Timo-Erkki HEino SääSTöpankkikäräjiSTä Tuli

Artikkeli
30
Timo-Erkki Heino
Säästöpankkikäräjistä
tuli kallis erehdys
Suomen säästöpankkikäräjät
olivat suuret, pitkät ja kalliit.
niissä oli kaksi vaihetta.
Ensimmäinen vaihe oli perusteltu
ja tuloksekas, toinen vaihe
poliittisesti tarkoituksenmukainen ja suureksi osaksi
tulokseton. Nopea, helppo ja
veronmaksajalle halpa tapa käydä
oikeutta ei riittänyt poliitikoille.
P
ankkikriisille ja lamalle etsitään aina syyllisiä. Näin käy nyt ja niin kävi Suomen
1990-luvun alun laman jälkiselvittelyissä.
Tuolloin laman syyllisiksi löydettiin pienempien säästöpankkien hallitusten maallikkojäsenet ja johtajat. Valtio haastoi oikeuteen lähes 300 säästöpankkilaista, oikeudenkäynnit
kestivät eri oikeusasteissa 14 ja puoli vuotta ja
maksoivat veronmaksajille noin 18 miljoonaa.
Valtio aloitti oikeudenkäynnit joulukuun lopussa 1993. Piste tälle Suomen taloushistorian
pisimmälle oikeudenkäyntien sarjalle lyötiin
kesällä 2008 juhannuksen jälkeen, kun Korkein
oikeus ei myöntänyt valituslupaa Lounais-Suomen säästöpankin johdon vahingonkorvausjutussa.
Suomen säästöpankkikäräjät olivat suuret,
pitkät ja kalliit. Pienempi, lyhyempi ja ennen
kaikkea veronmaksajille halvempi tapa käydä
oikeutta oli myös tarjolla. Mutta se ei syksyllä 1993 kelvannut Ahon hallitukselle eikä poliitikoille.
Vahingonkorvauksia, ei rikoksia
Tässä tarkasteltavissa oikeudenkäynneissä oli
kysymys vahingonkorvauksista. Ei siis rikoksista, vaikka näitäkin joissakin säästöpankeissa
oli. Kyse oli siitä, että vastaajat olivat huolimattomuudellaan aiheuttaneet luottotappiot eli
vahingot, joita valtio vaati korvattaviksi.
Suurin osa oikeuteen haastetuista oli pienempien säästöpankkien hallitusten maallikkojäseniä, teknikoita, maanviljelijöitä, pien-
3520152.indd 30
7.4.2010 16:37:22
31
Artikkeli
yrittäjiä, aika tavallisia suomalaisia. Suurin syy
Suomen pankkikriisi oli niin syvä, että jouluottotappioihin oli Suomen Pankin sekä Hol- duttiin pankkien yleensä välttelemiin julkisiin
kerin ja Ahon hallitusten virheellinen talous- oikeudenkäynteihin. SSP:lle, Säästöpankkien
politiikka, joka aiheutti ensin laman ja sitten keskusosakepankki SKOP:lle ja STS-pankille
pankkikriisin.
valtio antoi suoraa pankkitukea. Määräysvalta
Säästöpankkilaisten haasteista päätettiin siirtyi tuen vastikkeena valtiolle eli poliitikoille
Suomen Säästöpankki SSP:n ylimääräisessä ja hallitukselle, jotka eduskunnan ohjeistukselyhtiökokouksessa 28.12.1993.
la päättivät näissä pankeissa ryhtyä oikeudenPankeissa ei yleensä ryhdytä julkisiin oikeu- käynteihin.
Muissa pankeissa oli mahdollista jatkaa endenkäynteihin, vaikka olisi tapahtunut vakaviakin väärinkäytöksiä. Väärinkäytöksiin syyllisty- tistä pankkitapaa. Väärinkäytökset ja tappiot
neelle annetaan potkut ja taloudelliset mene- kärsittiin hiljaisuudessa, ilman julkisia oikeutykset kärsitään kaikessa hiljaisuudessa. Oikeu- denkäyntejä. Osuuspankki-ryhmässä oli padenkäyntien mukanaan tuoma kielteinen julki- rikymmentä pankkia, joissa pankinjohtajilta
vaadittiin vahingonkorvasuus voi vain heikentää panuksia pääasiassa pankin sikin liiketoimintaa.
