Ristijärven Kesä 2012

Ristijärven Kesä
2012
2
Ristijärven kesä
Matkalla Kainuussa – Matkalla Ristijärvellä!
Nykyisin matkustamisesta on tullut
entistä yksilöllisempää; lähdemme
matkalle mieluummin perheen kanssa tai tietyn teeman perässä kuin entisaikojen ryhmämatkalle. Lomalta
odotamme yksilöllisiä palveluja ja
elämyksiä. Arvostamme majoituksen
laatua ja sitä, että matkailukohteessa
on muutakin tekemistä kuin yöpyminen ja syöminen. Etsimme kohteista, joissa on aitoja ja ainutkertaisia elementtejä, jotka on paketoitu
helposti saavutettaviksi kokonaisuuksiksi. Tämän päivän matkailija
on jo kokenut kaiken ja on vaativa
asiakas.
Tänä vuonna olemme Ristijärvellä etsineet matkailullisia vahvuuksia yhdessä yrittäjien ja muiden
toimijoiden kanssa. Mitkä tekijät
pysäyttävät matkailijan juuri tänne
Kainuun kolkkaan? Onko se luonto,
hiljaisuus vai jokin muu, jota emme
vain millään huomaa tai osaa arvosta? Olemme suunnitelleet pysäyttäjää 5-tien varteen Ristijärven keskustaan onhan Ristijärven ohi kulkeva
liikennevirta noin 1.5-2 miljoonaa
ihmistä vuodessa. Siitä joukosta toivotaan muutaman pysähtyvän myös
tämän kylän kohdalla.
Matkailuyrittäjien toiminnan vahvuudet perustuvat aitoihin luonto-
välle Ristijärven Pirtin alueelle. Tapahtumalla, jossa taatusti viihdytään
koko päivä juustoleipää ja muita
kainuulaisia herkkuja maistellen, on
festariluonne markkinakojuineen ja
kaikkine pienine elementteineen.
Saukkovaaralle rakennetaan maastoliikuntapaikkoja ja kunnallistekniikkaa, joiden avulla sen toimintaa
sidotaan entistä paremmin kirkonkylän palveluvarustuksen yhteyteen.
Pysyvän asutuksen tontteja on nyt
myynnissä 250 m merenpinnasta,
josta upeat näkymät Ristijärvelle ja
hyvät ulkoilumaastot ovat ylimääräisenä bonuksena ostajalle. Joku on
jo tarttunut mahdollisuuteen. Uusi
suora maastoreitti Saukkovaaran ja
kirkonkylän välillä helpottaa vapaaajan liikkujaa koko vuoden.
elämyksiin, kalastukseen, vesistöön
ja vahvoihin kylätapahtumiin, aitoon paikalliseen tekemiseen. Meillä
on jo nyt matkailukohteita, joista
matkailija löytää menneiden vuosikymmenten nostalgisen tunnelman. Voisi sanoa, että menneisyys
ja nykyisyys kohtaavat täällä. Kuten
Ristijärven Pirtillä, jonka upeissa
järvenrantamaisemissa sijaitsevat
1800-luvulta peräisin oleva kunnostettu päärakennus, sen pihapiirissä
leirintäalue, lomamökit ja Caravan
-alue hyvine huoltorakennuksineen.
Laahtasen Lomakylä, josta huokuu
syvä erämaan kutsu; kalastajien paratiisi jo 25 vuotta.
Juustoleipä facebook -ryhmä on
tempaissut kokoon JUUSTOLEIPÄTAPATUMAN 11.8.2012 päi-
Ristijärvellä luonto on aina lähellä.
Astu muutama askel omasta pihapiiristäsi olet keskellä upeita luonnon
elementtejä. Saat kokea huikeita
auringonlaskuja Iijärven rannasta
tai lähteä vene- ja samoiluretkille
melkein pihasta. Tekemistä tarjoavat
edelleen lukuisat kylien ja yhdistysten järjestämät tapahtumat, joita
riittää koko kesäksi. Näitä elämyksiä
haluamme tarjota teille kaikille.
Raija Potila, kunnanjohtaja
RISTIJÄRVEN VETERAANIT!
KUNTOUTUS
Valtiokonttorin maksaman kuntoutuksen lisäksi Ristijärven Sotaveteraanit ry kustantaa veteraanille,
puolisojäsenelle tai leskelle kotikunnassa kaksi kokohierontaa tai vastaavan hoidon.
Kuntoutusta antavat: - Minna-Liisa Laakso, puh 050-414 2123, vastaanotto Willa Wanhan alakerrassa.
- Helin Oikarinen, puh 040 573-9435 ja Jouko Oikarinen puh 0400-295 561,
vastaanotto päiväkodin vieressä tai kotona Ressantie 1.
Kaikki kuntouttajat tekevät tarvittaessa myös kotikäyntejä.
YHDISTYKSEN MUU TUKI
Ristijärven Sotaveteraanit ry järjestää ja kustantaa kuljetuksia yhteisiin veteraanitapahtumiin, juhliin ja konsertteihin. Yhdistyksen kannattajajäsenet voivat auttaa veteraaneja myös muissa kulkemisiin liittyvissä asioissa.
Jos veteraanin saamat palvelusetelit eivät riitä, myös yhdistys voi tarvittaessa avustaa palvelujen hankkimisessa.
Soitelkaahan yhdistyksen sihteerille Martti Romppaiselle, puhelin 044-5310 349
LIITON AVUSTUKSET
Sotaveteraaniliitto myöntää avustuksia esimerkiksi silmälasien hankintaan sekä suuriin sairaala- tai muihin
kuluihin. Tarkempia tietoja ja hakemuslomakkeita saa Martti Romppaiselta.
PALVELUSETELIT
Kainuun maakunnan palveluseteleit on edelleen saatavissa. Veteraanit voivat käyttää näitä kotona asumista
tukevien palveluiden hankintaan, kuten siivoukseen, pihatöihin tai polttopuuhuoltoon. Neuvontaa ja apua
hakemuslomakkeiden täyttämiseen saa kunnan yhteispalvelupisteestä.
Hölöseviikolla vietettiin
Ristijärven asukasiltaa
Savijoen myllyllä
Pyhännänkylällä.
Ohjelmassa oli makkaranpaistoa, kahvitusta
ja keskustelua mm. eri
tahojen yhteistyöstä.
Nuorten SM-hiihdot maaliskuussa 2014 Saukkovaaralla
VUOKRAATKO MÖKKISI tai TALOSI kisaväelle
Tied. RiPy Sirpa Härkönen p. 040 965 2832,
[email protected]
Asukasiltaan osallistui
viitisenkymmentä
kuntalaista.
Ristijärven kesä
3
Mersuryhmä
kunniakierroksella
GALLERIA NAVETTA 10 v
18.8.2012 lauantaina
Ovet avoinna klo 12-18
Kahvipannu porisee
Piharastit-kilpailu
Elävää musiikkia
Mersuryhmä palkittiin mitalein.
Kunniakierros juostiin Ristijärvellä
perjantaina 25.5.2012.
Tänä vuonna mukana oli myös
rollaattoriryhmä eli Mersuryhmä!
Joukko innokkaita senioreita lähti
itse liikkumaan ja samalla tukemaan
lasten ja nuorten urheiluharrastusta.
"Mersuryhmä" sai taakseen reilut
20 ristijärveläistä yritystä, joiden tuki
menee Suomen Urheiluliiton kautta
paikalliselle urheiluseuralle eli tässä
tapauksessa Ristijärven Pyrylle.
tiivisia pidempään. Tämä muutos
vaikuttaa useilla tavoin ja luo myös
paljon mahdollisuuksia.
Tempaus sopi mainiosti parhaillaan meneillään olevaan EU:n
aktiivisen ikääntymisen teemavuoteen. Teemavuoden tavoitteena on
muistuttaa meitä kansalaisia siitä,
että ihmiset elävät nykyisin entistä pidempään ollen terveitä ja ak-
Kunniakierroksella yhdistyivät
siis mukavasti liikkuminen kaiken
ikää sekä lasten ja nuorten urheilun
tukeminen.
KATVELA
Avoinna 8.6.-28.7.2012
4.8.2012 klo 9-18
5.8.2012 klo 9-15
Suljettu 22.6.-25.6.2012
Maanantaisin
Tiistai-Perjantai
Lauantaisin
Sunnuntaisin
Kiitos Mersuryhmä ja Tukijat!
Jälkijunaan pääsee vielä
sunnuntaina 19.8.2012
klo 12-18
Kirjastossa
Keskuskoulun oppilaiden
Suojeluskunta- ja lottanäyttely
50-luvun museoluokka
suljettu
10-18
12-16
12-18
Lisätietoja ja esittelyvaraukset
Ristijärven 4H,
puh. 044-352 7925
kirjallisuuspalapelejä 21.5.-1.6.
Keväisiä hattuja 4.-30.6.
Avoinna ma 12-19 ti 12-17 ke 09-15 to 12-15 pe 12-17
Puh. (08) 6155 4328
ristijärven
KESÄTORI
4.8.2012
klo 11-14
Virtaalan
piha-alueella
(Koulutie 4)
Torilta löydät mukavan
menon lisäksi kahvion,
paikallisia tuotteita mm.
leivonnaisia, käsitöitä,
laukkuja, koruja, Ristijärvi
t-paitoja…
Myyntipaikka/-pöytä
varaukset Ristijärven
Yhteispalvelupisteeseen
puh. 08-6155 431
Tervetuloa !
4
Ristijärven kesä
Parturi-kampaaja Raija Väisänen
palvelee 40-vuoden kokemuksella
Puhelias ja iloinen Raija palvelee
asiakkaitaan vankalla kokemuksella Ristijärven keskustassa. ”Meille
on esteetön kulku, ja on yleensäkin
tärkeää, että liikkeeseen on helppo tulla”, toteaa parturi-kampaaja
Raija Väisänen. Toimipiste on vaihtunut kymmenen vuoden välein,
mutta aina se on ollut muualla kuin
kotona. ”Tykkään pitää työn ja
vapaa-ajan erillään”, sanoo yrittäjä
Raija Väisänen, jonka rakkaus työtä
kohtaan on vain syventynyt vuosi
vuodelta. Vuoden yrittäjäpalkinnon
hän sai vuonna 1990.
Parturi-kampaajana Raija on
nähnyt alan muutokset vuosikymmenien aikana. Nykyiset hiustuot-
teet ovat käyttäjäystävälliset eivätkä
sisällä enää ammoniakkia kuten
aikaisemmin. Suunnittelutyö on
lisääntynyt. Raija kertoo, että asiakkaat ovat aikaansa seuraavia ja
tietävät hyvin, mitkä ovat trendit.
”Tänä kesänä katukuvassa näkyy
taas sinisiä, violetteja ja pinkkiä
raitoja hiuksissa, kuten 80-luvullakin”, jatkaa Raija. Arvonlisäveron
korotus harmittaa yrittäjää, koska
se vaikuttaa hintoihin.
Hoitopaketti suosittu lahjaidea
Raijan parturi-kampaamo tarjoaa
normaalien parturi-kampaamopalveluiden lisäksi intialaista päähierontaa sekä hiuspohjan ja hius-
Raija Väisäsen parturoitavana Juha Määttä.
tenhoito -hoitopaketteja. Ne ovat
suosittuja etenkin lahjana. Hoitopaketti on rentouttava elämys,
jonka aikana hiuspohjaa hierotaan
ja harjataan käyttäen sopivia öljyhoito- tai kuorinta-aineita. Hoidon
kruunaa lämpö, jossa tuotteiden
annetaan vaikuttaa. Parturi-kampaamosta löytyvät myös hiustuotteet erityisesti väri- ja permanenttiasiakkaille ja tilauksesta myös muut
tuotteet ja hiustarvikkeet. Parturi-
Parturi-kampaamopalveluiden lisäksi liikkeestä voi ostaa kierrätysmateriaaleista valmistettuja käsitöitä.
kampaamon erikoisuutena ovat
Raijan Mansikka-tyttären kierrätysmateriaaleista valmistamat käsityöt.
Hauskat pipipussit tai äkäpussit
ovat mainioita lahjoja niin lapsille
kuin äideille. Mansikan tuotantoon
kuuluvat lisäksi kauniit puukorut
sekä pienet taulut ja huopatyöt.
Raijan parturi-kampaamon asiakkaat tulevat talvisaikaan lähinnä omalta paikkakunnalta, mutta
kesäisin heitä on ympäri Suomen.
”Odotan kovasti kesää, se virkistää
yritystoimintaa”, kertoo Raija. Kauneimpaan keskikesän aikaan Raija ei
ehdi paneutua harrastuksensa sukkien kutomisen pariin. Sitä vastoin
muulloin sukkapuikot viuhuvat ahkeraan. Raija Väisäsen harrastuksiin
kuuluu myös valokuvaus, jota hän
on opiskellut itse ja käymällä kansalaisopiston kursseilla.
Anne Piirainen
Seniorpolis kouluttaa ja kehittää
Teemana ikääntyminen
Seniorpolis Oy:n toiminta käynnistyi huhtikuun alussa pitkän kehittämistyön jatkeena. Tutut palvelut
ja toimintamuodot säilyvät. Seniorpolis Oy:n toiminnan linjauksista vastaa viisi jäseninen hallitus.
Toimeenpanosta ja jokapäiväisestä
käytännön työstä yhtiössä vastaa
toimitusjohtajaksi valittu Anne
Piirainen, joka siirtyi yhtiöön Seniorpolis in Kainuu -projektin palveluksesta.
Sosiaalipalvelualan
yrittäjiltä vaaditaan
omavalvontasuunnitelma
Hoiva-alan kouluttajana Seniorpolis järjesti toukokuun alussa sosiaalipalvelujen tuottajille
omavalvontasuunnitelmaa käsittelevän koulutuspäivän. Valviran
määräyksen mukaisesti yksityisiltä sosiaalipalvelujen tuottajilta
vaaditaan syyskuun alusta alkaen
omavalvontasuunnitelma, joka on
pidettävä nähtävillä yrityksessä.
Toimintansa aloittavan palvelun
tuottajan tulee tehdä suunnitelma
½ vuoden sisällä aloittamisesta.
Koulutuspäivä valoi uskoa yrittäjille omavalvontasuunnitelman
tarkoituksesta ja sen tuomista
hyödyistä yritykselle. "Omavalvontasuunnitelman tarkoituksena on
luoda jokaiseen yksityiseen sosiaalipalveluja tuottavaan yksikköön
menetelmä, jolla asiakasturvallisuutta ja laatua koskevat muutokset
saadaan nopeasti tehdyksi”, sanoo
kehittämiskonsultti Sirkka Ahvenainen Aher Oy:stä.
Käytännössä omavalvontasuunnittelma tarkoittaa sitä, että laadun
ja asiakasturvallisuuden varmentamiseksi ja parantamiseksi suunnitellut ja toteutetut menettelytavat
kuvataan kirjallisesti. Toiminnan
valvonta ja arviointi on ensisijaisesti yrityksellä itsellään. Asiakkaille
ja heidän läheisilleen omavalvontasuunnitelma antaa informaatiota
palvelun sisällöstä ja laadusta.
"Jatkossa kilpailu hoiva-alan palveluista todennäköisesti käydään hinnan lisäksi entistä painokkaammin
laadulla. Uudessa lainsäädännössä
asiakas nähdään myös aktiivisena
kuluttajana. Verottajan uusissa ohjeissa toiminnan arvonlisäverottomuuden yhtenä edellytyksenä on,
että palveluntuottajalla on omavalvontasuunnitelma, jonka toteutumista palveluntuottaja seuraa",
korostaa Ahvenainen.
