Seutuopiston ryhmät

Pieksämäen Seutuopisto
OPINTOJEN
AARREARKKU
OPINTO-OPAS
2014-2015
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
1
LUKIJALLE
____________________________________________________________________
Pieksämäen Seutuopisto
Oppimisen iloa ja osaamista – meidän kaikkien
omasta opistosta!
Kädessäsi on jälleen palkitun seutuopiston uusin opinto-ohjelma uudelle lukuvuodelle. Taitavat opettajamme ovat koonneet yhteistyössä pieksämäkeläisten
kanssa kattavan tarjonnan ihmiseloa rikastuttavia ja uuden oppimisen haasteita
tarjoavan opintojen aarrearkun.
Turvallisuutta luovien kestosuosikkien rinnalle mahtuu koko joukko uutuuksia
kussakin aineryhmässä.
Tutkimusten mukaan me kaikki voimme paremmin, kun välillä ravistelemme
totuttuja arjen kuvioita ja lähdemme mukaan oppimaan uutta tai osallistumaan
kursseille toisten kanssa.
Opinto-ohjelmassa, opintojen aarrearkussa on tarjolla kursseja kaiken ikäisille,
elinikäisen oppimisen periaatteen mukaisesti.
Olemme saaneet säilyttää opistomme edelleen lähipalveluna, joten pidetään se
sellaisena jatkossakin ja osallistutaan monipuoliseen kurssitarjontaan!
Uutuuksia ja kestosuosikkeja on tarjolla eri puolella kaupunkiamme, keskustassa, kortteleissa ja kylillä. Kaiken tämän lisäksi kursseja on tarjolla kirjastoauto
Rietrikissä eripuolella Pieksämäkeä.
Yhteistyössä on voimaa ja monet kurssit toteutetaankin eri toimijoiden kanssa
yhdessä.
Kiitos kaikille yhteistyökumppaneillemme, taas saatiin yhdessä aikaan monta
hyvää kurssia. Ja kiitos monipuolisesta kurssitarjonnasta kuuluu myös kaikille
kurssitoiveita esittäneille. Avoimessa vuorovaikutuksessa osaamme tarjota sopivia kursseja jatkossakin, resurssiemme mukaan.
Ja huomaathan, että ruuhkien välttämiseksi on jo useana kesänä voinut
ilmoittautua kursseille verkossa juhannuksesta alkaen ja toimistomme palvelee
ilmoittautumisessa kursseille heti elokuun alusta alkaen.
Näin pyrimme entistä parempaan ja joustavampaan palveluun. Voit siis ilmoittautua netissä, puhelimitse tai tulemalla käymään Poleenissa, entiseen,
jo totuttuun tapaan.
Tapaamisiin ja kaikki tervetulleeksi mukaan toivotellen!
Päivi Majoinen
rehtori
2
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
YHTEYSTIEDOT
____________________________________________________________________
OsoitePIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO
Savontie 13, 76100 PIEKSÄMÄKI
http://seutuopisto.pieksamaki.fi sähköposti: [email protected]
Toimisto avoinna
ma, ti, to, pe klo 9.00-15.00
ke klo 12.00-15.00
puh. 0400 855 760, 0400 855 761, 0400 855 800
Opettajat
e-mail: [email protected]
Päätoimiset opettajat
Tekstiilityön opettaja
Kielten suun.opettaja
Teatteritaiteen suun.opettaja
Irene Kalliokoski, puh. 044 588 3427
Satu Radcliffe, puh. 044 588 3429
Jari Tuononen, puh. 044 588 2440
Suunnittelevat tuntiopettajat
Tekstiilityö
Tiina Heinonen, puh. 044 588 3428
Liikunta
Miia Immonen, puh. 044 799 5537
Tietotekniikka
Juha Kalliola, puh. 044 799 5297
Musiikki
Merja Jauhijärvi, puh. 044 799 5298
Erityisliikunta
Jaana Ruuskanen, puh. 044 588 2462
Kuvataidekoulu
Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen, puh. 044 799 5531
Pieksämäen Seutuopisto
Hallinto
e-mail: [email protected]
Rehtori
Päivi Majoinen, puh. 044 588 3420
Toimistosihteeri
Kaija Nousiainen, puh. 0400 855 800
Toimistosihteeri
Marjaana Matilainen, puh. 0400 855 761
Toimistosihteeri
Leena Ritvanen, puh. 0400 855 760
Edessä vasemmalta:
Irene Kalliokoski, Juha Kalliola, Leena Ritvanen,
Jari Tuononen
Takana:
Satu Radcliffe, Hannele Haatainen, Miia Immonen, Kaija Nousiainen, Heli Laitinen, Marjaana
Matilainen, Susanna Tyrväinen, Tiina Heinonen,
Merja Jauhijärvi, Juha Lahtinen
Kuva: Mediapaja
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
3
Pieksämäen Seutuopisto
SISÄLLYSLUETTELO
____________________________________________________________________
Lukijalle......................................2
Yhteystiedot................................3
Opiston työvuosi.........................5
Ilmoittautuminen........................5
Kurssin peruutus.........................6
Kausikortti..................................6
Opintoseteli.................................7
Työttömän alennus......................7
9 – kortti.....................................7
Tiedottaminen.............................8
Kuka voi opiskella.......................8
Opiskelijan tapaturmavakuutus...8
Tarvike- ja materiaalimaksut......8
Todistukset.................................8
Toiminta maahanmuuttajille.......9
Yleisöluennot............................11
Hyvinvointia ja virkeyttä...........12
Taiteen perusopetus..................13
Musiikki...................................13
Teatteri-ilmaisu.........................14
Kuvataidekoulu.........................15
Historia.....................................17
Terveydenhuolto.......................17
Musiikki.....................................18
Muskarit..................................18
Piano.......................................21
Soolo- ja bändisoittimet.............22
Laulu.......................................26
Kuoro- ja lauluryhmät................27
Karaoke...................................28
Bändit ja orkesterit....................29
Esitelmät.................................30
Kielet.........................................30
Ruotsi......................................31
Englanti...................................31
Saksa......................................33
Ranska....................................34
Venäjä ....................................34
Espanja...................................34
Italia.......................................35
Muut kielet...............................36
Yleiset kielitutkinnot.................38
Taitotasokuvaukset...................39
Tietotekniikka...........................40
Järjestökoulutus........................40
Perus- ja jatkokurssit.................40
Sovelluskurssit..........................43
Kuvankäsittely..........................46
Valokuvaus...............................48
Muu tietotekniikka, tietoliikenne..50
Esittävä taide ja kirjallisuus......50
Näyttämötaiteet........................50
Kulttuuri ja kirjallisuus...............52
Muu koulutus............................53
Kuvataide ja muotoilu...............53
Maalaus ja grafiikka...................53
Keramiikka...............................55
Posliininmaalaus.......................56
Lasi.........................................57
Muut taide- ja taitoaineet...........57
Käden taidot..............................58
Tekstiilityö................................58
Erityistekniikat..........................60
Taitopajat.................................64
Tekninen työ.............................64
Erityisryhmille suunnatut kurssit.67
Kotitalous..................................67
Tanssi........................................69
Baletti.....................................69
Zumba.....................................69
Itämainen tanssi.......................69
Paritanssi.................................70
Senioritanssi.............................70
Muut tanssit.............................71
Liikunta.....................................72
Lasten ja nuorten liikunta...........72
Jooga ja rentoutus....................73
Asahi.......................................75
Kuntoliikunta ja kehonhuolto......75
Kuntosali..................................78
Erityisliikunta............................79
Kuntosalit................................80
Vesijumpat...............................80
Salijumpat...............................81
Tuolijumpat..............................82
Voima- ja tasapainoryhmät.........82
Muut ryhmät............................83
Opetus kylillä............................84
P:mäen Seutuopistolaiset ry......85
Julkaisija:
Pieksämäen Seutuopisto
Pidätämme oikeudet muutoksiin
Painopaikka:
Kirjapaino Pieksänprint Oy
4
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
INFO
____________________________________________________________________
OPISTON TYÖVUOSI
Syyslukukausi 1.8.2014 - 15.12.2014.
Pääosa opetuksesta 15.9.2014 - 7.12.2014
Syysloma viikolla 42, eli 13.10. - 19.10.2014
Kevätlukukausi 12.1.2015 - 31.7.2015.
Pääosa opetuksesta 12.1.2015 - 12.4.2015
Talviloma viikolla 10, eli 2.3. - 8.3.2015. Pääsiäisloma 2.4. - 6.4.2015.
Loma-aikoina, itsenäisyyspäivänä, vapunpäivänä ja helatorstaina ei anneta opetusta.
Kaikille kursseille ilmoittaudutaan ennakkoon ennen kurssin alkamista, viimeistään viikkoa ennen kurssin alkamista ellei kurssin kohdalla ole toisin mainittu.
Jatkuva ilmoittautuminen kursseille alkaa ma 23.6.2014 klo 9.00
• internetissä http://www.opistopalvelut.fi/pieksamaki
• toimistolla toimiston aukioloaikoina (Savontie 13)
• puhelimitse puh. 0400 855 760, 0400 855 761, 0400 855 800,
044 799 5346 toimiston aukioloaikoina.
HUOM! Opiston toimisto on suljettuna 30.6.2014 - 27.7.2014
Kurssipaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittautuminen on sitovaa!
Ilmoittautumisen yhteydessä voit maksaa kurssimaksun verkkopankin kautta
tai ottamalla viitenumero ylös myöhempää maksamista varten.
Pieksämäen Seutuopisto
ILMOITTAUTUMINEN
Kurssimaksut maksetaan Pieksämäen kaupungin tilille:
• Suur-Savon Osuuspankki: FI 6753400020077366
• Nordea: FI 9420393800000478
• Danske Bank: FI 2280001600850441
Kausikorttiopiskelija!
Jos haluat kausikortin, ilmoittaudu myös kausikorttiopiskelijaksi kurssinumerolla
000000 KAUSIKORTTI 2014-2015 ja maksa kausikortti annetulla viitteellä.
Jos olet oikeutettu alennuksiin, ota yhteyttä opiston toimistoon ennen kurssimaksun maksamista.
Meille käy maksuvälineiksi myös työnantajan tarjoamat virikesetelit, Smartum
liikunta- ja kulttuurisetelit, Tyky-Kuntosetelit, Supersetelit ja SporttiPassi.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
5
INFO
____________________________________________________________________
HUOM! Lähetämme erillisen laskun vain pyydettäessä.
Huomautuslaskuun lisätään viiden (5 €) euron muistutusmaksu.
Kurssimaksut ovat perintäkelpoisia.
Emme lähetä erillistä kutsua kurssin alkamisesta.
Jos kurssi peruuntuu tai tulee muutoksia, ilmoitamme siitä tekstiviestillä.
Huolehdithan, että opistolla on tiedossa oikein puhelinnumerosi.
Myös varapaikalle jääneille ilmoitetaan tekstiviestinä kurssipaikan vapautuminen.
Pieksämäen Seutuopisto
KURSSIN PERUUTUS
Jos et pääse tulemaan kurssille, tee peruutusilmoitus viimeistään 7 päivää ennen
kurssin alkamista opiston toimistoon joko puhelimitse tai sähköpostilla.
• peruutus 7 päivää ennen kurssin alkua - et maksa kurssimaksua
• peruutus 6-1 päivää ennen kurssin alkua - maksat puolet kurssi
maksusta
• peruutus kurssin alettua - maksat koko kurssimaksun
Huomaa, että puhelin- ja internet-ilmoittautuminen on sitova.
Kurssimaksun maksamatta jättäminen tai kurssilta pois jääminen eivät riitä
peruutukseksi. Myös kausikortin lunastanut joutuu maksamaan mahdolliset
yhteisesti hankitut tarvikkeet.
Opistolla on oikeus peruuttaa kurssi, jos alkavan kurssin opiskelijamäärä jää alle
kurssille asetetun minimiopiskelijamäärän. Tällöin peruutetun kurssin jo maksettu kurssimaksu palautetaan tai se hyvitetään jonkun toisen kurssin hinnasta.
HUOM!
Jokaviikkoinen opintoryhmä voi peruuntua kerran lukukauden aikana esim. opettajan sairastumisen vuoksi ilman korvattavaa kertaa.
Jos opettajan poissaolokertoja tulee enemmän, opisto hankkii sijaisen tai
puuttuvat kerrat pidetään myöhemmin.
KAUSIKORTTI
Kausikortin hinta on 195 €.
Kausikortilla voi opiskella rajoituksetta kaikilla kursseilla lukuunottamatta
joitakin kursseja, joissa on maininta ”ei kausikortilla” ko. kurssin kohdalla.
Haluamme kausikortilla tukea opiskelijoiden opiskelua eri oppiaineissa.
Jos haluat kausikorttiopiskelijaksi, niin ilmoittaudu ensin kausikorttiopiskelijaksi
numerolla 000000 KAUSIKORTTI 2014-2015 ja maksa kausikortti annetulla
viitteellä. Ilmoittaudu aikomillesi kursseille vasta tämän jälkeen. Tällöin ei enää
kurssikohtaisista viitteistä ja kurssimaksuista tarvitse välittää.
6
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
INFO
____________________________________________________________________
OPINTOSETELI
Opetushallituksen Pieksämäen Seutuopistolle myöntämällä opintoseteliavustuksella voimme tarjota yhden maksuttoman kurssin tai vaihtoehtoisesti yhden
henkilökohtaisen 20 €:n alennuksen kurssimaksusta
• 63 vuotta täyttäneille
• kokoaikaisella eläkkeellä oleville
• maahanmuuttaneille
Ilmoittautuessa muista kertoa, että olet kohderyhmään kuuluva opiskelija.
Jos ilmoittaudut netin kautta, lähetä tieto opintosetelikelpoisuudestasi
11.8. alkaen sähköpostiosoitteeseen [email protected]
20 €:n seteleitä on jaossa rajallinen määrä ja setelit jaetaan
hakujärjestyksessä 11.8.2014 alkaen.
Pieksämäen Seutuopisto
Maksuttomia opintosetelikursseja ovat:
110167
YHTEISLAULUA POLEENISSA
110188SENIORIYHTYE
110210 RUSKATEATTERI
110528
SENIORITANSSI, JÄPPILÄ
120100
SUOMEN KIELEN ALKEET - FINNISH FOR BEGINNERS
120101
SUOMEN ALKEIDEN JATKOKURSSI- MORE FINNISH
120102
SUOMI SUJUVAKSI
120103
SUOMEA LUKIEN
340104 ATK, seniorit & juniorit
830116
JOOGA, VIRTASALMI
999900
REHVITUPA - MONIKULTTUURINEN KAHVILA
999901 FINNISH HELPDESK- MAAHANMUUTTAJIEN APU JA TUKI
999935
SYKSYN MUISTIKOULU - MUISTIN JA AIVOJEN HUOLTOA
999936
KEVÄÄN MUISTIKOULU - MUISTIN JA AIVOJEN HUOLTOA
TYÖTTÖMÄN ALENNUS
Pieksämäen Seutuopiston toiminta-alueen työttömillä on mahdollisuus saada
35 €:n alennus opintoihinsa Seutuopiston kursseilla.
• Alennuksen saa todistamalla työttömyytensä opiston toimistossa.
• Alennus on henkilökohtainen.
• Alennusta ei voi saada työllisyyskoulutuksessa oleva henkilö.
• Alennuksia jaetaan 50 työttömälle hakujärjestyksessä.
Pieksämäen työvoimatoimistosta ei enää saa tähän tarkoitukseen alennusseteliä.
9 - KORTILLA
110128
110330
110512
129805
- 50 % alennus seuraavista kursseista
SÄHKÖBASSON ALKEET
LASTEN JA NUORTEN KERAMIIKKA, 7-18 vuotiaat
ZUMBA, Siilin koulu
JAPANIN ALKEET
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
7
INFO
____________________________________________________________________
TIEDOTTAMINEN
Ajankohtaista tietoa opiston opetustarjonnasta ja ohjelman painatuksen jälkeen
tapahtuvista muutoksista saa Pieksämäen Lehden opistopalstalta sekä opiston
kotisivuilta http://seutuopisto.pieksamaki.fi sekä erillisistä tiedotteista ja pylväsilmoituksista. Opisto on myös facebookissa.
Oppitunnin/kurssin peruuntumisesta ilmoitetaan opiskelijoille tekstiviestillä.
Opisto pidättää oikeuden ohjelman muutoksiin.
Pieksämäen Seutuopisto
KUKA VOI OPISKELLA
Pieksämäen Seutuopisto on pääasiassa yleissivistävää aikuiskoulutusta tarjoava
oppilaitos, jonka opetukseen voivat osallistua myös alle 16-vuotiaat.
Opiston kurssit ovat avoimia kaikille asuinpaikasta riippumatta.
OPISKELIJAN TAPATURMAVAKUUTUS
Opisto ei vakuuta opiskelijoita.
TARVIKE- JA MATERIAALIMAKSUT
Oppikirjat sekä muut opiskelu- ja työtarvikkeet opiskelija maksaa itse.
TODISTUKSET
Kursseille säännöllisesti (3/4) osallistunut opiskelija saa pyynnöstä todistukset.
Todistukset tulee pyytää heti kurssin loputtua tai kuluvan työkauden aikana.
Edellisten työkausien todistuksista peritään 10,00 €
Opettajien kokous 23.4.2014
Kuva: Mediapaja
8
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
TOIMINTAA MAAHANMUUTTAJILLE
____________________________________________________________________
120101 SUOMEN ALKEIDEN
JATKOKURSSI
- MORE FINNISH- Курсы фин
ma 19.00-20.30
15.9.2014–1.12.2014
Pieksämäen lukio, luokka
201, Keskuskatu 32
Pirjo Skantz • 22 t
Opintosetelikurssi.
Sinulle, joka osaat jo vähän suomea.
Jatkamme peruskielitaidon kehittämistä. Oppikirja Hyvin menee 1, kpl
10 eteenpäin. This is for you who
know some Finnish. We learn to speak
about everyday matters and write
short texts. Study book: Hyvin menee 1, starting from chapter 10. Для
Вас, уже немного знающих финский
язык. Продолжим развитие основных
языковых умений. Учебник Hyvin menee 1, начиная с 10 параграфа.
We start Finnish from the beginning.
We learn everyday Finnish. You willl
learn to introduce yourself and tell other people about you and your family.
You will also get information about
Pieksämäki and the Finnish way of life.
The study book will be decided on at
the beginning of the course. Intensive
weeks on Thursdays 2.10., 30.10. and
27.11. at 16.30-19.00.
120102 SUOMI SUJUVAKSI
ma 16.45-18.15
15.9.2014–1.12.2014
12.1.2015–20.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 302
Keskuskatu 32
Satu Radcliffe • 46 t
Opintosetelikurssi.
Suomen jatkokurssi. Kurssilla kartutetaan sanavarastoa, harjoitellaan
kirjoittamista ja luetunymmärtämistä.
Työelämässä ja opiskelussa tarvittavaa
sanastoa. Tavoitteena yleisten kielikokeiden keskitason koe. Oppikirja:
Suomen mestari 2: kpl 5/8 Taitotaso: 3
Изучаем финский язык с самых
азов. Будем упражняться в
использовании финского языка в
различных ситуациях. Будем учиться
представляться и рассказывать
о себе и своей семье. Будем
тренироваться решать свои дела,
например, в магазине, поликлинике,
на железнодорожном вокзале.
Познакомимся с Пиексямяки и
финским укладом жизни. Смелее
начните свое знакомство с финским
языком. Учебник будет выбран в
начале курса. Интенсивные занятия
по четвергам 2.10., 30.10. и 27.11.
с 16.30 до 19.00.
Program for foreigners
120100 SUOMEN KIELEN ALKEET FINNISH FOR BEGINNERS Начальн
ma 16.30-19.00
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–20.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 201, Keskuskatu 32
Pirjo Skantz • 78 t
Opintosetelikurssi.
Opiskelemme suomea ihan alusta.
Harjoittelemme käytännön kieltä eri
tilanteita varten. Opit esittäytymään
ja kertomaan itsestäsi ja perheestäsi.
Harjoittelemme asiointia esim. kaupassa, terveyskeskuksessa, rautatieasemalla. Tutustumme Pieksämäkeen
ja suomalaiseen elämänmuotoon. Tule
rohkeasti aloittamaan suomen valloitus. Oppikirja ilmoitetaan kurssin
alussa. Intensiivikerrat torstaina 2.10.,
30.10., ja 27.11. klo 16.30-19.00.
120103 SUOMEA LUKIEN
to 11.45-13.15
18.9.2014–4.12.2014
15.1.2015–23.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Keskuskatu 32
Satu Radcliffe • 46 t
Opintosetelikurssi.
Suomen jatkokurssi. Kurssilla luemme
erilaisia tekstejä, opimme uusia sanoja
eri aiheista sekä keskustelemme teks-
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
9
TOIMINTAA MAAHANMUUTTAJILLE
____________________________________________________________________
Program for foreigner
tien pohjalta. Opettajan oma materiaali. Taitotaso: 3-4
10
120105 SUOMEA VERKOSSA/
FINNISH ONLINE
8.9.2014–5.12.2014
Toimipaikka avoin
Minna Ollikainen • 24 t • 39 €
Ilm.1.9.2014 mennessä
Tämä kurssi ei ole sidottu aikaan
eikä paikkaan. Kurssi on tarkoitettu
jo suomen kielen alkeet hallitseville,
jotka haluavat parantaa omia kirjallisia
viestintätaitojaan suomeksi. Tehtävät
koostuvat ajankohtaisista luku- tai
tiedonhakutehtävistä, suomen kielioppia kertaavista harjoituksista, sanaston
harjoittelusta sekä pienistä kirjoitelmista, jotka opettaja korjaa. Kurssi
valmentaa myös itsenäiseen ympärivuotiseen kielitaidon ylläpitämiseen
verkossa. Ilmoittautuessasi kurssille
kerrothan sähköpostiosoitteesi. Kurssi
järjestetään yhteistyössä 3 muun opiston kanssa. Varasijalta on mahdollista
päästä kurssille, jos muilta jää paikkoja. Tasaus tehdään 2.9.
On this course you can study whenever or wherever you want. It is meant
for those who already know the basics
of the Finnish language but want to
improve their writing skills. Exercises
on reading and searching information
about current topics and on the vocabulary. Small writing tasks that the
teacher will correct for you. On this
course you also learn how to study
Finnish on the internet in the future by
yourself. When you sign up, you need
to give us your email address. This
course is organized with three other
colleges. It is possible to get a place at
the course from the waiting list, if the
other colleges don’t use all their places. This is decided on 2 September.
PIEKSÄMÄKI
999900 REHVITUPA - MONIKULTTUURINEN KAHVILA- MULTICULTURAL MEETING PLACE
ti 18.00-20.00
16.9.2014–2.12.2014
13.1.2015–28.4.2015
Pieksämäen lukio, ruokala
Keskuskatu 32
Pirjo Skantz • 50 t
Opintosetelikurssi.
Monikulttuurinen kohtauspaikka kaikille.Kerran viikossa kokoonnumme
juttelemaan, pelaamaan erilaisia pelejä, vietämme erilaisia teemailtoja sekä
vierailemme Pieksämäellä eri kohteissa. Mukavaa yhdessäoloa. Multicultural
meeting place. People from diffrent
cultural backround get together once
a week to spend time talking, playing games, introducing their cultural
traditions and enjoying each others
company. Место международных
встреч. Знакомимся с финской
культурой и культурами людей из
других стран. Собираемся один раз в
неделю, чтобы пообщаться, поиграть
в различные игры. Устраиваем
всевозможные тематические вечера
для ознакомления с культурными
традициями других стран, весело
проводим время.
999901 FINNISH HELPDESK MAAHANMUUTTAJIEN APU JA TUKI
ma 15.30-16.30
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–25.5.2015
Pieksämäen lukio, luokka 201
Keskuskatu 32
Pirjo Skantz ja Satu Radcliffe
• 37,24 t
Opintosetelikurssi.
Autamme sinua kotoutumaan uuteen
maahan. Tule, jos sinulla on kysymyksiä asumisesta Pieksämäellä tai haluat
tietää kaupungin palveluista. Voimme
myös harjoitella suomen kieltä henkilökohtaisesti oppituntien lisäksi.
(27.4.-25.5.2015. klo 14.30-15.30)
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
YLEISÖLUENNOT
____________________________________________________________________
We help you settle down in your
new town. Come to get help for living in Pieksämäki or if you want
to know about the services in town.
We also support your learning in
Finnish. (27.4.-25.5.2015 at 14.3015.30) Приходите, если у Вас есть
вопросы по поводу проживания в
Пиексямяки или Вы хотите узнать
больше об услугах, представленных
в городе. Мы также можем оказать
Вам поддержку в изучении финского
языка. (27.4.-25.5.2015. B 14.3015.30).
YLEISÖLUENNOT
KIRJALLISUUSMATINEA II
to 18.00-20.00, 16.10.2014
Poleeni, sali, Savontie 13
Simo Hämäläinen
Suomalaisen maaseudun ja pikkukaupunkien elämän kuvaaja Simo Hämäläinen on kirjailijavieraana syksyn
toisessa kirjallisuusmatineassa. Pieksämäkeläisille tutun Simon kirjoissa on
huumoria, joka tulee parhaiten esiin
Kätkäläinen –sarjassa.
• ke 10.9.2014 klo 17.00
AHNEUS JA ITSENSÄ HILLINTÄ
päätoimittaja ja pappi Tapani
Ruokanen
• to 13.11.14. klo 17.00
RIIPPUVUUDET
johtaja Jyrki Koskela, Tyynelä
• to 12.2.15. klo 17.00.
MISSÄ ON ARJEN JA JUHLAN
RAJA? toimittaja Anna Perho
• ke 25.3.15. klo 17.00
ONKO MIKÄÄN ENÄÄ PYHÄÄ?
pappi ja kirjailija Jaakko Heinimäki
ja piispa Arseni
Yleisöluennot
KIRJALLISUUSMATINEA I
to 18.00-20.00, 4.9.2014
Poleeni, sali, Savontie 13
Tuula-Liina Varis ja Jari Järvelä
Tuula-Liina Varis on monipuolinen ja
ansioitunut kirjailija ja toimittaja ja
lisäksi hän on Suomen kirjailijaliiton
puheenjohtaja. Tuula-Liina on kirjoittanut kertomuskokoelmia, kolumneja,
muistelmia ja romaaneja. Erityisesti
häntä pidetään novellin taitajana. Jari
Järvelän kirjoissa laaja faktatietous
yhdistetään fiktioon. Palkittu trilogia,
joka käsittää kirjat Veden paino, Pieni
taivas ja Kansallismaisema, kertoo
tukin uittajasta Yrjö Pihlavasta. Lisäksi Järvelä on kirjoittanut novelleja ja
crime timessa tänä vuonna julkaistun
dekkarin Tyttö ja pommi.
SEITSEMÄN KUOLEMANSYNTIÄ –
NYT - luentosarja
Yleisöluentosarjassa pureudutaan
aikamme ilmiöihin, joista kärsimme ja
joihin lankeamme. Itsehillinnän puute,
ahneus, erilaiset riippuvuudet, arjen
ja juhlan sekoittuminen, pyhyyden
katoaminen ovat toki ikiaikaisia riesoja, mutta erityisesti esillä nykyelämässämme. Mitä vanhat kulttuurimme pohjalla olevat uskonnot, idän ja
lännen kirkot näistä ilmiöistä kertovat
ja mitä neuvoja antavat niiden kanssa
pärjäämiseen? Mitä keinoja ja menetelmiä nykytieteessä ja nykyopeissa on
näiden ilmiöiden taltuttamiseen?
NAISTEN TYYLIPÄIVÄ
lauantai 27.9.2014
klo 13.00-17.00
Poleeni
Maksu 30 €, sisältäen opetuksen ja
aterian Victoriassa
Viimeinen ilmoittautumis- ja
maksupäivä on 19.9.2014
Ei kausikortilla.
Tervetuloa naisten tyylipäivään. Päivä
koostuu luennosta, muotinäytöksestä
ja kolmen ruokalajin ateriasta.
• Tapakouluttaja Kaarina Suonperä
johdattelee osallistujat hyvien tapojen
saloihin luennollaan, jonka aiheina ovat
mm. juhlien järjestäminen, kutsukortit,
pukukoodi, ruokailuetiketti sekä kun-
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
11
HYVINVOINTIA JA VIRKEYTTÄ
____________________________________________________________________
Yleisöluennot
niamerkit, liputus ja kukitus erilaisissa
tilaisuuksissa.
• Muotinäytöksessä pääsee katsomaan, millaiset vaatteet ja tyylit
sopivat eri juhliin. Muotinäytöksessä
ovat mukana Lorena, Danny & Lucy ja
Kenkä Kovanen.
• Ateriasta vastaa ravintola Victoria.
Menu: Tomaattikeitto ja yrttipistou,
kukkoa viinissä, rosmariiniriisi ja kasvislisäke, talon leipä ja levite, talon
suklaapiirakka ja kinuskikerma, kahvi
ja tee.
Seutuopisto järjestää muotipäivän
Naisten valmiusliiton Etelä-Savon aluetoimikunnan aloitteesta ja yhteistyössä
Maanpuolustusnaisten, Maa- ja kotitalousnaisten, Marttojen, Pieksämäen
seudun Lotta perinneyhdistyksen ja
Palokuntanaisten kanssa.
NAISTENPÄIVÄJUHLA
su 14.00-16.00, 8.3.2015
Poleeni, sali, Savontie 13
Luennoimassa Olavi Rytkönen
Rytkönen on tunnettu lukuista savon
murteelle kääntämistään sarjakuvista (Asterix, Harald Hirmuinen, Lucky
Luke) ja muista savonnetuista teksteistä (Apostolien teot, Hustler, Positiivisuutta savolaisittain) sekä Radio Savon
monivuotisesta nimikko-ohjelmastaan
Radio Rytkönen (2009-2010 Rytkösen
Soitot).
HYVINVOINTIA JA
VIRKEYTTÄ
999920 HYVINVOINTITREENIT
IKÄÄNTYVILLE
to 12.00-14.15
25.9.2014–4.12.2014
Järjestötalo, Neuvokas
Päivi Majoinen, Irene Kalliokoski,
Hannele Haatainen • 30 t
Ilm.12.9.2014 mennessä
12
Kurssi koostuu seuraavista aiheista:
• Tutustumiskeskustelu 25.9.2014
• Muistelupäivä 2.10.2014
• Terveys ja hyvä olo 9.10.2014
• Oman elämän kuva maalaten
23.10.2014 ja 30.10.2014
• Muistelupeli 6.11.2014
• Kuvatilkkutäkki 13.11.2014
• Poleenipäivä 20.11 2014
• Arjessa jaksaminen ja ystävien
merkitys 27.11.2014
• Treenien päätöskerta 4.12. 2014.
999930 KORTTELITUPA, Tahiniemi
ti 15.00-16.00
Tahiniemen koulu
• 9.9.2014 Arkimuisti, Satu Radcliffe
• 7.10.2014 Arjen turvaa henkilöturvallisuuden ja omaisuuden
kannalta, Pieksämäen poliisi
• 4.11.2014 Arjen turvaa paloturvallisuuden kannalta, Etelä-Savon
Pelastuslaitos
• 2.12.2014 Jouluinen käsityöpaja,
Tiina Heinonen
• 27.1.2015 Ikäihmisten terveysresepti, Sari Matilainen
• 24.2.2015 Kevättalven riemua laulellen, Kristiina Reinikainen-Alanko.
• 24.3.2015 Kompostista puutarhaan,
Irja Enkenberg
• 21.4.2015 Liiku turvallisesti kotona,
Miia Immonen
999931 KIRJASTOAUTO
Lamminmäki-LängelmäkiSiikamäki/Peiposjärvi
Pysähdykset:
Lamminmäen asema
klo 9.00-10.00
Längelmäen entinen kauppa
klo 10.45-11.45
Siikamäen entinen asema
klo 12.30-13.30.
• 9.9.2014 Arkimuisti, Satu Radcliffe.
• 7.10.2014 Arjen turvaa henkilöturvallisuuden ja omaisuuden kannalta,
Pieksämäen poliisi
• 4.11.2014 Arjen turvaa paloturvallisuuden kannalta,
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
TAITEEN PERUSOPETUS
____________________________________________________________________
Etelä-Savon Pelastuslaitos
• 2.12.2014 Jouluinen käsityöpaja,
Tiina Heinonen
• 27.1.2015 Ikäihmisten terveysresepti, Sari Matilainen.
• 24.2.2015 Kevättalven riemua laulellen, Kristiina Reinikainen-Alanko
• 24.3.2015 Kompostista puutarhaan,
Irja Enkenberg.
• 21.4.2015 Liiku turvallisesti kotona,
Miia Immonen.
999936 KEVÄÄN MUISTIKOULU MUISTIN JA AIVOJEN HUOLTOA
ma 13.00-14.00
19.1.2015–16.3.2015
Poleeni, kirjasto, Savontie 13
Päivi Majoinen • 10,64 t
Opintosetelikurssi.
Jatkokurssi muistikoululle. Tule mukaan ylläpitämään muistisi vireää
toimintaa leppoisassa tunnelmassa.
Muistelua eri aiheista. Kutittelemme
aivojamme erilaisten pelien ja muistipähkinöiden avulla.
TAITEEN PERUSOPETUS
Taiteen perusopetus perustuu lakiin
taiteen perusopetuksesta (633/1998)
sekä sitä täydentävään asetukseen
(813/1998).
Taiteen perusopetus on ensisijaisesti
lapsille ja nuorille tarkoitettua tavoit-
MUSIIKKI
Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tavoitteena on luoda edellytyksiä hyvän musiikkisuhteen syntymiselle
ja kannustaa opiskelijoita musiikin
elämänikäiseen harrastamiseen. Opiskelijaa ohjataan keskittyneeseen, määrätietoiseen ja pitkäjänteiseen työskentelyyn sekä rakentavaan toimintaa
yksilönä ja ryhmän jäsenenä. Samalla
halutaan tarjota omaehtoisia valmiuksia itsensä kehittämiseen tavoitteellisesti.
Opetuksessa käytetään monipuolisia
työtapoja, jotka tukevat opiskelijan
oppimista ja edistävät musiikin eri
alueiden ja aihepiirien integroitumista toisiinsa. Opiskelijoita ohjataan
omaan harjoitteluun ja itsenäiseen
työskentelyyn sekä oman oppimisensa
arviointiin. Opiskelijoita kannustetaan
yhteismusisointiin sekä osallistumaan
erilaisiin esiintymistilaisuuksiin. Opiskelijoita rohkaistaan osallistumaan aktiivisesti kulttuurielämään niin musiikin
tuottajina kuin kuulijoinakin. Samalla
kiinnitetään huomiota musiikin eheyttävään ja terveyttä edistävään vaikutukseen, mikä osaltaan luo ja ylläpitää
väestön hyvinvointia.
Taiteen perusopetuksen musiikin yleisen oppimäärän laajuus on 500 tuntia.
Opetus koostuu sekä yksilö, pari että
ryhmäopetuksesta. Laulu- ja instrumentti opetus järjestetään yksilö-, tai
pariopetuksena. Opetustunnin pituus
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
Taiteen perusopetus
999935 SYKSYN MUISTIKOULU MUISTIN JA AIVOJEN HUOLTOA
ma 13.00-14.15
22.9.2014–17.11.2014
Poleeni, kirjasto, Savontie 13
Päivi Majoinen • 13,3 t
Opintosetelikurssi.
Tule mukaan ylläpitämään muistisi
vireää toimintaa leppoisassa tunnelmassa. Kurssilla tutustutaan muistin
toimintaan ja opetellaan helppoja
muistiniksejä. Pelataan muistia tukevia
pelejä.
teellista ja tasolta toiselle etenevää
opetusta.
Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tehtävänä on luoda perustaa
emotionaaliselle, esteelliselle ja eettiselle kasvulle sekä antaa edellytyksiä
elinikäiseen taiteiden harrastamiseen.
Opetuksen tehtävänä on myös kehittää
ja säilyttää kansallista kulttuuria sekä
tukea opiskelijan kykyä arvostaa eri
kulttuureja ja toimia monikulttuurisessa yhteiskunnassa.
13
TAITEEN PERUSOPETUS
____________________________________________________________________
Taiteen perusopetus
yksilöopetuksessa on 30 min ja pariopetuksessa 45 min. Opetusta annetaan 27 kertaa lukuvuoden aikana.
Syksystä 2014 lähtien opetus järjestetään yhteistyössä Soisalo-opiston
kanssa, mm niin, että teoriaopetus järjestetään Soisalo-opiston kautta. Lukuvuonna 2014 - 2015 TPO:n yleisen
oppimäärän opetusta annetaan laulussa, pianossa, kitarassa, sähkökitarassa
ja bassossa. Opintoihin haetaan vapaamuotoisella hakemuksella.
TEATTERI-ILMAISU
Esittävien taiteiden teatteritaiteen
suuntautumisvaihtoehdon tavoitteena on vahvistaa opiskelijan luovuutta,
ajattelutaitojen kehittymistä, emotionaalista ja esteettistä kasvua sekä
kykyä pitkäjänteiseen tavoitteelliseen
työskentelyyn. Opetuksessa vahvistetaan opiskelijan myönteisen minäkuvan ja itsetunnon kehittymistä.
Opintokokonaisuuksien aikana opiskelija tutustuu teatteritaiteen perusteisiin
ja teatterin eri muotoihin. Opetuksessa painotetaan vuorovaikutustaitojen
harjoittamista ja osallistumista teatterinomaiseen ryhmässä tapahtuvaan
toimintaan. Teatteri- ja roolileikkien
avulla vahvistetaan opiskelija ilmaisu- ja havaintokyvyn kehittymistä.
Opetuksessa tuetaan opiskelijan henkilökohtaisen taiteellisen näkemyksen
kehittymistä.
Opiskelija tutustuu teatterin osa-alueisiin ja saa monipuolisia kokemuksia
esitysten valmistamisprosesseista
ja esiintymisestä. Opintojen aikana
valmistetaan pienimuotoinen esitys.
Opiskelija opastetaan keskustelemaan
teatteritaiteen käsittein omasta ja
muiden työskentelystä sekä arvioimaan sitä. Opintojen aikana tutustutaan teatteriin ja sen toimintaan sekä
mahdollisuuksien mukaan vieraillaan
teatteriesityksissä.
14
110201 TEATTERI-ILMAISU
7-9 vuotiaat
to 16.30-18.00
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–28.5.2015
Poleeni, Kellariteatteri
Nazia Asif ja Julia Vatanen
• 58 t • 65 €
Teatteri-ilmaisun perusopinnoissa
annetaan sadun ja fantasian kautta
virikkeitä lapsen mielikuvitukselle ja
eläytymiskyvylle. Ryhmässä leikitään,
näytellään ja opetellaan yhdessä olemisen taitoja. Teatteri-ilmaisussa saa
nauraa ja peuhata vatsan täydeltä.
Lukuvuoden aikana osallistutaan
10-12 -vuotiaiden teatteri-ilmaisun
ryhmän esityksen tekoon ja käydään
teatterissa. Kurssin aikana vietetään
myös lauantaileiri, jolloin puuhataan
yhdessä teatterin parissa.
110202 TEATTERI-ILMAISU
10-12 vuotiaat
ma 16.30-18.00
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–18.5.2015
Poleeni, Kellariteatteri
Nazia Asif ja Julia Vatanen
• 58 t • 65 €
Teatteri-ilmaisun perusopinnoissa
sukelletaan jännittäviin seikkailuihin
teatterin keinoin. Ryhmässä improvisoidaan, tehdään tarinoita, käytetään
mielikuvitusta ja tutustutaan näyttelijäntyöhön. Lukuvuoden aikana valmistetaan yksi isompi näytelmäproduktio
ja käydään teatterissa. Kurssin aikana
vietetään yksi lauantaileiri, jolloin puuhataan teatterin parissa.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
Kuva:
Kimmo Peltonen
TAITEEN PERUSOPETUS
____________________________________________________________________
Kuvataidekoulun opettajat kevätnäyttelyä 2014
ihailemassa. Vas. Hannele Haatainen, Susanna
Tyrväinen, Heli Laitinen ja Juha Lahtinen
Kuva: Mediapaja
Kuvataide, valmentava opetus
113405 KUVATAIDE, 6-12 vuotiaat
Naarajärvi
ke 17.00-18.30
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Siilin koulu, tekstiililuokka Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen
• 53 €
Kurssimaksu sisältää materiaalit. Opetus sisältää piirustusta erilaisin välinein
sekä maalausta akryyli ja vesivärein.
Grafiikka eri tekniikoilla. Paperimassatyöskentelyä. Kankaan maalausta ja
painamista. Askartelua. Keramiikkaa.
Kuvataide, perusopetus
113406 KUVATAIDEKOULU A
5-6 vuotiaat, Jäppilä
to 17.00-18.30
4.9.2014–11.12.2014 15.1.2015–28.5.2015
Jäppilän koulu, Kirkkotie 9 C
Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen
• Lukukausimaksu: 75,00 €
• Sisarusmaksu: 65,00 €
• Materiaalimaksu: 20,00 €/opiskelija
113407 KUVATAIDEKOULU B
7-15 vuotiaat, Jäppilä
to 15.30-17.00
4.9.2014–11.12.2014 15.1.2015–28.5.2015
Jäppilän koulu, Kirkkotie 9 C
Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen
• Lukukausimaksu: 75,00 €
• Sisarusmaksu: 65,00 €
• Materiaalimaksu: 20,00 €/opiskelija
Taiteen perusopetus
KUVATAIDEKOULU
Pieksämäen kuvataidekoulu toimii
Pieksämäen seutuopiston yhteydessä.
Opetusta annetaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaisesti
piirustuksessa, maalauksessa, grafiikassa, kuvanveistossa, keramiikassa ja
taidekäsityössä 5-6-vuotiaille, 7-9-vuotiaille, 10-12-vuotiaille, 13-15-vuotiaille ja 16-18-vuotiaille. Opinnot antavat
valmiuksia jatko-opinnoille kuvataiteessa.
Opettajina:
Hannele Haatainen (grafiikka, piirustus, maalaus)
Juha Lahtinen (kuvanveisto, piirustus,
maalaus)
Heli Laitinen (taidekäsityö, piirustus,
maalaus, grafiikka)
Susanna Tyrväinen (keramiikka, piirustus, maalaus, grafiikka)
Lukukausimaksu on 75,00€
Sisarmaksu on 65,00€
Lisäksi materiaalimaksu 20,00€/lukukausi. Kausikortti ei käy maksuksi.
113408 KUVATAIDEKOULU C
5-6 vuotiaat
ma 17.00-18.30
1.9.2014–8.12.2014 12.1.2015–25.5.2015
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen
• Lukukausimaksu: 75,00 €
• Sisarusmaksu: 65,00 €
• Materiaalimaksu: 20,00 €/opiskelija
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
15
Taiteen perusopetus
TAITEEN PERUSOPETUS
____________________________________________________________________
113409 KUVATAIDEKOULU D
7-9 vuotiaat (tiistairyhmä A)
ti 16.00-17.30
2.9.2014–9.12.2014
13.1.2015–26.5.2015
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen,
Hannele Haatainen
• Lukukausimaksu: 75,00 €
• Sisarusmaksu: 65,00 €
• Materiaalimaksu: 20,00 €/opiskelija
113413 KUVATAIDEKOULU H
10-12 vuotiaat (perjantairyhmä)
pe 17.30-19.00
5.9.2014–12.12.2014 16.1.2015–29.5.2015
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen,
Hannele Haatainen
• Lukukausimaksu: 75,00 €
• Sisarusmaksu: 65,00 €
• Materiaalimaksu: 20,00 €/opiskelija
113410 KUVATAIDEKOULU F
7-9 vuotiaat (perjantairyhmä)
pe 16.00-17.30
5.9.2014–12.12.2014 16.1.2015–29.5.2015
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen,
Hannele Haatainen
• Lukukausimaksu: 75,00 €
• Sisarusmaksu: 65,00 €
• Materiaalimaksu: 20,00 €/opiskelija
113414 KUVATAIDEKOULU I
13-15 vuotiaat
to 16.00-19.00
4.9.2014–11.12.2014 15.1.2015–28.5.2015
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen,
Hannele Haatainen, Juha Lahtinen
• Lukukausimaksu: 75,00 €
• Sisarusmaksu: 65,00 €
• Materiaalimaksu: 20,00 €/opiskelija
113411 KUVATAIDEKOULU E
10-12 vuotiaat (tiistairyhmä )
ti 17.30-19.00
2.9.2014–9.12.2014 13.1.2015–26.5.2015
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen
• Lukukausimaksu: 75,00 €
• Sisarusmaksu: 65,00 €
• Materiaalimaksu: 20,00 €/opiskelija
113415 KUVATAIDEKOULU J
16-18 vuotiaat
ti 16.00-19.00
2.9.2014–9.12.2014 13.1.2015–26.5.2015
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen,
Hannele Haatainen, Juha Lahtinen
• Lukukausimaksu: 75,00 €
• Sisarusmaksu: 65,00 €
• Materiaalimaksu: 20,00 €/opiskelija
113412 KUVATAIDEKOULU G
10-12 vuotiaat (keskiviikkoryhmä)
ke 16.00-19.00
3.9.2014–10.12.2014 14.1.2015–27.5.2015
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen,
Hannele Haatainen
• Lukukausimaksu: 75,00 €
• Sisarusmaksu: 65,00 €
• Materiaalimaksu: 20,00 €/opiskelija
Kevätnäyttely 2014. Kuva: Heli Laitinen
16
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
HISTORIA JA TERVEYDENHUOLTO
____________________________________________________________________
HISTORIA
999926 KOTISEUTURETKI
VIRTASALMELLE
la 10.00-15.00
27.9.2014
Maiju Laakso ja Mikko Laakso
• 7 t • 20 € Ei kausikortilla!
Kotiseuturetki suuntautuu Virtasalmelle. Ensimmäinen tutustumiskohde on
Vehmaskylä ja siitä jatketaan tutustuen Kyytselän jäätelöön, Virtasalmen
Viljatuotteeseen, käynti Virtasalmen
kirkossa, ruokailu Maija Häyrisen kahvilassa ja Hällinmäen kautta takaisin
kaupunkiin.
Lähtö kaupungintalon parkkipaikalta
klo 10.00 ja paluu samaan paikkaan
klo 15.15. Ruokailua varten tarvitsemme varmistuksen viimeistään 22.9.
Muista myös säävarustus! Retki toteutuu jos osallistujia on ilmoittautunut sitovasti 20 henkilöä. Ruokailu on
omakustanteinen, n. 10 €.
610110 NISKAHARTIASEUDUN
HYVINVOINTI
la 7.2.2015 klo 15.00-18.00
Laaksotien liikunta- ja tanssisali, Laaksotie 47, Joka toinen viikko
Miia Immonen • 4 t • 15 €
Kurssilla opetellaan niskahartiaseudun itsehoitoa ja vahvistavia liikkeitä.
Käymme läpi kotihierontaotteita ja
rentoutusharjoituksia.
Historia ja terveydenhuolto
130100 SUKUTUTKIMUKSEN
JATKOKURSSI
ke 18.00-20.30
10.9.2014–24.10.2014
Pieksämäen lukio, atk-luokka,
4 kerros, Keskuskatu 32
Ritva Sampio • 9 t • 20 €
Oletko jo tehnyt sukututkimusta, mutta tarvitsisit vinkkejä tutkimuksen jatkamiseen. Teemme kurssilla oppilaiden
omia sukututkimuksia ja perehdymme
SukuJutut-ohjelman käyttöön.
610101 ENSIAPUKURSSI II
- kevätlukukaudella 2015
Marja-Liisa Tamminen
• 16 t • 50 €
Kuva: Ilmo Jäppinen
TERVEYDENHUOLTO
610100 ENSIAPUKURSSI I
ma 17.30-21.00
20.10.2014–10.11.2014
Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Laaksotie 47
Marja-Liisa Tamminen
• 16 t • 50 €
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
17
MUSIIKKI
____________________________________________________________________
MUSIIKKI
Musiikki
Opistossamme voit opiskella
musiikkia
• ryhmässä
• pienryhmässä 3 opiskelijaa/45 min
• yksilöidyssä pienryhmässä 4
opisk./60 min, jossa ryhmäopetuksen
lisänä on yksilöopetusta (30 min) 6
kertaa lukuvuoden aikana
• pariopetuksena, jolloin oppitunnilla
(45 min) on kaksi opiskelijaa tai oppitunti jaetaan kahdelle opiskelijalle
• yksilöopetuksena, jolloin oppitunti
on kokonaan varattu yhdelle opiskelijalle (30 min/45 min).
Tavoitteenamme on luoda opiskelijalle edellytykset hyvän musiikkisuhteen
syntymiselle ja musiikin monipuoliselle
harrastamiselle. Opetuksen tavoitteet
muodostuvat opiskelijoiden henkilökohtaisten tavoitteiden ja taitojen pohjalta. Opiskelussa korostuvat musiikin
harrastamisen ilo ja opiskelijan vapaus
toteuttaa itseään oman kokemisen ja
tekemisen kautta. Opetusta annetaan
pääsääntöisesti 24 kertaa lukuvuoden
aikana.
Opetuksemme on jaettu kolmeen
eri taitotasoon:
1. Valmentava taso
Valmentavan tason opiskelu on tarkoitettu aloitteleville opiskelijoille.
Opetuksen sisältö painottuu musiikin
yleisten musiikillisten valmiuksien kehittämiseen. Tavoitteena on innostaminen musiikin harrastamiseen.
2. Perustaso
Perustason opinnoissa instrumentti on
jo päätetty, joten opiskelu etenee aineelle tyypillisten harjoitusten/oppikirjojen kautta. Musiikin teoria on osana
instrumenttiopetusta.
3. Jatkotaso
Jatkotason opinnoissa harjoitellaan
18
jo vaativampaa ohjelmistoa. Oman
instrumentin opintoihin liittyvät myös
vapaan säestyksen opinnot ja yhteismusisointi.
Muskarit
Kuva: Mediapaja
HUOM! Muskareiden info
Poleenin salissa la 13.9. klo 10.00
100100 VAUVAMUSKARI 3-7 kk
ti 09.00-09.45
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Poleeni, kokoustila, 2 krs
Piia Säpyskä-Hietala • 23 t • 55 €
Vauvan kanssa 45 minuutin tunnille
osallistuu äiti ja/tai isä. Toiminnan pohjana on vauvan ja aikuisen varhainen
vuorovaikutus ja sen antama mahdollisuus yhteisen musiikkikokemuksen
luomiseen laulamalla, liikkumalla ja
yhdessä toimien. Tunnit koostuvat
liikkeestä, rytmistä, laulusta, loruista
ja soittamisesta. Aikuisella ei tarvitse
olla musiikillista osaamista osallistuakseen tunnille, avoin mieli ja kiinnostus
yhteiseen tekemiseen riittää.
100101 VAUVAMUSKARI 8-12 kk
ti 09.50-10.35
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Poleeni, kokoustila, 2 krs
Piia Säpyskä-Hietala • 23 t • 55 €
Vauvan kanssa 45 minuutin tunnille
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
MUSIIKKI
____________________________________________________________________
osallistuu äiti ja/tai isä. Toiminnan pohjana on vauvan ja aikuisen varhainen
vuorovaikutus ja sen antama mahdollisuus yhteisen musiikkikokemuksen
luomiseen laulamalla, liikkumalla ja
yhdessä toimien. Tunnit koostuvat
liikkeestä, rytmistä, laulusta, loruista
ja soittamisesta. Aikuisella ei tarvitse
olla musiikillista osaamista osallistuakseen tunnille, avoin mieli ja kiinnostus
yhteiseen tekemiseen riittää.
100103 MUSKARI 2-vuotiaat
ke 09.00-09.45
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Poleeni, kokoustila, 2 krs
Piia Säpyskä-Hietala • 23 t • 55 €
Lapsi osallistuu tunneille yhdessä vanhemman tai muun aikuisen kanssa.
Aikuinen on mukana toiminnassa lapsen kanssa aktiivisesti. 45 min tunti
koostuu alku- ja loppulaulusta, sekä
tietyn teeman ympärille valituista
työtavoista, joilla tuetaan lapsen musiikillista kehittymistä. Lorujen, laulujen, liikkumisen ja rytmittelyn avulla
tuetaan kielenkehitystä sekä motorisia
taitoja. Soittimiin tutustutaan leikinomaisesti ja erilaisia ääniä kuunnellen.
100105 MUSKARI 4-5-vuotiaat
ma 17.20-18.05
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Poleeni, kirjasto
Piia Säpyskä-Hietala • 23 t • 55 €
Lukukauden alussa 4 v täyttäneille,
mutta alle 6 v lapsille. Lapset osallistuvat ilman vanhempia. 45 min tunti
koostuu koko vuoden samasta alku- ja
loppulaulusta, jolla luodaan turvallisuutta ja oppimisen iloa, sekä jonkin
teeman ympärille suunnitellusta toiminnasta. Teemaa käsitellään musiikillisin keinoin laulaen, soittaen, liikkuen,
kuunnellen, lorutellen, kuvataiteillen
ja/tai draamaa käyttäen. Opettaja
säestää lauluja eri soittimilla, esim.
kitara, piano, 5- ja 10-kielinen kantele.
Joskus saatamme saada jonkin erikoisemman instrumentin tutustuttavaksi.
Musiikki
100102 MUSKARI 1-vuotiaat
ti 10.40-11.25
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Poleeni, kokoustila, 2 krs
Piia Säpyskä-Hietala • 23 t • 55 €
Lapsi osallistuu tunneille yhdessä vanhemman tai muun aikuisen kanssa.
Aikuinen on mukana toiminnassa lapsen kanssa aktiivisesti. 45 min tunti
koostuu alku- ja loppulaulusta, sekä
tietyn teeman ympärille valituista
työtavoista, joilla tuetaan lapsen musiikillista ja mielikuvituksellista kehittymistä. Lorujen, laulujen, liikkumisen
ja rytmittelyn avulla tuetaan kielenkehitystä ja motorisia taitoja. Soittimiin
tutustutaan leikinomaisesti ja erilaisia
ääniä kuunnellen.
100104 MUSKARI 3-vuotiaat
ma 16.30-17.15
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Poleeni, kirjasto
Piia Säpyskä-Hietala • 23 t • 55 €
Lukukauden alkaessa 3 vuotta täyttäneille lapsille. Aluksi vanhemmat tulevat mukana tunnille, mutta syysloman
jälkeen pyritään siihen, että lapset tulevat tunnille itsekseen. Tunti koostuu
aina samasta alku- ja loppulaulusta,
jolla luodaan turvallisuutta ja oppimisen iloa, sekä jonkin teeman ympärille
suunnitellusta toiminnasta. Teemaa
käsitellään laulaen, soittaen, liikkuen,
kuunnellen, lorutellen, kuvataiteillan
ja/tai draamaan hyödyntäen.
100106 MUSKARI 6-7-vuotiaat
ma 18.10-18.55
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Poleeni, kokoustila, 2 krs
Piia Säpyskä-Hietala • 23 t • 55 €
6-v lukukauden alkaessa täyttäneille lapsille. 45 min tunti koostuu koko
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
19
MUSIIKKI
____________________________________________________________________
Musiikki
vuoden samasta alku- ja loppulaulusta, sekä jonkin teeman ympärille
suunnitellusta toiminnasta. Teemaa
käsitellään musiikillisin keinoin laulaen, soittaen, liikkuen, kuunnellen,
lorutellen, kuvataiteillen ja/tai draamaa käyttäen. Musiikin peruskäsitteitä
opitaan eri tavoin lapsen maailmaan
soveltuvissa lauluissa ja melodioissa.
Opettaja säestää lauluja eri soittimilla,
esim. kitara, piano, 5- ja 10-kielinen
kantele. Tutustumme kokeillen eri instrumentteihin, mm. 5-kielinen kantele,
nokkahuilu ja rytmisoittimet.
100107 PERHEMUSKARI A
ma 15.40-16.25
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Poleeni, kokoustila, 2 krs
Piia Säpyskä-Hietala • 23 t • 55 €
Perheryhmä on tarkoitettu perheille,
joissa on kaksi alle 3-v lasta, esim.
vauva ja 2-v. Lasten mukana voi olla
yksi tai kaksi aikuista. 45 min tunti
koostuu alku- ja loppulaulusta, sekä
tietyn teeman ympärille valituista työtavoista, joilla tuetaan lapsen musiikillista ja mielikuvituksellista kehittymistä. Lorujen, laulujen, liikkumisen ja
rytmittelyn avulla tuetaan kielenkehitystä sekä motorisia taitoja. Soittimiin
tutustutaan leikinomaisesti ja erilaisia
ääniä kunnellen.
100108 PERHEMUSKARI B
ma 09.50-10.35
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Poleeni, kokoustila, 2 krs
Piia Säpyskä-Hietala • 23 t • 55 €
Ryhmä on tarkoitettu perheille, joissa
on kaksi alle 3-vuotiasta lasta (esim
vauva ja 2v). Lasten mukana voi olla
yksi tai kaksi aikuista. 45 min tunti
koostuu alku- ja loppulaulusta, sekä
tietyn teeman ympärille valituista
työtavoista, joilla tuetaan lapsen musiikillista ja mieikuvituksellista kehitty-
20
mistä. Lorujen, laulujen, liikkumisen ja
rytmittelyn avulla tuetaan kielenkehitystä sekä motorisia taitoja. Soittimiin
tutustutaan leikinomaisesti ja erilaisia
ääniä kuunnellen.
HUOM! Muskareiden info
Poleenin salissa la 13.9. klo 10.00
100109 MAMMAMUSKARI/
KEHTOLAULURYHMÄ
ma 19.50-20.35
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–30.3.2015
Poleeni, kirjasto
Piia Säpyskä-Hietala • 16 t • 15 €
Mammamuskari on suunnattu vauvaa
(rv 20-24) odottaville perheille. Tunneille voi osallistua äidin lisäksi isä/
tukihenkilö. Opetus on periodimaisesti
4 kertaa, ryhmät A (15.9.-6.10.) B
(10.11.-1.12.) C (12.1.-2.2.) D (9.3.30.3.) Kurssi ei vaadi laulu- tai muita
musiikillisia taitoja. Kurssin sisältönä
ovat kehtolaulut, synnytyslaulu (rentouttava äänenkäyttö synnytyksessä)
ja yksinkertainen musisointi sekä laululeikit. Toiminnat vahvistavat äidin ja
sikiön välistä vuorovaikutusta ja antavat välineitä vauva-arkeen.
100110 PEIPOSJÄRVEN
KYLÄMUSKARI
to 09.45-10.30
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Peiposjärvi, koulu
Peiposjärventie 1603
Piia Säpyskä-Hietala • 23 t • 55 €
Peiposjärven alueen lapsiperheille.
Ryhmä kokoontuu Ryhmiksen yhteydessä, jolloin hoidossa olevat lapset
osallistuvat toimintaan. 45 min tunti
koostuu alku- ja loppulaulusta, sekä
tietyn teeman ympärille valituista työtavoista, joilla tuetaan lapsen musiikillista ja mielikuvituksellista kehittymistä. Lorujen, laulujen, liikkumisen ja
rytmittelyn avulla tuetaan kielenkehit-
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
MUSIIKKI
____________________________________________________________________
tymistä ja motorisia taitoja. Soittimiin
tutustutaan leikinomaisesti ja erilaisia
ääniä kuunnellen.
100116 TILHIN MUSKARI
Virtasalmi
pe 09.30-10.15
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Virtasalmi kk, Ojintalo
Piia Säpyskä-Hietala • 23 t • 55 €
45 min tunti koostuu koko vuoden
samasta alku- ja loppulaulusta, sekä
jonkin teeman ympärille suunnitellusta
toiminnasta. Teemaa käsitellään musiikillisin keinoin laulaen, soittaen, liikkuen, kuunnellen ja lorutellen. Musiikin
peruskäsitteitä opitaan eri tavoin lapsen maailmaan soveltuvissa lauluissa
ja melodioissa. Opettaja säestää lauluja eri soittimilla, esim. kitara, piano,
5- ja 10-kielinen kantele.Tutustumme
kokeillen eri instrumentteihin, esim
5-kielinen kantele ja rytmisoittimet.
Piano
100200 PIANONSOITTO, Poleeni
to 12.0018.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–9.4.2015
Poleeni, Savontie 13
Jyrki Haatainen • 46 t • 135 €
Ei kausikortilla!
Lähdetään pianonsoiton perusteista ja
edetään tavoitteena monipuolinen soittotaito; opetus yksilö tai pariopetuksena. Opetuspäivä torstai, henkilökohtaisesta soittoajasta sovitaan opettajan
kanssa ennen opetuksen alkua.
Musiikki
100115 TILHIN MUSKARI 3-5 v
Virtasalmi
pe 09.00-09.30
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Virtasalmi kk, Ojintalo
Piia Säpyskä-Hietala
• 15,18 t • 35 €
30 min tunti koostuu koko vuoden
samasta alku- ja loppulaulusta, jolla
luodaan turvallisuutta ja oppimisen
iloa, sekä jonkin teeman ympärille
suunnitellusta toiminnasta. Teemaa
käsitellään musiikillisin keinoin laulaen,
soittaen, liikkuen, kuunnellen, lorutellen, kuvataiteillen ja/tai draamaa
käyttäen. Opettaja säestää lauluja eri
soittimilla, esim. kitara, piano, 5- ja
10-kielinen kantele. Joskus saatamme
saada jonkun erikoisemman instrumentin tutustuttavaksi.
100117 VIRTASALMEN
KYLÄMUSKARI
pe 10.15-11.00
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Virtasalmi kk, Ojintalo
Piia Säpyskä-Hietala • 23 t • 55 €
Kylämuskari on suunnattu Virtasalmen alueen lapsiperheille. 45 min
tunti koostuu koko vuoden samasta
alku- ja loppulaulusta, jolla luodaan
turvallisuutta ja oppimisen iloa, sekä
jonkin teeman ympärille suunnitellusta
toiminnasta. Teemaa käsitellään musiikillisin keinoin laulaen, soittaen, liikkuen, kuunnellen, lorutellen. Soittimiin
tutustutaan leikinomaisesti ja erilaisia
ääniä kuunnellen.
100201 PIANONSOITTO
Kontiopuisto
ma 14.45-17.00
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Kontiopuiston koulu, Kuusitie 46
Ulla Kauppinen • 69 t • 135 €
Ei kausikortilla!
Pianonsoiton perus- ja jatkotason opetusta opiskelijan lähtötaso huomioiden.
Musiikin perusteiden ja vapaan säestyksen alkeita. Ohjelmisto suunnitellaan opiskelijalähtöisesti. Opetus yksilö
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
21
MUSIIKKI
____________________________________________________________________
Musiikki
tai pariopetuksena. Henkilökohtaisista
opetusajoista sovitaan opettajan kanssa ennen opetuksen alkua.
100202 PIANONSOITTO
Naarajärvi
ti 15.00-18.00
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Maaselän koulu, musiikkiluokka
Ulla Kauppinen • 92 t • 135 €
Ei kausikortilla!
Pianonsoiton perus- ja jatkotason opetusta opiskelijan lähtötaso huomioiden.
Musiikin perusteiden ja vapaan säestyksen alkeita. Ohjelmisto suunnitellaan opiskelijalähtöisesti; opetus yksilö
tai pariopetuksena. Henkilökohtaisista
opetusajoista sovitaan opettajan kanssa ennen opetuksen alkua
100203 PIANONSOITTOA
SENIOREILLE
ma 17.15-18.45
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Kontiopuiston koulu, Kuusitie 46
Ulla Kauppinen • 46 t • 135 €
Ei kausikortilla!
Pianonsoiton ja vapaan säestyksen
opiskelua senioreille yksin tai pareittain. Oletko joskus soittanut pianoa tai
haaveillut osaavasi soittaa? Tällä kurssilla voit aloittaa alkeista tai perehtyä
uusiin lauluihin ja tyyleihin. Henkilökohtaisista opetusajoista sopiminen
opettajan kanssa ennen opetuksen
alkua.
Soolo ja bändisoittimet
100300 KITARA TUTUKSI 1, lukio
ti 14.15 -19.00
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Pieksämäen lukio, musiikkiluokka
Kai Lahtinen • 138 t • 135 €
Ei kausikortilla!
22
Kurssi on tarkoitettu kaikenikäisille ja
tasoisille kitaran soitosta kiinnostuneille. Osallistua voi sekä sähkö- tai
akustisella kitaralla. Oppilas pystyy itse
vaikuttamaan kurssin sisältöön. Opetus
yksilö- tai pariopetuksena. Henkilökohtaisista opetusajoista sopiminen opettajan kanssa ennen opetuksen alkua.
100301 KITARA TUTUKSI 2, lukio
to 14.15-19.00
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Pieksämäen lukio, musiikkiluokka
Kai Lahtinen • 138 t • 135 €
Ei kausikortilla!
Kurssi on tarkoitettu kaikenikäisille ja
-tasoisille soittajille. Osallistua voi sähkö- tai akustisella kitaralla. Opetus yksilö- tai pariopetuksena, oppilas pystyy
itse vaikuttamaan kurssin sisältöön.
Henkilökohtaisista opetusajoista sopiminen opettajan kanssa ennen kurssin
alkua.
100302 KITARAN SOITTO
Naarajärvi
ma 14.00-18.30
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Siilin koulu, Musapaja
Siilinkankaantie 5
Kai Lahtinen • 138 t • 135 €
Ei kausikortilla!
Akustisen ja sähkökitaran soittoa.
Kurssi on tarkoitettu kaikenikäisille
kitaran soitosta kiinnostuneille. Aiempi soittokokemus ei ole välttämätön.
Opit säestämään kappaleita soinnuista, sekä soittamaan nuoteista. Opetus
yksilö- tai pariopetuksena. Henkilökohtaisista opetusajoista sopiminen opettajan kanssa ennen opetuksen alkua.
100303 SÄHKÖBASSON ALKEET
pe 15.30-17.00
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Pieksämäen lukio, musiikkiluokka
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
MUSIIKKI
____________________________________________________________________
Kai Lahtinen • 46 t • 135 €
Ei kausikortilla!
Sähköbasson soiton alkeita kaikenikäisille. Soitetaan nuoteista ja kompataan
eri tyyleillä. Opetus yksilö- tai pariopetuksena; oppilas voi itse vaikutta kurssin sisältöön. Henkilökohtaisista opetusajoista sopiminen opettajan kanssa
ennen opetuksen alkua.
100306 RUMMUNSOITTO PT, Siili
to 15.00-16.30
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Siilin koulu, Musapaja
Siilinkankaantie 5
Tommi Relander • 46 t • 135 €
Ei kausikortilla!
Alkeis-/ perustaso. Rumputekniikan ja
peruskomppien harjoittelua pariopetuksena. Henkilökohtaisista opetusajoista sovitaan opettajan kanssa
ennen opetuksen alkua.
100307 RUMMUNSOITTO JTK, Siili
to 16.30-18.00
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Siilin koulu, Musapaja, Siilinkankaantie 5
Tommi Relander • 46 t • 135 €
Ei kausikortilla!
Jatkotaso. Rummunsoiton opiskelua
pariopetuksena. Aiemmat opinnot/ taidot suotavia. T. Rautiainen: Groove IN,
Dave Weckl: Play Along. Henkilökohtaisista opetusajoista sopiminen opettajan kanssa ennen opetuksen alkua.
100309 RUMMUNSOITTO 2
JTK Kontiopuisto
ke 18.30 - 20.00
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Kontiopuiston koulu, Kuusitie 46
Tommi Relander• 46 t • 135 €
Ei kausikortilla!
Jatkotaso. Rummunsoiton opiskelua
pariopetuksena. Aiemmat opinnot/ taidot suotavia. T. Rautiainen: Groove IN,
Dave Weckl: Play Along. Henkilökohtaisista opetusajoista sovitaan opettajan
kanssa ennen opetuksen alkua.
Musiikki
100305 RUMMUNSOITTO, Siili
ti 15.00-16.30
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Siilin koulu, Musapaja, Siilinkankaantie 5
Tommi Relander • 46 t • 70 €
Ei kausikortilla!
Alkeis- ja perustaso. Peruskomppien
opiskelua pienryhmässä. Oppikirja:
Tommi Rautiainen, Groove in.
100308 RUMMUNSOITTO 1
JTK Kontiopuisto
ma 17.00-18.30
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Kontiopuiston koulu, Kuusitie 46
Tommi Relander • 46 t • 135 €
Ei kausikortilla!
Rummunsoiton opiskelua pariopetuksena. Aiemmat opinnot/ taidot suotavia.
T. Rautiainen: Groove IN, Dave Weckl:
Play Along. Henkilökohtaisista opetusajoista sopiminen opettajan kanssa
ennen opetuksen alkua.
100310 RUMMUNSOITTO, Jäppilä
ke 15.00-16.30
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Jäppilän koulu, Kirkkotie 9 C
Tommi Relander • 46 t • 70 €
Ei kausikortilla!
Perus-/jatkotaso. rumputekniikan ja
peruskomppien opiskelua ryhmässä.
Oppikirja: T. Rautiainen: Groove IN,
Dave Weckl: Play Along
100311 RUMMUNSOITTO JTK
Jäppilä
ke 16.30-18.00
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Jäppilän koulu, Kirkkotie 9 C
Tommi Relander • 46 t • 135 €
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
23
MUSIIKKI
____________________________________________________________________
Ei kausikortilla!
Jatkotaso. Rummunsoiton opiskelua
pariopetuksena. Aiemmat opinnot/taidot suotavia. Oppikirja: T. Rautiainen:
Groove IN, Dave Weckl: Play Along.
Musiikki
100312 RUMMUNSOITTO
Virtasalmi
ma 14.30-16.00
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Virtasalmi kk, koulu, Koulutie 12
Tommi Relander • 46 t • 70 €
Ei kausikortilla!
Valmentava/ perustaso. Rumputekniikan ja peruskomppien opiskelua ryhmässä. T. Rautiainen: Groove IN, Dave
Weckl: Play Along.
100315 5-KIELISEN
KANTELEEN SOITTO
ma 19.00-19.45
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Poleeni, kokoustila, 2 krs
Piia Säpyskä-Hietala • 23 t • 70 €
Ei kausikortilla!
7 - 99-v suunnattu kurssi, jonka tavoitteena on saada iloa ja elämyksiä
perinteikkään soittimen soitosta yli
ikärajojen. Kurssilla opetellaan sointusäestystä ja melodioiden näppäilyä.
Materiaalina käytetään lauluja laidasta
laitaan, kaikkea sitä, mitä 5-kielisellä
voi säestää - ja valikoima on laaja!
Tutustutaan myös 10-kieliseen kanteleeseen. Kurssilaisilla on hyvä olla oma
soitin; opettaja voi tarvittaessa opastaa soittimen hankinnassa.
100316 SELLONSOITTO, Poleeni
to 14.45-, 18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Poleeni, Savontie 13
Tatu Ruoho • 46 t • 135 €
Ei kausikortilla!
Sellon soiton alkeiden opiskelua pariopetuksena, oma soitin välttämätön.
Myös pidemmälle opinnoissaan ehti-
24
neet tervetuloa kurssille. Opetuspäivä
torstai, henkilökohtaiset ajat sovitaan
opettajan kanssa ennen kurssin alkua.
100318 HARMONIKANSOITON
ALKEET LAPSILLE
ti 16.00-16.45
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Poleeni, Savontie 13
Visa Wirén • 23 t • 135 €
Ei kausikortilla!
