Vuosikertomus 2013 - Porin prikaatin kilta ry

Porin prikaatin kilta ry
Vuosikertomus 2013
KILLAN PERUSTEHTÄVÄ
Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta
sekä lähentää toisiinsa Porin prikaatia ja sen
täydennysalueen väestöä.
Kilta toimii jäsentensä keskeisenä yhdyssiteenä,
vaalii historiallisia perinteitä ja yhteisiä muistoja.
Kilta pyrkii edistämään Porin prikaatissa palvelevien varusmiesten viihtyvyyttä.
2
Porin prikaatin kilta 2013
PORIN PRIKAATIN KILTA VUONNA 2013
Kiltamme 55. toimintavuoden vuosikokous pidettiin poikkeuksellisesti jo maaliskuun lopulla, jotta voimme toukokuun ylimääräisessä kokouksessa vahvistaa ja osittain saattaa voimaan sääntöjen muutoksen. Samalla muuttui myös Killan nimi, joka on yhdistysrekisteriin merkitsemispäivästä 12.11.2013 alkaen Porin
prikaatin kilta ry. Lähinnä teknisluonteiset muutokset palvelevat toivoaksemme myös yhteistyötä uudistuvan taustayhteisömme Porin prikaatin kanssa.
Maanpuolustuskiltojen liiton vuosikokouksessa 20.4. nimettiin 16 000:sta liiton jäsenestä Vuoden kiltalaiseksi rahastonhoitajamme Eino Järvinen tunnustuksena pitkään jatkuneesta väsymättömän uutterasta
työstä kiltamme ja myös liiton hyväksi. Järviselle myönnettiin 4.6. Suomen Leijonan Ritarimerkki.
Vuosijuhlassa 11.5. puheen pitänyt kenraalimajuri Markku Nikkilä arvioi EU:n ja Naton turvallisuusjärjestelmien kehitystä ja nykytilaa sekä Suomen asemaa sotilasliittojen ulkopuolella. Porilaispäivä 8.6. Salossa
veti väkeä Porista saakka. Eversti Arvid Hornin haudalla Halikon kirkossa vietetyn arvokkaan muistohetken jälkeen tutustuimme Halikon muinaisiin asuinalueisiin ja suoritimme kulttuurikierroksen Wiurilan,
Vuorentaan ja Joensuun kartanoihin.
Helsingin alueosaston 22.10. järjestämä jäsentilaisuus, jossa prikaatikenraali Eero Pyötsiä piti alustuksen,
on hyvänä esimerkkinä kiltatoiminnasta ohjelmatarjonnan kannalta haastavassa toimintaympäristössä.
Joukko kiltalaisia vieraili 4.12. Niinisalossa Kankaanpään kenttätykistökillan ja Tykistöprikaatin vieraana.
Seurasimme Länsi 2/13-harjoitusta ja vaikuttavia kenttätykistöammuntoja. Tutustuimme kiertoajelulla ja
eversti Mikael Feldtin esitelmän avulla varuskuntaan ja sen kokoonpanoon 1.1.2015 alkaen.
Varusmiespalvelukseen kutsutuille ja heidän läheisilleen järjestettiin vanhaan tapaan tiedotustilaisuudet
neljällä paikkakunnalla kolmisen viikkoa ennen palvelukseenastumispäiviä. Kiltalaisia oli mukana 23.8.
Huovinrinteellä järjestetyssä 50-vuotisjuhlassa muistelemassa Heikkilän kasarmilta Säkylään pyöräilleen
Kuuselan pataljoonan asettumista uusiin kasarmeihin.
Mouhijärvellä vietettiin 14.7. Selkeen kartanon 400-vuotisjuhlia, joihin Porin prikaatin lippu ja kiltamme edustajat osallistuivat. Porin Rykmentin komentajan virkatalona kartano palveli vuosina 1684-1794:
ensimmäinen eversti oli Kristian von Stefken ja 28. ja viimeinen Wilhelm Mauritz Klingspor, Lavian-Suodenniemen-Mouhijärven alueella oli pitkään Porin Rykmentin upseerien virkatalojen lisäksi myös pääosa
alipäällystöä ja miehistöä, jotka arkisen maanviljelyksen tms. työn ohessa harjoittelivat sotilastaitoja. Killan
edustajat paljastivat Mouhijärven vanhalla hautausmaalla sijaitsevan eversti Henrik von Dellwigin hautakarmin seinällä laatan 10.2.1758 tapahtuneessa kartanon tulipalossa menehtyneiden everstin ja viiden lapsen muistoksi. Perinnetyössä on aiheellista vastaisuudessa kohdistaa huomiota laajemmin Porin Rykmentin
rekrytointialueitten kartoittamiseen.
Turun Messut elokuussa keräsivät viitenä päivänä runsaasti väkeä. Kiltamme osastolla päivysti kolme-neljä
henkilöä esittelemässä toimintaamme, jakamassa esitteitä ja Porilainen-lehtiä. Vuoden lopussa jäsenmäärämme oli 1.207, joista 42 saatiin messuilta.