Kun SSP:n yhtiökokous
säisillä vapaaehtoisilla sopipäätti oikeusjuttujen nostamuksilla tai välimiesmenetmisesta, niin Suomen Säästötelyllä. Vain muutamassa taLinjapäätös teki
pankki ei ollut enää toiminpauksessa päädyttiin julkisiin
nassa. Ei ollut pankkia, jonka
rikosoikeudenkäynteihin.
oikeudenkäynimagoa ja mainetta olisi pitäKOP:ssa ongelmatapauksia
neistä pitkiä,
nyt suojella.
oli saman verran, mutta niismutkikkaita
sä ei potkujen lisäksi vaaditPari kuukautta ennen oija kalliita.
tu edes vahingonkorvauksia.
keudenkäyntejä maan halliSYP:n tilanne oli suurin piirtus Esko Ahon ja Iiro Viinasen
tein sama.
johdolla oli pilkkonut Suomen Säästöpankin ja myynyt
Säästöpankki aloitti
sen kilpailijapankeille.
oikeudenkäynnit itse
Suomen Säästöpankin pilkkominen ja myyminen oli herättänyt nurinaa. ”Väärinkäytöksiin syyllistyneet vastuuseen teSäästöpankeilla oli uskollisia asiakkaita. Mo- oistaan” oli tylyn ytimekäs otsikko Säästöpanknin paikoin pankkikilpailu väheni. Pilkkoja- ki-lehdessä marraskuun lopussa 1992. Jutussa
kerrottiin, kuinka muutamasta Suomen Sääspankkien imagolle ja maineelle – ja myös maan
hallitukselle, joka oli pilkkomisen päättänyt – töpankkiin liittyneestä pankista oli fuusiovaiei ollut ainakaan epäedullista, jos tässä tilan- heen tarkemassa syynissä löytynyt sekä selviä
teessa rötöstelyn ja väärinkäytösten varjo lan- väärinkäytöksiä että luottotappioihin johtakesi säästöpankkien ja satojen säästöpankki- nutta leväperäistä toimintaa.
laisten suuntaan.
”Tapaukset tutkitaan tarkasti ja asianomaiset
Säästöpankkilaisten oikeudenkäynneistä saatetaan teoistaan vastuuseen”, linjasi SSP:n
päättivät muodollisesti SSP:n uudet omistajat toimitusjohtaja Paavo Prepula.
eli KOP, SYP, Postipankki ja osuuspankit. AsialKun Suomen Säästöpankki oli perustettu kelisesti oikeudenkäynneistä kuitenkin päätti sällä 1992, niin pankkia ryhdyttiin heti panevaltio, Valtion vakuusrahasto. Näin oli erityi- maan rivakasti kuntoon. Pöytä haluttiin saasesti sovittu valtion ja ostajapankkien välisessä da puhtaaksi. ”Likaisena tusinana” tunnettujen ongelmasäästöpankkien roskista haluttiin
SSP:n luovutussopimuksessa.
3520152.indd 31
7.4.2010 16:37:23
Artikkeli
eroon. Noin puolet pankin- ja konttorinjohtajista vaihdettiin. Johtajia, jotka olivat olleet aiheuttamassa säästöpankkileirin mittavia tappioita, ei haluttu mukaan uuden pankin hallintoon.
Osa pankin kuntoon saattamista oli se, että SSP ryhtyi oma-aloitteisesti valmistelemaan
oikeustoimia väärinkäytöksiin syyllistyneitä johtajia kohtaan. Näin oli menetelty jo aikaisemmin muutamassa paikallisessa säästöpankissa. Toimet olivat joko vastuuvapauden
epäämisiä ja vahingonkorvausoikeidenkäyntien valmistelemista tai rikosepäilyissä tutkintapyyntöjä poliisille.
Loppusyksyyn 1993 mennessä Suomen Säästöpankki oli aloittanut oikeudelliset toimet yhteensä 18:aa pankin- ja konttorinjohtajaa vastaan kaikkiaan 13:sta säästöpankista.
Vaikka pankinjohtajat karttavatkin oikeudenkäyntejä, niin säästöpankkilaiset yleisesti pitivät tuolloin ja pitävät edelleenkin näitä
SSP:n aloittamia oikeudenkäyntejä perusteltuina. Muutamissa säästöpankeissa meno oli
ollut niin vastuutonta, että oikeudenkäynnit
olivat paikallaan.
