Loistava vaihtoehto alumiinille

Teknoksen INFRALIT jauhemaalit
Loistava vaihtoehto alumiinille
INFRALIT jauhemaalit ovat taloudellisia, helppokäyttöisiä ja muodostavat kestävän sekä
helposti puhdistettavan maalipinnan, mikä
tekee niistä loistavan pintakäsittelyratkaisun
alumiinille.
Teknoksella on yli 40 vuoden kokemus jauhemaaleista. Teknos toi markkinoille ensimmäiset jauhemaalinsa jo 1960-luvun lopulla ja on
saavuttanut sen jälkeen tuotekehityksessään
monia tärkeitä virstanpylväitä. Eräs merkittävä
edistysaskel oli ympäristöystävällisten raaka-aineiden käyttöönotto, esimerkiksi päätös
raskasmetallipigmentoinnin käytön lopettamisesta, mikä oli jo tuolloin edellä aikaansa.
PW1403FI-04
Teknos on johtavassa asemassa Suomen
jauhemaalimarkkinoilla ja kärjen tuntumassa
monissa muissakin Euroopan maissa, kuten
Tanskassa, Ruotsissa, Puolassa, Venäjällä ja
Saksassa. Teknoksen tuotevalikoima on yksi
markkinoiden monipuolisimmista ja siihen
sisältyy laadukkaita ratkaisuja monenlaiseen
käyttöön. Tuotevalikoimasta löytyy niin polyesteri-, epoksi-, silikoni- kuin polyuretaanipohjaisiakin jauhemaaleja.
Innovatiiviset tuote- ja palvelukonseptit ovat
yhtiön suurimpia vahvuuksia, yhtenä esimerkkinä mainittakoon metallirakenteiden pintakäsittelyn suunnittelua helpottamaan kehitetty
INFRALIT Deco -palvelukonsepti.
INFRALIT jauhemaaleja käytetään muun
muassa maatalouskoneiden, perävaunujen,
työkalujen ja huonekalujen maalaamiseen.
Jauhemaalien erikoisominaisuuksien ansiosta
niillä voidaan saada myös aikaan esimerkiksi
antimikrobiaalisia, sähköä johtavia tai antigraffitimaalipintoja.
Ratkaisuja ikkunateollisuudelle
Myös alumiiniprofiilimarkkinat ovat yritykselle
tärkeät. Teknos toimittaa tuotteitaan merkittäville valmistajille kuten Nordic Aluminiumille, Mäkelä Alu Oy:lle ja Dovistalle, sekä maalaamoille ja ikkunoiden ja julkisivuelementtien
valmistajille. Teknos tarjoaa tälle teollisuudenalueelle laajan valikoiman jauhemaaleja,
joiden mekaaniset ominaisuudet ovat vertaansa vailla. Esimerkiksi INFRALIT PE 8350
ja INFRALIT PE 8928 polyesterijauhemaalit
ovat säänkestäviä GSB- ja Qualicoat -hyväksyttyjä pinnoitteita, joita voidaan käyttää sekä
tribo- että corona- tekniikalla toimivien maalauspistoolien kanssa.
”Tarjoamme asiakkaillemme laajan valikoiman
jauhemaaleja moniin eri käyttötarkoituksiin”,
kertoo Pekka Paronen, jauhemaaliliiketoimintayksikön johtaja. ”Asiantuntevan ja ammattitaitoisen henkilöstömme ansiosta kykenemme antamaan asiakkaillemme teknistä tukea
ja neuvomaan heitä tuotteittemme käytössä.”
Industrial Wood Coatings