Kiitän kaikkia aktiivisia kiltalaisia panoksestanne Porilaisten hyväksi. Jäsenlehtemme päätoimittaja, eversti
Mikael Feldt siirtyi 1.11. Tykistöprikaatin komentajaksi. Kiitän kiltaveli Mikaelia hyvästä yhteistyöstä. Uusi
esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Janne Jaakkola on aloittanut lupaavasti päätoimittajan tehtävissä ja
omaksunut aktiivisen roolin kiltatoiminnassa. Lämmin kiitos Porin prikaatin komentajalle, eversti Juha
Pyyköselle hienosta tuesta työllemme. Kiitän myös valtuuskuntaamme ja sen puheenjohtajaa Arto Arvosta
vahvasta panoksesta arkisessa työssämme ja lehden ilmoitushankinnassa.
Turussa 5. helmikuuta 2014
Timo Mäki
Killan puheenjohtaja
3
TAPAHTUMIA2013
Selkeen kartanon 400-vuotisjuhlassa seppeleen laskivat Mouhijärvi-seuran pj. Raimo
Vasama, everstiluutnantti Tero Minkkinen
Porin prikaatista ja killan pj. Timo Mäki
MPKL piti liittokokouksensa Huovinrinteellä.
Majuri Pekka Kinkku kertoi Porin Rykmentin
ja Porin prikaatin historiasta.
Killan jäseniä oli seuraamassa Länsi
2/2013 –harjoitusta Niinisalossa. Samalla
tutustuttiin Tykistökillan jäseniin.
Ensimmäiset taiteilija Erkka Auermaan
tekemät patsaat luovutettiin kenraalimajuri
Markku Nikkilälle ja vuorineuvos Simo Palokankaalle.
Helsingin alueosasto järjesti esitelmätilaisuuden, jossa puhujana oli prikaatikenraali
Eero Pyötsiä
Killan toiminta sai huomionosoitusta valtakunnan tasolla kun killan taloudenhoitaja Eino
Järvinen valittiin Vuoden kiltalaiseksi 2013.
4
Porin prikaatin kilta 2013
LOIMAAN ALUEOSASTO
Osallistuttiin kansalliseen veteraanikeräykseen 10.3.2013. Toteutettiin lipaskeräyksenä.
Pidettiin Killan Loimaan alueosaston vuosikokous Vallox Oy tiloissa 22.4.2013. Aluksi tutustuttiin
Vallox Oy:n toimintaan toimitusjohtaja Rauno Mäkelän sekä tuotantopäällikkö Mikko Mäen opastuksella. Tämän jälkeen pidettiin vuosikokous, johon osallistui 34 jäsentä.
Järjestettiin matka Panssariprikaatiin Parolaan 29.4.2013. Ohjelma kuului ruokailu varuskuntaravintolassa, Länsi-Suomen sotilasläänin esikunnan esikuntapäällikön eversti Jukka Oravan esitelmä,
Panssariprikaatiin tutustuminen kapteeni Ari Viitalan opastuksella sekä iltakahvi sotilaskodissa.
Matka tehtiin yhteiskuljetuksella O & I Niinimäen kuljetuksella. Matkalle osallistui 48 killan jäsentä.
Osallistuttiin pääkillan vuosikokoukseen ja vuosijuhlaan Porin prikaatissa 11.5.2013.
Järjestettiin 4.6.2013 Maanpuolustuskiltojen liiton ansioristien luovutus ja kahvitilaisuus Ravintola
Ankkuripaikassa yhdessä Vääpelikerhon kanssa. Loimaan alueosaston jäsenistä hopeisen ansioristin
sai Tapio Vuolle ja pronssisen ansioristin Juha Nepponen.
Järjestettiin Varusmiesinfo 11.6.2013 Veteraanituvalla heinäkuussa 2013 varusmiespalveluksen aloittaville ja heidän omaisilleen.
Osallistuttiin Turun messuille 21.-25.8.2013, missä esiteltiin messuosastolla killan toimintaa, myytiin kiltatuotteita sekä hankittiin kiltaan 47 uutta jäsentä. Loimaan alueosastosta messuille osallistui
Markku Nummijoki, Tauno Rohkimainen ja Seppo Yli-Nissilä.
Osallistuttiin tammimetsän täydennysistutuksiin Ruissalossa 12.10.2013.
Järjestettiin 29.11.2013 yhdessä Vääpelikerhon kanssa joulujuhla ja päivällinen Ryötin tilalla. Ohjelmaan kuului MPK:n piiripäällikön everstiluutnantti Mauri Ikosen esitelmä turvallisuusasioista,
pastori Tom Säilän jouluhartaus, Matti Merran haitarinsoittoa, joululauluja yhteislauluna, vapaata
seurustelua sekä joulupäivällinen. Tilaisuuteen osallistui 95 killan jäsentä puolisoineen.
Alueosasto sai 5000 euron yksityisen lahjoituksen 3.12.2013. Lahjoittajaa muistettiin adressilla ja
kiitoskirjeellä.
