VACUETTE - Mekalasi

Verinäytteenotto
VACUETTE®-verinäytteenottojärjestelmä
VACUETTE®-vakuumiputkien
tuotetiedot
VACUETTE®-vakuumiputkivalikoima
MiniCollect®-kapillaariverinäytteenottojärjestelmä
VACUETTE®-turvatuotteet
VACUETTE®-verinäytteenottovälineet
Muut VACUETTE®-tuotteet
Muut tuotteet
VACUETTE®-laskoanalysaattorit
ja -tarvikkeet
VACUETTE®-korkinpoistajat
Sekoittajat
Mekalasi Oy
Perustamisestaan, vuodesta 1952 lähtien,
Mekalasin johtotähtenä on ollut asiakaslähtöinen toiminta. Aikojen alussa tuotevalikoimamme muodostui lähes täysin
asiakkaiden toiveiden mukaan tehdyistä
tuotteista. Ajat ovat muuttuneet, mutta
asiakaslähtöinen ajattelu on säilynyt
yrityksemme perusarvona ja valikoimassamme on edelleen tuotteita, jotka
perustuvat asiakkaidemme toiveiden
toteuttamiseen.
Tarjoamme kattavan tuotevalikoiman
valitsemillamme toiminta-alueilla, sillä
tavoitteenamme on olla kokonaistaloudellisesti hyvä yhteistyökumppani.
Merkittävä osa valikoimamme
tuotteista tehdään tytäryhtiömme
tehtaassa, jonka yhteydessä myös
varastomme sijaitsee. Täydennämme
valikoimaamme tarkasti valikoitujen
ulkomaisten ja kotimaisten toimittajien
sertifioiduilla laatutuotteilla.
Myyntimme on hajautettu kolmeen eri
toimipisteeseen, joten olemme lähellä
asiakasta ja aina valmiit palvelemaan.
Tyytyväinen asiakaskunta on meille
kullanarvoinen ja olemmekin saaneet
kiitosta hyvästä ja nopeasta asiakaspalvelusta.
Mekalasi on osa taloudellisesti vahvaa
konsernia, mikä antaa hyvän perustan
pitkäaikaisen asiakassuhteen kehittämiselle. Hyvä asiakkaamme, toivomme,
että olet kanssamme kehittämässä
yhteistyötämme!
Jari Vuorinen
toimitusjohtaja
2 • Veri
Verinäytteenotto
Sivu
VACUETTE®-verinäytteenottojärjestelmä
3
VACUETTE®-vakuumiputkien tuotetiedot
4
VACUETTE®-vakuumiputkivalikoima
VACUETTE®-lisäaineettomat putket
VACUETTE®-hyytymistekijäputket
VACUETTE®-seerumiputket
VACUETTE®-hepariiniputket
VACUETTE® EDTA-putket
VACUETTE®-verensokeriputket
VACUETTE® GLUCOMEDICS
VACUETTE®-hivenaineputket
VACUETTE®-laskoputket
VACUETTE®-erikoisputket
7
7
7
8
8
9
10
10
10
11
11
MiniCollect®-kapillaariverinäytteenottojärjestelmä
MiniCollect®-seerumiputket
MiniCollect® EDTA-putket
MiniCollect®-litiumhepariiniputket
MiniCollect®-verensokeriputkI
MiniCollect®-hyytymistekijäputkI
MiniCollect®-lisäaineetonputki
MiniCollect®-näytteenottotarvikkeet
MiniCollect®-turvalansetit
12
12
12
12
12
12
12
13
13
VACUETTE®-turvatuotteet
VACUETTE® QUICKSHIELD Complete Plus -turvaneulat
VACUETTE®-turvasiipineulat
14
14
15
VACUETTE®-verinäytteenottovälineet
VACUETTE®-ohjaimet
VACUETTE®-adapterilliset ohjaimet
VACUETTE®-vakuuminäyteneulat
VACUETTE®-avoneulat
Needle-Pro®-turva-avoneulat
16
16
16
16
16
17
Muut VACUETTE®-tuotteet
VACUETTE®-kertakäyttöstaasi
VACUETTE®-painotulppa
VacuDrop-diffikärki
VACUETTE® Snap Ring -merkintärengas
Muut tuotteet
17
17
17
17
17
17
Muut tuotteet
Staasit
Quick Fit® -näytteenottoneulat ja -ohjaimet
Medlance® plus -turvalansetit
Puhdistuslaput
Droplet™-näytteenottokori
Näytteenottokärry
Putkitelineet
18
18
18
18
19
19
19
VACUETTE®-laskoanalysaattorit ja -tarvikkeet
20
VACUETTE®-korkinpoistajat
21
Sekoittajat
Solulaskin
22
23
VACUETTE®-verinäytteenottojärjestelmä
VACUETTE® Askeleen edellä
1980-luvun puolessa välissä Greiner Bio-One
oivalsi lasin käyttöön liittyvät riskitekijät ja oli
ensimmäinen yritys, jolla oli tietotaito valmistaa
uudistuksellinen näytteenottojärjestelmä
särkymättömästä ja lasinkirkkaasta PET-muovista.
Valitse alkuperäinen
• Maailmanlaajuinen teknologinen johtajuus muovisten
näytteenottojärjestelmien valmistuksessa
• Parempi säilyvyys ja kestävyys putken paksuseinäisen
rakenteen ansiosta
• Keveys kuljetuksessa, säilytyksessä ja jätteenkäsittelyssä
• Ympäristöystävällisyys ja hygieenisyys
• Tuotevalikoiman laajuus
• Taloudellisuus ja turvallisuus
Standardit
• VACUETTE®-tuotteet ovat CE-merkittyjä
ja niillä on FDA:n hyväksyntä
Veri • 3
VACUETTE®-vakuumiputkien tuotetiedot
Innovatiiviset VACUETTE®-verinäytteenottoputket on
Ominaisuudet
tehty särkymättömästä ja lasinkirkkaasta PET-muovista.
• kirkas kuin lasi mutta särkymätön
• kansainvälisen standardin mukaan värikoodatut
korkit (CLSI)*
• korkkien värilliset tunnisterenkaat helpottavat eri
putkityyppien erottamista toisistaan
• laaja putkivalikoima
• yhteensopivuus analysaattoreiden kanssa
Greiner Bio-One tarjoaa täydellisen valikoiman
vakuumiverinäytteenottoputkia mm. kliinisen kemian,
hematologian ja immunokemian tutkimuksiin.
Luotettavat tulokset ja helppokäyttöisyys tekevät
VACUETTE®-vakuumiputkista ensisijaisen näyteputken
Värilliset tunnisterenkaat:
käytettäväksi nykyisillä analysaattoreilla.
