ÄÄNESTÄ 23.2. - 8.3.2015 Tarkkaile postiasi – saat lähipäivinä

Tarkkaile postiasi – saat
lähipäivinä virallisen
vaalimateriaalisi
Lehdessä oman alueesi ehdokkaat
Rakennusliiton liittokokousvaalit 2015
ÄÄNESTÄ
23.2. - 8.3.2015
Liiton jäsen on vaikuttaja
Ammattiliitto, myös rakennusteollisuuden
työntekijöiden Rakennusliitto, on vahva vaikuttaja. Sen vaikutusvalta on peräisin jäsenten määrästä ja aktiivisuudesta. Tämä perusasia on pidettävä mielessä myös silloin, kun
ylikansalliset mainingit näyttävät peittävän
työntekijöiden edunvalvonnan keskeiset perustat alleen. Kun me liiton jäsenet pidämme yllä ammattiosastojemme ja liittomme
voimaa, pärjäämme kovinakin aikoina.
Tehtävä ei ole erityisen helppo. Kansainvälistynyt työelämä on heikentänyt työntekijöiden
asemaa, ainakin teollisuudessa ja rakentamisessa. Työelämän pelisääntöjen häikäilemätön kiertäminen ja rikollisetkin toimintatavat vaarantavat reilujen yritysten ja
oikeuksistaan kiinni pitävien työntekijöiden toimeentulon. Vuosikausia jatkunut
talouden taantuma moninkertaistaa ongelman: Ympäri Eurooppaa työn perässä
liikkuvia ihmisiä hyväksikäytetään säälittä alipalkattuna ja lähes tyystin oikeuksia
vailla olevana työvoimatavarana.
On kuitenkin toimittava. Asiamme on puolustaa ja edistää työehtoja, satoi tai paistoi. Pystymme ratkomaan eteen tulevia ongelmia, kun olemme tarpeeksi vahvoja
omalla maallamme. Liittomme tärkein tehtävä onkin pitää yllä kattava järjestäytyminen ja tietenkin tiheä luottamushenkilöverkko yrityksissä ja työpaikoilla. Liiton,
siis meidän kaikkien, on myös tuettava jämerästi omia luottamushenkilöitämme.
Liittokokouksessamme ensi toukokuussa teemme arviota menneistä vuosista ja
päätämme toimintamme keskeiset tavoitteet seuraaville vuosille. Liittokokouksessa
päättäjinä ovat ne liittomme ihmiset, jotka saavat jäsenistöltä eniten ääniä.
Tässä lehdessä esittelemme liittokokousvaaliehdokkaat, jotka alueesi ammattiosastot ovat asettaneet. Ihmisiä ei ole jaettu puolue- taikka muihin ryhmiin vaan he ovat
samalla ”Tule rakentamaan Liittoa” – vaalilistalla. Kaikki ehdokkaamme rakentavat
liittomme yhtenäisyyttä ja voimaa, jota totisesti tarvitsemme. Jokainen jäsen löytää
varmasti mieluisen ehdokkaan.
Ehdokkaat tarvitsevat tukea, ääniä jäseniltä. Käytä siis tässäkin kohtaa vaikutusvaltaasi ja äänestä liittovaalissa. Voit äänestää kirjeellä tai sähköisesti. Se on siis
vaivatonta. Tervetuloa rakentamaan Liittoa!
Matti Harjuniemi
puheenjohtaja
Tule rakentamaan liittoa
Uudenmaan vaalipiiri on asettanut 81 rakentajaehdokasta liittokokousvaaleihin
2015. Tästä lehdestä ja Rakennusliiton internet-sivuilta löydät ehdokkaiden
tiedot. On tärkeää, että käytät äänioikeuttasi ja varmistat kentän äänen liittokokouksessa. Päteviä ehdokkaita löytyy kaikilta sopimusaloilta eri ammateista.