Osallistuttiin killan Loimaan alueosaston lipun kanssa Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin KantaLoimaan sankarihaudoilla 6.12.2013.
Järjestettiin Varusmiesinfo 10.12.2013 Veteraanituvalla tammikuussa 2014 varusmiespalveluksen
aloittaville ja heidän omaisilleen.
Osallistuttiin jouluaattona 24.12.2013 kunniavartioihin sankarihaudoilla.
Alueosaston jäseniä on muistettu merkkipäivinä onnitteluadresseilla. Markku Nummijoki ja Seppo
Yli-Nissilä ovat hoitaneet onnittelut.
Killan Loimaan alueosastossa oli 359 jäsentä vuonna 2013.
Johtokunta kokoontui vuoden aikana 3 kertaa
- 28.1.2013 Ankkuripaikassa (läsnä 7 jäsentä)
- 18.3.2013 Seppo Yli-Nissilän luona (läsnä 7 jäsentä)
- 1.10.2013 Ankkuripaikassa(läsnä 6 jäsentä)
Johtokunnan kokoonpano 2013:
- Puheenjohtaja: Yli-Nissilä Seppo
- Muut jäsenet: Jaanu Kimmo, Kettunen Erkki, Nepponen Juha, Ristolainen Matti,
Vuolle Tapio, Mustajärvi Petri (sihteeri ja rahastonhoitaja)
5
Loimaan alueosaston ja Vääpelikerhon jäsenet retkellä Panssariprikaatissa Parolassa
Perinteiset varusmiesinfot pidettiin kahdesti. Kuvassa luennoimassa yliluutnantti Jarkko Tuominen Porin prikaatista.
6
Porin prikaatin kilta 2013
LOIMAAN SEUTUKUNNAN VÄÄPELIKERHO
Veteraanien avustaminen
Avustimme usean vääpelin voimin, Loimaan Sotaveteraanien tuvalla, polttopuiden teossa.
Olimme myös aktiivisesti mukana Loimaan Seudun Sotaveteraanien
saaman asekokoelman realisoinnissa (tulot käytetään veteraanien kuntoutukseen).
Järjestyksen valvonta
Jäseniämme ja laskuumme toimineita osallistui seuraaviin tapahtumiin:
Oripäivät Ypäjä, Purjelennon Mm-kisat Oripää, Mellilä-järven avajaiset Mellilä, Rompe-päivat Loimaa, Mellilän Seudun Op:n 100 v juhla.
Koulutus ja hankinnat
Yhdistyksen jäsenistä kolme suoritti Loimaan kansalaisopistolla pidetyn järjestyksenvalvontakurssin, jonka osanottomaksun kerho suoritti.
Järjestyksen valvontaa varten hankittiin kaksi kappaletta radiopuhelimia.
Tilaisuudet
Osallistuttiin Loimaan alueosaston järjestämälle tutustumismatkalle Parolaan ja Panssariprikaatiin.
Vuoden 2012 Okra-näyttelyssä järjestysmiehinä toimiville järjestettiin saunailta yhdessä muiden ko.
tapahtumaan osallistuneiden yhdistysten kanssa.
Osallistuttiin Turun messuilla killan messuosaston toimintaan.
Osallistuttiin Loimaan alueosaston järjestämään joulutilaisuuteen Ryötin tilalla Alastarolla. Mukana myös jäsenten aviopuolisoita. Yhdistys osallistui ruokailumaksuun.
Hallitus
Puheenjohtaja Seppo Solla, sihteeri Pertti Vesanto, rahastonhoitaja Eino Järvinen ja jäsenet Risto
Vatanen, Torsti Penttilä, Simo Kolkkala ja Olli-Pekka Koivisto.
Yhteys pääkiltaan
Alueosaston puheenjohtaja Seppo Solla on toiminut Porin prikaatin killan hallituksen jäsenenä.
Hän on ollut myös koko killan myyntituotteiden tuotevastaavana. Kerhon jäsen Kari Nummila on
myös ollut pääkillan hallituksen jäsen. Tämän ohella hän on toiminut pääkillan tiedotusvastaavana
sekä Porilainen-lehden toimittajana.
Eino Järvinen on toiminut pääkillassa killan hallituksen kutsumana.
Huomioinnit
Jäsenten merkkipäivien huomiointiin sekä edesmenneiden jäsenten muistamiseen on käytetty killan
adressia. Lisäksi pääkilta on muistanut ja palkinnut jäsenistöä killan standaareilla ja kiltaristeillä.
Pääkilta on myös anonut MPKL:n kiltaristejä kerhon jäsenille. Edellä mainitut huomioinnit on lueteltu killan vuosikertomuksessa kohdassa Palkitsemiset.
Vuosikokous
Vuosikokous pidettiin Loimaan veteraanituvalla. Kokousesitelmän piti lippueamiraali Bo Österlund.
7
SALON SEUDUN ALUEOSASTO
Yleistä:
Kulunut toimintavuosi 2013 on Salon seudun alueosaston 53. Vuosi on ollut vilkkaan toiminnan
aikaa.
