Lataa PDF - Konserttikalenteri

Sotilassoittokuntien
Konserttikalenteri
kevät-kesä 2015
Hyvä sotilasmusiikin ystävä
Sibeliuksen 150-vuotisjuhla — suomalaisen musiikkikulttuurin juhlavuosi — linkittyy myös
puolustusvoimiin vahvasti: jääkärikoulutuksen
100-vuotisjuhlavuoden kautta historiaan ja puolustusvoimauudistuksen muodossa nykypäivään.
Säveltäjämestarin juhlavuoden kunniaksi puolustusvoimat marssii uudessa asennossa. Rauhanajan suurin muutos on toteutettu ja suunta tulevaisuuteen asetettu — sotilassoittokunnat keulilla marssien.
Uudessa asennossa elämistä on vuosi harjoiteltu. Suuremmat kokoonpanot ja laajemmat toiminta-alueet ovat tulleet tutuiksi. Myös
suunnatuilla signaaleilla on tavoitettu uutta yleisöä. Lisäämme tarjontaa ja yhden signaaleista
suuntaamme sinun taskuusi. Haluamme näin varmistaa, että mahdollisimman moni halutessaan
pääsee nauttimaan sotilasmusiikista. Sähköistä
kalenteriamme voit selata ajasta ja paikasta riippumatta tietokoneen, tabletin tai puhelimen selaimilla, jolloin pysyt jatkuvasti ajan tasalla soittokuntiemme esiintymisistä.
Sotilasmusiikki kuuluu suomalaiseen kulttuurielämään, sotilasmusiikki vahvistaa maanpuolustustahtoa ja sotilasmusiikki on osa suomalaista
identiteettiä. Muun muassa näihin teeseihin perustuu uusiutuneiden soittokuntiemme tehtävät.
Haluamme panostaa laatuun, esiintymisten määristä joudumme joka tapauksessa tinkimään harventuneen soittokuntaverkoston johdosta. Mutta
sotilasmusiikin vaikuttavuus kasvaa, kun konsertti tai muu esiintyminen saa enemmän merkitystä. Kohteeseen vaikuttaminen on keskeistä puolustusvoimien operaatioissa, miksi ei myös sotilasmusiikissa.
Säveltäjämestarimme juhlavuoden kunniaksi
lainaus hänen Järvenpäässä 27.12.1945 päivätystä kirjeestään:
Suomen puolustusvoimain soittokunnat,
musiikkimajuri Huttunen!
Siitä ystävällisestä onnittelusta,
jolla Suomen Puolustusvoimain soittokunnat ovat minua 80-vuotispäivänäni
muistaneet, pyydän täten saada lausua
sydämelliset kiitokseni.
Kunnioittavasti
Toivotan sinut tervetulleeksi sotilasmusiikin
uudistuneeseen maailmaan.
Elias Seppälä
Puolustusvoimien ylikapellimestari,
musiikkieverstiluutnantti
teppo veikkanen | kers
Sotilasmusiikki kuuluu
koko kansalle!
julius töyrylä
20
Kevät
kesä
15
Sotilassoittokuntien
Konserttikalenteri
Sisällysluettelo
Huom! Muutokset kalenteritietoihin mahdollisia.
04
07
Ilmavoimien Soittokunta
08
12
Kaartin Soittokunta
Vartioparaatit ja
MIL-Espa -konsertit
Laivaston Soittokunta
Sähköinen versio: konserttikalenteri.puolustusvoimat.fi
16
20
Lapin Sotilassoittokunta
24
28
Rakuunasoittokunta
Puolustusvoimien
Varusmiessoittokunta
MILjazz
Ilmavoimien
soittokunta
4
Ilmavoimien sinitakkinen soittokunta, Ilmavoimien Big Band, viihdyttää kotipaikkakunnallaan Jyväskylässä ja ympäri Suomen lennättäen
yleisöään musiikkityylistä toiseen. Pääasiallisena tehtävänä soittokunta
huolehtii Suomen ilmavoimien musiikkitarpeen täyttämisestä. Yhtye on
ainoana puolustusvoimien soittokuntana erikoistunut kevyeen musiikkiin.
Ilmavoimien Big Band tekee aktiivista yhteistyötä huippuosaajien kanssa.
Kevään aikana konsertoidaan sekä sota-ajan suomalaisen viihdemusiikin merkeissä että latinalaisten rytmien ja soulmusiikin hengessä. Ilmavoimien big bandin AALTO-sarjan avaa hollantilainen rumpali Lucas van Merwijk ja toukokuun konserttiin solistiksi saapuu laulajatar LaGaylia Frazier Ruotsista. LaGayliaa ja Ilmavoimien Big Bandia
voi kuulla myös Imatralla kesäkuussa.
Ilmavoimien big band musisoi MILjazz-kiertueella solistinaan
saksofonitaiteilija Jukka Perko, sekä nuori nouseva tähti, Suomessa asuva romanialainen jazzlaulajatar Elena Mindru.
Päällikkökapellimestari
musiikkimajuri Tomi Väisänen
ilmavoimiensoittokunta.fi
facebook.com/ilmavoimiensoittokunta
Lucas van Merwijk
jari laine | colorkuva
5
Aalto I
Aalto II
Liput 10/15 € tuntia ennen ovelta
Liput 10/15 € tuntia ennen ovelta
Pe 6.2. klo 19 A-sali, Jyväskylä
La 8.5. klo 19 A-sali, Jyväskylä
Solisti Lucas van Merwijk
Kapellimestari musiikkimajuri Tomi Väisänen
Solisti LaGaylia Frazier
Kapellimestari Antti Rissanen
Ilmavoimien Big Bandin Aalto-sarja käynnistyy latinalaisrytmeissä ja vierailevaksi artistiksi saapuu kansainvälisesti arvostettu ja palkittu rumpali-perkussionisti Lucas van Merwijk Hollannista.