Timo Tervonen Ristijärven Terveyspalvelu RisTeily Oy:stä tuli
koulutuspäivään hakemaan mallia
oman suunnitelmansa tekemiseksi.
”Sain omavalvontasuunnitelmasta
mallirungon sekä ohjeen, mitä kunkin kohdan tulee sisältää”, sanoo
Tervonen. ”Koulutus oli selkeä ja
sen pohjalta rakennamme omaval-
vontasuunnitelman yritykseemme”,
jatkaa Tervonen. Valmista aineistoa
heiltä löytyykin jo paljon, nyt se
yhdistellään yksiin kansiin Valviran
määräyksen mukaisesti.
teisillä ryhmävalmennuksilla käsitellään toimimista työpaikalla ja
kuinka jokainen voi omalla toiminnallaan edistää koko työyhteisön
hyvinvointia.
Seniorpoliksen seuraavat koulutukset ovat syksyllä. Luvassa on
ainakin hoivayrittäjien talouspäivä.
Seniorpolis Oy vastaa osatoteuttajana hankkeen viestinnästä sekä
valmennuksen käytännönjärjestelyistä. Hankkeeseen osallistuu
eri yrityksiä ja kuntia Kainuusta.
Hankkeen rahoittaa pääosin Kainuun Ely-keskus Euroopan Sosiaalirahastosta.
Kuinka työpaikoilla
valmistaudutaan työelämän
jatkuvaan muutokseen
Helsingin yliopiston Koulutus- ja
Kehittämiskeskus Palmenia käynnistää Menesty-hankkeen kesäkuun alussa. Hankkeen keskeisenä
tavoitteena on valmentaa työyhteisöjen menestyksellistä selviytymistä
muutostilanteissa kehittämällä eriikäisten osaamista ja sukupolvien
välistä vuorovaikutusta. Hanke
tarjoaa koulutusta ja valmennusta
ikäjohtamiseen, mentorointiin ja
yhteisöllisyyden edistämiseen. Yh-
Lisätiedot www.seniorpolis.fi
Anne Piirainen
tj.
Ristijärven kesä
5
Galleria Navetta täyttää 10 vuotta
Paluumuuttaja Eineliisa
Heikkisen Galleria Navetta
juhlii 10-vuotispäiviään
kesällä.
tit-kilpailuja, elävää musiikkia ja
kahvia. Juhlat jatkuvat samoissa
merkeissä sunnuntaina 19.8.2012.
Muutoin Galleria Navetta on avoinna kesä-elokuussa joka päivä kello
12-18. Kahvitus järjestyy tilauksesta. ”Muinakin aikoina voi piipahtaa, kun siitä sovitaan etukäteen. Ja
onhan Syrjälän piha kasvimaineen
ja marjapensaineen näkemisen arvoinen etenkin loppukesästä”, sanoo Eineliisa.
Äidiltään maalaustaidot perinyt Eineliisa keksi, että tyhjilleen jääneessä
kotitilan navetassa oli paljon hyvää
katettua tilaa taideteoksille, olivathan maalaistalon seinät täyttyneet jo
hänen äidin tekemistä töistä. Eineliisan mieleen onkin jäänyt avajaisista
silloisen kunnanjohtajan toteamus,
että tyhjiä navettoja on Ristijärvellä
kymmenittäin, mutta vain yksi, jossa
on taidegalleria.
Yli 30 Helsingissä vietetyn vuoden
jälkeen Eineliisa palasi Ristijärvelle
äitinsä ja tämän miehen omaishoitajaksi. Maalaukset syntyvät talvisin.
Kesällä Eineliisa viljelee kasvimaata,
sienestää ja marjastaa. Helsinkiin
hän ei enää haluaisi palata, vaan
arvostaa raitista ilmaa ja puhdasta
luontoa.
Teokset herättelevät
ajattelemaan
Galleria Navetassa on esillä Eineliisa
Heikkisen pääosin yhteiskuntakriittisiä töitä. Taulujen ymmärtäminen
vaatii katsojalta yleissivistystä ja
monessa taulussa on useampi juoni.
Eineliisan maalaustyyli on koosterealismia. Nykyinen kuvankäsittelytekniikka mahdollistaa kaikenlaisen
hämäyksen, mutta Eineliisa pyrkii
selvittämään pulmat yllättävilläkin
yhdistelmillä maalauksissaan.
Eineliisa Heikkinen aloitti maalaamisen akryyliväreillä. Aluksi hän
teki maalauksia suomenkielen kielikuvista. Galleria Navetasta löytyvät
mm. teokset Aasin silta, Konitohtori ja Lukutoukka. Akryyliväreistä
Heikkinen siirtyi öljyväreihin. Taiteilija ei välttämättä pyri teoksissaan
kauneuteen ja eettisyyteen, vaan ha-
Merkkipäivää juhlitaan
elokuun loppupuolella
Varsinaisia 10-vuotisjuhlia vietetään Galleria Navetassa lauantaina
18.8.2012. Luvassa on taiteen ja
maalaismaiseman lisäksi piharas-
Ristijärvelle haluttiin saada nimikkoleivokset. Viime keväisen kilpailun tuloksena esittelemme nyt jo
vuoden päivät syötävissä olleet voittotuotteet.
Kivikylän Kotileipomo & Pidot
suunnitteli paikkakunnan
näköisen leivoksen
Kivikylän Kotileipomo & Pidot
valmistaa tuotteita ainoastaan tilauksesta. He osallistuvat aktiivisesti
Kainuun kesätoreille ja –messuille
ja ovat saaneet sitä kautta ympäri
Kainuun ulottuvan asiakaskunnan.
Eineliisa Heikkinen
Nurkkalantie 9
88400 RISTIJÄRVI
phone 050-371 56 24,
e-mail: [email protected]
www.gallerianavetta.fi
luaa esittää suuria asioita luonnon
pienillä elementeillä.
”Tavoitteeni on herätellä ihmisiä
ajattelemaan. Painopiste on luonnonsuojelullinen ja joskus rahan
mahdin järjettömyyksien ja globalisaation haittojen kuvaaminen”,
kertoo Eineliisa Heikkinen.
– leivoskisan voittoisat herkut
Tilauksesta leivät, piirakat ja
makeat leivonnaiset
Lisätiedot www.gallerianavetta.fi.
Anne Piirainen
RISTIJÄRVILEIVOS JA KOKKONEN
Makean sarjan voiton vei Kivikylän
Kotileipomo & Pidot Ristijärvileivos-reseptillään. Leivos on muffinssivuoassa oleva mustikkavaniljatäytteinen leivos, joka on koristeltu
sinisellä sokerikidekoristeella. ”Leivoksen väri on luontevasti sininen.
Halusimme tehdä siitä kuitenkin
monikäyttöisen, jolloin täytteenä
voi käyttää halutessaan muitakin
marjoja aina sesongin mukaan”,
sanoo Eeva-Liisa Tolonen. Hän
vastaa yrityksessä erityisesti makeista leivonnaisista. Yhtiökumppani
Anna-Mari Hoffren keskittyy ruoanlaittoon. ”Suosituinta tuotettamme eli riisipiirakoita valmistamme
yhdessä”, jatkaa Eeva-Liisa.
Galleria Navetta sijaitsee Ristijärvellä osoitteessa Nurkkalantie 9, 22
km Ristijärven keskustasta Sotkamon
suuntaan.
tistä löytyy paljon tietoa ja vertailemme ja teemme sen pohjalta itse
kokeiluja”, sanoo Eeva-Liisa.
Riikka lisäsi hirvenjauhelihan, jolloin herkusta tuli entistä ruokaisampi sekä kainuulaisempi versio.
Leivistään tunnettu Kivikylän
Kotileipomo & Pidot on järjestänyt
myös leipäkursseja kansalaisopistossa ja yhteistyössä Marttojen kanssa.
”Minusta on vain hyvä, jos ihmiset
oppivat syömään kunnon leipää ja
arvostamaan sitä tutustumalla itse
sen valmistukseen”, sanoo Tolonen.
Lentopalloilijana Eeva-Liisa tietää,
mikä vaikutus terveellisellä ruualla ja
liikunnalla on jokaisen hyvinvointiin.
”Halusin ilmoittaa kisaan tuotteen, joka on ruokaisa ja erilainen ja
jota voi nauttia välipalana”, kertoo
Riikka Möttönen. ”Yllätyksekseni
sainkin kilpailun järjestäneeltä Ristijärven kunnalta tiedon, että olin
voittanut suolaisten leivonnaisten
sarjan”, iloitsee Riikka. Kokkosten
tekeminen on aikaa vievää puuhaa
ja vaikka suolaisesta leivonnaisesta
on kysymys, tulee taikinaan myös
ripaus hedelmäsokeria. Kokkonen
nautitaan lämpimänä voinokareen
kera. Riikka vinkkaa, että Kokkonen on oiva huikopala vaikkapa
juhlien jatkoilla tai häiden yöpalana
silloin, kun tarvitsee saada suolaista
ja helposti syötävää ruokaa.
Riikka Möttösen Kokkoselle
voitto suvussa kulkeneella
reseptillä
Yritys tarjoaa pitopalveluita kaikkiin perheen juhliin. ”Asiakkaat ovat
kiitelleet leipiämme, valmistamme
ne aina itse. Muutoinkin periaatteemme on käyttää mahdollisimman
lähellä tuotettuja raaka-aineita”, kertoo Eeva-Liisa Tolonen. Kivikylän
Kotileipomo & Pitojen tuotteissa ei
ole lisäaineita. ”Muistutankin asiakkaita tästä. Ihmiset usein unohtavat,
että lisäaineista vapaat tuotteet eivät
säily kauan”, toteaa Tolonen.
Kahden naisen omistama yritys
on toiminut neljä vuotta Kivikylällä. Leipien ja riisipiirakoiden ohella yritys valmistaa paljon kakkuja.
Perinteinen mansikkakermakakku
pitää pintansa suosituimpana juhlatarjoiluna. Yritys toteuttaa kakut
asiakkaan toiveiden mukaisesti ja
tekee myös itse tuotekehitystä. ”Ne-
Riikka Möttönen on leipuri Kokkosen takana. Jo parinkymmenen
vuoden ajan hän on tehnyt Kokkosia alkujaan Karjalasta lähtöisin
olevalla reseptillä. Riikan leipomat
Kokkoset soveltuivat hyvin Ristijärven leivoskilpailuun, koska hän
on muuntanut suvussa kulkeneen
reseptin kainuulaiseen suuntaan.
Alkuperäisen ohjeen mukaisesti vain
riisiä ja porkkanaa sisältävään vehnätaikinapohjaiseen leivonnaiseen
Voitokkaan Kokkosen leipoja
Riikka Möttönen toimii kahvila- ja
kukkakauppa yrittäjänä jo neljännessä polvessa Ristijärvellä. Hänen
äitinsä oli tunnettu kakuntekijä
paikkakunnalla. Riikan äidin mittavin leipomistyö oli ristijärveläisen hiihdon olympiamitalisti Kari
Härkösen mitalijuhlien kakkujen
valmistaminen. ”Jauhopeukalon
taidot näyttävätkin kulkevan verissä”, naurahtaa Riikka.
Kokkosia voi tilata T:mi Riikka
Perhovaaralta. Tilaus kannattaa jättää paria päivää aikaisemmin, jotta
toimitus voidaan taata ja herkku on
nautittavissa.
Anne Piirainen
6
Ristijärven kesä
RISTIJÄRVI
-hyvän iän kunta-
Myynnissä Ristijärvellä
Senioriasuntoja
Paritalossa
Rivitalossa
3h+k 71 m2
2h+k 56 m2
3h+k 76 m2
2h+k 56 m2
99.400 €
72.800 € (Kalliopelto A)
98.800 € (Kalliopelto A)
78.400 € (Kalliopelto B)
Lisätietoja kehittämispäällikkö Oiva Jansson, puh. 044-7159 311
Ristijärven
keskuskoulun
9. luokan
luokkaretki
Berliiniin 2012
Lähdimme aamulla aikaisin Ristijärven keskuskoulun pihasta.
Kuskina toimi Mäkäräisen Urho.
Matka lentokentälle Ouluun sujui
joutuisasti. Lentomatka oli monelle ensimmäinen ja varmaan lähes
kaikkia jännitti.
Berliinin lentoa saimme Helsingissä odottaa muutaman tunnin.
Saapuessamme Berliiniin oli ilma
aurinkoinen ja lämmin. Menimme
bussilla hotellille. Kävimme vielä
samana iltana yhdessä syömässä italialaisessa ravintolassa.
Toisena retkipäivänä ilma oli
edelleen hyvä. Suuntasimme aamupalan jälkeen bussipysäkille ja
hetken etsinnän jälkeen olimme
jo matkalla eläintarhaan. Siellä oli
paljon nähtävää ja kuljimme siel-
lä omissa ryhmissä. Neljän tunnin kierroksen jälkeen kävimme
syömässä Mäkkärissä. Ruokailun
jälkeen kävelimme eläintarhalta
KaDeWeehen, joka on Euroopan
suurimpia ostoskeskuksia. Saimme
aikaa shoppailla ja kaikki katosivatkin nopeasti eri suuntiin. Ostosretken jälkeen suuntasimme takaisin
hotellille.
Kolmantena päivänä ensimmäinen vierailukohde oli Tekniikan
museo. Matkustimme sinne metrolla. Metrosta emme meinanneet löytää oikeata uloskäyntiä. Museovierailun jälkeen suuntasimme kohti
Checkpoint Charlieta. Siellä meillä
oli opas. Kävimme myös pikavisiitillä rajanylityskohdan museossa.
Siitä kävelimme keskustaa kohti.
Aika kului nopeasti ja kävimme
vielä veneristeilyllä katsomassa Berliinin nähtävyyksiä vesiltä. Risteilyn
jälkeen palasimme hotellille.
Viimeisen matkapäivän aamu oli
rauhallinen. Kiertelimme hotellin
lähialueita ja pakkailimme tavaroi-
ta. Meillä piti olla opastettu kiertoajelu, mutta matkaan tuli mutkia
oppaan sairastuttua. Ajelimme kuitenkin ympäri kaupunkia englanninkielisen oppaan avulla. Ja pian
sen jälkeen olikin kotiin lennon
aika. Molemmat lennot sujuivat
hyvin ja Urho oli odottamassa meitä Oulussa. Jokaiselle jäi varmasti
joku hyvä muisto retkestämme Berliiniin.
Susanna Mertanen
Ristijärven kesä
7
RISTIJÄRVEN
KUNTA MYY
8
Ristijärven kesä
Ristijärven Pirtti
-Lepoa ja elämyksiä
Ristijärven matkailu elää murrosvaihetta. Ristijärvelle on talven aikana
laadittu koko kuntaa koskettava
matkailun MasterPlan -suunnitelma.
Pirtin toiminnan osallekin on vaihtoehtoja kartoitettu. Päällimmäisenä
ajatuksena on ollut ympärivuotisen
toiminnan mahdollistava kehitystyö
ja investoinnit. Toivottavasti ideat
jalostuvat käytännön toimenpiteiksi
ja koko Ristijärven matkailu lähtee
nousuun.
