoninen sekoitus
hennon vaalean liilasta voimakkaaseen purppuraan.
Narsissit
Narsissit ovat kotoisin alun alkaen Espanjasta,
Marokosta ja Portugalista ja kuuluvat Amaryllidaceae-heimoon. Narsisseja on noin 70 lajia.
Euroopassa ensimmäiset kirjalliset esitykset
narsisseista ovat 1500-luvulta. Ruotsissa Olof
Rudbeck vanhempi kirjoitti niistä kirjassaan Blomboken (1701–1702), missä kolmisenkymmentä
narsissia on kuvitettunakin. Narsissien jalostus
alkoi 1800-luvun puolivälissä, missä varsinkin englantilaiset kunnostautuivat. 1800-luvun loppupuolelta 1920-luvun puoliväliin kestävällä ajanjaksolla
voidaan puhua lähes samanlaisesta maniasta mikä
oli tulppaanien kohdalla
1600-luvulla. Uudet lajikkeet olivat erittäin
haluttuja ja niistä maksettiin korkeita hintoja.
5134
Tähtinarsissi ’Fragant Rose’ 5 kpl
Uutuus
5,00 €
Narcissus ’Fragrant Rose’
Tämä narsissikaunottaren tuoksun sanotaan olevan
ruusun ja vadelman sekoitus. Kaunismuotoinen isokokoinen kukka on norsuluunvalkoinen. Narsissin
torvimainen osa on ryppyreunainen ja sen pohja
vaalea, reunus aprikoosin värinen. Korkeus 30–40 cm.
TUOTELUET TELO 3–2014
32
5013
Luminarsissi ”Rip van Winkle”
5 kpl
4,30 €
Narcissus minor ’Rip van Winkle’
Harvinainen. Tunnettu vuodesta 1844. Kotoisin
Ranskan eteläosista ja Espanjan pohjoisosista.
Ulkonäkö on pörröinen. Kerrotuissa, kirkkaan
keltaisissa kukissa on hieman kellanvihreää sävyä.
Harmahtavat lehdet ovat 1,5 cm leveät. Viihtyy
kuohkeassa ja hiekkapitoisessa maassa. Kasvupaikan tulee olla suojaisa, aurinkoinen tai lievästi varjoisa. Pienet sipulit (halkaisija 2–3cm) istutetaan
syyskuussa, lokakuun alussa 6–10cm:n syvyyteen
ja n. 10cm:n välein. Annetaan kasvurauha. Kun
kukinta heikkenee, kasvusto jaetaan ja istutetaan
uudelleen parannettuun kasvupaikkaan. Korkeus
25–35 cm.
Lisääntyy myös siemenistä ja viihtyessään kylväytyy itse.
auringossa tai lievässä varjossa. Pienehköt sipulit
istutetaan 15-20cm:n syvyyteen yhtä kauas toisistaan. Kukkia käytetään hajuvesiteollisuuden
raaka-aineena voimakkaan raskastuoksuisissa
hajuvesisekoituksissa.
’Actaea’ on jalostettu 1927. Se ei poikkea paljonkaan aidosta luonnonkannasta, erona on vain
hieman suurempi kukka. Kukkavanan latvassa on
yksi tuoksuva kukka.Lähes pyöreät kehälehdet ovat
puhtaan valkoiset, pieni teriö on keltainen, ja siinä
on kapea, punainen reunus. Korkeus n. 40–50cm.
5060
’Plenus’ 3 kpl
8,50 €
Narcissus poeticus ’Plenus’
Kukka kerrottu, puhtaanvalkoinen ja tuoksuva.
Sillä on ollut useita nimiä aikojen kuluessa mm.
’Albus Plenus Odoratus’, ’Double Poeticus’ ja
’Double Pheasent Eye’. Siitä on aina ollut useita
muotoja, joten tarkkaa lajikekuvausta ei voi tehdä.
Monen aarre!
5135
Vihkotasetti ’Yellow Cheerfulness’
5 kpl
3,50 €
Uutuus
5009Runoilijannarsissi/
valkonarsissi ’Actaea’ 5 kpl
4,20 €
Narcissus poeticus ’Actaea’
Luonnonlaji on kotoisin eteläisen Euroopan vuoristojen kosteilta niityiltä. Kukintaaika toukokuun
loppupuolella, kesäkuun alussa. Viihtyy tuoreessa,
runsasravinteisessa, hyvin ojitetussa kasvupaikassa
Narcissus x medioluteus ’Yellow Cheerfulness’
’Yellow Cheerfulnessin’ kukinnossa on aina useita,
pieniä iloisen vaaleankeltaisia kukkia, joiden keskustassa on häivähdys kellanoranssia. Kukat tuoksuvat ihanasti.
Kasvupaikka hiekkapitoinen ja kuohkea, aurinkoinen tai puolivarjo. Istutus 15 cm:n syvyyteen
syyskuussa. Pakkasten tullessa on hyvä peittää
esim kuivilla lehdillä. Erinomainen suojaisten ja
lämpimien paikkojen kukkaryhmissä ja ruukuissa.
TUOTELUET TELO 3–2014
33
Koristelaukat
ALLIUM
Alkuperäislaji on kotoisin Aasian keskiosista, missä
se kasvaa loivilla rinteillä aina 1200 metrin korkeudelle. Siitä käytetään myös nimeä himalajankukka.
Korkeus jopa 120 cm. Sipuli on muodoltaan soikea
ja noin 6 cm pitkä. Kukinta-aika kesäkuu. Kaunis
yksittäiskasvina ja leikkokukkana. Kukinto leikataan kuivumaan täysin auenneena.
Lehdet kehittyvät ennen kukintoa ja ovat jopa
10 cm leveitä ja 30–100 cm pitkiä. Kukinnon
ollessa kauneimmillaan, lehdet alkavat jo kuihtua, kannattaa istuttaa siten, että kuihtuvat lehdet
eivät häiritse. Viihtyy auringossa, suojaisassa ja
lämpimässä paikassa. Maan tulee olla hyvin vettä
läpäisevää ja ravinteikasta. Kasvun ja kukinnan
aikana on huolehdittava kuivina kautena kastelusta. Sipulit istutetaan syys-lokakuussa noin 15
cm:n syvyyteen ja noin 35 cm:n välein. Annetaan
kasvurauha.
Voidaan lisätä sivusipuleista, jotka istutetaan
samana syksynä. Myös siemenlisäys onnistuu.
Siemenet kylvetään seuraavana keväänä. Kestää
useamman vuoden ennen kuin taimet kukkivat.
5101
Ukkolauka ’Purple Sensation’
5 kpl
3,90 €
Allium hollandicum ’Purple Sensation’
Kasvaa luonnonvaraisena Pohjois-Iranista Keski-Kiinaan asti. Komea, purppuranvioletti, pallomainen kukka, jonka läpimitta on 10-15cm.
Kukkavana jopa 80cm. Lehdet ovat nauhamaiset, sinivihreät. Ne alkavat kellastua jo kukinnan
aikana. Kukkii kesäkuussa. Paras kasvupaikka on
vettä läpäisevä, runsasravinteinen savimaa. Lannoitetaan vuosittain heti lehtien puhkeamisen
jälkeen. Omana kukkaryhmänään ukkolaukka
on vaikuttavan kaunis, erinomainen myös esim
jättipoimulehden kanssa. Kaunis leikkokukkana.
Sipulikoko 10/12.
5102
Sorjalaukka ’Mount Everest’
1 kpl
4,70 €
Allium stipitatum ’Mount Everest’
Suuret, pallonmuotoiset, miedosti tuoksuvat, valkoiset kukat (halkaisija n. 15cm). Kukkavarsi on
tanakka ja n. metrin korkuinen. Lehdet kehittyvät ennen kukintoa ja ne alkavat kuihtua varhain.
