Valinnan paikka! Toiveikkain mielin kohti liittokokousta

Valinnan paikka!
Toiveikkain mielin kohti liittokokousta
”Tule Rakentamaan Liittoa” vaaliliitto on
Hämeen vaalipiirissä asettanut yhteensä 89
ehdokasta. Pirkanmaalta on asetettu 45 ehdokasta 14 ammattiosastosta, Kanta-Hämeestä
on asetettu 27 ehdokasta, 9 ammattiosastosta
ja Päijät-Hämeestä 17 ehdokasta 5 ammattiosastosta. Ehdokaslistamme on alueellisesti
kattava ja siinä on myös laajasti eri rakennusalan ammattiryhmät edustettu.
Suuri osa listamme ehdokkaista on ehdolla liittokokousvaaleissa ensimmäistä kertaa, mutta
joukossa on myös sellaisia, jotka ovat olleet
jo useassa liittokokouksessa edustajina. Lähes
kaikilla ehdokkailla on jokin luottamustehtävä
työpaikalla, yrityksissä tai liiton organisaatioissa.
Hämeen vaalipiiri lähtee toiveikkain mielin
parantamaan äänestysaktiivisuutta viime liittokokousvaaleihin nähden. Tämän tavoitteen
toteuttaminen kuitenkin vaatii paljon työtä,
johon Hämäläiset rakentajat ovat sitoutuneet.
Tulevassa liittokokouksessa linjataan Rakennusliiton toimintaa tulevalle nelivuotiskaudelle,
jonka vuoksi on tärkeää, että mahdollisimman
moni jäsen käyttää äänioikeuttaan. Ehdokkaiksi asettuneet yritysten ja työmaiden luottamushenkilöt ja ammattiosastojen toimijat ovat
lähteneet tosissaan tavoittelemaan liittokokousedustajapaikkaa.
Ehdokkaat tietävät, että rakennustyöläisten
asioihin voidaan vaikuttaa monilla eri keinoin,
joko yhteistyöllä toimien tai räväkämmillä ayliikkeen perinteisillä keinoilla. Tulevaisuuden
haasteita on monia, mutta rakentajien kannalta kaikkein tärkein asia on nostaa palkkatyönä
tehtävän työn osuutta sekä saada vippaskonsteilla ja epäterveellä aliurakoinnilla toimiva
hämäräyritysten toiminta kuriin. Haastetta
riittää myös tulevalla liittokokouskaudella huolehtia ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta
ja työehtosopimusten palkkatason nostamisesta ja muiden etuisuuksien parantamisesta.
Ulkomaalaisen vuokratyövoiman käyttö on
rakennusalalla lisääntynyt räjähdysmäisesti.
Samalla on lisääntynyt myös vapaamatkustajien määrä, jotka nauttivat Rakennusliiton
neuvottelemista ja sopimista työehtosopimusmääräyksistä ja Rakennusliiton tuottamista
edunvalvontapalveluista. Myös hämäräbisnestä
pyörittävät yritykset on alueellamme arkipäivää, joiden kitkentään tulisi liittokokouksessa
löytää uusia keinoja ja toimintamalleja. Tulevaisuudessa rakennusalalla on oltava sellaiset
olosuhteet, että siinä kunnioitetaan tehtyjä
sopimuksia ja säädettyjä lakeja. Sellaiset olosuhteet takaa vain vahva ja yhtenäinen Rakennusliitto, jolla on valveutunut ja liiton edunvalvontatoimintaa tukevaa jäsenistö. Tämän
vuoksi äänestäkää liittokokousvaaleissa ”Tule
Rakentamaan Liittoa” vaaliliiton ehdokkaita.
Muistakaa käydä äänestämässä myös eduskuntavaaleissa ja antakaa äänenne ehdokkaille,
jotka puolustavat suomalaisia työelämän
pelisääntöjä ja nykymuotoista sopimusyhteiskuntaa.