Kesäkuun alussa järjestimme Halikossa Porilaispäivän, joka alkoi kokoontumisella Halikon historiallisessa kirkossa ja seppeleen laskulla Porin prikaatin ensimmäisen komentajan ev. Arvid Hornin
haudalla. Päivän aikana tutustuttiin Halikon rikkaaseen kartanokulttuuriin, Wiurilan, Vuorentaan
ja Joensuu kartanoihin. Yhteinen lounas nautittiin Wiurilan kartanoravintolassa. Heinäkuussa järjestettiin Marttilassa perinteiset ” porilaistanssit ” varojen keräämiseksi alueosaston toimintaan.
Toimintavuoden lopulla kokoonnuttiin yhteiselle joululounaalle Salossa.
Alueosaston puheenjohtaja ja sihteeri ovat järjestäneet varusmiesinfo tilaisuudet Salossa kesä- ja joulukuussa. Ne ovat saaneet erittäin hyvän vastaanoton yleisön keskuudessa. Tilaisuuksissa ovat mm.
puhumassa edustaja Porin prikaatista, sotilaskodista ja varusmiestoimikunnasta. Kunniakkaiden porilaisperinteiden vaaliminen ja siirtäminen tuleville sukupolville on keskeisiä
tavoitteitamme nyt ja tulevina vuosina.
Haasteellisena koemme uusien jäsenten hankinnan ja etenkin nuorten porilaisten saamisen mukaan
alueosastomme toimintaan.
Hallinto ja toimikunnat:
Paikallisosaston puheenjohtajana kalenterivuonna 2013 on toiminut Eero Nurminen. Hallitukseen
ovat puheenjohtajan lisäksi kuuluneet varapuheenjohtaja Jorma Korimäki, Vesa Hänninen, sihteeri
Ismo Laaksonen, rahastonhoitaja Jarmo Niinistö, Kari Niinistö, Olavi Pilpola, Esa Ruohola, Taisto
Tielinen ja lippuvastaava Reino Toivonen.
Toiminnantarkastajina kalenterivuonna 2013 ovat toimineet Jorma Auramo ja Simo Knaapi, varalla
Olavi Kurkela ja Pauno Uusitalo.
Alueosaston yhdysmiehinä Salossa ja lähikunnissa ovat toimineet: Jorma Korimäki (Marttila) Taisto
Tielinen ( Muurla/Salo), Reino Toivonen (Muurla/Salo), Kari Niinistö (Halikko/Salo), Keijo Karlsson
(Somero) ja Tapio Turunen (Salo).
Tanssien järjestämistoimikuntaan ovat kuuluneet: varapuheenjohtaja Jorma Korimäki kokoonkutsujana, Olavi Kurkela, Pauno Uusitalo, Martti Määttänen, Eero Nurminen ja Ismo Laaksonen.
Lipputoimikunnan lippuvastaavana on toiminut hallituksen jäsen Reino Toivonen. Alueosaston
lippu on osallistunut talvisodan päättymisen ja kaatuneitten muistopäivän sekä itsenäisyyspäivän
tilaisuuksiin.
Porilaispäivää ( 8.6.) valmistelevaan toimikuntaan kuuluivat: Eero Nurminen, Vesa Hänninen, Jarmo Niinistö, Kari Niinistö ja Ismo Laaksonen.
Kokoukset:
Alueosaston vuosikokous pidettiin 5.2.2013 Nordea- pankin Salon konttorin kokoustiloissa pankinjohtaja Simo Jokelan toimiessa isäntänä. Kokouksessa oli läsnä 16 henkeä. Alueosaston hallitus on
kokoontunut vuoden aikana kolme kertaa.
Tanssien järjestämistoimikunta on kokoontunut kaksi kertaa ja porilaispäivää valmisteleva toimikunta neljä kertaa.
8
Porin prikaatin kilta 2013
Salossa vietetyn Porilaispäivän yhteydessä killan edustajat valtuuskunnan puheenjohtaja Arto
Arvonen, killan puheenjohtaja Timo Mäki ja varapuheenjohtaja Eero Nurminen laskivat seppeleen Hornien hautakiven paadelle Halikon kirkossa
Itsenäisyyspäivänä killan lippu oli mukana lippulinnassa Salon hautausmaalla
9
Muu Toiminta:
27.1. osallistuttiin Tammisunnuntain jumalanpalvelukseen Uskelan kirkossa ja juhlaan Sinisessä
talossa.
7.2. osallistuttiin maavoimien operaatiopäällikön prikaatikenraali Petri Hulkon Salossa pitämään
esitelmätilaisuuteen: Maavoimien uusi taistelutapa.
28.2. alueosaston jäseniä osallistui puolustusministeriön edustajan Karoliina Honkasen esitelmätilaisuuteen. Aiheena oli Naton ajankohtainen kehityssuunta ja Suomen suhteet Natoon.
9.3. alueosaston jäsenet Pekka Rinne, Arto Tuominen ja Ismo Laaksonen osallistuivat kansalliseen
veteraanikeräykseen lipaskerääjinä .
