KILIAN JORNET SYNTYNYT JUOKSEMAAN

”Oma vähittäismyynti ja verkkokauppa tarjoavat mahdollisuuksia.”
Victor Duran, Senior Vice President, Business to Consumer, Amer Sports sivu 30
3.2010
LEHTI AMER SPORTSIN SIDOSRYHMILLE 3.2010
YLIPITKÄT
MATKAT
KIINNOSTAVAT
SOSIAALISEN
MEDIAN MONET
MAHDOLLISUUDET
SUORITUSKYKYISET
ATOMIC
TRACKER
130 INT
-KENGÄT
VAPAALASKUUN
KILIAN
JORNET
SYNTYNYT
JUOKSEMAAN
PERHOKALASTUS MAASTOJUOKSUKENGÄT SUUNNON M-SARJA ATOMIC D2 VARIO CUT
PÄÄKIRJOITUS
NEXT
LEHTI AMER SPORTSIN
SIDOSRYHMILLE
Next ilmestyy neljä kertaa vuodessa
suomeksi ja englanniksi.
Toimitus
HYVÄÄ JUOKSUKENKÄÄ ETSIMÄSSÄ
Juoksukengät muuttuvat jatkuvasti entistä teknisemmiksi ja
monipuolisemmiksi. Juoksukenkien ostajan tulisikin ennen
hankintaa tietää, millaiseen käyttötarkoitukseen kengät tulevat,
minkä tyyppisillä alustoilla niillä juostaan sekä millainen oma
jalka ja askellus on.
Joskus näihin kysymyksiin on vaikeaa löytää vastauksia.
Silloin ammattitaitoiset myyjät ovat tärkeässä roolissa. He
auttavat löytämään parhaan mahdollisen kengän juuri omalle
jalalle ja askellukselle. He tietävät myös, että oikean kengän
etsimiseen kannattaa käyttää aikaa.
Sama pätee muidenkin urheiluvälineiden ja -vaatteiden
ostamiseen. On tärkeää vertailla eri tuotteita, sillä hyvin
sopivat välineet säästävät monelta harmilta.
Jokaisen urheilijan ja kuntoilijan vaatimukset ovat
yksilöllisiä. Vaikka väline sopii kaverillesi ja menestyy
testissä, se ei välttämättä sovi juuri sinulle.
Monet valmistajat tarjoavat työkaluja, joiden
avulla voit valita laajasta valikoimasta itsellesi
sopivan välineen.
Esimerkiksi Wilsonin get Fit -verkkotyökalu
auttaa golfaajia valitsemaan parhaiten sopivat
mailat interaktiivisen kyselyn avulla. Hyviä
kanavia tiedon keräämiseen ovat myös erilaiset
yhteisöpalvelut, kuten Suunnon Movescount.
Ne yhdistävät liikunnan harrastajat ja antavat
heille mahdollisuuden jakaa hienoimmat kokemuksensa palvelun muiden käyttäjien kanssa.
Kysy rohkeasti neuvoa ja tutustu eri
palveluihin!
Maarit Mikkonen
Päätoimittaja
CONTRIBUTOR
METSÄN POIKA
Kimmo Piispan tavoittaa syksyisin yleensä metsästä.
37-vuotias Kimmo on harrastanut erilaisia ulkoilmalajeja koko ikänsä. Tärkeimmiksi ovat nousseet perhokalastus ja metsästys, mutta mukaan mahtuu myös
telemarkia, kiipeilyä ja melontaa. Lisäksi hän toimii
kalastusoppaana sekä valokuvaa ja kirjoittaa harrasteistaan artikkeleita muun muassa Pohjolan Perhokalastaja -lehteen. Tähän lehteen Kimmo kirjoitti sivulta
36 alkavan jutun kalastuksesta Kuolan niemimaalla.
2 ||
3.2010
Päätoimittaja
Maarit Mikkonen
Amer Sports Oyj, Viestintä
PL 130, 00601 Helsinki
puh. (09) 7257 8306
faksi (09) 791 385
[email protected]
www.amersports.com
Alma Media Lehdentekijät Oy
PL 502, 00101 Helsinki
puh. 010 665 102
etunimi.sukunimi@lehdentekijat.fi
www.lehdentekijat.fi
Tuottaja
Markku Rimpiläinen
Toimitussihteeri
Irina Mikkola
AD
Mika Soikkeli
Kannen kuva Monica Dalmasso/Salomon
Repro Aste Helsinki Oy
Paino Libris Oy
ISSN 1459-3424
Osoitelähde
Postitusrekisteri
Amer Sports Oyj
PL 130, 00601 Helsinki
Osoitteenmuutokset
[email protected]
www.amersports.com
www.arcteryx.com
www.atomicsnow.com
www.mavic.com
www.precor.com
www.salomon.com
www.suunto.com
www.wilson.com
SISÄLTÖ 3.10
ATOMIC TRACKER 130 INT -KENGÄT
VIEVÄT VAPAALASKIJAN ENTISTÄ
HURJEMPIIN RINTEISIIN.
10
KILIAN JORNETILLE VUORILLA
KUOLAN APAJAT TARJOAVAT
URHEILIJA KAMPPAILEE ENNEN
JUOKSEMINEN ON HELPPOA
INTOHIMOISILLE KALASTAJILLE
KAIKKEA ITSEÄÄN VASTAAN.
KUIN HENGITTÄMINEN.
IKIMUISTOISIA ELÄMYKSIÄ.
t John Flynn, Regina Stanger/Crocodile Trophy
ULTRAPITKILLÄ MATKOILLA
16
6 NEWS. Precorin elliptiset kuntolaitteet
täyttivät 15 vuotta.
10 NEXT HOT. Atomicin uusissa D2 Vario
Flex -suksissa sekä sivuleikkaus että
jäykkyys muuttuvat kuormituksen
mukaan.
26
16 TRENDI. Ylipitkät matkat kiinnostavat
entistä useampia kestävyysurheilijoita.
Mikä vetää juoksuissa, jotka ovat monin
verroin maratonia rasittavampia?
15 IR. Amer Sportsin sijoittajasuhteiden
ja talousviestinnän uusi johtaja
Päivi Antola aikoo avata sijoittajille
yhtiön tarkennettua strategiaa.
34 NEXT Q & A. Chief Development Officer
Antti Jääskeläinen on mukana luomassa
Amer Sportsille uutta strategiaa.
36 REPORTAASI. Kuolan niemimaan joet
22 INSIDE AMER SPORTS. Sosiaalinen
media tarjoaa mielenkiintoisia
mahdollisuuksia markkinoinnissa.
13 NEXT PRODUCT. Suunnon uudet
M-sarjan sykemittarit opastavat
ja kannustavat ennen harjoitusta,
sen aikana ja harjoituksen jälkeen.
36
26 PROFIILI. Kilian Jornet on vienyt
ovat perhokalastajan unelmakohteita.
42 NEXT SOLUTION. Salomonin maastojuoksukenkien valikoimasta löytyy oikea
kenkä jokaiseen käyttötarkoitukseen.
vuoristossa juoksemisen aivan uudelle
tasolle. Heinäkuussa hän ylitti Pyreneiden 46 NEXT TEST. Arc’teryxin kevyt ja hienosti
hengittävä Altra 50 -reppu sopii nopeisiin
vuoriston. Matkaa kertyi 696 kilometriä.
vaelluksiin.
30 INTEGRAATIO. Suoran myynnin kuluttajille odotetaan kiihdyttävän Amer Sportsin 47 KEEP FIT. Syksyllä kannattaa rakentaa
perusta talven hiihtokautta varten.
kasvua.
3.2010 || 3
SYYSKUU
8.–12.9.
TRIATHLONIN MM-SARJAN FINAALI
Kansainvälisen Triathlonliiton ITU:n MMsarja huipentuu Budapestissa käytävään
finaaliin. Kisa on sarjan seitsemäs ja
ratkaisee, ketkä ovat vuoden parhaat
triathlonistit perusmatkoilla: 1 500 metrin
uinnissa, 40 kilometrin pyöräilyssä ja 10
kilometrin juoksussa.
budapest.triathlon.org
18.–19.9.
CENTURION CANADA
Pohjois-Amerikassa kovaan suosioon
nousseet 100, 50 ja 25 mailin pyöräilytapahtumat houkuttelevat lähtöviivoilleen
tuhansia osallistujia ajamaan valitsemansa matkan joko soolona tai joukkueissa.
Syyskuussa kiertueella on vuorossa
Blue Mountains Ontariossa, Kanadassa.
www.centurioncycling.com/canada
LOKAKUU
F Ilkka Järvimäki
16.10.
PUOLIMARATONIN MM-KILPAILUT
Kiinan Nanning isännöi perinteisiä IAAF:n
puolimaratonin maailmanmestaruuskilpailuja lokakuun puolivälissä. MMtittelit kiinnostavat maailman parhaita
kestävyysjuoksijoita ja lähtöviivalla
nähdäänkin lajin ehdottomat huippunimet.
Viime vuonna kultamitalit ripustettiin
Eritrean Zersenay Tadesen ja Kenian
Mary Jepkosgei Keitanyn kauloihin.
www.iaaf.org/whm10
16.10.
GIRO DI LOMBARDIA
Maantiepyöräilyn kansainvälisen kilpailukalenterin viimeinen merkittävä yhden
päivän suurtapahtuma on Giro di Lombardia. Pohjois-Italian vaativilla reiteillä ajettava yli 100 vuotta vanha kilpailu tunnetaan
ajankohdasta johtuen myös “Putoavien
lehtien kisana”. Vuonna 2009 Belgian
Philippe Gilbert katkaisi italialaisten
lähes 10 vuotta jatkuneen voittoputken.
www.gazzetta.it/grandeciclismo/
ILombardia/home.shtml
4 ||
3.2010
t Frank Wechsel/triathlon.org
Triathlonin MM-sarja huipentuu
Budapestiin. Viime vuonna
mestaruus ratkesi Australiassa.
3.2010 || 5
Wilson tukemaan kiinalaisia
ammattisulkapalloilijoita
Wilsonista tulee kiinalaisen Tsingtao-sulkapalloseuran virallinen varustesponsori. Tsingtao olutmerkin sponsoroima ja sen kotipaikkakunnan,
Shandongin maakunnan, suurin seura on myös
yksi Kiinan parhaista sulkapalloseuroista.
Tsingtao on myös yksi kahdeksasta sulkapallojoukkueesta, jotka karsintojen kautta selvittivät
tiensä uuteen Kiinan ammattilaissarjaan. Sarja
pyörähti käyntiin tämän vuoden toukokuussa, ja
sen odotetaan nousevan suureen suosioon nopeasti, sillä sulkapallo on yksi maan suosituimmista
lajeista.
Tsingtaon juniorit ovat tuoneet seuralle menestystä. Kolme seuran junioripelaajaa kruunattiin
maailmanmestareiksi vuoden 2008 junioreiden
maailmanmestaruuskilpailuissa. Edellisenä
vuonna seuran junioreista löytyi kaksi maailmanmestaria.
Yhteistyösopimuksen tiimoilta Wilson varustaa
seuran pelaajat muun muassa uusilla BLX-sulkapallomailoilla, varustekasseilla, jalkineilla ja peliasuilla.
Wilsonin uuden teknologian BLX-mailat antavat
entistä paremman tuntuman pelaamiseen. Teknologia perustuu basalttikivestä saataviin ääriohuisiin kuituihin. Ne voidaan kutoa Wilsonin Karophite-tekniikan avulla yhdistelmäksi, joka estää
tehokkaasti häiritsevää värähtelyä mailan rungossa. Tuloksena on puhtaampi ja tarkempi tuntuma
lyönteihin.
t Wilson
N
E
W
S
Wilsonin raudoille loistavat testiarviot
Iso-Britannian johtava golflehti Today’s Golfer arvioi
laajassa rautamailatestissään Wilsonin Staff FG
Tour -sarjan raudat ”parhaista parhaimmiksi”.
Muun muassa kolminkertaisen Major-voittaja
Padraig Harringtonin luottovälineisiin lukeutuva
Wilsonin FG Tour -sarja pokkasi parhaat tulokset
Kiertuepelaaja-testikategoriassa. Testissä oli
mukana yli 60 mailasarjaa kaikilta markkinoiden
johtavilta valmistajilta. FG Tour oli testin ainoa,
joka sai testaajajoukolta viisi tähteä viidestä.
6 ||
3.2010
Wilsonin rautamailoja luonnehdittiin testissä
kohtuuhintaisiksi, hyvännäköisiksi ja toimiviksi.
Wilsonin raudat keräsivät kehut myös
kahdessa muussa testisarjassa.
Di9-mailasarja sijoittui toiseksi pelaamista
parantavien ominaisuuksien testissä, jossa se
sai erikoismaininnan pallon lentoa parantavista
ominaisuuksistaan.
Ci9-mailasarja puolestaan arvioitiin omassa
kategoriassaan hinta-laatusuhteeltaan parhaaksi.
inBRIEF
t Arc’teryx
SANDRINE AUBERT ATOMICILLE
Ranskalaisen alppihiihtäjän
Sandrine Aubertin suksimerkki
on ensi kaudella Atomic. Aubert
teki päätöksen suksimerkin
vaihdosta kesällä.
Atomicin D2-teknologia teki
29-vuotiaaseen Aubertiin suuren vaikutuksen heti ensikokemalla.
”Tiesin välittömästi, että
pystyn parantamaan suorituksiani näillä suksilla”, Aubert
sanoi.
Aubertin ura etenee nousujohteisesti, vaikka hänellä on
ikää jo lähes 30 vuotta. Hän voitti ensimmäisen maailmancupin
kilpailunsa verraten myöhään,
vasta 27-vuotiaana.
Ensi kaudella hän aikoo
tavoitella kärkisijoituksia
maailmancupissa.
Adam Campbell voittoisa Vancouverissa
Miltä tuntuu juosta kova, maratonin mittainen maastojuoksukisa vaativassa vuoristomaastossa? Vastaus tähän löytyy
Arcteryxin sopimusurheilijan Adam
Campbellin blogista, jossa hän kuvailee
osallistumistaan Vancouverin klassiseen
ja huippusuosittuun Kneeknackeringkilpailuun. Campbell voitti kisan, mutta
matkalle mahtui monenmoisia vastoinkäymisiä: kipua, uupumusta, kramppeja
sekä epätoivoa. Entinen triathlonisti
Campbell kuitenkin voitti vaikeudet ja
lopulta koko kisan ajalla 4.58.13.
Kneeknackering juostaan Vancouveria
ympäröivien vuorten jyrkillä ja kivikkoisilla poluilla. Suurelta osin vuoret ovat peittävän sademetsän siimeksessä. Upeat
maisemat ja vehreä runsas kasvillisuus
luovat kilpailulle ainutlaatuiset puitteet.
Campbellin eloisasti kirjoitettu tarina
löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta
cdamaampbell.blogspot.com.
Salomon Store avattiin Omskissa
Venäjän ensimmäinen muualla kuin
pääkaupungissa Moskovassa sijaitseva
Salomon Store avattiin elokuun alussa
Omskin Mega1-ostoskeskuksessa. Siperiassa sijaitseva Omsk on suurin Venäjän
Uralilta itään sijaitsevista kaupungeista.
Asukkaita siellä on 1,1 miljoonaa.
Moskovassa Amer Sportsilla on jo neljä myymälää. Uusin niistä on kesäkuussa
Ikean yhteyteen avattu Belayan brändimyymälä. Olympiskyn urheiluareenojen
alueella toimii Pro Center, joka myy
Salomonin, Atomicin, Volantin, Wilsonin ja
Suunnon tuotteita valikoiduille ammattilaisasiakkaille. Samassa rakennuksessa
toimii outlet-myymälä, josta saa Salomonin, Atomicin, Bonfiren ja Dynamicin tuotteita. Moskovan suositussa 250 myymälän
Mega1-ostoskeskuksessa on compact
store -tyylinen myymälä.
Venäjän seuraava Salomon-brändimyymälä valmistuu Ufaan.