Kukkii kesä-heinäkuussa.
Sipuli istutetaan syys-lokakuussa 15 cm:n
syvyyteen. Annetaan kasvurauha. Viihtyy auringossa, suojaisassa ja lämpimässä, vettä läpäisevässä
ja ravinteikkaassa kasvupaikassa. Kuivina aikoina
kasvukaudella on huolehdittava kastelusta. Voidaan lisätä sivusipuleista, jotka istutetaan samana
syksynä. Myös siemenlisäys onnistuu.
Perhoset ja mehiläiset rakastavat laukkoja.
Kaunis leikko- ja kuivakukkana.
Sipulikoko 20+
TUOTELUET TELO 3–2014
34
5136
Hajulaukka 5 kpl
5,00 €
Uutuus
Nectaroscordum siculum
Kotoisin läntisen Välimeren alueelta. Kasvaa
kosteilla ja varjoisilla paikoilla metsässä. Viihtyy
monenlaisessa hyvin läpäisevässä maassa, auringossa tai lievässä varjossa. Kukkii touko-kesäkuussa. Korkeus 90–120 cm. Sipulit istutetaan
syyskuussa 10–15 cm syvään, 20–30 cm:n välein.
Kylväytyy itsestään, jollei kukkalatvoja katkaista
ennen siementen kypsymistä.
Hajulaukka on komea ja erikoisen näköinen
laukka. Kellomaiset kukat, joita on jopa 30, ovat
hyvin sievät, valko-purppura-vihreän väriset.
Nimensä mukaisesti useimpien ihmisten mielestä
tämän laukan haju on ikävä, mutta se vaikuttaisi
torjuvan myyriä, nämä seikat kannattaa ottaa huomioon istutuspaikan valinnassa.
Krookukset
SINISAHRAMI
Crocus biflorus
Sinisahramia tavataan luonnonvaraisena Sisiliassa,
Vähässä-Aasiassa ja Kaukasuksella. Siellä se kasvaa
kuivilla, karuilla vuorenrinteillä, metsissä ja niityillä jopa 3000 metrin korkeudella. Kukinta-aika
helmi-huhtikuu riippuen kevään lumi- ja lämpötilanteesta. Viihtyy aurinkoisessa, vettä läpäisevässä,
hiekkapitoisessa maassa. Istutusaika syys-lokakuu,
istutetaan 5–10 cm:n syvyyteen ja samaan etäisyyteen toisistaan. Kukat ovat auki vain aurinkoisella
säällä.
5137
Uutuus
Aikainen, pienikokoinen, vaalean laventelinsininen
’lumikrookus’. Kukat ovat sisältä valkoiset. Hyvin
kaunis epäsäännöllisinä ryhminä kukkapenkissä,
pensaiden reunostoilla ja puiden alustoilla.
5106
Krookuksien (Crocus) sukuun kuuluu 80 lajia,
jotka ovat kotoisin Euroopasta ja Aasian länsija keskiosista. Vain osaa niistä voidaan kasvattaa
meidän sääoloissamme.
Sinisahrami ’Blue Pearl’ 15 kpl 3,00 €
Sinisahrami ’Prins Claus’ 15 kpl 4,90 €
Tämän vuonna 1959 markkinoille tulleen ainutlaatuisen kauniin lajikkeen pikarinmuotoisen kukan
nielu on valkoinen, kehälehtien ulkopinnoilla on
sinistä väriä. Korkeus n. 10 cm.
TUOTELUET TELO 3–2014
5138
Tähtisahrami ’Roseus’ 8 kpl
35
5,50 €
Uutuus
Crocus tommasinianus ’Roseus’
’Roseuksen’ kukalla on poikkeuksellisen kaunis
väritys sen ollessa nupulla. Ulommaiset vaaleammat kehälehdet ja voimakkaammin punertavat
sisemmät kehälehdet muodostavat suloisen näyn.
Kehälehdet ovat kapeat ja teräväkärkiset ja avoin
kukka onkin kuin pieni tähti.
5105
Tähtisahrami ’Ruby Giant’ 15 kpl 3,50 €
Crocus tommasianus ’Ruby Giant’
Tähtisahrami kasvaa luonnonvaraisena Dalmatian
vuoristossa, Pohjois-Bulgariassa ja Etelä-Unkarin
rehevillä, mutta kivisillä rinteillä. Euroopassa tähtisahrami kuvattiin ensimmäisen kerran 1847. Se
on läheistä sukua tutulle kevätsahramille (Crocus
vernus) ja muistuttaakin ulkonäöltään sitä kovin,
sillä molempien kukat ovat sinivioletteja. Erotuksena tähtisahrami kukkii aikaisemmin, ja kukat
antavat hennomman vaikutelman. Myös lehdet
nousevat ennen kukintaa. Korkeus n. 7–8 cm. Sipulista kehittyy 3–4 kapeaa, tummanvihreää lehteä,
jonka keskellä on valkoinen raita. Kukintaaika on
helmi-huhtikuu riippuen kevään lämpötiloista.
Viihtyy aurinkoisessa, vettä läpäisevässä, hiekkapitoisessa maassa. Istutusaika syys-lokakuu 5–10
cm:n syvyyteen ja samaan etäisyyteen toisistaan.
Kukat ovat auki vain aurinkoisella säällä.
5792
Italiantalventähti 20 kpl
5,50 €
Eranthis hyemalis
Leinikkikasveihin (Ranunculaceae) kuuluva talventähti on kotoisin Italiasta. Se kasvaa luonnonvaraisena myös Balkanilta, Turkista, Pohjois-Iranista ja Afganistanista. Lajinimi hyemalis tulee
latinan sanasta hiemis, joka tarkoittaa talvea ja
viittaa kukinta-aikaan. Lajia on viljelty Euroopassa
jo 1500-luvun lopussa. Uppsalan kasvitieteellisessä
puutarhassa sitä oli 1658.
Se kuuluu varhaisimpiin kevätkukkijoihimme.
Sen keltaiset, 2–3cm leveät kukat ovat yksittäisen,
matalan (5–15cm), lehdettömän varren päässä
lukuunottamatta kolmea, säteettäistä kukan alla
olevaa kapealiuskaista suojuslehteä. Paras istutuspaikka on puolivarjoinen kivikkopuutarha. Koska
kukinta-aika on hyvin aikaisin, sitä voi käyttää
peitekasvina kukkaryhmissä. Suotuisina vuosaina
se voi kukkia EteläSuomessa jo maaliskuussa.
Istutusaika on syys-lokakuussa 5cm:n syvyyteen tiheään, n. 4–5cm:n välein. Mukuloita on hyvä
liottaa vuorokauden verran ennen istutusta. Sivumukuloita kehittyy runsaasti, jotka kukkivat jo
seuraavana vuonna. Talventähtiä voi lisätä myös
siemenistä. Niitä kehittyy runsaasti jo kesäkuun
alussa. Ne on hyvä kylvää heti, tosin ne itävät
vasta seuraavana keväänä. Viihtyessään talventähti muodostaa mattomaisia alueita ja kukkii
vuodesta toiseen.
TUOTELUET TELO 3–2014
36
Koiranhampaat
Erythronium dens-canis
5107
Rusokoiranhammas ’White Beauty’
1 kpl
4,50 €
Erythronium dens-canis ’White Beauty’
Kasvaa luonnonvaraisena Espanjassa, Portugalissa,
Itävällassa, Romaniassa, Bulgariassa ja Turkissa.
Luontaiset kasvupaikat ovat pensaiden ja lehtipuiden alustoilla, kivikoissa ja Alppien lämpimillä
niityillä. Kasvin mukula muistuttaa muodoltaan
koiran hammasta.
