Vanemuine-teatterin musiikki

Vanemuine-teatterin
musiikki- ja tanssiesitykset
kaudella
2013/2014
Vanemuine perustettiin vuonna 1870 Tartossa.
Vanemuine on myös Viron ensimmäinen
ammattilaisteatteri (1906) ja ainoa kolmen tyylilajin
teatteri, jonka ohjelmistossa on operetteja, musikaaleja,
baletti- ja nykytanssiesityksiä ja näytelmiä. Teatterilla
on kolme eri rakennusta ja työntekijöitä yli 350 –
muun muassa erittäin kansainvälinen balettiryhmä ja
suuri sinfoniaorkesteri. Teatterissa esiintyy myös paljon
vierailevia solisteja. Vanemuine on repertuaariteatteri
– joka kaudella ohjelmistossa on yli 40 eri tyylilajeja
edustavaa esitystä.
Tervetuloa Vanemuine-teatteriin!
Vanemuine-teatteri on kansainvälisen
tanssineuvoston (International Dance
Council CID) jäsen
Hooaja peasponsor
Teatteri Vanemuine
Vanemuise 6
51003 Tartto, Viro
puh. +372 7440 100
faksi +372 7440 116
[email protected]
www.vanemuine.ee
STRAUSS-ILTA
STRAUSS-ILTA
Musiikillinen johtaja ja kapellimestari Lauri Sirp
Ohjaaja-koreografi Fabrice Gibert
Libretto Aivar Tommingas
Lavastaja Mare Tommingas
Esitykseen osallistuvat Vanemuine-teatterin solistit, oopperakuoro
ja baletti
Johann Strauss! Nerokas ja kuolematon säveltäjä, jonka melodiat
menevät päähän kuin kupliva samppanja ja saavat ikävöimään
romantiikkaa, kahisevia hameenhelmoja ja upeita tanssiaissaleja!
”Haluan, että katselijat unohtavat kahdeksi tunniksi nykyisen
väsyttävän aikakauden, jossa elämme. Straussin musiikki on
minulle mahdollisuus paeta todellisuutta unelmiin… Ihmissielu
yksinkertaisesti vaatii kauniita hetkiä uudistuakseen!” ohjaaja
Fabrice Gibert toteaa
Loistelias ilta kuolemattoman Straussin parissa!
Maailman kantasitys
Tauno Aints
REHEPAPP (RIIHIUKKO)
UUSI
Kaksinäytöksinen ooppera
Urmas Lennukin libretto Andrus Kivirähkin romaanin pohjalta
Musiikillinen johtaja ja kapellimestari Paul Mägi
Kapellimestari Lauri Sirp
Ohjaaja Marko Matvere
Lavastaja Iir Hermeliin
Koreografi Marika Aidla
Valosuunnittelija Imbi Mälk
Eräässä tuhruisessa maassa asuu kummallinen sekoitus rahvasta,
jotka kyllä uskovat ja toivovat aina parempaa, vaikka heitä
ympäröi vuoden ympäri yksi loputon marraskuu. Ankea ympäristö
on kyseistä kansaa uuvuttanut, mutta kuitenkin he jaksavat uskoa,
toivoa ja parhaimpina päivinä jopa rakastaa.
Tarinan päähenkilö on Riihiukko eli Riihi-Santeri, joka, katselee
päältä oman kansansa ahneutta sekä suurempia ja pienempiä
unelmia, yrittäen ohjata niitä inhimillisempiin sfääreihin. Mutta ajat
ovat kehnot ja ympäristö karu. Ei saa juurikaan sanoa, että se olisi
Santerille helppo tehtävä.
Kirjavasta yhteisöstä löytyy niitäkin, joita kohtaan voimme tuntea
ihmisinä myötätuntoa, mutta myös sellaisia hahmoja, joita haluaisi
vihata. Arkaaisesta taustastaan huolimatta ovat henkilöhahmojen
murheet, toiveet ja odotukset ymmärrettäviä myös nykypäivänä.
Loppujen lopuksi olemme kaikki vain ihmisiä.
Kivirähk on luonut erinomaisen ja nerokkaan yleistyksen, josta ei
puutu huumoria eikä yhteiskuntakritiikkiäkään. Oopperaesityksessä on yritetty vain korostaa sitä kaikkea.
Ensi-ilta 18. lokakuuta 2013 Vanemuine-teatterin pienessä talossa
Esityskieli
tekstitys
Eduard Tubin
REIGI ÕPETAJA
(REIGIN PAPPI)
UUSI
Kaksinäytöksinen ooppera
Musiikillinen johtaja ja kapellimestari Paul Mägi
Kapellimestari Lauri Sirp
Ohjaaja Roman Baskin
Lavastaja Iir Hermeliin
Valosuunnittelija Imbi Mälk, Andres Sarv
Kaksinäytöksisen oopperan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1642,
hiidenmaalaiseen Reigin kylään sekä Tallinnaan. Päähenkilöitä
ovat Reigin pappi Paavali Lempelius ja hänen nuori vaimonsa
Catharina, joka rakastuu Tukholmasta saapuneeseen apupappiin
Jonas Kempeen. Kylässä leviävät huhut, että Kempe on paennut
Tukholmasta sen vuoksi, että hän oli vietellyt sikäläisen papin
naisen noitakeinojen avulla. Lempelius syyttää Kempeä jälleen
noituudesta. Rakastuneet pakenevat, mutta heidät saadaan
kiinni ja mestataan Tallinnan raatihuoneentorilla rangaistuksena
aviorikoksesta.
Estonia-teatterin tilaaman ja vuonna 1971 valmistuneen Reigin
papin kohtalo on ollut monimutkainen. Alkuperäisen libreton kirjoitti Aino Kallas oman romaaninsa pohjalta jo vuonna 1938, kun
säveltäjän piti olla Evald Aav. Aavin kuoltua hanke jäi kuitenkin
kesken. Jaan Kross täydensi librettoa vuonna 1970.
Tuolloinen valtionkoneisto kuitenkin kieltäytyi useaan otteeseen
antamasta lupaa teoksen esittämiselle. Sen tähden oopperan tuli
odottaa kantaesitystään vuoteen 1979, jolloin Kaarel Ird hankki
luvan Vanemuine-teatterille suoraan Moskovasta. Teosta esitettiin
valitettavasti vain neljä kertaa. Arne Mikk ohjasi oopperan lopulta
Estonia-teatterissa ja ensi-ilta oli vuonna 1988.
