Opintoretkeilypäivä 23.9.2011, iltapäivä. Kirjurina Markku Kähkönen Vierailu Stora Enson harvennus- ja päätehakkuutyömailla Falunissa Hedemorasta ajoimme kohti Falunia, 40 km. Falun on noin 36 000 asukkaan kaupunki Bergslagenin metsäisellä vaara-alueella. Se perustettiin kuparikaivoskaupungiksi jo 1200-luvun puolivälissä. Kaupunkioikeudet Falun sai 1641 ja on nykyään Taalainmaan läänin pääkaupunki. Falunin alueella on pitkään tehty myös punamultamaalia, ”Falunin punaista”, väriä saadaan kuparista. Myös kuuluisa ruotsalainen makkara ”Falukorv” on sieltä peräisin. Kaupunki on yksi Ruotsin talviurheilukeskuksista. Stora Kopparbergin kaivosyhtiö (Stora Kopparbergs Bergslags AB, vuodesta 1984 STORA AB) on luultavasti maailman vanhin kaivosyhtiö. Se on kaivanut kultaa ja kuparia Falunin liepeiltä vuodesta 1347. Nykyään Falunin kaivos on museona ja UNESCOn maailmanperintölistalla. Vuonna 1999 STORA yhdistettiin Enso-Gutzeitin kanssa Stora Ensoksi. Perillä Falunissa Stora Enson korjuupäällikkö, metsänhoitaja Martin Busk selosti yhdessä Skogforskin Rolf Björhedenin kanssa kahdella yhtiön hakkuualueella harvennus- ja päätehakkuumenetelmiä, aines-energiapuuharvennuskoealojen tuloksia, puunkorjuun suunnittelua ja käytössä olevaa metsäsertifiointijärjestelmää. Korjuupäällikkö Martin Busk Stora Ensosta selosti ”Biogallring”-koealueen tuloksia yhdessä vasemmalla seisovan Rolf Björhedenin kanssa (kuva Tero Ojarinta). Alkuun Martin Busk esitteli Stora Enson puunhankintaorganisaatiota ja sen toimintaa alueellaan (Region Norr). Ruotsissa Stora Enson puuhuollosta vastaavat organisaatiot ovat Stora Enso Skog, Stora Enso Skog A/S, Sydved ja Stora Enso Skogin tytäryhtiö Stora Enso Bioenergi AB. Stora Enso Skog on edelleen jaettu kolmeen alueorganisaatioon (Region Norr, Öst ja Väst). Aluekonttorit ovat Morassa, Gävlessä ja Karlstadissa. Hallinto- ja kehittämistoiminnot on keskitetty Faluniin, joka on myös pääkonttorina. Stora Enso Bioenergi on Ruotsin yksi suurimmista energiapuuhankkijoista ja sen pääkonttori on Linköpingissä (työntekijöitä noin 55 ja vuosiliikevaihto 950 milj. kruunua, ja hankkii 5 TWh energiapuuta). Stora Enson Region Norr:in alueella hakataan vuosittain noin 2,2 milj. k-m3 kuitu- ja tukkipuuta (mittaustapa poikkeaa Suomesta) sekä 270 000 k-m3 energiapuuta. Puuta toimitetaan neljälle yksityiselle sahalle sekä konsernin omalle sellutehtaalle. Energiapuuta menee konsernin sellutehtaille ja esim. Tukholman seudun energialaitoksille. Pääosin metsät ovat FSC-ympäristösertifikaatissa. Konsernin omat metsät ovat nykyisin Bergvik Skog -yhtiön omistuksessa (vrt. Suomessa Tornator). Taalainmaa on Bergvik Skogin toiminnan ydinaluetta (pääkonttori Falunissa). Region Norr on jaettu viiteen alueorganisaatioon, joissa on yhteensä 12 korjuutiimiä, joilla on töissä yhteensä 54 korjuuketjua. Korjuuketjuista on 38 kpl yrittäjävetoisia eli omia koneita on Storalla runsaasti. Metsänhoitotöitä tekee lisäksi noin 40 henkeä alihankintana. Stora Enson runsas omien metsäkoneiden määrä keskustelutti. Korjuupäällikkö Martin Buskin mukaan omilla koneilla ja työntekijöillä etsitään ja testaan uusia käytäntöjä. Jos uudet asiat todetaan hyviksi, ne siirretään tyypillisesti noin 3 vuoden siirtymäaikana myös alihankkijoille normaalikäytännöksi. Kurssitusta ja koulutusta käytetään runsaasti, ja lisäksi yhtiö tekee jatkuvaa yhteistyötä Skogforskin kanssa. Alihankkijayrittäjät saavat halutessaan käyttää edukseen Stora Enson