’White Beautyn’ lajikkeella sirot valko-keltaiset
kukat ja kauniin ruskeanlaikukkaat lehdet. Korkeus
15–30cm. Kukkii toukokuussa. Istutetaan mie-
lellään syyskuussa. Vaatii puolivarjoisen, suojaisan ja hyvin ojitetun kasvupaikan. Mullan tulee
olla humus- ja kalkkipitoista sekä ravinteikasta.
Istutussyvyys 10cm. Maan jäätymisen jälkeen on
hyvä peittää kuorikatteella tai kuivilla lehdillä.
Kylväytyy itsestään hyvissä olosuhteissa. Annetaan kasvurauha.
5139
Keltakoiranhammas ’Pagoda’ 2 kpl
Uutuus 4,90 €
Erythronium tuolumnense ’Pagoda’
’Pagodan’ kukat ovat hyvin hienostuneen muotoiset
ja nousevat korkealle kirkkaanvihreiden, kevyesti
laikukkaiden lehtien ylle. Voimakkaampi ja isompi
kuin ’White Beauty’.
TUOTELUET TELO 3–2014
37
Muita kukkivia sipulikasveja
5026Kirjopikarinlilja
värisekoitus 12 kpl
4,20 €
Fritillaria meleagris
Kasvaa luonnonvaraisena alueella, joka ulottuu
entisen Jugoslavian pohjoisosista ja eteläiseltä
Venäjältä Puolaan, Ranskan keskiosiin ja Etelä-Englantiin. Euroopassa sitä on viljelty vuodesta 1572.
Ruotsiin kirjopikarililja tuli Olof Rudbeckin
mukna Uppsalan kasvitieteelliseen puutarhaan
1666. Kaupungin etelä-puolella sijaitsevalla Fyrisån
Kungsängarna -nimisellä rauhoitusalueella kirjo­
pikarililja on kasvanut satoja vuosia ja ihastuttaa
yhä ihmisiä miljoonin kukin.
Kasvin korkeus on noin 25 cm. Kukinta-aika
touko-kesäkuu. Kussakin varressa on tavallisesti
yksi sirosti nuokkuva, kulmikkaan kellomainen
kukka, joka on väriltään tumman viininpunainen
ja joskus valkea.
Viininpunaisessa kukassa on erikoinen ruutukuviointi. Saksaksi kasvin nimi onkin ’Schachbrettblume, sakkilautakukka’. Kukan tuoksu muistuttaa keisarinpikarililjan tuoksua. Varressa on pari
kapeaa ruohomaista lehteä, jotka lakastuvat pian
kukinnan jälkeen. Valkoinen, litteänpyöreä sipuli
on pieni, vain 2 cm halkaisijaltaan.
Kirjopikarililja viihtyy auringossa ja puolivarjossa, kosteahkossa kasvupaikassa, joka ei saa
kuivua kesän lepokauden aikanakaan. Kun halutaan mahdollisimman luonnonmukainen vaikutelma, sipulit istutetaan 6–8 cm:n syvyyteen epäsäännöllisin välein. Se leviää hyvin saadessaan olla
pitkään samassa paikassa. Istutusaika syyskuu.
5140
Kevätkurjenmiekka ’Katharine Hodgkin’
10 kpl
5,00 €
Uutuus
Iris reticulata ’Katharine Hodgkin’
Iridaceae-heimoon kuuluva kevätkurjenmiekka
kasvaa luonnonvaraisena Iranissa, Irakissa, Turkissa ja Kaukasuksella karuissa ja ankarissa olosuhteissa korkealla vuoristossa.
’Katharine Hodgkin’ on hätkähdyttävästi mutta
hurmaavasti kuvioitu, vaalealla pohjalla on vaaleansininen raitakuviointi, kukan ’nielujen’ kohdalla vaaleankeltaista. Korkeus n. 10–15cm. Kukin-
TUOTELUET TELO 3–2014
38
ta-aika maalis-huhtikuu. Kasvupaikan tulee olla
aurinkoinen ja lämmin, keväällä kostea ja kesällä
rutikuiva. Jos näin ei ole, se kukkii todennäköisesti vain ensimmäisenä vuonna. Pienet mukulat,
joiden kuori on verkkomainen, istutetaan ryhmiin
noin 8 cm:n syvyyteen 5 cm:n välein sipulikasveille
tarkoitetulla lannoitteella parannettuun maahan.
Istutusaika syys-lokakuu. Soveltuu erinomaisesti
kivikkopuutarhaan sekä ruukkuviljelyyn.
5141
Hentohelmililja, valkoinen 10 kpl 3,90 €
Uutuus
Muscari botryoides album
Hyasinttikasveihin (Hyacinthaceae) kuuluva hentohelmililja on kotoisin Keski- ja Etelä-Euroopasta.
Hentohelmilija on yleinen vanhoissa puutarhoissa
ja sen voi tavata jopa autiotalon pihasta.
’Album’ on klassinen puhtaan valkoinen helmihyasintti. Lajikkeesta löytyy mainintoja jo vuodelta 1596. Tähkämäinen valkoinen kapea kukinto
on melko pieni, mutta siinä on runsaasti kukkia.
Tuoksu hento, mausteinen.
Pienehköstä sipulista 2–4 tasaleveää, kapeaa
lehteä, joiden pituus voi olla jopa 20 cm. Kukkii
toukokuussa, korkeus 15-20 cm. Sipulit istutetaan
noin 10 cm:n syvyyteen aurinkoon tai puolivarjoon. Viihtyy parhaiten tuoreessa, mutta läpäisevässä maassa.
MUSCARI ARMENIACUM
5142
Tummahelmilija ’Peppermint’, 10 kpl
Uutuus 4,30 €
Muscari armeniacum ’Peppermint’
Tummahelmililja on kotoisin Etelä-Balkanilta,
Turkista ja Kaukasukselta. Sen tieteellinen nimi
oli aikaisemmin M. polyanthum ja sitä alettiin
kasvattaa Euroopassa 1877. Siitä on olemassa
viitisentoista lajikketta, useimmat niistä eivät
ole kovin vanhoja. Luontaiset kasvupaikat ovat
vuorten kivikkoisilla rinteillä aina 2000 metrin
korkeudelle asti. Pienehköstä sipulista 3–7 kappaletta tasaleveää, kapeaa lehteä. Ohuen kukkavanan
latvassa on kerrottu, tiheä kukkaterttu. Se viihtyy
kaikenlaisilla, vettä läpäisevillä mailla. Hyvä talvenkestävyys. Sipulit istutetaan syyskuussa, lokakuun alussa (2–3 viikkoa ennen maan jäätymistä)
8–10 cm:n syvyyteen ja suunnilleen yhtä kauas
toisistaan. Annetaan kasvurauha. Voi lisätä sivusipuleista. Kaunis reunakasvina. Voidaan hyötää
myös ruukuissa.
’Peppermint’-helmililjan kukinnon väri vaihtuu
alhaalta ylöspäin lähes laivastonsinisestä melkein
valkoiseen. Se on hyvin raikkaan näköinen erityisesti pastellin väristen kevätkukkijoiden joukossa.
Pitkään kestävä kukinta, sopii reunuskasviksi
penkkiin, metsäpuutarhaan ’puroksi’ tai ruukussa
hyödettäväksi. Kukkii toukokuussa, korkeus 15–20
cm. Sipulit istutetaan noin 10 cm:n syvyyteen
aurinkoon tai puolivarjoon.
5103
Kirjokevättähti ’Pink Giant’
25 kpl
5,70 €
Scilla forbesii ’Pink Giant’
Laji on kotoisin Turkin eteläosista. Ohuissa kukkavarsissa on 8–10 tähden muotoista raikkaan
vaalean ruusunpunaista n. 2 cm:n levyistä keskustaltaan valkoista kukkaa. Lehdet ovat yleensä
kukkavartta lyhyempiä. Korkeus n. 15 cm.
