Vankien jalkihuolto
VANKIEN JÄLKIHUOLTO Tampereen YRE- yhteistyöryhmän kokemukset ja haasteet vankien jälkihuoltotyössä tehtävästä yhteistyöstä Timo Valkama (A422808) Tampereen Avoin yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos Sosiaalityö A6 Kandidaatintutkielma Ohjaaja: Satu Ylinen 4.2.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO……………………………………………………………………………...........s. 3 2 TUTKIMUKSEN TEHTÄVÄ JA TUTKIMUSKYSYMYKSET……………………….........s. 5 3 TUTKIMUKSEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT……………………………………...s. 6 3.1 Rikollisuus, kriminologia ja teoriat…………………………………………………..…s. 6 3.2 Uusi vankeuslaki haastaa jälkihuoltotyön………………………………………………s. 7 3.3 Verkostotyö sosiaalityön välineenä………………………………………….………....s. 8 3.4 Vankien päihde-, mielenterveys- ja sosiaaliset ongelmat……………………….……...s. 11 4 AINEISTO, AINEISTON KERUU JA AINEISTONANALYYSI…………………..………..s. 15 4.1 Aineisto ja aineiston keruu……………………………………………………...……....s. 15 4.2 Aineiston analysointi……………………………………………………………………s. 16 5 TUTKIMUSTULOKSET………………………………………………………………...…….s. 17 5.1 Poikkihallinnollinen yhteistyö…………………………………………………….…….s. 17 5.2 Palvelukokonaisuuksien kehittäminen ja tutkimustyö………………………………….s. 21 5.3 Toimintaedellytysten ja ammatillisuuden vahvistaminen…………………….…………s. 24 6 POHDINTA…………………………………………………………………………..………..s. 27 Lähteet Liitteet 2 1 JOHDANTO Kandidaattitutkielmassani käsittelen vankien jälkihuollon nykytilannetta Tampereella Yhteistyössä Rikoksettomaan Elämään yhteistyöryhmän (YRE-yhteistyöryhmä) jäsenten kokemana. Tutkimus on ajankohtainen tilanteessa, jossa uusi lainsäädäntö (Vankeuslaki, 767/2005) on tuonut vankeinhoidolle ja vankien jälkihuollolle lisähaasteita. Samaan aikaan julkisten palvelujen kuluja on pyritty minimoimaan ja yhteiskuntamme on muuttumassa kaikille kansalaisilleen yhä vaikeammin hallittavaksi ja ennustettavaksi. Tampereella on tehty paljon työtä rikoksentekijöiden kuntouttamiseksi ja myös vankilasta vapautuneihin kohdistuvaa tutkimusta (esim. Sinervo & Valokivi 2001; Järvelä & Kääriäinen & Valokivi 2002.) Suunniteltu vapautuminen -projektissa kehitettiin asiakkaan, vankilan ja kriminaalihuollon yhteistyötä suunnitelmallisessa vapautumisessa. Muun verkoston kytkeminen jäi vähemmälle huomiolle. YRE:ssä oli luontevaa jatkaa tästä kiinnittämällä huomiota muihin verkoston tahoihin ja ilman valvontaa vapautuviin vankeihin. (Järvinen 2005.) Yhteistyössä rikoksettomaan elämään -hankkeen (YRE -hanke) asetti oikeusministeriö vuonna 2002. Hanke perustui seuraamusjärjestelmän ja yhteiskunnan tukijärjestelmien yhteensovittamista selvittäneen toimikunnan mietintöön. Mietintö valmistui loppuvuodesta 2001. Hankkeen johtoryhmä koostui oikeusministeriön lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön, sisäasiainministeriön, työministeriön, opetusministeriön, ympäristöministeriön, kuntaliiton, järjestökattoedustuksen sekä aluehallintoedustuksen johtoryhmäjäsenistä. Hankkeen johtoryhmä esitti perustamisasiakirjaan nojautuen hankkeen tavoitteeksi luoda seudulliseen yhteistyöhön perustuvia toimintamalleja, joilla voidaan edistää rikoksista tuomittujen henkilöiden (kuntalaisten ja kansalaisten) yhteiskuntaan sijoittumista ja uusintarikollisuuden vähentämistä. Hanketta toteutettiin vuoden 2005 loppuun saakka seitsemällä hankealueella: Turussa, Lahdessa, Hämeenlinnan seutukunnassa, Tampereella, Oulun seutukunnassa, Kuopiossa ja pääkaupunkiseudulla. Käytännön hanketyö käynnistyi vuosina 2002 - 2003. Hankkeen alueelliset ohjaus- ja työryhmät koostuvat keskeisesti seuraavien palvelun hallinnonalojen ja palvelutahojen edustajista: sosiaali- tai sosiaali- ja terveystoimi, joko edellisen osana tai erikseen päihdepalvelut, työvoimatoimi, poliisi, seuraamusjärjestelmä sekä joillakin alueilla asuntotoimi ja seurakunta. Mukana on jokaisella hankealueella vahvasti myös kolmas sektori. Ohjaus- ja työryhmiin voivat kuulua myös alueen keskeisten koulutustahojen edustajat ja vertaistuen edustus.( www.rikosseuraamus.fi/17560.htm) 3 YRE- hankkeen tavoitteena oli lisätä kunta-/seutukuntatasolla keskeisten palvelutahojen ja palvelun hallinnonalojen tietoisuutta toistensa työtavoista ja -strategiasta rikostaustaisten nuorten kohdalla, tietoisuutta asiakkaiden elämänhallinnan ja rikoksettoman elämän kannalta keskeisistä palveluista ja niiden kehittämisen ydinkohdista. YRE- hankkeessa nähtiin myös tarpeelliseksi lisätä yhteistyössä tapahtuvaa, palveluohjauksellista työtapaa edustavaa, palvelutuotesuunnittelua, -tarjontaa ja palvelupolutusta asiakkaan hyväksi. YRE- hankkeen loppupuoliskolla siirryttiin kehittämään työkäytäntöjä, joita ovat vankiloiden kuntouttavista toiminnoista vapautuvien palveluohjauksellinen prosessi ja sovitteluseuranta. Näiden kehittämiseen kytkettiin myös toimijoiden suorittama asiakasseuranta. Nämä löytyvät myös Sosiaaliportista (www.palveluohjaus.fi). Hankkeen katsottiin parantaneen rikostaustaisten henkilöiden asemaa palvelujärjestelmässä sekä nostaneen esiin heidän erityistarpeitaan. ( www.rikosseuraamus.fi/17560.htm) YRE–hankkeen ohjausryhmä jatkoi toimintaansa 2005 vuoden jälkeen YRE-yhteistyöryhmänä. YRE-yhteistyöryhmän tavoitteena on rakentaa yhteistyössä seuraamusjärjestelmän, julkisen palvelujärjestelmän ja järjestöjen kanssa toimintamalleja ja toimivia palveluketjuja, jotka tukevat rikostaustaisten henkilöiden pyrkimyksiä rikoksettomaan ja päihteettömään elämään. YRE:ssä keskitytään asumiskysymyksiin, kuntoutusjatkumoihin, työhön tai muuhun työn kaltaiseen toimintaan ja toimeentulokysymyksiin. Tärkeää on myös palvelujärjestelmän aukkojen ja esteiden kartoittaminen ja niihin ratkaisujen hakeminen. Yhteistyöryhmän ensimmäisenä keskeisenä teemaalueena on suunnitelmallisuus ja palveluohjaus. Tavoitteena on päästä kunkin organisaation suunnitelmista verkottuneisiin suunnitelmiin, joissa asiakas on tiiviisti mukana. Yhteistyöryhmän tehtävänä on myös alulle saatettujen kehittämistoimien seuranta, koordinointi ja kytkeminen muuhun laajempaan Tampereella tapahtuvaan kehittämistyöhön. Kohderyhmänä ovat rikoksiin syyllistyneet monipalvelutarpeiset asiakkaat eli asiakkaat, joiden auttamiseksi tarvitaan verkostollista yhteistyötä. (Järvinen 2005.) Mielenkiintoni lainrikkojien parissa tehtävään päihdetyöhön on syntynyt työkokemukseni kautta. Olen työskennellyt kolmanteen sektoriin kuuluvissa erilaisissa päihdepalveluyksiköissä Tampereella 1990- luvulta lähtien. Päihdeongelmaiset lainrikkoja-asiakkaat ja vapautumishetkellä olevien ongelmat ovat tulleet työni kautta tutuiksi vuosien varrella. Tällä hetkellä työskentelen KRIS (kriminellas revancsh i sammhället) organisaatiossa, jossa tavoitteena on tukea vankilasta vapautuneita takaisin yhteiskuntaan vapaaehtois- ja vertaistukiperiaatteella. Toiminta on osin myös ammatillista toimintaa (ks. www.kris.fi). 4 Yleisesti keskustelua Suomen vankien jälkihuollon tilanteesta käydään verraten vähän. Media ja iltapäivälehdistö tosin tarttuvat vankien karkaamistilanteisiin näyttävillä skandaalin makuisilla otsikoilla. Keskustelua ja mielenkiintoa vankien tilanteesta ovat viime aikoina herättäneet uuteen vankeuslakiin liitetty valvottu koevapaus ja vankeinhoidon rakenteiden ja toimintatapojen uudistaminen. Rikosseuraamusvirasto, vankeinhoito ja kriminaalihuolto yhdentyvät yhdeksi RISEalaksi 2010 alkaen. Rikollisuus ja päihteet ovat tutkimusten (ks. Vankien terveydenhuollon kehittäminen 2003; Hypén 2004; Karsikas 2005; Granfelt 2007) valossa nivoutuneet toisiinsa vahvasti ja tämä on otettu huomioon vankeinhoidossa. Erilaisia päihdekuntoutusohjelmia tai niitä toteuttavia osastoja on ollut vankiloissa 1990-luvulta lähtien. Systemaattisemmin vankiloiden oman päihdekuntoutustoiminnan rakenteen luominen käynnistyi vuonna 1998 aloitetun päihdestrategiatyön myötä (Oikeusministeriön vankeinhoito-osaston ohje 1999). 2 TUTKIMUKSEN TEHTÄVÄ JA TUTKIMUSKYSYMYKSET Tässä tutkimuksessa tarkastelen viranomaisten keskinäistä yhteistyötä sekä viranomaisten ja kolmannen sektorin välistä yhteistyötä. Tarkastelun kohteena on vankien jälkihuollon nykytilaan liittyvät kysymykset. Tarkastelu pohjautuu toimijoiden näkemyksiin vankien jälkihuollosta. Tutkimuksen tarkemmat kysymykset ovat 1. Millaisena vastaajat kuvaavat keskinäisen yhteistyön? 2. Millaisia kehittämistarpeita vastaajat ovat havainneet vankien jälkihuoltotyössä? 3. Millaisena vastaajat näkevät sosiaalityön osana vankien jälkihuoltotyötä? Tutkielmani keskiössä on tarkastella vankien jälkihuoltotyössä tehtävää yhteistyötä ja tulevaisuuden kehittämishaasteita kvalitatiivisen tutkimuksen kautta. Tutkimuksessa pyrin tuomaan esiin haastateltavien subjektiiviset kokemukset ja tiivistämiseksi. 