Saimme koko johtoryhmän liikkeelle kohti yhteistä

STRATEGINEN UUDISTUMINEN
TEKNOS
Saimme koko
johtoryhmän
liikkeelle kohti
yhteistä
maalia.”
TALENT VECTIA
28
RENEWAL 2014
TEKNOS
Jouko Marttila Kuvat Pia Inberg
Teknos tähtää uusiin maaleihin
Perheyhtiö Teknos on noussut kansalliselta tasolta taistelemaan Euroopan
ykkössijoista. Uuden strategian tavoitteena on maalinteko maailmanliigassa.
M
AALEISTAAN TUNNETTU TEKNOS
sai ulkopuolisen toimitusjohtajan seitsemän vuotta sitten,
kun Pekka Rantamäki palkattiin pehmentämään tulevaa sukupolvenvaihdosta. Siihen asti
Teknos tarkoitti samaa kuin
Martti Kiikka. Häneen henkilöityi samaan aikaan toimitusjohtaja, omistaja ja kävelevä yhtiökokous. Martti sai ohjat 1970-luvulla isältään Osmolta, joka oli perustanut yhtiön sotien jälkeen 1948.
Teknos alkoi kasvaa oman tuotekehityksen ansiosta. Ferrex-ruosteenestomaalista tuli myyntimenestys. Teollisuusmaalit ja korkealaatuinen tuotekehitys
ovat edelleen yhtiön tukijalkoja. Kasvu on ollut tasaista ja kannattavaa; liikevaihto lähestyy 300 miljoonaa
euroa ja liikevoittotaso on pysynyt lähellä kymmentä
prosenttia. Moni perheyhtiö tyytyisi näihin lukuihin ja
vuolaaseen osinkovirtaan, mutta Teknos ei pysähdy.
Martti Kiikan jälkeen omistajan ääntä hallituksen
puheenjohtajana on käyttänyt tytär Paula Salastie.
Vetovastuun vaihtuessa tarkennettiin sekä omistajapolitiikkaa että yhtiön strategiaa. Omistaja keskittyy hallitustyöskentelyyn ja toimitusjohtaja vastaa
liiketoiminnasta.
Teknos halusi kasvaa ja kehittyä, mutta yhtiö ei ollut varma, minkä tien valitsisi. Strategia piti päivittää
ja katse ulottaa pitkälle tulevaisuuteen. Strategiatyö
alkoi vuoden 2012 alussa ja tueksi haettiin ulkopuolista kumppania.
”Tunsimme Talent Vectian entuudestaan. He tekivät esittelyssä luotettavan vaikutuksen. Tavoitteeksi
asetettiin strategian tekeminen vuoteen 2018 saakka
ja lisäksi piti hahmotella pitkän aikavälin tavoitteet
aina 30 vuoden päähän”, toimitusjohtaja Pekka
Rantamäki kertoo strategiapäivityksen alkuvaiheista.
Teknos haluaa nopeuttaa kasvua
Strategisia tavoitteita käsiteltiin johtoryhmässä ja
hallituksessa. Sen jälkeen työ jakautui pienempiin
ryhmiin, joissa arvioitiin kilpailutilannetta, markkinakehitystä, lainsäädäntöä, kulutustrendejä, maantiedettä, tuotevalikoimaa ja muita yrityksen toiminnan
kannalta keskeisiä muutostekijöitä. Strategiatyöhön
otettiin henkilöstö mukaan järjestämällä yhteisiä tilaisuuksia, joihin osallistui eri liiketoiminta-alueiden
edustajia sekä kotimaasta että ulkomailta.
”Yhdessä Talent Vectian kanssa kokosimme aineistoa, jonka perusteella määritettiin toimenpiteet, jotka veisivät tavoitteisiin ja joilla erottuisimme
TALENT VECTIA
29
RENEWAL 2014
”
Kuudelle vuodelle syntyi yhdeksän strategista
kehitysaluetta, jotka jakautuvat 160 projektiin.”
kilpailijoista. Päätimme, että haluamme nopeuttaa
kasvua ja keskittyä erityisesti Kiinaan ja Venäjään
sekä nopeasti kasvavaan keskiseen Itä-Eurooppaan.