Ensi-ilta Vanemuine-teatterin pienessä talossa 5. huhtikuuta 2014
Esityskieli
tekstitys
Pjotr Tšaikovski
JEVGENI ONEGIN
Kaksinäytöksinen ooppera
Konstantin Stanislavskin vuoden 1922 esityksen uusi versio.
Musiikillinen johtaja ja kapellimestari Paul Mägi
Kapellimestari Lauri Sirp
Ohjaaja Dmitri Bertman (Oopperateatteri Helikon, Moskova)
Lavastaja Igor Nežnõi (Oopperateatteri Helikon, Moskova)
Pukusuunnittelija Tatjana Tulubjeva (Oopperateatteri Helikon,
Moskova)
Valosuunnittelijat Imbi Mälk ja Andres Sarv
Aleksandr Puškinin samannimisen runoromaanin pohjalta luotu
ooppera Jevgeni Onegin on kiistaton mestariteos venäläisten
oopperaklassikoiden joukossa.
Unelmoiva ja vaatimaton Tatjana rakastuu seikkailunhaluiseen
Oneginiin, mutta mies suhtautuu neidon tunteisiin välinpitämättömästi. Vuosia myöhemmin he tapaavat uudelleen ja Onegin
näkee nuoren naisen aivan uudessa valossa…
Melankolinen, samalla unelmoiva, kiihkeä ja rakkautta tulvillaan
oleva ooppera tarjoaa kauniisti virtaavia melodioita, nautittavia
kuoro-osuuksia ja mukaansatempaavaa tanssimusiikkia.
Dmitri Bertman, ohjaaja:
Konstantin Stanislavskilla on tänä vuonna kahdet vuosijuhlat –
150 vuotta syntymästä ja 75 vuotta kuolemasta. Hänen Jevgeni
Onegin (1922) -oopperastaan alkoi nykyaikaisen musiikillisen
ohjauksen historia.
Se, mikä oli vuonna 1922 uudenaikaista, tuntuu nykyään retrolta,
aivan kuin vanha mustavalkovalokuva. Ennallistin Jevgeni
Oneginin Stanislavskin esityksessä retrona.
Seitsemän Jevgeni Onegin ohjauksen jälkeen en halua enää keksiä mitään uutta, vaan palata takaisin vanhoihin hyviin perinteisiin.
Ei mitään muuta kuin ohjaajan työtä näyttelijöiden kanssa. Ei
mitään taiteellisia ”lisäyksiä ja mausteita”, pelkkä luonnollinen
”biotuote”, jonka maku tuo mieleen lapsuuden.
Esityskieli
tekstitys
ja
JEVGENI ONEGIN
Jules Massenet
WERTHER
Kaksinäytöksinen Ooppera
Musiikillinen johtaja ja kapellimestari Lauri Sirp
Libreton ovat kirjoittaneet Édouard Blau, Paul Milliet ja Georges
Hartmann, ja se pohjautuu Goethen romaaniin Die Leiden des
jungen Werthers (Nuoren Wertherin kärsimykset)
Musiikillinen johtaja ja kapellimestari Paul Mägi
Kapellimestari Lauri Sirp
Ohjaaja Albert-André Lheureux (Belgia)
Lavastaja Liina Keevallik
Werther on rakastunut kauniiseen Charlotteen, joka myös vastaa
miehen tunteisiin. Mutta kuolevalle äidilleen antamansa lupauksen
vuoksi neito avioituu kuitenkin toisen miehen kanssa, ja Werther
tekee itsemurhan.
Johann Wolfgang von Goethen romaani Nuoren Wertherin
kärsimykset julkaistiin vuonna 1774. Syvän romanttinen tarina
nuoresta runoilijasta aiheutti sensaation, ja siitä tuli yksi aikansa
luetuimmista teoksista. Erittäin suosittu romaani vaikutti jopa
muotiin: nuoret miehet ympäri Eurooppaa yrittivät jäljitellä
Wertherin pukeutumistyyliä. Menestyksellä oli valitettavasti
myös varjopuolensa, sillä useat nuoret miehet tekivät itsemurhia
samalla tavalla kuin Werther.
Esityskieli
tekstitys
Gaetano Donizetti
MARIA STUARDA
Kaksinäytöksinen ooppera
Musiikillinen johtaja ja kapellimestari Mihkel Kütson
Kapellimestari Lauri Sirp
Ohjaaja Roman Hovenbitzer (Saksa)
Lavastaja Roy Spahn (Saksa)
Valotaiteilija Palle Palmé (Ruotsi)
Kuningatar Elisabet I rakastaa Leicesterin jaarlia, mutta epäilee
hänen rakastuneen puolestaan Skotlannin kuningattareen
Mariaan. Kahden naisen kilpailu politiikassa ja rakkaudessa ei voi
päättyä hyvin.
Maria Stuardan kantaesitys oli vuonna 1835 Milanon La Scala
-oopperassa. Ooppera tuotiin uudelleen näyttämölle 132 vuotta
myöhemmin ja silloin jo jäädäkseen pysyvästi oopperatalojen
ohjelmistoon.
Esityskieli
tekstitys
ja
MARIA STUARDA
Giuseppe Verdi
TRUBADUUR
(IL TROVATORE)
Ooppera
Musiikillinen johtaja ja kapellimestari Paul Mägi
Kapellimestari Lauri Sirp
Ohjaaja Carmelo Agnello (Ranska)
Lavastaja Liina Keevallik
Pukusuunnittelija Pascaline Duron (Ranska)
Valotaiteilija Marc Delamézière (Ranska)
Koreografi Tatjana Järvi (Kansallisooppera Estonia)
Tarton nuorisokuoro
Myrkyttäminen ja veljen tappo, mustalaisleiri ja nunnaksi
vihkiminen, äidinrakkaus, mustasukkaisuus, kostonhimo ja
noitarovio ja samalla elementaaristen inhimillisten intohimojen
draama – tämä kaikki löytyy oopperasta Trubaduuri. Pidetään
melko kummallisena, että romanttinen maestro Giuseppe Verdi
ylipäätään innostui espanjalaisen Antonio Garcia Gutierrezen
synkeästä, julmasta ja mahtavasta El Trovadore -ritaridraamasta,
joka noudatteli tuolloista ranskalaista makua. Toiminnan liikkeelle
panevana voimana on rakkaus ja kunnia. Se on tunteiden traagista
leikkiä.
