Laavu on valmistunut lähiretkille - Mannerheimin Lastensuojeluliiton

LAAVUMME ON VALMISTUNUT
LÄHIRETKIÄMME VARTEN
MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiön, VarsinaisSuomen sairaanhoitopiirin Paimion sairaalan
huoltomiesten ja Ammattiopisto Livian yhteistyönä on
valmistunut metsälaavu Paimion sairaalan alueelle ns.
Sammakkolammen läheisyyteen. Se on tarkoitettu
lasten, perheiden ja kuntoutujien käyttöön. Säätiön
perheiden lisäksi sinne voivat suunnata myös sairaalan
kuntoutusosaston väki ja läheisen päiväkodin lapset.
Otamme vastaan ideoita laavun nimestä. Pidämme
laavun avajaistilaisuuden maanantai-iltana 30.6.2014.
Laavu sijaitsee noin kilometrin päässä sairaalan pihalta,
ja sinne pääsee helposti kahdesta suunnasta hyvää
polkua pitkin. Reitit soveltuvat melko hyvin myös
lastenrattaille ja pyörätuolille. Laavun sisälle mahtuu
istumaan suurempikin joukko. Laavun eteen on tulossa
nuotiopaikka, jossa olosuhteiden salliessa voi paistaa
vaikka tikkupullaa tai makkaraa.
Laavu on tehty opiskelijatyönä. Laavun rakentajat olivat
Risto Keskiaho ja Toni Sjöman. He opiskelevat
Ammattiopisto Livian Maaseutuopistossa. (Paimiolaiset
tuntevat paikan hyvin Metsäkouluna) Laavun
rakentamisessa he ovat saneet käyttää ja osoittaa
hirsirakentamisen taitojaan. Poikien ohjaajana toimi
lehtori Osmo Haataja Liviasta (www.livia.fi).
Laavun ympärillä on hieno metsäinen luonto ja lähistöllä
paljon mielenkiintoista tutkailtavaa, mm. kihokkeja,
jotka ovat lihansyöjäkasveja. Kiitokset vinkin antajalle!
Teksti: Katariina Pärnä
(kuva: http://oppiminen.yle.fi/kasvitsienet/kasvilajeja/kihokki_)