Monirunkovenelehti 2/2008

ISSN 0784 - 2503
6
2/2008
åland
runt 08
lidingö
runt 08
Martin Hildebrand
PUHEENJOH TA JA N
P A L S T A
MONIRUNKOVENE
29.vuosikerta
Pääkirjoitus
Julkaisija:
SUOMEN CATAMARAN JA
TRIMARAN LIITTO ry
www.sctl.fi
Liiton sihteeri:
SCTL, Meri Miettinen, 050 597 57 50,
[email protected]
Peräänkuulutin vuosi sitten tällä palstalla uusia ajatuksia liittomme toiminnan kehittämiseen. Kiitos teille, jotka kerroitte mietteitänne ja teitte ehdotuksia. Toivoisin aktiivista mielipiteiden ilmaisua jatkossakin.
Tämä purjehduskausi on ollut ristiriitainen. Kesällä pidetty Åland
Runt oli suurin Suomen aluevesillä ikinä järjestetty monirunkovene-
tapahtuma, ja mukana olleille tilaisuus jää varmasti mieleen erittäin
positiivisella tavalla. Kolmipäiväisessä tapahtumassa oli mukana kahdeksantoista monirunkovenettä.
Viime aikoina liittomme toimintaa on leimannut yleinen passiivisuus. Olipa kyse juttujen kirjoittamisesta tähän lehteen, osallistumisesta
liiton järjestämiin tilaisuuksiin tai itse liiton päivittäisten asioiden pyörittämiseen, vastuu tekemisestä on tässäkin porukassa aivan liian harvalla.
Aktiivisesti purjehtivia monirunkoveneilijöitä löytyy onneksi riittävästi, ja on ilahduttavaa, että uusia veneitä on tuotu maahamme tai saatu rakennettua valmiiksi.
Jäsenyys liiton hallituksessa on erinomainen tapa vaikuttaa. Tällä hetkellä, lähinnä ehkä historiallisista kokouksenpitoteknisistä syistä,
hallituksessa on edustettuna ainoastaan pääkaupunkiseudun purjehtijoita.
Toivoisin tulevaisuudessa laajempaa maantieteellista jakaumaa hallituksen
kokoonpanolle.
2
Monirunkovenelehti 2/2008
Tervetuloa vaikuttamaan, ja osallistumaan liittomme syyskokoukseen!
Martin Hildebrand
SISÄLLYSLUETTELO
Päätoimittaja:
Reijo Laine, Suonojantie 47, 01860 Perttula
puh. 09- 276 1330, 040-5010 827
e-mail: [email protected]
Toimituskunta:
Carl-Olof Granfelt, Lasse Jämsä, Kari Karpio,
Anneli Rajala, Nico v.Flittner
2
monirunkovenelehti
25 vuotta sitten
emsalö runt 1982
4–5
åland runt 2008
6–9
lidingö runt 2008
10 – 13
tämä tarina on tosi
14 – 18
ranking 2008
18
venerekisteri 2008
19 – 21
jäsenrekisteri 2008
22 – 25
MYYDÄÄN JA ostetaan
26 – 27
kokouskutsu
28
Ilmoitushinnat:
1/1 sivu 100,- 1/4 sivu 30,1/2 sivu 60,- 1/8 sivu 10,Liiton tili ja jäsenmaksut:
Sampo 800013-1509254
Jäsenmaksu/vuosi
30,Liittymismaksu ja perhejäsenmaksu 10,Jokaiselle jäsenmaksunsa maksaneelle
Suomen Catamaran ja Trimaran Liiton jäsenelle
postitetaan Monirunkovene-lehden neljä vuosittaista
numeroa jäsenmaksuun kuuluvana etuna.
Monirunkovenelehti 2/2008
3
4
Monirunkovenelehti 2/2008
Monirunkovenelehti 2/2008
5
Åland Runt
2008
Minna Ryynänen
Tänä vuonna Åland Runt purjehdittiin Ahvenanmaalla 27.6-29.6.
Kolmen päivän aikana tarkoituksena on kiertää koko saaren ympäri.
Päivämatkat ovat perheystävällisin lyhyitä ja maisemat vaihtelevia.
Monirunkoveneitä osallistui ennätysmäärä. Suomesta yhteensä
seitsemän venekuntaa oli mukana kilpailuissa, Ruotsista yhdeksän ja
Eestin edustajana yksi trimaraani. Lisäksi purjehdukseen otti osaa
Ahvenanmaalainen Hobie Tiger. Köliveneitä kilpailussa oli kahdeksan.
Veneissä oli mukana hyvinkin erilaisia miehistöjä. Osa oli lähtenyt kisaamaan perheen tai tyttärensä kanssa,
joillakin oli mukana jopa alan ammattilaisia. Kilpailun nuorimpia aktiivimiehistöjä oli ruotsalainen 10 vuotias purjehtijalupaus, joka purjehti kolmepäiväisen kilpailun kahdestaan isänsä Von Eulerin kanssa.
Ensimmäinen etappi purjehdittiin
aurinkoisissa merkeissä Maarianhaminasta Käringsundiin (21 mpk).
Aluksi ylämerkille asti oli mukavaa
kryssiä, tämän jälkeen sivumyötäistä
ja lopuksi myötätuulta. Kilpailu oli
tiukkaa heti ensimmäisestä lähdöstä alkaen. Ensimmäisenä päivänä oli
hyötyä purjeista, joilla pääsi mahdollisimman kovaa myötätuulessa.
Toisena päivänä purjehdittiin Käringsundista Hamnsundetiin (34
mpk). Lähtö sivutuulessa, tämän
jälkeen kurssi kääntyi pian sivumyötiseksi, jolloin suurin osa veneistä nosti spinnut ylös. Tosin ruotsalainen Dragonfly 800 yritti käyttää
spinnua jo heti lähdön jälkeen, jolloin rikkoi keulapuominsa. Ensimmäisen spinnuosion jälkeen purjehdittiin muutaman saaren välistä siksakkia. Seuraavaksi taas spinnut ylös,
koska alkoi vauhtislööri saaren pohjoiskäkeen asti, jonka jälkeen kryssillä Hamnsundetiin.
6
Hamnsundetin satamaan mahtuu
Mirri ja TriAnna
Kolmantena päivänä etapilla Hamnsundet-Rödhamn (35 mpk) lähtöä
siirrettiin 10 mailia heikon tuulen
vuoksi. Lähtö ensin hyvin kevyttä
myötätuulta, kunnes pari raeukkoskuuroa puuskineen aiheutti muutamille veneille pientä kallistusta.
Kaikki selviytyivät ukkosista kuitenkin suhteellisen ehjin nahoin. Täysin
tyyni tuuli kiusasi ajoittain hikoilevia purjehtijoita. Kuitenkin lopulta
Långnäsin kohdalla alkoi kevyt vastatuuli, joka riitti maaliin saakka.
“ Åland Runt merkitsee monirunkopurjehtijalle haastavan kilpailun lisäksi myös mukavaa yhdessäoloa”,
Monirunkovenelehti 2/2008
kommentoi osuvasti Martin Hildebrand jo lähtösatamassa Maarianhaminassa. Joka ilta satamassa oli enemmän tai vähemmän juhlatunnelma.
Ensimmäisenä iltana Käringsundissa pienestä sateilusta huolimatta vieraita kulki taukoamatta veneistä toiseen. Tapahtuma onkin erinomainen
tilaisuus tutustua erilaisiin veneisiin.
Harvemmin näkee yhtä monta monirunkovenettä samanaikaisesti samassa satama-altaassa. Parhaiten olivat edustettuna Corsair -trimaraanit.
Samalla kun kiertää illalla venenäyttelyssä voi vaihtaa mielipiteitä veneistä sekä päivän purjehduksesta.