Esityskieli
Andrew Lloyd Webber
Libretto T. S. Eliotin teoksen pohjalta
CATS
tekstitys
UUSI
Musikaali
Käännös Leelo Tungal, Kirke Kangro, Anna-Magdaleena Kangro
Ohjaaja Giorgio Madia (Italia)
Musiikillinen johtaja ja kapellimestari Tarmo Leinatamm
Lavastaja Iir Hermeliin
Pukusuunnittelija Adriana Mortelliti (Italia)
Valotaiteilija Palle Palmé (Ruotsi)
Kaikkien kissaihmisten lempimusikaali tulee jälleen Vanemuisen
näyttämölle! Täysin uuden näyttämöversion tuo Vanemuineteatterin näyttämölle italialaisperäinen tanssija ja koreografi
Giorgio Madia.
Andrew Lloyd Webberin kuuluisin musikaali, vuonna 1981
Lontoossa Trevor Nunnin ohjaamana ensi-iltansa saanut Cats
on edelleen pisimpään pyörinyt musikaaliesitys Englannissa. Se
on voittanut useita erilaisia musiikkipalkintoja. Kekseliäästi ja
nerokkaasti rakennettu Cats koostuu kaikkien mahdollisten erilaisten kissojen tarinoista, jotka – kuten ihmisilläkin – ovat joskus
surullisia joskus taas iloisempia. Näyttämöllä on kulkukissoja ja
hemmoteltuja kissimirrejä, eksoottisia rotukissoja, kevytmielisiä
viiksekkäitä ja filosofisia hiirien kuninkaita. Musikaalin libretto
perustuu englantilaisen kirjallisuusklassikon T. S. Eliotin lastenrunoihin kokoelmasta Old Possums Book of Practical Cats.
Cats-musikaalista on peräisin myös eräs Webberin kuuluisimpia
hittejä Memory.
Ensi-ilta 9. kesäkuuta 2014 Vanemuine-teatterin suuressa talossa
Yhteistyössä The Really Useful Group Ltd.:n kanssa
In collaboration with The Really Useful Group Ltd.
TM © 1980 RUG Ltd
Esityskieli
tekstitys
ja
THRILLER – TRIBUTE TO
MICHAEL JACKSON
Ohjaaja ja koreografi Cedric Lee Bradley (USA)
Musiikillinen johtaja ja kapellimestari Tarmo Leinatamm
Lavastaja Mare Tommingas
Valotaiteilija Palle Palmé (Ruotsi)
Video- ja tietokonegrafiikka Janek Savolainen
Esiintyjät: Semy, Tanja Mihhailova, Gerli Padar, Ilmar Madison,
Rein Kahro, Remi Teras, Martti Meumers, Kaire Vilgats,
Dagmar Oja, Susan Lilleväli, Lauri Pihlap, liveyhtye ja Vanemuisen balettitanssijat!
Vanemuine jatkaa vuonna 2009 aloittamaansa säihkyvien
konsertti-tanssiesitysten perinnettä: Queen, ABBA ja nyt – Thriller!
”Tapa, jolla yleisö saadaan haukkomaan henkeään, on jo taidetta
sinänsä. Se hyvin vaikea taiteen laji onkin itse asiassa Thriller –
Tribute to Michael Jackson -esityksen olemus. Tai kuten Michael
itse ilmaisi asian: ’Älä pysähdy, ennen kuin olet saanut tarpeeksesi!’”
Cedric Lee Bradley, ohjaaja
CABARET
Kaksinäytöksinen musikaali
Perustuu John Van Drutenin näytelmään ja Cristopher
Isherwoodin novelliin
Libretto Joe Masteroff
Musiikki John Kander
Laulujen sanat Fred Ebb
Ohjaaja Roman Hovenbitzer (Saksa)
Musiikillinen johtaja ja kapellimestari Tarmo Leinatamm
Kapellimestari Lauri Sirp
Lavastaja Roy Spahn (Saksa)
Valosuunnittelija Palle Palmé (Ruotsi)
Koreografi Winfried Schneider (Saksa)
On vuosi 1931 Berliinissä, jossa natsit ovat nousemassa valtaan.
Nuori amerikkalainen kirjailija Cliff Bradshaw ja Kit Kat klubin
nouseva tähti, englantilainen Sally Bowles tapaavat toisensa.
Nuorten heräävän rakkauden rinnalla kehittyy toinenkin rakkaustarina: kypsässä iässä olevaa neiti Schneideriä kosii varakas
juutalainen hedelmäkauppias herra Schultz. Mutta vuosi on
1931…
Cabaret tuo näyttämölle viihteestä riippuvaisen yhteiskunnan,
jonka säädyttömiä ja kevytmielisiä huvituksia tulvillaan oleva
elämä muistuttaa tanssia rotkon reunalla. Kaiken tämän riehan
taustalla nostaa pikku hiljaa ja uhkaavasti päätään kansallissosialismi, joka ei välitä yksilön hyvinvoinnista tai onnesta.
Esityskieli
tekstitys
ja
CABARET
Jim Jacobs / Warren Casey
GREASE
Kaksinäytöksinen musikaali
Ohjaaja Georg Malvius (Ruotsi)
Musiikillinen johtaja ja kapellimestari Tarmo Leinatamm
Lavastaja Ellen Cairns (Skotlanti)
Valotaiteilija Palle Palmé (Ruotsi)
Koreografi Adrienne Abjörn (Ruotsi)
Rooleissa: Getter Jaani tai Meribel Müürsepp, Uku Suviste tai
Priit Strandberg
Piret Krumm, Karol Kuntsel, Kaia Oidekivi, Kethi Uibomägi,
Kristiina Renser, Lauri Pesur, Ruudo Vaher, Taavi Paomets,
Silver Laas, Maarius Pärn, Karl-Erik Tamme, Raahel Pilpak,
Fredi Pärs, Madis Mäeorg ym.