5 kehittämisehdotukset vankien jälkihuollon 3 TUTKIMUKSEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT 3.1 Rikollisuus, kriminologia ja teoriat Rikollisuutta on selitetty kautta historian, mikäli selitykseksi ymmärretään kaikki rikollisuudesta ja sen syistä esitetyt uskomukset ja käsitykset vanhanajan yliluonnollisista ilmiöistä ja keskiajan demonologiasta lähtien (ks. Vold 1979,3-6, 415–416; Anttila & Törnudd 1983,25; Iivari 1996,17). Rikollisuus on monimuotoinen ja monenlaisiin mielikuviin liittyvä ilmiö. Kadunmiehelle perinteinen stereotyyppinen rikolliskuva on tatuoitu linnakundi, nyttemmin myös liituraitapuvussa liikkuva huijari. Sosiologiaa opiskelleille rikollinen toiminta on muun muassa poikkeavaa käyttäytymistä; lakimieskoulutuksen saanut taas arvioi teon laillisuutta ja laittomuutta, ja poliisi yrittää ehkäistä ja selvittää rikoksia. Rikollisuutta voidaan katsoa myös monista muista näkökulmista, esimerkiksi rikoksen torjunnan ongelmana tai turvallisuuskysymyksenä. Kriminologia koettaa muun muassa luoda järjestystä erilaisten näkökulmien rikollisuuskuviin. (Laitinen & Aromaa 2005,7.) Rikollisuuden teoreettisia selitysmalleja on lähestytty yksilön poikkeavista ominaisuuksista tai yhteiskunnallisten tekijöiden kautta, mm. kriminaaliantropologian, kriminaalistatistiikan, kriminaalibiologian, sosiobiologian, psykologian ja sosiologian eri teorioiden kautta. (Laitinen & Aromaa 2005, 34–69.) Näitä teorioita kuitenkin yhdistää se, että rikollisuutta pidetään poikkeavana ja patologisena ilmiönä. Globalisaation mukanaan tuomat uudet ilmiöt ovat tuoneet haastetta kansainväliselle kriminaalipolitiikalle mm. järjestäytyneen- ja talousrikollisuuden (valkokaulusrikollisuus) kasvun ja muuttumisen johdosta. Kriminologia on rikosten ja rikollisuuden tutkimusta yhteiskunnallisena ilmiönä ja kriminaalipolitiikka rikollisuutta koskevien yhteiskunnallisten päätöksentekojen kokonaisuus. (Laitinen & Aromaa 2005.) Motiuk (2003) jakaa rikollista käyttäytymistä kuvaavat teoriat kolmeen luokkaan: kliiniseen kriminologiaan, sosiologisiin teorioihin sekä sosiaaliseen oppimiseen perustuviin teorioihin. Kliinisen kriminologian teoria perustuu siihen, että syy rikolliseen käyttäytymiseen johtuu yksilön psykologisista ja biologisista syistä. Näitä ovat esimerkiksi mielenterveysongelma, neuropsykiatrinen oireyhtymä ja älyllinen vajavuus. Sosiologisista teorioista Motiuk mainitsee muun muassa rajallisten mahdollisuuksien teorian ja leimautumisteorian. Näiden mukaan rikollinen toiminta on seurausta esimerkiksi köyhyydestä, tulo-eroista, etnisestä taustasta, sosiaalisesta 6 asemasta ja asuinympäristöstä. Kognitiivis-behavioraalisista oppimisteorioista Motiuk mainitsee sosiaalisen oppimisen teorian, jonka mukaan rikollinen käyttäytyminen opitaan. Rikollinen toiminta ei ole seurausta sairaudesta vaan käyttäytymismallien koetusta palkitsevuudesta ja se syntyy tärkeiden henkilökohtaisten tekijöiden sekä yksilön kohtaamien tilanteiden monimutkaisesta vuorovaikutuksesta. Rikollista käyttäytymistä muovaavat monet mahdolliset olosuhteet ja rikoksentekoon johtavat polut voivat ajan mittaan muuttua. Näin ollen opitun rikollisen käyttäytymisen tilalle voi myös oppia muuta käyttäytymistä. (Motiuk 2003.) 3.2 Uusi vankeuslaki haastaa jälkihuoltotyön Vuoden 2006 lokakuussa astui voimaan uusi vankeuslaki, 767/2005, jonka 2 §:ssä todetaan, että vankeuden täytäntöönpanon tavoitteena on lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan sekä estää rikosten tekeminen rangaistusaikana. Uuden vankeuslain keskeisiä tavoitteita on vangin elämänhallinnan ja yhteiskuntaan sijoittumisen edistäminen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi vangin sosiaalisen selviytymisen tukeminen paitsi vankeusaikana myös vapautuessa on tärkeää. Vapauttamisvaiheessa rikosseuraamusjärjestelmän organisaatioiden ja kuntaviranomaisten sekä työhallinnon välisen yhteistyön rinnalla korostuvat kolmannen sektorin yhteistyötahojen valmiudet osallistua vapautuvien vankien jälkihuoltoon.( www.rikosseuraamus.fi/41420.htm.) Vankeusrangaistuksen kokonaisuudistus tuli voimaan 1.10.2006. Uusi vankeuslaki asettaa vankeinhoidolle mm. seuraavia vaatimuksia. Rangaistuksen täytäntöönpano ei saa aiheuttaa vangin oikeuksiin eikä olosuhteisiin muita rajoituksia kuin niitä, joista säädetään lailla tai jotka välttämättä seuraavat itse rangaistuksesta. Rangaistus on pantava täytäntöön siten, ettei se tarpeettomasti vaikeuta, vaan mahdollisuuksien Vapaudenmenetyksestä aiheutuvia mukaan edistää haittoja on vangin sijoittumista mahdollisuuksien yhteiskuntaan. mukaan ehkäistävä. Rangaistuslaitoksen olot on mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vastaamaan yhteiskunnassa muuten vallitsevia elinoloja. Vankeja on kohdeltava oikeudenmukaisesti ja heidän ihmisarvoaan kunnioittaen. Vankeja ei saa perusteettomasti asettaa keskenään eriarvoiseen asemaan rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muuhun näihin rinnastettavan seikan perusteella. Nuorelle rikoksentekijälle tuomittua rangaistusta täytäntöön pantaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota vangin iästä ja kehitysvaiheesta johtuviin erityistarpeisiin. Vankia on kuultava asumista ja työhön 7 tai muuhun toimintaan sijoittamista sekä muuta hänen kohteluaan koskevaa tärkeää päätöstä tehtäessä. (www.vankeinhoito.fi/.) Vangin kuntoutumisen ja jälkihuoltotoimenpiteiden kannalta keskeisiä lainkohtia ovat muun muassa vankeuslain 7 §:ssä (vankeuslaki 767/2005) mainittu kohta, jossa vangille on laadittava yksilöllinen suunnitelma rangaistusajan suorittamista, vapauttamista ja ehdonalaista vapautta varten (rangaistusajan suunnitelma). sijoittamisesta, toiminnasta Rangaistusajan suunnitelma rangaistusaikana, valvotusta sisältää suunnitelman koevapaudesta ja vangin ehdonalaisesta vapauttamisesta sekä poistumisluvan myöntämisestä. Vangin yhteiskuntaan sijoittumisen parantamiseksi vapauttamissuunnitelmaa laadittaessa on lisäksi, vangin suostumuksella, oltava tarpeen mukaan yhteistyössä vangin koti- tai asuinkunnan viranomaisten, muiden viranomaisten sekä yksityisten yhteisöjen ja henkilöiden kanssa. Vankeuslain 9§:ssä (vankeuslaki 767/2005) lainkohta koskee osallistumista vankilan ulkopuolella olevaan toimintaan. Sekä määräaikaista rangaistusta että elinkautista vankeutta suorittava vanki voidaan tietyin edellytyksin sijoittaa valvottuun koevapauteen vankilan ulkopuolelle enintään kuusi kuukautta ennen ehdonalaista vapauttamista. Vangilta edellytetään päihteettömyyden ja muiden hänelle asetettavien ehtojen noudattamista koevapauden aikana. Koevapautta varten laaditaan toimeenpanosuunnitelma, johon sisältyy mm. koevapaudessa olevan asuminen ja toimeentulo, toimintavelvoite, päivittäinen toiminta-aika sekä koevapauden valvonta. Koevapauden valvonnasta vastaa vankila. (www.vankeinhoito.fi/15121.htm.) 3.3 Verkostotyö sosiaalityön välineenä Rikoksettomaan elämänhallintaan - julkaisussa (2001:2, 63,) todetaan, että vapautuneita vankeja koskee sosiaalihuoltolaki, mutta heidän palvelutarpeissaan intensiteetti on suurempi kuin muilla kuntalaisilla. Palvelutarpeissa ja valinnoissa kyseinen asiakasryhmä on varsin erilainen kuin muut kuntalaiset. Vapautuneet vangit voivat olla sosiaali- ja terveyspalveluiden suurkuluttajia tai he ovat niistä täysin syrjässä. Karsikas (1997) kuvaa vankilan sosiaalityötä. Vankeinhoidon sosiaalityön tehtäviä ei ole lainsäädännössä määritelty erikseen. Säädökset edellyttävät vangin vapautumiseen liittyvien asioiden järjestämistä, nuorisovankien ohjausta vapautumisen jälkeisessä sijoittumisessa ja vangin 8 muualla olevan omaisuuden hoitoa. Sosiaalityöntekijöiden toimenkuvat on määritelty vankilakohtaisesti. Vankilan sosiaalityössä on kuitenkin otettava huomioon myös sosiaalihuollon lainsäädäntö. Sosiaalityöllä tarkoitetaan sosiaalihuoltolain 18 §:n mukaan sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön suorittamaa ohjausta, neuvontaa ja sosiaalisten ongelmien selvittämistä sekä muita tukitoimia, jotka ylläpitävät ja edistävät yksilöiden ja perheen turvallisuutta ja suoriutumista sekä yhteisöjen toimivuutta. Vankilan sosiaalityöntekijän kelpoisuusvaatimukset on määritelty vankeinhoitolaitoksesta annetussa asetuksessa ja ne vastaavat sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön sosiaalityöntekijöitä, joiden kelpoisuusvaatimuksia. peruskoulutuksena Vankiloissa on on kuitenkin vankeinhoitotutkinto tai edelleen soveltuva korkeakoulututkinto, mutta jotka siirtymäsäännösten perusteella täyttävät kelpoisuusvaatimukset. Vankiloiden sosiaalityöntekijöiden työtä on viime vuosina kehitetty ammatilliseen suuntaan. Käytössä ovat normaalit sosiaalityön menetelmät yksilö-, perhe- ja yhdyskuntatyö. Työhön ja sen kuvaan heijastuu kuitenkin edelleen ”vankeinhoidolliset perinteet”. Työ on usein alisteista vankilan muun toiminnan intresseille. Sosiaalityöntekijän rooli ja tehtävät eri laitoksissa voivat vaihdella paljonkin, jopa niin, että välttämättä sosiaalityöntekijä ei tee ainakaan kokoaikaisesti sitä, mitä yleisesti ymmärretään sosiaalityöllä. (www.rikosseuraamus.fi/uploads/9p76nmadzd.pdf) Kun rikos ja päihdeongelma ymmärretään osaksi marginalisaatiota, jossa psykososiaaliset ongelmat ovat kietoutuneet toisiinsa, tarvitaan kokonaisvaltaista ja riittävän pitkäkestoista psykososiaalista työtä, johon yhdistyy palveluohjauksellinen ja verkostotyöhön suuntautunut työskentelyorientaatio (Järvinen 2007, 15–16). Ihminen, jolla on hyvä psykososiaalinen toimintakyky, kykenee olemaan luonnollisessa vuorovaikutuksessa elämäänsä liittyvien ihmisten ja sosiaalisen toimintaympäristön kanssa. ( Kettunen & Kähäri-Wiik & Vuori-Kemilä & Ihalainen 2002,53.) Sosiaalityö hyvinvointipolitiikan välineenä 2015 – toimenpideohjelmassa kuvataan sosiaalityötä poikkihallinnollisissa verkostoissa. Moniammatillisuus on ollut keskeinen sosiaalityön yhteistyösuhteita kuvaava käsite. Samoin viranomaisyhteistyön voimaan on uskottu aina, riippumatta siitä, onko puhuttu yksilökeskeisestä tai yhteisöllisestä työotteesta. Yhteistyön mallit ovat kuitenkin olleet hajanaisia ja perustuneet usein asiakaskohtaisten viranomaisverkostojen ympärille. Esimerkiksi kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmissä tapahtuneet “kohtaamiset” ovat olleet ennen muuta institutionaalisia kohtaamisia. Parhaimmillaan näistä kohtaamisista on muodostunut toimivia auttamissuhteita – silloin kuin ryhmät ovat suhteellisen pieniä, paneutuvista lähityöntekijöistä koostuvia ja kun kuntoutettava 9 tunnetaan henkilökohtaisesti. Asiakasyhteistyöryhmien asiakasmäärät ovat kuitenkin jääneet murto-osaan alkuperäisistä tavoitteista, ja liian usein ryhmissä on keskitytty pikemmin asiakkuuden kuin asiakkaan ongelmien ratkaisuun. Yhteistyöryhmissä tapahtuva vuorovaikutus on ollut usein “ohipuhumista”. Joskus viranomaiset puhuvat, mutta eivät toimi. Joskus he toimivat asiakkaiden taustalla ilman että puhuvat siitä. Joskus he varovat puhumasta ettei tulisi velvoitetta toimia. Joskus he puhuvat siten, että velvoite toimia sälytetään toisille viranomaisille. Joskus he puhuvat ja toimivat yhdessä mutta ilman asiakasta. (Kokko 2003, 232.) Konstikas sosiaalityö 2003 -hankkeessa (STM 2005, 79–82) kyseltiin suomalaisten sosiaalityöntekijöiden käyttämiä työmenetelmiä. Niitä nimettiin lähes yhtä monta kuin oli vastaajiakin eli peräti neljäsataa. Yhteisiä ja yhtenäisiä työmenetelmiä ei juurikaan tunnistettu. Kivipellon (2004) mukaan sosiaalityön suosituimpia