Sosiaalisen huvin lisäksi käytiin tiukkaa kamppailua voitosta. Voittajaksi julistettiin kolmena päivänä purjehdittujen etappien yhteen lasketusta ajasta nopeiten selvinnyt. Ensimmäisen sijan nappasi tasaisella suorituksella Trident Flyver’n kapteeninaan Martin Hildebrand. Toinen sija
meni 3 minuutin 13 sekunnin erolla Heikki Jürilon luotsaamalle Triskellille. Tomas Hongel hävisi täpärästi 2 sekunnilla eestiläisille itse rakentamallaan Rebel -katamaraanilla.
Kaikki kolme kärkipaikkaa menivät
siis SCTL:n edustajille.
Lopuksi vielä voittajaveneen kapteenin haastattelu:
Mitä jäi mieleen
päällimmäisenä Åland
Runtista?
Erittäin monipuolinen ja intensiivinen kisa, jossa ennätysmäärä veneitä. On antoisaa tutustua uusin monirunkoveneisiin ja -purjehtijoihin,
hauskoja illanviettoja unohtamatta. 
Kaikesta intensiiviteetistä huolimatta hyvin leppoisa meininkiä. Suurin koskaan Suomen aluevesillä pidetty monirunkovenekisa (18 osal-
listujaa monirunkoluokassa).  Kolmen päivän tapahtuma on erittäin
sopiva, tällöin riittää aikaa hauskanpitoon. Etappien pituudet ovat sopivat, hyvinkin erilaiset miehistöt voivat nauttia purjehduksesta, sopii erityisesti perhepurjehtijoille. Jos Åland
Runt on ainoa kisa, jossa on oikeasti
paljon veneitä, niin minun puolestani
voisi osallistua vaikka joka vuosi.
Haastavin tilanne
Åland runtissa?
Varmaankin kiireinen screacherin
alasaaminen ukkospuuskan osuessa
oman veneen kohdalle toistamiseen
Monirunkovenelehti 2/2008
7
Thomas Hongell hyvän suorituksen jälkeen
viimeisenä kilpailupäivänä. Luonto
antoi jälleen muistutuksen olemassaolostaan. Muutenkin viimeinen
etappi oli haastavin, ei vähiten suurta kärsivällisyyttä vaativien hiostavien tyyniosuuksien vuoksi. Viimeisenä
päivänä käytiin vielä viime sekunneilla ratkaisevaa taistelua voitosta. Tuuliolosuhteet olivat vaihtelevat, ja lopputulokseen vaikutti ratkaisevasti
myös tarkka navigointi ja harkitusti
optimoidut reittivalinnat.
Mukavin etappi?
Mukavin etappi oli ehdottomasti ensimmäinen päivä, kesäsäässä.  Tänä
kesänä varsinkin idyllisesti purjehdussäästä ei ole saanut nauttia turhan usein. Ja on aina mukava aloittaa kisaaminen auringossa.
Åland Runtin merkitys
monirunkopurjehtijalle?
Vuoden 2008 merkittävin kisa, joskin
pieni askel ihmiskunnalle. Suosittelen
ehdottomasti kaikille monirunkopurjehtijoille perheineen, seuraavan kerran toivotaan vieläkin sankempaa osallistumista!
Åland Runt -tunnelmaa Käringsundissa
Fonzien TAXI
0400 400424 tai
050 3920200
Kuljetukset Pikkujouluista,
Juhlista ja Haminoista
ympäri vuoden!
8
Monirunkovenelehti 2/2008
Monirunkovenelehti 2/2008
9
Kari Karpio
LIDINGÖ RUNT
2008
Tein kaupat uudesta veneestä viime vuoden lopulla. Alun perin
veneen piti olla noudettavissa Tukholmasta kesäkuun puolenvälin
kieppeillä, mutta jo huhtikuussa selvisi että aikataulu venyy
vähintään kuukaudella. Mikä pettymys !. Lievittääkseni sitä kysyin
välittäjältä (Corsair Marine Sweden), olisiko mahdollista nähdä
samanlainen härveli Tukholmassa. Ulrich Lindberg kertoi että
ainoa sillä hetkellä Tukholmassa oleva Sprintti aikoo osallistua
toukokuun toisena viikonloppuna järjestettävään Lindingön
saaren kiertoon. Suunnitelma oli selvä hetkessä: lippu Tukholman
aamukoneeseen, kamera laukkuun ja menoksi.
Lindingön saari sijaitsee lähellä Tukholman keskustaa. Siljalla kaupunkiin saapuva ei voi välttää sitä näkemästä, sillä se sijaitsee Värtahamnin
vastarannalla. Lidingö Runt on Tukholman alueen avoimista kilpailuista kaikkein suosituin. osallistujia on
yleensä 300 - 400. Lähtöjäkin on tois-
10
ta kymmentä: ensimmäiset kymmenen aikaa aamulla ja viimeiset puolelta päivin jolloin osa nopeimmista
veneistä saattaa olla jo maalissa.
Tiheämpääkin tahtia voisi pitää mutta radan varrella on sen verran ahtaista paikkoja että siitä voisi syntyä katastrofi.
Monirunkovenelehti 2/2008
Multeja oli tänä vuonna yli kuusikymmentä jakaantuen neljään luokkaan: lys yli 2.0, alle kaksi ja yksityyppiluokkina Formula 18 ja Hobie 16 katit. Lyssiä ei kuitenkaan pidä sekoittaa meillä ja esim. Tanskassa käytettyyn lyssiin vaan kyseessä on
ns, SweLys joka ei multien kohdalla
ole ollenkaan järkevä. Mittaluvut on
nostettu tahallaan pilviin että voitaisiin laskea kaikkien veneiden lys aika
lopullisiin tuloksiin ja osoitaa että eihän ne multit pärjää. Toisaalta multeja on jo niin paljon länsinaapurissa
että yhtä hyvin ne voisivat kilpailla
omalla säännöllä (esim. Multi 2000,
Texell). Jostain syystä paikalliset multipurjehtijat haluavat että säännössä
on sana lys edessä.
Kilpailu starttasi aurinkoisessa ja lämpimässä säässä (+27), valitettavasti
tuuli kuitenkin puuttui lähes kokonaan. Ensimmäisenä linjan yli kellui
ns. formula veneet, 3 60-jalkaista trimaraania ja parille jalalla pidennetty
formula 28 trimis. Kymmen minuuttia myöhemmin alhaisemman mittaluvun omaavat kakkosryhmän multit. Seurakunta oli varsin sekavaa, Akatteja, muutamia isompia Hobarei-
Monirunkovenelehti 2/2008
11
RESULTATLISTA LIDINGÖ RUNT 2008
START 0 10:00 SIGNAL Å = svarta/vita trianglar Klass/typ Nr Namn Rorsman FORMULA 30 28 XOZ Linderson Torbjörn OPEN 60 HiQ Andersen Andréas OPEN 60 Spirit of Titan Nylöf Fredde ORMA
60 LAKOTA af Forselles Fredrik ta, Tornadoja sekä huomattava määrä erikokoisia Dragonflyita ja Corsaireita. Oli ilahduttavaa huomata
että joukossa oli kotimaista väriä: Pena Paatola miehistöineen oli raahannut Pohjantähden Jyväskylästä saakka kauden ensimmäiseen purjehdukseen. Täytyy todeta että kavereita ei
voi yrittämisen puutteesta syyttää,
harva viitsisi nähdä niin suurta vaivaa 17 mailin kilpailun takia. Hatun
nosto Jyväskylän suuntaan !.