Uudenmaan aluejärjestö on maamme suurin, meillä on reilusti yli 17 000
jäsentä, joka on noin viidennes koko maan jäsenistöstä.
Tulevassa liittokokouksessa linjataan Rakennusliiton toimintaa tulevalle nelivuotiskaudelle. Ehdokkaiksi asettuneet yritysten ja työmaiden luot-tamushenkilöt ja
ammattiosastojen toimijat ovat lähteneet tosissaan tavoittelemaan liittokokousedustajapaikkaa. Äänestäminen on helppoa, sillä voit äänestää joko postitse tai
sähköisesti Rakennusliiton nettisivujen kautta.
Tulevaisuuden haasteita on lukuisia. Rakentajille on tärkeintä pysyvät työsuhteet,
asiallinen ansiotaso, eri työehtosopimusalojen kehittäminen ja yleissitovuudesta
huolehtiminen. Tärkeää on myös huolehtia ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta,
sen säilyttämisestä ja ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeudesta.
Suomalaisilla työehdoilla rakennetaan nyt ja tulevaisuudessa, siksi on tärkeää,
että kaikki rakentajat kuuluvat Rakennusliittoon. Yhteistyöllä neuvottelemme
jatkossakin työehtosopimukset ja työehdot.
Antamalla äänesi vaaliliiton ehdokkaalle ja
tulemalla mukaan toimintaamme varmistat
parhaiten suomalaisen työelämän pelisäännöt
ja sopimusyhteiskunnan jatkuvuuden.
Tarkkaile postia, vilkaise Rakennusliiton
sivuja ja äänestä!
Jari Renlund
Uudenmaan vaaliliiton asiamies
Aluejärjestön puheenjohtaja
Liittokokousvaalit 2015
3
2
3
Aarnisaari Vesa
kirvesmies
Helsinki, os. 001
5
4
6
Aru Urmet
tasoitemies
Helsinki, os. 007
Aro Timo
pääluottamusmies
Mäntsälä, os. 540
Adorf Martin
maa- ja vesirakentaja
Vantaa, os. 007
7
Auer Aleksi
rakennusmies
Helsinki, os. 003
Elonen Johanna
maalari
pääluottamusmies
Helsinki, os. 002
Uudenmaan alueen ehdokkaat
Tule rakentamaan liittoa
4
8
9
Gren Janne
rakennusmies
pääluottamusmies
Lohja, os. 003
11
Honkanen Teemu
putkiasentaja
pääluottamusmies
Helsinki, os. 390
10
Heinonen Tuomo
putkiasentaja
Vantaa, os. 390
Grundström Roger
putkieristäjä
pääluottamusmies
Lohja, os. 390
12
13
Hurme Arto
maalari
Karkkila, os. 002
Huttorin Toomas
rakennusmies
yrityksen työsuojeluvaltuutettu
Vantaa os. 003
Liittokokousvaalit 2015
5
14
15
Hyvärinen Timo
autonkuljettaja
Lohja, os. 047
17
Jürgenson Helmut
kirvesmies
pääluottamusmies
Vantaa, os. 007
16
Ihanus Matti
kirvesmies
pääluottamusmies
Hyvinkää, os. 042
18
Jurmu Kari
laadunvalvoja
pääluottamusmies
Kirkkonummi, os. 232
19
Järvinen Jarmo
muurari
Vantaa, os. 601
Jääskeläinen Jari
kirvesmies
pääluottamusmies
Vantaa, os. 001
Uudenmaan alueen ehdokkaat
Tule rakentamaan liittoa
6
20
21
Kaarre Matti
raudoittaja
Läyliäinen, os. 280
23
Karttunen Timo