Putkikoot
75 mm putket /
näytetilavuudet
100 mm putket /
näytetilavuudet
13 mm Ø
VACUETTE®putket toimitetaan
50 kpl:een
käyttövalmiissa
muovitelineessä.
16 mm Ø
13 mm Ø
5 ml
7 ml
2 ml
6 ml
8 ml
75 mm
2,5 ml
3 ml
3,5 ml
100 mm
1 ml
9 ml
10 ml
keltainen,
geeliputki
musta,
normaalivolyyminen
valkoinen,
pienivolyyminen,
pediatrinen
Turvallisuus
•
•
•
•
PET-muovi kestää sentrifugoinnin, käsittelyn ja kuljetuksen
kaikki VACUETTE®-vakuumiputket ovat steriloituja
nopeat ja luotettavat testitulokset
VACUETTE®-kaksoisputken patentoitu rakenne on
täydellinen valinta hyytymistutkimuksiin.
Kaksoisputkirakenne on CLSI:n* suositus.
• VACUETTE®-putket ovat ympäristöystävällisiä.
Ne voidaan hävittää polttamalla, jolloin muodostuu
luonnollisia aineita hiiltä, vetyä ja happea.
• VACUETTE®-putket voidaan pakastaa -20 °C:een
4 ml
4,5 ml
Turvakorkit
• voidaan avata ilman mikroroiskeita ja sulkea uudelleen
tiiviisti
• eivät sisällä glyseriiniä
• ovat värikoodattuja, mikä helpottaa putkityypin tunnistusta
VACUETTE® putkivaihtoehdot
Kierteetön
PREMIUM
PREMIUM-putkien turvamekanismi takaa helpon
aukaisun ja sulkemisen jopa yhdellä kädellä ja
ehkäisee roiskeiden ja aerosolien muodostumista
parantaen näin työturvallisuutta.
4 • Veri
Materiaalit:
• tunnisterengas PP-muovia
• korkki PE-muovia ja
• harmaa tulppa BBC-kumia
(Brom Butyl Caoutchouc)
Putkietiketti
täyttömäärä
CE-merkki
Putken täyttö
viimeinen
käyttökuukausi
steriili “R”
kertakäyttöinen
VACUETTE®-putkien etiketeissä on oikean täyttymisen ilmaiseva merkki.
Putken täyttövoluumi on +/- 10 % merkkiviivasta.
VACUETTE®-hyytymistekijäputkissa oikea täyttöalue on merkitty etikettiin
nuolella. Nuolen terävä keskiosa ilmaisee putken ideaalin täyttymisen
kohdan. Nuolen uloimmat päät ilmaisevat putken maksimaalista kansainvälisesti hyväksyttyä täyttymistä (+10 %) ja minimaalista hyväksyttyä
täyttymistä (-10 %).
eränumero
tuotenumero
Säilytys
VACUETTE®-vakuumiputket täyttävät verinäytteenottojärjestelmille
asetetut kansainväliset suositukset (CLSI)*
• VACUETTE®-putket suositellaan kuljetettavaksi 4–25 °C:n lämpötilassa.
• Vältä kuljetusta alle -15 °C:n tai yli +40 °C:n lämpötilassa.
• Vältä altistusta auringonvalolle erityisesti
korkeassa lämpötilassa (n. +50 °C)
• Vältä varastoimista lämmönlähteiden lähellä
• Vältä erityisesti seerumi-, hepariini- ja EDTA-geeliputkien varastointia
alle 0 °C:ssa. Mikäli putkia on varastoitu tai kuljetettu alle 0 °C:ssa,
tulee ne pitää 2 vrk huoneenlämmössä ennen käyttöä.
lisäainelisäaine
tunnus
täyttömerkki
Hyytymistekijäputken etiketti
Käyttöaika
Korkki
Putkityyppi
Näytemäärä
Käyttöaika
valmistuksesta
Seerumi
1 ml
12 kk
Seerumi/seerumigeeli
2 ml–9 ml
18 kk
Hivenaineputki seerumi
9 ml
18 kk
Litiumhepariini
1 ml
12 kk
Litiumhepariini/Litiumhepariinigeeli
2 ml–9 ml
18 kk
Natriumhepariini
6 ml
18 kk
Hivenaineputki Natriumhepariini
6 ml
18 kk
EDTA K2
1 ml
12 kk
EDTA K2/EDTA K3/EDTA K2 -geeli
2 ml–9 ml
18 kk
Natriumfluoridi/Kaliumoksalaatti
2 ml–4 ml
18 kk
Natriumfluoridi/EDTA
2 ml–4 ml
18 kk
GLUCOMEDICS
2 ml
6 kk
3,2 % natriumsitraatti
1 ml
6 kk
3,2 % natriumsitraatti
2 ml–3,5 ml
12 kk
CTAD
3,5 ml–4 ml
12 kk
3,2 % trinatriumsitraatti
1,5 ml, 2,75 ml
12 kk
3,2 % trinatriumsitraatti
2 ml
9 kk
ACD-A, ACD-B, CPDA
6 ml, 9 ml
Lisäaineeton
2 ml–9 ml
9 kk
18 kk
*Clinical Laboratory Standards Institute
Veri • 5
VACUETTE®-putkien käsittelyohje
Tuote
Sekoitus
Seisotus
Sentrifugointi
Aika
Nopeus
Aika
Lämpötila
150 G sisältää trombosyyttejä
1500–2000 G sisältää vähän tromb.
2500–3000 G trombosyytitön plasma
5 min
10 min
20 min
Huoneenlämpö
Veriviljelypullot (*)
Lisäaineeton putki (**)
Hyytymistekijäputket
4–5
kertaa
Arvoja voidaan muokata laboratorion tai parametrien tarpeen mukaan
maksimi 3000 G ja aika vähintään 5 min.
Seerumiputket
Seerumigeeliputket
Hepariiniputket
Hepariinigeeliputket
EDTA-putket
Sokeriputket
Laskoputket
5–10
kertaa
30 min
5–10
kertaa
30 min
1800–2200 G (vähintään 1500 G)
10 min
Huoneenlämpö
Arvoja voidaan muokata laboratorion tai parametrien tarpeen mukaan
maksimi 3000 G ja aika vähintään 5 min.
1800–2200 G
10 min
Huoneenlämpö
Arvoja voidaan muokata laboratorion tai parametrien tarpeen mukaan
maksimi 3000 G ja aika vähintään 5 min.
5–10
kertaa
1800–2200 G
5–10
kertaa
1800–2200 G
5–10
kertaa
1800–2200 G
5–10
kertaa
1800–2200 G
10–15 min
Huoneenlämpö
Arvoja voidaan muokata laboratorion tai parametrien tarpeen mukaan
maksimi 3000 G ja aika vähintään 5 min.