R-SYS SL TESTIVOITTAJAKSI
Laajalevikkisen saksalaisen
RoadBike Magazinen elokuun
numero julisti Mavicin R-Sys SL
-kiekot voittajaksi testissä, jossa vertailtiin kahdeksaa erittäin
kevyttä maantiepyöriin tarkoitettua alumiinikiekkoa. Lehden
mukaan R-Sys SL-kiekkojen
vahvoihin puoliin kuuluu niiden
keveys ja sivuttaisjäykkyys, joka
on saatu aikaan ontoilla hiilikuituisilla pinnoilla.
LUIS LEON SANCHEZ
KIRI VOITTOON
Caisse D’Epargne -tallin Luis
Leon Sanchezin loppukiri riitti
voittoon arvostetussa Clasica
San Sebastian -maantiepyöräilykilpailussa. Sanchez polki
voittoon reitin viimeisessä
nousussa, jossa hän karisti
kannoiltaan kaksi muuta irtiottoon karannutta pyöräilijää.
Sanchez käytti kilpailussa Mavicin Zxellium Ultimate -kenkiä.
MAVICIN HELIUM-TAKKI
TESTIN PARAS
Mavicin Helium-pyöräilytakki
nousi testivoittajaksi saksalaisen Mountain Bike Magazinen
elokuun numerossa. Testissä
oli mukana 18 takkia eri valmistajilta. Helium-takki vakuutti
testaajat keveydellään (75
grammaa), istuvuudellaan ja
laadullaan.
3.2010 || 7
N
E
W
S
inBRIEF
SCHILD JA RAICH
YHTEISEEN KOTIIN
Alppihiihdon maailmancupiin
valmistautuvat Marlies Schild ja
Benni Raich ovat saaneet valmiiksi ensimmäisen oman talonsa Pitztaliin, Itävaltaan.
”Oma talo merkitsee minulle
vapautta, rauhaa ja turvallisuutta”, sanoi Schild lehtihaastattelussa heinäkuussa.
Tulevalla kaudella alppihiihdon maailmanmestaruuskilpailut järjestetään GarmischPartenkirchenissa, vain tunnin
ajomatkan päässä Pitztalista.
”Melkein kuin kilpailisimme
kotonamme”, iloitsee Raich.
Pariskunta on uusinut harjoitteluaan aikaisempiin kausiin
verrattuna. Raich on ahkeroinut
talonsa rakennustyömaalla ja
pelannut paljon jalkapalloa.
Schild on ottanut ohjelmaansa
joogan.
Sekä Schild että Raich ovat
Atomicin pitkäaikaisia sopimusurheilijoita.
MICHAEL WALCHOFER
TAVOITTELEE MBA:TA
Itävallan vauhtilajitaituri
Michael Walchofer on asettanut
itselleen uusia tavoitteita. Hän
harjoittelee edelleen täysipainoisesti alppihiihdon maailmancupia varten, mutta ohjelmaan
kuuluu nyt myös opiskelu itävaltalaisessa KMU-akatemiassa.
Walchhoferin aikomuksena on
saada MBA-tutkinto valmiiksi
vuonna 2012. Walchhoferin
perheellä on hyvin menestyvä
hotelliyritys Zauchenseessä.
Elliptinen crosstrainer täytti 15 vuotta
15 vuotta sitten, vuonna 1995 Precor toi
markkinoille maailman ensimmäisen
elliptisen crosstrainerin, EFX 544:n. Sen
salaisuus oli elliptinen liikerata, jonka
Precor
AMT
Mitch Williams jatkaa Wilsonilla
8 ||
3.2010
t Wilson
MARC BEAUMONT
PALASI VOITTAJAKSI
Englantilainen alamäkiajaja
Marc Beaumont otti elokuussa
uransa toisen maailmancupin
voiton Val di Solessa Italiassa.
Beaumont käytti kisassa Mavicin
Deemax Ultimate -kiekkoja.
VINCNZO NIBALI
VAUHDISSA
Liquigas Doimo -tiimin Vincenzo
Nibali voitti Trofeo Melinda
-maantiepyöräilykilpailun Val di
Nonissa Italiassa 21. elokuuta.
Hän käytti kilpailussa Mavicin
Cosmic Carbone Ultimate
-kiekkoja.
ansiosta jalat liikkuivat luonnollisesti,
aivan kuin juostessa. Kuntosalien käyttäjät kautta maailman ihastuivat laitteeseen, jonka tasaisen aaltomainen liike
rasitti niveliä selvästi vähemmän kuin
tavanomaisilla cardiolaitteilla harjoitteleminen.
Precor on jatkuvasti kehittänyt elliptisiä kuntolaitteitaan. Ensimmäinen merkittävä uutuus oli CrossRamp, joka auttaa
kohdistamaan harjoitusvaikutuksen juuri
haluttuun osaan kehoa. Vuonna 2007
esiteltiin AMT, Adaptive Motion Trainer,
koko kehoa kehittävä cardiolaite, jossa
käyttäjä voi vaihtaa liikeratojaan itse
haluamallaan tavalla.
Racquetballin huippupelaaja Mitch
Williams jatkaa Wilsonin racquetballtuotteiden keulakuvana uudella monivuotisella sopimuksella. Kansainvälisellä
racquetball-kiertueella, IRT:llä, pelaava
amerikkalainen Williams on tehnyt
yhteistyötä Wilsonin kanssa jo kolmen
vuoden ajan.
”Pysyn mielelläni Wilsonilla ja olen
erittäin iloinen, että yhteinen taipaleemme kansainvälisellä kiertueella jatkuu”,
IRT:n rankingin seitsemännelle sijalle
noussut Williams sanoo.
Williams on kruunattu tänä vuonna
muun muassa Yhdysvaltain kansallisten
mestaruuskilpailujen nelinpelin mestariksi. Hänet valittiin myös Yhdysvaltain
maajoukkueeseen, joka matkustaa loppuvuonna Etelä-Koreassa järjestettäviin
maailmanmestaruuskilpailuihin.
Uudet raudat vuodelle 2011
Wilson on lisännyt uusia tuotteita Wilson
Golfin ammattimaisten golfvarusteiden
sarjaan. Näitä ovat muun muassa peliä
parantavat Di11-raudat ja klassiset taotut
FG62-raudat.
Wilson Staff Di-raudat ovat tehostaneet lyöntejä ja tarkkuutta siitä saakka,
kun alkuperäinen Di5 tuli markkinoille
vuonna 2005. Uuteen Di11-rautaan on
tehty muutoksia lähes joka suorituskyvyn
saralla. Ne kaikki tuovat lisätehoa peliin
ja suurempaa tarkkuutta pelaajille, jotka
haluavat pidempiä lyöntejä ja mailaltaan
suurempaa anteeksiantavuutta.
Toisessa päässä pelaajaskaalaa ovat
Wilson Golfin lanseeraamat FG62-lavat,
jotka ovat tuorein lisä Wilsonin historiallisessa klassisten taottujen rautojen
sarjassa. Muscleback FG62 on cavityback FG Tour -mailan kumppanimalli ja
vuoden 2010 Golf Digest Hot List -palkinnon voittaja. 62:set on muovattu upukkataotusta, puolipehmeästä 8620-teräk-
Di11
sestä, joka antaa lyönnille pehmeän
palautteen. Lavan yläreunan paksuuden,
offsetin, lavan pituuden ja muodon herkkä
tasapaino muodostavat miellyttävän
kokonaisuuden, ja mailasta tulee osa
pelaajaa.
FG Tour -wedget, joiden muotoilu
perustuu Ricky Barnesin ja Padraig
Harringtonin PGA Tourilla käyttämiin
FG Tour -rautoihin, jatkavat siitä, mihin
nämä FG-raudat jäivät. Uudet FG Tour
-wedget ovat huipputehokas valinta tasoituspelaajille, jotka haluavat lisätä pisteitään tiukoissa paikoissa fairwayllä, syvissä karheikoissa ja hiekassa säädellen
samalla spinniä kentän alusta loppuun.
Lisäksi Wilson Staff esittelee kokonaisen tuotesarjan huipputeknisiä välineitä
vuoden 2011 golfkaudelle. Mukaan mahtuu
esimerkiksi Wilson Staff DXi driver, Fairway Utilities -tarvikkeita, Wilson Staffin
naisten yhdistelmäsetti D-FY ja Wilson
Staff Vizor-putteri.
FG62
FG Tour
N
E
W
S
q Juoksemista useammaksi
päiväksi. Monipäiväisten
juoksukilpailujen tai -seikkailujen osallistujat löytävät paljon lisätietoja ja uutisia lajistaan multidays.com-sivustolta. Tapahtumakalenterin ja
tulosten lisäksi mielenkiintoisilla sivuilla annetaan harjoitteluvinkkejä ja vaihdetaan ajatuksia harrastajien kesken.
multidays.com
q Napojen puolesta. Tutkimusretkeilijä ja seikkailija
Eric Larsen aikoo yhden vuoden aikana valloittaa Mount
Everestin huipun sekä selvitä
myös pohjois- ja etelänavalle.
Hänen tarkoituksenaan on
Save the Poles -retken avulla
kertoa maailmalle ilmaston
lämpenemisen vaikutuksista
ja lisätä tietoutta kestävästä
kehityksestä. Matkallaan
Larsenilla on mukana
Suunnon kompassit.
ericlarsenexplore.com
q Tee-se-itse-polkupyörä.
Pyöräilyn harrastajien keskuudessa uusimpia villityksiä
on oman polkupyörän rakentaminen osista. Kun harrastus- tai kulkuvälineensä tekee
itse, ei tarvitse tyytyä kaupasta saataviin valmiisiin ratkaisuihin. Samalla selviävät
myös mahdolliset vapaa-ajan
ongelmat, sillä omin käsin
pyörän kokoamiseen saa
äkkiä kulumaan useampia
viikkoja.
instructables.com/id/Howto-Build-Up-a-Bike
Daniel Albrecht palaa radoille
Puolitoista vuotta sitten Kitzbühelin syöksyssä vakavasti loukkaantunut Daniel
Albrecht vahvisti kesäkuussa, että hän
pystyy kilpailemaan ensi kauden maailmancupissa.
”Fyysisesti olen kunnossa. Nyt olen
vakuuttunut, että tulen olemaan mukana
maailmancupin avauksessa Söldenissä”,
Albrecht sanoi kesäkuun lopussa.
Loukkaantumisensa jälkeen Albrecht
on käynyt läpi pitkän ja raskaan kuntoutusjakson. Kesällä hän on jo pystynyt harjoittelemaan normaalisti. Albrecht aloitti
lumiharjoittelun tutuilla rinteillä Sveitsin
Saas Feessä ja Zermattissa. Elokuussa
hän lensi lumileirille Argentiinan Ushuaiaan.
Pelkkä fyysisen kunnon kohentaminen
ei kuitenkaan riitä. Albrecth kertoo edistyneensä myös tunne-elämässään.
”Jos minulle olisi puoli vuotta sitten
kerrottu, että olen voittanut arpajaisissa,
en olisi tuntenut yhtään mitään. Nyt pystyn taas tuntemaan, millaista on ilo ennen
harjoittelua, sen aikana ja harjoitusten
jälkeen.”
Pyreneiden vuoristo yhdistää
Espanjan Ranskaan ja Välimeren Atlantiin. Ulkoilmaihmiselle ja vuoristourheilijalle se on Euroopan upeimpia
kohteita. Kiehtova historia ja
häikäisevä luonto kohtaavat
– lisäksi on vaikea kuvitella
lajia, jota Pyreneillä ei voisi
harrastaa.
pyreneesguide.com
F Ilkka Järvimäki
q Oppaasi Pyreneille.
online
GUIDE
3.2010 || 9
HOT
MAHTAVAA VOIMAA. Wilsonin Pro Tour BLX on uuden
sukupolven takakenttäpelaajien ykkösvalinta. Sillä saa
aikaan lujat, kierteiset lyönnit, joiden avulla voi läpäistä
kentän mistä asemasta tahansa. Kokonaisuuden kruunaa
uuden BLX-teknologian tarjoama tarkka tuntuma. Mailan
käyttäjiin kuuluu muun muassa Juan-Manuel del Potro.
MUKAVAA POLKEMISTA. Precorin RBK 815 -nojakuntopyörän mitoitus on suunniteltu niin, että polkeminen
on miellyttävää mahdollisimman monelle kuntoilijalle.
Istuimen säätöjä voi muuttaa yhdellä kädellä myös
polkemisen aikana. Penkin ilmanvaihto lisää
harjoittelun mukavuutta.
PAREMPI KUIN 10. Uusissa Wilson Staff Di11-rautamailoissa
on Wilsonin historian suurin sweet spot – 36 prosenttia
suurempi kuin kilpailevissa peliä parantavissa mailoissa.
Alhainen painopiste ja alaosastaan leveä lapa vakauttavat
mailan pään liikeradan ja saavat aikaan entistä suoremmat
lyönnit. Mailat saa myös Wilsonin patentoimallla Half-andHalf-varrella. Testaa näitä, ja bägissäsi on pian uudet mailat.
10 ||
3.2010
TÄYDELLINEN YHDISTELMÄ. Mavicin R-Sys SLR,
täydellinen kiekon ja renkaan yhdistelmä, on tarkoitettu
vaativaan kilpakäyttöön. Ennennäkemätön keveys ja
herkkyys on saatu aikaan useilla Mavicin patentoimilla
tekniikoilla. Etukiekon paino renkaan kanssa on 917
grammaa, takakiekon 1 077 grammaa.
H
O
T
VAPAALASKIJALLE. Atomicin Tracker 130 INT -kengät
tarjoavat huimaa suorituskykyä vapaalaskuun. Korotettu
Enduro-runko parantaa kanttipitoa leveitä All Mountainsuksia tai puuterisuksia käytettäessä. Power Control
Release System ja Ridge Walker -pohja helpottavat kiipeämistä. Intuition-vuori pitää ihon kuivana ja lämpimänä,
ja Carabiner-soljet pitävät jalkaterän tiukasti paikallaan.
SEIKKAILIJAN KENGÄT. Yhä useampi laskettelija etsii
ikimuistoisia elämyksiä merkittyjen rinteiden ulkopuolelta.
Silloin on hyvin usein kiivettävä ennen laskua. Salomonin
Quest-kenkien uusi Ride and Hike -teknologia antaa nilkalle
runsaasti liikkumavapautta nousun aikana, mutta laskussa
kengän varren saa lukittua tukevaksi ja tarkaksi. Bioventvuori pitää jalat kuivina. Kengän pohjan voi vaihtaa, joten
Quest sopii sekä alppi- että vaellussiteisiin.
SEIKKAILIJAN SUKSET. Merkittyjen rinteiden ulkopuolella lumi saattaa vaihdella yhden laskun aikana
kovaksi pakkautuneesta hangesta upottavaan puuteriin. Salomonin uudet Sentinel-sukset on suunniteltu
toimimaan luotettavasti kaikissa lumiolosuhteissa. 300 millimetrin rocker-kärjen ansiosta sukset kantavat
hyvin hangen pinnalla.
MYÖS JÄYKKYYS VAIHTUU. Atomicin uusittu D2 Vario Cut on ensimmäinen suksi, jossa sekä sivuleikkaus
että jäykkyys vaihtuvat automaattisesti. Suksen kärki ja kantaosa levenevät, kun laskija kuormittaa
suksea. Automaattinen jäykkyyden säätö huolehtii optimaalisesta voimien välittymisestä kaikissa
tilanteissa. Suksen perinteinen jalkavuus takaa parhaan mahdollisen kanttipidon ja lumikontaktin.
3.2010 || 11
Our two new bikes are easy to ride
and even less sweat to service.
Both of our new 815 bikes give you easy servicing access to the beltdrive without removing the pedals or crank by simply removing a
shroud. The step-through recumbent features a ventilated, air flex seat
back. The upright offers touch heart rate sensors integrated into the
over-molded handlebars that provide three riding positions. Both come
with dual-sided pedals giving the user the choice of straps or no straps.
They get their workout and you don’t have to sweat a thing.
For more information, contact your Precor representative
or contact us at 800.786.8404 or [email protected].
© 2010 Precor Incorporated
www.precor.com
PRODUCT
Oppaasi aktiiviseen
elämäntapaan
Suunnon uudet M-sarjan sykemittarit ohjaavat, opastavat ja motivoivat kuntoilijaa.
F Markku Rimpiläinen t Suunto
Suunnon uusissa M-sarjan sykemittareissa moni
asia on ajateltu uudella tavalla. Käyttäjien toiveita
kartoitettiin tarkasti laajoissa kuluttajatutkimuksissa jo ennen suunnittelutyötä.