Hyvää kevättä kaikille
Bo Berglöv
Aluetoimitsija
Vaaliliiton asiamies
3
Tule Rakentamaan Liittoa -vaaliliitto
2
Aaltonen Markku
Hämeen alueen ehdokkaat
3
Alanko Harri
rakennustyöntekijä
yrityskohtainen luottamusmies
Forssa os. 150
4
4
muurari
osaston puheenjohtaja
Viiala os. 283
kirvesmies
yrityskohtainen luottamusmies
Lammi os. 100
5
Ahonen Miikka
6
Anttila Olli
putkiasentaja
Nokia os. 392
Akkanen Heikki
muurari
osaston taloudenhoitaja
Lahti os. 604
7
Eriksson Tuula
maalari
osaston puheenjohtaja
Tampere os. 11
Liittokokousvaalit 2011
8
Haapala Petri
9
maalari
osaston hallituksen jäsen
Jokioinen os. 316
kirvesmies
pääluottamusmies
Kangasala os. 236
11
Hartikainen Olli-Petteri
asentaja-korjausmies
pääluottamusmies
Parkkuu os. 10
Hacklin Juha
12
Hauhia Jukka
rakennustyöntekijä
yhteysmies
Nokia os. 82
10
Harjula Alli
rakennustyöntekijä
alueyksikön työsuojeluvaltuutettu
Lempäälä os. 10
13
Heikkinen Krista
talonrakentaja
yhteysmies
Riihimäki os. 69
5
Tule Rakentamaan Liittoa -vaaliliitto
14
Helassalo Reini
15
Hietaranta Heikki
kermieristäjä
yrityskohtainen
työsuojeluvaltuutettu
Kämmenniemi os. 10
6
Helenius Janne
16
kirvesmies
pääluottamusmies
Nokia os. 82
kirvesmies
liittohallituksen jäsen
Tampere os. 10
17
Hämeen alueen ehdokkaat
18
Hirmukallio Tom
kirvesmies
alueyksikön työsuojeluvaltuutettu
Pälkäne os. 455
Helenius Jouni
kirvesmies
osaston puheenjohtaja
Jokioinen os. 316
19
Huhtasalo Petri
elementtityöntekijä
yrityskohtainen
työsuojeluvaltuutettu
Tampere os. 10
Liittokokousvaalit 2011
20
Hynönen Reijo
21
Jouhki Harri
timanttileikkaaja
osaston luottamusmies
Kangasala os. 236
22
kirvesmies
osaston puheenjohtaja
Tampere os. 10
putkiasentaja
alueyksikön pääluottamusmies
Helsinki os. 405
23
Hyötynen Kalle
24
Juuri Veijo
kirvesmies
osaston puheenjohtaja
Turenki os. 195
Härkälä Juha
kirvesmies
osaston hallituksen jäsen
Tammela os. 150
25
Järvi Anne-Kaarina
laatoittaja
osaston puheenjohtaja
Valkeakoski os. 74
7
Tule Rakentamaan Liittoa -vaaliliitto
26
Kannusmäki Jouko
muurari
osaston puheenjohtaja
Kangasala os. 608
29
Kivelä Kristian
muurari
Tampere os. 608
8
Hämeen alueen ehdokkaat
27
Kantola Tapani
28
putkiasentaja
alueyksikön pääluottamusmies
Lempäälä os. 392
30
Kivioja Mika
kirvesmies
osaston luottamusmies
Tampere os. 10
Kaukonen Samuli
raudoitushitsaaja
pääluottamusmies
Kilvakkala os. 553
31
Kivistö Markku
parkettiasentaja
ammattialajaoston jäsen
Hämeenlinna os. 26
Liittokokousvaalit 2011
32
Korhonen Juho
33
Kosonen Petri
kirvesmies
osaston puheenjohtaja
Toijala os. 124
34
torninosturinkuljettaja
Lahti os. 66
elementtityöntekijä
pääluottamusmies
Ruutana os. 236
35
Korhonen Santtu
36
Kulmala Matti
kirvesmies
osaston hallituksen jäsen
Tampere os. 10
Koskinen Tommi
kirvesmies
osaston taloudenhoitaja
Toijala os. 124
37
Lahdenperä Harri
kirvesmies
Leteensuo os. 100
9
Tule Rakentamaan Liittoa -vaaliliitto
38
Laitila Markku
39
Lehtonen Aimo
raudoittaja
ammattialajaoston työvaliokunnan jäsen
Mouhijärvi os. 10
10
Lakanen Jari
40
betonimies
Tampere os. 10
maalarimestari
Tampere os. 11
41
Hämeen alueen ehdokkaat
42
Leppänen Raimo
kivimies
osaston taloudenhoitaja
Hämeenlinna os. 100
Laurila Reijo
asfalttimies
osaston sihteeri
Hämeenlinna os. 100
43
Lindeberg Ari
kirvesmies
pääluottamusmies
Lahti os. 66
Liittokokousvaalit 2011
44
Lindfors Mauri
45
Mikkola Raimo
kirvesmies
osaston hallituksen jäsen
Hämeenlinna os. 100
46
maalari
osaston sihteeri