neuvottelemia hintoja esim. polttoainetoimittajien kanssa. Ensimmäiseksi tutustuimme mäntyvaltaiseen ensiharvennuskohteeseen. Stora Ensolla oli tehty neljällä koealueella yhdessä Skogforskin kanssa tutkimus, jolla pyrittiin kehittämään käytännön päätöksentekotyökalu ensiharvennuskohteiden hakkuutavan valinnalle. Lisäksi tavoiteltiin tietoa hakkuutyön tuottavuudesta ja ainespuun määrästä hakatun energiapuun joukossa. Käsittelyvaihtoehtoina ovat a) ainespuuhakkuu, b) integroitu energiapuun korjuu ja c) puhdas energiapuuhakkuu. Kohteet oli ennakkoraivattu ennen hakkuuta (alle 4 cm läpimittaluokat pois). Vasemmalla metsäteknologian professori Rolf Björheden Skogforskista ja oikealla Stora Enson korjuupäällikkö, metsänhoitaja Martin Busk (kuva Antero Halinen). Stora Ensolla on intressinä, että kannattavasti hakattavissa olevaa ainespuuta pääsisi mahdollisimman vähän energiapuupinoon (maksimoidaan ainespuun saanto ja hyödynnetään samalla tehokkaasti energiapuu). Tästä syystä päätöksentekoa varten pitäisi saada lähtötietona selville alle ainespuumittaisen energiapuun määrä: leimikkotekijöistä yli 2,5 m pitkien runkojen lukumäärä rinnankorkeusläpimitoissa 4-9 cm ratkaisee pitkälti sen, mikä käsittelyvaihtoehto valitaan. Sekametsässä saattaa puhdas energiapuuhakkuu olla usein kannattavin vaihtoehto, muuten puutavaralajien määrä saattaa nostaa korjuukustannukset kannattamattomalle tasolle. Tutkimuksessa oli tähän mennessä havaittu, että joukkokäsittelykoura lisää tottuneen kuskin näpeissä tuottavuutta myös ainespuuhakkuissa. Harvesterin tuottavuus oli koealoilla 40-50 % parempi kuin Stora Enson käyttämä vertailumalli oletti (=> Storan taulukot jääneet jälkeen tuottavuuden kehityksestä). Odotetusti joukkokäsittelykouralla saatiin tulosten perusteella käsiteltyä sitä enemmän runkoja, mitä pienempi runkokoko oli. Ainespuun siirtymää kuitupuukasoista energiapuukasoihin oli koealueesta riippuen 8-16 % ainespuun määrästä. Peruspäätelmä oli, että jos yli 2,5 metrin pituisia runkoja oli yli 3700 kpl hehtaarilla pienissä läpimittaluokissa, niin leimikolta kannattaa korjata pelkkää energiapuuta. Markku Kähkönen kyselee Björhedeniltä ja Buskilta harvennuskohteelta saatuja aines- ja energiapuumääriä. Vasemmalla muistiinpanoja tekee myös P-J. Kuitto (kuva Vänni Hirvonen). Kiinnostuneita suomalaismetsänhoitajia Falunissa (kuva Antero Halinen). Ja välillä maistui kenttäkahvit pullineen oikein mukavalta. Martinin irlanninsetteri pyöri vauhdikkaana ympärillä (kuva Antero Halinen). Seuraavaksi päätehakkuualueelle (kuva Antero Halinen). Työmaakartta, jossa mm. ristillä merkitty tienpäässä oleva taukotupa (kuva Antero Halinen). Toinen retkikohde oli laaja päätehakkuualue (männikkö), josta oli tarkoitus kerätä seuraavana kesänä hakkuutähteet energiakäyttöön. Kantoja ei alueelta nosteta. Leimikolta löytyi John Deeren suuri avohakkuuharvesteri (1470E) ja sen puikoista nuori kuski. Hakkuu oli edennyt vauhdilla, viidessä päivässä oli kone hakannut puuta noin 3 000 m3. Busk esitteli Stora Enson paikkatietojärjestelmää ja leimikkosuunnittelua. Jokaisesta leimikosta löytyy yleis-, lähestymis- ja leimikkokartat, puustotiedot ja tiedot tiestöstä. Erikoiskohteet on merkitty (numeroitu) leimikkokarttaan ja niille löytyy numeron perusteella lisätiedot ja ohjeet. Kaikki tiedot ovat saatavissa digitaalisina ja paperiversiona. Harvesterikuski voi lisätä tietokantaan päätteeltään puuttuvia tietoja ja havaintoja. Mahdollisuus palautteen