Saimme johtoryhmän liikkeelle kohti yhteistä maalia. Strategian merkitys kirkastui. Omistajat olivat yhtä mieltä. Osinkojen sijasta voitot haluttiin investoida kasvuun. Vaikka haluamme kasvaa, niin otamme
vain järjellisiä riskejä, emme osta itseämme isompia yrityksiä. Halumme pysyä perheyhtiönä”, Pekka
Rantamäki kuvaa kasvustrategiaa.
Strategiatyössä Teknos tunnisti uusia kasvumahdollisuuksia eri liiketoiminta-alueilla. Sitä edesauttoi
henkilöstöryhmien osallistuminen työhön. Uusia kasvuideoita saatiin esimerkiksi myynnistä ja tutkimustoiminnasta. Kilpailijoista erottavaksi tekijäksi nousi
tekninen asiakaspalvelu. Sen avulla Teknos aikoo auttaa teollisuusasiakkaitaan käyttämään maaleja paremmin, säästeliäämmin ja tehokkaammin.
”Tuomme maalausteknistä asiantuntemusta
asiakkaalle, joka hyötyy siitä myös taloudellisesti”,
Rantamäki tiivistää.
Strategia pilkottiin 160 projektiin
Teknos ei ollut aikaisemmin työstänyt pitkän aikavälin strategiaa, joka vietiin nyt mahdollisimman lähelle
käytännön toteutusta. Johtoryhmän ajattelu täsmentyi. Strategia jaettiin eri osa-alueiksi ja projekteiksi,
joille kaikille nimettiin vastuuhenkilöt. Kuudelle vuodelle syntyi yhteensä yhdeksän strategista kehitysaluetta, jotka jakautuvat 160 projektiin. Mukana on sekä isoja että hyvin pieniä hankkeita, joista osa toteutuu hyvin nopeasti, osa useamman vuoden aikana.
Suurimmasta päästä ovat uusien tehtaiden perustaminen ja yritysostot Kiinasta ja Venäjältä.
Vuosittain sovitaan keskeiset tavoitteet ja avainprojektit, jotka hoidetaan ja valvotaan omana työnä.
Suurimmissa hankkeissa kuten rakentamisessa käytetään apuna ulkopuolista asiantuntemusta ja muita palveluja.
”Projekteissa vastuu ja aikataulu ovat ehdottoman tärkeitä. Muuten strategia ei muutu tekemiseksi. Kaiken perustana ovat yhtiön arvot - luovuus, sitkeys ja reiluus. Ne ovat toimineet erinomaisesti, kun
olemme laajentuneet Kiinaan ja Venäjälle, missä henkilöstön vaihtuvuus on yleensä suurta. Meillä työntekijöitä arvostetaan ja pidetään hierarkia matalana.
Pohjoismainen demokraattinen yrityskulttuuri toimii
hyvin, sillä meillä työntekijät pysyvät hyvin”, toimitusjohtaja Pekka Rantamäki kuvaa yhtiönsä henkilöstöä.
Arvot ja asiakaslupaus kuuluvat strategiaan.
PEKKA RANTAMÄKI
TOIMITUSJOHTAJA
TEKNOS
Tuotteiden laatuun ja asiakaspalveluun kiinnitetään
erityistä huomiota. Hyvän maalin voi pilata väärällä maalaustekniikalla. Luotettavat toimitukset ovat
osa asiakaslupausta, siksi palvelu on oltava paikallista. Omat tehtaita ja tutkimuskeskuksia yhtiöllä
on Suomen lisäksi Tanskassa, Ruotsissa, Puolassa,
Saksassa, Venäjällä ja Kiinassa.
Tällä hetkellä liikevaihdosta vain parin prosenttia
verran tulee Aasiasta. Vuoteen 2018 mennessä luku
pitäisi olla jo kymmenen prosenttia. Keskisen ja ItäEuroopan osuuden pitäisi nousta nykyisestä noin 30
prosentista 40 prosentin tuntumaan. Vaikka LänsiEuroopan suhteellinen osuus myynnistä kapenee,
myös siellä Teknos jatkaa kasvuaan ja pyrkii nostamaan markkinaosuuttaan. Koko yhtiön liikevaihdon
pitäisi kasvaa noin kymmenen prosentin keskivauhtia. Seuraava sukupolvi saisi johdettavakseen jo miljardiluokan tekijän.