Tulevana kesänä Pirtin toiminta
jatkuu entiseen malliin. Olemme
valmiina vastaanottamaan niin turisteja kuin kyläläisiäkin. Lounaspalvelut jatkuvat entiseen tapaan. Tunnelmallisessa Tallipubissa pääset jälleen
tanssahtelemaan ja laulamaan karaokea vaikkapa juhannusaattona tai
suopotkupallo-tapahtuman aikaan.
Tapahtumista ilmoitetaan erikseen.
Ristijärven Pirtti on oiva paikka
järjestää erilaisia juhlia. Häät, syntymäpäivät ja sukutapaamiset onnistuvat erinomaisesti Pirtin idyllisessä
maalaisympäristössä. Pirtin viihtyisä
tupa on mainio tila myös kokouksien ja koulutuspäivien järjestämiseen.
Leirintäalueen nykyaikainen
huoltorakennus ja vihertävät nurmikentät antavat mahdollisuuden
viihtyisään lomailuun joko telttailen, mökkeillen tai asuntovaunuillen. Voit pulahtaa uimaan tai lähteä
soutelemaan kirkasvetiseen ja kalaisaan Iijärveen. Moni matkailija on
kokenut Iijärven rannalla maailman
komeimman auringonlaskun. Tule
sinäkin.
Ristijärven Pirtti on viihtyisä paikka majoittua
niin vaunuilijoille- kuin
telttailijoillekkin.
t. Terhi Hannukainen
Ristijärven Pirtin auringonlasku on aina erilainen, mutta monen matkailijan
mielestä maailman kaunein.
Kesäinen urkukonsertti
Eläkeliiton Ristijärven yhdistys
Ristijärven kirkossa
Yhdistys on pitämässään vuosikokouksessa hyväksynyt toimintakertomuksen ja tilit vuodelta 2011
Kesäillan konsertissa sunnuntaina
1.7. klo 19.00 tulevat Ristijärven
kirkon uusien urkujen äänikerrat
kattavasti käyttöön, kun urkutaiteilija Maija Lehtonen saapuu soittamaan barokin mestareiden ja Mendelssohnin sävellyksiä. Konsertti
alkaa Bachin edeltäjän ja esikuvan
Dietrich Buxtehuden musiikilla,
minkä jälkeen kuullaan laaja osasto
urkutaiteen keskeisimmän säveltäjän Johann Sebastian Bachin sävellyksiä, muun muassa surumielisen
kaunis Fantasia ja fuuga c-molli.
Mendelssohn löysi Bachin
Bachin kuoltua 1750 hänen musiikkinsa joutui pitkään unohduksiin.
Vasta romantiikan ajan saksalainen
säveltäjä ja kapellimestari Felix Mendelssohn (1809-1847) löysi Bachin
musiikin uudelleen ja palautti sille
kuuluvan arvon. Bachin esimerkin
innoittamana Mendelssohn loi saksalaisen urkuromantiikan ensimmäiset merkkiteokset, joista konsertissa
esitetään Sonaatti f-molli.
Maija Lehtonen valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian
solistiselta linjalta 1985. Hän suoritti urkujensoiton A-tutkinnon
jo 20-vuotiaana professori Tauno
Äikään johdolla. Menestyksekkään
ensikonsertin (1985, Helsinki) jälkeen Lehtonen on konsertoinut
Edustajaksi Eläkeliiton Kainuun piirin kokouksiin on valittu
Eila Repo, Saimi Kurkinen, Jussi
Grönberg ja Jaakko Härkönen ja
varalle Viljo Kemppainen.
Rovaniemellä pidettävään Liittokokoukseen edustajaksi Eeva
Kemppainen ja varalle Leena
Huusko.
laajasti eri puolilla Eurooppaa ja
Yhdysvalloissa sekä Kanadassa. Finland Festivals valitsi hänet ”vuoden
nuoreksi taiteilijaksi” 1988. Maija
Lehtonen on voittanut ensimmäisen palkinnon Lahden pohjoismaisessa urkukilpailussa 1984 ja toisen
palkinnon Barin kansainvälisessä
”Donato Marrone”-urkukilpailussa
1989. Hän on levyttänyt runsaasti
suomalaista, saksalaista, ranskalaista
ja italialaista urkumusiikkia. Lehtonen toimii tällä hetkellä myös Oulun seudun ammattikorkeakoulun
urkumusiikin lehtorina.
Konsertin järjestää Ristijärven
seurakunta.
Yhteydenotot
Liisa Vähäsarja-Juntunen,
Ristijärven kanttori,
puh. 044-3620025
Liittokokous kokoontuu joka
kolmas vuosi päättämään koko
järjestöä koskevista suuntaviivoista ja asettaa tavoitteet seuraavalle
kolmivuotis kaudelle. Liitto kokous on 6-7.6
arkeologinen näyttely esittelee
runsaasti kivikauden Kierikin alueelta löytyneitä muinaisesineitä.
Keskuksesta lähtee helppokulkuinen lankkupolku kivikauden kylään,
siellä pääsee itse kokemaan millaisia
olivat kivikauden ihmisten asumukset ja arkiasut. Opas on kertomassa
asioista ja siellä nautitaan lounas.
Ilmoittautuminen kesäkuun 14
päivään mennessä Eevalle 040 737
7783 tai Eilalle 044 594 8568
Molemmille retkille ovat kaikki
halukkaat tervetulleita. Tiedotamme tarkemmin Kotiseutu Pluslehdessä. Jos aikaa näyttää olevan
pysähdymme jossain kivassa paikassa, joka selviää myöhemmin.
Kainuun Piirin järjestämiä
tulevia retkiä
Hölöseviikolla järjestämme puolipäivä retken 23.5.2012 talvikauden päätteeksi Metlaan, Paljakkaan. Tutustutaan Metlan toimintaan ja lähellä olevassa kodassa
paistetaan makkarat ja mahdollisesti juomme kahvit. Ilmoittautuminen kuljetus järjestelyjä varten
18.5 mennessä Eevalle tai Eilalle.
Teatteriretki Joensuuhun 7.7.
esitys on "Mooseksen perintö",
matkan hinta 60,00 euroa sisältää
matkan, lipun ja ruan. Joensuun
torilla aikaa varattu n. 2 tuntia.
TV:sta tuttuja henkilöitä Piiparinen, Turpeinen, Suvi-Tuulia Viola
ym. esiintyy, esitys alkaa 14.00.
Heinäkuussa teemme päivän
retken YLI-IIHIN, KIERIKKIKESKUKSEEN 17.7.2012
Siellä on näkemistä kaiken ikäisille,
Ruskaretki Leville 18.-21.9.
hinta 370.00 euroa sisältää matkan, majoituksen, ruokailut,
pääsymaksut, oppaan palvelut ym.
Ilmoittautuminen 1.8. mennessä
Eevalle tai Eilalle. Retket ovat kaikille avoimia ja lisätietoja saa aina
Kotisetu-Plus lehdestä.
Loma Lehmirannassa, kuljetus
Kajaanista, on 19-25.6. hinta 370
euroa jäsenille, kuljetuksen hinta
on 68-78 euroa edestakaisin. Hintaan sisältyy majoitus, puolihoito,
vapaa kylpylän ja kuntosalin käyttö. Sieltä saa myös edullisia erilaisia hoitoja
Ilmoittautuminen 2 kk ennen
ajan kohtaa 02 7275 200 kello
8-16 välillä suoran Lehmirantaan.
Lehmiranta sijaitsee Salossa ja
se on järjestön oma lomakeskus,
lomat on suunniteltu ikäihmisille
sopiviksi
Veisuuvestivaali-viikonloppuna
olemme torilla, lauantaina 4.8.
myymme arpoja ja tuotteita ja
teemme yhteistyötä Seniorpolis
Oy:n ja seurakunnan kanssa.
Eeva puh. 040 737 7783 ja Eila
044 594 8586
Eeva Kemppainen
puheenjohtaja
Ristijärven kesä
9
JUMALANPALVELUKSET JA SEURAKUNNAN
TOIMINTAA –12.8.2012
◆ Pe 1.6.
◆ Su 3.6.
◆ To 7.6.
Koulun kevätkirkko
Pyhän Kolminaisuuden päivän sanajumalanpalvelus kirkossa - Salattu Jumala Rovastikunnallinen näkövammaisten leiripäivä Hyrynsalmella.
Tarkemmat tiedot Seijalta.
◆ Su 10.6.
10
Messu kirkossa. – Katoavat ja katoamattomat aarteet -. Rovasti Matti Mäkelä.
13
Eeva ja Toivo Tolosen muistoseurat Jokikylän Järvirinteellä Rantatie 3.
◆ Ma 11.-15.6.
Rippikoululeiri
◆ Su 17.6.
10
Konfirmaatiomessu kirkossa. – Kutsu Jumalan valtakuntaan -.
◆ Ma 18.6.
Eläkeläisten virkistyspäivä yhdessä paltamolaisten kanssa Kainuun Opistolla.
Lähtö srk-kodilta klo 9.30. Ilm. Seijalle p. 044-362 0023 13.6.mennessä.
◆ Kirkkomme on Tiekirkko. Avoinna 22.6.-12.8. joka päivä klo 10-16.
◆ Pe 22.6.
20
Juhannusaatto Pappilan rannassa.
Ohjelmassa mm. kahvia, makkaranpaistoa ja kokko.
◆ La 23.6.
10
Juhannuspäivän sanajumalanpalvelus kirkossa. – Tien raivaaja ◆ Su 24.6.
10
Messu kirkossa. – Kadonnut ja jälleen löytynyt –
Herättäjä-Yhdistyksen kirkkopyhä, saarna Tuomo Ruuttunen.
12
Lähetyslounas Jokikylän Lakirinteellä ja
13
Siioninvirsiseurat Timo ja Hilkka Kemppaisella
◆ Su 1.7.
10
Sanajumalanpalvelus kirkossa, - Armahtakaa - rov. Matti Mäkelä.
19
Urkukonsertti kirkossa. Urkutaiteilija Maija Lehtonen.
◆ Ke 4.7.
19
Herättäjäjuhlien lähtöseurat kirkossa.
◆ Su 8.7.
10
Messu kirkossa – Herran palveluksessa - rov. Matti E. Mäkelä.
◆ Su 15.7.
10
Sanajumalanpalvelus kirkossa –Rakkauden laki – rov. Matti E. Mäkelä.
◆ To 19.7.
19
”Kristus, Valo Valkeuden” – kohti Kirkastussunnuntaita Bachin ja
suomalaisin sävelin. Liisa Karhu, Viulu, Liisa Vähäsarja-Juntunen, urut.
◆ Su 22.7.
10
Kirkastussunnuntain messu kirkossa - Kirkastettu Kristus – rov. Matti E. Mäkelä
◆ Su 29.7.
10
Messu kirkossa – Totuus ja harha - Kesäasukkaiden kirkkopyhä.
Kirkkokahvit Tapulin juurella.
18
Nimikkolähetti Marketta Filpan paluujuhla srk-kodilla.
◆ Ma 30.7.
18
Lähetysilta Uvan Väisälässä, mukana Marketta Filppa.
◆ Pe 3.8.- Su 5.8.
VEISUUVESTIVAALIT 2012.
◆ Pe 3.8.
19
Kaukametsän Kamarikuoro kirkossa, johtaa Juha Mikkonen.
◆ La 4.8.
9.30 Avajaiset srk-kodilla, Niilo Rauhala.
10.30 Siionin virsien toivotut srk-kodilla.
12
Vanhojen virsien toivotut kirkossa.
13
Lasten virsien toivotut srk-kodilla.
14.30 Anneli Sari, Mikko Helenius konsertti kirkossa
18
Minna Tuhkala, Kainuun Kvartetti kirkossa.
◆ Su 5.8.
10
Jumalanpalvelus kirkossa. – Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa -.
13
Nykyvirsien toivotut kirkossa.
16
Jaakko Ryhänen, Pertti Eerola konsertti kirkossa.
◆ Su 12.8.
10
Sanajumalanpalvelus kirkossa. – Etsikkoaikoja - Kouluun lähteneiden siunaaminen
10
Kirkonkylän kyläyhdistyksen
teatteriretki ouluun
Jälleen kerran huomasimme,
kuinka pienestä vihjeestä alkaa
kehittyä mukava tapahtuma.
Joku esitti ”kylän raitilla”,
että olisi mukava käydä Oulun teatterissa katsomassa
”Sotahevosta”,ja tuumasta
toimeen. Keräsimme Mäkäräisen Urhon pikku bussiin
19 retkeläistä, ja lauantaiaamuna 3.3.2012 kahdeksan
aikoihin suuntasimme kohti
Oulua. Matkailijat liukastelivat jäisillä kaduilla kaupungille
shoppailemaan ja syömään, mutta
kaikki löysivät hyvissä ajoin teatterin aulaan odottamaan esityksen
alkua.
Arto Paasilinnan Sotahevonen
Oulun kaupunginteatterin esityksenä tarjosi vahvasti Kainuuseen
sijoittuvan lämminhenkisen komedian, jossa hevosen rooli on yksi
keskeisistä.
Tarinassa seikkailee kaksi hyväntahtoista desanttia, lentäjäluutnantti Savolenko (Mikko Leskelä) ja inkeriläis-leningradilainen apteekkari
Kunitsin (Lasse Karkjärvi), jotka
lentokoneelle. Kolmen nukettajan
voimin toimiva Heikki ihastuttaa lempeällä hevosmaisuudellaan liikkeitä ja kavioiden
kopsetta myöten.
tekevät pakkolaskun Stormoviklentokoneella jonnekin Pudasjärven tai Puolangan alueelle kevättalvella 1942. Koneen polttoaine on
lopussa. Monien mutkien ja kommellusten jälkeen kaksikko pääsee
korvesta ihmisten ilmoille. Matkan
varrella desantit joutuvat tutustumaan Ristijärven surkuhupaisaan
nimismieheen (Timo Reinikka).
Paikkakunnalla on myös talvisodan
operaatiokeskus.
Näytelmässä on paljon
riemukkaita ja tragikoomisia
kohtaamisia, ja kehkeytyypä
Kajaanin apteekissa romanssejakin. Tommi Auvisen
ohjaus hyödyntää Paasilinnan
romaanin humanismin ja naurattaa sodan sattumanvaraisuuksilla ja mielettömyyksillä.
Tulomatkalla keskustelua esityksestä riitti, mutta ehkä sillä hetkellä
useimpia kiinnosti kuunnella ampumahiihdon MM-kisoja, missä
Mäkäräisen Kaisa oli mukana. Sihti
ei ollut ihan kohdallaan vielä lauantaina, mutta kylläkin sitten seuraavana päivänä.
Diakoniatyön kesän
retket ja virkistyspäivät:
Torstai 7.6. Näkövammaisten virkistyspäivä yhdessä puolankalaisten,
suomussalmelaisten ja hyrynsalmelaisten kanssa Hyrynsalmella.
Lauantai 9.6. Syöpäpotilaiden retki Hailuotoon yhdessä puolankalaisten kanssa.
Maanantai 18.6. Eläkeikäisten virkistyspäivä Kainuun Opistolla yhdessä paltamolaisten kanssa.
Tiistai 26.6. Kehitysvammaisten ja huoltajien retki Raatten Portille ja
Jalonniemeen. Ilmoittautumiset ja tarkemmat tiedot Seija Lahdelma
puh.044-3620023 aamuisin klo 8.00-10.00
Yhteisvastuukerääjän mietteitä
ja ajatuksia 22.2.2012
Kaunis helmikuinen päivä on kulunut iltapäivän puolelle.
