Ristijärvi tiedottaa 1_2012.indd

RISTIJÄRVI
TIEDOTTAA
1/2012
Ristijärven kunta Kainuussa vuonna 2012
Ristijärven kunta on tekemässä niukasti ylijäämäisen tilinpäätöksen.
Kunnan järjestämät palvelut ovat pysyneet asetetuissa määrärahatavoitteissa, sen sijaan Kainuun maakunnalta
tuleva ylimääräinen alijäämäkirjaus
heikentää tulosta. Nyt kunnan talous
on vielä tasapainossa. Julkisen talouden kestävyysvajeen vuoksi tehdyt
toimenpiteet ja globaalit epävarmuustekijät eivät ole kunnan tulorakennetta ehtineet nujertaa. Muutamaksi
vuodeksi kunnalla on puskureita,
mutta ne hupenevat nopeasti.
Valtiovarainministeriö on valmistelemassa uutta kunta- ja palvelura-
kennetta, joka perustuu vahvoihin
peruskuntiin. Kainuussa se on herättänyt kysymyksiä siitä, mikä on
sen jälkeen kuntayhtymäpohjaisen
sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän tulevaisuus Suomessa? Koska olemme Kainuussa toimineet jo
kahdeksan vuotta ja suunnittelemme toimivamme jatkossakin vahvaan yhteistoimintaan perustuvassa
maakunnallisessa järjestelmässä.
Kunnat käyvät parhaillaan neuvotteluja sosiaali- ja terveydenhuollon
palveluiden ja aluekehitystehtävän
järjestämisestä ja neuvottelut etenevät kuntayhtymämalliin perustuvan
toiminnan pohjalta.
Vuoden 2013 alusta aloittavien
kuntayhtymien tulevan toimintaajan pituuteen vaikuttavat monet
seikat ja huomioitava on myös
Vm:n Kainuulle esittämä kolmen
kunnan vaihtoehto. Kunnallisten
palvelujen rahoittaminen verorahoituksella tulee olemaan haaste,
koska kuntien taloudelliset selviytymismahdollisuudet heikkenevät jatkossa mm. huoltosuhteen heikkenemisen ym. tekijöiden seurauksena.
Kunnat selviytyisivät paremmin
itsenäisinä, jos niiden tehtäväkenttä
olisi kapeampi kuin nykyisin. Tehtäväkentän kaventumisesta ei ole
kuitenkaan merkkejä näkyvissä.
Ristijärven kunta pitää tärkeänä,
että asukkaille tarjotaan lähipalveluna omassa kuntakeskuksessa mm.
lasten päivähoitoa, peruskouluopetusta, nuoriso-, liikunta- ja kirjastopalveluja sekä sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluja. Olipa kunta itsenäinen tai isomman kunnan
osana, näitä palveluja asukkaiden
on saatava lähipalveluna Ristijärveltä tulevaisuudessakin. Myös kauppa, pankki ja muut päivittäisen liiketoiminnan palvelut ovat tärkeitä.
varrella ja kohtuullisen etäisyyden
päässä maakuntakeskus Kajaanista.
Kunnasta johtavat maantiet Oulun,
Vartiuksen, Kuusamon tai Sotkamon suuntaan, olemme siis työssäkäyntialueen keskellä. Kuntalaisten
kansalaisaktiivisuus on vilkasta ja
toiminta monipuolista. Näistä me
elämme jatkossakin. Hyödyntäkäämme vahvuuksiamme!
Raija Potila
kunnanjohtaja
Elinvoimaisuutta vahvistaa se,
että Ristijärvi on sijainniltaan sopivassa paikassa. Olemme valtatien
Tasavallan presidentt on on myöntänyt 6.12.2011 peruskoulunopettaja
Liisa Tähkäpäälle ja nuohoojamestari Paavo Oikariselle Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein. Merkit luovutettiin 22.2.2012 kunnanvaltuuston kokouksen yhteydessä. Molemmat ovat
pitkäaikaisia luottamushenkilöitä Ristijärven kunnassa. Liisa vuodesta
1996 lukien ja Paavo vuodesta 1989 lukien.
Onnea Liisalle ja Paavolle!
Kainuun Urheilugaala 2012
Kaisa Kurkinen
palkittiin Kainuun Urheilugaalassa aktiivisesta
talkootyöstä.
s. 5
2
Ristijärvi tiedottaa
Korjaus- ja
Energia-avustukset 2012
Ympärivuotisessa asuinkäytössä olevien asuntojen tai
asuinrakennusten korjauksiin myönnettävät avustukset:
Korjausavustukset
1. vanhusväestön ja vammaisten asuntojen korjaaminen
sosiaalisin perustein
2. terveyshaitan poistaminen sosiaalisin perustein
3. suunnitelmallisen korjaustoiminnan edistäminen
(kuntoarvio, kuntotutkimus, huoltokirja)
4. hissin rakentaminen
5. liikuntaesteen poistaminen
Energia-avustukset
1. uusiutuvan energian käyttöönotto
2. tarveharkintainen pientalojen energia-avustus
3. vähintään 3-asuntoiset kiinteistöt
Koululaisten ja
opiskelijoiden kesätyöpaikat
Ristijärven kunta tukee nuorten kesätyöllistymistä vuonna 2012 ajalla kesä-elokuu. Tukeen oikeutettuja ovat
15-25 -vuotiaat ristijärveläiset koululaiset ja opiskelijat. Kainuun maakunta -kuntayhtymän kesätyöseteliin
oikeutetut eivät kuulu tuen piiriin.
Yksityiselle työnantajalle maksettava tuki kahden viikon työllistämisjaksosta on 130 euroa, kuitenkin enintään puolet nuorelle maksettavasta palkasta. Kunnalle työllistettäessä palkka kahden viikon työjaksosta on
260 euroa. Yritykset voivat ilmoittaa työpaikoistaan hakuajan puitteissa Yhteispalvelupisteeseen.
Nuoret voivat myös itse hankkia työpaikan. Yrityksen tai muun työnantajan ei tarvitse olla Ristijärvellä.
Hakuaika päättyy 30.04.2012 klo 15.00. Lomakkeita saa yhteispalvelupisteestä tai www.ristijarvi.fi/
ajankohtaista 15.03.2012 lähtien.
Hakemusten palautus:
Ristijärven yhteispalvelupiste Aholantie 25, faksi 08-681242,
sähköposti [email protected] tai postitse Ristijärven kunta, Aholantie 19, 88400 RISTIJÄRVI
Lisätietoja: Yhteispalvelupiste puh. 08-6155 431 tai hallintosihteeri puh. 044-7159 309.
Avustusten hakuaika päättyy 11.4.2012.
Ristijärven kunnanhallitus
Terveyshaittojen poistamista ja uusien hissien rakentamista koskevia
avustuksia voi hakea jatkuvasti käytettävien määrärahojen puitteissa.
Korjaustoimintaa ei saa aloittaa ennen avustuksen myöntämistä tai
toimenpiteen hyväksymistä.
Lisätiedot ja hakulomakkeet: Ristijärven Yhteispalvelupiste os. Aholantie 25 sekä rakennustarkastaja Harri Helenius, puh. 044-7159 349.
Lomakkeet ovat tulostettavissa myös ARA:n verkkosivuilta: www.ara.fi.
Hakulomakkeiden palautus: Ristijärven kunta,
Rakennustarkastaja, Aholantie 25, 88400 Ristijärvi.
Taulutelevisio
Terveyskeskuksen hoivaosastolle
RISTIJÄRVEN VETERAANIT!
KUNTOUTUS
Valtiokonttorin maksaman kuntoutuksen lisäksi Ristijärven Sotaveteraanit ry kustantaa veteraanille,
puolisojäsenelle tai leskelle kotikunnassa kaksi kokohierontaa tai vastaavan hoidon.
Kuntoutusta antavat: - Minna-Liisa Laakso, puh 050-414 2123, vastaanotto Willa Wanhan alakerrassa.
- Helin Oikarinen, puh 040 573-9435 ja Jouko Oikarinen puh 0400-295 561,
vastaanotto päiväkodin vieressä tai kotona Ressantie 1.
Kaikki kuntouttajat tekevät tarvittaessa myös kotikäyntejä.
YHDISTYKSEN MUU TUKI
Ristijärven Sotaveteraanit ry järjestää ja kustantaa kuljetuksia yhteisiin veteraanitapahtumiin, juhliin ja konsertteihin. Yhdistyksen kannattajajäsenet voivat auttaa veteraaneja myös muissa kulkemisiin liittyvissä asioissa.
Jos veteraanin saamat palvelusetelit eivät riitä, myös yhdistys voi tarvittaessa avustaa palvelujen hankkimisessa.
Soitelkaahan yhdistyksen sihteerille Martti Romppaiselle, puhelin 044-5310 349
LIITON AVUSTUKSET
Sotaveteraaniliitto myöntää avustuksia esimerkiksi silmälasien hankintaan sekä suuriin sairaala- tai muihin
kuluihin. Tarkempia tietoja ja hakemuslomakkeita saa Martti Romppaiselta.
PALVELUSETELIT
Kainuun maakunnan palveluseteleit on edelleen saatavissa. Veteraanit voivat käyttää näitä kotona asumista
tukevien palveluiden hankintaan, kuten siivoukseen, pihatöihin tai polttopuuhuoltoon. Neuvontaa ja apua
hakemuslomakkeiden täyttämiseen saa kunnan yhteispalvelupisteestä.
Vapaa-aikatoimen avustukset
vuodelle 2012 Ristijärven kunnassa
Jokikylän kyläyhdistys haastoi Ristijärveläiset kyläyhdistykset tempaukseen, jolla hankittiin taulutelevisio Ristijärven terveysaseman hoivaosastolle.
Mukana tempauksessa olivat seuraat kyläyhdistykset: Jokikylän kyläyhdistys, Uvan kyläyhdistys, Kirkonkylän kyläyhdistys, Pyhännänkylän kyläyhdistys, Koskenkylän kyläyhdistys, Hiisijärven kyläyhdistys sekä Suunnittelutoimisto Pertti Raninen.
Televisio hankittiin Kajaanin Expertistä ja käyttöön ohjauksen kävi
tekemässä Karppisen Olli-Petteri ja television toimitus tapahtui sopivasti joulun alla.
Ristijärven kunnan viralliset
ilmoitukset vuonna 2012
1. Ilmoitukset julkaistaan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla ja kunnan
kotisivuilla.
2. Kunnanvaltuuston kokouskutsut julkaistaan Kainuun Sanomat -lehdessä.
3. Lakisääteiset kaavoitusta koskevat ilmoitukset, lukuun ottamatta vähäisiä
kaavoitukseen liittyviä muutoksia julkaistaan Kainuun Sanomat -lehdessä
tai KotiseutuPlus -lehdessä.
4. Viran- ja toimenhakuilmoitukset julkaistaan harkinnan mukaan kunkin alan
ammattilehdissä ja sanomalehdissä sekä työvoimahallinnon nettisivuilla.
5. Muut ilmoitukset voidaan kunnanhallituksen, lautakunnan tai viranhaltijan harkinnan mukaan julkaista muullakin tarkoituksenmukaisella tavalla.
Kunnanhallitus
Ristijärven kunnan talousarviossa on varattu 5.000,00 euroa jaettavaksi ristijärveläisille liikuntajärjestöille ja
-yhdistyksille liikunta toiminnan järjestämiseksi ja kehittämiseksi Ristijärvellä. Kunnanhallitus päättää, jakaako se avustussumman kokonaan.
Hakeminen tapahtuu YP-pisteestä tai kunnan liikunnanohjaaja Elisa Karppiselta (044- 7159 310) saatavalla
lomakkeella. Lomakkeeseen on liitettävä edellisen vuoden toimintakertomus, tilinpäätös sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio tulevalle vuodelle.
Hakemukset tulee toimittaa torstaihin 31.3.2012 kello 16.00 mennessä YP-pisteeseen tai kirjeitse osoitteella
Ristijärven kunnanhallitus/rehtori, Aholantie 28, 88400 Ristijärvi. Kuoreen merkintä ”Liikuntatoimen avustus”.
Tiedustelut rehtori Tiinaliisa Portano, 044-7159 334
Vauvaraha
Ristijärven kunta maksaa vauvarahaa ristijärveläisistä vuoden aikana syntyneistä vauvoista. Vauvarahan saannin edellytyksenä on,
että vanhemmat ja lapsi ovat Ristijärven kunnan jäseniä lapsen
syntymävuonna 31.12.
Rahaa haetaan yhteispalvelupisteestä saatavalla lomakkeella. Monilapsisynnytyksessä raha maksetaan yhdestä lapsesta. Vauvarahan määrä on 500 euroa ja se maksetaan ensimmäisen kerran
vuonna 2011 syntyneistä lapsista, jotka ovat kirjoilla Ristijärvellä
31.12.2011.
Ristijärvi tiedottaa
3
JUMALANPALVELUKSET JA SEURAKUNNAN
TOIMINTAA 18.3.–6.5.2012
◆ Su 18.3.
10
◆ Su 25.3.
13
10–12
10–12
13.30
10
◆ Ma, ke ja pe
6.30
◆ Ma 26.3.
◆ Ti 27.3.
◆ Ke 28.3.
10–12
10
10–12
10
13
10
◆ Ma 19.3.
◆ Ke 21.3.
◆ Ke 28.3.
◆ Ke 28.3.
◆ Su 1.4.
10
13
15
◆ Ma 2.4.
◆ Ti 3.4.
◆ Ke 4.4.
◆ To 5.4.
◆ Pe 6.4.
18
18
10-12
13.30
18
19
10
◆ Su 8.4.
8
10
◆ Ma 9.4.
◆ Ke 11.4.
10
10-12
10
◆ Su 15.4.
10
13
18
◆ Ma 16.4.