Oikeudenkäyntien lopputulos vahvistaa käsityksen. SSP:n valmistelemat tapaukset päätyivät osaksi vakuusrahaston myöhemmin
aloittamia vahingonkorvausoikeudenkäyntejä. Näistä SSP:n valmistelemissa tai aloittamissa oikeudenkäynneissä 18:sta pankin- ja konttorinjohtajasta 15 määrättiin maksamaan korvauksia.
SSP:n aloittamista jutuista siis yli 80 prosenttia päättyi siihen, että vastaajat määrättiin korvauksiin. Tällaista ”onnistumisprosenttia” juristit pitävät vahingonkorvausjutuissa suorastaan erinomaisena.
Jos oikeudenkäynnit olisivat jääneet tähän,
niin ne olisi voitu hoitaa nopeasti, helposti ja
halvalla. Lopputulos olisi ollut veronmaksajille
edullinen, koska maksetut korvaukset olisivat
todennäköisesti olleet suuremmat kuin oikeudenkäyntien kulut. Tämähän on vahingonkorvausoikeudenkäyntien varsinainen tarkoitus.
Nopea, helppo ja veronmaksajalle halpa ta-
3520152.indd 32
32
pa käydä oikeutta ei kuitenkaan riittänyt poliitikoille.
Valtio vaati laajoja oikeudenkäyntejä
Valtion vakuusrahasto VVR päätti joulukuun
lopussa 1993 nostaa kanteet yhteensä 284 säästöpankkilaista kohtaan. Vakuusrahasto haastoi
oikeuteen 17 pankin- ja konttorinjohtajaa, joiden oikeusjuttujen valmistelun SSP oli jo aloittanut, sekä 267 säästöpankkilaista lisää. Verrattuna SSP:hen VVR haastoi oikeuteen 15-kertaisen määrän vastaajia.
VVR:n päätöksellä haastettiin säästöpankkilaisia sekä niistä pankeista, joissa SSP oli jo
aloittanut oikeudenkäyntien valmistelun, että
14:stä muustakin säästöpankista.
Suurin ja lopputuloksen kannalta tärkein
muutos aikaisempaan SSP:n linjaan oli se, että
vakuusrahasto päätti haastaa oikeuteen myös
säästöpankkien hallitusten jäsenet. Suurin osa
oikeuteen haastetuista, 211 ihmistä – 75 prosenttia – olikin hallitusten maallikkojäseniä.
Oli yleisesti tiedossa, että käytännön luottopäätökset säästöpankeissa teki toimiva johto. Hallitusten vastuu luotonannosta oli usein
muodollista jälkikäteisvalvontaa. Esimerkiksi
tästä syystä olisi ollut täysin perusteltua jättää hallituksen jäsenet oikeuteen haastamatta.
Vahingonkorvausjutussahan kantaja saa valita
keneltä korvauksia vaatii.
VVR:n linjapäätös teki oikeudenkäynneistä
pitkiä, mutkikkaita ja kalliita.
Säästöpankkikäräjiä käytiin ympäri maata
26 käräjäoikeudessa, kuudessa hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa kaikkiaan 14
ja puolen vuoden ajan. Asianajat rikastuivat
ja veronmaksajat köyhtyivät. Vahingonkorvausoikeudenkäyntien tavoitteena on saada ainakin osa aiheutetusta vahingosta takaisin, ei
se, että joudutaan maksamaan vielä lisää, niin
kuin nyt tapahtui.
Oikeuden päätökset osoittavat oikeudenkäynnit suureksi osaksi turhiksi. Vakuusrahaston aloittamissa oikeudenkäynneissä 267:sta
vastaajasta 165:n kanteet hylättiin tai valtio luopui kanteista heitä kohtaan. Vain 80 vastaajaa
7.4.2010 16:37:23
33
Artikkeli
määrättiin korvauksiin. Vakuusrahaston nostamista kanteista on hävitty 67 prosenttia eli
kaksi juttua kolmesta
Säästöpankkien vahingonkorvausoikeudenkäynnit ovat maksaneet valtiolle eli veronmaksajille erilaisina erityistarkastusten ja oikeudenkäyntien kuluina yhteensä yli 23 miljoonaa euroa.