Harmonikansoiton alkeisopetusta ensisijaisesti lapsille, pariopetus.
Oma soitin välttämätön, opettaja
auttaa mielellään sopivan harmonikan
hankinnassa.
Tied. Visa Wirén puh. 0400-847 129.
100319 HARMONIKANSOITTO
jatko
ti 14.00-14.45
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Poleeni, Savontie 13
Visa Wirén • 23 t • 135 €
Ei kausikortilla! Soitamme ryhmässä
harmonikkaohjelmistoa monipuolisesti,
yksi- ja useampiäänisinä sovituksina.
Tied. Visa Wirén puh. 0400-847 129.
100320 KIEHTOVAT SOITTIMET
ti 15.00-18.45
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Kontiopuiston koulu, Kuusitie 46
Merja Jauhijärvi • 115 t • 135 €
Ei kausikortilla!
Pianon, kosketinsoitinten, huilun/nokkahuilun, viulun, hanurin ja saksofonin
soiton opiskelua yksilö/pariopetuksena.
Henkilökohtaisista opetusajoista sopiminen opettajan kanssa ennen opetuksen alkua.
100321 PERKUSSIOSOITTIMET
Siili
ti 16.30-18.00
16.9.2014–2.12.2014 http://seutuopisto.pieksamaki.fi
MUSIIKKI
____________________________________________________________________
13.1.2015–7.4.2015
Siilin koulu, Musapaja
Siilinkankaantie 5
Tommi Relander • 46 t • 70 €
Ei kausikortilla! Jatkotaso. Perkussiosoittimien opiskelua ryhmässä. Perusrumpusetin lisäksi soittimina gongat,
timpales, bongot ym. perkussiosoittimet.
100323 MUSA SOI-paja, Virtasalmi
pe 12.30-14.00
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Virtasalmi kk, koulu, Koulutie 12
Piia Säpyskä-Hietala • 46 t • 70 €
Ei kausikortilla!
Viulun, pianon, nokkahuilun, 5-kielisen kanteleen tai rytmiikan opiskelua
pienryhmissä. Oppilaalla on oltava
oma soitin; opettaja voi tarvittaessa
opastaa sen hankinnassa. Rytmiikkaryhmässä ei tarvitse erillistä soitinta.
Rytmiikkatunneilla harjoitellaan kehorytmejä, kuten sormien napsautukset,
taputukset, jalkojen tömistykset ja
rummutukset rintaan ja reisiin. Tunnit
sisältävät luovaa liikuntaa ja improvisaatiota, käsien ja jalkojen yhteistyötä
100324 SENIORI MUSAPAJA
ti 12.00-13.00
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Poleeni, kokoustila, 2 krs
Piia Säpyskä-Hietala
• 30,59 t • 55 €
Musapajassa lauletaan, soitetaan ja
liikutaan niin uusien kuin vanhojenkin
lastenlaulujen tahdissa. Saat soittaa
sellaisiakin soittimia, joita et ole ehkä
ennen päässyt kokeilemaan, kuten
djmebe rumpu, rytmikapulat, kellopeli
ja 5-kielinen kantele. Tule mukaan kokemaan musiikin tekemisen riemu - ei
haittaa, vaikka et osasi vielä mitään,
musapajassa opit varmasti.
100325 MUSAPAJA JÄPPILÄ
pe 16.00-17.30
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Jäppilän koulu, Kirkkotie 9 C
Pawel Ciszek • 135 €
Ei kausikortilla!
Pianon, kosketinsoitinten, kitaran ja
basson soitonopiskelua yksilö tai pariopetuksena. Henkilökohtaisista opetusajoista sovitaan opettajan kanssa
ennen opetuksen alkua.
Musiikki
100322 MUSA SOI -paja
Peiposjärvi
to 13.15-14.45
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Peiposjärvi, koulu, Peiposjärventie 1603
Piia Säpyskä-Hietala • 46 t • 70 €
Ei kausikortilla!
Viulun, pianon, nokkahuilun, 5-kielisen
kanteleen tai rytmiikan opiskelua pienryhmissä. Oppilaalla on oltava oma soitin; opettaja voi tarvittaessa opastaa
sen hankinnassa. Rytmiikkaryhmässä
ei tarvitse erillistä soitinta. Rytmiikkatunneilla harjoitellaan kehorytmejä,
kuten sormien napsautukset, taputukset, jalkojen tömistykset ja rummutukset rintaan ja reisiin.
kehittäviä koordinaatioharjoituksia
sekä keskittymis- ja muodon hahmotusharjoituksia.
100326 LÄNTISTEN KYLIEN
MUSIIKINOPETUS
ke 16.00-17.30,
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Toikkala, Kumputalo
Kari Riikkilä • 46 t • 70 €
Ei kausikortilla!
Valmentava/ perus-/ jatkotaso. Pianon,
kitaran, basson, saxofonin ja haitarin opetusta pienryhmissä. Opetus
Kumputalolla Toikkalassa. Opetusajat
sovitaan ensimmäisellä kokoontumiskerralla.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
25
Musiikki
MUSIIKKI
____________________________________________________________________
Laulu
ennen opetuksen alkua.
100400 YKSINLAULU A
ti 15.00-18.00
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Alanko, Hämeenkatu 9
Kristiina Reinikainen-Alanko
• 195 €
Ei kausikortilla! Yksilöopetus 30 min.
Yksinlaulutunneilla perehdytään laulun perustekniikkaan ja -ohjelmistoon.
Ohjelmisto valitaan opiskelijan toiveet
huomioiden. Kurssi on tarkoitettu yli
16 v. Henkilökohtaisista opetusajoista
sovitaan opettajan kanssa ennen opetuksen alkua. Opetus tapahtuu opettajan kotona os. Hämeenkatu 9.
100405 ILOA LAULUSTA 2
ke 15.00.-17.45
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Pieksämäen lukio, musiikkiluokka
Merja Jauhijärvi • 195 €
Ei kausikortilla!
Sama sisältö, kuin kurssilla Iloa laulusta 1. Henkilökohtaisista opetusajoista
sovitaan opettajan kanssa ennen opetuksen alkua.
100403 YKSINLAULU B
to 14.00-17.30
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Alanko, Hämeenkatu 9
Kristiina Reinikainen-Alanko
• 195 €
Ei kausikortilla! Yksilöopetus 30 min.
Yksinlaulutunneilla perehdytään laulun perustekniikkaan ja -ohjelmistoon.
Ohjelmisto valitaan opiskelijan toiveet
huomioiden. Kurssi on tarkoitettu yli
16 v. Henkilökohtaisista opetusajoista
sovitaan opettajan kanssa ennen opetuksen alkua. Opetuspaikka opettajan
kotona os. Hämeenkatu 9.
100404 ILOA LAULUSTA 1
ma 14.30-20.00
15.9.2014–8.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Pieksämäen lukio, musiikkiluokka
Merja Jauhijärvi • 195 €
Ei kausikortilla! Yksilöopetus 30 min.
Yksinlaulutunneilla perehdytään laulun perustekniikkaan ja -ohjelmistoon.
Lauluohjelmisto valitaan opiskelijan
toiveet huomioiden. Kurssi on tarkoitettu yli 16 v. Henkilökohtaisita opetusajoista sovitaan opettajan kanssa
26
100406 LAULUKLINIKKA A
ti 18.00-19.30
21.10.2014–25.11.2014
Kontiopuiston koulu, Kuusitie 46
Kristiina Reinikainen-Alanko
• 12 t • 35 €
Ei kausikortilla!
Kurssilla käydään läpi laulutekniikan
perusteita teoriaopetuksen ja käytännön harjoitusten ja laulujen avulla. Sopii kaikille laulamisesta kiinnostuneille
ja äänenhuoltoa kaipaaville.
100407 LAULUKLINIKKA B
Kerttula
ti 18.00-19.30
13.1.2015–17.2.2015
Naarajärvi, Kerttula, Seunalantie
Kristiina Reinikainen-Alanko
• 12 t • 35 €
Ei kausikortilla!
Kurssilla käydään läpi laulutekniikan
perusteita teoriaopetuksen ja käytännön harjoitusten ja laulujen avulla. Sopii kaikille laulamisesta kiinnostuneille
ja äänenhuoltoa kaipaaville.
100408 LAULUKLINIKKA C
Poleeni
la-su 12.00-16.30
14.3.2015-15.3.2015
Poleeni, kokoustila 2 krs.Kristiina
Reinikainen-Alanko
• 12 t • 35 €
Ei kausikortilla!
Kurssilla käydään läpi laulutekniikan
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
MUSIIKKI
____________________________________________________________________
perusteita teoriaopetuksen ja käytännön harjoitusten ja laulujen avulla. Sopii kaikille laulamisesta kiinnostuneille
ja äänenhuoltoa kaipaaville.
00409 LAULUKLINIKKA, jatko
la 12.00-16.30
25.10.2014 ja 21.2.2015
Poleeni
Kristiina Reinikainen-Alanko
• 12 t • 25 €
Ei kausikortilla!
Kokoontumiskerrat 25.10.14 yht 6 t
ja 21.2.15 yht 6 t. Molemmilla kerroilla sama sisältö. Lauluklinikkakurssin
läpikäyneille. Syvennetään jo opittuja
äänenmuodostuksen perusteita laulujen ja/tai runojen avulla.
100412 YHTEISLAULUA
POLEENISSA
ti 13.00-14.00
23.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–24.3.2015
Poleeni.
Joka toinen viikko
Kristiina Reinikainen-Alanko
• 15,96 t
Ei kurssimaksua!
Virkistä itseäsi yhteislaululla.
Kuorot ja lauluryhmät
100500 NAISKUORO IHANNAISET
ma 17.00-19.30
22.9.2014–8.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Pieksämäen lukio, ruokala
Keskuskatu 32
Elsi Kinnunen • 69 t • 55 €
Tule kehittämään ääntäsi ja laulamaan
moniäänistä kuoromusiikkia pirteään
naiskuoroon! Ohjelmisto koostuu pääasiassa kevyestä musiikista, kansanmusiikkia ja joululauluja unohtamatta.
Tervetuloa uudet ja vanhat laulajat.
100501 PIEKSÄMÄEN
MIESLAULAJAT
ti 17.30-20.00
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Harjun koulu, luokkatila
Kuopiontie 22
Antti Alanko • 69 t • 55 €
Tule mukaan perinteikkääseen mieskuoroon. Lukuvuoden aikana keskitytään äänenmuodostukseen ja kuoron
soinnin kehittämiseen uudistuvan
ohjelmiston myötä. Uusia laulajia tarvitaan kaikkiin stemmoihin.
100502 ILONPISARAT
ma 17.30-19.00
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Järjestötalo, diskotila
Tasakatu 4-6
Kristiina Reinikainen-Alanko
• 46 t •55 €
Tule mukaan iloiseen joukkoon laulamaan 1-2 äänistä monipuolista ohjelmistoa. Samalla harjoitellaan lauluteknisiä perusasioita.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
Musiikki
100410 LASTEN
YHTEISLAULUTILAISUUS
ma 09.30-10.15
22.9.2014–17.11.2014 12.1.2015–30.3.2015
Poleeni
Joka toinen viikko
Piia Säpyskä-Hietala • 7 t
Ei kurssimaksua!
Alle kouluikäisille suunnattu yhteislaulutilaisuus Poleenin näyttelytilassa.
Mukaan voivat tulla perhepäivähoitajat
lapsineen, päiväkotiryhmät sekä kotihoidossa olevat lapset hoitajineen.
Lauletaaan ja leikitään uusia ja vanhoja lastenlauluja.
Kokoontumiskerrat syksyllä 22.9.,
20.10. sekä 17.11.14 ja
keväällä 12.1., 9.2., 9.3., 30.3.15.
Jokaisella kerralla oma teemansa.
Kokoontumiset syksyllä: 23.9., 7.10.,
21.10., 4.11., 18.11., 2.12.14
Kevään kokoontumiset: 13.1., 27.1.,
10.2., 24.2., 10.3., 24.3.15.
27
Musiikki
MUSIIKKI
____________________________________________________________________
100503 KAMARIKUORO
VOX FERRUM
ke 18.00-20.30
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Pieksämäen lukio, ruokala
Keskuskatu 32
Heikki Ritvanen • 69 t • 55 €
Yhteyshenkilö: Mikko Parkkinen, puh.
044 2857703. Jos olet valmis/halukas
pitkäjänteiseen, tavoitteelliseen toimintaan, innokas esiintymään, rakastat haasteita, harrastat musiikkia
monipuolisesti, haluat toteuttaa itseäsi
myös laulamalla, niin TERVETULOA
MUKAAN KUORON TOIMINTAAN!
100507 LÄNTISTEN KYLIEN
KUORO LÄNSITUULI
ke 18.30-20.00
17.9.2014–10.12.2014 7.1.2015–29.4.2015
Toikkala, Kumputalo, Halkokummuntie 24
Joka toinen viikko
Ulla Kauppinen • 26 t • 35 €
Tule kehittämään ääntäsi ja virkistymään kuorolaulusta. Kurssilla lauletaan
yhdessä valittavia yksi- ja moniäänisiä
lauluja.
100504 PIEKSÄMÄEN
NUORISOKUORO
ma 17.00-18.30
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Meriluodon koulu, musiikkiluokka
Keskuskatu 45
Noora Määttä • 46 t • 55 €
Uusi Pieksämäelle perustettava nuorisokuoro hakee riveihinsä laulamisesta
kiinnostuneita tyttöjä ja poikia, yläikäraja 16 vuotta. Kuorolaulu antaa hyvän
pohjan kaikkeen musiikin harrastamiseen. Harjoittelemme iloisen innostavassa ilmapiirissä.
100600 KARAOKEA
ALOITTELIJOILLE
to 16.30-18.00
25.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–26.3.2015
Kontiopuiston koulu
Kuusitie 46, Joka toinen viikko
Merja Jauhijärvi • 24 t • 50 €
Ei kausikortilla! Oletko aina halunnut
koittaa karaokea, mutta et ole vielä
uskaltanut? Tule kokeilemaan karaokea
yhdessä muiden aloittelevien laulajien
kanssa. Lauletaan yksin ja yhdessä
tuttuja ja tuntemattomampia lauluja
kannustavassa ilmapiirissä. Kurssille ei
tarvita aikaisempaa laulukokemusta.
Pienryhmäopetusta.
100506 VANAJAN SEKAKUORO
pe 12.00-13.30
19.9.2014–5.12.2014 9.1.2015–17.4.2015
Vanaja, Kirsti Kärkkäinen Alakyläntie 275, Joka toinen viikko
Kristiina Reinikainen-Alanko
• 30 t • 35 €
Tule kehittämään ääntäsi ja virkistymään kuorolaulusta. Kurssilla lauletaan
1- 3 äänistä monipuolista sekakuoroohjelmistoa.
28
Karaoke
100601 KARAOKE A
to 18.00-19.30
25.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–26.3.2015
Kontiopuiston koulu
Kuusitie 46, joka toinen viikko
Merja Jauhijärvi • 24 t • 50 €
Ei kausikortilla! Lauletaan tuttuja ja
tuntemattomia lauluja yksin ja yhdessä. Samalla tutustutaan äänenkäyttöön, mikrofonitekniikkaan ja musiikin
eri tyylisuuntien erityispiirteisiin.
Pienryhmäopetusta.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
MUSIIKKI
____________________________________________________________________
12.1.2015–13.4.2015
Kontiopuiston koulu, Kuusitie 46
Kai Lahtinen • 46 t • 55 €
Jatkotaso. Pieksämäen nuoriso-orkesterin tavoitteena on innostaa ja kouluttaa nuoria kevyestä musiikista kiinnostuneita soittajia ja laulajia sekä antaa
heille mahdollisuuksia yhteissoittoon ja
esiintymiseen. Orkesteriin valittavalta
vaaditaan pidemmälle ehtinyttä instrumentin hallintaa, nuotinlukutaitoa sekä
kykyä soittaa yhtyeessä.
100603 KARAOKE, jatko
to 16.30-18.00
18.9.2014–27.11.2014 8.1.2015–16.4.2015
Kontiopuiston koulu, Kuusitie 46
Joka toinen viikko
Merja Jauhijärvi • 24 t • 50 €
Ei kausikortilla! Jatkotaso muutamia vuosia karakokea harrastaneille.
Tutustutaan musiikin eri tyylisuuntien
erityispiirteisiin, äänenkäytöön ja laulutekniikkaan rennossa ilmapiirissä.
100702 POLEENIN ORKESTERI
la 09.00-12.00, su 10.00-13.00
13.9.2014–20.12.2014 10.1.2015–2.5.2015
Poleeni, Savontie 13
Risto Sojakka • 115 t
Jos omaat vähintään musiikkikoulun 3-peruskurssin soittotaidot, tule
soittamaan monipuolista klassista ja
vähän viihteellisempääkin musiikkia
Poleenin omaan orkesteriin. Soittajia
etsitään etenkin kaikkiin jousisoittimiin, oboeen, klarinettiin, fagottiin
ja käyrätorveen. Orkesterin syksyn
ohjelmistosuunnitelmiin kuuluu mm.
Mozartin pianokonsertto 23 A-duuri,
itsenäisyyspäivän juhlan musiikkia ja
mahdollisesti oma joulukonsertti. Harjoitukset järjestetään viikonloppuisin
tiiviinä paketteina; syksyllä kokoontumiskertoja kertyy noin 6-7 ja keväällä
7-8. Infotilaisuus 6.9.14 klo 12.00
Poleenin näyttelytilassa. Ensimmäinen
kokoontumiskerta 13.9.14 ja 14.9.14
klo 10.00-14.00.
Bändit ja orkesterit
100700 SENIORIYHTYE
ke 14.30-16.00
17.9.2014–3.12.2014 15.1.2015–8.4.2015
Kontiopuiston koulu, Kuusitie 46
Piia Säpyskä-Hietala • 46 t
Opintosetelikurssi! Soititko joskus
jotain, mutta instrumentti on mahdollisesti jäänyt pölyttymään? Haluaisitko
verestää taitojasi yhdessä leppoisasti soitellen? Tule senioriyhtyeeseen
soittamaan - rima on matalalla, mutta
tunnelma korkealla. Ohjelmisto koostuu pääosin vanhasta tanssimusiikista
ja ikivihreistä iskelmistä.
100701 PIEKSÄMÄEN
NUORISO-ORKESTERI
ma 19.00-20.30
15.9.2014–1.12.2014 Musiikki
100602 KARAOKE B
to 18.00-19.30
18.9.2014–27.11.2014 8.1.2015–16.4.2015
Kontiopuiston koulu, Kuusitie 46
joka toinen viikko
Merja Jauhijärvi • 24 t • 50 €
Ei kausikortilla! Lauletaan tuttuja ja
tuntemattomia lauluja yksin ja yhdessä. Samalla tutustutaan äänenkäyttöön, mikrofonitekniikkaan ja musiikin
eri tyylisuuntien erityispiirteisiin.
100704 BLUES & ROCK´N ROLL
to 18.00-19.30
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–27.3.2014
Molli Klubi (Irish Pub Molly)
Toikantie 1
Kalle Haukka • 46 t • 70 €
Blues-, kantri- ja varhaisen RB-musiikin rentoa yhteissoittoa.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
29
KIELET
____________________________________________________________________
Musiikki
100705 JAZZ -PIIRI
to 19.30-21.00
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Molli Klubi (Irish Pub Molly), Toikantie 1
Kalle Haukka • 46 t • 70 €
Ei tasovaatimuksia. Eri jazztyylien ja
-improvisaation opiskelua yhteismusisoinnin merkeissä. Myös laulajat
tervetuloa.
100706 BÄNDISOITTO, Peiposjärvi
pe 13.15-14.45
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Peiposjärvi, koulu, Peiposjärventie 1603
Kai Lahtinen • 46 t • 70 €
Valmentava/ perustaso. Kurssilla tutustutaan kitaran, basson ja rumpujen
soittoon. Opetus on ryhmäopetusta.
100708 KLUBI-ILLAT
to 22.30-24.00
2.10.2014–28.11.2013 15.1.2015–9.4.2015
Molli Klubi (Irish Pub Molly), Toikantie 1
Kalle Haukka • 14 t
Live bluesia, jazzia ja jameja. Myös
rautalankaa. Syyskaudella kokoontumiskertoja 3 ja keväällä 4. Seuraa
ilmoittelua.
Esitelmät
100800 OOPPERAAN!
la 10.00-13.30
20.9.2014–11.10.2014
Poleeni, kokoustila, 2 krs
Sirpa Hynninen, YTM, muusikko
AMK • 18 t • 35 €
Uudenlainen viihdyttävä kurssi tuo
oopperan lähelle, vaikka se olisi sinulle vielä tuntematon. Ooppera avautuu elävin esimerkein; kurssin aikana
perehdymme kuuluisiin laulajiin ja
30
kulissien takaiseen kuhinaan. Miksi oopperassa lauletaan korkealta ja
kovaa? Entä kuinka oopperassa kuuluu
käyttäytyä? Tule tutustumaan oopperan kiehtovaan maailmaan.
KIELET
KIELET VUONNA 2014-2015
Opistossa opit käytännön kielitaitoa.
Kursseja löytyy sekä vasta-alkajille,
perustiedot hallitseville että jo pidemmälle ehtineille. Tavoitteena on oppia
arkielämässä tarvittavaa kieltä sekä
aktivoida ja ylläpitää saavutettua kielitaitoa. Ryhmässä opiskelu on tehokasta ja hauskaa, koska juuri puhumalla
opit kieltä. Useimmilla kursseilla pyritään kehittämään kaikkia kielen osaalueita, vaikka puheen harjoittaminen
on yleensä etusijalla. Kurssit yleensä
alkavat kertauksella. Kurssilla käytetyn oppikirjan opiskelija hankkii itse,
muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Joskus oppikirja päätetään vasta
kurssin alussa. Älä kuitenkaan hanki
kirjaa, ennen kuin kurssin alkaminen
on varmistunut. Ensimmäisellä tunnilla
pärjää ilman kirjaakin.
Halutessasi voit osallistua yleisiin kielitutkintoihin, joita opistomme järjestää. Osallistumalla kielitutkintoon saat
tarkan kuvan kielitaidostasi. Lisätietoja
tässä esitteessä.
Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa
kielten opiskelua. Tule rohkeasti mukaan.
KIELTEN YKSILÖ- JA PARIOPETUS
• yksilöopetus 195,00 €/10 oppituntia.
Ei kausikortilla!
Jos et pysty osallistumaan kurssille,
yksilöopetusta voi kysyä suomen, englannin, ruotsin, viron, saksan, ranskan, italian, espanjan, venäjän ja thai
kielissä. Yksilö- ja pariopetus keskittyy
peruskielitaidon opetukseen. Voit itse
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
KIELET
____________________________________________________________________
valita tason. Tunneista sovitaan opettajan kanssa ja opetus tapahtuu seutuopiston tiloissa.
Kielten opinto-ohjaus ja kurssien
esittely
Kielten tasoryhmittely on suuntaa
antavaa. Ryhmän valintaan vaikuttaa,
kuinka paljon olet opiskellut kieltä,
mutta myös kuinka kauan opiskelusta
on ja kuinka paljon olet käyttänyt kieltä sen jälkeen. Kurssien tason valinnassa voit saada apua kieltenopettaja
Satu Radcliffelta, puh. 044 588 3429.
Kurssien yhteydessä käytetyt tasot
viittaavat yleisten kielitutkintojen taitotasoasteikkoon. Kts. sivu 39.
Pirjo Skantz, Margaretha Zidani, Dörte LeupoldTörrönen, Daroonrat Vauhkonen, Satu Radcliffe,
Irina Miettinen. Kuva: Mediapaja
120200 DAGS FÖR SVENSKA
to 18.30-20.00
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 202
Margaretha Zidani • 46 t • 55 €
Vapaamuotoista keskustelua ruotsiksi eri aiheiden ja tehtävien parissa.
Musiikkia ja videonpätkiä. Rentoa ja
mukavaa kielenharjoittelua!
Taitotaso 2-4.
Englanti
120300 ENGLANNIN ALKEIDEN
JATKO
to 10.00-11.30
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–23.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Satu Radcliffe • 46 t • 55 €
Jatkamme englannin alkeiden oppimista leppoisaan tahtiin. Opit kertomaan
itsestäsi ja perheestäsi ja selviytymään
yksinkertaisissa arkielämän tilanteissa.
Pääpaino puheenharjoittelussa pareittain ja pienryhmissä. Kurssi sopii
myös niille, jotka ovat lukeneet alkeita
aiemmin ja haluavat aktivoida opitun.
Oppikirja: Steps into English 1: kpl
5/12.
Kielet
129800 OPI OPPIMAAN
KIELIÄ AIKUISENA
ke 10.9.2015 klo 17.00-18.30
Pieksämäen lukio, luokka 206
Satu Radcliffe • 2 t
Haluaisitko aloittaa kielten opiskelun
ensimmäistä kertaa elämässäsi? Onko
opiskelustasi vierähtänyt useampi vuosi? Tule tutustumaan, keskustelemaan
kyselemään: Miten aikuinen oppii?
Miten kieltä opitaan? Mitä eri tapoja
on opiskella? Sopii myös jo opintonsa
aloittaneille, jotka haluavat parantaa
opiskelutekniikkansa.
Ruotsi
120301 MORNING ENGLISH
ke 10.00-11.30
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Margaretha Zidani • 46 t • 55 €
Käytännönläheinen materiaali. Paljon
puheharjoittelua. Alussa kerrataan
aiemmin opittua. Oppikirja Steps into
English 1 kpl 9/12. Taitotaso 1-2.
120302 STEP BY STEP
ma 17.30-19.00
15.9.2014–1.12.2014 http://seutuopisto.pieksamaki.fi
31
KIELET
____________________________________________________________________
12.1.2015–13.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Margaretha Zidani • 46 t • 55 €
Käytännönläheinen ja tavallisiin viestintätilanteisiin perustuva materiaali.
Pääpaino puhumisen harjoittelussa.
Alussa kertausta. Oppikirja Steps into
English 2, kpl 3/10. Taitotaso 2.
Kielet
120303 MORE STEPS IN ENGLISH
ma 19.00-20.30
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Margaretha Zidani 46 t, 55 €
Käytännön sanastoa ja rakenteita,
tilanneharjoituksia. Pääpaino puheharjoittelussa. Alussa kertausta. Oppikirja: Steps into English 2, kpl 7/10
Taitotaso 2-3.
120304 MIDDAY ENGLISH
ti 11.30-13.00
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Margaretha Zidani 46 t, 55 €
Syvennämme kielitaitoamme. Teemoina mm. vapaa-aika, luonto ja ympäristö. Puheharjoittelua. Oppikirja: Steps
into English 3, kpl 7/10. Taitotaso 3.
120305 EVENING ENGLISH
ti 19.00-20.30
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Margaretha Zidani • 46 t • 55 €
Mukavaa ja innnostavaa englannin
opiskelua kiireettömästi. Puheharjoittelua, rakenteiden kertausta, uusia
sanoja ja sanontoja. Oppikirja Pat and
Polly/Passport to Finland, kpl 3/7.
Taitotaso 3.
32
120306 WEDNESDAY CLUB
ke 12.30-14.00
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Satu Radcliffe • 46 t • 55 €
Opimme kertomaan eri aiheista ja
aktivoimme sanavarastoamme. Pääpaino puheharjoituksissa pienryhmissä
ja yhdessä. Leppoisa opiskeluvauhti.
Alussa kertausta. Oppikirja Pat and
Polly. Passport to Finland: kpl: 7, jonka
jälkeen valitaan yhdessä uusi oppikirja. Jos tulet uutena kurssille, sinun ei
tarvitse hankkia kirjaa Pat and Polly.
Passport to Finland. Taitotaso 2-3.
120307 AFTERNOON ENGLISH
ke 17.00-18.30
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Maaselän koulu, luokkatila
Margaretha Zidani • 46 t • 55 €
Tavoitteena kehittää suullista kielitaitoa
ja laajentaa sanavarastoa. Puheharjoittelua pienryhmissä ja yhdessä. Oppikirja: Pat and Polly 2/Five years on, kpl
3/7 Taitotaso 2-4.
120308 GOLDEN MEMORIES
to 13.30-15.00
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–23.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Satu Radliffe • 46 t • 55 €
Kurssi senioreille, jotka haluavat ylläpitää englannin kielen taitojaan. Nyt
matkustetaan englantilaisen pariskunnan Patin ja Pollyn luo Oxfordiin, tutustutaan englantilaiseen elämäntapaan
ja ajankohtaisiin asioihin. Pääpaino
puheharjoittelussa. Oppikirja Pat and
Polly 2, jakso 3/7. Taitotaso 2-4.
120310 HAVE A NICE TIME
IN ENGLISH
to 18.30-20.00
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Kristina Juvonen • 46 t • 55 €
Pääpaino kurssilla on puhumisen harjoittelu. Rennossa ilmapiirissä kerrotaan kuulumisia ja kartutetaan sana-
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
KIELET
____________________________________________________________________
varastoa erilaisia aiheita käsitellen.
Kurssimateriaalista sovitaan kurssin
alussa. Taitotaso 3-4.
120312 TIME FOR ELEVENSES
- aktivoi englantia puhumalla
ma 11.30-12.45
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–20.4.2015
Poleeni, neuvotteluhuone, 2 krs
Satu Radcliffe • 38,41 t • 45 €
Onko puhetaitosi ruosteessa? Tule
aloittamaan viikkosi aktivoiden englannin taitoasi puhumalla leppoisasti
kahvikupposen ääressä. Kertaamme
sanastoa ja harjoittelemme puhumista
pienryhmissä ja pareittain erilaisten
tehtävien, tekstien, uutisten ja pelien
avulla. Tule rohkeasti mukaan. Opettajan oma materiaali. Taitotaso 3-4.
120313 AFTERNOON TEA
pe 15.30-19.15
21.11.2014–21.11.2014
Siilin koulu, kotitalousluokka
Siilinkankaantie 5
Satu Radcliffe • 5 t
Kurssi on tarkoitettu Seutuopiston
englannin opiskelijoille. Tutustumme
iltapäiväteeperinteeseen. Valmistamme iltapäiväteehen kuuluvia herkkuja
kuten skonsseja, kakkuja ja kolmiovoileipiä ja nautimme ne teen kera.
120400 WAS IST DEUTSCHLAND?
LERNE AUCH DU DEUTSCHLAND
KENNEN! Opi sinäkin tuntemaan
Saksaa!
ti 17.30-19.00
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 301
Dörte Leupold-Törrönen
• 46 t • 55 €
Kurssi on tarkoitettu niille, joilla on jo
vähän saksan kielen taitoa. Kurssille on
jokainen tervetullut omana itsenään.
Kurssilla opitaan mukavassa ilmapiirissä ajankohtaista saksan kieltä puhumalla ja kirjoittamalla sekä yksin että
parityöskentelyn avulla. Tule mukaan;
saksan opiskelu on hauskaa ja mielenkiintoista! Opettajan oma ja opiskelijoiden tuoma materiaali. Taitotaso 1-2.
120401 WIR REDEN DEUTSCH AM
NACHMITTAG!
Puhumme saksaa iltapäivisin!
ti 15.00-16.30
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Dörte Leupold-Törrönen
• 46 t • 55 €
Onko sinulla aikaa iltapäivisin? Oletko
kiinnostunut saksasta? Tule puhumaan
Saksan ajankohtaisista asioista saksaksi. Kurssin tavoitteena on kehittää
saksan kielen puhetaitoa ja monipuolisuutta. Opettajan ja opiskelijoiden
tuoma materiaali. Taitotaso 2-4.
Kielet
120309 EVERGREENS
ti 13.00-14.30
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Satu Radcliffe • 46 t • 55 €
Kurssilla luemme opiskelijoiden, opettajan ja yhdessä valittuja novelleja,
uutisia ja artikkeleita. Keskustelemme,
katselemme lyhyitä videoita, kartutamme sanavarastoa ja syvennämme
englannin kielen taitoamme!
Taitotaso 3-5.
Saksa
120402 SAKSAN ALKEIDEN JATKO
to 17.00-18.30
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 301
Dörte Leupold-Törrönen
• 46 t • 55 €
Kertaamme jo opittua ja jatkamme
käytännön kielen opiskelua.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
33
KIELET
____________________________________________________________________
Opit tulemaan toimeen arkipäivän helpoissa tilanteissa saksaksi. Oppikirja
Einverstanden 1, jakso 6/14.
Kielet
Ranska
120500 PARLONS FRANCAIS!
- ranskan alkeet
ti 17.00-18.30
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 202
Juvonen Kristina • 46 t • 55 €
Ranska on tärkeä kieli maailmassa.
Sen oppiminen on helpompaa kuin
luulitkaan! Aloitamme alkeista, mutta
kurssi soveltuu myös niille, jotka haluavat aktivoida unohtuneita taitojaan.
Painopiste suullisessa ilmaisussa ja
käytännön tilanteissa selviytymisessä,
mm. matkalla. Tehokasta oppimista
rennossa ilmapiirissä.
120501 RANSKAA
MATKAILIJOILLE
ti 18.30-20.00
13.1.2015–10.3.2015
Pieksämäen lukio, luokka 202
Juvonen Kristina • 16 t • 35 €
Ranskan aktivointikurssi. Pääpaino puhumisessa ja matkailussa tarvittavissa
teemoissa. Opettajan oma materiaali.
Venäjä
34
120600 VENÄJÄÄ LEIKKIEN
ti 14.30-15.15
16.9.2014–25.11.2014 13.1.2015–24.3.2015
Päiväkoti Kätzlein
Kalevalankatu 38
Lada Kinnunen • 20 t • 35 €
Kurssi on suunnattu 4-6-vuotiaille
lapsille. Kurssilla tutustutaan venäjän
alkeisiin ja tapakulttuuriin venäläisten
leikkien, musiikin, satujen ja kuvataiteen keinoin. Aihepiireinä esim. tervehtiminen, numerot, värit ja eläimet.
120601 VENÄJÄN ALKEET
to 17.00-18.30
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 302
Ekaterina Povalkina • 46 t • 55 €
Kurssilla tutustutaan venäjän alkeisiin
ja venäläiseen kulttuuriin. Harjoitellaan
keskeisiä tilanteita ja matkustamisessa
tarvittavia asioita venäjäksi. Pääpaino
puhumisessa, mutta tutustutaan myös
kirjoittamiseen, lukemiseen ja kieliopin
perusasioihin. Oppikirja Pora!
120602 VENÄJÄ 1
ma 18.30-20.00
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 302
Ekaterina Povalkina • 46 t • 55 €
Kurssilla jatketaan venäjän alkeita.
Opitaan selviämään tärkeistä tilanteista venäjäksi. Pääpaino on puheen
oppimisessa, mutta tunneilla myös luetaan, kirjoitetaan ja kuunnellaan. Kurssin alussa kerrataan lyhyesti opittuja
asioita ja edetään rauhalliseen tahtiin.
Oppikirja Pora! kpl 7. Taitotaso 1-2
Espanja
120700 ESPANJAN JATKO 1
pe 16.00-17.30
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Irina Harjunheimo • 46 t • 55 €
Kurssi soveltuu espanjan alkeet osaaville. Opiskelu aloitetaan oppikirjan
Fantástico 1:n alusta.
120701 ESPANJAN JATKO 3
pe 15.15-16.00
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Irina Harjunheimo • 23 t • 40 €
Kurssi soveltuu espanjaa n. 3 vuotta
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
KIELET
____________________________________________________________________
opiskelleille. Oppikirja Fantástico 3,
kpl 4. Taitotaso 2-3.
120702 ESPANJAN JATKO 3-4
to 16.45-18.15
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Irina Harjunheimo • 46 t • 55 €
Kurssi soveltuu pari vuotta espanjaa
opiskelleille. Oppikirja Fantástico 2,
kpl 5. Taitotaso 2
120704 ESPANJAN JATKO 5
pe 14.15-15.00
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Irina Harjunheimo • 23 t • 40 €
Espanjan kielen aktivointia keskustellen. Opettajan oma materiaali.