MECHELININK ATU 51
00250 HELSINKI
Hyötykasviyhdistys ry
Liimaa
tähän
kirjeen
postimerkki
Käsittelymaksu 3,50 € lisätään kaikkiin lähetyksiin
4,10 €
3,50 €
TILAUS YHTEENSÄ
Postiennakko 4,10 € ei jäsenille
Postimaksu laskutetaan lähetyksen painon mukaan
MAKSETTAVA YHTEENSÄ
Päiväys: ___/___/ 2014 Allekirjoitus:
Terveiseni:
□ Olen jäsen
□ Haluan liittyä jäseneksi
Mechelininkatu 51
00250 HELSINKI
Puh. (09) 4342 350
e-mail: [email protected]
www.hyotykasviyhdistys.fi
2294
TIL.NO
1
TILATTU
KPL
T IL AU S LO M A K E
TUOTTEEN NIMI
Esim. Juurisikuri
YHT. €
2,20
TIL A AJAN NIMI :
L ÄHIOSOITE :
POSTINUMERO JA -TOIMIPAIKK A :
PUH :
E -MAIL :
Tuotteen voi korvata vastaavalla tuotteella.
□ kyllä □ ei
Biodynaamisen voi korvata Luomulla.
□ kyllä □ ei
Luomun voi korvata tavanomaisella.
□ kyllä □ ei
TUOTELUET TELO 3–2014
43
Kasvista käytetty aikaisemmin nimeä Chionodoxa tmolusii ja C. ”lusiliae”. Forbesii-nimensä se
on saanut englantilaisen puutarhuri James Forbesin
mukaan, joka eli vuosina 1773–1861 toimien Bedfordin herttuan ylipuutarhurina Woburn Abbeyssä
Bedforshiressa.
Pienet, päärynän muotoiset sipulit istutetaan
syys-lokakuussa n. 7 cm:n syvyyteen 5–10 cm:n
välein. Kasvi viihtyy auringossa ja puolivarjossa,
multavassa ja vettä läpäisevässä kasvupaikassa.
5143
Sinitähtihyasintti 10 kpl
4,30 €
Camassia quamash
Sykähdyttävän kauniit vaaleansiniset tähtimäiset
kukinnot, joita voi olla yhdessä varressa jopa 40.
Kotoisin Pohjois-Amerikan länsiosien vuoristoniityiltä, syötävä sipuli on kuulunut intiaanien
ravintokasveihin.
Tarvitsee lämpimän ja suojaisan, keväisin kostean, mutta myöhemmin kasvukaudella kuivan
kasvupaikan. Hyviä kasvatuskokemuksia jopa
Nurmeksessa!
Istutus aikaisin syksyllä 12–15 cm:n syvyyteen,
noin 30 cm:n välein. Kukinta kesäkuussa, korkeus
70–100 cm.
Lisääntyy viihtyessään sivusipuleista sekä siemenistä.
5144
Sarjatähdikki 12 kpl
4,30 €
Ornithogalum umbellatum
Kauniit, tähtimäiset, valkoiset kukat, joita voi olla
jopa 20, ovat kimppumaisessa ryhmässä. Sopii erittäin hyvin kukkapenkkiin, pensaiden edustalle ja
puiden alle. Kaunis ryhminä harvassa ruohikossa
tai niityllä.
Istutus syys-lokakuussa 12–15 cm:n syvyyteen.
Annetaan kasvurauha niin kauan kuin kasvustossa
vain on tilaa. Kasvupaikka vettä hyvin läpäisevä,
mutta ei kuiva, kukkii vain auringossa. Muodostaa
sivusipuleita runsaasti.
TUOTELUET TELO 3–2014
44
Amaryllikset
5145
Amaryllis ’Green Goddess’ 1 kpl
sipulikoko 26/28
12,00 €
5147
Jättiamaryllis ’Carmen’ 1 kpl 14,50 €, sipulikoko 36/38
Hippeastrum x hortorum
’Vihreä Jumalattaren’ kukan muoto on samalla
raikas ja erittäin hienostunut, se muistuttaa paljon
Regale-liljan kukkaa. Nimensä amaryllis on saanut
kukan voimakkaan limen vihreästä nielusta, kukan
pääväri on kuitenkin valkoinen. Korkeus 70 cm.
Hippeastrum x hortorum
Tulisen syvänpunainen amaryllis, joulun suosikki,
jonka kukat kestävät pitkään ja erinomaisesti myös
leikkokukkana. Jumbokokoinen sipuli tekee vähintään 3 ja usein 4 kukkavartta, joista jokaiseen puhkeaa useita suurikokoisia kukkia.
5146
Amaryllis ’Elvas’ 1 kpl
5148
Amaryllis ’Papilio’ 1 kpl
sipulikoko 26/28
sipulikoko 22/24
12,00 €, Hippeastrum x hortorum
Amaryllis ’Elvasin’ kukka on hämmästyttävän
kaunis ruusun- tai vadelmanpunaisen ja valkoisen yhdistelmä.
Sen kukat ovat suuret ja kerrotut, terälehtien
reunaan muodostuu kuin piirretyt ohuet viivat,
terälehtien sisäosissa on ruusunpunaisella siveltimenvetoja. Oikea kaunotar! Korkeus 60 cm.
14,00 €, Hippeastrum papilio
Ikivihreä, eksoottinen kaunotar Brasiliasta. Kukan
terälehdet ovat monia lajikkeita sirommat, perhosenmuotoiset ja niistä löytää viininpunaisen,
kuparin ja mahongin värisävyjä vihreällä pohjalla.
Helppohoitoinen ja kestävä harvinaisesta alkuperästä huolimatta.
TUOTELUET TELO 3–2014
45
Muita tuotteita
7049
Biolan luonnonravinneneste
600 ml 8,00 €
Luonnonravinneneste on kasteluveteen lisättävä,
eloperäinen ravinneliuos ruukkukasveille. Se sopii
kaikille kukille ja viherkasveille. Luonnonravinneneste sisältää kasvien tarvitsemia ravinteita
luonnonmukaisessa muodossa. Kasvit kasvavat
tasapainoisesti ja kukkivat runsaasti.
7024
Neudorff Bio-Kukkasipulilannoite
500 g
6,50 €
Kukkasipuleille oma orgaaninen lannoite. Pitkävaikutteinen lannoite luonnonmukaisista raaka-aineista. Mykorritsa-sienirihmaston ansiosta
voimakas ja terve kasvu ja upea kukkaloisto.
7120 Neko luonnonlannoite 1 kg 8,10 €
Kasviperäinen pitkävaikutteinen yleislannoite.
Sisältö on elintarviketeollisuuden tuottamaa biomassaa; sokeria, melassia, glukoosisiirappia sekä
(Aspergillus niger) sienirihmastoa. Lannoitteen
käyttö lisää pieneliöstön toimintaa, maaperän ilmavuutta ja mururakennetta sekä vahvistaa kasvien
juuristoa ja taudinkestävyyttä. Lannoitteella on
kalkitseva vaikutus (kalsium 11%).
Koristekasvit, marjat, hedelmät, vihannekset:
Sekoitetaan kasvualustaan perustamis- tai istutusvaiheessa, myöhemmin pintamultaan.
Kukkasipuleille: syksyllä istutuskuoppaan.
Parantaa nurmikon veden- ja ravinteidenottokykyä
sekä lisää kuivuudensietokykyä. Levitys on hyvä
tehdä syksyllä, talvella tai aikaisin keväällä, koska
pellettien liukeneminen kestää muutaman viikon.
Hidasliukoisuuden vuoksi ensimmäisenä käyttövuonna suositellaan enimmäismääriä.