Asioidaan ensin kylällä. Palatessa
käymme kierroksen YV-listan kanssa.
Ajoimme vanhan pariskunnan
luo. Mies oli puita kottikärryllä kuljettamassa sisälle. Pian siinä puolin
ja toisin kuulumiset vaihdoimme ja
YV-lista sai samalla merkintöjä.
Sitten mentiin naapuriin. Oli
mukava muistella entisiä aikoja,
kun oltiin samoissa paikoissa töissä.
Miten sitä silloin jaksoikin!
Matka jatkui seuraavaan kotiin.
Onpa täälläkin lunta korkeat penkat tien laidoilla. Täällä päivä oli
tuonut kaupunkireissun emännälle.
Siinä YV-asiatkin hoitui..
Iltakahvilla tuumattiin, mitä se
ikä tuo tullessaan itse kullekin.
Oli aika lähteä viimeiseen kotiin,
hämärä oli jo laskeutunut ulkona ja
jalat etsi tietä pihan taakse portaille.
Sielläkin löytyi apua YV-kohteiseen.
Jäi hyvä, iloinen mieli taas kerran.
Anneli Keränen
Ristijärven seurakunnan Yhteisvastuuarpajaisten arvonta suoritettiin
Kajaanin poliisiasemalla 27.4. 2012 koneellisena arvontana.
Voittoja oli yhteensä 43 kpl ja päävoitot osuivat seuraaville:
1. Lasten kelkka
Suvi Leinonen Hyrynsalmi
2. Kokohieronta lahjakortti Martti Mäkäräinen Mustavaara
3. Matto
Jaakko Lipponen Jokikylä
4. Matto
Noora Mikkonen Jokikylä
5. CD-radio
Heikki Härkönen Uva
6. Katiska
Henri Tolonen Koskenkylä
7. Riisikeitin
Matti Keränen Uva
8. Kahvinkeitin
Eeva Mulari kirkonkylä
9. Sähkövatkain
Tarja Huotari kirkonkylä
10. Vedenkeitin
Eeva Mulari kirkonkylä
Lämpimät onnittelut kaikille voittajille ja kiitokset arpojen myyjille
ja ostajille. YV-arpajaiset tuottivat keräykselle 2000 €.
KARPPALAN MYLLYTAPAHTUMA
Su 1.7.2011 klo 12.OO
UVAN kylällä Torvenkosken rannalla
Ohjelmassa mm.
Pärekaton tekoa, perinteisiä työnäytöksiä.
Kalastustapahtuma, omat välineet mukaan.
Nähtävillä mobiileja, vanhoja koneita
Kylän kahvimyllymestari esittelee harvinaisia kahvipannuja ja -myllyjä.
ZETORIEN kiihdytyskilpailu.
Kiitos kaikille mukana olleille.
Myllypaari avoinna.
Nurmeksen markkinoilta löytyy suomenhevonen Heikki, joka
auttaa kaveruksia Teppanasta löytyneen polttoaineen kuljetuksessa
Muistikuvat paperille siirsivät
Maritta ja Pirjo
TERVETULOA!
Järj. Uvan Kyläyhdistys ry
10
Ristijärven kesä
Tulevia tapahtumia
8.6.-5.8.2012 KATVELAN KESÄNÄYTTELY
Liisa Linkolan maalauksia – MUSTEEN SINISTÄ.
La 9.6.–La 16.6.2012 NUOREN TEATTERIN -koulutustapahtuma
16. kerran.
Su 17.6.2012 klo 13.00 KESÄPÄIVÄ SAVIJOEN MYLLYLLÄ
Yhteislaulua ja yhdessäoloa. Ohjelmaa.
Ke 20.6. klo 18.00 Esi-Sommelo. Monitoimitalo Virtaala. Emmi
Kuittinen laulu. Pääsymaksu 5 €. Tervetuloa!
22.6.2012 Ristijärven Pirtillä
Renne Karppinen, karaoke, tanssit
Su 1.7.2012 klo 19.00 Kesäinen URKUKONSERTTI
Ristijärven kirkossa. Urkutaiteilija Maija Lehtonen.
Su 1.7.2012 klo 12.00
Uvan MYLLYTAPAHTUMA
Tulossa heinäkuussa *pihakirppistapahtuma nykyisen
kirpputorin piha-alueella ja uistelukilpailu, mikäli halukkuutta
tällaiseen ilmenee. Järj. Kirkonkylän kyläyhdistys
6.7.2012 Ristijärven Pirtillä
Raimo Laamanen, tanssit
14.7.2012 Ristijärven Pirtillä
Renne Karppinen. Live-karaoke.
To 19.7.2012 klo 19.00 Sydänkesän säveliä Ristijärven
kirkossa. Liisa Karhu ja Liisa Vähäsarja-Juntunen.
Pe 3.8.–Su 5.8.2012
Ristijärven
VEISUUVESTIVAALI 10 v.
La 4.8.2012 KESÄTORI keskustan alueella
La 11.8.2012 JUUSTOLEIPÄtapahtuma
Ristijärven Pirtillä
La 18.8.–Su 19.8.2012 GALLERIA NAVETAN 10-vuotisjuhlat
Syyskuussa 2012 SAUKONSELKÄ VAELLUS
RISTIJÄRVI
hyvän iän kunta
www.ristijarvi.fi
Nuoren teatterin
koulutustapahtuma
kesällä 2012
Ristijärven
10. Veisuuvestivaali
3.-5.8.2012
Jaakko Ryhänen
ja Anneli Sari
tähdittävät veisuut!
Veisuitten juhlavuoden kruunaavat
maailmanluokan taiteilijat Jaakko
Ryhänen ja Anneli Sari. Ryhäsellä
ja Sarilla on molemmilla omat hengelliset konsertit kirkossa, urkureina
Pertti Eerola ja Mikko Helenius.
Sari vahvoine tulkintoineen nousee
estradille myös Piirpauken kanssa
konsertissa, jossa on sekä etnisiä
että mustalais- ja balkanilaisen musiikin sävyjä. Musiikillisia nautintoja kainuulaisin voimin tarjoavat
Minna Tuhkalan johtama Kainuu
Kvartetti ja Kaukametsän Kamarikuoro Juha Mikkosen johdolla.
Avajaisissa pappi ja runoilija Niilo
Rauhala kertoo oman runoutensa
ja virsilyriikan kielestä ja sanomasta.
Toivevirsien yhteisveisuutilaisuudet,
yhteislauluilta ja virsikaraoke kuuluvat edelleen olennaisesti tapahtumaan. Virsikaraoke ja yhteislauluilta toteutetaan Saukkovaaran ja
Pirtin upeissa maisemissa.
Tiedustelut: Tuottaja Stiina Kallioinen, puh 040 590 1594.
www.ristijarvi.fi
Ensi kesänä 9.6.-16.6.2012 Ristijärven Kulttuuritapahtuma ry.
järjestää Nuoren Teatterin koulutustapahtuman 16. kerran.
Nuoren Teatterin leirillä tutustutaan teatterin ja esittävän taiteen eri
muotoihin liikkeen, äänen, näyttelijäntyön ja dramaturgian opetuksen
kautta.
Vuonna 2012 koulutustapahtuman aikana kirjoitamme kohtauksia, harjoitamme näyttelemisen
perustaitoja ja harjoittelemme kokonaisvaltaista fyysistä ilmaisua.
Teemme pienimuotoisia demoja
sekä yhteisen päätösesityksen, joka
perustuu tapahtuman aikana tehtyihin harjoitteisiin.
Koulutustapahtumaan voidaan
ottaa ilmoittautumisjärjestyksessä
noin 50 nuorta (13 -20 v.). Osallistujat ovat tulleet vuosittain eri
puolilta Suomea painottuen Oulun
lääniin ja Kainuuseen. Aikaisempi
teatterikokemus ei ole välttämätöntä. Tärkeintä on innostunut mieli ja
halu oppia.
Ohjaajina vuonna 2012 toimivat
tanssija-koreografi Sonja Ryhänen,
teatteriohjaajat Aune Kallinen ja
Eino Saari, näyttelijä Heikki Törmi
ja muusikko Ilkka Tolonen.
Koulutustapahtuman ohjaajat
ovat saaneet ammatillisen pätevyyden alan johtavissa oppilaitoksissa
ja ovat ansioituneita oman alansa
taiteilijoita sekä kouluttajia. Nuoren Teatterin tuottajana toimii
Kristiina Kallioinen. Taiteellinen
johtaja ja toiminnan vastaava on
Heikki Törmi.
Esitykset:
Koulutustapahtuma huipentuu yleisötilaisuuteen lauantaina 16.6.2012.
Silloin leirin aikana valmistuneet esitykset saavat ensi-iltansa. Esitys alkaa
klo 13.00.
Talkooväkeä: Ilmoita Stiinalle, jos
olet valmis talkootöihin. Haemme
keittiöhenkilökuntaa, valvojia ….
Tiedustelut:
Tuottaja
Stiina Kallioinen 040 590 1594
tai
Heikki Törmi 050 520 7790.
Tervetuloa Nuoren Teatterin koulutustapahtumaan oppimaan ja viihtymään vuonna 2012 !
www.nuoriteatteri.fi
Ristijärven kesä
11
Sommelo aloittaa Ristijärveltä
Juminkeko järjestää yhdessä Ristijärven kunnan kanssa keskiviikkona
kesäkuun 20. päivänä Esi-Sommelo
-tapahtuman monitoimikeskus Virtaalassa. Tilaisuus on ensimmäinen
Musiikkijuhla Sommelon konserteista kesällä 2012. Tilaisuudessa tehdään tunnetuksi paikallista
Leilivaaralla asunutta runolaulajaa
Reeti Anttosta. Vuonna 1882 Kaarle Krohn tallensi häneltä runsaasti
runoja.
Kainuu oli 1800-luvulla sellaista
aluetta, jossa kansanrunous oli parhaiten säilynyt Suomessa. Juuri Kainuusta ja Vienan Karjalasta Elias
Lönnrot, muut perinteentallentajat
sekä myöhemmin kareliaanit saivat
sen aineiston, jonka varaan rakennettiin suomalainen identiteetti.
Musiikkijuhla Sommelon esitapahtumassa Juminkeko tekee
vuosittain tunnetuksi kainuulaista
runolauluperinnettä. Tapahtuma
kiertää eri Kainuun kunnissa. Tähän mennessä Esi-Sommelossa on
esitelty kuhmolainen runolaulaja
Mikko Kyllönen, sotkamolainen
Tiina Korhonen, suomussalmelainen Lassi Kinnunen ja hyrynsalmelainen Tapani Kilponen.
Hän on varsinainen äänenkäytön
moniottelija, jolle tärkeintä on kuitenkin tavoittaa kuulijat lämpimällä
läsnäololla.
Lisätietoja Sommelosta:
www.runolaulu.fi/sommelo
Juminkeon Runolaulu-Akatemia
ottaa mielellään vastaan oman alueen runolaulajista uutta tietoa, jota
ei ole aikaisemmin saatettu julkisuuteen. Jos sukuperinteessä on
säilynyt muistoja runolaulajista,
yhteyttä voi ottaa Juminkekoon (p.
6530671) tai sen kansanmusiikkitoimistoon (p. 044 2501396).
Tämänvuotisessa Esi-Sommelossa paitsi kerrotaan Reeti Anttosesta kuullaan hänen runolauluaan
Emmi Kuittisen esittämänä. Emmi
Kuittinen on suomalais-ugrilaiseen
kansanmusiikkiin perehtynyt laulaja, jonka suurin intohimon kohde
on ihmisääni ja sen mahdollisuudet.
Savijoen mylly
Mylly sijaitsee Savijoentien varressa,
noin 11 km Ristijärven kirkonkylästä Sotkamoon päin ja 2 km Savijoentietä oikealle. Myllysauna ja myllyrakennus on peruskorjattu kesällä
2008. Työn suorittivat yhteistyössä
ympäristökeskus ja Pyhännänkylän
kyläyhdistys. Kyläyhdistys hankki
talkoilla puutavaran ja muut tarvikkeet ja ympäristökeskuksen kirvesmiehet tekivät korjaustyön. Vain
pato puuttuu, että myllyssä saisi
jauhettua rieskajauhot.
Myllyn seutu on mukavan rauhallinen päiväretkikohde, jossa on
nuotiopaikka kahvinkeittoon ja
makkaranpaistoon. Myllysauna ja
mylly tarjoavat suojaa sadetta ja
hyttysiä vastaan. Kannattaa käydä
tutustumassa vanhanajan ratasmyllyyn Savijoella.
Esi-Sommelo
Ke 20.6. klo 18.00
Monitoimitalo Virtaala, Ristijärvi
Emmi Kuittinen (laulu)
Pääsymaksu 5 €
Tervetuloa!
Musteen sinistä
Kun Ristijärven kunta tarjosi minulle tilaisuutta pitää kesänäyttely
vanhan Katvelan koulun tiloissa
tiesin heti, että tämä vanha koulu
olisi juuri oikea paikka asettaa esille
Musteen sinistä -sarjan maalaukseni. Osassa niistä liikutaan juuri
koulun vaikutuspiirissä. En ole syntyperäinen kainuulainen vaan olen
kasvanut Satakunnassa. Kuitenkin
Katvelan koulu luokkatiloineen ja
erityisesti tuttuine kuvatauluineen
tuo elävästi mieleen sen pienen
puukoulun, jossa aloitin opintieni
1950-luvun Kankaanpäässä. Oma
kouluni oli tosin vaatimattomampi. Se oli aikanaan jonkinlainen
hätäratkaisu tilanteessa, jolloin ikäluokat suurenivat ja paikkakunnan
uusi, rapattu, kermanvärinen ja
monikerroksinen keskuskansakoulu
oli vasta alkutekijöissään. Musteen
sinistä -näyttelyn nimiteossarja liittyy kuitenkin siis tuohon ensin mainittuun pieneen ja vanhaan ja ajat
sitten purettuun kouluuni.
Musteen sinistä -näyttelyni
on syntynyt viime vuosien aikana ikään kuin ”pöytälaatikkoon”
muun taiteellisen työskentelyni
ohessa. Näyttely koostuu sekä useamman maalauksen sarjoista kuten
näyttelyn nimisarja että yksittäisistä maalauksista. Ne ovat mieli- ja
muistikuvia sekä mielen maisemia,
jotka ajallisesti sijoittuvat viisikymmenluvun alkuun, vuosiin, jolloin
sota oli vielä vaiettua lähihistoriaa.
Aihepiirinä on siis koulu mutta
myös muu elämä lapsen kokemana.
Maalauksissa aavistellaan myös aikuisten maailmaa mutta lapsen silmin subjektiivisesti. Nyt jo aikojen
päästä pientä objektiivisuuttakaan
ei ole voinut välttää.
Tavallisesti ihminen ollut maalauksissani läsnä vain käyttämiensä esineiden kautta. Musteen
sinistä -näyttelyn teoksissa on sen
sijaan mukana myös henkilökuvausta, tosin viitteen omaisesti, ei
muotokuvina. Ihmisen muisti rakentelee kaukaisista tapahtumista
hauraita kuvia, jotka voivat hetkessä
murentua. Muistin toimintaa mukaillakseni olen päätynyt ikään kuin
piilokuvamaiseen esitystapaan..
Muotokieli on kuitenkin esittävää.