Kurssi soveltuu 5-6 vuotta espanjaa
opiskelleille.
120705 LA VIDA EN ESPAÑA! VAMOS AMIGOS! Elämää Espanjassa!
Tulkaa, ystävät!
to 18.30-20.00
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 301
Dörte Leupold-Törrönen
• 46 t • 55 €
Muutaman vuoden opiskelleille.Opiskellaan rennossa ilmapiirissä käytännön kieltä. Pääpaino puhumisen oppimisessa.
Oppikirja: Fantástico 4, jakso 2.
Taitotaso 2.
120800 ITALIAN ALKEET
RIPEÄSTI HALTUUN
ke 19.15-20.45
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–25.2.2015
Pieksämäen lukio, luokka 201
Pirjo Skantz • 36 t • 45 €
Tavoitteena opiskella yksi italian kurssi
hiihtolomaan mennessä. Italiaa iloisesti
ja reippaasti, benvenuti.
Oppikirja In Piazza 1, kpl 1-8.
120801 PARLIAMO ITALIANO
ke 16.15-17.45
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 201
Pirjo Skantz • 46 t • 55 €
Kurssilla puhuminen italiaksi on etusijalla. Opiskelemme kirjan tekstejä
ja teemme harjoituksia kirjallisesti ja
suullisesti. Keskustelemme italiaksi
ajankohtaisista aiheista. Myös muita
vaihtelevia tekstejä sekä opettajan ja
opiskelijoiden omia materiaaleja, jotka
koskettavat italian kieltä ja kulttuuria.
Oppikirja In Piazza 2. Taitotaso 3-4.
Kielet
20703 ESPANJAN JATKO 4
to 15.15-16.45
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Irina Harjunheimo • 46 t • 55 €
Kurssi soveltuu 4-5 vuotta opiskelleille.
Oppikirja Fantástico 3, kpl 12.
Taitotaso 3.
Italia
120802 ITALIANO COLPISCE
ke 17.45-19.15
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 201
Pirjo Skantz • 46 t • 55 €
Tämä sopii sinulle, jos osaat jo italian
alkeet ja haluat oppia puhumaan ja
kirjoittamaan italiaa tuttuja matkailuaiheita käsitellen. Oppikirja In Piazza
1: kappaleesta 18 alkaen ja harjoituskirja.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
35
KIELET
____________________________________________________________________
Kielet
Muut kielet
129801 KIELIKAVERI
ti 16.30-18.00
23.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–14.4.2015
Poleeni
Satu Radcliffe • 8 t
Muodostetaan pareja, joissa kummallakin on eri äidinkieli. Parit opiskelevat
toistensa kieltä. Sopii hyvin maahanmuuttajalle, joka haluaa oppia enemmän suomea ja samalla ”opettaa”
äidinkieltään suomalaiselle. Parit voivat
kokoontua itselleen sopivina aikoina ja
voivat tehdä haluamiaan asioita, esim.
lukea sanomalehtiä, kirjoja, käydä
teatterissa, elokuvissa, keskustella
kiinnostavista asioista. Parit eivät ole
vastuussa kielioppiopetuksesta, vaan
tarvittaessa opiston kieltenopettajat
auttavat. Pareilla on muutama yhteiskokoontuminen, jolloin vaihdetaan
kokemuksia, keskustellaan, pelataan
pelejä yms.
Ilmoita, mitä kieltä haluat oppia: satu.
[email protected] tai
044 5883429.
Ensimmäinen tapaaminen ja infotilaisuus tiistaina 23.9. klo 16.30
Poleenin kahvilassa.
Take a ”language friend”! You both can
learn each other’s language by doing
different things, chatting, reading
newspapers, discussing things you are
interested in. You can decide on the
meeting place and time together. You
don’t need to worry about teaching the
grammar, our teachers will help you if
needed. There will be a few meetings
during the year when you can meet
other pairs. Tell us which language you
want to learn by email or text message: [email protected] or
044 5883429 The first meeting and
info on Tuesday 23 Sept at 16.30
at Poleeni café, Savontie 13.
36
Найдите себе иностранного
компаньона для изучения
неродного для Вас языка! Каждый
из партнеров может выучить
родной язык своего товарища в
процессе различной деятельности,
ведения бесед, прочитывания
газет, обсуждения интересующих
Вас тем. Хорошо подходит для
иммигрантов, желающих улучшить
знание финского языка и в то же
время помочь напарнику овладеть
своим родным языком. Вы можете
встречаться в удобном для Вас месте
и в подходящее для Вас обоих время.
Нет необходимости беспокоиться
о преподавании грамматики, наши
преподаватели при необходимости
помогут Вам. В течение года будет
организовано несколько общих
встреч, где Вы сможете повидаться
с другими парами. Сообщите, какой
язык Вы хотите изучать: [email protected] или 044
5883429 Первая встреча с целью
ознакомления с информацией
состоится во вторник 23.9 в
16.30 в кафе культурного центра
Полеени.
129802 KARJALAN KIELI JA
KULTTUURI
ma 18.00-19.30
15.9.2014–24.11.2014
Pieksämäen lukio, luokka 202
Maria Kähäri • 20 t • 35 €
Karjalan kieltä pohjataidoista riippumatta: niin vasta-alkajille kuin sitä jo
taitaville. Ennen sotia karjalan kieltä
puhuttiin Karjalan tasavallan lisäksi
Laatokan pohjoispuolella sijaitsevissa
Suomen pitäjissä (Suistamo, Suojärvi,
Impilahti, Salmi sekä osa Korpiselkää
ja Ilomantsia). Tänäpäivänäkin kielen
puhujia on rajan molemmilla puolilla.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
KIELET
____________________________________________________________________
129806 JAPANI JATKO (Nihongo)
la 10.00-12.45
17.1.2015–16.5.2015
Pieksämäen lukio, luokka 201
Joka toinen viikko
Emmi Seppälä • 30 t • 40 €
Kurssilla jatketaan japanin opiskelua
ja perehdytään tarkemmin kulttuuriin.
Kurssi on jatkoa vuoden 2013-2014
kurssille. Opiskelijan tulisi osata entuudestaan lukea hiraganoja ja tuntea
kieliopin perusteet.
Opintokerrat: 17.1; 31.1; 14.2; 21.2.;
14.3; 28.3; 11.4; 25.4; 9.5; 16.5.
Oppikirja Japanin alkeet 1 ja Japanin
alkeet 2.
129804 RÄÄGIME EESTI KEELES
- PUHETTA VIROKSI, jatkokurssi
ke 18.30-20.00
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Andra Kaus • 46 t • 55 €
Kurssilla syvennämme puhetaitoa ja
sanavarastoa edelleen. Käsittelemme
esimerkiksi erilaisia tekstejä, runoja,
musiikkia ja keskustelemme vapaasti
ajankohtaisista aiheista. Oppimateriaalista sovitaan kurssin alussa.
Taitotaso 2-3.
129807 THAI-KIELEN
JATKOKURSSI
ke 17.30-19.00
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 202
Vauhkonen Daroonrat(Jenny)
• 46 t • 55 €
Kertaamme alussa opittuja asioita.
Opettelemme kirjoittamaan ja lukemaan thai-kieltä. Tutustumme kieliopin
perusasioihin. Käsittelemme matkustellessa tarvittavia aiheita sekä opimme tuntemaan Thaimaan kulttuuria,
maantuntemusta ja tapatietoutta.
129805 JAPANIN ALKEET
la 13.00-15.45
17.1.2015–16.5.2015
Pieksämäen lukio, luokka 201
Joka toinen viikko
Emmi Seppälä • 30 t • 40 €
Opiskelemme käytännön ilmaisuja ja
japanilaisia tavukirjoitusmerkkejä.
Perehdymme japanilaiseen kulttuuriin.
Irasshaimase!
Opintokerrat: 17.1; 31.1; 14.2; 21.2.;
14.3; 28.3; 11.4; 25.4; 9.5; 16.5.
Oppikirja Japanin alkeet 1.
Kielet
129803 VIRON ALKEET
ke 17.00-18.30
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Andra Kaus • 46 t • 55 €
Kurssilla opitaan viron alkeita mukavassa ilmapiirissä erilaisten tekstien
ja harjoitusten avulla. Pääpainona on
oppia puhumaan viroa. Tutustumme
myös virolaisiin tapoihin ja elämään.
Kurssi sopii sekä vasta-alkajille että
viroa jo vähän osaaville. Tule rohkeasti
opettelemaan naapurimaamme kieltä.
Oppimateriaalin saa opettajalta.
Taitotaso 1.
129808 HEPREAN ALKEET
la 12.00-18.00
4.10.2014–20.12.2014 28.3.2015–28.3.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Satu Cantrell • 21 t • 45 €
Tutustumme nykyheprean alkeisiin.
Harjoittelemme aakkosten lukemista
ja kirjoittamista. Opimme puhekielen
perustilanteita ja kieliopin perusteita.
Opintokerrat lauantai 4.10., 20.12.,
28.3.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
37
KIELET
____________________________________________________________________
YLEISET KIELITUTKINNOT
Testipäivä
Kieli
Tutkinnon tasot
Ilm. aika
suomi
keskitaso
2.-13.6.2014
englanti
suomi
espanja
ruotsi
saksa
perus- ja keskitaso
keskitaso
perus- ja keskitaso
perus- ja keskitaso
perus- ja keskitaso
suomi
keskitaso
englanti
italia
venäjä suomi
ranska ruotsi perus-
perus- ja keskitaso
perus- ja keskitaso
perus- ja keskitaso
keskitaso
perus- ja keskitaso
ja keskitaso
2.-27.2.2015
2.-27.2.2015
2.-27.2.2015
2.-27.2.2015
2.-27.2.2015
2.-27.2.2015
suomi
keskitaso
1.-12.6.2015
Elokuu 2014
30.8.2014
Syksy 2014
25.10.2014
8.11.2014
15.11.2014
15.11.2014
15.11.2014
1.-30.9.2014
1.-30.9.2014
1.-30.9.2014
1.-30.9.2014
1.-30.9.2014
Kielet
Tammikuu 2015
24.1.2015
1.-12.12.2014
Kevät 2015
28.3.2015
28.3.2015
28.3.2015
11.4.2015
18.4.2015
18.4.2015
Elokuu 2015
29.8.2015
Kielitutkintoihin ilmoittaudutaan ottamalla ensin yhteyttä tutkintopaikkaan ja
varmistamalla, että siellä on tilaa. Yhteydenoton jälkeen ilmoittautumislomake
toimitetaan kyseiseen tutkintopaikkaan.
Ilmoittautumislomakkeen saa Pieksämäen Seutuopistolta tai Opetushallituksen
sivustoilta (yleiset kielitutkinnot)
Tutkintomaksut:
Perustaso 90 euroa
Keskitaso 100 euroa
38
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
KIELET
____________________________________________________________________
TAITOTASOKUVAUKSET
Keskitaso
4- Ymmärtää normaalitempoista
kasvokkaista puhetta ja keskustelua
yleisistä aihepiireistä sekä mm. televisiosta ja radiosta kuultavaa puhetta,
mutta joitakin yksityiskohtia saattaa
jäädä ymmärtämättä. Nopea puhekieli
ja murteellinen puhe tuottavat kuitenkin vaikeuksia. Ymmärtää vaivatta
yleisiä aihepiirejä käsitteleviä tekstejä,
joskin muutamat tekstin välittämät sävyerot voivat jäädä epäselviksi. Selviää
melko hyvin myös vieraammissa puhetilanteissa. Pystyy kirjoittamaan sekä
yksityisiä että puolivirallisia tekstejä
ja esittämään ajatuksiaan yhtenäisinä
kokonaisuuksina. Tekee puheessa ja
kirjoituksessa eron virallisen ja epävirallisen kielimuodon välillä. Hallitsee
peruskieliopin ja -sanaston hyvin.
3- Ymmärtää pidempää puhetta ja
Perustaso
2- Ymmärtää selkeää ja yksinkertaistettua puhetta, joka käsittelee jokapäiväisiä ja tuttuja asioita. Ymmärtää
helposti lyhyitä, yksinkertaisia tekstejä
ja saa selville pääasiat tuttuja aihepiirejä käsittelevistä teksteistä. Selviää
rutiininomaisissa yksinkertaista tiedonvaihtoa vaativissa puhetilanteissa,
vaikka ääntäminen on vielä puutteellista. Pystyy kirjoittamaan suppeita,
yksinkertaisia tekstejä jokapäiväisistä
asioista, mutta teksti voi olla hajanaista. Hallitsee yksinkertaisimman peruskieliopin ja keskeisen perussanaston.
1-Ymmärtää hitaasta ja selkeästä
puheesta yksinkertaisia perustason
ilmauksia,
jotka liittyvät suoraan omaan elämään
tai koskevat välitöntä konkreettista
ympäristöä. Pystyy löytämään tietoa
yksinkertaisista teksteistä. Selviää
kaikkein yksinkertaisimmissa puhetilanteissa, mutta puhe on hidasta ja
hyvin katkonaista ja ääntämisessä on
puutteita. Pystyy kirjoittamaan erittäin
lyhyitä tekstejä, joissa on lukuisia kielellisiä puutteita.
Tuntee kaikkein yleisimmän perussanaston ja joitakin peruskieliopin rakenteita.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
Kielet
Ylin taso
6- Ymmärtää vaikeuksitta kaikenlaista
puhuttua ja kirjoitettua kieltä. Ilmausten hienot sävyerot tuottavat enää
harvoin vaikeuksia. Puhuu ja kirjoittaa
erittäin sujuvasti tilanteeseen sopivalla
tyylillä, ja pystyy ilmaisemaan hienojakin merkitysvivahteita. Kieliopin ja
sanaston hallinta on varmaa lähes kaikissa tilanteissa ja pienetkin puutteet
ovat harvinaisia.
5- Ymmärtää pidempää, normaalitempoista kasvokkaista sekä mm. televisiosta ja radiosta kuultavaa puhetta,
vaikka joskus ymmärtäminen vaatii
jonkin verran ponnistelua. Ymmärtää
rakenteellisesti ja kielellisesti monimutkaisia tekstejä ja oman aikamme
kirjallisuutta. Puhuu ja kirjoittaa selkeästi ja sujuvasti erilaisista aiheista,
mutta harvinaisten sanojen ja monimutkaisten lauserakenteiden käyttö
saattaa kuitenkin tuottaa vaikeuksia.
Hallitsee kieliopin ja sanaston yleensä
hyvin ja monipuolisesti.
keskeisen ajatuksen monista televisio- ja radio-ohjelmista, jos aihepiiri
on suhteellisen tuttu. Ymmärtää tavallisia tekstejä, jotka eivät vaadi aiheen tuntemusta. Normaalitempoinen
puhe ja vaativammat tekstit saattavat
tuottaa vaikeuksia, jos puhejakso on
pitkä ja aihepiiri vieras. Selviää tavallisimmissa käytännön puhetilanteissa
ja pystyy kirjoittamaan yksinkertaista,
yhtenäistä tekstiä tavallisista aiheista,
vaikkakin kieliopilliset ja sanastolliset
puutteet toisinaan vaikeuttavat ymmärtämistä. Hallitsee hyvin jokapäiväisiin tilanteisiin liittyvän sanaston ja
peruskieliopin keskeiset rakenteet.
39
Kielet
TIETOTEKNIIKKA
____________________________________________________________________
129809 KIELIÄ LAULAEN
Pieksämäen lukio, ruokala
Joka 4. viikko
Dörte Leupold-Törrönen 8 t
Opimme eri kieliä laulaen. Ääntämisharjoittelua ja laulujen sanaston oppimista. Tunneille voi osallistua, vaikka
ei osaa laulaa eikä kyseistä kieltä.
• to 2.10. 16.15-17.00 saksalaisia ja
ruotsalaisia lauluja
• ke 22.10 18.00-18.45 virolaisia
lauluja
• ma 10.11. 19.00-19.45 englantilaisia
lauluja
• ma 24.11. 19.00-19.45 joululauluja
kaikilla kielillä
• ma 26.1. 19.00-19.45 venäläisiä
lauluja
• ti 17.2. 16.45-17.30 ranskalaisia ja
italialaisia lauluja
• ti 10.3. 19.00-19.45 suomalaisia
lauluja
• ma 30.3. 19.00-19.45 espanjalaisia
lauluja
TIETOTEKNIIKKA
Tietotekniikkakursseille voit ottaa
mukaasi myös oman kannettavan
tietokoneesi.
Tietotupa. Kuva: Mediapaja
40
Järjestökoulutus
320500 INTERNETPALVELUT KANSALAISDEMOGRATIAN APUNA
la 10.00-14.00
20.9.2014–4.10.2014
Poleeni, kokoustila, 2 krs
Juha Kalliola • 15 t • 25 €
Uudet internetpalvelut ovat tuoneet
mukanaan monia ilmaisia palveluita ja
toimintoja. Näitä opettelemme hyödyntämään yhteistoiminnan ja demogratian tukemiseksi. Koulutusjakson aikana käsiteltäviä aiheita: -pilvipalvelut
(Onedrive, Office365) -tiedostojen ja
asiakirjojen jakaminen & yhteiskäyttö
-etäkokous (Lync, Skype) -Sosiaalinen
media (Facebook, Blogit)
Perus- ja jatkokurssit
340100 TIETOTUPA
ke 11.00-13.00
17.9.2014–26.11.2014 14.1.2015–25.3.2015
Poleeni, kirjaston yleisöpäätteet
ja nuorten tila
Juha Kalliola ja vertaisohjaajat
• 50 t
Koulujen lomaviikoilla (15.10.2014 ja
4.3.2015) ei ohjausta!
Jos tarvitset apua internetin käytössä, sähköisissä pankkipalveluissa tai
digikuvien siirtämisessä tietokoneelle
jne. Auttamassa vertaisohjaajat ja mediapajan nuoret.
340101 DIGITUPA
ke 15.00-17.00
17.9.2014–26.11.2014 14.1.2015–25.3.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Juha Kalliola • 50 t • 55 €
Jatkoa viime lukukaudella pidetylle
digituvalle. Vapaamuotoista oppilaiden toiveiden mukaista tietotekniikan
opiskelua. Kurssille kannattaa ottaa
mukaan oma kannettava tietokone.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
TIETOTEKNIIKKA
____________________________________________________________________
Opistolla on myös muutama lainakone.
Tervetuloa uudet ja vanhat opiskelijat!
340104 ATK, seniorit & juniorit
Maaselän koulu
ma 09.00-10.30
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–20.4.2015
Maaselän koulu, atk-luokka
Seunalantie 8
Tuomas Raatikainen • 46 t
Opintosetelikurssi.
340106 TIETOTEKNIIKAN
PERUSKURSSI, A
ti 09.00-11.15
16.9.2014–25.11.2014
Pieksämäen lukio, luokka 206
Juha Kalliola • 30 t • 45 €
Tutustumme kurssin aikana rauhalliseen tahtiin tietokoneiden ja oheislaitteiden toimintaan. Harjoittelemme
erilaisten apuohjelmien käyttämistä.
Tutuiksi tulevat myös internetin sekä
sähköpostin lisäksi sähköiset pankkipalvelut. Kurssi soveltuu hyvin senioreille sekä henkilöille, joilla ei ole
340107 TIETOTEKNIIKAN
PERUSKURSSI, B
ti 13.00-15.15
16.9.2014–25.11.2014
Savontie 52 B (reumayhdistys)
Juha Kalliola • 30 t • 45 €
Tutustumme kurssin aikana rauhalliseen tahtiin tietokoneiden ja oheislaitteiden toimintaan. Harjoittelemme
erilaisten apuohjelmien käyttämistä.
Tutuiksi tulevat myös internetin sekä
sähköpostin lisäksi sähköiset pankkipalvelut. Kurssi soveltuu hyvin senioreille sekä henkilöille, joilla ei ole
aiempaa kokemusta tietotekniikasta.
HUOM! Mielellään oma tietokone mukaan.
340108 TIETOTEKNIIKAN
PERUSTEET syksy
pe 09.00-11.15
19.9.2014–28.11.2014
Pieksämäen lukio, luokka 206
Ilmo Jäppinen • 30 t • 45 €
Kurssi on tarkoitettu aloitteleville tietokoneen käyttäjille ja opetus etenee
rauhalliseen tahtiin. Kurssilla käsiteltävät aihealueet mm: Tietokoneen kokoonpano, oheislaitteet ja laitehallinta,
tekstinkäsittelyn perusteet, Internetin
käyttö mm. laskunmaksu ja tiedonhaku, sähköinen asiointi, sähköposti,
tietoturva, opastusta laitehankintaan
jne.
Tietotekniikka
340105 WINDOWS 8.1. PERUSTEET
ma 15.30-17.45
15.9.2014–24.11.2014
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 30 t • 45 €
Kurssi on tarkoitettu uusimman Windows 8.1 -käyttöjärjestelmän perusteiden opetteluun. Kurssilla tutustutaan
mm: Uusittuun Modern -käyttöliittymään ja perinteinen työpöytänäkymään ja siirtymiin näkymien välillä,
ohjelmien asennukseen sekä sovelluskaupan puolelta (Modern) että perinteisten Windows -ohjelmien asennukseen, ohjelmien käyttöön (sähköposti,
kalenteri, skype, valokuvat, kamerasovellus, jne.), Windows 8.1 tietoturvaan
ja päivityksien asennukseen. Lisäksi
kurssilla on mahdollisuus tutustua
kosketusnäytöllisiin Windows -koneisiin
(hybridit ja tabletit).
aiempaa kokemusta tietotekniikasta.
340109 TIETOTEKNIIKAN
PERUSTEET kevät
pe 09.00-11.15
16.1.2015–27.3.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Ilmo Jäppinen • 30 t • 45 €
Kurssi on tarkoitettu aloitteleville tietokoneen käyttäjille ja opetus etenee
rauhalliseen tahtiin. Kurssilla käsiteltävät aihealueet mm: Tietokoneen kokoonpano, oheislaitteet ja laitehallinta,
tekstinkäsittelyn perusteet, Internetin
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
41
TIETOTEKNIIKKA
____________________________________________________________________
Tietotekniikka
käyttö mm. laskunmaksu ja tiedonhaku, sähköinen asiointi, sähköposti,
tietoturva, opastusta laitehankintaan
jne.
340110 TIETOTEKNIIKAN
JATKOKURSSI, A, syksy
ma 12.00-14.15
15.9.2014–24.11.2014
Pieksämäen lukio, luokka 206
Ilmo Jäppinen • 30 t • 45 €
Kurssi on tarkoitettu tietotekniikan
alkeet jo hallitseville tietokoneen käyttäjille. Kurssilla käsiteltäviä aihealueita
ovat mm: Laitteiston ja käyttöjärjestelmän hallintaa (Win 8.1), oheislaitteiden asennus ja käyttö (tulostin,
skanneri), harjoitustehtäviä sovellusohjelmien käyttöön (tekstinkäsittely
ym.), Internetin sähköiset palvelut ja
opastusta tiedonhakuun, sähköpostin
kertaus, tietokoneen päivitys ja siivous, tietoturva ja virustorjunta.
340111 TIETOTEKNIIKAN
JATKOKURSSI, B, kevät
ma 15.30-17.45
12.1.2015–23.3.2015
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 30 t • 45 €
Kurssi on tarkoitettu tietotekniikan
alkeet jo hallitseville tietokoneen
käyttäjille ja on samalla jatkokurssi
syksyllä alkaneeseen Tietotekniikan
perusteet -kurssille. Kurssilla käsiteltäviä aihealueita ovat mm: Laitteiston
ja käyttöjärjestelmän hallintaa (Win
8.1), oheislaitteiden asennus ja käyttö
(tulostin, skanneri), harjoitustehtäviä
sovellusohjelmien käyttöön (tekstinkäsittely ym.), Internetin sähköiset palvelut ja opastusta tiedonhakuun, sähköpostin kertaus, tietokoneen päivitys
ja siivous, tietoturva ja virustorjunta.
340112 TIETOTEKNIIKAN
JATKOKURSSI, C, kevät
ti 09.00-11.15
13.1.2015–24.3.2015
42
Pieksämäen lukio, luokka 206
Juha Kalliola • 30 t • 45 €
Kurssin aikana kertailemme peruskurssin asioita ja perehdymme tarkemmin tietotekniikan hyödyntämiseen.
Opettelemme perusohjelmien käyttöä
(esim. sähköposti, Skype ja tekstinkäsittely) sekä syvennämme internetin
käyttötaitoja. Kurssi soveltuu hyvin
henkilöille, jotka ovat käyneet peruskurssin ja hallitsevat vastaavat tiedot.
340140 ATK, Paltanen
ke 14.00-16.15
17.9.2014–29.10.2014
Paltanen, Aune Vauhkonen
Tuomas Raatikainen • 18 t • 30 €
340141 ATK, Syvänsi
to 09.30-11.45
18.9.2014–30.10.2014
Jäppilä kk, Jäppilä-talo
Tuomas Raatikainen • 18 t • 30 €
340142 ATK, Virtasalmi
to 15.00-17.15
18.9.2014–30.10.2014
Virtasalmi kk, koulu
Tuomas Raatikainen • 18 t • 30 €
340143 ATK, Jäppilä B
pe 14.00-16.15
19.9.2014–31.10.2014
Jäppilä kk, Jäppilä-talo
Tuomas Raatikainen • 18 t • 30 €
340144 ATK, Jäppilä A
ma 12.00-14.15
29.9.2014–10.11.2014
Jäppilä kk, Jäppilä-taloTuomas
Raatikainen • 18 t • 30 €
340145 ATK, Peiposjärvi
ma 15.00-17.15
29.9.2014–10.11.2014
Peiposjärvi, koulu
Tuomas Raatikainen • 18 t • 30 €
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
TIETOTEKNIIKKA
____________________________________________________________________
340146 ATK, Vehmaskylä
ti 15.00-17.15
30.9.2014–11.11.2014
Vehmaskylä, koulu
Tuomas Raatikainen • 18 t • 30 €
Sovelluskurssit
340201 KANNETTAVAN
TIETOKONEEN VUOSIHUOLTO
to 15.30-17.45
23.10.2014–6.11.2014
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 9 t • 15 €
Miten tietokonetta huolletaan? Kurssilla opitaan siivoamaan käyttöjärjestelmä käyttämällä paitsi Windowsin
omia toimintoja myös saatavilla olevia
ilmaisohjelmia. Tarvitseeko tietokone
huoltoa miten usein ja miten vanhan koneen toimintaa voi nopeuttaa?
Siivotaan käyttöjärjestelmä turhista
ohjelmista ja väliaikaisista tiedostoista
ym. tarpeettomasta. Kurssilla käytetään Windows 8.1 -käyttöjärjestelmää,
mutta kurssi soveltuu myös vanhempien Windows Vista ja 7- versioiden
käyttäjille.
340202 KOTIKONEEN SUOJAUS
ILMAISOHJELMILLA JA
VARMUUSKOPIOINTI
ke 15.30-17.45
14.1.2015–28.1.2015
340203 TIETOKONEEN KUNTOKOULU - SIIVOUS JA HUOLTO
ke 15.30-17.45
4.2.2015–18.2.2015
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 9 t • 15 €
Tuntuuko koneesi hitaalta? Kuinka
poistat turhan painolastin koneeltasi?
Voiko vanhaa konettasi elvyttää vai onkouuden hankinta jo edessä? Käsitellään Windows Vista / 7 -koneen hyvän
ylläpidon ja huollon keskeiset asiat.
340204 OMAT KARTAT
ILMAISOHJELMALLA
ti 15.30-17.45
13.1.2015–27.1.2015
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 9 t • 15 €
Kurssilla tehdään karttoja ilmaisella
Quantum QIS -ohjelmalla ja ilmaisilla,
avoimen datan paikkatietoaineistoilla
(Maanmittauslaitos). Samalla perehdytään paikkatietojen perusteisiin, kuten
mittakaavoihin, koordinaatistoihin ja
vektori- ja rasteritiedostomuotoihin.
Ohjelman käyttö opetellaan tekemällä
itse ja käytännön harjoitusten kautta.
Kurssilla lähdetään liikkeelle alkeista ja
keskitytään alan perusteisiin. Huom!
Voit ottaa kurssille mukaasi myös
oman kannettavan tietokoneesi ja USB
-muistitikun, johon kurssilla käytettävät ilmaiset aineistot voi tallettaa
myöhempää käyttöä varten.
Tietotekniikka
340200 KOTIKONEEN SUOJAUS
ILMAISOHJELMILLA
to 15.30-17.45
13.11.2014–27.11.2014
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 9 t • 15 €
Tällä kurssilla opitaan suojaamaan
tietokone käyttämällä ilmaisia tietoturvaohjelmia. Lisäksi tutustutaan menetelmiin, miten varmistetaan omien
tärkeiden tietojen säilyminen. Käsitellään tarvittavat ohjelmat, välineet ja
laitteet.
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 9 t • 15 €
Tällä kurssilla opitaan suojaamaan tietokone käyttämällä ilmaisia turvaohjelmia. Lisäksi tutustutaan menetelmiin,
miten varmistetaan omien tärkeiden
tietojen säilyminen? Käsitellään tarvittavat ohjelmat, välineet ja laitteet.
340205 PILVIPALVELUT
HYÖTYKÄYTTÖÖN
ti 15.30-17.45
3.2.2015–24.2.2015
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
43
TIETOTEKNIIKKA
____________________________________________________________________
Tietotekniikka
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 12 t • 20 €
Mikä on pilvipalvelu ja mihin niitä
tarvitaan? Kurssilla tutustutaan erityyppisiin verkkopalveluihin, jotka on
tarkoitettu tiedostojen tallentamiseen
palvelinkoneelle, jossa ne ovat varmuuskopioitu ja josta ne voidaan helposti jakaa muille käyttäjille. Esim tunnetuimmat sähköpostipalvelut (Gmail,
Hotmail jne.) ovat jo 10 vuoden ajan
olleet pilvipalveluita ja uusimman Windowsin mukana tuleva OneDrive (ent.
SkyDrive) on nyt liitetty osaksi Windows 8.1:n resurssienhallintaa. Kurssi
soveltuu hyvin esim. valokuvien verkkoalbumin tekemistä harkitseville.
340206 VHS -NAUHOJEN SIIRTO
TIETOKONEELLE JA EDITOINTI
to 18.00-20.15
15.1.2015–26.2.2015
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 21 t • 35 €
Onko sinulla vanhoja VHS -nauhoja,
jotka haluaisit siirtää tietokoneelle tai
tallentaa DVD -levylle? Ensiksi käydään
läpi VHS -nauhojen siirtämiseen tarvittavan laitteiston ja ohjelman käyttö.
Kun video kaapataan tietokoneelle, sitä
on mahdollista leikata vapaasti ja yhdistellä uudelleen uudeksi kokonaisuudeksi. Lisäksi perehdytään kuvan - ja
äänenlaadun säätöihin mahdollisimman
hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi.
Kurssin loppuaika harjoitellaan nauhan siirtämistä (yksi yhteen nopeus).
Voit ottaa mukaasi oman kannettavan tietokoneen sekä videonauhoja ja
VHS -nauhurin. Kurssin opettajalta on
mahdollista hankkia tyhjiä DVD -levyjä
edullisesti.
340207 WEEBLY -ILMAISET
KOTISIVUT ILMAN MAINOKSIA
to 18.00-20.15
23.10.2014–27.11.2014
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 18 t • 30 €
44
Tällä kurssilla opitaan tekemään todella monipuoliset ja helpot kotisivut
ilman mainoksia. Et tarvitse ollenkaan
aikaisempaa kokemusta kotisivujen
tekemisestä. Kotisivulle pystyy helposti
lisäämään tekstielementtejä kuvien ja
otsikon kanssa, tai pelkästään tekstiä. Sivuille on myös todella helppo
lisätä esim. kuvagallerioita, upottaa
Youtube -videoita ja muuta sisältöä
(esim. Google Maps -karttoja), laatia
lomakkeita, lisätä keskustelufoorumi
jne. Maksullisessa versiossa (lisäominaisuus) löytyy mm. verkkokauppa,
automaattisesti käynnistyviä slideshow
-kuvaesitys jne. Weebly -palvelussa on
mahdollista saada sivuille myös oma
Domain -osoite valmiin, Weeblyn antaman tilalle.
340209 SKYPE JA
PIKAVIESTIOHJELMAT
ma 17.00-19.15
9.3.2015–23.3.2015
Poleeni, Savontie 13
Juha Kalliola • 9 t • 15 €
Skypen avulla voit soittaa helposti
kuten tavallisella puhelimella toiseen
tietokoneeseen. Puhelut ovat maksuttomia (vaatimuksena laajakaistayhteys). Kurssilla käymme läpi ilmaisen
Skype-ohjelman asennuksen sekä
harjoittelemme peruskäyttöä. Lisäksi
tutustumme Skypen mobiiliversioon ja
muihin pikaviestiohjelmiin jotka toimivat esim. älypuhelimella.
340210 MAC-TIETOKONEET & OSX
ma 17.00-19.15
2.2.2015–16.2.2015
Poleeni, Savontie 13
Juha Kalliola 9 t • 15 €
Mac OSX koulutus sopii kaikille, jotka
ovat aloittamassa Macin käyttöä, tai
haluavat hioa ja kerrata perustoimintoja. Tämä on erinomainen tietopaketti
josta saat hyviä vinkkejä siitä mitä
kaikkea voit Macilla tehdä! Aiheina
esim. -Finder -Spotlight -Multi-Touch
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
TIETOTEKNIIKKA
____________________________________________________________________
eleet -Ilmoituskeskus, -Ylläpito, asetukset -iCloud ja Apple TV. HUOM!
kurssille tulee ottaa oma henkilökohtainen Mac-tietokone mukaan.
340301 WINDOWS
ÄLYPUHELIMIIN TUTUSTUMINEN
(Lumiat ym.)
ti 15.30-17.45
11.11.2014–25.11.2014
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 9 t • 15 €
Kurssilla tutustutaan Windows Phone
-käyttöjärjestelmällä varustettuihin
älypuhelimiin (ent. Nokian Lumiat,
nyk. Microsoft Phone). Kurssilla käydään läpi puhelimen perustoiminnot
ja asetukset, katsotaan käyttöjärjestelmän ja ohjelmien päivitykset. Opetellaan asentamaan sovelluskaupasta
ohjelmia ja poistamaan niitä, opetellaan tapahtumaruutujen mukauttaminen puhelimen aloitusnäyttöön. Lisäksi
tutustutaan puhelimen kameran toimintoihin ja QR -koodien lukemiseen
puhelimella, kuvien siirtämiseen tietokoneelle ja OneDrive -verkkolevylle,
Internet yhteyden jakamiseen esim.
340302 IPAD, A
ti 17.00-19.15
16.9.2014–7.10.2014
Poleeni
Juha Kalliola • 12 t • 20 €
Applen iPad on yleistynyt hurjaa vauhtia sekä koti- että yrityskäytössä. iPad
Laite soveltuu mainiosti vaikka ensimmäiseksi tietokoneeksi ja seniorikäyttöön. iPad koulutuksessa tutustutaan
laitteen perusominaisuuksiin ja kuinka
sitä voi hyödyntää monipuolisesti.
Käymme läpi tärkeimmät ohjelmat
esim. Safarin, sähköpostin ja kalenterin hallinnan. Kurssi soveltuu myös
uusille iPhonen käyttäjille.
HUOM! kurssille tulee ottaa oma iPad
tai iPhone mukaan.