7017 Neudorff BioTrissol Orkidealannoite
250 ml
8,00 €
Luontoperäinen täyslannoite kaikille kodin orkideoille sisällä ja puutarhassa. Vahvistaa orkideoiden kasvua ja edistää komean kukinnon muodostumista. Käyttö vaaratonta ihmisille ja eläimille.
Sisältää erityisesti orkideamullan pieneliöiden
tarvitsemia ravinteita.
7063
Neudorff BioTrissol Sitruslannoite
250 ml
8,00 €
Tasapainoinen ravinnekoostumus terveelle kasvulle ja runsaalle sadolle. Lannoitteen sakeus ja
intensiivinen tuoksu kertovat erinomaisesta laadusta ja korkeasta kasviperäisten raaka-aineiden
pitoisuudesta (sokerijuurikas).
7085Symbio-MycoForce-mykorritsajauhe
200 g
22,90 €
Välttämätön tuote erityisesti, kun perustat uutta
kasvimaata, perennapenkkiä tai nurmikkoa! Sisältää kasveille hyödyllisiä sienijuuria, eli mykorritsaa
ja muita luonnonmukaisia maaperämikrobeja.
• Edistää taimen juurtumista istutuksen
yhteydessä
TUOTELUET TELO 3–2014
46
•
•
•
•
Lisää juuriston kasvua ja suojaa taudeilta
Lisää kuivuuden ja stressinsietoa
Parantaa ravinteiden käyttöä
Edistää kasvijätteen hajotusta takaisin
ravinteiksi
• Erittäin riittoisaa, mukana kätevä
mittalusikka
• Soveltuu luomuviljelyyn
Sienijuuri eli mykorritsa on kasvin juuren kanssa
symbioosissa elävä sienirihmasto. Kasvi antaa
sienelle hiilihydraatteja ja sieni taas auttaa kasvia
ravinteiden, erityisesti fosforin, otossa. Useiden
tutkimusten mukaan 85–90 %:lle kasvilajeista
mykorritsat ovat enemmän tai vähemmän välttämättömiä. Mykorritsat myös suojaavat kasveja
kasvitaudeilta ja kasvattavat kasvin juuriston kokonaispinta-alaa auttaen selviytymään paremmin
kuivuudesta. Sienillä ja muilla maaperämikrobeilla
on myös tärkeä rooli terveen maaperän toiminnassa. Erilaiset mikrobit, kuten sädesienet, bakteerit, sienijuuret, ameebat ja levät tuottavat humusta
ja hajottavat kuollutta kasvimateriaalia takaisin
kasville käyttökelpoisiksi ravinteiksi. Mikrobit
myös kuohkeuttavat maan rakennetta parantaen
kaasujenvaihtoa ja vesitaloutta maaperässä. Monipuolinen ja tasapainoinen mikrobieliöstö pitää
myös haitalliset mikrobit kurissa eli suojaa kasvia
kasvitaudeilta. Luonnossa mikrobit ovat yleisiä,
mutta tuoreesta kasvualustasta luonnolliset mikrobit yleensä puuttuvat.
7110 Neko merileväuute 250 ml
6,50 €
7111 Neko merileväuute 500 ml
9,00 €
Rakkolevää. Ympärivuotiseen käyttöön. Merileväuutetta annetaan joka kastelun yhteydessä. Käytä
kerralla koko laimentamasi seos. Säilytä pulloa
korkki suljettuna viileässä. Ravista ennen käyttöä.
Talvihoitoon.
7206
Neudorff PH-testi,
kahdeksan testausta
16,00 €
Syksy on hyvä ajankohta kalkintarpeen nopeaan
määritykseen.Sisältää kaikki mittaukseen tarvittavat välineet. Riittää kahdeksaan testauskertaan.
Tulos muutamassa minuutissa.
Kranssin sidontaan
8207 Metallinen sidontalanka
puupuolassa
8224 Niininippu 30 g
2,10 €
2,50 €
TUOTELUET TELO 3–2014
47
Linnunsyöttötornit
Pikkulintujen talviruokinta on kiehtovaa seurattavaa ja oikukkaina talvina sillä on suuri merkitys
pikkulintujen selviämiselle.
Wildlife Garden -sarjan syöttölaite on korkealaatuista skandinaavista suunnittelua. Se on
valmistettu lakatusta teräksestä.
Torni voidaan täyttää maapähkinöillä, pähkinäsekoituksilla, auringonkukan- tai viljansiemenillä.
Poistamalla sisäosaa kiertävän verkon siihen voi
laittaa omenoita tai talipalloja.
Pienen tornin tilavuus 1,2 l, jätin 6 l.
Ruokintatornin voi ripustaa puun oksasta tai
koukusta mielellään niin korkealle, etteivät rotat
ja hiiret pääse siihen.
Lyhyet istuinalustat on tarkoitettu pikkulinnuille, pitemmät taas suuremmille kuten mustarastaalle. Tiaiset ja tikat eivät tarvitse ollenkaan
istuinalustoja.
Pieni 1,2 litraa
22,00 €
Korkeus 280, halkaisija 120 mm, paino 375 g
7976vihreä
7977
punainen Iso 6 litraa
52,00 €
Korkeus 42 cm, halkaisija 22 cm, paino 1,8 kg
7968 musta
7967 valkoinen Jäsentarjous
7072 YRT TIKUIVURI
36,00 € (normaali hinta 45,00 €)
Yrttikuivuri on kaunis ja käytännöllinen vanhan ajan laite. Ilmakuivaus säästää energiaa ja säilyttää aromit hyvin.
Kuivurin sivun koko on 37 cm ja korkeus 25 cm. Sen kolme kangastasoa on valmistettu valkaisemattomasta puuvillasta, ne voidaan pestä helposti korkeassakin lämpötilassa. Tukipuut ovat
kierrätysmateriaalia. Kuivuri toimitetaan osina, se on helppo koota ohjeemme avulla. Nether
Wallop -tuote.
TUOTELUET TELO 3–2014
48
Kirjapuoti
Räty, Ella & Marttinen, Hanna
Suomalainen metsäpuutarha
WSOY 2014, 176 s.
Hinta 31 €
Til.no 6266
Tee metsälle koti puutarhaan!
Suuri osa suomalaisten puutarhoista on metsän laidalla. Ensimmäinen suomalainen kirja kertoo, kuinka teet risuisesta ryteiköstä
lumoavan metsäpuutarhan.
Suomalaiset ovat vuosikymmeniä yrittäneet raivata metsää
ulos puutarhoistaan ja turhautuvat joka vuosi. Suomalainen metsäpuutarha kertoo, miten teet metsälle puutarhassasi tilaa hallitusti ja kauniisti. Kirjassa käydään läpi erilaiset metsätyypit ja
opastetaan luonnonvaraisten kasvien hoidossa. Se opastaa sekoittamaan puutarhakasveja, kukkia ja syötäviä kasveja alkuperäisen
kasvillisuuden sekaan, siirtämään kunttaa eli mustikan-, puolukan
ja kanervien peittämää siirtovarvikkoa ja muuttamaan risuisen
ryteikön lumoavaksi metsäpuutarhaksi.
Tuominen, Kirsi
Syötävän kaunis piha
Minerva Kustannus Oy 2014, 198 s
Hinta 24 €
Til.no 6261
Nykyaikainen hyötypuutarha ei enää ole vain kasvimaa pihan
perällä. Tässä kirjassa esitellään tapoja, joilla teet hyötykasveista
osan kaunista puutarhakokonaisuutta ja saat ne viihtymään ja
kukoistamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Käytännönläheinen opas kertoo havainnollisesti, miten hyötykasvit integroidaan
osaksi kaunista pihapiiriä.