bitumieristäjä
pääluottamusmies
Espoo, os. 104
22
Kalliokoski Pasi
maalarimestari
Helsinki, os. 002
24
Karhu Esko
muurari
Jokela, os. 601
25
Karvinen Henri
korjausrakentaja
Helsinki, os. 001
Karvinen Keijo
kirvesmies
Lohja, os. 097
Liittokokousvaalit 2015
7
26
27
Keino Jukka
mattomies
yrityksen työsuojeluvaltuutettu
Klaukkala, os. 039
29
28
Kivisaari Manu
mittakirvesmies
pääluottamusmies
Röykkä, os. 001
30
Kjäll Jere
talonrakentaja
Loviisa, os. 154
Kivistö Jali
rakennusmies
Helsinki, so. 003
31
Kolhinoja Juha
kirvesmies
Vantaa, os. 001
Kolhinoja Tomi
kirvesmies
Vantaa, os. 001
Uudenmaan alueen ehdokkaat
Tule rakentamaan liittoa
8
32
Komppa Jukka
elementtiasentaja
Vantaa, os. 459
35
Kuvaja Timo
maalari
pääluottamusmies
Helsinki, os. 002
33
34
Koskinen Jorma
maalari
pääluottamusmies
Sipoo, os. 002
36
Kuivala Saija-Maria
kirvesmies
Helsinki, os. 001
37
Kyllönen Kari
raudoittaja
Aijala, os. 047
Lahtinen Antti
ajoneuvonosturinkuljettaja
Vantaa, os. 540
Liittokokousvaalit 2015
9
38
39
Laine Raimo
rakennusmies
Espoo, os. 349
41
Lindblom Susan
torninosturinkuljettaja
yrityksen työsuojeluvaltuutettu
Lohja, os. 006
40
Laukkanen Jyrki
rakennusmies
pääluottamusmies
Espoo, os. 349
42
Leskinen Raimo
kirvesmies
Loppi, os. 118
43
Lindroth Jouni
maalari
pääluottamusmies
Tuusula, os. 002
Lopp Kristo
tasoitemies
Helsinki, os. 007
Uudenmaan alueen ehdokkaat
Tule rakentamaan liittoa
10
44
Löfberg Ari-Pekka
koneenhoitaja
pääluottamusmies
Lohja, os. 190
47
Mikkonen Timo
putkiasentaja
pääluottamusmies
Helsinki, os. 390
45
46
Martikainen Hannu
kirvesmies
pääluottamusmies
Sipoo, os. 001
48
Marttinen Esa
putkiasentaja
pääluottamusmies
Espoo, os. 390
49
Mithiku Jonas
talonrakentaja
Helsinki, os. 001
Myllymäki Kai
asfalttimies
pääluottamusmies
Helsinki, os. 104
Liittokokousvaalit 2015
11
50
51
Myyryläinen Eero
kirvesmies
Espoo, os. 126
52
Mäkimartti Hannele
kirvesmies
pääluottamusmies
Helsinki, os. 001
53
Niinikoski Pasi
asennus- ja huoltomies
Nurmijärvi, os. 288
54
Nousiainen Pauli
kirvesmies
pääluottamusmies
Hyvinkää, os. 042
Nurminen Pentti
kirvesmies
Vantaa, os. 001
Uudenmaan alueen ehdokkaat
Tule rakentamaan liittoa
12
55
56
Partonen Juha
kirvesmies
Laukkoski, os. 001
57
Penttinen Aulis
sisäkatoasentaja
Vantaa, os. 004
58
Perkiökangas Pirjo
maalari
yrityksen työsuojeluvaltuutettu
Helsinki, os. 002
59
Piirainen Matti
kirvesmies
Vantaa, os. 001
Qvick Reijo
rakennusmies
Espoo, os. 349
Liittokokousvaalit 2015
13
60
61
Raappana Jukka
betonimies
pääluottamusmies
Lohja, os. 003
62
Ratilainen Pertti
varastomies
Espoo, os. 003
63
Raunio Jorma
rakennusmies
pääluottamusmies