13.3. osallistuttiin alueosaston lipun kanssa lippulinnassa talvisodan päättymisen 73. muistopäivänä Vapauden Liekki muistomerkillä Salossa Sibelius puistossa pidettyyn kunnianosoitukseen.
25.3. alueosastomme edustaja osallistui Varsinais-Suomen kiltapiirin kevätkokoukseen Heikkilän
sotilaskodissa Turussa.
27.3. osallistuttiin pääkillan vuosikokoukseen Säkylän Huovinrinteellä.
4.4. alueosastomme jäseniä oli mukana esitelmätilaisuudessa. jonka piti evl Ari Raunio aiheenaan
Suomi yksin kylmän sodan aikana.
19.4. oli MPKL:n 50v juhlissa Helsingin yliopiston juhlasalissa mukana alueosastomme edustajia.
11.5. alueosastomme jäseniä oli mukana Pääkillan ylimääräisessä kokouksessa ja vuosijuhlassa
Säkylän Huovinrinteellä.
8.6. vietettiin alueosaston järjestämää Porilaispäivää, johon oli kutsuttu mm. prikaatin edustaja,
muiden alueosastojen jäseniä sekä valtuuston ja hallituksen edustajia. Osallistujat kokoontuivat
Halikon kirkolla, josta siirryttiin eri kohteisiin bussikuljetuksella. Tapahtuma koettiin osallistujien
taholta onnistuneeksi!
12.6. pidettiin Varusmiesinfo Salon lukion isossa auditoriossa. Osallistujia oli 50.
13.6. oli alueosastomme jäseniä Turussa osallistumassa Porilaiskonserttiin, joka kuitenkin paikalla
olleiden pettymykseksi pienen tihkusateen vuoksi peruuntui. Todetaan, että järjestäjien on vastaisuudessa syytä varautua vastaavaan tilanteeseen esim. suojaamalla soittajat kevyellä telttakatoksella.
20.7. pidettiin porilaistanssit Marttilassa. Sää suosi järjestäjiä ja osallistujia oli noin 250.
8.8. alueosastomme jäseniä osallistui Porin prikaatin järjestämään konserttiin Porin Promenadikeskuksessa.
26.9. osallistuttiin operaatiotaidon ja taktiikan professori eversti Pasi Kesselin esitelmätilaisuuteen:
Jatkosota alkoi – mitä tavoiteltiin?
12.10. alueosaston edustajina Jarmo Niinistö, Taisto Tielinen ja Reino Toivonen osallistuivat Porilaismetsikön uudistusistutukseen Ruissalossa Honkapirtin maastossa.
21.11. alueosastomme jäseniä osallistui dosentti Mikko Uolan esitelmätilaisuuteen Salossa. Esitelmän aiheena oli ” Sota-ajan Petsamo ”.
27.11. alueosaston sihteeri osallistui Varsinais – Suomen Kiltapiiri ry:n syyskokoukseen.
4.12. alueosaston jäseniä oli mukana seuraamassa Porin prikaatin ja Tykistöprikaatin sotaharjoitusta ja kovapanosammuntoja 4.12. Kankaanpään Niinisalossa.
6.12. osallistuttiin itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin Uskelan kirkossa ja sankarihaudoilla. Alueosaston lippu oli mukana lippuvartiossa.
10
Porin prikaatin kilta 2013
11.12. järjestettiin tammikuussa 2014 varusmiespalveluksensa aloittaville ja heidän omaisilleen varusmiesinfo Salossa. Osallistujia oli 127 ja tilaisuus koettiin erinomaisen tärkeäksi.
12.12. nautittiin alueosaston jäsenten perinteinen joululounas Cafe Riossa Salossa. Osanottajia oli
30.
Edustukset:
Porin prikaatin kilta ry:n varapuheenjohtajana on vuonna 2013 toiminut Eero Nurminen.
Pääkillan hallituksen jäseninä ovat toimineet Jarmo Niinistö ja Ismo Laaksonen.
Pääkillan toisena varsinaisena toiminnantarkastajana on toiminut Pekka Rinne.
Porin prikaatin kilta ry:n valtuuskunnan puheenjohtajana on kuluneena toimikautena ollut Arto
Arvonen.
Valtuuskunnan jäseninä ovat toimineet Olavi Eräkunnas ja Martti Määttänen.
MPKL:n liittovaltuuston jäsenenä ja MPKL:n säätiön asiamiehenä on ollut Arto Arvonen.
Huomionosoitukset:
4.6. myönnettiin Arto Arvoselle MPKL:n kilta- ansiomitali.
6.12. myönnettiin Esa Ruoholalle MPKL:n pronssinen ansioristi.
Merkkipäiviään viettäneitä alueosaston jäseniä on muistettu adressein.
Tiedotus:
Alueosaston jäsenistöön ollaan oltu yhteydessä sähköpostin välityksellä, kirjein ja jäsenkirjeillä. Tilaisuuksista on tiedotettu Salon Seudun Sanomissa, Auranmaan Viikkolehdessä ja Turun Sanomain
Killat palstalla.