antamiseen on oleellinen osa laatu- ja paikkatietojärjestelmää. Käytännössä harvesterikuskilla on suuri vastuu ohjeiden mukaisesta toiminnasta. Leimikkokarttoihin saadaan lisäksi tiedot esim. pehmeistä kohdista. Myös hakkuutähteiden käyttötarkoitus löytyi karttatiedoista (esim. korjataan energiapuuksi / jätetään metsään lisäämään maapohjan kantavuutta). FSC-sertifiointi estää suurelta osin kantojen noston, koska FSC edellyttää tuhkalannoitusta niille alueille, joilta kantoja kerätään. Alueella ei ole saatavana rakeistettua tuhkaa, joten tuhkan levittäminen ei onnistu (taimikoille tullenee levitysmenetelmänä kyseeseen vain lentolevitys). FSC edellyttää, että hakkuutähteet korjataan leimikolta pois vasta sitten, kun vihreät neulaset ja lehdet ovat varisseet kasoista maahan. Kuivaa pystypuuta ei FSC:ssä saa korjata energiapuuksi. Yhtenä ongelmana on, että FSC:n edellyttämät jättöpuut ovat usein kaatuneet tuulessa siihen mennessä, kun hakkuutähteitä tullaan keräämään. Kaatuneiden jättöpuiden yli ei saa ajaa eikä niitä saa katkoa saatikka korjata. EU:n tekeillä oleva vesidirektiivi aiheuttanee tulevina vuosina lisärajoitteita toiminnalle. Oli myös puhetta, että FSC saattaa muuttua tulevaisuudessa nykyistä sallivammaksi suhtautumisessaan energiapuun korjuuseen (joillakin alueilla tai joillakin metsätyypeillä). Ulkopuolinen tarkastaja tekee FSC-kohteissa satunnaisotannan perusteella tarkastuksia. Harvesterikuski kertoi leimikolta lähtevän tukkeja kahdelle sahalle, joilta molemmilta oli omat katkaisu- ja läpimittaohjeet. Noin 30 hehtaarinhakkuuaukkoa oli tehty vierailuumme mennessä reilut neljä päivää. Kuskilla oli taustalla kolmen vuoden mittainen metsäkonealan koulutus ja yhden vuoden työkokemus. Työ kuulosti kovasti kiinnostavan Falunissa asuvaa nuorta konekuskia ja hän oli hyvin motivoitunut. Motivoitunut nuori ammattikuski John Deere 1470E harvesterissaan (kuva Markku Kähkönen). Opintomatkalaiset Stora Enson päätehakkuualueella. Vasemmalta Sameli Salokannel, Tero Vesisenaho, P-J. Kuitto, Markku Kähkönen, Niklas Björkqvist, keskellä Martin Busk ja motokuski istumassa koneen rappusilla sekä Antero Halinen ja Olli Vasama (kuva Tero Ojarinta). Joka työmaalta täytetään pakollinen sertifiointilista ”Traktdirektiv Föryngringsavverkning” (kuva Antero Halinen). Työmailla on myös lähes aina tukikohtana taukotupa (kuva Markku Kähkönen). P-J:tä kiinnostaa saada tarkempia energiapuutietoja Martinilta, osoitteita vaihdetaan. Tero, Sameli ja Antero seuraavat (kuva Markku Kähkönen). Niklas ja P-J luovuttavat muistolahjuksia Stora Enson Martinille (kuva Tero Ojarinta). Pullavahti (kuva Tero Ojarinta). Martin Buskin isännöimät Stora Enson leimikkokohteet Falunissa olivat kaikin tavoin havainnolliset ja antoisat. Sieltä matkamme jatkui iltaa kohti vielä Siljan-järven maisemiin vajaat 50 kilometriä luoteeseen ja yöksi takaisin Faluniin. Tuleva yöpaikkamme olikin todellinen yllätys: Falunin lakkautettuun vankilaan perustettu retkeilymaja. Maksavina asiakkaina saimme avaimet sentään mukaan sisälle selleihin. Vankila rakennettiin vuosina 1841-48 ja vankilatoiminta lopetettiin vasta vuonna 1995. Retkeilymajayrittäjä oli ilmeisesti vankilan viimeisin motivointiosaston johtaja. Vankilan kellarissa on museo, joka esitteli laajasti vankilan esineistöä, vankilan olosuhteita ja vanhoja motivointiosaston työkaluja. Mutta se onkin taas oma tarinansa. Siljan-järvi auringonlaskun aikaan 23.9.2011 (kuva Markku Kähkönen).