Tietotekniikka
MOBIILILAITTEET JA TABLETIT
340300 TEHOA WINDOWS 8.1 (RT)
-TABLETIN KÄYTTÖÖN
ti 15.30-17.45
21.10.2014–4.11.2014
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 9 t • 15 €
Mikä on tabletti ja mihin sellaista voi
käyttää? Oletko kenties harkinnut
laitteen hankkimista? Kurssilla tutustutaan taulutietokoneiden käyttömahdollisuuksiin: Internet -selain, sähköposti,
e-kirjat, kalenteri, kamera, videopuhelut, valokuvat, musiikki, kartta- ja
reittipalvelut. Huomaa, että kurssi
on tarkoitettu nimenomaan Windows
-pohjaisille tableteille, Android ja iPad
-pohjaisille laitteille on omat kurssinsa. Huom! Voit ottaa kurssille mukaasi
myös oman Windows -tablettisi.
toiselle laitteelle puhelimesta, PhotoBeamer -sovelluksen käyttöön, NFC
-ominaisuuden käyttöön sisällön jakamisessa toiseen laitteeseen jne. Lisäksi esittelyssä on erilaisia lisälaitteita
puhelimeen (lisäkaiutin, akkupankki
jne) Kurssi soveltuu niin älypuhelimen
käytön opetteluun, kuin sen hankintaa
harkitseville.
340303 IPAD, B
ti 17.00-19.15
13.1.2015–3.2.2015
Poleeni
Juha Kalliola • 12 t • 20 €
Sama sisältö kuin A kurssilla.
340304 IPAD, jatko A
ti 17.00-19.15
21.10.2014–11.11.2014
Poleeni
Juha Kalliola • 12 t • 20 €
340305 IPAD, jatko B
ti 17.00-19.15
17.2.2015–17.3.2015
Poleeni, nuortentila
Juha Kalliola • 12 t • 20 €
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
45
TIETOTEKNIIKKA
____________________________________________________________________
Tietotekniikka
340306 ANDROID - TABLET
ma 17.00-19.15
27.10.2014–10.11.2014
Poleeni, kokoustila, 2 krs
Juha Kalliola • 12 t • 20 €
Kurssilla opetellaan Android-laitteen
käyttöä alkeista alkaen. Tutustumme
laitteen hallintaan, perusohjelmiin
(internet, sähköposti, viihde yms.)
HUOM! kurssille tulee ottaa oma henkilökohtainen tablet-laite mukaan.
46
340307 KÄNNYKKÄ TUTUKSI
la 10.00-14.45
17.1.2015–17.1.2015
Pieksämäen lukio
Juha Kalliola • 6 t • 15 €
Kurssilla tutustumme leppoisasti kännykän peruskäyttöön. Aiheina esim.
puheluiden soittaminen, tekstiviestit
ja numeroiden tallentaminen. Lisäksi opettelemme kännykkäkameralla
kuvaamista ja kuvien tallentamista
tietokoneelle. Ota oma kännykkä ja
laturi mukaan!
340308 ANDROID - KÄNNYKKÄ
TUTUKSI
la 10.00-14.45
31.1.2015–31.1.2015
Pieksämäen lukio
Juha Kalliola • 6 t • 15 €
Mobiilit päätelaitteet ja älykännykät
yleistyvät kovaa vauhtia. Kurssilla
tutustumme mobiililaitteiden hyödyntämiseen esim. netti-, Facebook- ja
sähköpostikäytössä. Harjoittelemme
myös ilmaisten ohjelmien asentamista. Lisäksi opettelemme tietokoneen
ja kännykän yhteiskäyttöä kuten:
Varmuuskopiointi, tiedostojen siirto ja
firmware-päivitys. Ota oma Androidkännykkä mukaan kurssille!
Kuvankäsittely
340400 KUVANKÄSITTELYN
PERUSTEET PHOTOSHOP
ELEMENTS 12, syksy
ma 18.00-20.15
20.10.2014–24.11.2014
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 18 t • 30 €
Koulutus on tarkoitettu henkilöille,
jotka käsittelevät digitaalisia kuvia,
käyttävät digitaalikameraa tai harrastavat kuvankäsittelyä. Koulutuksen
tavoitteena on kuvankäsittelyn perusteet, PhotoShop -ohjelmiston ominaisuudet sekä optimoida digitaaliset
kuvat tehtävien ja kohteiden mukaisiksi. Kurssilla tutustutaan mm: Digitaaliset kuvat ja niiden käyttötarkoitukset, PhotoShop -ohjelmiston osat,
kuvien organisointi ja kuva-albumit,
kuvien peruskorjaus, tallennusmuodot,
kuvatiedostojen muunnokset, kuvankäsittelyn työkalut, kuvien käsittely ja
manipulointi, tasot ja maskit, suotimet
ja efektit, panoraamakuvat, kuvista
kortteja ja kollaaseja.
340401 KUVANKÄSITTELYN
JATKOKURSSI PHOTOSHOP
ELEMENTS 12, kevät
ma 18.00-20.15
9.2.2015–23.3.2015
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 18 t • 30 €
Kurssi on jatkoa syksyllä alleelle PhotoShop Elements 12 perusteet -.kurssille. Kertauksen lisäksi käydään mm.
usean kuvan yhdistäminen yhdeksi kuvaksi, kloonisiveltimen käyttö, erilaiset
maskeeraustyökalut, sävyjen korjaus
ja korvaaminen, tehokkaat tavat arkistoida kuvia ja muita niksejä kuvankäsittelyn alueelta. Kurssi soveltuu esim.
www-sivujen tekijöille erilaistehosteiden lisäämiseksi sivuille tuleviin kuviin
jne.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
TIETOTEKNIIKKA
____________________________________________________________________
340403 DIGIKUVIEN
VEDOSTAMINEN PAPERIKUVIKSI,
KEHYSTÄMINEN JA AUKKOPAHVIEN (passepartout) LEIKKAAMINEN
ti 15.30-17.45
10.3.2015–24.3.2015
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 9 t • 15 €
Kurssilla tutustutaan valokuvien vedostamiseen paperikuviksi ja siihen
liittyviin nikseihin. Kurssilla on mahdollisuus vedostuttaa edullisesti omista
kuvista suurennos (A4, A3 jopa A2) ja
kehystää se sitten haluttuun kokoon.
Kuvaan on mahdollista leikata myös
aukkopahvit opettajan tilaamasta materiaalista (materiaalikulut eivät sisälly kurssimaksuun). Kuvat voit ottaa
mukaan muistikortilla tai USB-tikulla ja
myös tarvittava kuvankäsittely kuville
tehdään kurssilla.
340404 VALOKUVISTA
KUVAKIRJA, syksy
to 18.00-20.15
18.9.2014–9.10.2014
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 12 t • 20 €
Opi tekemään kuvakirja, joka kertoo
kuvin ja tekstein lomamatkat, perhetapahtumat, reseptikirjat jne. Kurssilla käydään läpi ilmainen kuvakirjan
koostamisohjelma, jossa perehdytään
kuvien asetteluun ja tekstien kirjoittamiseen. Lisäksi opitaan kuvankäsittelyohjelmassa säätämään kuvien sävyt,
retusoimaan, terävöittämään kuvat
kirjan vaatimusten mukaisiksi. Kuvakirjoihin on myös mahdollista lisätä
tekstejä mielin määrin ja sijoitella
nämä elementit sivuille vapaasti. Voit
tuoda kurssille mukaan myös oman
kannettavan tietokoneesi ja saat mm.
ohjausta kirjanteko-ohjelman asennukseen koneellesi. Kurssilla näet valmiita
mallikirjoja ja saat ideoita oman kirjasi
luomiseen.
340405 VALOKUVISTA
KUVAKIRJA, kevät
ke 18.00-20.15
14.1.2015–28.1.2015
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 9 t • 15 €
Opi tekemään kuvakirja, joka kertoo
kuvin ja tekstein lomamatkat, perhetapahtumat, reseptikirjat jne. Kurssilla käydään läpi ilmainen kuvakirjan
koostamisohjelma, jossa perehdytään
kuvien asetteluun ja tekstien kirjoittamiseen. Lisäksi opitaan kuvankäsittelyohjelmassa säätämään kuvien sävyt,
retusoimaan, terävöittämään kuvat
kirjan vaatimusten mukaisiksi. Kuvakirjoihin on myös mahdollista lisätä
tekstejä mielin määrin ja sijoitella
nämä elementit sivuille vapaasti. Voit
tuoda kurssille mukaan myös oman
kannettavan tietokoneesi ja saat mm.
ohjausta kirjanteko-ohjelman asennukseen koneellesi. Kurssilla näet valmiita
mallikirjoja ja saat ideoita oman kirjasi
luomiseen.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
Tietotekniikka
340402 DIGIKUVISTA
DVD -ELOKUVA
to 15.30-17.45
18.9.2014–9.10.2014
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 12 t • 20 €
Haluatko tehdä lomakuvista tai sukujuhlakuvista DVD -elokuvaesityksen,
jonka voit antaa vaikka joululahjaksi. Kurssilla opetellaan kuvaesityksen
tekoa (mm. Windows Live -elokuvatyökalu). Ota mukaan omia digikuvia
muistitikulla ja/tai CD -levyllä. Jos
sinulla on sopivan tuntuista musiikkia
litettäväksi, ota sitäkin mukaan CD
-levyllä tai muistitikulla. Kurssilla tutustutaan myös tekijänoikeuksiin, jotka
koskevat musiikin lataamista verkosta
omaan käyttöön.
47
Tietotekniikka
TIETOTEKNIIKKA
____________________________________________________________________
340406 VANHOJEN VALOKUVIEN
JA DIOJEN SKANNAUS JA
ENTISÖINTI
ti 15.30-17.45
16.9.2014–7.10.2014
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 12 t • 20 €
Kurssilla käydään läpi skannerin (kuvanlukijan) perustoiminnot, digitoidun kuvan ominaisuudet, yleisimmät
tiedostomuodot ja tallennus muistitikulle tai CD / DVD -levylle. Voit ottaa
kurssille mukaasi vanhoja paperikuvia
tai dioja ja saada ne näin digikuviksi
vaikkapa sukututkimusohjelmaan tai
tilata niistä uudet kopiot / suurennokset paperikuvina. Onko sinulla vanhoja vaurioituneita tai punasävyisiä
valokuvia? Nyt opit korjaamaan ne.
Kurssilla korjataan skannatuista kuvista naarmut, halkeamat, repeämät,
homevauriot, värisävyt ja kontrastit
kuvankäsittelyohjelmalla. Korjatut
kuvat tallennetaan muistitikulle, joka
kannattaa hankkia kurssille tullessa.
Kurssilta on saatavana CD / DVD -levyjä arkistointia varten.
340407 DIGITAALINEN
PERHEALBUMI
la 10.00-14.00
8.11.2014–22.11.2014
Pieksämäen lukio, kuvataideluokka
Juha Kalliola • 15 t • 35 €/perhe
Enintään 7 perhettä.
Lapsille ja aikuisille yhteiseksi suunnitellulla kurssilla perehdymme mielenkiintoisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin:
• Perhekuvaus digi- tai kännykkäkameralla
• Kuvien tallennus tietokoneelle
• Vanhojen albumien ja valokuvien
skannaaminen
• Kuvien korjailu kuvankäsittelyohjelmalla
• Kuvien arkistointi sekä nettialbumi
(esim. Picasa)
• Digikuvien tai kuvakirjan tilaaminen
netistä
48
Kurssimaksu sisältää vanhemman tai
isovanhemman (äiti, isä, isoäiti tai isoisä) sekä lapsen osallistumismaksun.
Valokuvaus
340500 DIGIJÄRKKÄRIKOULU
ke 18.00-20.15
17.9.2014–26.11.2014
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 30 t • 45 €
Kurssi on suunnattu nimenomaan
niille, jotka haluavat oppia käyttämään digitaalista järjestelmäkameraa
laajemmin kuin pelkästään automaattitoiminnoilla. Kurssin sisältöä: Järkkäri tutuksi ja perussäädöt valmiiksi,
objektiivin valinta kuvaustilanteeseen
ja objektiivien ominaisuudet, valkotasapainon valinta ja oma valkotasapainoasetus, luovat valotusohjelmat ja
niiden käyttö, valotuksen mittaustavat
ja hienosäätö, tarkennuksen hallinta
automatiikalla ja käsisäädöllä, valokuvailmaisun perusteita, videon ja
äänen hallinta, erilaiset näyttötilat ja
histogrammin lukeminen, lähikuvaus
(makro) ja maisemakuvaus, kuvaajan varusteita, RAW -tiedostomuoto
ja -työnkulku. Ota kurssille mukaan
kamera, kameran akku ladattuna ja
ohjekirja.
340501 OPI TUNTEMAAN
DIGIKAMERASI
- DIGIKUVAUKSEN PERUSTEET
ma 09.00-11.15
12.1.2015–23.3.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Ilmo Jäppinen • 30 t • 45 €
340502 HDR JA
PANORAAMAKUVAT
ma 18.00-20.15, 15.9.2014–
6.10.2014
Pieksämäen lukio, luokka
407, Keskuskatu 32
Ilmo Jäppinen • 12 t • 20 €
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
TIETOTEKNIIKKA
____________________________________________________________________
340503 STUDIOMUOTOKUVAUKSEN PERUSTEET
ma 18.00-20.15
12.1.2015–2.2.2015
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 12 t • 20 €
Studiomuotokuvauksen perusteoriaa
ja käytännön harjoituksia studiossa
(sovitaan erikseen aika). Kuvausharjoituksia studiossa pienissä ryhmissä.
Oma järjestelmäkamera välttämätön.
Viimeinen kokoontuminen käytetään
palautteen antamiseen kuvista.
340505 RAW - KUVIEN
KÄSITTELYN TYÖNKULKU
to 18.00-20.15
12.3.2015–26.3.2015
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 9 t • 15 €
Tällä kurssilla opitaan raakadata eli
RAW -tiedostojen kuvaus, sen tuomat
mahdollisuudet ja RAW -kuvien optimointi: värit, valotus, kontrasti, kylläi-
340506 DIGIVIDEOKUVAUS
la 10.00-14.00
7.2.2015–21.2.2015
Pieksämäen lukio, kuvataideluokka
Juha Kalliola • 15 t • 25 €
Videokuvauksen perusteita digivideokameralla ja digijärkkärillä. Koulutuksessä käsitellään mm seuraavia aiheita:
• Kuvaussuunnittelu, käsikirjoitus -Kuvaaminen, kuvakulmat
• Valkotasapaino, äänitys
• Lisälaitteiden käyttö (jalusta, valot,
heijastimet)
• Videoiden arkistointi (Ulkoiselle levylle, DVD:lle)
Tuo oma kamera kurssille mukaan!
340507 DIGIVIDEOEDITOINTI
la 10.00-14.00
14.3.2015–28.3.2015
Pieksämäen lukio, kuvataideluokka
Juha Kalliola • 15 t • 25 €
Videoeditoinnin kurssi sisältää editointitekniikan perustoimintoihin tutustumista ja käytännönläheisiä harjoituksia: Digivideoiden siirto tietokoneelle,
videoiden arkistointi. Harjoittelemme
editointiohjelman yleisimmät toiminot:
Videoiden leikkaaminen ja -yhdistely,
ääniraidan, tekstityksen sekä tehosteiden lisääminen. Lisäksi opetelemme myös tallentamaan valmiin videon
DVD-levyille sekä YouTube-palveluun.
Käytettettävät ohjelmat: Adobe, Premiere CC Windows, MovieMaker Apple,
iMovie. Mukaan kannattaa tuoda oma
tietokone. Editoitavat videot mukaan
tiedostoina esim. USB-tikulla tai muistikortilla (ei VHS-kasetilla).
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
Tietotekniikka
340504 VALOKUVAUS - KUINKA
OTAN PAREMPIA KUVIA
ke 18.00-20.15
4.2.2015–25.3.2015
Pieksämäen lukio, luokka 407
Ilmo Jäppinen • 21 t • 35 €
Kurssilla syvennytään digikuvauksen
maailmaan tekniikan ja ilmaisun kautta. Kurssi jakutuu kahteen osaan:
1. Tekniikkajaksossa opettelemme
kameran toimintoja ja käyttöä erilaisilla säädöillä ja teemme kuvausharjoituksia. Osan harjoituksista katsomme
yhdessä palautteen kera.
2. Ilmaisujaksossa keskitymme
enemmän itse kuvaamiseen ja valokuvailmaisun välineisiin; kuvauskulma, rajaus, sommittelu, polttoväli,
terävyysalue, suljinaika, valo, aiheen
valinta ja erilaiset kuvaustilanteet.
Kuvaamme erilaisia tehtäviä, jotka
katsomme yhdessä palautteen kera.
Kurssi soveltuu aloittelijoille ja jonkin
aikaa harrastaneille.
syys. Ohjelmina käytetään PhotoShop
Elements 12 -versiota ja ilmaista Raw
Therapee-ohjelmaa.
49
ESITTÄVÄ TAIDE JA KIRJALLISUUS
____________________________________________________________________
Tietotekniikka
340508 RUSKAKUVAUSRETKI
PIEKSÄMÄEN LÄHIYMPÄRISTÖÖN
la 20.9.2014 klo 9.00-14.00
Ilmo Jäppinen • 6 t • 10 €
Kurssilla tehdään vierailu Pieksämäen
lähiympäristöön maisema ja luontokuvauksen merkeissä.
Kokoontuminen lukion pihalla klo 9.00,
josta siirrytään kuvauskohteeseen
yhteiskuljetuksella. Varustus sään
mukaan + omat eväät. Mahdollisuus
makkaranpaistoon ym. nuotiopaikalla.
Opetus tapahtuu maastossa vieriopetuksen. Ota mukaan myös jalusta ja
vedenpitävä reppu / laukku kameralle.
Muu tietotekniikka, tietoliikenne
349800 SOSIAALINEN MEDIA
ma 17.00-19.15
12.1.2015–26.1.2015
Poleeni
Juha Kalliola • 9 t • 15 €
Koulutuksessa tutustumme sosiaalisen
median perusteisiin (mm. facebook,
blogit, foorumit ja twitter). Lisäksi
perehdymme verkkoviestinnän perustaitoihin sekä opettelemme hyödyntämään uusia medioita esim. organisaatioviestinnässä.
349801 MINUSTAKO BLOGGARI?
la 23.8.2014 klo 10.00-16.00
Pieksämäen lukio, luokka 206
Terhi Rannela ja Kimmo Peltonen
• 7 t • 10 €
Haaveiletko omasta blogista tai kaipaatko vinkkejä bloginpitoon? Päivän
tehokoulutuksessa opit sekä tekstin
että kuvaamisen salat! Vetäjinä kirjailija Terhi Rannela ja valokuvaaja Kimmo
Peltonen.
Yhteistyössä kirjasto, seutuopisto ja
nuorisotoimi.
50
ESITTÄVÄ TAIDE JA
KIRJALLISUUS
Näyttämötaiteet
110200 TEATTERIMUSKARI
12.1.2015–17.4.2015
Tarkempi aikataulu ilmoitetaan
myöhemmin
Poleenin, kirjaston satutorni
Nazia Asif, Piia Säpyskä-Hietala
• 24 t • 60 €
Teatterimuskari on tarkoitettu 4-6
vuotiaille lapsille. Teatterimuskarissa
pääset leikkimään teatterileikkejä ja
laululeikkejä.
110203 VAUVATEATTERI
pe 18.00-21.00
la-su 10.00-18.00
7.11.2014–7.12.2014
Poleeni, Kellariteatteri
Minna Partonen • 40 t • 45 €
Vauvateatteri-kurssilla perehdymme
vauvateatterin tekemiseen käytännössä. Kurssilla luodaan valituista runoista
ja lauluista 0-3 vuotiaille suunnattu
esitys. Kurssilaiselta vaaditaan hyvää
rytmitajua ja musikaalisuutta.
110204 IMPRO-PUNTTI 1
yli 13-vuotiaille
to 18.00-19.30
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Poleeni, Kellariteatteri
Julia Vatanen • 46 t • 10 €
Puntti 1:ssä opiskellaan teatterin tekemistä monipuolisesti. Kurssilla tehdään
ilmaisutaidon harjoitteita ja tutustutaan improvisaation ihmeelliseen
maailmaan. Kurssilla luodaan sketsihahmoja, tehdään flash mob-iskuja
ja ilmaistaan itseään nykyteatterin
keinoin. Kurssilaiset voivat halutessaan
osallistua myös Puntti 2 kurssille, jossa
keskitytään esitystuotantoon.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
ESITTÄVÄ TAIDE JA KIRJALLISUUS
____________________________________________________________________
110206 IMPROA AIKUISILLE
ke 17.00-18.30
14.1.2015–8.4.2015
Poleeni, Kellariteatteri
Nazia Asif • 24 t • 45 €
Kurssilla pääset tutustumaan improvisaation ihmeelliseen maailmaan ja saat
varmuutta erilaisiin esiintymistilanteisiin. Improvisaatioharjoitteet tukevat
erilaisia vuorovaikutustilanteita ja
auttavat itsensä ilmaisemisessa. Kurssi
on tarkoitettu kaikille aikuisille, joita
teatterin tekeminen kiinnostaa. (Poleenin teatterin näyttelijöille oiva mahdollisuus pitää yllä esiintymistaitojaan).
110210 RUSKATEATTERI
to 13.00-14.30
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Poleeni, sali, Savontie 13
Nazia Jabeen Asif • 56 t
Opintosetelikurssi.
Ruskateatterissa valmistetaan lukuvuoden aikana esitys, josta pidetään
esityskausi keväällä, Poleenin salissa.
Ainoa vaatimuksesi ryhmään tulosta
on, että et ole enää aivan tytön hupakko tahi pojan kloppi!
110230 KINO POLEENI
- ELOKUVAKERHO AIKUISILLE
ma 14.00-16.30
29.9.2014–24.11.2014 Poleeni, sali, Savontie 13
Jari Tuononen • 21 t
Tule katsomaan laatuelokuvia maanantai-iltapäivisin ja avartamaan tietämystäsi elokuvamaailmaan. Alussa
elokuvan esittely ja elokuvan katselun
jälkeen keskustellaan elokuvan tunnelmista. Yhteistyössä kirjaston kanssa.
• Renoir ohj. Gilles Boudos
ma 29.9.14 klo 14.00
• A la quartet ohj. Yaron Zilberman
ma 27.10.14 klo 14.00
• Carmen, ohj. Carlos Saura
ma 24.11.14 klo 14.00
Kevätkauden ohjelmisto ilmoitetaan
myöhemmin.
110240 VALO- JA ÄÄNISUUNNITTELU ESITTÄVÄSSÄ TAITEESSA
ti 10.00-11.30
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–14.4.2015
Poleeni, sali
Opettaja avoin • 46 t • 45 €
Kurssilla perehdytään valo- ja äänisuunnittelun saloihin käytännön tekemisen kautta. Kurssi on kytketty
Poleenin teatterin omiin tuotantoihin ja
seutuopiston taiteen perusopetuksen
esityksiin ja konsertteihin. Kurssilaiset
suunnittelevat ja toteuttavat valoa ja
ääntä kulttuurikeskus Poleenissa ja
mahdollisesti myös kurssilaisten omissa produktioissa.
110242 IDEASTA TAPAHTUMAKSI
to 17.00-18.30
18.9.2014–4.12.2014
Poleeni, neuvotteluhuone, 2 krs
Jari Tuononen • 24 t • 35 €
Kurssilla perehdytään tapahtuman
suunnitteluprosessiin ja toteutuksen
erilaisiin vaiheisiin: Ideointi, organisointi, rahoitus, tiedotus ja markkinointi, toteutus ja jälkityöt. Kurssilla
opitaan miten luodaan hyviä hetkiä,
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
Esittävä taide ja kirjallisuus
110205 Nuorisoteatteri PUNTTI 2
yli 13-vuotiaille
to 19.30-21.00
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Poleeni, Kellariteatteri
Julia Vatanen • 48 t • 10 €
Puntti 2 -kurssilla opiskellaan teatterin
tekemistä monipuolisesti. Ryhmä valmistaa lukuvuoden aikana esityksen,
jonka esityskausi on keväällä. Esitys
tehdään yhteistyössä Pieksämäen nuorisotoimen kanssa. Kurssilaiset voivat
osallistua myös Puntti1 -kurssille, jossa
tutustutaan ilmaisutaitoon ja improiluun.
51
ESITTÄVÄ TAIDE JA KIRJALLISUUS
____________________________________________________________________
Esittävä taide ja kirjallisuus
juhlia ja tapahtumia. Kurssin sisältöä
on mahdollista räätälöidä kurssilaisten mielenkiinnon ja tarpeen mukaan.
Kurssi tehdään yhteistyössä Pieksämäen Tapahtumaverkon kanssa.
110243 PUHETEKNIIKKAA JA
ÄÄNENHUOLTOA
pe 17.00-21.00
la 9.00-17.00
5.-6.9.2014 ja 26.-27.9.2014
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Satu Olkkonen, FM • 30 t • 45 €
Kahden viikonlopun kurssilla perehdyt
puheen ja äänen oikeaoppiseen käyttöön teatterin lavalla ja arkielämän erilaisissa tilanteissa. Luvassa on lukuisia
äänenkäytön harjoitteita ja ääntä huoltavia keinoja esiintymistaitojen tueksi.
Kurssilla voit myös työstää monologia
tai muuta tekstiä esityskuntoon.
110250 PARTAHARJUN
KESÄTEATTERI
su 18.00-20.30
9.11.2014–30.11.2014 12.1.2015–14.6.2015
Partaharju, Partaharjun opisto
Annikki Saha • 100 t
110251 HALKOKUMMUN
KESÄTEATTERI
ma 19.00-22.00, pe 19.00-22.00
18.8.2014–31.10.2014 30.3.2015–25.5.2015
Toikkala, Kumputalo
Maiju Pohjonen • 100 t
110254 VIRTASALMEN KOKO
PERHEEN TEATTERIRYHMÄ
to 18.0018.9.2014–11.12.2014 15.1.2015–4.6.2015
Virtasalmi kk, kunnanvirasto
Iiris Salmela • 100 t
Koko perheen teatterikerhossa lapset
ja aikuiset pääsevät yhdessä tekemään
teatteria. Mukaan kuuluu niin teatterin perusharjoitteita kuin näytelmän
52
valmistaminen keväälle 2015, ensi-ilta
helmikuussa. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla sovitaan ryhmän tarkemmat kokoontumisajankohdat. Mahdollisuuksien mukaan ryhmä kokoontuu
iltapäivisin tai iltaisin. Aikaisempaa
kokemusta teatterin tekemisestä ei
tarvita, sopii kaikenikäisille.
VANAJAN NÄYTELMÄKURSSI
- alkamisesta ilmoitetaan myöhemmin
JÄPPILÄN NÄYTELMÄKURSSI
- alkamisesta ilmoitetaan myöhemmin
Kulttuuri ja kirjallisuus
130200 KIRJALLISUUSPIIRI
ma 12.00-13.30
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Poleeni, lasihuone, Savontie 13
Margaretha Zidani • 46 t • 55 €
Tutustumme runoihin ja proosaan vapaasti keskustellen. Erilaisia teemapäiviä. Vuoden aikana muutama yhteinen
lukuromaani/novelli. Piiriläisten kirjaesittelyjä ja lukuvinkkejä.
130201 LUOVAN KIRJOITTAMISEN
KURSSI
to 17.00-18.30
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Pieksämäen lukio, luokka 202
Margaretha Zidani • 46 t • 55 €
Kirjoitamme erilaisia tekstejä luovassa ja rennossa ilmapiirissä. Välillä myös vapaaehtoinen etätehtävä,
josta annamme toisillemme palautetta
kannustavassa hengessä ja hiomme
rivejä yhdessä. Nautimme innostavasta
harrastuksesta!
130202 VIIKONLOPUN
KIRJOITUSPAJA I
la 10.00-15.00
25.10.2014–25.10.2014
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
KUVATAIDE JA MUOTOILU
____________________________________________________________________
Pieksämäen lukio, ruokala
Margaretha Zidani • 6 t • 20 €
Aiheena runot. Annamme mielikuvituksen lentää luovuuden poluille. Runoilemme, keskustelemme ja pohdimme
aikaansaannoksia kannustavassa
ilmapiirissä.
130204 KIRJAKAHVILA
Kirjakahvila kokoontuu torstaisin 18.9.2014, 20.11.2014 ja
4.12.2014 klo 18.00-20.00
Poleenin kahvion takkahuoneessa
Pia Raski-Jussila • 6 t
Kaipaatko tuoreita lukuvinkkejä? Podetko kirjaston hyllyllä valinnanvaikeutta? Syksyn kirjakahviloissa tärppinsä
tarjoaa kirjaston informaatikko Pia
Rask-Jussila. Kahvikupin äärellä voit
myös jakaa omia lukukokemuksiasi.
Lämpimästi tervetuloa!
Muu koulutus
999921 TYÖHYVINVOINTI
ti 12.30-16.00
13.1.2015–7.4.2015
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Nazia Asif • 22 t • 60 €
Kurssilla perehdymme ilon ja riemun
kautta löytämään hyvää oloa työhömme. Kurssilla käytetään teatterin
erilaisia harjoitteita työhyvinvointia
lisäämässä. Viikottainen kurssi on tarkoitettu erilaisten työyhteisöjen ihmisten työhyvinvoinnin tueksi.
Maalaus ja grafiikka
113000 MAALAUS JA PIIRUSTUS A
ma 18.30-21.00
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Hannele Haatainen • 69 t • 65 €
113001 MAALAUS JA PIIRUSTUS B
pe 12.00-15.15
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–10.4.2015
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Hannele Haatainen • 88 t • 75 €
113002 MAALAUS JA PIIRUSTUS C
su 12.00-16.15
21.9.2014–30.11.2014 25.1.2015–22.3.2015
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5, Hannele Haatainen • 45 t • 55 €
Kurssi kokoontuu joka toinen viikko,
parillisilla viikoilla, alkaen 21.9.2014 .
Syksyllä 2014 5 kertaa, keväällä 2015
5 kertaa. Kevätkausi alkaa 25.1.2015.
113003 MAALAUS JA PIIRUSTUS D
to 12.00-15.15
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–9.4.2015
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Hannele Haatainen • 88 t • 75 €
Huom! 22. ja 29.10. 2014 ryhmä kokoontuu poikkeuksellisesti keskiviikkona, aika sama kuin torstaisin.
Kuvataide ja muotoilu
130203 VIIKONLOPUN
KIRJOITUSPAJA 2
la 10.00-15.00
7.2.2015–7.2.2015
Pieksämäen lukio, ruokala
Margaretha Zidani • 6 t • 20 €
Aiheena omaelämänkerralliset tekstit.
Saatamme paperille muistoja ja mietelmiä erilaisten tehtävien siivittämänä. Ajatusten vaihtoa ja keskustelua.
KUVATAIDE JA MUOTOILU
113005 IKONIMAALAUS, ALKEET
to 17.30-21.00
11.9.2014–20.11.2014 15.1.2015–9.4.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 2, Joka toinen viikko
Seija Juutilainen • 52 t • 55 €
Kurssilla maalataan ikoneita ortodoksisen kirkon perinteen mukaisesti
pohjustetulle puupohjalle munatem-
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
53
KUVATAIDE JA MUOTOILU
____________________________________________________________________
Kuvataide ja muotoilu
peratekniikalla. Tarvikkeita voi ostaa
opettajalta. Kurssilla käytetään oppimateriaalina piispa Arsenin ikonikirjaa,
Raamattua ja erilaisia ikonikirjoja.
113006 IKONIMAALAUS, JATKO
to 17.30-21.00
4.9.2014–13.11.2014 22.1.2015–2.4.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 2
Joka toinen viikko
Seija Juutilainen • 40 t • 45 €
Kurssilla maalataan ikoneita ortodoksisen kirkon perinteen mukaisesti
pohjustetulle puupohjalle munatemperatekniikalla. Tarvikkeita voi ostaa
opettajalta. Kurssilla käytetään oppimateriaalina piispa Arsenin ikonikirjaa,
Raamattua ja erilaisia ikonikirjoja.
113015 METALLIGRAFIIKAN
VIIKONLOPPUKURSSI A
la-su 9.00-16.00
27.9.2014–28.9.2014
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Hannele Haatainen • 16 t • 35 €
113008 MUOTOKUVAMAALAUS
aiheena ihminen
la-su 12.00-16.15
10.1.2015–18.1.2015
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Laitinen Heli • 20 t • 35 €
113016 METALLIGRAFIIKAN
VIIKONLOPPUKURSSI B
la-su 9.00-16.00
2.11.2014–23.11.2014
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Hannele Haatainen • 16 t • 35 €
Haluaisitko maalata omakuvan tai
tehdä maalauksen läheisestäsi? Miten
lapsen kasvot eroavat aikuisen kasvoista? Kurssilla tutustutaan muotokuvamaalauksiin, tekniikkaan ja käydään
läpi kasvojen anatomiaa. Maalataan
valokuvan pohjalta muotokuva akryyli- tai vesivärein. Kokoontumispäivät:
10.1.-11.1.2015 ja 17.1-18.1.2015
113017 METALLIGRAFIIKAN
VIIKONLOPPUKURSSI C
la-su 9.00-16.00
14.3.2015–15.3.2015
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Hannele Haatainen • 16 t • 35 €
113009 MUOTOKUVAMAALAUS
aiheena eläin
la-su 12.00-16.15
7.2.2015–22.2.2015
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Hannele Haatainen • 20 t • 35 €
Kurssilla piirretään ja maalataan eläinaiheita eri tekniikoita käyttäen.
Kokoontumiskerrat: 7.2,. 14.2. ja
21. - 22.2.2015, yhteensä 4 kokoontumiskertaa.
54
113012 MAISEMAMAALAUS - JA
AKVARELLIKURSSI
la-su 10.00-16.30
16.5.2015–17.5.2015
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Hannele Haatainen,
Marja-Liisa Tamminen
• 16 t • 35 €
Kurssilla voit toteuttaa työsi akvarellina tai öljy- tai akryylivärein. Kerro
ilmoitautuessasi kumpaa tekniikka aiot
käyttää.
113018 METALLIGRAFIIKAN
VIIKONLOPPUKURSSI D
la 9.00-16.00, su 9.00-16.00, 11.4.2015–12.4.2015
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Hannele Haatainen • 16 t • 35 €
113019 METALLIGRAFIIKAN
VIIKONLOPPUKURSSI E
la 9.00-16.00, su 9.00-16.00, 2.5.2015–3.5.2015
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Hannele Haatainen • 16 t • 35 €
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
KUVATAIDE JA MUOTOILU
____________________________________________________________________
113021 TAIDEPAJA B, Jäppilä
to 17.30-20.30
4.9.2014–4.12.2014
Jäppilän koulu Joka toinen viikko
Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen
• 52 t • 55 €
Sisältö sama kuin Taidepaja A:ssa.
Keramiikka
113100 LASTEN JA NUORTEN
KERAMIIKKA, 7v.-18 v.
ke 16.00-18.15, 17.9.2014–
4.12.2013 ja 14.1.2015–8.4.2015
Järjestötalo, keramiikkaluokka
Merja Nykänen-Naukkarinen
• 92 t • 75 €
Aloita uusi harrastus. Savesta voit
muotoilla esim. eläimiä, astioita, ruukkuja tms. omien ideoiden tai yhteisten
teemojen pohjalta. Kurssilla opitaan
erilaiset työvaiheet, käsinrakentamistekniikat ja lasittaminen. Materiaalimaksu käytön mukaan.
113102 KERAMIIKKA A
aikuisten aamuryhmä
ma 09.30-12.45
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Järjestötalo, keramiikkaluokka
Tarja Kuronen • 92 t • 75 €
Kurssille ovat tervetulleita niin vastaalkajat kuin pidempään harrastaneet.
Kurssilla opitaan perustekniikat, lasitus, polttoprosessi sekä erilaisia koristelutapoja. Mahdollisuus myös valaa
astioita. Kukin työskentelee yksilöllisesti omaa luovuuttaan käyttäen ja
taitojaan kehittäen sekä yhteisten
teemojen mukaan. Materiaalit saa
kurssipaikalta, maksu käytön mukaan.