Kun korvauksin määrätyt ovat tähän mennessä maksaneet valtiolle 4,8 miljoonaa, niin
oikeudenkäyntien loppulasku veronmaksajille
on runsaat 18 miljoonaa euroa. Korvauksia saataneen vielä lisää noin 150 000 euroa, 12 henkilöä maksaa nimittäin edelleenkin valtiolle vahingonkorvauksia.
ottoa, että nämä oikeudenkäynnit täytyy hoitaa
mahdollisimman laajassa määrässä. Ei ollut
syytä lepsuilla. Poliittisen vallan taholta haluttiin hyvin laajamittaista vastuiden selvittelyä.”
Pekka Laajasen lisäksi vakuusrahaston johtokuntaan kuuluivat muun muassa kauppa- ja
teollisuusministeriön kansliapäällikkö Matti
Vuoria (varapuheenjohtaja), Helsingin kauppakorkeakoulun rehtori Veikko Jääskeläinen,
Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun professori Pentti Talonen – joka oli ollut myös vaille korvauskanteita jääneen Helsingin suomalaisen säästöpankin hallituksen jäsen (!) – sekä
varajäseninä muun muassa professorit Eva Liljeblom Ruotsalaisesta kauppakorkeakoulusta, Heikki
Pankkituki johti
Niskakangas Kauppakorkeapankkioikeudenkäynteihin
koulusta ja Jouko Ylä-LiedenValtion vakuusrahaston johpohja Tampereen yliopistosta.
Veronmaksajien
tokunnan tuolloisen puheenTällä kokoonpanolla vajohtajan, Valtiovarainminiskuusrahaston johtokunta kokannalta surkea
teriön lainsäädäntöjohtajan
kouksessaan 20.12.1993 päätlopputulos oli
ti säästöpankkilaisten vahinPekka Laajasen mukaan pannähtävissä jo
gonkorvausoikeudenkäynkeille maksettu pankkituki oli
hyvin aikaisessa
neistä.
suunnattoman raskas veronvaiheessa
maksajien kannalta. Päätös
Kanteiden nostoa edelsivät
oikeudenkäynneistä oli niissäästöpankeissa tehdyt erityistilintarkastukset. Varsin
sä oloissa melkeinpä välttähatarien erityistarkastusten
mätön.
Oikeudenkäynneistä päätpohjalta vakuusrahasto tilasi
sitten joulukuussa 1993 eri asianajotoimistoilti vakuusrahaston johtokunta. Johtokunnan
toimia valvoi kansanedustajista koottu VVR:n ta ympäri Suomea lausunnot siitä, kannattaahallintoneuvosto, jonka muodostivat Suomen ko kanteita nostaa.
Kun asianajotoimisto antoi lausuntonsa vaPankin pankkivaltuutetut. Syksyllä 1993 hallintoneuvostoon kuuluivat kokoomuksen Pentti kuusrahastolle, se tiesi, että kanteen nostamisMäki-Hakola (puheenjohtaja) ja Mauri Miet- ta suosittava lausunto johti samalla todennätinen, keskustan Olavi Ala-Nissilä, Anneli Jäät- köisesti hyvinkin tuottoisan jutun saamiseen
teenmäki ja Tellervo Renko, Sdp:n Tuulikki Hä- toimistolle.
Lausuntopyyntö siis pikemminkin kannusmäläinen ja Jussi Ranta sekä Vasemmistoliiton
ti mahdollisimman monen kanteen nostamiEsko Seppänen ja Rkp:n Jörn Donner.
Nyt eläkkeellä oleva lainsäädäntöjohtaja seen kuin perusteelliseen harkintaan.