◆ Ke 18.4.
◆ To 19.4.
◆ Su 22.4.
◆ Ma 23.4.
◆ Ti 24.4.
◆ Ke 25.4.
10-12
10-12
13.30
10
10
◆ Su 29.4.
10-12
10
10-12
10
10
◆ Ma 30.4.
◆ Ti 1.5.
13
10-12
11
◆ Ke 2.5.
◆ Su 6.5.
10-12
13.30
10
Messu kirkossa, kirkkokuoro. – Elämän leipä - Rippikoululaisten palvelupäivä.
Rippikoululaiset toimivat YV-kerääjinä kirkonkylän alueella.
Salokylän kinkerit Lakelassa, Maire Romppaisella.
Lähetyksen puuhapiiri srk-kodilla
Vohvelikahvit lähetyksen kirpputori srk-kodilla.
Virsituokio Kotokunnaalla.
Marianpäivän sanajumalapalvelus kirkossa. Matti E. Mäkelä.
– Herran palvelijatar VIIKOLLA 13 RISTIJÄRVEN VUORO PITÄÄ AAMUHARTAUDET
RADIO KAJAUKSESSA
Ma Seija Lahdelma, ke Mirja Heikkinen, pe Esa Oikarinen.
Lähetyksen puuhapiiri srk-kodilla
Syöpäpotilaiden kerho srk-kodilla.
Lähetyksen kirpputori ja leipämyyjäiset yhdessä YV:n kanssa srk-kodilla.
Keskiviikkokerho srk-kodilla.
Ehtoollishartaus hoivaosastolla.
Keskiviikkokerhon yhteydessä lauletaan vanhoja koululauluja Liisa Tähkäpään
johdolla. Leipämyyjäiset YV:n ja lähetyksen hyväksi.
Palmusunnuntain perhemessu kirkossa. – Kunnian kuninkaan alennustie Mustavaaran kinkerit Terva-ahossa Esa ja Irja Heikkisellä.
Isoskoulutus srk-kodilla.
EI PUUHAPIIRIÄ Hiljainen viikko.
Ahtikirkko
Ahtikirkko
Lähetyksen kirpputori srk-kodilla.
Ehtoollisen vietto Kotokunnaalla
Ahtikirkko
Kiirastorstain messu kirkossa. – Pyhä Ehtoollinen Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus kirkossa.
– Jumalan Karitsa - Urut vaikenevat.
Pääsiäisaamu Kappelissa.
Pääsiäispäivän messu kirkossa, kirkkokuoro.
– Kristus on ylösnoussut -. Kutsutaksia voi käyttää.
2. Pääsiäispäivän perinnekirkko –Ylösnousseen kohtaaminen -.
Lähetyksen kirpputori srk-kodilla.
Keskiviikkokerho srk-kodilla. Kuulopäivä.
Asiaa ikäkuulosta, mukana kuntoutussihteeri Tiina-Maija Leinonen Oulusta
Sanajumalanpalvelus kirkossa – Ylösnousseen todistajia Hiisijärven kinkerit Hiisipirtillä
”Valokuva Jeesuksesta – totta vai tarua? Torinon käärinliinan kertomaa”
– tilaisuus srk-kodilla. Rovasti Martti Turunen Paltamosta.
Lähetyksen Puuhapiiri srk-kodilla.
Vohvelikahvit lähetyksen kirpputorilla.
Hartaushetki Kotokunnaalla. Martat tarjoavat kahvit.
KaVeRien tapaaminen srk-kodilla.
Messu kirkossa. - Hyvä Paimen -.
Jp:n jälkeen koko perheen YV-juhla srk-kodilla.
Lähetyksen Puuhapiiri srk-kodilla.
Syöpäpotilaiden kerho srk-kodilla.
Lähetyksen kirpputori srk-kodilla.
Keskiviikkokerho srk-kodilla
Messu kirkossa. – Jumalan kansan koti-ikävä -. Messun jälkeen srk-kodilla
yhteinen juhla tänä vuonna 75 v. täyttäneille ja täyttäville.
Koskenkylän kinkerit Alanteelle Mika ja Tarja Tolosella.
Lähetyksen Puuhapiiri srk-kodilla.
Vapunpäivä. YV-juhla srk-kodilla. YV-arpajaisten voittajat julkistetaan.
Simaa, kahvia, munkkeja ja keväistä ohjelmaa. Tervetuloa.
Lähetyksen kirpputori srk-kodilla.
Virsituokio Kotokunnalla
Sanajumalanpalvelus kirkossa. – Taivaan kansalaisena maailmassa -.
Eläkeliiton
Ristijärven
yhdistys
Kokoonnuttiin pitämään kerhoa tiistaina 28 päivän helmikuuta, yhdistyksen jäseniä oli tullut runsaslukuisesti paikalle. Alussa joimme
Saimin keittämät makoisat kahvit. Sihteerimme Leena oli tuonut
jäsenmaksu laput mukanaan jaettavaksi, jotkut olivat varanneet jo
rahan maksua varten, toiset taas ottivat lapun mukaansa ja maksavat
myöhemmin ja osa maksulapuista lähtee postiin.
Leenan ympärillä kävi melkoinen melske, kun hän selasi lappu
pinoa, onneksi ne ovat aakkosjärjestyksessä. Sellaiset jäsenet jotka
ovat täyttäneet 85 vuotta ovat vapautuneet maksusta, mutta saavat
edelleen EL-Sanomat -lehden ja ovat yhdistyksemme jäseniä.
Miksi kirjoitan tästä yhdestä kerhosta?
Oli normaalista poikkeava tilanne, siltä osin, että paikalle oli saapunut henkilöitä jotka olivat vasta muuttaneet ristijärvelle asumaan,
ja halusivat liittyä yhdistyksemme jäseniksi. Oli kiinnostavaa kuulla heiltä itseltään mitä mieltä he ovat Ristijärvestä asuinpaikkana.
Nämä ovat asioita, jotka innostaa ja antaa luottamusta jatkaa toimintaa.
Kunnanjohtaja Raija Potila oli kertomassa kunnan tulevaisuuden
suunnitelmista ja saimme tehdä kysymyksiä asioista, jotka mieltä askarruttaa. Totesimme, että kunnanjohtajan tapaamiseen on tarvetta
useammin. Kerhosta olen aina lähtenyt hyvällä mielellä, mutta tästä
kerhosta lähdin erikoisen innostuneena.
Toivotan kaikille, niin entisille kuin uusille jäsenille,
hyvää ja innostunutta kevään odotusta.
Eeva Kemppainen
puheenjohtaja
Kerhossa Teija Kilpeläinen opastaa, miten tehdään neula huovutusta.
Match Show Ristijärvellä 24.3.2012
Tervetuloa leikkimieliseen koiranäyttelyyn! Hyvä tilaisuus harjoitella kevään näyttelyihin, totuttaa
pentua vieraisiin koiriin ja ihmisiin tai muuten vain viettää mukava talvipäivä koiramaisissa merkeissä.
Luokat: Pennut (alle 1 v.), Pienet koirat, Isot koirat, Veteraanit (yli 8 v.)
Monirotuiset, Junior Handler (esittäjä 10-17 v.)
Lapsi & koira (alle 10 v. esittäjille, saa osallistua oikean tai lelukoiran kanssa)
Osallistumismaksu 5 €/koira (maksetaan paikan päällä ilmoittautumisen yhteydessä)
Junior Handler ja Lapsi & koira 3 €
Rokotustodistukset mukaan! Ilmoittautuminen alkaa klo 10.00 ja Match Show klo 11.00
Järj. Ristijärven koiraharrastajat
Match Show pidetään koulun parkkipaikalla. Samaan aikaan vietetään Onnellisten talvipäivää, joten alueelta
löytyy muutakin talvista tekemistä koko perheelle, unohtamatta ruokaa, kahvia ja makkaraa.
Kunnanjohtaja Raija Potila kertoo kunnan kuulumisia ja suunnitelmia.
4
Ristijärvi tiedottaa
Kirjastoterveiset
Kevään valon vallatessa
alaa kerrataan vielä viime
kuukausien tapahtumia ja
valmistaudutaan tuleviin.
Kirjastossa vietettiin Nallepäivää
15.11., kun Kainuun Museon maakuntatutkija Senja Säkkisen avulla
saimme Paltamosta yksityiskokoelmasta 200 nallea vierailulle. Päiväkodin väki, esikoululaiset ja lähes
kaikki alakoululaiset opettajineen
osallistuivat päivään runojen, leikkien, satujen, tarinoiden, nallevisan ja tunnistustehtävän muodossa
omat nallet mukanaan.
Vuoden Lainaaja 2011 julkistettiin 15.12. Elina Hutri perheineen
palkittiin monipuolisesta aktiivisuudesta kirjastonkäyttäjänä. Elina
on vuosia huolehtinut koko perheen kirjatarpeista. Kirjaston lainaustiskin takaa on seurattu lukemattomia kertoja, miten äiti tyttärineen
hakee säännöllisesti luettavaa koko
perheelle. Kiitokseksi ja kannustukseksi he saivat kunniakirjan ja lahjakortin kirjakauppaan.
Tämä vuosi aloitettiin yläkoululaisten kanssa tiedonhakuharjoituksilla, joiden tarkoituksena on
tutustuminen Kainet-verkkokirjas-
ton käyttöön. Eskarilaisten kanssa
tapaamme joka toinen viikko vaihtelevin teemoin.
Tästä minä tykkäsin -lukupiirin
vuoden ensimmäinen kokoontuminen toteutui 16.2., jolloin jutusteltiin mukana olleiden antoisista
lukukokemuksista. Piiri toimii matalan kynnyksen periaatteella, jolloin jokainen piiriläinen voi vapaamuotoisesti kertoa suosikeistaan.
Kokoontumisissa saamme meitä
kaikkia rikastuttavia lukuvinkkejä. Jos oma lukuharrastus on vasta
viriämässä, piiriin voi tulla kuulostelemaa muiden vinkkejä. Kevään
aikana toteutetaan myös kirjailijavierailu. Vieraan nimi selviää lähiviikkoina. Lukupiiri kokoontuu
seuraavan kerran torstaina 15.3. klo
17.15. Tervetuloa mukaan ja jakamaan lukukokemuksia!
nä tehdyt kuvataide-esitykset ”Vain
sydämellä näkee hyvin” ovat ihasteltavina kirjastossa helmi-maaliskuun
vaihteessa. Kanervan Markkun viimeisimpiin kahvimyllylöytöihin ja
kuparipannuihin saamme tutustua
12.-30.3.
Helmikuun alussa kirjastossa oli
esillä Olavi Oikarisen laaja markkakokoelma, muistoreplikat, juhlarahoja sekä rahoja Suomen koko
rahahistorian ajalta sassanidien
drakmasta lähtien 591-628 jKr.
Lainausvuosi 2011 on tilastoissa
positiivinen eli lainoja kertyi n. 1200
enemmän kuin edellisenä vuonna.
Kiitokset teille kaikille aktiivisuudestanne!
Comenius-projektiin liittyen
Minna Pyykkönen on tutustuttanut oppilaansa Antoine de SaintExupéryn Pikku Prinssiin. Parityö-
Tapaamisiin!
Maritta, Maire ja Mikko
RISTIJÄRVEN KOULUN HIIHTOKISAT 29.2.2012
Tytöt esikoulu 300m:
1. Neea Kemppainen
2. Iida-Mari Pyykkönen
3. Julia Töyräs
2,09
2,20
3,12
Pojat esikoulu 300m:
1. Juha Heikkinen
2. Niilo Oikarinen
2,19
2,26
Tytöt 1lk 500m:
1. Elina Korpela
2. Nella Pääkkö
3. Nella Hälinen
4. Tytti Mikkonen
…
6. Jenna Haarala
Pojat 1lk 500m:
1. Tommi Huusko
2. Kusti Kemppainen
3. Niko Heikkinen
4. Lauri Kovalainen
Tytöt 2lk 1km:
1. Lea Leinonen
2. Vilja Oikarinen
2,39
2,51
3,03
3,18
3,45
2,21
3,20
3,32
3,51
6,38
7,06
Pojat 2lk 1km:
1. Aatu Pulkkinen
2. Niko Heikura
3. Mikael Karhu
4. Iikka Laakso
5. Eetu Oikarinen
6. Jesse Oikarinen
6,05
6,21
6,36
6,41
7,03
7,18
Tytöt 3-4lk 1km:
1. Milla Huusko
2. Silja Leinonen
3. Sanni Karjalainen
4,20
5,39
6,12
Pojat 3-4lk 1km:
1. Elias Korhonen
2. Teemu Pääkkö
3. Aapeli Korpela
4. Arttu Hoffren
4,17
6,03
6,15
6,33
Tytöt 5-6lk 2km:
1. Alisa Korhonen
2. Noora Kangasharju
3. Minna Heikkinen
8,21
8,52
12,36
Eskarilainen Iida-Mari Pyykkönen lähdössä kilpaladulle.
Pojat 5-6lk 2km:
1. Eero Heikkinen
2. Hannu Kariniemi
3. Toni Lahdelma
4. Leevi Heikkinen
5. Juhani Huusko
6. Arttu Pulkkinen
7. Seppo Heikkinen
8. Santtu Härkönen
9,26
10,08
10,39
10,50
11,07
11,48
12,05
13,57
Tytöt 7-8lk 2km:
1. Pauliina Oikarinen
2. Iris Heikkinen
7,23
10,45
Pojat 7-8lk 2km:
1. Antti Huusko
2. Visa Laakso
3. Janne Pääkkö
6,44
10,48
11,13
Tytöt 9lk 2km:
1. Susanna Mertanen
10,52
Pojat 9lk 2km:
1. Miro Tuohimaa
2. Pyry Laakso
3. Olli Leinonen
8,29
10,15
13,25
Ristijärvi tiedottaa
5
Satumaa esikoulun
leikkitilan seinälle
keksimme hyviä ideoita. Luonnostelun jälkeen lähdimme hahmottelemaan kuvitusta seinälle lyijykynällä. Rajasimme teipillä taivaan
ja maan rajat. Vihdoin ja viimein
pääsimme maalaamaan maalausta
eri värein, mikä olikin oikein mukavaa. Ensin maalasimme isot pinnat
ja sitten pienemmät pinnat. Maalaamisessa kestikin jonkun aikaa,
sillä seinä oli aika iso. Lopuksi rajasimme ääriviivat mustalla tussilla.