Jos haluat tehdä keramiikkaa pitkän
päivän, ilmoittaudu A- ja B-kursseille.
113103 KERAMIIKKA B
aikuisten päiväryhmä
ma 13.00-15.30
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Järjestötalo, keramiikkaluokka
Tarja Kuronen • 69 t • 65 €
Sisältö kuten kurssilla A. Jos haluat tehdä keramiikkaa pitkän päivän,
ilmoittaudu A- ja B-kursseille.
Kuvataide ja muotoilu
113020 TAIDEPAJA A, Iso-Pappila
la 12.00-16.00
13.9.2014–22.11.2014 17.1.2015–11.4.2015
Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Joka toinen viikko
Heli Laitinen, Susanna Tyrväinen
• 60 t • 60 €
Kurssilla kokeillaan erilaisia tekniikoita:
lyijykynä, hiili, vesiväri, nestemäinen
tussi, akryylimaalaus, kankaanmaalaus
ja -painanta, kankaan kuviointi metallifoliolla, grafiikka (puupiirros pehmeälle adigraf-levylle), neulahuovutus,
keramiikka. Materiaaleista maksetaan
käytön mukaan.
Kurssipäivät syksyllä: 13.9., 4.10.,
11.10., 8.11., 15.11. ja 22.11.2014.
Keväällä: 17.1., 31.1., 14.2., 28.2.,
28.3. ja 11.4.2015.
113104 KERAMIIKKA C
Naarajärven aamuryhmä
ke 10.00-13.15
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Siilin koulu, tekstiililuokka
Merja Nykänen-Naukkarinen
• 92 t • 75 €
Tervetuloa keramiikan aamupiiriin niin
vasta-alkajat kuin pidempäänkin harrastaneet. Kurssilla mahdollisuus tehdä
käsin rakentamalla omia ideoita sekä
yhdessä suunnitellen uusia aiheita.
Kurssilla on keramiikka-aiheisia kirjoja, joissa on paljon kuvamateriaalia
ja vinkkejä. Materiaalimaksu käytön
mukaan.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
55
KUVATAIDE JA MUOTOILU
____________________________________________________________________
Kuvataide ja muotoilu
113105 KERAMIIKKA D
ti 17.00-20.15
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Järjestötalo, keramiikkaluokka
Merja Nykänen-Naukkarinen
• 92 t • 75 €
Kurssille voivat tulla nuoret ja aikuiset,
niin vasta-alkajat kuin alaa jo harrastaneet. Käsinrakentamistekniikoilla
(makkara- ja levytekniikoilla sekä
muovailemalla) voit toteuttaa omia
ideoita. Materiaalimaksu käytön
mukaan.
113106 KERAMIIKKA E, Virtasalmi
to 16.00-18.30
25.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–9.4.2015
Virtasalmi kk, koulu Joka toinen viikko
Merja Nykänen-Naukkarinen
• 39 t • 45 €
Kurssille ovat tervetulleita vasta-alkajat ja jo alaa harrastaneet. Käsinrakennustekniikoilla (makkara- ja levytekniikoilla sekä muovailemalla) voit
toteuttaa omia ideoita. Kivoja vinkkejä
saat myös alan kirjoista.
Materiaalimaksu käytön mukaan.
113108 KERAMIIKAN
LYHYTKURSSI, Jäppilä
la-su 10.00-13.45
20.9.2014–25.10.2014
Jäppilä kk, monitoimitalo
Merja Nykänen-Naukkarinen
• 13 t • 30 €
Mahdollisuus tehdä savesta pihalle, puutarhaan tai kotiin ruukkuja ja
koriste-esineitä omien ideoiden pohjalta. Kurssilla mahdollista tehdä myös
kipsimuotteihin prässäämällä esineitä.
Opettajalla mukana keramiikkakirjoja,
joissa paljon kuvia ja ideoita. Materiaalimaksu käytön mukaan.
Kurssipäivät: La-su 20.9.-21.9. klo 1013.15, la 4.10. klo 10-13.15 lasitus ja
la 25.10. klo 10-10.45 töiden palautus.
56
Posliininmaalaus
113200 POSLIININMAALAUS A
päiväryhmä
ti 14.00-16.30
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Naarajärvi, Nuorisotalo Watexi
Seunalantie 8 B
Ritva Pennanen • 69 t • 65 €
Kurssille voivat osallistua sekä vastaalkajat että pidemmälle ehtineet. Aloittelijoille perustekniikoiden opetusta,
jatkajille vapaavalintaista sivellintyöskentelyä ja muita tekniikoita.
Polttomaksut maksetaan suoraan
opettajalle.
113201 POSLIININMAALAUS B
iltaryhmä
ti 17.00-20.15
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 2
Ritva Pennanen • 92 t • 75 €
Kurssille voivat osallistua sekä vastaalkajat että pidemmälle ehtineet. Aloittelijoille perustekniikoiden opetusta,
jatkajille vapaavalintaista sivellintyöskentelyä ja muita tekniikoita.
Polttomaksut maksetaan suoraan
opettajalle.
113202 POSLIININMAALAUS C
Jäppilä
su 16.00-19.15
14.9.2014–23.11.2014 18.1.2015–29.3.2015
Jäppilän koulu
Joka toinen viikko
Ritva Pennanen • 48 t • 55 €
Sisältö kuten kurssilla A.
113203 POSLIININMAALAUS D
Virtasalmi
ke 17.00-20.15
24.9.2014–26.11.2014 14.1.2015–1.4.2015
Virtasalmi kk, koulu
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
KUVATAIDE JA MUOTOILU
____________________________________________________________________
Joka toinen viikko
Ulla-Riitta Immonen • 44 t • 55 €
Sisältö kuten kurssilla A. Kurssipäivät
syksyllä: 24.9., 8.10., 29.10., 12.11.
ja 26.1.2014. Keväällä: 14.1., 28.1.,
11.2., 25.2., 18.3. ja 1.4.2015.
Lasi
113301 LASIN LUMOISSA A
su 10.00-14.15
14.9.2014–2.11.2014 11.1.2015–12.4.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 2
Ulla-Riitta Immonen • 40 t • 45 €
Kurssilla valmistetaan lasitöitä eri tekniikoilla, esim. sulatus, tiffany, lyijylasi,
puhalluslamppuhelmet.
Kurssi sopii myös aloittelijoille.
Kurssipäivät:
syksy: 14.9., 28.9., 5.10., 2.11.2014
Kevät: 11.1., 15.2., 8.3. ja 12.4.2015
113302 LASIN LUMOISSA B
ke 13.30-16.00
24.9.2014–26.11.2014 14.1.2015–1.4.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 2
Ulla-Riitta Immonen • 33 t • 45 €
113303 LASIN LUMOISSA C
Jäppilä
la 10.00-14.15
27.9.2014–8.11.2014 10.1.2015–11.4.2015
Jäppilä kk, Jäppilä-talo
Ulla-Riitta Immonen • 40 t • 45 €
Sisältö sama kuin kurssilla A.
Lisäksi mahdollisuus tehdä
pienimuotoista keramiikkaa.
Kurssipäivät:
syksy: 27.9., 4.10., 1.11. ja .11.2014
Kevät: 10.1., 14.2., 7.3. ja 11.4.2015
113304 PÂTE DE VERRE
- KORISTE-ESINEITÄ
LASIJAUHOSTA
pe 18.00-18.45, la 12.00-15.15,
25.10.2014–5.12.2014 2
4.1.2015–28.3.2015
Pieksämäen lukio, kuvataideluokka
Susanna Tyrväinen • 30 t • 40 €
Pâte de verre - on ranskaa ja tarkoittaa lasitahnaa. Kurssilla tehdään koriste-esineitä lasijauhosta ja kokeillaan
luovasti erilaisia tekniikoita. Ensimmäisellä kerralla voi tehdä savesta apumuotin, sitten pâte de verre - esineitä.
Materiaalit eivät sisälly kurssimaksuun.
Kokoontumiset:
syksy: 25.10., 22.11., 29.11., 13.12.
kevät: 24.1., 7.2., 21.2., 14.3., 28.3.
Kuvataide ja muotoilu
113300 TIFFANYTEKNIIKKA
la-su 10.00-16.30 Kurssipäivät:
• syksyllä: 6.-7.9., 27.-28.9., 25.26.10. 29.-30.11. ja
13.-14.12.2014.
• keväällä: 17.-18.1., 14.-15.2.,
7.-8.3., 21.-22.3., 28.-29.3.2015.
Siilin koulu, taitotalo
Irja Hachmann • 160 t • 135 €
Ei kausikortilla!
Kurssilla valmistetaan sekä taso- että
kolmiulotteisia töitä tiffany- ja lyijytekniikalla. Pääset kokeilemaan myös
lasimaalausta ja lasinsulatusta sekä
kokeilemaan kesätauon aikana muhineita uusia ideoita. Materiaalit voit
ostaa opettajalta.
Sisältö sama kuin kurssilla A.
Kurssipäivät
syksy: 24.9., 8.10., 29.10., 12.11. ja
26.11.2014.
Kevät: 14.1., 28.1., 11.2., 25.2., 18.3.
ja 1.4.2015.
Muut taide- ja taitoaineet
119800 ANIMAATIOKURSSI ISILLE
JA LAPSILLE
la-su 10.00-14.00,
7.2.2015–14.2.2015
Pieksämäen lukio, luokka 206
Aleks Kääriäinen • 15 t • 35 €
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
57
KÄDEN TAIDOT
____________________________________________________________________
Lapsille, lapsenmielisille isille ja papoille, vietetään aikaa animoimassa
esim. legoja elokuviksi. Kurssi pidetään
kahtena viikonloppuna, jolloin isät ja
pojat voivat suunnitella, rakentaa ja
animoida mielikuvituksellisia paikkoja
yhdessä. Kokoontumiskerrat 7.2. 8.2.
ja 14.2. Kurssimaksu sisältää isän/
papan ja lapsen. Ilmoita vain yksi nimi
perheestä. Tervetuloa mukaan!
Käden taidot
KÄDEN TAIDOT
Kädentaitojen opetuksen on tarkoitus
antaa uusia taitoja, tutustua eri materiaalien työstöön, syventää ja kerrata
ennen opittua, suoda onnistumisen
elämyksiä, luoda ryhmään kuulumisen
tunnetta ja antaa iloa elämään.
Kädentaitojen kursseista voi rakentaa itselleen oman henkilökohtaisen
”opetuspaketin”, jota toteuttaen saa
haluamansa tiedot ja taidot hyödynnettäviksi työelämässä tai iloksi ja
luovuuden toteuttamisvälineiksi omassa elämässä.
Tekstiilityö
114000 OMPELUN ILOA A
ma 15.00-17.30
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 1
Tiina Heinonen • 69 t • 65 €
Kurssilla opitaan ompelun perustaitoja. Samalla opit käyttämään valmiskaavoja, ompelukoneita ja saumuria.
Voit valmistaa yksilöllisiä vaatteita ja
kodintekstiilejä arkeen ja juhlaan sekä
aikuisille että lapsille. Mahdollisuus
myös tuunata vanhoista kangasaarteista uusia persoonallisia kokonaisuuksia.
58
114001 OMPELUN ILOA B
Naarajärvi
ti 18.00-20.30
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Siilin koulu, tekstiililuokka
Siilinkankaantie 5
Tiina Heinonen • 69 t • 65 €
Sisältö kuten kurssilla A.
114002 OMPELUN ILOA C
Virtasalmi
ke 12.30-15.45
24.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Virtasalmi kk, seurakuntakoti
Joka toinen viikko
Tiina Heinonen • 52 t • 60 €
Sisältö kuten kurssilla A.
114004 OMPELUN ILOA D, Jäppilä
to 12.00-15.15
25.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–9.4.2015
Jäppilä kk, monitoimitalo
Joka toinen viikko
Tiina Heinonen • 52 t • 60 €
Sisältö kuten kurssilla A.
114005 SAUMURIN KÄYTÖN SALAT
pe 10.00-15.00
19.9.2014–10.10.2014
Laaksotien tekstiilityöluokka 1
Tiina Heinonen • 18 t • 35 €
Kurssilla opetellaan kotisaumurin käytön niksejä ja mahdollisuuksia.
Ota mukaan oma saumurisi.
Kurssipäivät: 19.9., 26.9. ja
10.10.2014.
114006 TUUNAUSTYÖPAJA
ma 10.00-12.30
22.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 1
Joka toinen viikko
Tiina Heinonen • 39 t • 45 €
Kurssin aikana tuunataan vanhasta
uutta hyödyntäen vanhoja vaatteita ja
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
KÄDEN TAIDOT
____________________________________________________________________
tekstiilejä sekä kirpparilöytöjä.
Perehdytään myös erilaisiin kankaan
kuviointimahdollisuuksiin.
Kurssipäivät:
• syksy 22.9., 6.10., 20.10., 3.11.,
17.11. ja 1.12.2014.
• kevät: 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3.,
23.3. ja 20.4.2015.
Opiskelijoilla on kurssipäivinä mahdollisuus jatkaa omatoimisesti työskentelyä
tekstiililuokassa klo 12.30-14.30.
Kuva: Mediapaja
114011 KÄSPAIKKA
ETUPISTOKIRJONNALLA
ti 17.00-19.30
23.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 1 Joka toinen viikko
Katri Miettinen • 39 t • 45 €
Kurssilla tehdään käspaikka perinteisellä etupistokirjonnalla. Kurssi kokoontuu joka toinen viikko.
114016 KUDONTAA TAITAJILLE JA
ALOITTELIJOILLE, Jäppilä
ke 17.00-20.15
17.9.2014–26.11.2014 14.1.2015–8.4.2015
Jäppilä kk, Jäppilä-talo
Irene Kalliokoski • 56 t • 60 €
Kurssilla käydään läpi kankaanrakentamisen työvaiheet, suunnitteluun liittyvät laskutoimitukset, sidosoppia, materiaalien valintaa huomioiden tekstiilin
käyttötarkoitus ja hoito, viimeistelytapoja. Ryhmä kokoontuu syyslomaan
asti joka viikko ja loman jälkeen joka
toinen viikko.
Kokoontumispäivät syysloman jälkeen:
29.10, 12.11, 3.12.2014
Kevään kurssipäivät: 14.1, 28.1, 11.2,
25.2, 11.3, 25.3, 8.4.2015
114015 KUDONTAA
ALOITTELIJOILLE JA HIUKAN
HARRASTANEILLE
ti 17.00-20.15
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Laaksotien kudontaluokka
Irene Kalliokoski • 92 t • 90 €
Kurssilla käydään läpi kudonnan pe-
114204 KUDONTAA JA KÄSITÖITÄ
Montola
ma 17.30-20.45
22.9.2014–1.12.2014 19.1.2015–30.3.2015
Montola, ent. postin tila
Irene Kalliokoski • 44 t • 55 €
Kurssi kokoontuu joka toinen viikko. Kurssilla kudotaan kangaspuilla
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
Käden taidot
114007 TILKKUJEN TAIKAA
ke 17.00-20.15
24.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 1 Joka toinen viikko
Anna-Maija Järvisalo • 52 t • 60 €
Kurssilla opitaan erilaisia tilkkutyötekniikoita. Toteutettavat työt voivat olla
vaatimustasoltaan ja kooltaan erilaisia
sisustustekstiilejä ja käyttöesineitä.
Materiaaleiksi käyvät sekä uudet että
kierrätyskankaat. Opistolla on tarvittavat välineet. Kurssi sopii niin vastaalkajille kuin kokeneelle tilkkuilijallekin.
rusasiat ja keskeiset laskutoimitukset.
Tutustutaan kangaspuiden rakenteeseen, kankaanrakentamiseen ja eri
materiaalien soveltuvuuteen suunniteltuun työhön. Kierrätys kulkee koko
ajan materiaalivalinnoissa mukana.
59
KÄDEN TAIDOT
____________________________________________________________________
ja tehdään ryhmän yhdessä sopiman
työjärjestyksen mukaisia muita askartelu-ja käsitöitä. Kahdella ensimmäisellä kokoontumiskerralla suunnitellaan
kurssin sisältö muiden tehtävien töiden
paitsi kudonnan osalta.
Käden taidot
Erityistekniikat
114010 NYPLÄYSPAJA
ma 15.00-19.15
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 2
Katri Miettinen • 115 t • 105 €
Kurssilla nyplätään pitsejä eri käyttötarkoituksiin. Opiskelijan taitotaso ja
toiveet huomioidaan opetuksessa.
114100 KÄSITÖITÄ TEEMOITTAIN
1, VETOKETJUKORUT
ke 16.00-21.00
29.10.2014
Laaksotien tekstiilityöluokka 1
Anna-Maija Järvisalo • 6 t • 15 €
Kokoonnutaan kierrätyskoruteeman
ympärillä. Valmistetaan vanhoista metalli- ja muoviketjuista erilaisia koruja
ja somisteita. Ennakkoilmoittautuminen välttämätön, viim. 22.10. 2014
mennessä. Ilmoittutuneille lähetetään
viesti tarvittavista materiaaleista.
114101 KÄSITÖITÄ TEEMOITTAIN
2, RASIAT
ke 16.00-21.00
26.11.2014
Laaksotien tekstiilityöluokka 1
Irene Kalliokoski • 6 t • 15 €
Kokoonnutaan valmistamaan rasioita
vanhoista kirjan kansista ym. vastaavasta tukevasta (kierrätys)materiaalista. Ennakkoilmoittautuminen välttämätön viim. 19.11.2014 mennessä.
Ilmoittautuneille lähetetään viesti
mukaan otettavista tarvikkeista.
60
114102 KÄSITÖITÄ TEEMOITTAIN
3, FARKUT FINAALISSA
ke 16.00-21.00
21.1.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 1
Anna-Maija Järvisalo • 6 t • 15 €
Kokoonnutaan valmistamaan vanhojen farkkujen jämistä käyttö- ja
koriste-esineitä. Hyödynnetään taskut, saumat, vyölenkit, vetoketjuhalkiot jne. Ennakkoilmoittautuminen
välttämätön,viim. 14.1.2014.
114103 KÄSITÖITÄ TEEMOITTAIN
4, MOSAIIKKI
ke 16.00-21.00
18.3.2015 ja 1.4.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 1, Tiina Heinonen • 12 t • 30 €
Kurssilla tehdään kierrätysajatuksella
mosaiikkitöitä. Voit käyttää kierrätysmateriaalia tai myös uuden materiaalin
käyttö on mahdollista.
Ennakkoilmoittautuminen välttämätön,
viim. 11.3.2015.
Ilmoittautuneille lähetetään viesti tarvittavista tarvikkeista.
114104 VANHANAJAN LELUJA
to 16.30-19.45
18.9.2014–4.12.2014
Laaksotien tekstiilityöluokka 1
Tiina Heinonen • 40 t • 45 €
Valmistetaan vanhanajan liikkuvaraajaisia nallekarhuja ja Marttanukkeja
perinteisillä tekniikoilla perinteisistä
materiaaleista. Ensimmäisellä kerralla
18.9. tehdään tarviketilaukset.
Kurssi jatkuu 2.10.-4.12.2014.
114105 KIERRÄTYSNEULE-NALLE
la-su 10.00-16.30
29.11.2014–30.11.2014
Laaksotien tekstiilityöluokka 1
Anna-Maija Järvisalo • 16 t • 35 €
Viikonlopun aikana ehditään valmistaa
nalle vaatteineen sekä muutama muu
käyttö- tai koriste-esine vanuneesta
villaneuleesta ja villakankaasta. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
KÄDEN TAIDOT
____________________________________________________________________
114106 VIKKELÄSTI VIRKATEN
ti 17.00-19.30
16.9.2014–25.11.2014 20.1.2015–14.4.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 1
Katri Miettinen • 33 t • 40 €
Kurssilla virkataan eri materiaaleja
käyttäen kodin sisustus- ja säilytystekstiilejä sekä muuta virkkaustekniikalla toteutettavaa. Kurssi kokoontuu
joka toinen viikko.
114110 BETONIA JA
KIERRÄTYSMOSAIIKKIA
pe 17.00-20.30, la 10.00-16.30,
19.9.2014–27.9.2014
Laaksotien tekstiilityöluokka 2
Tiina Heinonen • 20 t • 35 €
Valmistetaan rikkoontuneista astioista
ja kaakelinpaloista uusia ehjiä kokonaisuuksia kodin ja pihan koristeiksi.
Kurssilla voi valmistaa myös betonista
kolmiulotteisia veistoksia ja koristeita
kodin ja pihan kaunistukseksi. Kurssipäivät pe-la 19.-20.9. ja la 27.9.2014.
Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista.
114111 PUNONTAA KIERRÄTYSMATERIAALEISTA, Toikkala
ti 18.00-20.30
23.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
114112 KLIPSUKURSSI
la 10.00-14.15
11.10.2014–13.12.2014 28.2.2015–25.4.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 2
Eira Auvinen • 30 t • 55 €
Ei kausikortilla!
Kurssilla opiskellaan klipsutyön alkeet
ja pidemmälle ehtineet saavat uusia
ideoita klipsujen käyttöön. Opiskelijalla on oltava mukana omat, pestyt ja
lajitellut klipsut, päätyleikkurit, lattapihdit, virkkuukoukkuja n:o 2-3 ja
erilaisia virkkuulankoja. Klipsejä tarvitset melko paljon, joten aloita kerääminen hyvissä ajoin! Asiaa jo aiemmin
opiskellut osaa käsitellä klipsut työstökuntoon, uudet opiskelijat opastetaan
kurssin alussa. Kokoontuminen kerran kuukaudessa: syksy 2014 11.10.,
15.11. ja 13.12. kevät 2015 28.2.,
21.3. ja 25.4.
Käden taidot
114107 HULLUTELLAAN
HUOVASTA
pe 18.00-20.30, la-su 10.00-16.30
10.10.2014–26.10.2014
Laaksotien tekstiilityöluokka 1
Tiina Heinonen • 19 t • 35 €
Kurssilla huovutetaan villasta hullun
hauskoja kolmiulotteisia muotoja.
Töihin voidaan yhdistää myös silkkiä,
lankoja ja muita kuituja. Mahdollisuus
värjätä pieniä määriä villaa ja silkkiä
omia huovutustöitä varten.
Perjantaina 10.10. klo 18-20.30 tutustutaan eri tekniikoihin ja materiaaleihin. Varsinainen kurssi la-su 25.26.10.2014 klo 10-16.30.
Toikkala, Kumputalo Joka toinen viikko
Pertti Kumpulainen • 39 t • 45 €
Anna kierrätysmateriaaleille uusi muoto punomalla niistä erilaisia käyttö- ja
koriste-esineitä, vaikkapa tukevia koreja kahvipusseista.
114113 EMALIKORUJA
la 10.00-16.30
28.3.2015–28.3.2015
Pieksämäen lukio, kuvataideluokka
Susanna Tyrväinen • 8 t • 25 €
Kurssilla tehdään koruja valmiiden
kuparipohjien päälle. Kuparipohjat
lasitetaan emaliväreillä ja poltetaan
emaliuunissa. Opiskelija toteuttaa
mallin oman suunnitelmansa mukaan.
Kurssilla on aikaa tehdä useampia koruja. Materiaalimaksu käytön mukaan.
Tule tekemään näyttävä koru itselle tai
lahjaksi!
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
61
KÄDEN TAIDOT
____________________________________________________________________
Käden taidot
114114 AURINKOMAALAUS
KANKAALLE KASVEILLA
la 09.00-14.00, su 12.00-12.45
6.9.2014–7.9.2014
Siilin koulu, tekstiililuokka
Heli Laitinen • 7 t • 25 €
Valkoinen puuvilla-, pellava- tai viskoosikangas kastellaan kangasvärillä
maalaamalla tai suihkuttamalla. Märälle kankaalle asetetaan tuoreita litteitä
kasveja. Kankaan kuivuessa kasvit
muodostavat kankaaseen vaaleat kuviot. Kiehtovaa ja kaunista! Kurssilaisille
lähetetään työväline- ja tarvikeluettelo.
114115 MAALAUSTA VILLALLA
pe 18.00-20.30, la-su 10.00-16.30 16.1.2015–8.2.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 1
Tiina Heinonen • 35 t • 45 €
Kurssilla huovutetaan maalaus/maalauksia käyttäen hyväksi villan eri
sävyjä. Lähtökohtana valmis maalaus,
piirros tai valokuva. Lopullinen tuote
voi olla esim. sisustustekstiili, käyttövaate tai vaikka paksu villamatto.
Perjantaina pe 16.1. klo 18.00-20.30
tutustutaan tekniikkaan ja tarvikkeisiin. Varsinainen kurssi la-su 24.-25.1.
ja 7.-8.2.2015 klo 10.00-16.30.
114116 MAALAUS TILKUISTA KANGASKOLLAASIKURSSI
to 16.30-19.45
15.1.2015–16.4.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 1
Tiina Heinonen • 48 t • 55 €
Kurssilla tehdään ”maalaus” tekstiilimateriaaleista. Pohjapahville liimataan
tilkkuja, kangassilppua, lankoja yms.
materiaalia. Tuloksena taideteos, joka
muistuttaa maalattua taulua, mutta on
kolmiuloitteisempi ja vivahteikkaampi
materiaalien vaihtelun vuoksi. Ei vaadi
erityistaitoja. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista.
62
114117 KANKAIDEN UUDET
KUVIOT JA VÄRIT
la-su 10.00-16.30
17.1.2015–18.1.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 2
Sirpa Hasa • 16 t • 45 €
Ei kausikortilla!
Kurssilla kokeillaan kankaiden kuviointia vehnäjauhobatiikilla, aurinkovärjäyksellä ja ruostevärjäyksellä. Opetellaan värjäyksen perusasiat liittäen
mukaan taittelutekniikat ja shoborivärjäyksen salat. Tuloksena on persoonallisia kankaita vaatetukseen, sisustukseen ja tilkkutöihin. Ilmoittautuneille
lähetetään tarvikelista. Ennakkoilmoittautuminen välttämätön 9.1.2015
mennessä.
114118 RISUJA JA RAUTALANKAA
pe 18.00-20.30, la-su 10.00-16.30
27.3.2015–12.4.2015
Paltanen, Paltasen Pysäkki
Tiina Heinonen • 19 t • 35 €
Väännetään rautalangoista ja risuista mm. keväisiä kransseja ja kulhoja
kodin ja pihan kaunistukseksi. Perjantaina 27.3.2015 klo 18.00-20.30 tutustutaan tekniikkaan ja tarvikkeisiin.
Varsinainen kurssi la-su 11.-12.4.2015
klo 10-16.30.
114120 KIRJANSIDONTAKURSSI
pe 18.00-21.00, la-su 10.00-16.30
3.10.2014–5.10.2014
Laaksotien tekstiilityöluokka 1
Anita Avikainen • 20 t • 50 €
Ei kausikortilla!
Kurssilla käydään läpi lyhyt historia
kirjan vaiheesta nykypäivään. Sidotaan
kopti- ja liimasidoskirja perinteisellä
tekniikalla. Ilmoittautuneille lähetetään
lista mukaan otettavista tarvikkeista.
Osan tarvikkeista voi ostaa opettajalta,
tarvikkeiden hinta n. 10€.
Ennakkoilmoittautuminen välttämätön,
viimeistään 19.9.2014.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
KÄDEN TAIDOT
____________________________________________________________________
Pieksämäen lukio, kuvataideluokka
Sari Tidenberg • 8 t • 25 €
Hopeasavea muovataan kuten savea,
mutta lopputuloksena on 99,9% hopeaa. Voit tehdä esim. korvikset ja riipuksen. Materiaalimaksu korujen koon
mukaan, alkaen n. 20 €.
Ennakkoilmoittautuminen 3.10.2014
mennessä.
Hääparin kirja. Kuva: Anita Avikainen
114122 ORIGAMIMUNIEN
VALMISTUS
pe 16.30-21.00, la 10.00-14.30
13.2.2015–21.2.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 2
Inkeri Repo • 20 t • 40 €
Tyhjennetyt ja pestyt kananmunat
päällystetään japanilaisella washipaperilla. Munat lakataan ja viimeistellään nauhoilla, helmillä yms. Paperi- ja
lakkakerrokset tekevät munista lujia
ja tyylikkäitä koristeita, jotka sopivat pidettäviksi esillä ympäri vuoden.
Washi-paperia voit ostaa kurssipaikalta. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista. Kurssipäivät: pe-la 13.-14.2. ja
20.-21.2.2015.
114123 KORUJA HOPEASAVESTA
alkeiskurssi
su 10.00-16.30
12.10.2014–12.10.2014
114125 LUONNONMATERIAALIEN
KERUU
pe 18.00-20.30
10.4.2015–10.4.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 2
Katri Miettinen • 3 t • 10 €
Illan aikana käydään läpi pajun, kaislan ja tuohen keruu ja käsittely. Kerättyä materiaalia pääsee työstämään
nypläämällä, solmeilemalla ja punomalla syksyllä 2015 järjestettävän
kurssin aikana.
Käden taidot
114121 KORISTEITA JOULUKSI
la-su 10.00-16.30
22.11.2014–23.11.2014
Laaksotien tekstiilityöluokka 1
Tiina Heinonen • 16 t • 35 €
Styroxpohjat (pallot, tähdet, kranssit
tms.) päällystetään kankailla ja koristellaan nauhoilla, helmillä, paljeteilla
jne. Tuloksena loisteliaita joulukoristeita. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista.
114124 KORUJA HOPEASAVESTA
jatkokurssi
su 10.00-16.30
22.2.2015–22.2.2015
Pieksämäen lukio, kuvataideluokka
Sari Tidenberg • 8 t • 25 €
Sisältö sama kuin alkeiskurssilla. Jatkokurssilla voit tehdä haasteellisempia
koruja esim. sormuksen tai kravattineulan. Materiaalimaksu korujen koon
mukaan, alkaen n. 20 €. Ennakkoilmoittautuminen 13.2.2015 mennessä.
114126 HUOPAPITSIÄ
pe 18.00-20.30, la-su 10.00-16.30
20.3.2015–29.3.2015
Paltanen, Paltasen Pysäkki
Tiina Heinonen • 19 t • 35 €
Huovutetaan villasta esim. kukkia,
huiveja, pöytäliinoja ja kulhoja. Töihin
mahdollisuus yhdistää myös silkkiä,
lankoja ja muita kuituja. Perjantaina
20.3.2015 klo 18.00-20.30 tutustutaan
tekniikkaan ja tarvikkeisiin. Varsinainen kurssi la-su 28.-29.3.2015 klo
10-16.30.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
63
KÄDEN TAIDOT
____________________________________________________________________
Käden taidot
Taitopajat
114200 TAITOPAJA A
ma 10.00-12.30
15.9.2014–24.11.2014 19.1.2015–30.3.2015
Laaksotien tekstiilityöluokka 1 Joka toinen viikko
Tiina Heinonen • 30 t • 40 €
Taitopajan teemat sovitaan yhdessä
kurssilaisten kanssa ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Suunnittelun lomassa voi ensimmäisellä kerralla viimeistellä esim. vanhoja keskeneräisiä töitä.
Opiskelijoilla on kurssipäivinä mahdollisuus jatkaa omatoimisesti työskentelyä
tekstiililuokassa 12.30-14.30.
• syksy: 15.9., 29.9., 27.10., 10.11. ja
24.11.2014.
• kevät: 19.1., 2.2., 16.2., 16.3. ja
30.3.2015.
114201 TAITOPAJA B, Nenonpelto
pe 13.00-16.45
24.10.2014–28.11.2014 16.1.2015–10.4.2015
Nenonpelto, koulu, Mäntytie 40
Tiina Heinonen • 35 t • 45 €
Syyskausi aloitetaan huovutuksella.
Taitopajan muut teemat sovitaan yhdessä kurssilaisten kanssa ensimmäisellä kokoontumiskerralla.
• syksy: 24.10., 7.11. ja 28.11.2014.
• kevät: 16.1., 13.2., 13.3. ja
10.4.2015.
HUOM! Autot parkeerataan tien varressa olevalle parkkipaikalle (piha-aidan
ulkopuolelle).
114202 TAITOPAJA C, Virtasalmi
ke 12.30-15.45
17.9.2014–26.11.2014 21.1.2015–1.4.2015
Virtasalmi kk, seurakuntakoti
Joka toinen viikko
Tiina Heinonen • 40 t • 45 €
Taitopajan teemat sovitaan yhdessä
kurssilaisten kanssa ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Suunnittelun lomas-
64
sa voi ensimmäisellä kerralla viimeistellä esim. vanhoja keskeneräisiä töitä.
• syksy: 17.9., 1.10., 29.10., 12.11. ja
26.11.2014.
• kevät: 21.1., 4.2., 18.2., 18.3. ja
1.4.2015.
114203 TAITOPAJA D, Niskamäki
to 12.00-15.15
18.9.2014–27.11.2014 ja 22.1.2015–23.4.2015
Niskamäki, Seija Kohvakka
Etelä-Niskamäentie 665
Joka toinen viikko
Tiina Heinonen • 40 t • 45 €
Taitopajan teemat sovitaan yhdessä
kurssilaisten kanssa ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Suunnittelun lomassa voi ensimmäisellä kerralla viimeistellä esim. vanhoja keskeneräisiä töitä.
• syksy: 18.9., 2.10., 30.10., 13.11. ja
27.11.2014.
• kevät: 22.1., 5.2., 19.2., 19.3. ja
23.4.2015.
114205 TAITOPAJA E, Halkokumpu
ke 17.00-20.30
24.9.2014–19.11.2014
14.1.2015–8.4.2015
Toikkala, Kumputalo
Tiina Heinonen • 28 t • 40 €
Taitopajan teemat sovitaan yhdessä
kurssilaisten kanssa ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Suunnittelun lomassa voi ensimmäisellä kerralla viimeistellä esim. vanhoja keskeneräisiä töitä.
• syksy: 24.9., 22.10. ja 19.11.2014.
• kevät: 14.1., 11.2., 11.3. ja
8.4.2015.
Tekninen työ
114300 PUUTÖITÄ VAPAALLA
OLEVILLE A
ma 14.45-18.00
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Siilin koulu, taitotalo
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
KÄDEN TAIDOT
____________________________________________________________________
Tapio Laakso • 92 t • 95 €
Kurssi tarkoitettu jo jonkun verran
puutöitä tehneille ja joilla koneiden
käyttö on hallinnassa. Opiskelija hankkii itse käyttämänsä materiaalin ja
liiman.
114302 PUUTYÖN JATKOKURSSI
to 18.00-21.15
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Siilin koulu, taitotalo
Paulus Holster • 92 t • 95 €
Tehdään koriste- ja käyttöesineitä
opiskelijan tarpeen mukaan. Kurssi on
tarkoitettu henkilöille jotka hallitsevat
perusasiat puuntyöstöstä ja koneiden
käytöstä. Materiaalit ja liiman opiskelija hankkii itse.
114303 KORISTEVEISTON
MAISTIAISET
ti 18.00-21.15
16.9.2014–23.9.2014
Siilin koulu, taitotalo
Martti Lehikoinen • 8 t • 20 €
Kokoontumiskerrat tarkoitettu koristeveistoa harrastuksekseen harkitsevalle.
Maistiaiskerroilla tutustutaan veistovälineisiin ja niillä työskentelyyn. Tämän
jälkeen voi ilmoittautua valitsemalleen
kurssille A, B tai C.
114305 KORISTEVEISTO B
ke 18.00-21.15
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Siilin koulu, taitotalo
Martti Lehikoinen • 92 t • 75 €
Kurssilla opitaan koristeveistossa
käytettävien työvälineiden käyttöä ja
työstötapoja omaan työhön soveltaen.
Materiaalin ja liiman opiskelija hankkii
itse. Kurssi suunnattu vasta-alkajille ja
hyvin vähän koristeveistoa harrastaneille!