Käyttäjät toivoivat, että sykemittari motivoisi ja
opastaisi heitä. Lisäksi he halusivat laitteita, jotka
todella auttaisivat heitä tavoitteidensa saavuttamisessa. Lisäksi sykemittarin tulisi olla luotettava ja
helppokäyttöinen.
M4- ja M5-laitteilla voi tehdä kuntotestin ennen
harjoittelun aloittamista. Aloituskynnys on matala,
sillä 1 600 metrin testi tehdään kävellen.
Aivan uusi piirre on tietojen siirtäminen Suunnon
Movescount.com -palveluun, jossa treenikokemuksia voi jakaa muiden kanssa. M5-laitteeseen voi
samasta palvelusta ladata harjoitusohjelman.
Ohjeita harjoituksen aikana
Ensimmäinen asia, jonka käyttäjä uudesta sykemittaristaan todennäköisesti havaitsee, on laitteen
keveys. Seuraavaksi huomio kiinnittyy näytön isoihin
numeroihin.
Tapa, jolla sykemittari näyttää tiedot, on niin
ikään erittäin selkeä. Näytössä on kerrallaan
korkeintaan kaksi tietoa. Numerotietoja ei tuoda
näkyville ilman selitystä.
M1 ja M2 ovat peruslaitteita, jotka kertovat
sykkeen, kalorikulutuksen ja sykevyöhykkeet.
M4 ja M5 osaavat lisäksi opastaa ja motivoida.
Käyttäjä voi itse asettaa omat tavoitteensa
kunnon kohottamiseksi tai painon pudottamiseksi.
Sen jälkeen sykemittari kertoo, miten tulevalla
viikolla pitää harjoitella.
Laite antaa ohjeita harjoituksen aikana: se
saattaa esimerkiksi kehottaa nostamaan tai
laskemaan syketasoa. Se kertoo myös, milloin
käyttäjä on harjoitellut tarpeeksi.
Sanallista palautetta
Treenin jälkeen mittari kertoo, miten käyttäjä on
edistynyt tavoitteensa saavuttamisessa. Se antaa
palautteen selkokielellä. M5 osaa kertoa jopa sen,
miten pitkä palautuminen on tarpeen. Laitteet kommunikoivat käyttäjän kanssa seitsemällä kielellä:
suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi, italiaksi, espanjaksi, hollanniksi ja portugaliksi.
M-sarjan laitteissa on vain kolme painonappia. Suuret
numerot näkyvät näytössä hyvin. Kuvan näyttö kehottaa
nostamaan sykettä. Lisäksi se kertoo, kuinka paljon
kaloreita on jo kulunut ja missä vaiheessa harjoitus on.
3.2010 || 13
Performance. Modern styling. Smart design.
©2010 WILSON SPORTING GOODS CO. wilson.com
IN
VE
S TOR
R EL
A
TI
ON
S
Strategia tutuksi sijoittajille
Amer Sportsin sijoittajasuhteiden ja talousviestinnän uusi johtaja Päivi Antola keskittyy
tulevan vuoden aikana avaamaan sijoittajille yhtiön päivitettyä strategiaa, asetettuja
tavoitteita ja näiden toteuttamista liiketoiminta-alueissa. Markku Rimpiläinen t Miika Kainu
F
K
un Päivi Antolalta kysyy, millaista sijoittajaviestintää hän haluaa edistää, vastaus tulee nopeasti.
”Tasapuolista, luotettavaa ja aloitteellista.
Tavoitteena on aktiivinen yhteys analyytikoihin ja sijoittajiin. Tätä kautta pyrimme siihen, että markkinoilla on
yhtiöstä oikea kuva.” Entä onko Amer Sportsin sijoittajaviestintä nyt muuttumassa?
”Täällä on tehty hyvää sijoittajasuhdeviestintää tähänkin asti. Jonkin verran se tulee muuttumaan, koska meillä
on uusia henkilöitä tekemässä sijoittajaviestintää. Ihmiset
tuovat aina omalla persoonallaan uusia vivahteita viestintään. Ja tietenkin täsmennetyn strategian myötä viestit ja
painotukset muuttuvat.”
Antola tuntee Amer Sportsin entuudestaan erittäin
hyvin, sillä hän astuu yhtiön palvelukseen jo toista kertaa.
Hän palasi taloon kesäkuussa vastattuaan Kemira Oyj:n
sijoittajasuhteista ja talousviestinnästä viiden ja puolen
vuoden ajan.
ihmiset johtavat liiketoimintaa ja tekevät päätöksiä. Ei
riitä, että lukee uutisia tai katsoo netistä Power Point
-esityksiä. Tässä mielessä maailma ei ole muuttunut,
vaikka verkkoviestinnän merkitys onkin kasvanut.”
”Verkosta saatava tieto tietysti auttaa sijoittajia
valmistautumaan tapaamisiin. Henkilökohtainen kontakti
on kuitenkin tärkeä enkä usko, että sen merkitys tulee
jatkossakaan vähenemään.”
Onko nopeuden vaatimus kasvanut entisestään?
”En tiedä voiko puhua muutoksesta, koska talousviestintä on jo pitkää ollut erittäin nopeaa. Sijoittajat ja analyytikot seuraavat tarkasti alan uutisia. Puhelimet alkavat
soida heti, kun julkaistaan jotain sellaista, millä analyytikko tai sijoittaja uskoo olevan merkitystä Amer Sportsille.”
Tuttua ja uutta
Entuudestaan tuttu toimintaympäristö on auttanut uusien
töiden käynnistämistä.
”Kesäkuun alussa oli johdon kokous, jossa oli paikalla
Teemat selvillä
noin 50 henkilöä. Heistä puolet tunsin entuudestaan.
Yhtiön toimitusjohtajan vaihdos herättää sijoittajien
Toimiala ja suurin osa liiketoiminnoistakin olivat valmiiksi
keskuudessa paljon kysymyksiä, mutta myös odotuksia.
tuttuja. Se tietysti helpottaa töiden aloittamista.”
”Uusi toimitusjohtaja tietysti kiinnostaa. Kun olimme
Jotain uuttakin viidessä vuodessa on sentään tapahLontoossa tapaamassa sijoittajia toisen vuosineljännektunut.
sen tulosjulkistuksen jälkeen, keskuste”Amer Sports on kasvanut ja kanlu pyöri hyvin pitkälti sen ympärillä että
sainvälistynyt. Iso muutos oli, kun Salomitä muutoksia on tulossa ja mihin nyt
mon ostettiin vuonna 2005. Se on muutkeskitymme.”
tanut jo pelkästään yhtiön kokoa ja tuo”Kaikki odottavat, että nyt asioista
nut vaatteet ja jalkineet valikoimaan.
kerrotaan. Niin tulemme myös tekeSamalla yhtiöön on tullut paljon uutta
mään”, Antola lupaa.
henkilökuntaa.”
Lähiajan teemat ovat jo selvillä.
Loppuvuodesta Antola aikoo tutustua
”Pääfokuksena on täsmennetty straAmer Sportsin liiketoimintaan entistäkin
tegia, tavoitteet ja toteutus. Näitä teesyvällisemmin. Samaan aikaan hän valmoja käymme läpi sijoittajan kannalta.
mistelee sijoittajaviestinnän strategiaa.
Mihin yhtiötä viedään? Mitkä ovat priori”Määrittelemme sen, mitä haluamme
teetit? Miten muutos näkyy liiketoiminsijoittajaviestinnällä saavuttaa, mitkä
noissa? Mihin ne keskittyvät ja millaisilovat tavoitteemme ja millaisella toiminla ohjelmilla tavoitteisiin päästään?”
tamallilla näihin tavoitteisiin pyrimme.
Antola pitää henkilökohtaisia tapaaTärkeää on muun muassa, että sijoittaSijoittajasuhteiden ja talousmisia sijoittajien kanssa edelleen hyvin
jasuhteisiin käytetty ylimmän johdon
viestinnän johtajana Päivi Antola
tärkeinä.
aika käytetään mahdollisimman
haluaa olla mahdollisimman hyvin
”Sijoittajat haluavat nähdä millaiset
tehokkaasti.”
tavoitettavissa.
3.2010 || 15
t PER/Cimbaly©MDS2010
Extreme-urheilijan pahin kilpailija on hän
itse. Saharan autiomaan Marathon des
Sablesilla edetään kuudessa päivässä 254 km.
16 ||
3.2010
trendi: ULTRAMATKAT
Ylipitkien kestävyyslajien suosio on viime vuosien aikana kasvanut huimasti.
Samalla kun maratonin kaltaiset haasteet ovat arkipäiväistyneet,
osa harrastajista on hakeutunut pidempien suoritusten pariin.
Ultra tai extreme ovat yhä suositumpia etuliitteitä monissa kilpailuissa,
joissa liikutaan äärioloissa vuorilla tai aavikoilla. Mitä vaativampaa,
sen parempaa. F Ilkka Järvimäki t Kisajärjestäjät, Getty Images
→
3.2010 || 17
trendi: ULTRAMATKAT
U
ltramatkoiksi kutsutaan yleensä kilpailuja, jotka
ovat lajin vakiintuneita kisamatkoja pidempiä.
Esimerkiksi ultrajuoksuiksi lasketaan kaikki
maratonin 42,195 kilometrin mitan ylittävät matkat,
olivat ne sitten 50 kilometriä tai 5 000 kilometriä.
Monissa muissa lajeissa etuliitteen käyttö on hieman
vapaampaa. Esimerkiksi pyöräilyn, uinnin, hiihdon tai
triathlonin ultramatkojen vähimmäiskestoa tai -pituutta
ei ole tarkasti määritelty.
Pitkissä kilpailuissa osallistujien tehtävänä on joko
edetä tietty matka tai ehtiä mahdollisimman pitkälle jonkin ajan kuluessa. Tasaluvut tai helposti hahmotettavat
aikarajat ovat ultraurheilijoiden suosiossa. Tyypillisimpiä
kilpailumatkoja tai -kestoja ovat lajista riippuen 100 km,
200 km, 1 000 km, ja 12 tuntia, 24 tuntia tai 48 tuntia.
t Chris Sweda/Getty Images
Kovimmat haasteet esimerkiksi
juosten ja pyöräillen ovat
jopa 5 000 kilometrin pituisia.
18 ||
Huoltojoukko viilentää
vesisuihkuilla Zach
Gingerichiä (kesk.)
Kalifornian Death Valleyn
helteessä Badwaterultramaratonin aikana.
3.2010
Kovimmat haasteet esimerkiksi juosten ja pyöräillen
ovat jopa 5 000 kilometrin pituisia.
Pitkän keston lisäksi monissa tapahtumissa haetaan
vaikeusastetta myös olosuhteilta. Juoksukisa viedään
kuumalle ja karulle aavikolle, pyöräilykilpailun reitti
suunnitellaan kiertämään lähialueen kaikki korkeimmat
vuoret, hiihto järjestetään kovassa pakkasessa.
Monipuolinen kilpailutarjonta
Maailman kaikkein vaativimpien ja kiehtovimpien ultrakilpailujen esitteleminen on mahdoton tehtävä. Seuraava
listaus kuitenkin antaa joitakin esimerkkejä siitä, millaisia
haasteita on tarjolla niille, jotka uskaltavat niihin tarttua.
Badwater Ultran (www.badwaterultra.com) 135 mailin
eli 217 kilometrin juoksukilpailu Death Valley’ssä ei ole
lajissaan pisimpiä, mutta lukeutuu varmasti kovimpiin.
Yli 50 asteen lämpötila, 2 600 metrin korkeusero lähdön ja
maalin välillä sekä kuumuudesta hohkaava asvaltti tekevät matkanteosta erittäin hankalaa. Kovista olosuhteista
huolimatta lähes 80 prosenttia matkaan lähteneistä
selviää maaliin, nopeimmat jopa alle 28 tunnissa.
Australiassa ajettava Crocodile Trophy lukeutuu
maailman rankimpiin pyöräilyhaasteisiin.
huoltojoukkojen toiminnalla on suuri merkitys maaliin
pääsemisessä, mikä vie parhailtakin uskomattomat
yhdeksän vuorokautta.
Ultra-Trail du Mont-Blanc (www.ultratrailmb.com) on
166 kilometrin pituinen juoksukilpailu Ranskan, Italian ja
Sveitsin alpeilla. Korkeusmetrejä reitillä on yhteensä noin
9 400. Nopeimmat juoksijat selvittävät urakan kunnioitettavassa noin 20 tunnin ajassa, useimmilla suurin voitto on
selvitä kilpailussa maaliin.
Seikkailu-urheilun maailmankiertue (www.arworldseries.com) koostuu useista osakilpailuista, jotka huipentuvat lajin MM-kisoihin. Kilpailupaikat vaihtelevat vuosittain,
mutta yhteistä niille on useiden päivien kesto, äärimmäisen hankalat olosuhteet ja koko ajan kertyvä väsymys.
Nelihenkiset joukkueet etenevät juosten, kävellen, maastopyöräillen, meloen, uiden ja tehden erilaisia seikkailutehtäviä yötä päivää. Kilpailuaika käynnistyy startissa ja
kellot pysäytetään vasta joukkueen ylittäessä maaliviivan.
Crocodile Trophyssä (www.crocodile-trophy.com) kilpailijat ajavat 1 400 kilometriä halki Australian autiomaan
10 etappina. Jopa maailman parhaat pyöräilijät pitävät
→
t John Flynn, Regina Stanger
Iditarod (www.iditarod.com) edustaa olosuhteiltaan
aivan toista ääripäätä. Alaskan Anchoragesta Nomeen
kulkeva reitti on pituudeltaan 1 161 mailia eli 1 868 kilometriä ja se vie vuorijonojen yli, metsien halki ja laajojen lumiaavikoiden läpi. Lämpötila putoaa usein noin 30 miinusasteeseen. Joka vuosi noin 60 koiravaljakkoa kilpailee
kunniasta ja palkintorahoista perinteisellä postinkuljetusreitillä. Samoissa vaativissa olosuhteissa on viime vuosina
järjestetty myös maastopyöräilykisa.
Furnace Creek 508 (www.the508.com) tarjoaa maantiepyöräilijöille reilun 800 kilometrin matkalla lähes 11 000
metrin korkeuserot ylittäessään 10 vuoristosolaa Kalifornian autiomaassa. Jos urakka vaikuttaa yksin ajettuna
liian kovalta, voi mukaan lähteä kahden tai neljän hengen
viestijoukkueessa. Tapahtumaan hyväksytään mukaan
noin 200 osallistujaa.
Race Across America (www.raceacrossamerica.org)
on yksi legendaarisimpia pitkänmatkanpyöräilyjä. Siinä
yhdistyy kaikki oleellinen: reitti koko USA:n halki länsirannikolta itärannikolle, 5 000 kilometrin pituus sekä vaativat ja vaihtelevat olosuhteet. Oman suorituksen lisäksi
3.2010 || 19
t PER/Cimbaly©MDS2010
trendi: ULTRAMATKAT
Feidippidesin vuonna 490 ennen ajanlaskun
alkua taittamaa, 245 kilometrin pituista hankalakulkuista väylää. Spartathlonin idea
herätettiin uudelleen henkiin vuonna 1982.
Nykyisin tapahtuma on ultrajuoksijoiden
merkittävin pyhiinvaelluskohde.
Rajojen etsimistä ja kaveruutta
Mikä saa ihmiset lähtemään mukaan kilpailuihin, joissa ei ainakaan ulkopuolisen silmin
ole mitään järkeä? Miksi monet ovat valmiita
piinaamaan itseään pitkissä harjoituksissa
selvitäkseen suuresta haasteesta?