Van Merwijk on toiminut rumpujen ja lyömäsoitinten opettajana sekä Rotterdamin Codarts konservatorion maailmanmusiikki -osastolla sekä Amsterdamin konservatorion jazzosastolla vuodesta 1986.
Lisäksi hän pitää säännöllisesti mestarikursseja sekä
Euroopassa että Amerikassa. Merwijkin sanotaan olleen jo 25 vuoden ajan eurooppalaisen lyömäsoitinmusiikin suunnannäyttäjä.
www.lucasvanmerwijk.com
Ilmavoimien Big Bandin kevään toisessa Aalto-sarjan konsertissa heittäydytään soulin ja rythm and
bluesin sävyihin. Solistiksi saapuu Miamin yliopistossa musiikinopintonsa aloittanut, vuonna 2001
Ruotsiin muuttanut laulajatar LaGaylia Frazier.
Naapurimaassamme suuren suosion saavuttanut
LaGaylia on debytoinut Malmö Oopperan West
Side Story -musikaalissa, kilpaillut Ruotsin euroviisuehdokkuudesta sekä esiintynyt kruunuprinsessa
Victorian televisioiduissa syntymäpäiväkonserteissa.
Konsertin vierailevaksi kapellimestariksi saapuu
Antti Rissanen.
http://lagaylia.net/
www.saunalahti.fi/anttris/
olle melkerhed
6
Aseveli-iltamat
Soul Fever
Liput 20 € sisältäen munkkikahvit.
Tarjoilu alkaa klo 16.45
Pe 26.6.2015 klo 20
Ke 18.2. klo 18 Kuopion Ammattikoulu, Kuopio
Solisti Erkki Liikanen
Kapellimestari musiikkimajuri Tomi Väisänen
Juontaa Heikki Kahila
Perinteikkäät aseveli-iltamat, joissa Ilmavoimien Big
Bandin lisäksi esiintyvät Kuopion Laulavat Rakuunat, Rajalan koulun lapsikuoro, Kuopion Harmonikka Kerho sekä laulusolisti Erkki Liikanen. Iltamien käsikirjoituksesta sekä juonnosta vastaa rakuunayliluutnantti Heikki Kahila. Konsertin tuotolla
tuetaan sotiemme veteraaneja.
Ilmavoimien Big Band & La Gaylia Frazier
Kapellimestari Antti Rissanen
Soulin ja rythm and bluesin sävyt vievät Imatra
Big Band Festivalin yleisön kesäiltaan sopiviin kansainvälisiin tunnelmiin. Solistiksi saapuu Miamista
2001 Ruotsiin muuttanut laulajatar LaGaylia Frazier.
http://lagaylia.net/
Tomi Väisänen
Ilmailusta ammatti
Vapaa pääsy
Ti 19.5. klo 12–19 Satakunnan lennosto, Pirkkalan
tukikohta, Varuskunnantie
To 21.5. Tikkakoski, Ilmasotakoulun
tukilentolaivue 3. halli
Ilmavoimien Big Band viihdyttää yleisöä lentonäytösten lomassa Ilmailusta Ammatti -tapahtumissa
Tikkakoskella sekä Pirkkalassa. Tapahtumissa yleisön on mahdollisuus tutustua laajasti ilmavoimien
lentävään kalustoon sekä lentonäytösten että kalustonäyttelyn muodossa.
Tapahtumien järjestäjinä Ilmasotakoulu sekä Satakunnan lennosto.
jari laine | colorkuva
Ilmavoimien soittokunta
LaGaylia Frazier
7
Vartioparaatit ja
MIL-Espa-konsertit
Vuosisatoja vanha vartioparaatiperinne tuo sotilassoittokunnat Helsinkiin. Suomen vanhin yleisötapahtuma,
jossa vartioparaatikulkue lähtee kello 12:30 Helsingin Senaatintorilta marssien Kauppatorin kautta päävartioon, sekä sieltä takaisin Esplanadia pitkin Kasarmitorille. Vartioparaatin jälkeen Espan lavalla järjestetään
viihteellinen MIL-Espa-konsertti kello 14. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
Perjantaisin klo 12–15
Pe 22.5. Kaartin soittokunta
Pe 10.7. Laivaston soittokunta
Pe 29.5. Laivaston soittokunta
Pe 17.7. Puolustusvoimien varusmiessoittokunta
Pe 5.6. Lapin sotilassoittokunta
Pe 24.7. Kaartin soittokunta
Pe 12.6 Kaartin soittokunta
Pe 31.7. Puolustusvoimien varusmiessoittokunta
Pe 26.6. Rakuunasoittokunta
Pe 7.8. Puolustusvoimien varusmiessoittokunta
Pe 3.7. Laivaston soittokunta
Pe 14.8. Puolustusvoimien varusmiessoittokunta
8
Kaartin soittokunta
Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut ammattiorkesteri, Kaartin soittokunta, aloitti toimintansa vuonna 1819. Nykyisin soittokunta on 48-henkinen Suomen puolustusvoimien edustussoittokunta, joka esiintyy Puolustusvoimien tilaisuuksien lisäksi valtiollisissa
edustustilaisuuksissa, kuten valtiovierailuilla ja Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Soittokunta esiintyy säännöllisesti myös ulkomailla. Keväällä 2015 kohteina ovat Saksan Hohenlockstedt ja Yhdysvaltojen Virginia Tattoo -tapahtuma.
Kaartin soittokunnan vilkas konserttikevät tarjoaa laajan tarjonnan
sekä viihteellisiä että klassisen musiikin konsertteja. Töölö-konserteissa
esitellään 1900- ja 2000-luvun puhallinmusiikkia vierailevien kapellimestarien ja solistien kanssa Temppeliaukion kirkon upeassa akustiikassa. Solisteina keväällä tulevat toimimaan suomalaisen klassisen puhallinmusiikin
huippunimet Samu Metsänen, soittokunnan oma saksofonin äänenjohtaja, sekä Denson Paul Pollard, Yhdysvalloista Suomeen hiljattain muuttanut bassopasunisti.