Eskarin opettajan Satu Pietilän
ehdotuksesta päätimme kuvittaa
eskareiden leikkihuoneen seinän.
Ensimmäiseksi päätimme käydä
kysymässä eskareilta, minkälaisia
ehdotuksia kuvituksesta heillä olisi.
He toivoivat prinsessoja, eläimiä,
mönkijöitä ja muita ajoneuvoja.
Sen jälkeen aloimme suunnitella
seinämaalausta paperille.
Työtä oli erittäin hauskaa tehdä ja tekeminen oli monipuolista.
Toivomme, että lapset saavat viettää monia iloisia hetkiä maalausta
katsellen. Olemme erittäin iloisia ja
tyytyväisiä, kun saimme Satu Pietilän ja kuvataideopettajamme Sirpa
Mikkosen pyynnöstä tehdä tämän
työn eskarilaisten iloksi.
Eskarilaisten ideoiden pohjalta
teimme luonnostelun seinämaalauksesta paperille. Samalla myös itse
8. luokan pitkän valinnaisen
kuvataiteen ryhmä: Silja Hutri,
Iris Heikkinen ja Severi Kurkinen
Ristijärven ja
Hyrynsalmen kunnalle
yhteiset nuorisotoimen ja
liikuntatoimen henkilöt
Ristijärven kunta on valinnut liikunnanohjaajan toimeen Elisa Karppisen
16.1.2012. Liikunnanohjaaja työskentelee kaksi päivää viikossa Hyrynsalmella ja kolme päivää Ristijärvellä.
Vastaavasti Hyrynsalmen kunnan
vapaa-aikasihteeri tekee nuorisotyötä
Ristijärvellä kahtena päivänä viikossa.
Elisa Karppinen työskentelee Ristijärvellä ke–pe, työpiste on Keskuskoulun yläkerrassa. Torstaisin Elisan
tavoittaa Virtaalasta. Puh. 044-7159
310 [email protected].
Vapaa-aikaohjaaja Tuomo Turusen
tavoittaa Nuokkarilta torstaisin ja
perjantaisin. Puh. 044-7104426,
[email protected].
NUOKKARI on avoinna:
Ti 16–19
To 16–20
Pe 18–21
Kainuun Urheilugaala 2012
II Kainuun Urheilugaala järjestettiin
keskiviikkona 15.2.2012 Kaukametsän salissa Kajaanissa.
Yleisöjuhlassa palkittiin vuoden 2011 parhaat urheilijat ja saavutukset sekä kuntakohtaiset vuoden liikuntateot. Lisäksi ohjelmassa oli tasokkaita Kajaanin Tanssiteatterin, Suomussalmen Rastin Promenadetanssiryhmän, Kajaani Gymnasticin ja Kainuun konservatorion nuorten esityksiä.
Palkitut urheilijat, saavutukset ja liikuntateot:
Kuntakohtaiset vuoden liikuntateot:
Ristijärvi
Kaisa Kurkinen
Kaisa on ohjannut 3–5 vuotiaiden
liikuntakerhoja yli 30 vuoden ajan.
Aina aktiivisesti mukana talkotyössä niin kunnan, urheiluseuran ja eri
järjestöjen järjestämissä tilaisuuksissa. Kunnanjohtaja Raija Potila
luovuttamassa tilaisuudessa kunniakirjaa.
Kainuun kasvatti:
Kaisa Mäkäräinen
Vuoden urheilija, Maailmanmestari, Maailman Cupin voittaja
Vuoden kainuulaisena palkittiin
Kaisa Mäkäräinen
Kainuun Sanomien yleisöäänestyksen ylivoimainen ykkönen. Ristijärven Pyryn kasvatti uusi tittelinsä
526 äänellä, kun ääniä kertyi kaikkiaan 1 771. Kaisan sairastuttua kunniakirjaa vastaanottamassa juhlassa
isä Urho Mäkäräinen (keskellä).
6
Ristijärvi tiedottaa
Kunnan järjestämä
joukkoliikenne
1.1.2012 alkaen
YH T EI SP ALV EL
U PI STEEN kalustusta ja
laitteisto a uu sit tii n jo ul
uk uu ssa .
Uudistuksella para
nnettiin
asiakaspalvelun to
imivuutta ja henkilöstön
työtiloja.
Yhteispalvelupisteen
ja kirjaston toimintoja yh
distävän
palvelukeskuskokona
isuudensuunnittelu on myös
aloitettu.
Kuvassa asennustöiss
ä Iskusta
Vesa Kiljunen ja Ri
stijärven
kunnan palveluksess
a oleva
Matti Leinonen.
Kunnan järjestämä joukkoliikenne ajetaan keskiviikkoisin Kutsutaksiperiaatteella osittain yhdistettynä koulukuljetuksiin. Jos keskiviikoksi
sattuu arkipyhä, ajetaan joukkoliikenne edellisenä päivänä.
Kuljetuksiin tulee ilmoittautua pääsääntöisesti edellisenä päivänä klo
15.00 mennessä. Matkustaja maksaa joukkoliikenteestä linja-autotaksan
mukaisen maksun.
ättyi
ULULLA pä
KESKUSKO
en
neen lukuvuod
elokuussa alka
,
en
in
sa aterioim
alussa luokis
ai
n
otettiin kesä
kun käyttöön
is
lm
yhteyteen va
kana keittiön
.
n
ee
n
ali linjastoi
tunut ruokas
pi
op
rjestetään
Ruokalassa jä
ja
an
lisäksi kunn
lasruokailun
työhenkilöstön
maakunnan
luu
jo
lu. Kuva
paikkaruokai
desta.
lounastilaisuu
Reitti ajetaan, jos kuljetukseen on ilmoittautunut vähintään kaksi matkustajaa. Sääntö ei koske kokonaan koulukuljetukseen yhdistettyä liikennettä koulun työpäivinä koulukuljetusreitillä eikä paluukuljetusta
Kirkolta, jos matkustajia jää pois paluukuljetuksesta.
Koulukuljetuksiin yhdistetyn joukkoliikenteen aikatauluissa noudatetaan koulun alkamis- ja päättymisaikoja. Tulo Kirkonkylälle noin klo
8.30. Lähtö Kirkonkylältä klo 12.30.
Uva–Peuravaara–Tolosenjoki
Aikataulu: Saapuminen Kirkonkylälle noin klo 9.30 (ajetaan erikseen)
Paluu Kirkonkylältä klo 12.30 (koulukuljetukseen yhdistettynä)
Jokikylä–Pihlajavaara
Ajetaan yhdistettynä koulukuljetukseen.
Aikataulu: Saapuminen Kirkonkylälle noin klo 8.30
Paluu Kirkonkylältä klo 12.30.
Mustavaara–Koskenkylä
Aikataulu: Lähtö Mustavaarasta klo 9.00. Tulo Kirkonkylälle klo 9.40.
Paluukuljetus klo 12.30 (koulukuljetuksessa).
Hiisijärvi–Pyhännänkylä
Aikataulu: Lähtö Hiisijärveltä klo 9.00. Tulo Kirkonkylälle klo 9.45
Paluukuljetus Kirkonkylältä klo 12.30 (koulukuljetuksessa).
Keskuskoulun keittäjä
Anttipekka Korpela,
oik. keittiöapulainen
Sanna Tolonen ja työharj oitte lussa oleva
Heidi Lahdelma.
Hyvän iän kunnan
palveluopas
valmistuu pian
Ristijärvi tarjoaa monipuolisia,
hyvinvointiin, terveyteen, hoivaan, ravintoon, asumiseen, vapaa-aikaan ja harrastuksiin sekä
matkailuun liittyviä tuotteita
ja palveluja. Palveluiden löytämisen helpottamiseksi kunnan
lähipalvelut kootaan yksiin kansiin teemalla Hyvän iän kunnan palveluopas.
Arkkitehti Liisa Korhonen
ylitarkastajaksi ELY-keskukseen
Puolangan, Hyrynsalmen ja Ristijärven kunnan yhteinen aluearkkitehti Liisa Korhonen on nimitetty ylitarkastajaksi alueiden käyttö- ja luonnonvarat
-yksikköön alueiden käytön ohjaustehtäviin 12.3.2012 alkaen. Kainuun
ELY -keskukseen. Liisa on toiminut aluearkkitehtinä Ristijärvellä ja Puolangalla vuodesta 1.1.2004 lukien.
Opas laaditaan SeniorPolis in
Kainuu ja Hyrinä-hankkeen
yhteistyönä.
Liikenne koulun lomien aikana:
Koulukuljetuksiin yhdistetyn liikenteen saapumisaika Kirkonkylälle
klo 9.30.
Kulkeminen koulukuljetuksissa muina päivinä
Koulukuljetuksessa voi kulkea myös muina kuin joukkoliikennepäivänä,
jos autoissa on tilaa. Mahdollisuudesta kulkea muina päivinä voi tiedustella asianomaista reittiä ajavalta liikennöitsijältä.
Koulukuljetusten aikataulut:
- saapuminen koululle: ti, ke, to, pe klo 8.30 ja ma, pe 9.30
- lähteminen koululta: ti, ke, to, pe klo 12.30 ja joka päivä klo 14.30
Kuljetuksiin ilmoittautuminen
Uva–Peuravaara–Tolosenjoki:
Taksiasema, puh. 08-681155
Jokikylä–Pihlajavaara:
Taksiasema, puh. 08-681155
Mustavaara–Koskenkylä:
Taksi Hilkka Heikkinen, puh. 0400 302 236
(koulukuljetuksiin yhdistetty joukkoliikenne)
Erikseen ajettava: Taksi Antti Vuoti, puh. 0400-281 805
Sisällön ja ulkoasun suunnittelussa otetaan huomioon oppaan
selkeys ja helppokäyttöisyys
niin, että se palvelee hyvin niin
seniorikansalaista kuin Ristijärvelle tulevaa matkailijaa. Opas
julkistetaan huhtikuussa.
Idea oppaaseen on noussut
palautepäiväkyselyn pohjalta.
Toisaalta opas kampanjoi ristijärveläisten palvelujen puolesta:
Suosi ristijärveläistä!
Liikennöitsijä ilmoittaa tarkan aikataulun ja pysäkkipaikat
ilmoittautumisen yhteydessä.
Liisa Korhosen läksiäisiä vietettiin yhteispalvelupisteessä
9.3.2012. Kuvassa
kunnanrakennusmestari Harri Helenius, aluearkkitehti
Liisa Korhonen ja
kunnanjohtaja Raija Potila.
Hiisijärvi–Pyhännänkylä:
Taksi Esko Heikkinen, puh. 0400-388069
Taksi Urho Mäkäräinen, puh. 0400-383 136
Tiedustelut koulukuljetuksista:
Taksi Hilkka Heikkinen, puh. 0400-302 236
Taksi Urho Mäkäräinen, puh. 0400-383 136
Taksi Juha Mara, puh. 0400-381 431
Taksi Pentti Huovinen, puh. 0400- 232 833
Lisätiedot kunnassa:
hallintosihteeri Terttu Härkönen, puh. 08-61554321
Ristijärvi tiedottaa
7
RISTIJÄRVI
Kuituliittymän asiakashinnoittelu:
hyvän iän kunta
Hyvä alueen asukas,
Kaisanet Oy aloittaa valokuituverkkojen rakentamista yhteistyössä
Ristijärven kunnan kanssa kesällä
2012. Rakentaminen on osa valtakunnallista Laajakaista 2015 -hanketta.
Kuitukaapeli on nykyaikaisin
tapa liittää kiinteistö yleiseen tietoliikenneverkkoon. Se mahdollistaa
kaikki asiakkaan tarvitsemat informaatiopalvelut yhden liitäntäkaapelin kautta. Kuitukaapeli on turvallinen, pitkäikäinen ja hyvälaatuinen yhteys tietoliikenneverkkoon.
Liittyminen kuituverkkoon mahdollistaa myös haja-asutusalueiden
asukkaille erittäin nopeat ja laadukkaat Internet-yhteydet, monipuoliset TV-palvelut teräväpiirtolähetyksineen, turvapalvelut sekä erilaiset
verkon välityksellä tarjottavat kaupalliset ja julkiset verkkopalvelut.
Valokuidulla toteutettu nopea
laajakaista on sääolosuhteista riippumattomana toimintavarma.
Verkon suuri nopeus mahdollistaa lukuisat uudet palvelut, jotka
helpottavat elämää maaseudulla ja
luovat turvallisuutta. Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi teräväpiirtotelevisio, videovuokraus, kuvallinen
puhelinyhteys sekä lehtien ja postin
välittäminen verkon kautta. Laajakaista- ja Internet-yhteyden kautta
voi olla vaivatta koska tahansa yhteydessä missä päin maailmaa hyvänsä asuviin sukulaisiin ja ystäviin.
Nopea laajakaistayhteys tuo tähän
yhteydenpitoon aivan uuden ulottuvuuden videokuvayhteys molempiin suuntiin.
Kunnallisten hoiva- ja terveydenhuollon palvelujen toteuttamista
laajakaistayhteys helpottaa huomattavasti, mikä puolestaan lisää
merkittävästi kotona asuvien ikäihmisten turvallisuutta.