Joissakin teoksissa lähtökohtana
valokuva, joissakin mielikuvat,
joissakin pelkkä tunne, jolle olen
hapuillut muodon.. Maalausmateriaalina on akryyli- ja öljyväri ja
maalauspohjana on kovalevy.
MUSTEEN SINISTÄ
Maalauksia
Liisa Linkola
8.6.-5.8.2012
KATVELA
Kirkkotie 5, Ristijärvi
Avoinna ti-pe 10-18,
la-su 12-18
la 4.8. 9-18 ja su 5.8. 8-15
Näyttelyn järjestäjä: Ristijärven kunta
AVAJAISET KATVELASSA
PE 8.6.2012 KLO 18-20
Mus teen
Sinistä
Maalauksia
Liisa Linkola
8.6.-5.8.2012
KATVELA
Kirkkotie 5, Ristijärvi
Avoinna ti-pe 10-18, la-su 12-18,
la 4.8. 9-18 ja su 5.8. 8-15
Liisa Karhu ja Liisa Vähäsarja-Juntunen
soittavat sydänkesän säveliä viululla ja uruilla
Ristijärven kirkossa
to 19.7.2012 klo 19.00
12
Ristijärven kesä
LIIKUNTA- JA URHEILUPAIKAT
KÄYNTIKOHTEITA, NÄHTÄVYYKSIÄ
VIRKISTYS- JA KUNTOUTUSKEIDAS RISTIJÄRVELLÄ
Ristijärven Monitoimikeskus Virtaala
Karppalan tila, mylly ja paja
Aitoa Kainuulaista museomaisemaa, toimintakunnossa oleva vesimylly sekä sepänpaja.
Möykkysenjoen kiviholvisilta on rakennettu v. 1926
Perusmuuri on ladottu kivistä ja tiivistetty karhunsammaleella. Silta sijaitsee Hyrynsalmentien varressa.
Ristijärven kirkko
V. 1807 rakennettu G. af Sillenin suunnittelema kaunis ristikirkko. Eräiden tietojen mukaan
kirkon esikuvana lienee ollut Ravennaan vuoden 450 tienoilla rakennettu Galla Placidian
bysanttilaistyylinen hautakappeli.
Ristijärven Pirtti, leirintäalue, puh. 050 430 2116
VIRTAALASSA on monipuoliset mahdollisuudet sisä- ja ulkoliikuntaan:
• ohjattu kuntosali
• sauna ja terapia-allas ohjatulla allasjumpalla
• täysimittainen liikuntasali joukkuepeli- sekä sulkapallovarustein
• 9-väyläinen FrisbeeGolf -rata, jonka lähtöpaikkana on Virtaalan parkkipaikka,
välineitä voit vuokrata tai ostaa Virtaalasta
• Virtaalan välittömässä läheisyydessä sijaitsee kesällä 2009 valmistunut Hyvän iän-puisto
monenlaisine kuntoilu- ja leikkivälineineen sekä lapsille että aikuisille
• opastetut vaellus- ja patikointireitit löytyvät myös lähistöltä
sijaitsee Kainuun sydämessä, kukon askeleen päässä Ristijärven keskustasta.
Kauniin Ii-järven rannalla. http://www.ristijarvenpirtti.net/
Saukkovaaran matkailukeskus, puh. 045 111 8548
Aitoa elämää ympäri vuoden, vaaran huipulla, lähempänä aurinkoa. Hiihtokeskuksen kaikki
toiminnot on keskitetty vaaran huipulle. Myös alueen upeat ja runsaat hiihtomaastot ovat
vertaansa vailla. Saukonselkä -vaellusreitit 12 km ja 20 km. www.saukkovaara.fi
UKK-reitti
(Lisätietoa ulkoilureiteistä: Kainuun ulkoilukartat internetissä)
Savijoen Mylly
Sijaitsee Pyhännänkylällä Savijoentien varressa. Mylly ja myllytupa on peruskorjattu v. 2007
- 2008 ympäristökeskuksen ja Pyhännänkylän kyläyhdistyksen toimesta.
Laahtasen leirintä- ja Lomakylä, puh. 040 584 5832
Majoitusta lähellä luontoa, alueella Metsähallituksen virkistyskalastusalue
Laahtaskoski. Hiisijärvestä lähtevässä Hiisijoessa kuohuava koski suovantoineen ja
kauniine hiekkasärkkineen.
Kokoustilat moneen makuun, monipuolisilla varusteilla :
• yläkerran tilat pienille ryhmille
• suuren salin tilat jopa massatapahtumille, 400 istumapaikkaa
• kahviossa voi myös kokoontua
• langaton äänentoisto
• dataprojektori
• täydellinen AV-laitteisto
• laajakaistayhteys
• piirtoheitin, fläppitaulu
Galleria Navetta
Nurkkalantie 9, 88400 Ristijärvi, puh.050-3715624, www.gallerianavetta.fi
Avoinna joka päivä 12-18. Jos haluat että taiteilija on paikalla soita edellisenä päivänä
Hiisijärven hiekat
Yleinen uimaranta, leiriytymismahdollisuus.
Hiisijärven kylä sijaitsee Sotkamo-Ristijärvi -tien varressa, 30 km Ristijärveltä kaakkoon.
Hiisijoen melontareitti
Kahviopalvelut:
(Lisätietoa melontareiteistä kanoottiliiton sivuilta)
Kahviostamme erinomaiset makeat sekä suolaiset tarjottavat, tilauksesta valmistamme myös
monipuolisia lounasaterioita
Tervajoen melontareitti
Tervetuloa !
Tiedustelut ja varaukset p. 044 257 1857 tai sähköpostiini [email protected]
Lisää tietoa löytyy osoitteesta www.virtaala.fi
Kivijärven vaellusreitti
MAINIO KOKOUS, JUHLA JA KONSERTTI PAIKKA.
Pyydä tarjous 044 257 1857 tai [email protected]
Muut:
• 9-väyläinen FrisbeeGolf -rata Virtaalan ympäristössä
• Kesällä 2009 valmistunut Hyvän iän-puisto
• Urheilukenttä ja tenniskenttä kirkonkylällä
• Moottorikelkkareitti kunnan halki
• Jääkiekkokaukalo, vapaaluistelualue
Tervetuloa liikkumaan, virkistäytymään ja urheilemaan!
(Lisätietoa melontareiteistä kanoottiliiton sivuilta)
Lisätietoja: http://www.salomailta.fi/Salomailta/Etusivu.html
Studio Navetta
Maaseutukulttuurikeskus on erilainen käyntikohde, jossa vanha ja uusi aika kohtaavat
kiehtovalla tavalla. Avoinna sopimuksesta.
Ristijärven suojeluskunta- ja
lottanäyttely, 50-luvun museoluokka.
Kirkkotie 5, Ristijärvi. Tiedustelut puh. 044-7159 352.
Luontopolku Leirintäalue Ristijärven Pirtin maisemissa
Ratsastusreitti/patikointireitti Laahtaselta Hiisijärvelle.
Ristijärven kesä
13
MAJOITUSPALVELUT
SAUKKOVAARAN MATKAILUKESKUS:
Saukkovaarantie 11, 88400 Ristijärvi
Puh. + 358 8 681 197, 045 1118 548. www.saukkovaara.fi
Saukkovaara
Aitoa elämää ympäri vuoden, vaaran huipulla, lähempänä aurinkoa.
TERVETULOA RISTIJÄRVELLE!
Hotelli ja ravintola Saukko
• 9 huonetta, yhteensä 31 vuodepaikkaa • Neljä 6-hengen hirsimökkiä
• Asuntovaunualue
LAAHTASEN LEIRINTÄ- JA LOMAKYLÄ:
Sotkamontie 177, 88400 Ristijärvi
Puh. 040-584 5832. Majoitusta lähellä luontoa
Metsähallituksen virkistyskalastusalue
• Pyöröhirsimökkejä 10 kpl 2-6 hengen • Leirintäalue 120 telttapaikkaa
• 30 asuntovaunupaikkaa • Huoltorakennukset ja sauna
• Kahvila, mm. lupien myynti.
RISTIJÄRVEN PIRTIN LEIRINTÄALUE:
Viitostie 48, 88400 Ristijärvi. Puh. 050-430 2116
Sijaitsee Kainuun sydämessä, kukon askeleen päässä Ristijärven
keskustasta. Kauniin Ii-järven rannalla.
http://www.ristijarvenpirtti.net/, [email protected]
• 11 kpl 2-6 hengen leirintätason mökkejä • Pehtoorin tupa 6-12 hengelle
• Teltta- ja asuntovaunupaikkoja, sähköpaikkoja 16 kpl • Pirttikahvio
• Mahdollisuus vuokrata Ristijärven kunnan omistama 5-airoparin
kirkkovene, ”Kylävene Helemi”
KULTTUURIHISTORIALLINEN
ISO VAPAA-AJAN ASUNTO (123 M2) KÄRKELÄ.
www.nettimokki.com/ mökin Id: 3312. Tiedustelut: Pertti Härkönen,
puh.041-7439666, [email protected]
RISTIJÄRVEN METSÄSTYSMAJA
Ristijärven metsästysseuran metsästysmajan vuokraamisesta vastaa Kimmo
Väisänen p. 044-0121079 email: [email protected]. Majaa vuokrataan kesäaikana myös seuran ulkopuolisille henkilöille. Hinta sovitellaan aina majoittujien määrän mukaan. Juhannuksena maja on vain jäsenten käytössä. Seura
tiedottaa toiminnastaan nettisivuillaan osoitteessa http://www.ristijarvenmetsastysseura.fi/
HIISIJÄRVEN KYLÄTALO
Vuonna 2006 valmistunut hirsitalo Hiisijärven Hiekkojen läheisyydessä.
Alakerta: iso pirtti kuisteineen, istumapaikkoja 60-100, keittiö + varastotila
(eri sisäänkäynti), WC/suihku (invavarustus). Keittiö: 100 henkilön astiasto,
nykyaikainen varustus, runsaasti kylmätilaa. Yläkerta: 2 mh, makuupaikat
10 henkilölle, myös leirimajoitus mahdollinen. Erillinen puulämmitteinen
sauna pihapiirissä. http://www.ristijarvi.fi/pagefiles/hiisipirttiesite.doc
Pietikäisten siperianhuskyt
yllättysvoittoon Venäjällä
Aivan Ristijärven kirkonkylän tuntumassa on Pietikäisten siperianhuskytila, jossa asuu 25 puhdasrotuista
rekisteröityä siperianhuskykoiraa
isäntäpariskunnan Jussi ja Marjo
Pietikäisen kanssa. Jussi ja Marjo treenaavat koirineen sen verran
ahkeraan, että Venäjällä järjestetyn
ajokilpailun voitto yllätti kansainvälisen kisan järjestäjätkin, koska
ns. alaskanhuskya on pidetty tähän
saakka siperianhuskya nopeampana.
Pietikäisten harjoitusohjelma herättikin suurta kiinnostusta kisapaikalla. "Ajamme koiravaljakkoa lähes
joka päivä", sanoo Jussi Pietikäinen.
Koirien kuntopohjan on oltava riittävän hyvä, jotta usean sadan kilometrin pituisiin kilpailuihin osallistuminen on ylipäänsä mahdollista.
Ajoharjoitusten ohella yhtä tärkeää
on huolehtia koirien palautumisesta, levosta sekä oikeanlaisesta ravinnosta ja nesteytyksestä. "Huskykoirien harjoittelu muistuttaa pitkälle
ihmisurheilijan harjoittelua. Samat
lainalaisuudet pätevät molemmissa", toteaa Pietikäinen.
Koiria käytetään terapiatyössä
Venäjällä huhtikuussa järjestetyn
440 kilometrin pituisen koiravaljakkoajokilpailun yhteydessä järjestettiin seminaari, joka keskittyi koirien
käyttämiseen terapiatyössä. Marjo ja
Jussi Pietikäinen toimivat myös luennoitsijoina seminaarissa. "Meillä on
tarkoituksena hyödyntää koiriamme
jatkossa enemmänkin terapiatyössä",
sanoo Jussi Pietikäinen. Venäjällä
koiria käytetään jo paljon tähän tarkoitukseen. Suomessa eläinten käyttö terapiatyössä keskittyy kuitenkin
toistaiseksi lähinnä hevosiin.
Ristijärvellä on paljon koiraharrastajia ja monenlaista koiraosaamista, muun muassa arvostettuja
metsästyskoirakasvattajia ja -tuomareita asuu paikkakunnalla.
Myös rekikoiratoiminnalle Ristijärvi tarjoaa hyvät puitteet: on tilaa
olla ja harrastaa. Ristijärven yrittäjien
puheenjohtajana toimiva Jussi Pietikäinen kertoo paikkakunnan olevan
kiinnostava sijoittumiskohde koira-
toimintaa harjoittaville harrastajille,
ja mikseipä myös koira-alan yrittäjille.
"Lumivarmuus on yksi ykkösasioista
huskytoiminnan kannalta, ja sitähän
täällä on", kehuu Pietikäinen. Hän
kiittelee myös maanomistajia, naapureita ja ristijärveläisiä yleisemminkin
suhtautumisesta koiraharrastukseensa. "Ilman heidän tukeaan harrastus ei
olisi mahdollista", sanoo Pietikäinen.
Yleisö pääsee seuraamaan
huskykoiratapahtumia
Toukokuun 19. päivä Saukkovaaralla järjestetään rekikoirien käyttökokeiden SM-kilpailut. Tapahtuma
on samalla myös Suomalaisen siperianhusky -seuran kevätpäivätapahtuma, jonka yhteydessä järjestetään
rekikoiraseminaari. Syyskuun 15.16. päivä Saukkovaaran valloittavat
jälleen siperianhuskyt. Silloin tiedossa on siperianhuskyjen erikoisnäyttely, jonka järjestelyistä vastaavat kainuulaiset koiravaljakkoajon
harrastajat. Paikalle odotetaan yli
300 koiraa omistajineen.
Anne Piirainen
Ristijärveläinen Jussi Pietikäinen voitti Kalevalassa Venäjän Karjalassa
9-16.3.2012 järjestetyt koiravaljakkokilpailut. Kyseessä oli Euroopan puoleisen
Venäjän pisin kilpailu, kokonaispituudeltaan 440 km.
Kilpailureitti kiersi Kalevalan ympäristössä mm. Hämeen, Vuonisen ja Haikolan kylissä. Samoilla seuduilla joista Lönnrot keräsi materiaalia Kalevalaan.
Kilpailijoita oli Pietikäisen lisäksi Saksasta ja Venäjältä. Pietikäinen voitti
kisan rekisteröidyillä siperianhuskyilla. Lisää kisoista www.huskygo.karelia.ru
14
Ristijärven kesä
Ylä-Kainuun viesti 4.4.2012
Hiihtojaoston kuulumisia talven
lumilta ja hieman tulevaakin
Hei kaikille!
Seuramme hiihtäjillä on pitkä ja
varsin menestyksekäs kilpailukausi
takana.
Pyryn hiihtäjät osallistuivat aikuisten sekä nuorten SM-kilpailuihin henkilökohtaisilla matkoilla ja
viestihiihdoissa. Erityisen maininnan ansaitsee Petra Torvinen.
Ristijärveläiset nuoret ja naiset voittivat ja miehet oli kolmansia
Ylä-Kainuun viestihiihdoissa Suomussalmen Haverisessa 4.4.2012.