10–15 min
Huoneenlämpö
Arvoja voidaan muokata laboratorion tai parametrien tarpeen mukaan
maksimi 3000 G ja aika vähintään 5 min.
10 min
Huoneenlämpö
Arvoja voidaan muokata laboratorion tai parametrien tarpeen mukaan
maksimi 3000 G ja aika vähintään 5 min.
10–15 min
Huoneenlämpö
Arvoja voidaan muokata laboratorion tai parametrien tarpeen mukaan
maksimi 3000 G ja aika vähintään 5 min.
8–10
kertaa
Sekoitus: Rauhallinen ylösalaisin kääntely välittömästi putken täyttymisen jälkeen niin, että ilmakupla kulkee putken päästä päähän.
(*) Ei Greiner Bio-Onen valikoimissa (**) Käsittely analysointimenetelmän mukaan
HUOM! Taulukon G-arvot ja sentrifugointiajat ovat CLSI:n ja Greiner Bio-Onen suosituksia;
esikäsittelyautomaateilla laitevalmistajan ohjeen mukaan.
6 • Veri
VACUETTE®-vakuumiputkivalikoima
VACUETTE ®-putkien ennalta määritelty alipaine takaa putkien
oikean näytemäärän. Niiden lisäainepitoisuudet, nestemäisten
lisäaineiden määrät sekä sallitut poikkeamat, kuten myös verilisäainesuhteet täyttävät ISO 6710 (EN 14820) standardin ”Singleuse containers for venous blood specimen collection” vaatimukset
sekä CLSI:n suositukset. Lisäaineen valinta riippuu määritettävästä
analyytistä ja testimenetelmästä. Putket ovat steriilejä.
VACUETTE®-lisäaineettomat putket
Putket eivät sisällä lisäaineita. Soveltuvat mm. selkäydinneste-, sieni-, Al- ja
Bi –hivenainenäytteille, hematologisille kontrolleille, laitteiden pesuliuoksille sekä
hukkaputkeksi näytteenotossa.
Pyydä myynnistämme
tutkimuksia VACUETTE®putkista.
Tuotenumero
Näytemäärä
Etiketti
Koko
(mm)
Korkki
Kierre
Lisäaine
454001
455001
4 ml
9 ml
Paperi
Paperi
13 x 75
16 x 100
Valkoinen
Valkoinen
PREMIUM
Lisäaineeton
Lisäaineeton
VACUETTE®-hyytymistekijäputket
Hyytymistekijäputket sisältävät puskuroitua natriumsitraattia. Na-sitraattikonsentraatio
on 0,109 mol/l (3,2 %). Antikoagulantin suhde on 1 osa Na-sitraattia ja
9 osaa verta (1+9).
Tuotenumero
*
Etiketti
Koko
(mm)
Korkki
Kierre
Lisäaine
454320
454322
454360
454471
454332
455322
1 ml
2 ml
2 ml
3,5 ml
3,5 ml
9 ml
Paperi
Paperi
Läpinäkyvä
Läpinäkyvä
Paperi
Paperi
13 x 75
13 x 75
13 x 75
13 x 75
13 x 75
16 x 100
Sininen
Sininen
Sininen
Sininen
Sininen
Sininen
PREMIUM
Na-sitraatti
Na-sitraatti
Na-sitraatti
Na-sitraatti
Na-sitraatti
Na-sitraatti
CTAD-putket sisältävät puskuroidun Na-sitraatin lisäksi theofylliinia, adenosiinia ja dipyridamolia.
Putket soveltuvat potilaan hepariinitason tarkkailuun ja hyytymistutkimusten rutiinimäärityksiin.
454064
3,5 ml
Paperi
13 x 75
Sininen
PREMIUM
CTAD 0,11M
* Kokonaisvolyymi (näyte + antikoagulantti)
Veri • 7
VACUETTE®-seerumiputket
VACUETTE®-seerumiputket
Seerumiputken sisäpinta on käsitelty mikroskooppisilla silikapartikkeleilla (SiO²) eli
hyytymisaktivaattorilla hyytymisen käynnistämiseksi.
Tuotenumero
Näytemäärä
Etiketti
Koko
(mm)
Korkki
454236
474092
454204
476092
456048
455092
2 ml
4 ml
4 ml
6 ml
6 ml
9 ml
Paperi
Läpinäkyvä
Paperi
Läpinäkyvä
Läpinäkyvä
Paperi
13 x 75
13 x 75
13 x 75
13 x 100
13 x 100
16 x 100
Punainen
Punainen
Punainen
Punainen
Punainen
Punainen
Kierre
PREMIUM
PREMIUM
Lisäaine
Hyytymisaktivaattori
Hyytymisaktivaattori
Hyytymisaktivaattori
Hyytymisaktivaattori
Hyytymisaktivaattori
Hyytymisaktivaattori
VACUETTE®-seerumigeeliputket
Seerumigeeliputket sisältävät olefinoligomer-geeliä, joka muodostaa sentrifugoitaessa
kiinteän esteen solujen ja seerumin välille. Geeliputket soveltuvat yleisimmille lääkeaineille.
Näytteen voi pakastaa sentrifugoidussa geeliputkessa.
Tuotenumero
Näytemäärä
Etiketti
Koko
(mm)
Korkki
Kierre
Lisäaine
474071
454078
456071
455071
4 ml
4 ml
5 ml
8 ml
Läpinäkyvä
Läpinäkyvä
Paperi
Paperi
13 x 75
13 x 75
13 x 100
16 x 100
Punainen
Punainen
Punainen
Punainen
PREMIUM
Hyytymisaktivaattori
Hyytymisaktivaattori
Hyytymisaktivaattori
Hyytymisaktivaattori
PREMIUM
Pyydä myynnistämme
tutkimuksia VACUETTE®putkista.
VACUETTE®-hepariiniputket
VACUETTE®-hepariiniputket
Hepariiniputkien sisäpintaan on kuivasumutettu 12–30 IU hepariinia.
Hepariini aktivoi hyytymistä estävät antitrombiinit.
Tuotenumero
Näytemäärä
Etiketti
Koko
(mm)
Korkki
Kierre
Lisäaine
454089
454056
456051
456088
455084
2 ml
4 ml
6 ml
6 ml
9 ml
Paperi
Läpinäkyvä
Paperi
Paperi
Paperi
13 x 75
13 x 75
13 x 100
13 x 100
16 x 100
Vihreä
Vihreä
Vihreä
Vihreä
Vihreä
PREMIUM
Li-hepariini
Li-hepariini
Na-hepariini
Li-hepariini
Li-hepariini
8 • Veri
PREMIUM
VACUETTE®-hepariinigeeliputket
Hepariinigeeliputket sisältävät olefinoligomer-geeliä, joka muodostaa sentrifugoitaessa
kiinteän esteen solujen ja plasman välille. Näytteen voi pakastaa sentrifugoidussa
geeliputkessa.