Verkko rakentuu ns. runkoverkosta sekä siihen liitettävistä tilaajayhteyksistä. Runkoverkon rakentamiskustannuksista vastaavat
Ristijärven kunta, Suomen valtio/
EU sekä Kaisanet Oy, joka vastaa
kokonaisuudessaan myös varsinaisesta rakentamisesta. Kiinteistöjen
tilaajayhteyksien rakentamiskustannuksista vastaavat kiinteistöjen
omistajat.
Riittävän suuri yhteysnopeus
mahdollistaa myös etätyön tekemisen maaseudulla ja uusien verkkopalvelujen kehittämisen pitkälle
tulevaisuuteen.
Lisätietoa kuituliittymän mahdollisuuksista voit lukea kirjeen
mukana tulevasta Vauhtia verkkoon
-oppaasta.
Raija Potila
kunnanjohtaja
Ristijärven kunta
Ystävällisin terveisin
Marja Karjalainen
toimitusjohtaja
Kaisanet Oy
Liittyminen verkkoon
Liittymismaksu kuituverkkoon on 150 m:n etäisyyteen saakka runkoverkosta 1230 €. Kauempana sijaitsevien kiinteistöjen liittymismaksu
määräytyy sen mukaisesti, kuinka moni kiinteistö liittyy verkkoon samanaikaisesti samalta alueelta.
150 m ylimenevän matkan rakentamiskustannus (jos rakentamisreitillä
on vain yksi kiinteistö) on:
Kaisanetin kaivamana tarvikkeineen 6,15 €/m
asiakkaan itse kaivamana
1,85 €/m (sisältää asennus ja valvontatyöt)
Liittymismaksu sisältää kuitukaapelin kaivamisen ja päättämisen kiinteistön ulkoseinään, kiinteistön sisälle jakamotilaan tulevan kuitupäätelaitteen asennettuna sekä laajakaistaliittymäasennuksen liittymisen
yhteydessä. Kiinteistön omistaja vastaa kustannuksellaan sisäverkon
rakentamisesta ulkoseinästä jakamotilaan sekä muista sisäverkkoon liittyvistä asennus- ja muutostöistä.
Liittymismaksun osalta on käytettävissä erilaisia maksuehtoja maksuaikojen suhteen. Maksuaikaa liittymälle voi saada jopa 48 kk. Lisäksi
kiinteistöissä tehtävien sisäasennustöiden osalta asukas voi hyödyntää
verotuksessa ns. kotitalousvähennystä, joka koskee myös tietoliikenneyhteyksien asennusta ja kunnossapitoa.
Nopeat laajakaistaliittymät
- Liittymän avaus sisältyy liittymismaksuun
- Kk-maksut 10M/10M
35 €/kk
30M/10M
45 €/kk
100M/10M 54 €/kk
100M/100M 72 €/kk (kaikki esitetyt hinnat sis. alv:n 23%)
Lisätietoja liittymisestä voit tiedustella:
Kaisanet Oy
Asiakaspalvelu
Iisalmi puh.0800 398344, myymälä: Pohjolankatu 5, Iisalmi
Kajaani puh.0800 391234, myymälä: Pohjolankatu 20, Kajaani
Ristijärven kunta
Terttu Härkönen puh. 08-61554321
Vastaa kyselyyn!
Kun haluat nopean ja laadukkaan tietoliikenneyhteyden, joka samalla nostaa kiinteistösi arvoa, toimi ripeästi! Vastaa kyselyyn xx.xx.2012
mennessä, voit osallistua myös sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.
kaisanet.fi.
Puuta ja uusiutuvia energiamuotoja käyttämässä
Puu on tärkein uusiutuva energiamuoto Kainuussa. Sen käytön edistäminen on nousemassa uudelleen
tärkeäksi asiaksi lämmityskuluja
pienennettäessä. Puun käyttöä suosii
ilmeinen asia: Kainuussa on paljon
puuta, jonka energiakäyttö on ratkaistava. Puun käyttöä voidaan lisätä pienkiinteistöissä ja taloyhtiöissä
sekä kunnallisissa laitoksissa. Lämmitysala tarjoaa myös yritysmahdollisuuksia. Puun korjuun ja kuljetuksen rinnalle on noussut mahdollisuus
myös muihin toimintamalleihin.
Puun käyttöä voidaan lisätä muiden lämmitysmuotojen rinnalla.
Puun rinnalla voi olla esimerkiksi
öljy- tai sähkölämmitys-järjestelmiä
tai aurinkokennoja, joita käytetään
käyttöveden lämmittämiseen.
Energia-avustus 2012
Tänä vuonna Energia-avustus on
haettavissa 11.4.2012 saakka. Sitä
voi hakea pienkiinteistöjen ja asuinkäytössä olevien taloyhtiöiden lämmitystapasaneerauksiin. Avustus on
20% laite- ja materiaalikustannuksista. Avustuksella tuetaan sähkö- ja
öljylämmityksen korvaamista pääasi-
miettiä vanhan järjestelmän osalta.
Rakennuksessa voi olla lämpövuotoja, joihin on helppo vaikuttaa. Päälämmitysmuodon valinta ja muuttaminen ovat pitkäkestoisia ratkaisuja,
joiden valintaan vaikuttavat monet
tekijät. Eri energiamuotojen hinta ja
hinnan kehitys sekä käyttömukavuus
ja vaivattomuus ovat tärkeitä kysymyksiä. Ratkaisujen valinta on kuitenkin aina kiinteistökohtainen prosessi. Uusiutuvien energiamuotojen,
puun, hakkeen, pelletin, aurinko- ja
tuulivoiman lisäksi voidaan käyttää
maalämpöä tai ilmalämpöpumppua.
allisesti uusiutuvaa energiaa hyödyntävällä päälämmitysjärjestelmällä,
joita voivat olla esimerkiksi maalämpöpumppu tai ilmalämpöpumppu.
Avustusta haetaan kunnasta, rakennustarkastaja Harri Heleniukselta.
Energia kysely Ristijärveläisille
sekä selvittämään halua parantaa
lämmitysratkaisuja. Tulosten pohjalta voimme miettiä jatkotoimenpiteitä: tarvitaanko lämmityskohteiden
suunnitteluun suunnittelu- ja hankinta-apua, joka varten haettaisiin
Leader-avustusta tai muuta yhteistoimintaa.
Ristijärveläisten pienkiinteistöjen
lämmitysratkaisuja selvitetään maaliskuussa kyselyllä. Pyrimme saamaan paremman kuvan tilanteesta
Lämmitysratkaisujen parantamiseksi voidaan tehdä monenlaisia
toimenpiteitä. Vanhan järjestelmän
oikea käyttö ja kunnossapito on hyvä
Energianeuvoja saa kunnan lisäksi
Metsäkeskuksen Metsäenergia
Kainuusta -hankkeen neuvojilta
(p. 044 7104 384).
Esa Ojala Hyrinä-hanke,
Kainuun Etu, p. 0445514524
Harri Helenius rakennustarkastaja,
Ristijärven kunta p. 044-7159 349
Maaseutuhallinnon
yhteistoimintaalue aloitti
1.1.2012
Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Ristijärven ja Suomussalmen
yhteinen maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alue aloitti toimintansa
tämän vuoden alusta alkaen. Kuntien välisen sopimuksen perusteella
alueen hallinnoivana kuntana toimii Puolangan kunta. Uudistuksen
taustalla on laki maaseutuhallinnon
järjestämisestä kunnissa annetun
lain vaatimusten toteuttaminen.
Lain perusteella Suomen kuntien
maaseutuhallintoa uudistetaan suurempiin yksiköihin vuoteen 2013
mennessä.
Puolangan kunnan palvelukseen
maaseutuhallinnon yksikköön siirtyi 1.1.2012 alkaen yhteistoimintakunnista pääosa yksikön tehtäviä
hoitavasta henkilöistä. Nykyiset
toiminta-alueen toimipisteet säilyvät jokaisessa toiminta-alueen kunnassa.
Yksikön päätavoitteena on turvata alueen viljelijöille EU- ja kansallisten säädösten mukainen tukihakemusten käsittely ja maksaminen
sekä muiden maaseutuelinkeinoviranomaisille annettujen tehtävien
hoitaminen (mm. satovahinko- ja
petoeläinvahinkoasiat, eläinrekistereiden ylläpito ja hukkakauran
torjunta). Lisäksi yksikön henkilöstö osallistuu mm. maaseutu- ja
kyläasioiden kehittämiseen alueen
kunnissa sovitulla tavalla.
Maaseutuhallinnon yhteistoimintasopimuksen toteutumista
ja toiminnan kehittämistä seuraa
Puolangan kunnan perustama yhteistoimintaryhmä. Ryhmässä ovat
edustettuina jäsenet jokaisesta sopimuskunnasta sekä kuntien alueella
toimivien tuottajajärjestöjen edustajat. Lisäksi yksikön henkilöstö
osallistuu yhteistoimintaryhmän
kokouksiin.
Maataloustoimistojen ulospäin
suuntautuvaan toimintaan tulee hyvin vähän muutoksia aikaisempaan
toimintaan verrattuna. Nykyiset
kuntakohtaiset toimipisteet säilyvät
lähes ennallaan ja asiakkaat voivat
käyttää oman kuntansa toimipistettä kuten aikaisemminkin.
Hyrynsalmen ja Ristijärven alueelle on haettu uutta maaseutusihteeriä. Tehtävään on valittu Kaija
Korhonen, joka aloittaa yksikön
tehtävissä 26.3. Tuleva maaseutusihteeri tulee hoitamaan jatkossa
sekä Hyrynsalmen että Ristijärven
maaseutuelinkeinoviranomaisen
tehtäviä. Ennen uuden maaseutusihteerin tuloa sekä Hyrynsalmella
että Ristijärvellä palvelut jatkuvat
aikaisempien vuosien tapaan. Merja
Kemppainen jää Ristijärven lomitushallinnan palvelukseen.
8
Ristijärvi tiedottaa
Tulevia tapahtumia
La 24.3.2012 ONNELLISTEN TALVIPÄIVÄ
Virtaalan ympäristössä. Kts. s. 1
Pe 20.4.2012 klo 18.30 ILTAMAT Virtaalassa Ristijärvellä
Ohjelmaa esittävät kansalaisopiston esiintyjäryhmät. Väliajalla Virtaalan
kanttiini. Lopuksi 1,5 tuntia tanssia. Vapaa pääsy. Tervetuloa!
Pe 4.5.2012 klo 18.30 YKSINLAULUKONSERTTI
Korpitien koululla
Kansalaisopiston yksinlaulun opiskelijat esiintyvät opettajansa Sanna Jaakon johdolla. Pianolla säestää Heljä Pylvänäinen. Vapaa pääsy. Tervetuloa!
Ma 7.5.–Pe 11.5.2012 Yhteispalvelupisteitten teemaviikko
Pe 11.5.2012 klo 19.00 Pohjois-Suomen Sotilasläänin
alueKONSERTTI Virtaalassa johtaa Ari Tamminen. Liput 15€
Ma 21.5.–Su 27.5.2012 HÖLÖSEVIIKKO
Hölöseviikon ohjelma lähemmin toukokuussa. Ilmoittakaa Hölöseviikon ohjelmista Yhteispalvelupisteeseen 14.5 mennessä. yhteispalvelu@
ristijarvi.fi, puh. 08-6155 4322.
LASINSULATUSKURSSI kirpputorilla (Saukontie 2)
25–27.5.2012. Opettajana Irja Hachmann Kuopiosta.Järjestäjänä
Pakki-hanke. Sitovat ilmoittautumiset 27.4.2012 mennessä ja
tiedustelut 4H-yhdistys puh. 044 3527925
La 9.6.–La 16.6.2012 Ristijärven Kulttuuritapahtuma ry.
järjestää NUOREN TEATTERIN -koulutustapahtuman 16. kerran
Su 17.6.2012 klo 13.00 SAVIJOEN MYLLYLLÄ
nuotiokahvia, yhteislaulua ym. ohjelmaa
Su 1.7.2012 Uvan MYLLYTAPAHTUMA
Pe 3.8.–Su 5.8.2012 Ristijärven VEISUUVESTIVAALI
La 4.8.2012 KESÄTORI keskustan alueella
La 18.8.–Su 19.8.2012 GALLERIA NAVETAN 10-vuotisjuhlat
Syyskuussa 2012 SAUKONSELKÄ VAELLUS
Lisää tapahtumista tulevassa Ristijärven Kesä 2012 -lehdessä sekä
www.ristijarvi.fi, www.seniorpolis.fi, www, www.kainuu.com/tapahtumat
RISTIJÄRVI
hyvän iän kunta
www.ristijarvi.fi
Nuoren teatterin
koulutustapahtuma
kesällä 2012
Ristijärven
10. Veisuuvestivaali
3.-5.8.2012
Jaakko Ryhänen
ja Anneli Sari
tähdittävät veisuut!
Veisuitten juhlavuoden kruunaavat
maailmanluokan taiteilijat Jaakko
Ryhänen ja Anneli Sari. Ryhäsellä
ja Sarilla on molemmilla omat hengelliset konsertit kirkossa, urkureina
Pertti Eerola ja Mikko Helenius.
Sari vahvoine tulkintoineen nousee
estradille myös Piirpauken kanssa
konsertissa, jossa on sekä etnisiä
että mustalais- ja balkanilaisen musiikin sävyjä. Musiikillisia nautintoja kainuulaisin voimin tarjoavat
Minna Tuhkalan johtama Kainuu
Kvartetti ja Kaukametsän Kamarikuoro Juha Mikkosen johdolla.
Avajaisissa pappi ja runoilija Niilo
Rauhala kertoo oman runoutensa
ja virsilyriikan kielestä ja sanomasta.