Renko, os. 020
64
Rautiainen Teppo
kirvesmies
Vantaa, os. 001
Renlund Jari
kirvesmies
pääluottamusmies
Rajamäki, os. 288
Uudenmaan alueen ehdokkaat
Tule rakentamaan liittoa
14
65
66
67
Räikkönen Kai
kirvesmies
Vantaa, os. 265
Räisänen Antti
talonrakentaja
Karjaa, os. 252
68
69
Räty Jonne
kirvesmies
Orimattila, os. 378
Räty Juhani
kirvesmies
Orimattila, os. 378
Siipilehto Ahti
kirvesmies
Hyvinkää, os. 001
Liittokokousvaalit 2015
15
71
70
Sinkkonen Oula
rakennusmies
yrityksen työsuojeluvaltuutettu
Pukkila, os. 001
72
Soinsaari Tapio
asentaja-korjausmies
Hamari, os. 079
73
Suursalmi Hannu
työsuojeluvaltuutettu
Vantaa, os. 540
74
Taskila Mikko
kirvesmies
Hyvinkää, os. 042
Tenhonen Sami
kirvesmies
Ojakkala, os. 001
Uudenmaan alueen ehdokkaat
Tule rakentamaan liittoa
16
76
75
Tommila Nina
maalarimestari
pääluottamusmies
Espoo, os. 007
77
Tuomi Kai
elementtiasentaja
pääluottamusmies
Kerava, os. 023
78
Turkulainen Susanna
rakennussiivooja
pääluottamusmies
Helsinki, os. 003
79
Vallittu Jari
betonimies
Järvenpää, os. 001
Valo Petteri
maalari
pääluottamusmies
Helsinki, os. 002
Liittokokousvaalit 2015
17
80
Vikstedt Tea
maalari
yrityksen työsuojeluvaltuutettu
Helsinki, os. 002
81
82
Väisänen Jaakko
mittakirvesmies
Nummela, os. 118
Väyrynen Jarmo
koneenkäyttäjä
Vantaa, os. 198
Jokaisella on
oikeus hyvään
elämään ja työhön.
Äänestä hyvän
työelämän
puolesta.
Ennakkoäänestys 8.–14.4.2015
Eduskuntavaalit 19.4.2015
www.sak.fi/hyväätyötäSuomi
#hyväätyötäSuomi
ja ammattiliitot
Uudenmaan alueen ehdokkaat
Tule rakentamaan liittoa
18
Rakennusliiton 23. sääntömääräinen
liittokokous ja samalla Rakennusalan
työttömyyskassan edustajakokous
järjestetään Helsingissä 22. - 24.5.2015.
LIITTOKOKOUS
Sääntömääräisesti neljän vuoden välein kokoontuva liittokokous on ylin
päätöksentekijä Rakennusliitossa. Jäsenet valitsevat äänestämällä aluejärjestöjen (11) muodostamista vaalipiireistä yhden edustajan kutakin alkavaa 400 jäsentä kohden. Yhteensä kokoukseen valitaan 224 edustajaa.
Liitokokous käsittelee menneen nelivuotiskauden toimintaa ja päättää vastuuvapauden myöntämisestä päättävälle hallinnolle, päättää perusnuotituksesta tulevalle liittokokouskaudelle ja valitsee liiton johdon ja luottamustoimisen hallinnon orkesteriksi nuotituksesta soittamaan. Liittokokous
myös vahvistaa liitolle säännöt ja jäsenyhdistyksille mallisäännöt.
ÄÄNESTÄMINEN
Äänestäminen on helpompaa ja varmasti kevyempääkin kuin heinänteko.
Kaikki äänioikeutetut (jäsenyys alkanut ennen 23.11.2014) saavat virallisen vaalimateriaalin kotiinsa postitse viimeistään maanantaina 23.2.2015.