Tuotenumero
Näytemäärä
Etiketti
Koko
(mm)
454285
455083
4 ml
8 ml
Läpinäkyvä 13 x 75
Paperi
16 x 100
Korkki
Kierre
Vihreä
Vihreä
Lisäaine
Li-hepariini
Li-hepariini
VACUETTE® EDTA-putket
VACUETTE® EDTA-putket
EDTA-putkien sisäpintaan on kuivasumutettu 1,8 mg EDTA:ta/1 ml verta. EDTA sitoo
kalsiumioneita ja estää siten hyytymisreaktion. Erytrosyytit, leukosyytit ja trombosyytit
säilyvät EDTA-verinäytteessä 24 tuntia.
454208
Tuotenumero
Näytemäärä
Etiketti
Koko
(mm)
Korkki
454052
454024
454020
454411
454208
456043
455045
455036
1 ml
2 ml
3 ml
3 ml
4 ml
6 ml
9 ml
9 ml
Paperi
Paperi
Paperi
Läpinäkyvä
Paperi
Paperi
Läpinäkyvä
Paperi
13 x 75
13 x 75
13 x 75
13 x 75
13 x 75
13 x 100
16 x 100
16 x 100
Violetti
Violetti
Violetti
Violetti
Pinkki
Violetti
Violetti
Violetti
Kierre
PREMIUM
Lisäaine
EDTA K2
EDTA K2
EDTA K2
EDTA K2
EDTA K2
EDTA K2
EDTA K2
EDTA K3
VACUETTE® EDTA-geeliputket
EDTA-geeliputket plasmamäärityksiin mm. molekyyli- ja virusdiagnostiikkaan.
Suositellaan sentrifugoitavaksi viimeistään 6 tunnin kuluttua näytteenotosta.
Tuotenumero
Näytemäärä
Etiketti
Koko
(mm)
Korkki
Kierre
Lisäaine
454235
4 ml
Paperi
13 x 75
Violetti
PREMIUM
EDTA K2
Veri • 9
VACUETTE®-verensokeriputket
Verensokeriputket sisältävät antikoagulantin ja glykolyysin estoaineen.
Putket soveltuvat myös laktaattimäärityksiin.
Analysointi viimeistään 48 tunnin kuluttua näytteenotosta.
Tuotenumero
Näytemäärä
Etiketti
Koko
(mm)
Korkki
Kierre
Lisäaine
454221
454033
2 ml
4 ml
Paperi
Paperi
13 x 75
13 x 75
Harmaa
Harmaa
EDTA K3/Na-fluoridi
EDTA K3/Na-fluoridi
454238
2 ml
Paperi
13 x 75
Harmaa
K-oksalaatti/Na-fluoridi
VACUETTE® GLUCOMEDICS
VACUETTE® GLUCOMEDICS -putkien lisäaineseos inhiboi glykolyysiä ja toimii antikoagulanttina. Putket on tarkoitettu stabiloimaan glukoosi in-vivo -tasolle välittömästi näytteenoton
jälkeen. Näyte säilyy kokoverenä tai plasmana huoneenlämmössä jopa 48 tuntia mahdollistaen näytteen turvallisen kuljetuksen ja analysoinnin näytteen laadun ja tuloksen siitä kärsimättä. Nestemäinen lisäaine helpottaa näytteen sekoittamista ja on hellävarainen soluille
estäen siten näytteen hemolysoitumista. Analyysitulos on kerrottava korjauskertoimella 1,16,
jotta vastaukseksi saadaan todellinen plasman glukoosipitoisuus.
Tuotenumero
454347
*
Etiketti
Koko
(mm)
Korkki
2 ml
Läpinäkyvä
13 x 75
Hopea
Kierre
Lisäaine
Na2EDTA/NaF/
sitruunahappo/
Na-sitraatti
* Kokonaisvolyymi (näyte + antikoagulantti)
VACUETTE®-hivenaineputket
Soveltuvat mm. seuraaville hivenaineille: arseeni, lyijy, kadmium, kromi, rauta,
fluoridi, koboltti, kupari, litium, mangaani, molybdeeni, elohopea, seleeni, sinkki ja thalium.
Tuotenumero
Näytemäärä
Etiketti
Koko
(mm)
Korkki
Kierre
Lisäaine
Lisätiedot
456080
455060
6 ml
9 ml
Paperi
Paperi
13 x 100
16 x 100
Sininen
Sininen
PREMIUM
Na-hepariini
Hyytymisaktivaattori
Ei alumiinin (Al) ja vismutin (Bi) määrityksiin
Hivenainepuhdas seerumiputki, ei alumiinin (Al) ja
antimonin (Sb) määrityksiin.
Pyydä myynnistämme
tutkimuksia VACUETTE®putkista.
10 • Veri
Lasko-automaatit ja -tarvikkeet on esitelty sivulla 20.
VACUETTE®-laskoputket
VACUETTE®-laskoputket sisältävät 3,2-prosenttista puskuroitua
trinatriumsitraattiliuosta (0,109 mol/l). Antikoagulantin suhde on
1 osa Na-sitraattia ja 4 osaa verta (1+4).
Tuotenumero
Näytemäärä
Etiketti
Koko
(mm)
4729073
1,5 ml
Läpinäkyvä 9 x 120
Musta
454073
2 ml
Paperi
Musta
13 x 75
Korkki
Kierre
PREMIUM
Lisäaine
Lisätiedot
Na-sitraatti
PP-muoviputki, suljettu järjestelmä,
soveltuu Vacuette®-laskoanalysaattoreille
Na-sitraatti
VACUETTE®-erikoisputket
ACD-putkissa on antikoagulanttina trinatriumsitraatti, sitruunahappo ja dekstroosi.
Putkia on saatavana kahta eri sekoitusta, ACD-A ja ACD-B -putkia.
ACD-A -putkessa on suurempi dekstroosipitoisuus. ACD-putkissa punasolut
säilyvät keskimäärin 21 vuorokautta, kun näyte säilytetään 4 °C:ssa.
CPDA-putkissa on antikoagulanttina sitruunahappo, natriumfosfaatti, dekstroosi ja
adeniini. Näyte säilyy CPDA-putkissa noin 35 vuorokautta, kun näyte säilytetään
4 °C:ssa.