Musikaalin tapahtumapaikkana on Rydell High School vuonna
1959. Danny Zuko ja Sandy Dumbrowski olivat rakastuneet
toisiinsa kesällä, ja syksyllä he sattuivat samaan kouluun. Mutta
miten on mahdollista olla Burger Palace Boys -nimisen rasvisjengin johtaja, jos on rakastunut huippukauniiseen mutta niin kunnolliseen tyttöön? Pettynyt Sandy liittyy Pink Ladies -tyttöjengiin, sillä
maailman mukavimmasta pojasta on tullut täysi idiootti…
On aika pyyhkiä pölyt nahkatakista ja sukeltaa aikaan, jolloin
”ruoho oli vihreämpää”! Aikaan, jolloin paha poika Danny ja
naapurintyttö Sandy rakastuvat yhä uudelleen ja uudelleen! Mukaansatempaavia ja unohtumattomia hittejä nuoruuden vallatonta
energiaa pursuavassa Greasessa – siinä on vauhtia, kimallusta ja
rakkautta!
Esityskieli
tekstitys
ja
GREASE
Andrew Lloyd Webber & Tim Rice
EVITA
Kaksinäytöksinen musikaali
Ohjaaja Georg Malvius (Ruotsi)
Musiikillinen johtaja ja kapellimestari Tarmo Leinatamm
Lavastaja Ellen Cairns (Skotlanti)
Valotaiteilija Palle Palmé (Ruotsi)
Koreografi Igor Barberic (Kroatia)
Musikaali kertoo Argentiinan presidentin Juan Perónin vaimon Eva
Perónin elämästä toisen nykyajan ikonin Ché Guevaran kertomana.
Esityskieli
tekstitys
ja
EVITA
Richard Rodgers & Oscar Hammerstein
HELISEV MUUSIKA
THE SOUND OF MUSIC
Kaksinäytöksinen musikaali
Ohjaaja Ain Mäeots
Musiikillinen johtaja ja kapellimestari Tarmo Leinatamm
Lavastaja Riina Degtjarenko (Eesti Draamateater)
Pukusuunnittelija Gerly Tinn
Valotaiteilija Palle Palmé (Ruotsi)
Koreografi Antton Laine (Suomi)
Liikuttava tarina nuoresta naisesta, joka joutuu kotiopettajaksi
leskeksi jääneen kapteeni von Trappin monilapsiseen perheeseen,
on Hollywoodin elokuvaversion (pääosissa Julie Andrews ja Christopher Plummer) kautta tunnettu ja rakastettu koko maailmassa.
Kaunista musiikkia, hyvät näyttelijät ja tarina, joka saa eläytymään
mukana ja koskettaa sielua – se on The Sound of Music.
Esityskieli
tekstitys
ja
Disney & Cameron Mackintosh
MARY POPPINS
(MAIJA POPPANEN)
Kaksinäytöksinen musikaali
P. L. Traversin Mary Poppins -kirjan ja Walt Disneyn samannimisen
elokuvan (1964) pohjalta
Alkuperäinen musiikki ja laulujen sanat Richard M. Sherman ja
Robert B. Sherman
Libretto Julian Fellowes
Uudet laulut, lisämusiikki ja laulujen sanat George Stiles ja
Anthony Drewe
Yhteistyössä Cameron Mackintosh
Ohjaaja Georg Malvius (Ruotsi)
Musiikillinen johtaja ja kapellimestari Tarmo Leinatamm
Lavastaja Iir Hermeliin
Pukusuunnittelija Ellen Cairns (Skotlanti)
Valotaiteilija Palle Palmé (Ruotsi)
Koreografi Cedric Lee Bradley (USA)
Itätuuli tuo Kirsikkatielle Banksin perheeseen uuden lastenhoitajan: erittäin turhamaisen ja itsetietoisen Maija Poppasen, jolla on
maagisia kykyjä. Banksin perheen lapset Michael ja Jane ajautuvat hänen kanssaan uskomattomiin seikkailuihin. Maija kuitenkin
jää heidän luokseen valitettavasti vain niin kauaksi aikaa, kunnes
tuuli kääntyy…
Esityskieli
tekstitys
ja
MARY POPPINS
Janno Põldma / Heiki Ernits / Priit Pajusaar / Leelo Tungal
SALAPOLIISI LOTTE
(DETEKTIIV LOTTE)
Kaksinäytöksinen lastenmusikaali
Laulujen sanat Leelo Tungal
Ohjaaja Ain Mäeots
Musiikillinen johtaja ja kapellimestari Tarmo Leinatamm
Kapellimestari Lauri Sirp
Lavastaja Iir Hermeliin
Koreografi Janek Savolainen
Lotte seikkailee jälleen näyttämöllä! Tällä kertaa koiratyttö Lotte
yrittää pohtia, mikä hänestä tulee isona. Alkava päivä antaa
hänelle erinomaisen idean, sillä Oskar-isän keksimä sokerikone
katoaa yllättäen. Lotte ja hänen ystävänsä Bruno eivät jää
istumaan kädet ristissä, vaan päättävät ryhtyä salapoliiseiksi ja
etsiä sokerikoneen.
Esityskieli
Alexander Glazunov
RAYMONDA
UUSI
Baletti
Koreografi-ohjaaja Jelena Pankova (Venäjä/Belgia)
(Esityksessä käytetään Marius Petipan ja Aleksander Gorskin
lkuperäisiä koreografisia kohtauksia.)
Musiikillinen johtaja ja kapellimestari Erki Pehk
Kapellimestari Lauri Sirp
Lavasteet ja puvut Charles Cusick-Smith (Skotlanti) ja Philip
Ronald Daniels (Iso-Britannia)
Valotaiteilija Priidu Adlas (Linnateater)
Rooleissa: Vanemuisen balettiryhmä, Vanemuisen tanssi- ja
balettikoulun oppilaat, Vanemuisen oopperakuoro ja sinfoniaorkesteri
Kaunis Raymonda naitetaan Jean de Briennelle, mutta Raymondan
sydän ei kuulu omalle aviopuolisolle. Hetkellä, jolloin Raymonda
tapaa ensimmäisen kerran saraseeniruhtinas Abderahmanin,
hänen tunteensa heräävät. Näytelmä päättyy traagisesti: Jean
de Brienne tappaa arabiruhtinaan. Jonain toisena aikakautena
rakastuneet kuitenkin tapaavat toisensa.
Ensi-ilta 5 lokakuuta 2013 Vanemuine-teaterin isossa talossa.