työmenetelmiä näyttävät olevan ratkaisukeskeisyys ja verkostotyö. Sosiaalityön ydinsaamista ovat palvelujärjestelmän ja sosiaaliturvan hyvä tunteminen, asiakkaan oikeuksien turvaaminen, tarvittavien palvelujen järjestäminen ja tähän liittyvä käytännön tuki, jalkautuva työote ja sujuvat kontaktit. (Tuusa 2005, 54–55.) Yhteiskunnan ja sosiaalityön toimintaympäristön muutos on siirtymistä hierarkkisesta, melko selvärajaisesta ja ennustettavasta maailmasta kohti rakenteiltaan epäselvempää ja riskialttiimpaa maailmaa. Tämä merkitsee vaikeampaa syy- ja seuraussuhteiden ennustettavuutta. Keskeistä on, että organisaatioiden sisäiset ja ulkoiset sektorirajat liudentuvat. Yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin tahoilla syntyy uudenlaisia rakenteita ja yhteistyömuotoja, jolloin monenlainen rajapinnoilla tapahtuva kanssakäyminen lisääntyy. (Arnkil 2004, 28.) Arnkilin ja Erikssonin (1999, 80–81) mukaan verkostotyöllä on Suomen sosiaali- ja terveydenhuollossa kaksi perinnettä: toinen on psykiatrisesta työstä ja kriisityöstä alkunsa saanut verkostoterapeuttinen suuntaus ja toinen organisaatioiden kehittämiseen liittyvä, viranomaisverkostoihin painottunut suuntaus. Ensin mainitussa on oltu erityisen kiinnostuneita ”luomuverkostoista” eli perheenjäsenten, läheisten, ystävien ja naapureiden voimavaroista. Viranomaisverkostopainotusten tausta on muun muassa työntutkimuksessa ja organisaatiokonsultoinnissa, ja siinä on problematisoitu nimenomaan moniammatillinen ja – sektorinen toiminta sekä tiimit. Kaiken kaikkiaan verkostotoiminnalle on ominaista vaihto, joka on tavallisesti monenvälistä eikä kahdenkeskistä (Virtanen 1999, 36). 10 Nyttemmin verkostotyössä on siirrytty yhä enemmän dialogisen verkostotyön (kts. Seikkula & Arnkil 2005) suuntaan. Asiakkaan ongelmille räätälöidään työryhmät, joissa ylitetään ammattikuntien rajoja. Asiakkaan asioissa mukana olevat viranomaistahot kootaan yhteen siten, että eri tahojen huolet saadaan yhteiseen keskusteluun. Dialogisuudella tarkoitetaan keskinäistä ymmärryksen kehittelyä arvostavassa vuoropuhelussa. Reijosen (2005, 102–193) mukaan dialogisuus moniammatillisessa työssä merkitsee sitä, että työntekijöiden tulee aktiivisesti kuunnella muita, ajatella ääneen joitakin asioita, pohtia erilaisia ja vaihtoehtoisia ratkaisuja, ottaa vastaan muilta toimijoilta uusia ja myös vaihtelevia ideoita positiivisin mielin ja kannustaa muita, ehkä hiljaisempia tai ujompia, toimijoita. Lopuksi työntekijöiden on osattava koota ja tiivistää merkityksellisimmät ja olennaisimmat asiat, joista on keskusteltu, sovittu tai päätetty. Sosiaalityö nojautuu monitieteellisen tietopohjan lisäksi kansainvälisesti hyväksyttyihin eettisiin periaatteisiin. (Ks. www.ifsw.org. ) Keskeisimmät sosiaalityön eettiset periaatteet ovat jokaisen ihmisen ihmisarvon, ainutlaatuisuuden ja yhdenvertaisuuden kunnioittaminen sekä ihmisen itsemääräämisoikeus. Tämän lisäksi sosiaalityö on omaksunut eettisen velvoitteen edistää oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvoisen elämän edellytyksiä siellä, mistä ne puuttuvat. Suomessa sosiaalityötä – kuten koko suomalaista sosiaalihuoltoa - kannattelee hyvinvointivaltiollinen ja solidaarinen ideologia, jonka mukaan yhteiskunnalla on huolenpidollisia velvollisuuksia kansalaisiaan kohtaan. Suomessa sosiaalityöntekijöiden työkäytäntöjä säädellään lainsäädännöllä ja paikallisilla ohjeilla. Kallinen-Kräkin & Kärki (2004,17.) 3.4 Vankien päihde-, mielenterveys- ja sosiaaliset ongelmat Vankien päivittäinen keskimäärä (keskivankiluku) oli 3 551 vuonna 2007 (Tilastokeskus 2007). Vuonna 2007 vankilasta vapautui 945 tutkintavankia, 1 780 sakkovankia ja 4 627 vankeusvankia, joista ehdonalaiseen vapauteen päästettiin 4 567. Ehdonalaiseen vapauteen päästetty voidaan asettaa koeajaksi Kriminaalihuoltolaitoksen valvontaan. Vuonna 2007 valvontaan asetettiin 25 % ehdonalaisesti vapautetuista, kaikkiaan 1 140 henkilöä. (Rikosseuraamusalan vuosikertomus 2007,7.) STM ja OM asettivat 12.5.2005 vankien jälkihuoltotyöryhmän (STM 055:00/2005 ja OM2/69/2005). Toimikausi oli 12.5.2005 – 15.1.2006. Vankien jälkihuoltotyöryhmän tehtävänä oli valmistella ehdotukset toimenpiteistä vankien jälkihuollon kehittämiseksi ja kriminaalihuollon 11 asiakkaiden tuen tarpeiden huomioon ottamiseksi yhteistyössä kuntien, vankeinhoitolaitoksen ja kriminaalihuoltolaitoksen kanssa. Vankeinhoidon päihdestrategian (2005–2006) tavoitteena on päihteiden tarjonnan ja päihderikollisuuden ehkäisy, päihteiden käytöstä aiheutuvien haittojen ehkäisy, päihteiden kysynnän ehkäisy, päihdeongelmaisen vangin kuntoutusketjun turvaaminen vapaudesta vapauteen ja toimintaympäristöön verkottuminen. Päihdetyö jakaantuu päihdehoitoon, päihdekuntoutukseen ja päihdevalvontaan. Pääasiassa terveydenhuollon toteuttama päihdehoito käsittää muun muassa päihdearvion, vieroitus- ja katkaisuhoidon, päihdepsykiatrisen hoidon sekä opioidiriippuvaisten korvaus- ja ylläpitohoidon. Päihdekuntoutus käsittää kuntouttavan toiminnan, jota toteutetaan yksilötyönä sekä erilaisina päihderyhmäohjelmina. Vankiloiden päihdevalvontaan kuuluvat muun muassa päihteettömyyden valvonta ja tarkastukset. Vankiloiden päihteiden vastainen toiminta perustuu vahvistettuun päihdestrategiaan. (http://www.rikosseuraamus.fi/29334.htm.) Hypenin seurantatutkimuksen (Hypen 2004, 9-10) mukaan useasti vankilaan joutuneet ovat aikuisväestömme köyhin, sairain ja syrjäytynein väestönosa. Päihdeongelman lisäksi 39 % vangeista on psykiatrisesti häiriytyneitä, viidennes keski-iältään 35-vuotiaista on työkyvyttömiä ja 40 % vangeista alentuneesti työkyvyttömiä. Useamman kerran vankilassa olleiden sosiaalinen tausta on ensikertalaisia huomattavasti vaikeampi ja heidän koulutustaustansa on heikompi. Vankilassa olleiden sosiaalinen tausta poikkeaa erityisen merkittävästi valtaväestön, niin koulutuksen kuin lapsuuden turvallisuuden suhteen. Vankien terveydenhuollon kehittämistä selvittänyt työryhmä totesi, että syrjäytyneisyyteen liittyvät vakavat terveysongelmat ovat enenevämmässä määrin langenneet vankiloiden terveydenhuollon hoidettavaksi samalla, kun vankimäärä on huomattavasti kasvanut. Taustalla ovat alkoholin ja huumeiden käytön lisääntyminen ja hyvin todennäköisesti myös kunnallisen psykiatrisen sairaanhoidon heikentäminen. Vakavasti häiriintyneitä potilaita päättyy päihderiippuvuuden kautta vankilaan. Päihderikollisuus on selkeässä kasvussa ja yhä useampi vanki on päihteiden käyttäjä. Vangeista lähes puolet (46 %) on diagnostisoitu huumeriippuvaisiksi ja 39 % alkoholiriippuvaisiksi. Yli kolmanneksella on hoitoa vaatinut psykiatrinen häiriö tai sairaus ja yli neljänneksellä suonensisäisen huumeiden käytön kautta leviävä virussairaus. (Vankien terveydenhuollon kehittäminen 2003,13.) Mielenterveysongelmista kärsiville vankeus voi olla erityisen vaikea ja 12 tuhoisa ja pahentaa oireita. Heillä on vaikeuksia selviytyä vankiyhteisössä ja osastojen toiminnoissa, mikä altistaa eristysosastolle joutumiselle. (Petersilia 2003, 36–39.) Vankien kuntoutustarpeita kuvaavat erityisesti työ- ja toimintakyvyn rajoitukset sekä päihdeongelmat. Noin puolella vangeista on vankilatyöhön riittävä työkyky. Joka kolmannella se on alentunut ja 15 prosentilla heikko. Työkokemusta ennen vankilaa on vajaalla puolella. Vankien työja toimintakyvyn vajeita selittää se, että noin viidesosalla heistä on vaikea mielenterveystausta ja yli 70 prosentilla vaikea päihdeongelma. Eniten mielenterveysongelmia ja päihdeongelmia on useampikertaisilla vangeilla. Myös sekakäyttö on yleistä, samoin kaksoisdiagnoosit. Yli kolmanneksella vangeista on hoitoa vaatinut psykiatrinen häiriö tai sairaus ja yli neljänneksellä Chepatiitti. Lähes 40 prosenttia vangeista tarvitsee vankila-aikana jotain psykiatrista hoitoa. Heidän sairastavuutensa on kuusinkertainen yleiseen väestöön verrattuna. (STM selvityksiä 2006:6.) Rikosseuraamusasiakkaiden terveys, työkyky ja hoidontarve -tutkimuksen alustavien tuloksien mukaan 90 %:lla miesvangeista ja 60 %:lla yhdyskuntapalvelua (YKP) suorittavista on jokin päihderiippuvuus. Alkoholiriippuvuus on 70 %:lla elinkautisvangeista ja 55 %:lla muissa ryhmissä. Huumeriippuvuus on 65 %:lla naisvangeista (yleisimmät amfetamiini ja opioidit) ja 20 %:lla YKPasiakkaista. Keskimäärin 70 % asiakkaista potee jotain persoonallisuushäiriötä (80 % elinkautisvangeista, 40 % YKP-asiakkaista) ja antisosiaalinen persoonallisuushäiriö on 50 %:lla asiakkaista (60 % miesvangeista, 40 % YKP-asiakkaista). Kaikissa ryhmissä 50 %:lla on Chepatiitti sekä useita somaattisia sairauksia. Asiantuntija-arvion mukaan 90 % tutkituista tarvitsisi jotain lääketieteellistä hoitoa. (Rikosseuraamusvirasto 2007.) Vapauttamisen suunnittelu alkaa vankilasta vapautuvan selviytymisedellytysten ja palvelutarpeen arvioinnilla. Palvelutarpeen arviointi kattaa henkilön koko sosiaalisen tilanteen. Vangin suostumuksella vapauttamisen valmistelussa tehdään tarvittaessa yhteistyötä hänen koti- tai asuinkuntansa sosiaali-, terveys-, päihdehuolto-, asunto- sekä työvoimaviranomaisten kanssa tarvittavien palveluiden järjestämiseksi. Jos vapautuva vanki asetetaan valvontaan, vapauttamissuunnitelman laatimiseen osallistuu myös se Kriminaalihuoltolaitoksen aluetoimisto, jonka alueelle vanki vapautuu.( http://www.vankeinhoito.fi/39298.htm.) Vapautuvan vangin tukipalveluja tuottavat ja kehittävät kuntien lisäksi monet järjestöt ja muut 3. sektorin toimijat, mm. Kriminaalihuollon tukisäätiö, Vapautuvien Tuki ry, Silta-valmennusyhdistys ja KRIS. Vertaisryhmätoiminta nähdään tärkeänä toimintamuotona päihteettömän ja rikoksettoman 13 elämäntavan vakiinnuttamisessa. Vertaisryhmätoiminnassa henkilölle rakentuu rikoksettomuutta ja päihteettömyyttä tukeva sosiaalinen verkosto, jossa vertaistoimijat ovat sitoutuneet edistämään toistensa rikoksettomuutta ja päihteettömyyttä ja estämään ajautumista takaisin päihteiden käyttäjäksi ja päihteiden käyttöä suosivaan elämäntapaan. Vertaisryhmätoimintaa järjestävät vankiloissa muun muassa Nimettömät alkoholistit (AA), Nimettömät narkomaanit (NA) ja KRIS.