Tuotenumero
Näytemäärä
Etiketti
Koko
(mm)
Korkki
Kierre
Lisäaine
456094
455055
6 ml
9 ml
Paperi
Paperi
13 x 100
16 x 100
Keltainen
Keltainen
PREMIUM
ACD-B
ACD-A
456057
455056
6 ml
9 ml
Paperi
Paperi
13 x 100
16 x 100
Keltainen
Keltainen
CPDA
CPDA
Veri • 11
MiniCollect®-kapillaariverinäytteenottojärjestelmä
MiniCollect®-mikroverinäytteenottojärjestelmä on
turvallinen suljettu systeemi, sillä
MiniCollect®-putket
MiniCollect®-seerumiputket
Tuote- Näyte- Tuote
numero määrä
Korkin
väri
Pakkaus
MiniCollect®-putkissa on
450471
450470
450473
450472
punainen
punainen
keltainen
keltainen
100/1000
100/1000
100/1000
100/1000
täyttömerkki joko putkessa
MiniCollect® EDTA-putket
violetti
violetti
100/1000
100/1000
kumitulpan ristikko mahdollistaa
näytteenoton putkea avaamatta.
Näytteenottoon käytetään
joko kapillaaria tai suppiloa.
tai etiketissä. Jokaiseen putkeen on merkitty tuote- ja eränumero sekä viimeinen käyttöpäivämäärä. Putket, niiden lisäainepitoisuudet sekä veri-lisäainesuhteet ja sallitut poikke-
450476
450480
0,5 ml
1 ml
0,5 ml
0,8 ml
0,25 ml MiniCollect® EDTA K3 -putki
0,5 ml MiniCollect® EDTA K2 -putki
MiniCollect®-litiumhepariiniputket
450478
450477
450479
0,5 ml
1 ml
0,8 ml
amat ovat CLSI:n suositusten
mukaisia.
MiniCollect®-seerumiputki
MiniCollect®-seerumiputki
MiniCollect®-seerumigeeliputki
MiniCollect®-seerumigeeliputki
MiniCollect® Li-hepariiniputki
MiniCollect® Li-hepariiniputki
MiniCollect®
Li-hepariini-geeliputki
vihreä
100/1000
vihreä
100/1000
vaalean vihreä 100/1000
MiniCollect®-verensokeriputki
450481
0,25 ml MiniCollect®-natriumfluoridikaliumoksalaattiputki
harmaa
100/1000
MiniCollect®-hyytymistekijäputki
450413
1 ml
MiniCollect®hyytymistekijäputki 3,2 %
Huom!
sininen
100/1000
valkoinen
100/1000
MiniCollect®-lisäaineeton putki
450412
12 • Veri
1 ml
MiniCollect®-lisäaineetonputki
Soveltuu vain
suoniverelle
MiniCollect®-näytteenottotarvikkeet
Tuotenumero
Tuote
Pakkaus
450421
450431
450430
450432
450434
450433
450436
MiniCollect®-näytteenottosuppilo
MiniCollect®-kapillaari seerumiputkille 80 µl
MiniCollect®-kapillaari seerumiputkille 250 µl
MiniCollect®-kapillaari Na-Fluoridi-putkille 80 µl
MiniCollect®-kapillaari EDTA-putkille 80 µl
MiniCollect®-kapillaari EDTA-putkille 250 µl
MiniCollect®-kapillaari hepariiniputkille 80 µl
100/1000
100/1000
100/1000
100/1000
100/1000
100/1000
100/1000
MiniCollect®-suojaputket helpottavat työskentelyä:
potilastietotarrojen kiinnittäminen ja sentrifugointi helpottuu.
Tuotenumero
Tuote
Pakkaus
450419
450420
MiniCollect® valonsuojaputki, ruskea 13 x 75 mm
MiniCollect®-suojaputki, 13 x 75 mm
100/1000
100/1000
MiniCollect®-turvalansetit
Tuotenumero
Tuote
Viilto-/
pistosyvyys
Pakkaus
450427
450428
450429
450438
450439
Turvalansetti, pinkki
Turvalansetti, vihreä
Turvalansetti, sininen
Turvalansetti, lila
Turvalansetti,oranssi
Viilto 1,0 x 1,5 mm
Viilto 1,5 x 1,5 mm
Viilto 2,0 x 1,5 mm
Pisto 1,25 mm x 28G
Pisto 2,25 mm x 23G
200/2000
200/2000
200/2000
200/2000
200/2000
Viiltävät MiniCollect®turvalansetit on suunniteltu
erityisesti lasten ja
vanhusten mikroverinäytteenottoon.
Veri • 13
VACUETTE®-turvatuotteet
Terävien lääketieteellisten instrumenttien, mukaan lukien neulanpistotapaturmat, aiheuttamat vammat ovat suurin työturvallisuusriski terveydenhuoltoalan työntekijöille. Yli 30 veriteitse tarttuvaa
taudinaiheuttajaa, kuten hepatiitti B ja C sekä HIV, voi tarttua
neulanpistosta. Jo pienikin määrä potilaan verta voi johtaa hengenvaaralliseen infektioon siirtyessään näytteenottajan
verenkiertoon.
Yli miljoona neulanpistotapaturmaa vuosittain Euroopassa –
VACUETTE®-turvatuotteet tarjoavat luotettavan suojan.
VACUETTE® QUICKSHIELD Complete Plus
-turvaneulat
TÄYDELLISTÄ TURVALLISUUTTA – tekniikkaa muuttamatta.
Soveltuvat erinomaisesti rutiininäytteenottoon,
sillä eivät vaadi muutoksia näytteenottotekniikkaan.
Valitse lyhyt tai pitkä neula tottumuksesi mukaan.
Käyttäjäystävällinen
• Merkki neulansuojuksessa ilmaisee
neulan kärjen hionnan suunnan.
• Neulan turvasuojus on kiinnitetty
ohjaimeen. Siten suojus ei häiritse
näytteenottoa vaan pysyy aina sivulla.
• Neulan turvasuojus aktivoidaan yhdellä
kädellä – vältät pistoriskin
• Selvästi kuuluva naksahdus varmistaa,
että olet aktivoinut turvasuojuksen.
• Neulassa on läpinäkyvä keskiosa, joka
toimii ikkunana. Neulan osuessa suoneen
verenpaine täyttää keskiosan verellä,
jolloin tiedät piston onnistuneen.
QUICKSHIELD Complete Plus -turvaneula
Tuotenumero
Neulan koko
450235
450239
21G x 25 mm (1”)
QUICKSHIELD Complete Plus -turvaneula 30/300
21G x 38 mm (1½”) QUICKSHIELD Complete Plus -turvaneula 30/300
14 • Veri
Tuote
Pakkaus
VACUETTE®-turvasiipineulat
on kehitetty erityisesti tilanteisiin, joissa
näytteenotto on vaativaa ja tavallinen neula ei riitä.