SALAPOLIISI LOTTE
Pjotr Tšaikovski
PÄHKINÄNSÄRKIJÄ
Baletti
Libretto Elsa Beskovin lastenkirjan Petters och Lottas Jul (Petterin
ja Lotan joulu) mukaan Pär Isberg ja Erik Näslund
Koreografi-ohjaaja Pär Isberg (Ruotsi)
Musiikillinen johtaja ja kapellimestari Lauri Sirp
Lavastus Bo-Ruben Hedwall (Ruotsi)
Puvut Ann-Mari Anttila (Ruotsi)
Valaistus Torkel Blomkvist (Ruotsi)
Rooleissa: Matthew Jordan, Benjamin Kyprianos, Raminta
Rudžionyte, Janika Suurmets, Rita Dolgihh, Julia Kaškovskaja,
Hayley Blackburn, Julia Litvinenko, Silas Stubbs and others
Pjotr Tšaikovskin kaunis musiikki ja joulusatu ovat osa joulun tunnelmaa. Baletti, jota esitetään joka vuosi juuri joulun ja vuodenvaihteen aikoihin, herättää ihastusta sekä lapsissa että aikuisissa.
Sydän takoo vuorotellen jännityksestä ja sielunliikutuksesta.
Kaksi orpoa Petteri ja Lotta asuvat yhdessä tätiensä Ruskean,
Vihreän ja Sinipunaisen kanssa. On heidän ensimmäinen yhdessä
viettämänsä joulu, ja lapset saavat itse mennä hakemaan
metsästä joulukuusen ja myöhemmin koristella sen.
Jouluvalmistelut ovat täydessä vauhdissa. Salaperäinen hyörinä
tuntuu lapsista käsittämättömältä, sillä he eivät ole koskaan aikaisemmin viettäneet joulua. Vieraat tulevat, ja joulupukki saapuu
lahjoineen… Lotta saa lahjaksi pukin pään muotoiset pähkinäsakset ja Petteri keppihevosen.
Vieraiden poistuttua on lasten aika mennä nukkumaan, mutta
sitten vasta alkaakin tapahtua kummia…
PÄHKINÄNSÄRKIJÄ
KAUNOTAR JA HIRVIÖ
Baletti
Aleksander Glazunovin, Joaquin Turinan ja Malcolm Arnoldin
musiikkiin
Musiikillinen johtaja ja kapellimestari Lauri Sirp
Ohjaaja-koreografi Silas Stubbs
Lavastaja Iir Hermeliin
Pukusuunnittelija Louise Flanagan (Iso-Britannia)
Rooleissa : Hayley Blackburn, Anthony Maloney, Lawrence
Massie, Brandon Alexander, Julia Litvinenko, Maria Engel, Aivar
Kallaste, Janek Savolainen ym.
Kaunis ja surullinen satu, jossa ohjaajan ja lavastajan visuaalisesti
nautinnollisessa yhteistyössä limittyvät menneisyys ja nykyaika.
CASANOVA
Tanssiesitys
Koreografi-ohjaaja, lavastus, musiikin suunnittelu David
Sonnenbluck (Belgia)
Musiikki: Vivaldi, Mozart, Typsi, perinteinen arabialainen musiikki
Puvut David Sonnenbluck, Mare Tommingas
Valosuunnittelu Andres Sarv ja Imbi Mälk
Rooleissa: Colin Thomas Maggs, Julia Litvinenko, Hayley
Blackburn, Vanemuisen balettiryhmä
Casanovan kohtalo on herättänyt ihmismielissä kautta aikain
kauneuden kaipuuta. Tämä skandaalinkäryinen venetsialainen ei
ollut pelkästään seikkailija, petturi ja vapaa-ajattelija, jollaisena
hänet tavallisesti kuvataan, vaan myös runoilija, muistelmakirjailija, filosofi ja muusikko. Tämän perusteella David
Sonnenbluck on luonut sekä tyyliltään että musiikiltaan ajattoman
baletin, joka on samalla barokkityylinen ja nykyaikainen.
Casanova
KAUDEN 2013 - 2014
KONTSERTIT
Maestro Eri Klasin
mestarikurssien päätöskonsertti
24. elokuuta 2013 klo 19 Tarton Pyhän Johanneksen kirkossa
(Jaani kirik)
Edvard Grieg Peer Gynt–sarja nro 1 op. 46 ja nro 2 op. 55
ˇ
Antonin Dvorák’s
Sinfonia nro 8 G-duuri op. 88
Vanemuinen sinfoniaorkesteri
Orkesteria johtavat kurssien osallistujat
Järjestäjät: Dirigentenforum des Deutschen Musikrates ja Teatteri
Vanemuine
Professori Jenny Anveltin
mestarikurssien päätöskonsertti
13. syyskuuta klo 14 Tarton raatihuonessa
Esiintyjinä kurssien osallistujat.