( http://www.vankeinhoito.fi/39298.htm.) Rikoksettomaan elämänhallintaan - julkaisussa (2001:2, 63) todetaan, että vapautuneita vankeja koskee sosiaalihuoltolaki, mutta heidän palvelutarpeidensa intensiteetti on suurempi kuin muilla kuntalaisilla. Palvelutarpeissa kyseinen asiakasryhmä on varsin erilainen kuin muut kuntalaiset. Vapautuneet vangit voivat olla sosiaali- ja terveyspalveluiden suurkuluttajia tai sitten he ovat niistä täysin syrjässä. Margit Kyngäs toteaa, Kriminaalihuoltoyhdistyksen että (nykyisin vankien jälkihuollosta Kriminaalihuoltolaitoksen; vastaamaan perustetun kirjoittajan huomautus), toiminta keskittyy ehdonalaisesti vapautettujen valvontaan, ehdollisesti rangaistujen nuorten valvontaan ja yhdyskuntapalvelurangaistuksen soveltuvuusselvitysten tekoon ja rangaistusten täytäntöönpanoon. Vankilasta vapautuvat vangit joutuvat vapautumaan yhä enemmän tyhjän päälle. Heidän oletetaan käyttävän yhteiskunnan tarjoamia ”normaalipalveluita”, jolloin he kilpailevat sosiaalipalveluista muiden kuntalaisten kanssa. Tämä tilanne on todennäköisesti johtanut vankilasta vapautuvien syrjäytymisen vahvistumiseen ja huono-osaistumisen lisääntyminen. (Etelävuori 2007 Kyngäksen 2000, 34 muk.) Granfelt (2003) kuvaa tutkimuksessaan asunnottomuutta ilmiönä, joka on osa eri elämänalueille ulottuvaa marginalisaatioprosessia. Vankien asunnottomuuteen kietoutuvat äärimmäinen köyhyys, huumeongelmat ja velat. Tulosten pohjalta tutkimuksessa esitetään erilaisia asumisvaihtoehtoja, joilla vankien asumistilannetta voidaan parantaa ja kuntoutumista tukea. Valokivi (2008, 67) on todennut muun muassa, että rangaistuksen loppuun suorittaminen ei vapauta rikollisen leimasta ja lainrikkojat voivat tulla syrjäytetyiksi palvelujärjestelmistä ja jopa koko yhteiskunnasta. Ulkopuolisuuden kokemus muodostuu niissä tilanteissa, joissa asiakas jää työntekijöiden ja heidän edustamiensa organisaatioiden muodostamien verkostojen ulkopuolelle eikä hänen ääntään kuulla. 14 4 AINEISTO, AINEISTON KERUU JA AINEISTON ANALYYSI 4.1 Aineisto ja aineiston keruu Lähestyin YRE-yhteistyöryhmän jäseniä lokakuussa 2007. YRE-yhteistyöryhmän jäsenet toimivat julkisen ja kolmannen sektorin organisaatiotason edustajina lainrikkojien kanssa tehtävässä jälkihuoltotyössä. Jäsenet työskentelevät mm. vankiloissa, kriminaalihuoltolaitoksessa, sosiaali-ja terveystoimessa, seurakunnassa, asuntotoimessa ja kolmannen sektorin järjestöissä. YRE- yhteistyöryhmän kokouksessa esitin toiveeni saada tehdä tutkimuksen vankien jälkihuollon nykytilasta Tampereella (liite 1). tutkimusluvan lähetin YRE- Tutkimukseen suhtauduttiin myönteisesti ja saatuani yhteistyöryhmän jäsenille puolistrukturoidun teemahaastattelulomakkeen (liite 2) sähköpostitse. Vankien jälkihuoltoon liittyviä kysymyksiä oli 14. Pyysin vastaajia miettimään kysymyksiä pohdiskelevalla asenteella omasta näkökulmastaan ja perustelemaan tai kuvailemaan vastaukset esimerkein. Empiirinen aineisto koostuu tutkimukseen osallistuvien haastateltavien sähköpostikyselyn vastauksista. Haastatettavilta ei kysytty taustatietoja olettaen, että haastateltavat omaavat ammatillisen pätevyyden. Tämän tutkimuksen kannalta ei ollut oleellista kysyä koulutus/ ja työkokemusta koskevia taustatietoja. Lähetin 11 henkilölle kyselyn ja sain vastaukset 5 henkilöltä. Nämä 5 vastaajaa edustivat 4:ä eri tahoa. 1 taho tuotti yhteisesti vastaukset työryhmän kokouksen kautta. 1 vastaaja delegoi vastauksen käytännön työntekijälle, mutta vastausta häneltä en saanut. 3:lla vastaajalla ei ollut aikaa vastata. 1 vastaaja ei osannut vastata ja 1:ltä vastaajalta en saanut lainkaan yhteydenottoa tai vastausta. 5 henkilöltä vastauksia kertyi yhteensä 13 sivua. Tutkimusaineistoa ja tutkimukseen liittyviä työpapereita säilytetään kotonani. Haastateltavien henkilöllisyyden ehkäisemiseksi käytän vastaaja a), vastaaja b) ja niin edelleen. 15 tunnistettavuuden 4.2 Aineiston analysointi Aineiston analyysimenetelmänä käytin sisällönanalyysia. Sisällönanalyysin avulla pyritään muodostamaan tutkittavasta ilmiöstä tiivistetty kuvaus, joka kytkee tulokset ilmiön laajempaan kontekstiin ja aihetta koskeviin muihin tutkimustuloksiin. Tutkimusaineiston laadullisessa sisällönanalyysissa aineisto pirstotaan ensin pieniin osiin, käsitteellistetään ja lopuksi järjestetään uudelleen uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Sisällönanalyysi voidaan tehdä aineistolähtöisesti, teoriaohjaavasti tai teorialähtöisesti, erona on analyysin ja luokittelun perustuminen joko aineistoon tai valmiiseen teoreettiseen viitekehykseen. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 109–116.) Aineistolähtöisesti tutkimusta tehtäessä tutkimuksen pääpaino on aineistossa, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi analyysiyksiköt eivät ole ennalta määrättyjä ja teoria rakennetaan aineisto lähtökohtana. Tällöin voidaan puhua induktiivisuudesta, joka tarkoittaa etenemistä yksittäisistä havainnoista yleisempiin väitteisiin. (Eskola & Suoranta 1998, 83.) Induktiivisen lähestymistavan lähtökohtana ei siis ole teorian tai hypoteesien testaaminen, eikä tutkija määrää sitä, mikä on tärkeää.( Hirsjärvi & Remes & Sajavaara 2004,155.) Aineistolähtöisyys vaatii tutkijalta itsekuria aineistossa pysyttelemisessä, systemaattisuudessa, analyysimenetelmiltä. mutta ennakkokäsitysten aivan samalla Aineistolähtöinen ja tavalla analyysi teorioiden tieteellisyyttä saattaa vaikuttaa poissulkemisessa edellytetään ja muiltakin sattumanvaraiselta ja intuitiiviselta. Tutkijan on kuitenkin tarkoitus reflektoida tekojaan, arvioida tutkimuksen luotettavuutta ja pätevyyttä siten, että lukija saa tietoa tutkimuksen taustoista ja tutkimusprosessin aikana tehdyistä valinnoista. Puhdas induktiivinen päättely ei kuitenkaan ole mahdollista, koska se perustuu pelkkään havaintojen kuvaamiseen ilman minkäänlaisia ennakkokäsityksiä tutkittavasta ilmiöstä. Absoluuttisesti aineistolähtöistä tutkimusta on vaikea toteuttaa jo siksi, että havainnot ovat yleisesti hyväksytyn ajatuksen mukaan teoriapitoisia. Ei siis ole olemassa objektiivisia havaintoja, sillä esimerkiksi käytetyt käsitteet ja menetelmät ovat tutkijan asettamia ja vaikuttavat tuloksiin. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 98.) Tutkimuksen analyysivaiheessa luin ensin kaikki kirjoitukset muutaman kerran läpi saadakseni kokonaiskuvan haastateltavieni vastauksista. Litteroin tekstit ja litteroinnin yhteydessä merkitsin henkilöiden kohdalle kirjaimen tunnistettavuuden vuoksi. Seuraavaksi aloin etsiä ja järjestellä kysymyksien alle vastauksista poimittuja samankaltaisuuksia ja eroavuuksia tekstistä. Nämä samankaltaiset ja erilaiset vastaukset merkitsin värikynää käyttäen. 16 Samansisältöiset kategoriat on yhdistetty toisiinsa muodostaen niistä yläkategorioita. Yläkategoriat nimetään kuvaamaan alakategorioiden sisältöä, joista yläkategoria on muodostettu. Aineistoa ryhmitellessäni tein mielessäni kysymyksiä aineistolle miettien, mitä vastaukset ”kertovat” keskinäisestä yhteistyöstä. Hain sitä kautta vastausta ensimmäiseen tutkimuskysymykseeni ”Miten vastaajat kuvaavat keskinäisen yhteistyön?” Mikä yhteistyössä toimii, mikä ei toimi ja miten se toimii, Millaisia laadullisia kuvauksia yhteistyön tekemisestä nousee esiin? Yhteistyön kuvauksien yläkategoriaksi muodostui poikkihallinnollinen yhteistyö. Terminä poikkihallinnollinen yhteistyö kuvasi parhaiten sitä kuvausta minkälaisena vastaajat yhteistyötään kuvasivat. Samalla menetelmällä tutkin toista ja kolmatta tutkimuskysymystäni. Toiseksi yläkategoriaksi muodostui palvelukokonaisuuksien kehittäminen ja tutkiminen sekä kolmantena yläkategoriana nousi esiin toimintaedellytysten ja ammatillisuuden vahvistaminen. Tutkimuksessa on käytetty sitaatteja alkuperäislauseista, jotka on poimittu litteroidusta tekstistä. 5 Tutkimustulokset 5.1 Poikkihallinnollinen yhteistyö Tutkimuksessa mielenkiintoni kohdistui yhteistyöhön. Rikosseuraamusalan viranomaisten keskinäinen yhteistyö koostui muun muassa vankilasta ehdonalaiseen valvontaan vapautuvien vankien kanssa tehtävästä ja valvottuun koevapauteen sijoitettujen kanssa tehtävästä suunnitelmallisesta yhteistyöstä. Yhteistyötä oli jonkin verran myös valtion ja kunnan viranomaisten, eri instituutioiden, kuten sosiaalitoimen, mielenterveystoimen, työvoimatoimistojen, kansaeläkelaitoksen sekä päihde- ja asumispalveluyksiköiden kanssa. Yhteistyötä pyritään tekemään osin verkostomaisella työotteella, silloin kun esimerkiksi vapauttamissuunnitelman mukaisesti kootaan verkostoja yhteen asiakkaiden palvelukokonaisuuksien rakentamiseksi siviiliin. Kuvio 1 kuvaa haastattelussa mukana olleiden YRE- toimijoiden käsitystä keskinäisestä yhteistyön nykytilanteesta vankienjälkihuollossa. Nuolet kuvaavat toimijoiden toisiinsa olevia yhteistyösuhteita. Esimerkiksi työvoimaviranomaisia ja muita viranomaistahoja ei kuviossa ole huomioitu. 17 kuvio 1 sattumanvarainen jälkihuolto 2008 Vankilat jälkihuolto 3 sektori KHL vertaistuki Kunta YRE-yhteistyöryhmän toiminnan nähtiin huomattavasti edistäneen ja tiivistäneen keskinäisiä yhteistyönrakenteita. YRE- yhteistyön muodossa on ollut tämän tietoisuuden luomisessa ja ylläpitämisessä erittäin suuri merkitys. Vastaajat kuvailevat yhteistyön sujuvan hyvin silloin kun on sovittu yhteisiä neuvotteluita ja tehty sopimuksia. Henkilökohtaiset suhteet nähtiin merkittävinä onnistuneen yhteistyön edellytyksinä. Toisaalta yhteistyökanavat ovat haavoittuvia organisaatioissa tapahtuvien henkilöstövaihdoksien myötä. Alla oleva sitaatti kuvaa mielestäni YRE- yhteistyöryhmän merkitystä vankien jälkihuollossa organisaatiotasolla. YRE ei näin ollen ole riippuvainen henkilösuhteista. ”..Tässä mielessä on ollutkin valtavan tärkeää säilyttää nämä yhteistyörakenteet, vaikka YREhanke aikoinaan loppuikin.”