Inhimillisen suorituskyvyn rajoja mittaavia
– ja usein myös niitä siirtäviä – kestävyyssuorituksia on tehty vuosisatojen ajan. Niihin
ovat ryhtyneet aiemmin vain harvalukuiset
seikkailijat ja poikkeusyksilöt. Kunnianhimo
ja halu saavuttaa jotain ainutlaatuista
Ultramatkoilla jo pelkkä maaliin asti selviytyminen on kunnioitettava suoritus.
ovat ajaneet näitä aikansa sankareita yhä
pidemmälle.
kilpailua kuumissa ja karuissa olosuhteissa yhtenä
Nykyisin rankkojen ultrajuoksujen, päiviä kestävien
kaikkien aikojen vaikeimmista haasteista.
pyöräilykilpailujen ja vaativien seikkailukisojen lähtöviiMarathon des Sables (www.darbaroud.com) on yksi
voilla näkee yhä enemmän aivan tavallisia ihmisiä, joille
tunnetuimpia ultrajuoksuja. Yhteensä 254 kilometrin matoman lajin standardimatkat eivät enää riitä.
ka Etelä-Marokossa halki Saharan kuuluisan autiomaan
Nykypäivän “seikkailijoiden” tavoitteena ei niinkään ole
taitetaan kuuden päivän aikana. Pisin etappi kisassa on
päästä tempauksillaan historiankirjoihin, vaan enemmän91 kilometriä.
kin kokea ainutlaatuisia elämyksiä ja haastaa omat rajanPatrouille des Glaciers (www.pdg.ch) on yksi perinteiksa – niin fyysiset kuin psyykkisetkin.
käimmistä kestävyyskilpailuista. Se järjestettiin ensimVaikka ultramatkojen urheilussa onkin kyse hyvin
mäistä kertaa jo vuonna 1943 sveitsiläisten vuoristohenkilökohtaisista ja usein itsekkäistäkin motiiveista, on
sotilaiden testinä. Nykyisin kilpailuun otetaan mukaan
pitkissä kilpailuissa piirteitä, jotka lyhyemmistä joskus
myös siviilijoukkueita. Kolmihenkisten partioiden täytyy
puuttuvat. Yhteishenki kilpailijoiden keskuudessa on
edetä suksilla 53 kilometrin matka Zermattista Verbieriin.
yleensä erinomainen. Vaativan reitin, pitkän matkan ja
Korkeusmetrejä urakassa on yhteensä 4 000.
oman väsymyksen voittaminen on useimmille tärkeämpää
Manhattan Island Marathon Swim (www.nycswim.org)
kuin kilpakumppaneiden kukistaminen. Kirjoittamaton
on 45 kilometrin pituinen uintikilpailu New Yorkin ydinsääntö on, että kaveria autetaan matkan varrella aina,
keskustan ympäri. Noin 18-asteinen vesi, kova aallokko ja
kun siihen on tarvetta.
vilkas veneliikenne asettavat lisähaasteita pitkälle uintiHyvin usein kisaajat unohtavat kamppailun sijoituksista
retkelle. Aivan kokemattomien uimareiden ei kannata
ja ylittävät maaliviivan yhdessä, käsi kädessä.
mukaan lähteä, sillä suorituksen maksimiaika on 9 tuntia
Joillakin ultramatkojen urheilijoilla kestävyydestä on
30 minuuttia.
myös tullut tietyllä tavalla filosofia tai elämäntapa – jopa
Spartathlon (www.spartathlon.gr) on pakko nostaa
uskonto. Esimerkiksi New Yorkin Queensissä juostava
esille, kun puhutaan maratonia pidemmistä juoksukilpaimaailman pisimmäksi kilpailuksikin tituleerattu Sri
luista. Ateenasta Spartaan kulkeva kisareitti noudattaa
Chinmoy Self Transcendence -juoksu (3100.srichinmoyraces.org) kerää lähtöviivalleen osallistujia, joiden harjoitusohjelma koostuu juoksulenkkeilyn lisäksi myös mietiskelystä. 5 000 kilometrin pituisen juoksun vaativa, lähes
kaksi kuukautta samaa korttelia kiertävä kilpailu sujuukin
varmasti helpommin, kun on tasapainossa itsensä ja
ympäristönsä kanssa.
Ja siitähän ultrapitkissä suorituksissa yleensä
on kyse.
Nykypäivän seikkailijoiden
tavoitteena on kokea
ainutlaatuisia elämyksiä
ja haastaa omat rajansa.
20 ||
3.2010
Creek
FIT AND PERFORMANCE
Rain ride +: lightweight packable Gore-Tex® Paclite® fabric, sealed seams, maximum rain protection
with 15000 mm watercolumn.
Clima Vent: strategically placed zipped vents offer maximum cooling and moisture vapor evacuation while cycling.
Pak Back: zipped expandable back that allows the rider to protect a small pack underneath the jacket,
includes a front H²0 tube port.
www.mavic.com
Vuoropuhelua
kasvotusten
Yritysten osallistuminen sosiaaliseen mediaan herättää paljon kysymyksiä ja
epävarmuutta. Huolet ovat kuitenkin turhia. ”Kyseessä on vain puskaradio 2.0”,
rohkaisee Salomonin brändijohtaja Niclas Bornling. Antti Laiho t Mika Soikkeli
F
S
alomonilla sosiaalista mediaa ei nähdä uutena,
outona peikkona. Sen ympärillä leijuvaa mystiikkaa
pyritään monin tavoin vähentämään. Niclas
Bornlingin mielestä sosiaalisessa mediassa on lopulta
kyse ihmisten kohtaamisesta, vaikka tapaamisia onkin
paljon ja kaikki tapahtuu todella nopeasti.
Sosiaalinen media on Salomonilla osana suurempaa
kokonaisuutta, jota kutsutaan yhteisömarkkinoinniksi.
Siinä kontekstissa sosiaalinen media on tärkeä työkalu,
mutta ei kaikki kaikessa.
Yhteisömarkkinoinnissa keskeisessä roolissa ovat alan
erikoisliikkeet, alan perinteinen media sekä ruohonjuuritason kohtaamiset. Kaupassa työskentelevät myyjät ovat
oman alueensa mielipidevaikuttajia ja siten brändille
22 ||
3.2010
tärkeitä. Tärkeää on myös näkyä alan perinteisissä
medioissa, kuten lehdissä, verkkosivuilla ja elokuvissa.
On tärkeää olla läsnä myös siellä, missä ihmiset kohtaavat
ja todella harrastavat tai keskustelevat harrastuksestaan.
Brändille kasvot
Ruohonjuuritason kohtaamisia varten Salomon on kouluttanut yhteisövaikuttajia, jotka toimivat brändin edustajina
sekä verkossa että kasvokkain ihmisten kanssa. He tunnustelevat ihmisten mielipiteitä ja haistelevat trendejä,
mutta antavat myös brändille kasvot.
”Et voi vain soittaa jollekin ja pyytää häntä toimimaan
Salomonin yhteisövaikuttajana. Hänet pitää ensin kouluttaa ja yhteistyötä varten pitää rakentaa kunnollinen
raportointijärjestelmä”, Bornling sanoo.
Yhteisövaikuttajat seuraavat alalla käytävää keskustelua ja trendejä. Tarvittaessa he myös osallistuvat keskusteluun ja raportoivat havainnoistaan ja tekemisistään
Salomonille.
Salomonilla on vapaalaskun ja maastojuoksun yhteisövaikuttajia Ranskassa, Iso-Britanniassa, Pohjois-Amerikassa, Kanadassa, Saksassa, Itävallassa, Suomessa,
Tanskassa ja Ruotsissa. Lähiaikoina laji- ja maavalikoimat
tulevat laajenemaan entisestään.
”Suora raportointi pääkonttoriin on edelleen tärkeää,
sillä muuten menetämme tuntuman siihen, mitä todella
tapahtuu”, Bornling sanoo.
Eri maiden päivittäisiin asioihin ei silti ole mahdollista
puuttua. Pääkonttorista Ranskasta käsin enemmänkin
ohjataan ja sparrataan yksittäisten maiden toimintaa.
Tarinan tärkeys
Nykyään kaikki puhuvat sisällön luomisesta ja levittämisestä. Niin myös Salomonilla. Ei ole kuitenkaan yhdentekevää, mitä asiakkaille tarjoaa, vaan sisällön pitää aina
olla olennaista, ainutlaatuista ja kiinnostavaa.
”Enää ei riitä, että verkkoon syöttää hienonnäköisiä
lasketteluelokuvia. Sellaisia tekee aivan liian moni. Sisällön pitää kertoa todellista tarinaa”, Bornling sanoo.
Salomon on sisällöntuotannossaan keskittynyt kahteen
lajiin. Vapaalaskijoille on jo kolmen kauden ajan tuotettu
Salomon Freeski TV:tä. Maastojuoksijoille on suunnattu
katalonialaisen vuoristojuoksutähden Kilian Jornetin
ympärille rakennettu Kilian’s Quest.
Salomon Freeski TV on osoittautunut huippusuosituksi.
Vuosittain sen kahtakymmentä jaksoa katsoo noin kolme
miljoonaa ihmistä.
”Freeski TV on suuri menestys, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta se on myös erittäin kallis.”
Ihmiset usein ajattelevat, että sosiaalisen median
myötä ei enää tarvitse ostaa mediatilaa tai sponsoroida
urheilijoita. He ajattelevat, että riittää, kun palkkaa jonkun
kirjoittamaan Facebook-päivityksiä. Niclas Bornling
kumoaa nopeasti tämän uskomuksen.
”Todennäköisesti sosiaalinen media tulee yhtä kalliiksi
tai jopa kalliimmaksi kuin perinteinen markkinointi.”
Markkinointi sosiaalisessa mediassa vaatii paljon työvoimaa, eikä läheskään kaikkea, ainakaan projektin johtoa,
voida ulkoistaa.
Uutta oppimassa
”Sisällöntuotanto ja jakelu ovat kuitenkin edelleen perinteistä push-markkinointia. Me haluamme luoda pullmarkkinointia ja käynnistää vuoropuhelun asiakkaidemme
kanssa”, Bornling sanoo. Hän on tyytyväinen siihen, että
Salomonin yhteisövaikuttajat ovat päivittäin vuorovaikutuksessa todellisten asiakkaiden kanssa.
Yhteisöllisyyden yksi haaste on tietää mitä kaikella
informaatiolla tehdään. Tätä asiakkailta saatavaa palautetta voidaan kutsua crowdsourcingiksi, yhteisöosallisuu-
Atomic haluaa
olla valmis
Atomicin brändiviestintäjohtaja Ulrike
Hartinger uskoo, että sosiaalisen
median avoimuus tekee brändinhallinnasta sosiaalisessa mediassa monimutkaista. Sosiaalisessa mediassa
kyse ei ole vain läsnäolosta, vaan
osallistumisesta.
”Käyttäjät ovat todella kriittisiä.
Jos et ole valmis tähän avoimeen viestintään, älä edes yritä sitä”, Hartinger
sanoo.
Atomic lanseeraa lähiaikoina oman
sosiaalisen median ratkaisunsa, johon
olennaisena osana liittyy kansainvälinen Atomic-lähettiläiden verkosto.
Tämä A-Team alkaa rakentaa Atomicin
online-yhteisöä.
Sosiaalinen media nähdään Atomicilla äärimmäisen tärkeänä osana
markkinointia. Puskaradion voimaa ei
sovi aliarvioida, sillä ihmiset jakavat
kokemuksiaan mieluusti. Etenkin negatiiviset kokemukset leviävät laajalle.
”Brändin on oltava valmis kohtaamaan sosiaalisen median haasteet.
Sosiaalisessa mediassa onkin tärkeämpää olla paras eikä ensimmäinen”,
Hartinger sanoo.
deksi. Salomon ei vielä tee yhteisöllistä tuotekehitystä,
mutta sen tarjoamia mahdollisuuksia pohditaan.
Yhteisöllisyys yrityksen markkinoinnissa ei ole vain kiva
pikku juttu, vaan se on otettava kaikin puolin vakavasti.
”Kiva voi äkkiä muuttua rumaksi ja sosiaalinen media
vaaralliseksi välineeksi”, Bornling varoittaa.
”Me olemme tässä asiassa vielä aloittelijoita. Mutta
olemme tämän myös tiedostaneet. Kun meillä on oikeat
työkalut harjoitella ja erehtyä, voimme oppia.”
Suunto rakensi oman yhteisön
Toinenkin Amer Sportsin brändi, Suunto, on sukeltanut
syvälle sosiaalisen median syövereihin. Facebookin,
Twitterin ja Youtuben kaltaiset peruspalvelut urheilutietokoneita valmistava yritys on ottanut haltuun jo aiemmin,
mutta kokonaan uudelle tasolle Suunnon sosiaalisuus
meni toukokuussa oman Movescount-palvelun myötä.
Movescount.com-liikuntayhteisössä kuntoilijat ja
liikunnan harrastajat ympäri maailmaa voivat jakaa
kokemuksiaan toisten liikkujien kanssa.
Sivuston analyysityökalujen avulla voi myös
tarkastella omia harjoituksiaan ja yhteenvetojen avulla
oivaltaa, miten omaa treenaamista kannattaisi kehittää.
Suunnon urheilutietokoneet keräävät valtavan määrän
dataa, jota Movescountin avulla voi jakaa verkossa. Jaet-
→
3.2010 || 23
Mavic etenee
maltilla
Mavic käyttää sosiaalista mediaa vahvistaakseen brändin ja sen asiakkaiden
yhteistä intohimoa pyöräilyyn. Viestintä
ei määrällisesti ole kovin suurta, mutta
se on kuitenkin säännöllistä.
”Pyrimme maksimoimaan sisällön
laadun. Emme halua välittää huonolaatuista sisältöä tai suoria myyntiviestejä”, Mavicin lehdistösuhteista vastaava
Michel Lethenet sanoo. Lethenet luottaa siihen, että asiakkaatkin levittävät
aktiivisesti laadukasta sisältöä.
Mavic rakentaa sosiaalisen median
verkostoaan maltilla, jotta se voi välttää
vahvaa brändiä mahdollisesti vahingoittavat virheet. Parhaillaan Mavicilla
selvitetään miten rekrytoida lajia tuntevia vaikuttajia käymään vuoropuhelua
yrityksen asiakkaiden kanssa
Jo nyt, ilman omia vaikuttajiakin,
verkkokeskustelu on ollut Mavicille
suosiollista.
”Meidät on yllättänyt etenkin verkon
itsesääntely, jossa fanit ovat ohjanneet
keskustelun kulkua ja puuttuneet asiattomiin kommentteihin ilman meidän
väliintuloamme.”
Arc’teryx
ottaa oppia
asiakkaistaan
Arc’teryxille sosiaalinen media on
kehittynyt keskeiseksi viestintäkanavaksi. Facebookin, Twitterin, Youtuben,
Vimeon ja yhtiön omien sivujen kautta
kerrotaan tapahtumista, tuoteuutuuksista, palkinnoista ja Arc’teryx-urheilijoiden kuulumisista.
”Meillä on myös videokirjasto, jossa
on sekä teknisen tuen videoita että
filmejä urheilijoidemme seikkailuista”,
kertoo Arc’teryxin brändimarkkinoinnin
johtaja Tom Duguid.
Erityisen hyväksi asiaksi Duguid
kokee tämän tyyppisen viestinnän
mitattavuuden.
”Näemme helposti esimerkiksi
kuinka moni on katsonut jonkin tietyn
videon. Näin opimme ymmärtämään
asiakkaitamme paremmin. Välillä se,
minkälaisesta sisällöstä asiakkaamme
nauttivat, on yllättänyt meidät.”
Arc’teryx pitäytyi sisällyttämästä
sosiaalista mediaa strategiaansa kunnes sillä oli siihen riittävät resurssit.
”Uskomme, että ellei sisältöä päivitetä tarpeeksi ja ellei se ole ajankohtaista, ihmiset lopettavat seuraamisen.”
24 ||
3.2010
tuja liikuntakokemuksia voi helposti höystää valokuvilla,
videoilla ja kartoilla.
”Muutamalla klikkauksella teet yksittäisestä suorituksesta mielenkiintoisen ja rikkaan. Informaatiota voi löytää
todella paljon”, sanoo Suunnon digitaalisen markkinoinnin
päällikkö Janne Kallio.
Ensimmäisen kuukauden aikana palvelu keräsi viisituhatta rekisteröitynyttä käyttäjää ilman ainoatakaan
maksettua mainosta.
”Ihmiset luovat palvelulle näkyvyyden”, Kallio jatkaa.
Ei tuote edellä
Käyttäjien Movescount-palveluun syöttämiä kokemuksia
linkitetään ja jaetaan yhteisöllisten verkkopalveluiden,
kuten Facebookin ja Twitterin kautta.