Viihdemusiikkikonserteissaan Kaartin soittokunta voi ylpeänä esitellä vuoden 2014 molemmat tangokuninkaalliset sekä Pepe Willbergin, jonka huippusuositulla Saimaa-levyllä myös Kaartin soittokunnan puhaltajat ja lyömäsoittajat soittivat. Kesällä Kaartin soittokunta esiintyy sekä jazzyhtyeellä että big band -kokoonpanossa
MILjazz-puistokonserteissa Helsingissä ja Lahdessa.
Päällikkökapellimestari
Kapellimestari
musiikkimajuri Jyrki Koskinen
kaartinsoittokunta.fi
musiikkikapteeni Ville Paakkunainen
facebook.com/kaartinsoittokunta
maarit kytöharju
Ilta tangokuninkaallisten kanssa
Liput alkaen 25 € Lippupalvelusta sekä Espoon
sotaveteraanit ry:n tukineuvostolta osoitteesta
www.espoonsotaveteraanit.fi tai
puhelimitse (09) 4525 721.
Ma 26.1.klo 19 Tapiola-sali, Espoon kulttuurikeskus
Kapellimestari Jyrki Koskinen ja Ville Paakkunainen
Laulu Maria Tyyster ja Teemu Roivainen
9
Viihteellisen konsertin solistina laulavat vuoden
2014 tangokuninkaalliset. Konsertti järjestetään yhteistyössä Espoon sotaveteraanit ry:n kanssa.
Denson Paul
Pollard
Töölö i
Vapaa pääsy
Ti 10.2.klo 19 Temppeliaukion kirkko, Helsinki
Kapellimestari József Hárs
Bassopasuuna Denson Paul Pollard
Konsertissa kuullaan Aaron Coplandin Fanfaari kadunmiehelle, Wim Bexin Vademecum, Philip Wilbyn Paganini-variaatiot sekä Malcolm Arnoldin Neljä skotlantilaista tanssia. Solisti Denson
Paul Pollard toimii bassopasunistina Radion sinfoniaorkesterissa, johon hän siirtyi vuonna 2014 New
Yorkin Metropolitan-oopperan orkesterista. Kapellimestari József Hárs toimii Radion sinfoniaorkesterin soolokäyrätorvensoittajana.
lauri nevanlinna
maarit kytöharju
Ville Paakkunainen
József Hárs
jani pihlaja
Maria Tyyster
lisa hentunen
Samu Metsänen
10
kaartin soittokunta
Ilta tangokuninkaallisten kanssa
Liput alkaen 25/15 € Lippupalvelusta.
Ti 24.2.klo 19 Finlandia-talo, Helsinki
Kapellimestari Jyrki Koskinen ja Ville Paakkunainen
Laulu Maria Tyyster ja Teemu Roivainen
Viihdekonsertin solistina laulavat vuoden 2014 tangokuninkaalliset. Konsertti on osa valtakunnallista
maavoimien ja aluetoimistojen vuosipäiväkonserttien sarjaa.
Töölö ii
Vapaa pääsy
Ti 24.3.klo 19 Temppeliaukion kirkko, Helsinki
Kapellimestari Teemu Honkanen
Saksofoni Samu Metsänen
Kaartin soittokunnan saksofonin äänenjohtajana
vuodesta 2012 toiminut Samu Metsänen soittaa solistina Roger Boutryn teoksessa Divertimento. Kapellimestarina konsertissa toimii myös kuoronjohtajana tunnettu Teemu Honkanen.
Virginia
International
Tattoo 2015
23.–26.4.
Yhdysvaltain Virginian osavaltion Norfolkissa järjestettävässä Tattootapahtumassa esiintyvät
Kaartin soittokunnan lisäksi muun muassa australialainen, eteläkorealainen, kanadalainen ja
brittiläinen sotilassoittokunta. Tapahtuma kerää
vuosittain lähes 30 000
katsojaa ja on siten Yhdysvaltain suurin sotilasmusiikkitapahtuma.
www.vafest.org/2014/
tattoo-main
heikki tuuli
Pepe Willberg
Helena Juntunen
11
Grande Finale
Liput 0 € + Lippupalvelun palvelumaksu
To 21.5. klo 19 Finlandia-talo, Helsinki
Äideille!
Liput alkaen 25/15 € Lippupalvelusta
Pe 8.5. klo 19 Verkatehdas, Hämeenlinna
La 9.5. klo 16 Finlandia-talo, Helsinki
Kapellimestari Jyrki Koskinen ja Ville Paakkunainen
Laulu Pepe Willberg
Saimaa-yhtyeen kanssa valtavan menestyksen saavuttanut Pepe Willberg laulaa Kaartin soittokunnan viihteellisen äitienpäiväkonsertin solistina jo
klassikoiksi muodostuneita kappaleitaan.
Kapellimestari Elias Seppälä
Laulu Helena Juntunen ja Aarne Pelkonen
Polyteknikkojen kuoro
Lapin sotilassoittokunta
Näkyvän uran suomalaisen puhallin- ja sotilasmusiikin kehittäjänä tehneen puolustusvoimien ylikapellimestari Elias Seppälän läksiäiskonsertissa kuullaan Lapin sotilassoittokunnasta sekä Kaartin soittokunnasta koottua sinfonista puhallinorkesteria yhdessä Polyteknikkojen kuoron sekä oopperasolistien kanssa. Konsertissa kuullaan muun muassa Aulis Sallisen, Leevi Madetojan, Toivo Kuulan, Rodion Shchedrinin ja Pjotr Tsaikovskin musiikkia.
Laivaston soittokunta
12
Laivaston soittokunta on merivoimien soittokunta, joka hoitaa merivoimien tilaisuuksien musiikilliset tarpeet. Soittokunnan toimitilat ovat Aurajoen rannalla sijaitsevassa Turun konservatoriossa. Soittokunnan konserttitoiminta kattaa Sigynsalin lisäksi koko läntisen Suomen alueen.