Vanemuinen sinfoniaorkesterin
ja Vanemuinen konserttitalon
kauden avajaiskonsertti
13. syyskuuta 2013 klo 19 Vanemuinen konserttitalossa
14. syyskuuta 2013 klo 19 Riian tuomiokirkossa
Felix Mendelssohn Oratorio Elias
Krisjanis Norvelis (basso, Latvian kansallisooppera)
Liisi Kasenõmm (sopraano, Saksa)
Jovita Vaskeviciute (mezzosopraano, Liettuan kansallisooppera)
Mati Turi (tenori)
Reigo Tamm (tenori)
Alger Ahuna (sopraano)
Vanemuinen sinfoniaorkesteri ja oopperakuoro, Tarton
nuorisokuoro
Kapellimestari Paul Mägi
Vanemuine-teatterin ja Eesti Kontsertin yhteistyöprojekti
Kultaisia Klassikoita
7. marraskuuta 2013 klo 19 Vanemuinen konserttitalossa
8. marraskuuta 2013 klo 19 Estonian konserttisalissa
Pjotr Tšaikovski, Viulukonsertto ja Sinfonia nro 6
Christina Åstrand (viulu, Tanska)
Vanemuinen sinfoniaorkesteri
Kapellimestari: Paul Mägi
Vanemuine-teatterin ja Eesti Kontsertin yhteistyöprojekti
Vanemuinen sinfoniaorkesterin
adventtikonsertti
21. joulukuuta 2013 klo 18 Tarton Pyhän Johanneksen
kirkossa (Jaani kirik)
Vanemuinen sinfoniaorkesteri ja oopperakuoro, Tarton
nuorisokuoro
Kapellimestari Lauri Sirp
MEMORY 2014
Musikaalikonsertti
10. tammikuuta klo 19 Viljandin Ugala-teatterissa
11. tammikuuta klo 19 Vanemuinen isossa talossa
12. tammikuuta klo 16 Vanemuinen isossa talossa
18. tammikuuta klo 14 ja 19 Estonian konserttisalissa
19. tammikuuta klo 16 Jõhvin konserttitalossa
Vanemuinen sinfoniaorkesteri
Kapellimestari: Tarmo Leinatamm
Oopperagaala
7. helmikuuta 2014 klo 19 Vanemuinen konserttitalossa
Pirjo Püvi (sopraano)
Karmen Puis (sopraano)
Jovita Vaskeviciute (mezzosopraano, Liettuan kansallisooppera)
Valentina Kremen (mezzosopraano)
Merunas Vitulskis (tenori, Liettua)
Koit Soasepp (basso, Suomen kansallisooppera)
Vanemuinen sinfoniaorkesteri ja oopperakuoro
Kapellimestari Paul Mägi
Vanemuine-teatterin ja Eesti Kontsertin yhteistyöprojekti
Virolaisen musiikin päivät
10. huhtikuuta 2014 klo 19 Estonian konserttisalissa
Vanemuinen sinfoniaorkesteri
Kapellimestari Paul Mägi
Vanemuinen sinfoniaorkesterin
ja Vanemuinen konserttitalon
kauden päätöskonsertti
16. toukokuuta 2014 klo 19 Vanemuinen konserttitalossa
17. toukokuuta 2014 klo 19 Estonian konserttisalissa
Vanemuinen sinfoniaorkesteri
Kapellimestari Paul Mägi
Vanemuine-teatterin ja Eesti Kontsertin yhteistyöprojekti
MISTERMAN
NÄYTLMÄOHJELMISTO 2013–2014
Ludvik Aškenazy Armunud kastis / Rakastuneet laatikossa
Daniel Glattauer Hea põhjatuule vastu
/ Kun pohjoistuuli puhaltaa
Ray Cooney Minu järel, seltsimees!
/ Minun jälkeeni, toveri!
Nikolai Nossov Totu kuul / Höperö Kuussa
Tom Stoppard Utoopia rannik. III osa. Kaldale heidetud
/ Utopian rannikko. Rannalle heitetty
Robert James Waller Madisoni maakonna sillad / Hiljaiset sillat
Ingmar Bergman Fanny ja Alexander
Velma Wallis Kaks vana naist / Kaksi vanhaa naista
Gérald Sibleyras Paplid tuules /Tuulta päin
Ivan Gontšarov Oblomov /Herra Oblomov
Mihkel Raud Musta pori näkku / Mustaa rapaa silmille
Urmas Lennuk Remondimees / Korjausmies
Martin McDonagh Üksildane lääs / Lännen syrjällä
Sven Nordqvist Pettson ja Findus / Viiru ja Pesonen
Enda Walsh Härrasmees / Misterman
Martin McDonagh Kadunud käsi / Kadonnut käsi
Tim Firth Kalendritüdrukud / Kalenteritytöt
Harper Lee / Urmas Lennuk Tappa laulurästast…
/ Kuin surmaisi satakielen
Uku Uusberg Karjäär / Ura
Mika Myllyaho Paanika / Paniikki
Axel Hellstenius /
Ingvar Ambjørnsen Elling
Dan Gordon Vihmamees / Sademies
Conor McPherson Rumm ja viin / Rommia ja vodkaa
Barbro Lindgren Väikese onu saaga
/Saaga pienestä sedästä
Robert Vaidlo Kessu ja Tripp
Aino Pervik Kunksmoorimäng
/ Noitamuorin näytelmä
SYYSKUU
Kes. 4.9 ½
19 MARIA STUARDA
PT
Tor. 12.9 ½
19 GREASE
ST
Per. 13.9 ½
19 GREASE
ST
Per. 13.9 ½
19 VANEMUISEN SINFONIAORKESTERIN
AVAJAISKONSERTTI
VKT
Lau. 14.9 ½
19 THRILLER- TRIbUTE TO MICHAEL JACKSON
ST
Lau. 14.9 ½
19 VANEMUISEN SINFONIAORKESTERIN
AVAJAISKONSERTTI
Riian Katedraali
Sun. 15.9 ½
16 THRILLER- TRIbUTE TO MICHAEL JACKSON
ST
Tor. 19.9 ½
19 MARIA STUARDA
PT
Per. 20.9 ½
19 CAbARET
ST
LOKAKUU
Lau. 5.10 ½
19
Tii. 8.10 ½
19
Kes. 9.10 ½
19
Tor. 10.10 ½
19
Per. 11.10 ½
19
Lau. 12.10 ½
13
Lau. 12.10 ½
19
Sun. 13.10 ½
19
Per. 18.10 ½
19
Per. 18.10 ½
19
Lau. 19.10 ½
19
Sun. 20.10 ½
16
Kes. 23.10 ½
12
Kes. 23.10 ½
19
Tor. 24.10 ½
19
Tor. 24.10 ½
19
Lau. 26.10½
12
Sun. 27.10 ½
12
Sun. 27.10 ½
19
Kes. 30.10 ½
19
Tor. 31.10 ½
19
RAIMONDA ENSI-ILTA!
ST
GREASE
ST
CAbARET
ST
RAIMONDA
ST
GREASE
NOKIA KT
GREASE
NOKIA KT
GREASE
NOKIA KT
TRUbADUUR
ST
THRILLER- TRIbUTE TO MICHAEL JACKSON
ST
RIIHIUKKO ENSI-ILTA!