Toivevirsien yhteisveisuutilaisuudet,
yhteislauluilta ja virsikaraoke kuuluvat edelleen olennaisesti tapahtumaan. Virsikaraoke ja yhteislauluilta toteutetaan Saukkovaaran ja
Pirtin upeissa maisemissa.
Tiedustelut: Tuottaja Stiina Kallioinen, puh 040 590 1594.
www.ristijarvi.fi
Ensi kesänä 9.6.-16.6.2012 Ristijärven Kulttuuritapahtuma ry.
järjestää Nuoren Teatterin koulutustapahtuman 16. kerran.
Nuoren Teatterin leirillä tutustutaan teatterin ja esittävän taiteen eri
muotoihin liikkeen, äänen, näyttelijäntyön ja dramaturgian opetuksen
kautta.
Vuonna 2012 koulutustapahtuman aikana kirjoitamme kohtauksia, harjoitamme näyttelemisen
perustaitoja ja harjoittelemme kokonaisvaltaista fyysistä ilmaisua.
Teemme pienimuotoisia demoja
sekä yhteisen päätösesityksen, joka
perustuu tapahtuman aikana tehtyihin harjoitteisiin.
Koulutustapahtumaan voidaan
ottaa ilmoittautumisjärjestyksessä
noin 50 nuorta (13 -20 v.). Osallistujat ovat tulleet vuosittain eri
puolilta Suomea painottuen Oulun
lääniin ja Kainuuseen. Aikaisempi
teatterikokemus ei ole välttämätöntä. Tärkeintä on innostunut mieli ja
halu oppia.
Ohjaajina vuonna 2012 toimivat
tanssija-koreografi Sonja Ryhänen,
teatteriohjaajat Aune Kallinen ja
Eino Saari, näyttelijä Heikki Törmi
ja muusikko Ilkka Tolonen.
Koulutustapahtuman ohjaajat
ovat saaneet ammatillisen pätevyyden alan johtavissa oppilaitoksissa
ja ovat ansioituneita oman alansa
taiteilijoita sekä kouluttajia. Nuoren Teatterin tuottajana toimii
Kristiina Kallioinen. Taiteellinen
johtaja ja toiminnan vastaava on
Heikki Törmi.
Esitykset:
Koulutustapahtuma huipentuu yleisötilaisuuteen lauantaina 16.6.2012.
Silloin leirin aikana valmistuneet esitykset saavat ensi-iltansa. Esitys alkaa
klo 13.00.
Talkooväkeä: Ilmoita Stiinalle, jos
olet valmis talkootöihin. Haemme
keittiöhenkilökuntaa, valvojia ….
Tiedustelut:
Tuottaja
Stiina Kallioinen 040 590 1594
tai
Heikki Törmi 050 520 7790.
Tervetuloa Nuoren Teatterin koulutustapahtumaan oppimaan ja viihtymään vuonna 2012 !
www.nuoriteatteri.fi
Ristijärvi tiedottaa
9
opistopalvelut.fi/paltamo/
ILTAMAT pe 20.4. klo 18.30
Virtaalassa Ristijärvellä
Ohjelmaa esittävät kansalaisopiston
esiintyjäryhmät. Väliajalla Virtaalan kanttiini.
Lopuksi 1,5 tuntia tanssia. Vapaa pääsy.
Tervetuloa!
YKSINLAULUKONSERTTI pe 4.5.
klo 18.30 Korpitien koululla
Kansalaisopiston yksinlaulun opiskelijat
esiintyvät opettajansa Sanna Jaakon johdolla.
Pianolla säestää Heljä Pylvänäinen.
Vapaa pääsy. Tervetuloa!
Ristijärven Kevähölöseviikkoa
vietetään tänä vuonna Ma 21.5.-Su 27.5.2012.
Kokoamme Yhteispalvelupisteessä viikon ohjelman,
joka jaetaan toukokuussa monisteena joka kotiin.
Ilmoita tapahtumista 14.5.2012 mennessä
os. [email protected], tai soita 08-6155 4322.
Katvelan kesänäyttelyssä Liisa Linkolan maalauksia -
MUSTEEN SINISTÄ 8.6.–5.8.2012
Näyttelyn nimi viittaa viime vuosisadan puolen välin koulumaailmaan.
Musteen sinistä on sarja maalauksia, kuvallisia takaumia siihen todellisuuteen jossa suuret ikäluokat aloittelivat elämäänsä.
10
Ristijärvi tiedottaa
k
i
e
a
j
r
i
r
r
ä
o
tyspiste
t
u
p
p
r
i
K
Seniorpolis
- projektista
yhtiömuotoiseksi
Seniorpolistoiminta siirtyy uuteen
aikaan, kun se aloittaa toimintansa
osakeyhtiömuotoisena 1.4. alkaen.
Tutut toimintamuodot jatkuvat:
hoiva-alan yrittäjien koulutus- ja
valmennuspalvelut ja kehittämistoiminta ikääntymiseen liittyvissä
asioissa. Uutena palvelukokonaisuutena Seniorpolis Oy:ssä ovat
erityisesti sosiaali- ja terveysalan
yritysneuvontapalvelut niin alkaville yrittäjille kuin jo toimintansa
vakiinnuttaneille yrityksille. Avustamme tarpeen mukaisesti asiakasta
mm. yrityksen perustamiseen liittyvissä asioissa kuin myös rahoituksen
hakemisessa ja markkinoinnissa.
Ikääntyminen voimavarana on
ollut Seniorpolistoiminnan kantavana teemana jo kymmenen vuoden
ajan. Koulutus- ja valmennuspalvelut niin alan yrityksille kuin itse
senioreille on voitu tarjota kehittämisrahoituksen turvin. Siitä suuret
kiitokset rhoittajille! Nyt on tullut
aika jatkaa toimintaa itsenäisenä
palvelun tarjoajana markkinatalouden ehdoin.
Seniorpolis palvelee Sinua Ristijärven Yhteispalvelupisteellä osoitteessa Aholantie 25. Ajankohtaiset
kuulumiset ja tapahtumat löydät
parhaiten nettisivuiltamme osoitteesta www.seniorpolis.fi.
Tervetuloa tutustumaan!
Pro Armikin Plus-tuoli
sai kiitosta koeistujilta
Seniorpoliksessa oli testattavana
kajaanilaisen Pro Armik Oy:n Plus
Care-hoivatuoli. Yhteispalvelupisteellä joulukuun aikana asioivat
saattoivat istahtaa tuoliin ja antaa
palautteen tuolin toimivuudesta ja
ulkonäostä. Uudenvuoden tienoon
Plus-tuoli ilahdutti Virtaalan asiakaskuntaa ja palautelaatikko alkoi
täyttyä. Viimeisimpänä hoivatuolin
matka jatkui Willa Wanhan kautta
hoivakoti RistiLepoon. Niissä asukkaat yhdessä hoitajien kanssa arvioivat tuolin toimivuutta hoivakodin
arjessa.
Tuolin suunnittellut Pro Armik
Oy halusi saada tuolista aidon asiakaspalautteen ennen varsinaisen
tuotannon käynnistämistä. Koekäyttäjien kokemukset vahvistivat
pitkälti yrityksen omat arviot tuolin hyvistä puolista ja kehittämisen
kohdista. Tuoli sai kiitosta erityisesti tukevuudestaan, istuminen siinä
tuntui miellyttävältä. Yleisenä mielipiteenä tuolista nousi esille myös
helppous nousta siitä pois.
Testauksen tilaaja Pro Armik oli
tyytyväinen Seniorpoliksesta saamaansa testitulosten yhteenvetoon,
johon oli koottu käyttäjäpalaute
sekä annettujen käyttökokemusten
suhteellinen jakautuminen ryhmittäin. "Teimme pienen muutoksen
myyntiin menevään tuoliin. Sama
havainto kehittämisen kohteeksi
nousi Seniorpoliksen testipalautteissa selkeästi esille", kertoo yrityksen toimitusjohtaja Ari Mikkonen.
"Hoivakalustesarjamme myynti on
lähtenyt hyvin liikkeelle. Kalusteiden ominaisuudet ja toimivuus on
helppo perustella asiakkaille, kun
niistä on aito käyttäjäpalaute olemassa", sanoo Mikkonen.
Ristijärvellä Saukontie 2, avattiin
kesäkuussa 2011 kirpputori ja kierrätyspiste. Kirpputorille voi tuoda
myyntiin tarpeettomaksi jäänyttä
tavaraa esim. vaatteita, astioita, kirjoja, kenkiä jne. otamme vastaan
myös huonekaluja. Huonekalujen
tuonnista kannattaa sopia etukäteen koska huonekaluille varattu
tila on rajallinen. Kirpputorilta on
mahdollisuus vuokrata oma loosi tai
tuoda tavarat myyntiin provisiolla.
Jollei ei halua vuokrata loosia tai
jättää tavaroita myyntiin provisiolla
niin tavarat voi lahjoittaa kierrätyspisteelle joka huolehtii tavaroiden
jatkokäsittelystä.
Kirpputorin tiloissa toimii myös
kyläläisten olohuone jossa yhdistykset voivat pitää kokouksia ja
Testauta sinäkin tuotteesi
Seniorpoliksessa!
Seniorpoliksen palveluvalikoimasta
löytyvät Living Lab -palvelut. Mikäli haluat testauttaa uuden tuotteesi toimivuuden käytännössä, ota
yhteyttä, niin suunnitellaan juuri
Sinun tarpeittesi mukainen testauskokonaisuus. Ympäristömme soveltuu erityisesti hoiva-alan innovaatioiden testaamiseen sekä ikääntyvien
arjessa selviytymistä tukevien tuotteiden ja palveluiden testaamiseen.
Anne Piirainen
projektipäällikkö
Seniorpolis in Kainuu -hanke
Aholantie 25, 88400 Ristijärvi
p. +358 44 7159 346
e. [email protected]
Vauhdikasta menoa
Mannerheimin
lastensuojeluliiton
Ristijärven osaston
järjestämässä
peuhupäivässä
Ristijärven Keskuskoululla 18.2.2012.
kursseja. Kirpputori ja olohuone
toiminta on käynnistetty Elävä Kainuu leaderista ja ELY-keskuksesta
saadulla hankerahoituksella. Hankkeen hallinnoijana toimii Ristijärven 4H-yhdistys. Muita toiminnassa mukana olevia järjestöjä ovat
SPR Ristijärven osasto, Ristijärven
kirkonkylän kyläyhdistys, MLL
Ristijärven osasto sekä Ristijärven
Martat. Myös muut Ristijärvellä
toimivat järjestöt ovat tervetulleita
mukaan toimintaan.
Kirpputori on avoinna:
Maanantaisin klo 10.00–18.00.
Tiistaisin klo 9.00–14.30
Keskiviikkoisin klo 9.00–12.00
Torstaisin klo 9.00–14.30
Perjantaisin klo 12.00–17.00.
Kirpputorin ja olohuone toiminnan lisäksi tiloissa toimii kuntosali.
Kuntosalia voi käyttää kirpputorin
aukiolo aikoina tai sopimalla ovien
avauksesta henkilökunnan kanssa.
Lisätietoja kirpputorista, olohuone
toiminnasta sekä kuntosalista saa
projektipäällikkö Annikki Hyttiseltä
puh.044 3527925 tai kirpputorilta
puh. 044 7598773
Ristijärvi tiedottaa
11
Ahti suo antejaan – talvisin
Tuli esteitä, menoja, sairastumisia.
Silloin oltiin yksinään tai vaimon
avittaessa.
Kerranpa oli onnea, kun oltiin
kahden. Ruusa sai kantaa kotiimme elämämme suurimman kuhan
– 5,7 kg ja minulla repussa ”pikkukalat”.
neensäkin meitä. Ei ole tullut kotiniememme kärkeen kiikaroimaan
suksilatuamme pitkin vaan rannan
kinosten suojassa, etteivät paljastuisi hänen jälkensä ja huolensa. Hyvä
paikka on ollut kiikaroida yläkerran
vessanpöntön päältä, mutta näköala
suppea.
On kestetty pakkaset, mitkä harvoin ovat siirtäneen verkkojen kokemista. Työelämämme ja keskitalven aikoihin viikonloppuisin. Kerran -40 C:ssa kokeilimme ”nuotiota” sankossa. Ei ollut apua – lämpötilan vaihtelu silmänräpäyksellinen.
Ruusalle ja Pirkolle on talvikalastuksemme tuonut heidän elämäänsä jännitystä. Miksi – siksikö, että
saavatko pojat kaloja?
Olimme ensimmäistä talvea viettäneet Karirannan kodissamme
Tuliharjun koulun naapurissa, kun
Teuvo kerran kevättalvella hiihti pihaamme ja pudotti repustaan hankeen meille ison matikan. Niinpä
seuraavana syystalvena jo yhdessä
jäätä kokeillen saavuimme Teuvolle
tutulle apajapaikalle Heikkisensaaren läheisyyteen. Sinne näkyivät
kirkonkylältä kohoavat kymmenet
savupatsaat asukkaiden sytyttäessään aamuisin uunejaan.
Kuljetuslaitteemme hitsaustyöt
teki Kurkisen Veikko minun asentaessa ”ponttoonit” mitkä tukevasti
nostavat laitteen jäätä vasten.
Seija-miniämme ja Teija-siskon
appiukko, sveitsiläinen kenraali Verner Frey oli vihdoinkin unelmiensa
polkupyörämatkalla Kilpisjärveltä
Hankoon, yhtenä taukopaikkana
Karirannan saunarantamme. Saunan
kuuma löyly lienee tuonut kenraalin
mieleen kylmän talvisen kalastuksen.
Miten saatte verkot jään alle? Selitin
ja selvitin -myös – die Deutsche
Sprache – ei auttanut. Hain laitteen
ja piirsin mitä jään alla tapahtuu –
”ny ymmärrä, ny ymmärrä”.