114306 KORISTEVEISTO C
to 10.00-13.15
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Siilin koulu, taitotalo
Martti Lehikoinen • 92 t • 75 €
Kurssilla opitaan koristeveistossa
käytettävien työvälineiden käyttöä ja
työstötapoja omaan työhön soveltaen.
Materiaalin ja liiman opiskelija hankkii itse. Kurssi suunnattu jo aiemmin
koristeveistoa harrastaneille.
Käden taidot
114301 PUUTÖITÄ VAPAALLA
OLEVILLE B
ti 14.45-18.00
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Siilin koulu, taitotalo
Tapio Laakso • 92 t • 95 €
Kurssi on tarkoitettu uutta harrastusta puutöistä etsiville, siis heille joilla
ei ole vielä puuntyöstöstä juurikaan
kokemusta. Kurssin alussa tutustutaan
puuntyöstökoneisiin ja suunnitellaan
valmistettava työ ja hankittavat materiaalit. Opiskelija hankkii itse käyttämänsä materiaalin ja liiman.
114304 KORISTEVEISTO A
ke 14.45-18.00
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Siilin koulu, taitotalo
Martti Lehikoinen • 92 t • 75 €
Kurssilla opitaan koristeveistossa
käytettävien työvälineiden käyttöä ja
työstötapoja omaan työhön soveltaen.
Materiaalin ja liiman opiskelija hankkii
itse.
114307 METALLITYÖT
ma 18.00-21.15
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Siilin koulu, taitotalo
Tapio Laakso • 92 t • 95 €
Kurssilla työstetään metallia käsityövälineillä ja metallin työstökoneilla mm.
hitsaukset, taonnat, sorvaukset.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
65
KÄDEN TAIDOT
____________________________________________________________________
Käden taidot
Kuva: Mediapaja
114308 PUUKONVALMISTUKSEN
VIIKONLOPPUKURSSI
la -su 9.00-15.30
13.9.2014–14.9.2014
Siilin koulu, taitotalo
Tapio Laakso ja Sauli Kröger
• 16 • 45 €
Ei kausikortilla!
Puukko valmistuu viikonlopussa.
Tarvikkeet saa ostaa kurssipaikalta.
Tarvikkeiden hinta 35 €, sisältää terän
kahva-aihion, helat, nahkan, naskalin,
neulat, langan, liimat, hiontatarvikkeet
ja pintakaäsittelyaineet. Ennakkoilmoittautuminen välttämätön tarviketilausten vuoksi. Ilm. viim. 29.8.2014!
114309 PUUKKOKURSSI
ti 18.00-21.15
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Siilin koulu, taitotalo
Tapio Laakso • 92 t • 95 €
Kurssilla perehdytään puukon valmistuksen perusteisiin kuten suunnittelu,
terän taonta, muotoilu, lämpökäsittelyt, kahvan muotoilu+ heloitus, tupen
ompelukoristelu.
114310 ISTUINRAHIN
VALMISTUSKURSSI
pe 18.00-21.15, la 10.00-16.30,
16.1.2015–31.1.2015
Siilin koulu, taitotalo
Paulus Holster ja Päivi Kuronen
• 32 t • 40 €
66
Kurssilla voi valmistaa joko istuinrahin
tai säilytysrahin. Koko voi olla ompelurahin tai esim. sohvanedusrahin kokoa,
kansimekanismilla tai ilman. Kurssilla
tehdään rahin runko ja verhoilu. Kierrätysmateraalin käyttö sopii erinomaisesti ko. työhön. Esimerkiksi lastulevyä
vanhasta hyllystä ja verhoiluun vanhat
nahkatakit. Rungon teossa opettaa
Paulus Holster ja verhoilussa Päivi
Kuronen.
• Rahin valmistuskerrat: 16.1 ja 17.1.
• Verhoilukerrat: 23.1., 24.1. ja 31.1.
114311 NUKKEKOTI JA
PUULELUKURSSI
la 10.00-16.30
17.1.2015–28.3.2015
Siilin koulu, taitotalo
Tommi Relander • 32 t • 45 €
Oletko haaveillut nukkekodista, vanhanajan nukenvaunuista, keinu- ja
keppihevosesta, kunnon puisesta
kuorma-autosta, nuken kehdosta jne.
Nyt on mahdollisuus toteuttaa joku
noista unelmista itselle, lapsenlapselle, kummilapselle tai jollekin muulle.
Kurssi kokoontuu kevätlukukaudella:
17.1.,14.2., 14.3. ja 28.3
Ensimmäisellä kerralla suunnitellaan
tulevia töitä ja kartoitetaan tarvikehankinnat: yhdessä hankittavat ja kunkin
itsensä hankitttavat. Huom! Kitaranvalmistuskurssilta kesken jääneen kitaran
voit tehdä tällä kurssilla loppuun.
114315 HUONEKALUJEN KORJAUS,
ENTISÖINTI JA VERHOILU
ma 18.00-21.15
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Siilin koulu, taitotalo
Päivi Kuronen ja Paulus Holster
• 88 t • 105 €
Kurssilla korjataan, entisöidään ja
verhoillaan erilaisia huonekaluja. Entisöinnin ja verhoilun opettajat ovat
kurssilla yhtäaikaa opettamassa, jolloin
työn ongelmakohtaan saa heti opetusta. Osan verhoilutarvikkeista voi ostaa
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
KÄDEN TAIDOT
____________________________________________________________________
opistolta ja osan mm. liiman, opiskelija
hankkii itse. Korjaus-ja entisöintitarvikkeet opiskelija hankkii itse.
Kuva: Mediapaja
Erityisryhmille suunnatut kurssit
114401 ARKITAITOJA AIKUISILLE
KEHITYSVAMMAISILLE
ma 17.00-18.30
15.9.2014–24.11.2014 19.1.2015–30.3.2015
Päiväkeskus, Kontiopuisto
Joka toinen viikko
Liisa Heikkinen • 20 t • 35 €
114402 KEHITYSVAMMAISTEN
LUOVA TOIMINTA
ma 17.00-18.30,
22.9.2014–1.12.2014
12.1.2015–23.3.2015
Päiväkeskus, Kontiopuisto
Joka toinen viikko
Liisa Heikkinen • 24 t • 40 €
KOTITALOUS
810200 MIEHET KOKKAAVAT
to 18.00-21.00, la 9.00-15.00
18.9.2014–13.12.2014 15.1.2015–25.4.2015
Siilin koulu, kotitalousluokka
Timo Häkkänen • 45 t • 45 €
Miehet, tervetuloa tutustumaan ruoanlaiton ihmeelliseen maailmaan. Jos et
kotona pääse kokkailemaan, tule kokkailemaan kanssamme. Mukaan essu
ja iloista mieltä.
Kokoontumiset:
• syksy: 18.9., 23.10., 20.11. klo
18.00-21.00 ja lauantaina 13.12.2014
klo 9.00-15.00
• kevät: 15.1., 19.2., 19.3. klo 18.0021.00 ja lauantaina 25.4.2015 klo
9.00-15.00
Kotitalous
114316 VERHOILU
la 10.00-16.15
20.9.2014–13.12.2014 17.1.2015–11.4.2015
Siilin koulu, taitotalo
Raimo Heikkinen • 80 t • 80 €
Kurssilla verhoillaan vanhoja huonekaluja esineen historiaa kunnioittaen.
• Syksy: 20.9., 25.10., 15.11., 29.11.
ja 13.12.
• Kevät: 17.1., 7.2., 21.2., 21.3.ja
11.4. Osan verhoilutarvikkeista voi
ostaa opistolta ja osan, mm. liiman
opiskelija hankkii itse.
114403 ERITYISRYHMÄN
TOIMINTAPÄIVÄ
ti 12.15-15.45
23.9.2014–25.11.2014 13.1.2015–31.3.2015
Virtasalmi kk, Palvelutalo,
Kivitasku
Tiina Heinonen, Piia SäpyskäHietala • 93,2 t • 130 €
Toimintapäivään kuuluu askartelua ja
musiikkia. Niiden välillä on välipala.
Kurssimaksu sisältää askartelutarvikkeet ja välipalan. Kokoontumiskertoja
on syksyllä 9, keväällä 11.
810201 KOKKIKERHO, Vehmaskylä
la 10.00-13.30
20.9.2014–22.11.2014 17.1.2015–21.3.2015
Vehmaskylä, koulu
Timo Häkkänen • 24 t • 35 €
Kokoontumiset:
• syksy: 20.9., 25.10., 22.11.2014
• kevät: 17.1., 21.2., 21.3.2015
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
67
KOTITALOUS
____________________________________________________________________
810202 MAKKARAKURSSI
la 15.11.2014 klo 10.00-14.00
Siilin koulu, kotitalousluokka
Timo Häkkänen • 5 t • 15 €
Erilaisten kotitekoisten lisäaineettomien makkaroiden valmistusta.
Kotitalous
810204 GLUTEENITON LEIVONTA,
SUOLAINEN
ma 8.9.2014 klo 18.00-21.00
Siilin koulu, kotitalousluokka
Miia Immonen • 4 t • 15 €
Kurssilla leivotaan nopeita, yksinkertaisia ja helppoja leipäsiä ja piirakoita.
Kurssille tuodaan omat raaka-aineet,
joista tiedotetaan lähempänä kurssin
ajankohtaa.
810205 GLUTEENITON JA
MUNATON LEIVONTA, MAKEA
la 17.1.2015 klo 10.00-15.00
Siilin koulu, kotitalousluokka
Miia Immonen • 6,65 t • 15 €
Kurssilla leivotaan kakku, muffinssit
ja piiras/torttu. Taikinoita on helppo
muunnella omien mieltymysten mukaan. Kurssille tuodaan omat raakaaineet, joista ilmoitetaan lähempänä
kurssin ajankohtaa.
810206 RAAKASUKLAAN
PERUSKURSSI
la 15.00-17.30
4.10.2014
Siilin koulu, kotitalousluokka
Jani Wahlman • 3,33 t • 30 €
Ei kausikortilla.
Atsteekkien rituaaliruoasta ja valuutasta eurooppalaisten herkuksi - suklaa on kulkenut pitkän tien suihimme.
Raakasuklaan kanssa otetaan askel
takaisin kohti alkuperäistä ja ravitsevaa suklaaherkkua. Kurssilla kerrotaan
suklaan historiasta ja raakasuklaan
valmistamisesta aineksineen. Jokainen
osallistuja valmistaa myös itse muotillisen raakasuklaata. Mukaan oma
muotti (esim. jääpala- tai suklaamuotti), sekoitusvälineet kulho, suklaaseen
68
haluamiasi mausteita sekä muistiinpanovälineet.
810207 LAHJAHERKUT
ke 18.00-21.00
3.12.2014
Siilin koulu, kotitalousluokka
Miia Immonen • 4 t • 15 €
Kurssilla valmistetaan vaikkapa lahjoiksi tarkoitettuja herkkuja: sinappi,
paahdetut ja maustetut mantelit sekä
paholaisenhillo. Kurssille tuodaan omat
raaka-aineet, joista tiedotetaan lähempänä kurssin ajankohtaa.
810208 VOILEIPÄKAKKUKURSSI
la 10.00-15.00
22.11.2014
Siilin koulu, kotitalousluokka
Mari Leppänen • 5 t • 20 €
Kurssilla tutustutaan voileipäkakkujen
valmistukseen, herkullisiin täytteisiin ja
koristeluun. Kurssilla tehdään oma voileipäkakku haluamistasi raaka-aineista.
Reseptejä ja tarvikelista lähetetään
jokaiselle ilmoittautuneelle erikseen.
810209 TÄYTEKAKKUKURSSI
la-su 10.00-15.00
11.4.2015–12.4.2015
Siilin koulu, kotitalousluokka
Mari Leppänen • 10 t • 25 €
Kurssilla opetellaan kakkupohjan tekoa, kakun kuorruttamista ja kakkukoristeiden tekoa sokerimassasta.Tutustutaan eri välineisiin ja tekniikoihin.
Mukaan kurssilta saat kauniin omatekemän kakun. Ilmoittautuneille lähetetään tarvikelista erikseen. Kurssilta voi
ostaa massoja ja joitain koristeluvälineitä (erillistä maksua vastaan).
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
Kuva:
Irene Kalliokoski
TANSSI JA LIIKUNTA
____________________________________________________________________
TANSSI
(mm. salsa, cumpia, flamenco, tango).
Tunnit kehittävät kunnon lisäksi myös
tasapainoa ja muistiakin.
Baletti
115000 SATUBALETTI
3-6 vuotiaat
ti 17.15-18.00
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Päiväkoti Kätzlein, Kalevalankatu 38
Heli Saarela • 23 t • 40 €
Monipuolisesti tanssin alkeita niin leikin, perusliikunnan kuin luovan tanssinkin kautta.
Zumba
115300 ZUMBA, Laaksotie
to 17.30-18.30
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Mira Laasonen • 30,67 t • 45 €
115301 ZUMBA GOLD
- zumbaa mummoille, Laaksotie
pe 17.30-18.30
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Tytti Tyrväinen • 30,67 t • 45 €
Zumba gold sopii sekä ikäihmisille että
liikuntarajoitteisille ja liikuntaa aloitteleville. Askeleita opetellaan rauhassa
ja nautitaan yhdessä latinomusiikista
115303 ZUMBA, Toikkala
to 18.30-19.30
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Toikkala, Kumputalo
Mia Kääriäinen • 30,67 t • 45 €
115304 ZUMBA, Jäppilä
ke 19.00-20.00
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Jäppilä kk, monitoimitalo
Petra Korhonen • 30,67 t • 45 €
115305 ZUMBA, Virtasalmi
ma 18.30-19.30
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Virtasalmi kk, Ojintalo
Mia Kääriäinen • 30,67 t • 45 €
Tanssi ja liikunta
115001 LASTEN BALETTI
7-12 vuotiaat
ti 16.15-17.00
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Päiväkoti Kätzlein, Kalevalankatu 38
Heli Saarela • 23 t • 40 €
Alkeisbalettitunti lapsille monipuolisine
harjoitteineen niin tangossa kuin keskilattiallakin, tanssin iloa unohtamatta.
115302 ZUMBA, Siilin koulu
ke 19.15-20.15
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Siilin koulu, liikuntasali
Mia Kääriäinen • 30,67 t • 45 €
Itämainen tanssi
115400 ITÄMAINEN TANSSI I
su 17.00-18.30
21.9.2014–7.12.2014 18.1.2015–19.4.2015
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Anne Zarour • 46 t • 55 €
Tutustu itämaisen tanssin maailmaan.
Tanssi on tehokasta ja rentouttavaa
liikettä koko selkärangalle, samalla vahvistaen keskivartalon lihaksia.
Aloitamme perusliikkeistä ja helpoista
askelsarjoista. Sopii vasta-alkajille ja
niille, jotka haluavat kerrata tanssin
perusteita.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
69
TANSSI JA LIIKUNTA
____________________________________________________________________
Tanssi ja liikunta
115401 ITÄMAINEN TANSSI II
su 18.30-20.00
21.9.2014–7.12.2014 18.1.2015–19.4.2015
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Anne Zarour • 46 t • 55 €
Kertaamme tanssin perusliikkeitä ja
askelsarjoja yhdistellen tanssiksi,
perehtyen enemmän tanssillisuuteen.
Sopii niille, jotka hallitsevat itämaisen
tanssin perusteet.
115402 ITÄMAINEN TANSSI III
jatko
ma 18.15-19.45
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Virpi Eskelinen • 46 t • 55 €
Itämaisen tanssin tekniikkaa, koreografioita ja ilmaisua. Tutustumme
uusiin tansseihin ja rytmeihin. Sopii
vähintään 3-4 vuotta tanssineille.
115403 ITÄMAISEN TANSSIN
VIIKONLOPPU
pe-la-su 17.00-19.00
13.3.2015–15.3.2015
Uimahalli, alasali
Virpi Eskelinen • 8 t • 20 €
Itämainen tanssi on tehokasta ja rentouttavaa liikettä koko selkärangalle,
samalla vahvistaen keskivartalon lihaksia. Teemme itämaisen tanssin tekniikkaa ja sarjoja mukavassa rennossa
seurassa. Jokaisen kerran lopussa venyttelyt. Soveltuu myös vasta-alkajille.
Paritanssi
115500 PARITANSSI, alkeet syksy
pe 18.00-19.00
19.9.2014–28.11.2014
Hiekanpään koulu, iso sali
Keskuksatu 45
Tanssikoulu Ratilainen
• 13,3 t • 40 €
Ilmoittautuminen pareittan.
70
115501 PARITANSSI, alkeet, kevät
pe 18.00-19.00
16.1.2015–27.3.2015
Hiekanpään koulu, iso sali
Keskuksatu 45
Tanssikoulu Ratilainen
• 13,3 t • 40 €
Ilmoittautuminen pareittan.
115502 PARITANSSI, jatko, syksy
pe 19.00-20.00
19.9.2014–28.11.2014
Hiekanpään koulu, iso sali
Keskuksatu 45
Tanssikoulu Ratilainen
• 13,3 t • 40 €
Ilmoittautuminen pareittan.
115503 PARITANSSI, jatko, kevät
pe 19.00-20.00
16.1.2015–27.3.2015
Hiekanpään koulu, iso sali
Keskuksatu 45
Tanssikoulu Ratilainen
• 13,3 t • 40 €
Ilmoittautuminen pareittan.
Senioritanssi
115600 SENIORITANSSI
Järjestötalo
ma 14.30-15.30
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Järjestötalo, diskotila
Leena Kolehmainen
• 30,67 t • 45 €
115601 SENIORITANSSI, Jäppilä
pe 15.00-16.00
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Jäppilä kk, monitoimitalo, Leena Kolehmainen • 30,67 t
Opintoseteli-kurssi!
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
TANSSI JA LIIKUNTA
____________________________________________________________________
Muut tanssit
115700 STREETDANCE
7-12 vuotiaat
pe 17.30-18.30
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Päiväkoti Kätzlein, tanssisali
Kalevalankatu 38
Oskari Suhonen • 30,67 t • 45 €
Breakdance perusteet ja jatko. Boogie/
Robot dance, Poppin´Lockin´, Hiphop.
Koreografinen.
115702 SHOWTANSSI, Laaksotie
to 18.30-19.30
18.9.2014–18.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Mira Laasonen • 30,67 t • 45 €
Showtanssi on suunnattu yli 12 vuotiaille ja aikuisille.
115703 AFRIKKALAINEN TANSSI
ti 18.15-19.15
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Päiväkoti Kätzlein, tanssisali
Kalevalankatu 38
Joka toinen viikko
Heli Saarela • 30,67 t • 45 €
Rentoa, letkeää ja reipasta menoa
afrikkalaisiin rytmeihin kehonhuoltoa
unohtamatta.
115705 NYKYTANSSI
la-su 11.00-12.15
13.-14.9.2014 ja 4.-5.10.2014
Päiväkoti Kätzlein, tanssisali
Kalevalankatu 38
Fanny Gurevitsch • 6,67 t • 20 €
Yhteistyössä Etelä-Savon Tanssiopiston
kanssa.
115706 JAZZ
la-su 12.15-13.30
13.-14.9.2014 ja 4.-5.10.2014
Päiväkoti Kätzlein, tanssisali
Kalevalankatu 38
Fanny Gurevitsch • 6,67 t • 20 €
Yhteistyössä Etelä-Savon Tanssiopiston
kanssa.
Tanssi ja liikunta
115701 STREETDANCE
yli 12 vuotiaat
pe 18.45-19.45
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Päiväkoti Kätzlein, tanssisali
Kalevalankatu 38
Oskari Suhonen • 30,67 t • 45 €
Breakdance perusteet ja jatko. Boogie/
Robot dance, Poppin´Lockin´, Hiphop.
Koreografinen.
115704 LATINOBIC
ti 19.30-20.30
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Päiväkoti Kätzlein, tanssisali
Kalevalankatu 38
Heli Saarela • 30,67 t • 45 €
Tutustumme lattaritanssien maailmaan
helppojen tanssisarjojen avulla. Tunti
sisältää myös venyttelyosuuden.
115707 RUMBITA
la-su 11.00-12.15
13.-14.9.2014 ja 4.-5.10.2014
Päiväkoti Kätzlein, tanssisali
Kalevalankatu 38
Marjo Vartela • 6,67 t • 20 €
Yhteistyössä Etelä-Savon Tanssiopiston
kanssa.
115711 DANCEMIX ala-asteikäisille
ti 15.00-15.45
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Harjun koulu, liikuntasali
Heli Saarela • 23 t • 40 €
Erilaisiin tanssilajeihin tutustumista
esim. lattarit, nykytanssi, jazztanssi ja
luova tanssi tai ryhmän kiinnostuksen
mukaan.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
71
TANSSI JA LIIKUNTA
____________________________________________________________________
Tanssi ja liikunta
115712 TANSSIMIX, syksy
la 12.00-14.00
20.9.2014–22.11.2014
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Eri opettajat • 16 t • 25 €
• Jazztanssi 20.9. ja 27.9.2014
• Bollywood, ilmoitetaan myöhemmin
• Showtanssi 15.11. ja 22.11.2014
115713 TANSSIMIX, kevät
la 12.00-14.00
24.1.2015–28.3.2015
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Eri opettajat • 16 t • 25 €
• Nykytanssi 24.1. ja 31.1.2015
• Streetdance 14.2. ja 21.2.2015
• HipHop 21.3.2015 ja 28.3.2015
115714 LAUANTAI-ILLAN HUUMAA
- SATURDAY NIGHT FEVER
la 17.00-19.30
29.11.2014
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Virpi Eskelinen • 3 t • 15 €
Hauskassa seurassa tanssillinen ilta
naisille ja miehille. Anna rytmien
vallata kehosi tanssiin. Street & flow,
itämaista, lattareita ja lopuksi paluu
80-luvun disko maininkeihin.
115715 STRECH & FLOW
pe 19.00-20.15
16.1.2015–20.2.2015
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Virpi Eskelinen • 10 t • 25 €
Virtaavaa, flowmaista ja tanssin omaista liikettä, sarjoja, venyttelyä. Vaikutteita tanssista ja joogasta.
LIIKUNTA
Lasten ja nuorten liikunta
830100 AIKUINEN - LAPSI
-JUMPPA
to 10.00-10.45
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
72
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Emilia Puranen • 23 t • 40 €
Lihaskuntopainotteinen tunti aikuiselle,
jossa käytetään lapsen painoa vastuksena. Lapsen tulee jaksaa kannatella
päätään kunnolla ja aikuisen tulee
jaksaa nostella lastaan.
830101 LASTEN LIIKUNTA
to 15.30-16.30
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Oskari Suhonen • 30,67 t • 45 €
Monipuolista liikuntaa ala-asteikäisille.
830102 TELINEJUMPPA, alkeet
ti 15.00-16.00
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Maaselän koulu, liikuntasali
Ville Vehviläinen • 30,67 t • 45 €
Ryhmässä harjoitellaan perusliikuntataitoja ja telineliikkeitä iloisesti temppuillen. Tarkoitettu pääsääntöisesti
uusille aloittelijoille.
830103 TELINEJUMPPA, jatko
ti 16.00-17.00
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Maaselän koulu, liikuntasali
Ville Vehviläinen • 30,67 t • 45 €
Ryhmässä harjoitellaan perusliikuntataitoja ja telineliikkeitä iloisesti temppuillen. Tarkoitettu jo aikaisemmin
alkeis- ja jatkoryhmässä käyneille.
830104 LIIKUNTAKERHO
ALA-ASTE IKÄISILLE, Jäppilä
ke 15.45-16.45
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Jäppilä kk, monitoimitalo
Leena Kolehmainen
• 30,67 t • 45 €
Liikuntakerhossa zumbataan, telinevoimistellaan ja pelataan pallopelejä.
Ryhmän toiveet huomioidaan.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
TANSSI JA LIIKUNTA
____________________________________________________________________
830105 SIRKUSKOULU
ti 17.00-19.00
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Mohamed Hamed • 61,37 t • 55 €
Sirkuskoulun lajeina ovat taikatemput,
jonglööraus, vanne, tasapaino, klovneria, fakiiria ja esiintymistaito.
830107 PARKOUR, yläasteikäiset
la 14.00-15.30
20.9.2014–11.10.2014
Hiekanpään koulu, iso sali
Keskuskatu 45
Eetu Hämäläinen • 8 t • 15 €
Parkour on urheilulaji, jossa pyritään
menemään paikasta A paikkaan B
mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.
830202 AAMUJOOGA
pe 08.00-09.30
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Järjestötalo, monitoimitila
Virpi Eskelinen • 46 t • 55 €
Aloitetaan joogan alkeista. Opetus
etenee ryhmän valmiuksien mukaisesti. Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille
naisille ja miehille. Ota alusta mukaan.
830203 JOOGA, Laaksotie
ma 16.30-18.00
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Virpi Eskelinen • 46 t • 55 €
Aloitetaan joogan alkeista. Opetus
etenee ryhmän valmiuksien mukaisesti. Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille
naisille ja miehille. Ota alusta mukaan.
830200 JOOGA, seniorit A
ma 15.00-16.30
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Virpi Eskelinen • 46 t • 55 €
Rentoutumis- ja joogaharjoituksia.
Opetus etenee ryhmän valmiuksien
mukaisesti. Ota alusta mukaan!
830204 JOOGA, Paltanen
ti 18.00-19.15
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Paltanen, Paltasen Pysäkki
Anja Pietiläinen • 38,37 t • 45 €
Suomen joogaliiton mukaisten fyysisten harjoitusten myötä saamme kokemuksen myös rentoutuneisuudesta
ja mielen hiljentymisestä hengityksen
myötäilemänä. Kokonaisvaltaista terveyttä edistämme lisäksi harjoitukseen
sisältyvällä asahi-terveysliikunnan
osuudella. Joustava asu ylle ja oma
alusta alle.
830201 JOOGA, seniorit B
ke 09.00-10.30
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
830205 NAISTEN JOOGA, Jäppilä
ma 17.30-19.00
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Jooga ja rentoutus
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
Tanssi ja liikunta
830106 PARKOUR, ala-asteikäiset
la 12.00-13.30
20.9.2014–11.10.2014
Hiekanpään koulu, iso sali
Keskuskatu 45
Eetu Hämäläinen • 8 t • 15 €
Parkour on urheilulaji, jossa pyritään
menemään paikasta A paikkaan B
mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.
Järjestötalo, monitoimitila
Virpi Eskelinen • 46 t • 55 €
Helpotettu ohjelma, joka sisältää lihaskunto-, jooga- ja rentousharjoituksia.
Ota alusta ja lämmintä vaatetta mukaan. Soveltuu vasta-alkajille.
73
TANSSI JA LIIKUNTA
____________________________________________________________________
Tanssi ja liikunta
Jäppilä kk, monitoimitalo
Tarja Naukkarinen, SJL joogaopettaja • 46 t • 55 €
Huom! vasta-alkajat: ensimmäinen
tunti erityisen tärkeä, ole paikalla!
Ryhmä sopii kaikille naisille ikään tai
kuntoon katsomatta. Oma alusta mukaan.
830206 JOOGA, Virtasalmi
pe 16.45-18.00
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Virtasalmi kk, Ojintalo
Anja Pietiläinen • 38,37 t
Opintoseteli-kurssi!
Suomen joogaliiton mukaisten fyysisten harjoitusten myötä saamme kokemuksen myös rentoutuneisuudesta
ja mielen hiljentymisestä hengityksen
myötäilemänä. Kokonaisvaltaista terveyttä edistämme lisäksi harjoitukseen
sisältyvällä asahi-terveysliikunnan
osuudella. Joustava asu ylle ja oma
alusta alle.
830207 ÄIJÄJOOGA, Kontiopuisto
to 17.30-19.00
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Kontiopuiston koulun sali
Tarja Naukkarinen, SJL joogaopettaja • 46 t • 55 €
Huom! Vasta-alkaja; ensimmäinen tunti erityisen tärkeä, ole paikalla! Ryhmä
sopii kaikille miehille ikään tai kuntoon
katsomatta. Oma alusta mukaan.
830208 ÄIJÄJOOGA, Jäppilä
ti 18.30-20.00
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Jäppilä kk, monitoimitalo
Tarja Naukkarinen, SJL joogaopettaja • 46 t • 55 €
Huom! Vasta-alkaja: ensimmäinen tunti erityisen tärkeä, ole paikalla! Ryhmä
sopii kaikille miehille ikään tai kuntoon
katsomatta. Oma alusta mukaan.
74
830209 HELLITÄ HETKEKSI
-joogaviikonloppu
pe 18.45-21.00
la 15.00-17.15
su 09.00-11.15 24.10.2014–26.10.2014
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Virpi Eskelinen • 9 t • 20 €
Tarvitsetko pienen tauon arkeesi? Anna
joogaharjoitusten rentouttaa kehoa ja
mieltä. Teemme helppoja joogaliikkeitä, jotka sopivat kaikille. Ota mukaan
lämmintä ylle, pyyhe alustan päälle ja
halutessasi muistiinpanovälineet.
Ei vaadi aiempaa jooga kokemusta.
830210 SENIORIRENTOUTUS
pe 14.15-15.15
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Syke-Palvelu Oy, Keskuskatu 42
Sari Härkönen • 30,67 t • 45 €
Lempeän liikkeen ja venyttelyjen avulla helpotamme kehon kireyksiä. Tunnin
päätteeksi pitkä ohjattu rentoutuminen. Tavoitteena on, että jokainen löytää itselleen sopivia keinoja rentoutua.
830211 OLE TIETOISESTI LÄSNÄ
pe 15.45-16.45
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Syke-Palvelu Oy, Keskuskatu 42
Sari Härkönen • 30,67 t • 45 €
Erilaisin harjoituksin pyritään vahvistamaan tietoista läsnäoloa tässä
hetkessä. Läsnäolon vahvistumisen
myötä on mahdollista löytää omia
voimavaroja; stressi hellittää, keskittymiskyky voimistuu, löytyy iloa oloon
ja unen laatukin paranee. Menetelminä
mm: rentoutus-, kehomeditaatio- ja
mindfulnessharjoituksia. Kurssi antaa omaan arkeen työkaluja, joilla voi
itsenäisesti huoltaa niin kehoa kuin
mieltäkin.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
TANSSI JA LIIKUNTA
____________________________________________________________________
830212 VAHVISTU JA RENTOUDU
ke 18.00-19.00
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Sari Härkönen • 30,67 t • 45 €
Kurssilla keskitytään kehon huoltoon
vahvistavin ja venyttävin liikkein, huomioiden keskivartalo ja syvät asentoa tukevat lihakset. Lopuksi ohjattu
rentoutuminen. Kurssi sopii naisille ja
miehille.
Jatkokurssi. Asahia aiemmin harrastaneille. Kurssilla kerrataan tason 1
liikesarja, syvennytään 2. ja 3. liikesarjaan. Myös syvempi tutustuminen
Asahin periaatteisiin, sekä Asahin
voimaelementteihin.
Asahi
830303 ASAHI, alkeet
ke 19.00-20.00
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–15.4.2015
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Sari Härkönen • 30,67 t • 45 €
830300 AAMUASAHI, alkeet
pe 08.00-09.00
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Syke-Palvelu Oy, Keskuskatu 42
Sari Härkönen • 30,67 t • 45 €
830301 AAMUASAHI, jatko
pe 09.00-10.00
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Syke-Palvelu Oy, Keskuskatu 42
Sari Härkönen • 30,67 t • 45 €
830304 ASAHI, jatko
ke 17.00-18.00
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Sari Härkönen • 30,67 t • 45 €
Jatkokurssi. Asahia aiemmin harrastaneille. Kurssilla kerrataan tason 1
liikesarja, syvennytään 2. ja 3. liikesarjaan. Myös syvempi tutustuminen
Asahin periaatteisiin, sekä Asahin
voimaelementteihin.
Tanssi ja liikunta
Asahi on kehitetty auttamaan erityisesti suomalaisten yleisimmissä ongelmissa, kuten selän ja niskahartiaseudun
jännityksissä, stressin lievittämisessä
ja ennaltaehkäisyssä sekä tasapainon
kehittämisessä. Harjoitukset vahvistavat, rentouttavat ja lisäävät liikkuvuutta. Liikkeet tehdään hengityksen
kannattelemina, seisaallaan.
Liikkeet ovat pehmeitä ja ne on suunniteltu ergonomisesti oikeaoppisesti.
Liikkeissä korostetaan selän oikeaa
asentoa, jotta harrastaja oppii liikkumaan ergonomisesti oikealla tavalla.
Asahi sopii kaikenikäisille ja kaikenkuntoisille. Liikkeet ovat helppoja
omaksua. Asahin hitaat ja venyttävät
liikkeet sopivat myös erinomaisesti urheiljoille palauttavana harjoituksena.
830302 SENIORIASAHI
pe 13.00-14.00
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Syke-Palvelu Oy, Keskuskatu 42
Sari Härkönen • 30,67 t • 45 €
Kuntoliikunta ja kehonhuolto
830400 LEMPEÄ TUOLIVENYTTELY
pe 09.30-10.30
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Järjestötalo, monitoimitila
Virpi Eskelinen • 30,67 t • 45 €
Harjoitukset ylläpitävät kehon liikkuvuutta, venyttävät ja vahvistavat lihaksia sekä tasapainottavat.
Ohjelma etenee ryhmän valmiuksien
mukaisesti.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
75
Tanssi ja liikunta
TANSSI JA LIIKUNTA
____________________________________________________________________
830401 VOIMAA JA TASAPAINOA
työikäiset
ma 16.30-18.00
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Järjestötalo, monitoimitila
Miia Immonen • 46 t • 55 €
Kurssilla tehdään tasapainoharjoituksia
helpoista haastaviin sekä yksilöityjä
voimaharjoituksia nivelystävällisillä
kuntosalilaitteilla, painotus alaraajoissa.
830410 TERVEYSJUMPPA, Harju
ti 18.00-19.00
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Harjun koulu, liikuntasali
Tuija Pöntinen • 30,67 t • 45 €
Perusliike- ja venytysharjoituksia innostavan musiikin tahdissa ja rennossa
tunnelmassa. Sopii kaikenkuntoisille.
Tunnille mukaan joustava vaatetus,
tukevat sisäjumppakengät, vesipullo ja
jumppamatto.
830402 SENIORIJUMPPA
Naarajärvi
ti 15.30-16.30
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Naarajärvi, Kerttula
Sari Härkönen • 30,67 t • 45 €
Jumppaa ryhmäläisten toimintakyky
huomioiden. Myös erilaisin välinein,
esim. keppi, kuminauha, pallo, käsipaino. Tavoitteena lihaskunnon, tasapainon ja liikkuvuuden kehittyminen, sekä
liikunnan ilo.
830411 VATSAPEPPU JUMPPA
ti 17.30-18.30
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Uimahalli, alasali
Emilia Puranen • 30,67 t • 45 €
Keski- ja alavartaloon kohdistuva,
kiinteyttävä harjoitus. Sykettä nostava
alkulämmittely, keski-ja alavartalon
monipuolinen lihaskunto-osuus sekä
venyttelyt.
830403 LIIKUNTAA
ELÄKELÄISILLE
Jäppilä
to 14.00-15.00
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Jäppilä kk, monitoimitalo
Leena Kolehmainen
• 30,67 t • 45 €
Lempeää liikuntaa eläkeläisille lihaskunnon, liikkuvuuden , venyttelyn ja
liikunnan ilon merkeissä.
830404 KEVENNETTY LIIKUNTA
Virtasalmi
ke 16.30-17.30
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Virtasalmi kk, Ojintalo
Pia Vauhkonen • 30,67 t • 45 €
Tasapainoharjoittelua, lihaskuntoharjoittelua, venyttelyä.
76
830412 BODYJUMPPA
Naarajärvi
to 18.30-19.30
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Maaselän koulu, liikuntasali
Emilia Puranen • 30,67 t • 45 €
Lihaskuntoa ja koko kehon kuntoa kehittävä harjoitus.