Kaikissa VACUETTE®-turvasiipineuloissa on helppokäyttöinen turvamekanismi, jonka avulla
neula vedetään suojan sisään näytteenoton jälkeen. Siipineulojen läpinäkyvä keskiosa
ilmaisee onko pisto onnistunut.
VACUETTE®-turvasiipineulat, joissa luer-adapteri
Tuotenumero
Koko
Tuote
Pakkaus
450083
450081
450095
450082
21G
21G
21G
23G
Turvasiipineula, luer-adapteri
Turvasiipineula, luer-adapteri
Turvasiipineula, luer-adapteri
Turvasiipineula, luer-adapteri
50/1000
50/1000
50/1000
50/1000
x 10 cm
x 19 cm
x 30 cm
x 19 cm
VACUETTE®-turvasiipineulat, joissa luer-adapteri ja ohjain/veriviljelyohjain
Tuotenumero
Koko
Tuote
Pakkaus
450085
450086
450182
21G x 19 cm
23G x 19 cm
21G x 19 cm
24/240
24/240
24/240
450184
21G x 30 cm
450185
23G x 30 cm
Turvasiipineula, luer-adapteri + ohjain
Turvasiipineula, luer-adapteri + ohjain
Turvasiipineula,
luer-adapteri + veriviljelyohjain
Turvasiipineula,
luer-adapteri + veriviljelyohjain
Turvasiipineula,
luer-adapteri + veriviljelyohjain
450085
24/240
24/240
Tuotelistaus sisältää Mekalasi Oy:n varastotuotteet.
Muiden tuotteiden osalta ota yhteys myyntiimme.
450184
Veri • 15
VACUETTE®-verinäytteenottovälineet
Helppokäyttöisyys sekä maksimaalinen turvallisuus ovat erittäin
tärkeitä päivittäisissä rutiineissa. Nämä seikat ovat olleet lähtökohtana
VACUETTE®-verinäytteenottovälineiden suunnittelussa.
VACUETTE®-ohjaimet
Ohjaimet soveltuvat käytettäväksi VACUETTE®-vakuuminäyteneulojen kanssa.
450201
Tuotenumero
Tuote
Pakkaus
450201
450181
VACUETTE®-ohjain
VACUETTE®-veriviljelyohjain
10/1200
40/320
VACUETTE®-adapterilliset ohjaimet
Kertakäyttöiset VACUETTE®-ohjaimet, joissa on luer-adapteri, ovat helppokäyttöisiä ja
turvallisia. HOLDEX®-ohjaimia käytetään siirrettäessä veri luer-kannasta vakuumiputkeen
tai veriviljelypulloon. Siirto-ohjainta ruiskulle käytetään siirrettäessä näyte ruiskusta vakuumiputkeen tai veriviljelypulloon.
Tuotenumero
Tuote
Pakkaus
450225
450263
Siirto-ohjain ruiskulle, steriili
HOLDEX-ohjain, steriili
100/800
100/800
VACUETTE®-vakuuminäyteneulat
450263
Tuotenumero
Koko
Tuote
Pakkaus
450072
450076
450073
450077
450048
21G x 25 mm (1”)
21G x 38 mm (1 ½”)
20G x 25 mm (1”)
20G x 38 mm (1 ½”)
18G x 38 mm (1 ½”)
Vakuuminäyteneula, vihreä
Vakuuminäyteneula, vihreä
Vakuuminäyteneula, keltainen
Vakuuminäyteneula, keltainen
Vakuuminäyteneula, pinkki
(eläinnäytteenottoon, VET)
100/2000
100/2000
100/2000
100/2000
100/2000
Tuote
Pakkaus
VACUETTE®-avoneulat
16 • Veri
Tuotenumero
Koko
411072
411073
20G x 38 mm (1 ½”) Avoneula, keltainen
21G x 38 mm (1 ½”) Avoneula, vihreä
100/2000
100/2000
Needle-Pro®-turva-avoneulat
Tuotenumero
Koko
Tuote
Pakkaus
4658308
4658309
4658315
4658307
21G x 25 mm (1”)
21G x 38 mm (1 ½”)
22G x 25 mm (1“)
22G x 38 mm (1 ½”)
Needle-Pro®-turva-avoneula
Needle-Pro®-turva-avoneula
Needle-Pro®-turva-avoneula
Needle-Pro®-turva-avoneula
100/800
100/800
100/800
100/800
Muut VACUETTE®-tuotteet
VACUETTE®-kertakäyttöstaasi
Turvallisuutta näytteenottoon. Lateksittomat ja täysin tuoksuttomat staasit ovat oiva
valinta mm. eristyshuoneisiin. Rullapakkaus 25 kpl/rulla. Perferoitu.
Tuotenumero
Tuote
Pakkaus
4840053
Kertakäyttöstaasi
1/100
4840053
VACUETTE®-painotulppa
Halkaisijaltaan 13 mm:n vakuumiputkille. Turvallinen, tiivis painotulppa vakuumiputkien
uudelleen sulkemiseen.
Tuotenumero
Tuote
Pakkaus
371518
Keltainen painotulppa
1000/5000
VacuDrop-diffikärki
Optimaalinen veripisara sivelyvalmistetta varten putkea avaamatta.
Tuotenumero
Tuote
Pakkaus
458815
VacuDrop-diffikärki
300/3000
458815
VACUETTE® Snap Ring -merkintärengas
Merkitset kätevästi esim. näytteen kiireellisyyden painamalla
Snap Ring -renkaan korkin päälle.
Tuotenumero
Tuote
Pakkaus
458710
458711
458712
458713
Sekoitus eri värejä
Oranssi
Vihreä
Pinkki
500/3000
500/4000
500/4000
500/4000
Tuotenumero
Tuote
Pakkaus
32692
Vetolasi sivelyvalmisteen tekoon,
koko 76 x 26 mm, paksuus 1 mm
Vetolasi, Flexi-Strip, koko 22/26 x 76 mm
Huomiotarra, punainen Ø 7/12,4 mm
200 kpl/rulla, näytteiden merkitsemiseen,
paperia
50
458713
Muut tuotteet
32693
22665
50
5 rullaa
371518
32693
Veri • 17
Muut tuotteet
Verinäytteenottotarvikkeiden
valikoimaa täydentävät usean
eri valmistajan korkealaatuiset tuotteet.
Staasit
Tuotenumero
Tuote
Pakkaus
4840050
4840051
4840061
Staasi, lateksiton
Raidallinen staasi, lateksiton
CBC Baby -staasi, lateksiton
Katso kertakäyttöstaasi sivulta 17.