Kala-apajamme sijaitsi pirtin
rannasta Tuliniemeen suuntautuvan
virtaaman takana Iirannan puolella.
Jään niemellä vahvistuessa alkoi elämä Karirannassa kiristyä. Aamuiset
hartioiden nykerrykset jäivät – puhumattomuutta – ette lähde ohuelle
jäälle, eikö teillä ole järkeä -? Ei ollut jääpiikkejäkään eikä ”kellukkeita”. Leponiemeläisetkin kertoivat
aina ikkunastaan seuranneen miten
pojat onnistuvat.
Varhain tulleen talven myötä
olimme laskeneet verkot niin aikaisin, että Pyhäinmiestenpäivänä läksimme niitä eka kerran kokemaan.
Oli satanut vähän lunta, minkä
alla näkemättämme oli jää halennut. Laitaa lohkesi. Aloimme vajota, pysyimme pystyssä ja toisiamme
tyrkäten ja vetäen kantavalle jäälle
vain osin kastuneena.
Teuvolta unohtuivat märät kumisaappaat auton katolle. Ruusa palatessa jalan kirkkokuorosta löytää
ensimmäisen saappaan Tuliharjun
alta ja toisen 5-tieltä kääntyessään
kotitielle. Mitä pojille tapahtunut?
Loppukiri juosten kotiin, missä
saappaat ja housujen ”puntit” kuivumassa.
Toistekin oli käännyttävä. Yksi
jata jo rantaa kohden jään alla ja
toinen menossa kohti syvyyttä, kun
kuljetuslaitteen piikki tuli altapäin
jään lävitse. Silloin poikia vietiin.
Ruusa on korostanut aina elämässään ”Ennakoi tuleva vaara”.
Ahdistus oli vuosi vuodelta vain
kasvanut. Päättänyt jopa kylmentää
sydämensä, mutta ainakin teot puhuvat toista.
Yritimme keinotella Valpurin
päivän aikoihin verkkojen nostoon.
Etsimme kohtaa, mistä pääsisi kokemisavannolle. Etsimme ja etsimme, mutta mitä ”löysimme”? Tytöt
Pirkko ja Ruusa köysinipun kanssa
Tuliniemessä pensaan takana. Hätä
meistä oli heidät sinne saattanut.
Ihan ”löytö” lämmitti kalastajien
sydämiä. Onnistuimme lopuksi
vain Teuvon kajakin avulla, joten
tyttöjen huoli ei ollut aiheeton.
Teuvon laulaessa Kajaanin Raatihuoneen torilla, olimme me
varmasti silloin ”viettämässä” kylmintä ja lumetonta Uutta vuotta
kala-avannoilla. Luoksemme ajoi
ainutkertaisena tapahtumana autolla Kymäläisen Eikka mukanaan
anoppinsa, jota kertoi vievänsä
Leppikosken sulien äärelle. Ja niin
Eikka läksi kohti Leppikoskea, emmekä nähneet paluuta.
”Sovimme” usein, ettei nyt kylällä kehuta ja liioitella saalistamme –
rouvat ihmettelisivät – paljon saivat
eivätkä yhtään tuoneet.
Mutta niin kuin sanotaan – sokeri on pohjalla. Aina ihmettelin, kun
kuulin, että kutumatikasta heittävät
mädit maksan ohella menemään.
Meidän kalamiesten perheiden elämän ikuiset herkut. Kun Kuha oli
harvinaisuus, katsoimme sitä ”sillä
silmällä”, kumpi sen saa. Nyt vuosia
on katsottu ”sillä silmällä” madetta
- varsinkin kutuaikana.. Paras keittokalakin.
aukaistessani tulvahti vastaani lämmin, pehmyt kahvin ja konjakin
tuoksu. Oli menossa muistojen
hetki Eetun ja Ruusan nuoruuteen
ja mätimöykyt pakkasessa.
Tänä päivänä se herkku on vähintäänkin juhlistamassa Uutta vuottamme ja Vappuna kevättämme.
Kerran kyllä olen saanut mätistä
”nuhteetkin”. Ristijärven Vanhaintukisäätiön rakentamisvaihetta valmistellessani olin säätiön hallituksen pitkäaikaisen puheenjohtajan
Kalle Moilasen kanssa Helsingissä.
Tiesin Aleksanterinkadulla silloin
sijainneen ravintolan lukuisine kalaja mätilajikkeineen, joilla kylläkseni
herkuttelin Kallen kaivatessa pihvejään, mitkä sitten syötiin paluumatkalla Lahdessa.
Oli verkot haettava myös Heikkisensaaren länsipuoleltakin, missä niitä myös ahneena ollessamme
pidettiin. Sulan virtaaman estäessä
suoraanmenon oli yritettävä Pajujoelta pitäen. Ruusalla narunippu,
jääpiikkinä lähinnä joulukinkun käsittelyssä tarvittava haarukka ja kirves, millä kaatoi ja karsi ”turvaseipään” ja sitten saimme ”luvan lähteä. Ruusa kertoo vieläkin tarkkaan
muistavansa Teuvon katseen ja pään
pyörityksen. Kertoo myös hämän-
Ruusan jäädessä eläkkeelle havaitsin tullessani kerran kotiini
tutun mopon pihassamme ja ovea
Mutta päällimmäisenä ovat olleet
moninaiset varsinkin kevättalvien
”juhlahetket” tyttöjemme meitä avannoille muistaessaan.
Päiväkirjamme 1994 mukaan:
”sunnuntai (13.11.) oli kaunis, tyyni
aurinkopäivä. Olimme kaikki verkonlaskussa – Pirkko, Teuvo ja me. Istuimme piirissä ja aurinko lämmitti.”
Kuva: Teuvon ottamana kevättalvelta 2011.
Jossain vaiheessa vuosikymmeniä
sitten Karppalan myllyn jauhoja
hakiessamme tuli tietysti puheeksi
kalastus. Rippikoulukaverit Eetuisäntä ja Ruusa löivät ”kättä päälle”:
Eetu säästää talven mätimöykyt,
mitkä ovat konjakin arvoiset. Niin
ne vuosia järven keväthankia hiihtäen haettiin – ”kauppa” kävi.
Tervehdyksemme kotiniememme
turvallisemmilta verkkoavannoilta,
missä me vanhukset vielä olemme
”leikissä” mukana – mutta kauanko?
Terveyttä - voimia.
12
Ristijärvi tiedottaa
Saukkovaara virkistyy
Saukkovaaralla uusi asutusalue
Sinisen vaaran rinteille, komealle näköalapaikalle
on kaavoitettu pientalo- ja loma-asuntotontteja.
OMAKOTITONTTI
LOMA-ASUNTOTONTTI
1,95 € m2
3 € m2
Alueen kunnallistekniikan rakentaminen alkaa keväällä.
Kuntakeskuksen hyvät palvelut ovat vain 2 km:n päässä.
Monipuoliset harrastusmahdollisuudet ovat ulottuvillasi
kaikkina vuoden aikoina.
Jos Sinua kiinnostaa lyödä rahoiksi Saukkovaaran uudistuvassa matkailukeskuksessa, ei sekään ole mahdotonta.
Etsimme erilaisia matkailualan yrittäjiä verkostoitumaan
keskenään keskuksessa.
Lisätietoja:
Kehittämispäällikkö Oiva Jansson
[email protected]
puh. 044-7159 311
Majoitusta tarjoamme kauniin vaaran laella olevissa
hirsimökeissä hintaan 60€/vrk. Motellihuone kahdelle
30 €/henkilö, sisältäen aamupalan ja hissilipun rinteeseen.
Varaa edullinen majoituspaketti!
Ravintola tarjoaa ruokaa pienempään ja isompaan
nälkään. Lounas arkisin klo 11.00 - 14.00, hinta 8,50 €
sisältäen leivät, salaattipöydän, juomat ja kahvin
Rinteet 5 ja 2 hissiä ovat avoinna viikonloppuisin
klo 11-18.00. Tarjouksena hissilippu 10€/päivä.
Vuokraamme laskettelu-välineitä uudistetusta valikoimasta.
Saukkovaaran hiihtoladut ovat huippukunnossa.
Urat ovat leveät, latukoneella ajetut, sekä perinteistä että
luisteluhiihtoa harrastaville.
Raimo Laamanen tanssittaa la 10.3.2012
Miia Mäkelä tanssittaa pe 6.4.2012
Liput ennakkoon
Saukosta 5€/hlö,
ovelta 7€/hlö
Lippuja rajoitettu määrä, varaa ajoissa.
Saukkovaaran Matkailukeskus
Saukkovaarantie 11,
88400 Ristijärvi
Puh. 08-681 197
Esa Kemppainen, p. 045-1118548
Saukkovaaran toiminta on taas
muutaman hiljaisemman talvikauden jälkeen vakiintunut ympärivuotiseksi. Matkailukeskus on avoinna
päivittäin ja tarjoaa vierailijoilleen
lounasta ja majoitusta. Normaalisti hissit pyörivät viikonloppuisin,
hiihtolomalla ja pääsiäisenä rinteet
ovat auki joka päivä. Ravintolassa
järjestetään joka kuukausi lauantaisin tansseja ja musiikki-iltoja.
na latuja ei ajeta, vaan liikkeelle lähdetään vasta sateen lakattua. Hiihtäjien on syytä väistää latukoneita
ja noudattaa koneen kohdatessaan
erityistä varovaisuutta. Moottorikelkoilla tai muilla moottoriajoneuvoilla kuin latukoneilla latupohjilla
tai stadionalueella ajaminen on ehdottomasti kielletty.
Myös loma-asuntotontit ovat nyt
ulottuvillasi kehittyvässä Saukkovaarassa. Jos olet haaveillut omaa
lomapaikkaa sinisen vaaran laelta
järvinäköalalla, niin pidä kiirettä.
Parhaat viedään käsistä. Tarkempaa
tietoa tonteista saat kunnan teknisestä/asuntotoimistosta.
Tarkemmat tiedot Saukkovaaran
Matkailukeskuksesta löydät Saukkovaaran kotisivuilta www.saukkovaara.fi ajankohtaista-osiosta.
Ladut ovat saaneet maastoliikuntapaikkahankkeen myötä uuden
ilmeen. Latupohjat on uusittu ja levennetty. Samalla on huomioitu kesäkäyttö reittien pohjia uudistettaessa. Latujen kiertosuunta on sama
kuin aiemminkin eli myötäpäivään.
Opastus on vielä puutteellinen,
mutta viimeistään keväällä reiteille saadaan uudet entistä ehommat
opasteet.
Stadionin ja hiihtolatujen valaistus on uusittu energiaystävällisillä
led-valaisimilla.
Ladut pidetään latukoneilla ulkopuolisen urakoitsijan toimesta
hyvässä kunnossa. Lumisateen aika-
yläpuoliselle alueelle alkaa maaliskuun loppupuolella. Alueelle rakennetaan vesi- ja viemäriputkisto
sekä tiestöä. Asuinrakentaminen
alkaa alueelle kesän aikana. Kunta
pystyy nyt tarjoamaan isoja vakituisen asumisen tontteja komealta
näköalapaikalta edulliseen hintaan.
Maastoliikuntapaikkahankkeen
myötä Saukkovaaralle on rakennettu yhdyskäytävä. Sen rakentaminen
jatkuu keväällä, jolloin väylä saa
mm. valaistuksen. Yhdyskäytävä tuo
turvallisuutta Saukkovaaran ja kirkonkylän väliseen kevyeen liikenteeseen. Reitti on jo ulkoilijoiden käytössä, mutta reitin keskeneräisyyden
vuoksi ulkoilijoita kehotetaan varovaisuuteen varsinkin Saukkovaaran
yläosan puoleisessa päässä. Yläosan
osalta olisi syytä käyttää kevättalven
aikana olemassaolevaa tiestöä.
Saukkovaaran kunnallistekniikan
rakentaminen Saukkovaarantien
Kaikenlaisen toimeliaisuuden
myötä koko Saukkovaaran ilme kohentuu. Alueelle rakennetaan rinnan vakituisia asuntoja sekä lomaasuntoja. Matkailukeskus palvelee
niin junioreita kuin senioreitakin
erilaisten harrastusten ja ohjelmapalveluiden saralla kuin myös
majoittumisen ja virkistäytymisen
parissa. Toivon mukaan Saukkovaaralle on mukava tulla ja Saukkovaaralla on hyvä olla.
Oiva Jansson
kehittämispäällikkö
Ristijärvi tiedottaa
13
Episodi nimeltään
UVAN URHEILUKENTTÄ
Ristijärven kunta myi ”Uvan
urheilukenttä” nimisen kiinteistön 4.11.2011 päivätyllä
kauppakirjalla. Tämä tapahtuma käynnisti ennalta arvaamattoman huhumylläkän
ja sanailun pitäjässä. Tämän
johdosta olen miltei pakotettu
oikaisemaan julkisesti muutamia väärinkäsityksiä.
Niihin väitteisiin, joissa on kerrottu
kenttäkauppa tehdyn salaa ja kähmimällä, en sen kummemmin puutu,
kaikki ymmärtänevät että kunta ei
voi näin menetellä. Enkä ole kunnanhallituksen jäsen, niin kuin on
erheellisesti luultu. Kunnanhallituksen puheenjohtajan varajäsenenä
oleminen tunnetusti työllistää hyvin
vähän. Antamani kirjallinen ostotarjous käsiteltiin asianmukaisessa järjestyksessä kunnanhallituksessa ja kunnanvaltuustossa, luonnollisesti olin
jäävi valtuustokäsittelyssä. Esityslistat
ja pöytäkirjat kokouksista ovat olleet
julkisia. Alueen myynti oli ensi kerran esillä jo 16.5. olleessa yleisötilaisuudessa, jossa esiteltiin kunnan uusi
metsätaloussuunnitelma.