(vastaaja a) Vastaajien mukaan tarvetta on vahvistaa keskinäistä yhteistyötä jälkihuoltotyöryhmän antamien suositusten ja suuntaviivojen mukaisesti. Sosiaali- ja terveysministeriön, Oikeusministeriön ja Suomen Kuntaliiton vankien jälkihuoltotyöryhmän selvityksessä (STM selvityksiä 2006:6) rikoksesta rangaistujen tuen tarpeesta sisälsi organisoinnista suosituksen yhteistoiminnan organisoinnista. Tavoitteeksi katsottiin vankien 18 jälkihuollon pitkäjänteinen kehittäminen yhteistyössä kuntien, vankeinhoitolaitoksen ja kriminaalihuoltolaitoksen kanssa siten, että vapauttamis- ja valvontasuunnitelmat sekä kuntien hoito-, huolto- ja kuntoutussuunnitelmat tukisivat toisiaan ja asiakkaiden tulevaa selviytymistä. Tätä varten työryhmä on laatinut yleisen tason toimintamallin, jota tulee edelleen täsmentää seudullisesti. Toimintamallin käyttöönotto ei muuta eri toimijoiden vastuunjakoa, mutta edellyttää entistä tiiviimpää yhteistyötä syrjäytymisuhan alaisten asiakkaiden kohdalla. Kyse ei ole uusista tehtävistä, mutta tehostettu työ ja useiden asiakkaiden tukitarpeen pitkäaikaisuus vaatii resurssointia. Ongelmiin puuttuminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja suunnitelmallisella yhteistyöllä voi kuitenkin tuoda säästöjä. Työryhmä esittää ensihuoltojärjestelmän muodostamiseen liittyvien pilottihankkeiden käynnistämistä. Saamieni vastauksien perusteella vastaajat kokivat uuden vankeuslain parantaneen ja jäntevöittäneen keskinäistä yhteistyötä. Vankeuslaki ohjaa avovankiloita kohdistamaan työn painopistettä kohti siviiliä. Vastaajien mielestä kuluneet kaksi vuotta ovat olleet enemmän tai vähemmän lain sisäänajoa ja uusien toimintakulttuurien hakemista ja luomista. Vankien jälkihuoltotyö toteutuu paremmin kuin ennen lain voimaan astumista. Vankien toimeentulotukiasiat, lastensuojeluasiat ja päihdepalveluasiat sujuivat vastaajien mielestä sosiaalitoimen kanssa hyvin. Päihdekuntoutusjatkumot vankilasta siviiliin sujuvat hyvin. Sen sijaan vankilasta vapautuvien asuntoasiat eivät vastaajien näkemyksen mukaan toteudu hyvin. Työvoimanpalvelukeskuksen kanssa yhteistyö sujuu paremmin kuin työvoimatoimistojen kanssa. Työvoimatoimiston kanssa on kuitenkin aloitettu yhteistyön kehittäminen. Tutkimus osoitti selvästi, että eri organisaatioiden toimintakulttuurit ja tavoitteet eivät ole helposti yhteen sovitettavissa uuden vankeuslain hengessä. Tämä näkyy monenlaisina ongelmina muun muassa asiakasyhteistyössä. Ei ole kovin helposti saatavissa aikaan verkostoja, jossa asiakkaan tarpeet olisivat lähtökohtana. Yhteistyölle ei ole aina toimivia malleja ja yhteistyö on usein kiinni yksittäisistä työntekijöistä ja heidän halukkuudestaan tai ammattitaidostaan tehdä yhteistyötä. Yhteistyön esteinä ja solmukohtina on kiire, vajaat henkilöstöresurssit, vankilan yliasutus ja lyhyet vankilassaoloajat. Vankien vapautumista ei ehditä ajoissa valmistelemaan. Samoin tilanne lienee kuntapuolella: yhdellä sosiaalityöntekijällä saattaa olla satoja asiakkaita. Myös yksittäisen vangin kohdalla yhteistyötä tehdään vähän suhteessa palvelukokonaisuuksiin. Organisaatioitten uudistuksien myötä usein tehtävät ja ihmiset vaihtuvat. Salassapitomääräysten "väärä" tulkinta ja tiedon puute hankaloittavat yhteistyötä. Toisaalta myös kyky, halu, sitoutuminen puuttuvat. Tahot ja henkilöt, joille lainrikkoja- ongelma on outo asia yhteistyön esteeksi saattaa nousta epäluuloisuus, 19 jopa vihamielisyys rikoksiin syyllistyneitä kohtaan. Toisaalta työ koettiin haastavana ja vaativan tekijältään lujaa uskoa ihmisen kykyyn muuttua ja kasvaa. Vastaajien mielestä taloudelliset resurssit uhkaavat vesittää sen, mitä lain henki on saanut aikaan. Asiakasprosessin omistajuus, siis se kuka vastaa kokonaisuudesta on usein hämärä. Kokonaisprosessin koordinointivastuu puuttuu. Usein tehdään myös päällekkäisiä hoito-, kuntoutus-, ja huoltosuunnitelmia tai sitten niitä ei keritä tekemään lainkaan. Alla oleva sitaatti kuvaa mielestäni hyvin tilannetta, missä kokonaisprosessin toteutus, seuranta- ja arviointivastuu puuttuu. ”Suunnitelmia tehdään paljon, mutta niitä ei kukaan koordinoi.”(vastaaja b) Tämä tutkimus osoittaa palveluketjujen saumattoman yhteistyön tarpeen suhteessa usein moniongelmaisiin asiakkaisiin ja uusintarikollisuuteen. Samaan tulokseen on päätynyt esimerkiksi Hypen (2004). Vapaudessa pysymiseen ja rikoksen uusimiseen vaikuttaa ratkaisevasti se, pääseekö vapautunut irti päihteistä (Hypen 2004, 3). Yleiset hyvinvoinnin edistäjät, kuten työ, koulutus, toimeentulo ja asunto puuttuvat usein vapautuneelta vangilta, mikä myös vaikeuttaa elintapojen muuttamista siviilissä (Järvelä 2002, 271; Richter 2002, 98). Vangeista lähes puolet (46 %) on diagnostisoitu huumeriippuvaisiksi ja 39 % alkoholiriippuvaisiksi. Yli kolmanneksella on hoitoa vaatinut psykiatrinen häiriö tai sairaus ja yli neljänneksellä suonensisäisen huumeiden käytön kautta leviävä virussairaus. Myös sekakäyttö on yleistä. Vangeilla on huomattavasti enemmän päihde- ja mielenterveysongelmia kuin väestöllä yleensä (Vankien terveydenhuollon kehittäminen 2003.) Saamieni vastausten perusteella viranomaisten ja 3. sektorintoimijoiden sekä vertaistuentoimijoiden keskinäistä yhteistyötä kuvataan sujuvaksi osaksi siksi, että 3. sektorin ja vertaistukitoimijat ovat aktiivisia suhteessa viranomaisiin. Yhteistyöneuvotteluja ja käytännön sopimuksia tehdään. Viranomaiset pitävät kolmatta sektoria luonnollisena yhteistyökumppanina, jonka suhteen samanlaisia ongelmia liittyy myös tähän yhteistyöhön. Toisaalta 3. sektori ja vertaistuki on melko joustava toimijana. Vastaavasti se on resursseiltaan varsin usein heiveröinen. Vertaistuen vahvuutena on toimiminen eri viranomaisten ja asiakkaan välillä ”tulkkina”. Vertaistuen liittäminen jälkihuollon työskentelyyn ammattilaisten rinnalle on verraton lisäapu ja väline murrettaessa rikollisen alakulttuurin ja päihdekierteen noidankehää. Vertaistuen merkitystä jälkihuollossa vastaajat kuvaavat muun muassa hyväksi ja tarpeelliseksi ja toteavat, että pelkästään viranomaistyöllä tuskin ihmeitä tehdään. Samaan tulokseen on tullut esimerkiksi Etelävuori (2007), 20 jonka tutkimuksessa todetaan vertaistuen olevan tärkeä toimija sekä yhteiskunnan muiden palvelujen rinnalla että niiden tuloksien tehostajana. Sen erityisenä toimintakenttänä on vapautuneen vangin arki, jossa tuki muodostuu saman kokeneen ihmisen läsnäolosta vaikeina hetkinä, siviilissä elämisen taitojen opettamisesta, käytännön asioiden hoitamisesta yhdessä, yhteisöllisyydestä ja selviytymismotivaation ylläpitämisestä. 5.2 Palvelukokonaisuuksien kehittäminen ja tutkimustyö Tutkimus osoittaa, että uuden vankeinhoitolain tuoma viranomaisten yhteistyövelvoite ei vielä toteudu, vaikka selvää kehitystä on havaittavissa. Useimpien vastaajien mielestä palveluketjun toimiminen sujuvasti olisi turvattava jo silloin kun ihminen lähtee vankilaan. Vankeusaikainen kuntouttaminen ja vapauteen valmentaminen nähdään tärkeinä kokonaisuuksina. Vankilan sisällä tulisi yhdessä vangin kanssa rakentaa polutuksia, joissa siirryttäisiin suunnitellusti suljetusta vankilasta kohti avoimempaa järjestelmää. Suljetusta vankilasta siirryttäisiin avovankilaan ja sieltä vapauttamisyksikön kautta koevapauteen ja valvontaan. Tämänkaltaisissa yksilöllisissä palveluketjujen suunnitelmien laadinnoissa tulisi olla mukana ne tarpeenmukaiset tahot, jotka toimivat palveluketjun eri kohdissa. Henkilötietolain mukaista tietosuojaa ja siihen liittyvää suostumuskäytäntöä tulisi myös kehittää. Palveluketjuun kaivattaisiin riittävästi henkilöstöä ja kuten myös kuntapuolelle näihin kysymyksiin erikoistunutta henkilöstöä riittävästi. Alla olevassa sitaatissa kuvataan mielestäni hyvin organisaation ”tahtotilaa” kehittää yhteistyötä. ”..vankilassa rangaistusajansuunnitelmatyön organisointi niin, että jokaisen vapautuvan vangin kohdalla tehdään vapauttamissuunnitelma yhteistyössä tarvittavien viranomaisten kanssa.” (vastaaja c) Tutkimuksessa nousi selvästi esiin tarve yhteistyön kehittämiseen nimenomaan sosiaalitoimen kanssa. Sekä rikostaustaisten asiakkaiden parissa työskentelevät sosiaalityöntekijät että tutkijat ovat ilmaisseet huoltaan siitä, että yhteiskunta tarjoaa liian vähän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia rikosja päihdekierteestä irti pyrkiville (esim. Rantala 2004; Valokivi 2004, 115–33; Granfelt 2006, 145.157; Järvinen 2006,123). 21 Tutkimuksessa vastaajat toivat esiin kehittämisideoita ja uusia toimintamuotoja jälkihuollon vahvistamiseksi. Yhtenä toimintamuotona oli esitys erityisyksikön perustamisesta vankilasta vapautuneille. Yksikössä työskentelisi kaupungin sosiaalityöntekijä. Tällainen rakenne selkiinnyttäisi eri toimijatahojen välistä yhteistyötä käytännön asioiden hoitamisessa ja yhteydenpidossa muihin yhteistyötahoihin. Yhtenä ehdotuksena nostettiin lisäksi esiin kunnan sosiaalitoimen vastaanotto ja päätöksenteon mahdollisuus vankilassa. Vastaajat toivat esiin myös uutena toimintana tulevaisuudessa perustettavat uuden rikosseuraamusalan aluehallinnon mukaiset vapauttamisyksiköt. Ehdotuksena tuotiin vankilan/ kunnan sosiaalityöntekijän sijoittaminen vapauttamisyksikköön, jossa sosiaalityöntekijä toimenkuvansa lisäksi olisi valmistelemassa vankien vapautumista. Sosiaalityöntekijä toimisi vapautuvien ammatillisena tukena. Yksikössä olisi myös 3. sektorin ja vertaistuentoimijoiden työpisteitä ja kriminaalihuollon työntekijän vastaanotto. Saamani aineiston perusteella vankeinhoidon ja kriminaalihuollon yhdistyminen 2010 tuo isoja organisaatiomuutoksia koko rikosseuraamusalalle. Muutoksen toivotaan tuovan johtamiseen ja toiminnan ohjaukseen selkeyttä sekä tukea käytännön työn tekemiseen. Useimmat toimijat kuvasivat organisaatioissaan tapahtuvia kehittämiskohteita. Kehittämistä suunniteltiin muun muassa uudistamalla ja mallintamalla työkäytäntöjä sekä lisäämällä valvottuun koevapauteen valmistelujen määrää. Useimmat vastaajista mainitsivat erityisesti keskinäisen yhteistyön kehittämisen sosiaalitoimen, vankiloiden, kriminaalihuoltolaitoksen ja 3. sektorin sekä vertaistuen kanssa. Tutkimuksessa nousi esiin jatkotutkimuksien tarve. Sosiaalityö, oikeustieteen, sosiologian ja käyttäytymistieteiden tutkimusta ehdotettiin lisättävän lainrikkojatyöhön. Mikäli ongelmat ja niiden taustat pystyttäisiin näkemään kehittyvän tutkimuksen tarjoamin tuloksin, ongelmiin vastaaminen olisi tuloksellisempaa. ”..poikkitieteellisen tutkimuksen näkökulman pysyvä kytkeminen yhteistyöhön ja problematiikan käsittelyyn.”