Antoisasti kuvitettu teos esittelee mm. hyötypensaiden erilaisia käyttötapoja, muotojen ja värien yhdistelyä, kasvimaiden uusia muotoja, hyötykasvien ruukkukasvatusta, syötäviä
kukkia, kasvien talvisuojausta ja monia muita asioita, joiden
avulla puutarhuri kerää kukoistavasta pihastaan paitsi kehuja,
myös runsaan sadon.
TUOTELUET TELO 3–2014
49
Rautio, Pirjo
Tuoksuvat tarhakurtturuusut – Doftande rugosarosor
Hinta 14 €
Til.no 6174
Suomen ruususeura 2014, 74 s.
Suomen Ruususeuran julkaisemassa Tuoksuvat tarhakurtturuusut / Doftande rugosarosor -kirjasessa Pirjo Rautio esittelee 72
pohjoisiin puutarhoihin hyvin sopivaa pensasruusua.
Tarhakurtturuusut ovat upeita koristepensaita. Ne ovat helppohoitoisia, terveitä, pitkään kukkivia, voimakkaasti tuoksuvia
ja kestäviä. Niillä on keltainen ruskaväri ja suuret C-vitamiinipitoiset kiulukat. Laajasta valikoimasta löytyy varmasti jokaiselle
mieleisiä koristepensaita.
Tuoksuvat tarhakurtturuusut on erinomainen lahja puutarhaharrastajalle.
Tönsberg Tommy & Ingebretsen Kenneth
Hehkuvat sipulikukat – 250 kauneinta lajia
Minerva Kustannus Oy 2013, 208 s.
Hinta 15,50 € Til.no 6263
Kirjassa esitellään 250 erilaista, tuttua tai hieman
erikoisempaa lajia tai lajiketta ja selkeät ohjeet
niiden kasvattamiseen. Suurin osa on yleisiä,
helposti kasvatettavia lajeja, mutta kasvatusohjeita löytyy myös erikoisempiin sipulikasveihin,
joita voi kasvattaa esimerkiksi siemenistä.
Sipuli- ja mukulakasveja voi kasvattaa sekä
keväällä ja kesällä että syksyllä. Useat kirjassa
esitellyt lajit pärjäävät jopa kaukana pohjoisessa
tai tunturiseudulla. Jotkut sipuli- ja mukulakasvilajit ovat kotoisin trooppisilta alueilta, ja
siksi ne eivät menesty Suomessa talven yli. Se
ei kuitenkaan tarkoita, ettei niistä voisi iloita
puutarhassa kesäisin. Nämä lajit tarvitsevat talvisäilytyksen sisätiloissa kylmimmän kauden
ajaksi. Kirjasta löytyy neuvoja myös näiden
lajien kasvattamiseen.
TUOTELUET TELO 3–2014
50
Kivimetsä, Raija – Kivimetsä, Jouko
Hulluna hortaan
Mividata 2013, 175 s.
Hinta 27,90 €
Til.no 6243
Luonnossa kasvavien villivihannesten eli hortan kerääminen,
käsittely ja niistä kokkaaminen on elämäntapa, josta jokainen
voi omaksua itselleen sopivan siivun. Luonto tarjoaa varhaisesta
keväästä pitkälle syksyyn hortaa, jolla herkuttelu edistää hyvinvointia ja lisää energiaa. Villivihanneksia ei kannata jättää keräämättä. Ne ovat ilmaista, ekologista lähiruokaa, joka jo pieninä
annoksina nostaa ruuan terveellisyyden ja maun kolmanteen
potenssiin. Kirjasta opit hortoilun eli villivihannesten keruun
salat ja herkullisten villikasvien tunnistus-, keräys- ja säilömisvinkit. Saat myös ruokaohjeita ja inspiraatiota arkiruuan rikastamiseen olitpa sitten tavallinen sekasyöjä, kasvissyöjä, karppaaja
tai raakailija.
Kirjan tekijät Raija ja Jouko Kivimetsä ovat hortoilun pioneereja. Raija on tietokirjailija ja terveys- ja hyvinvointitoimittaja,
jonka innostus villivihanneksiin juontaa juurensa rääkkyläläisen
kansanparantaja- ukin perintöön. Jouko on ammentanut hortoiluoppinsa Kreetalta, paikallisilta mummoilta ja vuoristokylistä.
Terveyssnapsit, -viinit ja -liköörit
Saksan kielestä kääntänyt ja työstänyt Marita Vihervuori
Minerva Kustannus Oy 2012, 160 s.
Hinta 13 €
Til.no 6563
Vanhoilla hyviksi koetuilla yrteillä ja lääkekasveilla on alkoholiin yhdistettynä parantava, piristävä tai jopa lemmenjuomana
toimiva vaikutus.
Tämä huolellisesti laadittu kokoelma tarjoaa yli 140 helposti
toteutettavaa ja tehokasta hienojen terveyssnapsien, -liköörien, -viinien ja -etikoiden reseptiä. Niin sanottujen lemmenjuomien valmistukselle on omistettu kokonaan oma lukunsa.
Jokaiseen juomaan liittyy perusteellinen kuvaus sen käytöstä
ja vaikutustavasta.
Kauniisiin pulloihin pakatut, itse valmistetut terveystipat sopivat
erinomaisesti myös lahjoiksi.
TUOTELUET TELO 3–2014
51
Persson, Roland
Pavut, linssit ja herneet
Schildts 2010, 88 s.
Hinta 8,50 €
Til.no 6260
Palkokasveista saa herkullista, edullista ja terveellistä ruokaa,
paljon muutakin kuin jokatorstaista hernekeittoa tai keitettyjä
papuja. Ne tuovat mehevän lisän monenlaisiin keittoihin ja
salaatteihin, ja niistä voi loihtia ihania kasvisruokia tai maittavia lisäkkeitä kala- ja liharuuille. Kaiken lisäksi niiden syöminen
voi suojata monilta sairauksilta, kuten aikuisiän diabetekselta
ja suolistosairauksilta, ja ne auttavat hallitsemaan kolesterolia.
Valkuaisen lähteenä palkokasvit ovat pihvin veroisia. Monissa
ruotsalaisissa gourmetravintoloissa työskennellyt keittiömestari
Roland Persson kertoo kirjassa erilaisten papujen, linssien ja herneiden ominaisuuksista ja käytöstä ja tarjoaa ohjeita todellisten
herkkuaterioiden valmistukseen.
Lönnqvist, Maria
Raakaleipurin parhaat kakut
Nemo 2014, 120 s.
Hinta 26 €
Til.no 6250
Täyteläinen suklaakakku, kuohkea marjajuustokakku, suussa
sulava täytekakku… Nämä syntisiltä kuulostavat herkut valmistuvat puhtaista ja ravitsevista aineksista ilman sokeria, vehnää,
munia ja voita. Raakaleipurin leivonnaisissa ei tingitä mausta tai
ulkonäöstä. Jokainen kirjan jälkiruoka sopii tavallisen herkkusuun lisäksi sellaisenaan myös keliaakikoille, maitoallergikoille,
diabeetikoille ja vegaaneille.
Kirjan selkeillä ohjeilla kouliintumatonkin kotileipuri loihtii
ihania kakkuja, piirakoita, leivoksia ja jäätelöitä, jotka vievät
kielen mennessään. Tortut tekeytyvät uunin sijaan pakastimessa,
samettinen kuorrute vispataan kerman sijaan cashewpähkinöistä
ja makeutus tulee sokerin sijaan hunajasta.
Taikinat ovat yksinkertaisia, eikä niissä tarvitse miettiä kohottamista, laskea paistoaikoja ja pelätä lässähtäneitä tai kärähtäneitä tuotoksia. Resepteissä käytetyt kuiva- ja tuoreainekset ovat
helposti saatavilla hyvistä ruokakaupoista ja niissä suositaan
kotimaisuutta.