Erinomainen esimerkki linkityksen tärkeästä merkityksestä on espanjalainen triathlonisti Josef Ajram. Ajramin kirjoittaman blogin kautta Movescountiin on tullut
tuhansia kävijöitä tutustumaan hänen suorituksiinsa ja
harjoitteluunsa.
Suunto ei ole kehittänyt verkkopalveluaan tuotelähtöisesti. Suunnossa uskotaan, että ihmisiä kiinnostavat
ennen muuta elämykset, joiden toteuttamisessa Suunnon
laitteet auttavat.
Hyvä esimerkki tästä ovat Suunnon Youtube-videot.
Esimerkiksi videota, jossa kerrotaan sveitsiläiskiipeilijä
Ueli Steckin ennätysnopeista nousuista Eigerille, Matterhornille ja Grandes Jorassesille, on käyty katsomassa
kymmeniä tuhansia kertoja.
”Mainosmainen materiaali ei lyö siellä läpi. Sosiaalisessa mediassa ollaan kiinnostuneita sisällöstä. Laite
ei silloin ole keskiössä, mutta sisältö kuitenkin tukee
Suunto-brändiä”, Kallio selittää.
”Ihmiset ovat joka tapauksessa sosiaalisessa mediassa. Vaikka me emme tekisi mitään, siellä puhuttaisiin
Suunnosta. Mehän emme voi sitä estää tai kontrolloida.
Haluamme luoda urheilusta innostuneille uusia tapoja
uudenlaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen.”
Sisältöä yhteisön ehdoilla
Yhteisöllisyydessä piilee myös Movescountin vahvuus.
Kuka tahansa voi tarkastella ja kommentoida toisten kokemuksia, reittejä tai harjoitusohjelmia. Niinpä käyttäjä voi
Movescountissa luoda oman treeniohjelman ja saada siitä
palautetta yhteisöltä ja näin kehittää sitä. Tai sitten hän voi
etsiä itselleen sopivan, suositun harjoitusohjelman, jota
alkaa noudattaa.
”Jos jokin ohjelma on otettu käyttöön satoja kertoja,
sen täytyy olla hyvä ja kiinnostava”, Kallio sanoo.
Ohjelman toimivuus rakentuu jäsenten yhteisöllisyyden
varaan.
”Toki voisimme rakentaa palveluun robotin ohjaamaan
harjoittelua, mutta se olisi vaarallista. Nyt Suunto ei päätä, mikä on itse kullekin sopivin harjoitusohjelma, vaan
yhteisön annetaan rakentaa se itse.”
Wilson lähestyy kuluttajia
suoraan
Wilsonin liiketoiminnoista näkyvin sosiaalisessa
mediassa on sen Mailapelit -liiketoiminta-alue. Siellä
on vuoden 2009 alusta lähtien työskennelty voimakkaasti vankan läsnäolon saamiseksi Facebookiin ja
Twitteriin ja näin suoran yhteyden luomiseksi
kuluttajiin.
Mailapelien toimitusjohtajan Jon Muirin mukaan
siirtyminen verkkomarkkinointiin ei ole ainoastaan
kustannustehokasta, mittareilla seurattavissa olevaa
toimintaa. Se on myös selkeä esimerkki siitä, miten
brändit jatkossa muodostavat suoran yhteyden kuluttajiin ympäri maailmaa.
”On toki mukava tietää, kuinka paljon faneja ja seuraajia meillä on. Varsinainen tavoitteemme on kuitenkin
rakentaa sellaisia alustoja, jotka mahdollistavat suoran
kanssakäymisen kuluttajien kanssa sekä laajempien,
urheilulajiimme ja brändiimme liittyvien verkkoyhteisöjen luomisen ja tukemisen”, Muir kertoo.
Sosiaalisen median parissa tapahtuvasta päivittäisestä kehityksestä Wilsonilla vastaa Tracy Singian. Hän
käyttää suuren osan ajastaan ja energiastaan sisällöntuotantoon sosiaalisessa mediassa.
Facebook on Wilsonin sosiaalisen mediaviestinnän
keskipiste, joka tarjoaa ajantasaista tietoa pelaajista,
kilpailuista ja tuotteista. Singianin mukaan Wilsonin
tähtipelaajat kiinnostavat, ja heidän avullaan kuluttajat
löytävät myös Wilsonin ja sen tuotteet. Vaikka huippupelaajat ovat näkyvimmässä roolissa, ovat myös uuden
sukupolven nuoret lupaukset jo kasvattaneet suosiotaan verkossa.
Wilsonin tenniksellä on pian jo 75 000 Facebookystävää. Määrä on kolminkertainen mihin tahansa kilpailijaan verrattuna. Koska Facebookin käyttäjistä yli
80 prosenttia asuu Yhdysvaltojen ulkopuolella, sen tuoma markkinointiulottuvuus on kustannuksiinsa nähden
todella laaja. Ja koska Wilsonin Facebook-toiminta
antaa suoran yhteyden palvelun käyttäjien keskinäiseen
viestintään, siitä on nopeasti kasvamassa kanava, joka
luo tennisfaneille maailmanlaajuisen verkkoyhteisön.
Muirin mukaan vertaisryhmäsuositukset ja muiden
kokemusten lukeminen sijoittuvat kuluttajien arvoasteikolla tällä hetkellä ensimmäiselle ja toiselle sijalle
ostopäätöksiä tehdessä.
”Kuluttajat käyttävät aktiivisesti sosiaalista mediaa
hakiessaan tietoa brändituotteista. Brändi, joka laiminlyö sosiaalisen median kautta tapahtuvan vaikuttamisen mahdollisuuden, on verkossa merkityksetön ja
saattaa menettää todellisia mahdollisuuksia”,
Muir sanoo.
”Kyse on suorasta yhteydestä ja sitä tukevasta
luottamuksesta. Wilson on rakentamassa kestävää
luottamusta ja kosketuspintaa kuluttajiin. Luottamus
taas johtaa tuotteen ostamiseen.”
Wilsonin tenniksen Twitter-aloite on vieläkin
uudempi tapa hyödyntää sosiaalista mediaa. Yli 7 000
tweettaajaa muodostavat suuremman tweettaajaryhmän kuin yhdelläkään mailapelivarustealalla
toimivalla kilpailijalla.
Muir katsoo Twitterin olevan Facebookin ohella
pääasiallinen mobiilipalvelu, jonka avulla kuluttajat
tavoittaa parhaiten. Useimmat Twitter-käyttäjät käyttävät palvelua älypuhelinten välityksellä päivittäin, tai
jopa tunneittain ennen vierailua Facebookissa tai
mahdollisuutta nopeaan nettiyhteyteen, jonka avulla
voi tarkastella laajempia sisältöjä.
Twitterissä Singian keskittyy Wilsonin sponsoroimien pelaajien turnaustulosten reaaliaikaiseen päivittämiseen sekä pelaajien Twitter-viestien seuraamiseen
ja niihin vastaamiseen. Wilson käyttää Twitteriä myös
tiedottaakseen kuluttajille uusista videoista, tuotteista
ja kulissien takaisista tapahtumista.
Hyvä esimerkki viimeaikaisesta tweettauksesta oli
Roger Federerin Facebook-sivuille tweetattu linkki
(Federerillä on kolme miljoonaa seuraajaa), jossa hän
tähditti Wilsonin uutta, kuluneena kesänä lanseerattua
mainosta.
Wilsonin tennis löytyy myös YouTubesta. Suorana
lähetetyt pelaajahaastattelut saadaan fanien ja kuluttajien ulottuville Ustreamin avulla.
Muir toivoo voivansa kasvattaa epävirallisen videosisällön luomisen osuutta. Myös mahdollisuus käyttää
verkossa esitettäviä videoita tarinoiden säännölliseen
kertomiseen on Muirin toivelistalla. Tavoitteena on
antaa kuluttajille mahdollisuus saada kontakti sekä
brändiin että sen taustalla toimiviin ihmisiin.
”Onnistunut verkkoläsnäolo on vahvasti sisältöön
nojautuvaa ja vaatii päivittäistä työtä. Sisällön tuoreuden ja jatkuvan päivittämisen varmistaminen tuleekin
olemaan haasteellista myös jatkossa. Kaksi työn alla
olevaa painopistettä ovat hakukoneoptimoinnissa
käytettävät avainsanat ja sosiaalisen median luoman
kaupallisen hyödyn optimointi.”
Jatkossa Muir haluaa sosiaalisen median kehittyvän
yhdeksi Wilsonin tenniksen tärkeimmistä ”go-to-market” -strategian osatekijöistä. Vaikka Wilson on tällä
alueella jo johtavassa asemassa, Muir myöntää sosiaalisen median olevan edelleen kehittyvä voima, jota
Wilson opettelee hyödyntämään jatkuvasti paremmin.
3.2010 || 25
KILIANIN JALANJÄLJILLÄ
Kesäkuussa Kilian Jornet juoksi 696 kilometriä Pyreneiden vuoriston
yli helposti ja vaivattomasti kuin henkäys raikasta ilmaa. Mukana seurasi
22 fania, jotka valittiin yli 1 000 hakijan joukosta. F George Semler t Salomon
26 ||
3.2010
A
ndorran Pas de la Casassa 22-vuotiasta Kilian
Jornetia odottaa 22 kokenutta maastojuoksijaa,
joista monet ovat voittaneet mestaruuksia ja rikkoneet ennätyksiä.
Viisi päivää aiemmin Kilian starttasi Biskajanlahden
Cabo de Higuer -majakalta Atlantin valtameren rannalta
696 kilometrin matkalleen kohti itää yli Pyreneiden vuorijonon. Nämä 22 onnekasta valittiin niiden yli 1 000 hakijan
joukosta, jotka vastasivat Salomon Running -sivuston
ilmoitukseen, jossa kysyttiin: ”Kuka haluaa juosta Kilianin
kanssa?”
Vihdoin 45 minuutin odottelun jälkeen Kilian saapuu
laskettelukeskuksen ruohon peittämälle ylärinteelle. Läsnäolijat puhkeavat suosionosoituksiin, joista ei tahdo tulla
loppua. Kilian, joka hämmentävällä tavalla muistuttaa
vuorivuohta, jonka hän taatusti karistaisi kannoiltaan,
ottaa saamansa huomion vastaan ujosti. Ryhmä asettuu
valokuvattavaksi, ja Kilian ottaa vaatimattomasti paikan
takarivin vasemmasta reunasta. Klik. ”Seuraavaksi Kilian
keskelle”, vaatii Salomonin virallinen valokuvaaja Stephan
Repke. Kaikki nauravat ja nuhtelevat leikkimielisesti
Kiliania siitä, että hän on… vain oma itsensä. Kuvaamisen
jälkeen Kilian nauttii kulauksen vettä ja muutaman karkin.
Sitten hän jatkaa matkaansa tavallista vauhtiaan, joka on
reipasta, mutta ei hengästyttävän lujaa.
”Miksi sinä ilmoittauduit halukkaaksi juoksemaan
Kilianin kanssa?”, toimittaja kysyi Espanjan Valenciasta
kotoisin olevalta 46-vuotiaalta Santiago Alvarruizilta. Hieman varautuneenoloinen Alvarruiz, joka on pienikokoinen
ja kevytrakenteinen, näytti ihmettelevän kysymystä. ”Hän
on idolini. On tietenkin suuri kunnia päästä juoksemaan
Kilianin kanssa. Sehän on unelmien täyttymys!”
Kuljeksija
Kolme vuotta sitten Alvarruiz ei ollut kuullutkaan Kilian
Jornet’sta. Maastojuoksijat ja ultrapitkien vuoristomatkojen juoksijat eri puolilla maailmaa kiinnittivät huomiota
Kilianiin, kun tämä voitti ensimmäisen UTMB- eli UltraTrail Montblanc kilpailunsa vuonna 2008. Salomonilla
projektipäällikkönä ja jalkinesuunnittelijana työskentelevä
Patrick Leick muistaa, kuinka silloin vain 20-vuotias Kilian
kertoi juoksevansa 21 tuntia kestävän Montblanc-kilpailun. ”Kilian ilmoitti haluavansa osallistua kilpailuun, ja
lisäksi hän sanoi voittavansa sen. Olin jokseenkin yllättynyt hänen itsevarmuudestaan, koska Kilian on yleensä
hyvin ujo ja vaatimaton nuori mies. Se ei silti kuulostanut
ylimielisyydeltä. Hän ikään kuin vain totesi asian faktana.”
Kilianin kuudennen päivän reitin viimeiset 45 kilometriä
veivät ylitse Col de Puymorens -vuoren sekä ohitse Les
Bouillouses’n järvien ja mäntymetsien. 2 921 metriä korkea
Pic Carlit oli vielä lumen peitossa ja mahdoton ylittää
jalan. Matkan päätepiste oli Kilianin nykyinen kotipaikka,
Ranskan Font Romeu. Siellä hän opiskelee liikuntatieteitä
Ranskan kansallisessa urheiluakatemiassa, joka on
erikoistunut korkeissa ilmanaloissa harjoitteluun.
Vaikuttaa siltä kuin Kilian liitelisi ylitse Pyreneiden kuin
henkäys raikasta vuoristoilmaa; eikä kukaan koskaan
arvaa, mistä hän minäkin hetkenä putkahtaa esiin. Joan
Solà Barcelonan Salomonista sanoo: ”Hän on ennalta
arvaamaton. Jos hän huomaa jotakin kiinnostavaa, hän
juoksee katsomaan. Hän ilmestyy jatkuvasti paikkoihin,
joihin emme häntä odota. Usein hän etsii entistä komeampia maisemia ja kauniimpia reittejä sekä entistä enemmän
kiinnostavaa nähtävää. Hän ei juokse suoraviivaisesti; hän
vaeltelee, syö vuoristokasvien antimia, juo lähteistä ja
putouksista, kokee aistein kaiken mahdollisen matkansa
varrella. Lake Tahoe -juoksussa hän eksyi tunniksi väärälle polulle, mutta rikkoi silti ennätyksen kahdeksalla tunnilla. ’Mitä enemmän kilometrejä, sitä hauskempaa’, Kilian
itse totesi.”
20 kilometrin koulumatka
Salomon Santiveri Outdoor Team -ryhmä teki paljon töitä
ja huolehti monista asioista sillä aikaa, kun Kilian eteni
Pyreneillä. Eksyttyään sankkaan sumuun Baskimaalla
Kilian oli päivän myöhässä aikataulusta saapuessaan Font
Romeun kylään. Suunnittelusta ja järjestelyistä vastanneella Greg Vollet’lla oli täysi työ pysyä juoksijan edellä
ja etsiä reitiltä risteyksiä ja sopivia kohtia, joissa tarjota
juoksijalle vettä ja ravintoa ennen kiirehtimistä seuraavaan kohtaamispaikkaan.
”Kilian on hieman kuin kameli”, selittää Vollet, ”hän
tarvitsee hyvin vähän vettä juostessaan, eikä hän juurikaan syö mitään. On kuin hän saisi voimansa vuorilta ja
ympäristöstään. Sitä ei kukaan oikein voi ymmärtää.”
Kilian on kotoisin pohjoisen Katalonian Cerdanyan
laaksossa Martinetin kylän yläpuolella sijaitsevasta Lles
de Cerdanyan kylästä, jossa sijaitsee myös tunnettu
maastohiihtokeskus. Hänen äitinsä Nuria Burgada on
maastohiihtäjä ja opettaja. Nuria patikoi ja hiihtää kaukai-
→
22 juoksuun valittua fania sekä Kilianin taustajoukot tapasivat juoksijan
Pas de la Casassa.
3.2010 || 27
siin kyliin opettamaan lapsia, jotka eivät pääse alhaalla
laakson pohjalla sijaitseviin kouluihin. Kilian asui ylhäällä
kylässä vuoristomajoitusta tarjoavan Cap de Recin alueella ja kulki jo vuoden ikäisenä vuoristopolkuja, joiden varsilla oli jopa 100 metrin pystysuoria pudotuksia. Kolmevuotiaana hän kiipesi 3 000 metriä korkeiden vuorten
huipuille yhdessä vanhempiensa kanssa. Kun Kilian oli
yhdeksänvuotias, hän patikoi perheensä kanssa ensim-
”Kilian tarvitsee hyvin vähän
vettä juostessaan, eikä hän
syö juuri mitään. On kuin
hän saisi voimansa vuorilta.”