Alueosaston tulevista ja menneistä tapahtumista on myös tiedotettu Porin prikaatin kilta ry:n omilla verkkosivuilla.
PORIN ALUEOSASTO
Johtokunta
Alueosaston johtokuntaan kuluneen vuoden aikana ovat kuuluneet seuraavat osaston jäsenet: Juha
Niinikoski puheenjohtaja, Anssi Perämäki sihteeri, Aleksi Viikinkoski rahastonhoitaja ja johtokunnan muina jäseninä ovat toimineet Altti Lehtola, Olavi Penttilä, Harri Kesti ja Teijo Reunanen.
11
TURUN ALUEOSASTO
Yleistä
Alueosaston sääntöjen mukaan toiminnan tarkoituksena on toimialueellaan ylläpitää ja kasvattaa
maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta, lähentää
toisiinsa Porin prikaatia ja sen rekrytointialueen väestöä, toimia jäsentensä keskinäisenä yhdyssiteenä ja vaalia historiallisia perinteitään ja yhteisiä muistoja.
Toiminnan perustan ovat edelleen luoneet monet Turun ja lähiympäristön maanpuolustustapahtumat, joihin killan alueosaston jäsenet ovat osallistuneet.
Hallinto
Alueosaston puheenjohtajana on ollut Erkki Lehmus. Johtokuntaan ovat puheenjohtajan lisäksi
kuuluneet jäseninä Mauno Harju, Kalervo U. Kukkula, Osmo Suominen ja Heikki Mäki. Johtokunnan valitsemana sihteerinä on toiminut Kalervo U. Kukkula, rahastonhoitajan tehtäviä on hoitanut
Osmo Suominen ja lipunkantajana on ollut Mikko Saarinen.
Killan hallitus on hyväksynyt alueosaston säännöt käyttöön otettavaksi 2.12.
Kokoukset
Alueosaston vuosikokous pidettiin Turun Upseerikerholla 24.4. Paikalla oli yksitoista kiltaveljeä.
Kokouksen alussa johtokunnan jäsen alkoholiylitarkastaja Heikki Mäki alusti aiheesta ”Aluehallintoviraston tehtävät ja alkoholivalvonnan suorittaminen”.
Johtokunta kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa (2.10. ja 19.12.) .
Matkat ja retket
Osallistuttiin killan vuosikokouspäivän viettoon Säkylän Huovinrinteellä 11.5.
Tilaisuudet
Järjestettiin yhdessä Lounais-Suomen maanpuolustuspiirin Varsinais-Suomen koulutus- ja tukiyksikön kanssa varusmiesinfotilaisuudet Heikkilän kasarmin luokkatalossa 10.6. ja 10.12.
13.6. oli tarkoitus järjestää yhdessä muiden alueosastojen kanssa konsertti Tuomaanpuistossa. Sateisen sään vuoksi konsertti jouduttiin kuitenkin peruuttamaan. Paikalla oli Turun sotilaskotiyhdistys
ja kahvit ja munkit kävivät sateissakin säässä kaupaksi. Paikalle saapuneilla oli mahdollisuus tutustua Turun yliopiston Educariumin tiloissa olevaan Turun kasarmin pienoismalliin, jota Kari Savola
asiantuntevasti esitteli.
Killan osastoa pidettiin yhdessä muiden alueosastojen kanssa Turun Messuilla 21. – 25.8. messukeskuksessa.
Ruissalon Porilaismetsikön täydennysistutus järjestettiin 12.10. Metsikköön istutettiin kuusi uutta
tammea. Tilaisuuteen osallistui 16 kiltasisarta ja – veljeä.
Osallistuminen muiden maanpuolustusjärjestöjen tilaisuuksiin
Jäsenistöä on osallistunut Varsinais-Suomen kiltapiirin, muiden kiltojen ja muiden maanpuolustusjärjestöjen järjestämiin tilaisuuksiin, joista mainittakoon seppeleen laskut talvisodan päättymispäivänä ja itsenäisyyspäivänä.
Perinneasiat
On asetettu kynttilät jouluaattona eversti Polttilan ja everstiluutnantti Kuirin sekä vuoden aikana
poisnukkuneiden kiltasisarten ja – veljien haudoille.
On osallistuttu kunniavartioihin jouluaattona Turun sankaristillä ja Unikankareella.
12
Porin prikaatin kilta 2013
Edustukset
Killan puheenjohtajana on toiminut Timo Mäki. Killan johtokuntaan ovat kuuluneet Erkki Lehmus
ja Raimo Salo.
Tiedotus
Jäsenistölle on tiedotettu sähköpostitiedotteilla ja Turun Sanomien kiltapalstalla.