TUOTELUET TELO 3–2014
52
Lumme, Sonja
Kotipihan kasvihuone
Tammi 2014, 192 s
Hinta 28 €
Til.no 6245
Viimein kotimainen kirja kasvihuoneen hankintaan!
Kasvihuoneita nousee yhä useampiin pihoihin ja puutarhoihin. Kotipihan kasvihuone on ensimmäinen Suomen leveysasteille tehty kasvihuonekirja.
Sonja Lumpeen puutarhakirja kertoo kaiken kasvihuoneen
perustamisesta ja siellä viljelystä. Hyvällä suunnittelulla puutarhassa on pian huone, josta on monenlaista iloa vuosiksi eteenpäin.
Mitkä materiaalit ovat juuri omaan tarkoitukseen sopivimmat,
minkä kokoinen kasvihuone olisi paras, miten perustus kannattaa
tehdä? Voiko kasvihuoneen pystyttää kalliolle, mitkä ovat parhaat tavat huolehtia lannoituksesta, kastelusta ja tuuletuksesta?
Mitä kaikkea kasvihuoneessa voi kasvattaa, ja miten? Miten
tunnistetaan ajoissa viat ja huolehditaan luonnonmukaisesti
tuholaistorjunnasta?
Flink, Raimo
Keksintöjen Puutarha
Hinta 15 €
Mediapinta 2014, 87 s. Til.no 6242
”Kukapa ei haluaisi asua kaupungissa järven rannalla ja omakotitalossa. Kovin harvoin se kuitenkaan onnistuu, joten valtaosa
suomalaisista hankkii kesämökin maalta. Takavuosina kesämökit
tuppasivat olemaan eräänlaisia pakkotyöleirejä, mutta onneksi
ajat ovat muuttuneet. Monelle tämän päivän mökkeilijälle puutarhanhoito ja hyötykasvien kasvattaminen on paitsi mieluisaa
puuhaa, myös hermolepoa.
Oma kiinnostukseni puutarhaan on vaikuttanut siihen, että
kovin monet keksintöni koskevat puutarhanhoitoa. Perheemme
kesämökki Lempäälässä on toiminut keksintöjen kehittely- ja
testauspaikkana jo vuosikymmenien ajan.
Esittelen tässä kirjassa toimivimmat keksintöni, joista tärkeimmät ovat mielestäni jätevesipuhdistamot ja monikäyttöinen
niksibetoni.”
Raimo Flink, keksijä, yrittäjä, tietokirjailija, 73 v.
TUOTELUET TELO 3–2014
53
Murtosaari, Jussi – Mäntynen, Petri
Perhosten Vuosi, suomalaiset perhoset
saaristosta tuntureille
Minerva Kustannus Oy 2013, 180 s.
Hinta 20,80 € Til.no 6251
Upeasti kuvitettu tietokirja suomalaisten perhosten elämästä vuoden kierrossa. Teos kertoo
perhosten uskomattoman moniulotteisesta elämästä.
Miten perhoset löytävät toisensa yön pimeydessä? Kuinka pitkään ne elävät? Millaisia ovat
siivettömät perhoset tai naarasperhosten siveysvyöt? Miksi osa lajeista ei ulkoisesti muistuta
perhosia lainkaan? Kaikkeen tähän ja moneen muuhun kysymykseen löytyy vastaus tästä
kirjasta.Teos avaa lukijan eteen ilmiöitä, joiden näkeminen luonnossa on usein paljain silmin
mahdotonta. Näyttävissä kuvissa saa ihailla vaikkapa lentävien perhosten siivenliikkeitä, muodonvaihdoksen yksityiskohtia tai perhosten kosiomenoja.
Naik, Anita
Laiskan Lissun opas ekoelämään
Schildts 2009, 186 s.
Hinta 6 €
Til.no 6252
Maapallon tulevaisuus huolettaa, mutta eihän yksi ihminen sille
mitään mahda... Jos vain asiat eivät olisi niin hankalia... Jos vain
olisi aikaa... Ja jos ekoilu ei olisi niin toivotonta hippitouhua.
Kuulostaako tutulta? Nyt tekosyitä on yhä vaikeampi keksiä,
sillä Laiskan Lissun opas ekoelämään tekee vihreistä valinnoista
entistä houkuttelevampia. Silti tämä vaaleanvihreä opaskirjanen
ei ole mitään heppoista luettavaa, vaan täyttä tavaraa. Kaikilla
elämänalueilla voi tehdä valintoja, jotka ovat hyväksi ympäristölle. Mukava lisäetu on, että ympäristöystävällisyys on yleensä
hyväksi myös omalle keholle. Kirja neuvoo kierrätysniksit ja
kertoo kuinka oman hiilijalanjäljen saa pienemmäksi.
TUOTELUET TELO 3–2014
54
Kirjapuoti
HINTATUOTENRO
Appelgren & Lindberg: Biodynaaminen puutarha, Otava 2012, 96 s.
14 €
6171
Biodynaaminen yhdistys: Luontopäiväkirja 2014, 112 s.
Biodynaaminen yhdistys: Mikä meitä ravitsee 2011, 160 s.
13,90 €
6051
25 € 15,50 €
6211
Cajander, R: Puutarhan parhaat perhoskasvit, Maahenki 2008, 176. s.
38,90 € 31 €
6234
Donner, Frondelius, Hemgård, Hägman: Villa Anneberg Annalan huvila,
Hyötykasviyhdistys ja Puutarhataiteen seura 2005, 119 s.
suomenk. 15 €
6310
ruotsink. 15 €
6315
Erkamo, M: Rikkakasviopas, Kasvinsuojeluseura ry. 2008, 110s.
22,10 € 15 €
6219
Fanqvist Skubla, E: Puutarhan ystävät ja viholliset – hyötyeläinten ja
tuholaisten luonnollinen tasapaino, Minerva 2014, 158 s. Flink, Raimo: Keksintöjen Puutarha, Mediapinta 2014, 87 s.
19 €
6452
15,00 €
6242
Gilbert, K: Luonnollista kauneutta, WSOY 2012, 144s.
21,90 €
6202
27 €
6436
19 €
6201
18,50 €
6044
37,50 € 26 €
6131
33,95 € 17,50 €
6236
Kaipainen, K: Luovaa Spelt-leivontaa, SunSpelt. 2007, 248 s. 25,90 € 17 €
Kettunen, R: Puputyttö ja vohvelisankari, Moreeni 2010, 120 s. 19 €
Kettunen, R: Puputytön juhlakirja, vegaanin herkkukirja, Moreeni 2011, 208 s. 21 €
Kiistala, M: Ruusuvettä ja koivunlehtiä, Nemo 2013, 177 s. 19 €
Kiuru, H: Pihapiirin puuston hoito, Moreeni 2005, 151 s. 29,50 € 20 €
Kivimetsä, Raija – Kivimetsä, Jouko: Hulluna hortaan, Mividata 2013, 175 s.
27,90 €
Krannila & Paalo: Omenapuu, Moreeni 2010, 192 s. 17 €
Kress, H: Käytännön lääkekasvit, Yrtit ja yrttiterapia Henrietta Kress. 2010, 152 s. 26 €
Kress, H: Käytännön lääkekasvit 2, Yrtit ja yrttiterapia Henrietta Kress 2012, 164 s. 26 €
6575
Harrison, L: Latinaa puutarhureille, Schildts & Söderströms 2013, 223 s. Hill, Fionna: Terveelliset ja maistuvat miniversot
– kasvata luonnon omaa superruokaa, Minerva 2012, 107 s Häggström, Heikkilä, Peiponen & Vuokko: Toukohärkä ja kultasiipi,
Otava 2005, 160 s.
Israelsson, L: Oma keittiöpuutarha Otava. 2011, 144 s.