Erikoismaalit kilpailuetuna
Ferrex oli läpimurtomaali ruosteenestossa. Teknos tekee jatkuvaa tuotekehitystä teollisuusmaaleissa asiakkaiden kanssa. Erikoisominaisuuksia vaativia maaleja Teknos valmistaa esimerkiksi tuulimyllyjen lapoihin, joiden kärjet pyörivät huimaa vauhtia ja vaativat
TALENT VECTIA
30
RENEWAL 2014
”
Uudet toimintatavat auttavat
viemään strategiaa käytäntöön.”
ankaria säitä kestävän pinnoitteen. Vastaavanlaisia
erikoiskohteita ovat traktorin hytit, raitio- ja junanvaunut sekä kuorma-autojen ja bussien rakenteet.
”Keskitymme strategisesti rajatuille alueille, koska
logistiikka asettaa omat reunaehtonsa. Henkilöautojen
maaleja pitää jaella ympäri maailman tehtaista korjaamoihin, se on meille liian iso haaste. Sama koskee
laivoja. Jäänmurtajat meille sopivat, koska niitä valmistetaan vain muutamassa maassa ja maalilta vaaditaan huippuominaisuuksia, liukkautta ja jäänkestoa”, Pekka Rantamäki kuvaa yhtiönsä erikoismaalien tuotestrategiaa.
”Strategiatyö auttoi valitsemaan liiketoiminta-alueet ja maat, joihin keskitymme jatkossa. Vaikka haluamme edelleen olla monipuolinen maalitehdas ja mukana myös kuluttajamaaleissa, niin painopiste pysyy
teollisuudessa. Kiina ja Venäjä nähtiin selvinä kasvualueina. Siinä syntyivät strategian arvokkaimmat linjaukset”, hän lisää.
Strategia ei toteudu itsestään
tavoitteet. Yhtiön johtoryhmiä on laajennettu maantieteellisesti ja samalla on luotu järjestelmät, joilla
pystytään arvioimaan entistä paremmin henkilön tyytyväisyyttä ja osaamista. Henkilöstön sisäistä kiertoa
on lisätty.
Osaamisen parantamiseen käytetään sekä omia
että vierailevia asiantuntijoita. Teknos-akatemiassa
järjestetään vuosittain kahden tason kursseja, ensimmäinen nuorille esimiesvalmennettaville ja toinen kokeneemmille johtajille tietotason ja osaamisen syventämiseen.
”Uudet toimintatavat auttavat viemään strategiaa käytäntöön. Tavoitteista keskustellaan isoissa ja
pienissä ryhmissä säännöllisesti. Lisäksi teetimme
havainnolliset strategiakirjaset. Sitoutamme ihmiset
sillä, että kerromme ja näytämme, mitä on sovittu
ja miten se tehdään. Asiakaslupaustamme kuten laatua ja täsmällisyyttä mitataan jatkuvasti. Samalla tuotevalikoimaa terästetään keskittymällä pienempään
valikoimaan ja parempaan laatuun”, toimitusjohtaja
Pekka Rantamäki kertoo.
Näin viedään strategia maaliin
Ongelma: Yhtiöllä oli strateginen
valinnanvaikeus. Kasvupolkuja oli valittavana
useita. Mihin keskitytään pitkällä aikavälillä?
Ratkaisu: Yhtiön johto teki selkeät valinnat.
Luotiin strategian toimeenpanosuunnitelma
valintojen mukaan. Sitoutettiin hallitus,
johtoryhmä ja henkilöstö valintojen taakse.
Talent Vectian rooli: Strategiakonsultti näytti
suuntaa. Teki yhteenvedon, johtopäätökset ja
materiaalit. Auttoi kirkastamaan kaikille, mistä
on kyse. Vei strategian käytännön tasolle ja
auttoi määrittämään kuka vastaa ja mistä.
Teknos ottaa strategian viemisen käytäntöön vakavasti. Yhtiö panostaa johdon ja henkilöstön kehittämiseen oman Teknos-akatemian kautta. Strategia on
saanut rinnalleen uudet johtamisen mallit ja yhteiset
TALENT VECTIA
31
RENEWAL 2014