1
1
1
Quick Fit® -näytteenottoneulat ja -ohjaimet
Tuote- Koko
numero
Tuote
Pakkaus
50120
50121
20G x 25 mm (1")
Quick Fit® -neula, MN-2025MQ
20G x 38 mm (1 ½") Quick Fit® -neula, MN-2038MQ
100/2000
100/2000
50122
50123
21G x 25 mm (1")
Quick Fit® -neula, MN-2125MQ
21G x 38 mm (1 ½") Quick Fit® -neula, MN-2138MQ
100/2000
100/2000
50110
Quick Fit® Venosafe -ohjain, vaaleanpunainen
XX-VF10HGSQ
25/1000
Medlance® plus -turvalansetti
Helppokäyttöinen ja turvallinen kontaktilansetti. Lansetin erittäin terävä,
silikonipäällysteinen neula/terä ja salamannopea pisto/viilto takaavat
huomaamattoman ja kivuttoman piston/viillon. Tuote on gammasteriloitu.
Tuotenumero
Koko
Tuote
Pakkaus
34501
34502
34503
34505
34504
Viilto 2,0 x 0,8 mm
Pisto 1,8 mm, 21G
Pisto 2,4 mm, 21G
Pisto 1,5 mm, 25G
Pisto 1,2 mm, 30G
Turvalansetti, keltainen
Turvalansetti, sininen
Turvalansetti, vihreä
Turvalansetti, lila
Turvalansetti, minttu
200/1200
200/1200
200/1200
200/1200
200/1200
Puhdistuslaput
Tuotenumero
Tuote
Pakkaus
33045
Quickpad®-puhdistuslaput
Steriilejä, 70-prosenttisella isopropylialkoholilla kyllästettyjä lappuja
ihon puhdistamiseen ennen pistämistä. Pakkauksessa 150 kpl
Harmony Tuffo -rulla, perferoitu, 4 x 5 cm, 1000 kpl/rulla
Harmony Tuffo -laput, 4 x 5 cm, 400 kpl/rasia
10/50
23113
23414
18 • Veri
2/12
1/18
33045
36000
33020
Droplet™-näytteenottokori
Näytteenottokori on kevyt, tilava ja helposti puhdistettavissa.
Tukeva kori on ABS-muovia ja sen vaihdettavat sisäosat on valmistettu polystyreenistä.
Tuotenumero
Tuote
36000
36002
36004
36006
36008
Näytteenottokori, jossa 13 mm:n putkiteline, toimitus sis. 2 sisäosaa
Näytteenottokori, jossa 16 mm:n putkiteline, toimitus sis. 2 sisäosaa
Näytteenottokorin sisäosa 13 mm:n putkille
Näytteenottokorin sisäosa 16 mm:n putkille
Näytteenottokorin suojahuppu, helppo tarrakiinnitys
37000
Pakkaus
1
1
4
4
1
37010
Näytteenottokärry
Ergonominen kärry näytteenottoon sekä liikkuviin että kiinteisiin työpisteisiin. Isot erittäin kevyesti
liikkuvat pyörät, takana lukkopyörät. Runko kromattua terästä, tarjottimien materiaali ABS-muovia.
Kaksi tasoa: ylätaso 400 x 600 mm, alataso 300 x 400 mm. Lisävarusteina saatavana sivulle
käännettävä kirjoitusalusta, telineitä riskijäteastioille sekä tarvikekori.
Tuotenumero
Tuote
Mitat
37000
37010
37011
37020
37021
37022
37023
37024
37050
33020
33021
37049
Näytteenottokärry, osastolle
Säädettävä korkeus 70–80 cm
Näytteenottokärry, osastolle, taitettava
Säädettävä korkeus 80–95 cm
Näytteenottokärry, kiinteään pisteeseen
Säädettävä korkeus 66–76 cm
Tarjotin näytteenottokärryyn
600 x 400 x 50 mm
Tarjotin näytteenottokoriin
600 x 400 x 15 mm
Tarjotin näytteenottokärryyn
600 x 400 x 100 mm
Tarjotin näytteenottokärryyn
300 x 400 x 50 mm
Tarjotin näytteenottokärryyn
300 x 400 x 100 mm
Kirjoitusalusta näytteenottokärryyn, sivulle käännettävä
Teline 2 ja 3 litran Sharpsafe®-riskijäteastioille
Teline 4 ja 7 litran Sharpsafe®-riskijäteastioille
Tarvikekori näytteenottokärryyn
330 x 150 x 180 mm
33021
37011
36020
Putkitelineet
Telineissä paikkakoordinaatit ja päädyissä tila merkinnöille.
Tuotenumero
Tuote
Mitat
Pakkaus
Väri
OneRack™-putkitelineet
Materiaali lasikuituvahvistettua polyoksimenteelia (POM), joka kestää useimpia happoja, liuottimia ja
autoklavoinnin. Lämmönkestävyys -40 – +140 °C
36025
Putkiteline 72 paikkaa 13 mm:n putkille
104 x 202 x 59 mm
1/8
Vihreä
36020
Putkiteline 36 paikkaa 13 mm:n putkille
104 x 104 x 59 mm
1/8
Valkoinen
36015
Putkiteline 72 paikkaa 16 mm:n putkille
127 x 250 x 70 mm
1/8
Valkoinen
Saatavilla myös muita värejä toimitusajalla. Ota yhteyttä myyntiimme.
Tappitelineet
Materiaali lasikuituvahvistettua polypropeenia. Lämmönkestävyys 0 – +120C°
36010
Tappiteline, 96 paikkaa 10–13 mm:n putkille 125 x 185 x 68 mm
36012
Tappiteline, 50 paikkaa 14–17 mm:n putkille 103 x 185 x 68 mm
1/2
1/2
Sininen
Sininen
Autoklavoinnin kestävät lasikuituvahvistetut
polypropeenitelineet ovat ihanteellisia eri kokoisille
näyteputkille. Pohjassa olevien reikien ansiosta
voidaan käyttää myös kuivaustelineenä.
Tapin korkeus 58 mm.
Veri • 19
4836587, 4836283
VACUETTE®-laskoanalysaattorit
ovat mikroprosessorein ohjattuja
automaattilaitteita, jotka on
erikoisesti suunniteltu punasolusedimentin (laskon) määrittämiseen. Laitteilla voidaan mitata
jatkuvatoimisesti ja samanaikaisesti
lasko useasta putkesta. Kaikissa
laitteissa on lämpötilankorjaus
18 °C:een ja tulokset ovat verrannollisia Westergren-menetelmään.