(Vastaaja a) Tutkimuksessa nousi myös ajankohtaisia lähiajan yhteistyötoimia jälkihuollon alueelle. Esimerkiksi YRE- yhteistyöryhmän alkuunsaattama Oma-ovi -hanke tuo vankilasta vapautuvien ja kriminaalihuollon asiakkaiden asunnottomuustilanteeseen merkittävää helpotusta vuodesta 2009 alkaen puolimatkankodin ja tukiasuntojen kautta. Kriminaalihuollon tukisäätiö, KRIS- Tampere ja Pirkanmaan alueen vankilat ovat mukana Ehjä perhe vertaistuki/ hankkeen rakentamisessa Pirkanmaalle. Valtion köyhyysrahan käyttöä esitetään myös tukemaan jälkihuoltotyötä. 22 Kuvio 2 esittää haastattelussa mukana olleiden YRE- toimijoiden näkemystä jälkihuollon yhteistyön kehittämisen tarpeesta tulevaisuudessa. Jälkihuolto voisi vastaajien mukaan muodostua osin uudenlaisesta moniammatillisesta tiimistä joka työskentelee yli sektorirajojen tai koostuu yhteisestä erityisyksiköstä. kuvio 2 suunnitelmallinen jälkihuolto 2010 RISEALA 2010 vankien jälkihuolto muut viranomaiset Kunta 3 sektori & vertaistuki poikkihallinnollinen yhteistyö palvelukokonaisuuksien kehittäminen ja tutkimustyö toimintaedellytysten ja ammatillisuuden vahvistaminen Tutkimuksessa nousi esille YRE-yhteistyöryhmän kerran vuodessa järjestämät verkostokoulutukset. Verkostokoulutuksissa käsitellään lainrikkojatyöhön liittyviä ajankohtaisia teemoja esimerkkinä järjestettyinä teemoina olleet vertaistuki, asunnottomuus, velkajärjestely, lähiomaiset, nuoret ja väkivalta. Verkostokoulutukset toimivat yhteisen asiantuntemustiedon jakamisen areenana. Samanlaiseen tulokseen on tullut Heine (2004) kuvatessaan lainrikkojaverkoston yhteistyön 23 edellytyksiä. Lainrikkojatyön verkosto-osaajan asiantuntemuksen tulisi muodostua oman alan syvällisestä ja tietoisesta ydinosaamisesta, verkostotoimijoiden yhteisestä lainrikkojuuden teoriakehyksestä sekä toistensa toimintojen yleistasoisesta tuntemisesta. Vain edellä mainitulla kolmikantaisella asiantuntijuudella toimijat voisivat kulkea ydinosaamisten raja-alueilla luoden verkostossa uudenlaisia osaamisen yhdistelmiä asiakkaan auttamiseksi. Verkoston toiminnan tehostamisessa tulisi siis panostaa kunkin toimijan julkilausuttujen orientaatioiden täsmentämiseen ja todentamiseen arkitoiminnassa sekä yhteisen lainrikkojatiedon luomiseen (syytulkinnat, muutosmallit ja toimenpiteet) ja yksikkökohtaisten toimintatapatiedon jakamiseen verkostossa. Näin verkosto-osapuolille syntyisi yleiskuva siitä, millaista lainrikkojaverkoston toiminta on kokonaisuutena ja kunkin oman erityisalueen kokonaisuudesta (Rikosseuraamusviraston julkaisuja 4/2004.) 5.3 Toimintaedellytysten ja ammatillisuuden vahvistaminen Tämä tutkimus osoittaa toimijoiden huolen ammatillisen henkilöstön ja taloudellisten resurssien riittämättömyydestä lainrikkojien kanssa tehtävässä jälkihuoltotyössä. Resurssipula vaikuttaa osin laadulliseen ja suunnitelmallisen yhteistyön toteuttamattomuuteen. Vankeinhoitolain henki itsessään lisää tietämystä lainrikkojien ongelmista ja vapautumiseen liittyvästä problematiikasta, joten erityisosaamisen tarve kasvaa. Vankilasta vapautuvien erityisyksikössä lainrikkojatyön erityisosaaminen keskittyisi ja vahvistuisi. Vankilasta vapautuvien suunnitelmalliset jatkumot ja ongelmakohdat vahvistuisivat. Kunnan sosiaalitoimen satsausta vankien jälkihoitoon kaivattiin enemmän tällaisen erityisryhmän asioiden asianmukaiseen hoitamiseen. Useimmissa vastuksissa toivottiin, että sosiaalityössä olisi erityisosaamista omaavia työntekijöitä enemmän tälle asiakasryhmälle. Vankilan ja sosiaalitoimen yhteistyön vahvistaminen koettiin tärkeäksi. Vastaajat näkivät vankien jälkihuollon järjestämisen selkeästi kunnan vastuualueeksi. Uusi vankeuslaki jakaa vastuuta myös vankilalle vapautumisen valmentamisesta ja valmistamisesta. Useimmat vastaajista kuvasivat tehtyä työtä ja uuden vankeuslain mukanaan tarjoamia mahdollisuuksia. Näiden toimintojen turvaaminen koettiin tärkeäksi yksilöllisten suunnitelmien tekemisen ja ihmisten erilaisten tilanteiden huomioon ottamisessa. Tärkeänä nähtiin muun muassa vankilassa aloitettujen ohjelmien tukeminen ja jatkopolkujen järjestyminen siviiliin siirryttäessä (päihdekuntoutus), rangaistusaikaisen kuntoutuksen tukeminen ja valvotun koevapauden lisääntyminen, päihdekuntoutukseen ohjaaminen, vertaistuen toimintaedellytysten varmistaminen ja 24 asunnottomuuden poisto. Useampien vastaajien mielestä kaikille ihmisille tulisi tarjota asunto, työ, mielekäs tekeminen sekä sosiaalinen verkosto. Vankeuslain nähtiin parhaimmillaan edistävän jälkihuoltotyötä, mikäli esimerkiksi valvottua koevapautta ja rangaistuksenaikaista kuntoutusta lisättäisiin. Vuonna 2007 koevapauden aloitti 103 vankia. Koevapaudesta saadut kokemukset olivat pääasiassa myönteisiä, mutta sekä koevapauden valmistelu että valvonnan toteuttaminen vaativat oletettua enemmän työaikaa. Koevapauksista peruutettiin ainoastaan 5 (www.rikosseuraamus.fi/43228.htm.) Alla olevat vastaajien sitaatit kuvaavat mielestäni hyvin jälkihuoltotyön nykytilan tämänhetkisiä ongelmia. ”Ensin olisi tunnustettava, että lainrikkojataustaiset asiakkaat ovat erityisryhmä, joka vaatii erityisosaamista !!!” ( vastaaja e) ”Lainsäädäntö ja ohjeet ovat periaatteessa ok, mutta niiden toteuttamiseen ei ole resursseja, osaamista eikä taida oikein olla haluakaan. Tarvittaisiin uudenlaisia moniammatillisia ryhmiä, jotka ovat vastuussa asiakasprosessin etenemisestä.” (vastaaja b) ”Tämä kunta-valtio jako pitäisi voida tavalla tai toisella aukaista, koska se johtaa nykyisellään käytännössä liian usein tosia-asiallisen vastuunkannon häviämiseen.” (vastaaja b) ”Mielestäni nyt pitää keskittyä tarjoutuvien mahdollisuuksien kokeiluun yhteistyössä eri toimijoiden kesken. Näissä puitteissa jälkihuollon kehittäminen on mahdollista ja varmaan myös tuloksellista.” (vastaaja a) Samaan lopputulokseen on tullut muun muassa Heine (2004) Lainrikkojuus eri sektoreiden toiminnassa kartoituksessa. Lainrikkojatyön verkosto-osaajan asiantuntemus tulisi muodostaa toimijan oman alan syvällisestä ja tietoisesta ydinosaamisesta (tieto-taidosta), verkostotoimijoiden yhteisestä lainrikkojuuden teoriakehyksestä sekä toistensa toimintojen yleistasoisesta tuntemisesta. Edellisen kaltaisella verkostoasiantuntijuudella toimijat voisivat kulkea syvällisten ydinosaamisten raja-alueilla luoden uudenlaisia osaamisen yhdistelmiä asiakkaan auttamiseksi. Verkoston toiminnan tehostamisessa tulisi panostaa julkiorientaatioiden täsmentämiseen. Verkostotyötä edistäisi se, että tehtyä yhteistyötä analysoitaisiin säännöllisesti eri sektoreiden perustyöntekijöiden ja johdon kesken. Näin toimien voisi tuottaa seuraavan vuoden toimintapainotukset huomioiden seurannan esiin tuomat muutostrendit. Kun tulevalle toiminnalle laaditaan toimintasuunnitelmia, määrittyvät asiakastason verkostotehtävät sekä johtotason elinoloihin ja palvelurakenteisiin 25 vaikuttamisen tehtävät. Lainrikkojapalvelut hajaantuvat monen eri sektorin toiminnaksi ja tieto lainrikkojien palvelujen käytöstä kätkeytyy toimipisteiden omaan vuotuiseen suoriteseurantaan. Lainrikkojuuden kokonaiskuva jää puutteelliseksi eikä ruohonjuuritason palvelutieto kulje hallinnon olosuhdeseurantaan, resurssien suuntaamiseen ja palvelurakenteiden kehittämiseen. Vastaajien näkemykset jälkihuoltotyöstä mukailevat hyvin Petersilia (2003) näkemystä. Vapauteen valmentamista ei ole yksiselitteisesti nähty vankeinhoidon tehtäväksi tai se on ymmärretty toissijaisena, erillisenä tehtävänä, ei osana vaiheittain etenevää prosessia. Vapauteen valmennus edellyttää yhteistyöverkoston luomista koulutus- ja työvoima-, asumis- ja psykososiaalisiin palveluihin eikä suunnitelmallisen vapautumisen järjestely voi alkaa vasta muutamia viikkoja ennen vapautumispäivää. Rangaistusajan kaikkien vaiheiden pitäisi olla kytköksissä pyrkimykseen tukea onnistunutta siviiliin paluuta ja tavoitteena tulisi olla yksilöllisesti kohdennettu vapauteen valmennus. Vapautuvien vankien reintegraation edistämisessä Petersilia (2003) nostaa kaksi tehtävää. Vapautumisen jälkeen tulisi tarjota enemmän koulutusta, työtä ja kuntoutusmahdollisuuksia. Tavoitteeksi tulee asettaa vankilaympäristön muuttaminen enemmän elämisvalmiuksia tuottavaksi. Tulee luoda yhteistyösuhteita kuntaan/yhteisöön ja rakentaa epävirallista sosiaalista kontrollia sekä kehittää kumppanuuksia palveluntuottajien, entisten vankien, perheenjäsenten ja muiden tukea tarjoavien välillä. Aineistosta nousee esiin myös asiakkaiden perusoikeuksia koskevia lainsäädännöllisiä kysymyksiä. OM:n komiteamietinnössä (2001:2, 54) todettiin aikanaan, että vaikka vapautuvien vankien jälkihuollosta tai yhdyskuntaseuraamusten piirissä olevien tukipalveluista ei ole erityistä mainintaa sosiaalihuoltolaissa (710/1982) koskee lain mainitsemat palvelut myös heitä. Lain mukaan kunnan on huolehdittava muun muassa sosiaalipalvelujen järjestämisestä asukkailleen, toimeentulotuen antamisesta kunnassa oleskelevalle henkilölle, ohjauksen ja neuvonnan järjestämisestä sosiaalihuollon ja muun sosiaaliturvan etuuksista ja niiden hyväksikäyttämisestä. Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) koskee myös sosiaalihuollon asiakkaina olevia vankeja ja kriminaalihuollon asiakkaita. Laki edellyttää muun muassa palvelu-, hoito-, kuntoutus- tai muun vastaavan suunnitelman laatimista, jollei kyseessä ole tilapäinen neuvonta tai ohjaus tai jollei suunnitelman laatiminen muutoin ole ilmeisen tarpeetonta. Vastaajien mukaan uusi vankeuslaki mahdollistaa vankien oman ”äänen” mukaantulon. Vankeja pyritään kuulemaan häntä koskevissa kuulemisissa 26 esimerkiksi rangaistuksenaikaisessa kuntoutussuunnitelman laadinnassa. Pohjola (1999, 126) puhuu jaetusta asiantuntijuudesta silloin, kun viranomaisina toimivat asiantuntijat voivat tuottaa vuorovaikutuksessa yhteistoiminnallisen asiantuntijuuden, joka perustuu moniammatillisuuteen, tiimeihin ja verkostoihin. Jaettuun asiantuntijuuteen tarvitaan myös asiakkaan osallisuus. Näin saavutetaan yhteisiin tavoitteisiin ja suunnitteluun perustuva työ, jossa asiakas on mukana omassa asiassaan ja viranomaisten asiantuntemus on asiakkaan palveluksessa. Vapautuvilla vangeilla ei ole poliittista painoarvoa, ja he joutuvat kuntien priorisoinneissa viimeisille sijoille sosiaali - ja terveydenhuollon palveluissa ja asuntosektorilla. Tämä sama asia on ollut vuodesta toiseen Hyvinvointibarometrista. luettavissa Sosiaali- Vaikeimmassa ja asemassa terveysturvan olevat keskusliiton näyttävät laatimasta syrjäytyvän myös päihdehuollossa ja aikuissosiaalityössä. (Mäntysaari 2006, 115–131.) Tämä tutkimus vahvistaa saamani aineiston perusteella Mäntysaaren edellä mainittua kuvausta. 