830415 KUNTOLIIKUNTA
Nenonpelto
ma 16.00-17.00
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–16.4.2015
Nenonpelto, koulu
Timo Romo • 30,67 t • 45 €
Monipuolista kevennettyä jumppaa kaikenikäisille ja -kuntoisille. Mm. kuntopiiriä, lihaskuntoharjotteita ja kevyesti
sykettä kohottavaa liikuntaa.
HUOM! Autot parkeerataan tien varressa olevalle parkkipaikalle (piha-aidan
ulkopuolelle).
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
TANSSI JA LIIKUNTA
____________________________________________________________________
830416 MONIPUOLINEN LIIKUNTA
Peiposjärvi
pe 18.15-19.45
19.9.2014–5.12.2014 16.1.2015–17.4.2015
Peiposjärvi, koulu
Leena Kolehmainen • 46 t • 55 €
Kuntojumppaa, tanssiliikuntaa ja venyttelyä ryhmän toiveiden mukaan.
830418 KUNTOJUMPPA
Vehmaskylä
ma 18.45-20.15
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Vehmaskylä, koulu
Miia Immonen • 46 t • 55 €
Monipuolista kuntojumppaa ja liikuntaa
miehille sekä naisille, lopuksi rentoutus/venyttely.
830419 KUNTOLIIKUNTA
Vanaja
ti 19.00-20.00
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Vanaja, seurojentalo
Reino Paavilainen • 30,67 t • 45 €
Monipuolista kuntoliikuntaa ja
lihasharjoituksia koko keholle.
830420 MUOKKAUSJUMPPA/
KUNTOSALI NAISILLE, Jäppilä
to 18.00-19.00
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Jäppilä kk, monitoimitalo
Leena Kolehmainen
830421 KUNTOJUMPPAA NAISILLE
Virtasalmi
ke 17.30-18.30
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Virtasalmi kk, Ojintalo
Pia Vauhkonen • 30,67 t • 45 €
830423 LIHASKUNTOA MIEHILLE
Jäppilä
to 19.15-20.15
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Jäppilä kk, monitoimitalo
Leena Kolehmainen
• 30,67 t • 45 €
Erilaisia pelejä alkulämmittelyinä,
jumppaa ja kerran kuukaudessa kuntosali.
830424 MIESTEN KUNTOLIIKUNTA
Virtasalmi
to 18.00-19.30
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Virtasalmi kk, Ojintalo
Pasi Julkunen • 46 t • 55 €
Tanssi ja liikunta
830417 KUNTOLIIKUNTA
Toikkala
ma 18.45-19.45
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Toikkala, Kumputalo
Leena Kolehmainen
• 30,67 t • 45 €
Monipuolista kuntoliikuntaa ja lihasharjoituksia koko keholle.
• 30,67 t • 45 €
Aikuisille naisille liikuntaa. Kiinnitämme
huomiota vartaloa tukeviin syviin lihaksiin, ryhtiin, lihaskuntoon ja liikkuvuuteen. Lopuksi venyttely.
830430 KUNTONYRKKEILYÄ
NAISILLE JA MIEHILLE, alkeet
ti 17.30-19.00
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Taekwondosali, Myllykatu 1, 3 krs.
Mira Laasonen • 46 t • 55 €
830431 KUNTONYRKKEILYÄ
NAISILLE JA MIEHILLE,jatko
ti 19.00-20.30
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Taekwondosali, Myllykatu 1, 3 krs.
Mira Laasonen • 46 t • 55 €
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
77
TANSSI JA LIIKUNTA
____________________________________________________________________
Tanssi ja liikunta
830432 JÄÄLIIKUNTA K-60
to 12.00-13.00
18.9.2014–4.12.2014 15.1.2015–16.4.2015
Pieksämäen OP-areena (jäähalli)
Esko Kuisma • 30,67 t • 65 €
Ei kausikortilla!
Kurssilla pelataan myös kaukalopalloa.
Lajin vaatimat varusteet mukaan.
999925 GEOKÄTKÖILYN ALKEET
pe 17.00-19.15, la 10.00-13.45
12.9.2014–13.9.2014
Laaksotien tekstiilityöluokka 1
Elsa Pohjalainen, nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja • 8 t • 20 €
Geokätköily on koko perheelle sopiva
harrastus, nykyaikaista aarteen etsintää, jota voi harrastaa ympäri maailmaa kaupungeissa ja luonnossa. Kurssiin sisältyy teoriaa ja maasto-osuus.
830440 VOIMAA JA TASAPAINOA
erityisryhmälle
ke 15.00-16.15
17.9.2014–3.12.2014 14.1.2015–8.4.2015
Järjestötalo, monitoimitila
Sari Härkönen • 38,37 t • 45 €
Venyttelyä, kehotietoisuutta vahvistavaa liikuntaa ja rentoutumista aikuisille
kehitysvammaisille. Tavoitteena liikkuvuuden ja tasapainon kehittyminen,
lihasjännitysten hellittäminen ja liikunnan ilo.
830442 TANSSILLINEN LIIKUNTA
erityisryhmälle
to 16.45-17.15
18.9.2014–5.12.2013 15.1.2015–16.4.2015
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Miia Immonen • 15,41 t • 25 €
Tanssillista liikuntaa aikuisille kehitysvammaisille.
78
Kuntosali
830500 ELÄKELÄISTEN
KUNTOSALI, Jäppilä
ma 09.00-10.15
15.9.2014–1.12.2014 12.1.2015–13.4.2015
Jäppilän terveysasema, kuntosali
Leena Kolehmainen
• 38,37 t • 45 €
Lihaskuntoharjoitteita, alkulämmittely
ja loppuvenyttely.
830501 MIESTEN KUNTOSALI
ti 18.45-20.00
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Uimahalli, alasali/kuntosali
Tero Tikkanen • 38,37 t • 70 €
Ei kausikortilla!
Kurssimaksu sisältää kuntosalimaksun
ja laitteiden käytön. Kuntopiirimäisesti suoritettavaa kuntosaliharjoittelua.
Harjoitteen painopiste eri lihasryhmien
välillä vaihtelee harjoituskerroittain.
830502 NAISTEN KUNTOSALI
TEHOTUNTI
ti 20.00-21.00
16.9.2014–2.12.2014 13.1.2015–7.4.2015
Uimahalli, kuntosali
Tero Tikkanen • 30,67 t • 65 €
Ei kausikortilla!
Tunti sisältää alkuverryttelyn, tehokkaan kuntosaliharjoituksen ja loppujäähdyttelyn. Tunti ei sisällä pitkäkestoisia venyttelyitä. Kokoonnutaan
uimahallin yläaulaan klo 20.00 liikuntavaatteet vaihdettuna.
830503 NAISTEN KUNTOSALI
to 18.30-20.00
18.9.2014–18.12.2014 ja 15.1.2015–16.4.2015
Uimahalli, alasali/kuntosali
Tero Tikkanen • 46 t • 70 €
Ei kausikortilla!
Kurssimaksu sisältää kuntosalimaksun
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
ERITYISLIIKUNTA
____________________________________________________________________
ja ohjauksen. Kuntopiirimäisesti suoritettavaa kuntosaliharjoittelua. Harjoitteen painopiste eri lihasryhmien välillä
vaihtelee harjoituskerroittain.
ERITYISLIIKUNTA
Erityisliikunta on tarkoitettu henkilöille,
jotka vamman, sairauden, muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi eivät voi käyttää
yleisiä liikuntapalveluja tai joille liikunnalla on terveydellinen tai kuntouttava
merkitys.
Erilaiset liikuntarajoitteet huomioidaan
liikunnanohjauksessa.
Vesivoimistelua suositellaan erityisesti
nivel- ja selkäoireisille sekä ylipainoisille. Uimataidottomuus ei ole esteenä
osallistumiselle.
Jumppakaudella 2014-20.15 erityisliikunnan ohjaajina toimivat:
Miia Immonen, Sari Härkönen ja
Timo Romo.
Ohjaajat auttavat sinua löytämään
itsellesi sopivan liikuntamuodon.
Erityisliikunnasta voi tiedustella:
Miia Immonen, puh. 044 799 5537
[email protected]
Osallistumismaksu 20€/syys- tai
kevätkausi, jos osallistut vain yhteen
ohjattuun ryhmään. Liikuntaryhmä on
salijumpparyhmät, tasapainoryhmät,
sovellettu palloilu tai tuolijumppa.
Ohjausmaksu 30€/syys- tai kevätkausi, vesijumpan ja uimahallin
kuntosalin ohjauksesta.
Ohjausmaksun lisäksi tulee maksaa
allasosaston ja kuntosalin käyntimaksu
uimahallin hinnaston mukaisesti.
SENIORIKORTTI 65+
Seniorikortti käy vain erityisliikunnan
ryhmiin. Opiston kausikortti ei käy erityisliikunnan ryhmiin.
(SK=seniorikortti)
SK 30€ voimassa syksy- tai kevätkauden. Sis. osallistumisen kerran viikossa
kokoontuviin seuraaviin ryhmiin: tuolijumpparyhmä, kuntovoimisteluryhmä,
tasapainoryhmä ja Abelin kuntosaliryhmä.
Erityisliikunta
Erityisliikunnan tavoitteena on mielen
ja kehonterveyden ja toimintakyvyn
edistäminen.
Liikuntaryhmiin ovat tervetulleita sekä
miehet että naiset. Vastuu liikuntaryhmiin osallistumisestasi ja terveydestäsi
on sinulla itselläsi. Ota aina huomioon ohjaajan antamat ohjeet välttäen
kipua tuottavia tai epämiellyttäviä
liikkeitä.
Tee liikkeet oman kuntosi ja suorituskykysi mukaan.
Erityisliikunnan maksut
SK 55€ voimassa syksy- tai kevätkauden. Sis. osallistumisen kerran viikossa
kokoontuviin seuraaviin ryhmiin: kuntovoimisteluryhmä, tuolijumpparyhmä,
Abelin kuntosaliryhmä ja tasapainoryhmä. Lisäksi kortti sisältää rajattoman
allasosaston käytön ja vesijumpan
ohjausmaksun.
SK 110€ voimassa lukuvuoden (kevätja syyskauden). Sis. osallistumisen
kerran viikossa kokoontuviin seuraaviin
ryhmiin: kuntovoimisteluryhmä, tuolijumpparyhmä, Abelin kuntosaliryhmä
ja tasapainoryhmä. Lisäksi kortti sisältää rajattoman allasosaston käytön ja
vesijumpan ohjausmaksun.
Rajattoman allasosaston käytön sisältäviin uusiin kortteihin lisätään uimahallin korttimaksu 5€. Mikäli uimahal-
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
79
ERITYISLIIKUNTA
____________________________________________________________________
likortti rikkoontuu tai katoaa, peritään
uudesta kortista uusi korttimaksu.
Uimahallin allasosaston sisältävä
seniorikortti, uimahallin kuntosalin
käyntimaksu ja uintimaksu maksetaan
uimahallin kassaan. Muut erityisliikunnan maksut laskutetaan.
Ilmoittautuminen
Erityisliikunta
Syksyllä alkaviin ryhmiin ilmoittaudutaan ma 11.8.2004 klo 10:00 –
12:00 Pieksämäen uimahallilla.
Seniorikortti 55€ ja 110€ lunastetaan
ilmoittautumisen yhteydessä uimahallin lipunmyynnistä. Uimahallin kahvio
palvelee klo 10:00 alkaen.
Seniorikortti 30€ osallistumismaksu ja
ohjausmaksu laskutetaan.
Uimahallin kuntosali- ja uintimaksut
maksetaan uimahallin kassalle.
Ilmoittautua voit myös puhelimella
11.8.klo 12:00 jälkeen soittamalla,
tekstiviestillä tai sähköpostilla.
Puhelin: Miia Immonen 044 799 5537.
Tiedustelut:
Erityisliikunnanohjaaja Miia Immonen
044 799 5537
Liikuntasihteeri Jaana Ruuskanen 0400
855 756
Pieksämäen erityisliikunnan järjestävät
Pieksämäen liikuntatoimi ja Seutuopisto
Kuntosalit
830600 KUNTOSALIHARJOITTELU A
ti 10.00-11.00
9.9.2014–9.12.2014 13.1.2015–28.4.2015
Uimahalli, kuntosali
Sari Härkönen
80
Ryhmässä yhteinen alkulämmittely ja
loppuvenyttely. Kuntosaliharjoitteluun
yksilöllinen ohjaus huomioiden mahdolliset ikääntymisen, vamman tai sairauden mukanaan tuomat rajoitukset.
Ryhmässä on mahdollista osallistua
vapaaehtoiseen alaraajojen lihasvoimatestiin, jonka perusteella henkilölle
voidaan laatia henkilökohtainen harjoitussuunnitelma.
RYHMÄ EI SISÄLLY SENIORIKORTTIIN.
830601 KUNTOSALIHARJOITTELU B
ti 11.00-12.00
9.9.2014–9.12.2014 13.1.2015–28.4.2015
Uimahalli, kuntosali
Sari Härkönen
Ryhmässä yhteinen alkulämmittely ja
loppuvenyttely. Kuntosaliharjoitteluun
yksilöllinen ohjaus huomioiden mahdolliset ikääntymisen, vamman tai sairauden mukanaan tuomat rajoitukset.
Ryhmässä on mahdollista osallistua
vapaaehtoiseen alaraajojen lihasvoimatestiin, jonka perusteella henkilölle
voidaan laatia henkilökohtainen harjoitussuunnitelma.
RYHMÄ EI SISÄLLY SENIORIKORTTIIN.
Vesijumpat
830602 XS - VESIJUMPPA
ma 14.00-14.45,
8.9.2014–8.12.2014 12.1.2015–27.4.2015
Uimahalli
Timo Romo
Vesijumppaa isossa altaassa, matalassa päässä. Ryhmä on tarkoitettu
henkilöille, joilla on rajoituksia liikkua
lämminvesialtaassa tai kokevat viileän
veden hyväksi vesijumpata. Monipuolista vesijumppaa koko keholle.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
ERITYISLIIKUNTA
____________________________________________________________________
830603 SYDÄNVESIJUMPPA
ma 14.00-14.45
8.9.2014–8.12.2014 12.1.2015–4.5.2015
Uimahalli
Miia Immonen
Vesijumppaa lämminvesialtaassa.
Monipuolista vesijumppaa isoille lihasryhmille. Tunnilla huomioidaan muita
vesijumppia pidempi alkulämmittely ja
loppuverryttely.
830605 NIVELVESIJUMPPA A
ma 15.00-15.45,
8.9.2014–8.12.2014 12.1.2015–4.5.2015
Uimahalli
Miia Immonen
Vesijumppaa lämminvesialtaassa.
Nivelien liikkuvuutta lisäävää vesijumppaa.
830606 NIVELVESIJUMPPA B
ke 13.00-13.45
10.9.2014–10.12.2014 14.1.2015–29.4.2015
Uimahalli
Miia Immonen
Vesijumppaa lämminvesialtaassa.
Nivelien liikkuvuutta lisäävää vesijumppaa.
830608 SELKÄVESIJUMPPA B
to 13.30-14.15
11.9.2014–11.12.2014 15.1.2015–30.4.2015
Uimahalli
Timo Romo
Vesijumppaa lämminvesialtaassa.
Selkää ja ryhtiä tukevien lihasten
vahvistamista vesijumpalla.
830609 VESIJUMPPA
LIIKUNTARAJOITTEISILLE
to 14.30-15.15
11.9.2014–11.12.2014 15.1.2015–30.4.2015
Uimahalli
Timo Romo
Vesijumppaa lämminvesialtaassa.
Monipuolista vesiliikuntaa liikuntarajoitukset huomioiden. Tarvittaessa oma
avustaja maksutta mukaan.
Erityisliikunta
830604 LEMPEÄ
SYDÄNVESIJUMPPA
to 12.15-13.00
11.9.2014–11.12.2014 15.1.2015–7.5.2015
Uimahalli
Sari Härkönen
Vesijumppaa lämminvesialtaassa. Monipuolista vesijumppaa isoille lihasryhmille, avaavia ja venyttäviä liikkeitä.
Tunnilla huomioidaan muita vesijumppia pidempi alkulämmittely ja loppuverryttely.
830607 SELKÄVESIJUMPPA A
ke 14.00-14.45
10.9.2014–10.12.2014 14.1.2015–29.4.2015
Uimahalli Miia Immonen
Vesijumppaa lämminvesialtaassa.
Selkää ja ryhtiä tukevien lihasten
vahvistamista vesijumpalla.
Salijumpat
830610 KUNTOJUMPPA
ma 12.30-13.30,
8.9.2014–8.12.2014 12.1.2015–4.5.2015
Pieksämäen Uuden kirkon
urheiluhalli
Timo Romo
Sovellettua kuntojumppaa kaiken ikäisille ja kuntoisille. Tunnilla mm. lihaskuntoharjotteita, kuntopiiriä ja sykettä
kohottavaa jumppaa.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
81
ERITYISLIIKUNTA
____________________________________________________________________
Erityisliikunta
830611 SOVELLETTU
KUNTOJUMPPA
ti 09.00-10.00
9.9.2014–9.12.2014 13.1.2015–28.4.2015
Uimahalli, yläsali
Sari Härkönen
Jumppaa ryhmäläisten toimintakyky
huomioiden. Myös erilaisin välinein,
esim. keppi, kuminauha, pallo, käsipaino. Tavoitteena lihaskunnon, tasapainon ja liikkuvuuden kehittyminen, sekä
liikunnan ilo.
82
830612 KEVENNETTY SALIJUMPPA
pe 10.00-11.00
12.9.2014–12.12.2014 15.1.2015–8.5.2015
Laaksotien liikunta- ja tanssisali
Timo Romo
Sovellettua kuntojumppaa kaikenikäisille ja -kuntoisille. Tunnilla mm.
lihaskuntoharjotteita, kuntopiiriä ja
sykettä kohottavaa jumppaa. HUOM!
pe 1.5 on vappu, tämä kerta korvataan
pe 8.5.2015
830613 IKÄIHMISTEN
SOVELLETTU PALLOILU
ke 15.30-16.30
10.9.2014–10.12.2014 14.1.2015–29.4.2015
Pieksämäen Uuden kirkon
urheiluhalli
Miia Immonen
Eri palloilulajeja sovellettuna ja helpotetuilla säännöillä. Tunneilla pelataan myös ei-perinteisiä pallopelejä;
mm.kuningaspallo.
Tuolijumpat
830614 TUOLIJUMPPA
Järjestötalo
ti 15.30-16.15
10.9.2014–10.12.2014 14.1.2015–29.4.2015
Järjestötalo, monitoimitila
Jaana Ruuskanen
830615 TUOLIJUMPPA, Abeli
pe 10.30-11.15
12.9.2014–12.12.2014 16.1.2015–15.5.2015
Abeli palvelutalo
Sari Härkönen
Tuolijumpassa tehdään helppoja jumppaliikkeitä ja lihasvenyttelyjä tuolissa
istuen, välillä musiikin rytmittämänä,
välillä tarinan mukaan. Jumppa sopii myös pyörätuolilla tai rollaattorilla
liikkuville.
HUOM! pe 1.5 on vappu, tämä kerta
korvataan pe 8.5.2015.
Voima- ja tasapainoryhmät
830616 VOIMAA JA TASAPAINOA
Abeli
ti 12.30-13.45
9.9.2014–9.12.2014 13.1.2015–28.4.2015
Abeli palvelutalo
Sari Härkönen
Monipuolista liikuntakykyä ylläpitävää
ja kehittävää harjoittelua itsenäisesti liikkuville henkilöille. Tunti koostuu
tasapainoharjoitteista, lihaskuntoosuudesta ja venyttelystä. Ryhmässä
on mahdollista osallistua vapaaehtoiseen tasapainotestiin sekä alaraajojen
lihasvoimatestiin, jonka perusteella
henkilölle voidaan laatia henkilökohtainen harjoitussuunnitelma.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
ERITYISLIIKUNTA
____________________________________________________________________
830617 VOIMAA JA TASAPAINOA
Järjestötalo A
ti 14.00-15.15
9.9.2014–9.12.2014 13.1.2015–28.4.2015
Järjestötalo, monitoimitila
Sari Härkönen
Monipuolista liikuntakykyä kehittävää
ja ylläpitävää harjoittelua itsenäisesti
liikkuville. Tunti koostuu tasapaino- ja
lihaskuntoharjoitteista sekä venyttelystä. Ryhmässä on mahdollista osallistua
vapaaehtoiseen taspainotestiin sekä
alaraajojen lihasvoimatestiin, jonka
perusteella henkilölle voidaan laatia
henkilökohtainen harjoitussuunnitelma.
830619 VOIMAA JA TASAPAINOA
KERTTULA A
to 12.00-13.00
11.9.2014–11.12.2014 15.1.2015–30.4.2015
Naarajärvi, Kerttula
Miia Immonen
Monipuolista liikuntakykyä kehittävää
ja ylläpitävää harjoittelua. Tunti koostuu tasapaino ja lihaskuntoharjoitteista sekä venyttelystä. Ryhmässä on
mahdollista osallistua vapaaehtoiseen
taspainotestiin.
830621 VERTAISVETURI, voimaa
ja tasapainoa-koulutus
ma 09.00-12.00
13.10.2014–3.11.2014
Järjestötalo, monitoimitila
Miia Immonen
Vertaisveturi-kurssi on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ikäihmisten voima- ja tasapainoharjoittelusta. Kurssi sisältää teoriaa ja käytännön
harjoitteita. Kokoontumiskerrat 6.10
klo 10-12, 13.10 klo 9-12, 27.10 klo
9-12 ja 3.11 klo 9-11 sekä erikseen
ryhmän kanssa sovittava käytännön
harjoitus. Kurssista saa todistuksen,
läsnäolo suotavaa kaikilla tunneilla.
Erityisliikunta
830618 VOIMAA JA TASAPAINOA
Järjestötalo B
to 8.45-10.00
11.9.2014–11.12.2014 15.1.2015–14.5.2015
Järjestötalo, monitoimitila
Miia Immonen
Monipuolista liikuntakykyä kehittävää
ja ylläpitävää harjoittelua itsenäisesti
liikkuville henkilöille. Tunti koostuu tasapaino- ja lihasvoimaharjotteista sekä
venyttelystä. Ryhmässä on mahdollista
osallistua vapaaehtoiseen tasapainotestiin sekä alaraajojen lihasvoimatestiin, jonka perusteella henkilölle
voidaan laatia henkilökohtainen harjoitussuunnitelma.
830620 VOIMAA JA TASAPAINOA
KERTTULA B
to 13.15-14.15,
11.9.2014–11.12.2014 15.1.2015–30.4.2015
Naarajärvi, Kerttula
Miia Immonen
Monipuolista liikuntakykyä kehittävää
ja ylläpitävää harjoittelua. Tunti koostuu tasapaino ja lihaskuntoharjoitteista sekä venyttelystä. Ryhmässä on
mahdollista osallistua vapaaehtoiseen
taspainotestiin.
Muut ryhmät
830622 ULKOILU YSTÄVÄKSI
-koulutus
ma 09.00-12.00
8.9.2014–27.10.2014
Järjestötalo, monitoimitila
Sari Härkönen • 7,98 t
Vapaaehtoinen Ulkoiluystävä rohkaisee
iäkästä ulkoilemaan ja tarjoaa tarvittaessa apuaan. Kurssi sisältää teoriaa ja
käytännön harjoitteita.
Kokoontumiskerrat Neuvokas ma 8.9
klo 13-15.15, ulkoilu ma 15.9 klo 1315.15 ja 27.10 päätöskerta, kertaus ja
todistusten jako Neuvokas klo 14.3016.
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
83
OPETUS KYLILLÄ
____________________________________________________________________
Opetus kylillä
JÄPPILÄ
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
113406 Kuvataidekoulu A, 5-6 v
113407 Kuvataidekoulu B, 7-15 v
100310 Rummunsoitto
100311 Rummunsoitto JTK
100325 Musapaja
340141 ATK, Syvänsi
340143 ATK, Jäppilä B
340144 ATK, Jäppilä A
Jäppilän Näytelmäkurssi
113021 Taidepaja B
113108 Keramiikan lyhytkurssi
113202 Posliininmaalaus C
113303 Lasin lumoissa C
114004 Ompelun iloa D
114016 Kudontaa taitajille ja aloittelijoille
115304 Zumba
115601 Senioritanssi
830104 Liikuntakerho ala-aste ikäisille
830205 Naisten jooga
830208 Äijäjooga
830403 Liikuntaa eläkeläisille
830420 Muokkausjumppa/kuntosali naisille
830423 Lihaskuntoa miehille
830500 Eläkeläisten kuntosali
LAMMINMÄKI
• 999931 Kirjastoauto s. 12
MONTOLA
• 114204 Kundontaa ja käsitöitä
NISKAMÄKI
• 114203 Taitopaja D
PALTANEN
• 340140 ATK, Paltanen
• 114118 Risuja ja rautalankaa
• 114126 Huopapitsiä
• 830204 Jooga
84
SIIKAMÄKI/PEIPOSJÄRVI
• 999931 Kirjastoauto s. 12
• 100110 Peiposjärven kylämuskari
• 100322 Musa soi -paja
• 100706 Bändisoitto
• 340145 ATK, Peiposjärvi
• 830416 Monipuolinen liikunta
TOIKKALA
• 100326 Läntisten kylien musiikinopetus
• 100507 Läntisten kylien kuoro: Länsituuli
• 110251 Halkokummun kesäteatteri
• 114111 Punontaa kierrätysmateriaaleista
• 114205 Taitopaja E
• 114114 Aurinkomaalaus kankaalle kasveilla
• 115303 Zumba
• 830417 Kuntoliikunta
VANAJA
• 100506 Vanajan sekakuoro
• Vanajan näytelmäkurssi
• 830419 Kuntoliikunta
VEHMASKYLÄ
• 340146 ATK, Vehmaskylä
• 8102201 Kokkikerho
• 830418 Kuntojumppa
LÄNGELMÄKI
• 999931 Kirjastoauto s. 12
NENONPELTO
• 114201 Taitopaja B
• 830415 Kuntoliikunta
PARTAHARJU
• 110250 Partaharjun kesäteatteri
VIRTASALMI KK
• 100115 Tilhin muskari, 3-5 v.
• 100116 Tilhin muskari
• 100117 Virtasalmen kylämuskari
• 100312 Rummunsoitto
• 100323 Musa soi -paja
• 340142 ATK, Virtasalmi
• 110254 Virtasalmen teatteriryhmä
• 113106 Keramiikka E
• 113203 Posliininmaalaus D
• 114002 Ompelun iloa C
•
•
•
•
•
•
•
114202
114403
115305
830206
830404
830421
830424
Taitopaja C
Erityisryhmän toimintapäivä
Zumba
Jooga
Kevennetty liikunta
Kuntojumppaa naisille
Miesten kuntoliikunta
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
POLEENIN SYYSOHJELMISTO 2014
____________________________________________________________________
klo 15.00
klo 10.00 klo 19.00 Konsertti: Partaharjun puhallinmusiikkileiri
Siivouspäivä!
Teatterivierailu: Juoksuhaudantie
SYYSKUU
Ke 3.9. To 4.9. La 6.9.
Pe 12.9. La 13.9. La 13.9. To 18.9. To 18.9. La 20.9. Su 21.9. Ti 23.9. Pe 26.9. La 27.9. Su 28.9. Ma 29.9. klo
klo
klo
klo
klo
klo
klo
klo
klo
klo
klo
klo
klo
klo
klo
Poleenin Teatteri: Villisorsa, avoimet harjoitukset
Kirjallisuusmatinea: Tuula-Liina Varis ja Jari Järvelä
Konsertti: Kamarimusiikin helmiä
Musiikkia ja runoja: Muumiperheen lauluretki
Seutuopiston muskareiden kauden avaus
Suuri juhlallinen leffagaala
Kirjakahvila
Keikalla: Riku Niemi 444
Konsertti: Tässä iässä
Konsertti: Pieksämäen Naislaulajat 60 vuotta
Konsertti: Soisalo-musiikkiopisto
Poleenin Teatteri: Villisorsa (ennakko)
Poleenin Teatteri: Villisorsa (ensi-ilta)
Konsertti: Fredin vieraana Anneli Saaristo
Kino Poleeni: Renoir
18.00 18.00 16.00 10.00 09.30 13.00 18.00 19.00
15.00 16.00 18.30 18.00 18.00 15.00 14.00 LOKAKUU
To 2.10. klo 18.00 Konsertti: Satamassa yö
Pe 3.10. klo 18.00 Poleenin Teatteri: Villisorsa
La 4.10. klo 13.00 Poleenin Teatteri: Villisorsa
Ma 6.10. klo 19.00 Keikalla: R.J. Mischo
Pe 10.10. klo 18.00 Poleenin Teatteri: Villisorsa
La 11.10. klo 13.00 Poleenin Teatteri: Villisorsa
La 11.10. klo 15.00 Satelliittiteatteri: Persialainen Syreeni
Su 12.10.
klo 16.00 Viihdekonsertti: Topparoikka
Ke 15.10.
klo 19.00 Satelliittiteatteri: Persialainen Syreeni
To 16.10.
klo 18.00 Kirjallisuusmatinea: Simo Hämäläinen
Pe 17.10. klo 19.00 Konsertti: Silvennoinen & Maijanen Band
La 18.10. klo 14.00 Teatterivierailu: Puhveli-Billin lännensirkus
La 18.10. klo 19.00 Satelliittiteatteri: Persialainen Syreeni
Su 20.10.
klo 18.00 Konsertti: Musikschule Sächsische Schweiz in
Pirnanuorisosinfoniaorkesteri sekä Soisalo
-musiikkiopiston nuoret muusikot
Ti 21.10. klo 19.00 Teatterivierailu: Kiviä taskussa
Ke 22.10. klo 14.00 Teatterivierailu: Kiviä taskussa
To 23.10. Kirjailijahaastattelu: Pelle Miljoona
To 23.10. Keikalla: Pelle Miljoona United
Pe 24.10. klo 18.00 Poleenin Teatteri: Villisorsa & tekijätapaaminen
La 25.10. klo 13.00 Poleenin Teatteri: Villisorsa
Su 26.10.
klo 15.00 Konsertti: Harmonikkakerho, Muuttolintujen lähtö
Ma 27.10. klo 14.00 Kino Poleeni: A Late Quartet
To 30.10.
klo 18.00 Poleenin Teatteri: Villisorsa
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
Poleenin syysohjelmisto
ELOKUU
Ti 5.8. La 30.8. La 30.8. 85
POLEENIN SYYSOHJELMISTO 2014
________________________________________________
Poleenin syysohjelmisto
To 30.10. Pe 31.10. 86
klo 18.30 klo 18.00 Konsertti: Soisalo-musiikkiopisto
Poleenin Teatteri: Villisorsa
MARRASKUU
La 1.11. klo 16.00 Konsertti: Massimo Lambertini
Su 2.11. klo 14.00 Konsertti: Kenttäharmaa & Hyväntuuliset laulajat
Pe 7.11. klo 18.00 Poleenin Teatteri: Lähes nuotilleen
– laulelmailta (ennakko)
La 8.11. klo 13.00 Poleenin Teatteri: Lähes nuotilleen
– laulelmailta (ensi-ilta)
Ti 11.11. klo 19.00 Satelliittiteatteri: Persialainen Syreeni
Pe 14.11. klo 18.00 Poleenin Teatteri: Lähes nuotilleen – laulelmailta
Su 16.11. klo 19.00 Teatterivierailu: 3D – Dirty,
Dangerous and Diffi cult
Ti 18.11. klo 18.30 Konsertti: Soisalo-musiikkiopisto
Ke 19.11. Keikalla: Happoradio
To 20.11. klo 18.00 Kirjakahvila
To 20.11. klo 19.00 Konsertti: Suvi Teräsniska
Pe 21.11. klo 19.00 Konsertti: M.A. Numminen ja kielletyt laulut
Pe 21.11. klo 19.00 Teatterivierailu: Mielipuolen päiväkirja
LA 22.11. klo 15.00 Teatterivierailu: Mielipuolen päiväkirja
La 22.11. klo 19.00 Teatterivierailu: Hiipparikvartetti
Su 23.11. klo 13.00 Poleenin Teatteri: Lähes nuotilleen – laulelmailta
Ma 24.11. klo 14.00 Kino Poleeni: Carmen
Pe 28.11. klo 19.00 Teatteria: Munaako herra ministeri?
La 29.11. klo 18.00 Teatteria: Munaako herra ministeri?
Su 30.11. klo 16.00 Konsertti: Hietasen perheen joulu
JOULUKUU
Ma 1.12. klo 15.00
Ke 3.12. klo 18.00
To 4.12. klo 18.00
Pe 5.12. klo 18.00
Su 7.12. klo 16.00
Ke 10.12. klo 19.00
Pe 12.12. klo 18.00
Pe 12.12. klo 21.00
La 13.12. klo 13.00
Su 14.12. Ti 16.12. klo 18.30
Ke 17.12. klo 18.00
Ke 31.12. klo 18.00
Ke 31.12. Poleenin joulun avaus
Konsertti: Tähtisumua
Kirjakahvila
Poleenin Teatteri: Lähes nuotilleen – laulelmailta
Konsertti: BelCanto Academy
Tanssia: Kaira
Stand-Up: Pyhä kolminaisuus
Stand-Up: Pyhä kolminaisuus
Poleenin Teatteri: Lähes nuotilleen – laulelmailta
Cafe Good Moodin synttärit
Konsertti: Soisalo-musiikkiopiston joulu
Poleenin Teatteri: Lähes nuotilleen – laulelmailta
Poleenin Teatteri: Lähes nuotilleen – laulelmailta
Uudenvuoden gaala
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTOLAISET RY
____________________________________________________________________
Pieksämäen Seutuopistolaiset ry
Pieksämäen Seutuopiston (ja sen edeltäjien) opiskelijoiden keskuudessa on jo vuodesta 1947
lähtien toiminut opiskelijoita ja opistoa yhteen liittävä yhdistys. Yhdistyksen nimeä on
perustamisen jälkeen muutettu pari kertaa vastaamaan kansalaisopiston nimeä.
Aikaisemmat opistolaiset ovat talkoovoimin rakentaneet Pyhitty -järven rantatontille kesämajan,
jonka käyttöön kaikki yhdistyksen jäsenet ovat korvauksetta olleet oikeutettuja. Rantalehdon
hoitaminen ja ylläpito on kaikkien jäsenten yhteinen etu.
Tervetuloa Seutuopistolaisten toimintaan mukaan kaikki Pieksämäen Seutuopiston
opiskelijat ja opettajat!.
Seutuopistolaisilla on uudet Internet -kotisivut osoitteessa:
http://seutuopistolaiset.weebly.com
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
Pieksämäen Seutuopistolaiset ry
Majatoiminnan lisäksi
yhdistyksen
tarkoituksena on
järjestää juhla- ym.
tilaisuuksia, teatteri- ja
näyttelymatkoja, retkiä
sekä tietenkin normaalit
syys- ja kevätkokoukset,
joissa päätetään vuoden
toiminnasta ja joihin
kaikki jäsenet ovat
tervetulleita. Toimintansa
rahoittamiseksi yhdistys
on päättänyt kerätä
viiden euron (5 €)
jäsenmaksun
opintokauden aikana.
87
JULKINEN TIEDOTE
JOKAISEEN TALOUTEEN
Itella Green
PIEKSÄMÄEN SEUTUOPISTO
Toimisto: Savontie 13, 76100 PIEKSÄMÄKI
puh. 0400 855 760, 0400 855 761, 0400 855 800
http://seutuopisto.pieksamaki.fi
Avoinna: ma-ti, to-pe klo 9.00.15.00
88
ke klo 12.00-15.00
http://seutuopisto.pieksamaki.fi