Page 1 11 antaa idean Tarvikkeet: Punaista paperia, valkoista

11.
joulukuu
♥♥
♥♥nyHet oni, torientmtuun-ukot hyppikää,
Idea!
raikkahin aik
Hei, tonttu-ukot hyppikä a!
nyt on riemun raikkahin ä,
aika!
Hauskat haitaritontut on valmistettu punaisesta paperista
ja valkoisesta kartongista. Lisäksi tonttujen valmistamiseen tarvitaan puikkoliimaa, nitoja ja musta tussi silmiä
varten. Tonttuja voi ripustaa joulun tunnelmaa tuomaan
vaikka ikkunaan tai joulukuuseen. Tonttujen askartelu
suju nopeasti ja niiden tekemiseen kannattaa ottaa myös
lapset mukaan.
Tarvikkeet: Punaista paperia, valkoista kartonkia,
nitoja, puikkoliimaa, musta tussi, sakset ja ripustuslankaa.
Taittele A4-kokoinen punainen paperi noin 2,5 cm
levyisille haitaritaitoksille. Taita haitari pituussuunnassa kaksinkerroin. Avaa haitari kokonaan auki ja
leikkaa paperin yläreunasta katsoen viidennen taitoksen taiteviivan mukainen aukileikkaus haitarin
molemmille sivuille niin, että aukileikkaukset päättyvät noin 2 cm päähän paperin keskikohdan taitteesta.
Tee tontulle kädet leikkaamalla paperin yläreunan
aukileikkauksilla erotetut yläreunat päistään noin
3,5 cm muuta haitaria lyhyemmiksi. Asettele paperi
jälleen haitarille ja taita haitari kaksinkerroin. Avaa
haitarin alareuna niin, että se muodostaa puoliympyrän muotoisen helman. Nido nitojalla tontun ”mekon”
alareunassa toisensa kohtaavat haitarinpäät kiinni
toisiinsa.
Leikkaa valkoisesta kartongista halkaisijaltaan 5
cm ympyrä tontun päätä varten. Leikkaa punaisesta
paperista 17 cm pituinen ja alareunastaan 5,5 cm levyinen kolmio tontun lakkia varten. Taittele kolmio
noin 1,2 cm levyisille haitaritaitoksille, avaa haitari
ja leikkaa kolmion alareuna hieman kaarevan muotoiseksi. Liimaa lakki tontun päähän kiinni puikkoliimalla. Leikkaa punaisesta paperista pieni ympyrä ja
liimaa se tontulle nenäksi ja piirrä tontulle mustalla
tussilla silmät. Laita puikkoliimaa aiemmin valmistetun tontun mekkokappaleen yläreunaan ja aseta pää
liimakohtaan. Anna liimauksen kuivua rauhassa ja ripusta tonttu siiman, langan tai sinitarran avulla lakin
kärjestä haluamaasi paikkaan roikkumaan.
♥♥
Vinkki!
Joulukuuseen
sopivat
tontut voi tehdä A5-kokoisesta paperista. Pienennä tällöin myös pään
sekä tonttulakin kokoa.
Tonttulakkiin voi limata
vanupallon tupsuksi.
♥♥
antaa idean