VACUETTE
-laskoanalysaattorit
ja -tarvikkeet
®
Tuotenumero
Tuote
4836592
SRT-10/II -laskolaite, 10-paikkainen analysaattori
Mittausaika 30 minuuttia.
Tulos luettavissa näytöltä tai erilliseltä kirjoittimelta.
SRS 20/II -laskolaite, 20-paikkainen analysaattori
SRS 100/II -laskolaite, 100-paikkainen analysaattori
Mittausaika 30 minuuttia.
Tulos luettavissa näytöltä ja laitteen kirjoittimelta sekä siirrettävissä tietokoneelle.
Erillinen kaksitasokontrolliin perustuva laaduntarkkailujärjestelmä.
Viivakoodilukija- ja tietokoneliitännät.
Kontrolliputket SRS/SRT II -laskolaitteille
Lämpökirjoitin
Viivakoodilukija
SRS 20/II ja SRS 100/II -analysaattoreille
Manuaaliteline 4729073 putkille
Mittausaika 30 minuuttia. Varamenetelmä laitteille.
4836587
4836580
836588
4836582
4836283
4836077
26582
Tulostinpaperi lämpökirjoittimelle
Helppokäyttöinen laskopipetti: veri nousee automaattisesti pipetin nollamerkkiin
kun painat pipetin avattuun näyteputkeen (454073).
4727111 Laskopipetti asteikolla
4836072 Laskoteline pipetille
20 • Veri
Pakkaus
Laitetoimitukseen kuuluu kontrolliputkisarja, jolla tarkastetaan
laitteen mekaanista toimintaa.
4836592
4836582
4836077
1/10
200/800
4836072
4727111
4855904
VACUETTE®-korkinpoistajat
VACUETTE®-korkinpoistajat avaavat sekä PREMIUM että kierteettömät
VACUETTE®-putket. Laitteet avaavat jopa 1500 näyteputkea tunnissa
ja nopeuttavat näytteiden esikäsittelyä ennen analysointia.
Tuotenumero
Tuote
Mitat
4855904
Unicap Belt Decapper -korkinpoistaja
Avaa kaikki VACUETTE®-vakuumiputket nopeasti ja turvallisesti.
Putket laitetaan vyöhön, jossa voi olla molempia putkityyppejä
(75 ja 100 mm:n) vapaavalintainen määrä maksimissaan 40 kpl.
Laitteen mukana toimitetaan 40 kpl 75 mm:n putken pidikettä ja
40 kpl 100 mm:n putken pidikettä.
380 x 470 x 280 mm
Unicap Rack Decapper -korkinpoistajat avaavat VACUETTE®-vakuumiputket laitevalmistajan
telineissä. Unicap Rack Decapper -korkinpoistajan telineitä voidaan käyttää putkien
avaamisesta analyysin loppuun asti, jolloin saman telineen käyttäminen säästää aikaa.
4855900
Unicap Rack Decapper -korkinpoistaja
Hitachin 5-paikkaisille telineille
Saatavana myös Tecan, Olympus, Bayer-Advia ja Sysmex -telineille.
4855900
380 x 470 x 280 mm
Veri • 21
4836577, 4836578, 4836579
Sekoittajat
29000
TuoteTuote
numero
29000
Materiaali
Mitat
Triomix-keinusekoittaja
ABS-muovikuori
150 x 130 x 100 mm
Kolme sekoitusnopeutta, ladattava akku; muuntaja sisältyy toimitukseen.
Sopii erinomaisesti liikuteltaviin näytteenottopisteisiin, osastoille kärryihin näytteenotonaikaiseen
sekoittamiseen ja laboratorioon.
29002
Triomix-keinusekoittajan akku
4836577 VACUETTE® Multi-Mixer -sekoittaja
280 x 170 x 170 mm
Neljä valmista ohjelmaa ja neljä sekoitusnopeutta; laite antaa äänimerkin 5 minuutin
sekoituksen jälkeen. Telineiden kiinnitys pikalukituksella.
4836578 Teline 20 paikkaa Ø 9–10 mm:n putkille
135 x 80 x 90 mm
4836579 Teline 20 paikkaa Ø 13 mm:n putkille
135 x 80 x 90 mm
22 • Veri
Monikäyttöiset sekoittajat
sekä kliinisiin laboratorioihin
että tutkimuskäyttöön.
Kierrosnopeuden säätö
1-99 kierrosta minuutissa.
Nopeutta voidaan
38040, 38046
säätää laitteen ollessa
toiminnassa. Laite siirtyy
virransäästötilaan
RM-2 -sekoittajat
TuoteTuote
numero
38040
38041
38046
38013
38010
38018
38100
10 minuutin tauon jälkeen.
Mitat
RM-2S -laskoputkisekoittaja
325 x 177 x 168 mm
4 valmista ohjelmaa; laite antaa äänimerkin 5 minuutin sekoituksen jälkeen.
Teline 40 paikkaa max Ø 11 mm:n putkille
Yhdistelmäteline 20 kpl Ø 13 mm putkia ja 20 kpl Ø 11 mm putkia
Teline 24 paikkaa Ø 13 mm:n putkille
RM-2S -sekoittaja
325 x 177 x 168 mm
9 valmista ohjelmaa sekä valmius 3 omalle ohjelmalle
Levyteline näyteputkille, sekoitus keinutoiminnolla. Maksimi 22 putkea.
Vortex V-3
130 x 60 mm
Erittäin kevyt, kätevä ja tehokas näytesekoittaja. Sisältää kaksi vaihdettavaa putkialustaa;
sekoitus kaikenlaisille putkille 50 ml:aan asti. Imukuppikiinnitys alustaan.
Portaattomasti säädettävä 50-3000 kierr/min sekoitus; joko kosketustoiminto tai jatkuva sekoitus.
38100
Solulaskin
Erityisesti verisolujen laskemiseen suunniteltu, mutta kaikenlaisten kappalaiden laskemiseen soveltuva,
elektronisella näytöllä varustettu laskin. Laitteessa on 6 funktionäppäintä ja 15 yksilöllistä näppäintä
sekä 4 erilaista laskentaohjelmaa, joista yhteen on mahdollisuus tehdä oma laskentaohjelma.
Näyttöön saadaan näkyviin prosentuaaliset osuudet, laskenta 1000 soluun saakka.
Tuote- Tuote
numero
38000
Mitat
Solulaskin 2001
210 x 190 x 25 mm
Saatavana myös malli, joka sisältää tietokoneliitännän ohjelmineen ja liittimineen.
38000
Veri • 23
Taitto: Mainostoimisto AD-Office Oy • Paino: Newprint Oy, 6/2013
Puh. 09 341 72 800, Faksi 09 341 72 869, [email protected], www.mekalasi.fi