Viitaila os. 177
kirvesmies
osaston puheenjohtaja
Riihimäki os. 69
47
Luopa Sari
48
Mustonen Ari
kirvesmies
alueyksikön pääluottamusmies
Lahti os. 66
Malinen Jussi
eristäjä
pääluottamusmies
Tampere os. 392
49
Mäkelä Juha
kaivukoneenkuljettaja
osaston puheenjohtaja
Renko os. 549
11
Tule Rakentamaan Liittoa -vaaliliitto
50
Mäkelä Mikko
51
Mäkinen Satu
rakennustyöntekijä
osaston hallituksen jäsen
Lahti os. 66
12
Mäkelä Tapio
maalari
Forssa os. 150
asentaja-korjausmies
osaston hallituksen jäsen
Tampere os. 10
53
Hämeen alueen ehdokkaat
54
Niemelä Timo
kirvesmies
osaston sihteeri
Lahti os. 66
52
Mäki Pekka
mittakirvesmies
alueyksikön pääluottamusmies
Tampere os. 10
55
Niemenpää Marko
ajoneuvonosturinkuljettaja
pääluottamusmies
Tampere os. 541
Liittokokousvaalit 2011
56
Nisula Ilkka
57
Partala Kari
putkiasentaja
alueyksikön pääluottamusmies
Ylöjärvi os. 392
58
betonimies
pääluottamusmies
Hämeenlinna os. 46
rakennustyöntekijä
liiton nuorisojaoston jäsen
Lahti os. 66
59
Nylund Tero
60
Partinen Sini
rakennustyöntekijä
Hämeenlinna os. 100
Ohtonen Taisto
kirvesmies
osaston puheenjohtaja
Lahti os. 66
61
Patteri Jukka
varastotyöntekijä
pääluottamusmies
Hollola os. 66
13
Tule Rakentamaan Liittoa -vaaliliitto
62
Peltola Petteri
63
Rautio Timo
raudoittaja
Hämeenlinna os. 100
14
Piispanen Paavo
kirvesmies
osaston puheenjohtaja
Ikaalinen os. 339
putkiasentaja
Pekola os. 397
65
Hämeen alueen ehdokkaat
66
Rinnetmäki Elina
laatta-asentaja
pääluottamusmies
Kilvakkala os. 11
64
Rapeli Markku
kirvesmies
osaston hallituksen varajäsen
Lahti os. 66
67
Risku Pete
rakennustyöntekijä
osaston sihteeri
Julkujärvi os. 10
Liittokokousvaalit 2011
68
Riuttala Erkki
69
mylläri
osaston puheenjohtaja
Kangasala os. 236
kirvesmies
osaston taloudenhoitaja
Vääksy os. 66
71
Salminen Pekka
mattomies
osaston hallituksen jäsen
Kangasala os. 11
Rönö Tommi
72
Salminen Tero
kirvesmies
yhteysmies
Hollola os. 66
70
Saarinen Nina
rakennustyöntekijä
osaston hallituksen varajäsen
Virenoja os. 66
73
Salo Ari
sora- ja mursk. Työntekijä
yrityskohtainen pääluottamusmies
Läyliäinen os. 69
15
Tule Rakentamaan Liittoa -vaaliliitto
74
Salo Katja
75
Simpanen Juha Pekka
maalari
liittovaltuuston 2. puheenjohtaja
Lahti os. 177
16
Salo Pertti
76
laatoittaja
osaston taloudenhoitaja
Kangasala os. 608
maalari
osaston sihteeri
Riihimäki os. 69
77
Hämeen alueen ehdokkaat
78
Sipilä Pertti
varastomies
pääluottamusmies
Forssa os. 150
Shemeikka Ari
betonimies
osaston puheenjohtaja
Nastola os. 213
79
Ståhl Pekka
putkiasentaja
Forssa os. 150
Liittokokousvaalit 2011
80
Suoranta Jari
81
Säynäväjärvi Jorma
kirvesmies
alueyksikön työsuojeluvaltuutettu
Tampere os. 10
82
varastomies
osaston taloudenhoitaja
Forssa os. 150
ontelolaattatyöntekijä
pääluottamusmies
Ylöjärvi os. 10
83
Syhlman Mikko
84
Tamminen Pertti
maalari
pääluottamusmies
Tampere os. 11
Syrjänen Tapani
kirvesmies
osaston puheenjohtaja
Mänttä os. 171
85
Tarvainen Terho
torninosturinkuljettaja
osaston hallituksen jäsen
Tampere os. 10
17
Tule Rakentamaan Liittoa -vaaliliitto
86
Touru Timo
Hämeen alueen ehdokkaat
87
88
putkiasentaja
yrityskoht.luottamusmies
Forssa os. 150
asf.levitt.kuljettaja
Lempäälä os. 10
89
Vuorio Jorma
bitumieristäjä
ammattialajaoston jäsen
Hämeenlinna os. 100
18
Uutela Matti
90
Vuorinen Hannu
kirvesmies
alueyksikön työsuojeluvaltuutettu
Lempäälä os. 10
Vähä-Herttua Keijo
kirvesmies
työsuojeluvaltuutettu
Liesjärvi os. 150