Kevättalven ensimmäisessä konsertissa Laivaston soittokunnan harvinaisempien sooloteosten sarjan aloittaa Juha Piston Konsertto nokkahuilulle. Vieraiksi konserttiin saapuvat Kaartin soittokunnan päällikkökapellimestari Jyrki Koskinen ja nokkahuilusolisti Eero Saunamäki. Konsertti järjestetään kotisali Sigynissä. Kotikaupunkinsa Turun lisäksi Laivaston soittokunta esittäytyy myös uudella toiminta-alueellaan Pohjanmaalla.
Seinäjoen kirkkokonsertissa kuullaan Otar Gordelin upea Huilukonsertto Johanna Lenanderin tulkitsemana. Kevään toinen kapellimestarivierailu tuo
–
tullessaan Peteris
Plakidiksen klarinettisooloteoksen One More Weber
Opera, jonka taituroi Tuomas Takala.
Nuori puhallus otsikoi jälleen huhtikuussa mieluisaa yhteistyötä Turun konservatorion kanssa. Kaiken ikäiset soittajat ja laulajat kohtaavat sotilasmuusikot ja saavat kokemusta solistina soittamisesta. Kesäisten soittojen jälkeen MILjazz-kiertue yhdessä pianisti Iiro Rantalan kanssa päättää Laivaston soittokunnan kesäkauden.
Päällikkökapellimestari
musiikkikomentajakapteeni Timo Kotilainen
laivastonsoittokunta.fi
Kapellimestari
musiikkikomentajakapteeni Pasi-Heikki Mikkola
facebook.com/laivastonsoittokunta
Timo Kotilainen
13
Laivaston soittokunta
Suurkaupungin
kasvot
Merivoimien
kirkkokonsertti
Liput alk. 12,50/17,50 € ennakkoon Lippupisteestä ja
ovelta tuntia ennen konserttia.
Vapaa pääsy, käsiohjelma 10 € ovelta.
To 12.2. klo 19 Sigyn-sali, Turku
Laivaston soittokunta
Jyrki Koskinen, kapellimestari
Eero Saunamäki, nokkahuilu
Kaartin soittokunnan kapellimestari Jyrki Koskinen ja nokkahuilusolisti Eero Saunamäki tulkitsevat Juha Piston Konserton nokkahuilulle. Teos aloittaa Laivaston soittokunnan harvinaisempien sooloteosten sarjan. Konsertin kesto on n. kaksi tuntia sisältäen väliajan.
To 5.3. klo 19 Mikaelinkirkko, Turku
Pe 6.3. klo 19 Lakeuden Risti, Seinäjoki
Laivaston soittokunta
Timo Kotilainen, kapellimestari
Johanna Lenander, huilu
Kotikaupunkinsa Turun lisäksi merivoimien edustussoittokunta esittäytyy myös uudella toimintaalueellaan Pohjanmaalla. Kirkkokonserteissa kuullaan Otar Gordelin upea Huilukonsertto Johanna Lenanderin tulkitsemana. Konsertin kesto on
n. tunti. Konsertti järjestetään yhteistyössä Merivoimien kirkollisen työn kanssa.
14
Laivaston soittokunta
Laivaston seitsikko
Viva Latvija!
Nuori puhallus
Liput alk. 12,50/17,50 € Lippupisteestä ja
ovelta tuntia ennen konserttia.
Liput 10/5 € ovelta tuntia ennen konserttia
Pe 27.3. klo 19 Sigyn-sali, Turku
Laivaston soittokunta
Guntis Kumačevs, kapellimestari
Tuomas Takala, klarinetti
Kevään toinen kapellimestarivierailu tuo tullessaan Pēteris Plakidiksen klarinettisooloteoksen
One More Weber Opera, jonka taituroi Tuomas
Takala. Konsertin kesto on n. kaksi tuntia sisältäen väliajan.
To 16.4. klo 19 Sigyn-sali, Turku
Laivaston soittokunta
Timo Kotilainen, kapellimestari
Turun konservatorion ja Turun taideakatemian solistit
Laivaston soittokunta järjestää yhdessä Turun konservatorion kanssa Nuori puhallus -konsertin. Turun konservatorion ja Turun taideakatemian puhallin-, lyömäsoitin-, laulu- ja piano-opiskelijat soittavat Laivaston
soittokunnan solisteina. Lipputulot menevät Turun
konservatorion stipendirahastoon. Konsertin kesto on
n. kaksi tuntia sisältäen väliajan.
Turun puhallinmusiikkijuhlat
To 28.5. klo 18 Turun pääkirjaston sisäpiha (säävaraus)
Laivaston soittokunta
Pasi-Heikki Mikkola, kapellimestari
Pekka Laurikka, pasuuna
W
O
H
S
O
TATTO
15
HARTWALL ARENA
TORSTAI 10.9. KLO 13 & 19
2015
16
Lapin sotilassoittokunta
Rovaniemellä sijaitseva Lapin sotilassoittokunta on pohjoisen Suomen ainoa ja EU:n pohjoisin ammattipuhallinorkesteri, kokoonpanoltaan 30 soittajaa. Soittokunnan tehtäviin kuuluu
puolustusvoimien tilaisuuksien lisäksi vahva ja innovatiivinen vaikuttaminen
Lapin alueen musiikkikulttuurissa. Lapin sotilassoittokunnan uutena
päällikkönä aloittaa tammikuussa 2015 musiikkimajuri Juha Ketola.
Tammikuussa pakkasten paukkuessa ja revontulten räiskyessä alkaa klassisen musiikin konserttikiertue. Helmikuussa, sotilasvalojen jälkeen, saa konserttiyleisö kuulla lyömäsoittaja Tomi Kauppilan tulkitsemana Eric Ewazen Marimbakonserton. Viikkiläisen säveltäjä Vellu Halkosalmen sakraaliteos Lauluja sielusta soi maaliskuun kirkkokonserteissa. Perinteisimmillään Lapin sotilassoittokunta on huhtikuun marssikonsertissa sekä
kesäkuun 4. päivä puolustusvoimain lippujuhlapäivän valtakunnallisessa
paraatissa Oulussa.