Jung, A: Ihmisiä puutarhan huoneissa,
Shildts Kustannus 2011, 144 s. 6132
6142
6134
6309
6243
6451
6222
6204
TUOTELUET TELO 3–2014
55
HINTATUOTENRO
Kress, H: Praktiska läkeörter, 2011, 150 s.
Kuuluvainen, S: Kaupunkiviljelijän opas, WSOY 2013, 204 s.
Kvant & Palmstierna: Kukoistava kotipuutarha, Otava 2008, 575 s.
26 €
6905
25 €
6335
68,70 € 25,50 € 6330
28 €
6245
26 €
6250
Mannerström, L: Perinteistä joulupöytään, WSOY 2011, 240 s.
36,30 € 19 €
Mattila, H: Annalan huvilan orangeria, H:gin kaupunginmuseo 2003, 40 s.
16 €
Matz,A: Ihanat kärhöt, Minerva 2010, 157 s.
15 €
May, D: Red hot chili, kokkaa chilisti, Otava 2013, 159 s. 24 €
Murtosaari, Jussi – Mäntynen, Petri: Perhosten Vuosi, suomalaiset perhoset
saaristosta tuntureille, Minerva Kustannus Oy 2013, 180 s.
20,80 €
Mäki, L: Rento Akan kaali, Neirol 2012, 127 s. 33 €
Mäki-Valkama, T (toim.): Ajankohtaisia kasvinsuojeluohjeita,
Kasvinsuojeluseura ry. 2005, 328 s.
35,90 € 19 €
6166
Lumme, Sonja: Kotipihan kasvihuone, Tammi 2014 192 s.
Lönnqvist, Maria: Raakaleipurin parhaat kakut, Nemo 2014, 120 s.
Naik, Anita: Laiskan Lissun opas ekoelämään Schildts 2009, 186 s.
Nieminen, J: Herne rokkaa, Multikustannus 2008, 150 s.
6008
6115
6173
6251
6336
6220
6 €
6252
35 € 19 €
6207
Palstierna, I: Kesäkukat väriloistoa puutarhaan,
Minerva kustannus Oy 2012, 190 s.
29,90 € 21,60 €
Paungger & Poppe: Kuun vaikutus, Yläkuukustannus 2008, 220 s.
34 €
Pelkonen, M & Kylmälä, V: Pihalle! piharakentajan opas,
WSOY 2007, 143 s.
45 € 21 €
Persson, Roland: Pavut, linssit ja herneet Schildts 2010, 88 s.
8,50 €
Piippo, S: Elinvoimaa mausteista: terveelliset maustekasvit ja niiden käyttö,
Minerva Kustannus Oy. 2012, toinen painos, 336 s.
29,90 € 18,10 €
Piippo, S: Suomalaiset marjat – kaikki metsän ja puutarhanlajit,
Minerva Kustannus Oy. 2010, 320 s.
32,90 € 18 €
Piippo, Sinikka: Puhdasta ravintoa, Minerva 2013, 280 s.
26,50 €
Pöyhönen, A: Månen i ny och nedan, Yläkuu Kustannus. 2010, 100 s.
25 €
Pöyhönen, A: Yläkuu ja alakuu, Yläkuu Kustannus. 2005, 122 s.
25 €
Ranta, A: Hienohelma ja vanhapoika, Otava 2010, 144 s. 32 € 17,50 €
Rautio, Pirjo: Tuoksuvat tarhakurtturuusut/Doftande rugosarosor,
Suomen ruususeura 2014, 74 s.
14 €
Rosén & Rasehorn: Ihanat pelargonit, Otava 2011, 116 s.
26,90 € 17,40 €
Routio, Saila: Puutarha laatikoissa, Minerva 2013, 193 s (esittely Pähkylä 02/2013)
24 €
Räty, E: Kotipihan köynnökset 100 moni- ja yksivuotista lajiketta.
Taimistoviljelijät ry. 2008, 36 s. 6,50 €
6101
6189
6445
6260
6058
6450
6237
6841
6308
6820
6174
6091
6265
6120
56
TUOTELUET TELO 3–2014
HINTATUOTENRO
Räty, E: Kotipihan pensaat 170 parasta koristepensasta.
Taimistoviljelijät ry. 2008, 36 s. 6,50 €
Räty, E & Marttinen, H: Suomalainen metsäpuutarha, WSOY 2014, 176 s. 31 € Rönnblom, E: Sitrushedelmiä omasta puusta ja puutarhasta,
Minerva 2010, 64 s. 23,90 € 6,50 €
Salonen, K: Mielen luonto, Green spot. 2010, 143 s. 25 € 14 €
Samuelsson & Schenkmans: Opi leikkaamaan puita ja pensaita,
Minerva 2012, 96 s. 24,90 € 18,10 €
Schöneck, A: Vihannesten maitohapposäilöntä, Biodynaaminen yhdistys
kolmas korjattu painos 2012, 80 s. 16,50 €
Svenska Trädgårdsförbundelset: Skoj att fixa i trädgården,
Svenska Trädgårdsförbundet rf. 2010, 83 s.
3 €
Thun & Thun: Kylvö- ja korjuukalenteri 2014, Rihu ry. 2013, 64 s.
14,50 €
Titchmarsh, A: Keittiöpuutarha Puutarhurin ABC Otava 2013, 148 s.
26 €
Torkkeli & Blåberg: Aidon maun juurilla, WSOY 2011, 256 s. 39 € 19 €
Tuominen, K: Kaikki kompostoinnista, Minerva Kustannus 2008, 96 s. 25,90 € 8,50 €
Tuominen, K: Syötävän kaunis piha, Minerva Kustannus Oy 2014, 198 s.
24 €
Tuominen & Niemi: Maanpeitekasvit – luo vehreä pihapiiri,
Minerva Kustannus Oy 2012, 242 s. 29,90 € 16,30 €
Tönsberg Tommy, Ingebretsen Kenneth: Hehkuvat sipulikukat
– 250 kauneinta lajia, Minerva Kustannus Oy 2013, 208 s.
15,50 €
Terveyssnapsit, -viinit ja -liköörit, Saksan kielestä kääntänyt ja työstänyt
Marita Vihervuori, Minerva Kustannus Oy 2012, 160 s.
13 €
Ullenius, A: Keittiöpuutarhurin käsikirja,
Minerva Kustannus Oy. 2011. 128 s. 27,90 €­ 15 €
Ullenius, A: Yrttimaa – ruukku ja puutarhaviljelijän opas,
Minerva Kustannus Oy. 2011. 127 s. 27,90 € 15 €
Ursing & Wanntorp: Otavan värikasvio, Uudistettu laitos
(toim. Arto Kurtto ja Leena Helynranta, Otava 2011, 272 s. 16,80 €
Vanhanen & Nevakivi: Lapsen oma luontokirja, Minerva 2012, 70 s.
Vehmanen: Miksi leppäkertulla on pilkut, Minerva 2011, 32 s. Vireaho & Tammikari: Onnellisen puutarhurin vuosi, WSOY. 2013, 205 s. 27,50 € Von Orlow, M: Hyönteishotelli – rakenna koti pölyttäjähyöteisille –
30 helppoa mallia, Minerva 2014, 95 s. Widlundh & Johanson: Koristeheinät, WSOY. 2006, 96 s. Woram: Puutarhapuuhia lasten kanssa, Karisto 2009, 126 s. Kirjojen hinnat sisältävät 10%, elintarvikkeet 14% ja muut 24% arvonlisäveron.
6121
6266
6448
6824
6168
6246
6840
6014
6325
6332
6473
6261
6203
6263
6563
6059
6056
6339
13,50 €
6577
9,50 €
6489
19,40 €
6606
15,50 €
6439
31 € 18,10 €
6140
9,50 €
6117