Turun Messuilla viehättäville naisille esittelivät kiltatoimintaa Seppo Yli-Nissilä ja Timo Mäki
Killan jäsenet miehet ja naiset kävivät istuttamassa puita Porilaismetsikössä Turun Ruissalossa
13
JÄSENISTÖ
Veteraanijäsenet
Ainais- ja kunniajäsenet
Vuosijäsenet
Yhteensä
Jäsenistöstä naisia
2013
16
28
1163
1207
2012
16
29
1126
1171
2011
18
27
1064
1 109
2010
136
27
898
1 061
2009
132
24
907
1 063
2008
132
29
914
1 075
2007
109
30
932
1 071
2006
120
29
963
1 112
2005
134
31
878
1 043
2004
167
45
908
1 120
53
44
42
38
25
29
30
28
29
32
JÄSENISTÖN IKÄJAKAUMA
JÄSENISTÖ ALUEOSASTOITTAIN
alle 19 vuotiaat
1
Helsinki52
20-24 vuotiaat 14
Loimaa359
25-29 vuotiaat 28
Pori120
30-34 vuotiaat 46
Salo101
35-39 vuotiaat 60
Turku281
40-44 vuotiaat 75
Vääpelikerho60
45-49 vuotiaat 104
Säkylä142
50-54 vuotiaat 141
Muut92
55-59 vuotiaat 130
Yhteensä
1207
60-64 vuotiaat 104
65-69 vuotiaat 208
70-74 vuotiaat 125
75-79 vuotiaat 87
80-84 vuotiaat 38
85-89 vuotiaat 19
90-94 vuotiaat
6
95-99 vuotiaat
6
KUNNIAJÄSENET
ei ikätietoa 15
Yhteensä1207
Kunniapuheenjohtaja:
Mauno Harju
Kunniajäsenet:
14
Timo Kesti Jorma Koivisto
Pentti Eskola
Porin prikaatin kilta 2013
VALTUUSKUNTA
Kauppaneuvos Arto Arvonen Eversti Juha Pyykönen puheenjohtaja
varapuheenjohtaja
Eversti Markku Aherto
Prikaatikenraali Olli Nepponen
Teollisuusneuvos Esko Eela
Kenraalimajuri Markku Nikkilä
Maanviljelijä Olavi Eräkunnas
Yli-insinööri Tuomo Peltola
Ekonomi Pentti Eskola
Puolustusasiainneuvos Ilkka Puukka
Valtiotieteen maisteri Mauno Harju
Prikaatikenraali Eero Pyötsiä
Kaupunkineuvos Timo Honkala
Pankinjohtaja Jouko Rajala
Suurlähettiläs Pauli Järvenpää
Ekonomi Pertti Ratsula
Everstiluutnantti Vesa Keskinen
Maanviljelijä Esa Ruohola
Pankinjohtaja Jukka Kianen
Kansliapäällikkö Arto Räty
Majuri Pekka Kinkku
Pankinjohtaja Arto Saarinen
Markkinointipäällikkö Jorma Koivisto
Kenraalimajuri Pertti Salminen
Talousneuvos Ilkka Koota
Kenraaliluutnantti Erkki Setälä
Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen
Johtaja Kalevi Suvila
Viestintäneuvos Tapani Mikola
Sosiaalineuvos Seppo Verronen
Toimitusjohtaja Esa Mäki
Yliluutnantti Hannu Vettenranta
Poliisipäällikkö Heikki Mäki
Toimitusjohtaja Hannu Viitanen
Yksityisyrittäjä Martti Määttänen
HALLITUS
Varatuomari Timo Mäki puheenjohtaja
Agronomi Eero Nurminen varapuheenjohtaja
Eversti Mikael Feldt, 1.11 alkaen everstiluutnantti Janne Jaakkola
Opettaja Ismo Laaksonen
Majuri Erkki Lehmus
Vanhempi ammattimies Markku Nummijoki
Toimittaja Kari Nummila
Pankinjohtaja Jarmo Niinistö
Rakennusmestari Raimo Salo
Haastemies Jyrki Simula
Katsastusmies Seppo Solla
Maanviljelijä Seppo Yli-Nissilä
Ylikersantti Aleksi Viikinkoski
Hallituksen kutsumana:
KV-henkilöstösuunnittelija Auli Pakula
sihteeri
Pankinjohtaja Eino Järvinen rahastonhoitaja
Yliluutnantti Heikki Saarinen
museonhoitaja
Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana 7 kertaa.