Poliisisoittokunnan kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä järjestettävät päihdevalistustyöhön liittyvät tilaisuudet tuovat uusia tuulia
orkesterimme kokoonpanoon ja ohjelmistoon toukokuussa. Vierailemme kouluissa ja pääkonsertti pidetään Madetojan salissa Oulussa. Kesäkausi avataan kotikonnuilla Rovaniemellä Lordin aukiolla soittokunnan ulkoilmakonsertissa!
Päällikkökapellimestari
Kapellimestari
musiikkimajuri Juha Ketola
lapinsotilassoittokunta.fi
musiikkikapteeni Jaakko Nurila
facebook.com/lapinsotilassoittokunta
tarmo lehtosalo
17
Aurora boréale
(revontulet)
Liput 15 €
Ti 20.1. klo 19 Madetojan sali, Oulu
Ke 21.1. klo 19 Akustiikkasali, Ylivieskatalo
To 22.1. klo 19 Sauvon juhlasali, Kemi
Kapellimestarit Jaakko Nurila ja Juha Ketola
Jaakko Nurila
arto litti
Lapin sotilassoittokunnan kevään ensimmäinen
konserttikiertue soittotoiminta-alueellaan aloitetaan
tammikuussa revontulten räiskyessä klassisen musiikin tahdissa. Konsertti on nimetty Uuno Klamin
orkesterirunoelman, Revontulet, mukaan. Puhallinorkesterille teoksen on orkestroinut soittokunnan
kapellimestari Jaakko Nurila.
tarmo lehtosalo
18
Lapin soittokunta
Tomi Kauppila
Valakonsertti
Liput 15 €
To 12.2. klo 19 Saamelaiskulttuurikeskus Sajos,
Inari
MILharmony
Vapaa pääsy, ohjelmamaksu 10 €
Ti 24.3. klo 19 Rovaniemen kirkko
Ke 25.3. klo 19 Kemijärven kirkko
To 19.2. klo 19 Peuransarvi (liikuntahalli), Ranua
To 26.3. klo 19 Kemin kirkko
Ti 24.2. klo 19 Madetojan sali, Oulu
Kapellimestari Jaakko Nurila
Solisti Jukka Perko, saksofoni
Pe 27.2. klo 18 Kulttuuritalo Korundi, Rovaniemi
Kapellimestari Juha Ketola ja Jaakko Nurila
Solisti Tomi Kauppila, marimba
Helmikuun konsertit ovat osa valakokonaisuuksien tapahtumia, joissa esitellään soittokunnan omaa
solistiosaamista. Eric Ewazen Marimba-konserton
tulkitsee Tomi Kauppila. Oulussa ja Rovaniemellä konsertteja isännöivät aluetoimistojen päälliköt
vuosipäiväjuhlapäivän hengessä.
Saksofonisti Jukka Perko esittää konsertissa Vellu
Halkosalmen Lauluja Sielusta -sävellyksen, jonka
säveltäjä on tehnyt 2012 konsertin solistille. Se on
sarja koskettavaa ja kaunista musiikkia. Itseoikeutetusti solistina on saksofonisti Jukka Perko. Sielun
olemus on askarruttanut ihmisiä aina. Tässä teoksessa voit kuulla häivähdyksiä muun muassa renessanssimusiikin polyfoniasta ja jazzharmoniasta. Teoksen
orkestraation on tehnyt kapellimestari, Jaakko Nurila.
Juha Ketola
Mars!
Liput 15 €
Ke 1.4. klo 19 Kaukametsän sali, Kajaani
Su 26.4. Muonio
Kapellimestarit Juha Ketola ja Jaakko Nurila
Marssikonsertti karistaa talven lumet harteilta ja
avaa kevään juhlistaessaan Kainuun prikaatin vuosipäivää.
19
Pelekääkkö nää
polliisia?
Ti 5.5. klo 19 Rovaniemi (kutsuvieraskonsertti)
Ke 6.5. klo 19 Madetojan sali, Oulu
Kapellimestarit Jaakko Nurila ja Sami Ruusuvuori
Liput 15 €
Poliisisoittokunta vierailee pohjoisessa ja yhdistää
voimansa Lapin sotilassoittokunnan kanssa konsertoiden kutsuvieraille Rovaniemellä sekä avoimesti
Oulussa. Konsertti liittyy poliisien ja puolustusvoimain yhteiseen päihdevalistustyöhön. Viikon aikana
soittokunnat esiintyvät myös koululaiskonserteissa.
Lippujuhlapäivä
To 4.6. Oulu
Sotilassoittokunnan kevät huipentuu lippujuhlapäivän eri tapahtumissa, puolustusvoimain valtakunnallisessa paraatissa. Illalla MILjazz Luovin vanhalla kasarmilla!
Kevyesti keskellä
päivää
Vapaa pääsy
Ke 10.6. klo 12 Lordin aukio, Rovaniemi
Kapellimestarit Juha Ketola ja Jaakko Nurila
Jukka Perko
”Virallinen” kesän aloittava konsertti Lordin aukiolla säävarauksella.
Puolustusvoimien
varusmiessoittokunta
20
Puolustusvoimien varusmiessoittokunta on energinen ja särmikäs lähes sadan hengen joukko nuoria ja taitavia asevelvollisuuttaan suorittavia miehiä ja naisia. Varusmiessoittokunta sijaitsee Panssariprikaatissa Hattulan Parolannummella. Soittokuntaan astuu vuosittain yksi saapumiserä tammikuussa ja soittotoimintakausi sijoittuu maalis-syyskuulle.