Itse kilpailua oli vaikea seurata maista käsin. Välillä joku sai vireen kiinni ja spurttasi näyttävästi joutuakseen hetken kultutta tuulitaskuun,
muiden mennessä kevyesti ohi. Pari
ensimmäistä tuntia meni kilpailijoilla
reikäisessä tuulessa ja näytti siltä että
tulossa oli todella pitkä kisa ajallisesti.
Tuuli kuitenkin heräsi ja taisi nousta
12
parhaimmillaan 7 m/s paikkeille. Kävin välillä suorittamassa henkilökohtaista muonahuoltoa ja kun löysin
maalilinjan oli jo formula 60 trimaraani HiQ sen ylittänyt. Melko ylivoimainen voitto, muut saman luokan veneet tulivat vasta puoli tuntia
myöhemmin. Pienemmän multiluokan nopein oli hormoni Tornado BS
25. Suurimmasta yllätyksestä vastasi kuitenkin modifioitu Drangonfly
25 Silver joka taisi tulla seitsemäntenä veneenä maaliin jättäen taakseen
suorissa ajoissa mm. formula 18 katit. Kieltämättä kelpo saavutus. Pohjantähti oli luokassa suurin piirtein
puolenvälin paikkeilla ja kipparia lainatakseni “ mitään ei voitettu mutta
eikä hävitty”. Sen verran taisi kuitenkin jäädä hampaankoloon että saattavat osallistua vielä uudestaan. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla Pohjantähden uutta yritystä.
Monirunkovenelehti 2/2008
Kaikkiaan Lidingö Runt on mielenkiintoinen ja värikäs tapahtuma. Mikäli haluaa verrata omaa vauhtiaan
isomassa fleetissä antaa Lidingö Runt
sille oivat puitteet.
Niin, tulihan se odottamani vene
maaliin kun olin aikani odotellut
mutta siitä ja muustakin uuden veneen kuvioista seuraa artikkeli joskus
myöhemmin.
START 1 10:10 SIGNAL A = vit/blå tvåtungad
Dragonfly 25 101 SILVER A-CAT 16 - SEAON 96 3 HUMMINGBIRD Corsair 28cc 204 SERENITY Dragonfly 800 R 257 GLIDER BS 25 137 Dragonfly 920 XTR 144 LIBELLE CORSAIR 31
xtr 279 CORSAIR 36 7 FALCON CREST
SEAON 96 4 ARANÉA WETA 50 GORGO FLEURET FIN 88M POHJANTÄHTI HOBIE CAT 21 Blå Gåshaga Blå GEPARD XL 11 ACINONYX Corsair Sprint 750 73 ADRENALINE CORSAIR 28R 189 CORISCO A-CAT 44 TORNADO S 193 TORNADO HOBIE FX ONE 17 Bill & Bull HOBIE 20 FOX 146 HOBIE CAT 21 Röd Gåshaga Röd HOBIE CAT 21 Vit Gåshaga Vit A-CAT 18 ARGON Dragonfly 800 205 VILDA Dragonfly 26 111 SKREDDAR\´N TORNADO S 204 KATTASTROF ORSAIR 24 428
Edgren Fredrik Fröjdh Håkan Grim Henrik Lidén Johan Björklund Johan Sagerman Björn Karlsson Rolf Versteegh Harald Lövdén Magnus Leander Mats Lindberg Ulrich Paatola Pentti Wästberg Richard von Euler Gabriel Torkelsson Frid Örjan Hörwing Joakim Dahlberg Urban Lindgren Stefan Bodin Carl Almén Anders Capitello Pedro Minerskjöld Maxim Groth Magnus Bergelv Niklas Löfgren Åke Klubb ASSS NSYC KSSS KSSS LYS 2.18 3.38 3.11 3.16 Mål 13:20:48 12:32:31 13:01:19 13:08:07 Segl tid 03:20:48 02:32:31 03:01:19 0
03:08:07 Korr tid
07:17:45
08:35:30
9:23:54
09:54:27
LSS UKF UKF GBK TÄBK ÅBS VIBK KSSS KSSS LSS KSSS JVS VIBK BOBK LSS LSS SUB KSSS LSS EBK BOO BOO KSSS KSSS SÄBS WISS 1.71 1.88 1.82 1.58 1.64 1.98 1.70 1.82 1.75 1.89 1.29 1.70 1.80 1.52 1.58 1.60 1.78 1.80 1.61 1.79 1.80 1.80 1.78
1.62 1.58 1.80 13:34:11 13:29:30 13:40:44 14:13:20 14:05:45 13:26:34 14:13:01
14:04:43 14:15:34 14:00:28 15:50:45
14:34:35 14:21:02
15:11:49 15:01:08 15:09:59 14:39:42 14:51:07 15:27:11 15:29:48 DNF
DNF
DNF
DNF
DNF
DNC C
03:24:11 03:19:30 03:30:44 04:03:20 03:55:45 03:16:34 04:03:01 03:54:43 04:05:34 03:50:28 05:40:45 04:24:35 4:11:02 05:01:49 04:51:08 04:59:59 04:29:42 04:41:07 05:17:11 05:19:48 05:49:09
06:15:04
06:23:32
06:24:28
06:26:38
06:29:12
06:53:08
07:07:11
07:09:45
07:15:35
07:19:34
07:29:48
07:31:52
07:38:46
07:39:59
07:59:58
08:00:04
08:26:01
08:30:40
09:32:27
Monirunkovenelehti 2/2008
13
Tämä tarina on
tosi osa 8
Pekka Jaakkola
Konehuoneen luukut ovat pintakäsittelyä vailla, tässä päältä ja alta katsottuna.
En millään malttanut olla kokeilematta alustavasti kalustettua mittaritauluakin. Sitäpaitsi tämähän on
koko homma huvittelua. Reikään
vasemmalla alakulmassa tulee LCD
näyttö, johon logiikka lykkää kaikenlaista sekalaista tietoa, osa NMEA
väylältä.
Jutun aiemmat osat ilmestyivät Monirunkovenelehdissä 4/2000, 4/2001,
1/2003, 4/2003, 4/2004, 4/2005, 4/2006 ja 4/2007.
Syksyllä mittailin isonpuomin nivelen
ja säätököysien etäisyyksiä purjeneulomoa varten. Puominivelen muodostaa pultti maston ympäri laminoidussa paksuseinäisessä rst-putkessa, D-sakkeli parin rälläköidyn reiän
läpi ja toinen pultti puomissa poikittain, kaikki 12 millistä rostaria. Kahdessa keskimmäisessä väliseinälevyssä puomihelassa on lasikuitulevyn sisään laminoitu lisäksi kolmen millin
RST levy, joka ulottuu yläkulmaan
asti. Helan yläreunan pienempään
poikittaiseen läpipulttiin tulee isonpurjeen halssikulma ja käsin sidottava kolmosreivi. Ykkös- ja kakkosreivit
ovat ohjaamolle vedettyjä yhden köyden reivejä, joita ohjaa puomin sisällä
kulkeva taljamekanismi.
Piti sahata auki konehuoneiden luukut, kun olin jo unohtanut miltä siellä näytti ;-)
Taas tuli lisää reikiä entisten lisäksi. Edessä ankkuriboksi ja sen takana
ketjuboksin tarkistusluukku.
14
nauhalla vahvistettuja. Laitoin sisään
vesianturit vuotojen varalle. Koska
laatikot ovat irrallisia, ei johtoja oikein voi vetää roikkumaan. Ratkaisin ongelman juottamalla antureiden
johtojen päihin pronssiset kampanaulat, joiden päät pistävät juuri ulkopinnan tasalle. Terävillä koetinpuikoilla saa varmaan kontaktin mittauksen ajaksi maalauksenkin läpi.
Ohjaajan tuolin jalusta on korkeussuunnassa säädettävä, ellei nyt sitten
satu juuttumaan kiinni...