Uvalaiset kuitenkin heräsivät vasta
kaupanteon jälkeen, 16.11. päivätty
adressi on otsikoitu selvityspyynnöksi ja osoitettu kunnanvaltuustolle. Paperissa vastustetaan Uvan urheilukentän myymistä Olavi Oikariselle ja esitetään kaupan perumista.
Vaihtoehtoista ostajaa ei kuitenkaan
ole esitetty. Kiinteistökauppa ei tunnetusti ole asia joka toisena päivänä
tehdään ja toisena perutaan.
Perättömän tiedon
levittäminen on arveluttavaa
Ainakaan mielikuvituksen puutteesta ei ketään voi syyttää huhujen
levittämisessä. Kyläläisten taholta
pistettiin liikkeelle täysin asiaton
Uvan urheilukentän aktiivikäyttö näyttää keskittyneen puunkasvatukseen.
ja provosoiva väite, jossa kerrottiin
minun rakentavan urheilukentälle
lietesäiliön. Minulta itseltäni ei ole
mitään kysytty kentän käyttötarkoituksesta, eikä minun ole annettu sitä
kenellekään selittää. Ainoan kerran
kun puhelimessa olisin siitä voinut
kertoa, minulle sanottiin ”en halua
kuulla”. Toisen kerran sain kaksi aktiivisinta toimijaa tulemaan kotiini
metsästysoikeuden vuokraamisen
merkeissä, olisin keskustellut ensin
”pöydän puhtaaksi” ennen vuokraasioita, no sekään ei onnistunut kun
miehet karkasivat. Samat henkilöt
kuitenkin vaativat adressilla avointa
keskustelua urheilukentän käytöstä.
Minun kanssani ei siis ole asiasta
tohdittu käydä keskustelua, talomme muuta väkeä on kyllä muistettu.
Selvennettäköön siis vielä: Minulla
ei ole ollut, eikä vieläkään ole minkäänlaisia rakentamissuunnitelmia
Uvan urheilukentälle ja vain minä
olen ainut talomme asianosainen
edellä mainitussa kaupassa. Luulempa että väärän tiedon levittäjinä kun-
RISTIJÄRVI
-hyvän iän kunta-
nostautuneet sanansaattajat saavat
jatkossa varauksellisen vastaanoton,
valheella on tunnetusti lyhyet jäljet.
UVAN URHEILUKENTÄN
KÄYTTÖ JATKOSSA
Perusteet kentän ostamiseen
Uvalaiset ovat tuoneet julki varsin
selvästi kentän säilyttämistarpeen
alkuperäisessä käyttötarkoituksessa, kyläläisten harrastuspaikkana.
Valituksessa Oulun hallinto-oikeudelle on kuitenkin maininta toisesta
käyttötarkoituksesta.
Maakauppoja ei kenenkään yksityisen tarvitse julkisesti perustella,
teen kuitenkin nyt poikkeuksen
asian selventämiseksi.
1. Ristijärven metsätaloussuunnitelman esittelyosassa kohdassa 8.
Myyntikelpoiset palstat, mainitaan myös Uvan urheilukenttä.
2. Uvan urheilukenttä on aikoinaan myyty Ristijärven kunnalle Tervolan tilasta, sijainti siis
lähes takapihallemme.
3. Kolmen viimeisen vuoden aikana kenttää ei ole käytetty käyttötarkoituksessaan.
4. Tulevaisuuden visiot, mm kuntaliitokset, antavat selvän perusteen kentän hankkimiselle.
5. Oman juhlavuoden suunnitelmat, kerron niistä seuraavassa.
Mistä lienee peräisin ajatus kentän käyttötarkoituksen muuttumisesta, ei ainakaan minulta. Meillä
kylällä vallitsee siis tavaton yksimielisyys kentän käytöstä. Olen
nyt pakotettu, hieman etuajassa,
tuomaan julki yhden juhlavuoteni
kommervenkeistä. Ostaessani kenttää, virisi ajatus paikasta ympäristöteokselle, jonka ajattelin pistää pystyyn ennen kesää. Samoin kentän
metsittynyt ilme kaipasi mielestäni
kirkastusta. Kunnalla ei syrjäkylän
kenttiin enää ole resursseja, eipä
juuri kylälläkään.
Koska kaupasta on valitus vireillä,
olen siis kentän haltija, en omistaja.
Haltijan ominaisuudessa esitin Ristijärven kunnalle 1.12.2011 Uvan
urheilukentän kunnostussuunnitelman, sillä puheella että jos huomautettavaa on, siitä keskustellaan.
Suunnitelma näyttää hyväksytyn.
Suunnitelman ensimmäinen vaihe,
kivien ja metalliromun poistaminen
ja vesakon murskaaminen toteutettiin 25.11. Kevään tultua nurmi
uusitaan, jalkapallo- ja lentopallokentät pystytetään, tuleepa kentän
laidalle ”tarinatannerkin”. Pääsytie
kentälle on varsin heikkokuntoinen, suunnitelma sisältää tien kunnostuksen ja autojen parkkialueen
raivaamisen. Ensimmäinen ympäristöteos alueelle valmistuu myös
keväällä kentän länsipäähän. Kunta
ei osallistu kunnostushankkeeseen.
Olen kuullut lausuttavan ”mitenkä se kukkaa toesen moalle tulloo”.
Uvalla on kyllä totuttu liikkumaan
toisenkin omistamalla maalla, ainakin metsästystarkoitukseen näyttää
maa kelpaavan, harrastustoimintaa
kenttäkin palvelee. Olen täysin yhtä
mieltä adressin allekirjoittajien kanssa siitä että ”Kylän yhteinen harrastusalue tuo lisäarvoa kylälle”. Olen
iloinen että näin juhlavuonna voin
olla osaltani tätä lisäarvoa tuomassa. Uskon, että kyläyhdistys ja kylän
aktiivit vastaavat huutoonsa, ja toimivat kesän tullen. Olisihan kentän
avajaiset hauskoine haastekilpailuineen oivallinen kylätapahtuma.
Tapaamisiin Uvan urheilukentällä
Olavi Oikarinen
OMAKOTI- TAI LOMA-ASUNTOTONTTI
RISTIJÄRVI
Kappale kauneinta sydän-Kainuuta on nyt ulottuvillasi.
hyvän iän kunta
Ristijärven
kaavoittanut
Ristijärvenkunta
kunta on kaavoittanut
SAUKKOVAARALLEomakotiomakoti- ja
ja ja
SAUKKOVAARALLE
ja loma-asuntotontteja
loma-asuntotontteja
vakituiseen
asumiseen
rantatontteja
PUTKOSJÄRVELLE.
vakituiseen
asumiseen
rantatontteja
PUTKOSJÄRVELLE
ja IIJÄRVELLE.
Myynnissä Ristijärvellä
Senioriasuntoja
Paritalossa
Rivitalossa
3h+k 71 m2
2h+k 56 m2
3h+k 76 m2
2h+k 56 m2
99.400 €
72.800 € (Kalliopelto A)
98.800 € (Kalliopelto A)
78.400 € (Kalliopelto B)
Lisätietoja kehittämispäällikkö Oiva Jansson, puh. 044-7159 311
Ristijärven kunta on monella sektorilla senioriasumisen edelläkävijä Suomessa. SeniorPolis on testannut
maaseutumaisen asumisen toimivuutta. Ristijärvelle on rakennettu erityisesti senioreille suunniteltuja laadukkaita
rivitalohuoneistoja ja paritaloja. Lisätietoja Seniorpoliksen kehittämispäällikkö Oiva Jansson, puh. 044 7159 311.
ZZZULVWLMDUYL¿ZZZVHQLRUSROLVFRP
14
Ristijärvi tiedottaa
Ristijärven
kalastuskunnan
pyydysyksikkömaksut v. 2012
1. KALASTUSKUNNAN OSAKKAAT JA
PAIKKAKUNNALLA ASUVAT (myös mökkiläiset)
verkot, katiskat ym.
(verkko enintään 2,2, m x 30 m)
1,50 € / yksikkö
verkko yli 2,2 x 30 m
2 yks.
verkko enintään 2,2 m x 60 m
2 yks.
verkko yli 2,2 m x 60 m
4 yks.
rysä (vanteen halk. alle 1,5 m)
1 yks.
isorysä (vanteen halk. yli 1,5 m)
20 yks.
koukut (10 kpl)
1 yks.
pitkäsiima (100 koukkua)
1 yks.
nuotta ja paunetti
20 yks.
ravustus
1,50 € / merta
koskikalastus, uistelu ja tuulastus
(erillistä viehelupaa ei tarvita, mikäli
ostanut vähintään 6 pyydysyksikköä) tai
10,00 € / kausi
2. ULKOPAIKKAKUNTALAISET
verkot, katiskat ym, enintään 5 yksikköä
koskikalastus ja uistelu
(koskee myös pyydysyksiköt ostaneita)
3,00 € / yksikkö
4,00 € / vrk.
7,00 €/ viikko
12,00 €/ kuukausi
17,00 € / kausi
20,00 €/ kerta
vetouistelukilpailut (sallittu kilpailukala: hauki)
PYYNTIRAJOITUKSET
-Verkon pienin sallittu silmäkoko 50 mm jään alta tapahtuvassa kalastuksessa.
-Kalastuskunta suosittelee vähintään 50 mm silmäkoon verkkojen käyttöä
myös avoveden kalastuksessa muikunpyyntiä lukuun ottamatta.
Kalojen alamitat: Järvitaimen
Kuha
Harjus
Rapu
40 cm
40 cm
30 cm
10 cm (Kalastusalueen päätös)
KALASTUSLUPIA MYYVÄT
Ristijärven Yhteispalvelupiste 08-6155 431
Cafe 5-STOP 08-681 180
T:mi R. Perhovaara 08-681 104
Laahtasen leirintä- ja lomakylä 040-584 5832
Leirialue Ristijärven Pirtti 08-681 221
Paltamon Viihde ja Vapaa-aika 08-872 033
Erkki Tervo Sipilänniementie 26,050-302 1126
Jorma Tolonen Ahmolahdentie 2, 08-683 148
Kalastuskunnan esimies (ei luvanmyyntiä)
Pekka Karppinen Papppilantie 11, 88400 RISTIJÄRVI
p. 0400-422 859 (työ), 040-571 0659
Saukkovaaran maastoliikuntapaikat
1:183
50
37
200
Puuston harvennus,
jäljelle vain mäntyjä
Ma
ali
Lihashuolto-/
levähdysalue
Stadionalue
Latu- ja reittikarttataulu
UUSI RUMPU M300, L=7m
150
Lopp
usuo
ra 15
0m
Huoltorakennus
Puuston poisto koko alueelta
2 KM LATU
Hiihto-/
pyöräilykeskus
15
Katsomo
KOSTEIKKOPAIKKA 30m:
- POHJA TASATAAN TÄYTEMAALLA
- SUODATINKANGAS N2
- PINTAAN MURSKE KaM # 0...32 mm
30
UUSI RUMPU M300, L=7m
UUSI RUMPU M300, L=7m
4
TO
10
1,23
IS
PO
M
1K
70
KOSTEIKKOPAIKKA 30m:
- POHJA TASATAAN TÄYTEMAALLA
- SUODATINKANGAS N2
- PINTAAN MURSKE KaM # 0...32 mm
KOSTEIKKOPAIKKA 70m:
- POHJA TASATAAN TÄYTEMAALLA
- SUODATINKANGAS N2
- PINTAAN MURSKE KaM # 0...32 mm
2
KAKSISUUNTAINEN LATU
- LEVEYS 8 METRIÄ
- PINTAA NOSTETAAN 0,5m TÄYTEMAALLA
+ SUODATINKANGAS + MURSKE 150 MM
- PUUSTON POISTO 10 METRIN
LEVEYDELTÄ
KM
30
ON
ST
UU
, P LTÄ
RA DE
Y
-U
TU EVE
L
LA
IN
SI
3,04
U U ET R
13
M
8
279:3
KM M
K
2
UUSI RUMPU M300, L=7m
1:200
5 KM LATU
UUSI RUMPU M300, L=7m
3 KM
3 KM LATU
30
KOSTEIKKOPAIKKA 30m:
- POHJA TASATAAN TÄYTEMAALLA
- SUODATINKANGAS N2
- PINTAAN MURSKE KaM # 0...32 mm
UUSI RUMPU M300, L=7m
UUSI
LA TU
-U RA
8 ME
, PU
TRIN
USTO
LEVE
N PO
YDELT
ISTO
Ä
UUSI RUMPU M300, L=7m
130,52
2:53
30
30
KOSTEIKKOPAIKKA 30m:
- POHJA TASATAAN TÄYTEMAALLA
- SUODATINKANGAS N2
- PINTAAN MURSKE KaM # 0...32 mm
UUSI RUMPU M300, L=7m
KOSTEIKKOPAIKKA n. 30 m:
- POHJA TASATAAN TÄYTEMAALLA
- SUODATINKANGAS N2
- PINTAAN MURSKE KaM # 0...32 mm
UUSI RUMPU M300, L=7m
UUSI RUMPU M300, L=7m
UU
S
8 M I LA TU
E TR
-UR
IN
LEV A, PU
EYD USTO
13
8,1
ELTÄ
8
N PO
ISTO
Saukkovaaran maastoliikuntapaikkojen kunnostustyö on toteutettu etenkin stadionin ja latujen osaltapääosin
menneen vuoden aikana. Eripituiset
ladut/patikointireitit saavat opasteet
kuitenkin vasta tulevan suven aikana.
Myös yhdyskäytävän loppuunsaattaminen valaistuksineen ja pintamateriaaleineen tehdään tulevan kesän
aikana. Yhdyskäytävän Saukkovaaran puoleiseen päähän rakennetaan
näköalatasanne ja puolikota.