Varusmiessoittokunnan konsertteihin sisältyy niin hartaita hetkiä, klassisia mestariteoksia, kuviomarssia, groovea meininkiä kuin svengaavaa jazziakin — siis monipuolista soittoa lavalla ja liikkeessä.
Kesä vierähtää Konserttisoittokunnalla, Rumpuryhmällä ja Kivääriryhmällä kuviomarssiharjoituksissa ja Showbandilla MILjazz-kiertueella
yhdessä laulaja Sami Saaren kanssa. Syyskuussa kotiutuvien tai aliupseerikoulun aloittavien varusmiesten musiikillisen palveluksen
kruunaa esiintymiset Game On -kiertueella sekä Hartwall Areenalla
Tattoo-tapahtuman merkeissä.
Sähköinen konserttikalenterimme:
facebook.com/varusmiessoittokunta/events
Päällikkökapellimestari
Kapellimestari
musiikkikapteeni Jarkko Aaltonen
varusmiessoittokunta.fi
twitter.com/pvvmsk
musiikkiyliluutnantti Tero Haikala
facebook.com/varusmiessoittokunta
instagram.com/pvvmsk
21
Jean Sibelius
Waltteri Torikka >
Finlandiakonserttikiertue
Vapaa pääsy, ohjelma 17,50 €
Pe 10.4. klo 18 Pitäjän kirkko, Mikkeli
Kynttiläkonsertit
Ma 13.4. klo 18 Hyvinkään kirkko
Vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa
Ti 14.4. klo 18 Ristin kirkko, Lahti
Ti 24.3. klo 18 Heinolan kirkko
Kapellimestarit musiikkikomentajakapteeni
Pasi-Heikki Mikkola ja musiikkiyliluutnantti
Tero Haikala
Ke 25.3. klo 18 Lammin kirkko
To 26.3. klo 18 Tampereen vanha kirkko
To 23.7. klo 20 Kotkan kirkko
Ma 24.8. klo 18 Nastolan kirkko
Ti 25.8. klo 18 Hollolan Sovituksen kirkko
teppo veikkanen | kers
La 11.4. klo 18 Aleksanterin kirkko, Tampere
Ke 26.8. klo 18 Hämeenlinnan kirkko
Varusmiessoittokunnan kamariorkesterin konserttisarja, jossa solistina toimivat soittokunnan omat
soittajat ja laulajat
Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan konserttisoittokunta tunnelmoi yhdessä kahden huippusolistin kanssa. Waltteri Torikan voitto Lappeenrannan laulukilpailuissa vuonna 2010 oli sensaatio.
Tämä uudenpolven lahjakas oopperalaulaja on Varusmiessoittokunnan omia kasvatteja. Toisena solistina toimii ylikersantti Seppo Pohjoisaho, jonka
taidot trumpetistina hakevat vertaistaan. Konserttikiertue kunnioittaa teemaltaan säveltäjämestari Jean
Sibeliuksen juhlavuotta.
teppo veikkanen | kers
22
Puolustusvoimien varusmiessoittokunta
Sweden International
Tattoo 2015
Liput www.mbm.se
La 23.5. klo 14:30 Malmö Arena, Ruotsi
La 23.5. klo 19:30 Malmö Arena, Ruotsi
Su 24.5. klo 14:30 Malmö Arena, Ruotsi
Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan menestystarina yhtenä kysytyimmistä esiintyjistä kansainvälisissä kuviomarssitapahtumissa jatkuu. Energinen, vauhdikas ja taidokas esitys rakennetaan joka
vuosi uudelleen, ja loppu on historiaa. Nyt on vuorossa perinteikäs ruotsalainen tattoo, jossa luvassa
on taattua laatua. Marssikapellimestareina kapteeni
Henry Perälä ja yliluutnantti Tommi Suutarinen.
Kokonaisturvallisuusmessut 2015
4.–6.9. Messukeskus, Tampere
Tangomarkkinat
Ke 8.7. Tangomarkkinoiden avajaisparaati
Ke 8.7. viihdeorkesteri Tango-kadun lavalla
Pe 10.7. esiintyminen Gaalakonsertissa
teppo veikkanen | kers
23
Gymnaestrada 2015
Helsinki
Olympiastadion, Helsinki
Su 12.7. klo 16 Avajaiset (rumpuryhmä+fanfaristit)
Su 12.7. klo 18–23 Show Band
Paavo Nurmen kenttä, Helsinki
To 16.7. klo 18 Viihdeorkesteri
Olympiastadion, Helsinki
La 18.7. klo 15 Kuviomarssiesitys
15. World Gymnaestrada järjestetään Helsingissä
ja sinne odotetaan yli 25 000 voimistelijaa ympäri maailman kaikista maanosista. Tapahtuma tulee
olemaan kansainväliseltä osallistujajoukoltaan suurin koskaan Suomessa järjestetty tapahtuma. Puolustusvoimien varusmiessoittokunta on valittu yhdeksi tapahtuman yhteistyökumppaniksi sekä pääesiintyjäksi.
Game On
-pelimusiikin kiertue
Liput 12,50/22,50 € (www.lippu.fi)
Ke 12.8. klo 19 Tampere-talo, Tampere
To 13.8. klo 19 Kuopion musiikkikeskus, Kuopio
Pe 14.8. klo 19 Sibeliustalo, Lahti
Ma 17.8. klo 19 Verkatehdas, Hämeenlinna
Liput 10/20 €
(+ palvelumaksu www.lippupalvelu.fi)
Konsertti kasaa yhteen laajan kattauksen pelimusiikin klassikoita. Tule kokemaan ainutkertainen konsertti, jossa ei puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kapellimestareina konserteissa musiikkikapteeni Jarkko Aaltonen ja musiikkiyliluutnantti Tero
Haikala
Rakuunasoittokunta
24
Rakuunasoittokunnan kotipaikka on Lappeenrannassa, Maasotakoulun
yhteydessä, ja se esiintyy pääasiassa Itä-Suomen sotilasläänin alueella. Täydet konserttisalit, tyytyväinen kuulijakunta ja suuren yleisön
tuki ovat voimavara, jolla Rakuunasoittokunta kiitää täyttä laukkaa
musiikin taistelukentille. Karjalan kunnailta kajahtaa!