Ruorimies voi myös halutessaan seistä viereisellä penkillä, bimini loppuu
suunnilleen sen sisälaitaan. Moottorien kaukosäädöt on nostettu seinälle käden ulottuville.
Konetilan luukkuihin tehdään vähän
sisäänvetoa askelmaksi.
Mastokengän jalusta on täyttä tiukkaa koivuvaneeria. Tässä ei jostain
syystä painossa säästellä. Kuitua ja
epoksia tietysti päälle.
Tuoli on kahden istuttava ja reisituet ovat saranoidut, jolloin voi ohjata
myös puolittain tai kokonaan seisten.
Valmistaja Ergo Oy, Tampere.
Perämoottoreiden telineet ovat puuta, balsalevyä ja lasikuitua, sekä tietysti epoksia. Liiottelua tai ei, vähän
laitoin suunnattua kuitua balsalevyn
reunoille täytespaklauksen alle. Telineet kulkevat pystysuunnassa jaluskiskojen neljän liu’un varassa taljan
vetäminä.
Keittiön laatikostot koostuvat melkoisesta kasasta vaneerinkappaleita.
Etusarjat on repäisty suoraan kaapin
seinästä.
Monirunkovenelehti 2/2008
Kamerakin vaihtui, entinen kun sanoutui irti lähes 5000 kuvan jälkeen.
Minä en niitä kaikkia ottanut, näkisittepä vaimon kukka- ja puutarhakuvakokoelmat ;-)
Akuille piti kyhätä jonkinlaiset jalustat. Akkukotelot suunnittelin tehdä
itse, mutta jotenkin päätyi ostoskärryyn pari muovista koteloa akkujen
hakureissulla Biltemasta.
Tuoli on kohtalaisen korkealla, koska ruorimiehen on nähtävä katon
yli. Kaasupullokotelon kannen korkeuteen tulee jalkojen alle taso tai ritilä. Yläpuolelle todennäköisesti teen
piirustusten mukaisesti jossakin vaiheessa biminin eli aurinkokatoksen
kevyestä komposiittirakenteesta. Sen
ja kajuutan katon väliin jää vähintään kolmisenkymmentä senttiä, josta ruorimies näkee eteenpäin. Ehkä
eteen jonkinlainen sprayhood sääsuojaksi, muovia tai tuulilasi akryylista,
katsotaan sitten.
Seuraavaksi jatkui peräsinten viimeistely. Takareunaan oli upotettu piirustuksissa lasikuituvahvike. Nurkissa pyöri maston jäljiltä hiilikuitusuikaleita, eiköhän se kelpaa lasikuidun
korvikkeeksi. Kuvassa on samalla menossa epoksi-grafiitti-puuvillakuitupiituhka seoksesta tehtävien peräsinlaakereiden valu, siksi peräsin on laatikon väärällä eli yläpuolella. Täyspitkällä akselilla saa taatusti ylä- ja alalaakerin rihdattua linjaan.
Pitkään keskeneräisenä roikkuneet
peräsinlaatikot saivat sisäänsä peräsimen akselin suojaputket, joka ympäröitiin spakkelilla ja kuitua varmistukseksi päälle. Olipas vaikeaa löytää
60mm muoviputkea, 50 ja 75mm
kyllä oli joka paikassa. Lopulta löytyi
sopivan kokoista salaojaputkea. Reiät
tukkii ympäri tuleva spaklaus.
Suojaputkien jälkeen laatikot voikin
sulkea. Viimeinen aukko jää sisäpuolelta kolmiolistojen varaan, kuten otsalevytkin. Muut ovat sisäpuolisella spakkelipyöristyksellä ja lasikuitu-
Peräsinlaakereiden valu onnistui aika hyvin. Vain pari pienehköä rotankoloa piti jälkikäteen paikata. Mössöt sai pursotettua kapeaan rakoon
tyhjään kansimassatuubiin täytetyllä
epoksi-spakkeliseoksella. Tyhjät tuubit oli Pepe laittanut talteen, onneksi,
parikymmentä vuotta aikaisemmin,
kiitoksia. Takana oli ohuesta muovilevystä sahattu rengas topparina ja
teipattu peräsinakseli sisämuottina.
Tähän rakenteeseen uritettu kurkkutorvi suojaputkena oli hyvä vaihtoehto. Laakerit pysyvät taatusti paikoillaan ilman eri kiinnityksiä.
Monirunkovenelehti 2/2008
15
ka suorat pinnat ovat helposti mitattavissa. Pyöristys lopuksi käsivaralla
nauhasantaajalla.
Lisää palikkakasoja koottuna: kylppärin ja perähytin irroitettavat kaapit
peittävät taakseen akkukotelot kummassakin rungossa. Ajattelin selvitä
kahdella 110 Ah:n akulla.
Salongin pöydän jalkaan tulevan astiakaapin irtohyllyt on ripustettu
mikropalloseos spakkelista tehtyjen
kannakkeiden päälle. Spaklauksen
aikana pakkausteippi esti vaneerihyllyjen pysyvän kiinnityksen. Hunajakennolevyt ovat kiinteitä. Kaksoisovet tehdään kuusivaneerista.
Pehmeä havuvaneeri oli tasapaksuista viiluista tehty, joka helpotti suoran
pinnan tekoa.
Väittäisin, että ne ovat aika saman
muotoisia näin puolitekoisinakin.
Vaneeriviilujen saumat toimivat hyvin korkeuskäyrinä pyöristettäessä.
Korkeimmalle kukkulalle tulee vähän lisäpyöristystä spakkelista ennen
viimeistelyhiontaa ja lasikuitua. Alareunat pyöristetään vasta lapojen pintakuidutuksen jälkeen.
Peräsimien karkea muotoilu aluksi
suorina pintoina konehöylällä, osin
käsihöyläkin oli tarpeen.
Lappeiden kuidutus molemmin puolin. Jättöreuna saadaan teräväkulmaiseksi vetämällä se suorana yli takareunan vahvikkeen eli hiilikuitukaistan.
Laminoinnin pinnalla oli repäisykangas antamassa tasaisempaa pintaa.
Alaosa kapenee suoraviivaisesti ja etureunassa on 45 asteen viisteet. Tällä tekniikalla saa molempiin peräsimiin suunnilleen samat muodot, kos16
Monirunkovenelehti 2/2008
kanssa. Taivuttamalla saa taas täysin
saumattoman muodon.
Välillä vähän kevyempää askartelua:
tämän logiikan on tarkoitus ohjata mastonhuipun kääntöalustaa, että
saadaan purjehdusvalot ja tuulimittarin anturi pysymään suunnilleen
menosuuntaan, vaikka mastoa käännetäänkin. PIC16F628 soic ja vähän
oheissälää. Aluksi ohjaus mittaritaululta kytkimellä, mutta kaksi digitaalimagneettikompassiakaan ei ole
mahdoton ajatus. Ne kun maksavat
muutaman kympin valmiina digiohjattavana moduulina.
Laiskan miehen vastine alipaineprässäykselle: repäisykangasta ja ronskisti teippiä parin jousipuristimilla kiinnitetyn kovalevypalan lisäksi. Liuotteeton (Non solvent) epoksi kun ei
kutistu kovettuessaan ja sen tähden
pelkkä kontakti riittää.
Muutama hassu metri liukuovien listoja vei raakalankusta tehtynä koko
viikonlopun. Sahaus, höyläys, sahalla urien aihiot, käsiyläjyrsimellä urien
viimeistely, kulmien pyöristys myös
yläjyrsimellä.
Tämän näköinen siitä tuli. Alustava
testaus antoi normaaleja elonmerkkejä CPU:lta ja darlingtonin ohjaus toimi kuin pitikin. Kaikki lienee kohdallaan. Soic pintaliitospiirin pinniväli on 1,2 mm, nenä on vaarassa juotoshommissa vaikka otsaluuppi onkin käytössä.