Kuvassa nuorten sarjassa hiihtäneet vas. Antti Huusko Noora Kangasharju Elias
Korhonen Alisa Korhonen Juha Määttä ja Milla Huusko
Ristijärven Pyry ry…
yhdessä liikkuen…
Ristijärven Pyry ry:n
johtokuntaan kuuluvat:
Puheenjohtaja Seppo Korhonen,
puh. 0400 280 316,
[email protected]
Sihteeri Jukka Leinonen,
puh. 050 599 7186,
[email protected]
Varapuh.joht Arto J.Tolonen, Kaisa
Kurkinen,Minna Pyykkönen, Pekka
Torvinen ja Marko Möttönen.
Pyrylle on avattu kotisivut os.
www.ristijarvenpyry.fi. Käy tutustumassa ja kerro mielipiteesi/ehdotuksesi sivuista.
Nykyään seurassa toimivat seuraavat jaostot: hiihto, lentopallo,
yleisurheilu/nuoriso ja viime vuonna aloittanut jalkapallo (Ristijärven
Everton).
Kunniakierros – jo yli 30
vuotta lasten ja nuorten
urheilun tukena!
Terveellisiin elämäntapoihin kasvattavat lasten ja nuorten urheiluleirit,
kisamatkat, ohjaaja- ja valmentajakoulutukset ym. ovat mahdollistuneet Kunniakierrosten tuomalla
tuella seuroissa, piireissä ja Suomen
Urheiluliitossa.
Ristijärven Kunniakierros -tapahtuma järjestettiin pe 25.5.2012, josta tuotto oli….
Tulkaa mukaan rohkeasti seuran
toimintaan ja olkaa aktiivisesti yhteydessä jaostoihin ja johtokuntaan.
Kesä on jo ovella. Ristijärven
Pöyry ry haluaa toivottaa kaikille
oikein hyvää ja liikunnallista kesää
Suomen Suvessa.
Seura tarvitsee toimiakseen jäsenmaksun maksaneita jäseniä.
Tällä hetkellä jäsenmaksut ovat
7 €/hklö tai 14 €/perhe. Jos et
ole vielä saanut postilaatikkoon jäsenmaksulomaketta vuodelle 2012
niin eipä hätää, Pyryn tilinumero
on FI8957605140002831, jolle
voit maksaa jäsenmaksun. Merkitse
viesti kohtaan maksajan nimi/nimet
ja syntymävuosi/vuodet.
Kiitos jo etukäteen tuestanne.
Ristijärven Pyry ry.
Johtokunta
Tervetuloa mukaan entisten
nuorten liikuntakerhoon!
Entisten nuorten liikuntakerho on tarkoitettu
aikuisille, jotka kaipaavat kouluaikojen
mukavia joukkuepelejä.
Ensimmäinen tapaaminen on lauantaina
16.6. klo 16 Ristijärven urheilukentällä.
Paikan päällä sovimme jatkosta tarkemmin.
Ristijärven kunta/vapaa-aikatoimi
Sotkamon urheilulukiossa opiskeleva Petra saavutti nuorten SMkilpailuissa Kiteellä 13. ja 6. sijan
18-vuotiaiden sarjassa. Lisäksi Kemissä hiihdetyissä koululiikuntaliiton Suomen mestaruuskilpailuissa
Petra oli 5.
Hiihtojaoston puolesta kiitän
kaikkia yhteistyökumppaneita sekä
talkoisiin osallistuneita saamastamme merkittävästä tuesta sekä yhteistyöstä. Erityiset kiitokset kuuluvat
Ristijärven kunnalle kauden aikaisesta yhteistyöstä. Kunnan kanssa
yhteistyössä helmikuussa järjestämämme uusi Maakuntahiihto sai
kainuulaiselta seuraväeltä kiitosta
laajalti.
Kesällä hiihtäjät tehdään
Kesän aikana jatkamme keskiviikkoisin nuorten hiihtokoululaisten
kanssa kesähiihtokoulua. Aloitamme kokoontumalla Saukkovaaraan
keskiviikkona 6.6. klo 18.00.
Kainuun alueen 13-16 -vuotiaiden Hopeasompaleiritys jatkuu
Ristijärven Pyryn järjestämänä. Ensimmäinen leiri järjestetään Nature
Point Paljakassa 8.-10.6.2012. Lisätietoja leiristä saa allekirjoittaneelta.
Kesän aikana on tapahtumia, joiden järjestämisessä on hiihtojaostomme mukana. Tapahtumia ovat
mm. 13.-14.2012 MM-suopotkupallon paikoitus Vuorisuolla sekä
15.9.2012 Ukkohalla-maraton Ukkohallassa. Mukaan toimintaamme
toivomme innokkaita talkoolaisia
lisää.
Kesäterveisin
Arto Tolonen/ RiPyn hiihtojaosto
Saukkovaaran
maastoliikuntapaikat
Saukkovaaran maastoliikuntapaikkojen kunnostustyö on toteutettu
etenkin stadionin ja latujen osalta
pääosin menneen vuoden aikana.
Eripituiset ladut/patikointireitit
saavat opasteet kuitenkin vasta tulevan kesäkauden aikana. Myös yhdyskäytävän loppuunsaattaminen
valaistuksineen ja pintamateriaaleineen tehdään tulevan kesän aikana.
Yhdyskäytävän Saukkovaaran puoleiseen päähän rakennetaan näköalatasanne ja puolikota.
Ladut oli aikoinaan suunniteltu
palvelemaan perinteisen tavan hiihtoa, joten niiden leveys (3-4 m) ei
enää riittänyt tämän päivän vapaan
hiihtotavan ja perinteisen yhdistelmäladun reiteiksi. Nyt ladut levennettiin pääosin kuusimetrisiksi ,
jolloin samalle uralle saatiin sekä perinteisen että vapaan tyylin hiihtäjät.
Latuverkostossa on hyödynnetty jo
olemassa olevia latu-uria, vain kaavan muuttumisen johdosta on tehty
pieniä reittimuutoksia. Ladut on yhdistetty toisiinsa kuten aiemminkin
siten että pidempi lenkki jatkuu lyhyemmän kääntyessä takaisin kohti
stadionia. Kiertosuunta laduilla on
edelleenkin myötäpäivään.
Stadionaluetta on pidennetty ja
avarrettu nykyisten vaatimusten
vaatimalle tasolle. Latujen mittaa
voidaan säädellä stadionalueella
ja samalla kisojen yleisölle tarjota
mahdollisuus seurata kisan etenemistä viimeisen kilometrin aikana.
Stadionalueelta on varmistettu yhteys laskettelurinteeseen, jotta kilpalatujen homologoinnin kannalta
riittävät korkeuserot saadaan turvattua. Sprinttiura on suunniteltu siten
että kuuluttajalla on lähes koko ajan
näköyhteys hiihtäjiin kisan aikana.
Tuleville 2014 SM-hiihdoille on
luotu oivalliset puitteet.
Ladut on pidetty hyvässä kunnossa koko kauden. Opastus uusitaan
kesän aikana kokonaisuudessaan
ja vanhat reittipohjat lienevät vielä
muistissa ilman tarkkaa opastustakin. Tuulentuvan reittiin ei tämän
hankkeen puitteissa ole tehty muutoksia, tosin Saukkovaaran kunnallistekniset työt tulevat vaatimaan
reitin lähtöpäähän pieniä viilauksia.
Pikkuhiljaa lumet häviävät ja
reittipohjat kuivavat joten ei muuta kuin patikoimaan ja tutustuman
uuden ilmeen saaneisiin maisemiin
ja Saukkovaaran yhdyskäytävään.
Aurinkoisia päiviä odotellen.
oj
Ristijärven kesä
15
Ristijärven lapsille ja
nuorille kesätoimintaa
• Nuori Teatteri Ristijärven keskuskoululla 9. – 16.6.2012
• 8. luokkalaisten rippileiri ennen juhannusta viikolla 24.
Järjestää Ristijärven seurakunta.
• Leiri Hiisijärvellä 26. – 28.6.2012 alakouluikäisille.
Leiri on yhteinen Hyrynsalmen ja Ristijärven lapsille.
Leirin vastuuhenkilöinä Elisa Karppinen ja 4H:n Annikki Hyttinen.
• Jalkapallokoulu keskuskoululla
päiväkouluna 11. – 12.7.2012.
Mukaan ovat tervetulleet myös
ulkopaikkakuntalaiset.
Järjestäjänä Ristijärven Everton ja kunta.
Vastuuhenkilöinä Antti-Pekka Korpela ja Elisa Karppinen.
• Ristijärven Pyry järjestää urheilukerhon keskiviikkoisin 6.6. alkaen.
Kerhoon ovat tervetulleet 6- 14- vuotiaat lapset ja nuoret.
• Evertonin nappulaliiga kokoontuu kesän ajan tiistaisin ja torstaisin.
Vastuuhenkilönä Antti-Pekka Korpela.
• Yläkouluikäisille on luvassa oma liikuntakerho kesä-heinäkuuksi
torstai-iltapäivisin. Kerhoa pitää Elisa Karppinen.
• Tällä hetkellä on käynnissä uimakoulut ja niitä voidaan tarvittaessa
pitää myös kesällä.
• Perjantaiaamuisin on päiväkodilla liikuntaseikkailua.
Järjestäjänä Elisa Karppinen.
Tinja-Riikka Korpelan
jalkapallotapahtuma
11-12.7.2012
Jalkapalloleiri on tarkoitettu 04-00 -syntyneille pojille ja tytöille. Leirin hinta on 50 € ja se sisältää Tinja-Riikka Korpelan maalivahtikoulun, t-paidan ja lämpimän aterian molempina päivinä.
Leiri järjestetään Ristijärven urheilukentällä. Sitovat ilmoittautumiset
1.6 mennessä sähköpostilla [email protected]. Lisää tietoa
tapahtumasta saat Anttipekka Korpelalta puh. 050 496 6485.
Mukana menossa: Lähivakuutus
Monimarket Leinonen
Ristijärven kunta
Laajakaista 2015 -hanke,
nopean valokuituverkon rakentaminen
Kainuussa jatketaan 2011 aloitettua laajamittaista tehokkaan tietoliikenneverkon rakentamista.
Valokuituverkon rakentamisesta
vastaa paikallinen operaattori, Kaisanet Oy. Verkkoa on rakennettu jo
yhteensä reilut 400 kilometriä. Tilaajaliittymiä viime vuoden aikana
rakennettuun verkkoon on kytketty
noin 300.
Kuluvan vuoden aikana on tavoitteena rakentaa verkkoa lisää
lähes 700 kilometriä, josta osa Ristijärven alueella. Koko Kainuussa
tämän vuoden verkon rakentamisen alueella on asuntokuntia 2 400
ja loma-asuntoja saman verran.
Valokuituverkon myötä haja-asutusalueen ja Kainuun kylien tietoliikenneyhteydet tulevat olemaan
paremmat kuin monissa maamme
taajamissa. Kuitukaapeli on nykyaikaisin ja toimintavarmin tapa liittää
kiinteistö yleiseen tietoverkkoon.
Sen välityksellä hoituvat kaikki ta-
louden tai yrityksen tiedon siirtoa
vaativat toiminnot TV-palveluista
lähtien vakaasti ja luotettavasti.
Kuituliittymän asiakashinnat ja
maksuehdot
Kk-maksut yhteyspalvelusta
(lähde: Kaisanet Oy)
Kuntien hyväksymiä verkkosuunnitelmia ja valokuituliittymien
saatavuutta sekä kiinteistökohtaista
hinnoittelua on esitelty kylillä pidettävissä kuituilloissa. Ristijärvellä
on kevään aikana pidetty kuituillat
Pyhännänkylällä 24.4. ja Hiisijärvellä 9.5. Vuoden 2012 aikana
rakennetaan Ristijärvellä Pyhännänkylä-Hiisijärvi –runkoverkko
ja Koskenkylä-Mustavaara –runkoverkko.
Liittymismaksu verkkoon
10M/10M
35 €/kk
30M/10M
45 €/kk
100M/10M
54 €/kk
100M/100M
72 €/kk
Hinnat sisältävät alv:n 23 %.
Verkon suunnittelun sekä urakoinnin toteuttaa Kaisanet Oy:n
yhteistyökumppani Eltel Networks
Pohjoinen Oy paikallisten koneurakoitsijoiden kanssa. Tänä vuonna
rakentamaan päästään jo hyvissä
ajoin toukokuulla.
Lähde:
http://maakunta.kainuu.fi/laajakaista
• liittymishinta 150 m:n etäisyydellä
runkoverkosta 1 230 euroa.
• ylimenevä rakentamisosuus
- Kaisanetin kaivamana 6,15 €/m
- itse kaivettuna 1,85 €/m
(sisältää työn opastuksen/
valvonnan)
Liittymishinta sisältää kuitukaapelin kaivamisen ja päättämisen kiinteistön ulkoseinään sekä kiinteistön
sisälle jakamotilaan tulevan ”kuitupäätelaitteen” asennettuna.
Kiinteistön omistaja vastaa kustannuksellaan sisäverkon rakentamisesta ulkoseinästä jakamotilaan
sekä muista sisäverkkoon liittyvistä
asennus- ja muutostöistä.
Liittymähinta kokonaisuudessaan
voidaan maksaa kertasuorituksen
lisäksi joko
• kahdessa erässä:
1. erä liittymän valmistuttua
2. erä kuuden (6) kuukauden
kuluttua + 3 % korko
tai
• jopa 48 kk:n maksuajalla
- maksuaika esim. 12, 24, 36 tai
48 kk + 3 % korko
Koska tilaajayhteyden hinta määräytyy tarkemman verkkosuunnitelman ja toteutettavan verkon rakenteen mukaan, kannattaa liittymän hankinnasta kiinnostuneiden
tiedustella liittymätilauksensa kiinteistökohtaista hintaa suoraan Kaisanet Oy:n myyntineuvottelijalta,
puh. 044-762 5090 / Jari Pussinen
tai Kaisanet Oy:n asiakaspalvelusta
0800 391234.
Nettiosoite: http://www.kaisanet.fi/
laajakaista 2015
16
Ristijärven kesä
Ristijärven
kalastuskunnan
pyydysyksikkömaksut v. 2012
1. KALASTUSKUNNAN OSAKKAAT JA
PAIKKAKUNNALLA ASUVAT (myös mökkiläiset)
verkot, katiskat ym.
(verkko enintään 2,2, m x 30 m)
1,50 € / yksikkö
verkko yli 2,2 x 30 m
2 yks.
verkko enintään 2,2 m x 60 m
2 yks.
verkko yli 2,2 m x 60 m
4 yks.
rysä (vanteen halk. alle 1,5 m)
1 yks.
isorysä (vanteen halk. yli 1,5 m)
20 yks.
koukut (10 kpl)
1 yks.
pitkäsiima (100 koukkua)
1 yks.
nuotta ja paunetti
20 yks.
ravustus
1,50 € / merta
koskikalastus, uistelu ja tuulastus
(erillistä viehelupaa ei tarvita, mikäli
ostanut vähintään 6 pyydysyksikköä) tai
10,00 € / kausi
2. ULKOPAIKKAKUNTALAISET
verkot, katiskat ym, enintään 5 yksikköä
koskikalastus ja uistelu
(koskee myös pyydysyksiköt ostaneita)
vetouistelukilpailut (sallittu kilpailukala: hauki)
3,00 € / yksikkö
4,00 € / vrk.