Joissakin jutuissa sekä käräjäoikeus että hoLaajanen muistaa hallintoneuvoston linjaukset VVR:n johtokunnalle:
vioikeus hylkäsivät kaikki kanteet. Tällaisia
”Alkuun tuli hyvin tiukkaakin viestiä. Kan- pankkeja olivat Etelä-Kymi, Päijät-Häme, Pohnanotot eivät olleet virallisia, mutta yksittäisil- jois-Savo ja Oulun alue. Kaakkois-Kymissä valtä jäseniltä tuli hyvin paljon sellaista kannan- tio peruutti kanteet parin kuukauden kuluttua
3520152.indd 33
7.4.2010 16:37:23
Artikkeli
34
na on valtio, niin kansalaisia
tulee kohdella korostetun taSSP:n
Korvauksiin
VVR:n
Korvauksiin
sapuolisesti ja yhdenvertaialoittamat Hylätyt määrättiin
aloittamat Hylätyt 1 määrättiin
sesti. SäästöpankkioikeuEtelä-Satakunta
1
1
Kanta-Uusimaa*
1
1
3
2
1
denkäynneissä näin ei ollut
2
2
19
17
2
Keskipohja*
Keski-Uusimaa
1
1
16
7
9
menetelty, totesivat kansanKivijärvi
1
1
5
5
edustajat:
Koillis-Suomi
2
1
1
9
8
1
Kokkolanseutu*
1
1
16
7
9
”VahingonkorvausoikeuKorsnäs*
1
1
denkäynneistä
on muistettaKuhmo
3
3
Lounais-Suomi* 2
2
2
25
3
va,
että
kanteiden
nostamisSatakunta
1
1
Turun alue* 3
1
1
perusteet
eivät
käytännössä
1
1
11
10
1
Turun työväen*
noudata yhtenäistä linjaa
Etelä-Kymi
17
17
Erityisesti säästöpankkiHeinola
14
13
1
Humppila
6
6
en luottamushenkilöjohto
Kaakkois-Kymi
7
7
on joutunut kohtuuttomaan
Laitila
10
9
1
*
Luoteis-Uusimaa
2
1
1
tilanteeseen. Valtaosa tästä
Mäntsälä
13
1
12
joukosta on hoitanut tehtäOrivesi
13
12
1
Oulun alue
24
24
viä tavanomaisen kansalaisPohjois-Karjala
24
4
20
Pohjois-Savo
1
1
toiminnan luonteisesti ilman
Päijät-Häme
4
4
oman voiton pyyntiä ja pyrToijala
9
8
1
Tornionlaakso*
19
13
6
kimättä hankkimaan itselYhteensä
18
3
15
267
165
80
leen taloudellista hyötyä.
* pankissa myös tuomioon johtanut pankin- tai konttorinjohtajien rikosoikeudenkäynti
1 sisältää myös tapaukset, joissa valtio luopui kanteista
Edellä olevista syistä tulisi
2 LSP:n 22 hallituksen jäsentä sopi asian ilman oikeuden tuomiota
vahingonkorvausoikeuden3 ainoa tapaus, jossa VVR ei yhtynyt SSP:n aloittamiin oikeustoimiin
niiden nostamisesta. Haastettuja näissä jutuiskäynneissä pyrkiä sovintoon.
sa oli yhteensä yli 50 ihmistä. Aihetta olisi siis Tämä voisi valiokunnan mielestä tapahtua ilollut perusteellisempaan harkintaan jo ennen man, että asiassa olisi vielä välttämättä alioikanteiden nostoa.
keuden ratkaisuakaan, koska näin säästettäiPerusteellisemman harkinnan aika tuli, kun siin merkittävästi kustannuksia.”
kanteiden nostosta oli kulunut aikaa kolme
Tätä periaatelausumaa enempää kansanvuotta.
edustajat eivät kuitenkaan halunneet kohtuuttomiin oikeudenkäynteihin puuttua. Kun valKolmen vuoden kuluttua
tio oli laittanut oikeuden pyörät pyörimään,
virhe tunnustettiin
niin johdonmukaisuuden ja haastettujen – täsEduskuntavaalien jälkeen Aho-Viinasen hal- sä vaiheessa – yhdenvertaisen kohtelun peruslitus oli vaihtunut Lipposen sinipunaan. La- teella virkamiehet jatkoivat oikeudenkäyntien
man syvin pohja oli ohitettu. Käsitellessään sarjaa vielä 12 vuotta eduskunnan kriittisen
pankkitukea yleisesti eduskunnan valtio- lausuman jälkeenkin.
varainvaliokunta joulukuussa 1996 kiinnitti
Sovintoon ilman oikeuden ratkaisua pääshuomiota myös säästöpankkioikeudenkäyn- tiin vain kerran, Lounais-Suomen säästöpanteihin.
kin LSP:n hallituksen tapauksessa. MonimutKansanedustajat arvostelivat muun muassa kaiset rikosjutut venyttivät Salon käräjäoikeusitä, että kanteiden nostossa ei ollut noudatet- dessa vahingonkorvausoikeudenkäynnin vartu tasapuolisuutta. Oikeusvaltiossa oikeuden- sinaisen käsittelyn aloittamista todella kauan.