Biaksiaali suunnattu kuitu taipuu uskomattomalle mutkalle pienellä houkuttelulla. Akselin reijän sai venyttämällä kudosta ja etureuna taipui täysin saumattomasti sidelankojen varassa. Saksia tarvitsi vain ulkoreunojen siistimiseen. Tämä oli alunperin
suora kangaspala!!
Ylälistassa on pari senttiä syvät urat,
alalistassa sentin verran. Neljän millin vaneerista tehdyt liukuovet saa
nostamalla uriinsa. Sivupöytien ylälistat toimivat samalla tasopinnan
reunoina.
Tähän joutui uhraamaan teippiä vähän enemmän voimakkaasti kaartuvan reunan takia. Pari hassua peräsinlapaa ja tunteja niihin upposi melkoisesti, kaikki ovat kuitenkin hyvässä tallessa.
Eipäs ollutkaan kaikki isot osat tehty! Targakaaren ylätaso vielä puuttui.
Suulakepuristettu rakennuseristyslevy sahattuna 12 mm laudoiksi on aika
hötöä. En kyllä käyttäisi kantaviin rakenteisiin. Päätykappaleet ovat alkuperäistä 30mm levyä ja sahattu poikittaisurilla ¾-osa syvyyteen. Spakkelia uriin ja karkeaa muottia vasten kovettumaan muotoonsa. Keskiosaa pitää muodossaan kaksinkertaiset spakkelilla toisiinsa liimatut reunat ja päälle tuleva lasikuitu.
Päähän tein tarttumakahvat, josta on
hyvä ottaa tukea aallokossa peräportaille mennessä. Tukijalkojen välissä
on muoviputki ja sen päälle tulee
suunnattua kuitua jäykistepalkiksi.
Putkeen saa myös sähköjohdot siististi suojaan.
Päistä putki taipuu sen verran vahvasti, että piti tehdä sahalla halkioita taivutuksen helpottamiseksi. Aluksi spakkeliliimaus ja vaneeriliuskoilla sekä
lisäpainoilla puristusta päälle. Targakaaren muoto seuraa katon muotoa. Muotti onkin tehty kattomuotin jämistä, jotka laitoin talteen tätä
varten. Voi olla että bimini tehdään
vielä lähes samalla muodolla, katsotaan sitten.
Siinä se on kuituvalmiina yläpuolelta katsottuna.
Sisäkulmien pyöristys spakkeli auttaa
myös aluksi muotoa pysymään kohdallaan. Keskiosassa tasoa on upotus
aurinkokennoja varten.
Peräsimien alareunaan myös kuitua,
osin siis kaksinkertainen lappeen
Monirunkovenelehti 2/2008
17
hjeissa suositeltiin taustan jättämistä
osittain auki jäähdytyksen varmistamiseksi, oikaisin alustaa hiukan spakkeliraidoilla. Ne jättävät aurinkokennot koholle ja samalla alapuolta
saa myös tuuletettua.
Ja alapuolelta
Kohtapuoleen pääseekin ulkotiloihin
hommiin, kun lämmöt nousevat vielä
vähän.
Alustan kaarevuus on juuri sallituissa rajoissa metallirunkoisille aurinkokennoille. Koska niiden asennuso-
Kommentit ja hyvät neuvot: email
[email protected]
 
sctl ranking 2008
18
Monirunkovenelehti 2/2008
venerekisteri 2008
N:o Nimi
tyyppi
suunnitelija
rak.vuosi Nykyinen omistaja
Seura
1
Mau-Mau
katamaran
R. Karpio
1959
Venettä ei ole enää olemassa
3
Yoki-Mono
katamaran
R. Karpio
1968
Venettä ei ole enää olemassa
5
Mira
Cross24
N. Cross
1969
6
Duo
Hirondelle
1974
7
Duett
Hirondelle
C. Hammond
1970
Jarno Sarnikorpi
HUS
8
Octopus
Calypso
A. Simpson
1971
Harri Hienonen
9
Atalante, ent. Katinka,
ent. Pohjantähti
Iroquis
A. Mac Alpine Downie
1972S ten Sjögren
Naantalissa
10
Nerissa
katamaran
1972
11
Taaroa
katamaran
Korttila&Karpio
1972
12
Ohotea
Trimaran
R. Karpio
1971
Leo Manninen
HSK
13
Salt
katamaran
Karpio&Rikama
1973
15
SailCat
Snowbird 32
F. Pelin
1977
16
Tuu-Tikki
Hirondelle
C. Hammond
1973
17
Tusitala
Hirondelle MK IIC. Hammond
1973
Kim Kaustell
18
Chinook V, ent.
Bikini, ent.Manana Hirondelle Mk I C. Hammond
1974
Erwin Fischer
Kiviniemi
20
Maya II
Iroques
A. Mac Alpine Downie
1974
22
Rosvo-Roope I
Buccaneer 24
J. Pietiäinen
1969
Joutsa
23
Vetehinen
Buccaneer 24
1975
Hamina
25
Arkkienkeli
katamaran
J. Pölkki
1975
26
Marihiki
1975
27
OY
Trimaraani
Venettä ei ole enää olemassa
28
Tehani
katamaran
Lappalainen&Karpio
1977
29
Tursas
Trailertri 680
1979
30
Negrita
Nimble
Piver/Karpio
1977
Holtman
31
Vanessa
Tri
R. Karpio
1978
32
Trigon
Tri
R.&K. Karpio
1982
Pekka Miettinen
ESF
33
Freyia
Bobcat
34
Selina, ent OK
Buccanneer 32 L. Crowther/Karpio
1980
L. Selin
35
Piver
1958
M. Brenner
NJK
36
Rani
37
Menopeli
Tri
T. Rantanen
1981
Tuomo Rantanen
VP
38
Triona, ent. SlowfoxTrident 27
B. Quorning
1979
Myyty Ruotsiin 2002
39
Hämähäkki II
A.Simpson
Portugali
40
Pii
Snowbird muun.
1982
41
Amanda
Poly-katamaran Warram
1982
42
Newcat
1984
43
Hobie Cat 18
1984
44
Fata Morgana
ent. Syndikatti
Katamaran
R. Laine
1985
Simo Makkonen
EPS
45
Lost & Found,
ent. Rauma Repola Tri
R. Karpio
1984
D. von Flittner
NSS
Monirunkovenelehti 2/2008
19
46
Sini
Minicat
47
Hobie Cat 16
1985
48
Vesipeto, ent.Trio Pinta
I.P. Nielssen
1975
J. Lipasti
Smer
49
Marakatti
C-kat
1972
I. Ketola
saimaa
50
Linta, ent. Kaarina,
ent. Selina
Pinta
I.P. Nielssen
1972
Marco Rosengren
Tampere
51
Vesihiisi, ent Lentävä Matto,
ent. Soucoupe volante
My Cat
L.Oudrup1986
Mika Koski
52
Viadana
Tri
R. B. Harris
1986
53
Wenda
Snowgoose 37
1986
54
Hobie Cat 16
1984
55
Dispans 52 kat.
1972
56
Barbara
Hobie Cat 16
1986
57
Balacehe
Snowbird
1986
Myyty Ruotsiin (Göteborg) 2001
58
Fanda
tri
R.Karpio
1987
Jukka Järvinen
59
Scorpion
tri
H. Koskela
1988
60
Doublesse
Guycat 130
G. Lönngren
1984
Markku Putaja
61
Ilolintu
Dragonfly 800 B. Quorning
1988
Jukka Holopainen
62
Hobie Cat 17
1988
63
Ipajapu
Katamaran
L. Jämsä
1989
myyty Norjaan
64
RK-Tek
Crocodile F28 N.O Nielsen
myyty Viroon
65
Catina
Katamaran
1973
Haakon, Mäkilä
FS
66
Rosvo-Roope III Micro-Kat one-off J. Pietiäinen
1991
Myyty Saksaan
67
Elisabeth II
Maldives
1991
Myyty Ruotsiin
68
Emilia III
Maldives
1991
Myyty Italiaan
69
Mira 35
Mira 35 kat.