Rakuunasoittokunnan vuosi alkaa jo perinteeksi muodostuneella vaskien kynttiläkonsertilla ja jatkuu ystävänpäiväkonsertin kautta hallitsevan
tangokuningattaren Maria Tyysterin vierailuun viihteellisissä Itä-Suomen
Aluetoimistojen vuosipäiväkonserteissa. Suuri taistelu -konserteissa soittokunnan solistina kuullaan harvemmin puhallinorkesterin kanssa kuultavaa soitinta, viulua, jolla Minna Pensola tulkitsee Kurt Weillin Viulukonserton. Pitkäaikainen yhteistyö Lappeenrannan kaupunginorkesterin kanssa saa jatkoa perinteisen vappukonsertin muodossa.
Äitejäkään ei unohdeta, vaan ruusut ojennetaan äitienpäivän
kunniaksi Mika Pohjosen ja Heidi Pakarisen tunnelmoidessa Rakuunasoittokunnan säestyksellä. Kesäkausi saa huipennuksensa big band –musiikilla Mikael Konttisen ja Antti Sarpilan tähdittämällä MILjazz -kiertueella.
Päällikkökapellimestari
Kapellimestari
musiikkimajuri Riku Huhtasalo
rakuunasoittokunta.fi
musiikkimajuri Petri Junna
facebook.com/rakuunasoittokunta
Kynttiläkonsertti
Vapaa pääsy, ohjelma 5 €
To 29.1. klo 19 Lappeen Marian kirkko,
Lappeenranta
Pe 30.1. klo 19 Kotkan kirkko
Kapellimestari Eero Lehtimäki
Urkuri Toni Pussinen
Rakuunasoittokunnan vaskisoittajat täyttävät hartaasti soivan kirkkoakustiikan upealla soinnilla ja
tunnelmoivat johtajanaan Wienistä vierailulle saapuva kapellimestari Eero Lehtimäki.
Hiljaa yössä
Itä-Suomen Aluetoimistojen
vuosipäivän konsertit
Liput alkaen 17,50 € Lippupalvelusta tai
tuntia ennen ovelta
Ti 17.2. klo 19 Carelia-sali, Joensuu
Ke 18.2. klo 19 Konserttitalo Mikaeli, Mikkeli
Pe 20.2. klo 19 Kuusankoski-talo, Kouvola
Kapellimestari Riku Huhtasalo
Solisti Tangokuningatar Maria Tyyster, laulu
Vuoden 2014 hallitseva tangokuningatar, valovoimainen Maria Tyyster viihdyttää kuulijoita yhdessä Rakuunasoittokunnan kanssa. Konsertissa kuullaan musikaali- ja viihdemusiikin ikivihreitä helmiä.
jani pihlaja
hannu rissanen
Eero Lehtimäki
Ystävänpäivän
konsertti
Vapaa pääsy
Pe 13.2. klo 15 Pielisensuun kirkko, Joensuu
Kapellimestari Riku Huhtasalo
Perinteinen Pohjois-Karjalan Sotainvalidipiirin
järjestämä ystävänpäivän konsertti
Maria Tyyster
Iltamusiikki
Vapaa pääsy, ohjelma 5 €
To 5.3. klo 19 Lemin kirkko
Kapellimestareina Sibelius-Akatemian
puhallinkapellimestariopiskelijat
Sibelius-Akatemian puhallinkapellimestariluokan
opiskelijat yhdessä Rakuunasoittokunnan kanssa vievät kuulijat klassisen puhallinmusiikin maailmaan.
25
hannu rissanen
Petri Junna
26
Rakuunasoittokunta
Talvisodan
päättymisen 75vuotismuistotilaisuus
Vapaa pääsy
Pe 13.3. klo 12 Uukuniemen kirkko
Kapellimestari Petri Junna
Talvisodan
päättymisen
muistokonsertti
Vapaa pääsy
Pe 13.3. klo 18 Joensuun kirkko
Kapellimestari Petri Junna
Minna Pensola
Suuri taistelu
Liput alkaen 17,50 € Lippupisteestä tai
tuntia ennen ovelta
Ti 24.3. klo 19 Savonlinnasali, Savonlinna
Ke 25.3. klo 19 Kulttuuritalo virta, Imatra
Kapellimestari Petri Junna
Solisti Minna Pensola, viulu
Ohjelmassa taistelujen suuria säveliä mm. Arttu Takalon The Battle of Bengtskär ja Jan de Haanin Banja Luka. Konsertin solistinumerona kuullaan Kurt
Weillin Viulukonsertto Op. 12.
hannu rissanen
Riku Huhtasalo
heikki tuuli
27
27
Heidi Pakarinen
Mika Pohjonen
Vappukonsertti
Ruusu Äidille
Liput alkaen 27,50 € Lippupisteestä tai
tuntia ennen ovelta
Liput alkaen 17,50 € Lippupisteestä tai
tuntia ennen ovelta
To 1.5. klo 14 Lappeenranta-sali
Pe 8.5. klo 18 Konserttitalo Mikaeli, Mikkeli
Kapellimestari Tibor Bogànyi
Solisti Roby Lakatos, viulu
Kapellimestareina Riku Huhtasalo ja Petri Junna
Solisteina Mika Pohjonen ja Heidi Pakarinen, laulu
Konsertissa kuullaan mm. Sibeliuksen Karelia-alkusoitto sekä tunnelmoidaan mustalaisunkarilaisittain. Lisäksi kuullaan Straussin valsseja ja marsseja. Konsertti järjestetään yhteistyössä Lappeenrannan kaupunginorkesterin kanssa.
Rakuunasoittokunta solisteineen vie kuulijat
äitienpäivän tunnelmaan.