28 ||
3.2010
mäistä kertaa yli Pyreneiden vuorijonon Atlantin rannikolta Välimerelle. Kilianille ja hänen sisarelleen Nailalle vuoret olivat heidän leikkikenttänsä; he saivat juosta vapaasti
ja heitä kannustettiin kulkemaan avojaloin. 20 kilometrin
koulumatka hiihtäen tai kävellen oli heille aivan tavallinen.
Vuosien myötä Kilianin seikkailut muuttuivat aina vain
haastavammiksi. Kymmenvuotiaana Kilian päätti pyöräillä
kolmen maan rajat ylittävän 150 kilometrin matkan Lles de
Cerdanyasta länteen La Seu d’Urgellin kylän läpi pohjoiseen halki Andorran ja takaisin Ranskan Puymorensin
solan kautta. ”Ei siinä ollut mitään kummallista”, selittää
Kilian. ”Olin aina halunnut tehdä sen, joten lähdin vain
matkaan.”
Kyseisenä iltapäivänä Nuria Burgada sai puhelinsoiton
Ranskan santarmilta. Satoi lunta, ja poliisi oli pysäyttänyt
Kilianin Puymorensilla lähellä Pic Carlit -vuorta. ”Oli
ymmärrettävää, että äitini oli hiukan huolissaan, koska
hän ei tiennyt, missä olin. Kuultuaan, että olin liikkeellä
polkupyörällä enkä kovin kaukana kotoa [Puymorens
sijaitsee yli 40 kilometrin päässä Lles de Cerdanyasta],
hän ilmoitti, että saan jatkaa matkaa.”
Nuria tuli siihen tulokseen, että Kilian tarvitsi uusia
haasteita, joihin purkaa pohjatonta energiaansa. Kilianin
ollessa 12 Nuria ilmoitti tämän paikallisen hiihtokeskuksen järjestämälle kurssille oppimaan lisää taitoja ja
kurinalaisuutta.
Ainutlaatuiset fyysiset ominaisuudet
Pokaaleja sekä hiihtovaelluksissa että maastojuoksussa
voittaneen Kilianin fyysinen profiili on hämmästyttävä:
171 cm, 56 kg, kehon rasvaprosentti 8, hapenottokyky
85 ml/kg/min, keuhkojen tilavuus 5,3 litraa, maksimisyke
203 lyöntiä minuutissa, leposyke 36 lyöntiä minuutissa ja
anaerobinen kynnys 190 lyöntiä minuutissa.
Hämmästyttävät tulokset eivät lopu siihen: 2,45 min/
km, 12 km/h nousun ollessa 22 prosenttia, kyky pitää syke
180:ssä 3−4 tunnin ajan, punaisten verisolujen määrä
lähes 50 prosenttia, kun määrä tavallisesti on 36−45
prosenttia. Ruokavalio: kalaa ja kananmunia, hyvin vähän
lihaa; unta 7−8 tuntia yössä, noin 300 päivää vuodessa
oleskelua yli 1 500 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella.
Silti nämäkään tiedot eivät täysin selitä Kilianin ainutlaatuisia kykyjä ja ominaisuuksia. Uusiseelantilaisen Anna
Frostin mukaan Kilianin juoksu ”…on kuin itselläni kävely.
Hän puhuu, keskustelee ja toimii järkevästi. Hänen aivonsa toimivat loogisesti. On kuin hän olisi pitkällä kävelyllä.
Hän näyttää kestävän rajattomasti fyysistä rasitusta.”
Santiago Alvarruiz kuvailee samankaltaisesti: ”Ensimmäiseksi tulee mieleen, että juokseminen on hyvin, hyvin
helppoa. Yhtä helppoa kuin hän istuisi ja antaisi maaseudun lipua ohitseen tai kävelisi hiukan puistossa. Vasta
numerot paljastavat, ettei asia olekaan aivan näin −
kahdeksan päivää yhtäjaksoisesti, 12−15 tuntia päivässä,
halki lumisten tasankojen ja purojen varsien. Kovin moni
ihminen ei pysty samaan, ehkäpä jopa ainoastaan Kilian.”
”Juostessamme hän osoitti vuorivuohien laumaa ja
totesi jotakuinkin niin, että tuollaista on se todellinen vuoristojuoksu, ja olin havaitsevinani äänessä pientä kateutta.
Hän katseli laumaa kunnioittavasti ja pitkään.”
Silti kysymyksemme on yhä vastausta vailla: mikä saa
Kilianin juoksemaan? Ja miksi Kilianin juoksemisella on
merkitystä? Kanssajuoksijat ja fanit aistivat Kilianin
humaanin luonteenlaadun − siitä huolimatta, että verratessaan häntä vuorivuoheen, he spekuloivat ääneen
mahtaako Kilian olla ihminen lainkaan.
Christopher McDougallin Born to Run -kirjan mukaan
juoksemisen salaisuus on myötäelämisen taidon ja kilpailuvietin välisessä yhteydessä: ”Hop-intiaaneille juokseminen on eräänlainen rukoilemisen muoto; jokainen askel on
lahja rakkaalle ihmiselle. Vastalahjaksi Suurelta Hengeltä
pyydetään voimaa, joka tekee juoksijan vahvaksi.”
Legendaarinen juoksuvalmentaja Joe Vigil määritteli
lajiin vaadittavaksi luonteenlaaduksi sitkeyden sijaan
jotakin muuta: ”Kyse on myötäelämisestä. Hyvyydestä.
Rakkaudesta.” Kilian on samaa mieltä: ”Vuorta ei tarvitse
valloittaa tai sitä vastaan taistella, koska se on joka
tapauksessa paljon ihmistä voimakkaampi. Vuorta on
yritettävä ymmärtää, sitä on opittava rakastamaan, ja
sen kanssa on juostava. Sen on annettava auttaa.”
Born to Run -kirjan Tarahumara-juoksijoiden tapaan
myös Kilian juoksee hänelle rakkaiden ihmisten ja hänelle
rakkaan Pyreneiden vuorijonon puolesta. Laajemmassa
mielessä hän juoksee ympäristön ja oikeastaan koko
elämän puolesta.
Ei siis ihme, että se näyttää helpolta.
3.2010 || 29
Myyntiä
suoraan kuluttajalle
30 ||
3.2010
Amer Sports jatkaa suoraan kuluttajille
suunnatun myynnin kehittämistä. Yli 140
brändimyymälää saavat marraskuussa
seurakseen ensimmäisen verkkokaupan,
Ranskan salomon.comin. Myös muut brändit
kiihdyttävät myyntiään suoraan kuluttajille.
Tavoitteena on kannattava kasvu.
F Markku Rimpiläinen t Salomon
S
alomonin brändimyymälät ovat olleet viime vuosien
suuria menestystarinoita urheiluvälinebisneksessä. Viidessä vuodessa Salomon loi hyvin menestyvän yli sadan myymälän verkoston. Vain yksi myymälä on
jouduttu sulkemaan.
”Salomon on tehnyt erinomaista työtä kuluneiden
4–5 vuoden aikana. Se on päässyt nykyiselle tasolleen
nopeammin kuin vertailukelpoiset kilpailijat”, sanoo Victor
Duran, joka on maaliskuun alusta lähtien johtanut Amer
Sportsin suoraan kuluttajille suunnattua liiketoimintaa.
Omien brändimyymälöiden rakentamisesta on saatu
paljon oppia. Tärkein opetus on kenties se, että omien
myymälöiden perustaminen on kasvattanut Salomonin
tuotteiden myyntiä myös muissa lähiseudun urheiluliikkeissä.
”Niillä alueilla, joille olemme perustaneet Salomonin
brändimyymälöitä, myyntimme muille vähittäiskaupoille
on kasvanut noin 15 prosenttia”, sanoo Salomonin maailmanlaajuisen vähittäismyynnin johtaja Pascal Clausse.
Itävallan myydyin juoksukenkä
Omien myymälöiden perustaminen on vahvistanut myös
Salomonin brändiä ja kokonaismyyntiä. Kun kuluttajat ovat
päässeet näkemään Salomonin valikoiman koko laajuudessaan juuri sellaisessa ympäristössä kuin Salomon on
halunnut, seuraukset ovat olleet häkellyttävän hyviä.
Itävaltaan perustettiin Euroopan ensimmäisiin kuuluneet brändimyymälät, 15 shop in shopia ja suuri outletmyymälä. Kun kuluttajat pääsivät tutustumaan Salomonin
kenkämallistoon koko laajuudessaan, Salomonista kasvoi
maan myydyin juoksukenkämerkki.
”Itävallassa ymmärrettiin täydellisesti omien myymälöiden merkitys myynnin ja brändin arvon kasvattamiselle”, Clausse sanoo.
Salomonin kokemukset aiotaan nyt hyödyntää täysimittaisesti Amer Sportsin kaikissa brändeissä ja maayhtiöissä. Konsernitasolla työtä vetää Victor Duran.
”Olemme tehneet töitä kaikkien brändien kanssa saadaksemme selville, voisiko suora myynti kuluttajille olla
osa heidän kasvustrategiaansa. Kaikkialla vastaus on ollut
myönteinen. Nyt olemme kehittämässä yksityiskohtaista
suunnitelmaa, jolla varmistamme, että käytössämme on
tarvittavat resurssit. Koska kaikkien brändien tavoite on
sama, voimme nyt hyödyntää yrityksemme kokoa ja edetä
nopeammin, paremmin ja halvemmalla.”
Strategiaan kuuluu kokonaisvaltaisen ja monikanavaisen lähestymistavan kehittäminen.
”Kyse ei ole ainoastaan vähittäismyymälöiden ja
verkkokauppojen avaamisesta. Ympäröimme kuluttajan
Salomonin uusin myymälätyyppi on niin sanottu
compact store, joita on avattu useita eri puolille
maailmaa. Kuvassa uusi Moskovan myymälä.
→
3.2010 || 31
vahvalla brändielämyksellä. Sen jälkeen kuluttaja voi itse
päättää mistä ja miten hän tuotteen hankkii."
Verkkokauppa luo myös vuorovaikutusta
Salomon jatkaa myymäläketjunsa laajentamista. Marraskuussa erilaiset brändimyymälät saavat tuekseen verkkokaupan. Alkuvaiheessa verkkokaupasta saa vaatteita ja
asusteita.
Pascal Clausse pitää varmana, että verkkokauppa ja
brändimyymälät tukevat toisiaan. Esimerkiksi pienissä
compact store -tyyppisissä myymälöissä voi esitellä vain
osan valikoimasta, mutta tietokoneelta kuluttaja voi katsoa mitä muuta on tarjolla ja kenties tilata haluamansa
tuotteet internetin kautta.
”Erilaisten myyntikanavien yhdisteleminen avaa todella
mielenkiintoisia mahdollisuuksia”, Clausse sanoo.
Oma verkkokauppa, digitaalinen mainonta ja näkyvyys
sosiaalisessa mediassa luovat kokonaan uudenlaisen
vuorovaikutustilanteen.
”Tavoitteemme ei ole ainoastaan lähestyä asiakkaitamme verkon kautta, vaan tehdä heistä myyntimiehiämme ja
potentiaalisia tuotekehittäjiä. Salomon on jo rakentanut
hienon vaikuttajien ja kehittäjien verkoston, joka edistää
1 Näkymä Salomonin
tulevan verkkokaupan
sivuilta.
32 ||
3.2010
3 Havainnekuva Salomonin ja Atomicin
uudesta yhteisestä myymälästä ja testiasemasta Söldenissä.
tuotteidemme myyntiä. Myös muilla brändeillä on samanlaiset verkkoyhteisöt. Kun avaamme oman verkkokaupan,
vuorovaikutus- ja ostosmahdollisuudet paranevat entisestään”, Duran sanoo.
Monta syytä myydä suoraan
Amer Sportsin B2C-tiimi luottaa siihen, että uusi strategia
avaa polkuja nopealle kasvulle. Urheiluvälinebisneksestä
löytyy tästä lukuisia esimerkkejä. Lululemon Athletica
aloitti joogatyylisten vaatteiden myynnin hyvin pienessä
mitassa Vancouverissa 90-luvun lopulla. Nyt yhtiöllä on
jo yli 100 myymälää ja menestyvä verkkokauppa. Under
Armour teki aluksi teknisiä alus asuja, nyt myös muita
urheiluvaatteita. Kymmenessä vuodessa sen liikevaihto
on kasvanut nollasta lähes miljardiin dollariin.
Duranin mielestä Amer Sports voi mainiosti käyttää
näitä nopeasti kasvaneita brändejä esikuvina ja vertailukohteina.
”Tutkimustiedot kertovat, että kuluttajat hakevat yhä
vahvempia yhteyksiä arvostamiinsa brändeihin. Vähittäismyynti ja verkkokauppa tarjoavat upeita mahdollisuuksia
todellisten brändiunelmien luomiseen ja kasvun nopeaan
kiihdyttämiseen.”
Sekä Duranin että Claussen mielestä myynti suoraan
kuluttajille on äärimmäisen tärkeää nykypäivän maailmassa.
”Kun myymme suoraan kuluttajille, saamme mahdollisuuden ymmärtää kuluttajia ja erityisesti heidän käyttäytymisessään tapahtuvia muutoksia. Näiden muutosten
havaitseminen on äärimmäisen tärkeää, koska se auttaa
meitä tekemään tuotteita tai palveluja, jotka ovat ainutlaatuisia ja parempia kuin kilpailijoilla”, Duran sanoo.
Toinen tärkeä syy on se, että omat brändimyymälät
kiihdyttävät myynnin kasvua myös perinteisissä jakelukanavissa. Salomonin esimerkki todistaa kiistattomasti,
että malli todella toimii.
”Monet uskovat edelleen, että avaamalla oman myymälän ryhdymme kilpailemaan omien asiakkaidemme
kanssa. Siltä se saattaa aluksi tuntuakin. Kokemus osoittaa kuitenkin selvästi, että oman myymälän avaaminen
lisää tuotteiden kysyntää myös saman alueen muissa
vähittäismyymälöissä. Kun kysyntä alkaa kasvaa ja alueen
muut kauppiaat näkevät, mitä sinulla on todella tarjolla,
he haluavat hypätä mukaan. Lopulta kumpikin osapuoli
voittaa.”
Omat myymälät vahvistavat brändin asemaa myös
ihmisten mielissä ja mielikuvissa.
”Salomonin runsaat 100 myymälää ovat jo luoneet noin
10 miljoonaa uutta kosketuspistettä brändin ja kuluttajien
välillä”, Clausse laskee.
Brändin ja kuluttajan vuorovaikutus on tehokkaimmillaan omissa myymälöissä, joissa tuotteet, tila ja sisustus
on suunniteltu juuri halutulla tavalla. Salomonin myymälä
keskellä suurkaupunkia on kuin pieni pala vuoristoa, jossa
voi melkein tuntea raikkaan tuulen puhaltavan.
”Hyvät vähittäiskauppiaamme osaavat toki kertoa
tarinamme hyvin. Ongelma on vain se, että he kertovat
kaikkien muidenkin tarinaa. Omassa ympäristössämme
me kerromme itse brändin tarinan, emmekä anna muiden
tehdä sitä puolestamme”, Duran sanoo.
Omat myymälät ovat hyödyllisiä myös tuotekehityksessä: niiden avulla voidaan varmistaa, että uusi tuote miellyttää asiakkaita. Myös varsinainen tuotekehitysprosessi
nopeutuu.
-kenkämme
”Toimme jo kehitysvaiheessa uudet
omiin myymälöihimme. Asiakkailta saatu palaute vaikutti
siihen, millaisia kengistä lopulta tuli”, Clausse sanoo.
Omassa hallinnassa olevat myymälät antavat myös
tarkan tiedon siitä, mitkä tuotteet käyvät kaupaksi.
”Nyt saamme tiedot usein liian myöhään. Parhaat
tuotteemme myydään loppuun ja vastaavasti joitain toisia
tuotteita saattaa jäädä varastoon. Vain 5–10 prosentin
muutos hyvin myyvien tuotteiden eduksi saisi aikaan
suuren muutoksen”, Duran sanoo.
Koko tuo voimaa
Yhden brändin myymälä on selkeä konsepti, mutta voiko
samaan myymälään tuoda muiden brändien tuotteita?