1994
70
Dione
Snowbird 32
1975
Robert Hagström
IVK
71
ent. Killer Loop
FanTan26 Mk2
1996
Ulla Kulju ja Miikka YlikoskiKotka
72
Macarena
Tri
1996
73
Tarantella, ent. Loutec Micro-Tri
Karpio
1998
Kauko Kanerva
74
Bonito
Blue 2
1987
75
Agrion
Tri
Peignet
1982
myyty Ruotsiin
76
Päivänsäde
One Off tri
R. Laine
2000
Jukka Kallio
KVP
77
Trimie
Dragonfly 25
B. Quorning
1986
Myyty Ruotsiin
78
Forsale
FanTan26
1999
Jonny Mattson
Loviisa
79
Micro-Tri
T. Troberg
ESF
80
Küpsis
F40-tri
vPeteghemPrevost
1988
Myyty Ranskaan
81
TIKI 21
J. Wharram
2000
82
Meriuikku III
Dragonfly 920 B. Quorning
2000
Teemu Uimonen
LPS
83
Lauha
Tener Cat 5
L. Jämsä
2000
L. Jämsä
WS
84
Pirske
Pixie Cat
1999
I. Ketola
85
Flyver’n
Trident 27/31 B. Quorning
1978
Martin Hildebrand
HSK
86
Seacat
Athena 38
2001
J. Niemi
BSF
87
Scarab
Scarab 680
Kendrick
2002
Kari Nordström
88
Pohjantähti
Fleuret I.P Nilsen
1977
Pentti Paatola
JVS
89
Silver Dolphine
Athena 38
1998
90
?
katamaraani
2000
Jukka Hörkkö
Turku
91
Mirri II
Firebird
Martyn Smith
1989
Martti Halminen
RPS
92
Blodughadda
Tobago 35
1997
Tom Tötterström
HSK
93
Trou Noir
Pulsar 30 Baltic E. Lerouge
2002
Jukka Jousjärvi
HSK
20
Monirunkovenelehti 2/2008
94
Be Inspired
Baltec 49 RC
2002
95
Nefertari III
Belo 33
Bertil Lorentzson
1988
96
Fearless
SolCat 18
1985
97
Kinie-Ger
Cosmos 1100
2003
98
Pirskatti
Cosmos 1100
99
Evita
Iroquois Mk I
1962
100 Wiking
Catalac
1979
101 Kiva
Dragonfly 920 Extreme
102 Chili
HP 680
1989
103 Nieida
Pinta 33
104 Kapal
Roger Simpson
1993
105 Elisabeth III
Athena 38
2000
106 Helinä
Outremer 40
1991
107 Annamare
Lagoon 440
2006
108 TriAnna
Dragonfly 1000
1993
109 Sterna Paradisaea
2006
110 Blue Moon
VIK 140
E. Lerouge
2006
111 Rosvo Roope V
Katamaraani
Jukka Pietiäinen
2008
200 Tyytikki
Corsair 28 CC
2005
202 Chinook VI
My Cat
1985
996 Rebel
Catharsis 33
T.Halme
2005
10785 Flying By
Farrier F31
Ian Farrier
1993
087
Sprint 750
Corsair Marine
2008
Nina-Maria
Shuttle 28
John Shuttleworth
2002
Baltec Finland
NSS
Tero Nenonen
HSS
Robert Hagström
IBK
Keijo Niemistö
KLV
Pekka Jaakkola
LPS
Anita ja Carl-Olof Granfelts HSS
Sonja Ring
YP
2004
Myyty Ruotsiin
myyty Hollantiin
Mikko Syrjänen
Smer
Seppo Y. Särekoski
SV
Pekka Narko
HSK
Jukka Kallio & Jean Gordon BS
Teemu Uitto
LPS
Mika Harju
Saaristomeren PS
Björn Lax
WSF
Kai Linko
WS
Jukka Pietiäinen
YVK
Tapio Palva
BSS
Sture Erickson
WSF
T. Hongell
BSF
Jari Vanhala
JVS
Kari Karpio
YVK
Pekka Sarnikorpi
HUS
Monirunkovenelehti 2/2008
21
jäsenrekisteri 2008
Aalto
Pekka
Alhonsuo Jouko
Best
Andy
Ehrola
Pasi
Ennoila
James
Enocsson Micke
Erickson Sture
Fischer
Erwin
Flittner von David
Flittner von Maija
von
Nicolas
Forsström Tom
Granfelt
Bror-Eric
Granfelt
Carl-Olof
Gustafsson Erkki
Gustafsson Jörgen
Haapanen Antti
Hagström Robert
Hakala
Petri
HakkarainenArto
Halme
Terho
Halminen Matti
Halonen Antti
Harja
Henrikki
Hatjasalo Juha
Heimberg Anders
Heinonen Arttu
Heinonen Lasse
Helsingius Wilhelm
Henttu
Jukka
Hiismäki Tuomas
Hildebrand Martin
Hongell
Thomas
HumalainenTimo
Hyttinen Raimo
Hyvärinen Esa
Iiskola
Antti
Inkala
Arto
22
Isännänraitti 4 A 8
Meri-Rastilan tie 21 E 63
Kalliorinne 29
Tuomaksentie 36
Lutherinkatu 8 C 42
Riihikalliontie 37
Hovrättsesplanaden 5 A 1
Kutukuja 3
Melkonkatu 3 C
Pohjavedenkatu 12 F 41
Svinhufvudintie 8 A 12
Lauttasaarentie 21 A 16
Ramsaynkuja 8 F 25
Roihuvuorentie 1 C 16
Lintuniementie 451
Ruusunmarjapolku 1
Kaarlenkatu 15 B 42
Degerövägen 9
Laivuritie 6
Tehtaankatu 6 B 26
Mutalahdenpuisto 3 B 43
Jäkälätie 7 B 11 Puromäki 16
Kaijonharjuntie 43
Särkiniementie 11 A 6
Pakilantie 18 A 326
Pättiniemenkatu 15 A
Kölitie 3
Klasesvägen 115
Antskogintie 30 E 4
Pikkuympyränkatu 7 A 4
Agricolankuja 6 C 68
Eidisvägen 261-8
Mäntykuja 2
Lohenpyrstö 4 D
Kiilamäki
Linnsiatenkatu 9
Muurahaisentie 14
Monirunkovenelehti 2/2008
08600 Kotka
[email protected]
00980 Helsinki
[email protected]
02270 Espoo
[email protected]
49860 Klamila
00100 Helsinki
[email protected]
02420 Jorvas
65100 Vasa
[email protected]
90810 Kiviniemi
[email protected]
00210 Helsinki
00980 Helsinki
[email protected]
00570 Helsinki
[email protected]
00200 Helsinki
[email protected]
02780 Espoo
[email protected]
00820 Helsinki
52420 Pellosniemi [email protected]
06100 Porvoo
[email protected]
0050 Helsinki
[email protected]
10160 Degerby
[email protected]
41800 Korpilahti
[email protected]
00140 Helsinki
[email protected]
48100 Kotka
[email protected]
00730 Helsinki
[email protected]
04130 Sipoo
[email protected]
90570 Oulu
[email protected]
00210 Helsinki
00630 HELSINKI
33270 Tampere
[email protected]
00870 Helsinki
10600 Ekenäs
[email protected]
10470 Fiskars
[email protected]
49400 Hamina
[email protected]
00530 Helsinki
[email protected]
07390 Suurpellinki [email protected]
52700 Mäntyharju
87700 Kajaani
[email protected]
03100 Nummela
01640 Vantaa
02770 Espoo
[email protected]
Jaakkola
Pekka
Johansson Juha
Jousjärvi
Jukka
Jurilo
Heikki
Jämsä
Lasse
Järvelä
Hannu
Kaarte
Pertti
Kaipio
Olavi
Kallio
Jukka
Kalliomaa Kari
Karpio
Kari
Kaustell
