energiansäästöviikko

2014
TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41
LEHDISTÖTILAISUUTEEN
TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS
YLEISTÄ
 Kauppa ja Teollisuusministeriön alainen Motiva järjestää valtakunnallisen energiansäästöviikon
 Vuoden 2013 energiansäästöviikko onnistui toimintasuunnitelman mukaan hyvin, ainut miinus







oli asukkaiden vähäinen osallistuminen asukastilaisuuteen.
Olemme ainut kajaanilainen asuinkiinteistöjen omistaja tänäkin vuonna, joka osallistuu Motivan
järjestämälle valtakunnalliselle energiansäästöviikolle
Loiste energia Oy on aikaisempien toiminimien kautta ollut mukana energiansäästöviikolla jo
vuodesta 1996 lähtien.
Vietämme viikkoa yhdessä Loiste- energia Oy :n kanssa turvallisuusasioiden sekä energian- ja
vedenkäytön turhan kulutuksen vähentämiseksi.
Lisäksi me käytämmeTeppanan koulun II-luokkaa tutustumassa energiansäästöön .
Olemme laatineet toimintaohjelman koskien K Oy Kajaanin Pietaria, jota kaikki yhdessä
vaalimalla voimme vaikuttaa asuntojen vuokrien suuruuteen
Kuulumme Kajaanin kaupungin konserniin eli olemme mukana TEM /
energiantehokkuussopimuksessa sieltä kautta
Olemme tehneet Siemens Oy:n kanssa laajan energiansäästöön liittyvän huoltosopimuksen,
säästötavoite 5%
TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS
VIIKON OHJELMA
Perjantai 3.10.2014 klo 12.00
Tiedotusvälineet, yhteistyökumppanit, paikka Loiste-energia Oy, Eko A1, Ahontie, Kajaani
Maanantai - Tiistai 6. - 7.10.2014 kello 09.00– 15.00
Vakuutusyhtiö If:in tilat teemana turvallisuus
Keskiviikko 8.10.2014
klo 13.00-15.00 Monikassa tilaisuus maahanmuuttajille, paikka Kajaanin kaupungin pääkirjasto
klo 18.00-20.00 Avoin yleisötilaisuus, paikka Kajaanin kaupungin valtuustosali
Torstai 9.10.2014 kello 9.00 – 11.00
Teppanan koulun II-luokat (54op), vierailu, paikka Kajaanin Lämpö
Perjantai 10.10.2014 kello 12.00 – 15.00
Toimistohenkilökunta ja huoltohenkilöstö koulutus, Sirius ,
TURHA KULUTUS =TURHA KOROTUS
TOIMINTASUUNNITELMA
Ennakkovalmistelut
◦ vuoden 2013 suunnitelman onnistumisen tarkistaminen
◦ Info, miten?
◦ materiaalien tilaaminen, ei tarvitse
◦ yhteistyökumppanien ja kouluttajien kanssa sopiminen
◦ koulun kanssa sopiminen
◦ turha kulutus = turha korotus, käytetään tekstiä jaettavissa materiaaleissa
◦ Arvontalomakkeen valmistelu yleisötilaisuuteen
 Tiedottaminen
◦ radio tietoiskut / jutut viikolla
◦ lehdistö,
◦ info asukkaille, Pietari lehti
◦ kotisivut, materiaaliin linkki Motivan sivuille
◦ Motivan kautta internet / ekstranet palvelu
◦ tiedottamiseen positiivinen ilme
 Koulutukset
◦ henkilökunta, asukastoimikunnat, maahanmuuttoviranomaiset, asukkaat, kajaanilaiset
◦ kouluttajina eri asiantuntijat
 Tapahtumat
◦ koululaiset Teppanan koulun 2-luokat, tietoa energian säästöstä, vierailu Kajaanin Lämpö

◦

Ks viikon ohjelma
Yhteistyökumppanit
◦ mukaan esim. erilaisten tiedotteiden ja julkaisujen muodossa ja osallistumaan eri tilaisuuksiin
TURHA KULUTUS =TURHA KOROTUS
TOIMINTASUUNNITELMA jatkoa

Motivaatio
 asenteisiin vaikuttaminen
 erilaiset kannustimet, esim. voidaanko vuokria alentaa, jos tulee näkyviä säästöjä aikaisemmin, kuin seuraavana
vuonna

Työkalut
 Pietarin käytössä EMC kulutusten seurantaohjelma ja talotekniikkaan liittyvä rakennusautomaatio ohjelma Desigo
Siemens Osakeyhtiö.
 Lisäksi hyödynnetään kiinteistöjenpitojärjestelmääTampuuri.
 Rakennusautomaation huoltosopimus Siemens Oy
 Loiste Energian omaenergia

Seuranta
 kulutuksia seurataan päivittäin työkaluja hyväksi käyttäen ja tavoitteisiin pyrkien säästöjen osalta. Ongelmiin tartutaan
mahdollisimman pian.
 Edellisen vuoden toimintasuunnitelman toteutuminen huomioidaan
 Erityisesti seurataan maalämpöön muutettujen kohteiden kulutuksia, 7 erillistä rivitalo kohdetta

Materiaali




asiakastilaisuuteen ”kylttejä” , 2kpl yleisötilaisuus
Arvontapalkintoja
Uusitaan Banderolli ja katsotaan uusi paikka Kajaanin kauppakadun yläpuolelle
Kassit logoilla
YHTEISTYÖKUMPPANIT

YHTEISTYÖKUMPPANIT





















Motiva
Loiste Oy, Kauko Kemppainen, Reija Huttunen
Kajaanin Lämpö Oy (kaukolämpö), Marko Saviniemi
Kajaanin Vesi, Juha Nurminen, Markku Piirainen
Huurinainen Oy (jätteiden kuljetus), Matti Huurinainen
Kajaanin kaupunki rakennusvalvonta (lvia-asiantuntija), Allan Mustonen
Oras Oy (hanat), Esa Varho, Hannu Ruuska,
Electrolux (kodinkoneet), Kari Pottonen
Siemens Osakeyhtiö (Rakennusautomaatio ohjelma / kulutuksien seuranta ohjelma, Reino Pesälä ja Jarmo Tamminen
IDO wc-istuimet,Antti Mikkola
Lassila & Tikanoja Oyj, Hannu Tirkkonen
Piiraisen Viherpalvelu Oy, Jouko Piirainen
Mestarimaalaus Seppänen & Toikka Oy, Jarmo Toikka
Airam Oy, Ilpo Laitinen
Eko-Kymppi, Sari Komulainen
Vexve Oy vesimittarijärjestelmä , Seppo Tiilikainen
Tec-Heat, maalämpö, Jörgen Grankulla
NIPE, Hannu Alasimonen
G4S Kajaanin Lukkoasema, Risto Haatainen
Lumon Oy,Timo Tuppurainen
Kainuun Nuotta ry, Nina Korkeala, Anneli Vatula
TURHA KULUTUS =TURHA KOROTUS
TIEDOTUS





- Kainuun Radio
- Radio Kajaus
- Kainuun Sanomat
- Koti Kajaani
- Motivan kautta Internet sivu
TURHA KULUTUS =TURHA KOROTUS
AAMU ENERGIAA
ENERGIANSÄÄSTÖVIIKOLLE