käyttö ei voi olla sattumanvaraista. ErityisesSiksi Salon käräjäoikeudessa tehtiin useita
ti silloin, kun toisena osapuolena eli kantaja- yrityksiä sovintoratkaisusta, mutta ne kaatuiSääStöpankkikäräjien kakSi aaltoa
Vahingonkorvausoikeudenkäynneissä haastetut henkilöt
3520152.indd 34
7.4.2010 16:37:23
35
Artikkeli
vat vakuusrahaston vastustukseen. Kesäkuussa
2005, kun oikeudenkäynti oli ollut vireillä lähes
12 vuotta, sovintoon vihdoin päästiin. LSP:n
hallituksen 22 jäsentä sopivat asian ja maksoivat korvauksina yhteensä 297 000 euroa. Alun
perin 1993 valtio oli vaatinut heiltä korvauksia
134 miljoonaa euroa.
Valtion kulut LSP:n pitkässä juttukokonaisuudessa, joka sisälsi hallituksen jäsenten vahingonkorvauskanteen lisäksi myös johdon
ja asiakkaiden rikosjuttuja, olivat yhteensä yli
4 miljoonaa euroa.
Surkea lopputulos ennalta tiedossa
Kun oikeudenkäynteihin ryhdyttiin, niin kaikki juridiikan asiantuntijat tiesivät, että niissä
vedetään vesiperä. Oikeudenkäynnit tulisivat
maksamaan paljon enemmän kuin mitä vastaajilta koskaan korvauksina saataisiin perityksi.
Vahingonkorvausoikeudenkäyntien toiseksi
tavoitteeksi ilmoitettiin se, että haluttiin saada
oikeudellista linjausta siihen, mikä on pankkitoiminnassa moitittavaa huolimattomuutta ja
mikä hyväksyttävää riskinottoa. Tämäkin tavoite vesittyi, kun korkein oikeus ei ottanut riittävästi tapauksia käsiteltäväkseen ja keskenään
ristiriitaisia hovioikeuksien ratkaisuja jäi näin
voimaan.
Valtion ja veronmaksajien kannalta surkea
lopputulos oli nähtävissä jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Helsingin Sanomat selvitti asiaa
toukokuussa 1997. ”Asianajajat ansainneet 60
3520152.indd 35
miljoonaa markkaa säästöpankkien oikeudenkäynneistä” kuului otsikko. Jutussa kerrottiin
kuinka miljardivaateet kutistuvat miljooniksi
ja kuinka kantaja eli valtio onkin muuttunut
korvausten saajasta maksajaksi.
Myös tuolloista Keskustan puheenjohtajaa
Esko Ahoa haastateltiin. Aho, joka lehden luonnehdinnan mukaan pääministerikautenaan oli
”vimmalla ajanut” erityistarkastuksia ja oikeudenkäyntejä, kannatti prosessia edelleenkin:
”Tämä on ainoa tapa, jolla kansalaiset ovat
ylipäätään saattaneet sietää valtavan rahamäärän, joka on jouduttu pankkien holtittoman lainanannon takia yhteiskunnan varoista
maksamaan. Kansalaisilla on varmaankin sellainen käsitys, että nämä ihmiset ovat päässeet
liian vähällä.”
Aho palasi aiheeseen kymmenen vuoden
kuluttua vuonna 2006 Säästöpankki Aktian
180-vuotishistoriikissa ”Ihmisen kokoinen”.
Kirjan haastattelussa Esko Aho edelleenkin
kannatti oikeudenkäyntejä, mutta nyt yhdellä varauksella:
”Oikeudenkäynnit olivat Ahon mukaan väistämättömiä. Tapahtunut oli tarvetta käydä läpi
juridisesta näkökulmasta. ‘Oli silti erehdys yrittää tehdä luottamusmiehistä juridisesti vastuullisia. Heidän oli usein mahdotonta tietää,
mitä oikein tapahtui’, Esko Aho sanoo”.
Yrityksen tehdä yli 200:sta säästöpankkien
luottamusmiehestä juridisesti vastuullisia valtio teki silloin, kun Esko Aho pääministerinä
johti maan hallitusta.
7.4.2010 16:37:23