Vivelattaret järjestivät Urpolle 24.2

24.2.2015
Vivelattaret järjestivät Urpolle 24.2. syntymäpäiväjuhlan merkeissä
Paltalla! Tunnelma oli lämmin ja aloitimme laulamalla, tarjoilu
erittäin maistuvaista ja jäähyväisiksi lauloimme Kabalewskin
Iltalaulun, joka haikeudessaan sopi hyvin tunnelmaan.
14
Kuoronjohtaja, musiikinopettaja, dir.cant.
Urpo Rantalankila jäi eläkkeelle vuoden
vaihteessa. Kuvat kaupungin järjestämästä kahvitilaisuudesta, jossa
kuoromme puolesta kiitoksen antoivat ”entiset” puheenjohtajat
Kristina Karlsson ja Riitta Rantanen.
Noin vuosikymmen sitten soi Virtasen Ritvan puhelin….!
Ai, että kenen Ritvan? No, Paimion kansalaisopiston rehtorin tietenkin, nyt jo ansioituneesti eläkkeelle siirtyneen. Hän
vastaili avoinna olevaa opiston musiikin opettajanvirkaa koskeviin kysymyksiini. Saatuaan vihdoin kyselytulvani
laantumaan Ritva loihe ilmoittamaan, mikä on oleva ensimmäinen tehtävä virassani:" Perustetaan naiskuoro!" Näin oli
tavallaan Naiskuoro Vivelan perustamissanat lausuttu.
Paimion seudun aktiivisen naislauluharrastuksen alkusanoja ei kuitenkaan kyseisessä tilanteessa lausuttu; on muistettava
se suuriarvoinen pedagoginen panos, jonka musiikkiopiston perustaja ja ensimmäinen johtaja Heimo Heimola on antanut
paimiolaiselle laulukulttuurille, toisaalta omalla esimerkillään ja toisaalta laulu- ja musiikki-kulttuurin kehitystä
edesauttaen. Myös kansalaisopistossa toimi useita vuosia naisten lauluryhmä, jossa oli mukana entisiä ja nykyisiä
vivelalaisia.
Miksi sitten juuri naiskuoro, eikä sekakuoro? Ehkä osansa naiskuoron synnyssä oli "rakkaalla vihollisella", mieskuoro
Paimion Mieslaulajilla, jonka vastapainoksi haluttiin näyttää, että kyllä naiset osaavat ja saavat aikaiseksi siinä kuin
miehetkin.
Naiskuoro Vivela syntyi onnellisten tähtien vallitessa, sai siivet ja ilmaa siipien alle.
Ja - huiiiiii - on lennellyt jo yhden vuosikymmenen (2000) haasteiden, kokemusten, jos kohta koettelemustenkin läpi.
On ollut onni, että on löydetty ne sopivan kokoiset haasteet, sopivat henkilöt toimimaan ja organisoimaan tehtäviä.
Kaikenlaisia tehtäviä löytyy kyllä yllin kyllin kuoro-organisaatiossakin. Kauaa ei kuorolaisen tarvitse ääneen ihmetellä, kun
jo alkaa löytyä erilaisia asioita, joita saa hoitaakseen.
Laulajien rivistössä on tapahtunut siirtymiä, mutta kaiken kaikkiaan Vivelan vahvuutena on ollut tasainen jatkuvuus. Jos
laulajia on lähtenyt, on onneksi uusia motivoituneita laulajia saatu tilalle.
Vivelalla on ollut onni saada tehdä yhteistyötä Paimion Mieslaulajien kanssa.
Varsinkin vuosittaisesta Lucia-konsertista on tullut paikkakunnalla hartaasti odotettu tapahtuma, jossa kuorot kilpailevat
sisarellisesti musiikillisesta osaamisesta.
Mikä on maailman ensimmäinen inhimillinen ääni? Itku - tai nauru - ehkä.
Sen jälkeen: laulu!
Entä mitä on musiikki? Laulua! Entä runous? Suuta suurempaa lainatakseni: runoiloja P.Mustapää eli professori Martti
Haavio on todennut, että runous parhaimmillaan on - laulua.
Mitä on laulu? Ajatuksia, tunteita, tuntemuksia. Niitä pystyy harvoin hahmottamaan aikaan ja paikkaan. Ne voivat olla
ääniä ikimenneisyydestä tai paikoista, joissa koskaan ei olla käyty. Jostain todella syvältä, kaukaa, mutta, ah, kuitenkin niin
läheltä. Suoraan sydämestä.
10-vuotisjuhlakonsertin kynnyksellä v. 2000
Urpo Rantalankila
ylpeänä vivelalainen