”Jokaisen brändin on oltava ainutlaatuinen ja selkeästi
kohdistettu. Ja jokaisen on luotava oma unelmansa, jonka
voimme viedä markkinoille. Jos teemme tämän hyvin,
monia ovia avautuu. Yhden brändin myymälöiden lisäksi
meillä voi olla useamman brändin myymälöitä. Etenemällä tällä tavalla pystymme hyödyntämään yrityksemme
mittakaavaetuja ja kiihdyttämään kasvua”, Duran sanoo.
Kuinka kasvua
kiihdytetään?
Ennen Amer Sportsiin tuloaan Victor Duran on tehnyt
pitkän uran globaalin päivittäistavaroita valmistavan
Procter & Gamblen palveluksessa. Mitä opittavaa
urheiluvälineteollisuudella voisi olla nopearytmisestä
päivittäistavarakaupasta?
”Oikeastaan Procter & Gamblen tapaisilla yrityksillä olisi paljon opittavaa meiltä" Duran naurahtaa.
"Olen nähnyt täällä lyhyessä ajassa uskomattoman
tiiviitä suhteita brändiin. Monet mielipidevaikuttajat ovat
meihin erittäin sitoutuneita. Tämä on antanut mahdollisuuden nousta johtavaan asemaan monessa tuotekategoriassa. Isoilla yrityksillä on tapana luottaa mitattuun
tietoon, mutta monessa tapauksessa ne unohtavat
hekinkilökohtaiseen kokemukseen perustuvan näkemyksen."
"Toisaalta voimme soveltaa käytäntöön joitain heidän periaatteistaan. Uutta liiketoimintaa suunnitellessaan Procter & Gamble käyttää paljon työaikaa saadakseen selville kuinka suuresta mahdollisuudesta on
kyse. Kun he ovat varmoja liiketoiminnan mahdollisesta
laajuudesta ja mallista sen saavuttamiseksi, tavoitteeseen pyritään mahdollisimman nopeasti.
"Tällä mallilla Procter & Gamble pystyy luomaan
merkittävää liiketoimintaa 3–4 vuodessa. Juuri näin
aiomme menetellä nyt. Ensin luomme selkeät tavoitteet
nykyhetken ja vuoden 2016 välille ja sen jälkeen yksityiskohtaisen suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi.
Mahdollisuutemme onnitua ovat erittäin hyvät”, Duran
sanoo.
Alku on Duranin mielestä lupaava.
”Salomon on käyttänyt viime vuodet vähittäiskauppamallinsa luomiseen ja testaamiseen. Tiedämme
varmasti, että se toimii. Nyt meidän tarvitsee vain
käyttää Salomonin kokemuksia hyödyksemme, luoda
muille brändeille oikea liiketoimintamalli ja kasvaa
mahdollisimman nopeasti.”
Jotkin yhdistelymahdollisuudet ovat ilmeisiä.
”Arc’teryx, Salomon ja Suunto ovat isoja tekijöitä
outdoor-maailmassa. Yhdessä ne olisivat kuluttajalle
houkuttelevampi shoppailukohde kuin kukin erikseen.
Laskettelukeskuksissa, joissa suksien testaaminen on
olennainen osa palvelua, Salomon ja Atomic voivat
mainiosti olla samassa tilassa. Tämä malli toteutetaan
jo tänä syksynä Söldenin jäätiköllä. Kolmas mahdollisuus
yhteisesiintymiseen on outlet-myymälä, jossa brändimielikuvan ohella ratkaisevaa on hinta”, Clausse sanoo.
Brändien välinen yhteistyö on joka tapauksessa
olennainen osa Amer Sportsin B2C-strategiaa.
”Kaikki brändit voivat hyödyntää koko konsernin kokoa
ja voimaa sekä vähittäismyynnissä että verkkokaupassa.
Yhdessä brändissä tehty kehitystyö voidaan nopeasti ottaa
käyttöön koko konsernissa”, Duran sanoo.
3.2010 || 33
Q&A
Strategian rakentaja
Antti Jääskeläisen mielestä strategia ei ole teoriaa, vaan sarja konkreettisia
valintoja ja toimenpiteitä. Markku Rimpiläinen t Miika Kainu
F
Tehtäväsi on nimeltään Chief Development Officer.
Miten kuvaisit työsi sisältöä?
» Tehtäväni on omalta osaltani varmistaa, että olemme
konsernina valmistautuneet tulevaisuuteen mahdollisimman hyvin. Meillä on oltava oikeanlaiset johtamisprosessit, tuoteportfolio ja rakenne. Lisäksi on tärkeää, että
konsernin resurssit on kohdennettu oikein. Tavoitteena
on kasvaa kannattavasti ja tehdä konsernista mahdollisimman arvokas.
Työskentelit ennen Amer Sportsiin tuloa muun muassa
Nokiassa, McKinseyllä ja Stora Ensossa. Millaista oppia
olet niissä saanut?
» Olen oppinut, miten hyvin johdetut suuryhtiöt voivat
työskennellä systemaattisesti päätöksenteossa ja resurssien suuntaamisessa. Ja sen, että suuretkin yhtiöt voivat
muuttua! Lisäksi olen ollut aloittamassa uusia asioita,
joko uutta liiketoimintaa tai uutta toimintatapaa.
Miten ja miksi kiinnostuit Amer Sportsista?
» Amer Sports on hyvin kansainvälinen, globaali yhtiö,
joka on erittäin mielenkiintoisessa kehitysvaiheessa.
Lisäksi sen tuotteet ovat helposti lähestyttäviä.
Olet ollut Amer Sportsin palveluksessa joulukuun alusta
alkaen. Onko pitänyt kiirettä?
» Jo pelkästään perehtyminen näin laajaan kokonaisuuteen ja ihmisiin vie aikansa. Viimeisten kuukausien
aikana olen ollut tiiviisti mukana strategiatyössä ja liiketoiminnan suunnittelussa.
Nimitysuutisen mukaan tehtäväsi luotiin vahvistamaan
Amer Sportsin johtoa strategian suunnittelussa ja
toimeenpanossa. Onko tehtävänkuvaus vastannut
todellisuutta?
» Periaatteessa kyllä, mutta käytännössä tehtävän
sisältö muuttui hyvin nopeasti toimitusjohtajan vaihdoksen
myötä. Aloittaminen suunnilleen samaan aikaan uuden
toimitusjohtajan kanssa on ollut erittäin mielenkiintoista.
Minulla on ollut mahdollisuus päästä asioihin mukaan
hyvin laajasti.
Mikä on tärkeää strategiatyössä?
» On erittäin tärkeää pitää tulevaisuus mielessä ja
34 ||
3.2010
työskennellä vision pohjalta . Tärkeää on myös kysyä
oikeita kysymyksiä: miten meidän on toimittava nyt, jotta
voimme esimerkiksi kolmen–viiden vuoden päästä olla
tavoitteessamme. Strategia ei ole teoriaa, vaan se on sarja
konkreettisia valintoja ja toimenpiteitä. Tärkeä periaate on
myös se, että ihmiset, jotka liiketoimintastrategiaa toteuttavat, ovat myös sitä luomassa.
Mitä eroa on konsernistrategialla ja liiketoimintastrategialla?
» Konsernistrategiassa on muutama peruskysymys:
Missä bisneksessä olemme ja miksi? Miten resurssit
suunnataan eri yksiköille? Kuinka konsernia johdetaan
niin, että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa?
Liiketoimintastrategiassa taas yksittäinen liiketoimintayksikkö joutuu määrittelemään, kuinka asetetut tavoitteet
saavutetaan ja kuinka kilpailijat voitetaan.
Mikä on maantieteellisten alueiden rooli Amer Sportsin
strategiassa?
» Haluamme korostaa maantieteellisten alueiden roolia myös strategiatyössämme. Vuorovaikutusta brändien
ja alueiden välillä on jo lisätty, ja markkinanäkökulman
merkitystä kasvatetaan.
Mitkä kysymykset ovat juuri tällä hetkellä tärkeitä
Amer Sportsille?
» Lyhyellä tähtäimellä tärkeää on parantaa tulosta ja
päästä jälleen kasvu-uralle. Pitää keskittyä tärkeisiin
asioihin ja valita ne taistelut, jotka todella haluamme
voittaa. Synergiahyötyjä on tavoiteltava siellä, missä
niiden saamiseen on parhaat mahdollisuudet.
Pörssiyhtiöiden toiminnan on nykyisin oltava läpinäkyvää
ja tärkeät sidosryhmät on pidettävä jatkuvasti ajan
tasalla. Tuntuuko tämä vaatimus omassa työssäsi?
» Epäsuorasti kyllä, mutta ainakaan vielä en ole joutunut käyttämään kovinkaan paljon aikaani ulkoiseen sidosryhmäviestintään.
Oletko mukana sosiaalisessa mediassa?
» Kyllä, mutta valikoivasti. Pidän itseni ajan tasalla
siitä, mitä sosiaalisessa mediassa tapahtuu, mutta en
tuota sinne kovin paljon sisältöä.
3.2010 || 35
36 ||
3.2010
SEIKKAILUA
VAVAN VARRESSA
Kuolan niemimaalla virtaavat joet ovat lohenpyytäjän unelmakohteita.
Varzina, Ponoi, Yokanga, Varzuga ja Kharlovka ovat paikkoja, jotka
saavat aikaan värinää jokaisessa perhokalastajassa. F & t Kimmo Piispa
→
3.2010 || 37
Barentsinmeri
NORJA
in
a
Murmansk
Va
rz
Ivalo
KUOLAN
NIEMIMAA
SUOMI
RUOTSI
VENÄJÄ
K
uolan niemimaalle on tehty kalastusmatkailua jo Neuvostoliiton
viimeisistä vuosista alkaen. Alkuvuosien harjoittelun jälkeen matkailu
Kuolassa on nykyään varmaa ja vakiintunutta, mutta länsimaalaiselle Venäjän
syrjäseutujen matkailussa on kuitenkin
yhä ripaus seikkailua. Yllätyksiin ja
odotteluun pitää varautua.
Lähes kaikki Kuolan kalastusmatkailijat aloittavat matkansa alueen pääkaupungista Murmanskista. Kalastuskohteita on sekä autokuljetuksilla tavoitettavan
matkan päässä että helikopterikuljetusta
vaativien reittien takana. Kaikista
kohteista voi onnistua saamaan hienoja
kalastuskokemuksia, mutta syrjempänä
sijaitsevien jokien vaikeahko tavoitettavuus ja siitä johtuva pienempi kalastajien
määrä parantavat hyvän saaliin todennäköisyyttä.
Kuolan pohjoisrannikon joet laskevat
melko avoimessa tunturimaastossa
karuun Barentsinmereen. Sääolosuhteet
vaihtelevat nopeasti. Varsinkin syksyllä
matkaillessa täytyy varautua sekä koviin
helteisiin että räntäsateeseen, mikä
tekee kalastuksesta toisinaan todella
vaativaa. Kuolan etelärannikon Vienanmereen laskevat joet virtailevat hieman
tunturimaastoa suojaisemmissa havupuuvaltaisissa maastoissa.
Matkat syrjäisille lohiapajille maksavat varsin paljon rajoitetun tarjonnan ja
helikopterilentoja vaativien kuljetusten
takia. Asiakkaina käykin paljon hyvätuloisia kalamiehiä ympäri maailmaa,
mutta joukossa on myös itseni kaltaisia
38 ||
3.2010
Vienanmeri
perhokalastuspummeja, jotka toteuttavat unelmiaan hinnasta välittämättä tai
työskentelevät oppaana vastineena
kalastusmahdollisuuksista.
Tavoitteena lohi
Elokuinen matkamme suuntautui Varzina-joen pääleiriin, joka sijaitsee alimpien
koskien kohdalla parhaalla lohialueella.
Saman joen yläjuoksulla on myös taimenenkalastukseen keskittynyt telttaleiri,
josta monilla matkakumppaneistamme
oli ennestään kokemusta.
Olimme varanneet koko leirin omalle
ryhmällemme, joten tuttujen miesten
täyttämä bussi suuntasi kulkunsa Ivalon
lentokentältä kohti Murmanskia. Kahdentoista hengen kalastajaryhmän ja
useiden kuutioiden matkatavararöykkiön
sullominen 20 hengen bussiin takasi tiiviin tunnelman. Rajanylitys tarkastuksineen sujui yllättävän pienellä odotuksella, mutta sen jälkeen matkanteko oli
kaikkea muuta kuin herkkua. Hyvässä
seurassa kuutisen tuntia pomppuista
menoa pitkin huonokuntoisia teitä sujui
kuitenkin mukavasti ja autokin säilyi
lähes ehjänä.
Murmanskin kaupungin karun harmaasta ja betonisesta ulkonäöstä huolimatta turistien käyttämät hotellit alkavat
olla täysin länsimaisella tasolla. Pikaisen yökerhokierroksen, unien ja aamusuihkun jälkeen suuntasimme reippaina
kohti lopullista kohdetta. Venäjän matkailulle tyypillisiä pieniä ongelmia on
yleensä odotettavissa juuri tässä vaiheessa reissua: lentokenttäkuljetuksen
odottelua hotellilla, kopterin odottelua
lentoasemalla, matkatavaroiden odottelua ja odottelua ihan muuten vaan. Kopterimme pääsi lähtemään noin neljä tuntia myöhässä, mikä oli keskimääräistä
parempi suoritus.
Reilun tunnin lennon jälkeen saapuminen leirille paljasti ennakolta heränneet pelot oikeiksi. Helteiden jäljiltä
joen vesi oli todella alhaalla ja lämmintä,
mikä ei koskaan tiedä hyvää kalastukselle. Leiri oli kuitenkin positiivinen yllätys.
Telttaleireihin tottuneelle kalastuspum-
Helikopteri on kalastusmatkailijalle tärkeä kulkuväline.
mille hirsimökit, suuri ruokailurakennus
ja baari ovat melkoista luksusta. Suuren
plasmatelevision satelliittikanavien
tykittämät uusimmat musiikkivideot
eivät olleet asia, jota tänne tultiin hake-
maan, mutta oma rauha ja komeissa
maisemissa virtaava joki sitä vastoin olivat. Yleensä leirille pääsyn jälkeen kaikki
toimii sujuvasti, kuten tälläkin kertaa.
Aiempina vuosina on joskus ollut pieniä
epäselvyyksiä sallitun kalastusalueen
rajoista, mutta niistäkin on yleensä
selvitty lyhyellä, joskin kovaäänisellä
keskustelulla vodkalasin äärellä.
Leireillä kalastetaan normaalisti
oppaan ja kahden kalastajan ryhmissä.
Kalapaikalle liikutaan lyhyitä matkoja
kävellen tai käytetään kopteria pidemmillä siirtymillä. Hitaasti virtaavilla
osuuksilla siirtymiin käytetään myös
veneitä. Kuolaan tehdään myös vaellusreissuja. Meidän matkamme oli jotain
näiden väliltä, sillä leirissä asumisesta
huolimatta taivalsimme kaikki matkat
kävellen. Käytimme telttoja yöpymiseen,
jos hyvän kalapaikan etsiminen vei meidät pidemmälle leiristä. Kokenut ryhmämme ei myöskään käyttänyt oppaiden
palveluita, mikä aiheutti henkilökunnan
keskuudessa pientä ihmetystä ensimmäisten päivien aikana.
Olosuhteilla on merkitystä
Telttaleireihin tottuneelle kalastajalle hirsimökit ovat luksusta.
Lohen nousu merellä sijaitsevilta ruokailualueilta jokien kutualueille alkaa
kesäkuun alkupuolella. Suurimmat kalat
nousevat jokiin alkukaudesta, jolloin →
3.2010 || 39
saalis voi jäädä kappalemääräisesti pieneksi. Koko kuitenkin korvaa määrän:
suuri, hopeanhohtoinen ja hyvävoimainen nousulohi on perhokalastajan unelmasaalis. Valitettavasti odotusarvoltaan
parhaiden viikkojen suosio näkyy myös
niiden hinnoissa, jotka voivat kivuta jopa
viisinumeroisille summille.