Äänestää voit joko sähköisesti (henkilökohtainen pankkivarmenne) liiton
kotisivuille www.rakennusliitto.fi maanantaina 23.2. klo 9.00 avautuvan
linkin kautta tai postitse palauttamalla äänestyslipun palautuskuoressa
keskusvaalilautakunnalle.
Virallisessa vaalimateriaalipostituksessa on mukana ehdokaslistojen yhdistelmä vaalipiiristäsi. Nyt käsissäsi olevassa esitteessä vaalipiirisi ehdokkaat on esitelty kuvin ja muutenkin vähän laajemmin. Tutustu ehdokkaisiin, valitse omasi ja äänestä viimeistään sunnuntaina 8.3.2015. Kaikkien
äänestäneiden kesken arvotaan Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turvan lahjoittama 1000 euron matkalahjakortti ja 50 sadan euron arvoista Teboilin
lahjakorttia.
Höylää liittosi
kortilla jopa
17% alennus
vakuutuksista
Lue lisää eduistasi: turva.fi/rakennusliitto
Liittokokousvaalit 2015
PITKÄSTÄ TAANTUMASTA UUTEEN ALKUUN
•
•
•
Taantuma voidaan selättää työllistävän elvytyksen kautta
Harmaan talouden vastaisessa työssä on edelleen haasteita
Rakentaminen on yhteiskuntamme keskeisempiä toimialoja ja
ansaitsee arvonnoston
MUUTTUVA SUOMI TARVITSEE RAKENTAJANSA
• Rakentamista kannattaa julkisesti tukea. Se työllistää ja luo pohjan uudelle kasvulle
• Rakentamisen pitää palvella paremmin ja kestävämmin asuin- ja työ-
ympäristöä
• Korjausrakentamisen rooli korostuu tulevana vuosikymmenenä
TEHTÄVÄNÄ ANSIOTASON PARANTAMINEN
• Työntekijän on tultava palkallaan toimeen. Ansiokehitystä on selkeästi parannettava seuraavan liittokokouskauden aikana
• Yleissitovat työehtosopimukset ovat rakennusalan sopimisen ydin.
Niitä kehitetään asiantuntevalla ja vahvalla organisaatiolla sekä jäsenten joukkovoimalla
•
•
•
Laatu paranee pitkiä aliurakointiketjuja lyhentämällä
Kiristyviin rakentamisen laatuvaatimuksiin on vastattava ammattitaitoisen työvoiman käytöllä ja sen osaamisen kehittämisellä
Perehdytys on jokaisen työntekijän perusoikeus
TURVALLISESTA TYÖSTÄ TERVEENÄ ELÄKKEELLE
•
•
•
Rakennusalan tapaturmia vähennetään kehittämällä yhdessä työpaikkoja turvallisemmaksi. Työturvallisuusmääräyksiä ei pidä purkaa
Työterveyshuolto on järjestettävä kaikille työntekijöille tasapuolisesti, laajasti ja kattavasti
Eläkejärjestelmän on oltava rakentajille oikeudenmukainen
MEIDÄN RAKENNUSLIITTO
•
•
•
•
Laaja järjestäytyminen takaa yleissitovuuden ja reilut pelisäännöt mestoilla
Edunvalvonnan pitää olla toimivaa ja tehokasta. Tavoitteena on luottamus- mies ja työsuojeluvaltuutettu kaikissa alojemme yrityksissä ja työsuojelu-
valtuutettu/yhteysmies kaikilla rakennustyömailla
Koulutus/valmennus on keskeinen osa edunvalvontaa
Nuoret jäsenet vielä aiempaa vahvemmin mukaan työpaikka- ja yritystason luottamushenkilö- ja ammattiosastojen toimihenkilötehtäviin – uudistamaan liittoa näköisekseen
Lisää tietoa Rakennusliiton vaaleista www.rakennusliitto.fi
Graafinen suunnittelu: www.malla.fi Painopaikka: Erweko oy
LAADUKASTA RAKENTAMISTA