6 Pohdinta Tutkimukseni vahvistaa aikaisempia vankilasta vapautuneiden jälkihuollon problematiikkaa kuvaavia tutkimuksia. Tampereella vankien jälkihuoltotyötä tekevien tahojen keskinäisen verkostoyhteistyön koettiin olevan edistyksellistä jälkihuoltotyössä. Jälkihuoltotyön nähtiin olevan hyvällä alulla lähinnä uuden vankeuslain sekä YRE-yhteistyöryhmän tiiviin yhteistyötyöskentelyn seurauksena. Tässä tutkimuksessa nostettiin esiin jälkihuoltotyön vaativa asiakastyö, palveluiden pirstaleisuus ja vapautuvien yksilöllisten tarpeidenmukaisten palveluiden saatavuusongelmat (esim. työ, asunto, koulutus). Kritiikkinä nousi esiin jälkihuoltotyön koordinoimattomuus ja kokonaisuudesta vastaavan tahon riittämättömät toimenpiteet. Viranomaisten keskinäisessä yhteistyössä sekä viranomaisten ja muiden tahojen välisessä yhteistyössä toivottiin lisää resurssointia uudenlaisten kokeilevien työmallien kehittämiseksi. Kohderyhmän erityisasiakkuuden tunnustaminen ja moniammatillisen jälkihuoltotyön liittäminen erityis- ja / tai vapauttamisyksikön kehittämiseen sekä tiivistämiseen nähtiin ensisijaisen tärkeäksi vankien jälkihuoltotyössä. Tarkastelin tutkimuksessani viranomaisten keskinäistä yhteistyötä sekä viranomaisten ja kolmannen sektorin välistä yhteistyötä. Tampereella vankien jälkihuollon tilanne nähtiin yleisesti ottaen paremmin järjestetyksi kuin muualla Suomessa. Tutkimus osoitti kuitenkin, että Tampereella jälkihuollon tilanne ei välttämättä ole hyvällä tai tyydyttävällä tasolla vapautuvien tai käytännön 27 jälkihuoltotyötä tekevien näkökulmasta katsottuna. YRE-yhteistyöryhmän nähtiin seuraavan vankien jälkihuollon laadullisemman työn toteutumista kehittämällä palvelukokonaisuuksia ja nostamalla esiin kohderyhmänsä palvelutarpeita. YRE- yhteistyöryhmä sopii yhteisistä käytännöistä, verkostokoulutuksista, koordinoinnista ja kantaa vastuuta jälkihuollon toteutumisesta Tampereella. Ryhmä ei ole kuitenkaan kunnan virallinen työryhmä, joka omaisi tehtävän huolehtia vankien jälkihuoltotyöstä, vaan jälkihuoltotyön nähdään hoituvan sosiaalityön peruspalveluiden kautta. Lainsäädäntö velvoittaa kunnat järjestämään sosiaali- ja terveyspalveluja asukkailleen, mutta ei sääntele yksityiskohtaisesti toiminnan laajuutta, sisältöä eikä järjestämistapaa. Rikosseuraamusalan asiakkaiden syrjäytymistä tai uusintarikollisuutta kyetään ehkäisemään suunnitelmallisten ja räätälöityjen sosiaali- ja terveydenhuollon ja muiden palveluiden kautta. Näitä palveluja ovat muun muassa sosiaalityö, terveys-, asunto-, työ- ja päihdepalvelut. Vankilan, kunnan sosiaalitoimen ja muiden palvelujärjestelmien yhteistyöhön liittyy erityisesti asiakkaan selviytymismahdollisuuksia edistävän toiminnan yhteinen suunnittelu vankeuden alussa sekä vapautumisen valmistelussa (STM selvityksiä 2006:6.) Jälkihuoltotyötä tekevät toimivat vankiloiden, kriminaalihuollon, sosiaalityön, 3 sektorin, vertaistuen ja diakoniatyön toiminnoissa. Tutkimus osoittaa, että päävastuun jälkihuollon toteuttamisesta nähtiin olevan yksiselitteisesti kuntien vastuulla. Vankilasta vapautuvien jälkihuoltoon toivottiin selkeästi eniten sosiaalityön panostuksen lisäämistä ja tiiviimpää yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa. Myös vankiloille on tullut lisääntyvää vastuuta vapauteen valmisteluun liittyvien asioiden kohdalla. Valtion tulisi osoittaa vankien jälkihuoltotyöhön taloudellisia resursseja nykyistä enemmän. Vankien jälkihuollossa tarvitaan myös paljon erityisosaamista, joten olisi epärealistista jättää jälkihuoltotyö ainakin pienten kuntien hoidettavaksi. Suurin osa vangeista on kotoisin 30 isoimmasta kunnasta tai niiden ympäristöstä. Taloudellisten resurssien varmistaminen näihin kuntiin riittäisi korjaamaan tilannetta huomattavasti. Vankiloilla ei ole riittävästi resursseja ylläpitää toimintaohjelmia, joilla voitaisiin edistää sille asetettua tavoitetta uusintarikollisuuden ehkäisemisessä ja rikoksettomuutta ylläpitävien toimintavalmiuksien kehittämisessä. Järjestöt ovat tehneet vankiloiden kanssa hedelmällistä yhteistyötä päihdekuntoutusohjelmien ja toimivien palvelujatkumoiden rakentamisessa. 3. sektorin toimijoilla ja vertaistuen toimijoilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia resurssoida jälkihuoltotyöhön, ilman julkisen sektorin taloudellista 28 tukea. Kysymys jälkihuollon kehittämisestä ei kuitenkaan ole pelkästään taloudellisista resursseista kiinni, vaan kysymys on myös mitä suurimmissa määrin kiinni asenteista, arvoista ja tahtotilasta. Vaikka vankilaan joutuminen usein merkitsee syrjäytymiskierteen syvenemistä entisestään ja vaikka ehdoton vankeusrangaistus on seuraamusjärjestelmän viimesijainen vaihtoehto, johon tuomitsemista erityisesti nuorten kohdalla pyritään mahdollisimman pitkälle välttämään. Vankila voi merkitä myös mahdollisuutta pysähtyä ja saada apua vaikean elämäntilanteen selvittelyyn. Järvinen (2006, 77–78) on kriminaalihuoltolaitoksen asiakastyöhön kohdistuvassa tutkimuksessa osoittanut, kuinka rangaistuksen pysähdyttävät elementit voivat toimia motivoivana tekijänä muutokseen ja sitä kautta luoda toimintaedellytyksiä kuntoutukseen sitoutumiselle. Samoin Karsikas (2005,76) on osoittanut myös tutkimuksessaan, että vankilaan joutuminen oli tarjonnut mahdollisuuden huumeiden käytön lopettamiselle. Vapautuvat vangit tarvitsevat rikoksettomaan elämään muun muassa päihdehoitoa, asunnon, työtä, koulutusta, perhetukea, velkaneuvontaa ja uuden yhteisön. 3. sektorin toimijat tuottavat osaltaan näitä palveluja, mutta julkiselta sektorilta toivotaan enemmän panostusta vankien jälkihuoltoon. Vapautuvien vankien syrjäytymistä ja uusintarikollisuutta voidaan ehkäistä suunnitelmallisten ja räätälöityjen sosiaali- ja terveyspalvelujen ja muiden palveluiden kautta. Vankeinhoidossa tehtyjen vapauttamis- ja valvontasuunnitelmien sekä kuntien hoito-, huolto- ja kuntoutussuunnitelmien tulisi tukea toisiaan ja asiakkaiden selviytymistä. Suomessa on erittäin tehokas terveydenhuollollinen ensihoitojärjestelmä. Vastaavia palveluita tarvittaisiin myös sosiaalihuollon puolelle. Vankilasta vapautuvien ensihuoltojärjestelmä voisi toimia lainrikkojataustaisten asiakkaiden palvelujärjestelmänä, johon keskitettäisiin tarvittava moniammatillinen erityisosaaminen. Esimerkiksi yksilöllinen palveluohjaus, neuvonta, ja hoitoonohjaus palvelisivat vapautuneiden selviytymistä ja ehkäisisi uusintarikollisuutta. Kriminaalihuollon asiakkaiden ja vankilasta vapautuneiden kannalta merkityksellisiä palvelusuunnitelmia tehdään rikosseuraamusjärjestelmän lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä työhallinnossa. Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on laadittava palvelu-, hoito-, kuntoutus tai muu vastaava suunnitelma, jollei kyseessä ole tilapäinen neuvonta ja ohjaus tai jollei suunnitelman laatiminen muutoin ole ilmeisen tarpeetonta. Työhallinnon tulisi yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa kehittää vankilasta vapautuneille työelämänvalmennus, työkokeilu sekä kuntouttavan työtoiminnan paikkoja. Asiakkaille olisi annettava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa palvelujensa suunnitteluun 29 ja toteuttamiseen. Suunnitelmien laatiminen on tärkeää kuntoutuksen jatkuvuuden kannalta. Kriminaalihuollon asiakkaiksi vankilasta vapautuu kuitenkin vain noin joka viides ja suurin osa vankilasta vapautuneista jää vaille minkäänlaista jälkihuollollista neuvontaa tai ohjausta. Merkittävinä 3. sektorin vankilasta vapautuneiden jälkihuoltotyön palveluiden tuottajina ja täydentäjinä Tampereella toimii muun muassa Siltavalmennus ry ja KRIS-Tampere ry. Mielestäni olisi erittäin tärkeätä käynnistää selvityksiä, tutkimuksia ja kehittämishankkeita toimivien palvelujen ja yhteistyömallien kokeilemiseksi ja muotoutuvan käytännön arvioimiseksi. Olisi myös tärkeää lisätä kiinnostusta jälkihuoltojärjestelmän, vankeinhoidon ja siviilimaailman yhteistyön kehittämiseen sekä virittämään tutkimustoimintaa jälkihuollon kehittämiseksi nimenomaan vapautuvien näkökulmasta. Mikäli jälkihuoltoa aiotaan kehittää, olisi ensisijaisen tärkeää ottaa asianomaiset mukaan jo suunnitteluvaiheeseen. Rikoksenuusijat ovat kallis ja vaikea haaste yhteiskunnalle. Vankilasta vapautuvan palvelut ovat hajallaan eri organisaatioissa, eikä kukaan ota kokonaisvastuuta. Vapautuvalle ja hänen läheisilleen tilanne on usein tuskallinen. Perhetyötä olisikin kehitettävä ja satsattava ennaltaehkäisevään työhön. Mitä enemmän ennaltaehkäisyyn panostettaisiin, niin sitä vähemmän tarvittaisiin tulevaisuudessa korjaavaa jälkihuoltotyötä. Uusintarikollisuuden ehkäisyyn tarvittaisiin muun muassa valtion, kuntien ja kuntayhtymien, työvoimatoimistojen, koulutoimen, sosiaalialan osaamiskeskusten, poliisin ja 3. sektorin järjestöjen yhteistyötä. Vankilasta vapautuneen vertaistukitoiminta on kansalaistoimintana osa yhteiskunnan toimintaa. Tästä yhteisyydestä kumpuaa sellaisia selviytymiseen vaikuttavia voimavaroja, joita ei pitäisi jättää käyttämättä. Asianmukaisesti järjestetyllä jälkihuollolla on erittäin keskeinen merkitys vankien syrjäytymisen ja uusintarikollisuuden ehkäisemisessä sekä vapautuvien yhteiskuntaan integroitumisessa. Vapautuvien vankien jälkihuoltoa on kehitetty ja sen merkitystä on viimeaikoina korostettu kriminaalipoliittisessa keskustelussa, mutta sen vaikutuksia ja nykytilaa on varsin vähän tutkittu. Valitettavasti vankilasta vapautuvien jälkihuoltokeskustelua käydään lähinnä rikosseuraamusalan toimijoiden välillä. Aihe tarjoaakin monia mielenkiintoisia tutkimusmahdollisuuksia. 