Kesän edetessä nousevien kalojen
keskikoko laskee, mutta lukumäärä kasvaa. Alkukaudesta jokeen tulleet suuremmat kalat valtaavat kutureviireitään
ja alkavat tummua kohti ruskeaa kutuväritystään. Enää ne eivät tartu yhtä hanakasti perhoihin. Matkan ajankohdan
valinta onkin tasapainottelua lohien
määrän, koon ja kustannusten välillä.
Luonto ei tietenkään noudata tarkkoja
kaavoja, joten lohennousun ajankohta ja
kalojen määrä saattaa vaihdella voimakkaastikin eri vuosina.
Kalasaaliin määrään vaikuttaa myös
säätila, jokiveden virtauksen määrä ja
vuorovesi. Luonnonilmiöitä seuraamalla
Meritaimenen kalastus tuo vaihtelua lohireissulle.
40 ||
3.2010
ja niistä kokemuspohjaisia päätelmiä
tekemällä saalista saavat kalamiehet
erottuvat usein heikommin onnistuvista.
Kalastuksessa tuurillakin on aina oma
tärkeä roolinsa, mutta hämmästyttävän
usein hyvä onni näyttää osuvan tiettyjen
kalastajien kohdalle.
Monipuolisuudella tuloksiin
Perinteinen lohenkalastustekniikka on
melko leppoisaa kalastusta. Säännölliset perhonheitot suunnataan viistosti
leiriltä vuonon suulle Barentsinmeren
rannalle. Alue tarjosi hienoa meritaimenen kalastusta jylhien rantakallioiden
väleissä olevilla hiekkarannoilla ja
rakkolevämatalikoilla.
Kuola on vertaansa vailla oleva kalapaikka atlantinlohta ja taimenta havittelevalle perhokalastajalle. Vaikka kalastuksessa ei voi koskaan antaa takuuta
saaliista, alue tarjoaa aina upeita elämyksiä ja kovan poltteen päästä takaisin
seuraavana vuonna.
t Niko Peltola
Kuolan niemimaan alueella toimii useita
matkanjärjestäjiä. Varzinasta kiinnostuneet
löytävät lisätietoa osoitteesta www.varzina.fi.
Loppukaudesta jokeen nousevat lohet ovat pieniä mutta pirteitä.
alavirtaan, mikä useimmissa olosuhteissa tuottaa toivotun tuloksen. Perhot ja
niiden värisävyt ovat vakiintuneet vuosikymmenten aikana. Vaikeissa olosuhteissa kannattaa kuitenkin pitää mieli
avoimena ja kokeilla monipuolisesti erilaisia tekniikoita ja perhoja. Näyttäessäni viikon lopulla leirin pääoppaalle perhoja, joilla olin lohia saanut, hän pyöritteli päätään ja ihmetteli, kuinka joku voi
kalastaa lohia tuolla tavalla. Ryhmämme
onnistui kuitenkin saamaan noin nelinkertaisen saaliin edellisen viikon perinteisesti kalastaneeseen ryhmään verrattuna, joten kovin väärin tuskin asioita
teimme.
Olosuhteiden hankaloittaessa lohenkalastusta voi aina vaihtaa kalastettavaa
lajia. Monet Kuolan joet tarjoavat huimaavaa taimenenkalastusta. Osassa
jokia on myös vahvat rautu-, siika- ja
harjuskannat, ja jokien lisäksi kalastaa
voi niin tunturijärvillä kuin
merenrannikollakin. Muutamina päivinä osa ryhmästämme käveli tunnin matkan
Kuola on vertaansa vailla
oleva kalapaikka.
Suunto Core
RANNETIETOKONE TEHOSTAA KALASTUSTA
Pitkään samanlaisena pysynyt säätila heikentää
usein kalastajan saaliin saannin mahdollisuuksia,
mutta pienikin muutos säässä ja erityisesti ilmanpaineessa voi aktivoida kaloja. Selkeät muutokset
voi havainnoida luontoa tarkkailemalla, mutta
ennakoimalla ilmanpaineen muutoksia lyhyidenkin syöntihetkien hyödyntäminen tehostuu. Säätiedotusten yleisen informaation lisäksi kannattaa
seurata reaaliaikaisesti paikallisia olosuhteita
rannetietokoneen ilmanpainemittarin avulla. Näin
kalastus on helppo keskittää aikoihin, jolloin kalat
ovat todennäköisimmin aktiivisia. Ilmanpaineen
muutoksia voi seurata helposti Suunnon ulkoilukäyttöön tarkoitetuilla rannetietokoneilla. Myös
Elementum-sarjan mallit Ventus ja Terra kertovat
ilmanpaineen muutoksista.
Suunto Elementum Terra
3.2010 || 41
Salomon XT
Wings 2
Salomon
Speedcross 2
Salomon XA
Pro 3D Ultra
Oikea juoksukenkä
oikeaan maastoon
Salomon jakaa juoksujalkineensa kolmeen eri segmenttiin ja käyttää niistä lyhenteitä
XA, XT ja XS. Ensi keväänä mallisto täydentyy mielenkiintoisella XR-sarjalla.
Y
ksi juoksunautinnon ja vammattomien harjoituskilometrien edellytys on onnistunut jalkinevalinta.
Hyvät juoksukengät sopivat niin käyttäjänsä jalkoihin ja askellukseen kuin kulloiseenkin juoksualustaan.
Tärkeimmät kysymykset, joita juoksukenkien ostajan
pitäisi itselleen asettaa – ja joita hänen pitäisi myyjältä
kuulla – ovat: millaiseen käyttötarkoitukseen kengät tulevat, minkä tyyppisillä alustoilla niillä juostaan sekä millainen jalka ja askellus juoksijalla on.
Näiden kysymysten perusteella Salomonin maastojuoksujalkineista löytyy sopiva vaihtoehto monenlaiseen
käyttöön.
Salomonin XA-sarjan kengät (esimerkiksi XA Pro Ultra
2) ovat voimakkaasti suojatut ja tukevat. Niiden matala
pohjaratkaisu tuo jalkaterän lähelle maanpintaa ja vakauttaa etenemistä. Kengät toimivat hyvinkin vaikeakulkuisissa maastoissa. Jos haluaa ottaa matkalle mukaan yhdet
kengät, joilla pärjää sekä aamulenkillä, vaelluksella että
vapaa-aikana, XA:t ovat oikea valinta. Salomon itse kuvailee XA-sarjaa osuvasti sanoilla “run & hike”.
XT-sarjan kengät (esimerkiksi XT Wings 2) on vaimennettu hyvin ja ne ohjaavat askelta tehokkaasti. Ne sopivat
42 ||
3.2010
raskastekoisemmallekin juoksijalle. Niissä on myös hyvä
suojaus ulkopuolelta tulevia kolhuja vastaan. XT-sarjalaiset ovat elementissään erityisen vaikeissa maastoissa,
kuten kapeilla poluilla tai tuntureiden ja vuorten kivikoissa, mutta niiden juostavuus on erinomainen myös helpommilla alustoilla. Kengät soveltuvat niin jokapäiväiseen
harjoitteluun kuin kilpailemiseen pitkissä maastojuoksuissa ja seikkailukisoissa. Salomon kategorisoi XT:t
luokkaan “all terrain running”
XS-sarjan kengät (esimerkiksi Salomon Speedcross)
on tehty vauhdikkaaseen juoksemiseen suhteellisen
helpossa maastossa. Ne ovat erittäin kevyitä ollakseen
maastokelpoisia. Käyrä ja kapea lesti saa aikaan erinomaisen rullaavuuden ja poikkeuksellisen juoksutuntuman. Pehmeäkuminen ja voimakkaasti kuvioitu pohja
pitää hyvin kaikilla alustoilla liukkaista kivistä pehmeään
puruun ja mudasta jäähän.
XS:t ovat varteenotettava vaihtoehto nastalenkkareille
talven liukkaille keleille. Ne soveltuvat hyvin myös suunnistajien harjoitteluun ja kuntoilijoille iltarasteille. Aivan
perustellusti Salomon määrittääkin XS-sarjan jalkineet
luokkaan “racing”.
t Christoffer Sjöstrom/Salomon
F Ilkka Järvimäki t Salomon
SOLUTION
3.2010 || 43
44 ||
3.2010
Pilatus Porterilla jäätikölle
F & t Jimmy Petterson
Talveen on vielä kolme kuukautta, mutta hiihtokauteen voi ottaa varaslähdön jäätiköillä. Uudessa-Seelannissa Tasmanin jäätiköllä voi hiihtää
koko pohjoisen pallonpuoliskon kesän ajan syyskuun lopulle asti.
Hans Gmoser kehitti helihiihdon käsitteen 1960-luvun puolivälissä,
mutta uusiseelantilaiset olivat jo muutamaa vuotta aiemmin keksineet
käyttää ilmatietä päästäkseen hiihtorinteille. Eteläisellä pallonpuoliskolla
kaikki alkoi vuonna 1955, kun hiihtolentokoneet alkoivat laskeutua
Tasmanin jäätikölle. Pienet Cessna 185- ja Pilatus Porter -koneet tarjoavat
halukkaille edelleen mahdollisuuden hiihtää maailman upeimpiin kuuluvissa maisemissa.
Vaikka Tasman ei ole alkuajoista juurikaan muuttunut, hiihtomaailmassa on ehtinyt tapahtua paljon. Helihiihdon keksimisen jälkeisten kahden
sukupolven aikana hiihtäjiä on tavan takaa pudotettu rinteille, jotka ovat
paljon vaikeampia kuin ne, joille lentokoneet pystyvät heidät laskemaan.
Tasmanin verraten tasaiset hiihtomaastot, jotka tarjosivat elämyksiä
hiihtoeliitille 50 vuotta sitten, ovat aivan liian kesyt jännityksiä hakevalle
nykysukupolvelle. Siitä huolimatta alue tarjoaa upeat mahdollisuudet
hiihtää puuterilumella keskellä suunnattomia sinisiä serakkikenttiä,
jääluolia ja ammottavia railoja Cookin ja Tasmanin vuorten sekä monien
Uuden-Seelannin korkeimpien huippujen varjossa.
Lisätietoja: skithetasman.co.nz
3.2010 || 45
TEST
Kevyttä kannettavaa
F Markku Rimpiläinen t Miika Kainu
A
rc’teryxin Axios 50 -repun tärkeimmän ominaisuuden huomaa
heti, kun sen nostaa ilmaan.
Tämähän ei paina yhtään mitään! Ja totta, 1,55 kiloa on todella vähän 50 litran
vaellusrepulle.
Axios 50 -reppua on pyritty keventämään kaikin mahdollisin keinoin, sillä se
on tarkoitettu nopeille yli yön tai viikonlopun mittaisille vaelluksille. Kaikki
turhat, painoa lisäävät osat on karsittu
pois.
Kantamisen mukavuuteen ja keveyteen on kiinnitetty runsaasti huomiota.
Leveän selkäpaneelin voi helposti muotoilla oman selän mukaiseksi niin, että
lantio kannattelee suurimman osan
kuorman painosta. Olkahihnat vaikut-
46 ||
3.2010
tavat aluksi kapeilta, mutta pelko on
turha. Ne eivät paina hartioita raskaammallakaan kuormalla.
Hyvän istuvuuden varmistamiseksi
repun perussäätöjen tekemiseen kannattaa uhrata hieman aikaa. Kun säädöt
ovat kohdallaan, Axios 50 kannattelee
kuormaa erittäin kevyesti. Vaaka- ja
pystysuuntaisilla kiristyshihnoilla tavarat saa helposti tiiviiksi pakkaukseksi,
joka ei heilu selässä edestakaisin.
Hengittävän kantojärjestelmän
ansiosta vaeltajan selkä pysyy kuivana
kovassakin vauhdissa. AeroForm™selkäpaneeli, lannevyö ja olkaimet on
perforoitu hyvän ilmanvaihdon varmistamiseksi. Ilma virtaa lisäksi myös
repun pehmusteiden läpi. Kerrankin
valmistajan lupaus hyvästä hengittävyydestä pitää paikkansa!
Repun suurimman pakkausosan voi
avata joko ylhäältä tai sivulta. Pienempään etutaskuun voi pakata tavarat, joita
saattaa tarvita vaelluksen aikana. Käytössä on myös ylätasku, jonka vetoketjut
ovat vedenpitävät. Juomapullolle löytyy
oma tila repun sivulta, juomapussille
pakkausosan sisältä.
Kun reppu on säädetty ja pakattu,
edessä on enää polulle lähteminen.
Axios 50:n kanssa itse vaellus onkin
sitten niin kevyttä, että pidemmätkin
päivämatkat taittuvat helposti. Ilokseen
huomaa, että viikonlopun aikana ennättää nyt kauemmas kuin aikaisemmin.
Uudet maisemat odottavat.
keepFIT
Peruskestävyys
kuntoon syksyllä
F Markku Rimpiläinen t Suunto
Äärijuoksun helmi
Pitkien juoksumatkojen harrastajat ja
haasteista vielä haaveilevat saavat syksyllä
ensimmäisen käsikirjan. Kokeneen
ultrajuoksijan Kym McConnellin ja Dave
Horsleyn toimittama Extreme Running -teos
esittelee 24 suosittua ja vaativaa juoksutapahtumaa seitsemällä eri mantereella.
Jokaisesta kilpailusta ja seikkailusta
kerrotaan kaikki tärkeimmät tiedot ja
niiden erityisvaatimukset. Tapahtumien
tunnelmiin pääsee eläytymään näyttävien
valokuvien ja havainnollisten karttojen ja
korkeuskäyrien avulla.
Kestävyyslajien huippu-urheilijoiden harjoittelusta peruskestävyysharjoitusten osuus on jopa 90 prosenttia. Ei ole olemassa mitään perusteita sille,
että omaa hyvinvointiaan vaalivan kuntourheilijan tulisi menetellä toisin.
Silti suuri osa meistä tavallisista kuntoilijoista harjoittelee liian kovaa
– ihan huomaamattaan.
Kestävyysharjoittelun suosimiselle on selkeät fysiologiset perusteet.
Riittävän alhaisella sykkeellä tehty perusharjoittelu lisää veren määrää
elimistössä. Kun kasvanut verimäärä virtaa lihaksiin, pienten hiussuonien
verkosto tihenee. Lihakset saavat entistä enemmän happea ja jaksavat näin
ollen työskennellä paremmin. Lisäksi sydämen iskutilavuus kasvaa.
Peruskestävyysharjoittelussa sykkeen tulisi olla 60–70 prosenttia maksimisykkeestä. Jos maksimisyke on 40-vuotiaalla tyypillisesti 180, peruskestävyyttä parantava sykealue on silloin välillä 110–130.
Maksimisykkeen saa luotettavimmin selville juoksumatto- tai kuntopyörätestillä. Sykealueen noudattamisessa paras apu on kunnollinen sykemittari,
johon voi etukäteen ohjelmoida halutut alueet. Tällaisia mittareita ovat kaikki
Suunnon M- ja t-sarjan tuotteet.
Talvilajien harrastajille syksy on otollisinta peruskunnon rakentamisen
aikaa. On aivan sama harrastatko maastohiihtoa vai alppilajeja, peruskestävyyttä tarvitset joka tapauksessa. Sitä rakentavat esimerkiksi vähintään tunnin mittaiset juoksulenkit vaihtelevassa maastossa raikkaassa syysilmassa.
Samalla mielikin virkistyy. Vauhtia kannattaa vaihdella, mutta viikkoohjelmaan kannattaa sisällyttää ainakin yksi pitkä lenkki.
books
GUIDE
F Ilkka Järvimäki
KYM MCCONNELL, DAVE HORSLEY:
EXTREME RUNNING, PAVILLON, 2010
3.2010 || 47
”Oma vähittäismyynti ja verkkokauppa tarjoavat mahdollisuuksia.”
Victor Duran, Senior Vice President, Business to Consumer, Amer Sports sivu 30
3.2010
LEHTI AMER SPORTSIN SIDOSRYHMILLE 3.2010
YLIPITKÄT
MATKAT
KIINNOSTAVAT
SOSIAALISEN
MEDIAN MONET
MAHDOLLISUUDET
SUORITUSKYKYISET
ATOMIC
TRACKER
130 INT
-KENGÄT
VAPAALASKUUN
KILIAN
JORNET
SYNTYNYT
JUOKSEMAAN
PERHOKALASTUS MAASTOJUOKSUKENGÄT SUUNNON M-SARJA ATOMIC D2 VARIO CUT