PT
RIIHIUKKO
PT
GREASE
ST
SALAPOLIISI LOTTE
ST
THRILLER- TRIbUTE TO MICHAEL JACKSON
ST
THE SOUND OF MUSIC
ST
CASANOVA
PT
MAIA POPPANEN
ST
SALAPOLIISI LOTTE
ST
RAIMONDA
ST
CAbARET
ST
JEVGENI ONEGIN
PT
MARRASKUU
1.11 ½
19 MARIA STUARDA
1.11 ½
19 THRILLER- TRIbUTE TO
MICHAEL JACKSON
Lau. 2.11 ½
19 THRILLER- TRIbUTE TO
MICHAEL JACKSON
Sun. 3.11 ½
19 CAbARET
Tor. 7.11 ½
19 KULTAINEN KLASSIKKO
- SINFONIAKONSERTTI
Per. 8.11 ½
19 CASANOVA
Per. 8.11 ½
19 KULTAINEN KLASSIKKO
- SINFONIAKONSERTTI
Sun. 10.11 ½
16 RIIHIUKKO
Tii. 12.11 ½
12 MAIA POPPANEN
Per.
Per.
• Esitykset Tarton ulkopuolella • Konsertti
PT
NOKIA KT
NOKIA KT
ST
VKT
PT
ESTONIA KT
PT
ST
Kes. 13.11
Tor. 14.11
Per. 15.11
Sun. 17.11
Tii. 19.11
Kes. 20.11
Tor. 21.11
Tor. 21.11
Tor. 21.11
Per. 22.11
Lau. 23.11
Sun. 24.11
Tor. 28.11
Per. 29.11
Lau. 30.11
Lau. 30.11
½
19
½
19
½
19
½
16
½
12
½
19
½
12
½
19
½
19
½
19
½
19
½
19
½
19
½
19
½
18
½
19
CAbARET
TRUbADUUR
RAIMONDA
CASANOVA
THE SOUND OF MUSIC
MAIA POPPANEN
SALAPOLIISI LOTTE
THRILLER- TRIbUTE TO MICHAEL JACKSON
JEVGENI ONEGIN
THRILLER- TRIbUTE TO MICHAEL JACKSON
RIIHIUKKO
RAIMONDA
GREASE
GREASE
PÄHKINÄNSÄRKIJÄ
JEVGENI ONEGIN
ST
ST
ST
PT
ST
ST
ST
ST
PT
ST
PT
ST
ST
ST
ST
PT
JOULUKUU
Sun. 1.12
Kes. 4.12
Tor. 5.12
Per. 6.12
Sun. 8.12
Tii. 10.12
Kes. 11.12
Tor. 12.12
Tor. 12.12
Per. 13.12
Lau. 14.12
Sun. 15.12
Kes. 18.12
Tor. 19.12
Lau. 21.12
½
16
½
12
½
19
½
19
½
16
½
19
½
12
½
12
½
19
½
19
½
19
½
16
½
19
½
19
½
18
Per. 27.12
Lau. 28.12
Sun. 29.12
Mon 30.12
½
19
½
19
½
12
½
19
PÄHKINÄNSÄRKIJÄ
ST
MARY POPPINS
ST
STRAUSS-ILTA
PT
STRAUSS-ILTA
PT
PÄHKINÄNSÄRKIJÄ
ST
CAbARET
ST
PÄHKINÄNSÄRKIJÄ
ST
THE SOUND OF MUSIC
ST
JEVGENI ONEGIN
PT
CASANOVA
PT
THE SOUND OF MUSIC
ST
PÄHKINÄNSÄRKIJÄ
ST
THRILLER- TRIbUTE TO MICHAEL JACKSON
ST
STRAUSS-ILTA
PT
VANEMUISEN SINFONIAORKESTERIN ADVENTTIKONSERTTI
Tarton Pyhän Johanneksen kirkossa
CAbARET
ST
GREASE
ST
PÄHKINÄNSÄRKIJÄ
ST
TANSSIAISET
ST / VKT
TAMMIKUU
Per.
3.1 ½
19 STRAUSS-ILTA
Per.
3.1 ½
19 GREASE
Lau. 4.1 ½
13 GREASE
Lau. 4.1 ½
19 JEVGENI ONEGIN
Lau. 4.1 ½
19 GREASE
Sun. 5.1 ½
18 PÄHKINÄNSÄRKIJÄ
Tii.
7.1 ½
18 SALAPOLIISI LOTTE
Kes. 8.1 ½
19 CAbARET
Per. 10.1 ½
19 MEMORY 2014
Lau. 11.1 ½
19 MEMORY 2014
Lau. 11.1 ½
19 CASANOVA
ST – Suuri talo PT – Pieni talo St – Sadamateatteri
PT
NOKIA KT
NOKIA KT
PT
NOKIA KT
ST
ST
ST
Ugala
ST
PT
TK – Teatterin Koti
Sun.
Tii.
Kes.
Tor.
Tor.
Per.
Lau.
Lau.
Sun.
Kes.
Per.
Lau.
Sun.
Sun.
Tii.
Per.
12.1
14.1
15.1
16.1
16.1
17.1
18.1
18.1
19.1
22.1
24.1
25.1
26.1
26.1
28.1
31.1
½
16
½
19
½
19
½
12
½
19
½
19
½
14
½
19
½
16
½
19
½
19
½
19
½
12
½
19
½
19
½
19
MEMORY 2014
MAIA POPPANEN
THE SOUND OF MUSIC
SALAPOLIISI LOTTE
RIIHIUKKO
PÄHKINÄNSÄRKIJÄ
MEMORY 2014
MEMORY 2014
MEMORY 2014
CASANOVA
GREASE
GREASE
PÄHKINÄNSÄRKIJÄ
CAbARET
JEVGENI ONEGIN
EVITA
ST
ST
ST
ST
PT
ST
ESTONIA KT
ESTONIA KT
Jõhvi KT
PT
ST
ST
ST
ST
PT
ST
EVITA
RIIHIUKKO
CAbARET
GREASE
GREASE
OOPPERA GAALA
THE SOUND OF MUSIC
JEVGENI ONEGIN
MAIA POPPANEN
STRAUSS-ILTA
THE SOUND OF MUSIC
KAUNOTAR JA HIRVIÖ
CAbARET
SALAPOLIISI LOTTE
RIIHIUKKO
KAUNOTAR JA HIRVIÖ
JEVGENI ONEGIN
SALAPOLIISI LOTTE
EVITA
EVITA
MAIA POPPANEN
RAIMONDA
ST
PT
ST
ST
ST
VKT
ST
PT
ST
PT
ST
ST
ST
ST
PT
ST
PT
ST
ST
ST
ST
ST
HELMIKUU
Lau.
Sun.
Tii.
Kes.
Tor.
Per.
Lau.