15
ALUEOSASTOT
Turun seudun alueosasto Erkki Lehmus
puheenjohtaja
Kalervo U Kukkula sihteeri
Osmo Suominen
rahastonhoitaja
Loimaan alueosasto Seppo Yli-Nissilä Petri Mustajärvi puheenjohtaja
sihteeri/rahastonhoitaja
Salon seudun alueosasto
Eero Nurminen Ismo Laaksonen Jarmo Niinistö puheenjohtaja
sihteeri
rahastonhoitaja
Porin alueosasto Juha Niinikoski puheenjohtaja
Anssi Perämäki sihteeri
Aleksi Viikinkoski rahastonhoitaja
Loimaan seutukunnan vääpelikerho
Seppo Solla Pertti Vesanto Eino Järvinen TOIMIHENKILÖITÄ
Lipunkantajat
Pääkilta: Markku Nummijoki
Turun seudun alueosasto: Raimo Salo
Salon seudun alueosasto: Reino Toivonen
Loimaan alueosasto: Seppo Yli-Nissilä
Loimaan seutukunnan vääpelikerho: Seppo Solla
Tiedotusvastaava
Kari Nummila
Varainhankintavastaava
Eero Nurminen
Jäsenvastaava
Seppo Yli-Nissilä
puheenjohtaja
sihteeri
rahastonhoitaja
TOIMIKUNNAT
Hankintatoimikunta
Seppo Solla, Raimo Salo, Eero Nurminen,
Heikki Saarinen
Huomiointitoimikunta
Ismo Laaksonen, Eino Järvinen, Osmo Suominen
Porilainen –lehden johtokunta
eversti Juha Pyykönen
puheenjohtaja
varatuomari Timo Mäki
varapuheenjohtaja
eversti Mikael Feldt, 1.11. alkaen
everstiluutnatti Janne Jaakkola jäsen
pankinjohtaja Eino Järvinen jäsen
Tuotevastaava
Seppo Solla
Jäsenrekisterin ylläpito
Eino Järvinen
Internet-sivujen ylläpito
Eino Järvinen
Toiminnantarkastajat:
Jukka Kianen ja Pekka Rinne,
varalla
Tuomo Kankare ja Mikko Maunula
16
MPKL RY
Kilta kuuluu jäsenenä Maanpuolustuskiltojen
liittoon, yhtenä sen suurimmista jäsenjärjestöistä. Killan edustajana liittovaltuuston jäsenenä
on toiminut Arto Arvonen.
Porin prikaatin kilta 2013
PALKITSEMISET
Varusmiespalveluksen ansiokkaasti suorittaneita on palkittu kotiuttamisjuhlien yhteydessä.
Valintaesitykset tekevät varusmiesten kouluttajat ja esimiehet.
Vuosijuhlassa ja muissa tilaisuuksissa on luovutettu seuraavat huomionosoitukset:
Olkin partio-patsas
Markku Nikkilä
Simo Palokangas
Eero Pyötsiä
Numeroimaton killan ansioristi
Hannu Ali-Raatikainen
Samuli Hulmi
Esko Keto
Eino Laurila
Marko Mikkonen
Juha Ovaska
Eero Reide
Tauno Rohkimainen
Timo Somma
Keijo Välimäki
Numeroitu kiltaristi
Johannes Laaksonen (n:o 60)
Killan ansiolippu
Arto Lampinen
Seppo Yli-Nissilä
MPKL on myöntänyt seuraavat huomionosoitukset killan jäsenille
Killan standaari
Erkka Auermaa
Mikael Feldt
Timo Honkala
Mauri Ikonen
Esko Keto
Kalervo Kyläkoski
Seppo Luoto
Harri Lähteenmäki
Pauli Mikkola
Teijo Mäenpää
Matti Ristolainen
Kilta-ansiomitali
Arto Arvonen (n:o 1275)
Killan ansioristi karhun kera
Timo Mäki (n:o 43)
Lisäksi Kilta on muistanut onnitteluadressilla
tai sähkeellä lukuisia merkkipäiviään viettäviä
henkilöitä tai yhteisöjä.
Hopeinen kiltaristi
Erkki Kettunen
Simo Kolkkala
Torsti Penttilä
Pertti Vesanto
Tapio Vuolle
Pronssinen kiltaristi
Juhani Nepponen
Esa Ruohola
TALOUS
Vuonna 20123 on peritty seuraavat jäsenmaksut:
jäsenmaksu20 euroa
kannatusjäsenmaksu
ainaisjäsenmaksu
50 euroa
300 euroa
MPKL toimii killan valtakunnallisena edunvalvojana. Jäsenmaksusta Kilta tilittiMPKL:lle
6 euroa. Tällä summalla Killan jäsenet saivat
kaksi Maanpuolustaja –lehden numeroa. Lisäksi Kilta saa Sebacon –jäsenrekisteriohjelman
ilmaisen käyttöoikeuden.
Toimivat alueosastot saivat jäsenmaksusta avustuksena toimintaansa varten 3 euroa/jäsen.
Porilainen –lehti ilmestyi vuonna 2013 neljä
kertaa. Lehti sisältyy killan jäsenmaksuun. Kilta tukee lehteä hankkimalla lehden ilmoitukset.
Lisäksi lehden hallinto- ja talousasiat hoitaa
killan rahastonhoitaja.
Killalla ja Porilainen –lehdellä on erilliset
kirjanpidot. Alueosastot pitävät kirjanpitonsa
erikseen. Tässä toimintakertomuksessa esitetyt
tuloslaskelma ja tase ovat edellä mainittujen
kirjanpitojen yhteenveto.
Killan toiminnantarkastajat antavat lausunnon sekä Killan että Porilainen –lehden tileistä
Alueosastoilla on omat toiminnantarkastajansa.
17
www.porinprikaatinkilta.fi
Porin prikaatin kilta 2013