7,00 €/ viikko
12,00 €/ kuukausi
17,00 € / kausi
20,00 €/ kerta
PYYNTIRAJOITUKSET
-Verkon pienin sallittu silmäkoko 50 mm jään alta tapahtuvassa kalastuksessa.
-Kalastuskunta suosittelee vähintään 50 mm silmäkoon verkkojen käyttöä
myös avoveden kalastuksessa muikunpyyntiä lukuun ottamatta.
Kalojen alamitat: Järvitaimen
Kuha
Harjus
Rapu
40 cm
40 cm
30 cm
10 cm (Kalastusalueen päätös)
KALASTUSLUPIA MYYVÄT
Ristijärven Yhteispalvelupiste 08-6155 431
Cafe 5-STOP 08-681 180
T:mi R. Perhovaara 08-681 104
Laahtasen leirintä- ja lomakylä 040-584 5832
Leirialue Ristijärven Pirtti 08-681 221
Paltamon Viihde ja Vapaa-aika 08-872 033
Erkki Tervo Sipilänniementie 26,050-302 1126
Jorma Tolonen Ahmolahdentie 2, 08-683 148
Kalastuskunnan esimies (ei luvanmyyntiä)
Pekka Karppinen Papppilantie 11, 88400 RISTIJÄRVI
p. 0400-422 859 (työ), 040-571 0659
HIISIPIRTTI
Hiisijärven kylätalo
Kalattomuuden kevät
suhtautua maailmaan ironisesti ja
usein jopa karun itseironisesti.
Tässäkin lehdessä viime vuosina on
ukko kun mies kerskunut kalansaaliillaan, mutta minäpä etenen
tässä nyt aivan toiseen suuntaan, ja
kerron huonosta kalaonnesta. Sitä
onkin piisannut viime aikoina, sillä kevät 2012 on ollut pilkkisaaliin
osalta maailmanhistorian huonoin.
Ongella on kuljettu aina kun on
ollut mahdollista, mutta pannullepantavaa ei ole tahtonut kertyä. Käteen on tullut jännetupentulehdus
päiväkausien tyhjän nylkyttämisestä
ja kissakin naukuu nälkäänsä tavallisesti niin säihkyvä turkki elottomana ja kiillottomana repsottaen.
Pääsiäispyhien neljän perättäisen
onkipäivän saalis sopi yhteen pieneen paistinpannuun, Mieslahden
suurahvenvesiltä palattiin yhden
ahvenen kanssa ja Seitenjärvellä on
päätä kivistäen tuijoteltu tyhjään
mustaan reikään monta päivää. Takapihan kaivostakin olisi saanut aivan yhtä hyvän saaliin ja vähemmällä vaivalla, joten paljon on pitänyt
kalakeittoon pottuja kuoria.
Kilon hauki ja vartin ahven Möttösen Pertin tekemällä tasapainolla
Ahvenen huono syönti tänä keväänä on onneksi ollut laajempi
ilmiö, joka on koskenut erityisesti
Kainuun suuria reittivesiä. Syönnin
heikkoutta on selitelty sää-, jää- ja
lumiolosuhteilla, tuulen suunnilla
ja kuun asennoilla – Talvivaaran
päästöistä puhumattakaan. Niillä
kaikilla on varmasti vaikutusta jään
alaiseen maailmaan, mutta kuka on
se fakiiri, joka laskee eri tekijöiden
yhteisvaikutukset eri vesistöissä.
Parhaan selityksen olen kuullut
erään RKTL:n tutkijan kertoneen
jo viime syksynä. Hän oli ennustanut silloin, että ensi keväänä ahven
syö huonosti, mikä hänen mukaansa johtuu siitä, että isot järven jäätyivät myöhään ja kylmään veteen.
Tämän kuullessaan äkkinäinen
saataisi tuumia, että vedenhän pitää jäätyäkseen olla mielellään aika
kylmää, mutta tutkijapa tarkoittikin, että järviin ei jäänyt kylmän
pintaveden alle tavanomaista lämpimän veden kerrosta syvemmälle.
Kylmässä vedessä ahvenet ovat passiivisia ja syövät vähän.
Kuulostaa järkevältä, kuten kuulostavat kaikki selitykset, joiden
perusteella huono kalantulo johtuu jostakin muusta syystä kuin
siitä etten osaisi kalastaa. Huonoon
kalantuloonhan on perinteisesti
kolme perussyytä: A: Kalaa ei ole,
B: Kala ei syö, C: Minä en osaa kalastaa. Vaihtoehto C on erityisen
epämiellyttävä silloin, kun näkee
tai kuulee muiden kantavan kotiinsa saalista reppu- ja ahkiotolkulla
sekä lyövän lisälaitoja pakastimiinsa tai kompostoreihinsa suursaaliin
jatkokäsittelyä varten. Siksipä tämä
kevät on ollut siitä positiivinen, että
korviin kantautuneiden viestien perusteella kalantulo on ollut heikkoa
vähän joka puolella ja jokamiehellä. Lisäksi ihminen omaa tuskaansa
lievittääkseen suodattaa saamastaan
informaatiosta pois käyttötarkoituksiinsa sopimattoman tiedon, eli
siis tässä tapauksessa tiedot jonkun
muun saamista hyvistä saaliista.
Vakavasti puhuen täytyy toki tunnustaa, että niin ikävää kuin huono
kalaonnin onkin, niin jokainen kokenut kalamies on sen joskus kokenut ja osaa siihen suhtautua rauhallisesti ja rakentavasti. Kalastuksen
kiehtovuuteen kuuluu olennaisesti
se, että onni täällä vaihtelee ja eivätkä vuodet ole veljeksiä. Joskus
myös kaveri saa enemmän saalista
kuin minä ja joskus taas minä. Jos
taas hakee harrastuksistaan elämyksiä, niin niitähän kertyy toki kosolti
myös epäonnisista kalareissuista.
Kalakaverien kanssa on sitten hauska kertailla nautinnollisesti hörähdellen niitä huonojakin kokemuksia. Sekin kuuluu olennaisena osana
tyypillisesti kainuulaiseen tapaan
Vuonna 2006 valmistunut hirsitalo
Hiisijärven Hiekkojen läheisyydessä.
Iso pirtti kuisteineen, istumapaikkoja 60-100,
keittiö varusteineen, WC/suihku (invavarustus)
Yläkerta: makuupaikat 10 henkilölle.
TIEDUSTELUT JA VARAUKSET:
Jorma Härkönen 0400-264 760
[email protected]
Onneto
n
alastaja
sk
Onneka
Muistanpa kerrankin kun eräänä
syksynä aika ensijäillä menin pilkkireissulle tuohon Pohjaslahdelle.
Kairailin rantavedestä lähtien reikiä
jonoon kohti Möykkysenjoen kanavaa. Syysjäähän oli helppo porata ja reikiä syntyi vauhdilla, mutta
vaikka huljuttelin pyytöä tovin joka
avannossa, niin nykyäkään ei kuulunut. Lyhyt loppusyksyn päivä
alkoi hämärtää ja lähestyin jo vastarantaa. Takanani oleva lahti oli
reijitetty emmentaljuustoksi, mutta
saalista ei ollut tullut. Päätin alkaa
palata tältä paskareissulta. Palatessani laskin huvikseni tekemäni reijät.
Lähtörannassa sain tulokseksi 57.
Jotta pääsisin tasalukuun 60, tein
vielä kolme uutta reikää, mutta ketään ei ollut niissäkään kotona..
Toinen juttu onkin sitten aivan viime vuodelta, jolloin tein
Laahtaselle peräti neljä perättäistä
nollareissua (mikä on kyllä todella
poikkeuksellista). Silloin meillä harjoittelijana ollut Kurkisen Julia totesi minulle viehättävän venäläisellä
aksentilla: ”Sinä et osaa kalastaa!”
Hänen sanojensa mukaan varsinkin avajaisissa kaikki saivat kalaa.
Vanhukset, naiset, lapset ja pyörätuolilla liikkuvat vaivaisetkin saivat
kalaa, mutta ei ”suurkalastaja” Pekka.
Enpä jaksa muistaa noitakaan juttuja lainkaan pahalla, sillä elämäähän se vain on. Eihän ihminen elä
pelkästään kalasta, kihtipotilaana en
oikein saisi pikkuahvenia syödäkään
ja hyväähän se makkarakin on välillä. Sitä paitsi kesä on tulossa ja vesi
on kohta liian lämmintä, jolloin
kalat muuttuvat taas passiivisiksi ja
syövät huonosti. Tavataanpa sitten
taas vesillä.
Pekka Karppinen
kalastaja
Ristijärven kesä
17
Laahtasella on helppo viettää
päivä kalastellen ja retkeillen
Alue on suosittu erityisesti kalastajien keskuudessa. Laahtaselle
istutetaan säännöllisesti kirjolohta ja satunnaisesti myös taimenta ja
siikaa. Majoittumiseen järven rannalta löytyy yksityinen lomakylä.
Järven ympäri kiertää hyvä polkuverkosto. Alueella on laavuja,
tulentekopaikkoja sekä vuokrattavia soutuveneitä.
Vesiala: 54 ha
Kalastuskausi: 1.10.- 2.5. ja 19.5. (klo 12:00) -31.12.
Lupahinnat: 8 e/3 h, 10 e/vrk, 30 e/vko
Alle 18-vuotiaat saavat luvista 50% alennuksen. Alle 15- vuotiaat voivat kalastaa huoltajansa luvalla samaan saaliskiintiöön. Perheluvan hinta on kaksi
kertaa henkilökohtaisen luvan hinta ja saaliskiintiö on kaksinkertainen.
Saaliskiintiö:
3 tunnin lupa, yksi (1) lohikala.
– Vuorokausilupa kolme (3) lohikalaa
– Viikkolupa kolme lohikalaa/vrk
Lohikalat: taimen, lohi, järvilohi, kirjolohi, nieriä
Erityistiedot / rajoitukset:
• Kalastajaa kohti saa käyttää yhtä vapaa tai siimaa rannalta, ankkuroidusta
veneestä tai jäältä kalastettaessa. Vapa on oltava kalastajan käden ulottuvilla (enintään 2 metrin päässä kalastajasta).
• Veneellä vetouistelussa ja perhonsoudussa saa käyttää kahta vapaa
kalastajaa kohti.
• Sallitut vieheet: uistin, perho, pilkki, onki. Syöttien käyttö on sallittu.
• Metsähallituksen valtakunnallinen viehelupa, läänikohtainen viehelupa ja
jokamiehen onginta- ja pilkintäoikeus ei oikeuta kalastamaan Laahtasella.
• Oman veneen käyttö sallittu vain kalastuskauden avajaisissa (1 vrk).
Moottoriveneen (myös sähkö) käyttö on kielletty.
Kartta: http://www.retkikartta.fi
Laahtasen Leirintä- ja Lomakylä
Erkki Kurkinen, puh. 040 584 5832
-kalastusluvat, kahvio, majoituspalvelut
KESÄISILLE TONKOPUROILLE
Totuttuun tapaani istun varhain
mustikkaviiliäni syöden keittiömme
pöydän ääressä katsellen ulos siellä
puhjenneita kevään merkkejä. Katselen ja mietinkin, mistä kertoisin,
kun posti toi ”kesälehden” terveiset.
Sataa hiljalleen uutta lunta peittäen niitä kevään merkkejä. Hangella,
ikkunan tasalla, niistä ”merkeistä”
minua käyvät tervehtimässä mustarastaat – nämä perinteiset ensimmäiset kotiniememme muuttolinnut.
Tutkivat siinä talipallojen jäänteet ja
lintulaudan ympäristöineen.
Ajatuksissani pyörivät vielä pääsiäisajan hienot hiihtosäät ja vastarannan ahkerat pilkkijät – ja heistä
vuorostaan kesäisten purojen varsien
onkijiin. Ainutkertaisina täällä Kainuussa metsästys- ja marjastusmatkoillani harvoin kohdanneisiin.
Niillä matkoillani aloin ihan ihmetellä purojen rantoja seuraavia
polun tapaisia. Ketkä ne tallanneet
ja ketkä niitä kulkevat, kunnes kohtasin ensimmäisen ”vapamiehen” –
purolohen – kainuulaisittain tongon
onkijan. Uusi, elämääni rikastuttanut kokemus.
Nostalgisella kunnanlääkärien
”aikakaudella” oli lääkärimme Elias
Toivio tutustunut Toivo Ruokolaiseen Katajasuolta. Toivo oli työssä
Seitenoikean voimalaitoksen rakennustyömaalla ja niissä merkeissä lääkäri ja Toivo tapasivat useita kertoja.
Lääkärille oli tietysti tärkeää, että
hän tietää enemmän potilaastaan.
Luonnon ystävien kesken varmasti
oli tullut puheeksi myös kalastus.
Tuntiemme Eliaksen, hän on ollut
ajatuksissaan Katajasuon metsäpu-
roilla - alkavan kesän suloinen vihreys purojen varsilla. On tullut puhe
saaliista, mitä Toivon kertomana on
Elias varmasti vesi kielellä kuunnellut.
Kunnes Ruusa: ”Kohtaan eräänä
toukokuun aamuna Toivon siinä
kello seitsemän maissa sairaalassa
olevassa lääkärin vastaanoton odotushuoneessa kysymässä – joko
tohtori on tullut? Ei vielä, mutta
varmaan on jo tulossa. Samalla
huomaan, että Toivo roikottaa isoa
koivuvitasta, missä kiilteli kumpikin oksa täynnä melko isoja tonkoja – minullekin silloin vähän outoja
kaloja.
Kun Toivo tuli, vilkaisi hän ympärilleen, ja miehet hävisivät joutuin lääkärin vastaanottohuoneeseen sulkien oven visusti perässään.
Keittiössä käydessäni näin emäntä Saimi Mikkosen paistavan tonkoja kasvot punaisena, mutta naurun
vire päällimmäisenä.
Meni aikaa – Tatu tuli ja vuorostaan Ruusa sai vitallisen kiiltäväkylkisiä tonkoja – kun kerroit elämässäsi saaneesi vain yhden.
Kun oli viimeinenkin kala paistettu, alkoi lääkärin varhaislounas.
Elias istui vakipaikallaan ja lappoi
sitä herkkua suurella hartaudella.
Kalastuskunnan esimiehen, Pekka Karppisen, kertoman mukaan
parhaat tonkopurot ovat KeskiKainuun vaaroilta alkunsa saavat
ravinnerikkaammat purot, mitkä
taas kesän tullen kutsuvat.
Huomattuaan minut hän raski
luopua yhdestä tongosta, mikä oli
ennen kokematontani herkkua.
Minä sain koko vitallisesta yhden.
Kotiinsa Eliakselta ei liiennyt ainuttakaan.”
Naapuriimme perheineen muuttanut Karjalaisen Tatu poikkesi
käymään, jolloin myös puhuttiin
tietysti kalastuksestakin Ruusan
kertoessa elämänsä tonkotarinan –
yksi tonko.
Kateellisena kalastajana toivotan
kumminkin hyvää kalaonnea ja hyvää kesää.