Kim
Kaustell
Olavi
Kauttonen Janne
Ketola
Ilkka
Kolehmainen Ari
Korttila
Pertti
Koski
Mika
Koskimies Klaus
Kostiainen Kalevi
Kostiainen Martti
Kuhmonen Hannu
Kulju
Ulla-Maija
Kurki
Matti
Kurki
Pekka
Kvick
Kai
Känsäkoski Ari
Laakso
Sulo
Lahdenperä Urmas
Laine
Reiska
Laitinen
Sami
Lassila
Tommi
Latto
Soini
Lehtola
Timo
Liljeström Riku
Lindfors
Henry
Lindholm Juha
Lindqvist Kristina
Lindqvist Voitto
Lindstedt Ahti
Linko
Kai
Lipasti
Jaakko
Lohman
Roger
Pirttuharjunkatu 53
15840 Lahti
[email protected]
Santtionmetsäntie 35
23960 Santtio
Meripuistotie 1 C 14
00200 Helsinki
[email protected]
Koidu 19 Kelvingi K.Viimsi V.Harjumaa Est [email protected]
Aurorankatu 13 A 15
00100 Helsinki
[email protected]
Kalliotie 11 A
00760 Helsinki
[email protected]
Albertinkatu 46 C 39
00180 Helsinki
Kaarikuja 1 D 29
00940 Helsinki
Smedsintie 11
10210 Inkoo
[email protected]
Kiillekuja 4 G 81
00710 Helsinki
Aleksis Kivenkatu 52-54 A 2 00510 Helsinki
[email protected]
Hiiskulantie 45 as. 2
03790 Vihtijärvi
[email protected]
Kalevankatu 27 A 10
00100 Helsinki
Landbontie 53
01100 Östersundom
Keskuskatu 43 B 7
42100 Jämsä
[email protected]
Pernajantie 226
07930 Pernaja
Rajakyläntie 44
01280 Vantaa
Haapaniemenrinne 8 A 5 02940 Espoo
[email protected]
Unioninkatu 45 A 14
00170 Helsinki
[email protected]
53E Hillview Avenue #01-10
Hillington Green, 669566 [email protected]
Koskenmäki
04300 Tuusula
Herukantie 11-13 as. 4
52300 Ristiina
Metsontie 35 as. 29
48220 Kotka
[email protected]
Sumujenlaakso
52100 Anttola
Polvitie 6
37560 Lempäälä
[email protected]
Vahannantie 58
33840 Ylöjärvi
Grannarsintie 43
01180 Kalkkiranta Sipoo
[email protected]
Hiidentie 11
02700 Kauniainen
Halkaisijantie 5 E 51
00980 Helsinki
Suonojantie 47
01860 Perttula
[email protected]
Antrentie 18 A
02140 Espoo
Kontiontie 3 A 15
02110 Espoo
Myllylammentie 24
02490 Kirkkonummi
Kurjenniementie 64
46810 Anjalankoski
Sarvastonkaari 13-15 C 12 00840 Helsinki
Kirkkosillantie 58
03400 Vihti
Eilantie 10 B
01420 Vantaa
[email protected]
Kristianinkatu 14 A 2
00170 Helsinki
[email protected]
Takatie 4
07170 Pornainen
Suomelantie 545
03850 Pusula
Aallokko 3 A 16
02320 Espoo
[email protected]
Vasikkahaantie 2 B
02420 Jorvas
[email protected]
Soukanlahdentie 3 A
02360 Espoo
[email protected]
Monirunkovenelehti 2/2008
23
Luukkonen Perttu
Kurkiahontie 10
51420 Harjumaa
Makkonen Simo
Villanella 2
01100 Itäsalmi
[email protected]
Mali
Mikko
Porttiniityntie 7 B
02180 Espoo
[email protected]
Malmgren Ilkka
Vanhaväylä 1 C
00830 Helsinki
Malmgren Markku
Vanhaväylä 1 B
00830 Helsinki
Manninen Hannu
Lauttasaarentie 46 A 10
00200 Helsinki
[email protected]
Manninen Leo
Verkkopolku 7
02230 Espoo
Martikainen Hannu
36120 Suinila
Marttinen Heimo
Hankasalmentie 474
51200 Kangasniemi
Marttinen Seppo
Vanha Hämeenlinnantie 11 A 06100 Porvoo
[email protected]
Mattsson Johnny
Viisikulmio 4
07920 Loviisa
Miettinen Janne
Iivisniemenkatu 4
02260 Espoo
Miettinen Meri
Auringonkatu 8 C 32
02210 Espoo
[email protected]
Miettinen Pekka
Itäportti 1 C 20
02210 Espoo
[email protected]
Miettinen Teemu
Suvisaarentie 68
02380 Espoo
[email protected]
Muikku
Juha
Juurilahti
52300 Ristiina
MustakangasMika
Elinantie 21
33950 Pirkkala [email protected]
Narko
Pekka
Kaukotie 22
04400 Järvenpää
Niemi
Jouni
Leipäläntie 57 A
20300 Turku
[email protected]
Niemistö Keijo
Vuoriharjunpuisto 2
02330 Espoo
[email protected]
Nordström Kari
Sipiläntie 3
15560 Nastola
[email protected]
Nummela Arto
Parsakuja 5
04400 Järvenpää
Nykänen Juha
Maukolan Rantatie 42
16450 Mallusjoki
Nyman
Karl-Erik
Tenalavägen 252
10620 Högbacka
Nyström Patrik
Linnanpellontie 170
04130 Sipoo
[email protected]
Ohinmaa Petri
Puolukkapolku 38
06100 Porvoo
[email protected]
Onnela
Kari
Karviaismäenkuja 4
00700 Helsinki
Orkola
Petri
Metsäkulmantie 332
07830 Pukaro
Paakkonen Jaakko
Koskitie 33 B 17
90500 Oulu
Paatola
Pentti
Kiljanderinkatu 4 B 33
40600 Jyväskylä
[email protected]
Palkama
Heikki
Artturil Kannistontie 7 B 26 00320 Helsinki
[email protected]
Palva
Ilkka
Pohjanpellonkuja 6 B
00780 Helsinki
Palva
Tapio
Jokikatu 53
06100 Porvoo
Parkatti
Tomi
Otsonkallio 3 P 106
02110 Espoo
[email protected]
Petroff
Thomas
Veneentekijänkuja 6 B 21 00210 Helsinki
Pettay
Heikki
Myllymäenkatu 10
06100 Porvoo
Pietiäinen Jukka-Pekka Harustie 6 A 7
00980 Helsinki
Piipari
Heikki
Braahentie 38 A
52300 Ristiina
Poola
Kai
Gerdby Standväg
65280 Vasa
Pullinen
Kari
Viklakatu 10 G 26
80160 Joensuu
Putaja
Markku
Tarkkampujankatu 8 B 35 00150 Helsinki
[email protected]
Rahkonen Valtteri
Kelkkamäki 9 B 4
02610 Espoo
[email protected]
Rantanen Tuomo
Keulatie 2 A 9
00980 Helsinki
24
Monirunkovenelehti 2/2008
Rautiainen Pekka
Halkosuontie 91 C
00660 Helsinki
Ristikankare Lasse
21500 Piikkiö
Rosengren Hannu
PL 92
33101 Tampere
Rosengren Marco
PL 92
33101 Tampere
Räisänen Pekka
Järvenkyläntie 70
21620 Kuusisto
Sallmen
Risto
Liekkikuja 3 B 56
00940 Helsinki
Salminen Timo
Särkijärventie 3 B 4
02140 Espoo
Sarnikorpi Pekka
Hangonkyläntie 47
10940 Hanko
Saukko