Ladut oli aikoinaan suunniteltu
palvelemaan perinteisen tavan hiihtoa, joten niiden leveys (3-4 m) ei
enää riittänyt tämän päivän vapaan
hiihtotavan ja perinteisen yhdistelmäladun reiteiksi. Nyt ladut levennettiin pääosin kuusimetrisiksi,
jolloin samalle uralle saatiin sekä perinteisen että vapaan tyylin hiihtäjät.
Latuverkostossa on hyödynnetty jo
olemassa olevia latuverkostoja, vain
kaavan muuttumisen johdosta on
tehty pieniä reittimuutoksia. Ladut
on yhdistetty toisiinsa kuten aiemminkin siten että pidempi lenkki
jatkuu lyhyemmän kääntyessä takaisin kohti stadionia. Kiertosuunta laduilla on edelleenkin myötäpäivään.
Stadionaluetta on pidennetty ja
avarrettu nykyisten vaatimusten
vaatimalle tasolle. Latujen mittaa
voidaan säädellä stadionalueella ja
samalla kisojen yleisölle tarjota mahdollisuus seurata kisan etenemistä
viimeisen kilometrin aikana. Stadionalueelta on varmistettu yhteys
laskettelurinteeseen, jotta kilpalatujen homologoinnin kannalta riittävät korkeuserot saadaan turvattua.
Sprinttiura on suunniteltu siten että
kuuluttajalla on lähes koko ajan näköyhteys hiihtäjiin kisan aikana.
Ladut pidetään hyvässä kunnossa koko kauden. Opastuksen osalta
tämän kevään aikana on vielä puutteita, mutta ulkoilijoilta pyydetään
kärsivällisyyttä. Vanhat reittipohjat
lienevät vielä muistissa ilman tarkkaa opastustakin. Laturetken reitti
Tuulentuvalle lähtee edelleen vaaran
alemmalta parkkipaikalta.
Joten ei muuta kuin sukset jalkaan
ja ladulle.
Keväisiä ulkoilukelejä toivotellen
oj
Ristijärvi tiedottaa
15
Tunnistettu neuvostosotilas
Ristijärvellä, Kalliokosken
rautatiesillan kupeeseen helmikuussa 1940 maahan syöksyneen neuvostokoneen lentäjä
ei ole enää tuntematon. FlightForum.fi -sivuston ilmailukeskustelusta sekä tekniikan tohtori, DI Carl-Fredrik Geustin
kirjoittaman, talvisodan ilmataisteluja käsittelevän teoksen
tiedoista voidaan päätellä, että
sillan läheiseen metsikköön on
haudattu 9. Armeijan ilmavoimien 152. hävittäjälentorykmentin 4. laivueen nuorempi
luutnantti VALENTIN IVANOVITSH GOLUBEV.
Tapahtumapaikan läheisyydessä
asuva Ville Konttinen muistelee
koneen lähteneen matkaan vienankarjalaisen Ylä-Kuittijärven lentokentältä. Geustin mukaan kyseessä
on Vojnitshin (suom. Vuonninen)
kylässä sijainnut tilapäinen lentotukikohta. Neuvostoarmeijan arkistoihin tukeutuva Geust on selvittänyt
myös Golubevin kohtaloksi koituneen Polikarpov I-153 -hävittäjän sarjanumeron, 6820. Lentäjän
hautaristiin maalattu kuolinpäivä,
16.2.1940, on kuitenkin virheellinen: Geustin mukaan kyseisenä
päivänä silloisella vihollisella ei
huonon sään vuoksi ollut lainkaan
lentotoimintaa alueella, ja oikea
ajankohta on maanantai 26.2.1940.
Golubevin tarkoituksena lienee
ollut sodan huoltoyhteyksien kannalta tärkeän Kalliokosken sillan
tuhoaminen tai siltaa pommittaneiden koneiden suojaaminen. Konttinen kertoo pohjoisesta klo 14
maissa tulleen koneen syöksyneen
pudottamansa pommin alle ja syttyneen maahansyöksyn jälkeen tuleen. Myös silminnäkijähavaintoon
tukeutuva Matti Salo uskoo 2-3
pommikoneen alla kierrelleen koneen tuhoutuneen niiden pudottamaan pommiin, mutta syynä saattoi
olla myös vika polttoaineen syötössä. Paikalla ei ollut ilmatorjuntaa tai
suomalaishävittäjiä. Geust myöntää
koneen voineen osua pommiin rynnäkkösyöksyn aikana mutta pitää
todennäköisempänä, että koneen
alle kiinnitetty, yliherkkyytensä
vuoksi epäluotettavaksi tiedetty
FAB-50 -miinapommi räjähti jo
ripustimissaan tai välittömästi irtoamisen jälkeen.
Kalliokosken rautatiesillan kupeesta viimeisen leposijansa saaneen
neuvostolentäjän kansallisuudesta,
syntymäpaikasta ja -vuodesta ei ole
toistaiseksi saatu varmuutta: Konttinen muistelee sotapoliisi Oskari
Heikkisen koneen hylystä takavarikoimasta, ja sittemmin Puolangalla
kadonneesta salkusta löytyneiden
asiakirjojen osoittaneen lentäjän
olleen ukrainalainen ja syntyneen
1917 tai -18. Geust katsoo Golubevin voineen olla perivenäläiseltä
kalskahtavista nimistään huolimatta
”ns. ukrainalainen”. On myös mahdollista, että alkujaan ukrainalainen
etu-, isän- ja sukunimi on kirjoitettu asiakirjoihin venäläisittäin.
Paavo Romppainen
Pohjola on Leijonien pääyhteistyökumppani.
Revontulet Ristijärven Koiraniemellä. Kuva: Jouko Sievänen
Kirkonkylän
kyläyhdistyksen kuulumisia
Kutsumme kaikki mukaan.
Yhdessä saamme enemmän aikaan.
Lähde mukaan ideoimaan!
Älä aliarvioi osaamistasi!
Yhteen hiileen puhaltaen onnistumme.
Haasta ystäväsikin mukaan toimimaan!
Daba-daba-duu.
Ilo välittyy tekemisen kautta.
Sinua tarvitaan.
Tartu tilaisuuteen!
Yllätä itsesi!
Sinä olet tärkeä.
Yhdistyksen johtokunta
puh.joht.
Sinikka Kähkönen 045-6573391
sihteeri
Pirjo Saarinen 0400-455884
Hilkka Heikkinen, Erja Heikura
Jussi Pietikäinen
varajäsenet: Eila Repo, Helvi Grönberg
Tervetuloa mukaan!
AIKATAULU
SUOMUSSALMI – KAJAANI – LENTOASEMA
Leijona-kortti?
Kysyimme ihmisten mielipiteitä kevään halutuimman kortin kuvasta – ja erittäin myönteisiä
olivat. Ei ihme, sillä tätä korttia kelpaa kaivella lompakosta niin ennen kuin jälkeen pelin.
Älä jää paitsioon vaan toimi heti, sillä Leijona-kuva on saatavilla vain rajoitetun ajan. Kortin
hankkimalla tuet Jääkiekkoliiton junioritoimintaa. Lue kortista ja siihen liittyvistä eduista
osoitteesta op.fi/leijonat
Leijonakorttikuva saatavilla 1.3.–30.6.2012 OP-Visa Electroniin ja OP-Visa-yhdistelmäkorttiin (rajoitettu erä). Kuvan vaihdosta peritään Osuuspankin hinnaston mukainen maksu.
AJALLE 1.3.–1.6.2012
ma-to
–
15.55
16.30
16.50
17.10
17.35
17.40
17.50
pe
15.35
15.55
16.30
16.50
17.10
17.35
17.40
17.50
ma-to
16.45
17.00
17.30
17.50
18.05
18.25
18.25
–
Suomussalmi kk
Suomussalmi
Hyrynsalmi
Ristijärvi
Kontiomäki
Kajaani ras
Kajaani las
Kajaani lentoasema
ma-to
–
20.15
19.40
19.15
18.55
x
18.25
–
PALUUVUORO
lentoasemalta n. 10
min. koneen saapumisen jälkeen
TIEDUSTELUT: 040
356 0414, 0400 890 084
16
Ristijärvi tiedottaa
HIERONTAPALVELU
Ristijärvi, Aholantie 14
[email protected]
Koulutetut hierojat:
Vuokrattavana
JUHLIIN YM.KÄYTTÖÖN:
❖ kahviastiasto n. 100 henk. ❖ ruoka-astiasto 50 henk.
❖ 10 l:n kahvinkeitin ❖ pikareita ❖ hääkakkuteline
Tiedustelut: Pyhännänkylän kyläyhdistys
Puh. 040-703 7854 Leila Karppinen
Puh. 050-349 3816 Terttu Heikkinen
Helinä Oikarinen
puh. 040-5739 435
Jouko Oikarinen
puh.0400-295 561
Parturi-Kampaamo
Muista
lahjakortit
Ritva
Seppänen
Kirkkotie 9 a 2
88400 Ristijärvi
Puh. 040-1930 910,
Myös kotikäynnit.
Tervetuloa !
Parturikampaamo
Tuula Karjalainen
Tenhotie 8
88400 Ristijärvi
Avoinna
ma-pe 8-17
Puh. 050-3681 446
Julkaisija:
Ristijärven kunta
Aholantie 19
88400 Ristijärvi
Puh.08-6155431
email:
[email protected]
www.ristijarvi.fi
Vastaava toimittaja:
Kunnanjohtaja
Raija Potila
Puh.08-6155 4320
GSM 044-7159 300
Sivunvalmistus:
Kajaanin Kirjapaino Oy
Painopaikka:
Suomalainen Lehtipaino,
Kajaani 2012
• Fys. hoidot lääkärin lähetteellä
• veteraanikuntoutus
• hieronta
KÄSITYÖKERHO
-kudotaan, virkataan, ommellaan….
Kirpputorin olohuoneessa (Saukontie 1)
maanantaisin klo 16-18.
Tervetuloa kaikki mukaan ikään katsomatta.
..kahvittelemaan, rupattelemaan.
Kevätsiivouksen aika!
Kotisiivousta (viikko- ja suursiivoukset)
Vanhusten ulkoilutus- asiointi- ym. palveluita
Leivon tilauksesta myös täytekakut
Huhtikuun tarjous:
12 h TÄYTEKAKKU 25 €
Myymälässämme edelleen AUTOTARVIKKEET;
öljyt, akut yms. Välitämme Teboilin polttoöljyä.
Tervetuloa asioimaan liikkeeseemme tai soita!
Kukkakauppa ja kahvio
R. Perhovaara
Saukontie 10 Ristijärvi
Puh. 08-681 104
Avoinna: Ma-Pe 7-17
La
8-17
Su
9-17
• Perustukset • Kaivutyöt
• Kuormaus ja kuljetus
• Maa-ainestoimitukset
Kysy lisää!
Tuula, puh. 050 374 3485
• myös lahjakortit
• hyödynnä
kotitalousvähennys
Tervetuloa
aamukahville
yrittäjät
Ristijärvi Tiedottaa
1/2012
p. 050-4142123
MYÖS KOTIKÄYNNIT
Tervetuloa !
Kuluvan kevään
aikana tapaamme yrittäjiä Café5Stopissa kuukauden ensimmäisinä keskiviikkoina aamukahvien
merkeissä klo 8.30.
Tilaisuudet järjestetään yhdessä Hyrinä-hankkeen, Ristijärven
yrittäjien ja kunnan kanssa.
Aamukahveilla on yrittäjien
kanssa keskustelemassa, joko Hyrinä-hankkeen projektikoordinaattori Esa Ojala tai kunnan puolesta
kehitysvastaava Oiva Jansson tai
kunnanjohtaja Raija Potila.
FYSIOTERAPEUTTI
Minna-Liisa Laakso
Lahjatavarat, kukkakimput ja -asetelmat
sekä hautalaitteet
Kahviosta makoisat kotileivonnaiset
Puh. 0400 296 855
Kun maku ratkaisee…
Tervetuloa keskustelemaan ja kuulemaan Green Care -hoiva- ja
hyvinvointipalveluiden yrittämismahdollisuuksista maatiloilla ja
pienyrityksissä
perjantaina 23.3.2012 kello 12-14.30
Kemppaalan maatilalomiin, Eskolantie 3, Hyrynsalmi.
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.
Ohjelmassa:
- Green Care tuo kehittämismahdollisuuksia paikallisella tasolla.
Kehittäminen hanketoiminnalla. Anne Piirainen, Seniorpolis
- Green Care osana matkailuyhdistys Ukkohalla ry:n toimintaa
- Keskustelua paikallisten yritysten tuotteista ja kehitystarpeista.
Tilaisuus on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille.
Tervetuloa!
Toivomme ennakkoilmoittautumisia 22.3. mennessä
numeroon 044-5514524 tai
[email protected].
Anne Piirainen, Seniorpolis Oy, p. 044 7159 346
Esa Ojala, Hyrinä-hanke, Kainuun Etu Oy, p. 044 551 4524
Matkailuyhdistys Ukkohalla ry, Tiina Ruotsalainen
Kauttamme pitopalvelu kaikkiin
perheen juhliin
- räätälöitynä asiakkaan mukaan
- perinteiset, itsetehdyt tuotteet
- myös ilman tarjoilua tai pelkkä tarjoilu
Kotileivonnaiset tilauksesta esim.
- hiivaton ruisleipä, rieskat, riisipiirakat, kukot
- pullat, munkit, pasteijat, kuivakakut
- täyte- ja voileipäkakut
- myös erikoisruokavaliot
Astiavuokraus
KIVIKYLÄN KOTILEIPOMO & PIDOT
Puh. 050-5578 309 / Anna-Mari Hoffren
050-5971 622 / Eeva-Liisa Tolonen
[email protected]
Tuulentie 4, Ristijärvi