18
Ristijärven kesä
RISTIJÄRVEN
YHTEISPALVELUPISTE
k
i
e
a
j
r
i
r
r
ä
o
tyspiste
t
u
p
p
r
i
K
Aholantie 25, 88400 Ristijärvi
Puh. vaihde 08-6155 431*
Fax. 08-681 242
E-mail: [email protected]
www.ristijarvi.fi
Avoinna ma-pe 8.00-16.00
PALVELUT YHTEISPALVELUPISTEESSÄ:
MATKAILUINFO
•puh. 08-681 200
•matkailuneuvonta, yritysten esitteiden jakelu,
opastus, tiedotus
KUNTA
Kunnan asiakaspalvelu, lomakkeet ja lomakkeiden palautus,
kopiointi- ja faksipalvelu, kunnan julkaisujen ja
opaskarttojen myynti, kalastuslupien myynti,
kunnan tilojen ja -kokoustilojen varaukset,
venepaikkojen vuokraus, ilmoittautumiset retkille ja tilaisuuksiin,
näyttelyt, yleisneuvonta.
KELA
• lomakkeet, täyttöneuvonta ja lomakkeiden vastaanotto
POLIISI
• lupapalvelut (ajokortit, henkilökortit, ampuma-aseluvat),
lomakkeet, täyttöneuvonta ja vastaanotto.
(passit ja henkilökortit Kajaanista)
MATKAHUOLTO
TIEHALLINTO
•tieinfopääte ja esitejakelu
NETTIASIOINTIPISTE
2 kpl, käyttö maksuton
KAHVIPISTE
•4H:n ylläpitämä kahvipiste
RISTIJÄRVEN 4H -YHDISTYS RY
•puh. 044-352 7925
PROJEKTITOIMISTOT
Kirpputorin ja kierrätyspisteen toiminnasta Ristijärvellä
os: Saukontie 2
Kirpputorin yhteydessä toimii kyläläisten olohuone, jota voi hyödyntää kokousten pitämiseen. Tiloissa
voi kokoontua myös muuten vain
ja pitää juttutuokioita. Olohuoneen tiloissa on pienet kangaspuut. Kangaspuihin on laitettu
poppanan loimi ja loimi odottaa
kutojaansa. Tule kutomaan itsellesi
poppana. Varaa oma vuorosi kirpparilta. Tiloissa voi käydä korjaamassa vaatteita tai ommella uusia
sekä painaa kangasta. Käytettävissä
ovat ompelukone, saumuri ja kankaanpainanta välineet. Tiloissa voi
tehdä myös laminointia. Laminoi
vaikkapa valokuvat tai postikortit
pöytätabletiksi. Jos olet kiinnostunut tekemään lasista Tiffany-töitä,
niin myös siihen löytyy välineistöä
ja opastusta. Perjantaisin kirpparilla
on myynnissä kotileivonnaisia.
Kainuulainen taikamaa
Kirpputori on avoinna
ma 10-18, ti ja to 9-14.30,
ke 9-12, pe 12-17
parittomien viikkojen
lauantaina eri yhdistysten
toimesta 11-14
• vaatteita ja myös rikkinäisiä tai
muuten viallisia joista voi tehdä
matonkuteita esim. t-paidat, lakanat ja farkut
• ehjiä huonekaluja tai entisöintiin
sopivia
• kynttilän pätkiä
Puh. 044-759 8773 tai
044-352 7925
Voit myös myydä tuotteitasi
joko oman loosin kautta tai provisio maksulla, voit hinnoitella tavarat itse tai jättää ne paikan päälle
hinnoiteltavaksi. Otamme vastaan
ehdotuksia miten voimme kehittää
olohuoneen ja kirpputorin toimintaa.
Kierrätykseen voit tuoda sellaisen
tavaran, mitä voidaan hyödyntää
edelleen. Mieluummin kierrätykseen kuin kaatopaikalle esim:
• lasten leluja
• ruukkukasveja
• koriste-esineitä
• kannellisia lasipurkkeja
• parittomia lautasia, kuppeja ja
muitakin astioita
• kirjoja
• toimivia elektronisia laitteita
Avasin jokin aika sitten säkkikankaisen taikapussin, kenties ruumiin pituusliinasta valmistetun. Huoneeseen
levisi vanha haju ja poimin pöydälle
varovasti 10 haurasta linnun jalkaa,
metallisesineitä, linnun nokan, kynsiä ja eläimen nahkaa. Pussi oli jäänyt haltijaltaan polttamatta. Ennen
uskottiin että talo jäi rauhattomaksi,
jos sinne unohtui taikapussi.
Tietäjät harjoittivat valkoista tai
mustaa magiaa ja taikapussista saattoi löytyä kammottavia ainesosia: pedon hampaita, ihmisruumiin osia ja
sammakon pää. Pussi suljettiin vainajan hiuksilla. Uvalaisessa tarinassa
korpin rinnasta anastetulla valkealla
höyhenellä saattoi tehdä taikoja.
Höyhentä ei löytänyt helposti, koska
korpin uskottiin kiskaisevan sen itse
irti ennen kuolemaansa.
Lokakuussa 2013 valmistuu Tarinakartasto Ristijärven, Hyrynsalmen, Suomussalmen ja Puolangan
maisemista. Se on seikkailu, jossa
silmät avautuvat luonnolle maagisen kansanperinteen kautta. Luvassa
on taideteos, kartasto, kansanperin-
teen keruutyö, ekologinen matkaopas ja roolipeli. Noin 400-sivuinen
teos julkaistaan suomeksi ja englanniksi. Kainuulaisen fantasiamaailman luomiseen sisältyy runsaasti
rakkaita elementtejä: metsä, mielikuvitus ja leikki. Ihmiset halutaan
temmata mukaan hurjaan ja hauskaan historialliseen perintöömme.
Satumaarit Myllyniemi
www.tarinakartasto.fi
Ruumiin mullat olivat tietäjien
tärkeä taika-aine. Ja sanottiin, että
ne joilla on kirkon mullat, käyttää
niitä neljästi vuodessa taikuuteen.
Muuten mullasta katosi teho. Tietäjät toimivat kirkkomailla vakain
tuumin, mutta tavallinen kyläläinenkään ei saanut kalmapaikassa säikähtää, muuten kalma tarttui.
Lisätietoja saa 4H-yhdistyksestä
puh. 044-759 8773 tai
044-352 7925
Ristijärveläinen mökin ukko oli kerran syömässä marjoja autiossa notkossa, kun hän säikähti. Sen seurauksena
leukaan nousi rohtumat, niin ettei suukaan auennut. Se oli kalmapaikka ja
Lehti-Saara tunnisti heti kalmamaahisen tarttuneen. Hän pesi miehen vedellä ja paineli kiukaan kivillä terveeksi.
Elämä kinttupolkujen varsilla ja
syrjäisissä mökeissä oli voimallista.
Hiljaisuuden ympäröimänä oli herkkyyttä tutkia luonnonmerkkejä ja ratkaista taikojen ja tarinoiden avulla
elämän arvoituksia.
Nauristakaan ei viljelty ilman taikaa, ja naurismaan ympärille pantiin suojeluskeinonsa: puuristikoihin
punaisia lankoja tai punaista vaatetta, silloin kun nauriit alkavat päästä
terälle. Jos sellaisen aidan sisällä kävi
varas, hänen hampaansa mätänivät.
Kun nauris kypsyi, sitä ei annettu
kiikuttaa navasta, ettei nauris tulisi
näkeväksi. Ja jos sai kuorittua nauriin
yhtenä suikaleena, oli hääkutsu luvassa. Lasten rupia hoidettiin keittämällä
nauriskupissa voide, johon pantiin tervaa, pikiöljyä, tulikiveä ja voita.
(SKS, kansanrunousarkisto).
Ristijärven kesä
19
Ylivieska-cup 20.5.2012
Everton ykkönen Ylivieskassa
Ristijärven Pyryn jalkapallojoukkue
Everton osallistui menestyksekkäästi Ylivieskassa järjestettyyn E-junioreiden jalkapallo-turnaukseen.
Joukkuetta vahvisti kolme SUPS:n
pelaajaa heille iso kiitos avusta ja
esimerkin näyttämisestä.
Päätimme ottaa turnauksesta kaiken irti ja matkustimme Sepon ja
Minna-Liisan tila-autoilla jo edellisenä päivänä tapahtumapaikalle.
Majoituimme hyvissä ajoin alkuillasta hotelli Käenpesään. Ruokailun jälkeen siirryimme läheiselle
nurmikentälle, jossa pidimme tunnin harjoitukset. Loppuillasta vielä
biljardin peluuta ja yhdessäoloa.
Pelipäivän aamuna ennen aamiaista klo 7.30 aamuharkat, jotka
veti Hanna. Olikohan tämä aamullinen juoksu/venyttelyharjoitus se
ratkaiseva tekijä, joka siivitti porukan sellaiseen lentoon, että vastustaja toisensa jälkeen kaatui Ristijärven
joukkueen käsittelyssä!?
Hattu hulluttelu
Meitä oli ensin kolme ja
Riitta, sitten kuusi ja Riitta,
kolmannella kerralla kymmenen ja Riitta. Neljäs kokoontuminen kirpputorin
olohuoneeseen on jo sovittu,
mutta lehti kiirehtii ilmestymistään, joten.
Joukkueita oli eri sarjoissa 72 ympäri Pohjois-Suomea ja Pohjanmaata.
Luonnonnurmikentät olivat kovilla
kun kahden päivän aikana sadat pienet nappulakengät niitä kuluttivat.
P02-harrastesarja
alkulohko
Everton-Oulaisten Huima 3-2
Everton-Tornion Pallo47 haaste 3-0
välierä
Everton-Iisalmen PK-37 6-1
loppuottelu
Everton-Tornion Pallo47 03
kilpa 3-3, rp5-4
Pelaajat: Iiro Hämäläinen, Juha Määttä, Joni Kemppainen, Manu Mäkeläinen, Mika Moilanen, Elias Korhonen, Aapeli Korpela, Kalle Korva,
Sampo Laakso, Urho Pyykkönen,
Milla Huusko, Maiju Laatikainen,
Juho Heikkinen, Niko Heikkinen
kirjoitti Anttipekka
Anja von Zansenin ideasta alkoi versoa kerta kerralta
uusia toimintamalleja. Hatuista on Leinosen Riitan
taitavalla ohjauksella tuunattu luomuksia, joita voisi
pitää missä tahansa kesän
juhlissa. Ei silti ole unohdettu ajatusta "vappuhattujen"
luomisestakaan.
Hatut näyttäytyvät kevään
aikana useampaankin kertaan eri tilaisuuksissa. Kesäkuun alussa niistä kootaan
kirjastolle oma näyttely.
Mottomme on ollut "vain
mielikuvitus on rajana, ja
sitäkin voi koko ajan kehittää".
Kuvat kertokoon puolestaan.
RISTIJÄRVEN AUTOASENNUS
Saukontie 10, 88400 Ristijärvi
Avoinna: ma-pe: 8-16 tai sopimuksen mukaan
• Huollot ja korjaukset • Renkaat ja rengastyöt
• Varaosat ja tarvikkeet • Vikakoodiluku ja nollaus
044-284 7180 Timo Oikarinen
Kun
maku
ratkaisee…
Kauttamme pitopalvelu kaikkiin perheen juhliin
Minne sinun laskusi tipahtelevat?
E-lasku on vaivaton vaihtoehto, sillä se ei lätkähdä postilaatikkoon tai -luukkuun vaan suoraan
OP-verkkopalveluun. Kun saat ilmoituksen sähköpostiisi, käy vain klikkaamassa lasku maksuun.
Voit myös ottaa käyttöön automaattisen maksun. Helppoa, nykyaikaista ja ekologista puuhaa.
Katso kaikki e-laskun edut osoitteesta op.fi/e-lasku
- räätälöitynä asiakkaan mukaan
- perinteiset, itsetehdyt tuotteet
- myös ilman tarjoilua tai pelkkä tarjoilu
Kotileivonnaiset tilauksesta esim.
- hiivaton ruisleipä, rieskat, riisipiirakat, kukot
- pullat, munkit, pasteijat, kuivakakut
- täyte- ja voileipäkakut
- myös erikoisruokavaliot
Astiavuokraus
KIVIKYLÄN KOTILEIPOMO & PIDOT
Puh. 050-5578 309 / Anna-Mari Hoffren
050-5971 622 / Eeva-Liisa Tolonen
[email protected]
Tuulentie 4, Ristijärvi
20
Ristijärven kesä
HIERONTAPALVELU
Ristijärvi, Aholantie 14
[email protected]
Koulutetut hierojat:
Helinä Oikarinen
puh. 040-5739 435
Jouko Oikarinen
puh.0400-295 561
Parturikampaamo
Tuula Karjalainen
Tenhotie 8
88400 Ristijärvi
Avoinna
ma-pe 8-17
Puh. 050-3681 446
Tervetuloa !
MYYDÄÄN
KOIVUPILKETTÄ
PUH. 040-771 2919
MISSÄ
LUUDAT
LUURAA?
Vanhanajan kyläilyperinteen
elvyttämiseksi laskimme liikkeelle kaksi kyläluutaa. Missä luudat ovat tällä hetkellä?
Ilmoittele
Minna-Liisa
puh. 050 4142 123
tai Eeva,
puh. 08-681 220
Parturi-Kampaamo
Ritva
Seppänen
Yhteyskuljetus Oulun junalle
joka aamu Mieslahden tietä
Kirkkotie 9 a 2
88400 Ristijärvi
Puh. 040-1930 910,
Ristijärvi 6.15, Mieslahti 6.30, Paltamo 6.45.
- linja-autolipun hinta, tilaus ennakkoon
Myös kotikäynnit.
Tervetuloa !
Taksi Urho Mäkäräinen
Puh 0400 383 136
Vastaava toimittaja:
Kunnanjohtaja
Raija Potila
Puh.08-6155 4320
GSM 044-7159 300
Sivunvalmistus:
Kajaanin Kirjapaino Oy
Painopaikka:
Suomalainen Lehtipaino,
Kajaani 2012
Keskustassa
[email protected]
- taksiajot, pyörätuoliajot, paarikuljetukset,
tilausajot linja-autoilla.
Ristijärven kesä 2012
Julkaisija:
Ristijärven kunta
Aholantie 19
88400 Ristijärvi
Puh.08-6155431
email:
[email protected]
www.ristijarvi.fi
Parturi – Kampaamo
Raija Väisänen
Muista
lahjakortit
FYSIOTERAPEUTTI
Minna-Liisa Laakso
p. 050-4142123
• Fys. hoidot lääkärin lähetteellä
• veteraanikuntoutus
• hieronta
Aholantie 20
Hiusasiat kuntoon vauvasta vaariin!
Suosittelen ajanvarausta.
¨
Puh. 08 681 158 / 044 306 9325
MYÖS KOTIKÄYNNIT
§ Yksityishenkilöiden ja yritysten lakiasiat
§ Suomen Asianajajaliiton kouluttama sovittelija
§ Suomen Omakotiliiton neuvontalakimies
§ Julkinen kaupanvahvistaja § Siviilivihkijä
Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi
Puh. (08) 713 821, GSM 0500 388 631, fax (08) 711 048
asianajotoimisto@juhaniseppanen.fi, www.juhaniseppanen.fi
Lahjatavarat, kukat -kimput, ruukut, asetelmat ja hautalaitteet
Kahviosta maistuvat kotileivonnaiset.
Leivon tilauksesta, myös TÄYTEKAKUT!
Valikoimiimme kuuluvat edelleen autotarvikkeet yms.
Kauttamme TEBOILIN öljytilaukset!
Tervetuloa!
KUKKAKAUPPA JA KAHVIO
R. PERHOVAARA
Saukontie 10 ristijärvi, puh: 08 681104
avoinna ma-pe 7-17
la
su
8-17
9-17