Sun.
Tii.
Kes.
Tor.
Lau.
Sun.
Tii.
Kes.
Tor.
Per.
Lau.
Lau.
Sun.
Tor.
Per.
1.2
2.2
4.2
5.2
6.2
7.2
8.2
9.2
11.2
12.2
13.2
15.2
16.2
18.2
19.2
20.2
21.2
22.2
22.2
23.2
27.2
28.2
½
19
½
16
½
19
½
19
½
19
½
19
½
19
½
19
½
19
½
19
½
19
½
19
½
16
½
12
½
19
½
19
½
19
½
12
½
19
½
16
½
12
½
19
MAALISKUU
Sun.
Kes.
Kes.
Tor.
Per.
Lau.
Tii.
Tii.
Kes.
Per.
2.3
5.3
5.3
6.3
7.3
8.3
11.3
11.3
12.3
14.3
½
16
½
12
½
19
½
19
½
19
½
19
½
12
½
19
½
19
½
19
CAbARET
MAIA POPPANEN
WERTHER
RAIMONDA
EVITA
EVITA
SALAPOLIISI LOTTE
EVITA
RIIHIUKKO
CAbARET
• Esitykset Tarton ulkopuolella • Konsertti
ST
ST
PT
ST
NOKIA KT
NOKIA KT
ST
ST
PT
ST
Lau.
Tii.
Kes.
Tor.
Per.
Lau.
Sun.
Kes.
Per.
Lau.
Sun.
Sun.
15.3
18.3
19.3
20.3
21.3
22.3
23.3
26.3
28.3
29.3
30.3
30.3
½
19
½
19
½
19
½
18
½
19
½
12
½
16
½
19
½
19
½
19
½
16
½
16
KAUNOTAR JA HIRVIÖ
THE SOUND OF MUSIC
WERTHER
SALAPOLIISI LOTTE
EVITA
MAIA POPPANEN
RAIMONDA
EVITA
KAUNOTAR JA HIRVIÖ
GREASE
GREASE
WERTHER
ST
ST
PT
ST
ST
ST
ST
ST
ST
ST
ST
PT
HUHTIKUU
Kes.
Per.
Lau.
Lau.
Per.
Lau.
Sun.
Tii.
Tii.
Kes.
Tor.
Per.
Lau.
Sun.
Sun.
2.4
4.4
5.4
5.4
11.4
12.4
13.4
15.4
15.4
16.4
17.4
25.4
26.4
27.4
27.4
½
19
½
19
½
19
½
19
½
19
½
13
½
13
½
12
½
19
½
19
½
19
½
19
½
19
½
16
½
19
RAIMONDA
GREASE
GREASE
REIGIN PAPPI ENSI-ILTA!
REIGIN PAPPI
SALAPOLIISI LOTTE
SALAPOLIISI LOTTE
SALAPOLIISI LOTTE
CAbARET
WERTHER
EVITA
REIGIN PAPPI
THE SOUND OF MUSIC
REIGIN PAPPI
bALETTIGAALA
ST
ST
ST
PT
PT
NOKIA KT
NOKIA KT
ST
ST
PT
ST
PT
ST
PT
St
TOUKOKUU
Lau.
Sun.
Tii.
Kes.
Tor.
Lau.
Lau.
Sun.
Per.
3.5
4.5
6.5
7.5
8.5
10.5
10.5
11.5
16.5
½
19
½
16
½
19
½
19
½
19
½
13
½
19
½
13
½
19
Lau. 17.5 ½
19
Kes.
Tor.
Per.
Lau.
Sun.
Per.
Lau.
Lau.
21.5
22.5
23.5
24.5
25.5
30.5
31.5
31.5
½
19
½
19
½
19
½
19
½
16
½
19
½
13
½
19
CATS ENSI-ILTA!
ST
CATS
ST
CATS
ST
CATS
ST
THE SOUND OF MUSIC
ST
CATS
NOKIA KT
CATS
NOKIA KT
CATS
NOKIA KT
VANEMUISEN SINFONIAORKESTERIN JA
VANEMUISEN KONSERTTITALON KAUDEN
PÄÄTÖKONSERTTI
VKT
VANEMUISEN SINFONIAORKESTERIN JA
VANEMUISEN KONSERTTITALON KAUDEN
PÄÄTÖKONSERTTI
ESTONIA KT
CATS
ST
CATS
ST
CATS
ST
CATS
ST
CATS
ST
CATS
NOKIA KT
CATS
NOKIA KT
CATS
NOKIA KT
ST – Suuri talo PT – Pieni talo St – Sadamateatteri
TK – Teatterin Koti
Myyntitiedot
Lipunmyynti
Piletimaailman ja Piletilevin myyntipisteet koko Virossa.
Maksettuja lippuja ei lunasteta takaisin eikä vaihdeta.
Alle 3-vuotiaille myydään sylilippuja.
Suuren teatteritalon kassa:
ma–la 10–19 ja su tunti ennen näytäntöä, puh. 744 0165
Pienen teatteritalon kassa:
tunti ennen tapahtumaa, puh. 744 0160
Satamateatterin kassa:
tunti ennen tapahtumaa, puh. 734 4248
Lippuvaraukset:
Vanemuine-teatterin kassat:+372 744 0165 ja
[email protected], [email protected]
Pyydämme lunastamaan varatut liput yhden kuukauden kuluessa
varaamisesta.
Lipunmyynti internetissä:
www.vanemuine.ee
www.piletimaailm.com
www.piletilevi.ee
www.ticketpro.ee
Ohjelmiston muutokset
Kaikki ei suju aina suunnitelmien mukaan. Teatteri ilmoittaa
välttämättömäksi osoittautuneista ohjelmiston muutoksista omalla
kotisivullaan ja tekee parhaansa, että kaikki teatterivieraat saavat
tiedon muutoksista.
Tietoa Tartosta
www.visittartu.com
Miten Tarttoon pääsee?
Tallinna – Tartto 189 km
2 tuntia 20 minuutia
2 tuntia 30 minuutia
Helsinki – Tallinna 80 km
1 tuntia 50 minuutia
30 minuutia
Riika – Tartto 222 km
4 tuntia
www.bussireisid.ee
www.edel.ee
www.tallink.ee
www.flybe.com
www.eurolines.ee
PÄHKINÄNSÄRKIJÄ