30 Lähteet Arnkil, Robert (2004) Tietoisen hallinnan, oppimisen ja arjen toimintakyvyn uusi tasapaino? Aurora-projektin lähtökohtien pohdintaa. Teoksessa, Robert Arnkil ja Terttu Pakarinen: Tuloksellisuusverkosto - oppiva verkosto ja kehkeyttävä arviointi. Työturvallisuuskeskus, Kuntayhtymä. Viitattu 26.12.2008. Arnkil, Tom & Eriksson, Esa (1999) Kelluvia vuoropuhelurakenteita. Teoksessa Virtanen, Päivi (toim.) Verkostoituva asiakastyö. Helsinki: Kirjayhtymä. Eskola, Jari & Suoranta, Juha (2008) Johdatus laadulliseen tutkimukseen. 8. painos. Vastapaino, Tampere. Etelävuori, Paulette (2007) Vertaistuki osana vankilasta vapautuneen selviytymispolkua. Kuopion yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Sosiaalityön ja sosiaalipedagogiikan laitos, sosiaalityö, Pro gradu – tutkielma. Granfelt, Riitta (2003) Vankilasta kotiin vai kadulle? Vangit kertovat asunnottomuudesta. Helsinki: Ympäristöministeriö. Granfelt, Riitta (2005) Vapautuvien vankien tuettu asuminen. Teoksessa Raija Hynynen (toim.) Asuntoja ja tukea asunnottomille. Arviointi tuetun asumisen toimintamalleista. Helsinki: Ympäristöministeriö. Granfelt, Riitta (2007) Rikosseuraamusviraston julkaisuja 2/2007 ”Oppisin elämään riippuvuuteni kanssa” Tutkimus naisvankien päihdekuntoutuksesta Vanajan vankilassa. Vammalan Kirjapaino, Vammala 2007. Heino, Tarja (1998) Lastensuojelun trendit. Teoksessa Virtanen, Päivi (toim.) Verkostoituva asiakastyö. Helsinki: Kirjayhtymä. Heine, Tuula (2004) Rikosseuraamusviraston julkaisuja 4/2004. Yhteistyössä rikoksettomaan elämään –hanke. Lainrikkojuus eri sektoreiden toiminnassa. Arvioiva kartoitus Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Tampereella. Rikosseuraamusvirasto Hirsjärvi, Sirkka & Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula (2004) Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi. Hypén, Kimmo (2004) Vankilasta vuosina 1993–2004 vapautuneet ja vankilaan uudestaan palanneet. Helsinki: Rikosseuraamusviraston julkaisuja 1/2004. Jaakkola, Risto (1995) Kriminologian teoriat. (Criminological theories.) In Encyclopaedia Iuridica Fennica. Volume IV. Criminal and procedural law. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys. Järvelä, Sampo & Kääriäinen, Juha & Valokivi, Heli (2002) Lainrikkojien projektit 1996–2002. Projektiselvitys Yhteistyössä rikoksettomaan elämään-hankkeelle. Rikosseuraamusviraston julkaisuja 2/2002 Järvinen, Minna-Kaisa (2005) YRE-hankkeen loppuraportti/ Tampere. Rikosseuraamusvirasto Järvinen, Minna-Kaisa (2006) Asiakas-työntekijäsuhteen dialoginen arviointi kriminaalihuollossa. Rikosseuraamusviraston julkaisuja 1/2007. Vammalan Kirjapaino, Vammala 2007. Kallinen-Kräkin, Salme & Kärki, Jarmo (2004) Sosiaalityön luokitus – luonnos 2003. Helsinki: Stakes, aiheita 4/2004. Karjalainen, Pekka & Sarvimäki Pirjo (toim.). Sosiaalityö hyvinvointipolitiikan välineenä 2015 -toimenpideohjelma. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja, Helsinki 2005. 31 Karsikas, Vuokko (1997) Sosiaalityön toteutuminen vankeinhoidossa: sosiaalityön ristiriidat ja niiden vähentäminen. Kuopion yliopiston ja Vankeinhoidon koulutuskeskuksen Kehittyvä vankilan sosiaalityö – koulutus. Tutkimusraportti 3.6.1997. Karsikas, Vuokko (2005) Selvin päin olosta tulee hyvä fiilis. Päihdeongelmaisten vankien voimaantuminen. Helsinki: Rikosseuraamusviraston julkaisuja 3/2005. Kettunen & Kähäri-Wiik & Vuori-Kemilä & Ihalainen (2002) Kuntoutumisen mahdollisuudet. Helsinki: WSOY. Kivipelto, Minna (2004) Sosiaalityön ammattilaisten yhteiskunnalliset orientaatiot ja työn kehittämisen haasteet artikkeli. Janus 12 (4), 342–358. Kokko, Riitta-Liisa (2003) Asiakas kuntoutuksen yhteistyöryhmässä. Institutionaalisen kohtaamisen jännitteitä. Kuntoutussäätiö, tutkimuksia 72. Laitinen, Ahti & Aromaa, Kauko (2005) Rikollisuus ja kriminologia. Tampere: Vastapaino. Motiuk, Larry (2003) Rikollista käyttäytymistä selittävät teoriat. Teoksessa Järvenpää, Raija ja Kempas, Marjaana (toim.) 2003 What Works. Vankeinhoidon koulutuskeskuksen oppikirja 1/2003. Vantaa: Vankeinhoidon koulutuskeskus. Mäntysaari, Mikko (2006) Syrjiikö sosiaalityö? Julkaisussa Helne, Tuula & Laatu, Markku (toim.): Vääryyskirja. Kelan tutkimusosasto. Helsinki. OM vankeinhoito-osaston ohje 27.1.1999. Vankeinhoitolaitoksen päihdestrategia. I osa, toimintaohje vuosille 1999–2001. OM 2001:2 Komiteamietintö. Rikoksettomaan elämänhallintaan. Seuraamusjärjestelmän ja yhteiskunnan tukijärjestelmien yhteensovittamista selvittäneen toimikunnan mietintö. Petersilia, Joan (2003): When Prisoners Come Home. Parole and Prisoner Reentry. new York and Oxford: Oxford University Press. Pohjola, Anneli (1999) Moniammatillinen asiantuntijuus. Teoksessa Virtanen, Päivi (toim.) Verkostoituva asiakastyö. Tampere: Kirjayhtymä. Reijonen, Mikko (toim.) (2005) Voimaa perhetyöhän. Arjen tuki ja ammatilliset verkostot. Keuruu: Otava Rikosseuraamusalan vuosikertomus 2007. http://www.rikosseuraamus.fi/uploads/kng0h7uqhyq.pdf Viitattu 29.1.2008. Rikosseuraamusviraston monisteita 1/2003. Vankien terveydenhuollon kehittäminen. Työryhmän raportti. Rikosseuraamusvirasto. Rikosseuraamusviraston monisteita 7/2005. Yhteistyöllä palveluketjuun - aluekohtaiset mallit. Yhteistyössä rikoksettomaan elämään -hankkeen loppuraportti. Rikosseuraamusvirasto. Sinervo Helena & Valokivi Heli (2001) Suunniteltu vapautuminen – projekti. Loppuraportti. Tampere: Kriminaalihuoltolaitoksen Tampereen aluetoimisto. STM 2005:28 Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä. Konstikas sosiaalityö 2003: Suomalaisen sosiaalityön todellisuus ja tulevaisuudennäkymät. Helsinki. STM 2006:6 Rikoksista rangaistujen tuen tarve. Suositukset yhteistoiminnalle selvityksiä. Tuomi, Jouni. & Sarajärvi, Anneli (2002) Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki: Tammi. Tuusa, Matti (2005) Kohti kuntouttavaa sosiaalityötä. Aktivointi ja työllistymisen tukeminen sosiaalityön ammattikäytäntönä kunnissa. Kuntoutussäätiön tutkimuksia 74/2005. Valokivi, Heli (2008) Kansalainen asiakkaana. Tutkimus vanhusten ja lainrikkojien osallisuudesta, oikeuksista ja velvollisuuksista Tampere: Tampere University Press, Acta Electronica Universitatis Tamperensis 684. 32 http://acta.uta.fi/pdf/978-951-44-7181- 0.pdf .Viitattu 18.1.2008. Vankeinhoidon päihdestrategia 2004 – 2006. http://www.rikosseuraamus.fi/29334.htm. Viitattu 30.1.2008. Vankeinhoidon terveydenhuollon kehittämistä selvittänyt työryhmä. Vankien terveydenhuollon tarpeiden huomioon ottaminen budjettivalmistelussa. PM 20.2.2003. Leena Arpo. Vankeuslaki 23.9.2005/767. Vankien terveydenhuollon kehittäminen (2003). Työryhmän raportti 31.12.2002. Virtanen, Päivi (1999) Verkostoista voimaa. Teoksessa Virtanen, Päivi (toim.) Verkostoituva asiakastyö. Tampere: Kirjayhtymä. Internet-sivut http://www.kriminaalihuolto.fi/index.htm. Viitattu 18.1.2009. http://www.om.fi/. Luettu 28.12.2008. http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/store/2006/03/hl1142412358673/passthru.pdf. Viitattu 1.1.2008. http://www.sosiaaliportti.fi/fi-fi/palveluohjaus. Viitattu 26.1.2009. http://www.stat.fi/. Luettu 18.1.2008. http://www.vankeinhoito.fi/index.htm. Luettu 29.12.2008. http://www.vankeinhoito.fi/15121.htm. Viitattu 31.12.2008. 33 liite 1 Aineiston hankintapyyntö (liittyen YRE-kokoukseen 24.11.2008) Hei, Opiskelen sosiaalityön aineopintoja Tampereen Avoimessa yliopistossa. Kandidaatin tutkielmani kohteena on vankien jälkihuoltotyö. Kandidaatin tutkielmassani tarkastelen viranomaisten keskinäistä yhteistyötä ja viranomaisten ja kolmannen sektorin välistä yhteistyötä Tampereella YREyhteistyöryhmän jäsenten näkökulmasta. Lähetän 10–12 YRE-Yhteistyöryhmän jäsenelle puolistrukturoidun teemakysely lomakkeen sähköpostitse. YRE-Yhteistyöryhmän jäsenet toimivat julkisen ja kolmannen sektorin organisaatiotason edustajina lainrikkojien kanssa tehtävässä jälkihuoltotyössä. Tutkielmani tarkoitus on tarkastella vankien jälkihuoltotyössä tehtävää yhteistyötä laadullisen tutkimuksen kautta ja tuoda haastateltavien näkökulmat esiin. Tutkielman yhtenä tarkoituksena on kehittää YRE-yhteistyöryhmän välistä yhteistyötä ja tuoda konkreettisia suosituksia ja välineitä YRE-yhteistyöryhmän käyttöön. Tutkielmassani en tule julkaisemaan haastateltavien henkilöllisyyden tunnistettavuuteen liittyviä tietoja. Toivottavasti tutkielmani herättää Teissä mielenkiintoa aihetta kohtaan. Toivoisin saavani vastaukset sähköpostilla 23.12.2008 mennessä! Ystävällisin terveisin Timo Valkama p.040-8381124 [email protected] Halutessasi voit saada lisätietoa myös ohjaajaltani: Satu Ylinen Lehtori (ma) Tampereen yliopisto/Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos 33014 Tampereen yliopisto 03-3551 6347 / 040-506 2347 34 liite 2 Kysymykset Mieti seuraavia kysymyksiä pohdiskelevalla asenteella omasta näkökulmastasi. Perustele tai kuvaile esimerkein vastauksesi. 1. Miten eri viranomaisten keskinäinen yhteistyö toteutuu vankien jälkihuollossa? 2. Miten viranomaisten ja kolmannen sektorin välinen yhteistyö toteutuu vankien jälkihuollossa? 3. Miten uusi vankeuslaki toteutuu mielestäsi vankien jälkihuoltotyössä? 4. Mitkä yhteistyön käytännöt toimivat hyvin ja keiden tahojen kanssa yhteistyö sujuu? 5. Kuvaile yhteistyön esteitä, solmukohtia ja vastoinkäymisiä? 6. Mitkä kohdat palveluketjussa tarvitsisivat lisähuomiota? 7. Voisiko olla uudenlaisia yhteistyön menetelmiä? 8. Mitä uusia kehityshankkeita on nyt meneillään? 9. Miten marginaalisosiaalityön erityisosaamista olisi vahvistettava? 10. Kenen vastuulla mielestäsi on vankien jälkihuolto? 11. Miten vankien jälkihuoltotyötä tulisi mielestäsi kehittää? 12. Miten organisaatiosi aikoo kehittää yhteistyötä vankien jälkihuoltotyössä? 13. Millaista osaamista tarvittaisiin lainrikkojien hyväksi tehtävässä jälkihuoltotyössä? 14. Miten mielestäsi tulisi ehkäistä uusintarikollisuutta? 35
© Copyright 2024