28
MILjazz
Vapaa pääsy
kaikkiin tilaisuuksiin
Varusmiessoittokunta,
solistina Sami Saari
Kesällä 2015 MILjazz-kiertue on laajempi kuin koskaan koko historiansa aikana. Kiertueella tarjotaan kuudellatoista paikkakunnalla laadukas puistokonsertti, jonne ihmiset voivat tulla pääsymaksutta
kuuntelemaan korkealaatuista musiikkia ja nauttimaan tunnelmasta. Kaikilla MILjazz-konserttikiertueen paikkakunnilla esiintyy energinen Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan show band solistinaan suomisoulin kuningas, laulaja Sami Saari.
Muuten festivaalin ohjelmisto vaihtelee vuorotellen
kiertueella esiintyvien soittokuntien mukaan.
Kesäkuu
Ke 3.6. klo 18 Laikun lava, Tampere + Ilmavoimien Big Band
To 4.6. klo 18 Ammattiopisto Luovi, Kasarmi, Oulu + Ilmavoimien Jazzcombo
+ Lapin sotilassoittokunnan Big Band
Su 7.6. klo 14 Kariniemen puisto, Lahti + Kaartin combo
Pe 12.6. klo 18 Rakuunamäki, Lappeenranta
+ Rakuunasoittokunnan Big Band
La 13.6. klo 18 Vanhan kasarmialueen tykkipuisto, Mikkeli
+ Rakuunasoittokunnan Big Band
Su 14.6. klo 14 Satamatori, Kuopio + Ilmavoimien Big Band
Elokuu
To 13.8. klo 18 Santahamina, Helsinki + Kaartin combo
To 20.8. klo 18 Ilosaari, Joensuu + Rakuunasoittokunnan Big Band
Pe 21.8. klo 18 Lounaispuisto, Jyväskylä + Ilmavoimien Big Band
La 22.8. klo 16 Rantapuisto, Kajaani + Lapin sotilassoittokunnan Big Band
Su 23.8. klo 14 Koskipuisto, Rovaniemi + Lapin sotilassoittokunnan Big Band
Ke 26.8. Vaasa + Laivaston Big Band
To 27.8. klo 18 Linnanpuisto, Hämeenlinna + Laivaston Big Band
Pe 28.8. klo 18 Rykmentinpuisto, Kasarminmäki, Kouvola + Rakuunasoittokunnan Big Band
La 29.8. klo 18 Forum Marinum, Turku + Laivaston Big Band
Su 30.8. klo 14 Stallörin puisto, Tammisaari + Laivaston Big Band
Sami Saari
29
Elena Mindru
Jukka Perko
30
florina astilean
MILjazz
dmitri savitski
Horace Silver
Ilmavoimien soittokunta
Jukka Perko & Ilmavbb
dir. Tomi Väisänen
Ke 3.6., su 14.6. ja pe 21.8.
Ilmavoimien Big Bandin MILjazz-konsertissa rakastetut suomalaiset klassikkosävelmät saavat uuden ja
uljaan, entistä jazzikkaamman elämän. Vellu Halkosalmen sovittamassa kokoelmassa swengaamme
läpi hiljaisen kylätien kohti satumaata, kunnes pyörimme jo säkkijärven polkkaa Akselin ja Elinan häissä. Näiden sovitusten itseoikeutettuna tulkkina Jukka Perko saksofoneineen kyntää juuriaan kuin hullumies Huittisista ikään.
Elena Mindru & Ilmavoimien Jazzcombo — Tribute to Horace Silver
To 4.6.
Montreuxin Jazz Festivaalilla järjestetyssä Shure Vocal Jazz -kilpailussa 2012 toisen sijan ja yleisöpalkinnon saavuttanut, Suomessa asuva romanialainen
jazzlaulajatar Elena Mindru esiintyy Ilmavoimien
Jazzcombon solistina. Ohjelmisto koostuu vuonna
2014 kuolleen legendaarisen amerikkalaisen jazzpianistin Horace Silverin kappaleista.
maarit kytöharju
Annimaria Rinne
harri virta
Antti Sarpila
31
Kaartin combo
Lapin sotilassoittokunnan
Big Band
Su 7.6. ja to 12.8.
Kaartin combo saa MILjazz-solisteikseen klari­
nettitaiteilija Antti Sarpilan ja toisen setin solistina
kuullaan laulaja Annimaria Rinnettä.
Laivaston Big Band
To 4.6., la 22.8. ja su 23.8.
Lapin sotilassoittokunnan big band salsailee MILjazz-lavalla J. Karjalaisen kappaleista tehtyjen sovitusten tahtiin.
Ke 26.8., to 27.8., pe 29.8. ja la 30.8.
Rakuunasoittokunnan Big Band
Laivaston Big Band tuo elokuussa solistikseen pianisti Iiro Rantalan. Rantala on vaikuttanut niin
Suomen jazzgenressä, kuin klassisen musiikin puolellakin taiturimaisella muusikkoudellaan säveltäjänä, sovittajana ja pianistina jo parin vuosikymmenen ajan. Hän on rikkonut musiikillisia rajoja ja yhdistänyt niitä uudella tavalla.
Pe 12.6., la 13.6., to 20.8., ja to 28.8.
Rakuunasoittokunnan big band esiintyy MILjazzkiertueella kahden solistin kanssa: ensimmäisessä setissä klarinetisti Antti Sarpila antaa swing-musiikin
puhua puolestaan. Laulaja Mikael Konttinen puolestaan tähdittää Michael Bublé -shown huipentaen
Rakuunasoittokunnan big bandin esityksen.
Iiro Rantala
Mikael Konttinen
maarit kytöharju
lauri laukkanen
Konserttikalenteri sähköisenä
Ajantasaiset konserttitiedot löytyvät parhaiten osoitteessa
konserttikalenteri.puolustusvoimat.fi
www.puolustusvoimat.fi/sotilasmusiikki