Mikko
Vanha Turuntie 75 C 8
02740 Espoo
[email protected]
Saxberg
Petteri
Mustikkamaan telakka PL 8 00570 Helsinki
Selin
Lars
Matinraitti 9 D 28
02230 Espoo
[email protected]
Selin
Roy
Jakomäentie 12 A
00770 Helsinki
[email protected]
Sjöberg
Pelle
Svinögränden 9
02380 Espoo
Sjögren
Sten
Pammotie 141
21250 Masku
[email protected]
Suokivi
Jari
Kasarmikatu 8 A 11
00140 Helsinki
[email protected]
Syrjänen Mikko
Komentajankatu 8 F 44
02600 Espoo
[email protected]
Talsi
Jaakko
Pohj. Lintuvaarantie 18
02660 Espoo
[email protected]
Temonen Harri
Ajurinkatu 3 A 24
02650 Espoo
[email protected]
Tiainen
Teijo
Haapasaarentie 1 E 37
00960 Helsinki
040 7722152
Toivonen Pertti
Nahkiaisentie 58
01480 Vantaa
Troberg
Tommi
Svedjevikintie 48 A
02400 Kirkkonummi [email protected]
Tsutsunen Reijo
Tapanilankatu 20
15900 Lahti
Uimonen Teemu
Talaanrannankatu 6
15150 Lahti
Urala
Reino
Syvälahdentie 338
06950 Emäsalo
[email protected]
Vanhala
Jari
Vainiontie 3
40950 Muurame
[email protected]
Wiedebaum Robert
Westendintie 31 B
02160 Espoo
Viherlahti Kari
Österkullantie 20
03100 Nummela
Viherä
Pekka
Munnuinen
23100 Munnuinen
Vihriä
Matti
Merirastilantie 6 B 31
00980 Helsinki
Väli-Mattila Tero
Runeberginkatu 14
42800 Kotka
Maavirta Taina
Itäportti 1 C 32
02210 Espoo
[email protected]
MainelakeusMerja
Rajala
Anneli
Riley
Antony
Auringonkatu 8 C 32
02210 Espoo
[email protected]
Terävä
Niko
Ylikoski
Miikka
Monirunkovenelehti 2/2008
25
MYYDÄÄN
Nacra Inter 20, vm. 2000.
7.7 x 6.0 m 800 kg. Hp 22.000 €. Isopurje Elvström: retkikunto.
Fokka Elvström Flexline kevlar 2006 + retkifokka elvström.
Keulapuomi (hiilik) + Gennaker Elvström 2006 + Bartels rulla 2006.
Nostimet (dyneema) 2006. Suzuki 4hp 2006. Valot Hella Naviled 2007.
Barberit lewmar 2007. Origo “lämpöpallo” keitin / lämppäri.
Normaalit katsastusvarusteet.
Juha Ahvenlampi, 0400-253549.
Erittäin hyvässä kilpailukunnossa, traileri, rantakärry, 3 fokkaa, 2 genaakkeria,
uusia köysiä yms. Hp. 10.500 €. Vene on Helsingissä.
Lisätiedot (in english) Michiel de Moel, 040-500 3224.
etuliikki 13,26m, alaliikki 6,81m. Hp 750€. Sisäänajettu.
Fonzie / Trou Noir m93 p.0405230424
Flyver’n, Trident 27/31
9.45 x 6.15m. Tilava ja nopea perhetrimaraani. 19.500€. 
Lisätiedot Martin Hildebrand, puh 040-7791818.
Trou Noir
Hinta 55.000 - 85.000 €. Fonzie. Puh 040-523 0424.
Tarantella, Trimaraani K8.
Vm. 1998. R&K Karpio. 8 m x 7 m 0.3/1.3m. Moottori Yamaha 4HD 4-t,
vm2000. Katsastusvarustus, rantakärry, yms. Vene Päijänteellä. HP 11.000 €.
Kake Kanerva 0400-434 495. 
Trou Noir trimaraanin uuden etu- ja takapalkin muotit.
Hp. 1 000 €. Jukka Jousjärvi, 040-5230424
Trou Noir trimaraanin etu- ja takapalkki.
7.70 m maks. leveys, lasikuitu/epoksi/Divinycell. Hp. 5 000 €.
Jukka Jousjärvi, 040-5230424
Pohjantähti
Päivänsäde, cruiser/racer trimaran
Winner of Aland Runt 2004, one-off trimaran 9.10m x 7.25m, built by
professional Reiska Laine, launched year 2000. Hulls made of epoxy sandwich,
beams of carbon fiber carbon mast,carbon boom and carbon bowsprit from
Sailcenter. Sails kevlar Kinberg Sailmakers, mainsail 40,5m2, selftacking jib
14 m2, gennaker. 61m2. Engine 8hp ob, compass, log/depth, gps, autopilot.
Sleeps 3(4), Wallas heater, Origo two flame cooker, watertoilet, solarpanel,
battery. The boat is in good condition and visible in Inkoo. 
New price : 59 500,-euros. Contact Jukka Kallio, +358 40 838 2414.
Alumiinimasto
(Firebird-katin, Proctorin tekemä) pisaranmuotoinen profiili, pituus 11 m, ympärysmitta 50 cm. Paino 69 kg vantteineen. Martti Halminen, 050-3324903.
26
Screacheri 38m2,
Monirunkovenelehti 2/2008
Päijänteen nopein 2003-2004. Fleuret vm.88, kilpavarusteltu daycruiser,
valm. tehdastek. lujitemuovinen Tanskassa. Hintapyyntö 16 500 €.
Pentti Paatola 050-5451608. [email protected]
VIESTI VIROSTA
Olen ollut venealalla jo 15 vuotta; Virossa Balti Helkama Masin yhtiön
venemyyntipäällikkö, myöhemmin Bellboatsin (Bella Veneiden kumppani
Virossa) tehtaan ensimmäinen tuotantojohtaja jne.
2008 kevatkaudella käynnistin oman yrityksen.
Valmistumassa on Ian Farrierin suunnittelema F-22 trimaraani.
Kuvat: http://f-22sail30.blogspot.com
Itselleni rakennan 8-metristä Wharram-tyyppistä katamaraania.
MYYDÄÄN
Dragonfly 25 vm. 1986.
Jos olet kiinnostunut F-22 tai Wharram-sapluunoista yms. ota yhteyttä!
Terveisin, Toivo Kylvet, yachtmaster, Marumeri OÜ, +372 52 71 081
Monirunkovenelehti 2/2008
27
2
Suomen Catamaran ja Trimaran Liitto ry:n
sääntömääräinen
SYYSKOKOUS
pidetään Ravintola Merimakasiinissa
pe 14.11.2008 alkaen klo 19.00
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat:
• hallituksen laatima toimintasuunnitelma ja
tulo- ja menoarvio tulevalle vuodelle
• vahvistetaan jäsenmaksut
• valitaan erovuoroisten hallituksen jäsenten
tilalle uudet
• käsitellään SCTL:n rankingkilpailut
vuodelle 2009
Virallisen osuuden jälkeen epävirallinen osuus,
joka sisältää yleistä ilonpitoa ja pulinaa,
herkullista ruokaa ja juomaa, palkintojenjakoja ja
arvauskilpailu, arpajaiset ym.
Tervetuloa!